Kapteenin on oltava esimerkkinä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kapteenin on oltava esimerkkinä"

Transkriptio

1

2 Puheenjohtajalta Kapteenin terveiset Kirjoittaessani tätä räntää tulee taivaan täydeltä, ollaan helmikuun alkupuolella ja uutta golf-kautta 2016 odotellessa... Muistoihin tulee se aika, kun olin edellisen kerran seuranpuheenjohtaja, toinen järjestyksessä, ja omaa kenttää ei vielä ollut. Seuran mestaruuskilpailut käytiin pelaamassa Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen eri kentillä. Sen jälkeen omaa kentän paikkaa alettiin katsella ja monen vaiheen jälkeen päädyttiin Moksun 1600-luvun ränssitilan maille. Siitä edettiin yhdeksänväyläisestä pääasiassa talkootyöllä tehdystä, täysimittaiseen 18-väyläiseen kenttään, joka valmistui kaksi vuotta sitten seuran 25-vuotisjuhlakilpailuun. Viime kaudella tehtiin kysely: Nimeä parhaat puolet Ähtärin Golfissa/eniten kehittämistä kaipaavat asiat. Kyselyyn vastasi n. 80 seuran jäsentä. Tulokset ovat hyvä lähtökohta kenttäyhtiön ja seuran toiminnan kehittämiselle. Klubin toimintaa tullaan kehittämään monipuolisemmaksi mahdollisuuksien mukaan. Golf tukee myös Ähtärin matkailua merkittävästi, ja on osa matkailualuetta. Matkailualueen majoituskapasiteetin edelleen kasvaessa aukeaa varmasti myös golfille lisää kehittämismahdollisuuksia. Seuran jäsenmäärän laskeminen aiheuttaa kuitenkin melkoisia haasteita. Vanhojen jäsenten jäädessä pois toiminnasta uusia pitää saada innostumaan mukaan, etenkin saada nuoria kiinnostumaan lajiin. Mielestäni vanhemmat tai isovanhemmat voisivat ottaa entistäkin enemmän nuorison mukaan. Usein se antaa ns. kipinän. Yksi vaihtoehto olisi lajiin tutustuminen golf-simulaattorissa, joka on toiminnassa Töysän entisessä squash-hallissa, ja jota käyttävät jo monet seuran jäsenet. Alustava kilpailukalenteri tulevalle kaudelle on jo valmis, ja suurin osa edellisen vuoden kilpailuista pelataan vanhan aikataulun mukaan, mutta myös uusia kilpailuja tulee mukaan. Kilpailumuotoja tulee mahdollisimman monipuolisesti tarjolle, jotta kaikille löytyy mieleinen: esim. kolmen pelaajan scramble on hyvä seurapelimuoto, jossa kaikkien joukkueen pelaajien tasoilla ei ole niin suurta merkitystä. Kannattaa kokeilla eri kilpailumuotoja. Kentän golf-autokalusto antaa mahdollisuuden myös liikuntavammaisten ja muiden pelaajien, joilla on jokin muu este liikkua kävellen osallistua ja harrastaa. Itsekin olen joskus rasitusvamman vuoksi käyttänyt autoa. Kilpailuissa täytyy olla lääkärintodistus tai vammaisen pysäköintilupakortti, jotta voi kulkea autolla. Kiitos kaikille tukijoille, kilpailujen sponsoreille ja uusille yhteistyökumppaneille. Pelionnea sekä miellyttäviä ja hauskoja hetkiä kaikille jäsenille ja vieraspelaajille tulevalla kaudella AIMO TUPAMÄKI puheenjohtaja Ähtärin Golf ry. Osa meistä odottelee jo malttamattomana pääsyä viheriölle. Viime kausi oli pitkä, vielä joulun aikaan päästiin pelaamaan monilla kentillä. Monet meistä ovat useiden erilaisten yhteisöjen toiminnassa mukana. Sosiaaliset suhteet ja porukan tuki ovat näissä tärkeä asia ja niillä on myös golfyhteisöissä toimiville suuri merkitys. Hyvässä yhteisössä kaikkia arvostetaan ja kuunnellaan. Golf mielletään yksilölliseksi yhteisölajiksi, joka on monille tuonut elinaikaisen liikuntamuodon. Sen tuomat fyysiset ja psyykkiset terveysvaikutukset myönnetään laajasti. Yhteisön sosiaaliset suhteet ja kaveriporukan tuki on monelle meistä tärkeä, niin myös kentän omistavan yhtiön ja pelaamista pyörittävän yhdistyksen puoleltakin asiaa tarkastellessa. Kentänhoidossa ja erilaisissa yhdistyksen ja osakeyhtiön toiminnoissa tarvitaan lukuisa joukko golf harrastajia, jotka tekevät sitä talkootyönä. Keskustelemalla ja hyväksymällä erilaisten mielipiteiden olemassaolon saamme joukkuehenkeä nostatettua yhteisömme keskuudessa. Tavatessamme uusia kasvoja kentällämme, toivoisin että heidät toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kapteenin on oltava esimerkkinä lajin harrastajille niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Yritän toimia tehtävässäni parhaani mukaan ja toivonkin ottamaan rohkeasti yhteyttä. Vien mielipiteitänne eteenpäin oy:lle ja ry:lle sekä myös golfaajien suuntaan. Kentän hoitoon liittyen greenille tulevien pallon putoamisjälkien korjaaminen pitää olla jokaiselle pelaajalle välttämätöntä. Pitää ymmärtää, että hoitamattomat jäljet haittaavat perässä tulevia pelaajia. Myös harjoitus swingejä lyödessä on huomioitava, ettei lyö nurmen pintaa rikki (varsinkin tiiauspaikoilla) ja ehdottomasti nämä lyöntijäljet pitää korjata. Tiiauspaikoilla hiekkaa jälkiin ja kentällä divotit paikalleen. Bunkkerilyönnin jälkien haravointi on myös pelaajan velvollisuus. Jo näilläkin pienillä toimilla saadaan kenttä pysymään hyvin pelattavassa kunnossa. Pelaamisen nopeus ryhmässä pitää olla sellainen, että pysytään edellä kulkevan ryhmän tahdissa, eikä olla takana tuleville hidaste. Siihen vaikuttaa myös ryhmien koko, pelitasoitus jne. Tietenkin jo peliaikaa varatessa, asia pitäisi klubilla huomioida. Keskittymällä omaan pelaamiseen, ottamalla omaa seuraavaa lyöntiä varten maila valmiiksi, vaikka seuraisikin kaverin lyöntiä, saa hyvän pelirytmin koko ryhmälle. Muuttujia matkassa kuitenkin riittää ja se vain kuuluu golfin harrastukseen. Aina ei kaikki käy kuin strömsöössa. Palloja häviää out iin, vesiesteeseen jne. Niitäkin tilanteita varten on olemassa sääntöjä ja ohjeita ja niiden tunteminen on ainakin pääpiirteissään oltava pelaajiston tiedossa. Varsinkin kilpailuissa sääntöjen noudattaminen on erityisen tärkeää. Kaikkien pitää olla siinä suhteessa samalla viivalla. Viime kaudella toimitettu asiakaskysely on käyty läpi ja siitä saatuja vinkkejä ja huomioita tullaan käyttämään tulevaisuudessa. Erinomaista tulevaa golfkautta 2016 kaikille. VEIKKO LEMPINEN

3 Ähtärin Golf - ÄG Kilpailut ja tapahtumat 2016 Pirkanpohjan taidekeskuksen kolme näyttelyä mm. ruukinpatruuna Keirknerin laajasta taidekokoelmasta Akseli Gallen-Kallela, Arvid Järnefelt, Ferdinand von Wright, Ville Vallgren... yhteistyössä PUNAISEN JA SINISEN TALON NÄYTTELYT ti-su klo 12-18, ma suljettu Ähtärintie 36, Ähtäri p Tiedustelut ja varaukset: Ähtärin Zoo Resort, p , resort@ahtarizoo.fi Ryhmämyynti ja aktiviteetit: Ähtärin Zoo Resort Oy, p , resort@ahtarizoo.fi. Osta majoitus ja Green Fee verkkokaupasta TOUKOKUU La Keskisen Kello open/kapteenin avaus 18r hcp pb A B KESÄKUU Ma Su 5.6. Viikkokisa 1 (9r Ecletic) Valitse hcp pb tai lp scratch Peliaika maanantaista sunnuntaihin klubin ollessa auki, merkkaaja myös pelaaja La 4.6. Rautia Open 18 r hcp pb A B Ma 6.6.-Su Viikkokisa 2 Pe Titleist Rio Golf Open Best Ball Su Ladies Day Open Texas scramble 3h Ma Su Viikkokisa 3 La Antti Kallio Open 18r hcp pb A0-18 B Ma Reikäpelimestaruus alkaa Ma Su Viikkokisa 4 To Aatonaaton mulligan 9/18r lähtö 9: klo 20, 18: klo 18 Su Ostolan Tilitoimisto/ Tilipäiväscramble 2 h Open 18r Ma Su 3.7. Viikkokisa 5 HEINÄKUU La 2.7. ÄG Klubimestaruus 18r hcp pb M, N, J, S Su 3.7. Ma 4.7.-Su Viikkokisa 6 La 9.7. Reserviläisurheiluliiton SM-golfkilpailu Su Lääkintävoimistelu Open 18r hcp lp sarjat A0-18 B Ma Su Viikkokisa 7 Ke Seniorien seuraottelu GV- KuGo- ÄG Scramble La Savolainen Open 18r scramble 2h Su Ma Su Viikkokisa 8 La Charter Class Pekkala Open 18r scramble 2h Su Ma Su Viikkokisa 9 La Halwest Open 18r A hcp lp B hcp pb Su ELOKUU Ma 1.8.-Su 7.8. Viikkokisa 10 To 4.8. Eläkeliiton SM La 6.8. Muovilami 50 v juhlaopen 18r pb hcp A B La 6.8. HuaHin open scramble Su 7.8. HuaHin open 18 r pb Ma 8.8.-Su Viikkokisa 11 La Soror Optima Golf Kutsukilpailu Su Pohjanmaan Matkatoimisto Open 18r 2 h scramble Ma Su Viikkokisa 12 Ti SGS Minitour Härmä- ÄG- KuGo La SGS Pohjanmaan mestaruuskilpailu Su Ma Su Viikkokisa 13 La Su ÄG Seuran Mestaruuskilpailut 36r scratch Ma Su 4.9. Viikkokisa 14 SYYSKUU La 3.9. Vesi ja Lämpö Open Best Ball 3 - hengen joukkue Su 4.9. Ma5.9.-Su Viikkokisa 15 La Osakasscramble 3h scramble Su Ma Su Viikkokisa 16 La Lehtopeat Open 2h scramble Su Ma Su Viikkokisa 17 Su Kinkkukisa 18r hcp pb A B Ma Su Viikkokisa 18 Päätöskisa

4 Kenttämestarilta Pro & head caddiemaster esittäytyy Vaikka vanhoja ei pitäisi muistella, niin jokunen sana viime kesästä. Katsoessani kesän lämpösummaa syksyllä, ihmettelin miten ruoho edes kasvoi jotensakin tyydyttävästi. Taisi kesä olla kylmimmästä päästä kun kentällä olen töissä ollut. Mennyt syksy oli myös erikoi- nen. Aluksi näytti siltä, ettei odotettuja syyssateita tulisi ollenkaan. Välillä oli jo kylmempää ja tuli jo lumikin ja sitten alkoivat ne odotetut sateet jotka jatkuivat pitkälle joulukuulle. Mielenkiinnolla odottelen mitä keväällä lumen alta paljastuu. Toivotaan, että kevät on normaalin lämpöinen ja kasvu lähtisi hyvin käyntiin ja saataisiin hoitotoimet hyvin alkuun. Teiltä pelaajilta on tullut hyvin kommentteja kentän kunnosta ja hoitotoimista. Toivon, että saisin niitä jatkossakin. Mielelläni vastailen kysymyksiin kentän kuntoon ja hoitotoimiin liittyen. Sen huomasin viime kesältä kun itse en päässyt pelaamaan, että kentän kunnosta ei aina ollut riittävän ajantasaista tietoa. Aina ei ehtinyt joka kolkkaan katsomaan autollakaan. Pelatessa kuitenkin huomaa asioita aivan eri tavalla. Ja ensi kesänä pitäisi taas olla pelikunnossa, joten nähdään meidän kauniilla kentällämme. HEIKKI RAJA-AHO Olen Kalle Pennanen, 34-vuotias kesä-ähtäriläinen ja toimin Ähtärigolfin prona eli golf-ohjaajana sekä head caddiemasterina kaudella Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja filosofian, psykologian sekä elämänkatsomustiedon opettaja. Varsinaisten korkeakouluopintojeni rinnalla olen käynyt Suomen golfliiton golf-ohjaajakoulutusputken kaksi ensimmäistä vaihetta ja head caddiemasterin palveluiden lisäksi tarjoan greencard-kursseja, svingivinkkejä ja golf-opetusta sekä järjestän myös golfmatkoja kilpailukykyisin hinnoin yhteistyössä Pohjanmaan matkatoimiston kanssa. Omat kiinnostuksen kohteeni golfin suhteen ovat tottakai itse pelaaminen sekä golf-valmennus. Tällä hetkellä pelaan itse tasoituksella 5,0. Täten omiin pyrkimyksiini kuuluu asiantuntevan palvelun tarjoaminen niin greencard-kurssien, golf-opetuksen, välineiden myynnin, golf-matkojen järjestämisen kuin seuratoiminnankin suhteen Ähtärin golfille. Tärkeimpinä tavotteina seuraaville vuosille, joita itse itselleni asetan, pidän erityisesti junnutoiminnan starttaamista ja nuorison houkuttelemista kentälle. Tämän lisäksi tottakai svingivinkkien ja golf-ohjaajan palveluiden saatavuus suoraan klubilta lajin harrastajille on tärkeä osa golf-klubin toimintaa. Odotan innolla tulevaa golf-kautta ja yhteistyötä Ähtärigolfin kanssa! KALLE PENNANEN Ähtärin Golf ry:n johtokunta Aimo Tupamäki puheenjohtaja, Greencard-kurssien aikataulut ja hinnat Hinnat: Aikuiset 130 Juniorit 70 Yhteistarjoukset: Pariskunnat 200 Vanhempi + juniori 160 Hinnat sisältävät pelikokeen. Näiden lisäksi greencard-kurssit räätälöidysti yksittäisille henkilöille, pareille tai pienille porukoille sopimuksen mukaan. Jorma Nykänen varapuheenjohtaja, jorma.nykanen@ahtaringolf.fi Marjo Silvonen sihteeri, marjo.silvonen@ahtaringolf.fi Arto Halttunen arto.halttunen@ahtaringolf.fi Jussi Jokinen jussi.jokinen@lentopalloliitto.fi Antti Kallio antti.k.kallio@kolumbus.fi Ilkka Kyttä ilkka.kytta@fysio-keskus.fi Veikko Lempinen kilpailu- ja tasoitustoimikunnan pj, veikkolempinen@ahtaringolf.fi Veli-Matti Rantanen veli-matti.rantanen@hotellimesikammen.fi Timo Silvennoinen timo.silvennoinen@ahtari.fi Ilmottautumiset ja yhteydenotot: Kalle Pennanen Green Feet Hinnasto Aikuiset Juniorit & ÄG:n opiskelijat Ma-pe 18 reikää reikää 25 5 La-su 18 reikää reikää 30 5 Veteraanit 0 Ähtärin Golf Oy:n hallitus Arto Halttunen Lauri Hynninen Esa Isosaari Vesa Keski-Ikkala Jukka Kinnunen Veikko Lempinen Jouko Paloneva Aimo Tupamäki Muut maksut Golfautovuokra 30 /18 r. 20 /18 r. Osakkaat Osakkaat 20 /18 r. 10 /9 r. Kausikortti 600 Peliliput 10 kpl (18 r.) 300 Huom. Maksuvälineenä käyvät myös Smartum-liikuntasetelit, Luottokunnan Virikesetelit sekä Tyky-kuntosetelit ja Tyky-Online.

5 Tervetuloa aloittamaan golfharrastus Peruskurssilla opitaan peruslyönnit ja säännöt, sopii myös kertauskurssiksi. Kurssin käytyäsi sinulla on valmiudet suorittaa golfin pelikoe ja sen jälkeen voit aloittaa golfin pelaamisen kentällä. Kurssin aloituspaikka on Familygolfin klubirakennus par3 kentällä. Kurssiin sisältyy teoriaopetus, mailat, pallot, lyöntiharjoitukset. Kouluttajana toimii pro Marko Viitanen. Kursseja Lady-jäsenille Golf on kesälaji (Paloheinä Golf kesä 2015) Hankaveden rannalla jouluaattona 2014 Lisätiedot ja ilmoittautuminen , Peruskurssi ma-ke (9 h) 140 (aik.), 90 juniori (alle 21 v.) Peruskurssi la-su (10h) 160 (aik.),110 juniorit (alle 21 v.) Pelikoe 40, pelikokeen voi suorittaa kurssin jälkeen. Torstai on pelikoepäivä, voit myös harjoitella rauhassa ja tulla myöhemmin suorittamaan pelikokeen. Kesän 2016 kurssit ja opetus toukokuu ma-ke klo kesäkuu ma-ke klo la-su klo heinäkuu ma-pe klo ma -pe klo Aloitin golfin 2000-luvun alussa suorittamalla Green Cardin Ähtärissä. Ensimmäisten pelivuosien aikana golfista ei heti muodostunut ykkösharrastusta, vaan into tavoitteelliseen harjoitteluun iski vasta yläasteikäisenä. Harjoittelin silloisen kotiseuran kilparyhmän lisäksi Etelä-Suomen aluejoukkueessa. Peruskoulun päättyessä aloitin opinnot Pohjois-Haagan urheilulukiossa ollen koulun historian ensimmäinen golflinjalla opiskellut tyttö. Lukiossa harjoittelu oli yksi osa koulupäivää kolmet aamuharjoitukset viikossa ennen varsinaisten oppituntien alkua. Juniorivuosien hurjat harjoittelumäärät näkyivätkin mukavasti kilpailumenestyksessä, ja saaliiksi muodostui neljä SM-kisojen 4. sijaa. Osallistuin juniorivuosina myös muutaman kerran kansainvälisiin kilpailuihin Espanjassa ja Ruotsissa. Lukion jälkeen aloin hiljalleen kouluttautumaan golfohjaajaksi, ja vuonna 2013 aloitin golfopettajan työt Paloheinä Golfissa Helsingissä. Aloitan tänä keväänä 3. tason Assistant Trainer -tutkinnon suorittamisen Vierumäellä ja aion jatkaa golfalan opintoja myös tulevaisuudessa. Golfin ulkopuolella opiskelen myös Turun kauppakorkeakoulussa markkinointia ja kirjoitan tällä hetkellä kandidaatin tutkielmaani. Olen monesti haaveillut paluusta juurille, ja olisikin suuri ilo tarjota tulevaisuudessa seuramme jäsenille esimerkiksi erilaisia teemakursseja, seuran Lady-jäsenille suunnattuja kursseja tms. mikäli niille on kysyntää. Mukavaa golfkauden ja kevään odotusta kaikille jäsenille. SONJA KALLIO FamilyGolf - pelaa yhdessä relaa yhdessä Golfia ilman greencardia! Golfkurssit junnuille ja aikuisille. Nyt myös majoitusmahdollisuus upouusissa mökeissä! Mökit alkaen 80 /vrk 25 % alennus Ähtärin Golf ry:n jäsenille seuraavista tuotteista kaudelle 2016: - golflipuista 6-väyläiselle par3-kentälle - frisbeegolflipuista - simulaattorilipuista (auki ) - kausikorteista Mökkien varaukset - verkkokauppa Karhunkuja 2, Ähtäri Puh

6 VÄHEMMÄN JÄYKISTELYÄ, ENEMMÄN GOLFIA VARAA PELIREISSUSI KAUDELLE 2016 NYT Ähtärin Golfin 18-väyläinen kenttä sijaitsee kauniissa maisemissa Ähtärin matkailualueella. Sisältää majoituksen 2hh, green feen (18 väylää), aamiaisen sekä aamuja iltakylpylän. 1 hh -lisä 30. hlö/2hh hlö/2hh Hotelli Mesikämmen kylpylöineen ja ravintoloineen sijaitsee vain 3 minuutin päässä Ähtärin kentästä. Hotelli Mesikämmen Karhunkierros 149, Ähtäri p. (06) myynti@hotellimesikammen.fi

7 ÄHTÄRent Aapelin majoitustarjous golfareille Nauti lomasi viihtyisissä loma-asunnoissamme Vuokrattavana golf-kentän läheisyydestä 3h Vuokrattavana + k saunallisia matkailualueella lomahuoneistoja ja 3h lomamökki, + k joissa täydellinen varustus. saunallisia Aapeli-lomahuoneistoja ja loma-mökki, joissa täydellinen varustus. Varaukset & lisätiedot: Varaukset & lisätiedot: puh /aapeli Liinavaatteet ja siivous Puh / Ähtärent sopimuksen mukaan. ÄHTÄRent Moksunsalontie 5, Ähtäri Hyvölän Talossa Mökkiviikonloppu golfaten Hinta alk /mökit Puolukka ja Juolukka sisältäen 6 green feetä/2 vrk, kylpysaavin käyttö, liinavaatteet 6 hengelle, loppusiivous. Hinta 179 /hlö. Myyntipalvelu: puh tai , hyvolantalo@hyvolantalo.com

8 golfaa ja majoitu järven rannalla ähtärissä 69,00 /hlö/vrk* * Hinta per hlö, kun 8 henkeä majoittuu huvilassa 2 vrk. Hintaan sisältyy Green fee yhdeksi päiväksi Ähtärin golfkentälle. Naava Resortin korkeatasoiset design-huvilat sijaitsevat upealla kalliorantatontilla, luonnonkauniin Hankaveden äärellä Ähtärissä. Alueen kuvaukselliset järvimaisemat ja tyylikkäästi sisustetut huvilat luovat täydellisen ympäristön rentoutumiselle, harrastuksille sekä vapaa-ajasta nauttimiselle. Ähtärin matkailualueen monipuoliset palvelut, kuten eläinpuisto, kylpylähotelli ja golfkeskus ovat kävelymatkan päässä huviloilta. Huviloiden omat saunat ja ulkotakka hemmottelevat golfkierroksen jälkeen. Kauttamme on vuokrattavissa myös maantieliikennemallin sähkögolfauto. Tarjous on voimassa kauden Tiedustele hintaa myös erikokoisille ryhmille. Tiedustelut ja varaukset: Kari Vainio / Naava Resort Oy Mesikuja Ähtäri Puh info@naavaresort.fi

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet!

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet! Putteri 2014 Tervetuloa uudet haasteet! Kuluneena talvena luonto on näyttäytynyt taas uudella tavalla. Seuramme 25. pelikausi näyttäisi pääsevän alkamaan tavallista aikaisemmin lumettoman ja lauhan talven

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Pe 2.4 La 3.4 Su 4.4 Ma 5.4 Ti 6.4 Ke 7.4 To 8.4 Pe 9.4 La 10.4 Su 11.4 Ma 12.4 Ti 13.4 Ke 14.4 To 15.4 Pe 16.4 La Mahdollisesti kentän avaus Uusikaupunki 17.4 Su 18.4 Ma 19.4 Ti

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014

HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014 HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014 GKS- kiertue Tsemppitour Seuran avoimet ja sisäiset kilpailut Treenit Junnujen viikkokilpailun tuloskortin viimeinen palautuspäivä Muut tapahtumat

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

Viikkokilpailut pelataan torstaisin (vapaat lähdöt). Lähtöaikoja voi varata kilpailua edeltävästä sunnuntaista alkaen.

Viikkokilpailut pelataan torstaisin (vapaat lähdöt). Lähtöaikoja voi varata kilpailua edeltävästä sunnuntaista alkaen. ESPOON GOLFSEURA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Yleiset kilpailumääräykset Ilmoittautumisia otetaan vastaan aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kilpailua. Ilmoittautuminen tehdään kirjallisesti, faxilla,

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros Kilpailukutsu PS ALPPI CUP 2015/2016 12.-13.12.2015 PYHÄ 30.-31.1.2016 SALLA LA 12.12. Alueleiri klo 11.00 leiriohjelma alkaa treeniklinikka (myös pujottelusukset mukaan) aikuisille radanmerkkauskoulutus

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

Vuoden aurinkoisin kilpailu tulee jälleen! SUMMER CHEER CUP - POWERPARK

Vuoden aurinkoisin kilpailu tulee jälleen! SUMMER CHEER CUP - POWERPARK Vuoden aurinkoisin kilpailu tulee jälleen! SUMMER CHEER CUP - POWERPARK 8.-11.6.2018 Cheerleaderit valtaavat jälleen Huvivaltio Powerparkin kesäkuun alussa! Kisaviikonloppuun sisältyy kilpailun lisäksi

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 Pattana Golf Club & Resort on kaiken kattava urheilu ja vapaa-ajan keskus. Resort sijaitsee vain 90

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry.

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Kaksi eri kyselyä: Yleistä 1. Seurakysely postitus valtakunnallisesti 5591 golfseuran jäsenelle 2. Internet-kysely

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2017 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään yhdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Kalafornian kentällä 13.8. yhteislähtönä klo 9.00 alkaen.

Lisätiedot

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014 HGK:n junioritoiminnan runko Kesäkausi 2014 FARMIN VIIKOITTAINEN OHJELMA 2014 Farmilaisilla on viikoittain valmentajan tunti, ohjaustunti ja peli-ilta. Näiden lisäksi kesän aikana järjestetään farmilaisille

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019 1. YLEISTÄ Hartolan Golfklubi toimii yhteistyössä Hartola Golf Oy:n kanssa ja tarjoaa golfpalveluita kaikille lähialueen asukkaille sekä mökkiläisille

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 Otepäällä tapahtuu! Viron monipuolisin golflomakohde. Tavoitettavissa vain muutamassa tunnissa. www.otepaagolf.com A La Carté ravintola Mr Jakob Ranskalainen, saksalainen ja italialainen

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2014 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja, ohjaus: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO, Golf-opetus: Miikka

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE BULLETIN 15.2.2012 24 25.3.2012 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Forest Golf course Guide

Forest Golf course Guide Forest Golf course guide Tervetuloa Pickala Forest -kentälle Tämä väyläopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä tuloskortti perustuu omien taitojesi tuntemiseen,

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

otepää golf club 2014

otepää golf club 2014 otepää golf club 2014 Otepäällä tapahtuu! www.otepaagolf.com Viron monipuolisin golflomakohde vain muutaman tunnin matkan etäisyydellä. A La Carté ravintola Mr Jakob Ranskalainen, saksalainen ja italialainen

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016. Hyvä osakkeenomistaja. Moro!

KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016. Hyvä osakkeenomistaja. Moro! KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016 Hyvä osakkeenomistaja Moro! Kirjoitin lähes tasan kaksi vuotta sitten, aloittaessani ensimmäistä kesää Levillä, että klubimme imago olisi sosiaalinen, helposti lähestyttävä, viihtyisä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 21.10.2018 Kauden 2018 voittajat selvillä 21.10.2018 Talviharjoittelu helposti Heikki Hirvosen ryhmissä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot