Toimintakertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2015

2 Sisällys 1. Etelä-Savon pelastuslaitos Talous Henkilöstö ja uudistuminen Henkilöstökoulutukset Vakinainen henkilöstö Sivutoiminen henkilöstö Palvelun järjestäminen ja tuotantotavat Onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja tarkastustoiminta Turvallisuusviestintä Pelastustoiminta Ensihoito ja ensivaste Pelastuslautakunnan toiminta Sisäinen valvonta...13

3 1 1. Etelä-Savon pelastuslaitos Etelä-Savon pelastuslaitos tuotti pelastustoimen lakisääteiset palvelut Etelä-Savon maakunnan alueella. Etelä-Savon pelastuslaitos on ollut aktiivisesti mukana erilaisissa hankkeissa, joiden tarkoitus on vahvistaa häiriötilanteiden aikaista toimintaa ja johtamista. Onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä on lisätty edelleen omavalvontaan pohjautuvaa valvontaa. Lisäksi turvallisuusviestinnässä tavoitettiin 21 % alueen asukkaista. Ensihoidossa Etelä-Savon pelastuslaitoksella on kaksi ensihoitoyksikköä Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueella Mikkelissä ja Pieksämällä. Lisäksi vuoden 2015 aikana kokeiltiin ns. moni ammatillista yhteistyötä Kangasniemellä ja Sulkavalla. Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella ensihoidon palvelutuotanto on kokonaan pelastuslaitoksen vastuulla. Etelä-Savon pelastuslaitos tuottaa ensihoidon palveluita myös Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirille Heinäveden kunnan alueella. Ensivastetoimintaa tehdään käytännössä koko maakunnan alueella. 2. Talous Vuonna 2015 pelastustoimen ja ensihoidon toimintatuotot olivat ja käyttötalousmenot olivat Investointeihin pelastuslaitos käytti ja näihin se sai avustuksia. Ensihoidon investoinnit olivat TP 2014 TA 2015 TP 2015 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Tulot yhteensä Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut menot Menot yhteensä Toimintakate TAULUKKO 1. Talouden tunnusluvut koko pelastuslaitoksen osalta.

4 2 TP 2014 TA 2015 TP 2015 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Tulot yhteensä Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut menot Menot yhteensä Toimintakate TAULUKKO 2. Talouden tunnusluvut pelastuslaitoksen lakisääteisten palveluiden osalta. TP 2014 TA 2015 TP 2015 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Tulot yhteensä Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut menot Menot yhteensä Toimintakate TAULUKKO 3. Talouden tunnusluvut pelastuslaitoksen ensihoito- ja ensivastetoiminnan osalta.

5 3 3. Henkilöstö ja uudistuminen Päätoiminen henkilöstö Pelastusjohtaja 1 1 Pelastuspäällikkö 2 2 Palopäällikkö/valmiuspäällikkö/koulutuspäällikkö 6 5 Palomestari Paloinsinööri 1 1 Palotarkastaja 7 7 Valmiussuunnittelija 1 1 Paloesimies Ylipalomies Palomies Palomies-kalustonhoitaja 5 5 Huoltomies 2 2 Ensihoitopäällikkö 1 1 Ensihoitoesimies Ensihoitaja Taloussuunnittelija 1 Henkilöstösihteeri 1 1 Toimistosihteeri 2 2 Yhteensä Pelastuslaitoksen palvelutuotantoon käytetyt resurssit (noin) Kuntien valmiussuunnitelmien tukeminen Turvallisuuspalvelut/valvontasuunnitelman mukaiset tehtävät Pelastustoiminta Tuki- ja Hallintopalvelut Ensihoitopalvelut n. 2 htv:tä n. 16 htv n. 100 htv n. 6 htv n. 65 htv TAULUKKO 4. Etelä-Savon pelastuslaitoksen henkilöstörakenne

6 4 Mikkelin paloasemaryhmä Naiset Miehet Yhteensä ANTTOLAN PALOASEMA HAUKIVUOREN PALOASEMA HIIROLAN VPK PALOASEMA HIRVENSALMEN PALOASEMA JUVAN PALOASEMA KANGASNIEMEN PALOASEMA MIKKELIN EVPK PALOASEMA MIKKELIN VPK:N PALOASEMA MÄNTYHARJUN PALOASEMA OTAVAN PALOASEMA PERTUNMAAN PALOASEMA PUUMALAN PALOASEMA RISTIINAN PALOASEMA SUOMENNIEMEN PALOASEMA Paloasemaryhmä yhteensä Savonlinnan paloasemaryhmä ENONKOSKEN PALOASEMA KARVION PALOASEMA KERIMÄEN PALOASEMA LOHIKOSKEN PALOASEMA MIEKKONIEMEN VPK ORAVIN VPK PUNKAHARJUN PALOASEMA RANTASALMEN PALOASEMA SAVONLINNAN VPK PALOASEMA SAVONRANNAN PALOASEMA SULKAVAN PALOASEMA VIHTARIN PALOASEMA Paloasemaryhmä yhteensä Pieksämäen paloasemaryhmä HEINÄVEDEN PALOASEMA JOROISTEN PALOASEMA JÄPPILÄN PALOASEMA NAARAJÄRVEN PALOASEMA VIRTASALMEN PALOASEMA Paloasemaryhmä yhteensä Hälytysosastot yhteensä Palokuntanuoret 260 Palokuntanaiset 189 Kaikki yhteensä 1004 TAULUKKO 5. Vapaaehtoispalokuntien henkilöstömäärä.

7 Henkilöstökoulutukset Etelä-Savon pelastuslaitos järjesti vuoden 2015 aikana vakinaiselle henkilöstölle täydennyskoulutuspäiviä, joissa harjoiteltiin öljyntorjuntaa, savusukeltamista, korkealla työskentelyä, pelastussukellusta ja veneen kuljettamista. Lisäksi viestintä, valvonta, varautuminen ja uusien tietojärjestelmien koulutukset sisältyivät koulutusohjelmaan. Sopimushenkilöstöä koulutettiin sammutustyön perustaitoihin, savusukeltajiksi ja pintapelastajiksi. Ensiapu, vauriopuiden käsittely ja pelastaminen tieliikenneonnettomuuksissa kuuluivat myös vuoden 2015 sopimushenkilöstön kursseihin Vakinainen henkilöstö Päällystölle ja alipäällystölle suunnattu lähiesimiesten kehittämisohjelma alkoi helmikuussa ja tämä ohjelma jatkuu vuoden 2016 syksyyn. Kehittämisohjelmaan osallistuu noin 40 henkilöä. Ohjelman aikana kehitetään henkilöstöjohtamisen taitoja ja yhtenäistetään hyviä henkilöstöjohtamisen toimintatapoja ja malleja. Kouluttajana toimii Veli-Matti Kokkonen täydennyskoulutuksia Lähiesimiesten koulutus (kaikille yhteiset tapaamiset ja pienryhmät) VT-5 rakentaminen, kriisiviestintäkoulutus, Johanna Franzen Palotarkastuskoulutus, Jani Jämsä, Pelastusopisto Kemikaalit palotarkastuksilla, Jani Jämsä Pelastusopisto Talviajokoulutus TAULUKKO 6. Etelä-Savon pelastuslaitoksen täydennyskoulutuksia Sivutoiminen henkilöstö 2015 peruskurssit osallistujamäärä tunnit yhteensä Palokuntien ensiapukurssi Ensivastekurssi Talviajokoulutus Tieturva 1 Öljyntorjuntakurssi Sammutustyökurssi Pelastustyökurssi Savusukelluskurssi Vauriopuukurssi Yhteensä TAULUKKO 7. Etelä-Savon pelastuslaitoksen palokuntakurssit sopimuspalokunnille

8 6 4. Palvelun järjestäminen ja tuotantotavat Pelastuslaitos huolehtii Etelä-Savon maakunnan alueella kaikista pelastustoiminnan tehtävistä, joita vuoden 2015 aikana oli kaikkiaan kappaletta. Pelastustoimen alueille kohdistuneet myrskyt vaikuttavat suuresti vahingontorjuntatehtävien lukumäärään. Vahingontorjuntatehtäviä oli 2015 vuonna 493 kappaletta. Pelastustoimen kuukausikohtaisessa vertailussa nousee esille vahingontorjuntatehtävien lisäksi pelastustoiminnan painottuminen kesä-ajalle TAULUKKO 8. Pelastustoimen tehtävät kuukausittain

9 7 Arviointikriteerit Arviointikysymykset Indikaattorit Toteuma 2015 Pelastustehtävät Asumisen paloturvallisuuden edistäminen Valvontasuunnitelman toteutuminen Turvallisuuteen liittyvän valistus-, neuvonta- ja koulutustoiminnan saatavuus Pelastustoimen toimintavalmiusaika Mitä onnettomuuksia Etelä- Savossa sattuu? Onko asumisen paloturvallisuus lisääntynyt? Onko kerran vuodessa tarkastettavien kohteiden palotarkastukset tehty tavoitteiden mukaisesti? Onko muut tarkastukset tehty tavoitteiden mukaan. Kuinka paljon pelastuslaitos on osallistunut valistus-, neuvonta- ja koulutustoimintaan? Onko toimintavalmiusaika riittävä ja tavoitteiden mukainen? Tehtävät onnettomuustyypeittäin Palokuolemat Tulipalot (rakennuspalo, rakennuspalovaara, maastopalo, liikennevälinepalo, muu tulipalo) Tehtyjen tarkastusten määrä tavoitteesta. Omavalvonnan toiminta. Turvallisuusasioihin kohdistuvaa neuvontaa, valistusta ja koulutusta saaneiden osuus väkiluvusta Ensimmäisen yksikön toimintavalmiusaikatavoite I riskialueella 6min/ 80 %. II riskialueella 10min/80 % III riskialueella 20min/ 80 % IV riskialueella 40 min/ 80% 2015 hälytystehtäviä oli kpl 2014 hälytystehtäviä oli kpl Palokuolemat 0 henkilöä. Tulipalot 2014/398 kpl 2014/524 kpl 2015/ 4939 kpl 2014/5142 kpl 2015/ henkilölle, joka on 21% 2014/ henkilölle, joka on 18 % Ensimmäisen yksikön toimintavalmiusaikatoteuma I riskialueella 6min/ 82 %. II riskialueella 10min/83 % III riskialueella 20min/ 99 % IV riskialueella 40 min/ Pelastustoiminnan toimintavalmiusaikatavoite I riskialueella 6min/ 80 %. II riskialueella 10min/80 % III riskialueella 20min/ 80 % IV riskialueella 40 min/ 80% Pelastustoiminnan toimintavalmiusaikatoteuma I riskialueella 6min/ 90 %. II riskialueella 10min/82 % III riskialueella 20min/ 97 % IV riskialueella 95 min/ 95% TAULUKKO 9. Etelä-Savon pelastuslaitoksen arviointikriteerit palvelutasopäätöksen mukaan.

10 8 TAULUKKO 10. Etelä-Savon pelastuslaitoksen toimintavalmiusaikatavoitteiden täyttyminen TAULUKKO 11. Etelä-Savon pelastuslaitoksen toimintavalmiusraportti

11 Onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja tarkastustoiminta Onnettomuuksien ennaltaehkäisy on toimintavuonna toteutettu pelastustoimen palvelutasopäätöksen ja valvontasuunnitelman mukaisesti yhteensä 4939 kappaletta. Palotarkastukset 1115 Asiakirjavalvonta 3039 Kemikaalilainsäädännön nojalla tehtävät 366 tarkastukset ja päätökset Asiantuntijapalvelut 369 Käsitellyt poistumisturvallisuusselvitykset 50 Yhteensä 4939 TAULUKKO 12. Valvontatehtävät vuosittain. Asiakirjavalvonta on valvontasuunnitelman mukaan tehtävää paloturvallisuutta edistävää toimintaa. Pääasiallisesti asiakirjavalvontaa toteutetaan kiinteistön omistajille kohdistetuilla omavalvonnalla ja -ohjeistuksella. Erhe-maksun käyttöönoton jälkeen erheellisten hälytysten määrää on laskenut, mutta 2015 lähtenyt jälleen nousuun. Etelä-Savossa hälytysten erheellisyysprosentti on 96. Pelastuslaitoksella oli 2015; 473 kpl automaattisen paloilmoittimen kautta tullutta hälytystä, joista 2 oli rakennuspaloja ja 11 rakennuspalovaaroja Turvallisuusviestintä Turvallisuuskoulutusta ja kasvatusta sekä valistusta ja opastusta pelastuslaitos piti 430 tilaisuudessa yhteensä henkilölle, joka on 21 % Etelä-Savon maakunnan väestöstä. Turvallisuuskoulutuksen, valistuksen ja neuvonnan kohderyhmiä ovat: alle kouluikäiset, peruskoululaiset (4 luokka, 8 luokka), opiskelijat työpaikkojen, yritysten ja laitosten työntekijät ikäihmiset suuri yleisö sekä pelastussuunnitelman laadintavelvolliset yritykset, yhteisöt ja organisaatiot 4.3. Pelastustoiminta Pelastuslaitos huolehtii Etelä-Savon maakunnan alueella kaikista pelastustoiminnan tehtävistä, joita vuoden 2015 aikana oli kaikkiaan kappaletta. Vuoden 2015 tilastoinnista ilmenee muun muassa, että luonnonilmiöillä on suuri merkitys pelastustoimen tehtävien lukumääriin ja liikenneonnettomuuksien määrä on edelleen melko korkealla tasolla.

12 10 Tapahtumakunta Rakennuspalo Rakennuspalovaara Maastopalo Liikennevälinepalo Muu tulipalo Liikenneonnettomuus Öljyvahinko Vaarallisten aineiden onnettomuus Autom. paloilmoittimen tarkastus- /varmistustehtävä Palovaroittimen tarkastus- /varmistustehtävä Muu tarkastus-/varmistustehtävä Ensivastetehtävä Ihmisen pelastaminen Eläimen pelastaminen Vahingontorjuntatehtävä Avunantotehtävä Muu pelastustehtävä Virka-aputehtävä Yhteensä Enonkoski Heinävesi Hirvensalmi Joroinen Juva Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa Pieksämäki Puumala Rantasalmi Savonlinna Sulkava Yhteensä TAULUKKO 13. Pelastustoimen tehtävät onnettomuustyypeittäin/kunnittain vuonna Onnettomuustyyppi (ensisijainen) Yhteensä Rakennuspalo Rakennuspalovaara Maastopalo Liikennevälinepalo Muu tulipalo Liikenneonnettomuus Öljyvahinko Vaarallisten aineiden onnettomuus Sortuma/sortumavaara Autom. paloilmoittimen tarkastus- /varmistustehtävä Palovaroittimen tarkastus- /varmistustehtävä Muu tarkastus-/varmistustehtävä Ensivastetehtävä Ihmisen pelastaminen Eläimen pelastaminen Vahingontorjuntatehtävä Avunantotehtävä Virka-aputehtävä Yhteensä TAULUKKO 14. Pelastustoimen tehtävät vuosilta

13 11 TAULUKKO 15. Liikenneonnettomuudet tyypeittäin TAULUKKO 16. Arvio tulipalon pääasiallisesta aiheuttajasta vuosilta TAULUKKO 17. Arviot tulipalojen tahallisuuksista vuosilta Ensihoito ja ensivaste Etelä-Savon alueella pelastuslaitos on mukana sairaanhoitopiirinen vastuulla olevassa ensihoidon ja ensivasteen järjestelyissä. Etelä-Savon alueella toimii kolme sairaanhoitopiiriä; Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, Itä-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri. Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella pelastuslaitoksella oli ensihoitotehtäviä kpl, vuonna 2014 oli kpl ensihoitotehtävää. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella Heinävedellä oli 967 ensihoitotehtävää, vuonna 2014 tehtäviä oli 971 kpl. Etelä-Savon maakunnan alueella oli 634 ensivaste tehtävää (2014; 612 tehtävää).

14 12 5. Pelastuslautakunnan toiminta Etelä-Savon pelastuslautakunta kokoontui vuoden 2015 aikana kolme kertaa ja kokouksissa käsiteltiin yhteensä 17 :n asiat. Varsinaiset jäsenet: 1. Pekka Parkkinen, maaseutuyrittäjä, Mikkeli, PJ 2. Kaija Rautiainen, palveluneuvoja, Mikkeli 3. Mika Ruohoranta, Mäntyharju 4. Liisa Lehto, Pertunmaa 5. Pirkko Luntta, emäntä, Hirvensalmi, VPJ 6. Tuomas Loikkanen, Savonlinna 7. Veikko Puustinen, Savonlinna 8. Anna-Maija Häkkinen, rakennusarkkitehti, Sulkava 9. Auvo Kokkonen, Rantasalmi 10. Leena Suhonen, Pieksämäki 11. Mauri Kietäväinen, Pieksämäki Varajäsenet: 1. Noora Ruuth, maaseutuyrittäjä (AMK) 2. Leena Paasonen, sosionomi, (AMK), ohjaaja, Mikkeli 3. Jukka Ollikainen, Mäntyharju 4. Arja Lindsberg, Pertunmaa 5. Riitta Pellava, filosofian kandidaatti, Puumala 6. Esa Repo, Sulkava 7. Seppo Kosonen, Savonlinna 8. Olli Uosukainen, rovasti, Rantasalmi Miia Varis, Joroinen 11. Petri Änkiläinen, Joroinen Lautakunnan esittelijänä toimii pelastusjohtaja Seppo Lokka ja sihteerinä pelastuslaitoksen palopäällikkö Pekka Piirainen.

15 13 6. Sisäinen valvonta Etelä-Savon pelastuslaitoksella on noudatettu Mikkelin kaupungin päätöksiä ja sääntöjä sekä pelastuslaitoksen omia sääntöjä ja voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Etelä-Savon pelastuslautakunta ohjaa ja valvoo tavoitteiden toteutumista. Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastusjohtaja johtaa pelastuslautakunnan alaisena pelastuslaitoksen toimintaa sekä huolehtii pelastuslaitoksen toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä. Etelä-Savon pelastuslaitokselle on laadittu palvelutasopäätöksen yhteydessä riskianalyysi, jota päivitetään vuosittain. Pelastuslaitoksen investoinnit on tehty pelastuslautakunnan päättämän investointisuunnitelman mukaan. Hankinnat on kilpailutettu Mikkelin kaupungin hankintatoimiston kautta. Lisäksi on hyödynnetty Itä-Suomessa toimivaa pelastuslaitosten yhteistä hankintarengasta. Pelastuslaitoksen sopimukset ovat ajan tasalla. Pelastustoiminnan osalta merkittävin sopimuskuppani on Etelä-Savossa toimivat vapaaehtoispalokunnat. Ensihoito ja ensivastetoiminta perustuvat yhteistyösopimuksen mukaiseen palvelutuotantoon. Etelä- Savossa on piirinuohousjärjestelmä ja tässä toiminnassa on voimassa olevat sopimukset piirinuohoojien kanssa. Nuohoustoiminnasta on tullut jonkin verran palautetta asiakkailta ja näihin pelastuslaitos on aina tapauskohtaisesti puuttunut.

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1 Etelä-Savon pelastuslautakunta 19.02.2015 Kokoustiedot Aika 19.02.2015 Torstai klo 17.00-18.20 Paikka TUMA-rakennus, Sammonkatu 12, Mikkeli Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015

Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 1 Etelä-Savon tiedotusvälineet Julkaistavissa heti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTA VUONNA 2015 Etelä-Savossa pelastustoimen hälytystehtävämäärät nousivat hieman edellisvuoden tasosta. Vuonna 2015

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Sisällys 1. Etelä-Savon pelastuslaitos... 1 2. Talous... 1 3. Henkilöstö ja uudistuminen... 3 3.1. Henkilöstökoulutukset... 5 3.1.1. Vakinainen henkilöstö... 5 3.1.2. Sivutoiminen

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 4 / 2014 Sivu 1. Aika 23.09.2014 tiistai klo 17.00-18.30 Paikka Mikkelin paloaseman johtokeskus, Jääkärinkatu 16

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 4 / 2014 Sivu 1. Aika 23.09.2014 tiistai klo 17.00-18.30 Paikka Mikkelin paloaseman johtokeskus, Jääkärinkatu 16 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 4 / 2014 Sivu 1 Etelä-Savon pelastuslautakunta 23.09.2014 Kokoustiedot Aika 23.09.2014 tiistai klo 17.00-18.30 Paikka Mikkelin paloaseman johtokeskus, Jääkärinkatu 16 Saapuvilla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2017

Toimintakertomus 2017 Toimintakertomus 2017 Sisällys 1. Etelä-Savon pelastuslaitos... 1 2. Palvelusuunnitelman toteutuminen... 1 2.1. Henkilöstökoulutukset... 3 2.1.1. Vakinainen henkilöstö... 3 2.1.2. Sopimuspalokunnat...

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 7/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 7/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 7/2018 1 ( 9) Aika 18.10.2018, klo 17:00-18:45 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23 Etelä- Savon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 2 / 2014 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 2 / 2014 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 2 / 2014 Sivu 1 Etelä-Savon pelastuslautakunta 19.02.2014 Kokoustiedot Aika 19.02.2014 Keskiviikko 19.2.2014 klo 17.00 Paikka ESPL -TUMA-rakennus, Sammonkatu 12, Mikkeli

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 214 Sisällysluettelo Tehtävämäärien kehitys... 3 Henkilövahingot... 5 Onnettomuuksien ehkäisy... 7 Alkusammutuksen vaikutus... 8 Erheelliset paloilmoitukset

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 3/ (7) Etelä-Savon pelastuslautakunta Aika , klo 17:00-17:45. Paikka Mikkelin VPK Annikinkatu 4

Mikkeli Pöytäkirja 3/ (7) Etelä-Savon pelastuslautakunta Aika , klo 17:00-17:45. Paikka Mikkelin VPK Annikinkatu 4 Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (7) Aika 23.05.2017, klo 17:00-17:45 Paikka Mikkelin VPK Annikinkatu 4 Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus 11 Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2015 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2014 Ta 2015 Tot 9/2015 % ta:sta muutos 14-15 Muutos 14-15 % Ennuste 31.12.2015 Toimintatulot 17 049 23 698 17 297 73,0

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

38 Kaluston luovuttaminen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle. 41 Yhteistyösopimus valmius- ja turvallisuussuunnittelusta

38 Kaluston luovuttaminen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle. 41 Yhteistyösopimus valmius- ja turvallisuussuunnittelusta Mikkeli Pöytäkirja 25/2016 1 (11) Aika 15.12.2016, klo 17:15-18:15 Paikka TUMA Sammonkatu 12 Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Pöytäkirjan tarkastus 37 Ei julkinen 38 Kaluston

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon hälytysmäärät vuodelta 2016 Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja ensihoidon tehtävät lisääntyivät hieman edellisvuodesta. Keski-Suomen

Lisätiedot

Kustannuspaikka / Kustannuspaikkaryhmän meno-tulo raportti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS TA2018

Kustannuspaikka / Kustannuspaikkaryhmän meno-tulo raportti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS TA2018 Kustannuspaikka / Kustannuspaikkaryhmän meno-tulo raportti ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS TA2018 TA2018 TA2018 TP 2016 TA 2017 Tot. 1-9 2017 Tulosyksikkö ESPL Tukipalvelut Turvallisuuspalv. Pelastuspalvelut

Lisätiedot

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (9) Etelä-Savon pelastuslautakunta 03.06.2015 Aika 03.06.2015, klo 14:00-14:40 Paikka Juva Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

33 Pelastuslautakunnan lausunto lakiluonnoksesta pelastustoimen järjestämiseksi

33 Pelastuslautakunnan lausunto lakiluonnoksesta pelastustoimen järjestämiseksi Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (8) Aika 03.11.2016, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA Sammonkatu 12 Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus 33 Pelastuslautakunnan

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 10) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 10) Etelä- Savon pelastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 8/2018 1 ( 10) Aika 13.12.2018, klo 15:00-15:45 Paikka Pö yhö lä n pappila Pieksä mä ki Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 Pöytäkirjan tarkastus 27 Etelä-

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

3 Etelä-Savon Pelastuslaitoksen käyttötaloussuunnitelma Pelastuslaitoksen ja Puumalan kunnan välinen yhteistyösopimus ÖTaluksesta

3 Etelä-Savon Pelastuslaitoksen käyttötaloussuunnitelma Pelastuslaitoksen ja Puumalan kunnan välinen yhteistyösopimus ÖTaluksesta Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (10) Aika 02.02.2017, klo 17:30-18:10 Paikka Jyväskylä Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Etelä-Savon Pelastuslaitoksen käyttötaloussuunnitelma

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 Sisällys Liitteissä:... 2 Talousraportit kustannuspaikkaryhmittäin, kuntien lopulliset maksuosuudet TP 2018 ja projektiraportit investoinneista.... 2 1. Etelä-Savon pelastuslaitos...

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Asukkaita 165 673 Pinta-ala 21 584

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talouskatsaus lokakuu

Lisätiedot

24 Selvitys oikaisuvaatimukseen koskien MliDno palo- ja pelastustoimen materiaalien hankintaa

24 Selvitys oikaisuvaatimukseen koskien MliDno palo- ja pelastustoimen materiaalien hankintaa Mikkeli Pöytäkirja 22/2016 1 (9) Aika 26.05.2016, klo 17:00-17:55 Paikka Juvan paloasema Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Selvitys oikaisuvaatimukseen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toiminta 2015 Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen 1 PELASTUSTOIMEN ALUE 2 HALLINTO JA TALOUS Pelastusalue muodostuu 11 peruskunnasta Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 23/ (11) Etelä-Savon pelastuslautakunta Aika , klo 17:00-17:50. Paikka Tuma, Sammonkatu 12

Mikkeli Pöytäkirja 23/ (11) Etelä-Savon pelastuslautakunta Aika , klo 17:00-17:50. Paikka Tuma, Sammonkatu 12 Mikkeli Pöytäkirja 23/2016 1 (11) Aika 15.09.2016, klo 17:00-17:50 Paikka Tuma, Sammonkatu 12 Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan tarkastus 28 Ei julkinen 29 Etelä-Savon

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4. NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän

Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Mikkeli Kokouskutsu 1 ( 7) Etelä- Savon pelastuslautakunta Etelä- Savon pelastuslaitoksen määräraha sammutusauton korityöhön

Mikkeli Kokouskutsu 1 ( 7) Etelä- Savon pelastuslautakunta Etelä- Savon pelastuslaitoksen määräraha sammutusauton korityöhön Mikkeli Kokouskutsu 1 ( 7) Aika 16.05.2019, klo 13:00 Paikka Rantasalmi Kuus- Hukkala Käsiteltävät asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus 12 Etelä- Savon pelastuslaitoksen

Lisätiedot

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Lapin pelastuslaitos Sisältö Lapin pelastuslaitos Lapin hälytystilastot 2018 maastopalot Ruotsin virka-aputehtävä Pelastuslaitokset Pelastuslaki 379/2011 Asetus

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010-2014 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2010 2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 6/2018 1 ( 9) Aika 20.09.2018, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Ei julkinen

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.

Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8. NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toimintatilastoja 2016 Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toimintatilastoja 2016 1 Riskienhallintaosasto Pelastuspäällikkö Jouni Leppälä 2 RISKIENHALLINTAOSASTON TOIMINTA VUONNA 2016 Rakennuslupa- ja kaavalausuntoja

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Palvelutasopäätös 2014 2017 (luonnos)

Palvelutasopäätös 2014 2017 (luonnos) Palvelutasopäätös 2014 2017 (luonnos) 1 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 4 3. Palvelutasopäätösprosessi... 5 4. Meneillään olevan palvelutasokauden ja uhkien ja riskien arviointi...

Lisätiedot

/ Ari Soppela

/ Ari Soppela 1 Lapin pelastuslaitoksen tehtävätilastoja vuosi 2017 Lähde: Pronto tietokanta 16.1.2018 / Ari Soppela Lapin pelastuslaitos Pelastustoimen tehtävät vuosittain 2012-2018 Ensisijainen onnettomuustyyppi Onnettomuustyyppi

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä https://www.pelastusopisto.fi/tutkimus-ja-tietopalvelut/tki-palvelut/tilastot-pronto/ 11.2.2019 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust

PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT VUOSI Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta korityö avust PELASTUSPALVELUJEN INVESTOINNIT 2019-2021 VUOSI 2019 2020 2021 Ajoneuvokalusto Sammutusauto - alusta 120 000 120 000 - korityö 176 000 176 000 - avustus - kalusto 60 000 60 000 nettoinvestointi 0 356 000

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015

PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011-2015 PELASTUSTOIMEN TASKUTILASTO 2011 2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA RESURSSIT 2 3 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY 8 4 HÄLYTYSTEHTÄVÄT 10 5 ONNETTOMUUSVAHINGOT

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 3 / 2014 Sivu 1. Aika 27.05.2014 tiistai klo 17.00-19.05 NEXT HOTEL SATULINNA, Yrttitie 21, Hirvensalmi

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 3 / 2014 Sivu 1. Aika 27.05.2014 tiistai klo 17.00-19.05 NEXT HOTEL SATULINNA, Yrttitie 21, Hirvensalmi Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 3 / 2014 Sivu 1 Etelä-Savon pelastuslautakunta 27.05.2014 Kokoustiedot Aika 27.05.2014 tiistai klo 17.00-19.05 Paikka NEXT HOTEL SATULINNA, Yrttitie 21, Hirvensalmi Saapuvilla

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Pelastustoiminnan tilastoja Suunnittelu valmius pelastustoiminta - arviointi

Pelastustoiminnan tilastoja Suunnittelu valmius pelastustoiminta - arviointi KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS MELLERSTA ÖSTERBOTTENS OCH JAKOBSTADSOMRÅDETS RÄDDNINGSVERK Pelastustoiminnan tilastoja 2017 Suunnittelu valmius pelastustoiminta - arviointi VALMIUS

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika 11.1.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hallituksen linjaukset pelastustoimen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00

Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 20.11.2012

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

TALOUSARVIO EHDOTUS 2015

TALOUSARVIO EHDOTUS 2015 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO EHDOTUS 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

TALOUSARVIO ESITYS 2015

TALOUSARVIO ESITYS 2015 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO ESITYS 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 PELASTUSTOIMEN TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 Sisällys 1 Toiminnalliset tavoitteet... 1 2 Käyttösuunnitelmarakenne yksiköittäin (toimielimen organisaatiokaavio ja vastuuhenkilöt)... 2 3

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö. Jari Lepistö Oulu

PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö. Jari Lepistö Oulu PUNAINEN LIITU ja pelastustoimen liikenneturvallisuustyö Jari Lepistö 31.10.2018 Oulu PUNAINEN LIITU Punainen Pelastuslaitos toimija Lämpö välittäminen Veri haavoittuvuus Liitu Liikenneturvallisuus yhteinen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2019

ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2019 ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2019 Sisällys 1. Toiminnalliset tavoitteet... 1 2. Käyttösuunnitelmarakenne yksiköittäin (toimielimen organisaatiokaavio ja vastuuhenkilöt)... 2

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos

Lisätiedot

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Kuopio 10.4.2019 Palotarkastaja Hannu Korhonen Valvontatoiminta Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät 27 PelL 1) pelastustoimelle

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 31.1.2019 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Lapin liiton yhteydessä 2004 alkaen. Ohjaava lainsäädäntö pelastuslain ja pelastusasetuksen

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Palvelutasopäätös Voimassaoloaikaa jatkettu vuosille (Etelä-Savon pelastuslautakunta )

Palvelutasopäätös Voimassaoloaikaa jatkettu vuosille (Etelä-Savon pelastuslautakunta ) Palvelutasopäätös 2014 2017 Voimassaoloaikaa jatkettu vuosille 2018-2019 (Etelä-Savon pelastuslautakunta 19.12.2017 15) 1 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 4 3. Palvelutasopäätösprosessi...

Lisätiedot

Palokuntalaisen tehtäväprofiilit. Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK

Palokuntalaisen tehtäväprofiilit. Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK Palokuntalaisen tehtäväprofiilit Mitä tuli tehtyä Kai Horelli Ahtialan VPK Sopimuspalokuntalaiset Suomessa SOPIMUSPALOKUNTIA 709, joista VPK-sopimuspalokuntia 491 henkilökohtaisen sopimuksen sopimuspalokuntia

Lisätiedot

Puheenjohtajisto Taloustilanne

Puheenjohtajisto Taloustilanne Puheenjohtajisto 11.10.2016 Taloustilanne Ostopalvelut ja palvelujen käyttö, elokuu 2016 Ostopalvelulaskutus kaikki/esh kunnittain yhteensä 2013 2014 2015 2016 Enonkoski 156 673,95 79 199,15 242 989,03

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Pelastustoimen muutospaineet ja mahdollisuudet. Seppo Lokka pelastusjohtaja

Pelastustoimen muutospaineet ja mahdollisuudet. Seppo Lokka pelastusjohtaja Pelastustoimen muutospaineet mahdollisuudet Seppo Lokka pelastusjohta Megatrendit Teknologia integroituu arkeen Keskinäisriippuvuus lisääntyy Yksilöllinen hyvinvointi korostuu Ilmastonmuutoksen seuraukset

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

Ajankohtaista pelastuslaitokselta. Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia. Toimintatavan, johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Ajankohtaista pelastuslaitokselta. Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia. Toimintatavan, johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Onnettomuuksien ehkäisy seminaari 6.-7.2.2012, Espoo: Ajankohtaista pelastuslaitokselta Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia Veli-Pekka Ihamäki Pelastusjohtaja, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 1 Toimintatavan,

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200

Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen. Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn kehittäminen Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki, 28.-29.5.200 Onnettomuuksien ehkäisyn työryhmäraportin lähtötiedot Pelastuslaitoksien näkemyksiä ja kehittämistarpeita kartoitettiin

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu

ETELÄ-SAVON JÄTEVESIOSAAJAT / Mikkelin seutu ETELÄ-SAVON / Mikkelin seutu Omavesi-hanke ylläpitää yrittäjälistaa Etelä-Savon haja-asutusalueella toimivista jätevesijärjestelmiä suunnittelevista ja rakentavista. Listalle voivat osallistua jätevesijärjestelmiä

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi aloitti toimintansa 1.1.2012 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen väestöpohja on noin 71.000 asukasta Kunta Hirvensalmi Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen

Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen Kiinteistöjen paloturvallisuuden ajankohtaispäivät 14.-16.12.2016, Silja Symphony Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi pelastustoimen strategia

Lisätiedot