Raution kaupunginosa sijaitsee Salpausselällä ja sen Immalanjärven rantaan laskevalla etelärinteellä.

Transkriptio

1 1 2. Hieno paikka ihmisen asua Muokattu viimeksi Johdanto lukuun Salpausselän etelärinteellä on edulliset olosuhteet niin kasvillisuudelle kuin myös ihmiselle: pohjoistuulilta suojainen auringonpaisteinen rinne, kalaisa järvi, runsaasti pohjavettä. Jo kivikauden ihminen löysi tiensä tänne. Ilmastonmuutos muokkasi Salpausselät Raution kaupunginosa sijaitsee Salpausselällä ja sen Immalanjärven rantaan laskevalla etelärinteellä. Ensimmäinen Salpausselkä syntyi jääkauden jälkeen, kun mannerjää oli sulamassa, mutta reunan vetäytyminen pysähtyi noin 200 vuodeksi vuotta sitten. Salpausselät ovat Suomen merkittävimmät reunamuodostumat, joiden aines on pääosin sulamisvesistä kerrostunutta hiekkaa ja soraa, mutta pieni osa aineksesta voi olla myös moreenia. Etelä-Karjalan kohdalla mannerjää kasasi Salpausselän reunaan puskumoreeneja ja muokkasi padon Saimaan vesille. Tämän jään työntämän vallin taakse Salpausselkien itä- ja kaakkoisreunoihin kasaantui jäätikön sulamisvesien tuomia karkearakeisia maa-aineksia laajoiksi tasalakiksi sora- ja hiekkakankaiksi. Salpausselät kohoavat yleensä noin metriä viereisiä alueita korkeammalle. Jääkauden jälkiä maastossa Jääkauden sulamisvaiheessa syntyy tyypillisiä maastonmuotoja, joita on nähtävissä myös Rautionkylän alueella. Suppa on jääkauden sulamisvaiheen aikana harjualueille muodostunut enemmän tai vähemmän pyöreä painanne. Se syntyy, kun soraan ja hiekkaan hautautunut jäätikön sulamisvirtojen kuljettama suuri jäälohkare sulaa, ja lohkareen yläpuolella oleva maa-aines romahtaa. Supat voivat olla kymmeniä metrejä syviä ja hyvinkin leveitä. Usein supan pohja yhtyykin pohjaveden pintaan, jolloin supan pohjalle muodostuu järvi tai se soistuu. Pyhälampi on tyypillinen suppalampi. Pyhälammesta hieman pohjoiseen Niskapietiläntien toisella puolella on suuri suppa, joka erottuu hyvin kartalla. Supan mikroilmasto on mielenkiintoinen, sillä lämpötila laskee supan pohjalle mentäessä jopa useita asteita koska kylmä ilma valuu sen pohjalle. Ilmiön voi havaita muun muassa keväisin: kun muut alueet ovat jo vapautuneet lumesta, supan pohjalla on usein vielä lunta ja jäätä. Lämpötilan lasku ilmenee myös supan rinteen kasvillisuudessa. Delta on muodostunut jäätikköjoen purkautuessa mereen. Joen suulle vedenpinnan alle voi kerrostua maa-aineksesta delta (suisto) tai maan pinnalle purkautuessa sanduri (kuivan maan

2 2 delta). Deltat muodostavat maastossa tasaisia kankaita. Kaukopään kangas ja Immolan lentokentän alueet ovat deltamuodostumia. Raviini on veden uurtama, syvä ja kapea laakso. Salpausselän etelärinteessä olevat laaksomaiset uurteet ovat raviineja, näitä on myös Rautionkylässä. Moreeni tarkoittaa sekä jäätikön synnyttämää maalajia että siitä koostuvia moreenimuodostumia. Moreeni on Suomen yleisin maalaji, ja se peittää Suomen kallioperää lähes kauttaaltaan. Suomen maapinta-alasta moreenin osuus on noin 48 %. Moreenit ovat niin kutsuttuja lajittumattomia maalajeja, eli ne sisältävät useaa keskenään sekoittunutta maalajitetta suurista kivenlohkareista aina hienoimpaan saveen. Ykkösluokan pohjavesialue Rautionkylän sijainti karkeajakoisella Salpausselän maaperällä tarkoittaa myös sitä, että alla on paljon hyvää pohjavettä. Imatran kaupungin laajin vesivaranto on Rautionkylän ja Immolan alueella. Euroopan Unionin vesipuitedirektiivin mukaan pohjavesimuodostumalla tarkoitetaan yhtenäisenä vesimassana akviferiin eli pohjavesivarastoon varastoitunutta pohjavettä. Pohjavesialueiden rajaus perustuu luonnontieteellisiin tekijöihin niiden tietojen pohjalta, jotka ovat kartoitushetkellä käytettävissä. Pohjavesialueen hyvin vettä läpäisevä osa eli niin sanottu muodostumisalue on rajattu siten, että tällä alueella maaperän vedenläpäisevyys maanpinnan ja pohjavedenpinnan välillä on hyvä. Pohjavesialueen raja osoittaa sitä aluetta, jolla on vaikutusta pohjavesiesiintymän veden laatuun tai muodostumiseen. Immalanjärvi (Immolanjärvi) Immalanjärvi sijaitsee Salpausselän etelä- eli alapuolella. Järven pinta on noin 6 metriä Saimaan keskitasoa alempana ja pinta-ala on noin 20 neliökilometriä. Järven valuma-alue on 71 neliökilometriä josta 35 neliökilometriä on metsää, 4 neliökilometriä maatalousmaata ja 4 neliökilometriä suota. Järven syvin kohta on hieman yli 40 metriä ja keskisyvyys 8 metriä. Immalanjärvi on kirkasvetinen, karu ja hiekkapohjainen järvi lukuun ottamatta Laitilanlahden pohjukkaa, joka viimevuosina on rehevöitynyt. Immalanjärvi oli aikaisemminu Imatran kaupungin ja Ruokolahden kunnan raakavesilähteenä, nykyisin talousvesi otetaan pohjavedestä. Veden korkeuden vuotuinen vaihteluväli on noin cm. Immalanjärvi laskee Unterniskan jokea pitkin Vuokseen ja Laatokkaan. Immalanjärvessä elää 18 eri kalalajia. Järvi on tunnettu suurista lahnoista sekä runsaasta hauki- ja muikkukannasta. Unterniskanjoki ja Immalanjärven lasku Immalanjärven lasku-uomana toimi Virasoja jo ennen Vuoksen syntyä, mikä tapahtui 5700 vuotta sitten. Virasojalla oli merkittävä rooli Vuoksen synnyssä: Vuokseen verrattuna vähävetinen Virasoja oli hakeutunut ikivanhaan kallioruhjelaaksoon jo heti jääkauden jälkeen ja vuosituhansien ajan vähitellen uurtanut maaperään alku-uran syntyvän Vuoksen valtaville vesimassoille. Immalanjärven vedet käännettiin 1890-

3 3 luvulla virtaamaan Unterniskanjokeen, joka laskee Vuokseen Enson, nykyisin Svetogorskin kaupungin alueella. Immalanjärven purku-uoman muokkaamisella haluttiin selkeyttää Vuoksen yläjuoksun muotoa ja tasata vedenvirtausta voimalaitosrakentamista varten. Unterniskanjoen kääntämiseen liittyi myös Viipurista Antrean kautta Imatralle rakennettu rautatie, jota jatkettiin Imatran asemalta Harakanniemeen Saimaan rannalle. Vuoksen rantamilla maita omistanut insinööri Törnudd ehdotti vuonna 1892 radan suunnittelun yhteydessä, että rautatien alitse ei tehtäisi Virasojalle aukkoa, vaan Immalanjärvestä tuleva laskujoki suljettaisiin rautatiepenkalla ja Immalanjärven vedet laitettaisiin kulkemaan yksinomaan Unterniskanjokeen. Rautatien rakentaminen tulisi näin halvemmaksi ja Immalanjärven liejuiset rannat kuivuisivat, kun vesi saataisiin helposti virtaamaan alempaan paikkaan Vuoksessa kuin Neitsytniemen lahti. Törnudd pelotteli vielä, että jos Vuoksen pinta oleellisesti nousisi, niin saattaisi Vuoksen vesi etsiä uuden reitin Virasojan kautta kohti Unterniskanjokea. Virasojan kohdalle rakennettiin rautatiehen kivistä silta joen yli ja vielä silloin sai Virasoja toimia Immalanjärven laskujokena luvulla Imatrankosken patoamisen vuoksi Vuoksen vedenpinta nousi Vuoksessa, eikä vesi enää virtaa Virasojassa, joka on padolla katkaistu Sienimäen alta. Nykyisin Immalanjärvi on Suomen ja Venäjän välinen rajajärvi, mikä on osaltaan vaikeuttanut sen kunnossapitoa. Maatalouden lannoitteet ja metsien ojitus ovat kuormittaneet järveen laskevista ojista tulevan veden mukana Immalanjärveä. Tehostuneiden ympäristönsuojelutoimenpiteiden ansiosta järven vedenlaatu on kuitenkin arvioitu lievästä rehevöitymisestä huolimatta erinomaiseksi ja osittain hyväksi 2000-luvulla. Laskujoen muutoksen yhteydessä Immalanjärven vedenpinta laski noin yhden metrin 1800-luvun loppuvuosina. Laskun tuoma kapea vyöhyke kuivaa maata oli Immalanjärven osakaskunnan yhteisomistuksessa noin 100 vuotta, kunnes ranta-alueiden omistusta selkeytettiin myös Rautionkylän alueella 2000-luvun alussa. Immalanjärven vedenkorkeus- ja jäätilastoa on pidetty Kymälahdessa sijaitsevalla Imatran kaupungin vesilaitoksella 1060-luvun alkupuolelta lähtien. Arvokkaita luontotyyppejä ja kasviharvinaisuuksia Rautionkylässä Immalanjärven ranta-alueen tervaleppäkorpi kuuluu luonnonsuojelulain mukaan suojeltaviin luontotyyppeihin. Tervaleppäkorvessa on tulvien tai lähteiden vuoksi läpi kasvukauden niin märkää, että valtapuulajina siellä on muita puulajejamme paremmin tulvaa sietävä tervaleppä (Alnus glutinosa). Tervaleppäkorvelle ovat ominaisia vanhat, kookkaat ja usein monirunkoiset tervalepät. Kosteus ja tiheään kasvavan tervalepän varjostus synnyttävät tasaisen, viileän ja kostean pienilmaston. Harjumetsien paahdeympäristöjä on etelästä länteen avautuvilla harjunrinteillä ja niiden välittömässä läheisyydessä. Paisteisilla rinteillä lämpöolot ovat äärevät ja vettä läpäisevä hiekkamaa kuivuu nopeasti. Siksi niiden kasvillisuus on yleensä niukkaa ja puusto harvaa. Immolan lentokentälle on muodostunut maaston karuuden ja lentokenttäkäytön vuoksi avoimena pidetyn ympäristön vuoksi ainutlaatuinen kuivan kedon kasvillisuusalue. Harvinaistuneita tai vaarantuneiksi

4 4 luokiteltuja ketokasveja on mm. kissankäpälä, keltamatara, ketoneidonlukko ja ketoneilikka. Kedon monipuolinen kasvillisuus on erinomainen elinympäristö päiväperhosille. Kasvierikoisuuksia ja tavallisia tuttavuuksia Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) kasvaa karuilla harjumäntykankailla. Suomessa laji on vähentynyt soranoton, metsien umpeen kasvamisen, metsänhakkuiden ja keräilyn takia nyt uhanalaisen kangasvuokon kerääminen on kielletty. Kangasvuokkoa voi nähdä useina esiintyminä Rautionkylän alueella touko-kesäkuun vaihteessa. Kangasvuokko on Etelä-Karjalan maakuntakasvi. Kangasajuruohon (Thymus serpyllum) tyypillinen kasvupaikka on aurinkoinen paahderinne. Ikivihreä kasvi kukkii heinäkuussa, jolloin kukkia on runsaasti, ja ne ovat vaaleanpunaisia. Suomessa Kangasajuruoho ei ole kovin yleinen missään päin maata, Rautionkylässä sitä näkee paikoin katujen varsilla. Kangasajuruohoa voidaan käyttää mausteena (timjami). Valkolehdokki (Platanthera bifolia) tuoksuu erityisesti yöaikaan voimakkaasti, ja sen pölyttäjinä toimivat pääasiassa yöperhoset, ennen kaikkea kiitäjät. Valkolehdokki ei ole kovin vaatelias laji elinympäristönsä suhteen. Se viihtyy lehdoissa, rehevissä kangasmetsissä, harjulehdoissa, lehtomaisissa metsissä, letto- ja lehtokorvissa sekä kosteilla niityillä ja metsäaukeilla. Laji on kuitenkin suuresti taantunut 1900-luvun loppupuolella, ja se on nykyisin kokonaan rauhoitettu. Rautionkylän alueelta löytyy valkolehdokkia. Mänty on Rautionkylän pääpuulaji. Immolan kankaan puuston ikä on tasaisesti noin 50-vuotiasta, sillä se kylvettiin vuonna 1957 tapahtuneen myrskyn kaadettua aiemmin alueella kasvaneen metsän lähes täydellisesti. Joitakin puita myrsky onneksi säästi, ja niinpä voimme ihailla komeita yli 100-vuotiaita petäjiä Niskapietiläntien varrella ja mm. Raution päiväkodin pihamaalla. Tammi ja vaahtera ovat levinneet talojen pihoilta lähimetsiin. Toistaiseksi vielä taimiasteella olevat lukuisat tammet ja vaahterat saattavat kasvaessaan muuttaa puulajivalikoimaa Rautionkylän ympäristössä. Itsenäisyyden kuuset erottuvat maisemassa, kun katsoo koulun pihalta Immalanjärven suuntaan omakotialueelle. Monen talon pihalla kasvaa samankokoinen tuuhea kuusi, joka on istutettu vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna. Tämä tieto pitää vielä tarkistaa! Immolan lehmusrivi Niskapietiläntien varrella muodostaa puistomaisen kujanteen kevyenliikenteen väylälle Immolan upseerikerhon ja asuintalojen kohdalla. Linnutkin viihtyvät Immalanjärven rannalla Rautionkylän kaupunginosayhdistys teetti ranta-alueen linnustoselvityksen osana ympäristöhanketta vuonna Pesimälinnustoa selvitettiin maalintujen kartoitusmenetelmällä ja vesilintujen runsautta poikuehavaintojen perusteella. Alueella havaittiin 39 pesivää ja 9 mahdollisesti pesivää lintulajia. Kokonaisparimäärä oli Lajimäärä ja erityisesti lintutiheys oli Suomen oloissa huomattava, noin paria km 2. Linnusto oli runsainta Immalanjärven rannan tervalepikossa, tervalepikon ja Rautionkylän asutusalueen välisellä lehtimetsä- ja pensaikkoalueella sekä ruovikoissa.

5 5 Viisi runsainta lintulajia olivat peippo, pajulintu, lehtokerttu, punakylkirastas ja räkättirastas. Uhanalaisista ja vaarantuneista lajeista havaittiin pesivänä pikkutikka ja mahdollisesti pesivänä käenpiika. Muita vaateliaita, valtakunnallisesti tai alueellisesti vähälukuisia lajeja olivat kuhankeittäjä, rytikerttunen, mustapääkerttu, kultarinta ja nokkavarpunen. Harvinaisesta rastaskerttusesta on reviirihavaintotieto vuodelta Lisäksi Isokallion alueella havaittiin merkkejä uhanalaisen ja vaarantuneen liito-oravan oleskelusta. Asukkaat aikojen alusta Harjuilla ja reunamuodostuma-alueilla on esihistoriallista ja historiallista merkitystä. Harjuja on vanhastaan käytetty polkujen ja teiden pohjina, ja ne ovat ohjanneet asutuksen sijoittumista. Suuri osa tunnetuista muinaisjäännöksistä sijaitsee hiekkaisilla harjukankailla. Immalanjärven rannalta Rautionkylän alueelta tunnetaan kaksi muinaisjäännöstä, jotka todistavat varhaisesta asutuksesta vuosituhansia sitten. Varhaiset ihmiset ovat löytäneet suotuisan asuinpaikan Salpausselän etelärinteeltä kirkasvetisen ja kalaisan järven rannalta! Merkkejä asuinpaikoista on löydetty kallioisesta Ukonniemestä ja Hiekkoinlahden hiekkarannalta. Ukonniemen kohde on otettu mukaan opastettuihin esihistoriakohteisiin ja paikalla on tietotaulu. Hiekkoinlahdessakin on kyltti, joka kertoo kivikautisesta paikasta. Muinaismuistolaki kieltää kaivamisen näissä kohteissa. Ukonniemen kivikautinen asuinpaikka Immolanjärven Ukonniemen kivikautinen asuinpaikka on poikkeuksellinen, koska se sijaitsee korkealla kallionniemellä järven rannalla. Paikalta on löytynyt arkiseen elämään liittyvää materiaalia, saviastianpalasia, iskoksia, palaneita luita sekä kivinen kourutaltta ja kaapimia, joita käytettiin esimerkiksi nahkojen muokkaamiseen. Ukonniemen asutus ajoittuu samaan kampakeraamiseen kauteen n vuotta sitten kuin muutkin Imatran alueen löydöt. Nykyisen Vuoksenniskan alueelta on tehty myös muutamia yksittäisiä löytöjä, jotka nekin kertovat varhaisimmasta asutuksesta tuolla seudulla. Ensimmäiset asukkaat ovat tulleet kalastuksen ja peuranpyynnin perässä ja pikkuhiljaa asettuneet asumaan pysyvämminkin. Löytyneissä esineissä on osassa käytetty piitä, joka on ollut tuontitavaraa Suomeen. Sitä on tuotu Itä-Suomeen Länsi- ja Luoteis-Venäjältä. Saimaan rannoilla on kalliomaalauksia, jotka nekin kertovat että alueella on ollut jonkinlaista asutusta jo kivikaudella. Varhaisimmat asukkaat harjoittivat kalastuksen ja peuranpyynnin ohella linnustusta sekä hylkeenpyyntiä. Humpusaaren rantakivikosta on löydetty kaavin, jonka iäksi kansallismuseossa arvioitiin 7000 vuotta. Esine on viherliusketta, jota tavataan vain pienellä alueella Äänisen rannalla. Kiven poimi taskuunsa sattumalta Mikko-poika, joka oli perheen kanssa viettämässä päivää Humpusaaressa. Erikoinen kivi alkoi kiinnostaa, ja se lähetettiin museovirastoon tutkittavaksi. Nyt kivikirves on nähtävänä Imatran kaupunginmuseon vitriinissä kahden muun Immalanjärveltä löydetyn kivikirveen seurassa. Luvun lähteet: Matti Hakulinen, Saimaan jääjärvet. Geomatti Oy Matti Hakulinen, Suursaimaa. Geomatti Oy Imatran luonnonsuojeluselvitys Imatran kaupunki. Sakari Tossavainen, Sakun kuvakulma. UV Karri Kuitunen, Rautionkylän linnustoselvitys. Raution kaupunginosayhdistykselle nettisivuja