Lukulinna. Kir-jan ta-ri-nan sii-vil-lä pää-sen mie-len-kiin-toi-sel-le mat-kal-le.

Transkriptio

1 Lukulinna O-len Hy-my-li, hy-myn san-ka-ri. Et-si mi-nut kir-jan si-vuil-ta. O-pin kir-jois-ta uu-si-a a-si-oi-ta. Kir-jo-jen a-vul-la kek-sin it-sel-le-ni mie-li-ku-vi-tus-seik-kai-lu-ja. Ha-lu-an kes-kus-tel-la kir-jo-jen ta-pah-tu-mis-ta. Jo-kai-nen ko-kee ker-to-muk-sen o-mal-la ta-val-laan. Lu-en mie-lel-lä-ni hy-vi-ä koh-ti-a ää-neen ys-tä-vil-le-ni. Kir-jan ta-ri-nan sii-vil-lä pää-sen mie-len-kiin-toi-sel-le mat-kal-le. Ker-ron si-nul-le, kun täs-sä lu-ku-kir-jas-sa on kat-kel-ma kir-jas-ta. O-len Lu-ku-li. Ko-ti-ni on Lu-ku-lin-na. Lin-nas-sa on pal-jon huo-nei-ta. Jo-kai-nen huo-ne on täyn-nä hyl-ly-jä ja hyl-lyil-lä on val-ta-vas-ti kir-jo-ja. 4 5

2 Kesäretki leirintäalueelle On hel-tei-nen hei-nä-kuun päi-vä. A-sun-to-au-to pä-räh-tää käyn-tiin. Mat-ka lei-rin-tä-a-lu-eel-le al-kaa. A-sun-to-au-tos-sa on ki-hi-nää ja ku-hi-naa. As-sin ja Ei-non ret-ki-in-to pulp-pu-aa pu-hee-na. Ei-non i-sä lau-laa täyt-tä kurk-ku-a. Hil-ma-mum-mo ta-put-taa tah-ti-a. Vain le-lu-lem-mi-kit Lee-pu-le-pak-ko ja Is-ko-lis-ko o-vat hil-jaa. Rai-ku-lan kau-pun-ki jää taak-se. A-sun-to-au-to sur-rut-taa koh-ti kuk-ku-loi-ta. Kuk-ku-loi-den jäl-keen las-keu-du-taan me-ren ran-taan. Het-ken pääs-tä ol-laan-kin jo lei-rin-tä-a-lu-eel-la. As-si ja Ei-no pomp-paa-vat au-tos-ta u-los. He juok-se-vat ki-kat-ta-en ran-taan. Le-lu-lem-mi-kit u-noh-tu-vat nur-mi-kol-le. Ran-nal-ta As-si ja Ei-no kii-ruh-ta-vat leik-ki-pai-kal-le. Siel-lä he ot-ta-vat kei-nuis-sa ko-vat vauh-dit. Het-ke-ä myö-hem-min he sän-tää-vät nuo-ti-o-pai-kal-le. As-sis-ta ja Ei-nos-ta lei-rin-tä-a-lu-e on hie-no paik-ka. Is-ko-lis-ko ja Lee-pu-le-pak-ko kö-köt-tä-vät a-sun-to-au-ton vie-res-sä. Ku-kaan ei kiin-ni-tä nii-hin mi-tään huo-mi-o-ta. On tä-mä ou-to paik-ka. Niin on. Tääl-lä on nur-mik-ko-a ja telt-to-ja, ja li-sää nur-mik-ko-a ja telt-to-ja. Au-tos-sa As-si ja Ei-no in-toi-li-vat vain ui-mi-ses-ta, su-kel-ta-mi-ses-ta ja nuo-ti-o-tu-les-ta. Mut-ta meis-tä he ei-vät ol-leet kiin-nos-tu-nei-ta. Niin, jäim-me tän-ne kuin van-hat ruk-ka-set. Mi-kä mei-tä o-dot-taa? Tyl-sis-tä tyl-sin päi-vä. Mi-tä tuu-mai-sit seik-kai-lus-ta? Kuu-los-taa hy-väl-tä. Saan-ko kii-ve-tä sel-kää-si? Sii-tä vaan, ja sit-ten me-nok-si! 1. Mi-ten As-sin ja Ei-non ret-ki-in-to nä-kyy? 2. Mi-tä paik-ko-ja As-si ja Ei-no tut-ki-vat lei-rin-tä-a-lu-eel-la? 1. Mik-si Lee-pu ja Is-ko pi-tä-vät lei-rin-tä-a-lu-et-ta ou-to-na paik-ka-na? 2. Mik-si Lee-pu-le-pak-ko ja Is-ko-lis-ko ha-lu-a-vat läh-te-ä seik-kai-le-maan? 12 13

3 4. Kerro, mihin taikaesine kuljettaa päähenkilön. Kirjoita kertomus 1. Valitse taikaesine. Samalla valitset kertomuksellesi otsikon. Taikatossut Taikaluuta Taikamatto Taikakärryt 5. Kerro, mitä outoa tai jännittävää päähenkilö näkee. 2. Valitse kuvasta kertomuksellesi päähenkilö. Kuvaile päähenkilöä. 6. Kerro, mitä sitten tapahtuu. Keksi itse. 7. Kerro, miten päähenkilö selviytyy tilanteesta. 3. Päähenkilö löytää taikaesineen. Kerro, mistä taikaesine löytyy

4 Saunatonttu Katsokaa, tuolla saunan nurkalla vilahti jotain harmaata. Se on varmaan saunatonttu. Vaari on opettanut minulle lorun saunatontusta. Millaisen? Kerro meille. Vesi kiukaalle kihahtaa, tonttu kiukaan takana vilahtaa. Sovussa me saunotaan, saunatontun tahtoa kunnioitetaan. Niin, saunatontuille oli tärkeää, ettei saunassa kinasteltu. Saunassa asui ikivanha saunatonttu, jota talon väki kunnioitti. Kaikki tervehtivät tonttua ääneen, kun tulivat saunaan. Saku Saunatonttu Miksei piika tervehdi minua? Sytyttää vain tulen. Tuli sammukoon. Piika tavoille oppikoon. Saunatontut myös valvoivat, että pesuvettä riitti kaikille. En ymmärrä tuota. Hanastahan saa vettä vaikka kuinka paljon. Menneinä aikoina vesijohtoja ei ollut, vaan vesi kannettiin saaveilla saunaan. Vettä piti käyttää niin, että viimeinenkin saunoja saattoi peseytyä. Lämmittikö saunatonttu tätä saunaa? Ei suinkaan. Se oli talon renkien ja piikojen työtä. Oi, tuli on sammunut! Tuohilla saan sen syttymään. Tuli räiskii jo. Kun piika palaa pirttiaskareisiin, tonttu sammuttaa tulen uudestaan En anna periksi! Heitän kiululla pesään vettä. Tarinoiden mukaan heidän piti tervehtiä saunatonttua, kun he aloittivat saunan lämmityksen. Mennään saunaan sisälle ja kuunnellaan saunatontun tarina. Hei, se onkin täällä sarjakuvana! Voi emäntä, taas tuli on sammunut. Saunatonttu on varmasti vihoissaan. Muistitko tervehtiä tonttua? 1. Mi-tä sau-na-tont-tu val-voi sau-nas-sa? 2. Mitä renkien ja piikojen piti muistaa, kun he alkoivat lämmittää saunaa? Piikatyttö lupasi parantaa tapansa. Hän tervehti aina tonttua. Siitä lähtien tonttu oli piian apuna, kun hän lämmitti saunaa. Ja koko talon väki sai makoisat löylyt

5 Satakieli H.C. ANDERSENIN MUKAAN Kau-an, kau-an sit-ten Kii-nan kei-sa-rin puu-tar-has-sa kas-voi har-vi-nai-sen kau-nii-ta kuk-ki-a ja mi-tä ih-meel-li-sim-pi-ä ko-ris-te-pui-ta. Kaik-ki-al-ta maa-il-mas-ta saa-pui mat-kai-li-joi-ta i-hai-le-maan puu-tar-haa. Puu-tar-has-ta kir-joi-tet-tiin kir-jo-ja. Kaik-ki-en kir-joit-ta-ji-en mie-les-tä i-ha-nin-ta puu-tar-has-sa o-li sa-ta-kie-len ih-meel-li-nen lau-lu. Kirjat levisivät ympäri maailmaa ja päätyivät myös keisarin käsiin. Kun keisari luki kirjoja, hän hölmistyi. Kaikissa kirjoissa kerrottiin ihmeellisestä satakielestä. Hänen puutarhassaan lauloi satakieli, mutta hän ei ollut koskaan itse kuullut sen laulua! Keisari kutsui hoviherran paikalle. Hoviherra pudisteli päätään. Hoviherrakaan ei ollut koskaan nähnyt satakieltä eikä kuullut sen laulua. Hoviherra sai tehtävän. Satakieli oli löydettävä! Kukaan hoviväestä ei kuitenkaan tiennyt linnusta mitään eikä ollut kuullut sen laulua. Lopulta keittiöstä löytyi piikatyttö, joka oli nähnyt satakielen ja kuullut sen laulavan keisarin puutarhassa. Jouk-ko pal-ve-li-joi-ta ja pii-ka-tyt-tö läh-ti-vät puu-tar-haan et-si-mään sa-ta-kiel-tä. Pi-an pal-ve-li-jat kuu-li-vat ih-meel-lis-tä ään-tä. Sen täy-tyi ol-la sa-ta-kie-li! Pii-ka-tyt-tö pu-dis-ti pää-tään. Leh-mä-hän siel-lä vain am-mui. Et-sin-tä jat-kui. Suon reu-nal-la kuu-lui taas ih-meel-lis-tä ään-tä. Pal-ve-li-jat i-has-tui-vat. Se o-li var-mas-ti sa-ta-kie-li! Pii-ka-tyt-tö pu-dis-ti pää-tään. Sam-ma-kot-han siel-lä vain kur-nut-ti-vat. Suu-ren puun juu-rel-la pii-ka-tyt-tö py-säh-tyi. Hän o-soit-ti pien-tä har-maa-ta lin-tu-a, jo-ka is-tui puun ok-sal-la. Pal-ve-li-jat kat-soi-vat toi-si-aan höl-mis-ty-nei-nä. O-li-ko tuo vaa-ti-ma-ton lin-tu sa-ta-kie-li? Piikatyttö kertoi satakielelle, että keisari kutsui linnun kunniavieraaksi linnaan. Keisari halusi kuulla satakielen kaunista laulua. Satakieli otti kutsun vastaan. Koko joukko lähti keisarin linnaan. Linnan sali oli koristeltu juhla-asuun. Keisari nyökkäsi päätään. Satakieli aloitti laulun. Laulu oli lumoavaa. Kyyneleet nousivat keisarin silmiin. Keisari halusi satakielen jäävän linnaan. Lintu sai oman häkin. Se sai ulkoilla puutarhassa kolme kertaa päivässä. Satakielen jalkaan sidottiin silkkinauha, josta kaksitoista palvelijaa piti kiinni, ettei satakieli päässyt pakoon. 1. Mik-si lin-nan puu-tar-haan saa-puu mat-kai-li-joi-ta? 2. Millaisen tehtävän hoviherra saa? 1. Mik-si pii-ka-tyt-tö py-säh-tyy suu-ren puun juu-rel-le? 2. Miksi satakielen jalkaan sidotaan silkkinauha? 90 91

6 Hei-nä-hat-tu ja Vilt-ti-tos-su -kir-jois-sa ker-ro-taan Kat-ti-la-kos-ken si-sa-ruk-sis-ta. Hei-nä-hat-tu on tyy-ni ja jär-ke-vä. Hä-nel-lä on ai-na ol-ki-hat-tu. Rä-väk-kä Vilt-ti-tos-su käyt-tää ai-na tos-su-ja. Per-hee-seen kuu-lu-vat myös äi-ti, i-sä ja pik-ku-ve-li. Seu-raa-vas-sa kat-kel-mas-sa Hei-nä-hat-tu ja Vilt-ti-tos-su yl-lät-tävät äi-din. Maailman helpoin homma Tämä on järkyttävää, kuului äidin ääni keittiöstä. Mikä? kysyi isä. Tämä toistuu joka talvi! äiti voihkaisi. Mikä toistuu? isä kysyi. Ota ne äkkiä esiin ja voitele ne! äiti komensi. Heinähattu ja Vilttitossu kuulivat keskustelun. Mitä isän pitää voidella? Heinähattu kysyi. Varmaan pullia, sanoi Vilttitossu. Heinähattu ja Vilttitossu juoksivat keittiöön. Minäkin haluan voidella pullia! Vilttitossu huudahti. Ei täällä mitään pullia ole, isä sanoi. Minun pitää voidella äidin sukset. Äiti ei ole ehtinyt vielä koko talvena hiihtää. Nyt on jo tammikuun loppu! äiti sanoi ja puki anorakkia ylleen. Isä haki varastosta äidin sukset ja siveli pohjiin voidetta. Pian äiti vilahti talon kulmalta metsään. Ihanaa! hän huusi latua viilettäessään. Minäkin haluan hiihtää, Vilttitossu sanoi. Isä kurkotteli ikkunasta nähdäkseen minne äiti meni. Punainen pipo vilahteli jo kaukana. Antaa äidin hiihtää rauhassa, isä sanoi. Hän rentoutuu, kun saa olla yksin. Äiti on aika väsynyt. Minkä takia? Vilttitossu kysyi. Äiti laittaa koko ajan ruokaa, sanoi Heinähattu. Äiti on väsynyt ruuanlaittoon, isä sanoi. Tehdään yllätys, sanoi Vilttitossu. Laitetaan äidille ruokaa. Hyvä ajatus, isä sanoi. Tehkää vain. Minä menen lukemaan tiedelehteä. Heinähattu ja Vilttitossu jäivät kahdestaan keittiöön. Osaammeko me laittaa ruokaa? Heinähattu kysyi. Vilttitossu avasi paksun keittokirjan, ja Heinähattu luki. Kermassa haudutettu peltopyy. Mikä on peltopyy? Vilttitossu kysyi. Varmaan vähän niin kuin peltohiiri, sanoi Heinähattu. Ei äiti kyllä hiirtä halua syödä, Vilttitossu sanoi. Mitä me sitten laitamme? Heinähattu kysyi. Vilttitossu selasi keittokirjaa. Nyt löytyi, hän sanoi. Tattaripuurolla täytetty lahna. Äiti tykkää kalasta. Heinähattu luki: Täytä lahna puurolla. Sulje vatsa hammastikuilla. Hammastikuilla? Vilttitossu ihmetteli ja avasi kaapin oven. Onkohan meillä hammastikkuja? Heinähattu ja Vilttitossu tutkivat keittiön kaapit tarkkaan, mutta eivät löytäneet. Ei voida tehdä ruokaa, kun ei ole hammastikkuja, sanoi Heinähattu. Eikä enää huvitakaan, sanoi Vilttitossu. Minä olen ihan väsynyt ruuanlaittoon. Minä haluan lättyja. Niin minäkin, sanoi Heinähattu. Isä voi tehdä niitä, mennään hiihtämään, Vilttitossu sanoi. Heinähattu jätti keittiön pöydälle lapun: Isä, mekin olemme väsyneitä ruuanlaittoon. Olemme hiihtämässä. Tee lättyjä. SINIKKA NOPOLA JA TIINA NOPOLA, HEINÄHATUN JA VILTTITOSSUN KAKSITOISTA KUUTA 1. Miksi Vilttitossu haluaa voidella pullia? 2. Minkä yllätyksen Heinähattu ja Vilttitossu päättävät tehdä äidille?