- lisättäisiin tilalla teurastettu ja vähittäiskauppaan toimitettu broilerin ja kalkkunanliha salmonellavalvonnan piiriin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- lisättäisiin tilalla teurastettu ja vähittäiskauppaan toimitettu broilerin ja kalkkunanliha salmonellavalvonnan piiriin"

Transkriptio

1 1 MUISTIO Asetusmuutoksista liittyen vähäriskiseen toimintaan Vähäriskisen toiminnan käsitettä on tarkoitus laajentaa toisaalta mahdollistamalla tilalla teurastetun siipikarjan ja tarhatun kanin lihan toimittaminen vähittäismyyntiin ja mahdollistamalla hirven, peuran ja metsäkauriin toimittaminen paikalliseen vähittäismyyntiin nylkemättöminä alkutuotannon tuotteina. Myös eräitä vähäriskistä toimintaa määritteleviä kilomäärärajoja valtioneuvoston asetuksessa eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista on tarkoitus nostaa ja lisäksi selkeyttää asetuksen 5 sanamuotoa. Eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (1258/2011, vähäriskinen asetus) muutokset (asetusluonnos 1) tilalla teurastetun siipikarjan ja kanin lihan toimittamisesta vähittäismyyntiin ja hirven, peuran ja metsäkauriin toimittamisesta paikalliseen vähittäismyyntiin nylkemättöminä alkutuotannon tuotteina vaikuttavat myös seuraaviin maa- ja metsätalousministeriön asetuksiin - ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta (1367/2011), asetusluonnos 2 - alkutuotannon elintarvikehygieniasta (1368/2011), asetusluonnos 3 - kanojen ja kalkkunoiden salmonellavalvonnasta (1037/2013), asetusluonnos 4 sekä valtioneuvoston asetukseen eläinten terveysvalvonnasta sekä eläintautien vastustamisesta eläinten keinollisessa lisäämisessä (838/2013), asetusluonnos 5 Lisäksi alkutuotannon elintarvikehygieniaa (1368/2011) koskevaan asetukseen esitetään myös muutosta kirjanpidon säilyttämisvelvoitteen osalta. Nämä asetusmuutokset (5 kpl) lähetetään lausunnolle. TIIVISTELMÄ Asetusmuutoksilla - otettaisiin käyttöön EU-lainsäädännön mukainen mahdollisuus pitopaikassa teurastetun tarkastamattoman siipikarjan ja tarhatun kanin lihan toimittamisesta paikalliseen vähittäismyyntiin ja säädettäisiin enimmäismääristä ja hygieniavaatimuksista - lisättäisiin tilalla teurastettu ja vähittäiskauppaan toimitettu broilerin ja kalkkunanliha salmonellavalvonnan piiriin - nostettaisiin pitopaikassa ilman lihantarkastusta teurastettavan siipikarjan enimmäismäärää vuositasolla nykyisestä linnusta noin kg vastaavaan lintumäärään ja nostettaisiin tähän toimintaan liittyvää salmonellatutkimusvelvoitetta - nostettaisiin pitopaikassa ilman lihantarkastusta teurastettavan tarhatun kanin enimmäismäärää vuositasolla nykyisestä kanista kaniin suoraan kuluttajalle luovutettavan lihan osalta - mahdollistettaisiin hirven, peuran ja metsäkauriin toimittaminen paikalliseen vähittäismyyntiin nylkemättöminä ja säädettäisiin enimmäismääristä ja hygieniavaatimuksista - nostettaisiin rajoja alkutuotannon tuotteiden myymisestä ilman elintarvikehuoneistoa (kasviksista saatavat tuotteet, hunaja, linnunmunat ja kananmunat) ja huomioitaisiin vaikutus salmonellatutkimusvelvoitteisiin - huomioitaisiin ituja koskeva vaatimus laskea suoraan myytävien itujen ja vähittäismyyntiin omavalvontahelpotuksin toimitettavien itujen määrää

2 2 - nostettaisiin vähittäismyyntiin omavalvontahelpotuksin toimitettavien kasviksista saatavien alkutuotannon tuotteiden, hunajan ja muiden linnunmunien määrää - selkeytettäisiin vähittäismyyntitasolla valmistettujen ja muihin vähittäistason myymälöihin toimitettavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden määrää - laskettaisiin alkutuotannon kirjanpidon säilyttämisvelvoiteaika viidestä vuodesta kolmeen vuoteen TAUSTA Maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa ei ole toistaiseksi hyödynnetty kaikkia EU:n mahdollistamia helpotuksia. Lisäksi on ilmennyt tarve muuttaa vähäriskisessä asetuksessa määriteltyjä toimintoja. Pääsääntöisesti nämä muutokset tarkoittavat vähäriskisen toiminnan rajojen nostamista mutta itujen osalta määrää on EU:n tekemän tarkastuskäynnin ja -raportin perusteella laskettava. Lisäksi on tarve selkeyttää vähäriskisen asetuksen kohtaa siitä kuinka paljon vähittäismyyntitasolla valmistettuja eläimistä saatavia elintarvikkeita voidaan toimittaa muihin vähittäistason myymälöihin. LAINSÄÄDÄNTÖ EU-lainsäädäntö EU-lainsäädössä on helpotuksia siitä millaisessa toiminnassa ei tarvitse noudattaa yleisen hygienia asetuksen (EY) N:o 852/2004 tai eläimistä saatavien elintarvikkeiden hygieniasta annetun asetuksen (EY) N:o 853/2004 vaatimuksia. Asetuksen (EY) N:o 852/ artiklan 2 kohdan c alakohdassa ja asetuksen (EY) N:o 853/ artiklan kohdassa 3c mainitaan alkutuotannon tuotteiden toimittaminen pieninä määrinä suoraan kuluttajalle tai paikalliseen vähittäismyyntiin. Asetuksen (EY) N:o 853/ artiklan kohdassa 3 d mainitaan tilalla teurastetun siipikarjan ja jäniseläinten lihan toimittaminen pieninä määrinä suoraan kuluttajalle tai paikalliseen vähittäismyyntiin ja kohdassa 3 e luonnonvaraisen riistan ja luonnonvaraisen riistan lihan toimittaminen pieninä määrinä suoraan kuluttajalle tai paikalliseen vähittäismyyntiin. Mahdollisuudesta säätää näitä toimintoja koskevaa kansallista lainsäädäntöä säädetään asetuksen (EY) N:o 852/2004, 1 artiklan kohdassa 3 ja asetuksen (EY) N:o 853/2004, 1 artiklan kohdassa 4. Kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö Lähes kaikki EU:n mahdollistamat helpotukset on koottu eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista annettuun valtioneuvoston asetukseen (1258/2011, vähäriskinen asetus) ja helpotukset on notifioitu EU:lle. Perusta valtioneuvoston asetuksen antamisesta löytyy elintarvikelain (23/2006) 13 :stä. EU:n antamista mahdollisuuksista on käyttämättä vielä tilalla teurastetun siipikarjan ja kanin lihan toimittaminen vähittäismyyntiin ilman lihantarkastusta. Sallimalla nylkemättömien hirvieläinten (metsäkauriiden, peurojen ja hirvien) toimittaminen vähittäismyyntiin hyödynnetään EU-lainsäädännön riistaa koskevia helpotuksia entistä paremmin. TAVOITTEET Tällä asetuksen muutoksella tavoitellaan ensisijaisesti lähiruuan saatavuuden helpottamista ja helpotetaan toimijoille ja yrityksille asetettuja vaatimuksia VAIKUTUKSET Asetusmuutokset mahdollistavat ja helpottavat lähiruuan saattamista kuluttajan ulottuville. Tällä hetkellä kaikki vähittäismyynnissä oleva siipikarjanliha ja tarhatun kanin liha on tarkastettua, joten muutoksesta on syytä tiedottaa. Kanin tarhaus lihantuotantoon ei ole ollut Suomessa yleistä. Kanintarhaajia tulisikin ohjeistaa. Valvonta- ja lihantarkastusmaksujen arvioidaan vähentyvän 60 % niissä pienimuotoisissa siipikarjateurastamoissa, joiden on mahdollista siirtyä toimimaan elintarvikehuoneistoina. Lisätarve valvonnassa kuntatasolla arvioidaan olevan noin aluksi noin yksi htkk ja toiminnan yleistyessä noin viisi htkk.

3 3 Sekä siipikarjan että kanin lihaan liittyviin muutoksiin että muihin vähäriskisen asetuksen muutoksiin liittyy ohjeistamistarvetta ja olemassa olevien ohjeiden päivittämistarvetta. VALMISTELU Asetusluonnoksia on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä virkatyönä, yhteistyössä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa. Lisäksi ns. vähäriskisen asetuksen muutoksesta on keskusteltu elinkeinon kanssa ns. sidosryhmäkokouksissa , , ja Luonnoksen sisältöä on esitelty myös ympäristöterveydenhuollon neuvottelupäivillä Porissa Voimaantulo Asetusmuutokset astuisivat voimaan asteittain. Voimaantulo riippuu EU:lle tehtyjen notifioinnin käsittelystä. Asetukset voidaan antaa vain, jos niillä on komission ja muiden jäsenvaltioiden hyväksyntä. Notifiointikäsittely kestää kolme kuukautta, mutta jos komissio tai jäsenvaltio(t) antavat lausunnon tai huomautuksen, käsittelyaika pitenee kuuteen kuukauteen. Vähäriskiseen asetukseen ehdotettu muutos koskien tilalla teurastettua siipikarjan ja tarhatun kanin lihaa ja nylkemätöntä hirveä, peuraa ja metsäkaurista astuisi voimaan tammikuussa Notifiointi on tehty syyskuussa Myös asetuksen 5 koskeva tarkennus astuisi voimaan vuoden 2016 alussa. Muutokset maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa alkutuotannon elintarvikehygieniasta, ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta ja kanojen ja kalkkunoiden salmonellavalvonnasta sekä valtioneuvoston asetuksessa eläinten terveysvalvonnasta sekä eläintautien vastustamisesta eläinten keinollisessa lisäämisessä astuisivat samaten voimaan vuoden 2016 alkupuolella. Näistä notifioinnin piirissä olevat muutokset on notifioitu marraskuussa Muut vähäriskisen asetuksen muutokset notifioidaan lausuntokierroksen jälkeen. Siten niitä koskeva asetusmuutoksen suunniteltu voimaantulo on 1 mukaisen kananmunien ja linnunmunien osalta alkuvuodesta 2016 ja muilta osin keväällä Itujen määriä koskevat muutokset tulisivat voimaan aikaisintaan vuoden 2017 alussa. MUUTOKSET Siipikarja ja tarhatut kanit Eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista annettua valtioneuvoston asetusta (1258/2011) ehdotetaan muutettavaksi siten, että otettaisiin käyttöön EU-lainsäädännön mukainen mahdollisuus pitopaikassa eli maatilalla teurastetun tarkastamattoman siipikarjan ja kanin lihan toimittamisesta paikalliseen vähittäismyyntiin. Pitopaikassa ilman lihantarkastusta teurastettavan siipikarjan enimmäismäärää nostettaisiin vuositasolla nykyisestä linnusta noin kg vastaavaan lintumäärään. Tätä määrää vastaa esimerkiksi kanaa, kanaa pienempää lintua, ankkaa, hanhea ja kalkkunaa. Pitopaikassa voisi siten teurastaa yhteensä sellaisen määrän lintuja että linnuista saatavan siipikarjanlihan määrä olisi korkeintaan kiloa. Tilalla teurastetun siipikarjan lihaa voisi luovuttaa kuluttajille suoraan tai toimittaa vähittäismyyntiin. Tarhattujen kanien osalta maksimi määrä olisi kania vähittäismyyntiin toimittamisen osalta ja myös kuluttajalle luovutettavien kanien enimmäismäärää nostettaisiin kanista kaniin. Jos sama tila teurastaa sekä siipikarjaa että kaneja, kuluttajalle luovutettavan ja vähittäiskauppaan toimitettavan lihan määrä olisi yhteensä korkeintaan kiloa. Nämä muutokset tehtäisiin muuttamalla vähäriskisen asetuksen 4. Muutoksen myötä suurin osa nykyisistä siipikarjan pienteurastamoista voisi halutessaan siirtyä Eviran valvomista teurastamoista kunnallisen valvonnan piirissä oleviksi ilmoitetuiksi elintarvikehuoneistoiksi. Koska siipikarjan osalta on kyse yleisesti laitostoiminnaksi katsottavan toiminnan sallimisesta elintarvikehuoneistotoimintana, on muutamia lämpötiloja ja hygieniaa koskevia vaatimuksia tarkoitus kirjata ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen hygieniasta annetun asetuksen (1367/2011) liitteeseen 1. Lisäksi on

4 4 muutettava myös niitä säännöksiä jossa säädetään tilalla teurastetun siipikarjan salmonellatutkimuksista eli asetusta 1037/2013 sekä valtioneuvoston asetusta eläinten terveysvalvonnasta sekä eläintautien vastustamisesta eläinten keinollisessa lisäämisessä (838/2013). Asetuksissa 1037/2013 ja 838/2013 on tällä hetkellä mainittu vain tilalla teurastettu ja kuluttajalle luovutettava siipikarja ja asetuksiin on lisättävä myös vähittäismyyntiin toimitettava siipikarja. Vuosittaiset salmonellatutkimusmäärät tällaisessa toiminnassa olisivat kohtuullisia yhdestä neljään näytettä. Myyntiin toimitettavien eläinten lopetuksen osalta noudatettaisiin EU:n lopetusasetuksen (1099/2009)määräyksiä. Lopetusasetuksessa on erikseen huomioitu tilalla teurastettava siipikarja ja kanit ja yleisesti edellytetään että eläimet eivät kärsi, käytetään hyväksyttyjä lopetusmenetelmiä ja että lopettaminen on ammattitaitoista. Myös siipikarjan teurastamiseen elintarvikehuoneistossa liittyy valvontaa, mutta valvonnan tiheys on harvempaa kuin laitoksissa ja lihantarkastusta ei edellytetä. Vähittäiskaupan, johon siipikarjan ja kanin liha toimitetaan, maantieteellistä sijaintia ei ole rajattu. Tilalla teurastettu liha on tarkoitettu kansalliseen kulutukseen. Vähittäistason myymälä, johon siipikarjan ja kanin lihaa toimitetaan, voi sijaita myös alkutuotantotilan yhteydessä ja tilalla sijaitseva myymälä voi vastaan ottaa siipikarjaa ja kanin lihaan useilta eri tiloilta. Siipikarjaa tai kaneja teurastavan tilan osalta olisi mahdollista toimittaa kaikki kg lihaa muihin vähittäismyymälöihin, tai jakaa kg liha tilan oman myymälän ja muiden vähittäismyyntipaikkojen välillä siten kuin se on tarkoituksenmukaista. Tuotteiden osalta tilan omaa myymälää kuten myös muita vähittäismyyntipaikkoja sitoisi kuitenkin vähäriskisen asetuksen (1258/2011) 5 sääntö 1000 kg:sta tai 30 %:sta. Eli jos tilamyymälässä valmistettaisiin tuotteita tilalla teurastetusta siipikarjasta/kaneista niin 1000 kg ja 1000 kg ylittävän määrän osalta 30 % voitaisiin toimittaa muualle vähittäismyyntiin maakunnan tai sitä vastaavan alueen sisällä ja 70 % 1000 kg ylittävästä määrästä tulisi myydä tilan omassa myymälässä. Hirvieläimet Eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista annettua valtioneuvoston asetusta (1258/2011) ehdotetaan muutettavaksi myös siten että mahdollistettaisiin hirven, peuran ja metsäkauriin toimittaminen paikalliseen vähittäismyyntiin nylkemättöminä alkutuotannon tuotteina. Määrä olisi metsästäjää/metsästysseuruetta kohden 10 hirveä, 30 peuraa ja 50 metsäkaurista vuodessa. Muutos edellyttää lisäyksiä alkutuotantoasetuksen (1368/2011) liitteeseen 3. Ehdotuksella hyödynnettäisiin nykyistä paremmin asetuksen (EY) N:o 853/ artiklan kohdan 3 e mukainen mahdollisuus toimittaa luonnonvaraista riistaa metsästäjältä paikalliseen vähittäismyyntiin, josta tuotteet luovutettaisiin kuluttajalle. Nykyisen kansallisen lainsäädännön mukaan metsästäjä tai metsästysseura saa toimittaa vähittäismyyntiin alkutuotannon tuotteina eli nylkemättöminä ja kynimättöminä vain kaneja, jäniksiä ja lintuja, mutta nyt tämä mahdollisuus laajennettaisiin myös luonnonvaraisiin hirvieläimiin kuten hirviin, peuroihin ja metsäkauriisiin. Määrät olisivat samat kuin nykyisessä kansallisessa lainsäädännössä on suoraan kuluttajalle luovuttamisen osalta. Vähittäismyynnissä eläimet voitaisiin nylkeä ja teurastaa vain, jos siihen olisi toimintaan soveltuvat tilat. Ehdotuksella helpotettaisiin luonnonvaraisen riistan saamista markkinoille. Ehdotuksen taustalla on metsästyssektorilta esitetty toive. Osa lihakaupoista voisi vastaanottaa esimerkiksi nylkemättömiä metsäkauriita. Metsästäjällä voisi myös itsellään olla vähittäismyyntielintarvikehuoneisto, johon saisi vastaanottaa nylkemättömiä hirvieläimiä. Alkutuotannon tuotteiden myynti suoraan kuluttajalle ja toimittaminen vähittäismyyntiin Eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1258/2011) ehdotetaan muutettavaksi myös suoraan kuluttajalle luovutettavien alkutuotannon tuotteiden määriä asetuksen 2. Itujen osalta raja laskisi kilosta 5000 kiloon, lehtivihannesten osalta määrä pysyisi kilona ja yleensä kasveista saatavien alkutuotannon tuotteiden osalta nousisi kiloon, hunajan osalta 2500 kiloon, kananmunien osalta kiloon ja muiden linnunmunien osalta 5000 kiloon vuodessa. Suoraan luovutettavien itujen määrän vähentäminen perustuu EU:n komission (FVO) kesäkuussa 2015 tekemään alkutuotantoa koskevaan tarkastuskäyntiin, jonka tarkastusraportissa todetaan että nykyinen

5 kilon määrä iduille on EU-lainsäädännön hengen vastainen. Suoraan myytävien kananmunien määrän nostaminen vaikuttaa myös asetukseen kanojen ja kalkkunoiden salmonellavalvonnasta (1037/2013). Samat määriä koskevat muutokset vähittäismyyntiin omavalvontahelpotuksin toimitettavien alkutuotannontuotteiden osalta tehtäisiin myös asetuksen kolmanteen pykälään itujen (5000 kg), kasveista saatavien alkutuotannon tuotteiden ( kg), hunajan (2500 kg) ja muiden linnunmunien (5000 kg) osalta. Myös hunajan kohdalla on kysymys omavalvonnan vaatimuksista. Alkutuotannon tuotteena hunaja voi olla lingottua ja pakattua. Muiden linnunmunien osalta rajan ylittyminen tarkoittaa laitosvaatimusten mukaista toimintaa. Muiden linnunmunien tuottaja on tähän mennessä voinut myydä tuottamiaan munia nk. vähäriskisenä alkutuotannon toimintana vuodessa yhteensä kg, josta kg vuodessa tuottaja on voinut myydä suoraan kuluttajalle alkutuotantopaikalta (vähäriskisen asetuksen 2 ) ja kg vuodessa paikalliseen vähittäismyyntiin (vähäriskisen asetuksen 3 ). Jos enimmäismäärä 5000 kg vuodessa on ylittynyt, on toimijan edellytetty hakevan alkutuotantopaikkatoiminnalle laitoshyväksyntä elintarvikelain 13 :n 2 momentin mukaisesti. Nyt esitetty muutos muuttaisi tämän rajan kg siten että 5000 kg voisi myydä tilalta suoraan ja toiset 5000 kg toimittaa vähittäismyyntiin. Lehtivihannes käsitteen piiriin kuuluisivat myös yrtit. Lehtivihanneksiksi lasketaan salaattikasvit kuten keräsalaatti, jääsalaatti, jäävuorisalaatti, amerikansalaatti, lehtisalaatti (vihreät, punertavat), vihannessinappi (komatsuna), tatsoikaali, kähäräendiivi, salaattisikuri, punasikuri, kardoni, sinappikaali, rucola, parsasalaatti, bataviasalaatti, sidesalaatti, salaattivuonankaali; pinaattikasvit kuten pinaatti, tarhamaltsa, lehtimangoldi, köynnöspinaatti, lamopinaatti eli uudenseelanninpinaatti; kaalikasvit kuten kukkakaali, vihreä kukkakaali, keräkaali, punakaali, suippokaali, ruusukaali, kyssäkaali, parsakaali, kurttukaali, salaattikiinankaali, japaninsinappi (mitsura), lehtikaali, pinaatti, kiinankaali, ja lisäksi lehtiselleri, lollo rosso, maissin tähkä, mangoldi, nokkonen, parsa, persilja, raparperi, ruohosalaatti, salaattifenkoli, tilli, vihanneskrassi basilika ja yleensä yrtit. Eläimistä saatavat elintarvikkeet vähittäismyynnissä Lisäksi muutettaisiin asetuksen (1258/2011) 5 muotoilua siten että asetuksen tarkoitus siitä että muihin vähittäistason myymälöihin myytävien eläimistä saatavien elintarvikkeiden määrä voi aina olla 1000 kg ja 1000 kg ylittävältä osalta 30 %, tulisi selkeämmäksi. 5 osalta kyse on kuten aikaisemminkin maakunnassa tai sitä vastaavalla alueella toimimisesta. Salmonella Tilalla teurastetun siipikarjan (muutoksen jälkeen enintään kg) ja suoraan myytävien kananmunien (muutoksen jälkeen enintään kg) määrän nostaminen on huomioitava salmonellasäädöksissä. Nykyisen kanojen ja kalkkunoiden salmonellavalvonnasta (1037/2013) annetun asetuksen mukaan salmonella tutkitaan pienimuotoisessa tuotannossa kerran vuodessa ja tarkastus tehdään joka kolmas vuosi, kun lintumäärä on alle 50. Kun lintuja on 50 tai enemmän, salmonella tutkitaan kahdesti vuodessa ja tarkastus tehdään joka toinen vuosi. Tähän esitetään seuraavaa lisäystä. Jos kanaloiden tai kasvatuskanaloiden lintumäärä on , tehdään näytteenotto kaksi kertaa vuodessa ja jos se on 1000 tai enemmän tehdään näytteenotto kanaloissa 13 mukaisesti eli joka viidestoista viikko ja kasvatuskanaloissa 12 mukaisesti eli tutkitaan saapuvat ja lähtevät parvet. Jos emokasvattamojen tai emokanaloiden lintumäärä on tehdään näytteenotto kaksi kertaa vuodessa ja jos lintumäärä on 250 tai enemmän tehdään näytteenotto emokasvattamoissa 8 mukaisesti eli kukin parvi tutkitaan kolme kertaa ja emokanaloissa 9 mukaisesti eli tutkimus tehdään joka kolmas viikko. Jos broileri- ja kalkkunakasvattamon tuottaman siipikarjanlihan määrä on korkeintaan kg, näytteenotto tehdään kerran vuodessa. Jos siipikarjanlihan määrä on kg, näytteenotto tehdään kaksi kertaa ja jos määrä on kg, kolme kertaa. Jos siipikarjanlihan määrä on enemmän kuin kg, näytteenotto tehdään neljä kertaa vuodessa. Näytteenottokertojen tulee jakautua mahdollisimman tasaisesti vuodenaikojen suhteen. Näytteenoton on katettava kaikki pitopaikassa näytteenottohetkenä olevat linnut. Jos näytteenottotapaa ei ole erikseen määritetty eli viitattu tiettyyn

6 6 pykälään, otetaan tossunäytteitä taikka ulostenäytteitä. Myös tarkastusten määrää pienimuotoisessa tuotannossa lisätään kanaloissa, joissa on vähintään 1000 lintua ja emokanaloissa joissa on vähintään 250 lintua. YKSITYISKOHTAINEN SISÄLTÖ Valtioneuvoston asetus eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista (asetusluonnos 1) Suoraan kuluttajalle luovutettavien alkutuotannon tuotteiden määriä asetuksen 2 :ssä muutettaisiin. Itujen osalta raja laskisi kilosta 5000 kiloon, lehtivihannesten osalta määrä pysyisi kilona ja yleensä kasveista saatavien alkutuotannon tuotteiden osalta nousisi kiloon, hunajan osalta 2500 kiloon, kananmunien osalta kiloon ja muiden linnunmunien osalta 5000 kiloon vuodessa 2 Alkutuotannon tuotteiden luovutus suoraan kuluttajalle Seuraavien tuotteiden luovutus tuottajalta suoraan kuluttajalle katsotaan elintarvikehygieniasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 852/2004, jäljempänä yleinen elintarvikehygieniaasetus, 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 853/2004, jäljempänä eläimistä saatavien elintarvikkeiden hygienia-asetus, 1 artiklan 3 kohdan c ja e alakohdassa ja elintarvikelain 22 :n 1 momentissa tarkoitetuksi toiminnaksi: 1) idut enintään kiloa vuodessa, lehtivihannekset enintään kiloa vuodessa, muut kasveista saatavat alkutuotannon tuotteet ja sienet, enintään kiloa vuodessa sekä hunaja, enintään kiloa vuodessa; ) kananmunat alkutuotantopaikalla, paikallisessa torikaupassa tai ovelta ovelle myynnissä, enintään kiloa vuodessa; 7) muut linnunmunat, enintään kiloa vuodessa Paikalliseen vähittäismyyntiin toimittamisen osalta asetuksen 3 :ssä säädetään se kuinka paljon kasveista saatavia alkutuotannon tuotteita voi toimittaa paikalliseen vähittäismyyntiin helpotetuin omavalvontavaatimuksin. Käytännössä helpotukset koskevat kastelussa käytetyn veden analysointia. Itujen osalta raja laskisi kilosta 5000 kiloon, lehtivihannesten osalta määrä pysyisi kilona ja yleensä kasveista saatavien alkutuotannon tuotteiden osalta nousisi kiloon nykyisestä kilosta. Näiden määrien ylittyessä alkutuotannon tuottajalla ei olisi omavalvontaa koskevia helpotuksia. Hunajan osalta määrä nousisi 2500 kiloon nykyisestä 1000 kilosta. Elämistä saatavien elintarvikkeiden osalta sallittaisiin myös nylkemättömien hirvieläinten toimittaminen suoraan vähittäismyyntiin ilman laitostasoista toimintaa ja lihantarkastusta siten että määrä olisi metsästäjää tai metsästysseuruetta kohden 10 hirveä, 30 peuraa ja 50 metsäkaurista vuodessa. Muiden linnunmunien osalta määrä, mitä voidaan toimittaa alkutuotannosta vähittäismyyntiin nousisi 2500 kilosta 5000 kiloon. 3 Alkutuotannon tuotteiden toimittaminen paikalliseen vähittäismyyntiin

7 7 Seuraavien tuotteiden toimittaminen tuottajalta paikalliseen vähittäismyyntiin, josta tuotteet luovutetaan suoraan kuluttajalle, katsotaan yleisen elintarvikehygienia-asetuksen 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden hygienia-asetuksen 1 artiklan 3 kohdan c ja e alakohdan ja elintarvikelain 22 :n 5 momentissa tarkoitetuksi toiminnaksi: 1) ) idut enintään kiloa vuodessa, lehtivihannekset enintään kiloa vuodessa, muut kasveista saatavat alkutuotannon tuotteet ja sienet, enintään kiloa vuodessa sekä hunaja, enintään kiloa vuodessa; 2) luonnonvaraiset jänikset ja kanit, enintään eläintä vuodessa ja luonnonvaraiset linnut, enintään eläintä vuodessa, sekä luonnonvaraiset hirvieläimet, enintään 10 hirveä, 30 peuraa ja 50 metsäkaurista vuodessa; ) muut linnunmunat, enintään 5000 kiloa vuodessa Eläimistä saatavien elintarvikkeiden osalta otettaisiin asetuksen 4 :ssä käyttöön mahdollisuus että tilalla teurastetun siipikarjan ja tarhatun kanin lihaa voisi toimittaa ilman laitostasoista toimintaa ja lihantarkastusta myös vähittäismyyntiin kuluttajalle luovuttamisen ohella. Samalla raja nostettaisiin 1000 linnusta kiloon ja 1000 kanista kaniin. Kuluttajalle voisi luovuttaa kaninlihaa enintään kanin verran ja vähittäismyyntiin toimittaa enintään kanin verran vuodessa. Siipikarjan osalta annettaisiin kiloa vastaavat enimmäismäärät lintulajeittain. 4 Eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittely Seuraavat toiminnot katsotaan elintarvikelain 13 :n 3 momentissa tarkoitetuksi sekä eläimistä saatavien elintarvikkeiden hygienia-asetuksen 1 artiklan 3 kohdan d ja e ala-kohdassa tarkoitetuksi toiminnaksi, tai toiminnaksi, johon sovelletaan sanotun asetuksen 10 artiklan mukaisia kansallisia mukautuksia: 1) siipikarjan tai tarhatun kanin teurastus ja lihan leikkaaminen alkutuotantopaikalla silloin, kun alkutuotannon toimija luovuttaa siipikarjan tai tarhatun kanin lihaa suoraan kuluttajalle tai toimittaa sitä paikalliseen vähittäismyyntiin, josta tuotteet luovutetaan suoraan kuluttajalle; alkutuotannon tuottaja saa luovuttaa enintään kania ja toimittaa enintään kania, luovuttaa tai toimittaa kanaa pienempää lintua, kanaa (Gallus galllus) tai vastaavankokoista lintua, ankkaa tai vastaavan kokoista lintua, hanhea tai vastaavan kokoista lintua ja kalkkunaa tai kalkkunan kokoista lintua siten että yhteensä näin luovutettavan ja toimitettavan lihan määrä on enintään kiloa vuodessa; Vähittäisliikkeessä valmistettavien ja toisiin vähittäisliikkeisiin toimitettavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden enimmäismäärän ilmaisutapaa täsmennettäisiin asetuksen 5 :ssä. Asetuksen tarkoitus on että eläimistä saatavia elintarvikkeita voisi valmistaa ja toimittaa toisiin vähittäisliikkeisiin 1000 kiloa ja 1000 kilon ylittävästä määrästä 30%. 5 Vähittäisliikkeen vähäinen, paikallinen ja rajoitettu toiminta Toimitettaessa eläimistä saatavia elintarvikkeita vähittäisliikkeestä toiseen vähittäisliikkeeseen eläimistä saatavien elintarvikkeiden hygienia-asetuksen 1 artiklan 5 kohdan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetuksi vähäiseksi toiminnaksi katsotaan enintään 1000 kilon vuosittaiset toimitukset. Tämän lisäksi vähäiseksi määräksi katsotaan 1000 kilon ylittävän määrän osalta 30 prosenttia vähittäisliikkeen eläimistä saatavien elintarvikkeiden vuotuisesta toimitus- ja luovutusmäärästä.

8 8 Maa- ja metsätalousministeriön asetus ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta, (asetusluonnos 2) Vaatimuksiin, jotka koskevat tilalla teurastetun siipikarjan ja tarhatun kanin lihan luovuttamista kuluttajalle liitteessä 1 lisättäisiin toimittaminen vähittäismyyntiin. Lihan kuljetukselle säädettäisiin myös kuljetuslämpötila. Vähittäismyyntiin toimitettaessa lihan mukana tulisi seurata tieto eläinlajista, lihan määrästä, toimituspäivästä, teurastuspaikasta ja vastaanottajasta. Tilan tulisi myös pitää kirjaa sekä kuluttajalle luovutettavan että vähittäismyyntiin toimitettavan lihan määristä. Liite 1 VAATIMUKSET ELÄIMISTÄ SAATAVIA ELINTARVIKKEITA KÄSITTELEVILLE ELINTARVIKEHUONEISTOILLE, JOITA EI TARVITSE HYVÄKSYÄ LAITOKSEKSI 1.1. Siipikarjan tai tarhattujen kanien teurastus ja lihan leikkaaminen alkutuotantopaikalla silloin, kun alkutuotannon toimija luovuttaa siipikarjan tai tarhattujen kanien lihaa suoraan kuluttajalle alkutuotantopaikalta tai toimittaa lihaa paikalliseen vähittäismyyntiin, josta tuotteet luovutetaan suoraan kuluttajalle a) Lihan saastumisen välttämiseksi on teurastusta sekä lihan leikkaamista ja säilytystä varten oltava asianmukaiset tilat ja välineet. b) Teurastus ja lihan leikkaaminen on tehtävä hygieenisesti. Liha on jäähdytettävä mahdollisimman nopeasti teurastamisen tai leikkaamisen jälkeen. c) Liha on säilytettävä ja kuljetettava siten, että sen lämpötila on enintään 6 C. Tilat ja välineet on pestävä ja desinfioitava riittävän usein hygienian varmistamiseksi. d) Siipikarjanlihaa ja kaninlihaa vähittäismyyntiin toimitettaessa mukana on seurattava asiakirja, jossa on oltava seuraavat tiedot: eläinlaji ja lihan määrä, teurastusajankohta, toimituspäivä, alkutuotantoteurastuspaikan toimijan sekä vastaanottajan nimi ja yhteystiedot. e) Toimijan on pidettävä kirjaa kuluttajalle luovutetusta ja vähittäismyyntiin toimitetusta siipikarjan ja kanin lihasta mukaan lukien eläinlaji ja lihan määrä, teurastusajankohta, lihan luovutus- ja toimituspäivä sekä vähittäismyynnin osalta vastaanottajan nimi ja yhteystiedot. Kirjanpitoa voidaan vähittäismyyntiin toimittamisen osalta pitää säilyttämällä kopio edellisessä kohdassa mainituista asiakirjoista. Kirjanpitoa on säilytettävä yksi vuosi.

9 9 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta, (asetusluonnos 3) Alkutuotannon toimijan velvoite asetuksen 5 :ssä kirjanpidon säilyttämisajasta koskien rehuja, eläinlääkkeitä, sairauksia, tutkimustuloksia, tarkastusraportteja, kasvinsuojeluaineita, kasvituholaisia, kasvisairauksia ja -analyysejä. laskisi viidestä vuodesta kolmeen vuoteen, mikä on EU-lainsäädännön edellyttämä säilytysaika. 5 Kirjanpito Alkutuotannon toimijan on säilytettävä yleisen elintarvikehygienia-asetuksen liitteen I osan A kohdan III alakohtien 8 ja 9 mukaisia tietoja vähintään kolme vuotta. Muuta tämän asetuksen mukaista kirjanpitoa on säilytettävä vähintään yksi vuosi Myös vähittäismyyntiin toimitettavat luonnonvaraiset nylkemättömät hirvieläimet lisättäisiin asetuksen liitteen 3 lukuun 3 muun vähittäismyyntiin toimitettavan luonnonvaraisen riistan rinnalle, jolloin niihin sovellettaisiin liitteen 2 luvun 2.2. hygieniavaatimuksia (suolistaminen, jäähdyttäminen, hygieeninen kuljettaminen). Liite 3 VAATIMUKSET LUOVUTETTAESSA TAI TOIMITETTAESSA ALKUTUOTANNON TUOTTEITA VÄHÄRISKISISTÄ TOIMINNOISTA ANNETUN ASETUKSEN 2 JA 3 :N MUKAISESTI Luku 3. Luonnonvarainen riista Kun luonnonvaraisia jäniksiä, kaneja, lintuja ja hirvieläimiä luovutetaan suoraan kuluttajalle vähäriskisistä toiminnoista annetun asetuksen 2 :n kohdan 3 mukaisesti tai luonnonvaraisia jäniksiä, kaneja, lintuja ja hirvieläimiä toimitetaan paikalliseen vähittäismyyntiin saman asetuksen 3 :n kohdan 2 mukaisesti, alkutuotantoon, luovutukseen ja toimittamiseen sovelletaan tämän asetuksen luonnonvaraisen riistan metsästystä koskevissa pykälissä ja liitteen 2 luvussa 2.2 säädettyjä vaatimuksia ja lisäksi seuraavaa vaatimusta: Kun luonnonvaraisia jäniksiä, kaneja, lintuja ja hirvieläimiä toimitetaan vähittäismyyntiin, niistä on toimitettava vastaanottajalle seuraavat tiedot: riistaeläimen laji ja määrä, pyyntiajankohta ja -paikka, toimituspäivämäärä, metsästäjän tai metsästysseuran ja vastaanottajan nimi ja yhteystiedot

10 10 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kanojen ja kalkkunoiden salmonellavalvonnasta, (asetusluonnos 4) Asetukseen lisättäisiin siipikarjanlihan toimittaminen vähittäismyyntiin asetuksen 15 ja salmonellatutkimusvelvoitetta nostettaisiin lintujen määrän noustessa asetuksen 15 ja 19 :ssä. Tällä hetkellä ne tilat, jotka luovuttavat siipikarjanlihaa suoraan kuluttajalle tai myyvät kananmunia suoraan, tutkitaan salmonellan varalta kahdesti vuodessa jos lintujen määrä on enemmän kuin Pienimuotoista toimintaa koskevat helpotukset Seuraavissa pitopaikoissa voidaan poiketa 8 14 :ssä säädetyistä näytteenottoa koskevista vaatimuksista: 1) kanalat, joiden tuottamia munia luovutetaan kuluttajille vain suoraan pitopaikasta taikka pitopaikasta vastuussa olevan toimijan harjoittamassa torikaupassa tai ovelta ovelle myynnissä; 2) broileri- ja kalkkunakasvattamot, joiden tuottamaa siipikarjanlihaa luovutetaan kuluttajille vain suoraan pitopaikasta tai jotka luovuttavat lihaa vain paikalliseen vähittäismyyntiin ; sekä 3) emokasvattamot, emokanalat ja kasvatuskanalat, joiden lintuja tai niiden jälkeläisiä luovutetaan vain 1 ja 2 kohdissa mainittuihin pitopaikkoihin. Jos 1 momentissa tarkoitetun kanalan tai emokasvattamojen, emokanaloiden ja kasvatuskanaloiden lintumäärä on alle 50, pitopaikassa on suoritettava näytteenotto kerran vuodessa. Jos kanaloiden tai kasvatuskanaloiden lintumäärä on , tehdään näytteenotto kaksi kertaa vuodessa ja jos se on 1000 tai enemmän tehdään näytteenotto kanaloissa 13 mukaisesti ja kasvatuskanaloissa 12 mukaisesti. Jos emokasvattamojen tai emokanaloiden lintumäärä on tehdään näytteenotto kaksi kertaa vuodessa ja jos lintumäärä on 250 tai enemmän tehdään näytteenotto emokasvattamoissa 8 mukaisesti ja emokanaloissa 9 mukaisesti. Jos 1 momentissa tarkoitetun broileri- ja kalkkunakasvattamon tuottaman siipikarjanlihan määrä on korkeintaan kg, näytteenotto tehdään kerran vuodessa. Jos siipikarjanlihan määrä on kg, näytteenotto tehdään kaksi kertaa ja jos määrä on kg, kolme kertaa. Jos siipikarjanlihan määrä on enemmän kuin kg, näytteenotto tehdään neljä kertaa vuodessa. Näytteenottokertojen tulee jakautua mahdollisimman tasaisesti vuodenaikojen suhteen. Näytteenoton on katettava kaikki pitopaikassa näytteenottohetkenä olevat linnut. Jos näytteenottotapaa ei ole erikseen määritetty, otetaan tossunäytteitä taikka ulostenäytteitä liitteen 2 kohdan 7 mukaisesti Pienimuotoisen toiminnan tarkastus Edellä 15 :ssä mainitussa pitopaikassa on tehtävä tarkastus joka toinen vuosi, jos pitopaikan lintumäärä on vähintään 50, ja joka kolmas vuosi, jos lintumäärä on alle 50. Jos kanalan lintumäärä on 1000 tai enemmän tarkastus tehdään 18 mukaan ja jos emokanalan lintumäärä on 250 tai enemmän tarkastus tehdään 17 mukaan. Näytteenottoon on tossu- tai ulostenäytteiden lisäksi sisällytettävä pöly- tai sivelypölynäyte.

11 11 Valtioneuvoston asetus eläinten terveysvalvonnasta sekä eläintautien vastustamisesta eläinten keinollisessa lisäämisessä, (asetusluonnos 5) Broilerin ja kalkkunan lihaa suoraan vähittäismyyntiin toimittavat tilat lisättäisiin pakollisen terveysvalvonnan piiriin asetuksen 3 :ssä. 3 Pakollisen terveysvalvonnan toteuttaminen Pakollista terveysvalvontaa toteutetaan vastustettaviksi eläintaudeiksi nimettyjen salmonellatartuntojen valvomiseksi. Terveysvalvontaa on toteutettava kanojen tai kalkkunoiden pitopaikassa, jossa: ) kasvatetaan broilereita tai kalkkunoita untuvikoista teurasikään saakka (broileri- tai kalkkunakasvattamo) ja josta toimitetaan lintuja teurastamoon tai luovutetaan siipikarjanlihaa suoraan kuluttajille tai vähittäismyyntiin ;

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 1 Eläinlääkintöneuvos 3.3.2016 Marjatta Rahkio VALTIONEUVOTON ASETUS ERÄISTÄ ELINTARVIKETURVALLISUUSRISKEIL- TÄÄN VÄHÄISISTÄ TOIMINNOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

Muistio vähäriskistä toimintaa määrittävän valtioneuvoston asetuksen muutoksesta (164/2016)

Muistio vähäriskistä toimintaa määrittävän valtioneuvoston asetuksen muutoksesta (164/2016) 1 Muistio vähäriskistä toimintaa määrittävän valtioneuvoston asetuksen muutoksesta (164/2016) 22.3. 2016 Vähäriskisen toiminnan käsitettä laajennetaan muuttamalla valtioneuvoston asetusta eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 17-18.5.2016 Kotka Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio, MMM

Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 17-18.5.2016 Kotka Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio, MMM Joustavuus ja byrokratian purkaminen Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 17-18.5.2016 Kotka Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio, MMM 1 joustavuus tapa tulkita ja toimia mielentila

Lisätiedot

Hygieenikkopäivät (EHY) 14-15.4 2016 Eläinlääkintöneuvos ELT Marjatta Rahkio

Hygieenikkopäivät (EHY) 14-15.4 2016 Eläinlääkintöneuvos ELT Marjatta Rahkio Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Hygieenikkopäivät (EHY) 14-15.4 2016 Eläinlääkintöneuvos ELT Marjatta Rahkio 1 missä mennään Ruokaosaston yksiköiden (Elintarviketurvallisuus, ETU ja Eläin-

Lisätiedot

Kansallisten hygienia-asetusten uudistus

Kansallisten hygienia-asetusten uudistus Kansallisten hygienia-asetusten uudistus elintarvikelain kokonaisuudistuksen rinnalla uudistetaan kansallinen elintarvikehygienialainsäädäntö elintarvikelain sisältö vaikuttaa kansallisten asetusten sisältöön

Lisätiedot

Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta. Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere

Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta. Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere 1 Alkutuotantoilmoitus /Elintarvikelaki 22 Alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta

Lisätiedot

Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma

Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Munintakanojen terveys Ylitarkastaja Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Suomi ja siipikarjan salmonella EU-lisävakuudet ja EU:n hyväksymä kansallinen valvontaohjelma

Lisätiedot

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Huomisen Osaajat hanke KASVUA HÄMEESSÄ HUOMISEN HÄMÄLÄINEN RUOKA Maatilamyynnin omavalvontaneuvoja koulutus MAATILAMYYNNIN MAHDOLLISUUDET- RAJOITTAVA

Lisätiedot

Ajankohtaista pienimuotoisesta tuotannosta Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio

Ajankohtaista pienimuotoisesta tuotannosta Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALTAKUNNALLISET KOULUTUSPÄIVÄT Yyteri, Pori 5.-6.5.2015 Ajankohtaista pienimuotoisesta tuotannosta Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio Pienimuotoinen tuotanto - EU asetuksissa

Lisätiedot

Kansallisten hygienia-asetusten uudistaminen

Kansallisten hygienia-asetusten uudistaminen Kansallisten hygienia-asetusten uudistaminen Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Oulu 19.9.2017 Anna-Maija Grönlund, MMM Turku 10.10.2017 Maaria Hackzell, MMM Kansallisten hygienia-asetusten

Lisätiedot

NORMINPURKU. Elintarvikelainsäädäntö uudistuu , Helsinki Sebastian Hielm. Elintarviketurvallisuusjohtaja, MMM/RO/ETU

NORMINPURKU. Elintarvikelainsäädäntö uudistuu , Helsinki Sebastian Hielm. Elintarviketurvallisuusjohtaja, MMM/RO/ETU NORMINPURKU Elintarvikelainsäädäntö uudistuu 30.5.2017, Helsinki Sebastian Hielm Elintarviketurvallisuusjohtaja, MMM/RO/ETU Norminpurulla laaja tuki Hallitusohjelmaan 2015-19 Ratkaisujen Suomi on kirjattu

Lisätiedot

KANSALLISET SÄÄNNÖT SEKÄ HELPOTUKSET EU:N HYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

KANSALLISET SÄÄNNÖT SEKÄ HELPOTUKSET EU:N HYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 18.4.2016/amg KANSALLISET SÄÄNNÖT SEKÄ HELPOTUKSET EU:N HYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Tämän muistion tarkoitus on selventää EU:n hygienialainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia säätää kansallisesti tietyistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) 23 Reinin Liha Oy:n elintarvikelain 56 :n mukaisen väliaikaisen käyttökiellon purkua koskeva päätös HEL 2014-007565 T 11 02 00 Päätös Toimija Kohde Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Eviran ohje 16038/1. Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa

Eviran ohje 16038/1. Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa Eviran ohje 16038/1 Ulkokanojen munien tuottaminen Suomessa Sivu/sivut 1 / 7 Viranomaisen toiminnan tulee perustua laissa olevaan toimivaltaan ja viranomaistoiminnassa tulee tarkoin noudattaa lakia. Viranomaisohjeet

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1368/2011 elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1368/2011 elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta Sivu 1/7 Maa- ja metsätalousministeriön asetus 1368/2011 elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään elintarvikelain (23/2006) nojalla:

Lisätiedot

JOUSTAVUUS ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ

JOUSTAVUUS ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ JOUSTAVUUS ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2.9.2015, Oulu Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö harmonisoitu EU-lainsäädäntö elintarvikkeita

Lisätiedot

Luonnonvaraisen riistan lihan käsittely ja toimittaminen myyntiin. Anne Fagerlund Ylitarkastaja Elintarvikehygieniayksikkö, Evira

Luonnonvaraisen riistan lihan käsittely ja toimittaminen myyntiin. Anne Fagerlund Ylitarkastaja Elintarvikehygieniayksikkö, Evira Luonnonvaraisen riistan lihan käsittely ja toimittaminen myyntiin Anne Fagerlund Ylitarkastaja Elintarvikehygieniayksikkö, Evira Luonnonvaraisen riistan lihan käsittely ja toimittaminen myyntiin Lainsäädäntöä

Lisätiedot

Elintarvikelain Info-päivät 25.2.2013 Liminka 26.2.2013 Kuusamo 27.2.2013 Ylivieska 12.3.2013 Oulu. Jaana Elo KoKo Palvelut

Elintarvikelain Info-päivät 25.2.2013 Liminka 26.2.2013 Kuusamo 27.2.2013 Ylivieska 12.3.2013 Oulu. Jaana Elo KoKo Palvelut Elintarvikelain Info-päivät 25.2.2013 Liminka 26.2.2013 Kuusamo 27.2.2013 Ylivieska 12.3.2013 Oulu Jaana Elo KoKo Palvelut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) 178/2002 Elintarvikelainsäädäntöä

Lisätiedot

Elintarvikelainsäädännön mahdollisuudet pienimuotoiselle toiminnalle tuumasta toimeen Suoramyynti-infopäivä Kajaani,10.12.2014

Elintarvikelainsäädännön mahdollisuudet pienimuotoiselle toiminnalle tuumasta toimeen Suoramyynti-infopäivä Kajaani,10.12.2014 Elintarvikelainsäädännön mahdollisuudet pienimuotoiselle toiminnalle tuumasta toimeen Suoramyynti-infopäivä Kajaani,10.12.2014 Sebastian Hielm, MMM/RO/ETU Hyvä uutinen: kaikki hygieniasäädökset kevenivät

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2011 1382/2011 Valtioneuvoston asetus kansanterveyttä sekä eläinten ja kasvien terveyttä, taudeista ilmoittamista, eläinten hyvinvointia

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta (alkutuotantoasetus)

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta (alkutuotantoasetus) MUISTIO 14.12.2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta (alkutuotantoasetus) TIIVISTELMÄ Asetus sisältää alkutuotannon elintarvikehygieniaa koskevia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

KANSALLISET SÄÄNNÖT JA HELPOTUKSET EU:N ELINTARVIKEHYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

KANSALLISET SÄÄNNÖT JA HELPOTUKSET EU:N ELINTARVIKEHYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Päivitetty 4.1.2017 KANSALLISET SÄÄNNÖT JA HELPOTUKSET EU:N ELINTARVIKEHYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Tämän muistion tarkoitus on selventää EU:n hygienialainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia säätää kansallisesti

Lisätiedot

KANSALLISET SÄÄNNÖT JA HELPOTUKSET EU:N ELINTARVIKEHYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

KANSALLISET SÄÄNNÖT JA HELPOTUKSET EU:N ELINTARVIKEHYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Päivitetty 9.8.2018 KANSALLISET SÄÄNNÖT JA HELPOTUKSET EU:N ELINTARVIKEHYGIENIALAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Tämän muistion tarkoitus on selventää EU:n hygienialainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia säätää kansallisesti

Lisätiedot

Muistio Luonnos

Muistio Luonnos Muistio Luonnos 15.4.2016 Maa- ja metsätalousministeriön asetus (xx/2016) ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1367/2011) muuttamisesta

Lisätiedot

Vähäriskinen toiminta ja sen valvonta + byrokratian purku - valitut palat

Vähäriskinen toiminta ja sen valvonta + byrokratian purku - valitut palat Vähäriskinen toiminta ja sen valvonta + byrokratian purku - valitut palat Ympäristöterveyden valtakunnalliset koulutuspäivät 18.5.2016 Kotka Pirjo Korpela Evira Elintarvikesäädökset ja vähäriskinen toiminta

Lisätiedot

MUISTIO 1 (8)

MUISTIO 1 (8) MUISTIO 1 (8) 1.7.2019 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS (803/2019) KANOJEN JA KALKKUNOIDEN SALMONELLAVALVONNASTA ANNETUN MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUK- SEN (1037/2013) MUUTTAMISESTA TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma

Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Siipikarjan salmonellavalvontaohjelma Siipikarjan terveys ja terveydenhuolto Eläinlääkäreiden täydennyskoulutus 2014 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Suomi ja siipikarjan salmonella EU-lisävakuudet

Lisätiedot

Kananmunatuotannon luvat. Sirpa Leväinen, Rantasalmen yhteistoimintaalueen (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) maaseutupäällikkö 28.11.

Kananmunatuotannon luvat. Sirpa Leväinen, Rantasalmen yhteistoimintaalueen (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) maaseutupäällikkö 28.11. Kananmunatuotannon luvat Sirpa Leväinen, Rantasalmen yhteistoimintaalueen (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) maaseutupäällikkö 28.11.2013 Munien alkutuotanto Kananmunien tuotanto on elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus broilereiden kampylobakteerivalvonnasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus broilereiden kampylobakteerivalvonnasta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 10/EEO/2007 Päivämäärä Dnro 28.11.2007 2593/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2008 - toistaiseksi Kumoaa Siipikarjan lihahygieniasta annettu maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Suoramyynnin säännöt Raisio ja Salo projektipäällikkö Johanna Mattila

Suoramyynnin säännöt Raisio ja Salo projektipäällikkö Johanna Mattila Suoramyynnin säännöt 6.10.2016 Raisio ja Salo projektipäällikkö Johanna Mattila Koulutusosion aiheita Alkutuotannon tuotteiden suoramyynti Vähittäismyyntitoiminta (elintarvikehuoneiston minimivaatimukset)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Muistio 4.12.2015 TIIVISTELMÄ

Muistio 4.12.2015 TIIVISTELMÄ Muistio 4.12.2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta ja maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2013 838/2013 Valtioneuvoston asetus eläinten terveysvalvonnasta sekä eläintautien vastustamisesta eläinten keinollisessa lisäämisessä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa

Lisätiedot

TARKASTUSKERTOMUS Siipikarjan pitopaikan salmonellavalvontakäynti

TARKASTUSKERTOMUS Siipikarjan pitopaikan salmonellavalvontakäynti 1 (6) Tarkastuspäivämäärä: Tarkastuskäynnin dnro: PITOPAIKAN TIEDOT Pitopaikasta vastuussa oleva toimija Puhelin Sähköposti Osoite Kunta Pitopaikan osoite (jos eri kuin yllä) Tilatunnus Pitopaikkatunnus

Lisätiedot

Elintarvikelainsäädännön soveltaminen pk-yrityksissä

Elintarvikelainsäädännön soveltaminen pk-yrityksissä Elintarvikelainsäädännön soveltaminen pk-yrityksissä Seminaari elintarvikelainsäädännön soveltamisesta pk-sektorin yrityksiin Säätytalo 25.5.2010 Veli-Mikko Niemi Riskiperusteisuus lainsäädännössä Lainsäädännössä

Lisätiedot

Evira 5.5.2014 JÄLJITETTÄVYYS. Jussi Peusa, Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira

Evira 5.5.2014 JÄLJITETTÄVYYS. Jussi Peusa, Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira Evira 5.5.2014 JÄLJITETTÄVYYS Jussi Peusa, Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira jäljitettävyys kyky/mahdollisuus seurata raaka-aineen/elintarvikkeen liikkumista läpi määriteltyjen/eriteltyjen toimitus-/tuotanto-

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta

Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta Pirjo Korpela Yleistä alkutuotannosta Hygieniapaketin mukaan myynti suoraan kuluttajille on suljettu ulos alkutuotannon toiminnasta Kuitenkin pienimuotoisesta

Lisätiedot

1367/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

1367/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus EPÄVIRALLINEN PÄIVITETTY ASETUS 1367/2011, 19.7.2016 Asetus sisältää muutokset 1119/2014, 11.12.2014 1423/2015, 4.12.2015 187/2016, 16.3.2016 389/2016, 20.5.2016 Muutetuissa kohdissa on hyperlinkit asetuksiin.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon suoramyynti = Alkutuotannon toimijoiden harjoittama omien alkutuotannon tuotteiden myynti Ei vaadi

Lisätiedot

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Susanna Ahlström Eläinlääkintöylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Lopetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Elintarvikelainsäädännön uudistuksista

Elintarvikelainsäädännön uudistuksista Elintarvikelainsäädännön uudistuksista 27.9.2010 Eläinlääkintöylitarkastaja Joanna Kurki Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Elintarviketurvallisuusyksikkö Elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

Eläintilan hygieniavaatimukset

Eläintilan hygieniavaatimukset Eläintilan hygieniavaatimukset Neuvo 2020 Seinäjoki 3.12 / Vaasa (sv) 5.12 / Järvenpää 10.12 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö 1 Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Kaikelle elintarvikkeiden alkutuotannolle

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2011. 1368/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2011. 1368/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2011 1368/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

Riistan laadunarviointi

Riistan laadunarviointi Metsästäjän terveys- ja hygieniakoulutus Hygienia - käsite Koulutus sisältää terveyteen vaikuttavien seikkojen tutkimisen ja terveyden ylläpitämiseen sekä tautien ennaltaehkäisyn. Sisältää myös puhtauden

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa- ja metsätalousministeriön asetus ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen

Lisätiedot

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017. 1 luonnos 6.7.2017 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta

Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Kotieläintuki-info (sika ja siipikarja) Läänineläinlääkäri 1 Täydentävien ehtojen (TE) valvonta Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2012 75/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kanojen salmonellavalvontaohjelmasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen

Lisätiedot

Alkutuotantoasetuksen, lihantarkastusasetuksen ja laitosasetuksen muutosehdotukset

Alkutuotantoasetuksen, lihantarkastusasetuksen ja laitosasetuksen muutosehdotukset MUISTIO 17.3.2016 Alkutuotantoasetuksen, lihantarkastusasetuksen ja laitosasetuksen muutosehdotukset Alkutuotannon elintarvikehygieniasta (1368/2011), lihantarkastuksesta (590/2014) ja laitosten elintarvikehygieniasta

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU 2016 Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Sipoo

TERVEYDENSUOJELU 2016 Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Sipoo TERVEYDENSUOJELU 2016 Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Sipoo OHJE ASIAKKAALLE 1 OHJE ALKUTUOTANNON TUOTTEITA MYYVÄLLE TOIMIJALLE OSANA ALKUTUOTANTOA 2 Onko toimintani osa alkutuotantoa

Lisätiedot

UUSI ELINTARVIKELAKI 24.11.2005. Joanna Kurki eläinlääkintötarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI ELINTARVIKELAKI 24.11.2005. Joanna Kurki eläinlääkintötarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö UUSI ELINTARVIKELAKI 24.11.2005 Joanna Kurki eläinlääkintötarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Uusi EY-lainsäädäntö Yleinen elintarvikeasetus pellolta pöytään yleiset määritelmät ja periaatteet toimijoiden

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 365/2013 Laki. elintarvikelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 365/2013 Laki. elintarvikelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2013 365/2013 Laki elintarvikelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Maa- metsätalousministeriö Muistio Dnro 707/13/2014. Ehdotus maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi laitosten elintarvikehygieniasta

Maa- metsätalousministeriö Muistio Dnro 707/13/2014. Ehdotus maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi laitosten elintarvikehygieniasta Maa- metsätalousministeriö Muistio 19.9.2014 Dnro 707/13/2014 Ehdotus maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi laitosten elintarvikehygieniasta Yleisperustelut Laitosten elintarvikehygieniasta annettua

Lisätiedot

1368/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

1368/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus EPÄVIRALLINEN PÄIVITETTY ASETUS 1368/2011, 19.7.2016 Asetus sisältää muutokset 449/2013, 11.6.2013 700/2013, 26.9.2013 621/2015, 19.5.2015 188/2016, 16.3.2016 Muutetuissa kohdissa on hyperlinkit asetuksiin.

Lisätiedot

Kasvintuotannon elintarvikehygienia

Kasvintuotannon elintarvikehygienia Kasvintuotannon elintarvikehygienia Neuvo 2020 Seinäjoki 3.12 / Vaasa (sv) 5.12 / Järvenpää 10.12 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö 1 Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Kaikelle elintarvikkeiden

Lisätiedot

Seminaari elintarvikelainsäädännön, erityisesti hygienialainsäädännön soveltamisesta pk-sektorin yrityksiin

Seminaari elintarvikelainsäädännön, erityisesti hygienialainsäädännön soveltamisesta pk-sektorin yrityksiin Seminaari elintarvikelainsäädännön, erityisesti hygienialainsäädännön soveltamisesta pk-sektorin yrityksiin Säätytalo Auli Vaarala Hygieniayksikkö Evira Joustavuusmissio (fact finding) Joustavuusmissio

Lisätiedot

Eviran ohje 16021/2. Kalakukon valmistuksen ja myynnin valvonta

Eviran ohje 16021/2. Kalakukon valmistuksen ja myynnin valvonta Eviran ohje 16021/2 Kalakukon valmistuksen ja myynnin valvonta Vastuuhenkilö Carmela Hellsten Sivu/sivut 1 / 9 SISÄLTÖ 1 Yleistä... 2 2 Lainsäädäntöä... 2 3 Aidon perinteisen tuotteen nimitys... 2 4 Tilojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2014 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto 03.12.2014 Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2014 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto 03.12.2014 Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2014 1 (5) 43 Elintarvikelain 59 :n mukaisen määräyksen antaminen Aurit Elintarvike -yritykselle HEL 2014-013488 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriön asetus

Maa ja metsätalousministeriön asetus 19.11.2015 Maa ja metsätalousministeriön asetus laitosten elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

YmpäristöAgro I ja II

YmpäristöAgro I ja II YmpäristöAgro I ja II 2008-2012-> jatkohanke 2014 loppuun ProAgria Oulu Maa- ja kotitalousnaiset MTK Pohjois-Suomi Yhteistyökumppanina Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto Suoramyyntimahdollisuudet Lampaanlihaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta LUONNOS 9.2.2016 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut

Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila 20.10.2016 Jaana Elo KoKo Palvelut EU-tasoinen lainsäädäntöä Neuvoston asetus 834 /2007 Neuvosto ja parlamentti: periaatteet ja tavoitteet

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 23. Elintarvikelaki. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 23. Elintarvikelaki. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 N:o 23 26 SISÄLLYS N:o Sivu 23 Elintarvikelaki... 89 24 Laki terveydensuojelulain muuttamisesta... 117 25 Laki Elintarviketurvallisuusvirastosta...

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä laajemmin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 282/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriön asetus

Maa ja metsätalousministeriön asetus 3.11. 2016 Maa ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015

Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro. ulkomaille suuntautuvan pitkän kuljetuksen lähtöpaikassa muussa lähtöpaikassa. muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro. ulkomaille suuntautuvan pitkän kuljetuksen lähtöpaikassa muussa lähtöpaikassa. muu, mikä ELÄINSUOJELUTARKASTUS ELÄINKULJETUS, SIIPIKARJA Lain eläinten kuljetuksesta (1429/2006) 29 :n tarkoittama tarkastus neuvoston asetuksen (EY) 1/2005* sisältämien, eläinten suojelua kuljetuksen aikana koskevien

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin /01.03/2016

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin /01.03/2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin Muistio 30.5.2016 905/01.03/2016 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN TERVEYSVALVONNASTA SE- KÄ ELÄINTAUTIEN VASTUSTAMISESTA ELÄINTEN

Lisätiedot

Asetus maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi laitosten elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (795/2014) muuttamiseksi

Asetus maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi laitosten elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (795/2014) muuttamiseksi Maa- metsätalousministeriö Muistio 17.6.2016 Dnro Asetus maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi laitosten elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (795/2014) muuttamiseksi Yleisperustelut Laitosten

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden suoramyynti. Mitä ovat alkutuotannon tuotteet ja toiminta? Kuulunko tähän ryhmään?

Alkutuotannon tuotteiden suoramyynti. Mitä ovat alkutuotannon tuotteet ja toiminta? Kuulunko tähän ryhmään? Esitteessä kerrotaan keskeisimmät askelmerkit elintarvikkeiden vähittäismyyntitoiminnan aloittamiseen. Kaikissa kysymyksissä sinua palvelevat oman alueesi Aitoja makuja -jäsenet sekä kuntasi elintarvikevalvontaviranomainen.

Lisätiedot

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies /01.03/2016 Kajsa Hakulin

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies /01.03/2016 Kajsa Hakulin MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 27.10.2016 905/01.03/2016 Kajsa Hakulin EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN TERVEYSVALVON- NASTA SEKÄ ELÄINTAUTIEN VASTUSTAMISESTA

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.12.2003 KOM(2003) 761 lopullinen 2003/0295 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta annetun asetuksen muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta annetun asetuksen muuttamisesta MUISTIO 11.6.2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta annetun asetuksen muuttamisesta TIIVISTELMÄ Elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta

Lisätiedot

Koulutusta ensisaapumistoimijoille , klo 10-12

Koulutusta ensisaapumistoimijoille , klo 10-12 Koulutusta ensisaapumistoimijoille 21.11.2018, klo 10-12 Salmonellaerityistakuut EY asetus 1688/2005 Britta Wiander Ensisaapumisvalvonta ensisaapumisvalvonta@evira.fi EY 1688/2005 mukaiset salmonellatutkimukset

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS NAUTOJEN EHEC-TUTKIMUKSISTA TEURASTAMOSSA JA PITOPAIKASSA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS NAUTOJEN EHEC-TUTKIMUKSISTA TEURASTAMOSSA JA PITOPAIKASSA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 24/EEO/2006 Päivämäärä Dnro 6.6.2006 1722/01/2006 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.6.2006 - toistaiseksi Kumoaa Ruhojen pintanäytteistä, pintojen puhtausnäytteistä

Lisätiedot

Elintarvikelaki uudistui mitä se vaikuttaa lähi- ja luomuruoan tuottajalle. 11.6.2012 Varjolan Heinävintti, Kuusa Jaana Elo

Elintarvikelaki uudistui mitä se vaikuttaa lähi- ja luomuruoan tuottajalle. 11.6.2012 Varjolan Heinävintti, Kuusa Jaana Elo Elintarvikelaki uudistui mitä se vaikuttaa lähi- ja luomuruoan tuottajalle 11.6.2012 Varjolan Heinävintti, Kuusa Jaana Elo Elintarviketurvallisuusorganisaatio Suomessa Byrokratiatalkoot eli uudistetun

Lisätiedot

ELINTARVIKKEIDEN ENSISAAPUMISVALVONTA

ELINTARVIKKEIDEN ENSISAAPUMISVALVONTA KESKUSTELU- JA TIEDOTUSTILAISUUS ENSISAAPUMISESTA JA ELINTARVIKEKULJETUKSISTA 6.9.2007 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Joni Haapanen SÄÄDÖKSET Elintarvikelaki

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. salmonellavalvonnasta liha-alan laitoksissa

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. salmonellavalvonnasta liha-alan laitoksissa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2012 134/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus salmonellavalvonnasta liha-alan laitoksissa Annettu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 28/2009 eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 28/2009 eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta Sivu 1/8 Maa- ja metsätalousministeriön asetus 28/2009 eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan hyväksyttyihin elintarvikehuoneistoihin,

Lisätiedot

1 / 6 Kuopion kaupunki

1 / 6 Kuopion kaupunki 1 / 6 Kuopion kaupunki Ilmoitus alkutuotantopaikasta tai Kaupunkiympäristön palvelualue alkutuotannon tuotteiden kuljetuksesta Ympäristöterveydenhuolto elintarvikelaki (23/2006) 22 Ilmoitus Kuopion alueen

Lisätiedot

NORMEJA PURETAAN ELINTARVIKEALALLA VÄHENEEKÖ HALLINNOLLINEN TAAKKA?

NORMEJA PURETAAN ELINTARVIKEALALLA VÄHENEEKÖ HALLINNOLLINEN TAAKKA? NORMEJA PURETAAN ELINTARVIKEALALLA VÄHENEEKÖ HALLINNOLLINEN TAAKKA? Elintarvikepäivä 17.5.2016, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö joustavuus - tapa tulkita ja toimia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1036/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettävää siipikarjaa ja siirrettäviä siipikarjan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 821. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. lihasta ja lihatuotteista Euroopan yhteisön sisämarkkinakaupassa

SISÄLLYS. N:o 821. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. lihasta ja lihatuotteista Euroopan yhteisön sisämarkkinakaupassa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2002 N:o 821 822 SISÄLLYS N:o Sivu 821 Maa- ja metsätalousministeriön asetus lihasta ja lihatuotteista Euroopan yhteisön sisämarkkinakaupassa...

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 xx.xx.20xx LUONNOS EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELINTARVIKEVALVONNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA YLEISPERUSTELUT Nykytila Tarkastuseläinlääkärin

Lisätiedot

HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n sekä yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia ja yliopistolakia.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettäviä lampaita ja vuohia sekä lampaiden

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

LUOMU Nyt! 27.9.2011 Joensuu Jaana Elo

LUOMU Nyt! 27.9.2011 Joensuu Jaana Elo LUOMU Nyt! Joensuu 1 Elintarviketurvallisuusorganisaatio 2 Jäljitettävyys ja luotettavuus läpi koko ketjun Miksi lakia piti taas muuttaa? 3 Kuka nyt valvoo mitäkin Kuntien elintarvikevalvonta Markkinavalvonta

Lisätiedot