VPK:n mallisääntöjen perusteluosa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VPK:n mallisääntöjen perusteluosa"

Transkriptio

1 PERUSTELUOSA 1(8) VPK:n mallisääntöjen perusteluosa Vapaaehtoisen palokunnan mallisäännön perusteluosa 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Nimi Vapaaehtoisen palokunnan, VPK:n, nimellä on pitkät ja ansiokkaat perinteet aina vuodesta 1838 lähtien, jolloin Turkuun perustettiin maamme ensimmäinen vapaaehtoinen palokunta. Ei ole mitään perusteltua syytä luopua tämän osuvan ja perinteikkään nimen käytöstä. Yhdistyksen nimi kirjoitetaan virallisesti täsmälleen siinä muodossa, kun se on oikeusministeriön yhdistysrekisteritoimiston hyväksymässä yhdistysrekisteri-ilmoituksessa. Yhdistyksen nimestä muodostettuja lyhenteitä ei voida erikseen merkitä rekisteriin, mutta niitä voidaan käyttää epävirallisesti. Lyhenne voi olla osana yhdistyksen nimeä. Vapaaehtoisen palokuntayhdistyksen nimi suositellaan kirjoitettavaksi isoilla alkukirjaimilla ja loppuun liitetään rekisteröintiä osoittava merkintä ry (rekisteröity yhdistys). Kotipaikka Palokunnan toimialueeksi merkitään sijaintikunta. Toimialue voi olla kuntaa laajempi alue, esimerkiksi yhteistoiminta-alue, mutta se voi myös olla kuntaa suppeampi alue. Yhdistyksen kotipaikka on sen sijaintikunta. Yhdistyksen kotipaikka ei voi olla useassa kunnassa. Kotipaikan merkitys on juridinen, sillä sen perusteella määräytyy, mitkä viranomaiset käsittelevät yhdistyksen asioita. Kieli Mikäli yhdistyksellä on erikseen suomenkielinen ja ruotsinkielinen nimi, on siitä oltava maininta säännöissä. Tällöin yhdistyksestä käytetään kulloinkin käytössä olevan kielen mukaista nimeä. Ennen uuden yhdistyslain antamista se ei ollut mahdollista. Sen vuoksi kaksikieliset yhdistykset käyttivät kaksikielistä nimeä. Estettä ei tietenkään ole kaksikielisen nimen säilyttämiseen uudenkaan lain aikana. Se, että yhdistyksellä on erikseen suomenkielinen nimi ja erikseen ruotsinkielinen nimi, ei tee siitä kaksikielistä, mutta asiasta on oltava säännöissä erillinen määräys. Kaksikielinen yhdistys voidaan merkitä yhdistysrekisteriin joko suomenkielellä tai ruotsinkielellä tai molemmilla kielillä. Jos yhdistys halutaan rekisteröidä molemmilla kielillä, säännöt on laadittava sekä suomeksi että ruotsiksi.

2 PERUSTELUOSA 2(8) Jäsenyys alueen pelastusliitossa Toiminta-alueella toimiva pelastusliitto on jäsenistönsä (kunnat, palokunnat, muut jäsenet) johtama oman alueen palokunnat yhteen kokoava liitto. Pelastusliittojen tehtävänä on edelleen tuottaa vapaaehtoisten palokuntien "etujärjestönä" koulutus-, kilpailu-, ja muita palveluja jäsenpalokunnilleen niiden toivomusten mukaisesti. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoitus on se päämäärä, jonka saavuttamista yhdistyksen toiminnalla tavoitellaan. Toimintamuodot ovat keinoja tarkoituksen saavuttamiseksi. Tarkoitus- ja toimintamuodot liittyvät läheisesti toisiinsa. Toimintamuodoiksi ei voida valita mitään sellaista, joka ei edistä tarkoituksen toteuttamista. Vapaaehtoisen palokunnan tarkoituksena on edelleen vuoden 1982 mallisääntöjen mukaisesti antaa järjestäytynyttä apua sammutus- ja pelastustoiminnassa sekä osallistua alan valistus- ja koulutustyöhön. Ympäristön suojelusta on kuitenkin tullut yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä tehtävistä koko ihmiskunnan säilymisen näkökulmasta katsoen. Sen vuoksi palokunnan toiminnan yhdeksi erilliseksi tavoitteeksi on omalta osaltaan haluttu lisätä myös ympäristönsuojelu. Palokunnan tarkoituksen toteutuminen, turvallisuuden edistäminen ja kansalaisten turvaaminen onnettomuuksien aiheuttamilta vaaroilta, on laajennettu koskemaan paitsi normaali- myös poikkeusoloja. Tämä johtuu siitä, että Suomen Väestönsuojelujärjestö ry:n ja Suomen Palontorjuntaliitto ry:n toiminnot yhdistyivät lukien, jolloin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry aloitti toimintansa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry:n tarkoituksena on valtakunnallisena keskusjärjestönä toimia yhteistyössä viranomaisten sekä eri järjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa. Se edistää kansalaisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan valmiutta ihmisten, omaisuuden ja ympäristön turvaamiseen onnettomuuksien ja tuhojen aiheuttamilta vaaroilta normaali- ja poikkeusoloissa. SPEK:n erityisenä tehtävänä on palo- ja pelastustoimen, väestönsuojelun sekä pelastuspalvelun kehittäminen. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry jatkaa Suomen Palontorjuntaliitto ry:n ja Suomen Väestönsuojelujärjestö ry:n työtä ja perinteitä. Läänien pelastusliittojen mallisäännöissä on niiden tarkoitukseksi määritelty Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry:n jäsenyhdistyksinä edistää kansalaisten valmiutta ihmisten, omaisuuden ja ympäristön turvaamiseen onnettomuuksien aiheuttamilta vaaroilta normaali- ja poikkeusoloissa. Läänien pelastusliitot jatkavat läänin palontorjuntaliittojen ja palokuntaliittojen sekä alueellisten väestönsuojeluyhdistysten työtä ja perinteitä. Pelastustoimeen kuuluu palo- ja pelastus- sekä väestönsuojelu, mistä vastaavat kunnat yhteistoiminnassa valtioneuvoston määräämällä alueella (alueen pelastustoimi). Palokunnan tarkoituksena ei ole pelkästään turvallisuuspalvelujen tuottaminen, vaan sen lisäksi tavoitteena on kasvattaa jäsenet näkemään vastuunsa yhteistyökykyisinä yhteiskunnan rakentajina laajemminkin. Yhteistyökyvykkyys on vaarallisissa palo- ja pelastustehtävissä yksi tärkeimmistä turvallisuuden osatekijöistä.

3 PERUSTELUOSA 3(8) 3 Toimintamuodot Kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja onnettomuuksien ennaltaehkäiseminen ovat lyhyesti sanottuna VPK:n toiminnan tarkoitus. Pyrkiessään tähän päämäärään ts. toteuttaakseen olemassaolonsa tarkoituksen, on VPK:n mallisääntöjen 3 :ssä lueteltu ne toimintamuodot (keinot), joilla tarkoituspykälässä mainittuun päämäärään pyritään. 1. Palokuntasopimuksen tekeminen alueen pelastustoimen ja VPK:n kesken merkitsee sitä, että VPK:sta tulee osa alueen pelastustoimen järjestelmää sopimusvelvoitteineen. Vapaaehtoisesta palokunnasta tulee käytännössä sammutus- ja pelastustyöhön osallistuvien jäsentensä työnantaja siinä tapauksessa, että koulutuksesta, varallaolosta, harjoituksista tai sammutus- ja pelastustyöstä on maksettu henkilökohtaisia palkkioita jäsenille. Tosin työnantajalle kuuluvista käytännön velvoitteista huolehtii sopimuksen perusteella kunta. Tämä menettelytapa on itseasiassa ainoa järkevä tapa hoitaa palkkioiden maksuun, sosiaaliturva- ja eläkemaksuihin liittyvät työnantajalle kuuluvat velvoitteet. On syytä myös muistaa, että vain sopimuksen tehneet ja rekisteröidyt VPK:t ovat oikeutettuja samaan Palosuojelurahastosta avustusta kalustohankintoihinsa. Palokuntasopimuksen tekeminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kunta sopimuksella ostaa palo- ja pelastustoimeen liittyvien tehtävien hoidon vapaaehtoiselta palokunnalta. Sopimukseen voidaan erikseen ottaa maininta sairaankuljetusta tukevan toiminnan, ensivasteyksikkötoiminnan hoitamisesta. 2. VPK voi tehdä palopäällikön suostumuksella ja myötävaikutuksella muitakin pelastusalaan liittyviä sopimuksia. Tällaisia sopimuksia voivat olla esim. jälkivahinkojentorjuntaan ja sairaankuljetukseen liityvät sopimukset. 3. Hyvä ja kiinteä yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa on välttämätöntä sopimuspalokuntana toimivalle VPK:lle. VPK:n johdon tehtävänä ja velvollisuutena on luoda toimivat suhteet kunnan palo- ja pelastusviranomaisiin sekä kaikkiin muihin sidosryhmiin, jotka palokunnan toiminnan ja toimintavalmiuden näkökulmasta ovat tärkeitä. 4. Kohdassa 4 on mainittu, että VPK voi perustaa erikseen hälytysosaston. Se onkin suositeltavaa, mikäli VPK:n toiminta on laajaa ja monipuolista. Mutta, mikäli VPK on kooltaan hyvin pieni, voidaan hälytysosasto jättää perustamattakin. Mahdollista on sekin, että VPK keskittyy pelkästään neuvonta- ja valistustehtäviin. Hälytys-, nais-, nuoriso- ja veteraanitoimintaa varten on saatavissa läänien pelastusliitoista erilliset malliohjesäännöt toiminnan suunnittelun ja järjestämisen apuvälineeksi. Näiden toimintojen lisäksi voidaan VPK:ssa toteuttaa muutakin harrastus- ja järjestötoiminta. VPK-toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi on tärkeätä ylläpitää nuorisotoimintaa sekä VPKtoimintaa tukevaa naistoimintaa. Veteraanitoiminnalla on oma tärkeä osuutensa VPK-toiminnan tukemisessa. Sammutus- ja pelastustehtäviin osallistuville miehille, palokuntanuorille ja palokuntanaisille on luotu omat koulutusjärjestelmänsä erilaisine kursseineen ja kurssimateriaaleineen. Kaikkea koulutuksessa käytettävää kurssimateriaalia on saatavissa läänien pelastusliitoista.

4 PERUSTELUOSA 4(8) Toimintamuotojen kohdissa 6, 7 ja 8 halutaan painottaa sitä, että VPK mahdollisuuksiensa mukaan suuntautuisi ulospäin ohjaten ja opettaen viranomaisten ohieiden mukaisesti kuntalaisia suojautumaan erilaisilta vaaroilta ja toimimaan oikein onnettomuustilanteissa VPK-toiminta on parhaimmillaan monipuolista ja aktiivista. Sen tulisi tarjota jäsenilleen riittävästi mahdollisuuksia itsensä kouluttamiseen, urheiluun ja liikuntaan sekä muuhun erilaiseen harrastamiseen ja osallistumiseen. Tärkeintä on, että jokaiselle jäsenelle annetaan mahdollisuus hänen haluaan ja kykyään vastaavaan toimintaan. Parhaimmillaan jäsenen tulisi tuntea onnistuneensa niissä pyrkimyksissä ja tehtävissä, joita VPK palokuntana jäsenilleen tarjoaa. 11. VPK-liikkeellä on Suomessa pitkät perinteet. Perinteen säilyttäminen ja perinnetietojen kerääminen onkin suositeltavaa ottaa jokaisen VPK:n ohjelmaan. Vahvat ja kunniakkaat perinteet velvoittavat ja innostavat uusia polvia jatkamaan vapaaehtoisten palokuntien arvokasta työtä kanssaihmisten hyväksi. 4 Jäsenyys Yksityisellä henkilöllä tarkoitetaan yhdistyslaissa luonnollista henkilöä, eli ihmistä. Yhdistymisvapaus ts. oikeus perustaa yhdistyksiä ja kuulua niihin jäsenenä koskee hallitusmuodon 10 :n mukaan kaikkia Suomen kansalaisia. Laki ei sisällä mitään ikä- tai muita rajoituksia tämän oikeuden käyttämiselle. Yhdistyksen säännöissä voidaan jäsenyydelle asettaa erilaisia edellytyksiä samoin kuin jäsenoikeuksien käyttämiselle. VPK:n mallisäännöissä ei tällaisia edellytyksiä ole asetettu. VPK-yhdistys pyrkii sen tarkoituspykälässä mainittuihin tavoitteisiin. VPK siis toimii tätä tiettyä turvallisuusasiaa harrastavien jäsenten yhdyssiteenä. On siten luonnollista, että VPKyhdistyksen jäseneksi hyväksytään vain sen tavoitteiden edistämiseen omistautuneet henkilöt. Yhdistyksen jäsenten kelpoisuus sammutus- ja pelastustyöhön määrää kunnan kanssa tehdyn sopimuksen määräykset huomioonottaen palokunnan hallitus. Palokunnan päällikkö päättää niiden mukaan jäsenten osallistumisesta varsinaiseen palokuntatoimintaan ja heidän tehtävistään siinä. Hälytyshenkilöstöön voi kuulua muitakin kuin sammutus- ja pelastustyöhön kelpoisia henkilöitä. Huolto-, viestitys-, kuljetus- ja muihin vastaaviin tehtäviin koulutettuina tällainen henkilöstö voi tehdä hälytystilanteessa arvokasta työtä. Jäsenyyden syntyminen edellyttää sekä jäsenyyttä hakevan tahdonilmaisua että yhdistyksen hallituksen päätöstä, jolla hakemus hyväksytään. VPK:n hallituksella on täysin vapaa oikeus päättää siitä, ketkä se hyväksyy yhdistyksen jäseneksi. Ketään henkilöä ei ole pakko hyväksyä VPK:n jäseneksi. Jäsenhakemuksen hylkäämistä ei tarvitse perustella eikä hylkäämisestä voi valittaa mihinkään. Tarvitseeko ja missä määrin alaikäinen huoltajansa tai holhoojansa suostumuksen liittyäkseen VPK:aan määräytyy lapsen huoltoa ja holhousta koskevien lain säännösten mukaan. Ratkaisuun vaikuttavat yhdistyksen jäsenyyteen liittyvät taloudelliset velvoitteet sekä yhdistyksen luonne. Vapaaehtoisessa palokunnassa harjoitusten ja koulutuksen sisällön on katsottu

5 PERUSTELUOSA 5(8) pitävän sisällään sellaisia elementtejä, että alle 16 vuotiaan nuoren huoltajalta tai holhoojalta edellytetään suostumus ennen kuin nuori voidaan hyväksyä toimintaan mukaan. Kannatusjäsen Kannatusjäseniä ovat sellaiset yhteisöt tai yksityiset henkilöt, joilta ei edellytetä varsinaiselle jäsenelle asetettuja jäsenyysehtoja. Maksamalla kannatusmaksun kannatusjäsen saavuttaa yhdistyksen jäsenyyden ja sen lisäksi oikeuden olla läsnä yhdistyksen kokouksissa. Kunniajäsen Kunniajäseneksi VPK-yhdistykset voivat kutsua ansiokkaasti palokunnan hyväksi toimineita jäseniä tai palokunnan ulkopuolisia henkilöitä. Jäsenluettelo Hallituksen on pidettävä luetteloa VPK-yhdistyksen jäsenistä. Luetteloon on merkittävä kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. Henkilörekisterilain mukaan (471/87) jäsenellä on oikeus saada tietoonsa kaikki itseään koskevat luetteloon merkityt tiedot. Säännöissä voidaan kuitenkin jäsenluettelon julkisuudesta määrätä laajemminkin. 5 Eroaminen Jäsen voi milloin tahansa erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Erottaminen Yhdistys voi erottaa jäsenensä säännöissä mainitulla erottamisperusteella. VPK:n mallisääntöihin ei kuitenkaan ole sisällytetty mitään erityistä erottamisperustetta, vaan mallisäännöissä on viitattu yhdistyslain 14 :ään, jonka mukaan yhdistyksellä on aina oikeus erottamiseen, jos jäsen: on jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut, on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä, ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Jäsenen erottamisesta päättää VPK-yhdistys kokouksessaan. Päätöksessä on mainittava erottamisen syy. Jäsenellä on oikeus äänestää itseään koskevassa erottamisasiassa. Asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen paitsi, milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.

6 PERUSTELUOSA 6(8) 6 Jäsenmaksut ja muut tulot sekä omaisuus VPK:n säännöissä on aina määrättävä peritäänkö jäseniltä jäsenmaksuja vai ei. Tarkoituksena on, että yhdistykseen liittyvä voi säännöistä nähdä, liittyykö jäsenyyteen taloudellisia velvoitteita. Mallisääntöjen 6 :ään on laitettu suositus jäsenmaksuista siten, että kunniapuheenjohtaja, kunniapäällikkö tai kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksua. Jäsenmaksuista määrääminen yhdistyksen säännöissä merkitsee sitä, että muita maksuja, kuten liittymismaksua, ei jäsenten kannettavaksi voida asettaa muutoin kuin sääntöjä muuttamalla. VPK voi säännöissään määrätä joko maksujen markkamäärän tai määritellä maksuperusteet. On huomattava että jäsenmaksujen tai maksuperusteiden ei tarvitse olla kaikille jäsenille samat. 7 Taloudellinen toiminta Yhdistyksen harjoittamaa taloudellista toimintaa ei ole tarpeen säännöissä yksityiskohtaisesti määritellä, vaikka niin voidaan tehdä. VPK-yhdistys voi harjoittaa sellaista elinkeinoa tai muuta ansiotoimintaa, joka kytkeytyy välittömästi säännöissä määrätyn tarkoituksen toteuttamiseen. Esimerkiksi VPK-yhdistys voi sääntöjensä mukaan järjestää palokuntakilpailuja sekä ylläpitää VPK-taloa. Se voi näin ollen ilman nimenomaista sääntömääräystä ylläpitää esimerkiksi omistamansa VPK-talon yhteydessä kioskia. Sääntömääräyksestä riippumatta VPK-yhdistys voi harjoittaa taloudellisesti vähäarvoisena pidettävää elinkeinoa tai ansiotoimintaa. Toiminta ei kuitenkaan saa laajentua sillä tavoin, että yhdistys muuttuisi luonteeltaan pääasiallisesti taloudelliseksi. 9 Kokoukset Mallisääntöjen mukaan palokunnan varsinaisia kokouksia pidetään kahdesti vuodessa. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi ei ole syytä valita VPK:n hallituksen puheenjohtajaa, koska tilinpäätösasioista päätettäessä hallituksen puheenjohtaja on jäävi. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valitaan yleensä joku VPK-yhdistyksen jäsenistä. Puheenjohtajaksi voidaan valita yhdistyksen ulkopuolinenkin henkilö etenkin, milloin kokouksessa käsitellään taloudellisesti, juridisesti tai muuten vaikeita asioita. 11 Hallitus Yhdistystoiminnassa pääsääntö on, että yhdistyksen asioista päättävät jäsenet. Hallitukselle kuuluu vain päätösten toimeenpaneminen ja valmistelu.

7 PERUSTELUOSA 7(8) Itsenäistä päätösvaltaa hallituksella on vain niissä asioissa, joissa sille on päätösvaltaa laissa, yhdistyksen säännöissä tai yhdistyksen päätöksillä annettu. Yhdistyksen asioiden hoitamiseen kuuluu yhdistyksen päätösten täytäntöönpanon lisäksi muun muuassa yhdistyksen omaisuuden hoitaminen, asioiden valmistelu päätöksentekoa varten, yhdistyksen kokousten järjestäminen, henkilöstön valitseminen ja valvonta sekä yhdistyksen suhteiden hoitaminen viranomaisiin, järjestöihin ja muihin ulkopuolisiin tahoihin. Hallituksessa on oltava vähintään kolme jäsentä. Säännöissä voidaan jäsenmäärä ilmoittaa myös liukuvaksi, esimerkiksi Varajäseniä hallitukseen ei voida valita, ellei siitä säännöissä ole määrätty. Hallituksella täytyy olla puheenjohtaja, joka ei saa olla vajaavaltainen. Sen sijaan hallituksen jäsenet, yhdistyslain mukaan, voivat olla alaikäisiäkin. Alaikärajaksi on säädetty 15 vuotta. Palokunnan toiminnan luonteen takia mallisäännöissä kuitenkin suositellaan, että hallitukseen valittavan tulisi olla täysi-ikäinen henkilö. Laissa ei ole säädetty mitään hallituksen sisäisestä toiminnasta ja päätöksenteosta. VPKyhdistyksen sääntöihin voidaan kuitenkin kirjata hallituksen toimintaa koskevia sääntömääräyksiä. Säännöissä voidaan esimerkiksi määrätä hallituksen koollekutsumisesta, päätösvaltaisuudesta, päätöksentekotavasta, päätösten pöytäkirjaamisesta sekä pöytäkirjojen allekirjoittamisesta ja tarkastuksista. 12 Hallituksen tehtävät Hallituksen tehtäviin kuuluu määrätä palokunnan henkilöstön tehtävät sekä huolehtia siitä, että sammutus- ja pelastustyöhön osallistuva henkilöstö täyttää asetuksen pelastustoimesta (468/2003) mukaiset koulutusehdot. 13 Palokunnan päällikön tehtävät Yhdistyksen puheenjohtaja ja palokunnan päällikkö päättävät keskenään sisäisesti tehtäväjaostaan. 14 Palokunnan nimen kirjoittaminen Oikeus yhdistyksen nimen kirjoittamiseen on aina hallituksen puheenjohtajalla, ellei tätä säännöissä rajata siten, että puheenjohtaja vain yhdessä yhden tai useamman muun kanssa voi kirjoittaa yhdistyksen nimen. Tämä on myös ainoa rajoitus, mikä nimenkirjoittamiseen voidaan liittää. Sitä ei voi esimerkiksi kytkeä tiettyihin asioihin.

8 PERUSTELUOSA 8(8) Yhdistyksen säännöissä voidaan määrätä, että oikeus yhdistyksen nimen kirjoittamiseen on puheenjohtajan lisäksi: yhdellä tai useammalla hallituksen jäsenellä, asemansa perusteella muulla henkilöllä, esim. palokunnan päälliköllä, sihteerillä, rahastonhoitajalla, osaston vastaavalla (esim. palokuntanaisosaston puheenjohtajalla) tai kyläosaston vastaavalla, henkilöllä, jolla on siihen hallituksen erikseen antama henkilökohtainen oikeus. Nimenkirjoitusoikeus voidaan antaa myös hallituksen ulkopuoliselle henkilölle. Esimerkiksi palokunnan päällikkö, sihteeri, rahastonhoitaja tai tietyn toiminnan vetäjä ei välttämättä ole hallituksen jäsen, mutta asemansa perusteella hänelle voidaan antaa nimenkirjoitusoikeus. Nimenkirjoittajan täytyy aina olla täysivaltainen. 16 Äänestykset Yhdistyslain 25 :n mukaan jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on äänioikeus, jollei säännöissä toisin määrätä. 19 Sääntöjä muuttaessaan palokunnan tulee huomioida, että saavutetut jäsenoikeudet, esim ilmaisjäsenyys, säilyvät.

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois- Suomen pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä Pelastusliitoksi tai yhdistykseksi.

Yhdistyksen nimi on Pohjois- Suomen pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä Pelastusliitoksi tai yhdistykseksi. PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteri SÄÄNTÖMALLI II Yksi kokous, useita jäsenryhmiä 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois- Suomen pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt - Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Yhdistysoikeus 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry Yhdistysoikeus Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Tuomioistuinratkaisut Yhdistyskäytäntö Perustuslaki yhdistymisvapaus

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on SKAL suoritealat ry. Yhdistyksen nimi on ruotsinkielisenä SKAL branchsektioner rf.

Yhdistyksen nimi on SKAL suoritealat ry. Yhdistyksen nimi on ruotsinkielisenä SKAL branchsektioner rf. SKAL SUORITEALAT RY:N SÄÄNNÖT 2011 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SKAL suoritealat ry. Yhdistyksen nimi on ruotsinkielisenä SKAL branchsektioner rf. Yhdistys voi käyttää tarvittaessa

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Keliakialiitto ry Säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton

Lisätiedot

PANELIAN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN SÄÄNNÖT

PANELIAN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN SÄÄNNÖT PANELIAN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Panelian Vapaaehtoinen Palokunta ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Tarkoitus Palokunnan kotipaikka

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Nykyiset säännöt Muutosesitykset on korostettu punaisella värillä. Lihavoidulla tekstillä on korostettu sääntöihin lisättävä tekstillä Yliviivattua tekstin osaa esitetään poistettavaksi. Hallituksen muutosesitys

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT

HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT Vahvistettu 29.2.2012 Helsingin Taksiautoilijat r.y.:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Taksiautoilijat r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistys

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007.

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. SUOMEN PARALYMPIAKOMITEA RY SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

PORIN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN SÄÄNNÖT

PORIN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN SÄÄNNÖT 1 1863 PORIN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Porin VPK:n syyskokouksessa 10.11.2007 Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröinyt sääntömuutoksen 19.5.2009. Sääntöjen 17 :n lopusta on

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

Hälytysosaston johtosääntömalli perusteluineen

Hälytysosaston johtosääntömalli perusteluineen JOHTOSÄÄNTÖMALLI 1(10) Hälytysosaston johtosääntömalli perusteluineen Vapaaehtoisen sopimuspalokunnan hälytysosaston johtosääntömalli perusteluineen 1. Tarkoitus ja tehtävät 1.1. Hälytysosaston ensisijainen

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt Allan Kardecin opin ystävät ry

Yhdistyksen säännöt Allan Kardecin opin ystävät ry Yhdistyksen säännöt Allan Kardecin opin ystävät ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Allan Kardecin opin ystävät ry, ja sen kotipaikka on Hollola. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Myllykylän Erä ry:n SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Yhdistyksen nimi: Myllykylän Erä ry Kotipaikka (= kotikunta): Pyhtää Yhdistys on perustettu helmikuun 11. päivänä, 1960

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Jäsenvaliokunnan ehdotus yhdistysten mallisäännöiksi 4.3.2015 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakennusmestarit

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teekkarikamerat. Näissä säännöissä siitä käytetään nimeä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston

Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Ylihärmän palokuntanuoriso-osaston Johtosäännöt 1 TOIMINNAN TAVOITTEET Palokuntanuorisotyön tavoitteena on koota poikia ja tyttöjä palokuntatyöhön innostumaan ja harjaantumaan palokuntalaisiksi sekä kehittymään

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI

YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Mäentaustan Erämiehet ry Kotipaikka: Alpua Kunta: Vihanti Yhdistys on perustettu tammikuun 17 p:nä 1964 ja

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. PEURAMAA GOLF Ry SÄÄNNÖT 2014 TOIMINTASÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. Yhdistyksen nimi on Peuramaa Golf Hjortlandet

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa. 1(5) YLEISTÄ 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Nuoli-Haukat r.y. ja sen kotipaikka on. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Kieli 3 Toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT 1 RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT I. Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Rakentaja-Rastit ry, josta voidaan käyttää epävirallista lyhennettä RakRas. Yhdistyksen

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Seuran tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä, riistanhoitoa, luonnonsuojelutoimintaa, metsästysampumaurheilua ja kenneltoimintaa.

Seuran tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä, riistanhoitoa, luonnonsuojelutoimintaa, metsästysampumaurheilua ja kenneltoimintaa. Metsästysseura KERÄ ry SÄÄNNÖT Säännöt on hyväksytty vuosikokouksessa 17.2.2013 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Metsästysseura KERÄ ry Kotipaikka: Sallan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Koverontie 26

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Koverontie 26 ..,*ili,i$e+,+. Patentti- ja rekisterihallitus,'fr:.i.,,:,:,e Yhdistysasiat!'.j -'! '.:.' ': l'(; li.,rar tr"r,r&i \'fettltrtill' JALJENNOS 03.a2.2012 1(5) Rekister:inumero: 207.402 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry.

1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. THHL ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa. 1 Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot