KIVISTÖN KOULUN YMPÄRISTÖ Asemakaava ja tonttijako, , Kivistö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIVISTÖN KOULUN YMPÄRISTÖ Asemakaava ja tonttijako, 231600, Kivistö"

Transkriptio

1 KIVISTÖN KOULUN YMPÄRISTÖ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KIVISTÖN KOULUN YMPÄRISTÖ, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kaupungin esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten arvioinnissa noudatettavat osallistumisen ja vuorovaikutuksen periaatteet ja tavat (MRL 63 ). OAS:ia voidaan täydentää ja muokata tarvittaessa. Suunnittelualue Alue sijaitsee Kivistössä (alustava rajaus punaisella), Vanhan Hämeenlinnantien ja Vanhan Nurmijärventien välissä, tulevan Kehäradan pohjoispuolella. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 4,9 ha. Kuvassa on valkoisella Keimolanmäen ja Kivistön keskustan suunnitteluaineiston mukaisia tulevia rakennuksia sekä mustalla tulevan Kehäradan linjaus. Kivistön koulu sijaitsee suunnittelualueella. 1/7

2 Mitä alueelle suunnitellaan? Asemakaava laaditaan Marja-Vantaan oikeusvaikutteiseen osayleiskaavaan (Kv ) perustuen. Kaavoituksen lähtökohtana on suunnitella osayleiskaavan mukaisesti Kehärataan ja asemaan tukeutuva keskustatoimintojen kortteli Kivistön aseman kupeeseen. Suunnittelualue on kaupunkirakenteellisesti osa Kivistön keskustaa, jonka kaupunkirakenne perustuu alueen suunnittelun pohjaksi järjestetyn kansainvälisen kutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen (Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik). Asemakaavalla mahdollistetaan 2000-lukua ilmentävän keskustatoimintojen (asuminen, palvelut, työpaikat) korttelin toteuttaminen. Asemakaavan suunnittelussa noudatetaan Kivistön keskustasuunnittelun periaatteita. Miksi kaavaa tarvitaan? Asemakaava tarvitaan, jotta voidaan määritellä yksityiskohtaisesti, miten aluetta tullaan käyttämään. Asemakaavalla turvataan varaukset mm. asumiselle, virkistykselle, liikenteelle ja pysäköinnille. Asemakaavassa annetaan myös määräyksiä rakentamisen määrästä, korkeudesta ja laadusta, luonnon ja ympäristön huomioimisesta sekä ympäristöhaittojen ehkäisystä. Suunnittelualue rajautuu Kehäradan asemakaavan ( ) katualueisiin. Asemakaavan tavoitteet Suunnittelualue on keskeinen osa Kivistön keskustaa ja osayleiskaavassa keskustatoiminnoille osoitettua aluetta. Tavoitteena on muodostaa urbaani asumis- ja palvelutoimintojen kortteli, joka kytkeytyy toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti korttelia ympäröivään, vielä rakentumattomaan, Kivistön keskustan rakenteeseen. Alueelle on tarkoitus toteuttaa keskitetty pysäköintiratkaisu. Suunnittelun keskeisinä teemoina ovat kestävän kaupunkisuunnittelun eri tavoitteet ja niiden mukaiset toteutukset. Tavoitteita tullaan täsmentämään, tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikoina saadun palautteen pohjalta. Tavoitteena on myös tuoda taide osaksi arkkitehtuuria ja elämisen arkea. Taide pyritään ottamaan osaksi kaikkea rakentamisen ympäristön suunnittelua heti alkuvaiheessa. Suunnittelualue etelästä vuonna Alueen nykytilanne Rakennetun ympäristön muodostaa Kivistön koulun pihapiiri rakennuksineen. Alueella on kaksi vuonna 1961 rakennettua yksikerroksista neljän huoneiston rivitaloa, lämpökeskus sekä kaksi ope- 2/7

3 tustoiminnoille tarkoitettua rakennusta. Vanhempi ns. koulurakennus on valmistunut vuonna Rakennus on Vantaan moderni rakennuskulttuuri inventointi raportissa (2002) luokiteltu A2 luokkaan. Luokitus tarkoittaa, että kohteen rakennushistoriallisen arvon selvittäminen edellyttää tarkempia tutkimuksia ja inventointia. Asuinrakennukset ovat huonokuntoisina tyhjillään. Lämpökeskus on muutettu myöhemmin talonmiehen asunnoksi ja hammaslääkärin vastaanottotilaksi. Eteläisempi koulurakennus on rakennettu tilapäisellä rakennusluvalla vuonna Tilapäistä lupaa on jatkettu kaksi kertaa. Nykyinen voimassa oleva lupa raukeaa Muilta osin kaavoitettava alue on rakentamatonta nuorta mäntyvaltaista sekametsää. Rakennettavuudeltaan alue on hyvää. Maanomistajat Maat omistaa Sandellin perikunta ja Vantaan kaupunki. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Asemakaavoituksen tavoitteet ja esitetyt suunnitelmat ovat valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisia, erityisesti koskien kestävän kehityksen mukaista rakentamista hyvien joukkoliikenneyhteyksien eli Kehäradan varteen. Maakuntakaava Uudenmaan maakuntakaavassa ( ) alue sijoittuu taajamatoimintojen ja keskustatoimintojen alueelle. Keskustatoimintojen kohdemerkintä, punainen neliö on osoitettu Kivistön aseman kohdalle. Suunnittelu vastaa maakuntakaavan sisältöä. Lentomelun verhokäyrät sijoittuvat suunnittelualueen eteläpuolelle. Uudenmaan maakuntakaavan uusiminen on menossa. 1. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu ) ei ole tehty suunnittelualuetta koskevia muutoksia tai tarkennuksia. Marja-Vantaan osayleiskaava Marja-Vantaan osayleiskaavassa (Kv , lainvoimainen ) suunnittelualue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C). Kaavamerkinnän mukaan alue varataan toimisto-, liike- ja palvelutiloille, asunnoille sekä keskusta-alueelle soveltuville työpaikkatoiminnoille. Suunnittelualue sijaitsee lentomeluvyöhykkeellä m3:n eli Lden db:n alueella, joka ei aseta rajoituksia asumisen suhteen. Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristöluvassa esitettyjen uusien lentomeluennusteiden toteutuessakaan kaava-alueen melutaso ei muutu nykyisestä.. Ote Marja-Vantaan osayleiskaavasta (Kv , lainvoimainen ) 1: /7

4 Asemakaavat Suunnittelualueella ei ole voimassa asemakaavaa. Alue rajautuu koillisessa, kaakossa ja lounaassa asemakaavoitettuihin katualueisiin. Luoteessa alue rajautuu asemakaavoitettuun (kaava ) kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialueeseen (YK). Kaakossa alue rajautuu Marja-Vantaan ydinkeskustan asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnokseen (KH ). Vanhan Nurmijärventien itäpuolella on voimassa keskusta-asuminen 1:n asemakaava. Sijainnistaan johtuen Kivistön koulu ja sen lähiympäristö ovat keskeinen osa Kivistön suunnitteilla olevaa keskustaa. Ote ajantasa-asemakaavasta 1: Kuvassa on värillisenä Marja-Vantaan ydinkeskustan asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnos nro Kivistön keskustan katualueilla on voimassa Kehäradan asemakaava. Laadittavat selvitykset Maankäyttöä tutkitaan Marja-Vantaan osayleiskaavatyön ja keskustan asemakaavatöiden ja yhteydessä tehtyjä selvityksiä ja suunnitelmia hyödyntäen (mm. melu-, maisema-, hulevesi-, liito-orava- ja liikenneselvitys). Tarvittaessa selvityksiä päivitetään. Lisäksi Kivistön koulun rakennuksia koskeva rakennushistoriallinen selvitys laaditaan kaava-prosessin aikana. Ketkä ovat osallisia? Maanomistajat, rajanaapurit, maanvuokraajat, asukkaat, yritykset ja yritysten työntekijät tai heidän edustajansa sekä jokainen, joka katsoo olevansa osallinen, Kaupungin asiantuntijaviranomaiset: mm. kaupunkisuunnittelu, kuntatekniikka, rakennusvalvonta, yrityspalvelut, ympäristökeskus, kaupunginmuseo, sivistystoimi, sosiaalija terveystoimi, tilakeskus, Valtion viranomaiset: Uudenmaan Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus ELY, Uudenmaan liitto, Finavia, HSL, HSY, Vantaan Energia Oy, Fortum Oyj, Fingrid Oy, Elisa Networks Oyj, Vantaan yrittäjät sekä Asukas- ym. muut yhdistykset: Keimolan omakotiyhdistys ry, Vantaan kotiseutuliitto ry, Vantaan omakotiyhdistysten keskusjärjestö ry VOK, Vantaan ympäristöyhdistys ry sekä jokainen joka katsoo olevansa osallinen. 4/7

5 Miten osallistuminen ja vuorovaikutus järjestetään? Asemakaavatyön vireille tulosta ilmoitetaan Vantaan Sanomissa ja lähetetään kirje maanomistajille, naapureille ja viranomaisille. Osallisten tapaaminen järjestetään asemakaavaehdotuksen nähtävillä olon ja lausuntojen antamisen aikana. Viranomaisyhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. Asemakaavan nähtävillä olosta ja voimaantulosta kuulutetaan Vantaan Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa, kaupungin ilmoitustaululla, sekä muussa kunnassa asuville maanomistajille tavallisella kirjeellä. Asemakaavatyön vaiheista ilmoitetaan kaavoituskatsauksessa, joka julkaistaan Vantaa Suunnittelee ja Rakentaa -lehdessä. Lehti jaetaan kerran vuodessa joka kotiin Vantaalla. Projektin www-sivuilla voi seurata suunnittelun etenemistä. Kaavatyö on kaavoituksen työohjelmassa uutena työnä vuoden 2013 keväälle. Asemakaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, johon työn kuluessa on mahdollista tehdä muutoksia ja täydennyksiä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esillä maankäyttötoimen asiakaspalvelussa (Kielotie 28), Myyrmäen yhteispalvelupisteessä (Kilterinraitti 6) sekä Vantaan kaupunkisuunnittelun internet-sivuilla ( Yleisötilaisuudet Esittely- ja keskustelutilaisuuksia tullaan järjestämään erikseen sovittavalla aikataululla. Tämän osallistumis-arviointisuunnitelman esittelyyn liittyvä tilaisuus järjestetään Kanniston monitoimitila Kannussa klo 18 alkaen. Mielipiteitä ja tavoitteita kaavoitukselle voi esittää mennessä: kirjallisesti osoitteella: Vantaan kaupunki, Kirjaamo, Asematie 7, Vantaa sähköpostilla kirjaamo(at)vantaa.fi puhelimitse p , Kai Zukale ja p , Veli-Pekka Ristimäki Samalla pyydetään ilmoittamaan asemakaavan numero Miten asemakaavan vaikutuksia arvioidaan? Kaavaa laadittaessa on arvioitava sen toteuttamisen merkittävät välittämät ja välilliset vaikutukset mm.: ihmisten elinoloihin ja -ympäristöön, veteen, ilmaan ja ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen, alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen, kaupunkikuvaan, maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Asemakaavan selostuksessa esitetään MRA 25 :n mukaiset selvitykset. Sopimukset Kaavoitettavan alueen yksityinen maanomistaja ja Vantaan kaupunki ovat tehneet yhteistoimintasopimuksen alueen kaavoittamisesta. Tarvittaessa laaditaan toteutussopimuksia. Asemakaavan käsittely ja aikataulu Asemakaavatyö käynnistyy helmikuussa 2013 osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisella. Asemakaavaehdotus on hallinnollisessa käsittelyssä syksyllä Tämän jälkeen se asetetaan nähtäville 30 vrk:ksi ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot (MRL 62, 65, MRA 27 ). Valmiin asemakaavan hyväksyy kaupungin valtuusto. 5/7

6 Asemakaavasuunnittelusta vastaa Kaavoituspäällikkö Lea Varpanen Osoite: Kielotie 13, Vantaa puh: , sähköposti: lea.varpanen(at)vantaa.fi Asemakaavasuunnittelija Veli-Pekka Ristimäki puh , veli-pekka.ristimaki(at)vantaa.fi Päiväys ja allekirjoitus Vantaalla Lea Varpanen, kaavoituspäällikkö 6/7

7 7/7

KIVISTÖN KESKUSTA-ASUMINEN 4

KIVISTÖN KESKUSTA-ASUMINEN 4 KIVISTÖN KESKUSTA-ASUMINEN 4 Asemakaava ja asemakaavan muutos sekä tonttijako 231500, Kivistö Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.3.2013 Vantaan kaupunki hakee

Lisätiedot

KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 5 Asemakaava ja asemakaavan muutos 231 800, Kivistö Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.9.2014 Vantaan kaupunki hakee asemakaavaa

Lisätiedot

Vehkalan työpaikka-alueet 2, Asemakaava ja tonttijako, 251000, Myllymäki. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). 7.1.2015, päivitetty 13.1.

Vehkalan työpaikka-alueet 2, Asemakaava ja tonttijako, 251000, Myllymäki. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). 7.1.2015, päivitetty 13.1. Vehkalan työpaikka-alueet 2, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). 7.1.2015, päivitetty 13.1.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kaupungin esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

MURRON ALUE (ent. Riipiläntien varsi, länsiosa)

MURRON ALUE (ent. Riipiläntien varsi, länsiosa) MURRON ALUE (ent. Riipiläntien varsi, länsiosa) Yleissuunnitelma nro 240400, Lapinkylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.3.2015 Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta.

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta. VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus 25.9.2006 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Uusinta ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016 KIELOTIE 34-44 VVO & SUOJELU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu korttelin

Lisätiedot

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 23.11.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

MARJA-VANTAAN KESKUSTAASUMISEN 1. ALOITUSKORTTELIT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.4.2012

MARJA-VANTAAN KESKUSTAASUMISEN 1. ALOITUSKORTTELIT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.4.2012 MARJA-VANTAAN KESKUSTAASUMISEN 1. ALOITUSKORTTELIT Asemakaava 230900, Kivistö Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.4.2012 Suunnittelualue sijaitsee Marja-Vantaan

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö 211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 7 Asemakaava ja asemakaavan muutos 232 000, Kivistö Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.4.2014 Vantaan kaupunki hakee asemakaavaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5.

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5. 2.12.2010 Asemakaavaa tarkistetaan Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5. Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002106, maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001994 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta ovat hakeneet Vantaan kaupungin

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Asia: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro 721300 sekä tonttijako, Asola Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 7. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 7. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty KIVISTÖN KESKUSTA- ASUMINEN 7 Asemakaava ja asemakaavan muutos 232000, Kivistö Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.4.2014, päivitetty 18.12.2014 Vantaan kaupunki

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 28.9.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002141, TONTTIJAKO JA TONTTIJAONMUUTOS, VIERTOLA Osa korttelia 63124

Lisätiedot

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Pakkalan kaupunginosassa osoitteessa Silvastintie 4.

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Pakkalan kaupunginosassa osoitteessa Silvastintie 4. 11.11.2010 Asemakaavaa tarkistetaan Pakkalan kaupunginosassa osoitteessa Silvastintie 4. Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002116, maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo.

Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo. Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo. Asemakaavan muutos nro 002174 osoitteessa Talvikkitie 38. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).

Lisätiedot

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194.

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 4.11.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2007

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2007 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2007 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 001999, VEROMIES, KORTTELI 52104 JA OSA KORTTELIA 520105 KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 13.3.2014 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002223, Korso

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002109, Korso Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Asunto oy Vantaan Kuovikuja 4 Suunnittelualue Korttelin 81384 tontti 6 1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 9.3.2017 ASOLANVÄYLÄ 48-50 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002295 Kaavamuutosalue sijaitsee Koivukylän kaupunginosassa Asolanväylän ja Koivukylän puistotien risteyksessä

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 2.7.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002179, Viertola Osa korttelia 63191. Suunnittelualue sijaitsee Viertolan

Lisätiedot

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos Työ nro 002153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Uusi kuuleminen, kuultu 1. kerran 15.2.2012 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016, PÄIVITETTY 2.9.2016 KIELOTIE 38-44 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002314, EROTETTU OMAKSI TYÖKSEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaava nro 1065 YHDYSTIEN JA MOOTTORITIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT Asemakaava ja tonttijako OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 9.9.2015 Suunnittelun kohde Moottoritien ja Yhdystien

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro ,

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro , Tikkurilan kirkon kortteli, asemakaavan muutos nro 002254 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.12.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 Päivämäärä 7.4.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaava 850400, Jokivarsi 85. kaupunginosa, Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 SÄHKÖTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002344 Kaavamuutosalue sijaitsee Tammiston kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu kortteli 50001/13 sekä katualuetta.

Lisätiedot

ANTINMÄEN ETELÄOSA Kaupunginosa 6, korttelit 121, 122, 123, 125 sekä katuja puistoalueet

ANTINMÄEN ETELÄOSA Kaupunginosa 6, korttelit 121, 122, 123, 125 sekä katuja puistoalueet ANTINMÄEN ETELÄOSA Kaupunginosa 6, korttelit 121, 122, 123, 125 sekä katuja puistoalueet Asemakaava 475 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Liikerakentamista Nuolitielle. Asemakaavamuutos Viinikkala

Liikerakentamista Nuolitielle. Asemakaavamuutos Viinikkala Liikerakentamista Nuolitielle Asemakaavamuutos 002267 Viinikkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.2.2015 2 Lähtökohdat Alueen sijainti Nuolitie 2. Tontti sijaitsee Kehä III:n varressa. Osa korttelia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro 002047 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 6.9.2005 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVA NRO 720900 Kaupunginosa:

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 NIITTYTIE 25 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002331 Niittytie 25:n kaavamuutosalue sijaitsee Koivuhaan teollisuusalueella, osoitteessa Niittytie 25. Kiinteistö on

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 1.10.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Asia:

Lisätiedot

MARJA-VANTAAN YDINKESKUSTA

MARJA-VANTAAN YDINKESKUSTA MARJA-VANTAAN YDINKESKUSTA Asemakaava ja asemakaavan muutos nro 230600, Kivistö Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 17.2.2010 Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.1.2018 VIHERTIE 44-46 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002337 Kaavamuutosalue sijaitsee ja Louhelantien ja Vihertien kulmassa. Toimistotalolle haetaan asemakaavamuutosta,

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot