VAIHTORAPORTTI. SUSANNA IMMONEN Informaatioverkostot, Perustieteiden korkeakoulu. Syyslukukausi UFISA-projekti. Vaihtoraporttini saa julkaista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAIHTORAPORTTI. SUSANNA IMMONEN Informaatioverkostot, Perustieteiden korkeakoulu. Syyslukukausi 2015. UFISA-projekti. Vaihtoraporttini saa julkaista."

Transkriptio

1 SUSANNA IMMONEN Informaatioverkostot, Perustieteiden korkeakoulu. Syyslukukausi UFISA-projekti. Vaihtoraporttini saa julkaista. VAIHTORAPORTTI Polytechnic of Namibia

2 Palaute: Kiitos kv-opiskelijapalveluille kaikesta avusta vaihdon järjestelyihin liittyen. Oli erittäin suuri apu päästä juttelemaan käytännön järjestelyistä ja koin, että sain riittävästi neuvoja kaiken suhteen. Hienoa, että koulumme tukee vaihtoon lähtöä niin hyvin. Lisäksi vaihtoon lähtijöille tarkoitettu Cimo:n järjestämä koulutus oli hyödyllinen. Vaihtoraportti Namibia Valitsin Namibian vaihtokohteeksi, koska olin jo pitkään halunnut matkustaa Afrikkaan ja koulullamme oli käynnissä mielenkiintoinen yhteistyöprojekti Namibiassa. Namibia on maailman toiseksi harvimpaan asutuista maista. Se on pinta-alaltaan lähes kolme kertaa Suomen kokoinen ja samanaikaisesti sen väkiluku on vain 2,3 miljoonaa. Kuitenkin 2,3 miljoonan ihmisen populaatioon mahtuu huikea eri kulttuurien rikkauksien kirjo. Namibialaiset jakautuvat noin kahteentoista pääheimoon, joista jokaisella on omat maa-alueet, kielet ja kulttuurit. Vaihdon aikana opin hiljalleen erottamaan eri heimoja toisistaan. Owambot on selvästi suurin heimo, jotka voi tunnistaa muun muassa suomalaisista nimistä, pinkeistä perinneasuista tai siitä, että he ovat kotoisin Namibian pohjoisosasta alueelta, jossa lähes kaikkien kaupunkien tai kylien nimi alkaa o :lla. Aluetta kutsutaan Owamboland:ksi. Damaroiden puhetta rytmittävät kliksut. Herero-naisten perinneasuihin kuuluvat puolestaan lehmän sarvia edustava päähine ja pitkä mekko. Afrikaanseista monien sukujuuret ovat Saksassa tai Englannissa, ja heidän kielensä afrikaans kuulostaa hollannilta. Namibian pääkaupunki, Windhoek, onkin eri kulttuurien kehto. Kaikkia yhdistää sama kieli, englanti, joka on yksi Namibian virallisista kielistä. Lisäksi saksaa kuulee puhuttavan yleisesti ottaen varsin paljon. Tämä juontaa juurensa kolonialismin aikakaudelta, jolloin Namibia oli Saksan alaisuudessa. Saksalaisuus on muutenkin hyvin edustettuna Windhoekissa: monet rakennukset noudattavat saksalaisen arkkitehtuurin piirteitä, ruokakaupasta ja ravintoloista löytyy bratwurstia ja brotcheneita sekä lokakuussa on mahdollisuus osallistua oktoberfesteihin. Windhoek on väkiluvultaan suunnilleen Turun kokoinen kaupunki. Windhoekin keskusta on varsin länsimaalaisen oloinen. Katujen varsilla on hienoja rakennuksia ja kaupungista löytyy useita ostoskeskuksia. Kaupungin laitamilla on köyhempi alue, jota kutsutaan Katuturaksi. Siellä asuu noin puolet Windhoekin väestöstä. Etukäteen odotin näkeväni paljon afrikkalaisia kuoseja katukuvassa, mutta ihmiset pukeutuvat länsimaalaiseen tyyliin. Liikenne on vasemmanpuoleinen ja liikkuminen tapahtuu taksilla. Joukkoliikennettä ei ole ja pyöräily harvinaista. Namibia on kuiva ja kuuma maa. Hämmästyttävää oli se, että sää pysyi samana koko puolen vuoden ajan. Joka päivä oli aurinkoista ja noin 30 astetta lämmintä. Vuodenajat ovat

3 päinvastaiset Suomeen verrattuna. Heinäkuussa Namibiassa on talvi, jolloin öisin lämpötila voi laskea nollaan. Joulukuussa puolestaan on kesä ja sadekausi alkaa niihin aikoihin. Suomella ja Namibialla on erityiset suhteet. Tähän on vaikuttanut osaltaan paljon se, että Martti Ahtisaari oli tärkeässä roolissa Namibian itsenäistymisessä. Lisäksi suomalaisella lähetystyöllä on ollut pitkät perinteet Namibiassa, minkä seurauksena monet namibialaiset ovat saaneet nimekseen perinteisiä suomalaisia nimiä, kuten Martti, Toivo, Lahja, Vilho tai Saara. Lapsen nimeäminen toisen mukaan on merkinnyt kunnianosoitusta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa Menin vaihtoon UFISA-ohjelman kautta (User Centered Design for Innovative Services), jota rahoitti Suomen ulkoministeriö. Projekti loppui joulukuussa 2015, mutta Aalto-yliopisto teki yhteistyösopimuksen Namibian yliopiston kanssa, joten tulevaisuudessakin on mahdollista lähteä sinne vaihtoon. Olin varautunut suuritöiseen hakuprosessiin ja järjestelyihin, sillä olin kuullut huhuja lukuisten lomakkeiden täytöstä ja byrokratiaportaista. Järjestelyt tietenkin vaativat oman aikansa ja vaivansa, mutta loppujen lopuksi ne menivät kivuttomammin kuin olin kuvitellut. Täytin lomakkeet ja hankin tarvittavat liitteet, minkä jälkeen toimitin ne Aallon vaihtokoordinaattorille. Kohdeyliopisto huolehti viisumin hankkimisesta puolestani. Suosittelen, että kannattaa mahdollisimman pian toimittaa viisumihakemus eteenpäin. Itsellä viisumin saaminen meni nimittäin viime tinkaan. Ennen lähtöä Cimo järjesti yhden päivän mittaisen koulutuksen vaihtoon lähteville. Koulutuksessa käytiin läpi turvallisuusasioita ja käytännönjärjestelyjä. Koin, että koulutus oli hyödyllinen. Käytännön asiat vaihtokohteessa Lähdin vaihtoon toisen opiskelukaverini kanssa. Suunnittelimme ja varasimme yhdessä asumiskuviot vaihdon ajaksi. Kohdeyliopisto antoi listan neljästä eri asumisvaihtoehdosta. Lisäksi saimme vinkkejä meitä ennen Namibiassa vaihdossa olleelta opiskelukaverilta. Windhoekissa on vähän kalustettuja vuokra-asuntoja, joten hostelliasuminen tai AirBnB olivat käytännössä potentiaalisimmat vaihtoehdot. Asuimme ensimmäisen kuukauden ajan koulua lähellä sijaitsevassa hostellissa ja lopun ajan kuuden hengen kommuunissa. Jälkeenpäin ajateltuna nämä valinnat osuivat täysin nappiin, vaikka päätöksien tekeminen ennen vaihtoa hatarin tiedoin tuntui haastavalta. Ensimmäisen kuukauden aikana oli hyvä asua hostellissa, sillä siellä pääsi helposti tutustumaan muihin. Tämän jälkeen muutimme Chameleon Backbackers:n (eräs hostelli) pitkäaikaisille asukeille tarkoitettuun omakotitaloon, johon tuli asumaan meidän lisäksi kaksi muuta vaihtaria Suomesta sekä kaksi saksalaista. Asunto oli vain parin minuutin kävelymatkan päässä kampuksesta ja muutenkin erittäin hyvätasoinen. Namibiassa asuessa turvallisuus täytyi ottaa huomioon eri tavalla kuin Suomessa. Rajoituksia omaan toimintaan toi se, ettei pimeän jälkeen ollut hyvä enää liikkua yksin ulkona. Piti myös välttää turvattomia paikkoja ja seutuja etenkin pimeällä. Monet kaverini ryöstettiin, ja koulun ympäristössä tapahtui useampia varkauksia. Kuitenkaan näihin ei

4 liittynyt väkivaltaa. En illalla ulos lähtiessä ottanut älypuhelintani mukaan vaan vanhan Nokian. Itsellä oli kuitenkin koko ajan turvallinen olo eikä vaarallisia tilanteita sattunut omalle kohdalle. Namibia on Afrikan mittakaavassa turvallisimmasta päästä. Namibian hintataso on myös jonkin verran alhaisempi kuin Suomessa. Rahayksikkö on Namibian dollari, mutta randit käyvät myös. Käytin ehdottomasti useammin käteistä kuin korttia. Tippaaminen on myös standardi ja sen suuruus on 10 %. Windhoekissa ei ole joukkoliikennettä, vaan sen korvaavat taksit. Yhden taksimatkan hinta vaihtelee 0,70 1,40 e/hlö riippuen alueesta, jonne matkustaa. Yliopisto järjesti joitain aktiviteetteja, mikä oli positiivinen yllätys. Vaihtareille järjestettiin tervetuliaistilaisuus, ja jokainen sai oman buddyn eli paikallisen opiskelijan, joka tutustutti kouluun ja lähialueeseen. Koulussa oli myös muutamia kerhoja ja urheilujoukkueita, joihin sai mennä mukaan. Itse menin Polytechnicin tyttöjen koripallojoukkueeseen mukaan. Opinnot Suurimman osan ajasta käytimme UFISA-projektin parissa, jonka tavoitteena on parantaa paikallisten nuorten työllistymistä. Osallistuimme käytännössä kahteen aktiviteettiin: valmistelimme tulevaa tapahtumaa yhdessä paikallisten nuorten kanssa sekä suunnittelimme digitaalista työnvälityspalvelua RLabs-nimiselle organisaatiolle. Aina torstaisin järjestettiin workshop, jolloin valmistelimme nuorten kanssa tulevaa tapahtumaa. Mieleenpainuvinta oli, kun vierailimme Havanassa, joka on köyhin asuinalue Windhoekissa. Osa workshopin nuorista asui siellä ja he esittelivät meille kotikulmiaan. Työnhakupalvelua kehitimme 4 hengen tiimissä. Raportoimme RLabsin vetäjälle aina tuloksistamme ja keskustelimme uusista tehtävistä ja tavoitteista. Työskentelymme oli suurimmaksi osaksi aika itsenäistä ja siinä pääsi kunnolla vaikuttamaan työhön. Kuva 1. Ryhmätyöskentelyä

5 Kuva 2. Meidän ryhmä. Projektin lisäksi osallistuimme yhdelle kurssille. Kurssivalinnoissa auttoi vastuuprofessorimme. Hän suositteli meille kursseja, joista valitsimme mielenkiintoisen. Kurssivalintoja tehdessä selasimme myös koulun opinto-ohjelmaa. Valitsimme kurssin, jota piti vastuuprofessorimme. Kurssin ryhmäkoko oli pieni: vain noin 8 opiskelijaa koko kurssilla. Opetus oli laadukasta, aika keskustelupainotteista, ja kurssityö mielenkiintoinen. Minulla jäi kokonaisuudessaan hyvä kokemus kurssista. Professorit olivat ystävällisiä. Esimerkiksi laitoksemme johtaja tarjosi minulle ja suomalaiselle vaihtarikaverilleni lounaan pariin kertaan, ja vastuuprofessorimme heitti meidät autollaan kotiin iltaluentojen jälkeen. Vaihtokoordinaattorimme Susan oli myös erittäin ystävällinen ja hänen luo sai mennä juttelemaan mistä vaan mieltä askarruttavasta asiasta. Suoritusten hyväksyntä otti aikansa mihin kannattaa yleisesti ottaenkin varautua, kun lähtee Namibiaan vaihtoon. Meni kuukausia Suomeen paluun jälkeen ennen kuin suoritusmerkinnät näkyivät opintorekisterissäni. Vapaa-aika Vietin suurimman osan vapaa-ajasta muiden vaihtareiden ja paikallisten kavereiden kanssa. Nautin paljon namibialaisesta spontaanista ja yhteisöllisestä elämäntavasta. Etukäteen ei koskaan juurikaan suunniteltu mitään, mutta aina tapahtui jotain. Perus arki-iltoina kävimme ulkona syömässä, tiistaisin karaokessa, ajeltiin padolle, pelattiin bilistä, oli illanistujaisia, käytiin konserteissa, ihan vaan hengailtiin ja kokkailtiin. Pelasin myös koripalloa koulun korisjengissä ja meillä oli viikoittain treenit ja/tai peli. Olisin halunnut urheilla enemmänkin, mutta salimaksut olivat korkeat ja toisaalta päivisin yli 30 asteen lämpötila vähän rajoitti urheilua. Kävin myös muutaman kerran eräässä orpokodissa

6 auttamassa ja leikkimässä lasten kanssa, mikä oli erittäin antoisa ja ajattelua herättävä kokemus. Tehtiin myös monia reissuja ympäri Namibiaa. Sossusvleissa on kauniit, oranssit hiekkadyynit, Swakopmundissa pääsin ajamaan mönkijällä dyyneillä ja Etoshakansallispuistossa nähtiin kirahveja, seeproja, gepardeja ja lukuisia muita eläimiä. Namibiassa on todella paljon nähtävää! Yksi mieleenpainuvimmista reissuista oli se, kun meille tarjoutui mahdollisuus osallistua paikallisiin häihin. Häät kestivät kaksi päivää ja pääsimme yöpymään kaverimme tädin kotona Pohjois-Namibian maaseudulla. Kuva 3. Dead Valley Sossusvleissä. Matkustelimme myös muissa eteläisen Afrikan maissa. Namibiasta on varsin helppoa mennä käymään Etelä-Afrikassa. Kapkaupunkiin ajaa bussilla 18 tuntia. Se on valtavan kaunis kaupunki: keskustaa ympäröi vuoristo ja pitkät hiekkarannat. Siellä on erinomaiset mahdollisuudet tehdä erilaisia aktiviteetteja aina surffauksesta riippuliitoon. Kävimme puolen vuoden aikana lopulta kolmesti Kapkaupungissa. Muita hyväksi havaittuja kohteita ovat Victorian putoukset Zimbabwen ja Sambian rajalla, Malawi-järvi, ja Garden Route Etelä- Afrikassa. Suosittelen lämpimästi reissaamista niin Namibian sisällä kuin myös muissa maissa! Reflektointi Olen erittäin tyytyväinen siitä, että lähdin vaihtoon Namibiaan. Oli hienoa päästä tutustumaan ihmisiin eri taustoista. Koen, että opin paljon niin uusista kulttuureista kuin myös itsestäni. Jälkeenpäin olen lämmöllä muistellut namibialaista yhteisöllistä ja spontaania elämäntapaa, joka on aika vastakohtainen suomalaiselle hektisyydelle. En

7 esimerkiksi käyttänyt puoleen vuoteen kalenteria ollenkaan. Minusta tuntui, että aina tapahtui jotain, vaikka hirveästi ei mitään suunniteltu etukäteen. Namibialainen aikakäsitys on erittäin rento niin hyvässä kuin pahassakin. There s no hurry in Africa -sanonta pitää täysin paikkansa. Kannattaa varautua joutua odottamaan ja siihen että suunnitelmat voivat muuttua monestikin. Kuitenkin kaikilla asioilla on tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin. Jos Afrikan maat kiinnostavat vaihtokohteina, niin Namibia on hyvä vaihtoehto. Vaikka turvallisuusasioihin pitää kiinnittää enemmän huomiota, niin Namibia on Afrikan mittakaavassa leppoisa maa. Terveisinä lähetän seuraaville, että avoimin mielin vaan matkaan! Kannattaa mennä mukaan moneen ja ottaa kaikki irti vaihtokokemuksesta.

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita

Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Afrikka-liikkuvuus North-South- Southin jälkeen: parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita Kv-kevätpäivät 11.6.2016 Raisa Asikainen ja AnneSophie Hokkanen, Helsingin yliopisto Tuija Koponen, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat Vieraiden Pohjolassa maiden ihmiset Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Kemian tekniikan koulutusohjelma/life Science Technologies Vaihtoyliopisto: Instituto Superior Técnico Vaihto-ohjelma: Erasmus Vaihtoaika: 9/2015-2/2016

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 1 VAIHTOPAIKAN VALINTA... 3 JÄRJESTELYT... 3 Viralliset

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012

University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Vaihtoraportti Juho Savola, k90476 University of Stellenbosch Business School, Etelä-Afrikka, Kapkaupunki Syksy 2012 Raportissa tulen kertomaan omia kokemuksia Etelä-Afrikasta ja USB:sta vaihtokohteena.

Lisätiedot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Sisällysluettelo 1 Yleiskuvaus...2 2 Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa...4 3 Opinnot...5

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Joonas Puustelli. Erasmus-vaihto. Opetuskieli saksa. Aalto-yliopisto - Konetekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. Joonas Puustelli. Erasmus-vaihto. Opetuskieli saksa. Aalto-yliopisto - Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti Joonas Puustelli Erasmus-vaihto Opetuskieli saksa Aalto-yliopisto - Konetekniikan koulutusohjelma Technische Universität Darmstadt - Machinenbau Lokakuu 2010 - Maaliskuu 2011 1. Yleiskuvaus

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Sini From, Luksia, Turvallisuusala VTUR15, Rijn IJssel

Sini From, Luksia, Turvallisuusala VTUR15, Rijn IJssel Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Perustiedot Sini From, Luksia, Turvallisuusala VTUR15, Rijn IJssel https://www.rijnijssel.nl/, 24.3.-28.4.2018 Kerro työpaikastasi,

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente 1.9.2015 31.1.2016 YLEISKUVA KOHTEESTA Vietin vaihtoni Alankomaiden itäisessä kaupungissa Enschedessä, jonka laitamalla kohdeyliopistoni

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012

VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012 PERUSTIETEIDENKORKEAKOULU VAIHTORAPORTTI Tuulia Talvio Université de Lausanne syksy 2012 Sisällysluettelo 1.JOHDANTO 2.JÄRJESTELYTSUOMESSAJAKOHDEMAASSA 2.1MATKAT 2.2HAKUPROSESSI 2.3VAKUUTUKSET 2.4ASUMINEN

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Automaatio- ja systeemitekniikka. Valter Sandström. valter.sandstrom@gmail.com

Vaihtoraportti. Automaatio- ja systeemitekniikka. Valter Sandström. valter.sandstrom@gmail.com Vaihtoraportti Automaatio- ja systeemitekniikka Valter Sandström valter.sandstrom@gmail.com Vaihto-ohjelma: Freemover Ajankohta: 11.07.2014-21.07.2014 Kohde: Stellenbosch University, Western Cape, South

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Vaihtoraportti Rooman La Sapienza yliopistosta keva tlukaudelta 2014

Vaihtoraportti Rooman La Sapienza yliopistosta keva tlukaudelta 2014 Vaihtoraportti Rooman La Sapienza yliopistosta keva tlukaudelta 2014 Tässä vaihtoraportissa kerrotaan, millaista oli opiskella Euroopan suurimmassa yliopistossa, joka sijaitsee yhdessä kauimmin asutuista

Lisätiedot

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Martti Ahtisaari koulun projekti Namibia, Windhoek, Katutura Global Grant #

Martti Ahtisaari koulun projekti Namibia, Windhoek, Katutura Global Grant # Martti Ahtisaari koulun projekti Namibia, Windhoek, Katutura Global Grant #1412911 Pasilan Rotaryklubi toteutti ensimmäisen Matching Grant projektin Martti Ahtisaari koulun oppilaiden lukutaidon kehittämiseksi

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta Vaihtoraportti Koulutusohjelma Aallossa: Energia- ja LVI-tekniikka Pääaine: Energiatekniikka Vaihtoyliopisto: Czech Technical University in Prague Vaihdon ajankohta: 10.9.2014 16.1.2015 (syyslukukausi

Lisätiedot

Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi

Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi Raportin saa julkaista verkossa Tecnológico de Monterrey,

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japani Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japanista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Tokio Japani 130 milj. Uskonto Valuutta Pinta-ala Shintolaisuus ja buddhalaisuus Yen Tällä sivulla

Lisätiedot

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU) Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Lisätiedot

Vaihtoraportti National Chengchi University

Vaihtoraportti National Chengchi University Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston

Lisätiedot

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus

University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus University of Limerick, Irlanti 09 12 / 2011 Erasmus Vaihtoraportti Opiskelen neljättä vuotta teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelmassa ja vietin viime syksyn Irlannissa Limerickin kaupungissa

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot