JÄTTEIDEN LAJITTELU- JA KIERRÄTYSOHJEET 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄTTEIDEN LAJITTELU- JA KIERRÄTYSOHJEET 2009"

Transkriptio

1 JÄTTEIDEN LAJITTELU- JA KIERRÄTYSOHJEET 2009 Kuvaaja Liisa Jouhten Ole yhteydessä ympäristösi kanssa.

2 LAJITTELUOHJEET KOTITALOUKSILLE Kotitalouksien jätteet lajitellaan kiinteistökohtaisiin jäteastioihin. Lisäksi hyötyjakeet toimitetaan taajamissa oleviin Talteen Keräyspisteisiin. Tässä oppaassa neuvotaan mihin kukin jätelaji toimitetaan ja näin asukas osallistuu itse jätteidensä lajitteluun. Lajittelulla asukas saa myös ttä edullisemman vaihtoehdon jätehuoltoonsa. Jokaisessa kotitaloudessa tai asunto-osakeyhtiössä tulisi olla esimerkiksi alla olevan kuvan kaltaiset kiinteistökohtaiset lajitteluastiat ENERGIAJAKEELLE (=energiajäte) ja SEKAJÄTTEELLE sekä lisäksi biojätteelle kompostori, erillinen biojäteastia tai jäteastiaan sijoitettava biolokero. Tällä kolmen materiaalin lajittelulla SEKAJÄTTEEN synty pienenee oleellisesti ja näin myös ympäristökuormitus vähenee merkittävästi. Asutusalueiden Talteen Keräyspisteisiin toimitetaan PAPERI, KERÄYSKARTONKI, KIRKAS LASI, VÄRILLINEN LASI, METALLI, KARTONKITÖLKIT sekä PARISTOT. Tässä oppaassa selvitetään tarkasti mitä kukin lajike käsittää ja mitä Talteen Keräyspisteeseen saa toimittaa. Huomioi myös oppaassa olevat tunnusvärit ja tunnuskuvat, jotka toimivat ohjeena myös Talteen Keräyspisteissä. Opaslehtisen jokaisen sivun alareunassa on selkeästi osoitettu kuuluuko jätelaji kiinteistökohtaiseen keräilyyn vai Talteen Keräyspisteeseen. Kysy lisää lajittelusta alueesi jäteneuvojalta. (Yhteystiedot takasivulla) Ohjeen piirrokset Helena Harju. Ohjeen symbolit Laatupaino Oy. Jätelaatikoiden kuvat Jani Haapakangas.

3 BIOJÄTE HUOM! Alkaen KIINTEISTÖKOHTAISEEN OMATOIMISEEN KOMPOSTOINTIIN TAI ERILLISKERÄILYYN Hedelmien, juuresten, kananmunien jne. kuoret Ruoantähteet, kuivuneet ja pilaantuneet elintarvikkeet Marjojen, hedelmien ja kalojen perkuujätteet Kahvin ja teen porot suodatinpapereineen Käytetyt talouspaperit, pumpuli Puutarhajätteet, kukkamulta, kasvin osat BIOJÄTTEEN ERILLISKERÄILYYN Muovi ja muovitetut paperit Maito- ja mehutölkit Tupakan tumpit, imurin pölypussit Tekstiilit, kumi Vaipat maito- ja mehutölkit kierrätys, Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. SEKAJÄTTEEN KERÄILYYN KIINTEISTÖKOHTAINEN KOMPOSTOINTI

4 KIINTEISTÖKOHTAISEEN KERÄYSASTIAAN Jogurtti- ja viilipurkit sekä voi-, margariini- ja leviterasiat Makkarapaketit, valmisruokapakkaukset (ei alumiiniset) Ketsuppi- ja sinappipullot ja muut elintarvikemuovit Tiskiaine- ja puhdistusainepullot Muovikassit, -pussit, -korkit ja -kannet Muoviämpärit ja -kanisterit Sokeri-, jauho- ja leipäpussit Muro- ja keksikotelot, sokeri- ja suolapaketit Kananmunakennot, muut pahviset elintarvikepakkaukset Pesuainepaketit, kertakäyttöastiat Paperiset lautasliinat ja lahjapaperi Styroxalustat ja kotelot ENERGIAJAE PVC-muovi, esim. putket, letkut, sähköjohdot Sadetakit, kerniliinat, suihkuverhot, rantalelut Mapit, muovitaskut, kasetit, cd- ja äänilevyt Muoviritilät, -tapetit ja -pressut Vaipat ja muut hygieniatuotteet Kumi, keinonahka, tekstiilit kierrätys ja Pölynimuripussit ja tupakantumpit Alumiiniset kannet, foliot ja vuoat metallinkeräys Alumiinilla vuoratut elintarvikepaketit esim. kahvipaketit, perunalastupussit Putket, letkut, rakennustarvikkeet 03 Ei saa polttaa, sekäjätteeseen PVC Eri muovien yhdistelmät 07 Polttoa ei suositella, sekäjätteeseen O Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. KIINTEISTÖKOHTAINEN KERÄILY

5 PAPERI VAIN PUHDASTA KERÄYSPAPERIA Sanomalehdet ja aikakauslehdet Mainokset ja esitteet Kirjekuoret (myös ikkunalliset) Piirustus- ja kopiopaperi Atk-paperit ja tulosteet Vaaleat kopio- ja konekirjoituspaperit Likaantunut paperi Vaha- ja muovipintaiset paperit Muovikassit Märät paperit Pahvi Lahjapaperit keräyskartonki Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. TALTEEN KERÄYSPISTE

6 KERÄYSKARTONKI Keräyskartonkikontit (siniset) sijaitsevat: Kirkonkylällä Urheilukentän keräyspisteen luona Alpuassa Meijerinpirtin keräyspisteen luona VAIN PUHDASTA KERÄYSKARTONKIA Aaltopahvi Kartonkitölkit, esim. maito- ja mehutölkit Kuivien tuotteiden kartonkipakkaukset, esim. muro- ja keksipaketit Paperipussit, -kassit ja -säkit Pizzalaatikot ja munakennot Kartonkiset kertakäyttöastiat Askartelukartongit ja piirustukset Likaiset ja huuhtelemattomat pakkaukset Muovipussit ja styroksi Laita pakkaukset sisäkkäin, vievät vähemmän tilaa. Huuhdo ja valuta nestepakkaukset. Älä laita mukaan likaisia pakkauksia. TALTEEN KERÄYSPISTE

7 KIRKAS KERÄYSLASI VAIN KIRKASTA KERÄYSLASIA Lasipurkit ja lasipullot Lasiastiat Poista sulkimet ja kaularenkaat Paperietikettejä ei tarvitse poistaa Kannet -> metallikeräykseen Sulkimet ja kaularenkaat -> metallikeräykseen Palautuspullot -> kauppaan Keramiikka eikä posliini Ikkunalasi Duralex -talouslasi Autonlasi Kristalli Kuumuuden kestävä lasi (uunivuoat) Hehkulamput Lämpölasi Lankavahvisteinen lasi Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. TALTEEN KERÄYSPISTE

8 VÄRILLINEN KERÄYSLASI VAIN VÄRILLISTÄ KERÄYSLASIA Lasipurkit Lasipullot Lasiastiat Poista sulkimet ja kaularenkaat Paperietikettejä ei tarvitse poistaa Kannet -> metallikeräykseen Sulkimet ja kaularenkaat -> metallikeräykseen Palautuspullot -> kauppaan Keramiikka ja posliini Duralex -talouslasi Uunivuoka Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. TALTEEN KERÄYSPISTE

9 MAITO- JA MEHUTÖLKIT VAIN KARTONKITÖLKIT (huuhdeltuina) Maitotölkit Mehutölkit (myös alumiinipintaiset) Jogurttitölkit Piimätölkit Kermatölkit Litistä tölkit niin mahtuu enemmän Paperipakkaukset Muovi Metalli tai keräysmetalli Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. TALTEEN KERÄYSPISTE

10 METALLI VAIN METALLIA (huuhdeltuna) Säilyketölkit Rutistuneet juomatölkit Alumiinivuoat Metallikannet ja -korkit Kattilat ja muut metalliastiat Pienet metalliosat Akut ja muut ongelmajätteet Tietokoneiden näytöt, televisiot Isot metalliromut Tyhjät lääkeliuskat ongelmajäte Kuusiratin lajittelulaitos Kuusiratin lajittelulaitos Sekajäte Lajittele tarkasti ohjeen mukaan, näin edistät kierrätystä. PARISTOT Erilliseen paristolaatikkoon Talteen Keräyspisteessä Kaupat TALTEEN KERÄYSPISTE

11 Yhteystietoja SITA Finland Oy Ouluntie 30, Ylivieska puh. (08) Vihannin kunta Kirkkotie 2, Vihanti Ympäristönsuojelusihteeri puh SPR POINTTI Kierrätysmyymälä Asematie 9 as. 1, Vanha OP:n talo, puh Kierrätysmyymälä, ompelupalvelua sekä myynnissä SPR:n ensiaputuotteita Ottaa vastaan vaatteita, astioita, kirjoja ja lehtiä, sekä muita käyttökelpoisia tavaroita. KUUSIRATIN LAJITTELULAITOS Avoinna tiistaisin klo , puh. (08) (asiakaspalvelun numero) Veloituksetta KODINKONEET Kylmälaitteet Liedet ja pesukoneet Radiot ja puhelinlaitteet Vatkaimet ja laskimet Tietokoneet, tulostimet ja toimistokoneet ROMUAJONEUVOT ONGELMAJÄTTEET Veloituksetta! KUUSIRATIN LAJITTELULAITOKSEN ONGELMAJÄTEKERÄYKSEEN Lääkkeet ja kuumemittarit Apteekki Injektioneulat ja ruiskut Terveysasema/Kuusirati Paristot Keräyspisteen paristolaatikko Loisteputket KUUSIRATI Hehkulamput Sekajäte Akut ja jäteöljyt KUUSIRATI Maalit, liimat, lakat KUUSIRATI Muut myrkyt KUUSIRATI Televisiot, näyttöpäätteet KUUSIRATI Akulliset kodinkoneet KUUSIRATI Kyllästetty puu KUUSIRATI KIERRÄTYSKESKUS LAJITTELUASEMA

12 Talteen keräyspisteet: Kylien jäteneuvojat: Kirkonkylä 2 kpl Lauri Utunen Ukonkantin info-pisteen luona Välitie 1,86400 Vihanti Urheilukentän luona puh. (08) , Alpua Meijerin pirtin luona Ilveskorpi Korvenraivaajien talon luona Kinttukangas KUUSIRATI Lajittelulaitos Malmitie 785, VIHANTI Lampinsaari Entisen K-kaupan pihalla Salme Ahola Luohuantie 110, Alpua puh , koti (08) Ritva Mustakangas Kauraperäntie 50 B, Ilveskorpi puh. (08) Anne Räsänen Juusolantie 9 B, Vihanti puh Päivi Kotila Nuupakantie 72, Vihanti puh. (08) Lumimetsä Nuorisoseuran luona Läntisranta Myllyperä-Perukka Möykkylä Kylätalon luona Tarja Mätäsaho Lumimetsäntie 566,86470 Lumimetsä puh Heikki Lehtomäki Särkijärventie 174, Vihanti puh Eeva Alasaarela Pyhäjoentie 241, Vihanti puh. (08) Riitta Pekkala Raahentie 1153, Vihanti puh

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

Jäteopas. Ylivieskan. ammattiopisto

Jäteopas. Ylivieskan. ammattiopisto Jäteopas Ylivieskan ammattiopisto Sisällysluettelo 1. Jätelaki 4 2. Tietosuojapaperi 6 3. Keräyspaperi 7 4. Palava-/Energiajäte 8 5. Keräyspahvi 9 6. Hyödynnettävä muovi 10 7. Metalli 11 8. Biojäte 12

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus JÄTEHUOLTO SUOMESSA Pullojen palautus Monet Suomesta ostetut limsa- ja olutpullot ja tölkit voi palauttaa kauppojen pullonpalautusautomaatteihin. Suomesta ostetut alkoholipullot voi palauttaa Alkoihin.

Lisätiedot

Poista elintarvikejäämät pakkauksista, huuhtaise tarvittaessa kylmällä vedellä.

Poista elintarvikejäämät pakkauksista, huuhtaise tarvittaessa kylmällä vedellä. Energiajäte Keräysastiat taloyhtiön jätehuoneessa. Energiajäte on erikseen kerättyä jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta joka voidaan käyttää hyödyksi energian tuotannossa. Tällaista jätettä

Lisätiedot

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän:

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän: Opiskelemme ja työskentelemme ainutlaatuisen kauniissa ympäristössä. Kun pidämme siitä hyvää huolta, se pysyykin viihtyisänä. Pidetään kunniaasiana sitä, että niin koulun rakennukset kuin piha-alueetkin

Lisätiedot

Lajitteluopas kotitalouksille

Lajitteluopas kotitalouksille Lajitteluopas kotitalouksille www.kiertokapula.fi Johdanto Kotitalousjätteiden syntypaikkalajittelu on edellytys niiden hyödyntämiselle. Jokainen vaikuttaa omilla valinnoillaan ja toimillaan siihen, paljonko

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ)

JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ) 1 (6) JÄTEHUOLTO-OHJE (Lähde: Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy PHJ) JÄTTEIDEN LAJITTELU HUOM! Nämä on Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n alueella jätteiden lajittelua koskevat ohjeet. Muiden jätehuoltoyhtymien alueilla

Lisätiedot

Keräyksen ja lajittelun edut:

Keräyksen ja lajittelun edut: Opas sisältää lyhyen esittelyn mikä on jätettä ja mikä on kierrätettävää raaka-ainetta sekä toimintaohjeet jätteiden käsittelystä. Ensisijaisena tavoitteena on minimaalinen jätteen tuotto. Käytä kaikkea

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014

Jäteselviytyjät 2014 Jäteselviytyjät 2014 Lajittelu Kun jätteet lajitellaan, ne voidaan kierrättää eli käyttää uudelleen. Kierrättämällä säästetään uusia, puhtaita raaka-aineita ja sitä kautta luonnonvaroja. Jätteiden lajittelu

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Kotitalouden jätehuolto ja kierrätys

ASUMISPAKKI-koulutus Kotitalouden jätehuolto ja kierrätys ASUMISPAKKI-koulutus Kotitalouden jätehuolto ja kierrätys 1 Jätteet Kotitalouksissa syntyy paljon jätettä, noin 315 kg vuodessa yhtä asukasta kohti. Jätteille on omat jäteastiat talon pihalla. Osa jätteistä

Lisätiedot

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Vastaanotettavat jätelajit yhdyskuntajäte + rakennusjäte ongelmajätteet öljyiset maat muut

Lisätiedot

Roskan matka 2015 Biojäte Energiajäte Sekajäte Metalli Lasi Paperi Kartonki Vaarallinen jäte/sähkölaitteet

Roskan matka 2015 Biojäte Energiajäte Sekajäte Metalli Lasi Paperi Kartonki Vaarallinen jäte/sähkölaitteet Ekokympin Kurre Kainuulainen esittää: Roskan matka 2015 Biojäte Energiajäte Sekajäte Metalli Lasi Paperi Kartonki Vaarallinen jäte/sähkölaitteet Kurre Kainuulainen Kainuun jätehuollon kuntayhtymä MIKSI

Lisätiedot

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Johanna Krabbe Ympäristöosaamispalvelut 1.2.2013 Luonnonvarat tyydyttävät välttämättömiä tarpeita Luonnonvarat tyydyttävät hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kodin jätteiden lajitteluopas

Kodin jätteiden lajitteluopas Kodin jätteiden lajitteluopas BIOJÄTE Ruokajätteet Hedelmien ja vihannesten kuoret Kananmunankuoret Kahvin- ja teenporot suodatinpusseineen Kalanperkeet ja pienet luut Talouspaperi ja lautasliinat Kukkamulta

Lisätiedot

Jätettä syntyy lähes kaikesta ihmisen toiminnasta ja jätteestä aiheutuu aina haittaa.

Jätettä syntyy lähes kaikesta ihmisen toiminnasta ja jätteestä aiheutuu aina haittaa. 2015 Jätteitä syntyy Jätettä syntyy lähes kaikesta ihmisen toiminnasta ja jätteestä aiheutuu aina haittaa. Jätettä on kaikki, mitä laitetaan roskiin tai hylätään muuten vaan. Esimerkiksi jätettä ovat:

Lisätiedot

Maatilan jäteopas. Vähentämällä jätteen määrää ja lajittelemalla oikein, säästät luonnonvaroja, rahaa sekä ympäristöä!

Maatilan jäteopas. Vähentämällä jätteen määrää ja lajittelemalla oikein, säästät luonnonvaroja, rahaa sekä ympäristöä! Maatilan jäteopas Vähentämällä jätteen määrää ja lajittelemalla oikein, säästät luonnonvaroja, rahaa sekä ympäristöä! Me pidämme palveluillamme huolta ympäristöstämme, jotta sinä voisit tehdä samoin. 6

Lisätiedot

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Lisätiedot

Jätelajittelusuunnitelma. Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet

Jätelajittelusuunnitelma. Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet Jätelajittelusuunnitelma Koulun lajittelupisteiden sijainti ja lajitteluohjeet Jätteenlajittelu muuttuu! KAIKISSA koulun sisätilojen roskiksissa tulee olla käyttötarkoituksen kertova tarra Tekstittömät

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Vähennä ja kierrätä. Turha jäte on tuhlausta. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta

Vähennä ja kierrätä. Turha jäte on tuhlausta. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Vähennä ja kierrätä Turha jäte on tuhlausta Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ensisijaisesti tavoiteltava jätteen määrän vähentämistä Kuvitus:

Lisätiedot

Lajittelu perustuu Kuhmon kaupungin jätehuoltomääräyksen 3 ja 4 :ään. Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla.

Lajittelu perustuu Kuhmon kaupungin jätehuoltomääräyksen 3 ja 4 :ään. Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. LAJITTELUOPAS Lajittelu perustuu Kuhmon kaupungin jätehuoltomääräyksen 3 ja 4 :ään. Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Lajittelu pienentää jätehuoltomaksuja. www.kuhmo.fi -> Asuminen

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

Lajitteluohje. - hehku- ja halogeenilamput, sulakkeet, rikkoutuneet lasi- ja posliiniastiat - värikasetit ja mustepatruunat (joskus uudelleentäyttö

Lajitteluohje. - hehku- ja halogeenilamput, sulakkeet, rikkoutuneet lasi- ja posliiniastiat - värikasetit ja mustepatruunat (joskus uudelleentäyttö Polttokelpoinen jäte - hehku- ja halogeenilamput, sulakkeet, rikkoutuneet lasi- ja posliiniastiat - värikasetit ja mustepatruunat (joskus uudelleentäyttö mahdollista) - kaikki muovista valmistetut rikkinäiset

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Kodin. lajitteluohjeet. voimassa 1.1.2014. Ympäristösi hyväksi

Kodin. lajitteluohjeet. voimassa 1.1.2014. Ympäristösi hyväksi Kodin lajitteluohjeet voimassa 1.1.2014 Ympäristösi hyväksi 2 Kodin lajitteluohjeet Kodin lajitteluohjeet 3 Kodin jäteastiaan Poltettava jäte hyödynnetään energiana jätevoimalassa. POLTETTAVA JÄTE kotitalousjäte

Lisätiedot

JäteVaakun. lajitteluopas. www.pori.fi/lajitteluapu. Porin seudun jäteneuvonta

JäteVaakun. lajitteluopas. www.pori.fi/lajitteluapu. Porin seudun jäteneuvonta JäteVaakun lajitteluopas www.pori.fi/lajitteluapu Porin seudun jäteneuvonta p. 044 701 2526 044 701 2521 jateneuvonta@pori.fi www.pori.fi/jateneuvonta 2 016 postiosoite Ympäristövirasto, PL 121, 28101

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein

SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein 63454_SUEZ_kyydissa_esite_287x200.indd 1 11.12.2015 14.39 KESKUSTELU- Miettikää, mitä kaikkea voi laittaa biojätteeseen? Biojäte RUSKEAKANTINEN ASTIA Voit pakata erillisastiaan kerättävän biojätteen sanomalehtipaperiin

Lisätiedot

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta 1 JATEKUKKO.FI INFO-SARJA ROSKAA MEILTÄ KAIKILTA Jokainen meistä tuottaa vuodessa jopa 900 jalkapallon painon verran roskaa Roskaa

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Turun seudun JÄTEOPAS. Syyskuu 2013

Turun seudun JÄTEOPAS. Syyskuu 2013 Turun seudun JÄTEOPAS Syyskuu 2013 KODIN JätteIDeN lajittelu Kiinteistön Keräysastiaan tai Kierrätyspisteeseen Metalli huuhdellut säilyketölkit ja metallipurkit alumiinivuoat ja foliot metallikannet ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 2: Jätehuolto

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 2: Jätehuolto YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 2: Jätehuolto Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä: Jätehuolto

Lisätiedot

Lajittelu. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2013 kilpailuun

Lajittelu. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2013 kilpailuun Lajittelu Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2013 kilpailuun 1 Miksi lajitellaan? Kun jätteet lajitellaan, ne päätyvät hyötykäyttöön. Kierrättämällä säästetään puhtaita raakaaineita, ja sitä kautta luonnonvaroja.

Lisätiedot

Turun seudun JÄTEOPAS. kesäkuu 2014

Turun seudun JÄTEOPAS. kesäkuu 2014 .6.0.7 Turun seudun JÄTEOPAS kesäkuu 0 KODIN JÄTTEIDEN LAJITTELU KIINTEISTÖN KERÄYSASTIAAN TAI KIERRÄTYSPISTEESEEN Metalli huuhdellut säilyketölkit ja metallipurkit alumiinivuoat ja foliot metallikannet

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas

Lisätiedot

JOKA TALOUTEEN JÄTEOPAS

JOKA TALOUTEEN JÄTEOPAS T O I V A K A N K U N T A JOKA TALOUTEEN JÄTEOPAS 2 > Graafinen suunnittelu: Mainostoimisto Zeniitti Oy > Piirrokset: Martti Hänninen > Paperi: Cyclus uusiopaperi... 3 4 5 7 10 14 16 18 Sisältö Vältä ja

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Jätekukko Oy. Virve Hartikainen. kuntien omistama. lakisääteisesti kuuluvat jätehuoltopalvelut mahdollisimman

Jätekukko Oy. Virve Hartikainen. kuntien omistama. lakisääteisesti kuuluvat jätehuoltopalvelut mahdollisimman Jätekukko kk Oy yhtiön toiminnan esittely Virve Hartikainen tiedottaja, Jätekukko Oy Jätekukko Oy kuntien omistama jätehuoltoyhtiö perustettu tuottamaan kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuoltopalvelut

Lisätiedot

Tiedätkö, mitkä kaikki 9 maata sijaitsevat Itämeren rannalla? Täydennä maiden nimet ja yhdistä oikea lippu oikeaan maahan.

Tiedätkö, mitkä kaikki 9 maata sijaitsevat Itämeren rannalla? Täydennä maiden nimet ja yhdistä oikea lippu oikeaan maahan. Minä olen Roope-hylje ja asun Itämeressä. Minun kotini on Suomessa, mutta lajitovereitani asuu kaikkialla Itämeren alueella. Minun, sinun ja kaikkien Itämeren alueella elävien ihmisten ja eläinten etu

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Rauman seudun Jätehuoltolaitos

Rauman seudun Jätehuoltolaitos Rauman seudun Kierrätys Lajittelu Energiajäte Yhteisen ympäristömme hyväksi Rauman seudun jätehuolto on Rauman kaupunkiin kuuluva kunnallinen liikelaitos. Päätehtävämme on huolehtia lakisääteisesti Rauman

Lisätiedot

LUT jätteenkäsittelyohjeet

LUT jätteenkäsittelyohjeet LUT jätteenkäsittelyohjeet Päivitetty 19.2.2014 HL 1. BIOJÄTE ruuan tähteet kanamunankuoret kahvisuodattimet ja teepussit luut ja kalanperkeet hedelmien ja vihanneksien kuoret talouspaperi ja lautasliinat

Lisätiedot

Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013. Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma

Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013. Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013 Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma Mikä muuttuu? Westenergyn polttolaitoksen ansiosta poltettavan jätteen osuus kasvaa lähes

Lisätiedot

DEGERFORSIN KUNNAN LAJITTELUOPAS

DEGERFORSIN KUNNAN LAJITTELUOPAS DEGERFORSIN KUNNAN LAJITTELUOPAS Apt = apteekki = lehtikeräys Pol = poliisi = kartonkikeräys = metallinkeräys Pul = pullonpalautus = kierrätyskeskus = muovinkeräys Ris = risujätteet Kom = kompostijäte

Lisätiedot

KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS. Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012

KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS. Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012 KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012 Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen Savonlinnan kaupunki LÄHTÖKOHDAT: 1. Jätteen syntypaikkalajittelu

Lisätiedot

JÄTTEIDEN LAJITTELU- OHJEET

JÄTTEIDEN LAJITTELU- OHJEET JÄTTEIDEN LAJITTELU- OHJEET Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä SISÄLLYSLUETTELO Kerros- ja rivitalojen lajitteluohjeet... 4 Omakoti-

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

sotkamo Kajaani ristijärvi hyrynsalmi puolanka vuolijoki paltamo kuhmo suomussalmi

sotkamo Kajaani ristijärvi hyrynsalmi puolanka vuolijoki paltamo kuhmo suomussalmi sotkamo Kajaani vaala ristijärvi hyrynsalmi puolanka vuolijoki paltamo kuhmo suomussalmi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä EKO-KYMPPI Hyvä lukija! Jätehuollon toteutusvastuu Kainuussa siirtyi marraskuussa

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE JÄTEOPAS. Vältä, vähennä ja kierrätä arjen pieniä ympäristötekoja

JULKINEN TIEDOTE JÄTEOPAS. Vältä, vähennä ja kierrätä arjen pieniä ympäristötekoja JULKINEN TIEDOTE JÄTEOPAS Vältä, vähennä ja kierrätä arjen pieniä ympäristötekoja Paras jäte on syntymätön jäte Jokainen meistä voi vaikuttaa valinnoillaan ja toiminnallaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Lisätiedot

Kodin. lajitteluohjeet. Ympäristösi hyväksi. voimassa 1.12.2013

Kodin. lajitteluohjeet. Ympäristösi hyväksi. voimassa 1.12.2013 Kodin lajitteluohjeet voimassa 1.12.2013 Ympäristösi hyväksi 2 Kodin lajitteluohjeet Kodin lajitteluohjeet 3 Kodin jäteastiaan Poltettava jäte hyödynnetään energiana jätevoimalassa. POLTETTAVA JÄTE kotitalousjäte

Lisätiedot

Yritysten jätehuolto. Ekokompassi / yritysneuvojakoulutus 30.10.09 Minna Partti, YTV Jätehuolto

Yritysten jätehuolto. Ekokompassi / yritysneuvojakoulutus 30.10.09 Minna Partti, YTV Jätehuolto Yritysten jätehuolto Ekokompassi / yritysneuvojakoulutus 30.10.09 Minna Partti, YTV Jätehuolto Esityksen sisältö YTV ja HSY Jätehuoltoa koskevat määräykset Yrityksen jätehuollon järjestäminen Jätteen lajittelu

Lisätiedot

Yrityksen kierrätysopas

Yrityksen kierrätysopas www.lassila-tikanoja.fi Ohjeita lajitteluun ja kierrätykseen Yrityksen kierrätysopas 1 LASSILA & TIKANOJA Sisällys Tieto auttaa toimimaan... 3 Toimiva kierrätys tuo säästöjä... 4 Koko ketjun kattava kokonaisuus...

Lisätiedot

Koulujen lajitteluopas!

Koulujen lajitteluopas! Biojäte Paperi Koulujen lajitteluopas 2015 Kartonki Pahvi Kelpaa Huom. - ruokajäte, hedelmien ja kasvisten kuoret, kuivuneet ja pilaantuneet elintarvikkeet, kahvinporot, suodatinpaperit, teepussit, pienet

Lisätiedot

Parturi-kampaamojen jäteopas

Parturi-kampaamojen jäteopas 2011 Parturi-kampaamojen jäteopas Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Esittely Tämä opas on tarkoitettu Porin Jätehuollon yhteistyöalueella toimivien parturi-kampaamojen

Lisätiedot

JÄTEASEMAT HINNASTO 2014 1.1.2014

JÄTEASEMAT HINNASTO 2014 1.1.2014 JÄTEASEMAT HINNASTO 2014 1.1.2014 Asikkala Heinola Hollola Lahti Orimattila Padasjoki Sysmä Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy SISÄLLYSLUETTELO Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimialue 2 Seitsemän jäteasemaa

Lisätiedot

JÄTEOPAS YRITYKSILLE

JÄTEOPAS YRITYKSILLE JÄTEOPAS YRITYKSILLE 2 JOHDANTO...3 BIOJÄTE...4 HYÖTYJÄTTEET JA LAJITTELU...4 ENERGIAJÄTE...4 LASI...6 METALLIT...6 ONGELMAJÄTTEET...7 PAPERI JA PAHVI...8 SÄHKÖ JA ELEKTRONIIKKAROMU...8 KOOSTE...9 YHTEYSTIETOJA...10

Lisätiedot

Jäteopas kotitalouksille

Jäteopas kotitalouksille Jäteopas kotitalouksille 2009 2 Jäteopas kotitalouksille Jäteoppaan tarkoituksena on auttaa sinua lajittelemaan jätteesi. Olemme kaikki itse vastuussa tuottamistamme jätteistä ja niiden käsittelystä syntyvistä

Lisätiedot

Kotitalous- ja puutarhajätteen käsittely

Kotitalous- ja puutarhajätteen käsittely Kotitalous- ja puutarhajätteen käsittely Asiakaspalvelupäällikkö Liisa Sivusaari 14.4.2015, Keravan Omakotiyhdistys ry Kiertokapula Oy 1 Kotitalouden jätehuolto Seka- ja kuivajätteet energiahyödynnettäväksi

Lisätiedot

A. Toimistopaperi (vaaleat kopio- ja konekirjoituspaperit, atk-paperit ja tulosteet)

A. Toimistopaperi (vaaleat kopio- ja konekirjoituspaperit, atk-paperit ja tulosteet) Sivu 1 / 5 TYÖKOHTEEN YMPÄRISTÖKARTOITUS Kohde: Porin yliopistokeskus (Pohjoisranta 11A) pvm. 29.10.2014 JÄTEHUOLTO / Jätteiden lajittelu: Tilaajan antamat tiedot RTK-PALVELU Oy:n toiminnan järjestämiseksi

Lisätiedot

SITAN KYYDISSÄ. jätteen matka jatkuu... s.6. ...kuplamuovista. kammaksi. Keräämme ja kierrätämme kestävästi!

SITAN KYYDISSÄ. jätteen matka jatkuu... s.6. ...kuplamuovista. kammaksi. Keräämme ja kierrätämme kestävästi! SITAN KYYDISSÄ jätteen matka jatkuu......laskulomakkeesta lehtipaperiksi s....kuplamuovista kammaksi s....mehupullosta moottoritieksi s....kertakäyttömukista keskuslämmöksi s. BIOJÄTE METALLIPAKKAUKSET

Lisätiedot

Napapiirin Residuum Oy JÄTTEIDEN VASTAANOTTOEHDOT

Napapiirin Residuum Oy JÄTTEIDEN VASTAANOTTOEHDOT 1.11.2007 Napapiirin Residuum Oy JÄTTEIDEN VASTAANOTTOEHDOT Pellon toimipiste Napapiirin Residuum Oy Y-tunnus 1744004-5 Laskutusosoite Postiosoite Käyntiosoite PL 53538 PL 8216 Betonitie 3 00021 LASKUTUS

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

Jätteiden hyötykäytön koulutushanke Vihannissa

Jätteiden hyötykäytön koulutushanke Vihannissa Jätteiden hyötykäytön koulutushanke Vihannissa LEADER+ kehittämishanke Nro 4117 Salme Ahola HANKERAPORTTI 1. Hankkeen tausta ja lähtökohdat Vihannin kunnan kaatopaikan suunniteltu sulkeminen 31.12.2001

Lisätiedot

KURREN PUUHAKIRJA KURRE KAINUULAINEN MOI! MINÄ OLEN KURRE - KURRE KAINUULAINEN! MINÄ OLEN EKOKYMPIN ORAVA JA ASUN KAJAANISSA, MAJASAAREN JÄTEKESKUKSESSA. MINUN TEHTÄVÄNÄNI ON OPASTAA JA NEUVOA KAI- NUULAISIA

Lisätiedot

JÄTEOpas. kotitalouksille 2014

JÄTEOpas. kotitalouksille 2014 JÄTEOpas kotitalouksille 2014 JÄTEOPAS KOTITALOUKSILLE Jäteoppaan tarkoituksena on auttaa sinua lajittelemaan jätteesi. Olemme kaikki itse vastuussa tuottamistamme jätteistä ja niiden käsittelystä syntyvistä

Lisätiedot

KOKOEKO 2.2.2005. Haja-asutusalueiden jätehuollon haasteet. Paperin ja kartongin keräysnäkymät hajaasutusalueilla. Timo Mustonen Paperinkeräys Oy

KOKOEKO 2.2.2005. Haja-asutusalueiden jätehuollon haasteet. Paperin ja kartongin keräysnäkymät hajaasutusalueilla. Timo Mustonen Paperinkeräys Oy Timo Mustonen 2.02.2005 KOKOEKO 2.2.2005 Haja-asutusalueiden jätehuollon haasteet Paperin ja kartongin keräysnäkymät hajaasutusalueilla Timo Mustonen Paperinkeräys Oy Paperinkeräys-yhtiöt Perustettu vuonna

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

JÄTEASEMAT HINNASTO 2012 (1.1.2012) Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä

JÄTEASEMAT HINNASTO 2012 (1.1.2012) Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä JÄTEASEMAT HINNASTO 2012 (1.1.2012) Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä 1 SISÄLLYSLUETTELO Seitsemän jäteasemaa palveluksessasi 2 Asiointi

Lisätiedot

Mäntyharjun lajitteluopas. Mäntyharjun kunta, PL 76 52701 MÄNTYHARJU Puh. (015) 770 111 vaihde www.mantyharju.fi. Mäntyharju 2009

Mäntyharjun lajitteluopas. Mäntyharjun kunta, PL 76 52701 MÄNTYHARJU Puh. (015) 770 111 vaihde www.mantyharju.fi. Mäntyharju 2009 2 Mäntyharjun lajitteluopas Mäntyharjun kunta, PL 76 52701 MÄNTYHARJU Puh. (015) 770 111 vaihde www.mantyharju.fi Mäntyharju 2009 OPPAAN LUKIJALLE 3 Jätteiden lajittelua tehostetaan koko Mäntyharjussa,

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Lajitteluselvitys. Selvitys sekajätteen koostumuksesta Joensuun asuntoosakeyhtiöissä. Huhtikuu 2014. Puhas Oy Krista Mikkonen Hanna Martikainen

Lajitteluselvitys. Selvitys sekajätteen koostumuksesta Joensuun asuntoosakeyhtiöissä. Huhtikuu 2014. Puhas Oy Krista Mikkonen Hanna Martikainen Raportti 1 (20) Lajitteluselvitys Selvitys sekajätteen koostumuksesta Joensuun asuntoosakeyhtiöissä ja omakotitaloissa Huhtikuu 2014 Puhas Oy Krista Mikkonen Hanna Martikainen Raportti 2 (20) Sisällys

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

Ekotukikoulutus Minna Partti HSY

Ekotukikoulutus Minna Partti HSY Jätehuollon uudet tuulet: Jätevoimala korvaa kaatopaikan, ei kierrätystä! Ekotukikoulutus Minna Partti HSY Jätteen hyödyntäminen lisääntyy merkittävästi Ajankohtaista jätehuollossa Vantaan Energian jätevoimala

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

PelloMMMRanuaMMMRovaniemi

PelloMMMRanuaMMMRovaniemi OpasMpienkiinteistöille JÄRJESTETTYMJÄTTEEKULJETUSM OMJOKAISEMOIKEUS,M MUTTAMMYÖSMVELVOLLISUUS Järjestetty jätteenkuljetus tarkoittaa sitä, että kiinteistöllämonm sopimusmjätehuollostamjätteenkuljetusyrityksenmkanssa.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n kaatopaikkajätetutkimus 2006

Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n kaatopaikkajätetutkimus 2006 PÄIJÄT-HÄMEEN JÄTEHUOLTO OY Sapelikatu 47 15150 Lahti Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n kaatopaikkajätetutkimus 2006 24.10.2006 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy 1. JOHDANTO...3 2. TUTKITUT KAATOPAIKKAJÄTEKUORMAT...3

Lisätiedot

Napapiirin Residuum Oy JÄTTEIDEN VASTAANOTTOEHDOT

Napapiirin Residuum Oy JÄTTEIDEN VASTAANOTTOEHDOT 1.11.2007 Napapiirin Residuum Oy JÄTTEIDEN VASTAANOTTOEHDOT Ranuan toimipiste Napapiirin Residuum Oy Y-tunnus 1744004-5 Laskutusosoite Postiosoite Käyntiosoite PL 53538 PL 8216 Betonitie 3 00021 LASKUTUS

Lisätiedot

WASTE IS BEAUTIFUL. Asikkala Heinola Hollola Kärkölä Lahti. Myrskylä Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä

WASTE IS BEAUTIFUL. Asikkala Heinola Hollola Kärkölä Lahti. Myrskylä Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä WASTE IS BEAUTIFUL Kodin jätteiden lajitteluohjeet 2016 Asikkala Heinola Hollola Kärkölä Lahti Myrskylä Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä Sisällysluettelo Energiajäte 4 Sekajäte 4 Biojäte 5 Paperi 5 Kartonki,

Lisätiedot

Lajitteluasemat palvelevat

Lajitteluasemat palvelevat 2012 Lajitteluasemat palvelevat Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Hyrynsalmi Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomusalmi Vaala Lajitteluasema on eri jätelajien vastaanottopaikka, jonne kotitaloudet

Lisätiedot

Jätehuolto: vähennä ja lajittele!

Jätehuolto: vähennä ja lajittele! Jätehuolto: vähennä ja lajittele! Yritysneuvojien ympäristökoulutus 28.2.2008 Minna Partti, YTV Jätehuolto 28.02.2008 Esityksen sisältö YTV lyhyesti Jätehuoltoa koskevat määräykset Miksi jätteen vähentäminen

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Mitä erilaisia tiloja talossa on? 10. 11. 12. 13. 14.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Mitä erilaisia tiloja talossa on? 10. 11. 12. 13. 14. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Mitä erilaisia tiloja talossa on? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. KESKUSTELUHARJOITUS KERROSTALOSTA

Lisätiedot

Tilaliikelaitos Marraskuu 2011. Jätteiden lajittelu ja pakkaaminen päiväkodeissa

Tilaliikelaitos Marraskuu 2011. Jätteiden lajittelu ja pakkaaminen päiväkodeissa Tilaliikelaitos Marraskuu 2011 Jätteiden lajittelu ja pakkaaminen päiväkodeissa Teksti: Jätehuollon työryhmä Yhteistyökumppanina Kymenlaakson Jäte Oy Taitto: Eeva Forsman Kansikuva: Tommi Koivunen Kuvan

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Oppimateriaali

Jäteselviytyjät 2014. Oppimateriaali Jäteselviytyjät 2014 Oppimateriaali Tietokilpailupäivä: (merkitse muistiin) 1 Sisältö Lajittelu Lajittelu Lajittelu kannattaa. 3 Kierrättämällä jätteet hyötykäyttöön. 3 Hyötyjäte.. 4 Hyötyjätepiste...

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Oppimateriaali

Jäteselviytyjät 2014. Oppimateriaali Jäteselviytyjät 2014 Oppimateriaali Tietokilpailupäivä: (merkitse muistiin) 1 Sisältö Lajittelu Lajittelu kannattaa. 3 Kierrättämällä jätteet hyötykäyttöön. 3 Hyötyjäte.. 4 Hyötyjätepiste... 4 Miten lajitellaan?...

Lisätiedot

Tilaliikelaitos Heinäkuu 2015. Jätteiden lajittelu ja pakkaaminen kouluissa

Tilaliikelaitos Heinäkuu 2015. Jätteiden lajittelu ja pakkaaminen kouluissa Tilaliikelaitos Heinäkuu 2015 Jätteiden lajittelu ja pakkaaminen kouluissa Sisällysluettelo Jätteiden lajittelun tavoitteet 2 JÄTEJAKEIDEN LAJITTELU 1. Keräyskelpoiset hyötyjätteet 3 1.1 Energiajäte 3

Lisätiedot