WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS"

Transkriptio

1 WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

2 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana Pauliina Pietilä, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Miina Kauttu-Hirvonen, sihteerinä on toiminut Katja Kelloniemi. Hallitus on kokoontunut 2 kertaa. Lisäksi hallitus on pitänyt useita sähköpostikokouksia ja pitänyt yhteyttä Facebook sivuillansa. Jäsenistö Kerhossa oli toimintavuoden 2014 loppuessa 62 jäsentä, joista 58 vuosijäsentä, 1 perhejäsentä ja 3 ainaisjäsentä. Kerhon jäsenyydet Kerho on jäsen Suomen Kennelliitossa, Helsingin Seudun Kennelpiirissä, Suomen Terrierijärjestössä ja Suomen Agilityliitossa. Kerhon kokoukset Kerhon vuosikokous järjestettiin Lounaskahvilassa, Sahaajankatu 20E, Helsingissä. Paikalla oli 7 jäsentä. Julkaisut Terrilife Kerho on julkaissut vuonna 2014 palstaa neljässä Terrilife -lehden numerossa. Palstan on koonnut Nanna Mikalahti. Internet-sivut Kerholla on nettisivut osoitteessa Internet-sivujen ylläpidosta on vastannut Terhi Kaitila. Internet-sivujen käyttö vuoden 2014 aikana: erillistä käyntiä eli keskimäärin käyntiä/kk ja 76 käyntiä/päivä - suosituimmat sivut järjestyksessä: etusivu, pennut, kasvattajat, rotuesittely,jalostus, uutiset, tapahtumat. - yleisimpiä tulosivuja: Suomen Terrierijärjestö, Kennelliitto, Maailmanvoittajanäyttelyn sivut, wikipedia. Jäsenkirje Jäsenille on lähetetty 1 jäsenkirje postitse. Jäsenmaksut on toimitettu postitse. Jäsenpostia on lähetetty myös sähköpostitse.

3 Toimikunnat 3 Jalostustoimikunta Jalostustoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Sari Mäkelä ja jäseninä Pauliina Pietilä ja Anne Vertanen. Toiminta Jalostustoimikunta on toimittanut kerhon hallitukselle luonnekuvauksen rodusta. Hannes Lohen tutkimusryhmä on lopettanut yleisen DNA-näytteiden keräämisen. Sairaiden koirien näytteitä otetaan vastaan edelleen. DNA pankissa on 72 walesinterrierin näytteet. Toimikunta on päivittänyt Jalostuksen tavoiteohjelman, joka on toimitettu Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan arvioitavaksi. SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan ehdottamat muutokset on tehty tavoiteohjelmaan, lukuun ottamatta jalostusuroksen käyttöä rajaavaa muutosta. Tästä on toimitettu valitus SKK:n hallitukselle. Ratkaisua valitukseen ei ole vielä tullut. Rekisteröinnit Vuonna 2014 rekisteröitiin 7 walesinterrieriä. Pentuja rekisteröitiin kahdesta pentueesta, tuontikoiria rekisteröitiin yksi. Jalostukseen käytettiin kahta urosta ja kahta narttua. Isoisiä oli 3 4 ja isoäitejä 4/4. Keskimääräinen pentuekoko oli 3,5 pentua. Sukusiitosprosentti oli keskimäärin 2,76%. Terveystutkimukset ja luonnetestit Vuoden 2014 aikana 6 walesinterrieriä on käynyt silmätutkimuksessa. Yhdenkään koiran polvia, lonkkia tai kyynärniveliä ei ole virallisesti tutkittu. Kuusi walesinterrieriä on luonnetestattu ja kahdelle tehty MH-luonnekuvaus. Sairausilmoituksia ei ole vuoden aikana tullut. Näyttelyt Vuonna 2014 tehtiin 143 näyttelykäyntiä (vuonna näyttelykäyntiä). Maailmannäyttely ja Walesinterriereiden erikoisnäyttely keräsivät paljon osallistujia. Agilitytoimikunta Agilitytoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Nanna Mikanlahti. Kerho on osallistunut kesän aikana SM-joukkuekilpailuihin Tampereella minijoukkueella ja Helsingin seudun piirinmestaruuskisoihin Helsingissä mini-joukkueella. Perinteiset Walesinterrierien agilitymestaruus-kisat järjestettiin Helsingissä Purina Areenalla. Kilpailuun osallistui 5 walesinterrieriä. Tulokset: 1. Loulou ohj. Nanna Mikalahti 2. Viivi ohj. Jade Erkko 3. Ami ohj. Johanna Nykyri 4. Papu ohj. Hanna Kovanen 5. Kirppu ohj. Terhi Kaitila Walesinterriereille järjestettiin agilityyn tutustumispäivä Salon Koirahallilla Mukana oli 5 ohjaajaa ja 7 walesinterrieriä.

4 Näyttelytoimikunta 4 Näyttelytoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Katja Kelloniemi. Näyttelytoimikunta järjesti Walesinterrierien virallisen erikoisnäyttelyn Suomen Maailman Voittaja 2014-viikolla yhdessä Suomen Airedalenterrieriyhdistyksen kanssa Tuusulassa Tuomariksi oli kutsuttu rodun kasvattajatuomari Mrs. Dianne Barclay (knl Yorkpark) Australiasta yhteystyössä Suomen Terrierijärjestön kanssa. Näyttelyyn osallistui yhteensä 34 walesinterrieriä Suomesta, Virosta, Venäjältä ja Hollannista. Dianne Barclayn valinta näyttelyn kauneimmaksi oli narttu Ch., om. Miina Kauttu-Hirvonen ja Katja & Heini Kelloniemi. Paras pentu oli uros Dixie Sound Attitude Dude, om. Jaana Sinkkonen ja paras veteraani narttu Ch. Ketcher Traiv Irka, om. Maria Sinitsyna, Venäjä. Muu toiminta HSKP:n terrierijaosto HSKP:ssa edustajana on toiminut Heidi Vahlsten ja hänen varaedustajanaan Ainoleena Nagu. Walesinterrierikerho on osallistunut HSKP:n järjestämään toimintaan avustavissa tehtävissä vuonna Suomen Terrierijärjestö STJ:ssä kerhon edustajana on toiminut Katja Kelloniemi ja hänen varaedustajanaan Miina Kauttu- Hirvonen. Walesinterrierikerho on osallistunut Terrierijärjestön järjestämään toimintaan. Kerho on ollut avustamassa järjestelyissä järjestetyssä Match Showssa Helsingin Viikissä ja järjestetyssä Terri-Eri näyttelyssä Hakunilan urheilupuistossa Vantaalla. Lisäksi kerho on ollut mukana Terrierijärjestön ständillä Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Koira-2014 tapahtumassa Koulutus- ja kurssitoiminta Toimintavuoden 2014 aikana on järjestetty walesikävely Helsingissä Kerhon varallisuus Kerhon varallisuus ilmenee erillisestä tilinpäätös- ja tuloslaskelmasta. Vuoden Walesinterrieri-kilpailu Kilpailun tulokset selviävät erillisestä tulosluettelosta. Vuonna 2014 myönnetyt tittelit Tottelevaisuusvaliot FI TVA High Voltages Welsh Warning

5 Agilityvaliot 5 EE AVA Wasara Wurraluh Muotovaliot C.I.B Dixie Sound Gem FI MVA Dixie Sound Suzanne High Voltages Est Est Est High Voltages Esperanza Vicway Baila-Baila Upos Volume BALT MVA EE MVA Dixie Sound Jazz Police SE MVA High Voltages Esperanza NO MVA Mindhunter As Smart As Fox BY MVA LT MVA Voittaja-tittelit MV-14 High Voltages AC DC JMV-14 Vicway Hypnose

6 JV-14 6 Dixies Sound Angel Eye Upos Inca Legend V-14 HeJW-14 Upos Inca Legend HeW-14 EEV-14

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 2.5.2016 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 02.05.2016 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje 1. Velvoitteet Ottaessaan vastaan SAJ - FSK:n jalostusneuvojan tehtävät asianomainen sitoutuu noudattamaan rotujärjestön jalostustoimikunnan johtosääntöä

Lisätiedot

LAKELANDINTERRIERIT RY 1

LAKELANDINTERRIERIT RY 1 LAKELANDINTERRIERIT RY 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Vuosi 2015 oli Lakelandinterrierit ry:n 28. toimintavuosi. HALLINTO Vuoden 2014-2015 hallitukseen kuului puheenjohtaja Maija Kautto, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta. VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 31. varsinainen toimintavuosi. Jäsenistö Vuonna 2010 yhdistyksessä oli yhteensä 298 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 270, perhejäseniä 28 ja kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 15-17/2013 Hallituksen kokous Aika: 7.9.2013 klo 11.00- Paikka Arkisto Läsnä: Puheenjohtaja Poissa: Jonna Laitinen Eeva Mattila varajäsen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana

Lisätiedot

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.

Lisätiedot

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön)

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki 24.03.2011 SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) Käsittelen ja tarkastelen tässä kirjoituksessani jalostustoimikunnan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Lounais-Suomen Pystykorvayhdistys ry:n toiminta on kuluneen vuoden aikana jatkunut melko vilkkaana. Kesällä järjestettiin yhteistyössä Nousiaisten Paukun kanssa näyttely

Lisätiedot

Suomen Bassetkerho ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2015

Suomen Bassetkerho ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2015 Suomen Bassetkerho ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2015 Rotujärjestö piti toimintakauden 2015 aikana sääntömääräiset kokouksensa, kevätkokouksen maaliskuussa ja syyskokouksen lokakuussa. Syyskokouksessa erovuorossa

Lisätiedot

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei, Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas

Lisätiedot

-2- -

-2- - 2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY

Lisätiedot

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014 Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014 Koonnut Eero Lukkari Taulukossa 1 on Jalostustietojärjestelmästä poimittu vuositilasto rekisteröinneistä. Luvuissa on mukana sekä lyhyt- että pitkäkarvaiset.

Lisätiedot

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ridgeback -yhdistys - Finska Ridgeback -föreningen ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA VESIKOIRAT RY/ ESPANJANVESIKOIRIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA 1) PEVISA-ohjelman tiukennukset SILMÄTARKASTUSLAUSUNTO: astutushetkellä voimassa oleva lausunto,

Lisätiedot

Hyväksyttiin Royal Canin Finland Oy:n sponsorointisopimus Päätettiin pitää seuraava kokous 18.5.

Hyväksyttiin Royal Canin Finland Oy:n sponsorointisopimus Päätettiin pitää seuraava kokous 18.5. Hallituksen sähköpostikokous 13.-17.6.2013 Hyväksyttiin uusia jäseniä ja erotettiin jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet Käsiteltiin yksi kennelnimianomus Päätettiin päivittää jalostusohjetta JTK:n esittämän

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Heino Seluska Sihteeri Miikka Häyrynen Rahastonhoitaja Kati Södö Hallituksen

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8.

1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8. 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8. KOULUTUS 7 9. HANKINNAT 7 10. EDUSTUS KENNELJÄRJESTÖSSÄ

Lisätiedot

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 36. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2015 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 260 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 35. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2014 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 263 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta

Lisätiedot

4. Valkoinen länsiylämaanterrieri White Twinkles Alborada Armani om. Anne ja Timo Mäki-Rautila 60p.

4. Valkoinen länsiylämaanterrieri White Twinkles Alborada Armani om. Anne ja Timo Mäki-Rautila 60p. VUODEN SHOW-TERRIERI: 1. Walesinterrieri High Voltages AC DC om. Katja ja Heini Kelloniemi 96p. 2. Parsonrussellinterrieri Maitomiehen Morgan om. Marika Krapu 75p. 3. Sk kettuterrieri Wayward Macgyver

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/16 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 29.1.2016 klo 13:18 17:10 PAIKKA LÄSNÄ POIS Kuopio, Hotelli Iso-Valkeinen Pekka Kuismin,

Lisätiedot

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 2/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Kettuterrierit ry:n 25. toimintavuosi rotujärjestönä. Toimintavuoden päättyessä tuli kuluneeksi 39 vuotta yhdistyksen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Yhdistyksen tapahtumissa sponsorina on toiminut Eukanuba.

Yhdistyksen tapahtumissa sponsorina on toiminut Eukanuba. SUOMEN NORWICHIN- JA NORFOLKINTERRIERIT RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli yhdistyksen 29. toimintavuosi. Perustava kokous pidettiin 31.5.1986. Suomen Terrierijärjestö ry:n jäsen

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2015 kilpailu

Vuoden Koirat 2015 kilpailu Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2013

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2013 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2013 Paikka: Itäkylän kylätalo, Lappajärvi Aika: 19.10.2013 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Markku Parviainen

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 JULKAISUTOIMINTA Suomen Kettuterrierit ry julkaisee vuoden 2016 aikana, neljä Kettuterrierilehteä. Yhdistys pyrkii julkaisemaan vuosien 2012,

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 2 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 4 3 KOKOUKSET... 4 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 5 4.1 Näyttelytoiminta... 5 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

7 ÄÄNIOIKEUS Äänioikeutettuja ovat yhdistyksen kokouksissa 16 vuotta täyttäneet, jäsenmaksunsa maksaneet varsinaiset

7 ÄÄNIOIKEUS Äänioikeutettuja ovat yhdistyksen kokouksissa 16 vuotta täyttäneet, jäsenmaksunsa maksaneet varsinaiset Suomen Amerikanakita Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen Amerikanakita ry ja sen kotipaikka on Orimattila. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Erkki ja Jaana Taipale KOIRAN NIMI Golden Heroes Forest Spirit FI56402/12 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA 1. Miksi ehdotuksesta tehdään päätös nyt, kun asiat jäivät rotupalaverissa kesken? Rotupalaverissa ehdittiin käsittelemään ehdotukseen liittyvä kohta

Lisätiedot

JALOSTUSPÄIVÄ 13.10.2012. Suomen Snautserikerho ry / Jalostustoimikunta

JALOSTUSPÄIVÄ 13.10.2012. Suomen Snautserikerho ry / Jalostustoimikunta JALOSTUSPÄIVÄ 13.10.2012 Suomen Snautserikerho ry / Jalostustoimikunta SISÄLTÖ: Tilastot Jto:ssa asetetut tavoitteet ja niiden toteutuma Jalostuskiintiön toteuttaminen pentuevälityskriteereissä Pentuvälityskriteerit

Lisätiedot

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: 0149681-0) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Käyttökoira (LKK) ry, josta näissä säännöissä

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä. 1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt

Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry. Sen kotipaikka on Ypäjä ja toiminta-alueena koko Suomi. Yhdistyksen kielenä

Lisätiedot

3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan.

3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan. Suomen Laikajärjestö - 1(5) Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/14 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 24.1.2014 klo 13:00 klo 17:12 PAIKKA Kuopio Hotelli Iso-Valkeinen LÄSNÄ Harri

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa Liite 3 (1) Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty vuosikokouksessa 29.3.2014 Nämä ohjeet on laadittu yleisesti hyväksyttyjä koiranjalostuksen periaatteita ja Suomen Kennelliiton Finska

Lisätiedot

Yhdistyksen tilintarkastajina olivat Katrina Klingberg ja Annika Kutilainen.

Yhdistyksen tilintarkastajina olivat Katrina Klingberg ja Annika Kutilainen. SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 1 (7) VUOSIKERTOMUS 2007 Hallitus ja toimihenkilöt Yhdistyksen hallitukseen vuonna 2007 kuuluivat Arja Havia, Minna Helkavaara, Una Jantunen, Terja Koivumäki, Riitta Lehmuspelto,

Lisätiedot

Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen

Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen MMM, tutkija Katariina Mäki Kotieläintieteen laitos/kotieläinten jalostustiede Helsingin yliopisto Rotumääritelmät kuvaavat tarkasti, millainen jalostukseen käytetyn

Lisätiedot

Pevisa ymm... Lähettäjä salosi - 14.09.11 18:13

Pevisa ymm... Lähettäjä salosi - 14.09.11 18:13 Pevisa ymm... Lähettäjä salosi - 14.09.11 18:13 Uuden Alma-lehden tupsahdettua postilaatikkoon ja sitä luettuani nousi esiin/mieleen erinäisiä asioita.. Meidän kennelissä on tunnetusti se ensimmäinen EJ-pentue

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina

2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY KOKOUSKUTSU YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Aika Lauantai 30.8.2008 klo 10.30 Paikka Nuorisoseurantalo Harjula, Vesilahti Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2 / 2013 KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!!

JÄSENKIRJE 2 / 2013 KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!! KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!! Koe- ja metsästyskausi on päättynyt. Muutama ajatus menneestä kaudesta: täytyy olla erittäin ylpeä kerhon jäsenistä. Mennyt vuosi oli taas kerholaisille erinomainen

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE Venäläis-eurooppalaisten laikojen jalostustoimikunta esittää Suomen Laikajärjestö ry:n hallitukselle rodun jalostuksen tavoiteohjelman kohta 4.3.2 (s. 22

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

SUOMEN SALUKIKERHO ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

SUOMEN SALUKIKERHO ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN SALUKIKERHO ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Suomen Salukikerho ry on salukien rotujärjestö. Rotujärjestötehtäviin kuuluu mm. salukien jalostustoiminnan hoitaminen ja edelleen kehittäminen sekä

Lisätiedot