POROTALOUS POROKANNAN TUOTTAVUUS. Tausta

Transkriptio

1 POROTALOUS Lapin ankarat luonnonolosuhteet rajoittavat tavanomaisen maatalouden harjoittamista Suomen pohjoisimmilla alueilla. Elinkeinotoiminnoille ei ole alueella paljon vaihtoehtoja ja perinteisesti elanto on hankittu poronhoidosta. Porotaloudella on suuri merkitys pohjoisessa asuvalle väestölle, sillä poroelinkeinon ja siihen liittyvän matkailun avulla pidetään asuttuna ja kehitetään pohjoisia maaseutualueita. Pohjoisimpien kuntien alueilla on väestöä, joka edelleen hankkii merkittävän osan toimeentulostaan poronhoidon ohella muistakin luontaiselinkeinoista. Poronhoito ja luontaiselinkeinot ovat tärkeitä alueen kunnille ja väestölle myös tulevaisuudessa. Poronhoitoalue kattaa noin kolmasosan Suomen pinta-alasta. Alue käsittää Lapin läänin lähes kokonaan ja suuren osan Oulun läänistä. Poronhoitoalueen pohjoisimmassa osassa sijaitsevat valtionmaat ovat erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettua aluetta, missä muusta maankäytöstä ei saa aiheutua huomattavaa haittaa porotaloudelle. Poronomistajien alueelliset yhteenliittymät, paliskunnat, huolehtivat poronhoidosta alueellaan ja valvovat, että porojen määrä säilyy Maa- ja metsätalousministeriön määrittämän suurimman sallitun eloporomäärän rajoissa. POROKANNAN TUOTTAVUUS Tausta Porokannan tuottavuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä kykyä ylläpitää tai kasvattaa olemassa olevaa porokantaa. Poronhoidossa on tapahtunut viime vuosikymmeninä monia muutoksia, jotka ovat sekä poronhoidon toimintaympäristön että yhteiskunnan yleisen taloudellisen ja teknisen kehityksen seurausta. Porokannan menestymiseen eri vuosikymmeninä ovat kuitenkin ratkaisevasti vaikuttaneet myös sää- ja lumiolosuhteet. Porokantaa verottavat myös liikenteen ja petojen aiheuttamat porovahingot. Maa- ja metsätalousministeriö säätää eloporojen (aikaisemmin lukuporo) määrän sellaiseksi, ettei se ylitä talvilaidunten kantokykyä. Määrä säädetään 10 vuodeksi kerrallaan, mutta lukua voidaan tarkistaa ajoittain myös kymmenvuotiskauden aikana. Nykyinen suurin sallittu määrä, joka on asetettu vuonna 2000, on eloporoa. Porojen lukumäärä Kuvassa 1 on esitetty elävien ja teurasporojen lukumäärän kehitys Suomessa vuosina Kaikkien paliskuntien yhteenlaskettu bruttoporomäärä on ollut viime vuosina noin poroa. Näistä eloporoja on ollut vajaa yksilöä. Suomen eloporokannasta yli 80 % on vaatimia. Vaadinvoittoisen porokannan selviytymis- ja tuottokyky on korkea verrattuna kantoihin, joissa on paljon hirvaita ja vasoja. Ennen poronhoidossa tapahtuneita suuria muutoksia (vasateurastus, loislääkintä ja ruokinta) noin 30 vuotta sitten poromäärät olivat vielä pieniä. Ennen poronhoitovuotta 1986/87 suurin sallittu poromäärä vaihteli välillä lukuporoa (vuotta vanhempaa poroa). Laitumilla laiduntavat poromäärät nousivat kuitenkin ennen 1980-lukua harvoin edes lähelle suurimpia sallittuja poromääriä ja vaihtelivat välillä lukuporoa (sisältää myös lukematta jääneet %). Poromäärät alkoivat 1980-luvulla kasvaa tasaisesti, ja poronlihan markkinahäiriöt, Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja Poro ja Riista Oy:n konkurssi lisäsivät myös porojen määrää. Sallittujen porolukujen ylityksiä tapahtui vielä ja 1990-lukujen taitteessa. Poromäärät saavuttivat huippunsa 1990-luvun alussa, jolloin ne olivat noin kaksinkertaiset pitkäaikaiseen, ennen 1980-lukua olleeseen lukuporomäärään verrattuna. Porolukujen kasvu pysähtyi pakkoteurastuksiin, ja poronhoitovuodesta 1992/93 alkaen on jo päästy alle suurimman sallitun eloporoluvun. Porolukujen nopea kasvu 1980-luvulla lisäsi myös teurasporojen määrää. Sen jälkeen teurasporojen määrä on ollut laskussa koko 1990-luvun. Kun 1990-luvun alussa teurastettiin vuosittain jopa poroa, oli vuosikymmenen lopulla teuraita vajaa Porokannan ja teurasporojen määrän muutokset näkyvät

2 poronlihan tuotantomäärissä. Viime vuosina tuotanto on ollut noin 2 miljoonaa kiloa. Eniten poronlihaa tuotettiin 1990-luvun alussa, jopa yli 4 miljoonaa kiloa vuodessa Lukumäärä / / / / /00 Lukuporot Eloporot Suurin sallittu poroluku Teurasporot Lähde: RKTL Kuva 1. Elävien porojen todellinen ja suurin sallittu lukumäärä sekä teurasporojen lukumäärä Suomessa Lähde: Paliskuntain yhdistyksen tilastot/rktl. Porovahingot aiheuttajan mukaan vuosina on esitetty kuvassa 2. Liikenteessä (auton ja junan alle jääneet) kuoli vuosina vuosittain keskimäärin poroa luvun alussa liikenteessä kuoli vuosittain vielä noin poroa, viime vuosina enää noin poroa. Petojen tappamia poroja oli luvun alussa vuosittain noin tuhat, ja viime vuosina määrä on ollut yli Petojen tappamat porot korvataan valtion varoista, liikenteessä kuolleet porot vakuutusten kautta. Koska kaikkia petojen tappamia poroja ei löydetä, korvaus on kaksinkertainen. Maakotkan aiheuttamat porovahingot korvataan nykyään paliskunnille kotkareviirien perusteella.

3 Kuva 2. Petojen ja liikenteen aiheuttamat porovahingot korvattujen porojen lukumääränä Suomessa Lähde: Paliskuntain yhdistyksen tilastot/rktl. Lihantuotanto eloporoa kohti Hyvänä poron kunnon ja porokannan tuottavuuden mittarina voidaan pitää lihantuotantoa eloporoa kohti, sillä epäedulliset sää- ja ravinto-olosuhteet heijastuvat suoraan porojen painoihin. Talvilaitumilla erityisesti jäkäliköiden kunnon heikkeneminen vähentää porojen lihantuotantoa luvun alussa lihantuotanto oli keskimäärin kg eloporoa kohti luvun puoliväliin mennessä oli keskimääräinen lihantuotanto laskenut 12 kiloon, ja tälle tasolle se näyttää vakiintuneen vuosikymmenen loppupuolella (kuva 3). Paliskuntien välillä on suuria eroja; eloporoa kohti lasketussa lihantuotannossa ero on yli viisi kiloa ja vasojen keskimääräisissä teuraspainoissa noin kolme kiloa kg/eloporo / / / / / / / / / / /01 Lähde: RKTL Kuva 3. Keskimääräinen lihantuotanto eloporoa kohti koko poronhoitoalueella , kg/eloporo. Lähde: Paliskuntain yhdistyksen tilastot/rktl.

4 Vasaprosentti Syyserotusten yhteydessä saatava vasaprosentti on porotalouden kannalta tärkeä tunnusluku, sillä Suomessa noin 70 % vuosittain teurastettavista poroista on vasoja. Vasaprosentilla tarkoitetaan vasojen lukumäärää 100 vaadinta kohti erotuksissa luetuissa poroissa. Samoin kuin teuraspaino ja lihantuotanto eloporoa kohti kertoo myös vasaprosentti porojen kunnosta, ja siihen puolestaan vaikuttavat sää- ja lumiolosuhteet sekä laidunten kunto. Poronhoitovuosina 1959/ /01 vasaprosentti on vaihdellut koko poronhoitoalueella välillä % (kuva 4). Poronhoitovuosina 1990/ /01 vasaprosentti on ollut melko korkea ja vaihdellut vain välillä %. Paliskuntien väliset erot ovat kuitenkin huomattavia % Lähde:RKTL 1959/ / / / / / / / /00 Kuva 4. Vasaprosentti koko poronhoitoalueella poronhoitovuosina 1959/ /01.Lähde:Paliskuntain yhdistyksen tilastot RKTL. Yhteenveto Porojen kokonaismäärä on nykyisin ennen teurastuksia noin poroa. Eloporojen määrä on vajaat poroa, ja on siten lähellä nykyistä suurinta sallittua määrää. Porotiheydet, käytettävissä oleva laidunten määrä ja jäkälälaidunten kunto vaikuttivat ennen 1990-luvun puoliväliä porokannan tuottavuuteen merkitsevästi. Eloporokannasta noin 80 % on vaatimia ja teurastetuista poroista noin 70 prosenttia vasoja. Porokannan vaadinvoittoinen rakenne, lisääntynyt loislääkintä ja ruokinta sekä runsas vasateurastus ovat tasanneet porokannan koon vaihteluita, myös keskimääräinen vasaprosentti on vakiintunut 1990-luvulla %:n tuntumaan. Lihantuotanto eloporoa kohti on laskenut koko 1990-luvun ja se on ollut viime vuosina koko poronhoitoalueella noin 12 kiloa eloporoa kohti. Vasaprosentti ja lihantuotantomäärä eloporoa kohti vaihtelevat kuitenkin suuresti paliskunnittain. PORONHOITOALUEEN EKOLOGINEN KANTOKYKY Tausta Poronhoitolain mukaan paliskuntaan kuuluvalla poronomistajalla on oikeus harjoittaa porotaloutta maan omistus- ja hallintaoikeudesta riippumatta. Poronhoito perustuukin lähtökohdiltaan porojen kykyyn hankkia itse oma ravintonsa luonnosta. Poromäärien kasvu, laidunkierron ongelmat ja osin myös muu maankäyttö ovat vaikuttaneet talvisten luonnonlaitumien kuntoon. Jäkäliköiden kunto on heikentynyt vähittäin todennä-

5 köisesti koko 1900-luvun, mutta erityisen voimakkaasti 1970-luvulta lähtien. Jäkäliköiden kunnon muutokset ovat yhteydessä porojen laidunnukseen. Alueen kantokykyä tarkastellaan porojen lukumääränä maa-alaa ja talvilaidunalaa kohti paliskunnittain koko poronhoitoalueella. Koska erityyppisten laidunten kunto ja biomassan tuotto vaihtelevat poronhoitoalueella, tarkastellaan myös talvi- ja kesälaiduntilannetta. Eloporotiheydet 1990/ /01 eloporotiheys oli keskimäärin 2 poroa neliökilometriä kohti. Paliskuntien väliset erot olivat kuitenkin suuria, ja koko poronhoitoalueella eloporotiheys vaihteli välillä 0,7-3,2 eloporoa maa-alan neliökilometriä kohden. Kuva 5 kertoo nykyisestä tilanteesta, minkä muutosta jatkossa tulisi alkaa seurata. Eniten poroja maa-alaa kohti on nykyisellään poronhoitoalueen pohjoisosissa. Jäkäläalaa kohden tarkasteltaessa porotiheys on puolestaan korkeampi eteläisillä alueilla, missä jäkälälaitumia on vähemmän. 3.5 Erityinen poronhoitoalue 3.0 2,4 Eloporoa/maa-ala km Muu poronhoitoalue 1, Paistunturi Kaldoaivi Näätämö Muddusjärvi Vätsäri Paatsjoki Ivalo Hammastunturi Sallivaara Muotkatunturi Näkkälä Käsivarsi Muonio Kyrö Kuivasalmi Sattasniemi Oraniemi Lappi Kemin Sompio Pohjois-Salla Alakylä Syväjärvi Salla Hirvasniemi Pyhä-Kallio Vanttaus Poikajärvi Lohijärvi Palojärvi Orajärvi Kolari Jääskö Narkaus Niemelä Timisjärvi Tolva Posion Livo Isosydänmaa Mäntyjärvi Kuukas Alakitka Akanlahti Hossa-Irni Kallioluoma Oivanki Jokijärvi Taivalkoski Pudasjärvi Oijärvi Pudasjärven Livo Pintamo Kiiminki Kollaja Ikonen Näljänkä Halla Kuva 5. Eloporotiheydet maa-alaa kohti paliskunnittain poronhoitoalueella Lähde:Paliskuntain yhdistyksen tilastot/rktl. Talvi- ja kesälaidunvarat ja niiden kunto, laidunkierto Jäkälälaidunten määrä ja kunto ovat säädelleet hyvin pitkälle sitä enimmäisporomäärää, joka on voinut la i- duntaa paliskuntien luonnonlaitumilla (kuva 6). Jäkäliköiden pysyminen vähintäänkin kohtalaisessa kunnossa on perustekijöitä luonnonlaitumiin perustuvan poronhoidon jatkuvuudessa ja kannattavuudessa. Jäkäläla i- tumien ohella vanhat luppokuusikot ja -männiköt ovat tärkeä porojen ravinnon lähde erityisesti kevättalvella, jolloin lumiolot vaikeuttavat porojen ravinnonsaantia. Luppolaitumien merkitys poronhoidolle on erityisen tärkeää poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa, missä jäkälälaidunten osuus paliskunnan maa-alasta on selvästi pienempi kuin poronhoitoalueen pohjoisosissa. Metsätalouden seurauksena on tällä alueella kuitenkin vanhojen luppokuusikoiden ja -männiköiden määrä vähentynyt. Laidunkierron ylläpitämiseksi tarvitaan riittävästi myös runsaskasvustoisia kesälaitumia.

6 Kuva 6. Jäkälälaitumien kunto ja jäkälän biomassa poronhoitoalueen eri paliskunnissa, kg/ha. Lähde: RKTL.

7 Kuva 7. Poron kesäravintokasvien yhteenlaskettu biomassa poronhoitoalueella, kg/ha. Lähde: RKTL. Yhteenveto Kesälaitumien osuus pinta-alasta on suurin poronhoitoalueen eteläosissa, kun taas talvilaitumia on eniten pohjoisosissa. Kesälaidunten porotiheydet samoin kuin porotiheydet kokonaispinta-alaa kohti ovat korkeimmat poronhoitoalueen pohjoisosissa. Pohjoisosissa on porotiheys jäkälälaidunalaa kohti laskettuna pienin, vaikka se on siellä kesälaidunalaa ja kokonaismaa-alaa kohti korkeampi kuin eteläisissä paliskunnissa. POROTALOUDEN ALUETALOUDELLINEN MERKITYS Tausta Poronhoidon luontaiset edellytykset, poronhoitotapa ja poronhoidon elinkeinollinen merkitys vaihtelevat suuresti poronhoitoalueen eri osissa. Poronhoidon elinkeinollinen merkitys on suurin syrjäisimmissä ja harvemmin asutuissa kunnissa. Nykyään poroa hyödynnetään taloudellisesti lähinnä kolmella eri tavalla: 1) lihana ja teurastusten sivutuotteina sekä matkamuistoina, 2) palveluina järjestämällä esim. poroajeluja, -safareita ja -kilpailuja sekä esittelemällä poroja ja poronhoitoa ja 3) mielikuvana, olennaisena osana pohjoista julkisuuskuvaa.

8 Tulokset Poronhoitovuonna 1999/2000 poronomistajia oli yhteensä 5 878, mikä oli lähes 20 % vähemmän kuin viisi vuotta aikaisemmin. Eloporoja poronomistajalla oli keskimäärin 35. Vähintään 50 eloporon omistajia oli ja vähintään 100 eloporon omistajia 450. Vuotta myöhemmin poronomistajia oli enää 5 700, nykyään alle Koska samaan aikaan porojen lukumäärä ei ole mainittavasti muuttunut, on poronhoito keskittynyt harvempiin, mutta kooltaan suurempiin yksiköihin. Poromiesten keski-ikä on nopeasti kohoamassa: poronhoitovuonna 1994/95 se oli 43,5 vuotta, neljä vuotta myöhemmin 44,1 vuotta, ja poronhoitovuonna 2000/2001 jo 47. Paliskuntien välillä on kuitenkin suuria eroja; yleisesti ottaen poromiehet ovat iäkkäämpiä eteläisellä poronhoitoalueella, mutta pohjoisessakin kehityssuunta on huolestuttava. Taloudellisesti merkittävin porotuote on edelleen poronliha. Taloudellista arvoa on myös porojen taljoilla, nahoilla, sarvilla ja luilla. Tuotetusta poronlihasta noin 70 % menee edelleen jalostettavaksi. Poronlihaa jalostavia yrityksiä on poronhoitoalueella noin 30. Loppuosan lihasta poronomistajat käyttävät itse (poronhoitovuonna 1998/99 yli kiloa) tai myyvät suoraan kuluttajille ( kiloa). Jalostajille myytiin poronlihaa 1,5 miljoonaa kiloa eli noin 8 miljoonan euron arvosta. Jalostuksessa poronlihan arvo jokseenkin kolminkertaistui, joten poronlihan vähittäismyynnin arvo (mukaan lukien poronomistajien oma käyttö) oli kaikkiaan noin 37 miljoonaa euroa. Poromatkailun liikevaihto oli noin 17 miljoonaa euroa ja muita porotuotteita (käyttötarvikkeet, matkamuistot ym.) kulutettiin yli 3 miljoonan euron arvosta. Porotalouden kokonaisliikevaihto oli täten noin 60 miljoonaa euroa. Suomessa jalostettu poronliha kulutetaan lähinnä kotimaassa, mutta viime vuosina kaupan vapauduttua lähes kolmannes teurasporoista on viety Ruotsiin ja Norjaan. Sopimustuotantoa alalla ei juuri tunneta ja poronlihakaupoista neuvotellaan joka vuosi erikseen. Poronlihan vienti on vaihdellut voimakkaasti. Yhteenveto Porotalouselinkeinojen merkitys aluetaloudessa on pitkällä aikavälillä laskenut, mikä näkyy sekä poronomistajien että poronhoitoon käytettyjen työpäivien lukumäärässä. Vaikka painopiste edelleen on lihantuotannossa, on myös matkailuun liittyvä toiminta osuus voimistunut ja monipuolistunut. Poroelinkeinon vuosittainen kokonaistuotto on n. 16,8 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon jalostus, kauppa, matkailu ja liikenne, on aluetaloudellinen merkitys kaksin-kolminkertainen alkutuotantoon nähden. Poronlihaa on suuremmissa määrin viety vasta 1990-luvun loppupuolelta alkaen. Viennin määrä on vaihdellut voimakkaasti. Poroelinkeinojen aluetaloudellisen merkityksen arvioimiseksi olisi oleellista tarkastella, miten 1) poronomistajien tai poronhoitajien osuus työllisestä työvoimasta, 2) porotalouden osuus aluetalouden arvolisäyksestä tai porotalouden kokonaisliikevaihdon osuus aluetalouden kokonaisliikevaihdosta sekä 3) poromatkailun rahallinen arvo ovat kehittyneet viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Toistaiseksi aineistoa ei kuitenkaan ole saatavissa. POROTALOUDEN KANNATTAVUUS Tausta Porotalouden kannattavuutta tarkastellaan poronlihan tuottajahinnan, lisäruokinnan kustannusten, poronomistajille maksettujen porovahinkokorvausten sekä paliskuntien maksamien vahingonkorvausten perusteella. Tulokset

9 Poronlihan tuottajahinta ja tuotannon arvo por onhoitovuosina 1979/ /00 on esitetty kuvassa 8. Tuottajahinta pysyi 1980-luvulla hyvänä, ja hinta oli yli 8 euroa kilolta. Porojen määrä nousi suuresti 1990-luvun alussa, ja monin paikoin jouduttiin turvautumaan pakkoteurastuksiin. Teurastulo ei kuitenkaan kasvanut vastaavassa suhteessa, sillä poronlihan jalostuksessa ilmenneet ongelmat pudottivat poronlihan kilohintaa neljänneksen, noin 5 euron tasolle Milj. euroa Euroa/kg / / / / / / /01 Lähde: RKTL Tuotannon arvo Tuottajahinta Kuva 8. Poronlihan tuotannon arvo ja reaaliarvoinen tuottajahinta vuosina Suomessa. Lähde: RKTL. Porotaloudelle liikenteen ja petojen aiheuttamista vahingoista maksetut korvaukset on esitetty kuvassa 9. Petojen tappamat porot korvataan valtion varoista, liikenteessä kuolleet porot vakuutusten kautta. Liikennevahinkokorvauksia on maksettu porotaloudelle vuosina vuosittain noin 0,9 miljoonaa euroa. Petovahinkokorvauksia maksettiin 1990-luvun alussa vuosittain noin 0,5 miljoonaa euroa ja vuosikymmenen lopussa jo 1,7 miljoonaa euroa. Paliskunnat ovat puolestaan velvollisia maksamaan vahingonkorvausta porojen paliskunnan alueella aiheuttamista viljelysvahingoista. Poronhoitovuosina 1990/ /01 maksettiin korvauksia vuosittain euroa. Eniten korvauksia maksettiin poronhoitovuonna 1992/93 (yli euroa), ja poronhoitovuonna 2000/01 korvaukset lähentelivät euroa.

10 Milj / / / / / / / / / / /01 Lähde: RKTL Viljelyvahinkokorvaukset Liikennevahinkokorvaukset Petovahinkokorvaukset Kuva 9. Porotaloudelle maksetut korvaukset (liikenteen ja petojen vahingot) ja paliskuntien maksamat korvaukset (porotalouden aiheuttamat vahingot viljelyksille) vuosina , miljoonaa euroa. Lähde: Paliskuntain yhdistyksen, Lapin TE-keskuksen ja Liikennevakuutuskeskuksen tilastot/ RKTL. Poronhoidon riippuvuutta luonnonlaitumista voidaan vähentää lisäruokinnalla, joka toteutetaan viemällä poroille lisäravintoa joko maastoon tai pitämällä poroja talvisin tarhoissa. Lisäruokinnalla pyritään: 1) turvaamaan porojen selviytyminen poikkeuksellisina talvina, jolloin kyseessä on hätäruokinta, 2) helpottamaan porojen paimentamista ja pitämistä porot tietyllä alueella ja 3) lisäämään porojen määrää, tuottoa ja vakautta. Lisäruokinta vähentää myös laidunnusta. Kannattavan lisäruokinnan edellytyksenä on riittävä peltoala, jolla voidaan tuottaa lisäruokana annettavaa kuivaheinää ja säilörehua. Tarharuokinnan määristä on nykyisin hyvin tietoa, sillä poronomistajien yksityisiä tuotantopanoksia ei poronhoidon verotuksessa enää huomioida entiseen tapaan laskennallisesti. Sen sijaan maastoruokinnan määrän arviointi on vaikeaa, sillä paliskuntien ilmoittamissa tiedoissa on puutteita eivätkä yksittäiset poromiehet ole kirjanpitovelvollisia. Ruokinnan osuutta on myös vaikea erottaa muusta poronhoitotyöstä.

11 Kuva 10. Lisäruokintakulut eloporoa kohti poronhoitoalueella. Lähde: RKTL. Yhteenveto Porotaloudessa on tapahtunut tuotannon keskittymistä, jonka myötä poronomistajien lukumäärä on laskenut ja tuotantoyksiköiden koko kasvanut. Poronlihan tuotantomäärät ovat laskeneet vuoden 1996 merkittävän kadon ja alennettujen eloporomäärien vuoksi. Vasta nyt ollaan pääsemässä katovuoden jälkeen normaaliin tilaan. Lihan tuotanto on vakiintumassa n. 2 miljoonaan kiloon. Aikaisemmat jopa 4 miljoonaa kiloa hiponeet luvut perustuivat ylisuuriin poromääriin. Lisäruokinta on nykyään entistä olennaisempi tuotantotekijä porotaloudessa. Erityisesti ostorehujen valmistus ja myynti on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta alkaen. Talvista maastoruokintaa harjoitetaan jossain määrin kaikissa paliskunnissa. Tuotannon kannattavuuteen vaikuttaa myös liikenteen ja petojen aiheuttamista vahingoista maksettavat korvaukset porotaloudelle. Nämä ovat olleet viime vuosina 2-2,5 miljoonan euron luokkaa. Porotalouden maksamat korvaukset ovat porojen aiheuttamista viljelyvahingoista olleet näihin verrattuna vähäisiä, noin euron luokkaa. Porotalouden kannattavuuden tarkastelu tulisi perustua poronomistajien saamaan puhtaaseen tuloon sekä maatalouden ja palkansaajien yleiseen ansiokehitykseen. Tällaista tietoa ei toistaiseksi ole saatavissa. TUOTTEIDEN LAATU Tausta Porotaloustuotteiden laadun kehittämisessä päämääränä on taata tuotantoketjun korkea laatu sekä parantaa tuotantoyksiköiden taloudellista tulosta. Tuotantoketjun laadun kehittäminen ollaan ottamassa mukaan paliskuntien porotalousohjelmiin. Merkittävin porotalouden tuote on poronliha. Sen osuus Suomen koko lihantuotannosta on vain 0,7 %, minkä vuoksi poronliha on arvostettua juhlaruokaa.

12 Tulokset Tuotetusta poronlihasta noin 70 % menee jatkojalostukseen. Teurastamoissa tarkastuseläinlääkäri tarkastaa eläimet sekä ruhot teurastuksen jälkeen varmistaen niiden laadun elintarvikkeena. Kansallisen vierasainevalvontaohjelman osana poroista otetaan vuosittain lihasnäytteitä ivermektiinianalyysejä varten sekä lihas-, maksa- ja munuaisnäytteitä raskasmetallianalyysejä (lyijy, kadmium) ja rasvanäytteitä PCB -analyysejä varten. Säteilyturvakeskus valvoo poronlihan radioaktiivisen cesiumin pitoisuuksia. Ravitsemuksellisesti poronliha on lihatuotteiden eliittiä (taulukko 1). Valkuaisainepitoisuus on korkea, % ja se sisältää runsaasti erilaisia kivennäis- ja hivenaineita ja vitamiineja, mm. seleeniä siinä on jopa kymmenkertaisesti naudanlihaan verrattuna. Rasvapitoisuus on vain 2-4 %, mutta rasvoista yli puolet on tyydyttämätöntä öljyhappoa, joka alentaa pahanlaatuisen LDL -kolesterolin pitoisuutta veressä. Edullisten vaikutustensa vuoksi poronlihan rasvat ovat kalanrasvojen veroisia. Kuluttajat pitävät poronlihantuotteiden parhaimpina ominaisuuksina makua, terveellisyyttä ja ulkonäköä. Huonona puolena taas nähdään suppea valikoima ja korkea hinta. Kulutuskäyttäytymisen muutokset, mm. terveellisyyden ja maun korostaminen, luomutuotannon kysynnän kasvu sekä yksiköllisten valintojen ja gourmet-ruokailun lisääntyminen heijastunevat myös poronlihan kysyntään. Poronlihan tuotantomäärä on kuitenkin sidoksissa porokannan kokoon, jonka maa- ja metsätalousministeriö määrittelee kymmenvuotiskausittain. Taulukko 1. Poron-, naudan- ja sianlihan ravitsemuksellinen laatu. Lähde: Nieminen Poro Nauta Sika Proteiini Rasva Tuhka Energiasisältö Typpi Kalium Kasium Magnesium Fosfori Rikki Pii Rauta Mangaani Sinkki Kupari Seleeni B1-vitamiini B2-vitamiini Niasiini A-vitamiini = korkeampi pitoisuus ++ = huomattavasti korkeampi pitoisuus - = alhaisempi pitoisuus Lähde: RKTL Yhteenveto Porotuotteet ovat ravitsemuksellisesti korkealaatuisia. Niiden laatua tulee jatkossa edelleen kehittää eläinten terveyteen ja kuntoon liittyvien seurantojen avulla.

13 YHTEENVETO KESTÄVYYDESTÄ POROTALOUDESSA Poronhoito muodostaa määrällisesti hyvin pienen osan maaseutuelinkeinoista ja kansantaloudesta. Porotalouden ekologinen ja kulttuurinen merkitys on kuitenkin huomattava, sillä poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta, ja luonnonolosuhteiltaan poronhoitoalue on ekologisesti hyvin herkkää. Poronhoito ja muut luontaiselinkeinot ovat perinteisiä elinkeinoja, ja niihin liittyy vahva kulttuurinen identiteetti. Kestävä porotalous edellyttää ekologista, taloudellista ja sosiokulttuurista tasapainoa, jonka saavuttaminen on varsin mittava haaste. Porotaloutta kos kevaa tietoa on runsaasti saatavilla. Porotalouden kestävyyttä on tässä tarkasteltu porokannan tuottavuuden, alueellisen kantokyvyn, tuotannon aluetaloudellisen merkityksen ja kannattavuuden sekä poronlihan laadun kannalta. Poronhoitoalue on kuitenkin pinta-alaltaan laaja, ja olosuhteet alueen eri osissa vaihtelevat. Koko aluetta koskevia yleistyksiä on siten vaikea tehdä. Poronhoito kuuluu luontaistalouden piiriin, joten edellytykset määräytyvät luonnonolosuhteiden mukaan. Luonnonlaitumien määrä ja kunto ovat poronhoidon kannalta ratkaisevia. Maa- ja metsätalousministeriö säätää porojen lukumäärän kymmenvuotiskausittain talvilaidunten kantokykyä vastaavaksi. Lähtökohtaisesti poronhoitoa harjoitetaan ekologisen kantokyvyn rajoissa. Laidunolot vaihtelevat kuitenkin suuresti alueen eri osissa. Luonnonlaidunten tila heijastuu myös porokannan tuottavuuteen. Porotiheydet, käytettävissä oleva laidunten määrä ja jäkälälaidunten kunto vaikuttivat ennen 1990-luvun puoliväliä porokannan tuottavuuteen merkitsevästi, mutta sittemmin ovat sekä keskimääräinen vasaprosentti että lihantuotanto vakiintuneet. Eri paliskuntien välillä on isojakin eroja; vasaprosentti on pienin ja lihantuotanto alhaisin niissä paliskunnissa, joissa jäkäliköiden kunto on heikoin ja porotiheydet korkeimmat. Luonnonlaitumien kuluminen vähentää myös poronhoidon taloudellista kannattavuutta, kun porojen lisäruokintatarve kasvaa. Merkittävä poronhoidon muutos onkin porojen tarhauksen ja lisäruokinnan yleistyminen. Lisäruokinta vähentää poronhoidon riip puvuutta luonnonoloista ja lisää siten tuotannon vakautta. Lisäruokinnan kustannukset ovat myös merkittäviä, joskin ne vaihtelevat paliskunnittain. Poronomistajien lukumäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentynyt yli 20 %. Sosiokulttuurisen kestävyyden edellytys on poroelinkeinojen jatkuvuuden turvaaminen. Tässä suhteessa huolestuttavasta kehityksestä kertoo poromiesten keski-iän nopea kohoaminen. Tuotannon kannattavuus on kehittynyt epäsuotuisasti. Vaikka kokonaistuotantomäärä on laskenut jyrkästi 1990-luvulla, on myös poronlihan kilohinta laskenut aivan viime vuosiin asti. Kannattavuuskehitystä arvio i- taessa voitaisiin käyttää aikasarjatietoja lisäruokintaan käytetyn rehun määrästä tai ostorehun myyntimääristä sekä tarhapäivien lukumääristä. Porotalouden kannattavuutta tulisi tarkastella myös yleisen yhteiskunnallisen ja talouskehityksen valossa vertaamalla poronomistajien tulokehitystä muiden tulonsaajaryhmien tulokehitykseen. Porotaloudessa painopiste on edelleen lihantuotannossa, mutta poromatka ilun osuus aluetaloudessa on vahvistunut. Poroelinkeinojen aluetaloudellista merkitystä pitäisi kuitenkin arvioida vertaamalla poronhoitajien osuutta työllisestä työvoimasta tai porotalouden osuutta aluetalouden arvonlisäyksestä. Olemassa olevan aineiston perusteella sitä ei ole voitu tehdä. Jatkossa tulisi taloudellista sekä sosiokulttuurista kestävyyttä tarkastella laajemmin ja monipuolisemmin. Tässä raportissa on esitetty muutamia indikaattoreita, joiden avulla porotalouden kehitystä voidaan arvioida. Kokonaiskestävyyden arvioiminen edellyttää esitettyjen mittareiden yhdistelemistä ja tarkastelunäkökulmien laajentamista siten, että porotalouden kehitystä verrataan yhteiskunnan muuhun kehitykseen. Porotalouden kestävyyden arvioinnissa on siten vielä runsaasti kehittämistarpeita.

14 Arviointimenetelmä ja seuranta *** ** * ** * Porotalouden tuottavuutta on tarkasteltu elävien ja teurasporojen lukumäärän muutoksina sekä vasaprosenttina ja lihatuotantona eloporoa kohti. Aineisto saadaan Paliskuntain yhdistyksen tilastoista ja RKTL:n tuloksista, ja se kattaa aja n- jakson 1960-luvulta nykypäivään. Alueen kantokykyä tarkastellaan laiduntilanteen kannalta ja porotiheytenä maaalaa ja käytettävissä olevaa jäkälikköalaa kohti koko poronhoitoalueella. Aineisto perustuu RKTL:n tuloksiin ja se edustaa usean vuoden keskiarvoa. Se antaa käsityksen alueellisesta vaihtelusta, mutta ei kuvaa ajallista muutosta. Talvi- ja kesälaitumien kuntoa tarkastellaan myös paliskunnittain vuoden 1999 tilanteen perusteella. Aineisto on peräisin RKTL:n tuloksista. Aluetaloudellista merkitystä on tarkasteltu Paliskuntain yhdistyksen tilastojen ja RKTL:n tulosten perusteella. Olemassa olevat aineistot eivät kuitenkaan kerro vielä aluetalouden kehityksestä. Indikaattorien kehittäminen vaatii edelleen aineiston kokoamista ja käsittelyä. Porotalouden kannattavuutta on kuvattu tuottajahinnan ja tuotannon kokonaisarvon perusteella. Lisäksi on tarkasteltu poronomistajille maksettujen peto- ja liikennevahinkokorvausten sekä paliskuntien maksamien viljelyvahinkokorvausten määriä. Aineisto saadaan Paliskuntain yhdistyksen, Lapin TE -keskuksen ja Liikennevakuutuskeskuksen vuositilastoista ja RKTL:n tuloksista. Paliskuntain yhdistyksessä on käynnistetty porotalouden kannattavuuskirjanpito yhdessä MTT:n kanssa. Poronhoitovuonna 2001/2002 tiloja oli mukana 18 kpl. Seuranta on tarkoitus vakiinnuttaa tilaan/vuosi. Porotiloilla käynnistyy myös porotalouden muistiinpanojärjestelmä, jossa seurataan kassaperiaatteella elinkeinon tuloja ja menoja sekä tasein pääomien kehittymistä. Poronlihan laatua valvotaan elintarvikelain nojalla. Tässä käytetyt aineistot on saatu EELA:lta ja Säteilyturvakeskukselta. Laatuasiat ollaan ottamassa mukaan myös parhaillaan porotalouden ohjelmiin. Tuotannon laatua tulisi jatkossa seurata porojen terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa, minkä rakentaminen on vasta idea-asteella. Lähteet: Kemppainen, J., Kettunen, J. ja Nieminen, M Poron taloudellinen hyödyntäminen. Kala- ja riistaraportteja 237. RKTL Kemppainen, J., Nieminen, M. ja Rekilä, V Poronhoidon kuva. RKTL Lapin liitto Lapin aluekehitysohjelma vuosille Maa- ja metsätalousministeriö Porotaloustyöryhmän muistio. 1999:20. Maa- ja metsätalousministeriö Porolukujen tarkistamistyöryhmän esitys suurimmiksi sallituiksi eloporoluvuiksi. Työryhmämuistio 1999:6.

15 Nieminen, M Poronliha on parasta. Poromies 1992(2): Nieminen, M Poro, ruumiinrakenne ja elintoiminnat. Rovaniemi Paliskuntain yhdistys Suomen porotalousohjelma Pohjois-Suomi työryhmä Pohjois-Suomen strategia. Poronet. Paliskuntain yhdistys. Internetissä: