Tahtoisin pysäyttää kaikki kellot, viipyä tässä hetkessä pitkään

Transkriptio

1 1 Tahtoisin pysäyttää kaikki kellot, viipyä tässä hetkessä pitkään Kokemuksia sijoitettujen lasten äitien vertaisryhmästä Taina Lakanen Opinnäytetyö Tammikuu 2005

2 2 SISÄLTÖ 1JOHDANTO TEOREETTINEN TAUSTA Sijoitettujen lasten vanhempien vertaisryhmät Kirjallisuusterapeuttiset ryhmät Voimaannuttavia tekijöitä ryhmässä Ratkaisu- ja voimavarasuuntautunut työote ryhmän ohjauksessa Kirjallisuusterapia Kirjallisuusterapia ja kirjallisuusterapeuttinen työote Kliininen kirjallisuusterapia ja kehityksellinen kirjallisuusterapia Kirjallisuusterapian tavoitteet Kirjallisuusterapian prosessiluontoisuus Ryhmässä käytettävä aineisto ja valintakriteerit TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Laadullinen tutkimus Toimintatutkimuksellisuus tässä tutkimuksessa Havainnointi Tutkimuskohde ja aineiston hankinta Aineiston analyysi Tutkimuksen luotettavuus TUTKIMUKSEN KOLME ERI VAIHETTA Ennen vertaisryhmän alkamista suoritettu haastattelu Alkuhaastattelun merkitys tutkijalle Yleistä ryhmästä Ryhmäkokoontumiset: tavoitteet, toteutus, arviointi ja jatkosuunnitelmat Ensimmäinen kerta, aloituskerta Toinen kerta, elämänkaaritarinat Kolmas kerta, etävanhemmuus ja runot Neljäs kerta, minä kokonaisena naisena, ei vain äitinä Viides kerta, voimavarat ja jaksaminen Kuudes kerta, tulevaisuustarinat Seitsemäs kerta, lopetuskerta Loppuhaastattelun koonti TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 48

3 5.1Vertaisryhmän merkitys äideille Osallistujien kokemukset kirjallisuusterapeuttisista menetelmistä Kokemukset voimavarasuuntautuneesta työotteesta Ohjaajan oma oppimisprosessi POHDINTA LÄHTEET LIITTEET Liite 1. Haastattelu ennen ryhmän alkua Liite 2. Lupa aineiston keräämiseen Liite 3. Strukturoitu loppuhaastattelu taulukossa Liite 4. Haastattelu ryhmän loputtua Liite 5. Ryhmän säännöt Liite 6. Elämäntarinaa maalaten ja kirjoittaen Liite 7. Vanhemmuuden roolit Liite 8. Kirjoita ajatuksesi paperille Lliite 9. Kokemuksia ja tuntoja naisen elämästä Liite 10. Voimavarat ja jaksaminen Liite 11. Aarrekartta

4 4 4 JOHDANTO Koulutuksen aikana kiinnostuin ryhmien ohjauksesta ja luovien menetelmien, erityisesti kirjallisuusterapian käytöstä asiakastyössä. Toiveenani oli tehdä myös opinnäytetyö tästä aihepiiristä ja samalla syventää omaa ammatillisuuttani. Tiedustellessani Naisten talolta mahdollista opinnäytetyön aihetta, nousi keskusteluissa esiin tarve vertaisryhmän ohjaamisesta sijoitettujen lasten biologisille äideille. Naisten talo on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama ja Sininauhaliiton toteuttama hanke. Naisten talolla on toteutettu sijoitettujen lasten vanhempien ryhmätoimintaa Sininuhaliiton Eevan perhe- projektin käynnistämänä jo elokuusta 2002 lähtien. Kujalan (2003, 9) mukaan lapsen sijoitus aiheuttaa aina kriisin sekä vanhemmille että lapselle ja molemmat tarvitsevat tukea. Useiden tutkimusten ja sosiaalityöntekijöiden mukaan vanhempien saama tuki on ollut riittämätöntä. Vanhempien on usein vaikea ottaa vastaan tukea sosiaaliviranomaisilta, jotka ovat tehneet päätöksen sijoittamisesta. Tämän vuoksi viranomaisia edustamaton taho voi toimia paremmin tuen antajana. (Kujala 2003, 9.) Opinnäytetyössäni tutkin, mikä on vertaisryhmän merkitys sijoitettujen lasten biologisille vanhemmille. Erityisesti minua kiinnostivat vertaisryhmään kuuluvien henkilöiden kokemukset kirjallisuusterapiaa soveltavan ja voimavarakeskeisen työskentelyotteen käytöstä ryhmässä. Tavoitteina olivat myös ryhmän prosessin kuvaus, oma ammatillinen kasvuni ja oppimisprosessini kuvaus. Aineistoni koostuu tuokioiden suunnittelusta, havainnoinneista ryhmässä, osallistujien haastatteluista sekä oman oppimisprosessin työstämisestä. Ennen ryhmän alkamista haastattelin äitejä puolistrukturoidusti ja kartoitin heidän senhetkistä elämäntilannettaan, mahdollisuutta ja voimavaroja sitoutua ryhmään, sekä kokemuksia luovien menetelmien käytöstä. Kysyin myös heidän mielipidettään ryhmän sisällöistä. Ryhmä oli suljettu ryhmä eikä siihen otettu lisää osallistujia. Ryhmän loputtua haastattelin sekä puolistrukturoidusti että strukturoidusti osallistujia heidän kokemuksistaan ryhmässä. Osallistujilla oli mahdollisuus vaikuttaa ryhmässä läpi käytäviin aiheisiin. He valitsivat kymmenestä esittämästäni teemasta kolme tärkeimpinä pitämäänsä

5 5 aihetta tai ehdottivat uutta teemaa. Näiden valintojen perusteella kokosin rungon teemoista ryhmän toiminnalle. Kokeilimme ryhmässä kirjoittamisen ja runojen lukemisen lisäksi maalaamista ja kuvakollaasin tekemistä. Mielikuva- ja lämmittelyaineistona käytin valokuvia, kortteja, tarinoita ja musiikkia. Kaikki ryhmään osallistuvat henkilöt olivat jo aiemmin osallistuneet biologisille vanhemmille järjestettyyn vertaisryhmään, joka teemoiltaan oli keskittynyt erityisesti huostaanottokriisin läpikäymiseen, vanhemmuuden vahvistumiseen ja selviytymisen tukemiseen. 5 TEOREETTINEN TAUSTA Tutkimuksen teoreettisessa tarkastelussa kerron lyhyesti taustaa biologisten vanhempien vertaisryhmätoiminnasta sekä kirjallisuusterapeuttisista ryhmistä. Lisäksi keskityn vertaisryhmässä esiintyviin voimaannuttaviin tekijöihin ja ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen näkökulmaan vuorovaikutuksessa. Kirjallisuusterapian perusteista kerron lyhyesti. 5.1 Sijoitettujen lasten vanhempien vertaisryhmät Vertaisryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jossa kaikilla osallistujilla on samanlaisia tai samantyyppisiä ongelmia tai tavoitteita. Heillä voi myös olla joku muu yhdistävä tekijä kuten sairaus tai vammautuminen. (Vilen, Leppämäki & Ekström 2002, 208.) Ajatus sijoitettujen lasten biologisten vanhempien vertaisryhmätoiminnan järjestämisen tärkeydestä oli ollut Jyväskylässä esillä jo vuosien ajan eri toimijoiden keskuudessa. Sininauhaliiton Eevan perhe -projektin ( ) yhtenä kehittämistehtävänä oli nimenomaan sijoitettujen lasten vanhempien tukiryhmätoiminta, josta ei ollut aikaisempaa käytännön kokemusta kovinkaan paljon. Tähän kehittämistehtävään tarttui Eevan perhe -projektin koordinaattori, sosiaalityöntekijä Virpi Kujala. Kehittämistehtävässä saamiensa kokemusten myötä Kujala kokosi nopeasti myös ryhmätoiminnan oppaan vertaisryh-

6 mien ohjaajille. Tästä oppaasta oli hyötyä myös minulle ja sain siitä viitteitä ja tukea ryhmän ohjaukseen. 6 Kujalan (2003) mukaan sijoitettujen lasten vanhempien tukemiseen pitäisi kiinnittää huomiota valtakunnallisesti. Kunnissa ei juuri ole ollut tarjolla huostaan otettujen lasten vanhemmille tarkoitettuja erityispalveluja, kuten keskustelu- tai kriisiapua. (Kujala 2003, 6, 12.) Myös huostaanottokriisin selvittely -projektin 2000 mukaan sijoitettaessa lapsi SOS - lapsikylään, vanhemmille tarjottu tuki huostaanottotilanteessa oli ollut riittämätöntä. Useimmat vanhemmat olivat saaneet tukea ystäviltään ja sukulaisiltaan sekä jonkin verran sosiaalityöntekijöiltä, mutta tutkimuksen mukaan lähes puolet vanhemmista oli jäänyt ilman minkäänlaista tukea tai apua. Vanhemmat toivoivat myös tapaamisia toisten, samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. (Koisti-Auer 2000, 12, 27.) Vertaisryhmässä vanhemmille tarjoutuu tilaisuus puhua omasta elämästään ja menneisyyden kipeistäkin kokemuksista toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Huostaanottokriisin selvittely -projektin aikana kokeiluluontoisesti järjestetyt vanhempien vertaisryhmät todettiin hyödyllisiksi ja vanhempia kiinnostaviksi. (Koisti-Auer 2001, 52.) Kujalan (2003) kokemuksen mukaan biologisten vanhempien vertaisryhmät voivat toimia suurena tukena vanhemmille raskaassa sijoitusprosessissa. Vanhemmat tarvitsevat ammatillista tukea, mutta myös vertaistukea eri muodoissaan. Mitä paremmin vanhempia tuetaan, sitä enemmän vahvistetaan heidän mahdollista osallisuuttaan vanhemmuuteen ja helpotetaan myös sijaisvanhempia heidän työssään. Myös lapselle omat vanhemmat ovat emotionaalisesti tärkeät aikuiset ja heille on tärkeää, että omat vanhemmat voivat hyvin. (Kujala 2003, 6, 11, 12.) Kujalan (2003) mukaan sijoitettujen lasten vanhempien ryhmätoiminnalla on kolme päätavoitetta: 1. Lapsen kodin ulkopuolelle sijoittamisen aiheuttaman kriisin läpikäyminen 2. Vanhemmuuden vahvistuminen ja sitä kautta lasten hyvinvoinnin lisääntyminen 3. Vanhempien oman elämän ja selviytymisen tukeminen (Emt. 10.)

7 7 Ohjaamassani ryhmässä naiset olivat jo käyneet läpi pahimman erokriisin, koska huostaanotoista oli kulunut jo pitemmän aikaa. Lisäksi he olivat jo osallistuneet aiemmin vanhemmille järjestettyyn vertaisryhmään. Tärkeimmiksi tavoitteiksi tässä ryhmässä muodostuivat siten ehkä tämän jaottelun mukaan kaksi jälkimmäistä kohtaa, joista painotin viimeistä. 5.2 Kirjallisuusterapeuttiset ryhmät Kirjallisuusterapiaa soveltavista ryhmistä on käytetty erilaisia nimityksiä, kuten runoryhmä, sanataideryhmä tai kirjoittajaryhmä. Pelkkä yksin lukeminen tai päiväkirjan kirjoittaminen voivat sellaisenaankin olla terapeuttisia, mutta perinteisessä kirjallisuusterapiatyössä pyritään hyödyntämään vuorovaikutussuhdetta ryhmässä, jossa on ohjaaja. Tällöin osallistujalle mahdollistuu myös palautteen saaminen, mikä on tärkeä osa kirjallisuusterapiaa. ( Kirjallisuusterapiaa soveltavan ryhmän työskentelyn keskiössä ovat ryhmässä käytettävät tekstit (Papunen 2002, 235). Ryhmäkerta voi alkulämmittelyn jälkeen koostua vaikka tietystä teemasta kirjoittamisesta esimerkiksi 10 minuutin ajan. Kirjoitustyyli on vapaa ja jokainen voi kirjoittaa itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Kirjoituksia ei arvostella eikä tarkastella kaunokirjallisina suorituksina. Tämän jälkeen jokainen lukee oman tekstinsä ääneen, ja näiden perusteella keskustellaan ja jaetaan ajatuksia elämänkulkuun liittyvistä asioista. (Rautavuori 2004, 4-8.) Aineistona ryhmässä voivat toimia myös osallistujien tuomat, heidän oman elämäntarinansa tiettyihin kohtiin liittyvät tekstit, kuten artikkelit, runot, novellit jne. mutta ne eivät kuitenkaan saa olla liian pitkiä. Tekstejä voi jokainen avata ja tulkita mahdollisimman omalähtöisesti. Esimerkiksi runoa ei ole pakko ymmärtää, sen voi kokea. Ryhmäläiset voivat kirjoittaa myös tuomistaan kuvista tai esineistä. Tärkeää on se, että ryhmässä on mahdollisuus jakaa elämäänsä siltä osin kuin se itsestä ja ryhmän kehitysvaiheesta käsin tuntuu turvalliselta. (Tuomainen 2004, )

8 8 Viola Nurmi-Nitovuoren (2004) artikkelin mukaan kirjallisuusterapia sopii menetelmäksi erityisen hyvin naisten ryhmiin, koska heitä kiinnostavat erilaiset luovuusterapiat. Kirjallisuusterapialehden artikkelissaan hän kertoo työskentelytavastaan kirjallisuusterapeuttisessa naisten ryhmässä A-klinikalla. Kirjallisuusterapiaryhmään osallistuminen ei vaadi osallistujilta kirjallisuuden harrastusta tai tuntemusta. Keskeistä on aineiston kokemuksellinen jakaminen terapeuttisessa vuorovaikutusprosessissa tekstin ja sen vastaanottajan, ryhmän jäsenten ja ohjaajan välillä. Kirjallisuusterapian avulla voi hyvin käsitellä tunteita, elämänkokemuksia ja omaa naiskuvaa ja se on todettu hyväksi menetelmäksi esimerkiksi naisten päihderiippuvuuksien hoidossa. (Nurmi-Nitovuori 2003, 9-10.) Sanataiteen ryhmiä on ohjattu myös Sininauhaliiton Elämän kevät- luovuusprojektissa. Nämä ovat olleet ns. kasvu- ja tukiryhmiä. Tämän projektin tuloksena on syntynyt kirja, joka on käsikirja luovan toiminnan ohjaamisesta asiakastyössä. Käsikirjan suunnittelua ovat ohjanneet Elämän kevät- projektin tavoitteet: luovien toimintamuotojen löytäminen käytettäväksi ennaltaehkäisevässä päihdetyössä ja kuntoutuksessa. Hanna-Maria Vahalan toimittamassa ohjekirjassa ryhmän ohjaajille painotetaan taidetta eri muodoissaan voimavarana niille, jotka toimivat sosiaali-, hoito- sekä kuntoutustyössä. Luovuuden kautta on todettu saatavan aikaan asioita, joita ei muilla menetelmillä ehkä koskaan saavuteta. Taiteen kaltaisia toimintamuotoja tulisi saada käyttöön nykyistä laajemmin. Aina ei ole saatavilla avuksi taiteilijaa tai terapeuttia, mutta työntekijän oma motivaatio ja taideharrastuneisuus ovat hyvä alku toiminnan ohjauksessa. (Vahala 2003, 5-7.) 5.3 Voimaannuttavia tekijöitä ryhmässä Toimiminen ryhmässä, kuten yhdessä leipominen tai jalkapallon pelaaminen, voi itsessään olla palkitsevaa, mutta hoitavassa ryhmässä toiminnan tarkoituksena on pyrkiä herättämään ryhmän jäsenten välillä myös keskustelua ja sitä kautta uusia ajatuksia ja näkemyksiä. (Vilen ym. 2002, 202.) Vilen ja muut (2002) ovat todenneet, että erilaista kokemusperäistä tietoa on ryhmässä enemmän kuin kahden ihmisen välisessä keskustelutilanteessa.

9 9 Ryhmään osallistuva tuo ryhmään oman asiantuntijuutensa, joka koostuu sekä kokemuksista että hankitusta tiedosta. Ryhmän vetäjän tulisi olla hyvin perillä ryhmässä esillä olevista teemoista, vaikka hänen ei tarvitsekaan olla ainut asiantuntija. (Vilen ym. 2002, 202.) Kuulluksi tulemisen ja kokemusten jakamisen tarve korostuu erityisesti elämäntilanteissa, joissa henkilö ei arjen sosiaalisissa suhteissaan pääse kokemaan voimaantumista. On tärkeää kokea kuuluvansa johonkin ryhmään, jossa välitetään. Turvallisessa ilmapiirissä voi vapautua olemaan oma itsensä ilman syyllisyyttä ja häpeää. Tällöin on helpompi myös ilmaista itseään ja ajatuksiaan sekä kokea itsensä hyväksytyksi. Tunne normaaliudesta voi syntyä, kun jokaisella osallistujalla on samankaltaisia kokemuksia tai samanlaiset tavoitteet. Ihminen kokee, ettei ole ainut, joka kamppailee asian kanssa ja kokee tulevansa helpommin ymmärretyksi. (Emt. 203.) Ryhmässä on yleensä toipumisen tai kuntoutumisen eri vaiheissa olevia jäseniä. Oleellista on kokemus asioiden etenemisestä ja toivon näkökulman löytymisestä. Jos ryhmäläinen kokee pystyvänsä auttamaan toista ryhmään osallistuvaa, muuttuminen autettavasta auttajaksi lisää tunnetta elämänhallinnasta ja kohottaa itsetuntoa. Ryhmä voi myös toimia yksilölle peilinä, joka kertoo hänen vuorovaikutustaidoistaan. Ryhmäläisten sekä ohjaajan toiminta voi toimia mallina erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Ryhmän kiinteys ja kannustava ilmapiiri voivat toimia merkittävänä arjen kannustajana ja muutokseen motivoivana tekijänä. On kuitenkin tärkeää, että keneltäkään ei vaadita liikaa, ettei kannustaminen muutu painostamiseksi. (Emt ) 5.4 Ratkaisu- ja voimavarasuuntautunut työote ryhmän ohjauksessa Ratkaisu- ja voimavarasuuntautunutta työotetta voidaan käyttää viitekehyksenä työskenneltäessä niin yksilön, ryhmän, perheen kuin työyhteisönkin kanssa. Pyrkimyksenä on, että asiakas itse asettaa omat tavoitteensa ilman että joku toinen niitä määrittelee. Tavoitteiden saavuttamisessa ja ongelmanratkaisussa hyödynnetään asiakkaassa jo olevia voimavaroja, hänen taitojaan, kykyjään ja osaamistaan. Menneisyys pyritään näkemään voimavarana ja löytä-

10 10 mään siitä onnistumisia ja selviytymisen hetkiä. Tavoitteen suuntaan tapahtuvaa edistystä pyritään huomioimaan, vaikka se olisi vain pientäkin. Asiakkaan vahvoja puolia tuetaan myönteisyydellä, luovuudella, leikillisyydellä ja huumorilla. Ratkaisukeskeinen työtapa on salliva ja siihen voidaan liittää muista työmuodoista lainattuja ideoita, kuten esimerkiksi NLP-tekniikoita ja tarinoita. Asiakkaan verkostot ja läheiset nähdään voimavarana, joiden kanssa tehtävää yhteistyötä suositellaan. ( /Lasse Salmi ) Ohjaajana pyrin ryhmän ohjaamisessa voimavarakeskeisyyteen, mikä on viitekehyksenä toimivan ratkaisukeskeisen terapiasuuntauksen oleellinen osa. Vilenin ja muiden (2002) teoksessa Helteen (1999) mukaan ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys ei ole pelkästään menetelmä tai työote. Se voidaan nähdä tapana ajatella, katsoa ja elää maailmassa sekä olla suhteessa ja vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Helteen mukaan ratkaisukeskeisyytenä voidaan pitää mitä tahansa teoreettista näkökulmaa, jossa keskitytään ongelmien syiden etsimisen sijasta niiden ratkaisemiseen ja yksilön voimavarojen vahvistamiseen (Emt ). Helteen mukaan ratkaisukeskeisyyttä kaikenlaisessa asiakastyössä kuvastavat seuraavat keskeiset toimintaperiaatteet ja tausta-ajatukset. Asiakasohjautuvuus Työskentelyn lähtökohtana on asiakkaan oma maailmankuva, täysvaltaisuus ja toimijuus. Asiakkaan omien arvojen, uskomusten ja merkitysten kautta pyritään löytämään hänelle sopivia uusia tapoja nähdä oma tilanteensa ja toimia siinä. Työntekijä on asiakkaan käytettävissä, mutta ei määritä tai selvitä ongelmaa asiakkaan puolesta. Asiakas on toimiva subjekti omassa tilanteessaan. (Emt. 125.) Kunnioitus Toisen ihmisen kunnioittaminen luo kokemuksen tasa-arvosta. Ratkaisukeskeisyydessä ajatellaan, että ihminen on itse oman elämänsä ja tilanteensa paras asiantuntija. Hän pyrkii tekemään parhaansa ja sen, mikä on mahdollista hänelle juuri siinä elämäntilanteessa. Tärkeää on, että asiakas voi itse ohjata

11 11 omaa elämäänsä ja ratkaisujaan. Työntekijä pyrkii vahvistamaan ja tukemaan asiakkaan omanarvontunnetta ja itsekunnioitusta. Työntekijä tekee yhteistyötä asiakkaan kanssa tämän viitoittamalla tavalla, mutta tehden mahdollisimman vähän asiakkaan puolesta. (Emt ) Luottamus asiakkaan voimavaroihin ja kykyihin Yksi keskeisimpiä tavoitteita on saada asiakas tiedostamaan omat kykynsä, voimavaransa, vahvuutensa ja mahdollisuutensa. Unohtuneet voimanlähteet ja resurssit voidaan löytää ja ottaa uudelleen käyttöön. Toimivia asioita ja onnistumisia pyritään laajentamaan asiakkaan elämässä. (Emt. 126.) Vastuu asiakkaalla Asiakas nähdään aktiivisena ja vastuullisena omasta elämästään. Asiakas määrittelee mihin hän haluaa muutosta ja mihin tarvitsee apua tai tukea. Ammattilainen suuntaa työskentelyään asiakkaan kysymysten suuntaan ja käynnistää kumppanuuspohjaisen yhteistyön. Kun asiakas on motivoitumaton yhteistyöhön ja kokee, että viranomaiset ja ammattiauttajat ovat tehneet hänen tilanteestaan väärän tulkinnan, työntekijän ei tarvitse saada asiakasta uskomaan omaa näkemystään. Työntekijä perustelee oman näkökantansa ja kunnioittaa asiakasta olemalla häntä kohtaan rehellinen ja suora. (Emt ) Tavoitteellisuus Työskentelyn perustana on asiakkaan tavoitteiden etsiminen ja määritteleminen yhdessä hänen kanssaan. Keskustelu ja tavoitteet suunnataan tulevaisuuteen, josta käsin voidaan nähdä mahdollisuuksia nykyhetkessä. Tavoitteellisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mietitään ja keskustellaan siitä, mitä asiakas tekee sitten, kun ongelma on ratkennut tai pienentynyt. Yhdessä pyritään löytämään vinkkejä siitä, että asiakas on jo kulkemassa tavoitteensa suuntaan. (Emt ) Toiveikkuus, myönteisyys huumori Työntekijä toimii tukijana ja kanssakulkijana, vaikeiden asioiden jakajana ja vastaanottajana sekä erityisesti myönteisten asioiden esillenostajana. Myös huumori ja leikki luovat hyvää ilmapiiriä. Asiakkaan kokiessa elämänsä ongelmatarinana tai kun hänen minäkuvansa on negatiivinen, työntekijä pyrkii yh-

12 12 dessä asiakkaan kanssa löytämään ongelman ulkopuolista elämää, toivonpilkkuja. Yhdessä kartoitetaan asioita ja ihmisiä, jotka voivat auttaa selviytymään arkipäivän vaikeissa tilanteissa. Etsitään hetkiä, jolloin elämä on helpompaa ja mietitään, mikä silloin on toisin? (Emt ) Edistys, onnistumiset, uudet vaihtoehdot ja ratkaisut Asiakkaan toiveikkuutta ja uskoa onnistumiseen luo puhe edistyksestä. Samalla tulee ilmi, mitkä tekijät ovat auttaneet edistymisessä. Työntekijä pyrkii luomaan dialogia, jossa ei keskitytä ongelmapuheeseen vaan onnistumis- ja ratkaisupuheeseen. Ratkaisukeskeisen ajattelun mukaan oleellista ei ole tietää ongelmien tai ongelmallisen käyttäytymisen syitä. Asiakkaan voimavaroja vahvistavaa on myös keskustella siitä. kuinka hän voi tunnistaa esimerkiksi repsahtamiseen johtavat merkit. (Emt. 130.) Kieli luo todellisuutta Kielen avulla ihminen luo ihmissuhteita. Sanoillaan ihminen luo omaa todellisuuttaan, mielenmaisemaansa, jopa identiteettiään. Tarinoilla omasta elämästään hän joko vahvistaa tai sulkee pois eri puolia itsestään. Kunkin henkilön käyttämä kieli muodostuu hänen oman elämänsä kokemuksista. Työntekijän on huomioitava, että myös uusien merkitysten ja tarinoiden on rakennuttava asiakkaan omalla kielellä. Työntekijä voi kuitenkin pyrkiä muuntamaan asiakkaan jähmeitä, yksipuolisia ja kielteisiä ilmauksia itsestään, sekä luomaan todellisuutta, jossa nykyhetki ja tulevaisuus sisältävät mahdollisuuksia. (Emt ) Muutos Työntekijä pyrkii yhdessä asiakkaan kanssa löytämään myönteisiä poikkeuksia. Keskeisiä ovat lähiaikoina tapahtuneet sekä säännöllisesti toistuvat poikkeukset, jotka kertovat muutossuunnasta. Ajatellaan, että positiivinen muutos pienessäkin osatekijässä voi aiheuttaa halutun ketjureaktion. Oleellista on asiakkaan oma osuus muutosprosessissa. (Emt ) Myönteinen palaute ja yhteistyö avoimessa vuorovaikutuksessa Asiakkaalle annettavassa palautteessa keskitytään hänen elämänsä toimiviin osa-alueisiin, yrittämisiin, oivalluksiin, pieniinkin onnistumisiin ja sitkeyteen. Palaute voi olla myös tukea, kannustusta ja kehumista myönteisistä poikkeuk-

13 13 sista. Asiakkaan omaa vastuuta ja ansiota muutoksen aikaansaamisessa korostetaan. Työntekijä toimii asiakkaan osallisuutta aktivoiden mutta asiakas itse päättää yhteistyötahot. (Emt ) Muutosta luovien voimien tunnistaminen ja vahvistaminen Työntekijän tehtävä on olla läsnä ja johdatella asiakasta etsimään omia voimanlähteitään sekä tukea häntä tässä prosessissa. Keskeistä on työntekijän not knowing -asenne, jolloin hän pyrkii näkemään maailman asiakkaan silmin, ei tunkeutumaan väkivalloin asiakkaan maailmaan. Työntekijä luo muutokseen ja kasvuun mahdollistavaa todellisuutta kysymyksillään ja eri keskustelun aiheilla. (Vilen ym. 2002, ) Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyttä esiin tuovat kysymisen tavat Erilaisten kysymysten avulla pyritään saamaan asiakas katsomaan asioita uudesta tai erilaisesta näkökulmasta. Kysymykset ovat myös kieltä, joka luo todellisuutta. Erilaiset kysymisen tavat vaativat työntekijältä luovuutta ja harjaantumista. Keskeisiä kysymystyyppejä ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneessa ajattelussa ovat esim. ihmekysymys, poikkeuksia sekä voimavaroja etsivät ja kartoittavat kysymykset, asteikkokysymykset, selviytymiskysymykset sekä ansioita ja kiitosta koskevat kysymykset. (ks. emt ) 5.5 Kirjallisuusterapia Leena Sippola kuvaa Ihanuksen (1985) teoksessa laajasti kirjallisuusterapian kehityslinjoja. Kirjallisuusterapia on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa sen varsinainen leviäminen alkoi luvulla. Kirjallisuusterapian käyttöalue on laaja ja monimuotoinen. Vuosikymmeniä sitten Suomessa sitä alettiin harjoittaa lähinnä kliinisellä puolella eli mielisairaaloissa ja psykiatrisissa hoitolaitoksissa sekä päihdeongelmaisten hoitoyksiköissä. Laitoskirjastot ja hoitoala toimivat yhteistyössä. Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry. perustettiin Helsingissä Yhdistyksen tavoitteena on kirjallisuusterapiatyön tunnetuksi tekeminen ja edistäminen Suomessa sekä koulutus- ja julkaisutoiminnan järjestäminen. (Sippola 1985, 25.)

14 14 Nykyään monimuotoista kirjallisuusterapiaa hyödynnetään kaikissa ikäryhmissä. Kuka tahansa, joka haluaa oppia itsetuntemusta sekä oppia tiedostamaan tunteensa ja vaikuttimensa, voi hyötyä kirjallisuusterapiasta. Sippolan (1985) mukaan yksinkertaisimmillaan kirjallisuusterapia määritellään toimintamuodoksi, jossa sitä käytetään apuna parantamisessa (kliininen kirjallisuusterapia) ja/tai yksilön persoonallisuuden kehittämisessä (kehityksellinen kirjallisuusterapia). Tavoitteena on kuntouttamisen ja aktivoimisen ohella auttaa kriisien läpikäymisessä ja jopa ennaltaehkäistä mielenterveyden häiriöitä. (Emt. 1985, 12.) Kirjallisuusterapia ja kirjallisuusterapeuttinen työote Varsinaisen kirjallisuusterapian ja kirjallisuuden terapeuttisen käytön välillä on eroa. Ahonen-Eerikäisen (1996) mukaan ammatillista kirjallisuusterapiaa, kuten muitakin terapioita, voi harjoittaa vain siihen koulutuksen saanut henkilö. Kirjallisuutta asiakastyön välineenä voi kuitenkin käyttää terapeuttisesti kuka tahansa ammattiauttaja, joka uskoo sen terapeuttisiin mahdollisuuksiin. Taiteen, kuten kirjallisuuden terapeuttinen käyttö keskittyy intensiiviseen vuorovaikutukseen asiakastyössä. Pystyäkseen hyödyntämään taiteen terapeuttisia elementtejä omassa työssään työntekijän on Ahonen-Eerikäisen mukaan ensin itse täytynyt kokea taiteen koskettavan omaa persoonaansa. (Ahonen-Eerikäinen 1996, 4.) Kliininen kirjallisuusterapia ja kehityksellinen kirjallisuusterapia Koska kirjallisuusterapiasta hyötyvät ryhmät ovat niin moninaisia, jakautuu kirjallisuusterapia Hynes ja Hynes-Berryn (1986) mukaan joko kliiniseen tai kehitykselliseen kirjallisuusterapiaan. Kliinistä kirjallisuusterapiaa voidaan hyödyntää sairaaloissa, sovituissa terapiaohjelmissa, vankiloissa ja katkaisulaitoksissa sekä erityisissä hoito-ohjelmissa henkilön kohdattua elämässään jonkin vaikean kriisin, kuten äkillisen fyysisen tai henkisen vammautumisen. Tällöin pätevöitynyt terapeutti käyttää psykoterapeuttisten menetelmien ensisijai-

15 15 sena välineenä sanataidetta auttaessaan asiakasta kohti eheytynyttä persoonallisuutta. (Hynes & Hynes-Berry 1986, ) Kehityksellinen kirjallisuusterapia lähtee ajatuksesta, että kirjallisuusterapian menetelmiä voidaan käyttää henkisen kasvun ja kehityksen tukena missä tahansa ryhmässä. Omien tunteiden kohtaaminen, itsetuntemuksen parantaminen ja itsearvostuksen lisääntyminen on hyödyllistä kaikille ihmisille, ei vain mielenterveysongelmista kärsiville, rikollisille tai riippuvuuksista kärsiville henkilöille. Perusajatus molemmissa suuntauksissa on sama, vain terapeuttisuuden syvyys vaihtelee. (Emt ) Kirjallisuusterapian tavoitteet Hynes ja Hynes Berry (1986) listaavat neljä vuorovaikutuksellisen kirjallisuusterapian päätavoitetta: 1. Reagointikyvyn parantaminen stimuloimalla ja rikastuttamalla mielikuvia ja käsityksiä ja auttamalla siten tunteiden ja mielikuvien esille tuloa 2. Itseymmärryksen lisääntyminen auttamalla yksilöitä arvostamaan omaa persoonallisuuttaan ja tulemaan enemmän tietoiseksi havainnoistaan omasta itsestään 3. Ihmisten välisen vuorovaikutuksen parempi tiedostaminen 4. Todellisuusorientaation parantaminen. (Hynes & Hynes-Berry 1986, 24.) Hynes ja Hynes-Berry (1986) toteavat, että kirjallisuusterapian tavoitteet ovat laajoja ja toinen toistaan täydentäviä pikemminkin kuin toinen toistaan seuraavia. Ne toimivat tietyillä ihmisen persoonallisuuden eri alueilla mutta tähtäävät yhteen tarkoitukseen: osallistujan itsearvostuksen kehittymiseen ja parantumiseen. Molemmat kirjallisuusterapian osa-alueet pyrkivät auttamaan yksilöä suhtautumaan itseensä hyväntahtoisesti, kehittämään itseään halukkaasti ja suhtautumaan luovasti asioihin, joita ei voi muuttaa. (Hynes & Hynes-Berry 1986, 24.) Kirjallisuusterapia kuuluu ilmaisuterapioihin ja siinä painopiste on joko valmiin kirjallisen aineiston tai itse tuotetun tekstin kautta syntyneessä vuorovaikutusprosessissa ohjaajan ja osallistujien välillä. Kirjallisuusterapian

16 tavoitteet voivat olla hoidollisia, kuntouttavia, ennaltaehkäiseviä tai henkilökohtaista kasvua edistäviä. 16 Ihanuksen (2002) mukaan voidaan tiivistetysti esittää abstrakti luettelo tavoitteista, joita ovat esimerkiksi: itsen ja toisen ymmärtäminen itseilmaisun ja itsearvostuksen kehittäminen vuorovaikutustaitojen vahvistaminen tunteiden käsittelyn ja selviytymiskeinojen vahvistaminen uusien voimavarojen, ideoiden ja merkitysten löytäminen muutosten hyväksyminen (Ihanus 2002, 7-8) Kirjallisuusterapian prosessiluontoisuus Hynes ja Hynes-Berry (1986) määrittelevät kirjallisuusterapeuttisen prosessin nelitasoiseksi. Aluksi ryhmään osallistuva kiinnittää huomionsa johonkin aineistosta kohoavaan asiaan (recognition). Henkilö jatkaa aiheen tutkimista ja omien tunteidensa vastaavuutta aiheeseen (examination). Tämän jälkeen prosessi etenee ymmärryksen syvemmälle tasolle kun henkilö asettaa rinnakkain uudet tunteet ja ajatukset, joita nousee esille dialogissa (juxtaposition). Lopulta henkilö arvottaa vaikutelmat ja näkökulmat ja soveltaa niitä (self-application). Koko prosessi kulminoituu uuteen, syvästi persoonalliseen tarkoitukseen, joka vaikuttaa tulevaisuuden asenteisiin ja toimiin. Tätä kuvaa Robert Frost sanoin: A poem begins in delight and ends in wisdom. (Hynes & Hynes-Berry 1986, 43.) Ryhmässä käytettävä aineisto ja valintakriteerit Kirjallisuusterapiassa termi kirjallisuus ei rajoitu runouteen tai luovaan kirjoittamiseen vaan käytetään laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Runoutta käytetään ehkä useimmiten, mutta siitä huolimatta kirjallisuusterapeuttinen materiaali voi sisältää mielikuvituksellisen aineiston ohella myös tiedollista ja informatiivista aineistoa. Näytelmät, lyhyet kertomukset, novellit, esseet, leh-

17 tiartikkelit sekä myös audiovisuaaliset aineistot, kuten elokuvat voivat olla käytössä. (Hynes & Hynes - Berry 1986, ) 17 Tekstit toimivat ryhmässä katalysaattorina ajatuksille, oivalluksille ja muutoksille. Jokainen ryhmäläinen antaa aineistolle oman henkilökohtaisen merkityksensä, joten ohjaajan on tärkeää tuntea ryhmäläisten taustoja, jotta hän pystyisi valitsemaan sopivaa aineistoa. Tekstien valinnassa on otettava huomioon toisaalta niiden vaikuttavuus ja toisaalta ryhmäläisten lukutottumukset. (Papunen 2002, ) Papusen (2002) mukaan aineiston suhteuttaminen ryhmän historiaan ja elämismaailmaan on tärkeää ja keskeistä. Jokainen ryhmä on ainutlaatuinen, joten on vaikea luoda mitään valmista aineistovalikoimaa tai listaa. Seuraavan ryhmäkerran aineistoon vaikuttaa aina edellinen kerta ja siinä käydyt keskustelut. Ohjaaja arvioi ryhmän jälkeen tilanteen ja ottaa huomioon myös ryhmäläisten toiveet. Ohjaaja pyrkii aineistovalinnoillaan ja ohjatulla keskustelulla luomaan edellytykset sille, että vuorovaikutuksellinen prosessi jatkuu. (Emt ) 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 6.1 Laadullinen tutkimus Tämä tutkimus on laadullinen ja toimintatutkimuksellinen. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerätään tavalla, jossa tutkija pääsee lähelle tutkittavaa kohdetta ja tavoittaa tutkittavien näkökulmaa ja näkemystä tutkittavana olevasta ilmiöstä. Tyypillisiä laadullisen tutkimuksen aineiston keruun muotoja ovat haastattelu ja havainnointi, mutta myös muu arkipäivän tilanteissa syntynyt materiaali voi olla tutkijan analysoinnin kohteena. Tilastolliselle tutkimukselle on tyypillistä tehdä satunnaisotanta. Laadullisessa tutkimuksessa tutkittava kohde valitaan usein harkinnanvaraisesti, koska arvioidaan että sen myötä tarkasteltavana olevaan ilmiöön voidaan syvällisesti perehtyä. Laadullinen tutkimus pyrkii kokonaisvaltaisuuteen jolloin otetaan huomioon ilmiön konteksti, ja tutkittujen tapahtumien erityispiirteet. (Kiviniemi 2001, 68.) Laadullinen

18 18 tutkimusprosessi voidaan nähdä myös tutkijan oppimisprosessina, jossa tutkijan tietoisuus tarkasteltavana olevasta ilmiöstä ja sitä ohjailevista tekijöistä kasvaa koko ajan (emt.75). Laadullisessa tutkimuksessa työlle tulisi löytää tarkoituksenmukainen rajaus. Tämä vaikuttaa samalla myös tulkinnalliseen rajaukseen. Tutkijan omat näkökulmat eivät voi olla vaikuttamatta aineiston keruussa ja kerätyssä aineistossa, joten laadullinen tutkimusaineisto ei sellaisenaan kuvaa todellisuutta. Todellisuus välittyy lukijalle tulkinnallisten tarkastelujen kautta. Rajatessaan tutkimustehtävää tutkija määrittelee myös mikä on aineiston ydinsanoma jonka tutkija haluaa tulkintansa avulla nostaa tarkastelun keskipisteeksi. (Kiviniemi 2001, ) Koska osallistumiseen ja havainnointiin perustuva raportti perustuu henkilökohtaiseen tutkimuskokemukseen, vuorovaikutukseen tutkittavien ja tutkijan välillä, tulisi Grönforsin mukaan myös raportissa säilyttää henkilökohtainen ote (Grönfors 2001, 139). Olen kirjoittanut raporttini käyttäen selkeästi ensimmäistä persoonaa, koska tekemässäni tutkimuksessa on kyse myös henkilökohtaisesta oppimisprosessistani ja kirjallisesta tuotoksestani, joka on kuvaus tutkittavana olleesta ilmiöstä (ks. Kiviniemi 2001, 79) Toimintatutkimuksellisuus tässä tutkimuksessa Tämä tutkimus ei ole puhdas toimintatutkimus, mutta siinä on osittain toimintatutkimuksellisia piirteitä. Voidaan puhua myös vaikutus- tai aktiotutkimuksesta tai osallistavasta havainnoinnista. Eskola ja Suoranta (2000) esittävät, että tällöin tutkimus nähdään avoimena toimintana, jossa osallistujat ovat tietoisia tutkijan pyrkimyksistä vaikuttaa positiivisesti heidän elämäänsä. Tutkija ei myöskään pyri pysymään etäällä tutkittavasta kohteesta vaan pyrkii lähelle ja vaikuttamaan siihen. (Eskola & Suoranta 2000, 127.) Toimintatutkimus voidaan ymmärtää monella tavalla eikä siitä ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta on piirteitä, joiden avulla sitä toistuvasti kuvataan. Heikkisen ja Jyrkämän (1999) mukaan keskeistä toimintatutkimuksessa on reflektiivisyys, tutkimuksen käytännönläheisyys, muutosinterventio sekä ihmisten aktiivinen osallistuminen hankkeeseen. Toimintatutkijan tehtävänä on toiminnan aktivoiminen, suunnittelu, arviointi sekä pyrkimys kehittää sitä omalla panoksellaan. (Heikkinen & Jyrkämä, 1999, 36-40).

19 19 Ohjaajana ja tutkijana osallistun voimakkaasti ryhmän toimintaan ja suunnitteluun ja pyrin aktiivisesti vaikuttamaan ryhmän tapahtumiin (interventio) ja kehittymiseen. Ohjaajana reflektoin omaa toimintaani ja se vaikuttaa seuraavien ryhmäkertojen sisällön suunnitteluun. Ohjauksellani pyrin luomaan edellytykset sille, että vuorovaikutuksellinen prosessi jatkuu. Ryhmällä on yhteisesti asetettu päämäärä, johon yksilöt pyrkivät aluksi ohjaajan kanssa ja myöhemmin ehkä itsenäisesti. Tämä päämäärä on kokeilemalla kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä saavuttaa toivottuja tuloksia. Prosessi on jatkuva eikä välttämättä pääty ryhmän loputtua. Ryhmän jäsenten kesken on aktiivista vuorovaikutusta ja jokainen pyrkii asioiden parantumiseen oman toimintansa avulla. Kiviniemen mukaan keskeistä toimintatutkimuksessa on prosessiluonteisuus ja joustavuus (Kiviniemi 1999, 68). Kokemuksia ja palautetta pyritään hyödyntämään meneillään olevan prosessin kehittämiseksi. Reflektoidessaan ihminen tarkastelee omia ajatussisältöjään, kokemuksiaan, itseään ja toimintaansa uudesta näkökulmasta. Hän pyrkii ymmärtämään miksi toimii, kuten toimii. Toimintatutkimus nähdään usein itsereflektiivisenä kehänä, jossa toiminta, sen havainnointi, reflektointi ja uudelleensuunnittelu seuraavat spiraalimaisesti toisiaan. (Emt. 36.) Eskolan ja Suorannan (2000) mukaan toimintatutkimuksissa tutkija voi auttaa esimerkiksi työyhteisön jäseniä kehittymään oman toimintansa arvioinnissa ja reflektoinnissa. Tarkoituksena on nimenomaan ammattikäytäntöjen parantaminen. (Eskola & Suoranta 2000, 128.) Ohjaajana pyrin kirjallisuusterapeuttisen menetelmän avulla auttamaan ryhmäläisiä reflektoimaan itseään, kehittämään ja löytämään itsestään jotain uutta, mutta henkilöt eivät reflektoi omia ammattikäytäntöjään, eivätkä pyri ratkaisemaan siinä esiintyviä ongelmia. Kuitenkin he pyrkivät oman arkensa muuttumiseen paremmaksi. Sitä vastoin minä ohjaajana mietin ammattikäytännön kehittymistä reflektoidessani. Eskolan ja Suorannan mukaan toimintatutkimuksessa tutkijan ja tutkittavan yhteisön vuorovaikutus on yleensä pysyvää ja pitkäaikaista. Kohteena on jokin tietty olemassa oleva yhteisö tai ryhmä kuten asuinalue, koululuokka, työryhmä tms. (Eskola & Suoranta 2000, ) Ohjaamani ryhmä ei ollut pysyvä yhteisö, vaan tiettyä tarkoitusta varten koottu ryhmä ihmisiä. Kuitenkin mikä

20 20 tahansa ihmisen sosiaaliseen toimintaan kohdistuva tutkimus voidaan laajassa mielessä ymmärtää toimintatutkimukseksi, jos se käy vuoropuhelua kohdeyhteisön kanssa ja vaikuttaa sen toimintaan (Heikkinen & Jyrkämä 1999, 55) Havainnointi Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran (2000) mukaan havainnointi sopii hyvin kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmäksi, erityisesti tilanteissa, joissa tutkitaan vuorovaikutusta, yksilöiden toimintaa ja käyttäytymistä luonnollisissa ympäristöissä. Havainnoinnin menetelmiä on useita, joista toisessa ääripäässä on tiukasti säädelty, systemaattinen havainnointi ja toisessa päässä täysin vapaa ja luonnolliseen toimintaan mukautunut havainnointi. Tässä niin kutsutussa osallistuvassa havainnoinnissa havainnoija on ryhmän toimintaan osallistuva. Ryhmäläisten tulee heti alusta saada tietää havainnoijan rooli ryhmässä. Osallistuessaan ryhmään tutkija pyrkii rakentamaan hyvät suhteet tutkittaviinsa. Hänen havainnointinsa voi olla rajattua tai kokonaisvaltaista. Tutkijan on tärkeää pitää erillään havainnot ja omat tulkintansa havainnoista. (Hirsjärvi ym. 2000, ) Havainnointia voidaan hyvin yhdistää muullakin tavalla, esimerkiksi osallistumisen kautta kerättävään aineistoon syventämään sitä, mutta silti havainnointiin ryhtyminen kannattaa perustella hyvin, koska se on työläs ja aikaa vievä metodi (Grönfors 2001, 129). Grönforsin mukaan on tärkeää, että muistiinpanojen teolle havainnoinneista ja kokemuksista on tietty aika ja tapa (Grönfors 2001, 134). Havainnoin ryhmässä vuorovaikutusta, menetelmien merkitystä osallistumiseen, tapahtumia, osallistujien reaktioita ja tehtävän tekoa ja sen jälkeisiä tunnelmia ja keskustelua sekä omaa ohjaamistani ja sen vaikutusta. Kirjasin ylös myös millaisista elämäntilanteista kukin ryhmäläinen oli milloinkin tullut paikalle. Havainnointia helpotti osallistujien vähyys. Tein muistiinpanoja tehtäväosuuden aikana kun kaikki olivat keskittyneitä omaan tehtäväänsä ja oli hiljaista. Lisäksi tein muistiinpanoja loppukeskustelujen aikana kirjoittaen ylös keskeisiä asioita ryhmäläisten kokemuksista ja sanomisista.