WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS"

Transkriptio

1 WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

2 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana Pauliina Pietilä, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Miina Kauttu-Hirvonen, sihteerinä on toiminut Katja Kelloniemi. Hallituksen kokoa pienennettiin 4 henkilöön vuosikokouksessa Hallitus on kokoontunut 4 kertaa. Lisäksi hallitus on pitänyt sähköpostikokouksia ja pitänyt yhteyttä Facebook sivuillansa. Jäsenistö Kerhossa oli toimintavuoden 2013 loppuessa 63 jäsentä, joista 59 vuosijäsentä, 1 perhejäsentä ja 3 ainaisjäsentä. Kerhon jäsenyydet Kerho on jäsen Suomen Kennelliitossa, Helsingin Seudun Kennelpiirissä, Suomen Terrierijärjestössä ja Suomen Agilityliitossa. Kerhon kokoukset Kerhon vuosikokous järjestettiin Lounaskahvilassa, Helsingissä. Paikalla oli 6 jäsentä. Julkaisut Terrilife Kerho on julkaissut vuonna 2013 palstaa neljässä Terrilife -lehden numerossa. Palstan on koonnut Nanna Mikalahti. Internet-sivut Kerholla on nettisivut osoitteessa Internet-sivujen ylläpidosta on vastannut Terhi Kaitila. Internet-sivujen käyttö vuoden 2013 aikana: erillistä käyntiä eli keskimäärin käyntiä/kk ja 121 käyntiä/päivä - suosituimmat sivut järjestyksessä: etusivu, pennut, rotuesittely, genetic research, jalostus, kasvattajat - yleisimpiä tulosivuja: Suomen Terrierijärjestö, kasvattajien ja harrastajien kotisivut/blogit, wikipedia, koiranet Jäsenkirje Jäsenille on lähetetty 1 jäsenkirje postitse. Jäsenmaksut on toimitettu postitse. Jäsenpostia on lähetetty myös sähköpostitse.

3 Toimikunnat 3 Jalostustoimikunta Jalostustoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Sari Mäkelä ja jäseninä Pauliina Pietilä ja Anne Vertanen. Kokoukset Jalostustoimikunta on pitänyt sähköpostikokouksia. Toiminta Jalostustoimikunta on päivittänyt walesinterrierien jalostuksen tavoiteohjelman Hannes Lohen geenitutkimukseen on vuoden loppuun mennessä toimitettu 65 walesinterrierin näytteet. Tietoa tutkimuksesta löytyy edelleen kerhon nettisivuilta. Toimikunnalle on tullut yksi Suomessa rekisteröimättömän yksilön jalostustiedustelu, johon annettu ohjausta toimista ennen pennutusta. Rekisteröinnit Vuonna 2013 rekisteröitiin 15 walesinterrieriä. Pentuja rekisteröitiin kolmesta pentueesta, tuontikoiria rekisteröitiin yksi. Jalostukseen käytettiin kolmea urosta, joista kaksi oli ulkomaista. Jalostukseen käytettiin kolmea narttua. Keskimääräinen pentuekoko oli 4,7 pentua (3,5 pentua 2012). Sukusiitosprosentti oli keskimäärin 1,30% (6,20% vuonna 2012). Terveystutkimukset ja luonnetestit Vuoden 2013 aikana 4 walesinterrieriä on käynyt silmätutkimuksessa. Yhtään walesinterrieriä ei ole käynyt MEJÄ-kokeessa tai luonnetestattu vuonna Näyttelyt Näyttelyaktiivisuus on jo muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna lähtenyt nousuun. Vuoden 2013 aikana walesinterrierit tekivät yhteensä 131 näyttelykäyntiä, kun vuonna 2012 näyttelykäyntejä oli 111. Vuonna 2011 määrä oli 75 ja vuonna näyttelykäyntiä. Agilitytoimikunta Agilitytoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Nanna Mikanlahti. Kerho on osallistunut kesän aikana SM-joukkuekilpailuihin Kirkkonummella medijoukkueella ja Helsingin seudun piirinmestaruuskisoihin mini-joukkueella. Perinteiset Walesimestaruus-kisat järjestettiin Turussa. Kilpailuun osallistui 5 walesinterrieriä. Tulokset: 1. Loulou & Nanna Mikalahti 2. Nuutti & Heini Leskinen 3. Duke & Katariina Martelius 4. Riia & Sari Mäkelä 5. Nekku & Heini Leskinen

4 Näyttelytoimikunta 4 Näyttelytoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Katja Kelloniemi. Näyttelytoimikunta on aloittanut valmistelut vuonna 2014 järjestettävän erikoisnäyttelyä varten. Muu toiminta HSKP:n terrierijaosto HSKP:ssa edustajana on toiminut Heidi Vahlsten ja hänen varaedustajanaan Ainoleena Nagu. Suomen Terrierijärjestö STJ:ssä kerhon edustajana on toiminut Katja Kelloniemi ja hänen varaedustajanaan Miina Kauttu- Hirvonen. Koulutus- ja kurssitoiminta Toimintavuoden 2013 aikana on järjestetty trimmauskurssi. Kerhon varallisuus Kerhon varallisuus ilmenee erillisestä tilinpäätös- ja tuloslaskelmasta. Vuoden Walesinterrieri-kilpailu Kilpailun tulokset selviävät erillisestä tulosluettelosta. Vuonna 2013 myönnetyt tittelit Agilityvaliot FI AVA Wasara Wurraluh Ronesco Joyful Jumper Ronesco Jumping Jack Muotovaliot POHJ MVA Vicway Euphoria

5 FI MVA 5 Dixie Sound Jazz Police High Voltages DKNY High Voltages Don Juan Mindhunter As Smart As Fox Mindhunter As Lucky As Amiable Mindhunter As Spiky As Punk Vicway Silver Fox EE MVA Mindhunter As Lucky As Amiable Upos Hleio Vicway Euphoria SE MVA DK MVA NO MVA High Voltages DKNY Vicway Euphoria LV MVA Upos Hleio Voittaja-tittelit JV-13 V-13 HeJW-13 HeW-13

6 PMV-13 6 High Voltages AC DC SEJV-13 SEV-13 NOV-13 Mindhunter As Smart As Fox KBHV-13 Dixie Sound Delia EEJV-13 EEV-13 High Voltages AC DC

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 2.5.2016 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 02.05.2016 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 23.3.2015 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 23.3.2015 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS VUODELTA 2016 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana toimi Katja Kelloniemi, varapuheenjohtajana Jaana Sinkkonen, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Miina Kauttu-Hirvonen

Lisätiedot

04.02.2009. Kerho on jäsen Suomen Kennelliitossa ja Helsingin Seudun Kennelpiirissä.

04.02.2009. Kerho on jäsen Suomen Kennelliitossa ja Helsingin Seudun Kennelpiirissä. Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 04.02.2009 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Hallitus Jäsenistö Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Pauliina Pietilä, varapuheenjohtajana Pekka Ikonen, rahastonhoitajana

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Suomen Affenpinserit ry:n 19. toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirat ry:ssä, Suomen

Lisätiedot

SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY LIITE 3 TOIMINTASUUNNITELMAT, TALOUSARVIOT SEKÄ JÄSENMAKSUT 2014 HALLITUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 - Toimitetaan Snautseri-Pinseri-lehteä yhdessä Suomen Affenpinserit ry:n,

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

LAKELANDINTERRIERIT RY 1

LAKELANDINTERRIERIT RY 1 LAKELANDINTERRIERIT RY 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Vuosi 2015 oli Lakelandinterrierit ry:n 28. toimintavuosi. HALLINTO Vuoden 2014-2015 hallitukseen kuului puheenjohtaja Maija Kautto, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014 Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 31. varsinainen toimintavuosi. Jäsenistö Vuonna 2010 yhdistyksessä oli yhteensä 298 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 270, perhejäseniä 28 ja kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika Sunnuntai 2.11.2014 klo 13:00 Paikka Liikuntamylly, Myllypurontie 1, Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA,

Lisätiedot

Yhdistyksen tapahtumissa sponsorina on toiminut Eukanuba.

Yhdistyksen tapahtumissa sponsorina on toiminut Eukanuba. SUOMEN NORWICHIN- JA NORFOLKINTERRIERIT RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli yhdistyksen 29. toimintavuosi. Perustava kokous pidettiin 31.5.1986. Suomen Terrierijärjestö ry:n jäsen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 PÖYTÄKIRJA 18/2013 Hallituksen sähköpostikokous Aika: 2.-4.11.2013 Osallistujat: Puheenjohtaja Soili Niskanen Eeva Mattila varajäsen Asia 1 Sopimuksen tekeminen Nettihotellin

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje 1. Velvoitteet Ottaessaan vastaan SAJ - FSK:n jalostusneuvojan tehtävät asianomainen sitoutuu noudattamaan rotujärjestön jalostustoimikunnan johtosääntöä

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Australianterrierikerho. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Australianterrierikerho. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Säännöt on hyväsksytty vuosikokouksessa helmikuussa 2010, mutta yhdistysrekisteri ei ole niitä vielä kirjannut hyväksytyiksi. AUSTRALIANTERRIERIKERHO RY:N YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi Yhdistyksen

Lisätiedot

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY 1 (5) SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS AIKA 17.3.2013 klo 13.25 16.35 PAIKKA LÄSNÄ Työhuone Tuulensuu, Tuulensuuntie 10, 37800 Toijala Kati Hämäläinen Päivi Järvelä Anna

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

VENÄLÄISEUROOPPALAISTENLAIKOJEN VUOSIYHTEENVETO 2015

VENÄLÄISEUROOPPALAISTENLAIKOJEN VUOSIYHTEENVETO 2015 VENÄLÄISEUROOPPALAISTENLAIKOJEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Venäläiseurooppalaisten laikojen näyttelykäynnit 2014 ERI laatumaininnalla palkittujen koirien koko laskettu keskiarvoina urosten ja narttujen osalta

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

Vesikoirat ry:n toimintakertomus 2009

Vesikoirat ry:n toimintakertomus 2009 Kuva: Ville Suhonen Vesikoirat ry:n toimintakertomus 2009 2 Vesikoirat ry:n tarkoituksena on jakaa tietoja ja luoda harrastustoimintaa espanjan- ja portugalinvesikoiraharrastajille sekä ohjata rotujen

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Alaskanmalamuuttiyhdistys ry Hyväksytty vuosikokouksessa 21.2.2016 Rekisteröity Patentti-ja rekisterihallituksessa 30.9.2016 1. Yhdistyksen nimi on Alaskanmalamuuttiyhdistys, jota seuraavassa

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 35. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2014 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 263 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. ESITYS SAKSANSEISOJAKERHO RY: n SÄÄNNÖIKSI Esityksestä päätetään Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa keväällä 2018. Esitykseen liittyvät kysymykset, huomautukset ja korjaustarpeet voi osoittaa sähköpostilla

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ridgeback -yhdistys - Finska Ridgeback -föreningen ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 JULKAISUTOIMINTA Suomen Kettuterrierit ry julkaisee vuoden 2016 aikana, neljä Kettuterrierilehteä. Yhdistys pyrkii julkaisemaan vuosien 2012,

Lisätiedot

Hyväksytty yhdistyksen perustavassa kokouksessa Sääntöjä muokattu PRH:n esitysten mukaisesti

Hyväksytty yhdistyksen perustavassa kokouksessa Sääntöjä muokattu PRH:n esitysten mukaisesti YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Käyttöbassetit ry:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen perustavassa kokouksessa 12.3.2014. Sääntöjä muokattu PRH:n esitysten mukaisesti 2.4.2014. 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt

Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt Sivu 1 / 6 Rauman Moottorivenekerho ry:n säännöt 1. Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho, nimi on Rauman Moottorivenekerho. Sen kotipaikka on Rauman kaupunki ja tarkoituksena

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

4. Valkoinen länsiylämaanterrieri White Twinkles Alborada Armani om. Anne ja Timo Mäki-Rautila 60p.

4. Valkoinen länsiylämaanterrieri White Twinkles Alborada Armani om. Anne ja Timo Mäki-Rautila 60p. VUODEN SHOW-TERRIERI: 1. Walesinterrieri High Voltages AC DC om. Katja ja Heini Kelloniemi 96p. 2. Parsonrussellinterrieri Maitomiehen Morgan om. Marika Krapu 75p. 3. Sk kettuterrieri Wayward Macgyver

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Mäntsälän ampumarata, Hirvihaarantie 725, HIRVIHAARA

Aika: klo Paikka: Mäntsälän ampumarata, Hirvihaarantie 725, HIRVIHAARA KOKOUSKUTSU Parsonrussellinterrierit ry:n syyskokouskutsu Aika: 4.11.2017 klo 12.00 Paikka: Mäntsälän ampumarata, Hirvihaarantie 725, 04680 HIRVIHAARA ESITYSLISTA 1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Yhdistys on Suomen Kennelliiton jäsen ja toimii yhteistyössä Helsingin Seudun Kennelpiirin kanssa.

Yhdistys on Suomen Kennelliiton jäsen ja toimii yhteistyössä Helsingin Seudun Kennelpiirin kanssa. SUOMEN NORWICHIN- JA NORFOLKINTERRIERIT RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1.YLEISTÄ Vuosi 2012 oli yhdistyksen 26. toimintavuosi. Perustava kokous pidettiin 31.5.1986. Suomen Terrierijärjestö ry:n jäsen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 36. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2015 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 260 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8.

1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8. 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8. KOULUTUS 7 9. HANKINNAT 7 10. EDUSTUS KENNELJÄRJESTÖSSÄ

Lisätiedot

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön)

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki 24.03.2011 SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) Käsittelen ja tarkastelen tässä kirjoituksessani jalostustoimikunnan

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt :n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Rovaniemi. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on levittää tietoa picardienpaimenkoirasta rotuna

Lisätiedot

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun) 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 10 14/2013 PÖYTÄKIRJA 10/2013 Aika: 18.-24.6.2013 Osallistujat: Jäsenhakemuksia Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme.

Lisätiedot

7 ÄÄNIOIKEUS Äänioikeutettuja ovat yhdistyksen kokouksissa 16 vuotta täyttäneet, jäsenmaksunsa maksaneet varsinaiset

7 ÄÄNIOIKEUS Äänioikeutettuja ovat yhdistyksen kokouksissa 16 vuotta täyttäneet, jäsenmaksunsa maksaneet varsinaiset Suomen Amerikanakita Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen Amerikanakita ry ja sen kotipaikka on Orimattila. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

Suomen Manchesterinterrierit ry. Tilinumero, IBAN FI

Suomen Manchesterinterrierit ry. Tilinumero, IBAN FI MUISTUTUS: VUODEN 2017 JÄSENMAKSUT JÄSENVUOSI 2017 25,00 10 VUOTTA 220,00 PERHEJÄSEN 10,00 MUUT MAKSUT KASVATTAJAMAKSU (jäsenmaksun lisäksi) 30,00 KASVATTIJÄSEN 10,00 Lähetä nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, Helsinki

Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Suomen Irlanninterrierit ry:n syyskokous Aika: su 29.10.2017 klo 12 Paikka: Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, 00370 Helsinki 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Laura

Lisätiedot

Suomen Bassetkerho ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2015

Suomen Bassetkerho ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2015 Suomen Bassetkerho ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2015 Rotujärjestö piti toimintakauden 2015 aikana sääntömääräiset kokouksensa, kevätkokouksen maaliskuussa ja syyskokouksen lokakuussa. Syyskokouksessa erovuorossa

Lisätiedot

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Sunnuntai 14.12.2014 kello 15:20 Kokouspaikka: Tapanilan Urheilukeskus, Erätie 3, 00730 Helsinki Läsnä: Seppo Saari Puheenjohtaja Riikka

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 2 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 4 3 KOKOUKSET... 4 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 5 4.1 Näyttelytoiminta... 5 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Borderterrierikerho - Borderterrierklubben ry:n säännöt

Borderterrierikerho - Borderterrierklubben ry:n säännöt Borderterrierikerho - Borderterrierklubben ry:n säännöt Hyväksytty Borderterrierikerhon vuosikokouksessa 18.3.2017. Säännöt astuvat voimaan x.x.201x. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Borderterrierikerho

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011 Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011 JÄSENISTÖ Vuoden 2011 lopussa yhdistyksellä oli jäseniä 354 kpl, uusia liittyi vuoden aikana 98. 7 kpl nuorisojäseniä, perhejäseniä 13 kpl, 2 kunniajäsentä. VIP

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/16 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 29.1.2016 klo 13:18 17:10 PAIKKA LÄSNÄ POIS Kuopio, Hotelli Iso-Valkeinen Pekka Kuismin,

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Henna Hakko Meeri Juusola Hannu Pietiläinen Lotta Seppinen Varajäsenet:

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

Englanninsetterijaoksen varapuheenjohtaja Tero Laaksonen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi roturingin kokoukseen ja avasi kokouksen.

Englanninsetterijaoksen varapuheenjohtaja Tero Laaksonen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi roturingin kokoukseen ja avasi kokouksen. ENGLANNINSETTERIJAOKSEN ROTURINKI Aika: 23.02.2008 Paikka: Hotelli Lakeus Seinäjoki Läsnä: 12 henk. 1. Kokouksen avaus Englanninsetterijaoksen varapuheenjohtaja Tero Laaksonen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi

Lisätiedot

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

SNAUTSERIEN ERIKOISNÄYTTELY PAROLA

SNAUTSERIEN ERIKOISNÄYTTELY PAROLA SNAUTSEN KOISNÄYTTELY 30.8.2014 PAROLA KEHÄ 1 Tuomari ANNELI ALFTHAN Snautseri musta, p&s pennut, paras juniori, paras veteraani ja paras pari SNAUTS P&S PENNUT SNAUTS P&S UROKSET PENTULUOKKA 5-7 kk Raappavuoren

Lisätiedot

(yhdistys mukana toiminnassa)

(yhdistys mukana toiminnassa) Sivu 1 / 5 HUOMIOITAVIA PÄIVÄMÄÄRIÄ: (yhdistys mukana toiminnassa) 31.8. Ilmoittautuminen päättyy: Yhdistyksen 25V-juhla; päivään osallistuminen, openshow, manssitreffit 9.9. Yhdistyksen 25V-juhla ja manssitreffit

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 11.00 ja päättyy klo 11.45.

Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 11.00 ja päättyy klo 11.45. SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY VUOSIKOKOUSKUTSU 2015 Julkaistu: 27.2.2015 yhdistyksen internet-sivuilla Kokouspaikka: Hotelli Lepolampi, Kielo rakennus Sali A Kivilammentie 1 02820 Espoo Kokousaika: 15.3.2015

Lisätiedot

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain

Lisätiedot

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014 Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

-2- -

-2- - 2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY

Lisätiedot

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA Visma Nova -kirjanpito 7.3.0.3 Sivu: 1 (1) VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS AINEET JA TARVIKKEET 1610 Isännänviirit 27,63 27,63 1620 Pöytäviirit 1 015,45 1 015,45 1630 Kunniamerkit 198,32

Lisätiedot