Tsinghua University, Beijing, Kiinan kansantasavalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tsinghua University, Beijing, Kiinan kansantasavalta"

Transkriptio

1 MM TKK, Insinööritieteiden tiedekunta, Rakennustekniikan osasto Matkaraportti: Opiskelija-vaihto Tsinghua University, Beijing, Kiinan kansantasavalta OPINTOMATKA PEKINGIIN Hain opiskelijavaihtoon jo ennen kandidaatintyöni suorittamista keväällä Sain paikan kilpailuitta, sillä hakijoita Kiinan kohteisiin ei ollut ylimääräisiä. Jouluun mennessä kandidaatintutkimuksen loppuun vietyäni, olinkin sitten valmis lähtemään jännittävälle opintomatkalle tulevaisuuden kannalta varmasti merkittävässä asemassa olevaan maahan. Miksi hain Pekingiin vaihtoon ei ole varsinaisesti vieläkään konkreettisena mielessäni, mutten kadu päätöstäni, ja näin jälkiviisaana, löydän sille jo hyvinkin monta syytä ja selitystä muiden kysyessä. Opiskelijavaihtoni ja opiskelijan elämäni Pekingissä( 北 京 ) Tiivistettynä vaihtovuoden hankaluus sijoittui vaihtovuoden alkuun ja aikaan ennen vaihtoon lähtemistä. Suomessa olin myös ehkä tottunut siihen, että tieto löytää tiensä helposti sen janoajalle. Ilmeisestikään tämä ei ole totuus Kiinassa, missä irrallinen jokaisen ulottuvissa oleva informaatio ei ole arkipäivää, edes tunnetuimpien yliopistojen verkkosivuilla. Tarkkoja päivämääriä koeviikoista ja koulunalkamisesta täyty onkia todenteolla. Mahdollisesti verkossa tiedottaminen Kiinassa ei vain ole vielä se kätevin keino, ainakaan kaikkialla. Joka tapauksessa, seuraava ongelmani koski viisumin hakua sen nojalla, että tarvittavat dokumentit tulevat postin välityksellä, Kiinasta. Tuntui välillä kokopäivätyöltä järjestää itselleen vaihtovuoden varsinainen toteutuminen. Täsmentäisin vielä, että puhuessani miten Kiinassa arkipäivän toiminnallisuus eroaa vaikkapa kotimaan vastaavasta, tosiasiassa moni asia saattaa koskea vain Pekingiä, missä länsimaiset vaikutteet ovat varmasti vahvimmin esillä. Peking on kuitenkin eräänlainen ikkuna muuhun maailmaan Kiinasta, jonka läpi katsottaessa, kumpaan suuntaan tahansa, ei välttämättä voi nähdä koko totuutta. Itse aloitin mandariinikiinan opiskelun syksyllä juuri ennen vaihtolukukauttani, kevättä Pelotteluista huolimatta, lähdin itsevarmana uudelle maalle 4kk kieltä opiskelleena. Olin tutustunut tässä ajassa kirjoitusmerkkeihin, fraaseihin ja pinyin-ääntämisasuun. Aseenani oli positiivinen asenne kiinan kieltä kohtaan ja muutenkin mutkaton suhde uusiin kieliin. Hankalaahan se oli sitten

2 edes esitellä itsensä ensimmäisenä päivänä. Tunsin nyt ensikertaa todellisen tason, jolle peruskurssilla ja 40 merkin opettelulla pääsee. Käytännön asiat hoituivat kuitenkin nopeasti ja kursseja pääsimme valitsemaan pikaisesti. Pääseminen sisälle uuteen 4 kuukauden mittaiseen elämääni oli helppoa etenkin ihmisten avustuksella. Suuri kiitos tästä on paikalliselle ystävälleni, kenet tunsin jo kotimaasta asti, ja joka oli jopa vastassa lentokentällä ensi metreilläni. Pettymyksekseni englanninkielen taitoon oli kuitenkin turvauduttava, jopa hänen kanssaan. Englanti oli looginen kieli sen osaajien kanssa aina kesäkuun loppuun saakka, mutta osittain olen onnellinen siitä, että useat tuntemani ihmiset ja kaupungin paikalliset asukit, joiden kanssa asioin, eivät englantia taitaneet ja jouduin näin pakon alla turvautumaan kiinankielentaitoihini. Helmikuussa 17. päivänä Tsinghua yliopisto oli uusi tyyssijani. Yliopisto on koko Kiinan maan tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia yliopistoja. Tavallisesti se rinnastetaan aivan itsensä läheisyydessä olevaan Pekingin yliopistoon. Tsinghua yliopisto sijaitsee Hai-dian-kaupunginosassa, joka on tunnettu sen lukuisista yliopistoista ja suurten ylikansallisten yritysten päämajoista. Myös Kesäpalatsi on yliopistojen lähes välittömässä läheisyydessä, joten alue on hyvin monimuotoinen. Alueen kehityksen sanotaan johtuvan erityisesti paikalle virranneen vieraan valuutan ja väestön, erityisesti korealaisten, johdosta. Korealainen oli myös ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt huonetoverini, joka osasi täydellisen mandariinikiinan lisäksi myös sujuvaa englantia ja oli täten suuri apu koko Tsinghuan aikani. Kämppiksen sain, kun valitsin tapojeni mukaan halvimman mahdollisen asumismuodon kampukselta: kahden kesken jaettu, n. 17 neliön kalustettu huone ulkomaalaisten opiskelijoiden opiskelija-asuntolasta, jotka olivat erillään Kiinalaisten kollegojemme asuinsijoista. Katkerana muistelen myös eroa vuokran hintojen välillä. Lämmöllä muistelen taas ystäviä, joita sain mahdollisesti helpommin, kun valitsin vähemmän eristetyn asumismuodon muista opiskelijoista. Tsinghua tarjoaa monenlaista opiskelumahdollisuutta. Vaikeinta kouluun on tietysti päästä, kiinalaiselle, tosin provinssista riippuen. Ulkomaalaisille kokotutkintoa opiskelemaan janoaville pidetään erilliset pääsykokeet. Tutkinnon ulkopuolella opiskelua vastaa erillinen kielikoulu, joka toimii Tsinghuan vaikutusvallan alla ja sen tiloissa. Itse aloittaessani opinnot Tsinghuassa, minut oli lopulta hyväksytty opiskelemaan paikalliselle rakennustekniikan osastolle, ja kuten hyväksymiskirjeessä sanotaan, kiinan kielellä. Ongelmanani oli se, että vaihtosopimuksen osapuolet eivät ohjanneet hakutapaan, mikä piti vielä erikseen suorittaa lomakkeella, huolimatta vaihtosopimuksesta. Hakutavan valinnan jälkeisistä seurauksista ja mahdollisuuksista sen nojalla ei

3 ollut mainintoja ja olisin siis ehkä valinnut toisin tulevaisuuteni Tsinghuassa, jos olisin tiennyt paremmin. Vaihtoehtoja ei ollut montaa ja oman alani ulkopuolelta opintoja sai Tsinghuassa niukasti. Rakennusosasto tarjosi englanniksi vain yhtä kurssia, jota seurasin muutaman viikon ajan silkasta mielenkiinnosta, kyseiset asiat suomeksi jo opetelleena. Tunnit olivat diaesityksiä, joissa käytännössä yhtä englanninkielistä lausetta vastasi hämmästyksekseni aina opettajan verrattain pitkä selostus, kiinaksi. Kurssit, joita varsinaisesti opiskelin, pitivät sisällään intensiivistä mandariinikiinan opettelua ja eri aikakausien kalligrafiaa. Koulussa elin hiukan sekavia aikoja. Eräällä kurssilla lähdimme jo tutuista asioista liikkeelle, toisella ihmettelin huimaa kanssaopiskelijoitteni tasoa ja opettajaa, joka puhui vain itselleni vielä aivan vierasta kieltä. Kalligrafiaa opetti niin ikään miesopettaja, joka kaikesta päätellen ei aikonut puhua lainkaan englantia. Helpotuksekseni 2 kuukauden kuluttua asiat olivat jo toisin. Kaupungilla ja oppitunnilla kommunikoin vähitellen jo mandariinikiinalla ja se oli mielestäni jo riemuvoitto. Tsinghuaan Suomesta vaihtosopimuksella hakeville, minun vuotenani todelliset järkevät mahdollisuudet olivat seuraavat: talouden opiskelu englanniksi, minkä tahansa opiskelu kiinaksi tai opintokokonaisuus kielikoulusta. Ajankohtainen tilanne kannattaa toki tarkastaa haettaessa. Vapaa-aika ja Kiina kokemuksena Melkein heti ensimmäisinä viikonloppuina pääsin matkustamaankin. Matkat veivät ensimmäiseksi pohjoisempaan, koska Pekingissä oli vielä pitkälle maaliskuuta, jopa suomalaisen vähemmän herkälle hipiälle, melko kylmä joka tapauksessa. Pekingin alueella puhutaan standardia kiinaa eli mandariinikiinaa, tosin usein sekin ääntyy vahvalla murteella alkuperäisten suussa. Tämä oli asian laita myös pohjoisempana Harbinin suurkaupungissa, missä kieli käytännössä oli myös mandariinikiinan dialekti. Myöhemmin eteläisempään Kiinaan matkatessamme, saatoimme todeta kielen usein muuttuvan radikaalisti, jopa aivan uudeksi kieleksi luokiteltavaksi. Hyvä esimerkki tästä on kantonin kiina, joka on puhutuin kieli Guangdong:n provinssissa ja pääkieli Hong Kongissa. Ristiriitoja kielen luokittelusta saattaa olla, mutta Pekingistä kotoisin olevat ystäväni kertovat usein, kuinka on aivan mahdotonta (kirjaimellisesti) ymmärtää puhuttua kantonin kiinaa. Nuorten kanssa tulisi Kiinassa aina pystyä puhumaan tosin mandariinia, sillä se kuuluu yleissivistykseen maassa.

4 Itse en saa kovin helposti kulttuurišokkia, mutta en usko että kovin moni muukaan onnistuu siinä Pekingissä. Erityisesti Tsinghuan ympäröimällä alueella, joka on (ehkä valitettavasti) länsimaalaistunut vilkkaasti, ei tulisi olla ongelmaa. Henkilökohtaisesti elin myös luksusta alkuaikoina, koska kouluni ympäristössä tarjonta oli mahtava (erityisesti ruoka, kuten Kiinassa aina, jos sattuu olemaan onnekas makumieltymystensä suhteen), ja halpaa oli tietysti joka paikassa. Tosin vaihto-oppilailta koulu veloitti kampusruuasta enemmän ja vaihto-oppilaille tarkoitetut erilliset asuntolat kustansivat reilusti enemmän, tosin saimme myös elää väljemmin. Joka tapauksessa nämä hinnat saivat useat kohtalotoverini kokeilemaan vielä väljempää asuinsijaa jokseenkin samaan hintaan. Asuntotarjonta lähimmän metroasemankeskuksessa olikin monipuolinen ja asunnot hyväkuntoisia ja kalustettuja, kolmella sanalla halpaa luksusta opiskelijalle. Vaikka Peking on reilusti kalliimpi lähes joka suhteessa muuhun maahan nähden, on sen hintataso silti vaatimaton jokaiselle joka tulee euro- tai dollarialueilta. Koska aikatauluni oli paikoin löyhää ja kieltä oppii parhaiten sitä käyttämällä, tein tutkimusmatkoja sekä Pekingin sisällä, että ulkopuolella. Totesin seuraavia konkreettisia seikkoja. Peking, kuten puhutaan, on Shanghain ja ehkä muiden suurien kaupunkien ohella selvästi hintatasoltaan korkeampi alue. Tietysti paikan megakaupungin ytimessä on myös rikkaammalle laowai-(kohtelias nimitys ulkomaalaisesta, lähinnä eurooppalaiset kasvot yleensä) ja yläluokalle suunnattua eksklusiivista tarjontaa ja luksusta, eteenkin tähän ryhmään kuuluva illan vietto klubeissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että valtaväestö asuu Kiinassa maalla, riippuen tietysti hiukan siitä mikä lasketaan maaseuduksi. Kaupunkien kaduilla, riippumatta sijainnista, elannon tienaaminen ja ahtaus on heti havaittavissa: kaikki tyrkyttävät ja huutelevat valkoisen naaman perään ja tinkiminen on arkipäivää. Hintaa saa myös vetää alas paikoin roimasti. Osa kansasta elää kädestä suuhun ja jotkut vieläpä taskusta käteen, joten omaisuus on suojattava hyvin tai usein erittäin hyvin. Terveyden tilaani ei uhannut missään kukaan aasialainen, ja puhutaan, ettei Kiinassa ryöstäminenkään tapahdu väkivaltaisesti käytännössä koskaan. Basillit pitivät tosin kekkereitä vatsassani silloin tällöin, mutta kaikkeen tottuu paitsi kansantanhuun. Rokotin itseni kaikkea vakavampaa kohtaan ja vältin yksinkertaisesti malaria-alueet, Kiinaahan riittää muutenkin joka suuntaan.

5 Jälkitunnelmointia Henkilökohtaisesti tavallaan uhrasin puoli vuotta pääaineen opiskeluni ajasta käyttäessäni lukukauden vaihto-opiskeluun hiukan huolimattomasti valitsemallani tavalla, mutta olen täysin sitä mieltä, että vierailullani olevan pelkkiä positiivisia puolia ja vaikutuksia loppuelämäni osalta. Toivon etten toista itseäni liikaa painottaessani, että Kiinaan kannattaa lähteä erityisesti, koska se on tärkeä maa lähitulevaisuudessa. Aasian jättiläisessä kannattaa vierailla tilaisuuden salliessa erityisesti pienen, kuitenkin kehittyneen kotimaamme näkökulmasta. Juuri Suomella voi olla paljon sekä saatavaa, että annettavaa maiden välisessä interaktiossa. Uskon, että palaan pian takaisin, suuri kiitos siitä Teknillisen korkeakoulun KV-osastolle, joka mahdollistaa tämän helpon, mutta arvokkaan vaihtoehdon seikkailun- ja oppimishaluisille nuorille. Jos joku vielä pelkää liian suurta Rohkaisen ketä tahansa kiinan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneita lähtemään oitis tilaisuuden tullen seuraamaan minun ja monien itseäni edeltävien jalanjälkiä idän ja tulevaisuuden jättiläiseen tai mieluummin tietysti jättämään omia jälkiään. 祝 你 好 運!(zhu-ni-haoyun) Espoossa mmedjera at cc.hut.fi

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Haku HELBUS ohjelmiin

Haku HELBUS ohjelmiin Haku HELBUS ohjelmiin Henkilötiedot Valokuva Nimi: Postiosoite: Puhelinnumero: Sähköposti: Syntymäaika: Aiempi koulutus: Liimaa kuvasi tähän. Vastaa seuraaviin esseekysymyksiin suomeksi tai englanniksi

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen. Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi 21.5.2013 1

Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen. Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi 21.5.2013 1 Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi 21.5.2013 21.5.2013 1 Kriisien ennaltaehkäisy Arkipäivän hallinta, uudelleenrakentaminen uudessa kieli-, kulttuuri-

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Vaihtoa suunnittelevalle

Vaihtoa suunnittelevalle Vaihtoraportti - Tsinghuan yliopisto syksyllä 2015 Sisällys Vaihtoa suunnittelevalle...2 Kaupunki...2 Yliopisto...3 Arjen kulut ja hintataso...3 Miksi minä lähdin Tsinghuaan...4 Tsinghuaan vaihtoon lähtevälle...4

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa SIS Orientoivat opinnot 3 Kansainvälisyys opinnoissa Kirsi Tuominen 13.11.2015 Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa Opiskelijavaihto tunnetuin kansainvälisyyden muoto En tiedä ketään joka valittelisi

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Opintopalaute Wilmassa Wilmaohje. 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Primus työryhmä

Opintopalaute Wilmassa Wilmaohje. 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Primus työryhmä Opintopalaute Wilmassa Wilmaohje 1792015 Turun ammatti-instituutti Primus työryhmä Opintopalautekyselyn luominen valmiista kyselypohjasta Suositellaan, että opettaja ottaisi palautetta opettamiltaan ryhmiltä

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

MOT-PALVELU OHJE MOT-SANAKIRJAN KÄYTTÖÖN

MOT-PALVELU OHJE MOT-SANAKIRJAN KÄYTTÖÖN MOT-PALVELU OHJE MOT-SANAKIRJAN KÄYTTÖÖN Seinäjoen koulutuskuntayhtymä tarjoaa opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen MOT-sanakirjapalvelun. MOT-palvelu on suomalainen Kielikone Oy: n tuottama pilvipalvelu,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan 2019-2020 Hakuaika päättyy 29.10.2018 klo 23.59 Vaihtoon haetaan Mobility-Online-järjestelmässä Lopullinen hyväksyntä vastaanottavalta yliopistolta

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

UEF Cross-Border Network

UEF Cross-Border Network FIRST-koordinaattorikokous CIMO 21.11.2011 FIRST-verkoston kokemuksia yhteistyöstä: UEF Cross-Border Network Merja Kuokkanen/Itä-Suomen yliopisto Verkoston toimijat Koordinaattori 1.1.2010 alkaen Itä-Suomen

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot