Tukholma Keskiajan kaupunki

Transkriptio

1 Tukholma Keskiajan kaupunki Keskiajalla lähes koko Tukholman kaupunki mahtui Stadsholmenille eli alueelle, jota nykyään sanomme Vanhaksi kaupungiksi. Pohjoisen puolella oleva Helgeandsholmen oli myös osa kaupunkia, siellä oli muun muassa yhdistetty sairaala ja vanhainkoti sekä puolustusmuuri pohjoisrannalla. Arkeologit ovat yksimielisiä siitä, että Helgeandsholmen koostui useasta pienestä saaresta ja luodosta. Keskiajalta ei ole olemassa mitään tarkkoja asiakirjoja, joista kävisi ilmi kuinka paljon ihmisiä Tukholmassa asui, mutta tutkijat ovat arvioineet, että 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa kaupungissa asui vakituisesti ihmistä. Lähes kaikki asuivat Stadsholmenilla (nykyinen Gamla stan). Rikkaimmat kauppiaat ja varakkaat käsityöläiset asuivat Järntorgetin lähellä olevissa taloissa. Lännessä, Norrströmin ja Kornhamnin välillä, asuivat köyhimmät, ja siellä tehtiin raskaimpia sekä tulenarkoja käsitöitä. Vähän parempiosaisia asui Stortorgetin läheisyydessä; vähemmän varakkaita kauppiaita sekä monia ylellisyystuotteita valmistavia käsityöläisiä, mm. kultaseppiä. Kaikkein sekalaisin väestönosa asui itäisissä osissa Saltsjönille päin olevan kaupunginmuurin vieressä. Täällä eli varakkaita kauppiaita yhdessä monien köyhien kanssa, suuri osa heistä oli kalastajia. Tällä alueella asuivat useimmat suomalaiset. Kauempana malmeilla oli haja-asutusta, matalissa tönöissä asui raskaan työn tekijöitä kuten käsityöläisiä, rakennustyöläisiä ja kuljetusammateissa työskenteleviä. Täällä asuivat todennäköisesti myös päivätyöläiset, jotka saivat tilapäistä työtä ja joutuivat ehkä myös kerjäämään pysyäkseen hengissä. Keskiajan Tukholma ei siis ollut mikään suuri kaupunki väkiluvultaan tai pintaalaltaan. Se oli kuitenkin Ruotsin suurin kaupunki ja suunnilleen yhtä suuri kuin Rostock ja Stralsund, mutta kauppakumppanit Bremen ja Hampuri olivat suurempia, niissä oli noin asukasta. Lontoossa arvioidaan olleen asukasta ja Pariisissa yli Vasta 1580-luvulta on säilynyt tietoa Tukholman väestön syntyperästä. Väkiluku oli luultavasti pienentynyt Kristian II:n järjestämän verilöylyn ja Kustaa Vaasan piirityksen jälkeen, mutta kuningas yritti pontevasti saada lisää väkeä kaupunkiin. Monilla 1580-luvun tukholmalaisilla oli juuret Ruotsin sisämaassa, mutta myös Suomesta tuli paljon väkeä. Tähän vaikutti se, että Tukholma oli norrlantilaisten ja suomalaisten tapulikaupunki, eli he saivat käydä ulkomaankauppaa vain pääkaupungin välityksellä. Asia oli päätetty jo 1

2 keskiajalla kaupunkilaissa ja kumottiin vasta vuonna Kaupungissa on aina ollut suomalaisia, sen vahvistavat historiantutkijatkin. Vanha ruotsalainen sanonta Mitt sa finn om Stockholm kertoo myös omaa kieltään. Suomalaisten määrää on vaikea tietää tarkkaan, mutta heitä arvioidaan olleen 1400-luvun lopussa 10-20% kaupungin asukkaista. Suurin osa heistä kuului vielä ja 1600-luvullakin alempiin sosiaaliluokkiin; he olivat ajureita, kalastajia, pursimiehiä, palvelusväkeä ja erilaisia alempia virkamiehiä. Useimmat tulivat Ahvenanmaalta ja Suomen rannikkoseuduilta, vain harvojen juuret olivat Suomen sisämaassa. Kiertokävely Slussenilta Järntorgetille Aloitamme kävelyn Slussenin metroasemalta. Kuljemme kohti Skeppsbronia ja vasemmalla näkyy Kornhamnstorg, joka muutettiin tälle paikalle todennäköisesti 1620-luvulla. Torista käytettiin koko 1600-luvun nimitystä Åkaretorget, luultavasti siksi, että ajurit säilyttivät kärryjään siellä. Veneillä Mälarilta kuljetettu vilja nostettiin maihin ja sitä säilytettiin täällä ennen kuin kuljetettiin edelleen kuluttajille. Ajureista monet olivat suomalaisia. Västerlånggatanin länsipuolella olevan alueen, jolla myös Kornhamnstorg sijaitsee, tuhosi tulipalo vuonna Hallitsijan sijainen Klas Horn - suomalainen aatelismies - johti tutkimuksia siitä, mikä meni vikaan palontorjunnassa. Kaupungin 16 vetäjää, joiden olisi pitänyt auttaa hakemaan vettä Mälarista, olivat paenneet toisten ihmisten mukana. Sen lisäksi ne 11 ajuria, joiden kärryillä vesitynnyrit oli tarkoitus kuljettaa palopaikalle, olivat alkaneet vaatia kiskurihintoja vesikuormista tulipalon riehuessa. Epätoivoiset porvarit, jotka kerjäsivät vettä palon sammuttamiseen, olivat saaneet vastauksen lätt brinna om du icke vill giva. Menemme Järntorgetille, Rautatorille, joka sijaitsee Västerlånggatanin ja Österlånggatanin yhtymäkohdassa. Alun perin tämä tori oli nimeltään Korntorget, mutta kun toria alettiin käyttää rautatankojen säilytyspaikkana, nimi vaihtui vähitellen. Rauta tuotiin laivoilla Mälaria pitkin kaivoksista ja kannettiin täällä maihin punnittavaksi. Vaaka oli torin reunassa suunnilleen siinä, missä Ruotsin valtionpankin vanha talo on nyt. Monet raudankantajat olivat suomalaisia. Vuonna 1662 vaaka siirrettiin Södermalmin puolelle, kun Slussenin aluetta järjesteltiin uudelleen. Tämän torin reunalla oli myös monen vuosisadan ajan tullikamari (vuoteen 1636), 2

3 missä tullattiin mm. Suomesta tulevat tavarat. Muutaman kymmenen metrin päässä Järntorgetilta pohjoiseen korttelissa nimeltä Venus oli mustain veljesten luostari, Svartbrödraklostret. Luostarista on enää jäljellä kellariholveja. Kustaa Vaasan lakkautettua luostarin se oli tyhjillään muutaman vuoden, kunnes suomalaiset saivat luvan käyttää tiloja jumalanpalveluksiin vuonna Kansan omalla kielellä saarnaaminen oli protestanttien oppien mukaista ja täällä on saarnattu suomeksi aiemmin kuin Suomessa. Vuonna 1547 Kustaa Vaasa määräsi luostarin purettavaksi, sillä hän tarvitsi tiiliä puolustusrakennelmien pystyttämiseen. Järntorgetilta Ritarihuoneelle Kun torilta lähtee kävelemään Västerlånggatania pitkin, melkein heti oikeallapuolella on Tukholman kapein katu, Mårten Trotzigs gränd. Nimen kujalle on antanut rikas saksalainen kauppias, joka asui kaupungissa yli 30 vuotta. Hän kävi kauppaa raudalla ja kuparilla ja kohtasi kuoleman ollessaan liikematkalla Falunissa vuonna 1617, kun joku tappoi hänet. Vähän matkaa kuljettuamme tulemme poikkikadulle nimeltä Tyska brinken, oikealla puolella ylempänä rinteessä on Saksalainen kirkko. Sen paikalla oli keskiajalla Pyhän Gertrudin kiltatalo, missä saksalaiset porvarit kokoontuivat. Juhana III antoi suomalaisille kiltatalon käyttöön vuonna 1561, jotta nämä voisivat pitää siellä jumalanpalveluksia. Rakennusta laajennettiin suomalaisten tarpeita vastaavaksi. Kun taas saksalaiset jäivät ilman kirkkoa 15 vuotta myöhemmin, saivat hekin käyttää kiltataloa. Lopulta kävi niin, että suomalaiset joutuivat lähtemään; vuodesta 1607 lähtien he saivat pitää jumalanpalveluksensa harmaaveljesten eli fransiskaanien entisessä kirkossa Riddarholmenilla. Saksalaiset puolestaan rakensivat hienon kirkon vanhan kiltatalon paikalle. Ritarihuoneelle päin kuljettaessa yhden poikkikadun nimi on Kåkbrinken. Sanan kåk vanha merkitys häpeäpaalu kertoo, minkälainen rangaistus odotti aikoinaan rikollisia Stortorgetilla. Käännymme kulmasta vasemmalle ja tulemme Lilla Nygatanille. Talosta numero 5 löytyi vuonna 1937 valtava hopeakätkö. Se oli kellariholvin ja pohjakerroksen kivilattian välisessä 3

4 maatäytteessä. Aarteeseen kuului 84 hopeaesinettä ja hopeakolikkoa vuosilta , lähes kaikki ruotsalaisia. Aarteen omisti rikas Lohen perhe, joka piilotti esineet luultavasti vuonna 1743 kun Tukholmassa oli hyvin levotonta. Lilla Nygatania pitkin pääsemme Munkbronille ja Ritarihuoneen edustalle. Taloa suunnitteli neljä eri arkkitehtia ja se rakennettiin 1600-luvulla tontille, jonka ensimmäinen valtakunnankansleri Axel Oxenstierna oli luovuttanut aatelisten kokoontumispaikan rakentamiseen. Monet suomalaiset kunnostautuivat 1600-luvun sodissa ja saivat ansioistaan aatelisarvon - vanhan aatelin 66 suvusta 30:lla on juuret Suomessa. Sukujen vaakunat ovat suuren kokoussalin seinillä. Ritarihuoneen edustalla murhattiin kesäkuun 20. päivänä 1810 kreivi, diplomaatti ja marsalkka Axel von Fersen, jota syytettiin kruununprinssi Karl Augustin myrkyttämisestä. Murha tapahtui prinssin hautajaispäivänä, silminnäkijöiden mukaan väkijoukko hyökkäsi von Fersenin kimppuun ja pahoinpiteli hänet kuoliaaksi. Myöhemmässä oikeudenkäynnissä todettiin, että ydinjoukko muodostui puotipojista ja käsityöläiskisälleistä, sanottiin myös, että joukossa oli suomea puhuvia miehiä. Mutta myös tuomarien joukossa oli suomalainen. Syyllisiä ei koskaan löydetty tai tuomittu; asiaan varmaan vaikutti se, että kuninkaan väitetään olleen tyytyväinen von Fersenin kuolemaan, sillä tämän epäiltiin vehkeilevän kuningasta vastaan. Riddarholmen eli Ritariholma Jatkamme matkaa Ritarihuoneen ohi sillan yli Riddarholmenille eli Ritariholmalle. Saari ei vielä keskiajalla kuulunut Tukholman kaupunkiin. Senaikainen nimi Kidaskär viittaa sanaan killing eli kili, vuohet saivat varmaan käyskennellä vapaasti siellä. Fransiskaanit eli harmaaveljet olivat perustaneet saarelle luostarin 1270-luvulla. Kuningas Maunu Ladonlukko, joka kuoli 1290,antoi suuria lahjoituksia luostarille ja halusi tulla haudatuksi luostarin kirkkoon. Hänen jälkeensä lähes kaikki kuninkaat haudattiin sinne 600 vuoden ajan. Kirkossa on Serafiimiritarikunnan jäsenten vaakunat, joukossa myös Suomen presidenttien vaakunat. Kaksi presidenttiä on ollut aatelissuvun jäseniä, Svinhufvud ja Mannerheim, muille on piirretty uudet vaakunat. Ritariholman saarelle rakennettiin aatelisten palatseja luvulla, silloin kun koko Tukholmaa rakennettiin, 4

5 kunnostettiin ja taloja koristeltiin. Kaupungin väkiluku nousi vuoden 1620 luvusta neljässäkymmenessä vuodessa :een. Tämä tapahtui samaan aikaan kun Ruotsista oli tulossa suurvalta. Kun vanha linna, Tre Kronor, oli palanut vuonna 1697, kuningas perheineen ja hoviväkineen muutti asumaan Ritariholmalle Wrangelin palatsiin. Uuden linnan valmistumisen piti kestää vain kuusi vuotta, mutta siihen kuluikin yli puoli vuosisataa. Ritariholman kirkon vieressä on kaupungin perustajan Birger Jarlin aukio, jonka keskellä seisoo hänen patsaansa. Se on pystytetty vuonna Saaren pohjoiskulmassa on puolustustorni, joka rakennettiin 1530-luvulla. Saunat tulivat Ruotsiin 1200-luvulla. Keskiajalla ja uuden ajan alussa Tukholmassa oli useita saunoja. Suurvallan aikaan aatelisilla ja varakkailla kauppiailla oli luultavasti omat yksityiset saunansa. Yleisissä saunoissa kävi todennäköisesti käsityöläisiä ja osa vähemmän varakkaista kauppiaista. Rengit, piiat, päivätyöläiset ja pursimiehet hakeutuivat taas niihin moniin laittomiin saunoihin, joita oli malmeilla. Eräs ranskalainen vierailija kuvaili saunomista vuonna 1635 yksityiskohtaisesti, rituaali on täsmälleen samanlainen kuin Suomessakin oli ennen vanhaan. Yksi virallinen sauna luvulla oli Gråmunkeholmenilla, toinen läntisessä kaupunginosassa. Rosenbad, jossa nykyään on Ruotsin hallituksen päämaja, on saanut nimensä paikalla olleen saunan mukaan. Siellä olivat erikoisuutena ruusukylvyt. Morsian meni sinne ystävättäriensä kanssa 4 päivää ennen häitä ruusukylpyyn. Kylvyn jälkeen he söivät ja joivat, eli eräänlaiset polttarit talo purettiin ja 1725 kylpylät kiellettiin. Suomalaiset ja norlantilaiset eivät kuitenkaan luopuneet saunomisesta ja pysyivät puhtaina. Muut ruotsalaiset kylpivät vielä 1800-luvun puolessa välissä parhaassa tapauksessa kerran vuodessa. Ruotsin kuningas Oskari II ( ) ei kylpenyt, koska hän piti sitä terveydelle vaarallisena. Saksassa hän otti asian puheeksi, mutta siellä Vilhelm neuvoi häntä olemaan ehdottomasti kylpemättä. Häntä hierottiin kuivilla pyyhkeillä ennen kuin hän meni edustamaa ja hänen sanottiin "haisevan kuninkaalle" avattiin Tukholman ensimmäinen yleinen sauna, Sturebadet. Oskari II ryhtyi saunaseuran suojelijaksi ja oli tämän jälkeen innokas kylpijä ja kylpeminen alkoi yleistyä. Kohti kuninkaanlinnaa Voimme kääntyä takaisin, kulkea yli sillan, ohi Ritarihuoneen ja jatkaa matkaa Mynttorgetille. Nimi viittaa rahapajaan, joka oli tällä paikalla vuosina Katukivillä on maahan merkitty vanhan puolustustornin Norre portin paikka ja 5

6 sen luota Helgeandsholmenille lähteneen vanhan sillan suunta. Helgeandsholmenilla näkyvän Valtiopäivätalon paikalle alkoivat suomalaiset rakentaa kirkkoa 1660-luvulla, muta rahat loppuivat kesken eikä työssä päästy perustuksia pitemmälle. Käytetyt kivet siirrettiin toisten rakennusten perustaksi. Suunnilleen kirkon paikalle rakennettiin myöhemmin kuninkaallinen hevostalli. Nyt voimme kiivetä portaat ylös kuninkaanlinnan pihalle. Aluksi paikalla oli puolustustorni ja sitten Kolmen kruunun linna. Linna paloi 1697 ja uutta linnaa alettiin heti rakentaa. Linna valmistui vasta vuonna Sen pohjoinen siipi lepää vanhan linnan keskiaikaisten muurien päällä. Täällä seisoessamme voimme ajatella niitä lukuisia suomalaisia, jotka ovat palvelleet kuninkaita. Kustaa Vaasa kirjoitti kahdesti Agricolalle Turkuun ja vaati, että tämä lähettäisi hänelle kaksi kirjuria Suomesta. Kuningas kirjoitti myös yleiskirjeen, jossa käskettiin liikenevän työvoiman tulla Suomesta Ruotsiin. Linnan palvelusväkeen on usein kuulunut suomalaisia. Esimerkiksi vuonna 1544 oli linnan 44 rengistä ja sepänrengistä 41 miestä Suomesta kotoisin. Linnanpihaa vartio myös Kristinan patsas. Hän johti menestyksekkäästi Tukholman puolustusta vuonna Tarkkoja muistiinpanoja on säilynyt Kustaa Vaasan ajalta lähtien, ja tiedämme, että suomalaiset toivat Tukholmaan esim. suuria määriä veneitä, tuohta, lautatavaraa, voita, lohta, kuivattua haukea, silakkaa, oravannahkoja ja muita eläinten nahkoja, hylkeenrasvaa, tynnyreitä ja puuastioita. Osa näistä tavaroista myytiin yksityisille, osa kuninkaan hoviin. Kustaa Vaasan aikana tuotiin noin nk. finnekäriliäruotsiin, ne olivat enimmäkseen puulautasia ja tynnyreitä. Vuonna 1548 puolet linnassa syödyistä silakoista oli ostettu suomalaisilta kalastajilta. Vanha sanonta, että Suomi oli Ruotsin ruokakomero eli Sveriges spiskammare, pitää hyvin paikkansa. Suomen sodan aikana olivat suomalaiset sotajoukot perääntyneet Ruotsin puolelle. Niistä oli muodostettu kaksi kenttäpataljoonaa, joista toinen oli Uumajassa ja toinen Gävlessä. Jälkimmäisestä kaupungista joukot marssivat Västeråsiin, missä päätettiin helmikuussa 1810, kuka lähtee takaisin Suomeen, kuka jää. Suomeen lähtevät marssivat Tukholmaan odottamaan laivakuljetusta. Päivä von Fersenin murhan jälkeen 165 suomalaista sotilasta marssi Slottsbackenille, Linnanmäelle, missä heille jaettiin paremmat kiväärit ja ammuksia. He vartioivat muutaman 6

7 päivän ajan vanhan kuningas Kaarle XIII:n turvallisuutta samaan aikaan kun kaupungissa kuohui murhan takia. Sotilaat pääsivät lähtemään Suomeen 26. kesäkuuta. Suomalainen kirkko Suurkirkon edessä on nykyään obeliski ja boulerata. Aiemmin siinä oli suuri pallohuone. Pieni pallohuone eli Lilla bollhuset ( ),jossa kuninkaalliset pelasivat aikanaan sulkapallon tapaista peliä, on yhä edelleen torin laidassa. Suomalainen seurakunta osti rakennuksen kirkokseen vuonna Kirkon sisäpihalla on Tukholman pienin patsas, Järnpojken eli Rautapoika. Sen on tehnyt Liss Eriksson vuonna Seurakunnan ompeluseuralaiset kutovat patsaalle myssyn ja kaulaliinan joka vuosi, ettei sen tarvitse palella talvella. Pojan pää on aina kirkas, sillä kun sitä silittää niin voi toivoa jotain. Monet uskovat myös rahan auttavan. Pihalla kasvaa harvinainen siperialainen siipipähkinäpuu. Suomalaiset häädettiin Ritariholman kirkosta 1719 ja sen jälkeen he saivat käyttää Blasieholmenilla olevaa kappelia muutaman vuoden ja vielä Katariinan sivukappelia ennen kuin pääsivät muuttamaan omaan kirkkoon. Suurtorilta Skeppsbronille Tästä on paras mennä Suurtorille Trädgårdsgatania pitkin. Tori on kaupungin vanhin, se on ollut samalla paikalla keskiajalta lähtien. Sieltä lähtevät kaupungin vanhimmat kadut Skomakargatan ja Köpmangatan kertovat jo nimillään, minkä ammatin harjoittajat ovat sekä asuneet että tehneet työtä näiden katujen varsilla. Tori on ollut monen tapahtuman näyttämönä vuosisatojen aikana. Pahin lienee ollut Kristian II:n järjestämä verilöyly vuonna 1520, jolloin ihmistä teleoitettiin. Viereisen kuvan talon päädyssä sanotaan olevan yhtä monta vaaleata kiveä kuin verilöylyssä tapettiin miehiä. Köpmangatania pitkin pääsi alas nykyisen Skeppsbronin puolelle ja se oli kaupungin pääkatuja keskiajalla. Svartmangatanon kolmas torilta lähtevä katu ja johti mustain veljesten luostariin. Voimme jatkaa matkaa Köpmangatania pitkin ja poiketa Skeppar Olofs grändille. Tämä mies oli Kustaa Vaasan palveluksessa ja organisoi Ruotsin laivaston sekä toimi laivatelakan esimiehenä, hän omisti useita taloja tällä alueella. Oululainen opettaja Sara Wacklin omisti talon numero 1, hän asui 7

8 siinä vuosina ja kirjoitti teoksen Satanen muistelmia Pohjanmaalta. Se on kulttuurihistoriallisesti arvokas teos. Takaisin Köpmangatanille ja matka jatkuu Själagårdsgatanin kulmaan. Siitä käännös oikealle ja askeleet talon numero 13 eteen. Tälle paikalle rakennettiin 1420-luvulla talo, jossa lahjoitusten avulla hoidettiin köyhiä ja sairaita. Mutta Kustaa Vaasa lakkautti laitoksen toiminnan, sillä se toimi katolisen opin mukaan. Hän perusti taloon kirjapainon, jossa painettiin mm. ensimmäiset suomenkieliset kirjat, Mikael Agricolankirjoittama Abc-kiria (1543) ja Agricolan suomentama Uusi testamentti (1548). Myöhemmin talossa on toiminut koulu. Nykyinen rakennus on 1930-luvulta. Palaamme Köpmangatanille ja jatkamme katua alas. Kadun päässä on Pyhä Yrjö ja lohikäärme patsas, joka symboloi Ruotsalaisten voittoa Brunkebergin taistelussa Tanskan Kristian I:stä vastaan vuonna Menemme patsaan ohi alas oikealle ja jonkin matkaa kuljettuamme vasemmalla on matala holvikaari, jonka yläpuolella lukee Stora Hoparegränd. Menemme siitä läpi ja pysähdymme numero 6:n edessä. Kuten yläpuolella oleva kilpikin kertoo, tässä oli viininvetäjien majatalo. Siinäkin ammatissa oli monta suomalaista, varmaan useat heistä ovat viettäneet yönsä tässä talossa. Oven yläpuolella on kuvattu ammattikunnan tärkeät työkalut, veitsi ja imuputki. Viininvetäjien ammatti oli olemassa jo keskiajalla, mutta sen harjoittajat saivat oman ammattikunnan vasta 1680-luvulla. Toisaalta se lakkautettiin vasta 1930-luvulla. Suomalaiset sotalapset Voimme jatkaa Skeppsbronille ja kääntyä oikealle Slussenille päin. Talon numero 28:n seinässä on kilpi, joka on kiinnitetty suomalaisten sotalasten muistoksi. Toisen maailmansodan aikana Suomesta tuotiin ruotsalaisten aloitteesta noin lasta sotaa pakoon. Heidät sijoitettiin ruotsalaisiin perheisiin ympäri maata. Suurin osa lapsista palasi Suomeen sodan 8

9 lopussa, osa adoptoitiin Ruotsiin. Lopetamme kierroksen Slussenille, missä suomalaiset Slussenin sissit oleskelivat vielä 1960-luvulla. Edessämme olevalla Södermalmilla asui jo luvulla paljon suomalaisia. Siihen oli usein syynä heidän ammattinsa, nuottakalastajat pystyivät kuivattamaan siellä verkkojaan ja ajurit saattoivat pitää hevosia laitumella. Monet suomalaiset työskentelivät myös lasitehtaassa, tekstiilitehtaassa ja tupakkatehtaassa, jotka oli perustettu Söderiin. Mutta se on toinen tarina. Kiitos seurasta ja näkemiin! Kaarina Bogren Timo Oldén 9