EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2003 TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA
|
|
- Topi Elstelä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA FI
2 Euroopan oikeusasiamies 2004 Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on salli u ei-kaupallisiin ja opetustarkoituksiin, kunhan lähde mainitaan.
3 Tiivistelmä ESIPUHE Vuosikertomus on Euroopan oikeusasiamiehen tärkein julkaisu. Siinä oikeusasiamies antaa Euroopan parlamentille ja kansalaisille selonteon työstään vuoden aikana. Kertomuksessaan oikeusasiamies raportoi keskeiset saavutuksensa niin kantelijoiden kuin muidenkin EU:n kansalaisten ja unionin alueella asuvien kannalta. Kertomus tuo esiin, kuinka tärkeä on oikeusasiamiehen suhde Euroopan parlamen iin. Parlamen i arvioi ja vahvistaa oikeusasiamiehen työn vaiku avuu a, kun se käsi elee oikeusasiamiehen kertomusta ja keskustelee siitä. Parlamen i puolestaan voi hyödyntää oikeusasiamiehen kertomusta vaatiessaan yhteisön toimielimiltä ja laitoksilta vastuullisuu a niiden toiminnassa. Toimielimille ja laitoksille taas vuosikertomus on arvokas itsetutkistelun ja -valvonnan väline, kun se nostaa esille alueita, joilla hallintoa on mahdollista parantaa. Jo a vuosikertomus palvelisi paremmin suurta yleisöä, päätimme tänä vuonna julkaista siitä laajempaa jakelua varten erillisen tiivistelmän. Tiivistelmään on koo u edustava otos vuoden 2003 aikana käsitellyistä tapauksista. Siinä kerrotaan myös oikeusasiamiehen suhteista kansalaisiin ja EU:n toimielimiin sekä muihin oikeusasiamiehiin Euroopassa ja kau a maailman. Tilastotiedot oikeusasiamiehelle tulleista kanteluista, käynnistetyistä tutkimuksista, annetuista neuvoista ja saavutetuista tuloksista on esite y tiiviissä, helppolukuisessa muodossa. Pyrkimyksemme on lisätä oikeusasiamiehen työskentelyn avoimuu a. Samalla kuitenkin haluamme käy ää yhteiset varat parhaalla mahdollisella tavalla ja ympäristöä kunnioi aen. Julkaisemalla oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta tiivistelmän ja rajoi amalla koko kertomuksen painosmäärää uskomme toimivamme kansalaisten parhaaksi. Kokonaisuudessaan vuosikertomus lähetetään edelleen Euroopan parlamentin jäsenille, EU:n toimielimille, laitoksille ja erityisvirastoille, muille oikeusasiamiehille ja Euroopan komission eri yhteistyökumppaneille. Tiivistelmää puolestaan jaetaan paljon laajemmalle lukijakunnalle, muun muassa kansalais-, kulu aja- ja amma ijärjestöille sekä korkeakouluille. Mielestämme tämä on järkevämpää resurssien käy öä. Vuosikertomuksen kokonaisuudessaan jollakin unionin 20 virallisesta kielestä voi tilata Euroopan oikeusasiamiehen toimistosta. Kertomus on saatavilla myös oikeusasiamiehen verkkosivuilla: h p:// P. Nikiforos Diamandouros 3
4
5 Tiivistelmä TIIVISTELMÄ Euroopan oikeusasiamiehen yhdeksäs vuosikertomus Euroopan parlamentille antaa selonteon oikeusasiamiehen toiminnasta vuonna Tämä on ensimmäinen vuosikertomus, jonka esi ää parlamentille P. Nikiforos Diamandouros. Euroopan parlamen i valitsi hänet 15. tammikuuta 2003 Euroopan oikeusasiamieheksi sen jälkeen, kun ensimmäinen Euroopan oikeusasiamies Jacob Söderman oli ilmoi anut päätöksestään jäädä eläkkeelle. Diamandouros aloi i virassaan 1. huhtikuuta Niinpä vuosikertomuksessa esitellään Södermanin toimintaa tammikuun 1. päivästä maaliskuun 31. päivään ja Diamandourosin toimintaa 1. päivästä huhtikuuta vuoden 2003 loppuun. VUOSIKERTOMUKSEN RAKENNE Vuosikertomuksessa on kuusi lukua ja viisi liite ä. Ensimmäinen luku käsi ää oikeusasiamiehen alkusanat, joissa hän kii ää edeltäjäänsä, luo katsauksen vuoden keskeisiin toimiin ja saavutuksiin sekä esi elee tavoi eensa. Toisessa luvussa kerrotaan, miten oikeusasiamies toimii arvioidessaan ja tutkiessaan kanteluita, ja esitetään yleiskatsaus vuonna 2003 tutkituista kanteluista. Kolmas luku on kertomuksen laajin. Siihen on vali u joukko oikeusasiamiehen päätöksiä. Luku käsi ää pääasiassa ratkaisuja kanteluihin. Ne on esite y ensiksi tutkimuksen lopputuloksen ja toiseksi kyseessä olleen toimielimen tai laitoksen mukaan. Tutkimukset, jotka oikeusasiamies on käynnistänyt omasta aloi eestaan tai jäsenvaltioiden oikeusasiamiesten tiedusteluiden perusteella, on esitelty erikseen. Neljännessä luvussa käsitellään suhteita Euroopan unionin muihin toimielimiin ja oikeusasiamiehen osallistumista tarkkailijana Euroopan tulevaisuu a käsi elevään valmistelukuntaan. Viidennessä luvussa esitellään Euroopan oikeusasiamiehen suhteita nykyisten ja tulevien jäsenvaltioiden kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin oikeusasiamiehiin. Kuudennessa luvussa käsitellään tiedotustoimintaa. Luku on jae u viiteen osaan. Niissä esitellään vuoden kohokohtia, konferensseja ja tapaamisia nykyisissä ja tulevissa jäsenvaltiossa sekä muita tapahtumia, kuten vierailijaryhmille järjeste yjä luentoja, suhteita tiedotusvälineisiin ja verkkoviestintää. Lii eessä A on tilastotietoja Euroopan oikeusasiamiehen toiminnasta vuonna Lii eissä B ja C on yksityiskohtaisia tietoja oikeusasiamiehen talousarviosta ja henkilöstöstä. Liite D käs ää hakemistot kolmannen luvun päätöksistä jaoteltuina tapauksen numeron, aiheen ja väitetyn hallinnollisen epäkohdan mukaan. Lii eessä E on tietoja oikeusasiamiehen valitsemisesta. YHTEENVETO Euroopan oikeusasiamiehen toimenkuva Euroopan oikeusasiamiehen toimi peruste iin Maastrichtin sopimuksella osana Euroopan unionin kansalaisuu a. Euroopan oikeusasiamies tutkii hallinnollisia epäkohtia yhteisön toimielinten ja laitosten toiminnassa lukuun o ama a Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 5
6 Tiivistelmä ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toimintaa lainkäy öeliminä. Oikeusasiamies on määritellyt hallinnollisen epäkohdan siten, e ä se käsi ää ihmisoikeuksien kunnioi amisen sekä oikeusvaltion ja hyvän hallinnon periaa eiden nouda amisen. Euroopan parlamen i on hyväksynyt määritelmän. Oikeusasiamies tutkii yksityishenkilöiden, yhtiöiden ja yhdistysten tekemiä kanteluita ja käynnistää lisäksi tutkimuksia omasta aloi eestaan. Hän pyrkii myös lisäämään kansalaisten vaikutusvaltaa tiedo amalla kansalaisille heidän oikeuksistaan sekä siitä, miten he voivat käy ää niitä. Kantelut ja tutkimukset vuonna 2003 Vuonna 2003 oikeusasiamiehelle tuli kanteluita yhteensä 2 436, mikä on 10 prosen ia enemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäys johtui osi ain pyrkimyksistä tiedo aa kansalaisille heidän oikeuksistaan. Lähes puolet kanteluista tuli oikeusasiamiehelle sähköisesti joko sähköpostitse tai käy äen kantelulomake a, joka on oikeusasiamiehen verkkosivuilla. Lähes 70 prosentissa tapauksista oikeusasiamies pystyi au amaan kantelijaa joko käynnistämällä tutkimukset, väli ämällä asian toimivaltaiselle elimelle tai neuvomalla kantelijalle, kenen puoleen tämän kanna aisi kääntyä löytääkseen ongelmaansa sopivan ratkaisun mahdollisimman nopeasti. Vuoden aikana käynniste iin kaiken kaikkiaan 253 uu a tutkimusta. Oikeusasiamies vastasi myös lukuisiin tiedusteluihin. Niistä oli lähete y sähköpostitse. Tutkimusten tulokset Oikeusasiamies teki tutkimustensa perustella päätöksen 180 tapauksessa. Vuosikertomuksen kolmanteen lukuun on vali u päätöksiä, jotka havainnollistavat, millaisia asioita on tutki u, millaiseen tulokseen tutkimukset ovat johtaneet ja mitä toimielimiä tai laitoksia kantelut ovat koskeneet. Käytännön syistä vuosikertomukseen on ote u vain sellaisia päätöksiä, jotka sisältävät uusia oikeudellisia seikkoja, uusia tietoja oikeusasiamiehen toimivallasta tai mene elyistä taikka yleisesti merki äviä tai kiinnostavia asioita. Kaikki oikeusasiamiehen päätökset julkaistaan oikeusasiamiehen kotisivuilla (h p:// kantelun alkuperäisellä kielellä ja englanniksi lukuun o ama a joitain luo amuksellisia tapauksia, joista asianosaisiin vii aavia tietoja ei voida poistaa tyydy ävällä tavalla. Ei hallinnollista epäkohtaa Oikeusasiamiehen tutkimusten perusteella 87 tapauksessa ei tullut ilmi hallinnollista epäkohtaa. Tällainen tulos ei ole aina kielteinen kantelijan kannalta, sillä kantelija hyötyy ainakin saadessaan täydellisen selvityksen asianosaiselta toimielimeltä tai laitokselta sen toiminnasta. Esimerkkejä: Kantelija, joka pyysi neuvostolta Eurooppa-valmistelukunnan asiakirjoja, hyväksyi neuvoston selityksen, e ä neuvostolla ei ollut kyseisiä asiakirjoja hallussaan. Kantelijan mielestä oli myös hyödyllistä, e ä neuvosto selvi i institutionaalista suhde aan valmistelukuntaan. Kantelu johti lopulta siihen, e ä Eurooppa-valmistelukunnan puheenjohtajiston esityslistat ja pöytäkirjat julkaistiin valmistelukunnan verkkosivuilla heti valmistelukunnan työn pääty yä (1795/2002/ IJH). Tilintarkastustuomioistuin myönsi, e ä kantelijan asiakirjapyyntöä ei ollut käsitelty nouda aen sääntöjä asiakirjojen julkisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin pyysi kantelijaa toimi amaan yksityiskohtaisen selvityksen tarvitsemistaan tiedoista ja lupasi käsitellä pyynnön sääntöjen mukaisesti (1117/2003GG). Kantelija kiinni i Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) huomion väite yihin väärinkäytöksiin unionin rahoi amassa hankkeessa. OLAF tutki asiaa, mu a ei ilmoi anut tutkinnan tuloksista kantelijalle. Tämä kääntyi oikeusasiamiehen puoleen. Oikeusasiamiehen tutkimuksen aikana OLAF ilmoi i kantelijalle tutkintansa tulokset (1625/2002/IJH). 6
7 Tiivistelmä Toimielin sopi asian Oikeusasiamiehen tutkimusten tuloksena 48 tapauksessa asianosainen toimielin tai laitos sopi asian kantelijaa tyydy ävällä tavalla. Esimerkkejä: Oikeusasiamiehelle tehtiin Tukholman yliopiston puolesta kantelu. Sen seurauksena komissio suori i tutkimushankkeeseen luvatun loppumaksun, pahoi eli maksun viivästymistä ja suostui maksamaan korkoa. Komissio vakuu i lisäksi oikeusasiamiehelle, e ä rahoitusmene ely, jonka johdosta viivästys oli tapahtunut, toimi nyt tyydy ävällä tavalla (1173/2003/(TN)IJH). Alihankkijalle makse iin tämän palveluista sen jälkeen, kun oikeusasiamies oli puu unut asiaan. Komissio seli i, e ei se voinut maksaa hankkeeseen osallistuvalle sopimuksen pääosapuolelle, koska pääosapuolen toimi amassa loppuraportissa oli ongelmia. Heti kun sopimuksen pääosapuoli oli toimi anut loppuraportin korja una, komissio suori i loppumaksun. Sopimuksen pääosapuoli maksoi tämän jälkeen alihankkijalle, joka kii i oikeusasiamiestä avusta (1960/2002/JMA). Sovintoratkaisut Oikeusasiamies eroaa tuomioistuimesta muun muassa siinä, e ä hänellä on mahdollisuus sovi eluun. Sovi elu voi johtaa myönteiseen lopputulokseen, joka tyydy ää molempia osapuolia. Jos oikeusasiamies toteaa, e ä asiassa on tullut ilmi hallinnollinen epäkohta, hän pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan sovintoratkaisuun. Sovintoratkaisuna hän voi ehdo aa, e ä toimielin tarjoaa kantelijalle korvauksen ilman, e ä toimielin väl ämä ä tunnustaisi vastuuvelvollisuutensa tai e ä asiasta muodostuisi ennakkotapaus. Vuoden 2003 lopussa seitsemän ehdotusta sovintoratkaisuksi oli edelleen harki avina, mu a neljä oli saatu päätökseen vuoden aikana. Näitä olivat seuraavat tapaukset: Komissio suostui maksamaan ylimääräisen ex gratia -korvauksen kantelijalle tapauksen poikkeuksellisen luonteen vuoksi, vaikka komissio katsoikin, e ä se ei lain mukaan ollut velvollinen siihen. Kantelija oli työskennellyt komissiossa ja väi i, e ei komissio ollut maksanut hänelle kuuluvaa sihteeristökorvausta kokonaisuudessaan (1166/2002/(SM)IJH). Komissio suostui tarkistamaan päätöstään vaatia erästä saksalaista yhdistystä palau amaan yli euroa sille myönnetystä avustuksesta. Komissio ilmoi i tuomioistuimen ulkopuolisessa lopullisessa sovi elumene elyssä olevansa halukas perumaan vaatimuksensa, mikäli voitiin osoi aa, e ä varat oli käyte y hankkeen lopullisten edunsaajien kokonaisedun mukaisesti. Yhdistys pysyi kannassaan, e ä se ei ollut rikkonut sopimusta. Yhdistyksen mukaan kantelussa oli päästy sovintoratkaisuun (0548/2002/GG). Krii iset huomautukset Jos sovintoratkaisu on mahdoton, oikeusasiamies voi pää ää asian käsi elyn krii iseen huomautukseen tai antaa suositusluonnoksen. Krii inen huomautus annetaan, jos hallinnollisella epäkohdalla ei näytä olevan yleistä merkitystä, jos asianosainen toimielin ei enää pysty korjaamaan asiaa eikä oikeusasiamies katso jatkotoimien olevan aiheellisia. Vuoden 2003 aikana anne iin kaksikymmentä krii istä huomautusta. Esimerkiksi: Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) julkaisi lehdistötiedo een, johon sisältyi lahjontasyytöksiä. Niiden voitiin todennäköisesti ymmärtää kohdistuvan erääseen toimi ajaan. Toimi aja kanteli asiasta oikeusasiamiehelle. Tämä oli sitä mieltä, e ä OLAFin toiminta oli ollut suhteetonta, koska väi eillä ei ollut rii ävää asiaperustaa, joka olisi voitu tarkistaa julkisesti. Oikeusasiamies katsoi lopuksi, e ä krii inen huomautus voisi olla kantelijaa tyydy ävä ratkaisu (1840/2002/GG). Kantelijan sopimus Euroopan unionin poliisioperaatiossa Sarajevossa oli sano u irti väitetyn rikkomuksen perusteella. Oikeusasiamies oli sitä mieltä, e ä oli neuvoston vastuulla varmistaa, e ä poliisioperaation toiminnassa noudate iin oikeusvaltion periaa eita ja kunnioite iin perusoikeuksia. Kantelijan perusoikeuksia oli louka u, kun hänelle ei ollut anne u mahdollisuu a tuoda esiin omaa näkemystään oletetuista tosiseikoista. Koska sopimus 7
8 Tiivistelmä oli sano u irti yli vuosi si en, ei ollut tarkoituksenmukaista ehdo aa sovintoratkaisua. Oikeusasiamies lope i siksi tapauksen käsi elyn antamalla krii isen huomautuksen (1200/2003/ OV). Oikeusasiamies arvosteli Euroopan parlamen ia siitä, e ä se ei ollut nouda anut velvollisuu aan olla kohtelias suhteessaan yleisöön. Arvostelu koski sähköpostiviestiä, joka oli lähete y vastauksena erästä tarjouskilpailua koskevaan tiedusteluun. Kantelija oli väi änyt, e ä sähköpostin sävy oli asiaton ja antoi omahyväisen vaikutelman (1565/2002/GG). Suositusluonnokset Jos tapauksessa ilmennyt hallinnollinen epäkohta on erityisen vakava tai yleisesti merki ävä tai toimielimen on edelleen mahdollista korjata epäkohta, oikeusasiamies antaa suositusluonnoksen. Asianosaisen toimielimen tai laitoksen on anne ava oikeusasiamiehelle vastauksena yksityiskohtainen lausunto kolmen kuukauden kuluessa. Vuonna 2003 anne iin yhdeksän uu a suositusluonnosta. Näistä neljän lopputulos ei ollut selvillä vielä vuoden loppuun mennessä. Toimielimet olivat kuitenkin hyväksyneet niistä kolme sekä kaksi vuodelta Esimerkki: Kantelija ei saanut vaadi ua vähimmäispistemäärää neuvoston järjestämän kilpailun kirjallisessa kokeessa. Kun neuvosto kieltäytyi antamasta kantelijalle tämän korja ua koepaperia, kantelija kääntyi oikeusasiamiehen puoleen. Tutkimuksen perusteella oikeusasiamies antoi suositusluonnoksen, e ä neuvosto antaisi kantelijalle korjatun koepaperin. Neuvosto hyväksyi tämän. Näin neuvosto nouda i samaa käytäntöä kuin komissio ja parlamen i, jotka suostuivat vuosina 1999 ja 2000 antamaan hakijoille näiden korjatut koepaperit (2097/2002/GG). Oikeusasiamiehen omasta aloi eesta käynnistetyt tutkimukset Vuoden aikana saatiin myönteisin tuloksin päätökseen kaksi tutkimusta, jotka oikeusasiamies oli käynnistänyt omasta aloi eestaan: Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto pyörsi päätöksensä jä ää eräs Kyproksen kansalainen virkakilpailun ulkopuolelle, kun tämä oli kannellut oikeusasiamiehelle sähköisessä ilmoi autumisjärjestelmässä ilmenneistä teknisistä ongelmista. Oikeusasiamies käynnisti tutkimuksen omasta aloi eestaan, koska kantelija ei ollut unionin jäsenvaltion kansalainen eikä asunut unionin alueella (OI/4/2003/ADB). Komissio suostui o amaan käy öön uuden mene elytavan: se ilmoi aa tarjouskilpailussa hylä yjen tarjousten esi äjille nopeasti asiasta ja jä ää rii ävästi aikaa ennen sopimuksen allekirjoi amista. Näin tarjouksen jä äneet voivat tiedustella, millä perustein päätös oli tehty, ja hakea muutosta päätökseen oikeusteitse. Uusi mene elytapa on esitelty 3. heinäkuuta 2003 annetussa komission tiedonannossa. Oikeusasiamiehen mielestä uusi mene elytapa on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen. Oikeusasiamies ehdo i, e ä komissio ilmoi aisi järjestelmällisesti kaikille hylätyn tarjouksen esi äneille näiden oikeudesta hakea muutosta päätökseen (OI/2/2002/IJH). Vuonna 2003 oikeusasiamies käynnisti omasta aloi eestaan viisi tutkimusta, joista neljä oli edelleen kesken vuoden lopussa. Kaksi tutkimusta perustuu kanteluihin, joissa ilmeni mahdollinen järjestelmään lii yvä ongelma. Ensimmäinen tutkimus koskee sisäisiä riitojenratkaisumene elyjä, jotka ovat komissiota avustavien kansallisten asiantuntijoiden käytössä. Toinen tutkimus koskee komission toimintaa hyvän hallintotavan edistämiseksi Eurooppa-kouluissa. Kolmas omasta aloi eesta käynniste y tutkimus mahdollisesta järjestelmään lii yvästä ongelmasta koskee sitä, millaisiin toimenpiteisiin komissio on ryhtynyt varmistaakseen, e ei vammaisia syrjitä heidän ja komission välisissä suhteissa. Suhteet Euroopan unionin muihin toimielimiin Voidakseen saavu aa myönteisiä tuloksia työssään oikeusasiamies on kehi änyt rakentavat suhteet Euroopan unionin toimielinten ja laitosten kanssa. Vuonna 2003 oikeusasiamies tapasi jäseniä ja 8
9 Tiivistelmä virkamiehiä kahdeksasta toimielimestä, muiden muassa parlamentin puhemiehen, yhteisöjen tuomioistuimen presidentin, Euroopan investointipankin pääjohtajan, tilintarkastustuomioistuime n presidentin, komission jäsenet ja komission pääjohtajat. Tapaamisissa oikeusasiamies korosti, e ä hänen tehtävänään on sovi elu ja e ä sovintoratkaisut ovat myönteinen tulos niin kantelijalle kuin asianosaiselle toimielimelle tai laitokselle. Toimielinten ja laitosten aktiivinen yhteistyö on olennaista myös, jo a varmistetaan, e ä jokainen, jolla voisi olla aihe a kannella oikeusasiamiehelle, saa tietoja tästä oikeudestaan ja siitä, miten hän voi tätä oikeu aan käy ää. Komissio vastasi myönteisesti oikeusasiamiehen ehdotukseen, e ä se lisäisi tällaisen tiedon jakamista avustusten ja tukien hakijoille ja saajille, ja ilmoi i aloi avansa vastikään annetussa tiedonannossa 1 tarkoitetuista avustuksista. Oikeusasiamiehellä on Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunnan kanssa tiivis ja tehokas työsuhde, ja yhteistyökumppanit siirtävät tapauksia molemmin puolin toistensa käsiteltäväksi aina, kun on aihe a. Oikeusasiamies myös ilmoi aa kantelijoille usein mahdollisuudesta esi ää vetoomus Euroopan parlamentille erityisesti, jos kantelija haluaa muutosta yhteisön lainsäädäntöön tai toimintaan. Oikeusasiamies osallistui aktiivisesti Euroopan tulevaisuu a käsi elevän valmistelukunnan toimintaan varmistaakseen, e ä kansalaisoikeudet saavat keskeisen aseman ehdotuksessa sopimukseksi Euroopan perustuslaista. Söderman puolsi virkakautensa aikana onnistuneesti perusoikeuskirjan sisälly ämistä Euroopan perustuslaista tehtyyn sopimusehdotukseen, ja sekä hän e ä Diamandouros vaativat oikeusasiamiesten aseman ja muiden tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisten oikaisukeinojen nimenomaista tunnustamista. Vaikka tätä tavoite a ei saavute u vuonna 2003, oikeusasiamies aikoo jatkossakin kiinni ää siihen erityistä huomiota ja tehdä sisukkaasti töitä, jo a kyseiset asiat sisällytetään lopulliseen perustuslakitekstiin. Yhteistyö Euroopassa toimivien oikeusasiamiesten kanssa Euroopan oikeusasiamies tekee Euroopassa yhteistyötä oikeusasiamiesten ja vastaavien laitosten laajan yhteysverkoston kanssa. Verkosto ka aa nyt 90 virastoa 30 maassa. Siihen kuuluu Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisten ja alueellisten oikeusasiamiesten virastoja sekä unioniin lii yvien valtioiden ja Norjan ja Islannin kansallisten oikeusasiamiesten virastot. Yhteistyö verkoston välityksellä koskee sekä kanteluiden käsi elyä e ä tiedo amista kansalaisille. Monet kantelijat kääntyvät Euroopan oikeusasiamiehen puoleen, kun heillä on ongelmia valtionhallinnon tai alue- tai paikallishallinnon kanssa. Tällaiset kantelut eivät kuulu Euroopan oikeusasiamiehen toimivaltaan. Sen sijaan kyseisen valtion oikeusasiamies voi monissa tapauksissa tarjota tehokkaan avun. Euroopan oikeusasiamies siirtää tapaukset suoraan kansallisille ja alueellisille oikeusasiamiehille, jos mahdollista, tai antaa kantelijaa sopivia neuvoja. Verkostoon kuuluvien oikeusasiamiesten on myös helppo tiedo aa kansalaisille oikeuksista, joita heillä on unionin lainsäädännön perusteella, sekä siitä, miten he voivat käy ää ja puolustaa oikeuksiaan. Vuonna 2003 yhteistyötä tiiviste iin, ja jäsenvaltioiden kansallisten ja alueellisten oikeusasiamiesten sekä ehdokasvaltioiden kansallisten oikeusasiamiesten välillä järjeste iin tapaamisia. Euroopan oikeusasiamies ja Kreikan oikeusasiamies järjestivät yhdessä neljännen Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisten oikeusasiamiesten ja vastaavien laitosten seminaarin huhtikuussa Ateenassa. Seminaarin aiheena oli Oikeusasiamiehet ja oikeuksien suojelu Euroopan unionissa. Euroopan parlamen ia edusti vetoomusvaliokunnan puheenjohtaja Vitaliano Gemelli. Euroopan oikeusasiamiehen toimiston edustajat osallistuivat neljänteen Euroopan unionin alueellisten oikeusasiamiesten ja vastaavien laitosten tapaamiseen Valenciassa huhtikuussa. Tapaamista isännöi Valencian alueellinen oikeusasiamies, Sindic de Greuges de Valencia. Keskustelujen aiheena olivat Euroopan tulevaisuus, maahanmuu o- ja turvapaikkapolitiikka sekä ympäristönsuojelu. Euroopan oikeusasiamies osallistui toukokuussa Varsovassa yhdessä ehdokasvaltioiden kansallisten 1 Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille Ehdotus perussäädöksistä avustuksille, jotka kuuluvat tällä hetkellä komission hallinnollisen autonomian tai sen institutionaalisten erioikeuksien piiriin (KOM(2003) 274 lopullinen). 9
10 Tiivistelmä oikeusasiamiesten kanssa konferenssiin, jonka järjesti Puolan oikeusasiamies Andrzej Zoll. Konferenssin aiheena oli Oikeusasiamies ja Euroopan unionin lainsäädäntö. Euroopan oikeusasiamiehen verkostoon kuuluvat myös yhteyshenkilöt, jotka on nime y jokaisessa kansallisen oikeusasiamiehen virastossa ja joihin verkoston muut jäsenet voivat o aa yhtey ä. Joulukuussa 2003 yhteyshenkilöt kokoontuivat yhteen Strasbourgissa keskustelemaan aiheesta Euroopan laajuista tiedotusta, neuvonantoa ja oikeu a kaikille. Tämä oli ensimmäinen tapaaminen, johon osallistui yhteyshenkilöitä vuonna 2004 unioniin lii yvistä kymmenestä maasta. Tapaamisten välillä yhteysverkosto toimii Euroopan oikeusasiamiehen perustamien kolmen tiedotuskanavan avulla. Nämä ovat European Ombudsmen Newsle er (kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, joka tehdään yhdessä kansainvälisen oikeusasiamiesinstituutin Euroopan alueen kanssa), Ombudsman Daily News (Euroopan oikeusasiamiehen tuo ama sähköinen uutispalvelu) ja vuorovaiku einen Internet-huippukokous. Yhteys kansalaisiin Oleellinen osa oikeusasiamiehen työtä on lähestyä kansalaisia ja tiedo aa heille heidän oikeuksistaan, myös oikeudesta tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle. Toukokuun 2003 lopussa oikeusasiamies ilmoi i aikeistaan vierailla kaikissa kymmenessä ehdokasvaltiossa ennen 1. toukokuuta 2004, jolloin laajentuminen tapahtuu, sekä mahdollisimman monessa jäsenvaltiossa. Vuoden 2003 loppuun mennessä oikeusasiamies oli vieraillut 11 nykyisessä jäsenvaltiossa ja viidessä tulevassa jäsenvaltiossa. Vierailujensa aikana hän tapasi virkamiehiä ja esi eli toimintaansa kansalaisjärjestöille, kauppakamareille, yliopistojen opiskelijoille, toimi ajille ja muille asiasta kiinnostuneille kansalaisille. Yhteistyö kyseisten maiden kansallisten oikeusasiamiesten virastojen sekä Euroopan parlamentin ja Euroopan komission edustustojen kanssa oli eri äin tärkeää vierailujen onnistumisen kannalta. Oikeusasiamies ja hänen alaisensa puhuivat vuonna 2003 lisäksi yhteensä 80 konferenssissa, tapaamisessa ja ryhmätilaisuudessa joka puolella unionia. Kutsut olivat tulleet alueellisilta virastoilta, eturyhmiltä, eurooppalaisilta instituuteilta, yliopistoilta ja kansalaisjärjestöiltä. Tapaamisissa voitiin esitellä oikeusasiamiehen työtä yhtälailla mahdollisille kantelujen tekijöille kuin asiasta kiinnostuneille kansalaisille. Euroopan oikeusasiamiehen työstä jae iin vuoden aikana runsaasti aineistoa etenkin Euroopan parlamentin järjestämänä avoimien ovien päivänä toukokuussa. Tietoa oli saatavilla myös oikeusasiamiehen kotisivuilla, jonne lisä iin säännöllisin väliajoin päätöksiä, lehdistötiedo eita, tilastotietoja ja yksityiskohtia oikeusasiamiehen tiedotustoiminnasta. Oikeusasiamies jatkoi rakentavien suhteiden kehi ämistä tiedotusvälineisiin. Hän piti kuusi lehdistötapaamista ja kahdeksan lehdistötilaisuu a, joissa hän esi eli ja havainnollisti työtään. Oikeusasiamiestä haasta eli kaiken kaikkiaan 45 toimi ajaa Strasbourgissa ja Brysselissä sekä hänen virallisilla vierailuillaan jäsenvaltioissa ja ehdokasvaltioissa. Lehdistötiedo eita julkaistiin keskimäärin joka seitsemäs arkipäivä. Tarkoituksena oli kiinni ää huomiota oikeusasiamiehen päätöksiin ja tiedotustoimintaan. Toimi ajat pyysivät läpi vuoden tietoja oikeusasiamiehen työstä, ja pyynnöt käsiteltiin aina nopeasti. Sisäinen kehitys Vuoden aikana oikeusasiamies valmistautui perusteellisesti laajentumiseen, jo a hän voisi palvella tehokkaasti 25 jäsenvaltion kansalaisia 21:llä perustamissopimuksen kielellä 1. päivästä toukokuuta 2004 alkaen. Vuonna 2002 hyväksytyn monivuotisen talousarviosuunnitelman mukaan laajentumiseen lii yviä uusia virkoja perustetaan vaihei ain vuosina Virkojen määrää lisä iin vuonna 2002 olleista 27 virasta 31 virkaan vuonna Joulukuussa 2003 budje ivallan käy äjien hyväksymän vuoden 2004 talousarvion mukaan virkoja lisätään edelleen 38:aan. 10
11 Tiivistelmä Vuoden aikana ryhdy iin tarkistamaan toimiston organisaatiorakenne a ja henkilöstöresurssien hyödyntämistä. Oikeusasiamies käynnisti samoin merki ävän tietotekniikkajärjestelmän ja kantelut käsi ävän tietokannan uudistuksen. Näiden aloi eiden tarkoituksena on taata toimistolle keinot selviytyä odote avissa olevasta kantelujen määrän kasvusta ja lisätä kansalaisille tarjo avien palvelujen laatua ja tehokkuu a. 11
12 Tilastotietoja TILASTOTIETOJA OIKEUSASIAMIEHEN TYÖSTÄ VUONNA VUODEN 2003 AIKANA TUTKITUT TAPAUKSET 1.1 TAPAUSTEN KOKONAISMÄÄRÄ VUONNA kantelut ja tutkimukset, joita ei ollut päätetty vuonna 2003 saapuneet kantelut 2436 tutkimukset oikeusasiamiehen omasta aloitteesta Kantelujen määrän kasvu vuosina Näistä yksi oli oikeusasiamiehen omasta aloi eesta käynniste y tutkimus ja 109 tutki avaksi ote uja kanteluita. 12
13 Tilastotietoja 1.2 TUTKITTAVAKSI OTTAMISTA KOSKEVA KÄSITTELY SAATETTU LOPPUUN...95% 1.3 KANTELUJEN LUOKITTELU Oikeusasiamiehen soveltaman toimintatavan mukaan KÄYNNISTETYT TUTKIMUKSET 248 NEUVONTA % 2% SIIRROT 38 55% 33% EI MAHDOLLISTA KÄSITELLÄ Oikeusasiamiehen toimivallan mukaan 25% 75% Toimivaltaan kuuluneet kantelut Toimivallan ulkopuolelle jääneet 13
14 Tilastotietoja Toimivallan ulkopuolelle jääneet kantelut 0,2% 5,6% 1,8% Kantelu ei koske hallinnollista epäkohtaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lainkäyttöeliminä Kantelu ei koske unionin toimielintä tai laitosta Kantelijalla ei ole kanteluoikeutta 92,4% Toimivaltaan kuuluneet kantelut Kantelut, jotka voitiin Kantelut, joita ei voitu ottaa tutkittavaksi ottaa tutkittavaksi 26,6% 0,4% 1,2% 6,5% 26,9% 2,3% 73,4% 62,7% Tutkimuksen käynnistämiselle ei perusteita tai perusteet eivät riittäviä Tutkimus käynnistetty Tekijä/kohde epäselvä Aikaraja ylittynyt Edeltäviä hallinnollisia menettelyjä ei käytetty loppuun Sisäisiä keinoja ei käytetty loppuun henkilöstöasioissa Epäilyksenalaisia väitteitä käsitellään tai on käsitelty oikeudenkäynnissä Tapausta käsitellään tai sen käsittely on saatu päätökseen tuomioistuimessa 14
15 Tilastotietoja 2 SIIRROT JA NEUVONTA 26% 11% 14% 3% 46% Kantelijaa kehotettu kääntymään kansallisen tai alueellisen oikeusasiamiehen puoleen tai esittämään vetoomus (616) Kantelijaa kehotettu kääntymään Euroopan komission puoleen (189) Kantelijaa kehotettu esittämään vetoomus Euroopan parlamentille (143) Kantelijaa kehotettu kääntymään jonkin muun elimen puoleen (341) Siirrot (38) Euroopan parlamentille (6) Euroopan komissiolle (7) kansalliselle tai alueelliselle oikeusasiamiehelle (25) 15
16 Tilastotietoja 3 VUODEN 2003 AIKANA KÄYNNISTETYT TUTKIMUKSET 363 Vuonna 2003 Euroopan oikeusasiamies tutki 363 tapausta. Niistä 253 oli tapauksia, joiden tutkinta käynniste iin vuonna 2003 (viisi näistä käynniste iin oikeusasiamiehen omasta aloi eesta) ja 110 oli tapauksia, joiden tutkintaa ei ollut pääte y TOIMIELIMET JA LAITOKSET TUTKIMUSTEN KOHTEENA 2 Euroopan komissio (245) 66,9% 10,7% Euroopan parlamentti (39) 9,8% 7,1% 5,5% Euroopan unionin neuvosto (20) Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto (26) Muut (36) Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 7 Euroopan yhteisöjen tilintarkastustuomioistuin 6 Euroopan petostentorjuntavirasto 6 Euroopan keskuspankki 4 Alueiden komitea 3 Euroopan yhteisöjen talous- ja sosiaalikomitea 2 Euroopan lääkearviointivirasto 1 yliopistollinen Eurooppa-instituutti 1 Euroopan investointipankki 1 Europol 1 Eurooppa-valmistelukunta 1 Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö 1 Euroopan ympäristökeskus 1 Euroopan jälleenrakennusvirasto 1 2 Jotkut tapaukset koskevat kahta tai useampaa toimielintä tai laitosta. 16
17 Tilastotietoja 3.2 VÄITETYN HALLINNOLLISEN EPÄKOHDAN TYYPPI (Joissakin kanteluissa voidaan mainita kaksi hallinnollista epäkohtaa) Oikeudellinen virhe (4,5 %) Laiminlyönti velvollisuuksien täyttämisen varmistamisessa artikla (4,5 %) Huolimattomuus (5 %) Menettelyvirhe (10 %) 33 Vältettävissä oleva viivästys (10 %) 37 Muu hallinnollinen epäkohta (11 %) 39 Syrjintä (12 %) 48 Epäoikeudenmukaisuus, vallan väärinkäyttö (15 %) Tiedottamisen tai avoimuuden puute, kieltäytyminen tiedon antamisesta (28 %) EHDOTUKSET SOVINTORATKAISUUN PÄÄSEMISEKSI JA SUOSITUSLUONNOKSET VUONNA 2003 ehdotukset sovintoratkaisuun pääsemiseksi 18 suositusluonnokset 9 17
18 Tilastotietoja 3.4 PERUSTELTUUN PÄÄTÖKSEEN PÄÄTTYNEET TUTKIMUKSET (Tutkimus voi pää yä yhdestä tai useammasta seuraavista syistä) ei hallinnollista epäkohtaa (87) 2,7% 2,2% 1,1% 2,7% 7,1% toimielin sopi asian (48) kriittinen huomautus toimielimelle (20) muu (13) 26,1% 47,3% kantelija perui kantelun (5) toimielin hyväksyi suositusluonnoksen (5) 10,9% sovintoratkaisu (4) erityiskertomus (2) 4 VUONNA 2003 REKISTERÖITYJEN KANTELUJEN ALKUPERÄ 4.1 KANTELUJEN LÄHDE yritykset ja yhdistykset 7% yksityiset kansalaiset 93% 3 Näistä kaksi käynniste y oikeusasiamiehen omasta aloi eesta. 18
19 Tilastotietoja 4.2 KANTELUJEN JAKAUTUMINEN MAITTAIN Maa Kantelujen Osuus Osuus määrä kanteluista % EU:n väestöstä % Luxemburg ,1 Suomi ,3 Belgia ,7 Portugali ,6 Kreikka ,8 Espanja ,6 Irlanti ,9 Alankomaat Itävalta , ,6 Ruotsi ,4 Saksa ,9 Tanska ,4 Italia ,4 Yhdistynyt kuningaskunta ,7 Muut
20 Euroopan Oikeusasiamiehen yhteystiedot EUROOPAN OIKEUSASIAMIEHEN YHTEYSTIEDOT OSOITE Euroopan oikeusasiamies 1, avenue du Président Robert Schuman B.P Strasbourg Cedex France PUHELIN FAKSI SÄHKÖPOSTI euro-ombudsman@europarl.eu.int VERKKOSIVUT h p:// 20
21
22 Julkaisutoimisto Publications.eu.int
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2003 ISSN 1680-3833 FI Euroopan oikeusasiamies 2004 Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on salli u ei-kaupallisiin ja opetustarkoituksiin, kunhan lähde mainitaan.
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES Euroopan oikeusasiamies tutkii unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnassa ilmenneitä hallinnollisia epäkohtia. Hän voi ryhtyä tutkimuksiin omasta aloitteestaan tai unionin
ISSN EUROOPAN OIKEUSASIAMIES
ISSN 1680-3833 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS2004 FI EUROOPAN OIKEUSASIAMIES 2004 VUOSIKERTOMUS Euroopan oikeusasiamies 2005 Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on salli u ei-kaupallisiin ja
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES
ISSN 1830-3315 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS2004 TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA FI EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS2004 TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA PRINTED IN BELGIUM PAINETTU KLOORIVALKAISEMATTOMALLE
ISSN vuosikertomus 2006 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA ISSN 1830-3315 FI vuosikertomus 2006 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA vuosikertomus 2006 Euroopan oikeusasiamies 2007 Kaikki
EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN
ISSN EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2005
ISSN 1680-3833 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2005 10. JUHLAVUOSI 1995 2005 FI EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2005 Euroopan oikeusasiamies 2006 Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta
EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)
EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES
ISSN 1830-3315 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES V U O S I K E R T O M U S 2 0 0 7 TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA FI E U R O O P A N O I K E U S A S I A M I E S V U O S I K E R T O M U S 2 0 0 7 TIIVISTELMÄ JA
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES ISSN vuosikertomus 2006
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES ISSN 1680-3833 FI vuosikertomus 2006 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES vuosikertomus 2006 Euroopan oikeusasiamies 2007 Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on salli u ei-kaupallisiin ja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta
8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.
Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen
P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS. (komission esittämä)
FI ECFIN/294/00-EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3. toukokuuta 2000 KOM(2000) 274 lopull. Ehdotus: Perustamissopimuksen 122 artiklan 2 kohdan mukainen NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisen rahan käyttöönottamiseksi
Euroopan oikeusasiamies
Euroopan oikeusasiamies Yleiskatsaus 2011 FI Arvoisa lukija, Tervetuloa tutustumaan Euroopan oikeusasiamiehen Yleiskatsaukseen 2011. Tässä julkaisussa kerrotaan oikeusasiamiehen toimiston viime vuoden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2150(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Vetoomusvaliokunta 2016/2150(INI) 25.7.2016 MIETINTÖLUONNOS Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2015 (2016/2150(INI)) Vetoomusvaliokunta Esittelijä: Notis Marias
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2000
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2000 http://www.euro-ombudsman.eu.int FI Valokuvat (ellei toisin mainittu), ulkoasu ja painatus: Euroopan parlamentin yksiköt. Nicole Fontaine Strasbourg, huhtikuu
Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
Euroopan oikeusasiamies Yleiskatsaus 2012
Euroopan oikeusasiamies Yleiskatsaus 2012 FI Arvoisa lukija, Tervetuloa tutustumaan oikeusasiamiehen Yleiskatsaukseen 2012, jossa kerrotaan viime vuoden toiminnan merkittävimmistä tuloksista ja esitellään
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2049(INI) Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2011 (2012/2049(INI))
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 2012/2049(INI) 9.7.2012 MIETINTÖLUONNOS Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2011 (2012/2049(INI)) Vetoomusvaliokunta Esittelijä: Erminia Mazzoni
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin
OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
Euroopan oikeusasiamies VUOSIKERTOMUS
Euroopan oikeusasiamies VUOSIKERTOMUS 1999 Fi Euroopan oikeusasiamies VUOSIKERTOMUS 1999 Fiv Strasbourg, huhtikuu 2000 Nicole Fontaine Euroopan parlamentin puhemies rue Wiertz B - 1047 Bryssel Arvoisa
Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa
Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön
NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA
NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.9.2012 2011/2275(INI) MIETINTÖLUONNOS 28. vuosikertomuksesta EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2010) (2011/2275(INI)) Oikeudellisten
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2059(INI) Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2009 (2010/2059(INI))
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 25.6.2010 2010/2059(INI) MIETINTÖLUONNOS Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2009 (2010/2059(INI)) Vetoomusvaliokunta Esittelijä: Mariya Nedelcheva
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan
L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti
L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston
Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2011 (16.02) (OR. en) 6387/11 FREMP 13 JAI 101 COHOM 44 JUSTCIV 19 JURINFO 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Coreper/Neuvosto
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
Euroopan oikeusasiamies
Yleiskatsaus Euroopan oikeusasiamies Е в р о п е й с к и о м б у д с м а н E l D e f e n s o r d e l P u e b l o E u r o p e o E v r o p s k ý v e ř e j n ý o c h r á n c e p r á v D e n E u r o p æ i
TARKISTUKSET 1-6. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Benedek Jávor (PE593.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2016/2158(DEC) 7.3.2017 TARKISTUKSET 1-6 Mietintöluonnos Benedek Jávor (PE593.845v01-00) Vastuuvapaus 2015: EU:n yleinen talousarvio Euroopan
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2001
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2001 ISSN 1680-3833 http://www.euro-ombudsman.eu.int FI EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2001 Valokuvat (ellei toisin mainittu), ulkoasu ja painatus: Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2159(INI) Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2013 (2014/2159(INI))
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Vetoomusvaliokunta 29.10.2014 2014/2159(INI) MIETINTÖLUONNOS Euroopan oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta 2013 (2014/2159(INI)) Vetoomusvaliokunta Esittelijä: Jarosław Leszek
Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.
Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja
Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn
L 172 virallinen lehti
Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission
1. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat ( )
. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat (2005 2006) 250 200 50 00 50 0 2005 () 2006 Vireille tulleet asiat Ratkaistut asiat Vireillä olevat asiat
12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.7.2003 KOM(2003) 426 lopullinen 2003/0158 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä (komission
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.
EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli
DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO
EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:
EUROOPAN PARLAMENTTI
26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)
Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
Miten Euroopan oikeusasiamies
Miten Euroopan oikeusasiamies voi auttaa sinua? Yhteenveto oikeusasiamiehen työstä ja tavoista, joilla hän voi auttaa fi Miten Euroopan oikeusasiamies voi auttaa sinua? Yhteenveto oikeusasiamiehen työstä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2002
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2002 ISSN 1680-3833 http://www.euro-ombudsman.eu.int FI EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2002 Valokuvat (ellei toisin mainittu) ja ulkoasu: Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES
1.6.2011 Helsinki EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Mitä oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet tehtävissään noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Viranomaisten
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2018 (OR. en) 6512/04 DCL 1 JUSTCIV 28 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6512/04 Päivämäärä: 20. helmikuuta 2004 Muuttunut jakelu: Julkinen
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE NRO 29/2004 Asia: Valiokunnan tiedoksi annetut vetoomukset Liitteenä ovat yhteenvedot kahden vetoomuksen sisällöstä
LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten
EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2005
ISSN 1830-3315 EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2005 TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA 10. JUHLAVUOSI 1995 2005 FI EUROOPAN OIKEUSASIAMIES VUOSIKERTOMUS 2005 TIIVISTELMÄ JA TILASTOTIETOJA 10. JUHLAVUOSI
9643/17 1 DG G LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA?
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES MITÄ OIKEUSASIAMIES TEKEE? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet tehtävissään noudattavat lakia ja täyttävät
Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten
Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2082(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan
Oikeusasiamiehen yhteenveto Euroopan oikeusasiamies ja kansalaisten oikeudet
Euroopan oikeusasiamies Oikeusasiamiehen yhteenveto Euroopan oikeusasiamies ja kansalaisten oikeudet Erityiseurobarometri Toteuttanut TNS Opinion & Social Euroopan parlamentin ja Euroopan oikeusasiamiehen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0140/23. Tarkistus. Georgi Pirinski, Inés Ayala Sender S&D-ryhmän puolesta
20.4.2016 A8-0140/23 23 70 kohta johdantokappale 70. kehottaa neuvostoa suhtautumaan vastuuvapausmenettelyyn valppaammin; suhtautuu myönteisesti Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan omaksumaan kriittiseen