Ensikauden Akilleksen joukkueita:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensikauden Akilleksen joukkueita:"

Transkriptio

1 ESPOON AKILLES JUNNUKORIS 2005

2 Ensikauden Akilleksen joukkueita: A-tytöt C-tytöt Minitytöt Mikrotyöt C-pojat minipojat mikropojat tyttöjen ja poikien koriskerho Vuonna 2000 syntyneille ja siitä nuoremmille tytöille ja pojille on satukoris. Lopulliset ryhmät muodostuvat talvikauden alkaessa. Talvikausi aloitetaan syyskuun alussa. Mukaan voi tulla myös kesäharkkoihin. Tarkempia tietoja löytyy Akilleksen nettisivuilta: tai tiedustelemalla numerosta Myös aikuisten harrasteryhmät jatkavat syksyllä. Yhteystiedot löytyvät Akilleksen nettisivuilta. Naisten korisjoukkue Akilleksen naisten koripallojoukkue pelailee omaksi iloksi, mottona on: "lahjattomat harjoittelee" eli joukkue keskittyy peleihin. Turhaa ryppyotsaisuutta ei hyväksytä vaikka kaikkiin peleihin lähdetään voitto mielessä. Kauden aikana joukkueessa ovat pelanneet: Marika Raunio, Hanna Pakkala, Annika Törnroos, Sanna Moi-lanen, Hanna Rytkönen, Eeva Pulkkinen, Susanna Engblom, Nina Huuska, Emma Luode, Elina Vuola ja Suvi Halonen. JUNNUKORIS 2005 julkaisija : Espoon Akilles koripallojaosto c/o Tuija Pakkala Oravatie 6 E Espoo Vastaava toimittaja: Raimo Nordqvist

3 SALIONGELMIA MATINKYLÄSSÄ Espoon Akilles, entinen Matinkylän Akilles, on toiminut lähes 60 vuotta. Koripallo on kuulunut Akilleksen lajivalikoimaan lähes koko toiminnan ajan. Koripallotoiminta on keskittynyt Matinkylään, vaikka harrastajia tulee muualtakin Espoosta. Koripallotoiminnan keskittyessä Matinkylään, aiheuttaa se ongelmia alueella, jossa on paljon asukkaita, mutta erittäin vähän hyviä tiloja harrastukselle. Käytettävissä on vain yksi sali, joka täyttää vaatimustason miniikäisten harrastukselle ja muutama sali, jossa vanhemmat voivat pelata. Tilanne on edelleen huononemassa, kun Matinkylän ammattikoulu puretaan. Seuran juniorityö on ollut ansiokasta. Toimintamallimme on ollut pelaajalähtöistä. Mukaan tulemisen kynnys on pyritty pitämään mahdollisimman alhaalla, samoin harrastuksen edullisuus. Viime aikoina on paljon käyty keskusteluja lasten urheiluharrastuksista ja niiden liian kovasta kilpailuhenkisyydestä. Juniori-iässä koripallon pelaaminen voi olla kaikki pelaajat huomioivaa joukkuepeliä ja liikunnan iloa. Tämä ei kuitenkaan estä lahjakkaiden ja huipulle tavoittelevien pelaajien tulevaa menestystä. Koripallo on älypeli, taito ja tahto kehittyvät nuorena, äly tule iän myötä. Akilleksen koripallotoiminta ei ole vain pelaamista. Toimintaan kuuluu myös valmentaminen ja tuomaritoiminta. Vanhemmat pelaajat toimivat usein oman pelaajauransa ohessa tai aktiivipelaamisen jälkeen valmentajina ja/tai tuomareina. Akilleksen perinteitä on myös leiritoiminta. Noin 20 vuotta olemme järjestäneet leirejä 1-3 kertaa vuodessa. Leireistä on jäänyt hyviä muistoja pelaajille ja valmentajille. Valmentajat ovat innokkaasti mukana leiritoiminnassa. Useilla heistä on myös mukavia muistoja omilta leireiltä. On mukava huomata, että monessa joukkueessa on pieniä harrastajia, joidenka vanhemmat ovat itsekin jossain vaiheessa olleet mukana Akilleksen toiminnassa. Mukana touhuavat myös nuoret aikuiset, joista osa on jo perustanut oman perheen. Toivottavasti myös heidän lapsensa aikanaan tulevat mukaan Akilleksen toimintaan. Kuluneena kautena oli jälleen mukava kokea ja todeta edellä kerrottuja, useita Akilleksen hyviä ja pitkiä sekä onnistuneita perinteitä. Tämä kausi on lopuillaan ja ensi kauden suunnittelu on jo alkanut. Kiitän kaikkia tukijoita, yhteistyökumppaneita, vanhempia ja pelaajia. Toivottavasti tapaamme kesäleirillä ja mukana on mahdollisimman monta pelaajaa. Hyvää ja lämmintä kesää kaikille! TUIJA PAKKALA 3

4 SATUKORIS Alhaalta vasemmalta : Anni Salonen, Jonne Meriläinen, Eemeli Kärkkäinen ja Jani Sarja. Ylhäältä vasemmalta: Netta Meriläinen, valmentaja Johanna Päivikkö, Maria Salonen ja valmentaja Mona Tähtinen. Kuvasta puuttuu Veeti Virta. Porukkamme on kasvanut viime kaudesta hieman ja uusia kavereita on saanut jokainen. Erilaiset leikit ovat kovassa huudossa ja monesti valmentajien suunnitelmat saavat väistyä häntähipan tai muiden toiveiden alta. Tärkeintä on kuitenkin aina se, että kaikilla olisi hauskaa. Pallon kanssa ollaan myös tultu enemmän tutuiksi ja korejakin tehdään jo hurjaa vauhtia. Tämä porukka antaa kyllä palautetta suoraan (niin hyvää kuin ei niin hyvää=) ), mikä on monesti saanut aikaan iloiset naurut niin valmentajille kuin mukana oleville vanhemmillekin. Ketään ei varmasti jätä kylmäksi nämä suloiset, hymyilevät pikkukoripalloilijat! Mukaan mahtuu lisää 3-5- vuotiaita tyttöjä ja poikia. Tervetuloa pirteään joukkoomme! Tuemme Akilles junioreitten koripallotoimintaa 5

5 TYTÖT -96/97 Takaa vasemmalta: Valmentaja Niina Pohjolainen, Sini Malmi, Laura Lehmusto, Saara Korimo, valmentaja Saara Viskari, Eevi Pulli, Pinja Puhakka, valmentaja Emma Liljeström. Edessä vasemmalta: Rosa Ylä- Jussila, Moona Salonen, Matilda Valtonen, Hanna, Nikita Kupiainen, Sini Kalliokoski. Kuvasta puuttuu Paula Söderkultalahti ja Rosa Raunio Ryhmä koostuu eri ikäisistä tytöistä, joista osa on aloittanut vasta kuluneella kaudella. Myös me valmentajat tulimme mukaan vasta viime syksynä. Olemme harjoitelleet kaksi kertaa viikossa Tiistilän koululla. Harjoituksissa olemme harjoitelleet leikkimielisesti koripallon alkeita, kuten lay-uppia, heittoa ja syöttöjä. Harjoituksissa on käynyt vaihtelevasti porukkaa. Ryhmän henki on kuitenkin reipas ja iloinen. Osallistuimme kauden aikana myös Loppiaisturnaukseen. Turnauksessa opimme paljon uutta ja voitimme jopa yhden pelinkin. Ryhmään mahtuu vielä uusia pelaajia!! Kevät terveisin: valmentajat Saara, Niina ja Emma 6

6 POJAT 96/97 Vasemmalta ylhäältä: Hanna Rytkönen (valmentaja), Riku-Petteri Pajunen, Eeva Pulkkinen (valmentaja), Juhani Palokangas, Medo Dassouki, Paavo Barcker ja Tarja " Liinu" Puhakka (valmentaja). Vasemmalta alarivi: Arttu Tiililä, Daryoush Bakochi, Tuomas uotila, Juuso Salmen ja Juho Valikainen. Kuvasta puuttuu: Ilari Saarenmaa ja Sebastian Eriksson. Pojat on vilkas poika joukkue, joka harjoittelee kahdesti viikossa. Joukkueemme koostuu 11 pojasta, joista pari on pelannut jo reilun vuoden, mutta suurin osa aloitti koriksen viime syksynä. Harjoituksissa olemme harjoitelleet koripallon alkeita erilaisten leikkien ja harjoitusten avulla ja suurta kehitystä pojissa onkin jo tapahtunut. ESPOORASTIT KUNTOSUUNNISTUSTA JOKA TIISTAI HUHTIKUU-SYYSKUU! 7 Vepan Grillikioski Ky Friisilässä Tervetuloa Avoinna arkisin Lauantaisin Sunnuntaisin

7 POJAT 94 Takaa vasemmalta:valmentaja Mona Tähtinen, Jukka Koivukoski, Joona Suominen, Sami Luoma, Leo Jaakkonen, Damon Payne, Leevi Heino, valmentaja Johanna Päivikkö Keskellä vasemmalta:jan Sundell, Anton Lehmusto, Joni Vuorijärvi, Sten Pagil, Janne Sarja, Hussain Dassouki Alarivi vasemmalta:miro Saarenmaa, Janne Puhakka Kuvasta puuttuu: valmentaja Saska Nordqvist ja Joni Mäkinen Kauden aikana joukkueemme on vahvistunut muutamalla uudella pelaajalla ja nyt harjoittelemme jo mukavan kokoisessa 15 pojan ryhmässä. Kauden aikana olemme pelanneet eteläisen alueen 2. ja 3. divaria ja pelit ovat menneet kummassakin divarissa loistavasti. Uusia ratkaisijoita on saatu esille ja moni pelaaja on kehittynyt selvästi eteenpäin. Tarkoituksena olisikin ensi kaudella astua seuraava askel eteenpäin ja siirtyä kokeilemaan siipiämme 1. ja 2. divisioonassa. Tämän porukan kanssa on mukava työskennellä, työn jäljet alkavat pikkuhiljaa näkyä. Ensi kaudella homma jatkuu ja tarkoitus ei ole suinkaan pysähtyä tähän vaan suunta on koko ajan ylemmäs ja eteenpäin. 8

8 TYTÖT 93 Takarivi vasemmalta: valmentaja Caro Palm, Anni Koponen, Reetta Tiainen, Noora Pohjolainen, Veera Juurikka, valmentaja Tuija Pakkala ja Veera Salonen, valmentaja Nina Huusko. Eturivi vasemmalta: Ardite Haxhiu,Saara Juurikka ja Heljä Lampinen Kuvasta puuttuu: Veera Kataja, Sofia Suhonen ja Zana Latifi. Joukkue aloitti omana ryhmänä syyskauden alussa. Mukana oli kymmenisen tyttöä, joista muutama jäi pois heti kauden alussa. Tämä tuotti pientä ongelmaa kun ryhmän koko riitti juuri ja juuri siihen, että pääsimme pelejä pelaamaan. Syyskauden aikana mukaan tuli uusia tyttöjä joista osa sopeutui hyvin ryhmään ja tilanne hieman helpottui. Kauden aikana myös harjoitusaktiivisuus kasvoi kiitettävästi. Peleissä menestys oli vaihtelevaa mutta ainakin jokainen tyttö on saanut pelata runsaasti. Vielä olisi ohjelmassa turnausviikonloppu, johon on hyvä päättää tämä talvikausi. Ensi kautena on osalla tytöistä edessä siirtyminen isompaan pallon ja isoihin koreihin. Palaamme jälleen ainakin osaksi yhteen t-92 joukkueen kanssa. Kiitoksia myös vanhemmille pelireissujen onnistumisesta ja kotipelien järjestelyistä. 9

9 TYTÖT 92 Eturivi vasemmalta:. Pinja Peltonen, Saara Sääski, Anna Koivisto, Linda Runonen, Juuli Suominen Takarivi vasemmalta:. valmentaja Sanna Moilanen, valmentaja Saana Aarnivuo, Hanna Kuula, Marika Friman, Sara Saarenmaa, Ilona Someroja Kuvasta puuttuu Alisa Matomäki Tytöt ovat harjoitelleet kaudella kolme kertaa viikossa. Syksyllä osallistuimme alueen ykkösdivariin ja meno sen mukaista. Keväällä kakkosdivarissa pelit olivat tasaisempia ja otimme hienoja voittoja ja sijoituimme kolmansiksi. Kauden aikana on tapahtunut paljon kehitystä ja tästä onkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa kautta. Tiesitkö: 20 sekunnin nauru vastaa 3 minuutin hölkää. 12

10 POJAT 92 Takana:valmentaja Saska Nordqvist Edessä vasemmalta:henrik Söderberg, Sebastian Lindström, Henrik Linna, Kristian Eriksson, Henry Engblom, Jan Söderberg, Sami Ryyppö. Kuvasta puuttuu: valmentaja Emilia Pakkala, Riku Autio, Akseli Kukkavaara ja Arto Äikää. Kausi on mennyt joukkueelta todella hyvin. Syksyllä aloitimme pelaamaan kolmosdivarissa. Voitettuamme kaikki syksyn pelit siirryimme keväällä kakkoseen hakemaan lisää haasteita ja hieman kovempia otteluita. Pärjäsimme yllättävän hyvin ja häviöt eivät olleet suuria. Tuloksena oli toinen sija kakkosdivarissa. Hienoa pojat! Muita kauden tapahtumia on ollut loppiaisturnauksessa saatu pronssi ja syksyn sekä kevään hienosti menneet leirit! Tiesitkö: 87 % ihmistä nauraa päivittäin, 7 % vain kerran viikossa. 13

11 TYTÖT 89 Ylärivi vasemmalta: Caro Palm, Katariina Aarnio, Reijo Salmi, Anna Karpoja, Noora Tarkiainen, Saara Viskari Alarivi vasemmalta Ari Pohjolainen, Rozjin Rokhzad, Niina Pohjolainen, Emma Liljeström, Emilia Pakkala. Kuvasta puuttuu Mika Palm. Tämä joukkue on kaikkea muuta kuin t-89. Harjoitusryhmään kuuluu yhdeksän tyttöä, ja kaksi herrasmiestä Mika ja Ari, ja joukkueen paras koripalloilija valmentaja Reijo Salmi ja hänen pieni apuvalmentajansa Jere. Olemme harjoitelleet neljästi viikossa ja olemme pelanneet naisten 4- divarissa. Kovasti olemme harjoitelleet peruspeliä ja muutamia kuvioita, mutta peleissä valmentaja näkee meidän omia sävellyksiä, jotka tahtovat päättyä välillä seinille. Mutta pääasia meille on se että meillä on Todella Hauskaa yhdessä. Kiitokset valmentajille, harkkakavereille ja harkoissa vieraileville Hannalle, Suskille, Ninalle ja Eevalle. Me jatkamme ensi kaudella Ahkeraa työntekoa kentällä. HYVÄÄ KESÄÄ. toivottavat Caro ja Niina 14

12 Espoo Basket Team ja Tapiolan Hon-ka järjestävät neljännen kerran Espoo Hightech Basket Tournamentin. Turnaus pelataan elokuuta 2005 Etelä- Espoon kouluissa ja halleissa. Espoon Akilleksen puistojumppa: Aika: torstaisin klo Matinkylän asukaspuistossa. Jumppa jatkuu jälleen elokuussa. SÄÄ VARAUS!!! Hinta: 2 / kerta (maksetaan paikan päällä) HUOM! Oma alusta mukaan AKILLEKSEN SUUNNIS- TUSKOULU Akilleksessa opetellaan suunnistusta. Koulu sopii vasta-alkajille ja jo vähän suunnistaneille. Ne, jotka ovat jo hieman suunnistaneet voivat harjoituksissamme valita halutessaan vähän haastavampia harjoituksia. Suunnistuskoulussa Suunnistuskoulu on ensimmäisenä vuonna ilmainen ja seuraavina vuosina se sisältyy Espoon Akilleksen jäsenmaksuun. Maksu sisältää kaikki seuran edut, harjoitukset, vakuutuksen, Suunnistusliiton lisenssin ja osallistumismaksut kilpailuihin sekä muihin tapahtumiin. Kevätkauden suunnistuskoulun ohjelma jatkuu syksyllä. Tapahtumia ja kilpailuja on tarjolla paljon muitakin ja niistä saa tietoa Espoon Akilleksen kisakalenterista ja Suomen Suunnistusliiton sivuilta LASTEN URHEILUN LEIKINOMAISUUS Leikinomaisuudella tarkoitetaan ennen kaikkea asennetta,sitä henkeä, mikä tekemisessä vallitsee. Lasten harjoitukset voivat olla samanaikaisesti sekä vaativia että kivoja. Pulssi voi nousta ja hiki virrata hymy huulilla. Laadukas, tosissaan harjoittelu voi olla myös hauskaa. Leikinomaisuus on sen tiedostamista, etteivät sekunnit ja sentit kuitenkaan ole kaikkein tärkeimpiä lasten urheilussa. Leikinomaisuus ei tarkoita sitä, että harjoitukset ovat pelkkää leikkiä tai jonkun yksittäisen leikin leikkimistä, että jokainen saa tehdä mitä haluaa, että ei ole olemassa mitään sääntöjä, että ohjaaminen on huonoa tai liikunta unohdetaan kokonaan. Lasten liikunnan perusta on leikki. Niin kauan, kun harrastaminen on kivaa, harrastajia riittää. Kun hauskuus loppuu, loppuvat harrastajatkin. Silti lasten urheilutoiminta on usein kopio aikuisten maailmasta, jonka perustana on voittoa tavoitteleva kilpaurheilujärjestelmä. Se ei ole lapsen etu. Lapset eivät ole pieniä aikuisia. Lapsille parasta on toiminta lasten ehdoilla, lasten maailmasta käsin. Se tarkoittaa leikkimielisyyttä, kannustamista, iloa ja onnistumisen mahdollisuuksia jokaiselle. Lapsen etu on, että hänelle tarjotaan mahdollisuudet oppimiseen ja kehittymiseen monipuolisen harrastamisen avulla, eri lajeja ja pelipaikkoja kokeillen. Lapsille osallistuminen on tärkeämpää kuin voittaminen. Lähde: Nuori Suomi 15

13 ESPOON AKILLEKSEN KESÄLEIRI Aika: maanantai 8.8 perjantai 12.8 Paikka: Kisakeskuksen urheiluopisto Hinta: 155 euroa (sisaralennus seuraavasta 30 ) Hintaan sisältyy kuljetus leirille, ruokailut, majoitus urheiluopiston tiloissa, koripallo harjoitukset ja runsaasti muuta liikuntaa ja ulkoilua. KESÄLEIRI Sitovat ilmoittautumiset viimeistään Tarkemmat tiedot saa tai soittamalla puh Tuija Pakkala ( espoonakilles.fi ) Viime kesän leiriltä. Kuva Caro Palm. 19

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

MP D13. VANHEMPAINILTA Urpolan koululla klo 18.00

MP D13. VANHEMPAINILTA Urpolan koululla klo 18.00 MP D13 VANHEMPAINILTA 22.2.2016 Urpolan koululla klo 18.00 ASIALISTA 1. Joukkueen toimihenkilöt kaudella 2016 2. Pelisäännöt 3. Harjoitukset 4. Pelit ja turnaukset kaudella 2016 5. Pelipassit + vakuutukset

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Nuorten ryhmä Power Team on valinnut pelaajien edustajina valmentajille osoitetut kysymykset. Ringettekoulu, vastuuohjaaja Riikka Päävalmentajana

Lisätiedot

OH:n mestaruuskisat 2008

OH:n mestaruuskisat 2008 Tytöt 4 vuotta 0.3 km V OH:n mestaruuskisat 2008 T U L O K S E T 1. Enni Petrelius Ounasvaaran Hiihtoseura 2.23,6 2. Seliina Manninen Ounasvaaran Hiihtoseura 3.17,5 0.53,9 3. Wiivi Karhumaa Ounasvaaran

Lisätiedot

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 Kausi 2013 2014 Vastuuvalmentaja Jan Wasastjerna Edelleen... Urheilua Lasten Ehdoilla! HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Tehdään vanha paremmin ja opitaan uutta => KEHITYTÄÄN

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D tytöt - c-tytöt - D-pojat - d-pojat - c-pojat - D-pojat - f-tytöt - d-pojat - f-tytöt - D-tytöt

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

HUIPPURYHMÄ. Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil

HUIPPURYHMÄ. Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil OGK JUNNUKAUSI 2016 HUIPPURYHMÄ Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil KILPARYHMÄ FT, FJT, Aluetourjunnut Eemeli Anttonen, Atte Kandelberg,

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA)

25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 25 VAPAAUINTI (TYTÖT KILPA) 2004-2004 Etunimi Sukunimi Koulu Synt Aika 1 Julia Sairanen Karisto 2003 00:13,920 2 Veera Skinnari Lotila 2003 00:14,020 3 Minttu Paalanen Kasakkamäki 2003 00:14,410 4 Venla

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014

Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014 Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014 Sarja pojat 5v. 40 m Sarja tytöt 5v. 40 m 1. Koljonen Marcus 8,75s 1. Puhakka Sara 10,72s 2. Jaatinen Vertti 9,19s 2. Leskinen Odessa 10,84s 3. Hahtala Aatu 10,84s

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T 50 m hallissa 6,76 Niina Pesola -79 2000 60 m hallissa 7,41 Seyi Omojuwa -85 2008 100 m 11,72 +1,8 Tiina Leppäkoski -90 2013 150 m 18,48-0,6

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Uusimaa akatemiaryhmävalmennus 2015-2016 Valmentajat: Antti Örn Yhteystiedot: 044-5155505 antti.orn@suunnistusliitto.fi Tehtävät: Valmennuksen koordinointi

Lisätiedot

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa Poikien D13 (2002) Alueelliset harjoituspäivät marraskuussa! Uudenmaan piirin D13 (2002) poikien piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan otsikon mukaisiin tapahtumiin. Tapahtumat pidetään 19.11.2014 Myyrmäen

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa 5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76

Lisätiedot

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 VASTUUVALMENTAJALLE! Kiitokset päätöksestä osallistua yhtenä tärkeänä osana joukkuetoimintaan. Kädessäsi on vastuuvalmentajan toimenkuva tässä seurassa.

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. Raimo Böök (huolto), Petri Siponen (fysio) ja Linda Lindqvist (fysio)

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. Raimo Böök (huolto), Petri Siponen (fysio) ja Linda Lindqvist (fysio) Tyttöjen C14 (2001) Alueelliset harjoituspäivät marraskuussa! Uudenmaan piirin C14 (2001) tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan otsikon mukaisiin tapahtumiin. Tapahtumat pidetään 4.12.2014 Mukkulan

Lisätiedot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4

Lisätiedot

Toivottaa tervetulleeksi

Toivottaa tervetulleeksi Toivottaa tervetulleeksi Turnaukseen Sunnuntaina 12.6.2010 klo 9-18 Turengin Liinalammen ja Moision kentillä Hola JanPalaisilta, Sanotaanko näin, että Milleniumit toivottavat kaikki joukkueet taustaryhmineen

Lisätiedot

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet POOMSE SM 2006 TULOKSET SM-sarjat SM Juniori tytöt 1 Roosa Närhi, Budokwai 76,9 2 Emmi Virtanen, Mukwan 73,4 3 Marianne Väyrynen, Lahti Hwang 72,7 4 Mirva Niiranen, Klaukkala 71,4 5 Riikka Helveranta,

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh ,

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh , Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Maailma on täynnä erilaisia polkuja Huipulle on monta erilaista tietä Huippu-urheiluikä ja sen merkitys harjoittelussa Monipuolinen liikunta Miksi?

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja LUUMÄKI FLOORBALL TEAM RY LUUMÄKI C1-POJAT LUFT-STU KRISTIAN RÄSÄNEN NST LAPPEENRANTA

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Veli-Matti Yli-Rinne, Tuomo Hammarberg, Tommy Nordenswan.

Veli-Matti Yli-Rinne, Tuomo Hammarberg, Tommy Nordenswan. Tyttöjen C15 (1998) alueelliset harjoitukset 26.11./27.11./28.11. Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 26.11./27.11./28.11. pidettävään alueelliseen leiripäivään, tarkista alueesi

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset.

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. T3 40m 1. Ella Salonen 13,3 2. Ilona Sinivaara 15,2 3. Aada Vainionpää 17,2 4. Sofia Alavuo 19,5 5. Lilli Tarkanmäki

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI

BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI BC Nokia/C-tytöt (1997 syntyneet) aloittivat lauantaina läntisen aluesarjan voitolla Raholan Pyrkivästä lukemin

Lisätiedot

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA 15.8.2016 Tytöt 5 v. 40 m 1. Moilanen Liisa 10,86 2. Graber Anna 11,62 3. Luokkanen Veera 11,66 4. Kaijala Aino 12,26 5. Juurikka Anni 12,36 6. Puolakanaho Sara 12,58

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta yleisurheilumestaruudet vuosilta 2005-2013 Yleisurheilun kunnanmestarit 2013 M, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula) tulos Matias Tiiro 708 4.13,04 (1500 m) N, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula)

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen 1 Kenelle: LePan ikäluokille E11-F7 (01-05 syntyneet), tytöissä ja pojissa. Miksi: Harjoittelun

Lisätiedot

Kuopio Triathlon Tulokset

Kuopio Triathlon Tulokset Lasten triathlon : Pojat 10 1 68 Kasper Borremans Hyvinkään pyöräilijät 0:18:20 0:03:08 0:01:34 0:07:53 0:00:50 0:04:57 2 83 Vilho Tikkanen Stamina TC 0:18:58 0:02:34 0:01:46 0:07:41 0:01:07 0:05:52 3

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 168 Vehkalahden Veikot 15.44,4 Osuus 1 Maria Emilia

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016 Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan

Lisätiedot

Heinävesi, 5-kunnan kilpailut

Heinävesi, 5-kunnan kilpailut Heinävesi, 5-kunnan kilpailut 8.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet Heinävesi 139 Savonranta 105 Punkaharju 222 Kerimäki 255 Enonkoski 151 P14 100m 1 Aleksi Sairanen Kerimäki 13.9 2 Jouni Laamanen Punkaharju

Lisätiedot

KAUSI TÄHÄN ASTI. Polttavat kysymykset. Taitokoulun huono hyödyntäminen!!?? Omalla ajalla tehty harjoittelu? Pelataan paljon pelataanko liikaa?

KAUSI TÄHÄN ASTI. Polttavat kysymykset. Taitokoulun huono hyödyntäminen!!?? Omalla ajalla tehty harjoittelu? Pelataan paljon pelataanko liikaa? KAUSI TÄHÄN ASTI Harjoittelussa talvikaudella Fysiikkaa kahdessa harjoitteessa/vko + Pasilan treenit Palloharjoitukset 2 Killeriä + alakerta ja Futsal Hippoksella Pääpaino edelleen pallollisten yksilötaitojen

Lisätiedot

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015 Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ klo 15.00-15.40 Työpaja A Näppäri Fredrika-sali MAX. 30 Gyldén Jasmin Jalonen Maria Kauranen Aino Kauranen Elisa Lännistö Silja Vuorela Hilda Vuorre

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2012, OULU 11.-12.2. liikesarjat, naiset 1.dan liikesarjat, miehet 1.dan 1. Julia Pätsi, Taekwon-Do Akatemia 1. Samuli Rossi, Taekwon-Do Akatemia 2. Jutta Jakkila, Taekwon-Do

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

SATAKUNNAN KANSAN JUNNU / SEURA CUP 22.01.2011 PORI HIIHTOTYYLI PERINTEINEN PORIN PYRINTÖ RY

SATAKUNNAN KANSAN JUNNU / SEURA CUP 22.01.2011 PORI HIIHTOTYYLI PERINTEINEN PORIN PYRINTÖ RY SATAKUNNAN KANSAN JUNNU / SEURA CUP 22.01.2011 PORI HIIHTOTYYLI PERINTEINEN PORIN PYRINTÖ RY SK JUNNU/SEURA CUP 22.01.2011 T U L O K S E T Porin Pyrintö N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10;

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2014-2015 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012. Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 TULOKSET. Tuuli: +0.3

Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012. Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 TULOKSET. Tuuli: +0.3 Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012 TULOKSET M 100 m finaali Tuuli: +0.3 1. Juho Arpi 1994 AlatPi 11,86 2. Jyri Kangasharju 1996 OulPy 12,18 3. Janne Keskikastari

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti

Lisätiedot