Ovatko puunkorjuun globaalit ongelmat ratkaistavissa Suomesta käsin?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ovatko puunkorjuun globaalit ongelmat ratkaistavissa Suomesta käsin?"

Transkriptio

1 Ovatko puunkorjuun globaalit ongelmat ratkaistavissa Suomesta käsin? Juho Nummela Toimitusjohtaja Ponsse Oyj Sitoutunut täydellisesti asiakkaisiinsa ja metsään - vuodesta 1970 Ponsse Oyj on tänä päivänä yksi maailman suurimmista kumipyöräisten, tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden valmistajista. Ponsse on kasvanut koneyrittäjän unelmasta kansainväliseksi vientiyritykseksi, jolla on toimintaa lähes 40 maassa. Tänä vuonna Ponsse juhlii 40. juhlavuottaan. Perheyhtiön omistus on edelleen samoissa käsissä kuin 40 vuotta aiemminkin ja sen toimintaa ohjaavat samat arvot kuin sen perustamishetkellä. Yrityksen tuotanto, tuotekehitys ja hallinto sijaitsevat Vieremällä samalla paikalla kuin 40 vuotta aiemmin. Pitkä historia tavaralajimenetelmän koneiden kehityksen ytimessä Pohjoissavolaisessa pienviljelijän perheessä syntynyt Ponssen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Einari Vidgrén aloitti työt savotalla 14-vuotiaana vuonna Pokasahalla puunkorjuun aloittanut Vidgrén oli 27-vuotiaana yksi Suomen suurimpia koneyrittäjiä ja työllisti 25 metsuria. Koneet eivät kuitenkaan tahtoneet kestää ja vuonna 1969 Vidgrén kehitti paikallisessa kyläpajassa omaan käyttöönsä kuormaa kantavan metsätraktorin. Metsätraktori nimettiin Ponsseksi kylällä kuljeskelleen sekarotuisen jäniskoiran mukaan. Ponsse otettiin käyttöön Tehdaspuun savotalle ja vuoden käytön jälkeen Tehdaspuulta pyydettiin lisää samanlaisia metsätraktoreita. Palaute rohkaisi koneyrittäjää perustamaan Vieremälle metsäkonetehtaan. Kunnanvaltuusto päätti yhden äänen enemmistöllä rakentaa teollisuushallin, joka vuokrattaisiin koneyrittäjä Einari Vidgrénille. Halli valmistui vuoden 1970 lopulla ja Ponsse Oy perustettiin. Ponssen ensimmäinen sarjavalmistukseen otettu kone oli PAZ-kuormatraktori. Tehtaan alkuaikoja leimasivat vaikeudet ja vastoinkäymiset: raha oli lujassa luvulla otettiin aimo harppaus metsätraktoreiden kehityksessä. Ponsse tuli kilpailijoille ja asiakkaille kertaheitolla tutuksi vuonna 1983, kun se esitteli legendaarisen Ponsse S15 -kuormatraktorin. Koneen runko oli 1 (5)

2 rakennettu osittain alumiinista, minkä ansiosta se oli huomattavasti kilpailijoitaan kevyempi ja maasto-ominaisuuksiltaan ylivoimainen. Merkittävä virstanpylväs Ponssen historiassa oli myös vuosi 1986, jolloin esiteltiin ensimmäinen harvesteripää H520. Se oli tienavaus tuoteperheen laajentamiselle kuormatraktoreista hakkuukoneisiin. Suomalainen laatu palkittiin, kun Ponsselle myönnettiin vuonna 1994 maailman ensimmäisenä metsäkonevalmistajana ISO laatusertifikaatti. Alkoi entistä kiivaampi koneiden kehittämistyö ja tehtaan laajentaminen luvulla tuotevalikoima kasvoi ja markkinoille saatiin muun muassa edistyksellinen hakkuukoneiden mitta- ja tietojärjestelmälaite, Ponsse Opti. Ponsse listautui Helsingin pörssiin ja tytäryhtiöitä perustettiin Ruotsiin, USA:han, Ranskaan ja Isoon-Britanniaan. Maailman metsissä kuin kotonaan Ponssen matka on jatkunut menestyksekkäästi vuosikymmeneltä ja mantereelta toiselle lujan työn ja ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta. Vuoteen 2010 mennessä Ponsse on valmistanut lähes 7000 ympäristöystävälliseen tavaralajimenetelmään perustuvaa metsäkonetta ja on yksi maailman edistyksellisimmän metsä-koneteknologian ratkaisujen kehittäjistä ja valmistajista. Kolmen hehtaarin tuotantotilat ovat nykyaikaiset ja tuotantoprosessi tehokas. Ponsse-konserniin kuuluvat emoyhtiö Ponsse Oyj sekä 11 tytäryhtiötä Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Venäjällä, Hongkongissa, Kiinassa, Uruguayssa sekä koneenohjausjärjestelmiä valmistava Epec Oy Seinäjoella. Jälleenmyyjäverkostossa on 26 jälleenmyyjää. Tuotevalikoimaan kuuluu viisi harvesteri- ja kahdeksan kuormatraktorimallia, Dual-yhdistelmäkone, kymmenen harvesteripäämallia, tietojärjestelmätuotteita, erilaisia nosturi- ja kuormainmalleja. Kaikki metsäkoneet ja harvesteripäät valmistetaan ja suunnitellaan Vieremän tehtaalla. Ohjausjärjestelmät valmistetaan yhtiön tytäryhtiössä Epec Oy:ssä Seinäjoella. Puunkorjuun vallitsevat menetelmät ja haasteet Ponssen toiminta on globaalia ja puunkorjuun haasteet sen mukaisia. Tuotelinjojen periaatteena on tukea Ponssen asiakkaiden liiketoimintaa mahdollisimman tehokkailla ratkaisuilla markkinoiden erityispiirteet huomioiden. Yhtiö on keskittynyt sen koko historiansa ajan tavaralajimenetelmän koneiden valmistukseen. Tavaralajimenetelmässä rungot katkotaan metsässä eri käyttötarkoituksiin meneviin tavaralajeihin, jotka voidaan sitten kuljettaa suoraan kullekin tuotantolaitokselle. Tavaralajimenetelmän kilpailijassa, kokorunkomenetelmässä, rungot vastaavasti karsitaan metsässä ja kuljetetaan tehtaalle kokonaisina tai lähes kokonaisina. Tehtaalla rungosta erotellaan kuhunkin käyttötarpeeseen soveltuva rungon osa ja kyseisellä tehtaalla käyttökelvoton osa joko 2 (5)

3 haketetaan tai kuljetetaan edelleen toiselle tehtaalle. Erottavana tekijänä menetelmissä on myös tietotekniikan hyväksikäyttö tavaralajimenetelmässä urakoitsijoiden ja metsäyhtiöiden välisenä integroivana tekijänä. Nykyarvioiden mukaan teollisen puunkorjuusta 50 prosenttia korjataan manuaalisesti ja 50 prosenttia korjataan koneellisesti. Koneellisesta korjuusta kokorunkomenetelmä vastaa noin 60 prosenttia ja tavaralajimenetelmä noin 40 prosenttia. Tavaralajimenetelmän osuus luvun alussa oli noin 20 prosenttia. Trendeinä ovat edelleen puunkorjuun koneellistuminen sekä tavaralajimenetelmän laajeneminen kokorunkomenetelmän kustannuksella, erityisesti menetelmän kustannustehokkuuden, koneiden ergonomian sekä ympäristöystävällisyyden takia. Tavaralajimenetelmän kasvua tukee myös viimeaikainen kehitys harvennusten suuntaan, jolla tähdätään arvopuun suurempaan saantoon. Kyseinen kehitys maailmanlaajuisesti on hidasta, mutta se etenee koko ajan tukien osaltaan tavaralajimenetelmän kasvua. Olemassa olevien tuoteperheiden kehityksen ohella markkinoiden vaatimukset ovat vieneet korjuuteknologian kehitystä kahteen suuntaan. Nopeasti kasvavat istutusmetsät eteläisellä pallonpuoliskolla vaativat uutta teknologiaa samalla kun harvennukset ja energiapuunkorjuu vievät korjuuteknologian kehitystä omaan suuntaansa. Haasteina nykytilanteessa ovat seuraavat seikat: Nopeasti kasvavien istutusmetsien korjuuteknologia Pehmeiden alueiden korjuuteknologia Rinnemaastojen korjuuteknologia Kovien puulajien korjuuteknologia Puun energiakäytön lisääminen Nuorista metsistä korjattavan energiapuun kustannustehokkuus Ensiharvennusten kuitupuun kustannustehokkuus Aines- ja energiapuun integroidun korjuun tehostaminen Energiapuun uudet mittausmenetelmät Ympäristötietoisuus Energiatehokkuus ja päästöt Eukalyptuksen korjuu Eteläisellä pallonpuoliskolla eukalyptus kasvaa hakkuukypsäksi noin seitsemässä vuodessa. Istutusmetsissä puun korjuu tapahtuu joko telaalustaisilla koneilla, jotka on varustettu tavaralajimenetelmän harvesteripäällä, tai kumipyöräisillä hakkuukoneilla. Eukalyptuksen ajo tapahtuu normaalisti tavaralajimenetelmän kuormatraktoreita hyväksikäyttäen. Korjuuteknologian kannalta eukalyptus eroaa normaalista puunkorjuusta siinä, että puu kuoritaan hakkuun yhteydessä, jotta varsinkin selluksi menevä raaka-aine on mahdollisimman hyvin tehtaalle soveltuvaa. Eukalyptuksen kuori poistetaan tuoreeltaan samalla kun se syötetään 3 (5)

4 harvesteripään läpi, jotta se irtoaa tehokkaasti. Eukalyptuksen eri klooneilla on suuri vaikutus korjuuteknologiaan. Pitkälle kehitetyissä klooneissa on vähän oksia, jolloin korjuujälki on hyvää ja laitteisto kestää kovan eukalyptus puun paremmin. Yhdistetty aines- ja energiapuun korjuu Yhdistetyssä aines- ja energiapuun korjuussa voidaan tehdä puunhankkijan tarpeiden ja kulloisenkin työmaan metsänkasvatuksellisten vaatimusten mukaisesti samanaikaisesti perinteistä yksinpuin hakkuuta, karsittua joukkokäsiteltyä kuitupuuta, karsittua joukkokäsiteltyä polttorankaa tai joukkokäsiteltyä karsimatonta kokopuuta energiakäyttöön. Joukkokäsittelyllä voidaan käsitellä kaikkia runkokokoluokkia tukkipuun rajalle asti. Kilpailijoista erottuakseen Ponsse on tätä varten kehittänyt tuotteistoaan. Ponssen menetelmä antaa urakoitsijalle mahdollisuuden vastata samalla kalustolla ja kehittyneillä joukkokäsittelymenetelmillä erilaisiin vaatimuksiin nuoren metsän kunnostuksesta tukin rajalle asti. Pääkohteet ovat tyypillisiä ensiharvennuksia kantavilla- ja turv la. Myös nuoren metsän kunnostus onnistuu samalla kalustolla. Jatkossa on mahdollista, että menetelmä ulottuu myös myöhempiin harvennuksiin ja jopa pienirunkoisille uudistushakkuille. Kun oksat ja latvat menevät joka tapauksessa energiaksi, niin miksi ne pitää ensin karsia ja sitten taas kerätä uudestaan talteen kun osan niistä voisi korjata vajaakarsittuna kuitupuuna tai karsimattomana kokopuunakin. Tällaisten ajatusten hyödyntäminen edellyttää saumatonta kehitysyhteistyötä koko ketjussa tehtaiden ja energialaitosten kanssa. Yksinpuin hakatut puut mitataan normaalisti hakkuukoneen mittalaitteella. Karsittu- ja karsimaton, joukkokäsitelty puutavara mitataan kuormainvaa alla kun kuorma puretaan varastolla. Uudella menetelmällä on merkittäviä etuja: Erikoiskalustoa ei tarvita Menetelmän tuottavuusvaikutus on suuri Energia- ja ainespuun korjuun kokonaistuottavuuden nousu Kaikki osapuolet hyötyvät, kun energiapuu pystytään korjaamaan kannattavasti Metsäomistaja, kone- ja kuljetusyrittäjä saavat lisätuloja Metsäteollisuus ja energiatuotanto saavat kannattavasti ympäristöystävällistä raaka-ainetta Korjuukaluston käyttö tehostuu, koska samalla kalustolla voidaan tehdä kaikki kohteet nuoren metsän kunnostuksesta pienirunkoisiin uudistushakkuisiin asti Konekalustoa voidaan hyödyntää paremmin muuttuvissa suhdanteissa. Voidaan tehdä sitä työtä, mitä on. Toisinaan tarvitaan tukkia ja toisinaan tehdään harvennusta ja nuoren metsän kunnostusta. 4 (5)

5 Metsäteho, Työtehoseura ja Metsähallitus ovat testanneet Ponssen kalustoa yhdistetyssä aines- ja energiapuun korjuussa. Tulokset ovat erittäin hyviä. Kokonaiskertymä hehtaaria kohti on kohteesta riippuen kasvanut vajaasta 40 prosenttia yli kaksinkertaiseksi normaaliin ainespuun yksinpuin korjuuseen verrattuna. Samalla tuottavuus on muodostunut korkeaksi. Korjuuteknologian kehittäminen Suomesta käsin Asiakaslähtöisyys on aina ollut Ponssen toiminnan lähtökohtana: kaikki innovaatiot liittyvät siihen, miten asiakkaat arvostavat niitä ja kuinka he voivat omassa liiketoiminnassaan niistä hyötyä. Markkinointi- ja myyntihenkisyys ovat merkittävässä asemassa yrityksen menestyksen taustalla. Samalla tuotteisto vastaa hyvin markkinoiden tarpeisiin ja huolto tukee asiakkaidemme liiketoimintaa. Osaamisen kumuloituminen korjuuteknologian sekä koneenrakennuksen osalta vaikuttaa siihen, miten proaktiivisesti korjuumenetelmien kehitykseen voidaan Suomesta käsin vaikuttaa. Nopeat, asiakasta lähellä olevat yritykset pystyvät vastaamaan haasteeseen ja kehittämään tuotteistoaan tukemaan eri sidosryhmien muuttuvia vaatimuksia. Maailmanmarkkinoiden globalisoituessa yritysten liiketoiminta laajenee ja uusia markkina-alueita avautuu. Ponsse on tavaralajimenetelmän kehityksen kärkiyritys. Teknologinen osaaminen yhdistettynä asiakkaiden vaatimusten hyvään ymmärtämiseen ja globaalin kentän muutosten tuomiin uusiin mahdollisuuksiin pitää huolen siitä, että Suomessa on erittäin otollista jatkaa menetelmän innovatiivisena suunnannäyttäjänä nyt ja tulevaisuudessa. Ponssella uskomme vakaasti, että tähän mahdollisuuteen ja samalla haasteeseen voidaan vastata jatkamalla Einari Vidgrénin jo 40 vuotta sitten luomilla arvoilla: asiakasläheisyys, luotettavuus, palveluhalu, innovatiivisuus ja ennen kaikkea Ponsse-henki! 5 (5)

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2 Integroituna vai ilman? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätieteen päivä 2009 Näkökulmia puunkorjuun kehitykseen ja kehittämiseen 4.11.2009, Tieteiden talo, Helsinki Tuotantoketjuja tehostettava pieniläpimittaisen,

Lisätiedot

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla?

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Koneyrittäjien Energiapäivät 4.2.2011, Sokos Hotel Ilves, Tampere Aines- ja energiapuun

Lisätiedot

Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut

Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Tehokas metsäenergian korjuu Haketus tienvarressa tai myöhemmin Risut ja energiapuu tienvarteen ilman turhia työvaiheita Ponssen ratkaisut:

Lisätiedot

Metsähallituksen metsätalous Lapissa

Metsähallituksen metsätalous Lapissa Bioenergian tuotanto valtion metsistä 9.10.2014 Samuli Myllymäki Metsähallituksen metsätalous Lapissa Metsähallituksen hallinnoimia maita 6,2 milj.ha Talousmetsiä 1,7 milj. ha, taloustoiminnan piirissä

Lisätiedot

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 114 Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen Kehitys kohti lisääntyvää bioenergian käyttöä metsistä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Kokopuun korjuu nuorista metsistä

Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Pienpuun korjuumenetelmät ja tekniset ratkaisut Arto Mutikainen, Työtehoseura Esityksen sisältö Pienpuun korjuumenetelmät

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Ryhmähanke Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Kysely metsäpalveluyritysten toiminnasta Jouko Örn Jarmo Hämäläinen Arto Kariniemi Juha Rajamäki Metsätehon raportti 59 14.8.1998 Metsäpalveluyrittämisen

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016 Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen

Lisätiedot

Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot

Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kehittyvä metsäenergia -seminaari 18.11.2009, Seinäjoen Teknologiakeskus Frami, Seinäjoki Harvennusmetsien

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2000 2005

Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2000 2005 Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2 25 25 Kalle KärhK rhä,, Metsäteho teho Oy Kalle Kärhä 1 Ensiharvennustavoite jäänyt saavuttamatta 2-luvulla ensiharvennuksia on tehty vuosittain 17 19 ha I VII. Asetettu

Lisätiedot

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko

Lisätiedot

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE

ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE ENERGIAPUUKOHTEEN TUNNISTAMINEN JA OHJAAMINEN MARKKINOILLE METSÄ metsänomistajat PROMOOTTORI metsäsuunnittelu ja -neuvonta MARKKINAT polttopuu- ja lämpöyrittäjät metsäpalveluyrittäjät energiayhtiöt metsänhoitoyhdistykset

Lisätiedot

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla

Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla Konsortiohanke Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun korjuujälki ensiharvennuksilla Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 41 28.1.1998 kor- Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi

Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Energiapäivät 03.02.2011 Tampere Kokemus bioenergiankorjuusta NMK vuodesta 2000 TJ 720 + 730 giljotiini 2000 2005, 2005 TJ 1270C + 745 koura joukkokäsittelyvarustuksella

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus

Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 2/2009 Kahteen kasaan hakkuu yleistynyt Kun leimikosta korjataan ainespuun ohella energiapuuta,

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

TUOTEUUTISET FOX PONSSE. PONSSE ErgO 8w UUSI PONSSE BUFFALO JOUKKOKÄSITTELY

TUOTEUUTISET FOX PONSSE. PONSSE ErgO 8w UUSI PONSSE BUFFALO JOUKKOKÄSITTELY TUOTEUUTISET 2010 PONSSE FOX PONSSE ErgO 8w UUSI PONSSE BUFFALO JOUKKOKÄSITTELY PONSSE FOX UUSI PONSSE FOX voittaa vaikeakulkuiset JA PEhmEÄT PUUNKOrJUUOLOSUhTEET Uudessa PONSSE Fox -harvesterissa yhdistyy

Lisätiedot

SAHA- JA ENERGIAPUUN HANKINNAN YHDISTÄMINEN HARVENNUSMÄNNIKÖISSÄ

SAHA- JA ENERGIAPUUN HANKINNAN YHDISTÄMINEN HARVENNUSMÄNNIKÖISSÄ SAHA- JA ENERGIAPUUN HANKINNAN YHDISTÄMINEN HARVENNUSMÄNNIKÖISSÄ Erkki Verkasalo, Tapio Wall Harri Kilpeläinen PKM-ohjelman tutkimuspäivä nro 2 Lahti, 4.10.2005 MÄNTY- JA KUUSIPUUN KÄYTTÖ PUUTUOTETEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu

Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Pohjois-Pohjanmaan metsävarat Metsätalousmaata yhteensä 3 100 000 hehtaaria Metsämaata* 2 400 000 ha Yksityisessä

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Kuitu- ja energiapuun korjuu karsittuna ja karsimattomana

Kuitu- ja energiapuun korjuu karsittuna ja karsimattomana TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 3/2011 (748) BIOENERGIA - ja energiapuun korjuu karsittuna ja karsimattomana Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Mäntyvaltaisissa ensiharvennuksissa

Lisätiedot

Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella

Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 TTS Tutkimus 11/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely,

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

Projekti INFO. Logistiikkaesimerkki biomassalle HIGHBIO-INTERREG POHJOINEN 2008-2011

Projekti INFO. Logistiikkaesimerkki biomassalle HIGHBIO-INTERREG POHJOINEN 2008-2011 HIGHBIO-INTERREG POHJOINEN 2008-2011 Korkeasti jalostettuja bioenergiatuotteita kaasutuksen kautta EUROPEAN UNION European Regional Development Fund Projekti INFO 12 Logistiikkaesimerkki biomassalle Biomassan

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Kannattavan metsäenergiayrittämisen teknologiavalinnat ja asiakkuuksien hallinta Antti Asikainen,,p professori Metla, Joensuu 23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA Puunhankinta ja logistiikka - Teknologian kehitysnäkymät Lapin bioenergiaseminaari Rovaniemi 14.2.2008 ja Tornio 15.2.2008 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Korjuukohteet

Lisätiedot

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Juha Laitila & Paula Jylhä, Metsäntutkimuslaitos 12.2.27, Helsinki/Joensuu/Kannus Kalle Kärhä, Sirkka

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella

Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Teuvo Kumpare 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 Metsähallitus 1/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely, yhdistetty

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Näkemyksiä bioenergiamarkkinoista. Koneyrittäjät ry:n bionergiapäivä 2017

Näkemyksiä bioenergiamarkkinoista. Koneyrittäjät ry:n bionergiapäivä 2017 Näkemyksiä bioenergiamarkkinoista Koneyrittäjät ry:n bionergiapäivä 2017 Yleistä John Deere - johtava maatalous- ja metsäkoneiden valmistaja Etsimme aktiivisesti uusia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin

Lisätiedot

Energiapuukauppa. Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on

Energiapuukauppa. Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on Energiapuukauppa Energiapuukauppa Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on Hinnoittelutapa vaihtelee, käytössä mm. /t, /m 3, /ainespuu-m

Lisätiedot

Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä. Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti

Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä. Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti Helsinki, 14.11.2012 Esimerkit menestyksellisistä hankkeista 1892

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

Energiapuun mittaus. Pertti Hourunranta Työtehoseura ry 4.10.2014 Espoo

Energiapuun mittaus. Pertti Hourunranta Työtehoseura ry 4.10.2014 Espoo Energiapuun mittaus Pertti Hourunranta Työtehoseura ry 4.10.2014 Espoo 1 Esityksen sisältö 1. Käytössä olevia energiapuun mittaustapoja 2. Puutavaranmittauslaki Mittaustarkkuus Mittaustoimitus Erimielisyydet

Lisätiedot

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Kohti kotimaista energiaa kustannussäästöä ja yrittäjyyttä kuntiin Matti

Lisätiedot

Metsäenergiantuottajan ammattiosaaminen nyt ja vuonna 2020. Metsäkoulutapaaminen 19.11.2015 /el

Metsäenergiantuottajan ammattiosaaminen nyt ja vuonna 2020. Metsäkoulutapaaminen 19.11.2015 /el Metsäenergiantuottajan ammattiosaaminen nyt ja vuonna 2020 Metsäkoulutapaaminen 19.11.2015 /el Esityksen sisältö 1.Tulosten taustaa 2.Osaamistarpeet ammatissa nyt 3.Koulutettujen osaaminen ammatissa 4.Osaamistarpeet

Lisätiedot

Neljäs sukupolvi tuli

Neljäs sukupolvi tuli 15 Neljäs sukupolvi tuli Komatsu Forest AB on ottanut käyttöön työskentelyn japanilaisten laatujärjestelmien mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että tehdas, jälleenmyyjät ja asiakkaat varmistavat yhdessä Valmet-tuotteiden

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 214 37/214 3.9.214 Elina Mäki-Simola Heinäkuun hakkuut 2,4 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN MONIPUOLISTEN JA HELPPOJEN SÄÄTÖMAHDOLLISUUKSIEN ANSIOSTA PONSSE-harvesteripäät soveltuvat laajasti erilaisiin käyttötarpeisiin harvennuksilta

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus

Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos 1 Kuva: Juha Laitila Metsissä riittää puuta 2 Puupolttoaineet 2007 Kokonaiskulutus 83 TWh metsäteollisuuden muut sivu- ja jätetuotteet,

Lisätiedot

Korjuri ainespuun korjuussa

Korjuri ainespuun korjuussa Korjuri ainespuun korjuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kaarlo Rieppo, TTS tutkimus Asko Poikela, Metsäteho Oy Valokuvat: Ponsse Oyj, Komatsu Forest Oy Kalle Kärhä, Kaarlo Rieppo & Asko Poikela 1 Mikä ihmeen

Lisätiedot

Energiapuu ja metsänhoito

Energiapuu ja metsänhoito Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa

Lisätiedot

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö

Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Tehtävä A: Koneellinen puutavaran valmistus (uudistushakkuu) (John Deere E-sarjan käyttösimulaattori) Tavoitteet Tehtävässä tavoitellaan ammattimaista koneenkäsittelyä

Lisätiedot

Puuenergia metsänomistajan näkökulmasta

Puuenergia metsänomistajan näkökulmasta Puuenergia metsänomistajan näkökulmasta Tampere 4.3.2013 Marko Mäki-Hakola Metsänomistajat Länsi-Suomi Metsänomistajaorganisaatio metsäenergian käytön edistäjänä 2 Tavoitteet ja mahdollisuudet ovat valtavat

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Suometsien puunkorjuu tänään

Suometsien puunkorjuu tänään Suometsien puunkorjuu tänään, Stora Enso Oyj Metsä Suomen metsäkeskuksen Suometsien puunkorjuu -tilaisuus 26.11.2014, Juustoportti, Jalasjärvi 1 Stora Enso Metsä lyhyesti Stora Enso Metsä toimittaa puuta

Lisätiedot

Talousjohtamisen uusi rooli

Talousjohtamisen uusi rooli 1 25.4.2013 Author / Subject Talousjohtamisen uusi rooli - case Ponsse Oyj Petri Härkönen, Ponsse Oyj 25.4.2013 Sanomatalo, Helsinki 2 Ponsse Oyj Talousjohtamisen muuttunut ja täydentyvä rooli Talousjohtaminen

Lisätiedot

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja ENERGIASEMINAARI 23.4.10 1 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme (2009) 2 Metsänomistajia jäseninä noin 7200 Jäsenien metsäala on noin 250 000

Lisätiedot

Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna?

Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 Metsäteho Oy 1, TTS tutkimus 2 2/2010 Tausta & tuloskalvosarjan sisältö Nuoren

Lisätiedot

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella

Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Hakkuutyön tuottavuus kaivukonealustaisella hakkuukoneella ja Naarva EF28 hakkuulaitteella Ensimmäiset tuloskuvat Juha Laitila & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka

Lisätiedot

Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta

Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta 1 Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta avustava tutkija, dosentti Risto Lauhanen Suometsien uudistaminen seminaari, Seinäjoki 3.12.2014 Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa

Lisätiedot

Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky. Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2

Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky. Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2 Kokopuun paalauksen kustannuskilpailukyky Kalle Kärhä 1, Juha Laitila 2 & Paula Jylhä 2 Metsäteho Oy 1, Metsäntutkimuslaitos 2 1/2010 Hankkeen tavoitteet Aines- ja energiapuun korjuun integrointi paalausmenetelmällä

Lisätiedot

UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD

UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD Febr uary 1 UPM 2010 SELLU - huipputuote vai bulkkia? Veikko Petäjistö Tehtaanjohtaja UPM Pietarsaari UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Suomessa vuonna 2005

Suomessa vuonna 2005 Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2005 Kalle Kärhä Metsähakkeen tuotantoketjut 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa Metsähakkeen käyttö kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuonna 2005 metsähakkeen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi) Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Energiapuusta enemmän? Mikkeli Minna Lappalainen

Energiapuusta enemmän? Mikkeli Minna Lappalainen Energiapuusta enemmän? Mikkeli 14.11.2016 Minna Lappalainen Kumpi maisematyyppi miellyttää Sinua enemmän? Vai kenties? tukkiautokuva 810.000 ha LASKELMA METSÄNHOITOVAIHTOEHDOISTA KOHTEEN TIEDOT: 1 ha

Lisätiedot

BIOENERGIAYRITTÄJYYS-SEMINAARI

BIOENERGIAYRITTÄJYYS-SEMINAARI BIOENERGIAYRITTÄJYYS-SEMINAARI Rovaniemi 1.12.2011 Wood Supply Finland Key Facts 2010 Personnel 650 Harvesters, forwarders, timber trucks Total Wood Procurement Net Sales Procurement Regions 1080 19,7

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA. Yritysesittely 2017

METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA. Yritysesittely 2017 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Yritysesittely 2017 SUOMALAISISTA METSISTÄ MAAILMANLAAJUISILLE METSÄTEKNOLOGIAN MARKKINOILLE Kesla on aidosti suomalainen metsäteknologian moniosaaja. Jo yli 55 vuoden ajan

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, huhtikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, huhtikuu 11 3/11 9..11 Elina Mäki-Simola Huhtikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat vilkkaina huhtikuussa.

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Energiapuun hankinta taimikon harvennuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä

Energiapuun hankinta taimikon harvennuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä Energiapuun hankinta taimikon harvennuksen ja ensiharvennuksen yhteydessä Bioenergian tutkimusohjelmassa saavutettujen tulosten arviointi Tutkimusohjelman johtoryhmän toimeksianto Jarmo Hämäläinen Antti

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi Suometsien puunkorjuu MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi 26.11.2014 Metsänhoitoyhdistys Lakeus Jalasjärvi, Jurva, Kauhajoki, Teuva Perustettu 1.1.2004 n. 5 850 jäsentä Metsämaanpinta-ala 160 000 ha Hakkuusuunnite

Lisätiedot

Energiapuun kasvatus ja taimikonhoito

Energiapuun kasvatus ja taimikonhoito Energiapuun kasvatus ja taimikonhoito Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos Taimikonhoidon teemapäivä, 26.8.21, Joensuu 26.8.21 1 Kuva: Juha Laitila Puupolttoaineet 27 Kokonaiskulutus 83 TWh metsäteollisuuden

Lisätiedot

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät?

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsäenergiaselvitys Hyvinkää 27.9.2013 Olli-Pekka Koisti Sivu 1 Uusimaa lukuina pinta-ala n. 910 000 ha (2,7% Suomen p-alasta) metsämaata

Lisätiedot

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

FIN. HEINOLA Sahalinjat

FIN. HEINOLA Sahalinjat FIN HEINOLA SAWMILL SOLUTIONS HEINOLA Sahalinjat HEINOLA SAHALINJAT KEHITTYVÄN TEOLLISUUDEN TARPEISIIN HEINOLA Sahalinjojen ratkaisut sisältävät elementtejä useisiin asiakaslähtöisiin toteutusmalleihin.

Lisätiedot

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014 Asko Piirainen Toimitusjohtaja, Metsäurakointi Piirainen Oy OK-Yhtiöt Oy, hallituksen puhenjohtaja Koneyrittäjienliitto ry, hallituksen puheenjohtaja Finnmetko Oy, hallituksen puheenjohtaja Metsäenergian

Lisätiedot

Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja

Suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja 1 Suunnitelma jen toteuttamisesta ja arvioinnista metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja Pakollinen tutkinnon osa Metsien hoito ja puunkorjuu (30 osp) Ammatillisen perustutkinnon perusteiden mukaiset

Lisätiedot

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä, Jouko Örn Rahoittajat Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj,

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus. Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy

Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus. Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy 3/2011 Tausta I Turvemaasavotat on perinteisesti suunniteltu maaston heikon kantavuuden

Lisätiedot

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS 1. Energiapuun hankinnan arvoketjut 2. Metsähakkeen kustannusrakenne 3. Energiapuun hankinnan kannattavuus: tuella vai ilman? 1 2 Metsähakkeen

Lisätiedot