Vuosi 2014 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 6. varsinainen toimintavuosi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosi 2014 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 6. varsinainen toimintavuosi."

Transkriptio

1 OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ Vuosi 2014 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 6. varsinainen toimintavuosi. Alueyhdistys toteutti toiminnallaan sääntöjensä 2-3 mukaisia tavoitteita. Yhdistyksen tarkoituksena on ollut selkeyttää ja tehostaa opettajien paikallista ja alueellista edunvalvontaa. Tehtäviin kuului vaikuttaminen OAJ:n tavoitteiden toteuttamisessa maakunnan tasolla ja edistää yhteisiä alueellisia hankkeita ja eri jäsenryhmien välistä alueellista yhteistyötä. 2. TOIMINNAN KÄSITTELY 2.1. TOIMINNAN JOHTO Yhdistyksen toimintaa johti yhdistyksen hallitus yleiskokousten päätösten ja sääntöjen mukaisesti. Hallitukseen kuului puheenjohtaja Matti Poikela ja 18 jäsentä. Hallitus valitsi varapuheenjohtajiksi Outi Ylitapio-Mäntylän ja Tiina Kyrön, sihteeriksi Marja-Terttu Ylipaavalniemen, koulutussihteeriksi Pia Reimanin ja tiedottajaksi sekä nettivastaavaksi Ismo Lahtelan ja taloudenhoitajaksi Ismo Lahtelan. Hallitus kokoontui seitsemän kertaa. Kokoukset 3/2014, 4/2014 ja 7/2014 olivat sähköpostikokouksia. Hallituksen kokouksissa olivat kutsuttuina myös toimihenkilöt, OAJ valtuutetut ja alueasiamies. Hallituksen kokousten välillä toiminnasta vastasivat työvaliokunta ja jaokset. Työvaliokunnan muodostivat puheenjohtajisto, taloudenhoitaja, sihteeri, tiedottaja, koulutussihteeri ja OAO:n edustaja sekä alueasiamies. Työvaliokunta kokoontui webexin välityksellä. Työvaliokunta valmisteli hallituksen kokousasiat. Jaoksia olivat Pohjois-Lappi, Keski-Lappi ja Länsi-Pohja. Keski-Lapin jaosta johti Outi Ylitapio-Mäntylä, Pohjois-Lapin jaosta johti Eija Arvola ja Länsi-Pohjan jaosta Esa Seretin. 1

2 Toimintavuoden aikana Länsi-Pohjan jaos kokoontui 5 kertaa, Pohjois-Lapin jaos 1 kertaa ja Keski-Lapin jaos 4 kertaa valmistelemaan asioita alueyhdistyksen hallituksen kokouksiin vietäväksi. Lisäksi jaoksen jäsenet ovat käsitelleet asioita sähköpostin välityksellä. Hallituksen kokoonpano jaoksittain: varsinainen jäsen varajäsen POHJOIS-LAPPI Karen-Anne Näkkäläjärvi-Kaarrekoski Tiina Kyrö Anne Kairala Eija Arvola Pekka Tjäderhane Niko Saarinen Elina Sinisaari Pia Reiman Ritva Rytilahti Irja-Kaisa Lakkala Jorma Autio Tomi Pentinpuro KESKI-LAPPI Petri Kärri Tuija Nikkinen Ritva Lampela Jaakko Sarmola Enni Peltoluhta Anne Markkanen Outi Ylitapio-Mäntylä Tuija Ikäläinen Tapio Lindfors Tuula Narkilahti Osmo Huhtala Tanja Rantala Liisa Heiskari Ari Kunnari LÄNSI-POHJAN JAOS Tuire Kariniemi Tarja Korteniemi Sami Karvonen Esa Seretin Kari Kenttä Matti Poikela Jaana Dahl-Poikela Jaana Paronen Sisko Korrensalo Hanna Tikka Tarmo Niska Kirsti Turska 2

3 Muut t o i m i h e n k i l ö t alueasiamies yt/ts-yhteyshenkilö OAJ:n Nope-kouluttajat Marko Bohm Marko Bohm Mikko Kulmunki, Kaisa Sirkiä Y h t e y s h e n k i l ö t Koululiikuntaliitto KLL Esa Seretin 2.2. JÄSENISTÖ Jäsenmäärät YSI OAO LTO YLL YHTEENSÄ OAJ LAPPI OAJ LAPPI EROTUS JÄSENMÄÄRÄT PAIKALLISYHDISTYS YSI OAO LTO YLL OAJ %-osuus koko Lapin jäsenmäärästä Enontekiö ,24 % Inari ,50 % Kemi ,92 % Kemijärvi ,41 % Keminmaa ,59 % Kittilä ,04 % Kolari ,42 % Lappia ,07 % Muonio ,05 % 3

4 Pelkosenniemi ,45 % Pello ,18 % Posio ,27 % Ranua ,17 % Rovaniemi ,60 % Salla ,33 % Savukoski ,51 % Simo ,54 % Sodankylä ,92 % Tervola ,24 % Tornio ,93 % Utsjoki ,93 % Ylitornio ,72 % OAJ LAPPI ,00 % %-osuus 61,27 % 23,66 % 13,14 % 1,93 % 100 % Huomionosoitukset OAJ:n hopeinen kultaisin lehvin ansiomerkki, Matti Poikela, Simo OAJ:n hopeinen kultaisin lehvin ansiomerkki Ismo Lahtela, Rovaniemi OAJ:n hopeinen kultaisin lehvin ansiomerkki Jaakko Sarmola, Rovaniemi OAJ:n hopeinen ansiomerkki Marita Kukkola, Kemi OAJ:n hopeinen ansiomerkki lehtori Kari Filpus, Kemi Vuoden lappilainen opettaja 2014, rehtori Jorma Väänänen, Tornio 2.3. TOIMIPAIKKA Yhdistyksen toimipaikkana on OAJ:n Lapin aluetoimisto, Rovaniemellä. Toimitilan omistajia ovat OAJ Lappi ja Rovaniemen opettajien ammattiyhdistys. Omistusosuudet ovat OAJ Lappi 1/3 ja ROAY 2/3. Toimitilaa käytetään alueyhdistyksen hallituksen kokous- ja koulutustilana ja se on toimistosihteerin toimipaikka. 4

5 Aluetoimiston käyttötilasto v. 2014: OAJ:läiset kokoukset ja työryhmät 62, muita 7, yhteensä EDUNVALVONTA Alueyhdistys valvoi toimintasuunnitelmansa mukaan jäsenyhdistystensä jäsenten etuja yhteistyössä paikallisyhdistysten kanssa. Ammatillisten opettajien järjestäytymismuutoksesta järjestettiin kaksi tapaamista Tervolassa 4.6 ja Paikallisyhdistyksille on tarjottu alueyhdistyksen toimijoiden vierailuja omiin tilaisuuksiin, mutta yhtään yhteydenottoa ei ole tullut. Alueasiamies tapasi Tornion pääluottamusmiehen ja luottamusmiehen Puheenjohtaja laati vuosikokousten päätöksiin pohjautuen lehdistötiedotteita, joilla pyrittiin vaikuttamaan varhaiskasvatuslain sekä toisen asteen koulutuksen rahoitus ja järjestämislain valmisteluihin ja sisältöihin. Tiedotteita julkaistiin maakunnan päälehdissä ja pienemmissä alueellisissa julkaisuissa. Lisäksi puheenjohtaja oli säännöllisessä kirjeenvaihdossa (sähköposti) opetusalaan myönteisesti suhtautuvien kansanedustajien kanssa. Keskeisinä teemoina näissä keskusteluissa olivat varhaiskasvatuslaki, toisen asteen koulutus ja koulutuksen saavutettavuus sekä koulutuksellinen tasa-arvo. Vaikuttamistyötä harjoitettiin myös sosiaalisessa mediassa. Alueasiamies osallistui mm. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajan ja valtuuston puheenjohtajan tapaamisiin yhdessä Rovaniemen ammatillisten opettajien edustajien kanssa sekä Lastentarhanopettajaliiton järjestämään varhaiskasvatuslakiseminaariin. Maaliskuussa alueasiamies tapasi yhdessä Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anne Liimolan kanssa Länsi-Pohjan, Sodankylän ja Inarin lastentarhanopettajajäseniä sekä Inarin sivistysjohtajan sekä sivistyslautakunnan edustajan alueasiamies osallistui Akavan puheenjohtajan vierailukäyntiin Rovaniemellä ja Akavapäivän järjestelyihin. Yhteistyössä muiden Akavalaisten järjestöjen kanssa järjestettiin viihteellinen muistikoulutus Rovaniemellä ja innovaatio-ilta Torniossa Puheenjohtaja ja alueasiamies osallistuivat Akavan järjestämään Lapin kansanedustajien tapaamiseen Alueasiamies on osallistunut työelämä 2020 Lapin alueverkoston, Maakunnan yhteistyöryhmän sekä ELY-neuvottelukunnan kokouksiin. Edunvalvontatiimin toiminta ei ole selkiytynyt eikä se ole kokoontunut vuoden aikana TOIMIKUNNAT Edunvalvontatiimi Alueasiamies Marko Bohm (LTO), Ismo Lahtela (YSI), Kari Filpus (YSI), Marko Karhu (YLL), Ritva Lampela (OAO) YLL-tiimi Outi Ylitapio-Mäntylä, Heidi Pietarinen ja Sanna Mommo ( 3 jäsentä). OAO-tiimi Ulla Kangasniemi, Raija Kurki, Tuula Häyrinen, Jari Koivumaa, Ulla Hirvonen ja Helena Ranta-Saarela (6 jäsentä). YSI-tiimi 5

6 Matti Alanärä, Perttu Piekkari, Tomi Pentinpuro, Eija Arvola ja Ismo Lahtela, Anu Turunen (6 jäsentä). LTO-tiimi Tanja Rantala, Tiina Kyrö, Kirsti Turska, Teija Sauvolainen, Hannamari Löf- Pentinpuro, Tarja Aikio, Enni Peltoluhta, Anne Markkanen (8 jäsentä). OAJ LAPPI 2014 lehtityöryhmä Päätoimittaja Matti Poikela, Outi Ylitapio-Mäntylä, Enni Peltoluhta, Tuija Nikkinen, toimitussihteeri Marja-Terttu Ylipaavalniemi KOKOUKSET YHDISTYKSEN KOKOUSTEN AJAT, PAIKAT, OSALLISTUJAMÄÄRÄT Hallituksen kokoukset Aika Paikka Läsnä varsinaiset varajäsenet muut kutsutut keskusvaalilautakunnan kokous Rovaniemi / Rovaniemi / webex-kokous / sähköpostikokous / sähköpostikokous / Rovaniemi / Rovaniemi / sähköpostikokous

7 K e v ä t k o k o u s Kevätkokous pidettiin Levillä, hotelli Levitunturissa. Kokouksessa päätettiin yhdistyksen kevätkokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi yhdistyksen julkilausumasta, jonka laati puheenjohtaja Matti Poikela aiheena lukiokoulutuksen saavutettavuus turvattava Lapin kunnissa. Puheenjohtajana toimi Markku Pekkala Keski-Lapin jaoksesta ja sihteerinä Outi Ylitapio-Mäntylä. Virallisia kokousedustajia oli 54. Osallistujia yhteensä oli S y y s k o k o u s Syyskokous pidettiin Kemissä, hotelli Merihovissa. Kokouksessa päätettiin yhdistyksen sääntömääräiset asiat ja julkilausuman laatimisesta aiheena koulutusmenojen leikkaukset loukkaavat nuorten sivistyksellisiä oikeuksia. Puheenjohtajana toimi Ari Arvola Pohjois-Lapin jaoksesta ja sihteerinä yhdistyksen sihteeri Marja-Terttu Ylipaavalniemi. Läsnä oli 44 virallista kokousedustajaa. Osallistujia yhteensä oli KOULUTUS Pohjois-Suomen Opettajainpäivät, OPI , Oulu Pohjois-Suomen Opettajainpäivät pidettiin Pohjankartanon koulussa ja Madetojan musiikkikeskuksessa, Oulussa. Päivien teemana oli Opettajuus myrskyä ja myötätuulta. Mukana oli suuri joukko asiantuntevia luennoitsijoita. Perinteisesti päivillä oli tarjolla myös tasokas kulttuuritarjonta sekä laaja opetusalan näytteilleasettajien joukko. Alueyhdistyksen hallituksesta päiville osallistui 11 henkilöä. Länsi-Pohjan jaoksen koulutustilaisuus , Kemi Koulutustilaisuus pidettiin hotelli Merihovissa. Koulutukseen osallistuivat paikallisyhdistysten hallitusten jäsenet, yhteensä 21. OAJ:stä oli mukana silloinen kehittämispäällikkö Pasi Pesonen. Työhyvinvointikoulutus , Levi OAJ:n lappilaisille opettajille tarkoitettu työkykyyn ja sen ylläpitoon keskittyvä koulutus pidettiin Levillä hotelli Levitunturissa. Koulutus alkoi perjantaina kello 18 ja päättyy lauantaina kello 15 mennessä. Koulutus oli osallistujille ilmainen. OAJ:stä kouluttajana oli työelämäasiamies Riina Länsikallio ja alueyhdistyksestä puheenjohtaja ja alueasiamies. Osallistujia oli yhteensä 50. Alueelliset luottamusmiesten neuvottelupäivät, , Rovaniemi Alueelliset luottamusmiesten neuvottelupäivät on OAJ:n järjestämä virka- tai työehto- 7

8 sopimuksen mukainen vuosittainen koulutus JUKO/OAJ:n pääluottamusmiehille, luottamusmiehille ja paikallisyhdistyksen puheenjohtajille. Vuoden 2014 koulutus pidettiin hotelli Santa Clausissa ja koulutuksesta vastasivat alue-asiamies Marko Bohm/edunvalvontatiimi, OAJ:n työmarkkina-asiamies Pekka Pankkonen ja erityisasiantuntija Lauri Kurvonen. Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset asiat kertoi puheenjohtaja Anne Liimola, LTOL. Rovaniemen kaupungista työnantajan puheenvuoron käytti koulupalvelualuejohtaja Heikki Ervast. Koulutukseen osallistui yhteensä 33. Kevätseminaari , Rovaniemi Kevätseminaari pidettiin kevätkokouksen yhteydessä Levillä Levitunturissa. Perjantaiiltana kokoonnuttiin ammattiryhmittäin, lauantaina aamupäivällä ryhmätöiden pohjalta evästettiin valtuutettuja valtuustokokoukseen. Osallistujia oli 59. Pohjoisten alueyhdistysten neuvottelupäivät , Oulu OAJ Pohjois-Pohjanmaan vuoro oli järjestää tämän vuoden neuvottelupäivät. Päiville kutsuttiin pohjoisten alueyhdistysten työvaliokunnat. Neuvottelupäivät pidettiin hotelli Edenissä, Oulun Nallikarissa. OAJ Lapin työvaliokunnasta osallistui puheenjohtaja. Jatko-Nope , Luosto Jatko-Nope oli tarkoitettu Nope-kurssin käyneille lappilaisille opettajille. Kurssilla tutustuttiin OAJ:n ajankohtaisiin asioihin, kuten edunvalvontaan ja sopimusneuvotteluihin sekä työsuojeluasioihin. Samalla kuultiin kurssilaisten omien paikkakuntien OAJ-yhdistysten kuulumisia. Lisäksi pohdittiin opettajien vastuita ja velvollisuuksia sekä työssä jaksamista nyt, kun varsinaisesta NOPE-kurssista on jo kulunut aikaa. Kurssin järjestävän OAJ:n Lapin alueyhdistyksen tavoitteena oli, että jatkokurssi antaa valmiuksia ja kannustaa kurssilaisia osallistumaan aktiivisesti omien paikallisyhdistystensä toimintaan. Kouluttajina toimivat Nope-kouluttaja Marika Pylkkänen, plm Ismo Lahtela ja työsuojeluvaltuutettu Teppo Mikkonen. Osallistujia oli 13 eri paikallisyhdistyksistä. Alueellinen yhteistoimintakoulutus , Kemi YT-neuvottelupäivät alueyhdistys järjesti hotelli Merihovissa Kemissä. Tavoitteena oli päivittää ja syventää paikallisten YT-toimijoiden yhteistoimintaosaamista ja tukea heitä yhteistoimintatehtävissään. Kursseilla esiteltiin myös paikallisia hyviä käytänteitä ja toimintatapoja. Koulutusten teema oli Järjestelmällinen työsuojelu tuottaa tulosta. Yhteistoimintakoulutukseen ovat oikeutettuja kuntien ja kuntayhtymien yhteistoiminta- ja työsuojeluorganisaatioissa OAJ:n jäsenistöön kuuluvat toimijat, pääluottamusmies, luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutettu. Kurssi oli yhteinen varhaiskasvatuksen, yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville. Päiville osallistui yhteensä 36. 8

9 Syysseminaari , Kemi Syysseminaari pidettiin syyskokouksen yhteydessä hotelli Merihovissa. Perjantai-iltana aloitettiin jaosten kokoontumisella, lauantaina jatkettiin ammattiryhmittäin. Aamupäivällä oli myös valtuutettujen haastattelutunti ja vakuutusyhtiö Turvan edustaja kertoi OAJ:n vakuutuksista jäsenille. Osallistujia alueyhdistyksestä oli 55. Länsi-Pohjan jaoksen seminaari , Kemi Seminaari järjestettiin hotelli Merihovissa. Mukana oli 11 henkilöä. Seminaarin aiheena oli alueyhdistyksen ja jaoksen toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Keski-Lapin jaoksen seminaari , Rovaniemi Seminaari järjestettiin aluetoimistolla. Mukana oli 6 henkilöä. Seminaarin aiheena oli alueyhdistyksen ja jaoksen toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Työhyvinvointikoulutus , Rovaniemi Toinen tämän vuoden työhyvinvointiin keskittyvä koulutus jäsenistölle pidettiin Rovaniemellä Santasportissa. Perjantai-iltana oli ohjelmassa virkistäytymistä liikunnan parissa ja hyvää ruokaa. Lauantaina aamupäivällä oli OAJ:stä lakimies Erkki Mustonen kertomassa opettajan oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista. Iltapäivällä oli hyvinvointiluento ja liikuntaa. Osallistujia oli TIEDOTUS Alueyhdistyksen tiedottamisesta ovat vastanneet kukin omalta osaltaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, sihteeri, hallituksen jäsenet ja tiedottaja. Yhdistys julkaisi OAJ LAPPI 1/2014 lehden Lehti jaettiin Opettaja-lehden mukana OAJ:n lappilaisille jäsenille, OAJ:n valtuuston ja hallituksen jäsenille. Pääteemana lehdessä olivat eduskuntavaalit 2015, varhaiskasvatuslain valmistelu ja toisen asteen koulutus. Tiedottaminen hoidettiin sähköpostitse sekä osoitteessa EDUSTUKSET V a l t u u t e t ut V a r a v a l t u u t e t u t YSI Ismo Lahtela YSI Matti Alanärä YSI Janne Hannola YSI Jaakko Sarmola YSI Matti Poikela YSI Ari Arvola LTO Tanja Rantala 9

10 LTO Kaisa Rajatalo OAO Ulla Kangasniemi OAJ hallituksen jäsen Jaakko Sarmola (kevät 2014) OAJ hallituksen varajäsen Matti Alanärä alkaen 6/2014 OAJ toimikunnat: Talousvaliokunta Tulo- ja palkkapoliittinen toimikunta Ulla Kangasniemi, varajäsen Marita Kukkola Koulutuspoliittinen toimikunta Järjestötoimikunta Tanja Rantala, Janne Hannola alk. syksy 2014 OAJ pedagoginen toimikunta Jaakko Sarmola Marita Kukkola Kristiina Tikkala Työhyvinvointityöryhmä Opiskelijatoimikunta Viestintätyöryhmä Marko Bohm Jaakko Sarmola (kevät 2014) Jaakko Sarmola Muu edustus: Lto valtuusto varapuheenjohtaja Kirsti Turska (kevät 2014) Lto-liiton valtuutetut Reino Rissanen, Marko Bohm Lto-liiton hallituksen jäsen Teija Filpus (kevät 2014), Tanja Rantala (syksy 2014) Yll hallitus jäsen AKAVAn alueverkosto AKAVA Lappi johtoryhmä Outi Ylitapio-Mäntylä Kari Filpus Marko Bohm Jari Koivumaa YHTEISTYÖ MUIDEN SIDOSRYHMIEN KANSSA Osallistuttiin: OAJ on the road tapahtumaan Kemijärvellä Lapin alue- ja kuntakehityspäiville Ylläksellä Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Oulussa 10

11 Nimitettiin yhdessä Lapin aluehallintoviraston ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa Vuoden lappilainen opettaja Tunnustuksen sai tänä vuonna rehtori Jorma Väänänen, Torniosta. Diplomi luovutettiin hänelle Avin tilaisuudessa Rovaniemellä. Opettajia Norjan opettajajärjestöstä vieraili Rovaniemellä TALOUS OAJ Lapin kuudes toimintavuosi 2014 tuotti yhdistykselle jälleen reilusti ylijäämäisen tuloksen. Ylijäämää kertyi toimintavuonna ,02 euroa. Suurehkon ylijäämän selittää jäsenmaksutuottojen ylittyminen reilusti yli eurolla, mikä sisältänee vielä edellisten vuosien jäsenmaksurästejä valtakunnallisilta yhdistyksiltä OAJ Lapin alueyhdistyksen tuotot jakautuvat: OAJ:n perusrahoitukseen, edunvalvontatukeen, jäsenmaksukertymään sekä alueasiamiestukeen. Perusrahoituksen lisäksi OAJ on maksanut ns. laajan alueen lisää OAJ:n Lapin alueyhdistykselle. Edellä mainittuja tuottoja kertyi tilivuonna 2014 OAJ:n Lapin alueyhdistykselle kuten talousarviossa arvioitiin. Menoista suurimman osuuden vei edellisten vuosien tapaan koulutus noin eurolla. Muita suuria yksittäisiä kulueriä olivat kokouskulut, edunvalvonta, toimistokulut, toimihenkilöiden palkkiot ja kulukorvaukset sekä vuosikokous. Menoja kertyi vuodelle 2014 yhteensä reilut euroa. Tämä on noin euroa enemmän mitä vuoden 2014 talousarviossa arvioitiin. OAJ Lapin alueyhdistyksen talous on muodostunut vakaaksi. Tase on edelleen vahvalla pohjalla. OAJ Lappi omistaa kolmanneksen OAJ Lapin aluetoimistosta Rovaniemellä. Kaluston arvo on poiston jälkeen 0,00 euroa ja tilillä on rahaa ,18 euroa vuoden 2014 lopussa. Talous on hoidettu hyväksytyn talousarvion puitteissa. Toiminnantarkastajina ovat olleet Teppo Mikkonen ja Raija Setälä. Toimintakertomuksen liitteenä ovat tilinpäätösasiakirjat sekä tilintarkastuskertomus. Rovaniemellä OAJ:n Lapin alueyhdistys ry. Hallitus 11

Vuosi 2012 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 4. varsinainen toimintavuosi.

Vuosi 2012 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 4. varsinainen toimintavuosi. OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 4. varsinainen toimintavuosi. Alueyhdistys toteutti toiminnallaan sääntöjensä 2-3 mukaisia

Lisätiedot

LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 2. varsinainen toimintavuosi. Yhdistys perustettiin 21.11.2008 Rovaniemellä ja OAJ:n hallitus

Lisätiedot

Vuosi 2015 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 7. varsinainen toimintavuosi.

Vuosi 2015 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 7. varsinainen toimintavuosi. OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 7. varsinainen toimintavuosi. Alueyhdistys toteutti toiminnallaan sääntöjensä 2 3 mukaisia

Lisätiedot

OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Vuosi 2011 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 3. varsinainen toimintavuosi.

OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Vuosi 2011 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 3. varsinainen toimintavuosi. OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 3. varsinainen toimintavuosi. Alueyhdistys toteutti toiminnallaan sääntöjensä 2-3 mukaisia

Lisätiedot

Vuosi 2013 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 5. varsinainen toimintavuosi.

Vuosi 2013 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 5. varsinainen toimintavuosi. OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli OAJ:n Lapin alueyhdistyksen 5. varsinainen toimintavuosi. Alueyhdistys toteutti toiminnallaan sääntöjensä 23 mukaisia

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 30.3.2010

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 30.3.2010 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 30.3.2010 OAJ:n valtuustovaalien tulos Ennakkoäänestäneiden kesken suoritettu arvonta Kiitokset teatteriretkestä 26. 27.3.2010 Liikunta ja kulttuuriavustus (likura)

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS 2014 Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM.

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM. OAJ Pääkaupunkiseutu Tiivistelmä 5/2018 1 (5) KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM. TALOUSASIAT Yhdistyksen talous Merkittiin tiedoksi tuloslaskelma ja tase. JAOSTOT Edunvalvonta- ja koulutusavustusanomukset Päätettiin

Lisätiedot

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminta oli kylien yhteenliittymä, jonka tehtävänä oli kylien edunvalvonta ja kylätoiminnan edistäminen. Sen

Lisätiedot

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:n Tornion paikallisyhdistys tiedottaa 20.12.2017 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 20.12.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 6.11.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2018 Puheenjohtaja: Sari Pelttari

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY. TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO

OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY. TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO OAJ:N LAPIN ALUEYHDISTYS RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. JOHDANTO Vuosi 2016 on OAJ:n Lapin alueyhdistyksen kahdeksas toimintavuosi. Alueyhdistys toteuttaa toiminnallaan sääntöjensä mukaisia tavoitteita,

Lisätiedot

OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013)

OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013) OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013) Yhdistystietokoulutus (OAJ Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Pirkanmaa) Kohderyhmä: Kaikki ryhmät, yhdistysten uudet puheenjohtajat

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 Keminmaan kevätkarkelot 24.3.2012 Teatteriretken maksu Liikunta- ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus Luottamusmiehet (OAJ) 1.8.2011 31.7.2014

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs 1 (10 ) JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA TÄYDENNYSVAALI PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VALITSEMISEKSI Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa:

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa: Ikäihmisten palvelut työryhmä/pth yksikkö Aika: Perjantai 26.5.2015. klo 10 11:45 Paikka: POSKE, neuvotteluhuone, Rovakatu 3 Jäsenet: Johanna Lohtander, vanh.työnjoht., Rovaniemi, puheenjohtaja - vara

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Savonlinnan opettajien ammattiyhdistys ry Syyskokous 20.11.2018 KLO 19.00 Ravintola Nila Punkaharju TYÖJÄRJESTYS I KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin.

Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin. 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 HALLITUS Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin. Hallituksen kokoukset Hallitus

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2. OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry 1 OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) on toimintavuosia takana kahdeksantoista. Jäseniä yhdistyksellä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palvelussuhteen ehdoista

Lisätiedot

OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS

OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS 2015 ORIMATTILAN OPETUSALAN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Orimattilan opetusalan paikallisyhdistyksen toimialueena on Orimattilan

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Vuoden 2012 toiminta aloitettiin tammikuun työvaliokunnan kokouksella, jossa suunniteltiin kevään hallitustyötä. Tammikuun lopussa tuettiin jäsenyhdistysten

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2016 Toimintakertomukseen, Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2016 Toimintakertomukseen, Liite 2. Ajankohta 2016 TAMMIKUU Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö henkilö lkm 11. Alvarium Joku Roti! Kaikki ryhmät Visa Pohjola ja 81 14. Aurakatu Some -koulutus Heikki Pölönen ja 14 25. Aurakatu

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET

KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET KUNTIEN MAKSAMAT MAATALOUSTUET Vuosittain: 2000-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 Elänten hyvinvointituki Eläinten hyvinv.tuki 2012- EU:n nautapalkkio

Lisätiedot

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017 JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN Kevät 2017 Kirsti Hietaranta järjestöasiamies, OAJ Tavoitteet Järjestörakenteen yksinkertaistaminen, kehittäminen ja tehostaminen palvelee entistä paremmin niin järjestön,

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 15.9.2010

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 15.9.2010 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 15.9.2010 Syysretken 25.9.2010 peruuntuminen Syyskokous 6.10.2010 lukiolla Vuoden lappilainen opettaja Pikkujoulut 10.12.2010 Cape Eastissa Liikunta- ja kulttuuriavustus

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS Torstai 17.11.2011 Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ALUEYHDISTYKSEN LÄHTÖKOHDAT OAJ:n syysvaltuustossa 2003 hyväksytty

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta. 1. Sopijaosapuolet. Rovaniemen kaupunki. Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta. 1. Sopijaosapuolet. Rovaniemen kaupunki. Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta 1. Sopijaosapuolet Rovaniemen kaupunki Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Jorma Eton tie 6, 96100 Rovaniemi Kemin kaupunki.(tähän tulevat kaikki

Lisätiedot

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja Selvitys sosiaalihuollon ll henkilöstön nykyisestä määrästä ä ja kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja poistumasta it t vuoteen 2015 Lapin alueella ll Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Toimintasuunnitelma 2013

Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Toimintasuunnitelma 2013 Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Toimintasuunnitelma 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alueyhdistyksen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan eri opettajaryhmien yhteiskunnallisen aseman, kasvatus- ja opetustyön

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

KOKOUSTIEDOT E 3/2015, 26.5.2015

KOKOUSTIEDOT E 3/2015, 26.5.2015 OAJ:N POHJANMAAN ALUEYHDISTYKSEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS KOKKOLASSA 12.5.2015 Hallituksen henkilövalinnat 2015-2016 Puheenjohtaja, Ari Rousu ( OAY ) ari.rousu(at)ilmajoki.fi 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) OAJ kouluttaa yleistä

Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) OAJ kouluttaa yleistä OAJ kouluttaa 2011 OAJ kouluttaa yleistä Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) OAJ:n koulutus jakautuu edunvalvontakoulutukseen (sopimuskoulutusta) ja järjestökoulutukseen.

Lisätiedot

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT KELAN KUNTOUTUSLAIN 9 JA 10 :N MUKAISTEN VAIKEAVAMMAISTEN AVOTERAPIAPALVE- LUT VUOSINA 2015 2018:YKSILÖTERAPIAT LAPIN VAKUUTUSPIIRI Fysioterapia Simon Fysioterapia Tmi Elina Eros

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361 2629 2900 3153 3359 3827 3794 3642 Ulkomaalaisten määrä Lapissa

Lisätiedot

Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016

Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot

Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot 11.9.2017 Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot Tunturi-Lapin maaseutulautakunta Muonion kunnan Tunturi-Lapin maaseutulautakunta hoitaa Muonion, Enontekiön ja Kittilän kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisen

Lisätiedot