EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel KOM(2010)398 lopullinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel 27.7.2010 KOM(2010)398 lopullinen"

Transkriptio

1 FI FI FI

2 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel KOM(2010)398 lopullinen EUROOPAN KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Kymmenes kertomus euroalueen tulevan laajentumisen käytännön valmisteluista SEK(2010)942 FI FI

3 EUROOPAN KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Kymmenes kertomus euroalueen tulevan laajentumisen käytännön valmisteluista 1. JOHDANTO Sen jälkeen kun Slovakia viimeisimpänä liittyi euroalueeseen 1. tammikuuta 2009, yhtenäisvaluuttaa käyttäviä EU:n jäsenvaltioita on 16. Neuvoston tehtyä 13. heinäkuuta 2010 päätöksen, jonka mukaan Viro täyttää tarvittavat euron käyttöönottoedellytykset, euroalueeseen kuuluu 1. tammikuuta 2011 alkaen 17 jäsentä. Virolla on alle kuusi kuukautta aikaa saada siirtymisvalmistelut päätökseen. Tässä kertomuksessa arvioidaan, missä vaiheessa euron käyttöönottoon liittyvät valmistelut Virossa ovat ja miten valuutan vaihtumista koskevan tiedotuskampanjan valmistelussa on edistytty. Lisäksi kertomuksessa esitetään lyhyt selvitys viimeisimmästä kyselystä, joka koski julkista mielipidettä eurosta kahdeksassa jäsenvaltiossa, jotka eivät vielä ole siirtyneet euroon (Ruotsi ei ole mukana, mutta Viro on). Kertomukseen liittyvässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa kuvataan tarkemmin euron käyttöönottoa koskevia valmisteluja muissa EU-maissa, jotka eivät ole vielä ottaneet käyttöön yhteistä rahaa ja jotka eivät ole jättäytyneet talous- ja rahaliiton ulkopuolelle (Viro ei ole mukana, mutta Ruotsi on). 2. EUROON SIIRTYMISEN VALMISTELUJEN TILANNE VIROSSA Viro on EU:hun vuonna 2004 liittyneiden maiden ryhmästä viides, joka ottaa käyttöön yhtenäisvaluutan. Viron liittyessä EU:hun valmistelut euron käyttöönottoa varten olivat jo käynnissä. Ensimmäinen euron käyttöönottosuunnitelma hyväksyttiin 1. syyskuuta Euron käyttöönoton tavoitepäivää, joka oli 1. tammikuuta 2007, tarkistettiin sittemmin, mutta valmisteluja jatkettiin. Kahdeksas versio euron käyttöönottosuunnitelmasta hyväksyttiin huhtikuussa 2010, ja siinä käyttöönoton tavoitepäivä oli 1. tammikuuta Euron käyttöönottoon liittyvät järjestelyt, oikeusjärjestelmän muutokset ja valmistelut julkisella sektorilla Euron käyttöönottoon liittyviä käytännön valmisteluja Virossa koordinoi kansallinen asiantuntijakomitea, jota johtaa valtiovarainministeriön pääsihteeri. Komiteassa on seitsemän alakomiteaa, joissa on edustajia sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Useimpien nykyisten euroalueen jäsenvaltioiden siirtymisvalmisteluista poiketen Viro päätti olla nimittämättä Rouva/Herra Euroa eli henkilöä, joka vastaisi täysipäiväisesti euron käyttöönoton valmistelujen koordinoinnista ja toimisi kaikkien siirtymäaikaa koskevien kysymysten pääasiallisena yhteystahona, johon siirtymisprosessi suuren yleisön silmissä personoituisi. Euroon siirtymisen perusperiaatteet (esimerkiksi rinnakkaiskäytön kesto, menettelyt vaihdettaessa Viron kruunut euroihin ja poistettaessa kruunut liikkeestä, hintojen FI 2 FI

4 pyöristyssäännöt, sopimusten jatkuvuuden periaate jne.) vahvistettiin kattavalla lailla euron käyttöönotosta, ja luettelo euron käyttöönoton johdosta mukautusta vaativista säädöksistä hyväksyttiin huhtikuussa 2010 yhdessä kauppalain ja valtiolle maksettavia palkkioita koskevan lain muutosten kanssa. Keskuspankista (Eesti Pank) annettua lakia muutettiin myös, ja se saatettiin Euroopan keskuspankin ja Euroopan keskuspankkien järjestelmän toimintaa koskevien sääntöjen mukaiseksi. Euron käyttöönottoon liittyvien perussääntöjen osalta komissio esitti tulevia euroon siirtymisiä helpottavista toimenpiteistä antamassaan suosituksessa 1 kehotuksen, jonka mukaan myyntipisteet olisi velvoitettava antamaan vaihtorahoina ainoastaan euroja heti euron käyttöönoton jälkeen, jollei se käytännön syistä ole mahdotonta. Tätä periaatetta noudatettiin lähes kaikissa aiemmissa euroon siirtymisissä, ja sen noudattamista valvottiin tarkasti. Näin estettiin kansallisen valuutan kierrätys, nopeutettiin sen poistamista liikkeestä ja alennettiin siten euron käyttöönotosta vähittäiskauppiaille aiheutuvia kustannuksia, kun kahden samanaikaisen valuutan käsittelyaika lyheni. Joissakin nykyisistä euroalueen jäsenvaltioista vaihtorahan antaminen kansallisena valuuttana rinnakkaiskäyttöaikana kiellettiin. Viro ei aio kieltää vaihtorahan antamista Viron kruunuina vaan se yksinomaan kehottaa ei kovinkaan painokkaasti antamaan vaihtorahan euroina. Jotta siirtyminen euroon tapahtuisi jouheasti ja nopeasti, Viron viranomaisten suhteellisen lempeää kehotusta vaihtorahan antamisesta euroina pitäisi periaatteen mahdollisimman laajan noudattamisen varmistamiseksi vahvistaa selkeillä viesteillä tiedotuskampanjassa. Kehotuksen noudattamista olisi seurattava etenkin alueilla, joilla ei ole pankkikonttoreita, jolloin vähittäiskauppiaat toimivat usein rahanvaihtopisteinä. On vähittäiskauppiaiden oman edun mukaista, että niillä on riittävästi eurokäteistä ennen -päivää ja että ne näin nopeuttavat Viron kruunujen poistumista. Viron hallintoviranomaiset käyttävät laajasti tietotekniikkaa vuorovaikutukseen suuren yleisön kanssa (esimerkiksi prosenttia kansalaisista jättää veroilmoituksensa sähköisesti). Tietoteknisten järjestelmien yhteensopivuus euron kanssa on siksi yksi suurimmista haasteista euron käyttöönottoprosessissa. Kukin ministeriö on määrittänyt oman toimivaltansa alueella tarvittavat muutokset. Useimpien julkisten laitosten tietoteknisten järjestelmien on määrä olla euroon sopeutettuja 1. heinäkuuta 2010 eli kuusi kuukautta ennen -päivää. Kolmen instituution (vero- ja tullihallinto, sosiaalivakuutushallinto ja sisäministeriön tietotekninen keskus), joiden tietojärjestelmät ovat kaikkein monimutkaisimpia, on määrä saada järjestelmänsä euroihin sopeutetuiksi viimeistään 1. marraskuuta Julkisten laitosten valmistelujen edistymistä seurataan säännöllisesti julkisten laitosten valmiudesta vastaavan kansallisen asiantuntijakomitean alakomitean kuukausittaisissa kokouksissa. Euron käyttöönottoon liittyvien valmistelujen yleistä koordinointia olisi lisättävä. On tärkeä varmistaa, että kaikki sektorit ovat todella valmiita ja että eri toimijoiden valmistelut ovat yhteisvaikutuksellisia. Euron käyttöönotosta vastaavan koordinaattorin tai vastaavien koordinaattorien olisi oltava jatkuvasti käytettävissä -päivän tuntumassa mahdollisten ongelmien ratkaisemista varten. Viranomaisten suositusta antaa vaihtorahat rinnakkaiskäyttöaikana yksinomaan euroina olisi vahvistettava ja sen noudattamista valvottava erityisesti alueilla, joilla ei ole pankkikonttoreita. 1 Komission suositus 2008/78/EY, annettu 10. tammikuuta 2008, tulevia euroon siirtymisiä helpottavista toimenpiteistä (EUVL L 23, , s ). FI 3 FI

5 2.2. Valmistautuminen rahoitus- ja pankkisektorilla Viro aikoo käyttää euroon siirtymisessä ns. big bang -skenaariota ja kahden viikon rinnakkaiskäyttöaikaa 2. Virolaiset käyttävät paljon sähköisiä maksuvälineitä (noin 95 prosentilla aikuisväestöstä on pankkitili ja lähes 30 prosenttia vähittäiskaupan maksutapahtumista suoritetaan sähköisesti). Tämä helpottanee jonkin verran eurokäteisen käyttöönottoa ja rahoituslaitoksille siirtymäkaudesta aiheutuvaa taakkaa. Koska Virolla ei ole omaa rahapajaa, se järjesti kilpailun eurokolikoiden toimittamisesta. Tarjouskilpailun perusteella Viron eurokolikot iskee Suomen rahapaja. Viron eurokolikoiden kansalliset puolet valittiin julkisen kilpailun perusteella. Kilpailun voittanut kuva Viron kartasta tulee kaikkiin euromääräisiin kolikoihin. Eurosetelit lainataan eurojärjestelmän varastoista. Eesti Pank on tilannut euron käyttöönottoa varten nimellisarvoltaan eri suuruisia seteleitä 42 miljoonan euron arvosta ja kolikoita 194 miljoonan euron arvosta. Koska Viron kruunun ja euron nimellisarvot eroavat selvästi toisistaan, virolaisten on totuttava maksamaan enemmän kolikoilla. Yli 98 prosenttia liikkeessä olevista kruunuista on seteleinä, ja kruunuina liikkeessä olevasta käteisrahasta taas alle 2 prosenttia on kolikoina. Nimellisarvoltaan alhaisin seteli on yhden kruunun seteli (noin kuusi eurosenttiä) ja pienimpien kruunukolikoiden ostovoima on hyvin pieni, eivätkä virolaiset juurikaan käytä niitä. Euron käyttöönottoon valmistauduttaessa on hyvin tärkeä selittää kansalaisille eurokolikoiden arvoa ja käyttöä (esimerkiksi komission hiljattain tekemän kyselyn 3 mukaan noin 93 prosenttia virolaisista haluaisi saada tiedon euron arvosta kansallisena valuuttana) ja pyrkiä lieventämään heidän pelkojaan lompakkoja pursuttavista eurokolikoista. Eurokolikkojen ennakkojakelun rahoituslaitoksille on määrä alkaa syyskuussa ja seteleiden ennakkojakelun joulukuussa Rahoituslaitokset viimeistelevät parhaillaan arvioitaan siitä, kuinka paljon eurokäteistä tarvitaan ennakkoon. Karkeiden ensiarvioiden mukaan ennakkojakeluun tarvitaan noin 240 miljoonaa euroa (eli alle puolet kruunuina liikkeessä olevien rahojen arvosta), mikä on suhteellisesti vähemmän kuin aiemmissa euron käyttöönottosiirtymissä. Kun otetaan huomioon, että huonon sään mahdollisuus Virossa - päivän tuntumassa on suhteellisen suuri, ennakkojakeluun otettavaa määrää olisi pohdittava hyvin tarkasti. Liikepankkien on määrä aloittaa kolikkojen edelleenjakelu pääasiakkailleen syyskuussa, mutta pienemmille käteiskäyttäjille kolikot jaetaan edelleen vasta joulukuusta 2010 alkaen. Viro on ensimmäinen maa, joka noudattaa EKP:n uusia yksinkertaistettuja edelleenjakelun suuntaviivoja 4, jotka perustuvat joistakin aiemmista euron käyttöönottosiirtymistä saatuihin kokemuksiin. Vähittäismyyjille, jotka tekevät yksinkertaisen edelleenjakelusopimuksen, toimitetaan enintään euroa viisi päivää ennen -päivää Ensimmäisissä 12:ssa euron käyttöön ottaneissa maissa yhtenäisvaluutta otettiin ensin käyttöön sähköisenä rahana, ja eurokäteinen otettiin käyttöön vasta kolme vuotta myöhemmin. Virossa eurosetelit ja -kolikot otetaan käyttöön samana päivänä kun eurosta tulee Viron valuutta. Big bang - skenaariota käytettiin kaikissa euroalueeseen vuoden 2002 jälkeen liittyneissä maissa. Flash Eurobarometer 296. Euroopan keskuspankin suuntaviivat (EKP/2008/4), annettu 19. kesäkuuta 2008, tietyistä valmisteluista käteiseuron käyttöönottamiseksi ja euroseteleiden ja -kolikoiden ennakko- ja edelleenjakelusta euroalueen ulkopuolella annettujen suuntaviivojen EKP/2006/9 muuttamisesta. Kokemus on osoittanut, että menettelyä on tarpeen yksinkertaistaa, jotta etenkin pienemmät vähittäismyyjät saadaan mukaan edelleenjakeluun. Vakiomuotoiseen edelleenjakelusopimukseen FI 4 FI

6 Viron suurin arvokuljetusyritys lisää kuljetuskapasiteettiaan yli kolmanneksella selviytyäkseen suuresta lisätyömäärästä. Koska eurokäteistä tulee -päivän lähettyvillä olemaan maanteillä liikenteessä huomattavia määriä, on lisätoimenpiteillä suositeltavaa varmistaa riittävät turvatoimet läpi euron käyttöönottoprosessin. Suuri yleisö voi saada ensimmäiset virolaiset eurokolikot hankkimalla 200:n Viron kruunun arvoisia eurokolikoiden tutustumispakkauksia joulukuun alusta alkaen. Eesti Pankin toimittamien tutustumispakkausten kokonaismäärää ei ole vielä päätetty. Edellisistä euron käyttöönottosiirtymistä saadun kokemuksen perusteella suositellaan, että tutustumispakkauksia toimitetaan noin yksi kotitaloutta kohti. Arvokuljetusyritys aikoo koota noin erityistä kolikkopakettia 6 edelleenjakelua varten niille pienille vähittäismyyjille, jotka eivät aio tehdä pankkinsa kanssa edelleenjakelusopimusta. Erityisjärjestelyjä voidaan ottaa käyttöön sellaisille pienille vähittäismyyjille, joilla on vaikea rahatilanne ja joilla voi olla vaikeuksia edelleenjakelun kanssa. Viron viranomaiset ovat suunnitelleet järjestävänsä suurelle yleisölle tiedotuskampanjan säilytetyn käteisrahan keräämiseksi ennen euron käyttöönottopäivää. Näin odotetaan kerättävän liikkeessä olevista kruunumääräisistä kolikoista noin 50 prosenttia ja seteleistä 80 prosenttia. Liikepankit aikovat asettaa tiloihinsa erityisiä laitteita kruunumääräisten kolikoiden keräämiseksi. Eesti Pank ja arvokuljetusyritys mukauttavat varasto-, laskenta- ja pakkauskapasiteettiaan siirtymäkaudella käsiteltäviin poikkeuksellisen suuriin käteismääriin. Käteisrahan vaihtamisen muuntokurssilla ilman palkkiota pitäisi liikepankeissa alkaa kuukausi ennen -päivää ja päättyä seitsemän päivää -päivän jälkeen 7. Tämän jälkeen Eesti Pank vaihtaa rajattoman määrän Viron kruunuja euroiksi rajoittamattomaan määräaikaan asti. Viron lähes kaikkien 921 pankkiautomaatin on määrä jaella ainoastaan euroseteleitä heti vuoden 2011 tammikuun 1. päivän ensimmäisistä tunneista. Asiasta vastaavat liikepankit aloittivat jo kassapäätteiden mukautukset, jotta ne voivat siirtyä euroon välittömästi 1. tammikuuta. Tällä hetkellä liikepankit suunnittelevat lataavansa pankkiautomaatteihin pääasiassa 10 ja 50 euron seteleitä ensimmäisinä siirtymistä seuraavina päivinä. Kun otetaan huomioon, että on helpotettava vähittäiskauppasektorin mahdollisuuksia antaa vaihtorahat yksinomaan euroina ja että virolaiset ovat tottuneet nostamaan pääasiassa nimellisarvoltaan pieniä seteleitä, olisi harkittava 50 euron setelien pankkiautomaattikäytön välttämistä väliaikaisesti. Pankkien olisi myös vältettävä nimellisarvoltaan suurten setelien käyttöönottoa euron käyttöönottoa edeltävinä ja seuraavina viikkoina. Viron pankkimarkkinoilla (jossa on johtavassa asemassa kolme liikepankkia) on ainoastaan hieman alle 190 pankkikonttoria. Pankit harkitsevat aukioloaikojen pidentämistä siirtymäkaudella ja erityisiä aukioloja tammikuun kahtena ensimmäisenä päivänä. Lisäksi ne ovat suunnitelleet lisäävänsä henkilöstömääräänsä siirtämällä taustatöitä tekevää henkilöstöä asiakaspalveluun. Pankkikonttorien valmiuksia säilyttää poikkeuksellisen suuria käteismääriä siirtymäkaudella tutkitaan parhaillaan, ja pankkien henkilöstö saa koulutusta eurokäteisen turvaominaisuuksista. Pankkien tietoteknisiä järjestelmiä mukautetaan parhaillaan, ja niille tehtäneen viimeiset testit loka-marraskuussa Rahoitus- ja pankkisektorin valmistautuminen euron käyttöönottoon on hyvässä 6 7 sisältyy huomattavia seuraamuksia, jos edelleenjaeltava eurokäteinen lasketaan liikkeeseen ennen - päivää ja siinä edellytetään turvatoimien huomattavaa lisäämistä liikkeen tiloissa jne. Siksi sopimukset soveltuvat paremmin isommille yrityksille, jotka tarvitsevat suuria euromääriä. Vähittäiskauppiaiden kolikkopaketin arvo on noin 200 euroa. Kaksitoista kuukautta -päivän jälkeen muutamissa konttoreissa. FI 5 FI

7 vauhdissa. Jotta euroon siirtyminen sujuisi jouhevammin, eurokäteisen jakelun pankkeihin olisi tapahduttava pidemmän ajanjakson aikana. Jotta vähittäiskauppiailta ei lopu vaihtorahat, kun asiakkaat maksavat nimellisarvoltaan suurilla seteleillä, olisi vältettävä 50 euron seteleiden lataamista pankkiautomaatteihin siirtymäkaudella. Pankkien olisi siirtymäkaudeksi harkittava erityisten palvelutiskien käyttöönottoa yrityksiä varten Väärinkäytösten ja hintakehitystä koskevien väärinkäsitysten ehkäiseminen virolaisten keskuudessa Viimeisimmän Eurobarometri-tutkimuksen mukaan virolaiset suhtautuvat euroalueen ulkopuolisten maiden kansalaisista skeptisimmin siihen, miten euron käyttöönotto vaikuttaa hintakehitykseen (ks. tutkimuksen yksityiskohdat selvityksestä Flash EB 296, osa 3). Viron viranomaisilla on siis mittava haaste kuluttajien rauhoittamisessa, ja niiden on kaikin tarvittavin keinoin pyrittävä estämään väärinkäytökset siirtymäkaudella. Hallituksen virallisen päätöksen mukaan kaksoishinnoittelu Viron kruunuina ja euroina aloitetaan 1. heinäkuuta 2010 ja sitä jatketaan vähintään kuusi kuukautta -päivän jälkeen. Koska muuntokurssi kiinnitetään peruuttamattomasti vasta sen jälkeen, kun neuvosto on hyväksynyt päätöksen Viroa koskevan poikkeuksen kumoamisesta, muuntokurssin virallinen määräytymispäivä olisi sopivampi kaksoishinnoittelun aloituspäivä. Huhtikuusta 2010 alkaen Viron kuluttajansuojalautakunta (julkinen virasto) nosti niiden 96 tuotteen ja palvelun määrän 126:een, joiden hintoja seurataan kuukausittain, jotta hintakehityksestä saataisiin kattava kuva. Siirtymäkaudella lautakunta aikoo seurata hintoja noin 800 myyntipisteessä. Tarkastajat tarkastavat myös, että siirtymäsääntöjä (esim. pyöristystä ja kaksoishinnoittelua koskevia sääntöjä) noudatetaan asianmukaisesti. Näiden tarkastusten tulokset on määrä kerätä erityisen ohjelmiston avulla ja julkaista lehdistötiedotteissa ja kansallisella euro-verkkosivustolla. Viron kauppakamari valmistelee reilun hinnoittelun sopimusta samaan malliin, jota sovellettiin vapaaehtoisesti ja menestyksekkäästi aiemmissa siirtymissä. Sopimuksen tekevät tahot (esimerkiksi vähittäismyyjät, rahoituslaitokset ja internetkaupat) sitoutuvat siihen, etteivät ne käytä siirtymää omaksi edukseen, noudattavat sääntöjä ja antavat asiakkailleen tarvittavaa apua. Viron viranomaiset aikovat käynnistää sopimusten tekemisen elokuun lopussa eli lähes kaksi kuukautta pakollisen kaksoishinnoittelun aloittamisen jälkeen. Aiemmissa siirtymissä suurin osa virheistä hintojen merkitsemisessä kahdessa valuutassa ja monet hinnankorotukset todettiin ennen kaksoishinnoittelun aloittamista tai juuri sen alettua. Sen vuoksi reilua hinnoittelua koskevan aloitteen käynnistämistä aikaisemmin olisi harkittava vakavasti. Reilun hinnoittelun sopimuksen sääntöjä rikkovat voivat saada enintään Viron kruunun suuruisen sakon (noin euroa). Viron kuluttajansuojalautakunta aikoo käyttää kaikkia 40 tarkastajaansa ja yhtä monta vapaaehtoistarkastajaa sopimuksen noudattamisen valvomisessa. Jos sääntöjä on selvästi rikottu, sakko voidaan määrätä 48 tunnin kuluessa. Monimutkaisemmissa tapauksissa menettely voi kestää jopa kuukauden. Jotta kansalaiset eivät saisi väärää kuvaa hintakehityksestä, todettuihin sääntöjenvastaisuuksiin olisi puututtava nopeasti. Tarkastajien toteamat ja kuluttajien kuluttajansuojalautakunnan vihjepuhelimeen ilmoittamat epäilyttävät hinnankorotukset olisi tutkittava kunnolla ja tutkimusten tulokset FI 6 FI

8 julkaistava. Jos hinnankorotuksia pidetään perusteettomina, sopimuksen tehneiden tahojen olisi menetettävä oikeutensa käyttää reilua hinnoittelua koskevan aloitteen logoa. Toimenpiteitä, jotka tähtäävät väärinkäytösten ja hintakehitystä koskevien väärinkäsitysten ehkäisemiseen virolaisten keskuudessa, olisi vahvistettava. Oikaisutoimet niitä sopimuksen tehneitä tahoja vastaan, jotka eivät ole noudattaneet reilun hinnoittelun sopimuksesta johtuvia sitoumuksiaan, olisi toteutettava mahdollisimman pian. Tällaisten tahojen oikeus väittää noudattavansa reilun hinnoittelun sopimusta (eli oikeus käyttää sopimuksen tekemisestä kertovaa logoa) olisi peruttava välittömästi Siirtymisen valmistelut maaseudulla ja valmistelut yrityksissä Viro on hyvin harvaan asuttu maa EU:n keskiarvoon verrattuna 8. Maa on jaettu 226 kuntaan, joista 33 sijaitsee kaupungissa ja 193 maaseudulla. Yli kahdessa kolmasosassa kunnista on asukkaita alle Yksi tämän siirtymän suurimmista haasteista onkin saada euron käyttöönotto sujumaan jouhevasti harvaan asutulla maaseudulla, jossa on rajallinen infrastruktuuri. Internetin ja sähköisten pankkipalvelujen käyttö on laajaa (esimerkiksi kaikki eläkkeet maksetaan tilisiirtoina), mikä helpottaa tiedotusta ja käteissiirtymää jonkin verran. Mahdollisuus Viron kruunun vaihtamiseen euroihin ja kansallisen valuutan nostamiseen on kuitenkin oltava kaikkialla. Yli kolmannes liikepankkien konttoreista sijaitsee pääkaupungissa. Tästä syystä nyt joitakin pankkipalveluja tarjoavien postikonttoreiden olisi siirtymäaikana yhteistyössä jonkin liikepankin kanssa hoidettava myös valuutanvaihtoa niissä kunnissa, joissa ei ole varsinaista pankkikonttoria. Postikonttorien tarjoamat pankkipalvelut olisi suunniteltava huolellisesti (ennakko- ja edelleenjakelu, aukioloajat, lisähenkilöstö, turvakysymykset jne.). Eesti Pankin virkailijoille, etenkin suoraan asiakastyössä toimiville, olisi annettava riittävä koulutus kahden valuutan samanaikaisesta käsittelystä ja kansalaisten valistamisesta. Liikepankkien olisi myös harkittava liikkuvien valuutanvaihtopisteiden käyttöä olemassa olevien pankkiautomaattien lisäksi. Tiedotusvälineiden ja internetin lisäksi paikallisviranomaiset ovat usein ainoa tietolähde syrjäisillä alueilla. Sen vuoksi paikallisviranomaisten on saatava kunnollinen perehdytys ja koulutus. Lähes 75 prosentilla kunnista on sama internet-palveluntarjoaja. Ohjelmien mukautus olisi suunniteltava hyvin, jotta ainoa palveluntarjoaja ehtii tarjoamaan palvelut kaikille asiakkailleen ajoissa. Valtiovarainministeriö lähettää säännöllisesti sähköpostitse ohjeita siitä, mitä mukautuksia kaikissa kunnissa on tehtävä. Eesti Pank järjestää koulutusta eurokäteisen turvaominaisuuksien tunnistamisesta ja väärennösten estämisestä. Kaupunki- ja maaseutukuntien kattojärjestöjen on tarkoitus raportoida valtiovarainministeriölle valmistelujen etenemisestä. Edistystä olisi seurattava säännöllisesti ja strukturoidusti, jotta voidaan varmistaa, että kaikki paikallisviranomaiset todella ovat valmiita. On suositeltavaa, että kunnille annettaisiin tarkistusluettelot, joissa mainitaan, mitä on tehtävä ja mihin määräaikaan mennessä ja pyydetään kunkin kunnan siirtymäkoordinaattoria raportoimaan säännöllisesti kattojärjestöille tarkistuslistan käytöstä. Paikalliset siirtymäkoordinaattorit voisivat kokoontua säännöllisesti vaihtamaan kokemuksia euron käyttöönottoon liittyvistä valmisteluista. 8 Vuosina Viron asukastiheys oli 30,9/km 2, kun EU:n vastaava keskiarvo oli 114. Lähde: Eurostat FI 7 FI

9 Kuluttajajärjestöjen, virastojen ja erilaisten kansalaisjärjestöjen paikallisosastot olisi saatava aktiivisesti mukaan valmisteluihin, jotta paikallistahot tuntisivat euroon siirtymisen omaksi asiakseen. Aiempien kokemusten vuoksi (eli vuodeksi 2006 asetetun siirtymätavoitteen hylkäämisen vuoksi) useimmat yritykset ovat siirtäneet valmistelujaan siihen asti, että siirtymästä saadaan varmuus. Kauppakamarin, kauppiaiden järjestön, Eesti pankin ja pankkiyhdistyksen suunnitteleman tiedotuksen (lehtisten ja seminaarien) avulla ne pystynevät hoitamaan valmistautumisen hyvin ja ajallaan. Olisi varmistettava, että valmistelut ovat riittäviä kaikissa yrityksissä eikä vain aktiivisesti tietoa etsivissä yrityksissä. Paikallisviranomaisten valmistautumista euron käyttöönottoon on ohjattava ja seurattava säännöllisesti, jotta kaikki tarvittavat mukautukset varmasti tehdään. Eesti Pankin osallistuminen käteissiirtymään on välttämätöntä, ja se olisi siksi suunniteltava hyvin. Liikepankkien olisi harkittava liikkuvan välineistön käyttöä Viron kruunujen keräämiseen ja eurokäteisen jakelemiseen. Yritysten valmistautuminen olisi käynnistettävä täysillä toimivaltaisten viranomaisten tuella ja niiden seurannassa. Pieniin ja keskisuuriin yrityksiin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota Euroa koskeva tiedotus Euroon siirtymistä käsittelevä kansallinen komitea hyväksyi 15. maaliskuuta 2010 tarkistetun tiedotusstrategian euron käyttöönotosta Virossa. Siihen sisältyy selvitys euroa ja sen käyttöönottoa koskevan tiedotuksen järjestelyistä, tavoitteista, kohderyhmistä, viesteistä ja kanavista. Päätavoite on varmistaa, että vähintään 90 prosenttia Viron asukkaista saa hyvät tiedot siirtymisen käytännön järjestelyistä. Tiedotussuunnitelmat ovat rakenteeltaan hyviä ja tasapainoisia, ja niitä toteutetaan maaliskuusta 2010 tammikuuhun Komissio aikoo kumppanuussopimuksen avulla tukea tiedotussuunnitelmien toteuttamista sekä luontoissuorituksilla että myöntämällä tukea enintään 50 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista kuten tiedotusasiantuntijoiden palkoista, tiedotusvälinekampanjoista, mielipidemittauksista, seminaareista, koulutustapahtumista ja kotitalouksille jaettavasta tiedotusmateriaalista. Komissio on kehottanut Viron viranomaisia nopeuttamaan tiedotussuunnitelmien toteuttamista, mutta laajemmat tiedotustoimet alkavat vasta sen jälkeen kun neuvosto on tehnyt päätöksen 13. heinäkuuta. Hyvin ajoitettu tiedotus euron käyttöönotosta ja sen aikataulusta, hinnankorotuksiin ja vähittäismyyjien väärinkäytöksiin puuttumiseen siirtymäkaudella tähtäävistä toimenpiteistä sekä yrityksille valmistautumiseen annettava apu ovat oleellisen tärkeitä. Tähän asti Viron viranomaiset ovat keskittyneet tiedon moninkertaistamiseen kohdennetuilla esityksillä ja lehdistösuhteilla. Näiden toimenpiteiden vaikutusta ei vielä tiedetä. Passiivisempaa tiedotusta on saatavilla kansalliselta euro-verkkosivustolta. Komissio kehottaa Viron viranomaisia nopeuttamaan euron käyttöönottoa koskevien tiedotussuunnitelmien toteuttamista, jotta kaikki Virossa asuvat saavat tarvittavat tiedot ajoissa. Näin lisätään tietoisuutta Euroopan yhtenäisvaluutasta ja tuetaan sen käyttöönottoa. FI 8 FI

10 3. YLEINEN MIELIPIDE HILJATTAIN LIITTYNEISSÄ JÄSENVALTIOISSA Vuodesta 2004 alkaen Euroopan komissio on teettänyt Eurobarometri-tutkimuksia EU:hun vuosina 2004 ja 2007 liittyneissä maissa, jotka eivät vielä ole ottaneet euroa käyttöön, selvittääkseen ihmisten euroon kohdistuvia asenteita ja euron käyttöönottoa koskevia tietoja. Kevään 2010 NMS-8-tutkimus 9 (Flash EB 296) on kymmenes tällainen tutkimus. Tutkimuksen kenttätyö tehtiin toukokuuta Tätä kertomusta varten viimeisimmän Eurobarometri-tutkimuksen tuloksia verrattiin pääasiassa edellisen uusissa jäsenvaltioissa tehdyn tutkimuksen tuloksiin (Flash EB 280, syyskuu 2009). On syytä todeta, että nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kahdeksan uuden jäsenvaltion kansalaisten tuki euron käyttöönotolle on viimeisimmän tutkimuksen tulosten mukaan heikennyt vain hieman syyskuusta Euron käyttöönoton kannatus on itse asiassa nyt hieman suurempaa kuin ensimmäisten kahden suuren aallon aikana vuosina 2004 ja 2005 tehdyissä kyselyissä Euron kannatus Syyskuusta 2009 toukokuuhun 2010 kahdeksan uuden jäsenvaltion kansalaisten tuki euron käyttöönotolle omassa maassaan heikkeni vain hieman. Suhteellisesti suurin osuus vastaajista odotti, että euron käyttöönotolla on myönteisiä vaikutuksia heidän kotimaalleen (49 %, -3 prosenttiyksikköä) ja heille itselleen (48 %, ei muutosta), ja vastaavasti kielteisiä vaikutuksia omalle maalleen odotti vastaajista 37 prosenttia (+2 prosenttiyksikköä) ja itselleen 39 prosenttia (+1 prosenttiyksikkö). Suurin piirtein puolet haastatelluista (51 %) arveli, että eurolla oli ollut myönteisiä vaikutuksia nykyisiin euroalueen maihin. Hieman alle puolet (48 %, -1 prosenttiyksikköä) kaikista vastaajista ilmoitti olevansa tyytyväisiä, että heidän kansallinen valuuttansa korvataan eurolla, ja 41 prosenttia (+3 prosenttiyksikköä) ilmoitti, etteivät he haluaisi siirtyä euroon. Positiivisimmin euron käyttöönottoon suhtautuivat romanialaiset (55 %, -4 prosenttiyksikköä), unkarilaiset (54 %, ei muutosta) ja bulgarialaiset (51 %, +2 prosenttiyksikköä). Henkilökohtaisesti tyytymättömimpiä siihen, että euro korvaisi heidän kansallisen valuuttansa, taas olivat virolaiset (56 %, +7 prosenttiyksikköä), latvialaiset (56 %, +66 prosenttiyksikköä) ja tšekit (58 %, +4 prosenttiyksikköä). Suurin lisäys niiden kansalaisten määrässä, jotka eivät haluaisi maansa ottavan euroa käyttöön, oli Liettuassa (47 %, +10 prosenttiyksikköä) Euron käyttöönoton aikataulu Suhteellisesti suurin osa kahdeksan uuden jäsenvaltion kansalaisista haluaisi maansa ottavan euron käyttöön keskipitkällä aikavälillä ( jonkin ajan päästä, 39 %, +3 prosenttiyksikköä). Noin kolmannes (32 %, -1 prosenttiyksikköä) halusi tämän tapahtuvan mahdollisimman myöhään, kun taas lähes neljännes (24 %, -1 prosenttiyksikköä) haluaisi maansa siirtyvän euroon mahdollisimman pian. 9 Eurobarometri-tutkimukset kohdistuvat aina uusiin jäsenvaltioihin, jotka eivät vielä ole euroalueen jäseniä. Viimeisen tutkimuksen kohteita olivat Puola, Tšekki, Unkari, Bulgaria, Romania, Latvia, Viro ja Liettua. Kypros, Malta, Slovenia ja Slovakia eivät enää kuulu kohteisiin, koska ne ovat liittyneet euroalueeseen. Tutkimuksiin on haastateltu yhteensä noin 8 000:aa sattumanvaraisesti valittua kansalaista. FI 9 FI

11 Tšekistä ja Latviasta löytyy suurin osuus vastaajista, jotka halusivat ottaa euron käyttöön mahdollisimman myöhään (Tšekki 47 %, ei muutosta, ja Latvia 44 %, +1 prosenttiyksikkö). Virossa kuitenkin vain noin neljännes vastaajista (23 %, ei muutosta) halusi ottaa euron käyttöön mahdollisimman pian, 37 prosenttia (+1 prosenttiyksikköä) jonkin ajan päästä ja 34 prosenttia (-2 prosenttiyksikköä) mahdollisimman myöhään Tiedon riittävyys Kaiken kaikkiaan suurin osa kahdeksan uuden jäsenvaltion kansalaisista katsoi, etteivät he olleet saaneet riittävästi tietoa eurosta (59 %, ei muutosta), kun taas 40 prosenttia (ei muutosta) katsoi saaneensa riittävät tiedot. Virolaiset katsoivat saaneensa jonkin verran enemmän tietoa syyskuuhun 2009 verrattuna (50 % katsoi saaneensa hyvät tiedot, +6 prosenttiyksikköä) Euroon kohdistuvat odotukset Kuten aikaisemmilla kerroilla, selvä enemmistö kahdeksan uuden jäsenvaltion kansalaisista oli yhtä mieltä useista positiivista väittämistä, jotka koskivat euroon liittyviä käytännön seikkoja: esimerkiksi 90 prosenttia (-2 prosenttiyksikköä) oli sitä mieltä, että euro olisi kätevämpi matkustettaessa muihin euroa käyttäviin maihin, ja 86 prosenttia (-1 prosenttiyksikköä) oli sitä mieltä, että euro helpottaisi ostosten tekoa muissa yhtenäisvaluuttaa käyttävissä maissa jne. Kaksi kolmasosaa vastaajista kuitenkin pelkäsi, että hinnat nousisivat euron käyttöönoton jälkeen (66 %, -1 prosenttiyksikkö), kun taas lähes neljännes (23 %, ei muutosta) kansalaisista uskoi euron vakauttavan hintoja pitkällä aikavälillä. Vaikka skeptisyys näytti edellisillä kyselykierroksilla kasvavan, näin ei enää näyttänyt käyvän vuonna Syyskuuhun 2009 verrattuna muutamissa maissa niiden kansalaisten osuus, jotka pelkäsivät euron nostavan hintoja, itse asiassa väheni, Tšekissä 75 prosentista 69 prosenttiin (-6 prosenttiyksikköä) ja Unkarissa 66 prosentista 62 prosenttiin (-4 prosenttiyksikköä). Virolaiset ja puolalaiset vastaajat olivat edelleen erityisen skeptisiä euroon liittyvien hintavaikutusten suhteen: yli kolme neljäsosaa uskoi hintojen nousevan (77 %, -1 prosenttiyksikköä molemmissa). FI 10 FI

KOMISSION KERTOMUS. Kahdestoista kertomus euroalueen tulevan laajentumisen käytännön valmisteluista

KOMISSION KERTOMUS. Kahdestoista kertomus euroalueen tulevan laajentumisen käytännön valmisteluista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.7.2013 COM(2013) 540 final KOMISSION KERTOMUS Kahdestoista kertomus euroalueen tulevan laajentumisen käytännön valmisteluista FI FI KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.7.2014 COM(2014) 489 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2015 COM(2015) 222 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.7.2008 KOM(2008) 480 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE, ALUEIDEN KOMITEALLE JA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2001O0008 01/10/2001 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 C(2016) 3942 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU 32 artiklan 6 kohdan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO. Arvio toimista, jotka YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on toteuttanut

KOMISSION TIEDONANTO. Arvio toimista, jotka YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on toteuttanut EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2015 COM(2015) 804 final KOMISSION TIEDONANTO Arvio toimista, jotka YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA on toteuttanut neuvoston sille 19 päivänä kesäkuuta 2015 antaman suosituksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.9.2015 COM(2015) 416 final 2015/0185 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Slovenian tasavallalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. lokakuuta 2012 (26.10) (OR. en) 15496/12 STATIS 76 ECOFIN 882

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. lokakuuta 2012 (26.10) (OR. en) 15496/12 STATIS 76 ECOFIN 882 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. lokakuuta 2012 (26.10) (OR. en) 15496/12 STATIS 76 ECOFIN 882 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jens NYMAND- CHRISTENSEN, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

(XURQNl\WW QRWWR NRPLVVLROWD VHORQWHNR YDOPLVWHOXMHQ HGLVW\PLVHVWl MD NDKGHVWDN\PPHQHVWl K\YlVWlNl\WlQWHHVWl

(XURQNl\WW QRWWR NRPLVVLROWD VHORQWHNR YDOPLVWHOXMHQ HGLVW\PLVHVWl MD NDKGHVWDN\PPHQHVWl K\YlVWlNl\WlQWHHVWl ,3 Bryssel 3. huhtikuuta 2001 (XURQNl\WW QRWWR NRPLVVLROWD VHORQWHNR YDOPLVWHOXMHQ HGLVW\PLVHVWl MD NDKGHVWDN\PPHQHVWl K\YlVWlNl\WlQWHHVWl SlLYll HQQHQ ¼SlLYll NRPLVVLR RQ DQWDQXW WLHGRQDQQRQ HXURQ Nl\W

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.2.2012 COM(2012) 78 final 2012/0032 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan talousyhteisön ja Syyrian arabitasavallan yhteistyösopimuksen soveltamisen osittaisesta keskeyttämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.12.2003 KOM(2003) 761 lopullinen 2003/0295 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 211 final 2016/0114 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Rinnakkaislääketutkimus 0 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Research Insight Finland Oy RIF-07 Syyskuu 0 Elina Iivarinen Jorma Hakanen Slide Master Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Rinnakkaislääketeollisuus

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta 13.5.2015 A8-0141/60 60 1 artikla 1 kohta 1. Tällä asetuksella perustetaan omaehtoiseen vakuutukseen perustuva toimitusketjun due diligence -periaatteita koskeva unionin järjestelmä, jotta voidaan estää

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa

Lisätiedot

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2016

Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2016 Ferratum Oyj:n Eurooppalainen Kesäbarometri 2016 sivu 2 Ferratum Oyj Eurooppalainen Kesäbarometri 2016 Kesälomakulutuksen osuus kotitalouden kuukausituloista Kesäloman yleisimmät kulutuskohteet Euroopassa

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI 31.1.2008 C 27/1 I (Päätöslauselmat, suositukset ja lausunnot) LAUSUNNOT EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 17 päivänä joulukuuta 2007, Euroopan unionin neuvoston pyynnöstä koskien

Lisätiedot

KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden 50 euron setelin käyttöönotossa. www.uudet-eurosetelit.eu www.euro.ecb.europa.eu

KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden 50 euron setelin käyttöönotossa. www.uudet-eurosetelit.eu www.euro.ecb.europa.eu KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden 50 euron setelin käyttöönotossa www.uudet-eurosetelit.eu www.euro.ecb.europa.eu SISÄLLYS I. Mikä on kumppanuusohjelma ja mitä etuja se tarjoaa? MUKAAN TIEDOTUSYHTEISTYÖHÖN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 345 final 2013/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

Bryssel 7. tammikuuta 2002

Bryssel 7. tammikuuta 2002 Bryssel 7. tammikuuta 2002 "Euroopalla oli edessään historiallisesti merkittävä haaste, johon se on osoittanut olleensa valmis. Euro on otettu käyttöön ja nyt on alkamassa uusi aikakausi. Kaikkia euron

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Suositus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Suositus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 2.7.2003 KOM(2003) 387 lopullinen 2003/0142 (CNB) Suositus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön puolesta toimivan Italian tasavallan ja Vatikaanivaltion, jota edustaa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12. COM() 597 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin

Lisätiedot

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus : EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus : EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 20.12.2001 KOM(2001)807 lopullinen 2001/0310 (COD) Ehdotus : EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Itävallan kautta kulkeviin raskaisiin tavarankuljetusajoneuvoihin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI L 148/56 Euroopan unionin virallinen lehti 2.6.2006 EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä toukokuuta 2006, rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 13.4.2016 A8-0131/21 21 46 kohta 46. suhtautuu varautuneesti ehdotukseen kuljettajapalvelun siirtämisestä tuotettavaksi parlamentin sisällä ja ulkopuolisen palveluntarjoajan korvaamisesta parlamentin sopimussuhteisilla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI 25.11.2009 Euroopan unionin virallinen lehti C 284/1 I (Päätöslauselmat, suositukset ja lausunnot) LAUSUNNOT EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 5 päivänä marraskuuta 2009, suosituksista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 360 lopullinen 2011/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käytön jatkamista Saint-Barthélemyn saarella sen jälkeen, kun sen asema Euroopan unioniin nähden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0194(COD) 17.12.2008 TARKISTUKSET 9-33 Mietintöluonnos (PE415.203v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.011 KOM(011) 35 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Toinen kertomus vapaaehtoisista maksuttomista

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Joulukauppa 2011 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto

Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 9 päivänä kesäkuuta 1998 Asia T-172/95 Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto Henkilöstö - Eläke - Korjauskerroin

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Maltan vuoden 2015 kansallisesta uudistusohjelmasta

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Maltan vuoden 2015 kansallisesta uudistusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.5.2015 COM(2015) 267 final Suositus NEUVOSTON SUOSITUS Maltan vuoden 2015 kansallisesta uudistusohjelmasta ja samassa yhteydessä annettu neuvoston lausunto Maltan vuoden 2015

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille

Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Sääntöviite: 3.4.3 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.7.2003 KOM(2003) 426 lopullinen 2003/0158 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä (komission

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot