Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta"

Transkriptio

1 1 Kantojen nosto turvemaiden uudistusaloilta avustava tutkija, dosentti Risto Lauhanen Suometsien uudistaminen seminaari, Seinäjoki Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan ELY-keskukset sekä metsäkeskusalueen yritykset)

2 Termit Puuenergia Metsäteollisuuden mustalipeä, jäteliemet, kuori, puru, metsäenergia Metsäenergia (metsähake) koostuu seuraavista Pienpuuhake Hakkuutähdehake Kantomurske (kannoista ja juurakoista) Epäkurantti ainespuu, myrskytuhopuiden haketus

3 3 1 kiinto-m 3 puuta Sisältää energiaa 2 MWh Kannoissa noin 2,2 MWh (tiheys suuri, kuivuvat nopeasti, uuteaineet haihtuvat nykytiedon mukaan) Männyn kannoissa pihka-aineita

4 Metsäenergian hankinta on osa ainespuun hankintaa Jos sahaustoimintaa ei ole, eikä uudistushakkuita, niin ei voi korjata hakkuutähteitä eikä kantoja Pula sahanpurusta merkitsee pulaa puupellettien raaka-aineesta Jos sellumarkkinoilla on lama, niin ensiharvennuksilta korjataan energiapuuta pienpuuhakkeeksi

5 5 Metsäkannot ja suokannot Metsäkantoja kivennäismaiden metsistä sekä turvemaiden metsien uudistamisaloilta, sekä peltojen ja turvetuotantoalueiden raivauksilta. Niille saa puulla tuotetun sähkön sähköveron palautuksen. Suokantoja ja liekopuita nousee turvetuotantoalueilta. Niille EI SAA puulla tuotetun sähkön sähköveron palautusta.

6 6 Kärkkäinen, M Kantojen käytön kehittyminen Suomessa. Silva Fennica Vol. 9(4): HISTORIAA Tervaskannot tervanpolttoon (2,0-2,5 irto-m3 päivässä) Maaseudulla kantoja lämmitykseen erityisesti pellonraivauksilta Miestyön tuottavuus 1 irtokuutiometri 7 miestunnissa ilman räjähdysaineita. Ruotsissa 1915 teollisuuden polttoainetta. Arvid Borg (1916) kiskoi koneellisesti oppilaiden kanssa Tuomarniemellä satakunta pinokuutiometriä kantoja Mäkelän (1973 sit.) mukaan ruoho- ja heinäkorvissa runsaasti pellonraivauskantoja Vuonna 1965 kantoja poltettiin kiinto-m3 Metsäteollisuuden raaka-aineeksi 1960-luvun lopulta lukien tutkittiin (Jokinen 1964, Makkonen 1966, Ahonen 1971, Mäkelä 1972, Hakkila 1972, 1975). Parhaat kanto- ja juurisellut lujuudeltaan heikon runkopuusellun veroisia. Vaikeat teknologiat, korjuukustannukset ja kantojen uuteaineiden liuotuskemikaalit osoittautuivat kalliiksi.

7 Ensin kuusikoissa hakkuutähteiden korjuu 110 MWh/ha, käyttöpaikalla hankintakustannus /MWh. Metsänomistajalle 1-3 /m 3 (Kuva: Jussi Laurila)

8 Kannonnostourakka Tuomarniemen tulevalla (ohutturpeisella) riistapellolla (kaivinkone 60 /h; 0,1 ha/h eli 1,0 ha päivässä (Kuva: Jussi Laurila)

9 9 Kantojen nosto (Laitila, Laurila ja Lauhanen, Makkonen) Makkosen (2014) mukaan turvemaiden eikä kivennäismaiden männyn kantojen noston ajanmenekissä ei ollut olennaisia eroja Kuusen juuristot tunnetaan pinnanmyötäisiksi. Kivennäismaiden männyillä paalujuuri selkeä. Metsäojitus osaltaan kehittää männyn juuristoa Eero Paavilaisen väitöskirjan mukaan, mutta männyn suokantojen nostoa pidetään helpompana kuin kivennäismaiden kantojen.

10 10 Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turv la (intergoitu menetelmä) (Laitila ym. 2012) Integroitu menetelmä toimii lupaavasti turvetuotantoalueen raivauskohteella perinteiseen korjuuketjuun verrattuna (puukorjuu ja kantojen nosto eri prosesseina) Ponssen hakkuukone nosti hyvin kantoja, kun poistettavan puun rinnankorkeusläpimitta oli enintään 20 cm. Mutta joukkokäsittely ei ollut mahdollista Aineisto oli kuitenkin suppea Kaivinkonealustaisia hakkuukoneita tarpeen tutkia Polttoaineen kulutusta ja puomiston kestävyyttä tulisi seurata Talvikorjuukohteita Myllerretyillä suometsän pohjilla metsäkuljetusta tulisi tutkia lisää

11 Kannot ja juurakot 130 MWh/ha, hankintakustannus käyttöpaikalla 13 /MWh. Metsänomistajalle 2-3 /m 3 (Kuva: Jussi Laurila)

12 12 Kantojen kuivuminen metsävarastossa Noin 2 vuodessa kannot kuivuvat siten, että kosteusprosentti on % (jopa 13 % ensimmäisenä kesänä) (Laurila & Lauhanen 2010) Kantojen kiintotilavuusprosentti pilkkomattomalle kannolle 10 % Hakkilan mukaan Kantojen kiintotilavuusprosentti pilkotulle kannolle 25 %

13 Siirrettävä kantomurskain ( , tuottavuus 100 irto-m 3 /h, käyttötuntikustannus 200 ) (Kuva: Risto Lauhanen) 13

14 Kannot ja juurakot (Metlan Juha Laitila 2007) Energiasisältö 130 MWh/ha; esimerkkilaskelma Hallintokulut 3,0 /m 3 Kantojen kantohinta 0,0 /m 3 Kantojen nostotyö 7,0 /m 3 Metsäkuljetus 9,0 /m 3 Kaukokuljetus 7,0 /m 3 Käyttöpaikkamurskaus 3,0 /m 3 Yhteensä 29,0 /m 3 13,0 /MWh

15 15 Vesistö ja ravinnevaikutukset Metlan prof. Eero Kubinin 40 vuoden tutkimustyö osoittaa, että kun hakkuutähteet ja kannot kerätään pois (1/3) uudistusalalta, niin metsänuudistamisen vesistövaikutukset ovat vähäisemmät kuin silloin, jos hakkuutähteet ja kannot jäävät uudistamisalalle Metlan mukaan kantojen nostolla ei merkittäviä ravinnevaikutuksia metsäekosysteemissä tässä vaiheessa. Laitilan mukaan hienojuuret jäävät palstalle. Kantopuu on runkopuun tyyppistä. Neulaset ovat asia erikseen.

16 Pohdittavaa? Mittayksiköt (m 3, MWh, kg, ha) Raakapuumarkkinoiden toimivuus Uhkat turvetuotannolle ja uusien tuotantoalueiden valmistelulle uhka kantosavotoille Luonnonmukainen metsien uudistaminen yleistymässä Ympäristö- ja imagoasiat mm. Ruotsissa Ympäristöasiat ovat kunnossa, mutta kantojen noston pitkäaikaisia ekosysteemivaikutuksia ei tunneta Kantojen epäpuhtaudet metsäkannoilla suuremmat kuin suokannoilla Metsäkannoille saa puusta tuotetun sähköveron palautuksen, mutta turvesoiden suokannoille ei. Turvesuon puu on fossiilista energiaa Toisiaan korvaavat polttoaineet (kivihiili, turve, olki, metsäenergia) Erityisesti metsäkantojen epäpuhtaudet, kun taas turvetta sisältävät suokannot paloherkkiä, jos ne kuivuvat liikaa

17 Vesakoitumiskysymys? Vertailuna penkkatiet (vas. metsänomistaja Juha Viirimäen tekemä penkkatie kaipaa pian traktoria ja perälevyä, oik. vuonna 2010 tehty ja umpeen kasvamassa oleva penkkatie (kuvat: Risto Lauhanen) 17

18 Kiitos! 18

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA Puunhankinta ja logistiikka - Teknologian kehitysnäkymät Lapin bioenergiaseminaari Rovaniemi 14.2.2008 ja Tornio 15.2.2008 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Korjuukohteet

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

Metsäenergiaa tarvitaan

Metsäenergiaa tarvitaan Metsäenergiaa tarvitaan Suomi on sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian osuuden energiantuotannosta 38 % vuoteen 2020 mennessä Vuotuista energiapuunkäyttöä tulee lisätä nykyisestä kuudesta miljoonasta

Lisätiedot

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa

Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa 1 Tuhkalannoituksen merkitys -Puutuhkan palautus metsään tutkimusten valossa Risto Lauhanen & Jussi Laurila Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi) Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power

Lisätiedot

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Kohti kotimaista energiaa kustannussäästöä ja yrittäjyyttä kuntiin Matti

Lisätiedot

Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa

Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa Tomi Vartiamäki Liiketoimintapäällikkö L&T Biowatti Oy 1 Copyright Lassila & Tikanoja Sisällys L&T Biowatti lyhyesti Metsäenergian nykytila Metsäenergian tulevaisuus nuoren

Lisätiedot

Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013

Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013 1 Turvemaiden puutuhkalannoitus Risto Lauhanen ja Jussi Laurila Suometsäseminaari, Seinäjoki 25.4.2013 Kestävä metsäenergia hanke Manner-Suomen maaseutuohjelmassa (Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueen energiapuuvarat

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueen energiapuuvarat Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueen energiapuuvarat Kehittyvä metsäenergia -hanke Jussi Laurila www.kehittyvametsaenergia.fi Johdanto Metsäbiomassa on rajallinen voimavara uusiutuvuudestaan huolimatta.

Lisätiedot

Energiapuun korjuutuet

Energiapuun korjuutuet Energiapuun korjuutuet Mikko Korhonen, Suomen metsäkeskus, Pohjois-Karjalan alueyksikkö Metsähakkeen tavoitteet ja keinot TAVOITE: Metsähakkeen käyttötavoite energiantuotannossa 25 TWh eli noin 13,5 milj.

Lisätiedot

KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA. Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012

KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA. Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012 KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012 Metsähakkeen alueellinen saatavuus Päätehakkuiden latvusmassa Päätehakkuiden kuusen kannot Nuorten metsien

Lisätiedot

Energiapuun korjuu päätehakkuilta. 07.11.2012 Tatu Viitasaari

Energiapuun korjuu päätehakkuilta. 07.11.2012 Tatu Viitasaari Energiapuun korjuu päätehakkuilta 07.11.2012 Tatu Viitasaari Lämmön- ja sähköntuotannossa käytetty metsähake muodostuu Metsähake koostuu milj m3 0.96 0.54 3.1 Pienpuu Hakkutähteet Kannot 2.24 Järeä runkopuu

Lisätiedot

Puusta lämpöä. Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010. Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa

Puusta lämpöä. Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010. Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa Puusta lämpöä Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010 Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa 1 Esityksen sisältö Energiapuun korjuu Puupolttoaineet Käyttökohteita

Lisätiedot

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät?

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsäenergiaselvitys Hyvinkää 27.9.2013 Olli-Pekka Koisti Sivu 1 Uusimaa lukuina pinta-ala n. 910 000 ha (2,7% Suomen p-alasta) metsämaata

Lisätiedot

Energiapuun mittaus ja kosteus

Energiapuun mittaus ja kosteus Energiapuun mittaus ja kosteus Metsäenergiafoorumi Joensuu 10.6.2009 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö jari.lindblad@metla.fi 050 391 3072 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla

23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Kannattavan metsäenergiayrittämisen teknologiavalinnat ja asiakkuuksien hallinta Antti Asikainen,,p professori Metla, Joensuu 23.9.2009 Metsäenergia Pohjanmaalla Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Suomen energiankäytöstä Perustietoa puun energiakäytöstä

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Tutkija Karri Pasanen Antti Asikainen, Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos, Joensuu Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2 Integroituna vai ilman? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätieteen päivä 2009 Näkökulmia puunkorjuun kehitykseen ja kehittämiseen 4.11.2009, Tieteiden talo, Helsinki Tuotantoketjuja tehostettava pieniläpimittaisen,

Lisätiedot

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja kasvatus

Energiapuun korjuu ja kasvatus Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:

Lisätiedot

Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2000 2005

Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2000 2005 Ensiharvennusten korjuuolot vuosina 2 25 25 Kalle KärhK rhä,, Metsäteho teho Oy Kalle Kärhä 1 Ensiharvennustavoite jäänyt saavuttamatta 2-luvulla ensiharvennuksia on tehty vuosittain 17 19 ha I VII. Asetettu

Lisätiedot

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2007

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2007 Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2007 Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon tuloskalvosarja 4/2008 Metsätehon tuloskalvosarja x/2008 22.4.2008 Kalle Kärhä 1 Hakkuutähteet Pienpuu www.metsateho.fi

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki

Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito Timo Saksa Metla Suonenjoki Lahti 3.10.2011 Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset

Lisätiedot

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Juha Laitila & Paula Jylhä, Metsäntutkimuslaitos 12.2.27, Helsinki/Joensuu/Kannus Kalle Kärhä, Sirkka

Lisätiedot

Kantomurskeen kilpailukyky laatua vai maansiirtoa?

Kantomurskeen kilpailukyky laatua vai maansiirtoa? Kantomurskeen kilpailukyky laatua vai maansiirtoa? Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Elinkeinotalo, Seinäjoki

Lisätiedot

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi Metsäenergiafoorumi 9.12.2009 Olli Äijälä, Tapio Energiapuu metsänhoitosuosituksissa Historia: Energiapuun korjuuopas julkaistiin

Lisätiedot

Puunkorjuu talvella. Antti Asikainen Metla, Joensuu. Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli. www.metla.fi. Finnish Forest Research Institute

Puunkorjuu talvella. Antti Asikainen Metla, Joensuu. Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli. www.metla.fi. Finnish Forest Research Institute Puunkorjuu talvella Antti Asikainen Metla, Joensuu Talvitutkimuspäivät 26.11.2009 Koli Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen ja teollisuuspuun korjuuketjut Metsähake teollisuuspuu

Lisätiedot

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA KEHITTYVÄ METSÄENERGIA KEHITTYVÄ METSÄENERGIA 2008-2010 RAHOITUS Hanke kuuluu EU-rahoitteeseen Manner-Suomen maaseutuohjelmaan TAUSTA Suomi on sitoutunut osaltaan toteuttamaan EU:n ilmasto ja energiapolitiikkaa

Lisätiedot

Pellonraivauksen yhteydessä tehtävän kannonnoston suorat ja epäsuorat energiapanokset

Pellonraivauksen yhteydessä tehtävän kannonnoston suorat ja epäsuorat energiapanokset Pellonraivauksen yhteydessä tehtävän kannonnoston suorat ja epäsuorat energiapanokset Risto Lauhanen 1*, Jukka Ahokas 2 & Jussi Esala 1 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Elintarvike ja maatalous, Ilmajoentie

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS

ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS ENERGIAPUUN HANKINNAN ARVOKETJUT JA KANNATTAVUUS ARTO KETTUNEN TTS 1. Energiapuun hankinnan arvoketjut 2. Metsähakkeen kustannusrakenne 3. Energiapuun hankinnan kannattavuus: tuella vai ilman? 1 2 Metsähakkeen

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ. 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ. 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ 09.00 Kahvitarjoilu 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke 09.45 Hakeraaka-aineen hankintanäkymät ja Ilkka Hämäläinen energiapuumarkkinat Keski-Karjalassa Biowatti

Lisätiedot

Energiapuukauppa. Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on

Energiapuukauppa. Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on Energiapuukauppa Energiapuukauppa Energiapuukauppaa käydään pitkälti samoin periaattein kuin ainespuukauppaakin, mutta eroavaisuuksiakin on Hinnoittelutapa vaihtelee, käytössä mm. /t, /m 3, /ainespuu-m

Lisätiedot

ENERGIAPUUN KUSTANNUSTEN JA ARVON MUODOSTUMISESTA VESA TANTTU TTS - TYÖTEHOSEURA 4.6.2013 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU, EVO

ENERGIAPUUN KUSTANNUSTEN JA ARVON MUODOSTUMISESTA VESA TANTTU TTS - TYÖTEHOSEURA 4.6.2013 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU, EVO ENERGIAPUUN KUSTANNUSTEN JA ARVON MUODOSTUMISESTA VESA TANTTU TTS - TYÖTEHOSEURA 4.6.2013 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU, EVO 1 Esityksen sisältö Energiapuun korjuukohteet Metsähakkeen tuotantomenetelmät ja

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012 Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 1 31.5.2012 Ilpo Mattila Maaseudun bioenergialähteet ENERGIALÄHDE TUOTE KÄYTTÖKOHTEITA METSÄ Oksat, latvat, kannot, rangat PELTO Ruokohelpi, olki Energiavilja

Lisätiedot

Kokopuun korjuu nuorista metsistä

Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5

Lisätiedot

Kannot puunkorjuuta pintaa syvemmält

Kannot puunkorjuuta pintaa syvemmält Kannot puunkorjuuta pintaa syvemmält ltä Metsätieteen päivä 26.1.211 Metsäteknologian esitelmät Sessio 4. Helsinki Juha Laitila, MMM Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Hakkeen asfalttikenttäkuivaus & Rangan kuivuminen tienvarressa ja terminaalissa

Hakkeen asfalttikenttäkuivaus & Rangan kuivuminen tienvarressa ja terminaalissa Hakkeen asfalttikenttäkuivaus & Rangan kuivuminen tienvarressa ja terminaalissa Bioenergiateeman hanketreffit 28.1.2016, Elinkeinotalo, Seinäjoki Kestävä metsäenergia hanke (päättynyt) Risto Lauhanen,

Lisätiedot

KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu &

KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu & : Energiapuun korjuu & ennakkoraivaus Kalle Kärhä, Stora Enso Metsä Kestävän metsätalouden rahoituslain kokonaisuudistus -työryhmän kokous 24.1.2014, maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki 1 Työryhmän

Lisätiedot

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1

METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskuri: Harvennusmetsien energiapuun kertymien & keskitilavuuksien laskentaohjelma Lask ent

Lisätiedot

Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla

Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla ISBN 978-951-40-2398-9 (PDF) ISSN 1795-150X Kanto- ja juuripuun nosto hakkuutyön yhteydessä turvemaalla Juha Laitila, Kari Väätäinen ja Antti Asikainen www.metla.fi Metlan työraportteja / Working Papers

Lisätiedot

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Kalle Karttunen Metsäekonomian laitos Hiilikonsortion loppuseminaari 13.1.2006 Sisältö Nuoren metsän energiapuupotentiaali Energiapuuharvennus osana metsänkasvatusta

Lisätiedot

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja ENERGIASEMINAARI 23.4.10 1 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme (2009) 2 Metsänomistajia jäseninä noin 7200 Jäsenien metsäala on noin 250 000

Lisätiedot

Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet

Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Metla Metsäenergia nyt ja 2030 - teknologiat, kilpailukyky ja ympäristö ForestEnergy2020 -seminaari 8.-9.10.2014 Jyväskylä Alustuksen sisältö:

Lisätiedot

Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma

Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Jussi Lintunen (Luke) Puuta vai jotain muuta Johdantoa Energiaa on monenlaista: Sähkö, lämpö, jalostetut polttoaineet ja polttonesteet

Lisätiedot

Suomen metsäenergiapotentiaalit

Suomen metsäenergiapotentiaalit Suomen metsäenergiapotentiaalit Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon iltapäiväseminaari: Logistiikan näkymät ja bioenergian mahdollisuudet 17.3.2009, Tapahtumatalo Bankin auditorio, Helsinki Puupolttoaineet

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen

Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen 28.10.2014 Luhanka Markku Paananen JAMK Biotalousinstituutti BIOENERGIA Teollisuuden puutähteet Metsäenergia Lyhytkiertometsätalous

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluku, miljardia Maailman

Lisätiedot

Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva

Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva Metsähaketta kannattavasti hieskoivun lyhytkiertoviljelmiltä Case Hirvineva Jyrki Hytönen Anssi Ahtikoski Luke Paula Jylhä Luke Dan Bergström SLU 6.10.2015 Paula Jylhä 1 Esityksen sisältö I Tausta II Kannattavuuslaskelmat

Lisätiedot

4.2 Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen

4.2 Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen Metlan työraportteja http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/1/mwp.htm. Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen Antti Asikainen, Olli Salminen ja Risto Sievänen..1 Hakkuukertymä Skenaarioiden

Lisätiedot

Kansalaisten käsitykset, odotukset ja mielipiteet metsäenergiasta Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella

Kansalaisten käsitykset, odotukset ja mielipiteet metsäenergiasta Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella Kansalaisten käsitykset, odotukset ja mielipiteet metsäenergiasta Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella KEHITTYVÄ METSÄENERGIA -HANKE Laukka Pasi, Laurila Jussi & Tasanen Tapani www.kehittyvametsaenergia.fi

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Ojitettujen turvemaiden ensiharvennuspotentiaali Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Turvemailla oleva puusto

Lisätiedot

Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus

Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos 1 Kuva: Juha Laitila Metsissä riittää puuta 2 Puupolttoaineet 2007 Kokonaiskulutus 83 TWh metsäteollisuuden muut sivu- ja jätetuotteet,

Lisätiedot

Koneellisen istutuksen käyttöönotto

Koneellisen istutuksen käyttöönotto Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 15.11. Huittinen Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Biotalous eri strategisissa linjauksissa: Miten uusiutuvia raaka-aineita riittävästi kaikille? Paavo Pelkonen Itä-Suomen yliopisto

Biotalous eri strategisissa linjauksissa: Miten uusiutuvia raaka-aineita riittävästi kaikille? Paavo Pelkonen Itä-Suomen yliopisto Biotalous eri strategisissa linjauksissa: Miten uusiutuvia raaka-aineita riittävästi kaikille? Paavo Pelkonen Itä-Suomen yliopisto Oikea taho vastaamaan kysymykseen olisivat markkinavoimat. Niitä ei saa

Lisätiedot

Kangasmaiden lannoitus

Kangasmaiden lannoitus Kangasmaiden lannoitus Metsäntutkimuspäivä Muhoksella 26.3. 29 Mikko Kukkola Metla / Vantaa Metla / Erkki Oksanen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat

Lisätiedot

Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos

Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin

Lisätiedot

CASE KELJONLAHTI. Uusiutuvat energiamuodot yhdyskuntasuunnittelussa Jyväskylän Paviljonki 19.8.2009

CASE KELJONLAHTI. Uusiutuvat energiamuodot yhdyskuntasuunnittelussa Jyväskylän Paviljonki 19.8.2009 CASE KELJONLAHTI Uusiutuvat energiamuodot yhdyskuntasuunnittelussa Jyväskylän Paviljonki 19.8.2009 JUHA LAPPALAINEN Toimitusjohtaja Jyväskylän Energia -yhtiöt www.jenergia.fi www.keljonlahdenvoimala.fi

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Ajankohtaista ja näkymiä energiapuun mittauksessa

Ajankohtaista ja näkymiä energiapuun mittauksessa Ajankohtaista ja näkymiä energiapuun mittauksessa Metsäenergiafoorumi Joensuu 23.11.2010 Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuu jari.lindblad@metla.fi 050 391 3072 www.metla.fi/metinfo/tietopaketit/mittaus

Lisätiedot

Metsähallituksen metsätalous Lapissa

Metsähallituksen metsätalous Lapissa Bioenergian tuotanto valtion metsistä 9.10.2014 Samuli Myllymäki Metsähallituksen metsätalous Lapissa Metsähallituksen hallinnoimia maita 6,2 milj.ha Talousmetsiä 1,7 milj. ha, taloustoiminnan piirissä

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä

Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä Pienpuun paalauksen tuottavuus selville suomalais-ruotsalaisella yhteistyöllä Yrjö Nuutinen MMT Metsäteknologia Metla/Joensuu ForestEnergy2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman vuosiseminaari 8.-9.10.2013

Lisätiedot

METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO. Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö

METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO. Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö METSÄHAKE JA METSÄN VARHAISHOITO Prof. Pertti Harstela METLA Suonenjoen toimintayksikkö Nuoren metsän kunnostus (NMK) hakelähteenä NMK:n on jouduttu, kun taimikonhoito on jäänyt tekemättä tai tehty puutteelisesti

Lisätiedot

Energiapuun puristuskuivaus

Energiapuun puristuskuivaus Energiapuun puristuskuivaus Laurila, J., Havimo, M. & Lauhanen, R. 2014. Compression drying of energy wood. Fuel Processing Technology. Tuomas Hakonen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Johdanto Puun kuivuminen

Lisätiedot

PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010

PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010 PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Oman hankkeen esittely (lyhyesti) Mittayksiköt Eri puulajien lämpöarvot 2 MAASEUDUN UUSIUTUVAT ENERGIAT SATAKUNNASSA Hanketta toteuttavat

Lisätiedot

tärkein laatutekijä Kosteus n. 50% Kosteus n. 30% 7 tonnia puuta 9 tonnia puuta 7 tonnia vettä 5 tonnia vettä

tärkein laatutekijä Kosteus n. 50% Kosteus n. 30% 7 tonnia puuta 9 tonnia puuta 7 tonnia vettä 5 tonnia vettä Vesi puupolttoaineessa merkitys ja hallinta Professori Lauri Sikanen Itä Suomen yliopisto Metsätieteen päivä 2011 Kosteus on puupolttoaineen tärkein laatutekijä Kuvassa kk kaksi suomalaista hakeautoa hk

Lisätiedot

LAPIN BIOENERGIARAAKA-AINEEN SAANNON SELVITYS. Jaakko Repola, Antti Asikainen, Perttu Anttila, Jyrki Lehtoniemi, Vesa Nivala

LAPIN BIOENERGIARAAKA-AINEEN SAANNON SELVITYS. Jaakko Repola, Antti Asikainen, Perttu Anttila, Jyrki Lehtoniemi, Vesa Nivala LAPIN BIOENERGIARAAKA-AINEEN SAANNON SELVITYS Jaakko Repola, Antti Asikainen, Perttu Anttila, Jyrki Lehtoniemi, Vesa Nivala Rovaniemi, tammikuu 2009 Selvitys on osa Lapin liiton käynnistämää maakunnallista

Lisätiedot

Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara

Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara Metsäenergian saatavuus, käytön kannattavuus ja työllisyysvaikutukset, Case Mustavaara TIE-hankkeen päätösseminaari Taivalkoski 27.3.2013 Matti Virkkunen, VTT 2 Sisältö Metsähakkeen saatavuus Mustavaaran

Lisätiedot

3.2 Hankinnan teknologia, logistiikka ja hiilidioksidipäästöt

3.2 Hankinnan teknologia, logistiikka ja hiilidioksidipäästöt 3.2 Hankinnan teknologia, logistiikka ja hiilidioksidipäästöt Juha Laitila, Antti Asikainen, Karri Pasanen 3.2.1 Energiapuun haltuunsaanti ja osto Energiapuun korjuu on pääosin kytketty osaksi puukauppaa

Lisätiedot

Puuraaka-aineen saatavuus

Puuraaka-aineen saatavuus Puuraaka-aineen saatavuus Bioreducer-seminaari 19.9.2013 Oulu 7.10.2013 Sivu 1 Suomen metsäkeskus 2012 alkaen julkiset palvelut ja metsäpalvelut Metsäkeskuslaki määrittää tehtävät Julkiset palvelut: -

Lisätiedot

HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla

HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla HAVAINTOKOHDE JOUHTENEENJÄRVI * Energiapuun korjuu päätehakkuulta * Tuhkalannoitus turvemaalla Maanmittauslaitos 4/2014 Havaintokoeverkostosta lisätietoja on saatavissa: Polttavan ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

Järvisen kannonnostolaitteen. päätehakkuukuusikossa

Järvisen kannonnostolaitteen. päätehakkuukuusikossa Järvisen kannonnostolaitteen työntutkimukset päätehakkuukuusikossa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Ilpo Kortelahti, Hämeen ammattikorkeakoulu Metsätehon tuloskalvosarja 8/2009 Järvisen

Lisätiedot

Metsäenergiapotentiaali ja energiapuun korjuun resurssitarpeet

Metsäenergiapotentiaali ja energiapuun korjuun resurssitarpeet Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Jussi Laurila, Tapani Tasanen ja Risto Lauhanen Jussi Laurila Metsäenergiapotentiaali ja energiapuun korjuun resurssitarpeet Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

KOTIMAISTEN POLTTOAINEIDEN VERO- JA TUKIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET Selvitys työ- ja elinkeinoministeriölle YHTEENVETO 52X269901 30.1.

KOTIMAISTEN POLTTOAINEIDEN VERO- JA TUKIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET Selvitys työ- ja elinkeinoministeriölle YHTEENVETO 52X269901 30.1. KOTIMAISTEN POLTTOAINEIDEN VERO- JA TUKIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET Selvitys työ- ja elinkeinoministeriölle YHTEENVETO 52X26991 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Pöyry Management Consulting Oy ( Pöyry ) pidättää kaikki oikeudet

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2007

Puun energiakäyttö 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun energiakäyttö 2007 15/2008 7.5.2008 Esa Ylitalo Puun energiakäyttö väheni vuonna 2007 myös metsähakkeen käyttö notkahti Lämpö-

Lisätiedot

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos

Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2009. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2009. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2009, Metsäteho Oy 9/2010 Hakkuutähteet Pienpuu www.metsateho.fi Kannot Järeä, (lahovikainen) runkopuu 2 Metsähakkeen käyttö Suomessa Metsähakkeen käyttö on

Lisätiedot

Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa

Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Antti Asikainen, Metla BioE-BioD - sidosryhmätyöpaja 12.4.2012, Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Energiapuu ja ainespuun hakkuumahdollisuudet

Energiapuu ja ainespuun hakkuumahdollisuudet Energiapuu ja ainespuun hakkuumahdollisuudet 22.6.2010 Metla/MELA-ryhmä http://www.metla.fi/metinfo/mela Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Aines-

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,

Lisätiedot

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014 Asko Piirainen Toimitusjohtaja, Metsäurakointi Piirainen Oy OK-Yhtiöt Oy, hallituksen puhenjohtaja Koneyrittäjienliitto ry, hallituksen puheenjohtaja Finnmetko Oy, hallituksen puheenjohtaja Metsäenergian

Lisätiedot

Metsäbioenergian kestävyyden rajat

Metsäbioenergian kestävyyden rajat Metsäbioenergian kestävyyden rajat Antti Asikainen, professori, METLA Päättäjien metsäakatemia 36. kurssi 07.05.2014 Majvik Storyline Metsä, vedet ja biomassan intensiivinen korjuu Metsien ja metsäenergian

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot