2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan ja esityslistan hyväksyminen.
|
|
- Lotta Salminen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aika: klo Paikka: Jyväskylä Läsnä: Virpi Nieminen, pj Mauri Keinänen, vpj (myöhässä, tuli paikalle 19.56) Pekka Vartia Katriina Mäenpää Rami Saikkonen Ville Räikkönen Janne Heikkinen Aarno Isomäki Toni Mäkelä 1. Kokouksen avaus Pj avasi kokouksen klo Edellisen kokouksen pöytäkirjan ja esityslistan hyväksyminen. Hyväksyttiin vanha pöytäkirja ja esityslista. 3. Tiedotusasiat 3.1. Ilmatila-asiat Sihteeri oli lähettänyt LIT:lle liitteenä 1 olevan Jouni Laukkasen tiedotteen ilmatilan varauksesta. 3.2.Opetusministeriön avustus OPM on myöntänyt SIL ry:lle 1500 euron avustuksen käytettäväksi osallistumisesta varjoliidon MMkilpailuihin aiheutuviin matkakustannuksiin. Liite Tietoa uusille toimikuntalaisille Sihteeri on lähettänyt tietoa mm. raha-asioista uusille toimikuntalaisille sekä pj:lle (liite 3). 3.4.OPS M2-9:n tilanne Pekka kertoi OPS M2-9:n tilanteesta. Keskusteltiin IH:n uudesta ehdotuksesta. 1
2 3.5.A-ultrien vakuutukset Pj kertoi, että A-ultrien vakuutuksia saa ilmeisesti Vakuutusmeklarit Risto Sihvola Oy:ltä. Toistaiseksi ei vielä ole varmaa tietoa yhdestäkään myönnetystä vakuutuksesta. 4. Raha-asiat ja muut tuet 4.1.LIT:n uusittu budjetti 2007 Merkittiin pöytäkirjaan sähköpostipäätös ( ) LIT:n uusitun budjetin hyväksymisestä. LIT:llä on budjetin mukaan käytössään euroa. Liite 4. Kerrottiin että hakuauto-gps hanke voi mennä yli budjetoidun rahamäärän. Asia jätettiin edelleen pöydälle, Kenneth Konoi selvittää asiaa omalla tahollaan. Kerrottiin tiedoksi että Jämiläiset ovat toivoneet avustusta lentoleiriin joka on tarkoitus järjestää hieman juhannuksen jälkeen. Pj on ehdottanut heille avustuksen hakemista tukisäätiöltä. 4.2.SAS-etu varjoliidon MM-kilpailuun Australiaan matkanneille Merkittiin pöytäkirjaan sähköpostipäätös ( ) myöntää jälkikäteen SAS-edun käyttöoikeus seuraaville henkilöille (liite 5): - Samuli Hyvärinen - Jouni Makkonen - Jarkko Siikanen - Elina Heikkinen - Tiina Honkanen - Kasperi Karhapää. 4.3.SAS/Blue1 -edun myöntäminen varjoliidon maajoukkueeseen nimetyille henkilöille Ehdotettiin (sähköpostitse , liite 6) SAS/Blue1 -lentolipun käyttöoikeuden myöntämistä varjoliidon maajoukkueeseen nimettäville henkilöille (kohta 11.1). Päätettiin hyväksyä esitys. 5. Koelentoasiat 5.1.Moottoroidun laskuvarjon (Sky Rascal) koelento-ohjelma Merkittiin pöytäkirjaan Sky Rascalin koelento-ohjelman hyväksyminen (sähköpostipäätös , liite 7). 2
3 6. Koulutusasiat 6.1.A-ultrien ja moottoroitujen laskuvarjojen ohjaajien kelpoisuudet Sihteeri on esittänyt hyväksyttäväksi väliaikaista ohjetta A-ultrien ja moottoroitujen laskuvarjojen ohjaajien kelpoisuuksien myöntämisestä ja uudistamisesta. Ilmailuhallinto on nähnyt alustavan ohjeen. Liite 8. Hyväksyttiin väliaikainen ohje. 7. Moottoroidun varjoliidon koulutusohjelmauudistus Isomäki esittää päätettäväksi uutta moottoroidun varjoliidon koulutusohjetta. Vlmo-koulutus aloitettaisiiin jo PP2-tasolta. Kyseessä on Mika Schwachin alkuperäinen esitys. Liite 9. Asia jätettiin pöydälle, palataan asian pariin kun OPS on saatu ensin kuntoon. 8. Liidinmoottorien tarkastus- ja luettelointiohjeen muutos Isomäki esittää liidinmoottorien tarkastus- ja luettelointiohjeen muutosta (liite 10). SIL ry:lle on tullut hakemus omarakenteisen riippuliitomoottorin luetteloimisesta. Hakijalle on ilmoitettu, että SIL ry:n ohjeen mukaan tällainen moottori tarvitsee koelentoluvan. Ei käsitelty ehdotusta vielä. Aarno, Pekka ja halukkaat vapaaehtoiset muotoilevat uuden, viimeistellyn ja valmistellun ohjeen. 9. Varjoliidon tandemkouluttajahakemus Sami Laurinen on hakenut varjoliidon tandemkouluttajan oikeutta. Merkittiin pöytäkirjaan sähköpostipäätös hakemuksen hyväksymisestä (liite 11). 10. Turvallisuusasiat Trimmien vaikutus varjoliitimen hyväksymiseen Sihteeri toteaa saaneensa Mac Para Technologyn Eden 3-33P -varjoliitimen luettelointihakemuksen. Tehtaan ilmoituksen mukaan (liite 12) DHV- tai DULV-luokitus ei ole voimassa, jos liitimessä on trimmit. Sihteeri on ehdottanut (liite 13), että liitäjille tiedotettaisiin trimmien vaikutuksesta liitimen hyväksymiseen, koska koko jäsenistö ei näytä olevan selvillä asiasta. Erään liidinkerhon pj on myös tiedustellut, mitä SIL ry aikoo tehdä asialle (liite 14). Hakijalta on tiedusteltu, minkälaiset kantohihnat hänen Edenissään on, mutta vastausta ei ole vielä saatu. Päätettiin ettei tehdä, eikä julkaista mitään tiedotetta. 3
4 11. Kilpailuasiat Varjoliidon maajoukkueen valinta vuodelle 2007 Esitettiin, että varjoliidon maajoukkueeseen vuonna 2007 nimettäisiin seuraavat henkilöt: - Jouni Makkonen - Ari Sahlström - Samuli Hyvärinen - Antti Jutila - Kari Rämö - Harri Seppi. Joukkue perustuu FAI:n julkaisemaan WPRS-pistetilanteeseen. Päätettiin hyväksyä esitys Kisasäännöt Hyväksyttiin kisasäännöt. Säännöt astuvat voimaan Liite Muut asiat Pilottigalleria On ehdotettu liitäjien valokuvista koostuvan Pilottigallerian sijoittamista verkkoon Turvallisuus- ja koulutuskomitean järjestämälle palvelimelle ja domain-maksujen kustantamista. Todettiin, että TUKOn palvelimen soveltuvuudesta ei vielä tiedetä. Päätettiin, että LIT tukee rahallisesti projektia, maksimissaan 300. Rahat joko budjetin kohdasta tietojärjestelmämaksut tai mikäli sieltä ei riitä, kohdasta varaus muille projekteille FAI kategoria 2 maksut Ehdotettiin, että LIT maksaa kilpailujen FAI kategorian 2 maksut. Päätettiin että tuetaan maksimissaan kuutta kisaa, 3 riippuliitokisaa ja 3 varjoliitokisaa. Kisajärjestäjien tulee hakea tukea LITiltä viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Käytetään tukemiseen enintään 300 euroa, siten että nopeimmat hakijat ovat etusijalla. Rahat budjetin kohdasta valmentaminen ja huippuurheilu. 4
5 13. Seuraava kokous Päätettiin että seuraava kokous pidetään helatorstain lentoleirin yhteydessä lauantaina , lentokelien mukaan. 14. Kokouksen päätös Pj päätti kokouksen klo Vakuudeksi Virpi Nieminen Pj 5
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 1/2010 Aika: 27.4.2010 klo 17.16-19.59 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Karoliina Turppo,
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
Aika: torstai 23.4.2009 17.44-20.50. Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Kalle S. Norri, pj Karoliina Turppo, vpj Pekka Vartia Ville Räikkönen Janne Heikkinen Rami Saikkonen 17.44-17.50 Jari Takanen Jukka Juvankoski
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
Aika: 17.10.2009 17.33-18.56. Paikka: Nummelan Air Hotel 17.33-18.56 Läsnä: Kalle S. Norri, pj Karoliina Turppo, vpj Pekka Vartia Ville Kajala 18.47-18.56 Martti Roivainen, sihteeri 1. Kokouksen avaus
2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan ja esityslistan hyväksyminen
Aika: 31.05.2007 Paikka: Skype-puhelinkokous Läsnä: Virpi Nieminen, pj Mauri Keinänen, vpj (tuli mukaan 19.46) Pekka Vartia Jari Takanen (myöhässä, tuli paikalle 20.00) Katriina Mäenpää Janne Heikkinen
Esityslistan lisättiin kohta 3.7. Edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 3/2011 Aika: 22.9.2011 klo 17.30-21.06 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Karoliina Turppo,
Lisättiin esityslistaan MM-kisojen ilmoittautumisasia kohtaan 12, mutta se käsiteltiin kohdassa 9.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA LIIDINTOIMIKUNNAN KOKOUS I/2005 Aika: 31.1.2005 klo 18.12-21.13 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Virpi Nieminen, pj Mauri Keinänen, vpj, kv-asiat, vl-koulutus Pasi Hynynen,
Ehdotettiin, että Roivainen tiedottaa hakijakerholle em. seikat ja erityisesti määräysmuutosten vaikutuksen asiaan.
Suomen ilmailuliitto ry Pöytäkirja Aika: 20.2.2008 klo 18.39-21.50 Paikka: Skype-kokous Läsnä: Virpi Nieminen, pj Mauri Keinänen, vpj (Myöhässä 19.00) Kalle Norri Janne Heikkinen, sihteeri Aarno Isomäki
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
Aika: 26.2.2009 klo 17.34-20.45 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Kalle S. Norri, pj Karoliina Turppo Pekka Vartia Ville Räikkönen Janne Heikkinen Rami Saikkonen 18.55 lähtien Jari Takanen Toni Mäkelä Martti
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 2/2010 Aika: 16.9.2010 klo 17.32-20.40 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Karoliina Turppo,
Niin ikään Tukisäätiö myönsi 19.4.2012 2012 LIT:lle ja LT:lle yhteensä 4000 euroa uuden SIL-ulkoasun toteuttamiseen. Liite 2.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 3/2012 Aika: 28.10.2012 klo 11.50 13.43. Paikka: Hotelli Viru, Tallinna, Viro Läsnä:
Edellisen kokouksen pöytäkirja on lähetetty sähköpostilla (Nieminen ). Esityslistana toimii tämä dokumentti.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 5/2006 Aika: 29.12.2006 Paikka: Sähköpostikokous Läsnä: Virpi Nieminen, pj Mauri Keinänen, vpj Pekka Vartia Jari Takanen Katriina Mäenpää Jani
TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] SEURAKUNTANEUVOSTO
TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] Aika 4.6.2014 Paikka Läsnä Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Akaan-Penttilä Aulikki Hirvonen-Nurmi Katri Kiviluoto Hilkka
2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
LASTU RY PL 122 Aikuiskasvatuksen, kasvatustieteen ja sivu 1 / 5 PÖYTÄKIRJA 96101 Rovaniemi pvm 14.01.2015 Rovaniemen Lastu ry:n hallituksen kokous Aika: 14.01.2015. Klo. 15:00 Paikka: Ainejärjestötila,
Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Hallituksen kokous 10 / 2014
Hallituksen kokous 10 / 2014 Pöytäkirja Aika: lauantai 14.6.2014, klo 16.00 Paikka: Hiisiranta 6, mökki B 3, Kortelahti 6, 83960 Koli Kokoukset 2014 10/14 Romppanen Juha, pj Salminen Kaisu, vpj Haliseva
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33
30 Nuorisovaltuusto 9.4.2014 AIKA 9.4.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen
Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla
ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kirkkotie 23 16200 Artjärvi PÖYTÄKIRJA4/2018 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 6.6.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2004
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2004 AIKA: Pe 5.11.2004 klo 19:00 22:00 PAIKKA: Paikalla Hotelli AVA, Helsinki Teemu Ahola Kari Asikainen
Kohdasta 6 hän mainitsi olevansa edelleen sillä kannalla, ettei SE-sääntöjä tulisi hyväksyä takautuvasti.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 4/2003 Aika: ma 22.9.2003 17.30-22.10 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Kari Suhonen, PJ Heikki Nuutinen Pasi Hynynen Jari Takanen Taina Takanen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Aika: 01.11.2012 kello 15:30 Paikka: Siivikkala Läsnä: Juha Suominen Mikko Tuomaala Milja Kärkimaa Jarno Pöhö Lauri Metsovuori Riku Mäenpää Antti Laalahti Jussi Isoviita Jussi Alanen Tuukka Tapper Timi
Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014
Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajat 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5 Idnet-verkoston
Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016
Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN
Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen
9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010
SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund
DIAKONIAJOHTOKUNTA 05.02.2015 1/2015
DIAKONIAJOHTOKUNTA 05.02.2015 1/2015 Aika: Torstai 05.02.2015 klo 17.00-18.47 Tarjoilu klo 16.45 alkaen Paikka: Vanhankirkon sali, Kirkkotie 2 liite sivu 2 KOKOUKSEN AVAUS 1 2 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.
KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs
KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry
Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja
SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6
Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka
Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015
Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015 Pöytäkirja ika: torstai 22.1.2015, klo 20.00 Paikka: Skype puhelinkokous Kokoukset 2015 1/15 2/15 Romppanen Juha, pj - x Salminen Kaisu, vpj x - Haliseva Markku
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen
2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014
1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja
Ynnä ry, hallituksen kokous 11/2015 1/5. x x x x x x x x, poistui kohdassa 12. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 11/2015 1/5 Hallituksen kokous 11/2015 Aika: 16.3.2015 16.30 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Joonas Hartikainen
PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ
31.01.2017 1. Aika: 31.1.2017 klo 9.10 10.10 Paikka: Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 KYRÖ Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...
102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016
Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä
PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.
PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla
PÖYTÄKIRJA
Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus
Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12
YLIOPISTOKOLLEGION PÖYTÄKIRJA 4/2018 Aika Keskiviikko 18.4.2018, klo 8.30 Paikka Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki Läsnä: Yliopiston professorit: Varajäsen, jos läsnä Sirpa Leppänen läsnä
AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5
1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna
Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65
64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3
4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta
Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 13.09.2017, klo 17:34-18:51 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone 2. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019
AIKA: 17.1.2019 klo 16.35-17.45 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari puheenjohtaja I. varapuheenjohtaja II. varapuheenjohtaja
Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00
SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone
SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemitoimikunta Aika 23.03.2010 klo 19:00-21:00 Paikka Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen
PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.
ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan läsnäolijat, laillisuus ja päätösvaltaisuus. Valitaan pöytäkirjan tarkistajat.
1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.41 19.00 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino
NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva
1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 1.4.2008 kello 18.00 19.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku
Kymenlaakson Osakunta
HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina
PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ).
PÖYTÄKIRJA 1 (5) KUITINMÄEN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.11.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Kuitinmäen koulu, opettajien huone Mika-Erik Walls, puheenjohtaja Erkka Ala-Tauriala Johanna
Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013
Kielellisten palvelujen toimikunta 04.12.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 Pöytäkirjan tarkastajat 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 18.11.2014 tiistai klo 18.00-19.40 Paikka Anttola-talo, Taipaleentie 31 Lisätietoja Kokouksen alussa yhtenäiskoulun rehtori Susanna Savander
Penttala totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi Suomen frisbeegolfliiton kotisivuilla Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Suomen frisbeegolfliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous Sunnuntai 22.10.2017, klo 15 Kuntoutuskeskus Kiipula, auditorio, Kiipulantie 507, 14200 Turenki. Kokouksessa noudatetaan yleistä työjärjestystä.
Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle p tai sähköpostitse
AIKA 28.4.2014 klo 18.00 PAIKKA Säynätsalon pappila, Pappilantie 6, 40900 Säynätsalo Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 16 Työjärjestyksen hyväksyminen
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6 22.5.2018 Kokousaika Tiistai 22.5.2018 klo 20.00 21.17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka
Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84
PÖYTÄKIRJA 82 Nuorisovaltuuston kokous 7.12.2015 AIKA 7.12.2015 klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 84 2 KOKOUKSEN AVAUS... 84
Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet
KOKOUSTIEDOT Aika ti 27.5.2014 klo 13-14.10 Paikka Kaupungintalo, Kirkkokatu 2A, nvh 103 Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Tutkija, yliopisto-opettaja, arkkitehti SAFA, Mukautuva
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo
1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Kokous avattiin ajassa 16.35. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä
Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 AIKA PAIKKA Sivu / 9.6.2014 klo 18.00 (Huom! Muuttunut aika) Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie, 40900 Säynätsalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 27 Kokouksen
Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59
57 Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015 AIKA 10.3.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Esityslista 1/2019
AIKA: 17.1.2019 klo 16.30 - PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela Maria Kylä-Puhju Nuppu Laurila Niklas Mäkelä
RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkeuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 09.06.2015 kello 18.00 19.10 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,
Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja
Aika: 22.5.2011 Kello: 10.12-12.57 Paikka: Hämeenkatu 3 b 2. krs, 33100 Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Anna-Kaisa Välilä Anna Kantola Miia Pietilä Tino Svart Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen
PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 Kirkkoneuvosto 20.07.2011
PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.20 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari x Kantola Pentti x Varapj Kiljunen
Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet
1/5 KOKOUSTIEDOT Aika pe 17.5.2013 klo 13-14.52 Paikka Oulu10, neuvotteluhuone 156 (Os. Torikatu 10, Oulu) Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Risto Vuoria Henna Ukonmaanaho Jouko
Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus
Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus Aika: 23.4.2013 klo 14.30 Paikka: Hotelli Scandic Marski, Helsinki Läsnä: Harri Järvinen puheenjohtaja, 1-7 Lasse Lintilä varapuheenjohtaja, puheenjohtaja
MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kirkkoneuvosto
KIRKKONEUVOSTO Kokous 3/2017 Aika Torstai 9.3.2017 klo 17.30 18.03 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskuksessa Läsnä Poissa Jäsenet Ann-Maarit Joenperä, puheenjohtaja Ari Hartonen Kristiina Häkkänen Panu
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (14 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (14 ) Nuorisoasiain neuvottelukunta 27 25.08.2015 Nuorisoasiain neuvottelukunta 25.08.2015 AIKA 25.08.2015 klo 17:04-19:28 PAIKKA Valtakatu 26, Valtuustosali KÄSITELLYT
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja
Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari
KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,
Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo
1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino
PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki
PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla
Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä
Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Aika, kello 9:00 12:00 Paikka TIEKE, Salomonkatu 17 A, 10.krs Paikalla Vesa Kotilainen Pirjo Ilola Taru Rastas Martti From Kristiina Seppälä Michael Burman Itella,pj, operaattori
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2014 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2014 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantai 3.10.2014 klo 13.00 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Lisätietoja:
Todettiin laillisuus ja päätösvaltaisuus.
LIIKENNEOPETUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (5) TUTKINTOTOIMIKUNTA (8258) TUTKINTOTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika 21.10.2010 kello 13:00 17:30. Paikka Läsnä Poissa Suomen autokoululiitto ry Ratamestarinkatu 11, Helsinki Antero
4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen
SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 8.6.2011 klo 17:00 Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipiste Läsnä: Kalle Heikkinen OP paikalla www.sakky.fi Kari Hännikäinen
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen
Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen