Perhokaveri 2/2014. Perhokaveri on Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenkirje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perhokaveri 2/2014. Perhokaveri on Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenkirje"

Transkriptio

1

2 Perhokaveri on Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenkirje Sisältö 3 Puheenjohtajan palsta 4 Johtokunta Kevään 2014 ohjelma 6 Kokouskutsu 7 Nuorisotoimintaa 8 Tervetuloa Perhomessuille! 9 Kerhon kalaretket ja ilmoittautumiset 10 Julkujärvi-infoa 14 Raudun kalastus ja ravinto tunturijärvillä 16 Veli Autin pinta- ja uppoperho sidontailta 19 Hallituksen perho 20 Haukitinseli Perhokaveri 2/ Kannen kuva: Valmiina vesille, Joni Haapanen Kokoaminen ja taitto: Joni Haapanen 2

3 Puheenjohtajan palsta Kevään Perhomessut lähestyvät taas kovaa vauhtia. Messujärjestelyt toteutetaan kerholaisten talkootyöllä. Messujen jatkuvuuden vuoksi olisi tärkeää saada messujärjestelyihin mukaan myös uusia tekijöitä. Vaikka järjestelyihin ei pääsikään mukaan niin messuilla kannattaa kuitenkin poiketa sekä mainostaa tapahtumaa myös kaikille tuttaville. Heikki Holsti Kokemäenjoen Vesistö vesiensuojeluyhdistyksestä kävi pitämässä kerholla esitelmän Pirkanmaan virtavesien taimenkantojen tilasta. Joukossa oli osalle hyvinkin tuttuja kohteita. Pääosin taimenkantojen tila ei ole kovin hyvä mutta joukosta löytyi kyllä muutama positiivinen poikkeus. Pirkanmaan virtavesien kunnostustalkoot ovat mahdollisesti saamassa jatkoa lähitulevaisuudessa. Toivottavasti saamme tarvittaessa talkooväkeä myös tälläisiin tapahtumiin. Kevät kokouksessa käydään läpi sääntömääräiset asiat. Viime vuoden asioiden läpikäynnin ohessa voisi samalla keskustella mitä tulevan/tulevien vuosien toiminnalta halutaan. Hyviä ideoita otetaan vastaan. Mukavaa kevään jatkoa! Tero Ojala Heittonäytös perhomessuilla. 3

4 Johtokunta 2014 TERO OJALA Puheenjohtaja Pähkinäkuja 2 C Tampere ojala.tj@jippii.fi JUHO KUUSIJÄRVI Sihteeri Korsikuja Pirkkala juho.kuusijarvi@gmail.com JONI HAAPANEN Tiedotustoiminta, nettisivujen ylläpito Tarjanteenkatu 13 A Tampere joni_haapanen@msn.com MARKUS SYRJÄLÄ Julkujärvi mssyre@hotmail.com JARKKO ALAVA Casting-toiminta, kalaretket alava.jarkko@gmail.com MATTI KOSKENNIEMI Rahastonhoitaja, kerhoisäntä matti.j.koskenniemi@gmail.com TIMO VATAJA Varapuheenjohtaja, jäsenasiat timo.vataja@gmail.com PETTERI HOKKANEN Perhomessut tphokkan@wippies.fi JARMO MÄKELÄ Nuorisotoiminta Kuusimäenkatu Tampere jarmo.makela@ppb.inet.fi 4

5 Kevään 2014 ohjelma Kerhoillat Tiistaisin klo kerhohuoneella Kortelahdenkatu DVD & kerhohuoneen järjestelyä 1.4. Luentoilta: Neiden, Heikki Anttonen 8.4. Valmistautuminen perhomessuihin Kuulumisia Kalatalous seminaarista/keskustelua Perhomessuista DVD-ilta Kevätkokous Sunnuntain perhonsidonta Sunnuntaisin klo kerhohuoneella Kortelahdenkatu Pintaperhoja Zonkerlohiperhot 6.4. Haukiperhoja Ei sidontaa Toutain perhoja Alkukesän taimenperhoja Sidontajaoksen ohjelma tarkentuu myöhemmin! Tapahtumat Perhomessut, Ylöjärven liikuntakeskus 6.5. Heittokilpailu, heittoharjoittelua 8.5. Vision Demo, Mältinranta Kerhon kevään kalastuskilpailu, Julkujärvi Perhokalastuksen SM-karsintakilpailu, Julkujärvi Kalaretki Huopanankoskelle Loppukesän kalaretki, Äyskoski Ohjelmat päivitetään nettiin - seuraa www-sivujamme! 5

6 Kokouskutsu Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään kerhohuoneella, Kortelahdenkatu Tampere, Tiistaina Kerholla munkkikahvitarjoilu; kannattaa saapua klo.18, niin kaikki ehtivät saada kaffit ennen kokouksen alkamista. Tervetuloa, johtokunta Sääntömääräinen kevätkokous klo 18:15 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokoukselle: a. Puheenjohtaja b. Sihteeri c. Kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d. Kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen päätösvaltaisuus 5. Esitetään kokoukselle seuran vuosikertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto 6. Päätetään tili-ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille 7. Muut esille tulevat asiat 8. Palkitsemiset 9. Kokouksen päättäminen Uudet jäsenet Pirkanmaan Perhokalastajiin ovat liittyneet seuraavat uudet jäsenet maaliskuussa 2014: Akseli Haliseva, Mikko Nieminen, Aaron Paavola, Matias Paavola, Sami Vähätalo 6

7 Nuorisotoimintaa Tervehdys junnut, olen Jarmo ja toimin uutena nuorisovastaavana ainakin tämän hallituskauden. Olen itse harrastellut perhokalastusta kolmisenkymmentä vuotta ja minulla on kalastusta innokkaasti harrastava poika Lassi, joka on myös seuran nuorisojäsen. Hänen kanssaan ravaan eri paikoissa kalastamassa, joten muidenkin nuorten mukaanotto oli ihan luonnollinen asia. Itse seuran nuorisotoimintaan en ole aiemmilta vuosilta juurikaan tutustunut ja nyt haluankin, että kehitettäisiin toimintaa yhdessä, ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Siksi toivoisinkin, että junnut ottaisivat rohkeasti yhteyttä ja saataisiin mukava kalastuskausi. Retkissä ym muissa tapahtumissa vetoan myös junnujen vanhempiin kuljetusten muodossa, minun mukaani toki mahtuu muutama. Keväälle on jo tiedossa muutamia tapahtumia, eli ensimmäisenä ja lähes tärkeimpänä Perhomessut Sinne tarvitaan paljon apukäsiä ihan junnuista lähtien. Messujen onnistumisesta riippuu hyvin pitkälle myös kerhon muu toiminta. Perjantaina 9.5. on Pälkäneellä Kaivannon kanavalla kuoretapahtuma, johon meitä pyydettiin esittelemään perhokalastusta. Esittelijän tulisi olla nimenomaan nuori ja pyydänkin nyt vapaaehtoisia ilmoittautumaan minulle. Otan pari kolme junnua mukaan esittelemään. Tilaisuus on toki avoin, joten kaikki halukkaat voi muutenkin paikalle tulla. Lempäälässä on keväisin, toukokuun lopulla Herralankosken kalastustapahtuma, jossa on kaikenlaista kalastukseen liittyvää neuvontaa ja alle 15 vuotiaat saavat kalastaa ilmaiseksi koko alueella. Tämän vuoden ajankohtaa ei ole vielä julkaistu, mutta tietoja voi katsella Sinne ajattelin itsekin lähteä ihan kerhoa esittelemään. Muita jo tiedossa olevia tapahtumia on esimerkiksi kalamarkkinat johon kerho mahdollisesti osallistuu Pirkanmaan kalatalouskeskuksen osastolla. Lisäksi kansallinen kalastuspäivä on Kyseessä on lähinnä koulujen oppilaille tarkoitettu tilaisuus, johon pyrin saamaan perhokalastusesittelyn. Seuran sivuja rempataan parhaillaan ja pyrin saamaan nuorisotoiminnan osion ajantasalle. Sinne tulee myös tietoa mahdollisista retkistä, joten olkaa aktiivisia, myös siihen suuntaan. Kireitä siimoja, Jarmo. 7

8 Tervetuloa Perhomessuille! Nimittäin talkoisiin. Kevät lähestyy samoin kuin jokavuotinen yhteinen ponnistuksemme Perhomessut, joiden avulla seuramme toimintaa pyöritetään, niin kuin kaikki hyvin tietävät. Myynti on tehnyt hyvää työtä ja nyt messut pitäisi enää pystyttää, viedä kunnialla läpi sekä purkaa. Se on perinteisesti tehty jäsenten voimin. Perjantaina aamupäivällä tarvittaisiin väkeä, jolla on käsitystä sähköistä ja joka on ollut vetämässä niitä aikaisempina vuosina. Myös heittoaltaiden täyttäminen ja kerhon oman standin rakentaminen ovat keskeisiä asioita perjantaina. Toivon, että messujen aikana mahdollisimman moni olisi käytettävissä lipunmyyntiin ja rannekkeiden tarkastamiseen. Etenkin lauantaiaamupäivän lipunmyyntiin ja ovelle tulevat voisivat ilmoittautua etukäteen, vaikka sähköpostilla, muihin ajankohtiin ilmoittautuminen käy hyvin kerhomme osastolla. Mutta jäsenten jahtaaminen messutungoksessa ei ole kovin miellyttävää. Viimevuotiseen tapaan olen listoineni paikalla, ja ilmoittautuminen mihin tahansa tehtävään takaa jälleen ruoat ja kahvit. Pystyttämis- ja purkuvaiheiden aikana evästä on tarjolla luonnollisesti myös. Purkuvaiheeseen on viime vuosina jäänyt hyvin väkeä paikalle, ja uskon, että tänäkin vuonna riittävän moni ymmärtää, että itsestään tavarat eivät konttiin kävele. Hallin pitäisi olla tyhjä klo 20 mennessä. Arpamyynnistä vastaava, Reijo, pyysi muistuttamaan, että iso osa tuloista tulee sitä kautta, ja että arpojen myyjiä tarvitaan kiertelemään hallissa. Reijo on luonnollisesti paikalla messuilla, ilmoittautukaa hänelle. Mahdollista on myös, että sidottajia tarvittaisiin tai apukäsiä parille näytteilleasettajalle. Messuisäntä, Petteri, antaa tästä lisätietoa. Jos kerhoillat tai muu seuran toiminta ovat jääneet vieraiksi, nyt olisi tarjolla mahdollisuus yhteiseen tekemiseen ja samaan hiileen puhaltamiseen. Mitä useampi osallistuu, sen hauskempaa kaikilla on. Näin se menee. Tervetuloa mukaan! Kari Taskinen, talkoopäällikkö kari.taskinen(ät)opettaja.fi 8

9 Kerhon kalaretket ja ilmoittautumiset Huopanankoski Pe 6.6. klo Su 8.6. klo Kevään kalareissu on tänävuonna Huopanankoskelle. Seura maksaa kalastuksen. Majoitusta ei tällä kertaa voitu järjestää, kun lähellä koskea ei löydy majoitustilojen vuokraajia. Lisätietoja: Jarkko Alava Äyskoski Pe klo Su klo Syksyn kalareissu tehdään Äyskoskelle, josta viime vuoden tapaan maksetaan omavastuu 25 kalastuksesta ja 25 majoituksesta. Majoitukseksi on varattu kaksi Patolan mökkiä ja log hotelli kokonaan. Maksu suoritetaan mennessä seuran tilille FI Viestiin Äyskoski & lähtijän nimi. Alle 18v maksua ei peritä. Ilmoittautua voi joko sähköpostilla tai puhelimella numeroon Seuran nettisivujen keskustelupalstalle tulee lista ilmoittautuneista ja majoitus kohteista. 9

10 Julkujärvi-infoa Julkujärvi on ollut perinteisesti ja pitkään seuramme käytössä oleva kalastuskohde. Julkujärven uudesta maakäytön sopimusneuvotteluista on kantautunut jonkin verran tietoa jäsenistöllemme mm. kerhoiltojen kautta, tässä tämän hetken tietoa. Meillä on edelleenkin kalastusoikedet Julkujärveen. Sen sijaan neuvottelemme maankäytön oikeuksista Tampereen Seurakuntayhtymän kanssa. Julkujärven kalastus säilyy näiltä näkymin myös jatkossa, pyrimme infoamaan jäsenistöämme lehden ja nettisivujen kautta kun saamme lisää tietoa asiasta. Jos seuramme järjestää tapahtumia Julkujärvellä, niin niistä pitää aina ilmoittaa Tampereen Seurakuntayhtymälle. Käytännössä tämän ilmoituksen tekee joku seuramme hallituken jäsen. Julkujärvellä kalastaessasi muista aina noudattaa kalastussääntöjämme, jotka löytyvä seuran nettisivuilta. Julkujärven luvanmyynti muuttuu Julkujärven lupia myydään toukokuulta alkaen seuravissa paikoissa: Nippon Verkko, Hallituskatu 27 Tampere Kalastus-Suomi, Ideapark, Ideaparkinkatu 4 Kerhohuoneelta sen ollessa avoinna tiistaisin sekä sunnuntaisin. Katso viimeisimmät päivitykset kerho-ohjelmista seuran nettisivuilta Osoite: Kortelahdenkatu Tampere. Julkujärven pilkkikisat on peruutettu tältä keväältä 2014 Julkujärven pilkkikisat on peruttu tältä keväältä 2014, syy tähän on jäiden heikohko kunto sekä Julkujärven sopimusasiat. 10

11 Julkujärven kevättalkoot 2014 Sunnuntai alkaen klo ja loppuu n.klo Keväällä on tarkoitus siistiä seuran porukalla Julkujärven rannat jotta kalastus kevään kisoissa ja vapaa-ajallakin olisi nautinnollisempaa ilman ilman risuja ja roskia. Talkoo-ohjelmassa ainakin seuraavia asioita: Rantojen siistimistä kalastusta haittaavista puiden oksista, sekä rannoilla olevista roskista sekä risuista. Kalastuskielto kylttien kiinnitystä eripuolille lammen rantoja. Veneiden kevätpesu sekä veneiden nostaminen rannan telineille soutukuntoon. Mahdollisesti jäiden rikkomista sekä irtauttamista rannoilta jos tilanne on samanlainen kuin viimevuoden 2013 keväällä jolloin kisat olisivat jääneet pienimuotoisemmiksi ilman ahkeria ja osaavia talkoolaisia. Kiitos heille vielä viimevuodesta (talkoolaiset jotka haluavat tulla rikkomaan jäitä ottakaa mukaan pelastusliivit, naskalit sekä kuivaa vaatetta.) Erikseen sovitaan kuka voisi ottaa mukaan moottorisahan jos tarve vaatii jäiden rikkomista. Lopuksi paistetaan talkoolaisten kesken makkaraa sekä keitetään pullakahvit. Ilmoittautumiset sähköpostiini tai kerhohuoneen ilmoitustaululla olevaan listaan torstaihin mennessä. Julkujärvellä toteutettavaan sm-karsintakilpailuun liittyen järvellä on KALASTUSKIELTO ajan (kisan loppuun noin klo 19:30 saakka). Tämä järjestely noudattaa muiden vastaavien kisojen toteutusta. Pääskylänjoen luvanmyynti Pääskylänjoen lupia myy Kalastus-Suomi, Ideapark. Katso liikkeen ajankohtaiset aukiolo-ajat osoitteesta 11

12 JULKUJÄRVEN KALASTUSKILPAILU 1. OSA/ KEVÄT Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n jäsentenvälisen kalastuskilpailun 1.osa kisaillaan Ylöjärven Julkujärvellä sunnuntaina Uimarannan viereisellä nuotiopaikalla on oltava viimeistään 9:20, jolloin arvotaan poolit ja kalastajat voivat aloittaa pooleille siirtymisen. Kilpailun aikataulu: 09:20 pooliarvonta, jonka jälkeen siirtyminen pooleille 10:00-10:45 1. kalastusjakso 11:00-11:45 2. kalastusjakso 12:15-13:00 3. kalastusjakso 13:15-14:00 4. kalastusjakso Kilpailuun jälkeen tarjolla makkaran paistoa! Ilmoittautuminen Kilpailuun osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista kilpailun valmisteluja varten viimeistään mennessä joko kerhotilan ilmoitustaululle ilmestyvään ilmoittautumislistaan, kerhon sivujen ilmoittautumiskaavakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen Kilpailun voittaja on oikeutettu osallistumaan Perhokalastuksen Seurajoukkueiden SM-kilpailuun Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n joukkueessa Vekaranjärvellä. 12

13 Kilpailussa noudatetaan soveltuvin osin Perhokalastuksen SM-kilpailujen sääntöjä: - vain yhteen (1) yksihaaraiseen koukkuun sidottuja perhoja saa käyttää - koukkukokoa ei ole rajoitettu, mutta koukun tulee olla väkäsetön, väkänen poistettu tai väkänen painettu kasaan - kerrallaan saa käyttää korkeintaan kolmea (3) perhoa, joiden etäisyyden on oltava toisiinsa nähden peruketta vapaasti roikottaen vähintään 50 cm mitattuna koukunsilmästä seuraavaan koukunsilmään, perhoista yksi (1) on sidottava perukkeen kärkeen ja kaksi (2) muuta omiin liukumattomiin sivuperukkeisiinsa - perhon näkyvä painotus on kielletty muutoin kuin perhon kierteen osalta, kiellettyjä ovat myös metalli- ja lyijysilmät yms. sekä maalilla, lakalla tms. aineella käsitellyt painot perhossa lukuun ottamatta yhtä (1) maksimimitaltaan 4 mm oleva reiällistä metalli- tai muovihelmeä (bead), joka pujotetaan koukkuun sidontavaiheessa. Näkymättömälle painotukselle ei ole rajoituksia - vapoja saa olla koottuna ja kalastusvalmiina kalastajan haluama määrä. Vavan maksimimitta on 12 jalkaa - kaikki kalat haavitaan ja vapautetaan varovasti mittauksen jälkeen. Haavin maksimipituus on 122 cm - kanssakilpailija tai muu paikalla oleva kerhon jäsen tarkistaa saadun kalan mittauksen. Kalan saaja pyrkii valmistelemaan mittauksen ja aiheuttamaan mahdollisimman vähän häiriötä muiden kalastukseen. - kilpailukaloja ovat kaikki laillisen alamitan täyttävät jalokalat + toutain - Julkujärven kilpailu kalastetaan rannalta ja kahlaaminen on kielletty - kalastaja saa kilpailuaikana kalastaa vain omaa rajoitettua pooliaan ja ulkopuolinen apu on kielletty kilpailujakson aikana - jakson voittaja saa 1 sektoripisteen, toinen saa 2 sektoripistettä jne. Kalatta jääneiden sektoripisteet muodostuvat kilpailijoiden lukumäärästä (= 20 kilpailijan kisassa maksimisektoripisteet ovat 20 sektoripistettä) - kilpailun voittaja on se, jolla neljän jakson jälkeen on pienimmät sektoripisteet. Jos sektoripisteet ovat samat, kalapisteet ratkaisevat sijoituksen. 13

14 Raudun kalastus ja ravinto tunturijärvillä Antti Eloranta, Teksti: Timo A. Vataja, Antti Eloranta Puheen sorinaa tiistai-iltana kerhohuoneella. Puheenjohtaja Tero Ojala korottaa ääntään ja julistaa luennon alkavaksi. Kaikki hiljenee, Antti astelee estradille. Aluksi hän esittelee itsensä, eli Antti on ollut seuramme jäsen jo vuodesta 1995, jolloin hänen setänsä Anssi Eloranta kannusti innokasta kalamiehenalkua aloittamaan perhokalastuksen ja perhonsidonnan. Samoihin aikoihin Antti teki ensimmäisen kalastusmatkansa Norjaan ja samalla pohjoisen kalat ja tunturit veivät hänen sydämensä ikuisesti. Viimeiset kymmenen vuotta Antti onkin tehnyt 1 2 pohjoisen kalastusmatkaa vuodessa. Antti tekee myös työkseen kalatutkimusta ja hän väittelikin tohtoriksi viime vuonna aiheenaan raudun ravinnonkäyttö tunturijärvillä. Rautu on mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska se on keskeinen osa tunturijärvien ekosysteemiä ja lisäksi rautukannat ovat monin paikoin uhattuja mm. liikakalastuksen ja ilmaston muutoksen vuoksi. Raudun ravinto ja esiintyminen Pohjoisten tunturialueiden rautujen normaali saaliskoko on cm (0.3 1 kg). Rautu tulee sukukypsäksi cm pituisena ja se kutee lokamarraskuussa. Raudulla on monipuolinen ravinto ja elinympäristö. Raudut viihtyvät parhaiten puurajan yläpuolella sijaitsevissa karuissa ja kirkkaissa tunturijärvissä, joissa ei ole juurikaan muita kalalajeja. Tyypillisiä raudun ravintokohteita ovat vesikirput, järvikatkat, kotilot ja surviaissääsken toukat ja pupat. Kesäkuussa kuoriutuvat surviaissääsken pupat ovat usein rautujen suurta herkkua, kun taas heinä-syyskuussa pintahyönteisten (maahyönteiset, vesiperhoset, päivänkorennot ym.) määrä ravinnossa kasvaa. Vastaavasti loka-marraskuussa raudut keskittyvät usein eläinplanktoniin (vesikirppuihin ja hankajalkaisiin), koska niissä on hyvä energia-arvo talvea ajatellen. Talvella vuorostaan rautu keskittyy paljon järvikatkan syöntiin. Raudut ovat myös petokaloja ja syövät varsinkin Suomen Lapin suurilla järvillä etupäässä pieniä siikakaloja. Rautua tapaa parhaiten rannan läheltä, heinä-syyskuussa myös ulapalta ja jäiden lähdön aikaan syvänteistä. Suomessa raudun pääasialliseksi esiintymisrajaksi voisi sanoa Ivalosta ja Muoniosta pohjoiseen. 14 Varovaisuus on tunturijärvillä valttia, kuva: Antti Eloranta.

15 Retken suunnittelu ja toteuttaminen Antin mielestä erämaahan retkiä suunnitellessa ensiarvoisen tärkeää on, että kalastuskaverit ovat hyviä ja samalla aaltopituudella. Erämaassa voi tapahtua vaikka mitä ja pitää pystyä luottamaan, että kaverin kanssa pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Kartat on hyvä olla kunnossa kun lähtee tunturiin. Antti jakoikin hyödyllisiä linkkejä niin karttoihin, Norjan säähän, merialueen vuorovesiin kuin luvanhankintaan liittyen. Erityisen hyvinä Antti piti norjalaisilta nettisivuilta löytyviä ilmakuvakarttoja, joista pystyy näkemään järvien syvyysvaihteluja. Kalastuskohde kannattaa valita huolella, meneekö lehtijutuissa kehuttuun, mutta mahdollisesti ruuhkaiseen paikkaan vai pyrkiikö löytämään itse hieman rauhallisemman, mutta saaliin puolesta arvoituksellisemman kohteen. Kelkkaurat ovat helppoja vaellusreittejä, mutta todennäköisesti niiden varsilla olevat järvet ovat ahkeraan kalastettuja ja ruuhkaisia. Kapeat autotiet voivat mahdollistaa pääsyn syvemmälle sisämaahan, mutta ovat joskus ajokelvottomia tai puomin katkaisemia. Pilkkiretkeä kun suunnittelee niin parhainta aikaa on Antin mukaan maalis-toukokuu. Vastaavasti kesän perhokalastusreissut ovat parhaimmillaan heinäelokuussa, jolloin kalat ja hyönteiset ovat aktiivisia. Syys-lokakuussa rautu keskittyy planktonin syöntiin ja lähestyvään kutuaikaan, joten silloin voi olla suuria haasteita saada kaloja tarttumaan perhoon. ehdottomat niin kalojen kuin pohjan hahmotuksessa. Antti luetteli mm. seuraavia ottiperhoja: Freshwater Shrimp (koukkukoot 8 14), Once and Away (koot 12 16), Goddard Caddis, Parachute Adams, Red Tag ja Booby. Erityisesti eräs toinen kalastusporukka on saanut rautuja hyvin upposiimalla ylös/alas uitetulla Boobylla. Rautuja löytää erityisesti purojen suilta, pienialaisista montuista ja tuulen alapuolelta. Ottiajat ovat usein aamu- ja iltahämärällä ja sään muutokset voivat laukaista syönnin. Syöntiajat ovat usein kuitenkin lyhyitä. Kova pohjoistuuli laittaa raudun suun kiinni. Kalastustekniikasta Antti kertoi, että samat tekniikat toimivat raudulla kuin muillakin kaloilla: yritä olla näkymätön (kalasta istuen/kyykyssä), pyri heittämään kauas ja pidä maastonväristä vaatetusta. Pintaperhoja kannattaa heittää tuikkiin tai ennakoida kalan uintireitti tuikeista ja odottaa. Katkaja nymfijäljitelmiä kannatta uittaa hitaasti. Kerholla oli lukuisa joukko kiinnostuneita jäseniä kuuntelemassa Antin mielenkiintoista luentoa. Aluksi yleisö ei kysellyt paljoakaan olisiko kunnioittanut puhujan tohtoritaustaa liikaakin vai syttyvätkö tamperelaiset vaan hitaasti :) mutta loppua kohden kysymysten tulva oli niin suuri, että luento meinasi mennä pikkutunneille asti. Suurkiitokset Antille hienosta, informatiivisesta ja viihdyttävästä luennosta! Varusteet, perhot ja ottivinkit Antti käyttää raudunkalastuksessa #5 8 luokan 9 11 jalkaisia vapoja, torpedo-/ampumasiimaa ja 3 4 m pitkiä, mm vahvuisia perukkeita. Siimakori ja pitkävartinen haavi helpottaisivat kalastusta, mutta harva jaksaa kantaa niitä kauas erämaahan ellei sitten käytä koria hillaämpärinä. Kahluuhousut eivät ole tunturijärvillä välttämättömät, mutta ne helpottavat joilla kalastamista. Polaroid-aurinkolasit ovat Hyödyllisiä linkkejä: Painetut maastokartat (päällystä!): - Elektroniset maastokartat ja ilmakuvat - Norja: tai - Suomi: tai Norjan sää: Finnmarkin luvat: Antti ja rautu, kuva: Matti Sunell 15

16 Veli Autin pinta- ja uppoperho sidontailta Teksti: Timo A. Vataja Tupa täynnä innokkaita perhositojia, Veli nousee seisomaan, porukat katsoo Veliä, eikös se sidokaan perhoja? Veli aloittaakin kiinnostavan kerhoillan kertomalla perhojen ja kyseisen kalastustekniikan syntyperiä; kaikki kuuntelevat ääneti ja innoissaan! Perhokalastus- ja perhosidontalegenda Veli Autti sidotutti tiistain kerhoillassa kaksi perhoa: Nalle Puh muunnos ja surviaissääsken toukan. Veli sai ensikosketuksen pinta-uppo perhokalastustyyliin Uuden Seelannin Perhokalastuksen MM-kisoissa 1991 ollessaan suomen edustajana kisoissa. Joku ranskalainen kilpaperhokalastaja käytti järvellä suurta indikaattoria. Veli hiukan ihmetteli, että onko moinen indikaattorikalastus edes sallittua. Jonkin verran tarkemmin tutkittuaan Veli huomaakin, että ranskalaisella oli päätyperhona iso ja näkyvä pintaperho ja 70 cm päässä päätyperhosta oli sivuperukkeessa pieni ja kevyesti painotettu nymfi/pupa. Kaikki kalat (ja niitä tuli suht hyvin) tuli tuohon kyseiseen uppoperhoon. Tämän jälkeen Veli on käyttänyt kyseistä tekniikkaa myös suomen järvillä ja saanutkin hyvin kalaa: kirjolohia, siikoja mm. Tekniikasta se verran, että perhot heitetään poikkituulen ja annetaan tuulen viedä perhoja. Kalan tärpin tunnistaa jopa kaukaa kun pintaperhossa alkaa olla poikkeavaa liikettä, perho pysähtyy tai se katoaa kokonaan on aika tehdä vastatärppi!! 16

17 Pintaperhona voi käyttää mitä tahansa kelluvaa ja hyvin näkyvää perhoa, Nalle Puh, Pompero, Booby jne. Uppoperhona veli sitoi surviaissääsken toukan. Surviaissääsken toukka Koukku: #8 larvakoukku Pyrstö: Eteen ja taakse valkoinen antron tms. Kierre: kupari/vihreä Runko: punainen Rintakehä: riikinkukon herl, flasabouta molem mille puolin rintakehää Kuva kalastustekniikasta pinta- ja uppoperhon yhdistelmällä. 17

18 Heittoharjoittelua ja heittokilpailu 6.5. Nahkalan kentällä klo Kevin Rowland tulee opettamaan seuran jäseniä taimenluokkien kilpaheittoasioissa 6.5. Nalkalan kentälle. Taimenluokan tarkkuus, taimenluokan pituus ja meritaimenluokan pituus. Lopuksi pidetään seuran virallinen tarkkuusheittokilpailu ja leikkimielinen pituusheittokilpailu. Pasi Kettusen lohiperhokurssi keräsi pöydän täyteen sitojia kumpanakin päivänä. Saatiin asiantuntevaa oppia lohiperhojen sidonnasta ja eri tekniikoista. Kiitokset Pasille työntäyteisestä viikonlopusta. Pirkanmaan perhokalastajat Facebookissa Kerholle on tehty oma facebook-sivu. Sivujen kautta pääset tarvittaessa tiedottamaan muille kerholaisille ajankohtaisista asioista, sekä muodostamaan kontakteja muiden kerhon jäsenten kanssa. 18

19 Hallituksen perho Tero Ojala Aikaisen kevään vuoksi saattaa haukikauden avaus olla hyvinkin lähellä. Haukiperhoista itsellä on parhaiten toiminut oheisen mallinen tinseli. Perhon ohje on Flugfiske feber:stä. Saman tyyppisiä haukiperhoja löytyy kyllä kerholla olevalta vanhalta hauenkalastusvideolta. Myös Jamalaisen Jari sidotti useampi vuosi takaperin kerholla haukiperhoja, yksi oli kultainen tinseli. Tinselin hyviä puolia mm. Marabou Deceiveriin verrattuna on painon pysyminen kohtuullisena myös märkänä. Materiaalin menekkiä voi pienentää & ehkä lisätä hahmoa käyttämällä lisänä buktailia / slinkyä rungossa. Isompiin perhoihin sopivaa (halpaa) tinseliä saattaa joskus joulun jälkeen löytyä markettien poistolaatikoista. Silminä voi käyttää valmiita 3D-silmiä tai itse väsättyjä. Itse ole tehnyt Kalastus.com:ssa esitellyllä tavalla: Fluorisoivaa värijauhetta sekoitetaan epoksiin. Liimamassasta nostetaan pisaroita esim muovitaskun päälle (epoksi ei tartu). Liimankuivuttua maalataan pupillit. 19

20 Hallituksen perho Haukitinseli, Tero Ojala Koukku: Haukikoukku / putki Perä / runko: Tinseli + buktail rungon ympäri sidottuna. Pää: epoksi + silmät 20

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Onginta kilpailulajina

Onginta kilpailulajina Onginta kilpailulajina Suomessa järjestetään pääasiassa kahdentyyppisiä onkikilpailuja; kesäonki- ja kilpaonkikilpailuja. Kummallekin lajille on omat sääntönsä. Kesäonginnassa, toisin kuin kilpaonginnassa,

Lisätiedot

TAITAVA PERHOKALASTAJA

TAITAVA PERHOKALASTAJA Perhokalastus on arvostettu urheilukalastustuksen muoto. Se tarjoaa hienoja elämyksiä, luonnonläheisyyttä, virtakalojen sulavaa kauneutta, hyönteismaailman ja perhosidosten väriloistoa. Siinä koetaan heittosiiman

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 6/2002 PIRKANMAAN PERHOKALASTAJAT RY. Postiosoite: Pirkanmaan Perhokalastajat ry Kortelahdenkatu 10-12 33210 Tampere

JÄSENKIRJE 6/2002 PIRKANMAAN PERHOKALASTAJAT RY. Postiosoite: Pirkanmaan Perhokalastajat ry Kortelahdenkatu 10-12 33210 Tampere PIRKANMAAN PERHOKALASTAJAT RY JÄSENKIRJE 6/2002 Postiosoite: Pirkanmaan Perhokalastajat ry Kortelahdenkatu 10-12 33210 Tampere Internet: www.pirkanmaanperhokalastajat.fi Sähköposti: ppk@pirkanmaanperhokalastajat.fi

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com 3,17$%20%(5,16,'217$ Lohen pintaperhokalastus on mielenkiintoinen menetelmä vaiheessa, jossa lohi on vallannut oman asentopaikkansa joessa ja näyttäytyy kalastajalla asentopaikassaan. Pintaperhokalastuksessa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

7Brothers Karate Cup

7Brothers Karate Cup 7Brothers Karate Cup Kilpailupaikka: Liikuntakeskus Rajakaari Osoite: keskusraitti 1 Rajamäki, Nurmijärvi Punnitus ja ilmoittautuminen: Lauantai kello 7:30 9:00 Aloitus: Kello 9:30 Kilpailunjärjestäjä

Lisätiedot

Jäsenkirje 3/2005. Pirkanmaan Perhokalastajat ry

Jäsenkirje 3/2005. Pirkanmaan Perhokalastajat ry Jäsenkirje 3/2005 Pirkanmaan Perhokalastajat ry Pirkanmaan Perhokalastajat ry Kortelahdenkatu 10-12 33210 Tampere Internet: www.pirkanmaanperhokalastajat.fi email: ppk@pirkanmaanperhokalastajat.fi 2 Pirkanmaan

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

Perhokalastusmatka - Skotlanti, Tweed 8-13.11.2016

Perhokalastusmatka - Skotlanti, Tweed 8-13.11.2016 Fishmaster Finland Oy Kuokkakuja 8 21260 RAISIO Puh:0400-824530 jouni@fishmaster.fi www.fishmaster.fi Perhokalastusmatka - Skotlanti, Tweed 8-13.11.2016 Lohen perhokalastumatka Euroopan parhaimmalle lohijoelle,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Luupinki 2007. Näsin uistajat ry:n seuralehti. www.nasinuistajat.fi

Luupinki 2007. Näsin uistajat ry:n seuralehti. www.nasinuistajat.fi Luupinki 2007 Näsin uistajat ry:n seuralehti www.nasinuistajat.fi Asiaa tiedottamisesta Viimeisen vuoden aikana on ollut monia tilanteita, jotka ovat vaatineet tapahtumista tiedottamista vielä Luupinkin

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Tervehdys hyvät maaseutumatkailuyrittäjät,

Tervehdys hyvät maaseutumatkailuyrittäjät, Tervehdys hyvät maaseutumatkailuyrittäjät, Ohessa tietoa juuri aloittaneesta uudesta hyvinvointimatkailuhankkeesta, Maa-ja kotitalousnaisten järjestämästä Koukussa kalaan päivästä 21.6. sekä mahdollisuudesta

Lisätiedot

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry Vuolenkosken kyläyhdistys ry PÖYTÄKIRJA Kylätoimikunnan kokous 2/2015 Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kyläpiste, Vuolenkoskentie 1430 Liite: Läsnäolijat 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 20.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

TAMMUKKA. Keski-Suomen Perhokalastajat ry:n jäsenlehti 1/2014

TAMMUKKA. Keski-Suomen Perhokalastajat ry:n jäsenlehti 1/2014 Keski-Suomen Perhokalastajat ry:n jäsenlehti 1/2014 YHTEYSTIEDOT/JULKAISIJA Keski-Suomen Perhokalastajat ry PL 570 40101 JYVÄSKYLÄ www.kspk.fi Tili: Keski-Suomen Osuuspankki IBAN FI68 5290 0220 1877 91

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2006. Pirkanmaan Perhokalastajat ry XX PERHO 2006 MESSUT 22.-23. HUHTIKUUTA

Jäsenkirje 1/2006. Pirkanmaan Perhokalastajat ry XX PERHO 2006 MESSUT 22.-23. HUHTIKUUTA Jäsenkirje 1/2006 Pirkanmaan Perhokalastajat ry XX PERHO 2006 MESSUT 22.-23. HUHTIKUUTA Pirkanmaan Perhokalastajat ry Kortelahdenkatu 10-12 33210 Tampere www.pirkanmaanperhokalastajat.fi ppk@pirkanmaanperhokalastajat.fi

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Kevätohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on oppia solmu nimeltään kirurginsilmukka. Lisäksi opetellaan laittamaan onkivapa onkikuntoon valmistamalla jokaiselle kerholaiselle omat onkilaitteet. 1) Solmun

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Syyspäivät 2.-4.10.2009 Lähettäjä Kati - 20.05.09 13:28

Syyspäivät 2.-4.10.2009 Lähettäjä Kati - 20.05.09 13:28 Syyspäivät 2.-4.10.2009 Lähettäjä Kati - 20.05.09 13:28 Vuoden 2009 Syyspäivät vietetään Partaharjulla, Salvosen järven rannalla 8km Pieksämäen kaupungista 2.-4.10. Ilmoittautumiset majoituksineen ja ruokailuineen

Lisätiedot

Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry

Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry Jousella kalastus SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Mitä kalastusasetus säätää? Jousikalastus rinnastetaan atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Kalastusasetus

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Ratsastajainliiton kevätkokous järjestetään Helsingissä, Valo-talossa, sunnuntaina 24.4.2016 klo 11.00 alkaen. Lähetämme ohessa Suomen Ratsastajainliiton

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Perhokalastuksen SM-loppukilpailu Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry.

Perhokalastuksen SM-loppukilpailu Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry. Sivu 1 / 33 Perhokalastuksen SM-loppukilpailu 29-30.8.2015 Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry. Milloin: 29-30.8.2015 Sää: +18 C, aamusumusta pilvettömään

Lisätiedot

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus 100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014 Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus Evon kalanviljelylaitos Lammi 1892 Myllypuron kalanviljelylaitos Ylöjärvi 1916 toiminta

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2013 Aika: 20.4.2013 klo 12:00-15:24 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo 1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

4. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Raiskio ja sihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala.

4. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Raiskio ja sihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala. KARVIAN KALASTUSKUNNAN / JAKOKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS ÄMMÄLÄN SOPUKALLA 28.5. 2010 KLO 18. 1.Kalastuskunnan esimies Vesa Raiskio avasi kokouksen. 2. Sihteeri selvitti, että kokouskutsu oli lähetetty 13.5

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

VETÄVÄ FACEBOOK KEVYESTI

VETÄVÄ FACEBOOK KEVYESTI VETÄVÄ FACEBOOK KEVYESTI Allergia- ja astmaliiton ja Iholiiton koulutus yhdistysaktiiveille ti 31.5. klo 17.30-18.15 Mira Airola ja Anu Sauliala TÄNÄÄN OPITAAN! Työkaluja yhdistyksesi Facebook-sivujen

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 3/2002 SISÄLTÖÄ: PIRKANMAAN PERHOKALASTAJAT RY. Kerhon kalastuskilpailussa ei tarvinnut onkia yksin. Lisää kuvia sivulla 12.

JÄSENKIRJE 3/2002 SISÄLTÖÄ: PIRKANMAAN PERHOKALASTAJAT RY. Kerhon kalastuskilpailussa ei tarvinnut onkia yksin. Lisää kuvia sivulla 12. PIRKANMAAN PERHOKALASTAJAT RY JÄSENKIRJE 3/2002 Kerhon kalastuskilpailussa ei tarvinnut onkia yksin. Lisää kuvia sivulla 12. Postiosoite: Pirkanmaan Perhokalastajat ry Kortelahdenkatu 10-12 33210 Tampere

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE Valmennuksen terveiset Ensimmäiset kilpailut on kilpailtu ja kausi on siis virallisesti avattu. Vielä muistutus,että kaikki harjoitukset tärkeitä, myös oheiset. Nettisivuilta

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot