Tekla Oyj. Vuosikertomus Global Reports LLC

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekla Oyj. Vuosikertomus 2007. Global Reports LLC"

Transkriptio

1 Tekla Oyj Vuosikertomus 2007

2 3 Toimitusjohtajalta 4 Viisi vuotta numeroin 5 15 Hallituksen toimintakertomus Osake ja osakkeenomistajat 19 Konsernin tuloslaskelma, IFRS 20 Konsernitase, IFRS Konsernin rahavirtalaskelma, IFRS 22 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, IFRS Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 54 Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS 55 Emoyhtiön tase, FAS 56 Emoyhtiön rahoituslaskelma, FAS 57 Tunnuslukujen laskentakaavat 58 Hallituksen esitys voitonjaosta 59 Tilintarkastuskertomus 60 Hallitus 61 Johtoryhmä Hallinnointi 64 Muita tietoja Tekla Oyj Metsänpojankuja 1, PL Espoo puhelin Teklan sijoittajasivut ovat osoitteessa > Sijoittajat

3 Toimitusjohtajalta Teklan vuoden 2007 keskeiset teemat: kannattavuus, kasvu ja kansainvälisyys Vuoden 2007 luvut osoittavat että saavutimme ennätyskannattavuuden sekä absoluuttisesti että suhteellisesti mitattuna. Lähes 60 miljoonan euron liikevaihdolla teimme lähes 21 miljoonaa euron tuloksen. Tämän hyvän kannattavuuden on mahdollistanut keskittyminen ohjelmistotuoteliiketoimintaan ja myynnin erittäin myönteinen kehitys. Liikevaihdon kasvattaminen ei tapahdu itsestään. Markkinoiden kysyntään vastaaminen ja asiakkaiden haluama tuotekehitys ei toimi ilman tekijöitä. Vuoden 2007 aikana henkilömäärämme lisäys oli 55 henkilöä, kun Defence-liiketoiminnan myynti huomioidaan. Rekrytoimme lisää henkilökuntaa edelleenkin, sillä haluamme varmistaa pitkäaikaisen kasvun edellytykset myös jatkossa. Kansainvälisyys on meille teklalaisille arkipäivää, muttei suinkaan negatiivisessa mielessä. Teemme työtä todella kansainvälisessä organisaatiossa; konsernin 400 työntekijästä jo lähes neljä kymmenestä toimii Suomen ulkopuolella. Pääkonttorissa Espoossa työskentelee jo kymmenkunta henkilöä, joiden kotimaa ei ole Suomi. Kesällä 2007 pidetyssä kansainvälisen myyntiorganisaation kokouksessa, johon myös yhteistyökumppanimme osallistuivat, oli mukana 30 eri kansalaisuutta! Liikevaihdosta yli 80 prosenttia tulee Suomen ulkopuolelta. Rakennustoimialaa palvelevan Building & Constructionin osalta osuus on jopa 94 prosenttia. Meillä on asiakkaita jokaisella mantereella ja jo yli 80 maassa. Tekla Structuresilla suunniteltuja näyttäviä kohteita ja maamerkkejä löytyy maailman suurkaupungeista. Yhdysvalloissa, joka on suurin yksittäinen markkinamme, on ohjelmistoamme käytetty mm. monien stadionien ja kauppakeskusten suunnitteluun. Intian-toimintomme pääsivät myös hyvään vauhtiin vuoden aikana. Infra & Energyn tuotetarjontaan kuuluvalla Tekla Xpowerilla puolestaan on asiakkaita Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi niin Saksassa kuin Malesiassakin. Markkinat ovat olleet meille suotuisat. Mallipohjaisuus ja uudet työtavat valtaavat alaa. Asiakkaiden on suoriuduttava töistään nopeammin, tehokkaammin ja virheettömästi; tähän haasteeseen Teklalla on tarjota innovatiiviset, pitkän kehitystyön tuloksena syntyneet ohjelmistoratkaisut. Teklan strategiaksi on valittu keskittyminen ohjelmistotuoteliiketoimintaan. Tämän strategialinjauksen mukaisesti muodostettiin Infra & Energy liiketoiminta-alue vuoden alussa ja myytiin Kuva: Pasi Hytti Defence-projektiliiketoiminta toisen neljänneksen aikana. Tavoitteenamme on laajempi ohjelmistotarjonta asiakkaillemme sekä sisäisen toiminnan tehostaminen tuotekehityksessä ja ylläpitotoiminnoissa. Tekla perustettiin vuonna 1966 Suomessa ja täällä on edelleen lähes koko tuotekehityksemme. Suomalainen toimintaympäristö sopii meille monella tavalla; Suomi on esimerkiksi hyvä ja ennakkoluuloton kotilaboratorio, kun kehitämme uutta ohjelmistotarjontaa kansainvälisille markkinoille. Teklalla on siis pitkä historia ja voimme olla ylpeitä siitä. Yli 40- vuotias it-yritys on harvinaisuus Suomen ulkopuolellakin. Perinteet luovat taustaa ja pohjaa osaamisellemme ja hyvälle asiakkaiden toimialatuntemukselle. Kiitokset Teklan hyvästä vuodesta kiitokset kuuluvat monille; niin asiakkaille, yhteistyökumppaneille, muille sidosryhmille, ja ennen kaikkea osaavalle henkilöstöllemme! toimitusjohtaja Ari Kohonen Tekla

4 (Milj. euroa) TOIMINNAN LAAJUUS: viisi vuotta numeroin Liikevaihto 59,25 49,78 37,95 37,89 37,89 39,81 Muutos, % 19,0 31,2 0,2 - -4,8-4,0 Liikevaihto, jatkuvat toiminnot 58,24 47,64 Muutos, % 22,3 Vienti ja ulkomaantoiminta 47,89 37,44 27,29 21,49 21,49 20,73 Muutos, % 27,9 37,2 27,0-3,7-3,0 % liikevaihdosta 80,8 75,2 71,9 56,7 56,7 52,1 Taseen loppusumma 47,00 39,75 28,59 33,53 32,91 35,71 Tutkimus- ja kehitysmenot 1) 12,93 10,66 9,50 11,05 11,05 12,28 % liikevaihdosta 21,8 21,4 25,0 29,2 29,2 30,8 Investoinnit käyttöomaisuuteen 1,66 1,33 1,30 0,84 0,84 1,34 % liikevaihdosta 2,8 2,7 3,4 2,2 2,2 3,4 Henkilöstö keskimäärin Liikevaihto / henkilö (1000 euroa) 158,4 153,6 126,9 103,0 103,0 93,0 Henkilöstökulut / henkilö (1000 euroa) 69,5 70,7 66,3 58,5 58,3 54,7 KANNATTAVUUS: Liikevoitto (-tappio) 20,68 13,62 6,39-0,80-1,47-9,45 % liikevaihdosta 34,9 27,4 16,8-2,1-3,9-23,7 Liikevoitto (-tappio), jatkuvat toiminnot 17,90 13,38 % liikevaihdosta 30,7 28,1 Tulos ennen satunnaisia eriä 21,21 13,77 7,08-0,96-1,60-9,32 % liikevaihdosta 35,8 27,7 18,7-2,5-4,2-23,4 Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 21,21 13,77 7,08-0,96-1,60-9,32 % liikevaihdosta 35,8 27,7 18,7-2,5-4,2-23,4 Oman pääoman tuotto (ROE), % 55,4 48,5 28,3-0,1-4,6-33,0 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 74,5 63,1 32,7-3,2-5,8-29,9 Liikevoitto (-tappio) / henkilö (1000 euroa) 55,3 42,0 21,4-2,2-4,0-22,1 RAHOITUS JA TALOUDELLINEN ASEMA: Oma pääoma 31,45 24,72 17,21 23,79 23,31 24,17 Korollinen vieras pääoma 0,34 0,69 1,34 1,76 1,57 2,02 Koroton vieras pääoma 15,21 14,34 10,04 7,98 7,90 9,38 Omavaraisuusaste, % 67,5 63,4 61,1 71,8 72,0 69,0 Nettovelkaantumisaste, % -94,8-95,2-81,2-78,5-89,2-50,6 OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT: Tulos/osake (euroa) 0,69 0,45 0,26 0,00-0,05-0,42 Tulos/osake (euroa), jatkuvat toiminnot 0,60 0,44 Tulos/osake (euroa), myydyt toiminnot 0,09 0,01 Oma pääoma/osake (euroa) 1,40 1,10 0,76 1,06 1,04 1,07 Osinko/osake (euroa) 2) 0,50 0,40 0,12 0,00 0,00 0,00 Osinko (1000 euroa) 2) Osinko/tulos, % 72,5 88,9 46,2 0,0 0,0 0,0 Efektiivinen osinkotuotto, % 3,9 5,1 3,5 0,0 0,0 0,0 Hinta/voitto (P/E-luku) 18,4 17,5 13, ,5-4,6 Pörssikurssit, EUR - tilikauden alin 7,60 3,38 1,85 1,71 1,71 0,98 - tilikauden ylin 14,94 7,90 3,60 2,80 2,80 2,15 - tilikauden keskikurssi 10,88 5,24 2,87 2,16 2,16 1,46 - tilikauden päätöskurssi ,70 7,88 3,42 1,87 1,87 1,93 Osakekannan markkina-arvo 285,96 177,43 77,01 42,11 42,11 43,46 Osakevaihto, 1000 kpl Osakevaihto, % 61,3 61,0 35,6 17,3 17,3 10,1 Osakkeiden osakeantikorjattu lkm kauden lopussa Osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lkm ) Tutkimus- ja kehitysmenojen laskentaperiaatteita on täsmennetty v ) Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle. 4 Tekla 2007 IFRs Tunnuslukuja laskettaessa omien osakkeiden lukumäärä on vähennetty kokonaisosakemäärästä ja rahastoarvo omasta pääomasta. Tunnuslukujen laskentakaavat ovat sivulla 57. FAS

5 Hallituksen toimintakertomus Tilikaudelta 2007 Tilikauden pääasiat > Tekla-konsernin *) Liikevaihto oli 59,25 (vuoden 2006 vastaavalla kaudella 49,78) miljoonaa euroa. Liiketulos oli 20,68 (13,62) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 34,9 (27,4). > Tekla-konsernin jatkuvien toimintojen Liikevaihto oli 58,24 (47,64) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu oli noin 22 prosenttia. Liiketulos oli17,90 (13,38) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 30,7 (28,1). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 82 (79) prosenttia. > Vuonna 2007 Tekla keskittyi entistä voimakkaammin ohjelmistotuoteliiketoimintaan. Tämän vuoksi energiatoimialaa ja kuntatoimialaa palvelevat liiketoiminta-alueet yhdistettiin vuoden 2007 alussa Infra & Energy liiketoiminta-alueeksi ja Defenceliiketoiminnot myytiin huhtikuun lopussa. > Ennätysliikevaihtoon, 45,48 miljoonaan euroon, yltänyt Building & Construction liiketoiminta-alue hakee kasvua vakiintuneen terässuunnitteluohjelmistonsa lisäksi laajennettavalla tuotetarjonnallaan. B&C:n liiketulos oli 15,96 miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti oli 35,1. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 94 prosenttia. Liiketoimintaalueella on asiakkaita yli 80 maassa. > Myös toinen liiketoiminta-alue, Infra & Energy, saavutti vuositasolla hyvät tulokset. Sen liikevaihto oli 12,76 miljoonaa euroa, liiketulos 1,96 miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 15,4. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 42 prosenttia. > Tekla Oyj:n hallitus ehdottaa kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2007 jaettaisiin osinkona 0,50 euroa osakkeelta eli yhteensä euroa. *) Huhtikuun 2007 lopussa myyty Defence-liiketoiminta ja siitä saatu myyntivoitto sisältyvät yllä oleviin lukuihin Teklan liikevaihto, miljoonaa euroa Teklan liiketulos, miljoonaa euroa Tekla

6 LIIKETOIMINTA Teklan kehittämiä ja markkinoimia, asiakkaiden ydinliiketoimintoja tehostavia ohjelmistotuotteita ja niihin liittyviä palveluja käytetään rakentamisessa, energiayhtiöissä ja vesilaitoksissa sekä kunnissa ja kaupungeissa. Teklan tuotteiden innovatiivisuus perustuu mallipohjaiseen teknologiaan, jonka kehittäjänä Tekla on asiakassegmenteissään kansainvälinen edelläkävijä. Teklalla on myös vuosikymmenten kokemus valitsemiltaan asiakastoimialoilta. Yhtiön ohjelmistotuotteita myydään kansainvälisille markkinoille selkeästi rajatuille asiakastoimialoille ja ne on tarkoitettu ammattikäyttöön. Keskittyminen ohjelmistotuoteliiketoimintaan mahdollistaa yhtenäisemmät LIIKEVAIHTO JA TULOS Tekla-konsernin liikevaihto tammi-joulukuussa 2007 oli 59,25 (vuoden 2006 vastaavalla kaudella 49,78) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu oli 19 prosenttia. Koko vuoden liiketulos oli 20,68 (13,62) miljoonaa euroa. Liiketulosprosentti oli 34,9 (27,4). Huhtikuun 2007 lopussa myyty Defence-liiketoiminta ja siitä saatu myyntivoitto sisältyvät edellä mainittuihin lukuihin. Jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto tammi-joulukuussa 2007 oli 58,24 (47,64) miljoonaa euroa ja kasvu oli noin 22 prosenttia. Jatkuvien toimintojen liiketulos oli edellisvuotista selvästi parempi eli 17,90 (13,38) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti oli 30,7 (28,1). Tulos ennen veroja oli 18,43 (13,54) miljoonaa euroa. prosessit tuotekehityksessä ja muun muassa asiakkuuksien hallinnassa. Tekla-konsernin liikevaihto ja tulos kehittyivät seuraavien taulukoiden mukaisesti Liikevaihto, miljoonaa euroa Osuus liikevaihdosta, % Muutos Building & Construction 45,48 35,88 9,60 76,8 72,1 Infra & Energy *) 12,76 11,76 1,00 21,5 23,6 Defence **) 1,00 2,14-1,14 1,7 4,3 Muut 0,01 0,00 0,01 0,0 0,0 Yhteensä 59,25 49,78 9, Liiketulos, miljoonaa euroa Muutos Building & Construction 15,96 12,77 3,19 Infra & Energy *) 1,96 1,04 0,92 Defence **) 2,78 0,24 2,54 Muut -0,02-0,43 0,41 Yhteensä 20,68 13,62 7,06 *) Vuoden 2007 alussa Energy & Utilities ja Public Infra -liiketoiminta-alueet yhdistettiin. Infra & Energyn vertailuluvut vuodelta 2006 on laskettu uuden liiketoiminta-aluejaon mukaisesti. **) Defence on käsitelty myytynä toimintona myös vertailukauden osalta. Defencen liiketulokseen on Q2/2007:lla kirjattu noin 2,3 miljoonaa euroa liiketoimintojen myyntivoittoa ja Q4/2007:lla 0,25 miljoonaa euroa arvioitua lisäkauppahintaa. 6 Tekla 2007

7 KANNATTAVUUS Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) oli 74,5 (63,1) prosenttia ja oman pääoman tuotto (ROE) 55,4 (48,5) prosenttia. Tulos osaketta kohden oli 0,69 (0,45) euroa ja jatkuvien toimintojen tulos osaketta kohden oli 0,60 (0,44). Oma INVESTOINNIT Vuoden 2007 bruttoinvestoinnit olivat yhteensä 1,66 (1,33) miljoonaa euroa. Ne koostuivat tavanomaisista käyttöomaisuusinvestoinneista tietokonelaitteisiin ja -ohjelmistoihin sekä kalustoon. pääoma osaketta kohden kauden lopussa 1,40 (1,10) euroa. RAHOITUSASEMA Konsernitaseen loppusumma oli 47,00 (39,75) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 67,5 (63,4) prosenttia. Korollinen vieras pääoma oli 0,34 (0,69) miljoonaa euroa. Likvidien varojen määrä oli 30,15 (24,24) miljoonaa euroa ja ne muodostivat 64,2 (61,0) prosenttia taseen loppusummasta. Liikevaihdon jakauma tyypeittäin (jatkuvat toiminnot) 100 % Building & Construction Infra & Energy Tekla yhteensä Osuus liikevaihdosta, % Liikevaihto yht., milj. euroa ,48 35,88 12,76 11,76 58,24 47,64 Edellä olevassa taulukossa käytetyt liikevaihtotyypit: Lisenssit: käyttöoikeus myytyyn tuoteversioon Toistuvat: ylläpitotuotot (sisältää vuotuiset tuoteversiot ja asiakastuen) ja toistuvat vuokralisenssit Palvelut: käyttöönoton tuki, koulutus ja konsultointi Muut: esimerkiksi asiakas- tai asiakasryhmäkohtaiset tuoteprojektit Tekla

8 liiketoiminta-alueet Building & Construction Teklan rakennustoimialaa palveleva liiketoiminta-alue Building & Construction (B&C) kehittää ja markkinoi Tekla Structures -ohjelmistotuotetta teräs- ja betonirakenteiden tuotemallipohjaiseen suunnitteluun sekä rakentamisen ja valmistamisen ohjaukseen. Teklalle keskeisillä markkinoilla rakennusalan suhdanteet ovat pysyneet hyvällä tasolla. Teklan tuotteiden käyttökohteita ovat pääasiassa liike-, toimisto- ja teolliset rakennukset. B&C:n suurin markkina on Yhdysvallat, jossa havaitut heikentyneet toimialanäkymät koskevat lähinnä pientalorakentamista. Mallintamisjärjestelmien kysyntä kasvaa ja tuotemallinnuksen asema vahvistuu rakennesuunnittelussa ja muissa rakennusprosessin vaiheissa. Teklan markkina-asema 3D-mallinnusohjelmistojen toimittajana on vahva kaikilla markkinoilla ja käyttäjämäärät kasvoivat edelleen. B&C:n asiakkaiden liiketoimintavolyymeissä ei ole näkynyt merkkejä alenemisesta, vaan asiakkailla on pikemminkin pulaa työvoimasta. Volyymimuutosten vaikutukset Teklan tuotteiden kysyntään eivät ole suoraviivaisia. Erityisesti lisenssien kysynnän muutokset eivät välttämättä seuraa rakennusalan suhdanteita kovinkaan tarkasti. Teklan kannalta myönteistä kehitystä on kauppojen keskikoon kasvu ja suuremmat asiakkuudet. B&C:n liikevaihto tammi-joulukuussa 2007 oli 45,48 (35,88) miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi noin 27 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna. Liiketulos oli 15,96 (12,77) miljoonaa euroa. B&C:n liiketulosprosentti vuonna 2007 oli 35,1 (35,6). Yhdysvaltain dollarin ja euron välisen vaihtokurssin muutoksilla Liikevaihto markkina-alueittain, milj. euroa Liikevaihto 2007 liiketoiminta-alueittain, % Building & Construction 76,8 % Defence 1,7 % Suomi Muu Eurooppa Pohjois-Amerikka Aasia Muut Infra & Energy 21,5 % 8 Tekla 2007

9 oli vuositasolla pieni negatiivinen vaikutus. Loka-joulukuussa B&C:n liikevaihto oli 12,04 (10,91) miljoonaa euroa, missä on kasvua 10,4 prosenttia. B&C: n liiketulos oli 3,85 (3,99) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 32,0 (36,6). Loka-joulukuussa B&C:n kasvu oli maltillisempaa kuin vuoden aikaisemmilla neljänneksillä johtuen yksittäisten suurempien kauppojen ajoituksesta. B&C:n kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta tammi-joulukuussa 2007 oli 94 (94) prosenttia. Useimmat markkinat, kuten Pohjois-Amerikka, Intia ja Lähi-itä, vetivät erittäin hyvin. Muita keskeisiä markkinoita vuonna 2007 olivat Länsi-Eurooppa ja Pohjoismaat. Vuoden viimeisellä neljänneksellä myynnin kasvu oli suhteellisesti suurinta Pohjois-Amerikassa ja Kaukoidässä. Teräsrakennesuunnittelua palveleva tuotetarjonta vastaa edelleen selvästi suurimmasta osasta B&C:n liikevaihdosta. Myös B&C:n muun tuotetarjonnan myynti kehittyi vuoden aikana myönteisesti. Erityisesti pohjoismaiset asiakkaat käyttävät Tekla Structuresin ominaisuuksia yhä laajemmin. Building & Construction hakee kasvua vakiintuneen terässuunnitteluohjelmistonsa lisäksi laajentamalla tuotetarjontaansa. Teklan kannalta on hyvin myönteistä, että rakennusalan siirtyminen tuotemallipohjaisiin 3Dprosesseihin perinteisistä 2D-työtavoista näyttäisi olevan nopeutumassa. Tämä kehitys mahdollistaa asiakkaille suuremman tuottavuuden ja parantaa heidän kilpailukykyään kaikissa suhdannetilanteissa. Tuotevalikoiman laajentamiseksi ja markkinointivalmiuksien lisäämiseksi henkilöstömäärää aiotaan edelleen kasvattaa. Teklan Intian-edustusto muutettiin täysin omistetuksi tytäryhtiöksi vuoden 2007 lopussa. Tämä mahdollistaa aikaisempaa joustavamman toiminnan tällä nopeasti kasvavalla markkinalla. Building & Construction -liiketoiminta-alue kehittää ja markkinoi rakennustoimialaa palvelevaa Tekla Structures -3D-mallinnusohjelmistoa. Ohjelmisto mahdollistaa tarkkojen kolmiulotteisten rakennusmallien luomisen ja hallinnan rakennusmateriaalista tai rakenteen monimutkaisuudesta riippumatta. Tekla Structures kattaa rakennesuunnitteluprosessin kaikki vaiheet luonnossuunnittelusta detaljointiin, valmistukseen ja työmaan ohjaukseen. Ohjelmiston yhteistyö- ja tiedonhallintasovellukset perustuvat Teklan kehittämään rakennuksen tietomallinnusratkaisuun. Saman mallin avulla voidaan tuottaa niin analyysien ja suunnittelun tuloksia kuin piirroksia ja raporttejakin. Rakennusprojektin osapuolet voivat käyttää yhteistä, ajantasaista mallia projektin kaikissa vaiheissa. Ohjelmisto integroituu avoimesti muihin rakentamisen suunnittelu- ja tuotannonohjausohjelmistoihin. Tekla Structures -ohjelmistoa käyttävät rakennesuunnittelijat, teräksen ja betonielementtien detaljoijat ja valmistajat sekä rakennusurakoitsijat yli 80 maassa. Tekla

10 Vuoden 2007 tapahtumia B&C:ssä: > Marraskuussa Tekla esitteli rakentamisen hallintaan tarkoitetun Tekla Structures for Construction Management -konseptin Yhdysvalloissa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Konsepti laajentaa Tekla Structures -ohjelmiston rakentajien, rakennuttajien ja urakoitsijoiden käyttöön. > Lokakuussa Tekla solmi kansainvälisen kumppanuussopimuksen maailman suurimman teräsvalmistajan Arcelor- Mittalin kanssa. Tavoitteena on auttaa arkkitehteja, suunnittelijoita, suunnittelutoimistoja ja rakennusalan ammattilaisia käyttämään terästä mahdollisimman tehokkaasti. > Intialainen Techflow Engineers vahvisti kilpailuasemaansa ja nosti Tekla Structures -lisenssiensä määrän sataan. Techflow on edelläkävijä paikallisessa rakennesuunnittelussa ja Teklan pitkäaikainen asiakas. > WSP Group, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista rakennusalan konsulttiyhtiöistä ja alan johtava osaaja rakenteiden 3D-mallinnuksessa, solmi puitesopimuksen Teklan kanssa syyskuussa. > Elokuussa Tekla solmi puitesopimuksen Pohjoismaiden johtaviin insinööritoimistoihin kuuluvan Ramboll Groupin kanssa. Ramboll on merkittävä Tekla Structures -käyttäjä. Yhtiö on käyttänyt ohjelmistoa sadoissa yleissuunnitteluprojekteissa, joista useimmissa rakennusmateriaalina on ollut betoni. > Yhdistyneissä Arabiemiraateissa toimiva kiinteistökehitysja rakennuskonserni, Al Attar Group, valitsi heinäkuussa Tekla Structuresin keskeisten liiketoimintaprosessiensa käyttöön. > Tekla liittyi keväällä jäseneksi Business Software Allianceen. BSA on maailmanlaajuinen järjestö, jonka tavoitteena on ohjelmistopiratismin vähentäminen ja laillisen verkkoympäristön edistäminen. Liikevaihto, Building & Construction, milj. euroa 50 Liiketulos, Building & Construction, milj. euroa Tekla 2007

11 Infra & Energy Vuoden 2007 alussa Energy & Utilities ja Public Infra yhdistettiin Infra & Energy -liiketoiminta-alueeksi. Muodostettu uusi liiketoiminta-alue, Infra & Energy, keskittyy asiakkaidensa ydinprosesseja tukevien mallipohjaisten ohjelmistoratkaisujen kehittämiseen ja myyntiin. Sen tärkeimmät asiakastoimialat (suluissa tuotteet) ovat energianjakelu (Tekla Xpower), yhdyskuntatoimi (Tekla Xcity, Tekla Xstreet) ja vesihuolto (Tekla Xpipe). I&E:n tuotepohjaisen tarjonnan osana ovat myös sellaiset tuoteprojektit, joissa tuotteiden ominaisuuksia kehitetään yhteistyössä yksittäisten asiakkaiden tai asiakasryhmien kanssa. Projekteissa kehitettyjä tuoteominaisuuksia tuodaan tarjolle muullekin asiakaskunnalle. Energiatoimialan rakennemuutokset sekä loppuasiakkaiden kasvavat odotukset energianjakelun luotettavuudelle ja asiakaspalvelulle lisäävät verkkotietojärjestelmien kehittämis- ja uudistamistarpeita. Teklan markkina-asema toimialalla on vakaa Pohjoismaissa ja Baltiassa. Julkisen sektorin paikkatietojärjestelmien kehittämistarpeet lisääntyvät Suomessa seudullisen yhteistyön lisääntymisen myötä. Teklan markkinaasema on edelleen vahva suurissa ja keskisuurissa kunnissa Suomessa. I&E:n liikevaihto tammi-joulukuussa 2007 oli 12,76 (11,76) miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi noin 9 prosenttia. I&E:n liiketulos oli katsauskaudella 1,96 (1,04) miljoonaa euroa. I&E:n liiketulosprosentti oli 15,4 (8,8). Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 42 (33) prosenttia. I&E:n loka-joulukuun liikevaihto oli 4,40 (3,65) miljoonaa euroa ja liiketulos 1,20 (0,53) miljoonaa euroa. Liiketulosprosentti oli 27,3 (14,6). Kuten aiemmin ennakoitiin, myös Infra & Energy -liiketoiminta-alue pääsi hyviin tuloksiin vuositasolla. Loka-joulukuussa kasvu oli voimakasta ja I&E teki tällä neljänneksellä yli puolet viime vuoden tuloksesta. Suurin osa I&E:n liikevaihdosta koostuu myynnistä nykyisille asiakkaille. Uusia asiakkuuksia odotetaan edelleen lähinnä ruotsalaisista ja saksalaisista energiayh-tiöistä sekä suomalaisista ja ruotsalaisista vesilaitoksista. Itäisessä Euroopassa liiketoiminnan potentiaalia kartoitetaan paikallisten yhteistyökumppanien avulla. Yhdyskuntatoimen alueella asiakaskunnan arvioidaan Infra & Energy -liiketoiminta-alue perustettiin vuoden 2007 alussa yhdistämällä Energy & Utilities ja Public Infra. Infra & Energy kehittää ja markkinoi mallipohjaisia ohjelmistoratkaisuja energianjakeluun, kuntasektorille, vesihuoltoon sekä infrastruktuurin suunnitteluun. Tekla Xpower ja Tekla Xpipe -verkkotieto-järjestelmillä on käyttäjiä yli 70 energianjakeluyhtiössä Pohjois-Euroopassa ja lähes 20 vesilaitoksessa Suomessa ja Ruotsissa. Kuntien paikkatieto- ja perusrekisterijärjestelmä Tekla Xcity ja väylä- ja kunnallistekniikan suunnittelujärjestelmä Tekla Xstreet ovat käytössä yli 50 kunnassa ja niitä palvelevilla suunnittelutoimistoilla Suomessa ja Ruotsissa. Tekla

12 laajenevan seudullisten palvelujen käyttöönoton myötä Suomessa. Liiketoiminta-alueen näkymät vaikuttavat suotuisilta. Kysyntä ei ole voimakkaasti riippuvainen talouden suhdanteista. Vuoden 2007 tapahtumia I&E:ssä: Tekla Xpower: > Latvian kansallinen energiayhtiö Latvenergo tilasi loppuvuonna merkittävän verkkotietojärjestelmän laajennuksen. > Uusi asiakas saatiin ruotsalaisesta Mälarenergistä. > Loppuvuonna valmistui myös asiakasyhteistyöprojektina toteutettu urakoitsijakäyttöliittymä. > Lisäksi verkkotietojärjestelmän käytön laajentamisesta sovittiin useiden asiakkaiden kanssa Pohjoismaissa. Ohjelmiston käyttö laajeni myös Malesiassa. Tekla Xcity: > Yhdyskuntatoimen alueella oli käynnissä useita yhteistyöhankkeita asiakkaiden kanssa. > Rakennusvalvonnan sähköisen asioinnin kehittämishanke jatkui kuuden suuren suomalaisen kaupungin kanssa. Valmistuessaan ensi keväänä sovelluksesta tulee keskeinen osa Tekla Xcity -pohjaista yhdyskuntatoimen sähköisen asioinnin palvelukokonaisuutta. > Internet-karttapalvelun uudistamishanke valmistui. Tekla Xpipe: > Vesihuoltoalalla saatiin päänavaus Ruotsissa, kun Linköpingin kaupunki hankki Tekla Xpipe -järjestelmän. Defence Osana päätöstä keskittyä entistä enemmän tuotepainotteiseen kansainväliseen liiketoimintaan Tekla myi projektiliiketoimintaa kotimaassa harjoittavan Defencen Patrialle Kaupan ehtojen mukaan Teklalla on vuoden 2008 loppuun asti mahdollisuus lisäkauppahintaan, joka riippuu myynnin kehityksestä. Kaupan myötä Patrian palvelukseen siirtyi runsaat 20 henkilöä. Defencen liikevaihto vuonna 2007 oli 1,00 (2,14) miljoonaa euroa. Liiketulos oli 2,78 (0,24) miljoonaa euroa. Liiketulokseen on vuoden 2007 toisella neljänneksellä (Q2) kirjattu noin 2,3 miljoonaa euroa liiketoimintojen myyntivoittoa ja viimeisellä neljänneksellä (Q4) 0,25 miljoonaa euroa arvioitua lisäkauppahintaa. Defence käsitellään vuoden 2007 taloudellisessa raportoinnissa myytynä toimintona. 5 4 Liikevaihto, Infra & Energy, miljoonaa euroa 20 Liiketulos, 3 Infra & Energy, miljoonaa euroa Tekla 2007

13 TUOTEKEHITYS Tekla Structuresin vuotuinen pääversio julkistettiin huhtikuun puolivälissä. Vuoden toisella puoliskolla Tekla Structures -kehitys suunnattiin vuoden 2008 pääversioon, joka julkistetaan keväällä. Pääversiossa kehityksen painopisteitä ovat kaikentyyppisten rakenteiden mallintaminen, ohjelmiston nopeus ja helppokäyttöisyys, piirustuksiin ja raportteihin liittyvät parannukset sekä tuotemallin entistä monipuolisempi käyttäminen organisaatioiden välillä. Ohjelmistoon kehitetään lisäksi rakentamisen hallintaan tarkoitettua tuotemoduulia (Construction Management), jolla koko projekti voidaan mallintaa yksityiskohtaisesta suunnittelusta työmaan aikatauluttamiseen ja johtamiseen asti. Tekla Xpower ja Tekla Xpipe -ohjelmistojen pääversiot valmistuivat kesäkuussa. Niihin on lisätty useita uusia ominaisuuksia erityisesti verkostolaskentaan. Vuoden toisella puoliskolla tuotekehitys suuntautui mm. LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Teklan liiketoimintaan kohdistuvat riskit ja epävarmuustekijät liittyvät lähinnä markkina- ja kilpailutilanteeseen sekä yleisen taloudellisen tilanteen kehitykseen. Rakennusalan suhdanteet saattavat ainakin joillakin markkinoilla heikentyä ja sillä voi olla negatiivinen vaikutus Teklan tuotteiden kysyntään. Ohjelmistotuoteliiketoiminnassa voidaan nopeasti vastata kasvavaan kysyntään ja lisämyynnin kate on hyvä. Suurin osa liikevaihdosta koostuu ohjelmistotuotteiden käyttöön oikeuttavien lisenssien myynnistä. Näiden kysynnän vaihtelu voi olla nopeaa ja merkittävää. Lyhyellä aikavälillä ja nopeissa muutoksissa olisi haasteellista suhteuttaa kiinteitä henkilöstökustannuksia, joita Teklan kustannukset val-taosaltaan ovat. Teklan ohjelmistojen myynti on maantieteellisesti hajautettua. Myöskään yksittäiset asiakkuudet eivät muodosta merkittävää osaa liikevaihdosta, minkä vuoksi edellä mainittujen kaltaiset riskit eivät ole merkittäviä. seuraavaan Tekla Xpower -pääversioon, joka valmistui YMPÄRISTÖ Teklan liiketoiminnan suorat ympäristövaikutukset ovat vähäiset. Yhtiön tuotteiden käytöstä johtuvien suorien ympäristövaikutusten ei arvioida olevan merkittäviä. joulukuussa. Sen keskeisenä ominaisuutena kehitettiin mahdollisuutta ohjata eri käyttäjäryhmien (esimerkiksi aliurakoitsijoiden) pääsyä järjestelmän tietoihin. Tekla Xcity ja Tekla Xstreet -ohjelmistojen kehitystyö jatkui läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Kummastakin tuotteesta julkaistiin versiot kesäkuussa ja marras-joulukuussa tänä vuonna. Loppuvuonna valmistui WebMapin Internet-karttapalvelun uudistamishanke. Tuotekehitys organisoitiin uudelleen vuoden 2008 alusta lukien ja ohjelmistojen tuotekehitys siirrettiin vastaaville liiketoiminta-alueille. Näin halutaan varmistaa, että tuotekehitys tehdään entistäkin lähempänä asiakkaita. Kaikille tuotteille yhteisestä teknologiasta ja arkkitehtuurista vastaa Technology & Architecture -yksikkö. Tekla 2007 HENKILÖSTÖ JA ORGANISAATIO Henkilöstö Tekla-konsernin palveluksessa oli tammi-joulukuussa 2007 keskimäärin 374 (vuonna 2006: 324 ja vuonna 2005: 299) henkilöä, joista Suomen ulkopuolella keskimäärin 144 (2006: 107, 2005: 95 ). Osa-aikaisten määrä on muutettu vastaamaan täyttä työpanosta. Defencen henkilöstö (n. 20 henkeä) on huomioitu henkilöluvuissa huhtikuun 2007 loppuun asti. 13

14 Vuoden lopussa henkilöstön määrä oli osa-aikaiset mukaan lukien 400 (2006: 365, 2005: 324), joista Suomen ulkopuolella 158 (2006: 123, 2005: 100). Jatkuvien toimintojen henkilöstömäärä kasvoi 55:llä vuoden 2007 aikana. Suurimmat henkilöstölisäykset tehtiin tuotekehitykseen ja myyntiin. Teklan työntekijöiden keski-ikä oli 37,5 (2006: 37,5, 2005: 37,9) vuotta. Ylempi korkeakoulututkinto tai korkeakouluopintoja oli 64 (2006: 66, 2005: 66) prosentilla henkilöstöstä. Teklalaisista 29 (2006: 27, 2005: 27) prosenttia oli naisia ja 71 (2006: 73, 2005: 73) prosenttia miehiä. Lähtövaihtuvuus oli 7,7 (2006: 8,2, 2005: 7,5) prosenttia. Teklan koko henkilöstöön sovelletaan palkitsemisjärjestelmää, jonka perusteet yhtiön hallitus päättää vuosittain. Perusteet liittyvät edellisen vuoden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä kurssikehitykseen. Optio-ohjelmia ei ole voimassa. Palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma vuonna 2007 oli 21,5 (vuonna 2006: 18,7 ja vuonna 2005: 15,8) miljoonaa euroa. Ylin johto Teklan johtoryhmän kokoonpanossa ei tapahtunut muutoksia vuoden 2007 aikana. Johtoryhmän jäsenet ovat toimitusjohtaja Ari Kohonen, varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen (nimitys lukien) Risto Räty (Building & Construction), varatoimitusjohtaja Heikki Multamäki (Business Development), johtaja Kai Lehtinen (Infra & Energy), johtaja Petri Raitio (Technology & Architecture), johtaja Leif Granholm (Tekla Nordic Area), johtaja Harald Lundberg (tietohallinto), johtaja Anneli Bergström (henkilöstö) ja talousjohtaja Timo Keinänen. YHTIÖN HALLINTO Tekla Oyj:n hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, Teklan yhtiöjärjestystä sekä Helsingin Pörssin, Keskuskauppakamarin sekä Teollisuuden ja Työnantajain Henkilöstö keskimäärin Keskusliiton vuonna 2003 antamaa suositusta hallinnointiperiaatteista (Corporate Governace). Suosituksen mukaiset tarkemmat tiedot löytyvät Teklan sijoittajasivuilta internetistä osoitteessa Sijoittajat Hallinnointi VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2007 Tekla Oyj:n 15. maaliskuuta 2007 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön vuoden 2006 tilinpäätöksen sekä konsernituloslaskelman ja konsernitaseen. Samalla yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous hyväksyi myös hallituksen esityksen, jonka mukaan tilikaudelta 2006 jaettiin osinkona 20 senttiä sekä 20 senttiä juhlavuoden lisäosinkona, yhteensä 40 senttiä osakkeelta. 14 Tekla 2007

15 Hallitus Yhtiön hallituksen jäseniksi vuoden 2008 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittiin uudelleen Ari Kohonen, Esa Korvenmaa, Olli-Pekka Laine (varapuheenjohtaja), Heikki Marttinen (puheenjohtaja) ja Erkki Pehu-Lehtonen. Hallituksen varajäseneksi valittiin uudelleen Timo Keinänen. Henkilöstön edustaja hallituksessa oli Juha Kajanen ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa oli Pirjo Lundén. Tilintarkastaja Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Vastuunalaisena tilintarkastajana toimii KHT Markku Marjomaa. Valtuutukset > Hallitus valtuutettiin päättämään yhtiön osakepääoman korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä oikeutetaan merkitsemään yhteensä enintään kappaletta uusia 0,03 euron nimellisarvoisia osakkeita. > Hallitus valtuutettiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi sekä käytettäväksi vastikkeena silloin, kun hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa yhtiö joko hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta tai antaa omia osakkeita vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai käytettäväksi osana yhtiön palkkaus- ja kannustusjärjestelmää. Valtuutus koskee enintään osakkeen hankintaa. > Hallitus valtuutettiin päättämään yhtiölle hankittujen omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena ovat kaikki hallitukselle annettujen valtuuksien puitteissa yhtiölle hankitut yhtiön osakkeet, enintään osaketta. Osakkeet voidaan luovuttaa vastikkeena silloin, kun hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa yhtiö joko hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta tai antaa omia osakkeita vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai käytettäväksi osana yhtiön palkkaus- ja kannustusjärjestelmää. Kaikki yllä mainitut valtuutukset ovat voimassa vuoden 2008 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien eli saakka. Hallitus ei käyttänyt yhtiökokoukselta saamiaan valtuutuksia vuoden 2007 aikana. HALLITUKSEN ESITYS VOITONJAOSTA Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat euroa, josta tilikauden voitto on euroa. Tekla Oyj:n hallitus ehdottaa kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2007 jaettaisiin osinkona 0,50 euroa osakkeelta eli yhteensä euroa. NÄKYMÄT VUODELLE 2008 Hallitus arvioi, että vuoden 2008 liikevaihdon kasvu on noin 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja että liiketulos on edellisvuotista parempi. Building & Construction -liiketoiminta-alueen kasvun odotetaan olevan voimakkaampaa kuin Infra & Energyn ja kummankin liiketoiminta-alueen tuloksen paranevan edellisvuodesta. Tekla

16 OSAKE JA OSAKKEENOMISTAJAT Suurimmat osakkeenomistajat Osakkeita Osuus osakkeista ja äänistä, % Gerako Oy ,06 (Hall.rek.) Skandinaviska Enskilda Banken ,44 (Hall.rek.) Nordea Pankki Suomi Oyj ,00 Kesk. Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ,56 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ,37 (Hall. rek.) Svenska Handelsbanken Ab (publ.) ,20 FIM Forte Sijoitusrahasto ,18 Ereka Oy ,13 (Hall. rek.) Northern Trust Global Services ,85 Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ,82 Kymmenen suurinta yhteensä ,59 Muut ,41 Yhteensä ,00 Omistusjakauma sektoreittain Hallintarekisteröidyt 20,55 % Ulkomaat 1,36 % Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 2,65 % Yritykset 43,72 % Kotitaloudet 12,48 % Julkisyhteisöt 10,54 % Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 8,71 % Omistusjakauma osakkeiden määrän mukaan Omistajat, lukumäärä % Osakkeet, lukumäärä % , , , , , , , , , , , ,06 Yhteensä , ,00 16 Tekla 2007

17 Osakkeet ja osakepääoma Tekla Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä oli joulukuun 2007 päättyessä Yhtiön omistuksessa oli osaketta, niiden yhteenlaskettu nimellisarvo oli euroa ja suhteellinen osuus yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä oli 0,3 prosenttia. Omista osakkeista suoritettu vastike oli yhteensä ,46 euroa ja arvo kurssin mukaan euroa. Osakkeen nimellisarvo on 0,03 euroa. Osakepääoma katsauskauden lopussa oli euroa. Muutokset omistusrakenteessa (liputukset) Fidelity International Ltd:n ja sen tytäryhtiöiden päivätyn ilmoituksen mukaan heidän omistuksensa Tekla Oyj:ssä oli alittanut 5 prosentin rajan ja oli 4,09 prosenttia. Maaliskuun lopussa Fidelity International ja sen tytäryhtiöt ilmoittivat, että omistusosuus oli ylittänyt 5 prosentin rajan osakelainauksen päättymisen takia. Ilmoituksen mukaan uusi omistusosuus oli 8,37 prosenttia. Fidelity International Ltd:n ja sen tytäryhtiöiden Kurssikehitys ja osakevaihto Osakkeen ylin noteeraus vuonna 2007 oli 14,94 euroa (7,90) ja alin 7,60 euroa (3,38). Keskikurssi oli 10,88 euroa (5,24). Vuoden viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 12,70 (7,88) euroa. Osakekurssi nousi tilikauden aikana noin 61 prosenttia. Vuoden 2007 aikana Helsingin Pörssissä vaihdettiin yhteensä ( ) Teklan osaketta, mikä omistus Tekla Oyj:ssä alitti 5 prosentin rajan osakemyynnin seurauksena. Ilmoituksen mukaan omistusosuus oli 4,99 prosenttia. Tammikuussa 2008 (katsauskauden jälkeen) Threadneedle Asset Management Holdings Limited ilmoitti, että heidän omistuksensa Tekla Oyj:ssä ylitti 5 prosentin rajan Ilmoituksen mukaan Threadneedlen omistusosuus oli 5,098 prosenttia. vastaa 61 (61) prosenttia yhtiön osakekannasta. Tekla irtisanoi heinäkuussa osakkeeseen liittyvän markkinatakaussopimuksen. Sopimus päättyi Hallintarekisteröityjen ja ulkomaalaisten omistajien osuus nousi vuoden 2007 aikana 17,45 prosentista 21,90 prosenttiin. Johdon omistus Yhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan omistuksessa tai määräysvallassa oli vuoden 2007 päättyessä kappaletta Tekla Oyj:n osakkeita. Näiden osakkeiden osuus koko osakekannasta ja äänivallasta oli 38,2 prosenttia. Tekla

18 osakkeen vaihto ja keskikurssi Keskikurssi EUR Vaihto EUR Kauden vaihto Osakkeen keskikurssi omx-indeksit ja osakkeen kurssi Tekla (HEL) OMX Helsinki Cap OMX Helsinki HEXTech % Osakkeen perustiedot Listautumispäivä Kaupankäyntikoodi TLA1V Toimialaluokitus: Informaatioteknologia ISIN FI Tekla 2007

19 Konsernin tuloslaskelma, IFRS euroa liitetieto Liikevaihto 1, Liiketoiminnan muut tuotot Valmiiden ja keskeneräisten töiden varastojen muutos Aineiden ja tarvikkeiden käyttö Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot Rahoituskulut Voitto ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto jatkuvista toiminnoista Myydyt toiminnot Tilikauden voitto myydyistä toiminnoista Tilikauden voitto Jakautuminen Emoyhtiön omistajille Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: Osakekohtainen tulos (EUR) 0,69 0,45 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta jatkuvien toimintojen voitosta laskettu osakekohtainen tulos: Osakekohtainen tulos (EUR) 0,60 0,44 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta myytyjen toimintojen voitosta laskettu osakekohtainen tulos: Osakekohtainen tulos (EUR) 0,09 0,01 Tulokseen ei kohdistu laimennusvaikutusta. Tekla

20 Konsernitase, IFRS euroa Liitetieto Varat Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo Aineettomat hyödykkeet Muut rahoitusvarat 14, Saamiset 14, Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset 14, Kauden verotettavan tuloon perustuvat verosaamiset Muut rahoitusvarat 14, Rahavarat 14, Myytyihin toimintoihin liittyvät varat Varat yhteensä Oma pääoma ja velat Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Omat osakkeet Muuntoerot Arvonmuutosrahasto Kertyneet voittovarat Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat Varaukset Rahoitusvelat 14, Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 14, Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Varaukset Rahoitusvelat 14, Velat yhteensä Myytyihin toimintoihin liittyvät velat Oma pääoma ja velat yhteensä Tekla 2007

21 Konsernin rahavirtalaskelma, IFRS euroa Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden tulos ennen veroja Oikaisut; liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa: Poistot Rahoitustuotot ja -kulut Muut oikaisut Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutokset: Myynti- ja muiden saamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos Osto- ja muiden velkojen muutos Varausten muutos Liiketoiminnasta kertyneet rahavarat Maksetut korot Saadut korot Muut rahoituskulut Maksetut verot Liiketoiminnan rahavirta jatkuvista toiminnoista Liiketoiminnan rahavirta myydyistä toiminnoista Liiketoiminnan nettorahavirta Investointien rahavirrat Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynti Rahavirta myydyn liiketoiminnan myynnistä Investoinninit myytävissä oleviin rahoitusvaroihin Luovutustulot myytävissä olevista rahoitusvaroista Saadut korot myytävissä olevista rahoitusvaroista Investointien nettorahavirta Rahoituksen rahavirrat Osingonjako Lainojen takaisinmaksut Rahoitusleasingvelkojen maksut Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Tekla

22 1 000 euroa Taseen ja rahavirtalaskelman rahavarojen täsmäytyslaskelmat Rahavarat taseen mukaan tilikauden alussa Myytävissä olevat rahoitusvarat, rahavarat Rahavirtalaskelman rahavarat tilikauden alussa Rahavarat taseen mukaan tilikauden lopussa Myytävissä olevat rahoitusvarat, rahavarat Rahavirtalaskelman rahavarat tilikauden lopussa Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, IFRS euroa Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osake- Ylikurssi- Vara- Omat Kertyneet Arvonmuu- Kertyneet pääoma rahasto rahasto osakkeet muuntoerot tosrahasto voittovarat Yhteensä Oma pääoma Muuntoerot Myytävissä olevien sijoitusten arvonmuutokset Suoraan omaa pääomaan kirjatut erät Tilikauden voitto Kaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Osingonjako Oma pääoma Oma pääoma Muuntoerot Myytävissä olevien sijoitusten arvonmuutokset Suoraan omaa pääomaan kirjatut erät Tilikauden voitto Kaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä Osingonjako Oma pääoma Tekla 2007

23 KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT PERUSTIEDOT Tekla Oyj (emoyhtiö) on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Espoo ja sen rekisteröity osoite on Metsänpojankuja 1, Espoo. Tekla on kansainvälisesti toimiva ohjelmistotuoteyritys, jonka mallipohjaiset ohjelmistot on tarkoitettu tehostamaan asiakkaiden ydinprosesseja rakentamisessa, energian jakelussa, yhdyskuntatoimessa ja vesihuollossa. Yhtiöllä on asiakkaita yli 80 maassa. Tekla Oyj:n hallitus on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2007 tilinpäätöksen julkistettavaksi. LAAdintaPERIAATTEET Tilinpäätöstä laadittaessa on noudatettu voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRICtulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä EU:n asetuksessa (EY) 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konserni otti käyttöön seuraavat IFRS standardit, muutokset ja tulkinnat: - IFRS 7, Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot (voimassa alkaen) - IAS 1 (Muutos), Tilinpäätöksen esittäminen - Tilinpäätöksessä esitettävät pääomatiedot (voimassa alkaen) - IFRIC 10, Osavuosikatsaukset ja arvonalentuminen (voimassa alkaen) - IFRIC 9, Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi (voimassa alkaen) - IFRIC 8, IFRS 2:n soveltamisala (voimassa alkaen) - IFRIC 7, Tilinpäätöksen oikaisemiseen perustuvan lähestymistavan soveltaminen IAS 29:n Taloudellinen raportointi hyperinflaatiomaissa mukaisesti (voimassa alkaen) Käyttöönotetuilla standardeilla ei ole ollut olennaista vaikutusta konsernin tilinpäätökseen vuonna IFRS 7 -standardi on lisännyt konsernin vuositilinpäätöksessä esitettävien liitetietojen määrää. Tilinpäätös on laadittu historiallisiin hankintamenoihin perustuen lukuun ottamatta myytävissä olevia sijoituksia ja johdannaisinstrumentteja, jotka arvostetaan käypään arvoon. Tilinpäätöstiedot esitetään tuhannen euron tarkkuudella, ellei toisin mainita. Tekla

24 Seuraavat uudet standardit, tulkinnat ja muutokset aikaisempiin standardeihin on julkaistu mennessä. Tekla ei ole ottanut käyttöön näitä uusia eikä muutettuja standardeja tilinpäätöksessään vuodelta Näiden ei arvioida olevan merkittäviä konsernin toiminnan kannalta. - IFRS 8, Operating segments (voimassa alkaen) laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Arviot perustuvat johdon parhaaseen näkemykseen, mutta on mahdollista, että toteumat poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvioista. Vahvistetuista tappioista kirjataan laskennallisia verosaamisia siinä määrin kuin on todennäköistä, että niitä voidaan käyttää hyväksi tulevien tilikausien verotettavaa tuloa vastaan. Lopullinen tulos saattaa poiketa tehdyistä arvioista. - IAS 1 (Muutos), Tilinpäätöksen esittäminen (voimassa alkaen *) - IAS 23 (Muutos), Vieraan pääoman menot (voimassa alkaen *) - IFRS 2 (Muutos), Osakeperusteiset maksut (voimassa alkaen *) - IFRS 3 (Revised), Business combinations (voimassa alkaen *) - IAS 27 (Revised), Consolidated and separate financial statements (voimassa alkaen *) - IFRIC 14, IAS 19 The limit on a defined benefit asset, minimum funding requirements and their interaction (voimassa alkaen *) - IFRIC 13, Customer loyalty programmes (voimassa alkaen *) - IFRIC 12, Service concession arrangements (voimassa alkaen *) - IFRIC 11, IFRS 2 Konsernin ja omia osakkeita koskevat liiketoimet (voimassa alkaen) *) EU ei ole vielä hyväksynyt tulkintaa sovellettavaksi. ARVIOIDEN KÄYTTÖ KONSOLIDOINTIPERIAATTEEET Konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiö Tekla Oyj:n ja tytäryhtiöt, joiden osakkeiden äänimäärästä emoyhtiö omistaa suoraan tai välillisesti yli 50% tai joissa emoyhtiöllä suoraan tai välillisesti on oikeus määrätä yrityksen talouden ja liiketoiminnan periaatteista. Vuoden aikana hankitut tytäryhtiöt otetaan mukaan hankintahetkestä lähtien ja luovutetut tytäryhtiöt siihen asti kun määräysvalta lakkaa. Hankitut tytäryhtiöt sisällytetään tilinpäätökseen hankintamenomenetelmää soveltaen, jonka mukaan hankitun yhtiön varat, velat ja ehdolliset velat arvostetaan käypiin arvoihin hankintahetkellä. Liikearvon hankintameno on määrä, jolla tytäryhtiön hankintameno ylittää yksilöitävissä olevien varojen, velkojen ja ehdollisten velkojen käyvän nettoarvon. IFRS 1 standardin helpotuksen mukaisesti IFRS-siirtymäpäivää edeltäviä yrityshankintoja ei ole oikaistu IFRS-periaatteiden mukaisiksi, vaan ne on jätetty suomalaisen tilinpäätöskäytännön mukaisiin siirtymäpäivää edeltäneisiin arvoihin. Tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä konsernin johto joutuu tekemään tilinpäätöksen sisältöön vaikuttavia arvioita ja olettamuksia sekä käyttämään harkintaa Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäisten toimitusten realisoitumattomat katteet, sisäiset saamiset ja velat sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan. 24 Tekla 2007

25 Konserniyhtiöiden keskinäinen osakeomistus eliminoidaan hankintamenomenetelmää käyttäen. Keskinäisen osakeomistuksen eliminoinnissa syntyvät valuuttakurssien muutoksista johtuvat muuntoerot kirjataan konsernin omaan pääomaan. VALUUTTAMÄÄRÄISET TAPAHTUMAT Konsernin yksiköiden tulosta ja taloudellista asemaa koskevat luvut mitataan siinä valuutassa, joka on kunkin yksikön pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ( toimintavaluutta ). Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyrityksen toiminta- ja esittämisvaluutta. Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat kirjataan tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä ulkomaanrahan määräiset monetaariset erät on muunnettu toimintavaluutan määräisiksi tilinpäätöspäivän kursseja käyttäen. Ei-monetaariset erät on arvostettu tapahtumapäivän kurssiin. Operatiivisten ja rahoituserien kurssivoitot ja -tappiot kirjataan tuloslaskelmaan kurssieroksi rahoitustuottojen ja kulujen ryhmään. Kurssierot sellaisesta monetaarisesta erästä, joka on osa yhtiön nettosijoitusta ulkomaiseen yksikköön, kirjataan omaan pääomaan. Konsernitilinpäätöksessä ulkomaisten tytäryhtiöiden tuloslaskelmat muunnetaan euroiksi tilikauden keskikurssilla ja taseet tilinpäätöspäivän keskikurssilla. Tuloslaskelman ja taseen muuntamisesta eri kurssiin syntyy muuntoeroa, joka kirjataan konsernin omaan pääomaan. Konsernitilinpäätöksen yhdistelyssä tytäryrityksen oman pääoman muuntamisesta syntyvät muuntoerot kirjataan omaan pääomaan. RAHOITUSVARAT JA RAHOITUSVELAT Konsernin rahoitusvarat luokitellaan seuraaviin ryhmiin: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat, lainat ja muut saamiset ja myytävissä olevat rahoitusvarat. Luokittelu tapahtuu rahoitusvarojen hankinnan tarkoituksen perusteella, ja ne luokitellaan alkuperäisen hankinnan yhteydessä. Luokittelu uudelleenarvioidaan aina tilinpäätöspäivänä. Transaktiomenot on sisällytetty rahoitusvarojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon, kun kyseessä on erä jota ei arvosteta käypään arvoon tuloksen kautta. Käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat kirjataan alunperin käypään arvoon ja transaktiokulut kirjataan tuloslaskelmaan. Kaikki rahoitusvarojen ostot ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä. Rahoitusvarojen taseesta pois kirjaaminen tapahtuu silloin, kun konserni on menettänyt sopimusperusteisen oikeuden rahavirtoihin tai kun se on siirtänyt merkittäviltä osin riskit ja tuotot konsernin ulkopuolelle. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ja -velat Johdannaiset, jotka eivät täytä suojauslaskennan ehtoja, on luokiteltu kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi ja ne arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Käyvän arvon muutoksista johtuvat sekä realisoitumattomat että realisoituneet voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmaan sillä kaudella, jonka aikana ne syntyvät. Lainat ja muut saamiset Lainat ja muut saamiset ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja, joihin liittyvät maksut ovat kiinteät tai määritettävissä ja joita ei noteerata toimivilla markkinoilla, eikä yritys pidä niitä kaupankäyntitarkoituksessa. Tekla

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016 Oikaistut vertailutiedot tilikausilta 2014 - Q3 2016 Konsernin avainluvut 1-3/2014 1-6/2014 1-9/2014 1-12/2014 1-3/2015 1-6/2015 1-9/2015 1-12/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-9/2016 Liikevaihto 473,2 937,7 1

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

Myynti 1.000 kpl 2008/2009

Myynti 1.000 kpl 2008/2009 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2008-28.2.2009 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 23.2.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2015 Elecsterin hyvä kehitys jatkui Yhteenveto luvuista Loka-joulukuu: Liikevaihto 13,0 MEUR (10 12/2014:

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset luvut.

Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset luvut. Takoma Oyj Osavuosikatsaus 2.6.2016 klo 10.00 TAKOMAN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2015 30.4.2016 (6 kk) Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot