Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus nro 15/2015 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO"

Transkriptio

1 nro 15/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 213 KH 214 KH 215 KH 216 KH 217 KH 218 KH 219 KH 220 KH 221 KH 222 KH 223 KH 224 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Sähköisen hyvinvointikertomuksen hyväksyminen Sopimuksen hyväksyminen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) Länsi-Uudellamaalla Kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaiturin yhtiökokoukselle kuuluvista asioista päättäminen Vastaus valtuustoaloitteeseen esityslistan liitteiden julkaisemisesta kunnan verkkosivuilla Jäsenen valinta Lohjan sairaanhoitoalueen lautakuntaan Kevään 2016 kokousajoista päättäminen Kunnanvaltuuston päätösten laillisuusvalvonta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset Muut asiat

2 Sivu 2 Nro 15/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo Läsnä olevat jäsenet Muut läsnä olevat Asiat Allekirjoitukset Merja Laaksonen puheenjohtaja Antti-Pekka Röntynen pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä, aika ja paikka Kunnantalo Todistaa, allekirjoitus Virka-asema Antti-Pekka Röntynen vt. hallintojohtaja

3 Sivu 3 KH 213 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN päättää 1. todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 2. valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Lautakunta Kunnanvaltuusto

4 Sivu 4 KH 214 TALOUDEN SEURANTA on hyväksynyt kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kunnanhallituksessa kuntatasolla ja lautakunnissa toimielintasolla. Oheismateriaalina on mukainen talouden toteuma. Päivämäärään mennessä kunnan toimintakate on toteutunut 93,2 prosenttisesti. Toimintakulut ovat toteutuneet jonkin verran alle laskennallisen toteuman (90,1 %) ja toimintatuotot alle laskennallisen toteuman (80,6 %). Vuoden 2015 verotulot ovat toteutuneet 89,9 prosenttisesti. Valtionosuudet ovat toteutuneet 93,2 prosenttisesti. Teknisen lautakunnan toimintakatteen ennustetaan olevan noin euroa talousarvion toimintakatetta heikompi. Perusturvalautakunnan ennustetaan pysyvän toimintakatteessaan. Sivistyslautakunnan ennustetaan alittavan toimintakatteensa. Verotulojen ennustetaan toteutuvan noin euroa talousarviota heikommin. Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan noin talousarviota paremmin. Vuoden 2015 tuloksen ennustetaan tällä hetkellä toteutuvan noin euroa talousarviota heikommin ollen alijäämäinen euroa. Talousarviomuutoksia ei ole vielä tuotu kunnanhallituksen käsittelyyn, koska lopulliset laskutustiedot tulevat mm. erikoissairaanhoidon osalta vasta joulukuun aikana. Liitteet ja oheismateriaali - oheismateriaalina talouden seuranta päättää merkitä talouden seurannan tiedoksi. Lautakunta Kunnanvaltuusto

5 Sivu 5 KH:118 /2015 KH 215 KH Liite 3 SÄHKÖISEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN Kuntalain 1 :n 2. momentin mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Terveydenhuoltolain 12 :n 1. momentin mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Edelleen terveydenhuoltolain 12 :n 2. momentin mukaan kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan asettanut toiminnalliseksi tavoitteeksi hyvinvointikertomuksen laadinnan vuodelle laisten hyvinvointia on kootusti kuvattu aiemmin Terve ja hyvinvoiva Lost ohjelmassa. Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvointijohtamisen työväline ja poliittisen päätöksenteon tuki, joka toimii kunnan strategiatyön sekä toiminnan ja talouden suunnittelun yhtenä perustana. Käytännössä hyvinvointikertomus on ymmärrettävään muotoon kirjoitettu tiivis asiakirja, joka valmistellaan kunnan eri hallinnon alojen asiantuntijoiden yhteistyönä. Hyvinvointikertomus sisältää: 1. katsauksen kuntalaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. 2. suunnitelman kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä. 3. arvioinnin toteutuneesta hyvinvoinnin edistämistoiminnasta ja hyvinvointipolitiikasta. Kunnanjohtaja on päätöksellään nimennyt n kunnan hyvinvointityöryhmän. Hyvinvointityöryhmä on kokoontunut kevään ja syksyn 2015 aikana päivittämään kunnan hyvinvoinnista saatavaa tietoa ja päättänyt, että kunta ottaa käyttöönsä valtakunnallisesti kehitetyn sähköisen hyvinvointikertomuksen. Sähköinen hyvinvointikertomus on maksuton, internetissä toimiva työväline, jolla kunnat voivat valmistella terveydenhuoltolain / mukaisen valtuustokaudessa laadittavan Lautakunta Kunnanvaltuusto

6 Sivu 6 laajan hyvinvointikertomuksen. Sähköisestä hyvinvointikertomuksesta on koostettu toimielinten päätöksentekoon liitteen mukainen hyvinvointikertomus. Liitteet ja oheismateriaali - Liitteenä ehdotus n kunnan hyvinvointikertomukseksi Käsittely: Päätös: KH 215 Liite 1 päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan sähköinen hyvinvointikertomuksen. Käsittelyn aikana kunnanjohtaja teki muutetun ehdotuksen, jonka mukaan asia palautetaan keskustelun jälkeen valmisteluun. päätti palauttaa sähköisen hyvinvointikertomuksen valmisteluun. = = = Sähköiseen hyvinvointikertomukseen on tehty edellisen kokouksen jälkeen kokouksessa esiin nousseita tarkennuksia. Lisäykset ja tarkennukset on merkitty liitteeseen punaisella värillä. Liitteet ja oheismateriaali - Liitteenä ehdotus n kunnan hyvinvointikertomukseksi päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan sähköisen hyvinvointikertomuksen. Lautakunta Kunnanvaltuusto

7 Sivu 7 KH:323 /2015 KH 216 Liite 2 SOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) LÄNSI-UUDELLAMAALLA Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat heille työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisprosessiin etenemisestä ja seurannasta. Toiminnan tavoitteena on edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille monialaisena yhteispalveluna julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja siten kuin em. palvelujen tarjoamisesta erikseen säädetään. Kunkin työ- ja elinkeinotoimiston alueella sijaitsevien kuntien tulee päästä yhteisymmärrykseen TYP:n johtoryhmän toimialueesta, palvelujen järjestämistavasta, hallinnollisten kustannusten jaosta kuntien kesken sekä johtajuudesta. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun johtoryhmiä muodostettaessa on syytä ennakoida mahdollisimman hyvin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvät Sote-alueet. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tulisi toimia ensisijaisesti yhden Sotetuotantovastuualueen sisällä. Työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta aiheutuu kunnille yhteisiä kustannuksia mm. yhteispalvelun johtamisesta, hallinnosta ja yhteisestä kehittämisestä. Suomen Kuntaliitto suosittaa, että työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun kunnille yhteisten kustannusten jakoperusteena käytetään yli 300 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneiden määrää huomioiden myös aktiivipalveluissa olevat kohderyhmään kuuluvat. Kuntien tulee sopia keskenään TYP:n yhteisen johtajan työnantajaorganisaationa toimivasta kunnasta. On myös luontevaa, että johtajan työnantajakunta huolehtii TYP:n yhteisestä taloushallinnosta. Kuntien henkilöstö säilyy nykyisten kuntien palveluksessa ainakin Soteuudistukseen asti. Alueilla on sovittu kesäkuun 2015 loppuun mennessä TYP-verkostojen johtoryhmistä, joihin kaikki Manner-Suomen kunnat liittyvät. Johtoryhmät valmistelevat yhteispalvelua koskevat sopimukset, joiden pohjalta toiminta organisoidaan ja toiminta käynnistyy viimeistään vuoden 2016 alussa. Kunnanjohtaja on päätöksellään nimennyt n kunnan jäseneksi TYP-johtoryhmään sosiaalipalvelupäällikkö Karin Heermanin ja varajäseneksi perusturvajohtaja Benita Öbergin. Uuden lain mukainen TYPtoiminta voi käynnistyä heti kun johtoryhmä on nimetty ja toimintaa koskeva sopimus on hyväksytty. Lautakunta Kunnanvaltuusto

8 Sivu 8 Laki ja asetus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta tulivat voimaan kuuluu Länsi-uudenmaan TYP-alueelle yhdessä Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin ja Vihdin kanssa. Länsi-Uudenmaan TYP-johtoryhmä on valmistellut yhteispalvelua koskevan sopimuksen, jonka pohjalta toiminta organisoidaan ja toiminta käynnistyy viimeistään vuoden 2016 alussa. Sopimus on voimassa saakka. TYP:llä on yksi (1) yhteinen toimipiste monialaisen yhteispalvelun tarjoamiseksi, joka sijaitsee Lohjalla. Kunnat osoittavat TYP-toimintaan yhteensä 8 henkilötyövuotta ja tästä n kunnan osuus on 0,5 henkilötyövuotta. TE-toimisto osoittaa TYPtoimintaan 5 henkilötyövuotta ja Kela yhden henkilötyövuoden. Jokainen organisaatio vastaa oman henkilöstönsä osalta palkkauskustannuksista, matkakuluista, atk-laitteiden, tietoliikenneyhteyksien ja toimitilojen kustannuksista. Jokainen organisaatio sitoutuu järjestämään työntekijöiden käyttöön sellaiset tietoliikenneyhteydet, jotka ovat toimintavarmat palvelun sujuvuuden turvaamiseksi ja mahdollistavat monikanavaisen palvelun tuottamisen. Kunnat vastaavat TYP-johtajan palkkauskustannuksista sekä hänen tehtävänsä hoitoon liittyvistä toimitila-, atk- ja matkakustannuksista. Monialaisesta yhteispalvelusta tehdään vuosittain suunnitelma, johon sisällytetään yhteisesti maksettavat kustannukset. Yhteisten kustannusten jakoperusteena käytetään asukaslukua. Kuntakohtaiset jako-osuudet yhteiskustannuksiin ovat seuraavat: Lohja 27,50 %, Kirkkonummi 22,00 %, Vihti 16,50 %, Raasepori 16,50 %, Hanko 5,25 %, Karkkila 5,25 %, 3,50 % ja Inkoo 3,50 %. Sopimusta tarkistetaan sopimuskauden aikana jonkun sopijapuolen sitä vaatiessa. Johtoryhmä käsittelee muutosesitykset ja käynnistää sopimusneuvottelut. Yksilöidyt muutosesitykset tulee toimittaa johtoryhmälle kirjallisesti viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen kuin muutos halutaan voimaan. Kunnanhallituksen johtosäännön 3 :n kohdan 8 mukaan kunnanhallitus päättää työllisyyspolitiikan periaatteista sekä kohdan 14 mukaan sopimusten ja muiden sitoumusten solmimisesta, milloin muu viranomainen ei tee päätöstä. Liitteet ja oheismateriaali - Liitteenä sopimus työllistämistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Länsi-Uudellamaalla - Oheismateriaalina päätös Länsi-Uudenmaan monialaisen yhteispalvelun verkoston johtoryhmän nimeämisestä päättää 1. hyväksyä sopimuksen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) Länsi-Uudellamaalla. Lautakunta Kunnanvaltuusto

9 Sivu 9 2. valtuuttaa kunnanjohtajan ja perusturvajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) Länsi-Uudellamaalla. 3. valtuuttaa kunnan edustajan TYP- johtoryhmässä neuvottelemaan mahdollisista muutoksista sopimukseen. 4. valtuuttaa perusturvajohtajan hyväksymään sopimukseen tehtävät muutokset edellyttäen, että näillä muutoksilla ei heikennetä n kunnan sopimuksellista asemaa. Lautakunta Kunnanvaltuusto

10 Sivu 10 KH:665 /2012 KH 217 KH KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖIDEN PIKKALANLAHTI II JA PIKKALANLAITURIN YHTIÖKOKOUKSELLE KUULUVISTA ASIOISTA PÄÄTTÄMINEN on päättänyt osakeyhtiölain 5. luvun 1 2. mom. perusteella asettaa kiinteistöosakeyhtiöille Pikkalanlahti II:lle ja Pikkalanlaiturille hallituksen, johon kuuluvat Juha-Pekka Isotupa, Taneli Kiljunen ja Rabbe Dahlqvist. Taneli Kiljunen on toiminut kunnan maankäyttöinsinöörinä. Kiljunen on irtisanoutunut kunnan palveluksesta alkaen. Kiljusen tilalle on tarkoituksenmukaista nimetä uusi hallituksen jäsen kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri hallituksiin. Osakeyhtiölain 6. luvun 13 :n mukaan hallituksen jäsenen voi ennen toimikauden päättymistä erottaa se, joka on hänet valinnut. Muun kuin yhtiökokouksen valitseman jäsenen voi kuitenkin erottaa yhtiökokous, jos yhtiöjärjestystä on muutettu siten, ettei valintaoikeutta enää ole. Erotetun jäsenen toimikausi päättyy erottamisesta päättävän yhtiökokouksen päättyessä, jollei yhtiökokous päätä muusta ajankohdasta. Muun kuin yhtiökokouksen erottaman jäsenen toimikausi päättyy välittömästi, jollei erottamisen yhteydestä käy muuta ilmi. Osakeyhtiölain 6. luvun 14 : mukaan jos hallituksen jäsenen tehtävä tulee kesken toimikauden avoimeksi tai jos jäsen menettää 10 :ssä tarkoitetun kelpoisuutensa, jäsenen sijalle tulee varajäsen sen mukaan kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään tai varajäsentä valittaessa on päätetty. Jos varajäsentä ei ole, hallituksen muiden jäsenten on huolehdittava siitä, että uusi jäsen valitaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Jos kuitenkin valinta kuuluu yhtiökokoukselle ja hallitus varajäsenineen on päätösvaltainen, valinta voi tapahtua seuraavassa yhtiökokouksessa. Osakeyhtiölain (624/2006) 5. luvun 1 :n mukaan osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Ko. pykälän 2 mom. mukaan osakkeenomistajat voivat kuitenkin yhtiökokousta pitämättä yksimielisinä päättää yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta. Päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitava ja allekirjoitettava. Kunta voi kiinteistöosakeyhtiöiden ainoana osakkeenomistajana päättää yksimielisesti yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta yhtiökokousta pitämättä. n kunnan johtosääntöjen mukaan em. asioissa ratkaisuvaltaa käyttää kunnanhallitus. Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlahti II yhtiöjärjestyksen 4 :n mukaan yhtiön Lautakunta Kunnanvaltuusto

11 Sivu 11 asioita, jotka eivät kuulu yhtiökokouksen käsiteltäviin, hoitaa hallitus, johon kuuluu 3-5 varsinaista jäsentä. Hallituksen kausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlaituri yhtiöjärjestyksen 7 :n mukaan yhtiön asioita, jotka eivät kuulu yhtiökokouksen käsiteltäviin, hoitaa hallitus, johon kuuluu 3-5 varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Lisäksi osakeyhtiöille tulee valita tilintarkastaja suorittamaan tilintarkastus tilikaudelta Osakeyhtiölain 7. luvun 2 :n mukaan yhtiön tilintarkastajan valitsee yhtiökokous. Kummankin osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan tilintarkastajan toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Kunnan tilintarkastuspalvelut tuottaa PwC julkistarkastus Oy. PwC julkistarkastus Oy:ltä on kysytty tarjous tilintarkastuksen toimittamisesta kiinteistöosakeyhtiöille Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri. Liitteenä PwC julkistarkastus Oy:n tarjous tilintarkastuksesta voimaan astuneen uuden kuntalain :n 122 mukaan kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Varsinaisesti kuntalain 122 tulee ensimmäisen kerran sovellettavaksi voimassa olleiden tilintarkastusta koskeneiden sopimusten päätyttyä. Liitteet ja oheismateriaali - liitteenä päätöspohjat osakkeenomistajan yksimielisestä päätöksestä erottaa hallituksien jäsen, päätöksestä hallitusten täydentämisestä ja päätöksestä valita tilintarkastaja - liitteenä PwC julkistarkastus Oy:n tarjous päättää osakeyhtiölain 5. luvun 1 2. mom. perusteella tehdä seuraavat päätökset: - erottaa Taneli Kiljusen kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri hallituksesta, koska Taneli Kiljunen ei ole enää kunnalla palveluksessa, - täydentää kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri hallituksia valitsemalla hallitukseen jäseneksi n kunnan teknisen johtajan Jorma Skytän jäljellä olevaksi toimikaudeksi, - valitsee kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri tilintarkastusyhteisöksi PwC julkistarkastus Oy:n ja varsinaiseksi tilintarkastajaksi Topi Katajalan. Lautakunta Kunnanvaltuusto

12 Sivu 12 Päätös: KH 217 Liite 3 päätti osakeyhtiölain 5. luvun 1 2. mom. perusteella tehdä seuraavat päätökset: - erottaa Taneli Kiljusen kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri hallituksesta, koska Taneli Kiljunen ei ole enää kunnalla palveluksessa, - täydentää kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri hallituksia valitsemalla hallitukseen jäseneksi n kunnan teknisen johtajan Jorma Skytän jäljellä olevaksi toimikaudeksi, - valitsee kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri tilintarkastusyhteisöksi PwC julkistarkastus Oy:n ja varsinaiseksi tilintarkastajaksi Topi Katajalan. = = = on kokouksessaan päättänyt osakeyhtiölain 5. luvun 1 2. momentin perusteella valita kiinteistöosakeyhtiöille Pikkalanlahti II:lle ja Pikkalanlaiturille tilintarkastusyhteisöksi PwC julkistarkastus Oy:n ja varsinaiseksi tilintarkastajaksi Topi Katajalan. Osakeyhtiölain (624/2006) 5. luvun 1 :n mukaan osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Pykälän 2. momentin mukaan osakkeenomistajat voivat kuitenkin yhtiökokousta pitämättä yksimielisinä päättää yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta. Päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitava ja allekirjoitettava. Kunta voi kiinteistöosakeyhtiöiden ainoana osakkeenomistajana päättää yksimielisesti yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta yhtiökokousta pitämättä. n kunnan johtosääntöjen mukaan edellä mainituissa asioissa ratkaisuvaltaa käyttää kunnanhallitus. Osakeyhtiölain 7. luvun 2 :n mukaan yhtiön tilintarkastajan valitsee yhtiökokous. Kummankin osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on oltava tilintarkastaja ja varatilintarkastaja. Kummankin osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan tilintarkastajan ja varatilintarkastajan toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Koska osakeyhtiöille on aikaisemmin valittu varsinainen tilintarkastaja, mutta ei yhtiöjärjestyksien vaatimaa varatilintarkastajaa, on aikaisempaa kokouksessa tehtyä päätöstä täydennettävä. PwC julkistarkastus Oy on ilmoittanut, että varatilintarkastajana voi toimia JHTT, KHT Juha Huuskonen. Liitteet ja oheismateriaali - liitteenä päätöspohjat osakkeenomistajan yksimielisestä päätöksestä valita varatilintarkastaja kiinteistöosakeyhtiölle Pikkalanlahti II Lautakunta Kunnanvaltuusto

13 Sivu 13 - liitteenä päätöspohjat osakkeenomistajan yksimielisestä päätöksestä valita varatilintarkastaja kiinteistöosakeyhtiölle Pikkalanlaituri päättää osakeyhtiölain 5. luvun 1 2. momentin perusteella tehdä seuraavan päätöksen: - valita kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri varatilintarkastajaksi JHTT, KHT Juha Huuskonen. Lautakunta Kunnanvaltuusto

14 Sivu 14 KH:258 /2014 KH 218 VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN N LIITTEIDEN JULKAISEMISESTA KUNNAN VERKKOSIVUILLA Valtuutettu Haanpää on jättänyt kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen esityslistojen liitteiden julkaisemisesta internetissä. Aloitteessa ehdotetaan, että n kunta ryhtyy julkaisemaan esityslistojen lisäksi myös niiden liitteitä avoimessa internetissä ennen päätöksentekoelinten kokouksia. n kunnalla on käytössään 2000-luvun alussa käyttöön otettu Kuntatoimisto-ohjelmisto, joka päivitetään loppuvuoden 2015 aikana KTWebversioon. Kuntatoimistolla valmistellaan kunnan esityslistat ja pöytäkirjat, mutta nykyversiossa ei ole mahdollisuutta internet-julkaisuun. Päivityksen yhteydessä hankitaan mahdollisuus julkaista esityslistat liitteineen kunnan verkkosivuille tulevan sovelluksen kautta. Samassa sovelluksessa julkaistaan myös kunnan kuulutukset, millä huomioidaan jo uusi kuntalaki ja sen antamat mahdollisuudet kuulutusten julkaisemisesta. Ohjelman päivityksestä on hallintojohtaja tehnyt hankintapäätöksen Sosiaalitaidon toteuttamassa kyselyssä vuonna 2014 on tullut esiin, että kaikista siuntiolaisista vastaajista 44 prosenttia ei tiennyt, kuinka vaikuttaa asuinkuntansa asioihin. Kuitenkin tietämys on kasvanut vuoden 2010 tasosta, jolloin 54 prosenttia vastaajista ei tiennyt, kuinka vaikuttaa asuinkuntansa asioihin. Toivottavasti järjestelmämuutosten mahdollistama avoimempi viestintä edesauttaa tietoisuuden lisääntymistä edelleen kuntalaisten keskuudessa. Jatkossa kunnan verkkosivuilla voi tarkastella esityslistoja sekä pöytäkirjoja liitteineen, kun nykyisin ainoastaan pöytäkirjat ja uusin esityslista julkaistaan kunnan sivuilla. Myös media on ollut yhteydessä kuntaan pyytäessään liitetietoja ja jatkossa myös nämä tietopyynnöt vähentyvät, sillä liitteet ovat saatavilla kunnan verkkosivujen kautta ilman, että niitä erikseen tarvitsee toimittaa henkilöille. Liitteet ja oheismateriaali - oheismateriaalina valtuustoaloite päättä ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se 1. merkitsee selostusosan vastauksena valtuustoaloitteeseen esityslistan liitteiden julkaisemisesta internetissä. 2. toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Lautakunta Kunnanvaltuusto

15 Sivu 15 KH:435 /2014 KH 219 KH JÄSENEN VALINTA LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTAAN Kunnanvaltuusto on valinnat jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kuntayhtymän valtuustoon toimikaudeksi Kunnanvaltuusto on kokouksessaan valinnut viimeksi jäsenen kuntayhtymän valtuustoon. Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi on valittu: Varsinainen jäsen Stefan Svanfeldt Ismo Turunen Henkilökohtainen varajäsen Rabbe Dahlqvist Reijo Korhonen Ismo Turunen on päivätyllä kirjeellä ilmoittanut muuttavansa kunnasta alkaen. n kunnanvaltuuston on tarkoituksenmukaista valita uusi varsinainen jäsen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuosille Seuraava Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston kokous on Uuden kuntalain 58 :n mukaan kuntayhtymän päätösvaltaa käyttää yhtymävaltuusto tai yhtymäkokous. Kuntalain 59 :n mukaan yhtymävaltuustoon sovelletaan, mitä valtuustosta säädetään. Yhtymävaltuuston jäsenet valitsee kunta perussopimuksessa sovitulla tavalla. Perussopimuksen mukaan jäsenkuntien valtuustot valitsevat valtuustoon jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Vaalikelpoinen kuntayhtymän valtuustoon on henkilö, joka kuntalain 33 :n mukaan on vaalikelpoinen johonkin kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuntalain 34 :n 1. mom. 1 kohdan mukaan ole henkilö (valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä) tai henkilö, joka on kuntayhtymän vakinaisessa palveluksessa. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se 1. myöntää eron Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäsenelle Ismo Turuselle kuntayhtymän valtuuston jäsenen luottamustoimesta hänen menetettyään vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton vuoksi ja Lautakunta Kunnanvaltuusto

16 Sivu valitsee jäljellä olevalle kaudelle Ismo Turusen tilalle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon uuden jäsenen. Käsittely: Käsittelyn aikana esittelijä teki muutetun päätösehdotukseen, joka kuului seuraavasti: ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se 1. myöntää eron Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäsenelle Ismo Turuselle kuntayhtymän valtuuston jäsenen luottamustoimesta hänen menetettyään vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton vuoksi; 2. valitsee jäljellä olevalle kaudelle Ismo Turusen tilalle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon uuden jäsenen. 3. myöntää eron Lohjan sairaanhoitoalueen lautakunnan jäsenelle Ismo Turuselle lautakunnan jäsenen luottamustoimesta hänen menetettyään vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton vuoksi; 4. valitsee jäljellä olevalle kaudelle Ismo Turusen tilalle Lohjan sairaanhoitoalueen lautakuntaan uuden jäsenen. Käsittelyn aikana Parviainen ehdotti Tuula Eloa jäseneksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon sekä jäseneksi Lohjan sairaanhoitoalueen lautakuntaan. Koska tehtyä ehdotusta ei vastustettu, päätti kunnanhallitus yksimielisesti ehdottaa tehtäviin Tuula Eloa. Päätös: KV Päätös: KH päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se 1. myöntää eron Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäsenelle Ismo Turuselle kuntayhtymän valtuuston jäsenen luottamustoimesta hänen menetettyään vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton vuoksi; 2. valitsee jäljellä olevalle kaudelle Ismo Turusen tilalle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon Tuula Elon; 3. myöntää eron Lohjan sairaanhoitoalueen lautakunnan jäsenelle Ismo Turuselle lautakunnan jäsenen luottamustoimesta hänen menetettyään vaalikelpoisuutensa kunnasta muuton vuoksi; 4. valitsee jäljellä olevalle kaudelle Ismo Turusen tilalle Lohjan sairaanhoitoalueen lautakuntaan uudeksi jäseneksi Tuula Elon. = = = Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen. = = = Laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta säädetään 4 a :n 1. momentissa, että kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lu- Lautakunta Kunnanvaltuusto

17 Sivu 17 kuun ottamatta kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Lohjan sairaanhoitoalueen lautakunnassa on yhteensä 13 jäsentä, joten tasaarvolain mukaan lautakunnassa voi olla toisen sukupuolen edustajia korkeintaan 7 jäsenistä. päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se valitsee Lohjan sairaanhoitoalueen lautakuntaan Keijo Tarnasen. Lautakunta Kunnanvaltuusto

18 Sivu 18 KH:581 /2015 KH 220 KEVÄÄN 2016 KOKOUSAJOISTA PÄÄTTÄMINEN n kunnan hallintosäännön 3 :n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Kunnanhallituksen kokousajoiksi kevääksi 2016 esitetään seuraavia maanantaipäiviä klo 18.00: 18.1., 15.2., 14.3., 18.4., ja Kunnanvaltuuston kokoukset keväällä 2016 on suunniteltu pidettäväksi seuraavina maanantaipäivinä klo 18.30: 1.2., 29.3., 2.5. ja 6.6. päättää pitää kevään 2015 kokoukset kunnantalolla klo seuraavasti: 18.1., 15.2., 14.3., 18.4., ja Lautakunta Kunnanvaltuusto

19 Sivu 19 KH 221 KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA katsoo, etteivät valtuuston tekemät päätökset ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa, eivätkä päätökset ole muutenkaan lainvastaisia, joten päätökset pannaan täytäntöön. Lautakunta Kunnanvaltuusto

20 Sivu 20 KH 222 LAUTAKUNTIEN JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA päättää kuntalain 51 :n nojalla olla ottamatta käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa olevia asioita: Tekninen lautakunta 11/ Sivistyslautakunta 9/ Perusturvalautakunta 7/ Kunnanjohtajan päätöspöytäkirja Luvan myöntäminen rakentamattoman tontin tonttiosuuden myymiselle edelleen Kunnanjohtajan päätöspöytäkirja Palkan vahvistaminen Kunnanjohtajan päätöspöytäkirja Palkan vahvistaminen Kunnanjohtajan päätöspöytäkirja Hallinnollisen päiväkodin johtajan tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen Kunnanjohtajan päätöspöytäkirja Tehtävän vaativuuden arviointiperiaatteiden ja arvioinnin vahvistaminen Kunnanjohtajan päätöspöytäkirja Asiantuntijapalvelujen hankkiminen selvitystyöhön MJ Valmennuspalvelut Oy:ltä Vt.hallintojohtajan päätöspöytäkirja Raindance-talousohjausjärjestelmän teknisen päivityksen ja siihen liittyvien asiantuntijapalveluiden hankkiminen CGI Oy:ltä ja Taitoa Oy:ltä Vt.hallintojohtajan päätöspöytäkirja Määräysten antaminen kunnan sopimushallinnan järjestämisestä alkaen Vt.hallintojohtajan päätöspöytäkirja Neuvottelutuolien hankkiminen kunnanhallituksen kokoushuoneeseen Lautakunta Kunnanvaltuusto

21 Sivu 21 Vt.hallintojohtajan päätöspöytäkirja Asiantuntijapalvelujen hankkiminen palvelinalustan siirtotyöhön Plan4IT:ltä Vt.hallintojohtajan päätöspöytäkirja Vuosikuulutuksen antaminen vuodelle 2016 Vt.hallintojohtajan päätöspöytäkirja salainen Lautakunta Kunnanvaltuusto

22 Sivu 22 KH 223 SAAPUNEET KIRJEET, ILMOITUKSET JA PÄÄTÖKSET Kunnanhallitukselle ovat saapuneet seuraavat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset. Asiakirjat ovat kokouksessa nähtävillä. merkitsee seuraavat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset tiedoksi: Keva Virkakirje: Kevan valtuuskunnan ja hallituksen päätösten tiedoksianto jäsenyhteisöille KT Kuntatyönantajat Yleiskirje 13/2015: Kunnallista teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS-14) koskevan virka- ja työehtosopimuksen palkantarkistukset Yleiskirje 14/2015: Kuntatyönantaja-lehti työvälineeksi esimiehille ja päättäjille Yleiskirje 15/2015: Vuoden 2016 hyväksytyt ammattiyhdistyskoulutukset Liikenne- ja viestintäministeriö Valtuuden myöntäminen HSL:lle junaliikenteen järjestämiseksi Helsingin ja n välille Pomoväst rf Syyskokouskutsu Rosk n roll Oy Ab Tiedote: Jäteyhtiöiden fuusio viivästyy Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntö hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Suomen Kuntaliitto ry Yleiskirje 18/2015: Kopioston nauhoitussopimukset vuodelle 2016 Yleiskirje 19/2015: Muutoksia hallintoasioiden muutoksenhakusäännöksiin Uudenmaan liitto Uudenmaan maakuntahallituksen kokouksen pöytäkirja Uudenmaan maakuntavaltuuston kokouksen esityslista Valvira Päätös : Yksityisen terveydenhuollon palvelun antamista koskevan luvan muuttaminen (Attendo Terveyspalvelut Oy) Lautakunta Kunnanvaltuusto

23 Sivu 23 KH 224 MUUT ASIAT keskustelee ajankohtaisista asioista. merkitsee ajankohtaiset asiat tiedoksi. Lautakunta Kunnanvaltuusto

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Dnro:916/05.20.00/2014 Kh 9/21.12.2015 408 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO nro 15/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 213 KH 214 KH 215 KH 216 KH 217 KH 218 KH 219 KH 220 KH 221 KH 222 KH 223 KH 224 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Sähköisen hyvinvointikertomuksen hyväksyminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO nro 11/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 165 Kokouksen järjestäytyminen KH 166 Lähetekeskustelun käyminen vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmasta KH 167 KH 168 KH 169 KH 170 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali

Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali nro 16/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 225 KH 226 KH 227 Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali Sivu 2 Nro 16/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

5 Muualla kuin yhteisessä toimipisteessä tarjottava monialainen yhteispalvelu

5 Muualla kuin yhteisessä toimipisteessä tarjottava monialainen yhteispalvelu YHTEISTYÖSOPIMUS SAVONLINNAN SEUDUN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MO- NIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 KH 158 KH 159 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset n kunnan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) IISALMEN SEUDUN TYP-VERKOSTON ALUEELLA. 1 Sopimuksen tarkoitus

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) IISALMEN SEUDUN TYP-VERKOSTON ALUEELLA. 1 Sopimuksen tarkoitus YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) IISALMEN SEUDUN TYP-VERKOSTON ALUEELLA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 25.1.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimus 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu

Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu LIITE 151a Kunnanhallitus 18/28.10.2008 457 Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu AIKA 2.12.2008 klo 10.00- PAIKKA Länsi-Pohjan keskussairaala, Selkäsaarikabinetti

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1 Viranomainen KOKOUSKUTSU 3/2008 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto KOKOUSAIKA 9.12.2008 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Verkatehdas, Paasikiventie 2 Hämeenlinna, kokoushuone 1

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) KYMENLAAKSOSSA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) MALLI Sopimuskohtiin kirjatut ovat esimerkkejä siitä, miten asia voitaisiin ilmaista. Kursiivilla merkityt ovat asioita, jotka voidaan kaikkien sopijapuolten niin päättäessä sisällyttää sopimukseen. Sopimusmallin

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Kaupunginhallitus 373 17.12.2018 Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali 287/00.00.01/2017

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 7/2018

Tarkastuslautakunta 7/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 13.12.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika: 2.2.2017 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 53 19.02.2018 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 53 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 163 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

Nivasalo Meeri jäsen

Nivasalo Meeri jäsen Inarin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 27.01.2016 klo 16:00-16:53 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Pietikäinen

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO nro 13/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 188 KH 189 Kokouksen järjestäytyminen Esisopimuksen hyväksyminen Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymän kanssa koskien lähijunaliikenteen järjestämistä välillä -Helsinki

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) Kaupunginhallitus 18.1.2016 liite nro 4 (1/9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.6.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 (11) KESKI-UUDENMAAN TYÖVOIMAN PALVELUKESKUS YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Keski-Uudenmaan työvoiman palvelukeskus tarjoaa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 (14) KESKI-UUDENMAAN TYÖVOIMAN PALVELUKESKUS YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Keski-Uudenmaan työvoiman palvelukeskus tarjoaa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 25.1.2016 kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 Kokousaika 7.12.2015 klo 17.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 9/2015 24.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 9/2015 24.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 134 KH 135 KH 136 KH 137 KH 138 KH 139 KH 140 KH 141 KH 142 KH 143 KH 144 KH 145 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Toimivalta kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy 134 Kokousaika Tiistai 28.6.2011 kello 17.50 18.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat nro liite 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Tarkastustarkastuslautakunta

Tarkastustarkastuslautakunta Kinnulan kunnan Tarkastustarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Kokousaika: to 3.9.2009 klo 13.00-15.55. Kokouspaikka: Kinnulan kunnanvirasto jäsen varajäsen Läsnä: Rauno

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014 1 Kokousaika To 10.4.2014 klo 15.00 16.15 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari, pj. Malila Kari Eira Birgitta Kurkela Outi, vj. Poissa Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta...5 TARKASTUSLAUTAKUNTA...5 2 Lautakunnan kokoonpano...5 3 Lautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 1/2019

Tarkastuslautakunta 1/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 1/2019 Kokousaika: 23.1.2019 klo 14.00 14.55 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 26.11.2018 klo 10.00 16.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi Pöytäkirjan

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.4.2015 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

18 Sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toteuttamisesta Mikkelin seudulla

18 Sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toteuttamisesta Mikkelin seudulla Puumala Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 55, 27.04.2015 Kunnanhallitus, 18, 25.01.2016 18 Sopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toteuttamisesta Mikkelin seudulla PuuDno-2015-166

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 9/2012 Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 43 ntarkastajien valinta 44 Elinkeinoyhteistyö klo 14.00 45 Talousennusteet ja näkymät 2013

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6 Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO nro 15/2013 SISÄLLYSLUETTELO KH 221 KH 222 KH 223 Kokouksen järjestäytyminen Kunnan tonttien myyntihintojen alentaminen Vuoden 2013 talousarvion muuttaminen Sivu 2 Nro 15/2013 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

33 VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN LAKEUDEN ETAPPI OY: N YHTIÖKOKOUKSEEN 35 KIHNIÖN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN

33 VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN LAKEUDEN ETAPPI OY: N YHTIÖKOKOUKSEEN 35 KIHNIÖN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 20.04.2015 klo 17.00 18.33 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Alkkiomäki Jari

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014 1 Kokousaika Ti 27.5.2014 klo 14.00 15:45 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari Malila Kari Kurkela Outi, vj. Poissa Eira Birgitta Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/2016 52

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/2016 52 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanhallitus 4/2016 52 Kokousaika 11.4.2016 kello 18.00 18.55 Kokouspaikka kunnantalo Läsnä Matti Kulmanen Tero Kuosa Pertti Liinoja Heikki Mäkinen, pj. Taru Ojanperä

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander. Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 5/2016 Kokousaika: 16.11.2016 klo 13.15 16.20 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 25.6.2014 klo 17.00 18.50 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot