HAVANESEMME KEHISSÄ VUOSINA nartut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAVANESEMME KEHISSÄ VUOSINA 1994-1996. nartut"

Transkriptio

1 VUOSIKIRJA

2

3 TOIMITUKSELTA 3 VUOSIKIRJA on vihdoin käsissänne. Tänä vuonna toimitus joutui todella koville. Kahden vuoden vuosikirja tehtiin kahdessa kuukaudessa Pyydämmekin jo etukäteen anteeksi mahdollisia virheitä, sillä niitä varmasti löytyy. Kehäsihteereiden käsiala on monesti todella hirveää. Olemme joutuneet käyttämään apuna jopa diplomikielenkääntäjiä ja hekään eivät ole aina saaneet selvää käsialasta. Perinteisesti olemme julkaisseet vuosikirjoissa myös vuosikokousten pöytäkirjat liitteineen niin myös tässäkin vuosikirjassa. Vuoden -96 kevätkokouksen pöytäkirja on kadonnut. Näinhän ei saisi käydä, mutta pöytäkirjaa ei löydy mistään, niinpä esim. tilitarkastajien lausuntoa ei voida julkaista VUOSIKIRJA olkaa hyvä! Miellyttäviä lukuhetkiä. Toimitus HAVANESEMME KEHISSÄ VUOSINA eri koiria SERT SA EVA pentuja yht.näytt. käyntejä CACIB ROP VSP urokset nartut yht. urokset nartut yht. urokset nartut yht.

4 4 VUOSI 1995 Vuoden bichon havanais -uros -kilpailun voittaja 1995 NL& D&FIN MVA WJGSg-91 EUSg-92 W-91 BJSg-90 V-95 A Maiden Effort's Xpreso kasv. Anja Bours-van Haarlem, Alankomaat, om. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere Vuoden bichon havanais -narttu -kilpailun voittaja 1995 FIN&DK&EST MVA EuV-91 Macho's Fantasy kasv. J M A Willems, Alankomaat, om. Tuija Skippari-Kirppu, Kouvola.

5 5 Suomen Kääpiökoirayhdistys r.y.:n BICHON HAVANAIS -ALAJAOSTON sääntömääräinen syyskokous Riihimäellä PÖYTÄKIRJA 1. Todettiin kokouksen osanottajat. Lista osanottajista ohessa liitteenä. 2. Puheenjohtaja Merja Luoma-Kyyny avasi kokouksen. 3. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Merja Luoma-Kyyny. Kokouksen sihteeriksi valittiin Mirja Thomander. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jukka Sihvonen ja Marketta Sorjonen. Ääntenlaskijoiksi valittiin Niina Kivimäki ja Anne Toukoniemi. 4. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 5. Esityslista vahvistettiin kokouksen työjärjestykseksi. Esityslista ohessa liitteenä. 6. Päätettiin että hallituksen puheenjohtajalle ja muille jäsenille ei makseta kokouspalkkioita eikä matkakorvauksia. Tilintarkastajille maksetaan laskun mukaan. 7. Hyväksyttiin alajaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Toimintasuunnitelma ja talousarvio ohessa liitteinä. 8. Jäsenmaksuista vuodelle 1996 päätettiin seuraavaa: Vuosijäsenen jäsenmaksu pysyy samana kuin vuonna 1995, siis 120 mk Nuorisojäsenen jäsenmaksu on 60 mk ja perhejäsenen jäsenmaksu myös 60 mk. Maksulaput postitetaan vuoden viimeisen jäsentiedotteen mukana ja jäsenmaksu tulee maksaa mennessä. 9. Hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 1996 valittiin Risto Kari. 10. Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle ehdotettiin Kirsti Koivu ja Jaana Karonen. Koska muita ehdotuksia erovuoroisten tilalle ei tullut, valituiksi tulivat siis Kirsti Koivu ja Jaana Karonen. Kaksi lisäjäsentä toinen kahden vuoden toimikaudeksi ja toinen yhden vuoden toimikaudeksi ehdotettiin valittavaksi siten, että eniten ääniä saanut ehdokas on hallituksen jäsenenä kaksi vuotta ja toiseksi eniten ääniä saanut on hallituksen jäsenenä yhden vuoden. Ehdotetuiksi tulivat: Merja Luoma-Kyyny 9 ääntä Ilkka Thomander 9 ääntä Niina Kivimäki 7 ääntä Leila Räikkönen 7 ääntä Jukka Sihvonen 2 ääntä Koska kahden eniten ääniä saaneen tulos oli sama, äänestettiin uudestaan siitä kumpi on jäsenenä kahden vuoten toimikauden ja kumpi yhden vuoden toimikauden. Äänet jakautuivat seuraavasti: Merja Luoma-Kyyny 6 ääntä Ilkka Thomander 11 ääntä Valituiksi tulivat siis kahden vuoden toimikaudeksi Ilkka Thomander sekä yhden vuoden toimikaudeksi Merja Luoma-Kyyny.

6 6 Hallituksen varajäseniksi yhden vuoden toimikaudeksi ehdotettiin Ulla Lähtönen 7 ääntä Anna-Liisa Pantsar 12 ääntä Jukka Sihvonen 5 ääntä Niina Kivimäki 10 ääntä Valituiksi tulivat siis Anna-Liisa Pantsar ja Niina Kivimäki. 11. Alajaoston edustajiksi muihin alan järjestöjen kokouksiin vuodelle 1996 valittiin puheenjohtaja ja sihteeri. Mikäli he ovat estyneitä, hallitus valitsee henkilöt heidän tilalleen. 12. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Leila Räikkönen ja Anne Toukoniemi ja varatilintarkastajiksi Hannele Kiviranta ja Marketta Sorjonen. 13. Alajaoston jalostustoimikuntaan kahden vuoden toimikaudeksi ehdotettiin seuraavia: Merja Luoma-Kyyny, Mirja Thomander, Kirsti Koivu ja Risto Kari. Koska muita ehdotuksia ei tullut, nämä henkilöt tulivat valituiksi. Jalostustoimikunnan varajäseneksi ehdotettiin seuraavia: Leila Räikkönen 7 ääntä Ilkka Thomander 1 ääni Niina Kivimäki 8 ääntä Jukka Sihvonen 2 ääntä Jalostustoimikunnan varajäseneksi tuli valituksi Niina Kivimäki. 14. Slmätarkastusten tekemisen tiheydestä keskusteltiin. Päätettiin että jalostuskoirilla suositellaan tehtäväksi silmätarkastus vuoden välein. Tämä päätös tulee voimaan vuoden 1996 alusta. Päätös julkaistaan jäsentiedotteessa 4/ Muita esille tulevia asioita ei ollut. 16. Puheenjohtaja Merja Luoma-Kyyny päätti kokouksen. pöytäkirjan vakuudeksi puheenjohtaja sihteeri Merja Luoma-Kyyny Mirja Thomander pöytäkirjan tarkastajat Jukka Sihvonen Marketta Sorjonen

7 7 Suomen Kääpiökoirayhdistys r.y.:n BICHON HAVANAIS -ALAJAOSTON sääntömääräinen syyskokous Riihimäellä ESITYSLISTA 1. Todetaan kokouksen osanottajat. 2. Kokouksen avaus. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valitseminen. 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 5. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys. 6. Määrätään hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten kokouspalkkiot ja matkakorvaukset sekä tilintarkastajien palkkio vuodeksi Hyväksytään alajaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Määrätään alajaoston jäseniltä kannettavien jäsenmaksujen suuruus ja kantotapa vuodeksi Valitaan hallitukselle puheenjohtaja vuodeksi Valitaan kaksi hallituksen jäsentä erovuorossa olevien tilalle (erovuorossa ovat Kirsti Koivu ja Jaana Karonen) kahden vuoden toimikaudeksi, sekä koska uudet säännöt edellyttävät hallituksessa olevan kuusi varsinaista jäsentä kaksi lisäjäsentä toinen kahden vuoden toimikaudeksi ja toinen yhden vuoden toimikaudeksi. Lisäksi valitaan kaksi hallituksen varajäsentä yhden vuoden toimikaudeksi. 11. Valitaan alajaoston edustajat muihin alan järjestöjen kokouksiin vuodelle Valitaan kaksi varsinaista tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä. 13. Valitaan alajaoston jalostustoimikunta kahden vuoden toimikaudeksi. Jalostustoimikuntaan valitaan neljä jäsentä. 14. Keskustellaan silmätarkastusten tekemisen tiheydestä. Asiaa käsitellään uudelleen muutaman löydetyn cataracta-tapauksen vuoksi. 15. Muut esille tulevat asiat. Kokouksen päättäminen.

8 8 Suomen Kääpiökoirayhdistys r.y:n BICHON HAVANAIS -ALAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1996 Suomen Kääpiökoirayhdistys Finlands Dvärghundsförening r.y:n bichon havanais -alajaosto jatkaa toimintaansa bichon havanais -rotuisten koirien kasvatuksen ja harrastuksen edistämiseksi seuraavan toimintasuunnitelman puitteissa: 1. Sääntömääräiset kokoukset. 2. Yhteydenpito jäsenistöön neljästi vuodessa julkaistavalla jäsentiedotteella sekä vuosikirjan julkaiseminen. 3. Erikoisnäyttely syyskuussa 1996 Tuusulan Krapihovissa SKKY r.y:n erikoisnäyttelyn yhteydessä mikäli ko. näyttely järjestetään. 4. Kesäpäivät hallituksen myöhemmin ilmoittamana päivänä. 5. Muu hallituksen esittämä toiminta. TALOUSARVIO VUODELLE 1996 Tulot: jäsenmaksut ,00 myynti 5.500,00 mainostulot 1.000,00 tapahtumat 800,00 muut tulot 500,00 Tulot yhteensä mk ,00 Menot: jäsenmaksut 8.200,00 lehti monistus 2.500,00 lehti postitus 1.700,00 tavaraostot 4.000,00 postikulut 800,00 pankinkulut 700,00 ilmoituskulut 300,00 kokouskulut 1.000,00 konttoritarvikkeet 700,00 muut menot 1.900,00 Menot yhteensä mk ,00

9 9 Suomen Kääpiökoirayhdistys r.y:n BICHON HAVANAIS -ALAJAOSTON sääntömääräinen kevätkokous Riihimäellä PÖYTÄKIRJA 1. Puheenjohtaja Risto Kari avasi kokouksen klo Lista kokouksen osanottajista ohessa liitteenä. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Kari ja sihteeriksi Mirja Thomander 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ulla Lähtönen ja Anne Toukoniemi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Maija Pynnönen ja Kati Kallio. 4. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 5. Esityslista vahvistettiin kokouksen työjärjestykseksi. Esityslista ohessa liitteenä. 6. Käsiteltiin ja hyväksyttiin alajaoston toimintakertomus vuodelta Toimintakertomus ohessa liitteenä. 7. Esitettiin alajaoston tilit vuodelta 1995 ja tilintarkastajien antama lausunto sekä vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus alajaoston vuoden 1995 hallitukselle Ohessa seuraavat liitteet: Tilintarkastajien lausunto Tuloslaskelma Tuloslaskelmat Tase Taseet ja Jaettiin palkinnot ja kunniakirjat Vuoden 1995 bichon havanais -kilpailun voittajille ja kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneille, sekä vuoden TOKO-voittajalle. 9. Keskusteltiinn polvi tarkastusten tarpeellisuudesta rodussamme. Suositukseksi päätettiin seuraavaa: Jalostukseen käytettävät koirat on virallisesti polvitarkastettava. Jalostuksessa käytettävän yhdistelmän yhteenlaskettu polvitulos ei saa olla yli Muita esilletulevia asioista ei ollut

10 Puheenjohtaja päätti kokouksen klo pöytäkirjan vakuudeksi puheenjohtaja sihteeri Risto Kari Mirja Thomander pöytäki rjantarkastajat Ulla Lähtönen Anne Toukoniemi VALIONARVOT 1995 reknro koiran nimi myöntämis pvm titteli SF13116/93 Bombattaren Queen's Counsel FIN MVA SF31293/93 Destiny's Little Shrimper FIN MVA SF11168/93 Ganesan Great Ovation FIN MVA SF06852/93 Lucky Moon's Amorette FIN MVA SF01853/92 Macho's Feliza FIN MVA SF46076/92 Pillowtalk's Urra Guantanamo FIN MVA SF46076/92 Pillowtalk's Urra Guantanamo DK MVA SF30525/93 A Maiden Effort's Xpreso V-95 SF47092/93 Aleksandrian Pretty Girl FIN MVA SF40603/93 Ganesan Happy Hurrigane FIN MVA SF09922/93 Garanzia's Early Bird FIN MVA SF02479/93 Vanessan Filomena FIN MVA SF18035/93 Aleksandrian On The Rocks FIN MVA SF47092/93 Aleksandrian Pretty Girl EST MVA SF21571/94 Bellezza's Almondeye Amory FIN MVA SF19734/93 Bernlandes Cerise Queen FIN MVA SF27427/93 Fablecastle's Cristobal Colon EST MVA SF34411/93 Garanzia's Goldilocks FIN MVA SF13145/94 Garanzia's Here I Come FIN MVA SF 11179/93 Ja-Kar Halleluja Amor FIN MVA SF13567/92 Aleksandrian Fantasvs Girl PL&PZSg-95 SF18035/93 Aleksandrian On The Rocks EST MVA SF18035/93 Aleksandrian On The Rocks PL&PZSg-95 FIN 14302/95 Aleksandrian Vehement Vandal PL&PZSg-95 SF45425/94 Garanzia's Joy Raid FIN MVA SF46076/92 Pillowtalk's Urra Guantanamo KANS MVA SF30910/93 Valkopilven Emilia FIN MVA SF16332/94 Visakoivun Fauno Fabuloso FIN MVA

11 11 Suomen Kääpiökoirayhdistys r.y:n BICHON HAVANAIS -ALAJAOSTON sääntömääräinen kevätkokous Riihimäellä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 3. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi Øntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys 6. Käsitellään alajaoston toimintakertomus vuodelta 1995 ja päätetään sen hyväksymisestä 7. Esitetään alajaoston tilit vuodelta 1995 ja tilintarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä alajaoston vuoden 1995 hallitukselle 8. Jaetaan palkinnot ja kunniakirjat Vuoden 1995 bichon havanais -kilpailun voittajille ja kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneille, sekä vuoden TOKO-voittajalle. 9. Keskustellaan polvitarkastusten tarpeellisuudesta rodussamme, sekä päätetään SUO- SITUKSEN antamisesta ko. asiassa. 10. Muut esille tulevat asiat. 11. Kokouksen päättäminen. Vuoden 1995 parhaat bichon havanais jälkeläisluokat esitti narttu FIN&EST&DK MVA EuV-91 Macho's Fantasv (kasv. J M A Willems Alankomaat, om. Tuija Skippari-Kirppu) Messukeskuksen voittajanäyttelyssä tämän jälkeläisluokan sijoitus oli BIS 3.

12 12 Suomen Kääpiökoirayhdistys r.y:n BICHON HAVANAIS -ALAJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1995 Alajaoston puheenjohtajana vuonna 1995 toimi Merja Luoma-Kyyny, varapuheenjohtajana toimi Kirsti Koivu, sihteerinä Mirja Thomander ja taloudenhoitajana ja jäsensihteerinä Jaana Karonen. Lisäksi hallitukseen kuului Anja Virolainen sekä varajäseninä Susanna Laitinen ja Ilkka Thomander. Jalostustoimikuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Kirsti Koivu, sihteerinä Jaana Karonen sekä Merja Luoma-Kyyny ja Mirja Thomander. Pentuneuvonnasta ja -välityksestä ovat huolehtineet Kirsti Koivu, Tuula Suni ja Anna-Liisa Pantsar. Alajaoston jäsenmaksut ovat vuoden 1995 aikana olleet 120 mk vuosijäseneltä, 55 mk perhejäseneltä ja 75 mk nuorisojäseneltä (alle 18-vuotiailta). Jäsenmaksuihin sisältyi SKKY r.y.:n henkilöjäsenmaksu. Alajaosto julkaisi vuoden 1995 aikana vuosikirjan vuodelta 1994 sekä neljä jäsentiedotetta. Lisäksi alajaosto on tiedottanut rodusta ns. suurelle yleisölle SKKY:n infopisteessä Helsingin Messukeskuksessa järjestettyjen koiranäyttelyiden yhteydessä. Alajaoston oman Vuoden bichon havanais -uros -kilpailun voitti NL& D&FIN MVA WJGSg- 91 EUSg-92 W-91 BJSg-90 FIN V-95 A Maiden Effort's Xpreso (kasv. Anja Bours-van Haarlem, Alankomaat, om. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere), ja Vuoden bichon havanais -narttu -kilpailun voitti FIN&DK&EST MVA EuV-91 Macho's Fantasy (kasv. J M A Willems, Alankomaat, om. Tuija Skippari-Kirppu, Kouvola). Vuoden bichon havanais - veteraani -kilpailun voitti KANS&FIN&DK MVA Pillowtalk's Urra Guantanamo (kasv. Monika Moser, Saksa, om. Taru Vainio, Helsinki), Vuoden 1995 parhaat bichon havanais - jälkeläisluokat esitti narttu FIN&EST&DK MVA EuV-91 Macho's Fantasy (kasv. J M A Willems Alankomaat, om. Tuija Skippari-Kirppu), ja vuoden bichon havanais -kasvattaja - kilpailun voitti Tuija Skippari-Kirppu (kennel Aleksandrian). Vuoden debytantiksi tuli FIN MVA Bellezza's Almondeye Amory (kasvattaja Aino-Inkeri Huurinainen, om. Marjo Heikka & kasvattaja, Tornio) ja kasvattajapalkinnon kilpailussa jossa kasvattaja on alajaoston jäsen ja kilpailevat koirat ovat vähintään toisen polven Suomessa ensirekisteröityjä kasvatteja voitti Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Vuoden TOKO-voittaja oli Kati Kallio, Tampereelta, joka kilpaili koiralla FIN MVA Ganesan Happy Hurrigane. Alajaoston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Riihimäellä ja sääntömääräinen syyskokous Riihimäellä pidettiin Somerolla Hovimäen leirintäalueella havannalaisten kesäpäivät. Kesäpäivien ohjelmassa oli mm. tutustumista TOKO:n, opastusta turkinhoidossa ja näyttelykoulutusta.

13 13 Vuoden 1995 aikana bichon havanais -rotuisia koiria rekisteröitiin Suomessa 168 (rekisteröintien määrä vuonna 1994 oli 156), kaikki nämä ovat Suomessa syntyneitä. Siten maahamme oli vuoden 1995 loppuun mennessä rekisteröity yhteensä 651 bichon havanaisia, joista tuontikoiria oli yhteensä 46. Vuoden 1995 loppuun mennessä maassamme oli 55 kasvattajaa, jotka ovat rekisteröineet bichon havanais -pentuja. Voittajanäyttelyyn Helsingissä osallistui 38 bichon havanais -rotuista koiraa, voittaja - 95 oli NL& D&FIN MVA WJGSg-91 EUSg-92 W-91 BJSg-90 FIN A Maiden Effort's Xpreso (kasv. Anja Bours-van Haarlem, Alankomaat, om. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere), tuomarina tässä näyttelyssä toimi Kitty Sjong. Kansainvälisen MVA:n arvo vahvistettiin bichon havanais urokselle FIN&DK MVA Pillowtalk's Urra Guantanamo (kasv. Monika Moser, Saksa, om. Taru Vainio, Helsinki), SKKY r.y:n bichon havanais alajaosto hallitus Vuoden bichon havanais -veteraani -kilpailun 1995 voitti KANS&FIN&DK MVA Pillowtalk's Urra Guantanamo (kasv. Monika Moser, Saksa, om. Taru Vainio, Helsinki) tälle urokselle vahvistettiin myös kansainvälisen MVA:n arvo. Vuoden 1995 debvtantiksi tuli FIN MVA Bellezza's Almondeye Amory (kasvattaja Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani, om. Marjo Heikka & kasvattaja, Tornio)

14 14 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Jäsenmaksut Jäsentapahtumat Ilmoitustuotot Lehti: painatus postitus Kokouskulut Konttorikulut Postikulut Pankin kulut Palkinnot SKKY:n jäsenmaksut ,00 610, , , ,00 936,00 655,00 269,50 673,00 196, , , ,50 TUOTTO 1.526,50 Varainhankinta Myyntituotot 5.369,00 Tavaraostot ,80 469,00 TUOTTO 1.995,50 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot + 34,40 TUOTTO 2.029,90 Varaston muutos + 524,79 Tilikauden ylijaamä 2.554,69 VASTAAVAA ARVOSTUSERÄT VAIHTO-JA RAHOITUSOMAISUUS T A S E Vaihto-omaisuus Tavaravarasto 4.929,49 Saamiset Tilisaamiset 840,00 Rahat ja pankkisaamiset 2.613, ,59 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Ed.tilikausien ylijaamä 4.654,90 Tilikauden ylijäämä 2.554, ,59 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Saadut ennakot 900,00 Tilivelat 273, , ,59

15 15 REKISTERÖINNIT VUONNA 1995 Aleksandrian (Tuija Skippari-Kirppu) s (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Aleksandrian Odorous Orkidea) Aleksandrian Valid Virtuoso... FIN14301/95U...valkoinen... uros Aleksandrian Vehement Vandal... FIN14302/95U...creme... uros Aleksandrian Victor Valentin... FIN14303/95U...creme... uros Aleksandrian Velvet Eye's... FIN14304/95U...kulta... narttu s (i. Ganesan Happy Hurrigane, e. Macho's Fantasy) Aleksandrian Maybe To Night... FIN19379/95U... creme... uros Aleksandrian Manly Mannequin... FIN19380/95U...valkoinen... uros Aleksandrian Midnight Shadow... FIN19381/95U...valkoinen... uros Aleksandrian Major Jewel... FIN19382/95U...creme... narttu Aleksandrian Magic Woman... FIN19383/95U...vaikoinen... narttu s (i. Aleksandrian Blondy Ironside, e. Aleksandrian Pretty Girl). Aleksandrian Musical Musket FIN41406/95 valkoinen uros Aleksandrian Midnight Sun FIN41407/95 kulta uros Aleksandrian Miss Karelia FIN41408/95 creme narttu Basnauz (Ella Hautala) s (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Visakoivun Bronwen) Basnauz Energetic Einar... FIN12628/95...soopeli... uros Basnauz Emotion Elyce... FIN12629/95...beige-valkoinen... uros Basnauz Exellent Elise... FIN12630/95...beige-vaikoinen... narttu Basnauz Elegant Eine... FIN12631/95...kulta... narttu Basnauz Exotic Emily... FIN12632/95...harmaa-valkoinen... narttu Bellezza's (Aino-Inkeri Huurinainen) s (i. Fablecastle's Ay Companeros, e. Ganesan Dansinq Daisy) Bellezza's Bello Baronessa... FIN38658/95...beige-valkoinen... narttu Bellezza's Bianciballerina... FIN38659/95...beige-vaikoinen... narttu Bellezza's Bellissima... FIN38660/95...beige-valkoinen... narttu Bellezza's Barbuto Bandito... FIN38661/95...beige-valkoinen... uros Bellezza's Bahia Blanca... FIN38662/95...beige-valkoinen... uros Bellezza's Bello Bernando... FIN38663/95...beige-valkoinen... uros Bellezza's Barracuda... FIN38664/95...beige-valkoinen... uros Bemlandes (Liisi Laine) s (i. Bernlandes Coral Carpet, e. Bernlandes Apricot Beauty) Bernlandes Dandy Dacabo... FIN15774/95...kulta-valkoinen... uros Bernlandes Duo Karmijn... FIN15775/95...beige-valkoinen... uros Bernlandes Danse Du Feu... FIN15776/95...beige-valkoinen... narttu Bernlandes Dainty Bess... FIN15777/95...beige-valkoinen... narttu Bernlandes Dow's Gem... FIN15778/95...beige-vaikoinen... narttu Cavetzu (Hilve Heikkilä) s (i. Macho's Fantastico, e. Valkopilven Edulcinea) Cavetzu Blancanieves... FIN32750/95...valkoinen... narttu Cavetzu Bei Ami... FIN32751/95...valkoinen-beige... uros Cavetzu Benjamin... FIN32752/95...valkoinen-beige... uros Cavetzu Bailarin... FIN32753/95...valkoinen-beige... uros Cavetzu Bufon... FIN32754/95...beige-soopeli-valk.... uros

16 16 Cikitita (Elia Leino) s (i. A Maiden Effort's Do You Love Me e. Hi. uela Du Domaine De Lunira) Cikitita Veni Vidi Vici... FIN39329/95... narttu Cikitita Vino Veritas... FIN39330/95... soopeli... uros s (i. A Maiden Effort's Do You Love Me, e. A Maiden Effort's Femme Fatale) Cikitita Yks Emmin Tyttö... FIN39307/95... valkoinen-soopeli... narttu Cikitita Yks Jojon Tyttö... FIN39308/95... soopeli... narttu Cikitita Yks Emmin Poika... FIN39309/95... soopeli... uros Cikitita Yks Jojon Poika... FIN39310/95... soopeli... uros Falconridge (Christina Feldkirchner) s (I. Fablecastle's Cristobal Colon, e. Visakoivun Yo Soy Amable) Falconridge Gold Standard... FIN22018/95... beige-valkoinen... uros Falconridge Gaston Feretti... FIN22019/95... beige-valkoinen... urns Falconridge Gold Havana... FIN22020/95... beige-valkoinen... uros Falconridge Gabriella Maria... FIN22021/95... beige-valkoinen... narttu Ganesan (Mirja & Ilkka Thomander) s (i. Ganesan Happy Hurripane, e. Pillowtalk's Carmencita) Ganesan Lucky Luciano... FIN10817/95U... valkoinen-beige... uros Ganesan Lady Luck... FIN10818/95U... valkoinen... narttu s (i. Havana Toreador O'Pillowtalk, e. Ganesan Choice My Love) Ganesan Milady Alyesa... FIN40547/95U... musta-valkoinen... narttu Ganesan Magic Touch... FIN40548/95U... valkoinen-beige... narttu Ganesan My Little Lady... FIN40549/95U... valkoinen-beige... narttu Ganesan Mr Merrymaker... FIN40550/95U... valkoinen-beige... uros Ganesan My Favorite... FIN40551/95U... valkoinen-beige... uros Ganesan Must Be Magic... FIN40552/95U... valkoinen-beige... uros Garanzia's (Merja Luoma-Kyyny) s (i. Garanzia's Goldfinaer, e. Macho's Gentle Promise) Garanzia's Koo Stark... FIN16593/95... sikari... uros Garanzia's Kid Brother... FIN16594/95... sikari... uros Garanzia's Knockout... FIN16595/95... valkoinen-kulta... uros Garanzia's Keep Promise... FIN16596/95... kulta-valkoinen... narttu Garanzia's Kind Of Honey... FIN16597/95... valkoinen-kulta... narttu s (i. Macho's Fantastico, Neffy Van Het Vogelpark) Garanzia's Lucky Stroke... FIN38381/95U... soopeli-valkoinen... narttu Garanzia's Lady-Killer... FIN38382/95U... soopeli-valkoinen... uros Garanzia's Lucky Devil... FIN38383/95U... valkoinen... urns s (i. Garanzia's Here I Come, e. Garanzia's Bella Donna) Garanzia's Magic Flute... FIN37576/95... soopeli-valkoinen... narttu Garanzia's Man Of Magic... FIN37577/95... harmaa-valkoinen... uros Garanzia's Moody Blues... FIN37578/95... harmaa-valkoinen... uros Garanzia's Moonwalker... FIN37579/95... kulta-valkoinen...uros Living Dream's (Ritva Hollander-Hyyrvläinen) s (i. Visakoivun Fauno Fabuloso, e. Visakoivun Hermana Hermosa) Living Dream's Antonio... FIN45926/95... valkoinen-beige...uros Living Dream's Amadeus... FIN45927/95... valkoinen-beige...uros Living Dream's Aidamaria... FIN45928/95... valkoinen-kulta...narttu Living Dream's Antoinette... FIN45929/95... valkoinen-beige...narttu

17 17 Magichouse's (Jukka Sihvonen) s (i. Fablecastle's Alerte Amigos, e. Tsarskoje's Senorita Oro) Magichouse's Adman For Ever...FIN36433/95... kulta-valkoinen... uros Magichouse's Amazing Star...FIN36434/95... kulta... uros Magichouse's Aspiring King...FIN36435/95... kulta... uros Magichouse's Abracadabra.....FIN36436/95... kulta-valkoinen... narttu Magichouse's Applesauce...FIN36437/95... beige-valkoinen... narttu Magictail's (Siru Martikainen) s (i. Fablecastle's Alerte Amigos, e. Tsarskoie's Senorita Blanca) Magictail's Belinda...FIN20378/95... beige-valkoinen... narttu Magictail's Bernando...FIN20379/95... beige-valkoinen... uros Magictail's Beatrice...FIN20380/95... beige-valkoinen... narttu Magictail's Bernilla...FIN20381/95... beige-valkoinen... narttu Mammamantan (Minna Piiparinen) s (i. Valkohelmen Turre, e. Cikitita Keepsake) Miros...FIN16583/95U... soopeli-valkoinen... uros Miska...FIN16584/95U... uros Misty...FIN16585/95U... harmaa-soopeli... uros Mickey...FIN16586/95U... harmaa-valkoinen... uros Miranda...FIN16587/95U... harmaa-soopeli... narttu Miratess...FIN16588/95U... harmaa-valkoinen... narttu s (i.mammamantan Rocky, e. Valkohelmen Sabina) Mammamantan Miinukan Albert...FIN47883/95... kulta-valkoinen... uros Mammamantan Miinukan Arttu...FIN47884/95... sikari... uros Mammamantan Miinukan Aleksi...FIN47885/95... sikari... uros Mammamantan Miinukan Amanda...FIN47886/95... beige... narttu Mammamantan Miinukan Alma...FIN47887/95... sikari... narttu Mighty Dogs (Mervi & Jarmo Rask) s (i. Valkohelmen Turre, e. Visakoivun Cuento De Hadas) Mighty Dogs Snoby...FIN12624/95... kulta... uros Mighty Dogs Skidi...FIN12625/95... kulta... uros Mighty Dogs Snadi...FIN12626/95... kulta... narttu Mighty Dogs Snowy...FIN12627/95... valkoinen... narttu Noden (Jaana Nousiainen) s (i. Garanzia's I'm Comeing, Cikitita Unaltrovincitor) Noden Onna...FIN47669/95... valkoinen... narttu Noden Rosa...FIN47670/95... beige... narttu Noden Manne...FIN47671/95... sikari... uros Noden Bushman...FIN47672/95... soopeli... uros s (i.mammamantan Rocky, e. Noden Tocka Pulla) Noden Tockar Anzo...FIN38827/95U... valkoinen-beige... uros Noden Tockar Angelo...FIN38828/95U... valkoinen-beige... uros Perkv's (Lena Eskills) s (i. A Maiden Effort's Xpreso, e. Cikitita Koh-l-Noor) Perky's Vivo Immagine...FIN16807/95U... kulta... narttu Perky's Vivo Stella...FIN16808/95U... harmaa... narttu Perky's Vivace Amico...FIN16809/95U... kulta... uros Perky's Vivo Giocattalo...FIN16810/95U... kulta... uros

18 18 Pienenkorven (Kerttu & Kauko Mvöhänen) s (i. Mr Dooby Sweet Honesty, e. Macho's Ti-Signora) Pienenkorven Dino... FIN13767/95U... kulta-valkoinen... uros Pienenkorven Nippe... FIN13768/95U... kulta-valkoinen... uros Pienenkorven Nipa... FIN13769/95U... kulta-valkoinen... uros Pienenkorven Niko... FIN13770/95U... kulta-valkoinen... uros Pienenkorven Netta... FIN13771/95U... kulta-valkoinen... narttu Pienenkorven Nanna... FIN13772/95U... kulta-valkoinen... narttu Pir-Hein (Pirjo Heikkinen) s (i. Mr Dooby Sweet Honesty, e. Macho's Ti-Serenata) Pir-Hein Sissi... FIN24362/95U... beige... narttu Pir-Hein Neeli... FIN24363/95U... valkoinen-beige... narttu Pir-Hein Bella... FIN24364/95U... beige... narttu Pir-Hein Karmen... FIN24365/95U... beige... narttu Pir-Hein Juanita... FIN24366/95U... beige... narttu Raum Boy's (Anitta Kaitila) s (i. Don Miguel De Cuba, e. Raum Boy's Amaryllix) Raum Boy's Basten Royal... FIN49288/95... kulta-valkoinen... uros Raum Boy's Boris-Boss... FIN49289/95... kulta-valkoinen... uros Raum Boy's Buddy... FIN49290/95... kulta-valkoinen... uros Rosalin (Arto Moilanen) s (i. Bellezza's Almondeye Amory, e. Lucky Moon's Amorette) Rosalin Snowman... FIN18519/95U... valkoinen-beige... uros Rosalin Sweet As Sugar... FIN18520/95U... beige-valkoinen... uros Rosalin Sunshine... FIN18521/95U... valkoinen-beige... narttu Rosalin Sleeping Beauty... FIN18522/95U... beige-valkoinen... narttu Rosalin Secret Dream... FIN18523/95U... beige-valkoinen... narttu Sadocan's (Senja Lamppu) s (i. Garanzia's Bello Vincitore, e. Basbartoo Bello Nicole) Sadocan's April Lucy Boy... FIN28394/95... soopeli... uros Sadocan's April Dark Boy... FIN28395/95... sikari-valkoinen... uros Sadocan's April Happy Boy... FIN28396/95... sikari-valkoinen... uros Silkkipään (Leena Jäntti) s (i. Fablecastle's Alcalde Juarez, e. Fablecastle's Cuba Libre) Silkkipään Caballero Real... FIN beige-valkoinen... uros Silkkipään Castellan Fiel... FIN23786/95... beige-valkoinen... uros Silkkipään Conde Noble... FIN23787/95... valkoinen-beige... uros Tsarskoje's (Marketta Sorjonen) s (i. Fablecastle's Che Guevara, e. Visakoivun Violetta) Tsarskoje's Luna Emperador... FIN29378/95... beige-valkoinen... uros Tsarskoje's Luna Duende... FIN29379/95... kulta-valkoinen... narttu Tsarskoje's Luna Estrella... FIN29380/95... kulta... narttu Tsarskoje's Luna Paloma... FIN29381/95... kulta... narttu Valkohelmen (Helmi Malmström) s (i. Pillowtalk's Salute, e. Macho's Fidelity) Valkohelmen Faro... FIN25924/95U... kulta... narttu Valkohelmen Fiona... FIN25925/95U... valkoinen-kulta... uros

19 19 Valkopilven (Leena Myöhänen & Heikki Klemetti) s (i. Mr Dooby Sweet Honesty, e. Macho's Feliza) Valkopilven Gorgi... FIN22878/95U... kulta... uros Valkopilven Gandy... FIN22879/95U... kulta... uros Valkopilven Gentleman... FIN22880/95U... kulta... uros Valkopilven Gloria... FIN22881/95U... kulta... narttu Valkopilven Geste... FIN22882/95U... kulta... narttu Visakoivun (Kirsti Koivu) s (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Visakoivun Dona Caprichosa) Visakoivun Joya Unica... FIN22883/95... kulta valk. merkein.. narttu s Havana Toreador O'Pillowtalk, e. Venusta Of The Frisian Moorlands) Visakoivun Kilo De Alegria... FIN40546/95U... soopeli-valkoinen... narttu Warmahill's (Hilkka Varpula) s (i. Garanzia's Fortunato, e. Demiluxus) Warmahill's Amadeus... FIN17202/95U... valkoinen-beige... uros Warmahill's Beethoven... FIN17203/95U... valkoinen-beige... uros (Hannele Kiviranta) s (i.a Maiden Effort's Xpreso, e. Visakoivun Dulcinea Mona) Amigote... FIN38480/95... harmaa-valkoinen... uros Adelita... FIN38481/95... soopeli... narttu (Mika Könö) s (i. Mammamantan Roni, e. Ja-Kar Kutina Lempi) Bobby-Boy... FIN42906/95... harmaa-valkoinen... uros Bella... FIN42907/95? narttu Betty... FIN42908/95... vai valkoinen-beige... narttu (Saima Lassila) s (i. Destiny's Little Shrimper, e. Pienenkorven Milla) Bicopoika... FIN48821/95... kulta-valkoinen... uros Kullannuppu... FIN48822/95... kulta-valkoinen... narttu (Anne Luukkainen) s (i. Piccolino, e. Ja-Kar Dolores Mi Amor) Renata... FIN16589/95U... musta... narttu Enrico... FIN16590/95U... valkoinen... uros Rolando... FIN16591/95U... valko-musta... uros Beniamino... FIN16592/95U... beige... uros (Taina Misikangas) s (i. Valkohelmen Turre, e. Mighty Dogs Dandy) Jessejames... FIN47367/95... kulta-valkoinen... uros Lumikki... FIN47368/95... kulta-valkoinen... narttu Moona... FIN47369/95... kulta-valkoinen... narttu Domino... FIN47370/95... kulta-valkoinen... narttu (Noora Männistö) s (i. Macho's Son Adesso, e. Garanzia's Engaging Lilly) Amazingeleonora... FIN12013/95... valkoinen-beige... narttu

20 20 (Anna-Liisa Pantsar) s (i. Garanzia's Fortunato, e. Garanzia's Anemonenemorosa) Augustin... FIN19838/95...valkoinen-beige... uros Amanda... FIN19839/95...valkoinen-beige... narttu (Birgit Pirttimäki) s (i. Ganesan Fitful Lover, e. Visakoivun Caricia Negra) Afortunado... FIN16062/95...valkoinen... uros (Tuula Törmänen) s (i. Garanzia's Goldfinqer, e. Ganesan Gipsy Queen) Anthonella... FIN21112/95...sikari... narttu (Kirsti Voittola) s (i. Fablecastle's Bessame Mucho, e. Valkopilven Eliisa) Caesar... FIN13773/95...kulta-valkoinen... uros Charlotte... FIN13774/95...kulta... narttu Caroline... FIN13775/95...kulta-valkoinen... narttu Carmen Cita... FIN13776/95...valkoinen-kulta... narttu Chanel... FIN13777/95...mustavalkoinen... narttu Cecilia... FIN13778/95...black&tan... narttu Rekisteröinnit Suomessa vuosittain Suomessa syntyneet Tuonnit Rekisteröinnit Ruotsissa vuosittain Jalostukseen vuonna 1995 käytetyt urokset Aleksandrian Blondy lronside... 1 pentue A Maiden Effort's Do You Love Me... 2 pentuetta A Maiden Effort's Xpreso... 2 pentuetta Bellezza's Almondeye Amory... 1 pentue Bernlandes Coral Carpet... 1 pentue Destiny's Little Shrimper... 1 pentue Don Miguel De Cuba... 1 pentue Fablecastle's Alerte Amigos... 2 pentuetta Fablecastle's Alcalde Juarez... 1 pentue Fablecastle's Ay Companeros... 1 pentue Fablecastle's Bessame Mucho... 1 pentue Fablecastle's Che Guevara... 1 pentue Fablecastle's Cristobal Colon... 1 pentue Ganesan Fitful Lover... 1 pentue Ganesan Happy Hurrigane... 2 pentuetta Garanzia's Bello Vincitore... 1 pentue VUONNA 1995 TEHDYT Garanzia's Fortunato... 2 pentuetta Garanzia's Goldfinger... 2 pentuetta Garanzia's Here I Come... 1 pentue Garanzia's I'm Comeing... 1 pentue Havana Toreador O'Pillowtalk... 2 pentuetta Macho's Fantastico... 2 pentuetta Macho's Son Adesso... 1 pentue Mammamantan Rocky... 2 pentuetta Mammamantan Roni... 1 pentue Piccolino...1 pentue Pillowtalk's Perla Puro... 3 pentuetta Pillowtalk's Salute... 1 pentue Mr Dooby Sweet Honesty... 3 pentuetta Valkohelmen Turre... 3 pentuetta Visakoivun Fauno Fabuloso... 1 pentue

21 21 SILMÄ- JA POLVITARKASTUKSET Lista on tehty Suomen Kennelliiton toimittamien silmä- ja polvitarkastus lomakkeiden pohjalta. Tutkimustulos on virallinen vain jos lomakkeessa on risti kohdassa TM-merkitty, tässä listassa epäviralliset tutkimukset on merkitty tutkimuspäivämäärän jäljessä olevalla viitetähdellä (*). Silmätarkastuksissa on käytetty merkintää e.o. jos koiralla ei ole tutkimuksessa havaittu perinnöllisen silmäsairauden oireita. Adessona (i. Macho's Son Adesso, e. Valkopilven Darliin) s POLVET 1: /3 (mediaalinen). Aleksandrian Blondy Ironside (i. Macho's Fantastico, e. Macho's Fantasy) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Aleksandrian Fantasys Girl (i. Destiny's Little Shrimper, e. Macho's Fantasy) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Aleksandrian On The Rocks (i. Manfred's Winners Streak, e. Macho's Fantasy) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Aleksandrian Pretty Girl (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Aleksandrian Fantasy's Girl) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Aleksandrian Secret Love (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Macho's Fantasy) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. A Maiden Effort's Do You Love Me (i. Pillowtalk's Jambalaya, e. A Maiden Effort's Wish Me Luck) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) A Maiden Effort's Xpreso (i. Pillowtalk's Grande, e. A Heart of Gold Sweet Honesty) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Bemarco Charlena (i. Destiny's Little Shrimper, e. Valkopilven Debyytti) s POLVET: /1. SILMÄT: e.o. Bombattaren Xavier (i. Pir-Hein Hugo, e. Valkohelmen Silver-Rose) s POLVET: /1. SILMÄT: e.o. Bombattaren Xerxes (i. Pir-Hein Hugo, e. Valkohelmen Silver-Rose) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Bribas Fuego Fatuo (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Visakoivun Zorita Blanca) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Cikitita Tosi Toimelias (i. A Maiden Effort's Do You Love Me, e. A Maiden Effort's Femme Fatale) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Don Miguel De Cuba (i. Capricho O' Gaviota, e. Vai of the Frisian Moorlands) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Alcalde Juarez (i. Pillowtalk's Lovecall, e. Pillowtalk's Nina) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Alegria Pequena (i. Fablecastle's Cristobal Colon, e. Pillowtalk's Nina) s POLVET: /2. SILMÄT: e.o. Fablecastle's Angel De Oro (i. Pillowtalk's Salute, e. Pillowtalk's Nina) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Ay Companeros (i. Pillowtalk's Salute, e. Pillowtalk's Nina) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Azucar Habanera (i. Pillowtalk's Lovecall, e. Pillowtalk's Nina) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Bessame Mucho (i. Fablecastle's Alerte Amigos, e. Pillowtalk's Pepita) s SILMÄT: (paneeli) Osoittaa HC sairauden oireita (edellinen tutkimus tehty )

22 22 Fablecastle's Buenas Nalgitas (i. Fablecastle's Alerte Amigos, e. Pillowtalk's Pepita) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Cerveza Helada (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Fablecastle's Angel De Oro) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Fablecastle's Dios Es Dios (i. Fablecastle's Alcalde Juarez, e. Fablecastle's Buenas Nalgitas) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ganesan Dansing Daisy (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Ebony Eyes Of My Lovely's) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Ganesan Choice My Love (i. Pillowtalk's Cesario, e. Visakoivun Valerica) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Ganesan Great Ovation (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Ebony Eyes Of My Lovely's) s SILMÄT: e.o. Ganesan Happy Hurrigane (i. Ganesan Dear Rascal, e. Ganesan Choice My Love) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Ganesan Hello Snowflake (i. Ganesan Dear Rascal, e. Ganesan Choice My Love) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ganesan Hoyden Honey (i. Ganesan Dear Rascal, e. Ganesan Choice My Love) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ganesan Impish Fairy (i. Lucky Star Of My Lovely's, e. Pillowtalk's Carmencita) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ganesan Jetset Jester (i. Garanzia's Fortunato, e. Ganesan Ebony Silk) s POLVET: /1. SILMÄT: e.o. Ganesan Keep Going (i. Pillowtalk's Perla Puro, e.garanzia's Elect-Promise) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ganesan Kid Brother (i. Pillowtalk's Perla Puro, e.garanzia's Elect-Promise) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Garanzia s Anemonenemorosa (i. Macho's Fantastico, e. Neffy Van Het Vogelpark) s POLVET: /1. SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Garanzia's Bella Amore (i. Macho's Fantastico, e. Nelly Van Het Vogelpark) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Garanzia's Bello Vincitore (i. Macho' s Fantastico, e. Neffy Van Het Vogelpark) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Garanzia's Early Bird (i. Garanzia's Bello Vincitore, e. Macho's Gentle Promise) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Garanzia's Fortuna (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Neffy Van Het Vogelpark) s SILMÄT: e.o. Garanzia's Goldilocks (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Garanzia's Bella Donna) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Garanzia's Golden Glint (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Garanzia's Bella Donna) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Garanzia's Goldfinger (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Garanzia's Bella Donna) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Garanzia's Glamour Boy (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Garanzia's Bella Donna) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Garanzia's Happy Go Lucky (i. Garanzia's Bello Vincitore, e. Macho's Gentle Promise) s POLVET: l0. SILMÄT: e.o. Garanzia's Here I Come (i. Garanzia's Bello Vincitore, e. Macho's Gentle Promise) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty )

23 23 Garanzia's Holy Smoke (i. Garanzia's Bello Vincitore, e. Macho's Gentle Promise) s POLVET: '0. SILMÄT: Molemmat silmät: osoittaa HC sairauden oireita.. Garanzia's I'm Comeing (i. A Maiden Effort's Xpreso, e. Neffy Van Het Vogelpark) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Garanzia's I'm Here Again (i. A Maiden Effort's Xpreso, e. Neffy Van Het Vogelpark) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Garanzia's Joy Raid (i. Macho's Son Adesso, e. Garanzia's Bella Donna) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Garanzia's Keep Promise (i.garanzia's Goldfinger, e. Macho's Gentle Promise) s POLVET: * 0/0. SILMÄT: e.o. Havana's Toreador 0'Pillowtalk (i. Havana's Popcorn Man, e. Havana's Candy Kisses) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ja-Kar Domingo Mi Vida (i. Manfred's Winners Streak, e. Elfish Miss Ayla Sweet Honesty) s SILMÄT: e.o. Ja-Kar Halleluja Amor (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Elfish Miss Ayla Sweet Honesty) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ja-Kar Idän Ihmemies (i. Manfred's Winners Streak, e. Garanzia's Bella Amore) s SILMÄT: e.o. Ja-Kar Kaappi Juoppo (i. Manfred's Winners Streak, e. Elfish Miss Ayla Sweet Honesty) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Ja-Kar Kaihon Kyynel (i. Manfred's Winners Streak, e. Elfish Miss Ayla Sweet Honesty) s POLVET /0. SILMÄT: e.o. Kimbriel's Putin' On The Ritz (i. Destiny's Maximillion, e. Katrina's Ante-Up Of Kimbriel) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Lucky Moon's Azur (i. Manfred's Winners Streak, e. Garanzia's Anemonenemorosa) s POLVET: /2. Macho's Fantasy (i. Macho's Toddy's Son, e. Havana's Colorado Aspen) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Macho's Gentle Promise (i. Pillowtalk's Hot Toddy, e. Pillowtalk's La Bamba) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Macho's Grazia (i. Pillowtalk's Hot Toddy, e. Pillowtalk's La Bamba) s SILMÄT: e.o. Manfred's Winners Streak (i. Destiny's Little Shrimper, e. Ti-Ara's Pretty Desiree) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) May-Tin Kuuban Nukke (i. Vanessan Fabian, e. Pillowtalk's Pepita) s SILMÄT: Oikea silmä: e.o. Vasen silmä: osoittaa HC sairauden oireita (edellinen tutkimus tehty e.o.) Minttu (i. Valkohelmen Turre, e. Cikitita Keepsake) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Lucky Star Of My Lovely's (i. Havana's Domino O'Pillowtalk, e. Pillowtalk's Dona Dolores) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Pillowtalk's Carmencita (i. Havana's Panocha O'Pillowtalk, e. Pillowtalk's Seda) s SILMÄT: (edellinen tutkimus tehty ) Pillowtalk's Nina (i. Pillowtalk's Domino, e. Pillowtalk's Elena Blanca) s SILMÄT: (edellinen tutkimus tehty ) Pillowtalk's Perla Puro (i. Pillowtalk's Latino, e. Pillowtalk's Black Velvet) s SILMÄT: oikea: e.o., vasen silmänpohja e.o. mykiö: dex 0, sin cataracta post polar; perinnöllisyydestä ei tietoa (edellinen tutkimus tehty e.o.)

24 24 Rocky (i. Valkohelmen Turre, e. Cikitita Keepsake) s POLVET: i0. SILMÄT: e.o. Sadocan's April Lucky Boy (i. Garanzia's Bello Vincitore, e.basbartoo Bello Nicole) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Stormhills Giorgio Armani (i. Kenzo, e. Odine van het Vogelpark) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Elfish Miss Ayla Sweet Honesty (i. Pillowtalk's Emperador, e. Miss Apple Of The Eye Sweet Honesty) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Tsarskoje's Bello Morena (i. Pillowtalk's Cesario, e. Visakoivun Violetta) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Tsarskoje's Bonito Barman (i. Pillowtalk's Cesario, e. Visakoivun Violetta) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Tsarskoje's Senorita Oro (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Tsarskoje's Bello Morena) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Valkohelmen Mariella (i. Pillowtalk's Salute, e. Pillowtalk's Sassy-Lassy) s POLVET: * 0/1. Valkohelmen Sabina (i. Pillowtalk's Salute, e. Macho's Fidelity) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Valkohelmen Silver-Rose (i. Pillowtalk's Happy Jose, e. Pillowtalk's Sassy-Lassy) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Valkopilven Eveliina (i. Mr Dooby Sweet Honesty, e. Macho's Ti-Bella) s POLVET: /0. Valkopilven Derrek (i. Mr Dooby Sweet Honesty, e. Macho's Feliza) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Visakoivun Caricia Negra (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Jumping Lady Of My Lovely's) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Visakoivun Diosa Dorada (i. Capricho 0' Gaviota, e. Venusta Of The Frisian Moorlands) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Visakoivun Dona Caprichosa (i. Capricho 0' Gaviota, e. Venusta Of The Frisian Moorlands) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Visakoivun Fada Fascinante (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Venusta Of The Frisian Moorlands) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Visakoivun Fauno Fabuloso (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Venusta Of The Frisian Moorlands) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Visakoivun Florcita Finesa (i. Pillowtalk's Perla Puro, e. Venusta Of The Frisian Moorlands) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Visakoivun Hermana Hermosa (i. Don Miguel De Cuba, e. Visakoivun Vistaria) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. Visakoivun Violetta (i. Incrieble Cubano Of My Lovely's, e. Jumping Lady Of My Lovely's) s SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Visakoivun Vistaria (i. Incrieble Cubano Of My Lovely's, e. Jumping Lady Of My Lovely's) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o. (edellinen tutkimus tehty ) Visakoivun Yo-Yo Negro (i. Pillowtalk's Cesario, e. Jumping Lady Of My Lovely's) s POLVET: /0. SILMÄT: e.o.

25 25 Rekisteröinneissä käytettävät värit: Rekisteröitäessä bichon havanais -rotuisia koiria Suomen Kennelliiton rotukoirarekisteriin käytetään koiran väriä kuvaamaan vain tässä lueteltuja, alleviivattuja nimityksiä: luonnonvalkoinen tai valkoinen = Koirassa ei ole havaittavissa värillisiä karvoja lainkaan, mikä on erittäin harvinaista. beige tai beige-valkoinen = Vaalean kellertävä tai rusehtava väri, missä ei ole punertavaa sävyä eikä erillisiä osittainkaan mustia karvoja. Pentujen värilliset alueet vaalenevat yleensä heti syntymän jälkeen ja tummuvat uudelleen aikuisiässä. Pigmentti ei ole mustaa, mutta se voi olla hyvin tummaa. Väristä käytetään puhekielessä myös nimityksiä hunaja, shampanja, fawn tai vaalea. Valkoiselta vaikuttavat pennut ovat yleensä aikuisena väriltään beigejä. kulta ja kulta-valkoinen = Punertava väri, mikä vaihtelee vaaleasta voimakkaan punaiseen. Osittainkaan mustia karvoja ei voi olla. Värilliset alueet vaalenevat yleensä niin, että koira on lähes valkoinen noin vuoden iässä, jonka jälkeen väri tummuu. Pigmentti on yleensä mustaa. Väristä käytetään puhekielessä nimityksiä konjakki, aprikoosi, persikka tai creme. Värilliset alueet ovat useimmiten selvimmin havaittavissa korvissa ja selkärangan kohdalla. harmaa tai harmaa-valkoinen = Yleissävy on harmaa ja koirassa ei ole osittainkaan mustia karvoja. Harmaan sävy voi vaihdella helmenharmaasta tummaan grafiittiin. Joskus voi harmaa pentu syntyä mustana, mutta se alkaa selvästi harmaantua jo muutaman päivän iässä. soopeli tai soopeli-valkoinen = Mikä tahansa edellä mainituista väreistä, jos koiralla on edes muutama osittainkin musta karva. Mustia karvoja esiintyy yleisimmin korvien kärjissä, hännän tyvessä sekä selässä. Soopelit koirat syntyvät yleensä pohjaväriltään melko tummina, harmaat jopa voimakkaan ruskeina, ja ne vaalenevat iän karttuessa. Myös mustat karvat saatavat harmaantua ja niiden määrä vähentyä koiran vanhetessa. Soopeliin väriin voidaan liittää pohjaväriä kuvaava etuliite beige-, kulta- tai harmaa-. musta ja musta-valkoinen = Koiran turkissaon mustia alueita. Värillisessä karvoituksessa voi olla myös muita vivahteita, lähinnä harmaata ja ruskeaa. Joskus musta koira harmaantuu aikuisiässä, mutta värin määritys tehdään pentuna. sikari ja sikari-valkoinen = Voimakkaan ruskea, yleensä hyvin tumma väri, joka ei vaalene. Tässä värissä ei erotella soopelia. Väristä käytetään myös nimitystä havannaruskea. Väri on erittäin harvinainen. Vuoden TOKO-voittaja 1995 oli Kati Kallio Tampereelta kilpakumppaninaan bichon havanais -uros FIN MVA Ganesan Happy Hurrigane.

26 26 VUODEN BICHON HAVANA'S -KILPAILU Vuoden 1995 bichon havanais -kilpailun voittajauros oli A Maiden Effort's Xpreso (kasv. Anja Bours-van Haarlem, Hollanti, om. Mirja & Ilkka Thomander). Voittopisteet olivat komeat 31 pistettä. Ko. koira oli myös vuoden 1995 voittajanäyttelyn ROP. Narttujen voittaja oli Machos Fantasy (kasv. J M A Willems, om. Tuija Skippari-Kirppu). Voitto narttujen kisassa tuli 23 pisteellä. Macho's Fantasy esitti myös vuoden -95 voitokkaimmat jälkeläisluokat. Parhaat kasvattajaluokat esitti kennel Aleksandrian (om. Tuija Skippari-Kirppu), saaden kilpailussa pisteitä 17. Vuoden bichon havanais -veteraaniksi tuli Pillowtalk's Urra Guantanamo (kasv. Monika Moser, Saksa, om. Taru Vainio Helsinki). Voitto heltisi tässä kisassa 9 pisteellä. Tämä koira saavutti myös KANS MVA arvon vuoden 1995 aikana. Vuoden 1995 debytantiksi tuli Bellezza's Almondeye Amory (kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, om. Marjo Heikka & kasvattaja). Tämä koira voitti kasvattajalleen myös kasvattajapalkinnon parhaasta kasvatista jonka molemmat vanhemmat ovat Suomessa ensirekisteröityjä. Vuoden TOKO-voittaja -kilpailun voitti Kati Kallio, jonka kilpakumppanina oli bichon havanaisuros Ganesan Happy Hurrigane (kasv. Mirja & Ilkka Thomander Tampere, om. Kati Kallio Tampere). Onnittelemme kilpailun voittajia ja kaikkia kilpailussa sijoittuneita! Urokset Nartut 1. A Maiden Effort's Expreso p 1. Macho's Fantasy p 2. Fablecastle's Ay Companeros p 2. Aleksandrian Fantasy's Girl 21 p 3. Aleksandrian Blondy Ironside p 3. Garanzia's Holy Smoke p 4. Bellezza's Almondeye Amory p 4. Aleksandrian Fabulous Dream p 5. Garanzia's Here I Come p Fablecastle's Alegria Pequena p 6. Ja-Kar Kaappi Juoppo p 6. Garanzia's Joy Raid p 7. Visakoivun Fauno Fabuloso p 7. Garanzia's Early Bird p 8. Pillowtalk's Urra Guantanamo p 8. Aleksandrian Pretty Girl p Pillowtalk's Perla Puro p 9. Garanzia's Just For Me... 9 p 10. Ganesan Jetset Jester p Ganesan Dansing Daisy... 9 p Vuoden debytantti Bellezza's Almondeye Amory Paras jälkeläisluokka 1. Macho's Fantasy p 2. Pillowtalk's Perla Puro p 3. Fablecastle's Alcalde Juarez... 4 p Paras veteraani 1. Pillowtalk's Urra Guantanamo... 9 p 4. Venusta Of The Frisian Moorlands.. 1 p 2. Pillowtalk's Perla Puro... 6 p 3. Manfred's Winners Streak... 5 p Kasvattajapalkinto (Korkeimmalle vuoden bichon havanais kilpailussa sijoittunut vähintään toisen polven Suomessa ensirekisteröity kasvatti) Aino-Inkeri Huurinainen, kennel Bellezza's Paras kasvattajaluokka 1. Aleksandrian p 2. Fablecastle's p 3. Garanzia's... 10p Vuoden -95 TOKO-voittaja 4. Ganesan... 1 p 1. Kati Kallio, Tampere & 5. Visakoivun... 1 p Ganesan Happy Hurrigane p

VUOSIKIRJA 1994 VUOSIKIRJA 1994

VUOSIKIRJA 1994 VUOSIKIRJA 1994 1 3 BIBICHON HAVANAIS - ENSIMMÄISET VIISI VUOTTA SUOMESSA Kaikki alkoi vuonna 1989. Kaipa monikin oli havannankoiraa jo aikaisemmin ajatellut. Kuka katsellut kuvia koirakirjoista. kuka saanut inspiraation

Lisätiedot

Havannalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Riihimäki 1.11.1997 klo 12.00 PÖYTÄKIRJA

Havannalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Riihimäki 1.11.1997 klo 12.00 PÖYTÄKIRJA VUOSIKIRJA 1997-1998 1 2 VUOSI 1997 3 Havannalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Riihimäki 1.11.1997 klo 12.00 PÖYTÄKIRJA 1. Puheenjohtaja Jaana Karonen avasi kokouksen klo 12.15. Lista kokouksen osanottajista

Lisätiedot

Havannalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Riihimäki klo PÖYTÄKIRJA

Havannalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Riihimäki klo PÖYTÄKIRJA VUOSIKIRJA 1997-1998 1 2 VUOSI 1997 3 Havannalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Riihimäki 1.11.1997 klo 12.00 PÖYTÄKIRJA 1. Puheenjohtaja Jaana Karonen avasi kokouksen klo 12.15. Lista kokouksen osanottajista

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot

ERIKOISNÄYTTELY , LAPPEENRANTA

ERIKOISNÄYTTELY , LAPPEENRANTA KOISNÄYTTELY 13.7.2013, LAPPEENRANTA Pentuluokka 5-7 kk urokset 1. Alaunt Carlin Carpe Diem Antonio Musta 2 2. Zuma`s Appetizer Fawn 1 KP, VSP pentu Pentuluokka 7-9 kk urokset 3. Puggens Hans Majestät

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

HALLITUS 1991. Suomen kääpiökoirayhdistys. Finlands Dvärghundförening r.y:n. bichon havanais -alajaosto

HALLITUS 1991. Suomen kääpiökoirayhdistys. Finlands Dvärghundförening r.y:n. bichon havanais -alajaosto VUOSIKIRJA 1991 1 2 Suomen kääpiökoirayhdistys Finlands Dvärghundförening r.y:n bichon havanais -alajaosto HALLITUS 1991 Puheenjohtaja RISTO KARI Hämeentie 12 E 04400 JÄRVEN- PÄÄ puh, (90) 271 2272 Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 30.7.2011 Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Edendane's Dandelion FI39314/10 Mukava pää ja ilme. Hyvät huulet. Erittäin mukava kaula ja ylälinja.

Lisätiedot

HAVANNALAISET RY:N saantomaarainen syyskokous POYTAKIRJA

HAVANNALAISET RY:N saantomaarainen syyskokous POYTAKIRJA 3 HAVANNALAISET RY:N saantomaarainen syyskokous 7.11.1999 POYTAKIRJA 1. Puheenjohtaja Jaana Karonen avasi kokouksen ldo 13.10. Lista kokouksen osanottajista ohessa liitteena. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Perjantaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA 14.9.2014 Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA Alder Glade's Endure FI20193/14 Miinus P1+P1. Hyvä koko, voimakas. Vielä liian nuori. Nyt liian pieni pää.

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki.

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (5) BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka tiistai klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

BICHON FRISÉ ERIKOISNÄYTTELY

BICHON FRISÉ ERIKOISNÄYTTELY BICHON FRISÉ ERIKOISNÄYTTELY 12.07.2019, Oulu Ala-Temmes Tuomarina: John Hutchison, Australia PENTULUOKKA Urokset pentuluokka 7-9 kk 1. KP Charmandelan What s Cooking Goodlooking Nartut pentuluokka 7-9

Lisätiedot

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita

Lisätiedot

Messukeskuksen kongressisiipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki. 1 043 edustettua osakasta Liite 1

Messukeskuksen kongressisiipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki. 1 043 edustettua osakasta Liite 1 1 (7) KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA NRO 1/2008 Paikka Messukeskuksen kongressisiipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki Aika 31.3.2008 klo 13.00 14.50 Läsnä Osakkaat 1 043 edustettua osakasta

Lisätiedot

Riihimäki SKKY:n bichon havanais -alajaoston sääntömääräinen syyskokous

Riihimäki SKKY:n bichon havanais -alajaoston sääntömääräinen syyskokous VUOSIKIRJA 1992 1. 2. 3. Riihimäki 05.12.1992 SKKY:n bichon havanais -alajaoston sääntömääräinen syyskokous 1. Luettelo kokouksen osanottajista ohessa liitteenä 2. Puheenjohtaja Risto Kari avasi kokouksen

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 1/2015 SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 AIKA: 14.4.2015 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei, Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta. VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1 (6) PÖYTÄKIRJA INCAP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 1/2016 Aika: klo 15-16.20 Paikka: Läsnä: BANKin kokoustilat, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot

Aftergow Life On Mars Metsämarjan Candy Rokcet. Pointbreak A Million Miles Away Frosty Kiss Designed With Luv 2

Aftergow Life On Mars Metsämarjan Candy Rokcet. Pointbreak A Million Miles Away Frosty Kiss Designed With Luv 2 TULOSYHTEENVETO CLUB SHOW 2015 BIS PENNUT Very Vigie Love-For-Sale BIS-Pentu -1 Heavenly Way s Golden Edition BIS-Pentu -2 XLNT Rokkakkudo BIS-Pentu - Jezebel s Black Rider BIS Pentu - Little Life Spicemaster

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka C'mon Zahir FIN15365/08 Hyvän tyyppinen, erittäin hyvä pään muoto, hyvän pituinen kuono, hyvä otsapenger, tummat silmät,

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. PUMIT RY:N SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2. TARKOITUS

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi V KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi V -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen. HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2016 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2016 klo 10.00 11.53 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 22.3.2016 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 22.3.2016 klo 15 Paikka: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot