Osavuosikatsaus II. Tammi-kesäkuu

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus II. Tammi-kesäkuu 2003 31.7.2003"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus II Tammi-kesäkuu

2 2 Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,3 (edellisvuonna 22 23,9) miljoonaa euroa. Konsernin voitto ennen satunnaisia eriä oli 21,6 (1,2) miljoonaa euroa, johon sisältyy :n pääkonttorikiinteistökaupasta saatu 11, miljoonan euron voitto. Jaakko Pöyry Groupin taserakenne on hyvä. Konsernin omavaraisuusaste oli 5,7 (46,3) prosenttia ja velkaantumisaste 2,5 (9,7) prosenttia. Konsernin osakekohtainen tulos oli 1,3 (,45) euroa ja sijoitetun pääoman tuotto 34,5 (14,7) prosenttia. Konsernin tilauskanta oli 32,8 miljoonaa euroa ja se on katsauskaudella kasvanut 12,4 miljoonalla eurolla. Konsernin liikevoitto paranee vuonna 23 ja tulosparannus ajoittuu pääosin vuoden jälkipuoliskolle. Tämän lisäksi konsernin tulosta parantaa pääkonttorikiinteistöstä saatu 11 miljoonan euron voitto. Metsäteollisuus Katsauskauden liikevaihto oli 88,5 (94,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 7,5 (9,5) miljoonaa euroa. Tilauskanta oli 91,6 (vuoden 22 lopussa 85,2) miljoonaa euroa. Energia Katsauskauden liikevaihto oli 48,1 (51,9) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 1,5 (-1,9) miljoonaa euroa. Tilauskanta oli 114,9 (123,8) miljoonaa euroa. Infrastruktuuri & ympäristö Katsauskauden liikevaihto oli 69,8 (57,9) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 4,1 (3,6) miljoonaa euroa. Tilauskanta oli 114,3 (99,4) miljoonaa euroa. Muu toiminta Nordisk Renting Oy, Nordean tytäryhtiö, on ostanut :n pääkonttorikiinteistön Vantaalla. Samalla ja Nordisk Renting Oy ovat laatineet kiinteistöä koskevan 2 vuoden vuokrasopimuksen. Jaakko Pöyry Groupin pääkonttorirakennus on ennen tehtyä kauppaa ollut vuokrattuna Nordea Rahoitus Oy:ltä, ja Jaakko Pöyry Groupilla on ollut rakennukseen lunastusoptio. Tehdyllä kaupalla koko kiinteistö, sisältäen Jaakko Pöyry Groupin pääkonttorirakennuksen, maa-alueen ja puolet Martinparkki Oy -pysäköintitalosta, siirtyy Nordisk Renting Oy:n omistukseen. :llä on oikeus lunastaa kiinteistö takaisin. Kauppa on jatkoa :n pyrkimykselle keskittää taloudelliset resurssinsa yhtiön päätoimialaan, suunnittelu- ja konsultointitoimintaan. Kauppa paransi katsauskaudella Jaakko Pöyry Groupin tulosta ennen satunnaisia eriä 11 miljoonalla eurolla.

3 3 KONSERNIRAKENNE YRITYSOSTOT Konsernirakenteen ja liiketoiminnan kehittämistä on jatkettu katsauskaudella. :n organisaatiorakennetta on selkeytetty alkaen yhdistämällä metsäteollisuuden konsultointi- ja suunnitteluliiketoiminnat yhdeksi metsäteollisuusliiketoimintaryhmäksi. Uudistuksen jälkeen konsernissa on kolme liiketoimintaryhmää, Metsäteollisuus, Energia sekä Ympäristö & infrastruktuuri. Kukin liiketoimintaryhmä tarjoaa palveluja asiakkaiden liiketoiminnan kaikkiin elinkaaren vaiheisiin konsultoinnissa, investointien suunnittelussa ja toteutuksessa sekä kunnossapidon suunnittelussa ja tuotannon tehostamisessa. Organisaatiouudistuksen tavoitteena on myös poistaa päällekkäisiä toimintoja ja parantaa toiminnan tehokkuutta. Metsäteollisuus Liiketoimintaryhmä on ostanut maaliskuussa Redbeard Consulting B.V.:n liiketoiminnan. Redbeard Consultingin toimialaan kuului informaatioteknologiaan ja liiketoimintaprosesseihin liittyvä konsultointi eurooppalaiselle paperiteollisuudelle. Yhtiön palveluksessa oli 4 henkilöä, jotka siirtyivät liiketoimintakaupan yhteydessä Metsäteollisuusliiketoimintaryhmään. Energia TILAUSKANTA Liiketoimintaryhmä on kesäkuussa laajentanut energia-alan konsultointitoimintaansa ostamalla ILEX Energy Consulting Ltd:n. Ostettu yritys sijaitsee Oxfordissa, Iso-Britanniassa ja sen liikevaihto vuonna 22 oli 3,7 miljoonaa euroa. Yritysoston myötä Electrowatt- Ekonosta tuli Euroopan energiasektorin johtava liikkeenjohdon konsultti. ILEX Energy Consulting Ltd:n palveluksessa on 25 henkilöä. Infrastruktuuri & ympäristö Liiketoimintaryhmään kuuluva JP-Terasto Oy on laajentanut toimintaansa Lounais- Suomessa ostamalla helmikuussa turkulaisen HT-Rakennuttajat Oy:n. HT-Rakennuttajat keskittyy projektinjohto- ja rakennuttamistoimeksiantoihin. HT-Rakennuttajat Oy:n palveluksessa on 1 henkilöä. Liiketoimintaryhmään on huhtikuussa ostettu maa-, kallioperä- ja pohjavesitutkimuksiin erikoistunut Fintact Oy. Fintact Oy:n liikevaihto oli vuonna 22 noin,8 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 11 henkilöä. Liiketoimintaryhmä on kesäkuussa ostanut 74 prosentin osuuden TransTec Consult GmbH:sta. Yhtiö on erikoistunut kevytraideliikennejärjestelmien konsultointiin ja se toimii Saksassa sekä kansainvälisillä liikennejärjestelmämarkkinoilla. Yhtiön liikevaihto vuonna 22 oli 3, miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 25 henkilöä. Konsernin tilauskanta on hyvä ja se on kasvanut katsauskaudella 12,4 miljoonalla eurolla. Tilauskanta oli kesäkuun lopussa 32,8 (vuoden 22 kesäkuun lopussa 28,9) miljoonaa euroa.

4 4 INVESTOINNIT Konsernin bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 1,5 (3,9) miljoonaa euroa. Investoinneista 4,7 (3,9) miljoonaa euroa oli tietokoneohjelmistoja ja laitteita sekä tietojärjestelmiä. Yritysostoihin kohdistuneet investoinnit olivat 5,8 (,) miljoonaa euroa. OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Osakkeiden määrä oli vuoden 22 lopussa Katsauskauden aikana on vuoden 1998 optiolainaan liittyvillä optiotodistuksilla merkitty yhteensä 865 uutta osaketta ja katsauskauden jälkeen, heinäkuussa, on lisäksi merkitty 36 5 uutta osaketta. Merkintöjen jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä on Jaakko Pöyry Group -konsernin henkilöstölle ja emoyhtiön hallituksen jäsenille vuonna 1998 suunnattuun optiolainaan liittyvät optiotodistukset oikeuttavat merkitsemään enintään 1,3 miljoonaa yhtiön osaketta. Merkintäaika alkoi osittain (39 osaketta), (39 osaketta) ja (52 osaketta). Merkintäaika päättyy kaikilla optiotodistuksilla Optiotodistuksilla on merkitty yhteensä osaketta. Varsinainen yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä ja/tai vaihtovelkakirjalainojen ottamisesta ja/tai optiooikeuksien antamisesta niin, että uusmerkinnän, vaihtovelkakirjojen ja optiotodistusten perusteella osakepääomaa voidaan korottaa yhteensä enintään 1, miljoonalla eurolla antamalla merkittäväksi enintään 1, miljoonaa uutta osaketta. Valtuutus on voimassa saakka. Varsinainen yhtiökokous antoi hallitukselle valtuutukset päättää omien osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta. Valtuutusten kohteena on enintään osaketta, mikä on vähemmän kuin 5 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Yhtiön hallitus on päättänyt käyttää valtuutuksia. Valtuutukset ovat voimassa asti. Yhtiö on hankkinut omaa osaketta. Osakkeiden keskimääräinen hankintahinta oli 14,63 euroa. Vuonna 22 hankittiin 1 omaa osaketta. Yhtiön osakkeet noteerataan Helsingin Pörssissä. Osakkeen keskikurssi oli katsauskaudella 14,5 euroa; ylin kurssi oli 15,5 euroa ja alin kurssi 13, euroa. Yhtiön osakkeita vaihdettiin 23,3 miljoonalla eurolla yhteensä 1,6 miljoonaa kappaletta eli 11,6 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön hallituksen esityksen osingonjaosta vuodelta 22 eli,6 (vuodelta 21,6) euroa osakkeelta, yhteensä 8,3 miljoonaa euroa. Osinko maksettiin TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Maailman talouden näkymät vuodelle 23 ovat edelleen epävarmat. Talouskasvun arvioidaan vuonna 23 olevan vaatimatonta ja vauhdittuvan normaalitasolleen vasta vuoden 24 kuluessa. Jaakko Pöyry Groupin taserakenne, maksuvalmius ja tilauskanta ovat hyvät ja ne ovat parantuneet katsauskaudella.

5 Metsäteollisuuden investointiaktiviteetti on pysynyt suhteellisen alhaisena ja metsäteollisuusyritysten heikentyneet tulokset eivät tue aktiviteetin pikaista toipumista. Myös metsäteollisuuden konsultointipalveluiden kysyntä on säilynyt alhaisena. Konsultoinnin sekä investointien suunnittelu- ja toteutuspalveluiden kysyntä kehittyvillä markkinoilla, kuten Kiinassa ja Brasiliassa, on kuitenkin kasvanut. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän tuloskehitys on markkinatilanne huomioiden ollut alkuvuonna tyydyttävä ja tilauskanta on kasvanut. Liiketoimintaryhmän liikevoitto paranee vuonna 23 jonkin verran verrattuna vuoteen 22. Energiatoimialan kysyntä koskien uusiutuvia energialähteitä, laitosten modernisointeja ja konsultointia kasvaa. Myös perusenergian tuotannossa on merkkejä investointitoiminnan vilkastumisesta. Energia-liiketoimintaryhmä on vuosina sopeuttanut toimintaansa vastaamaan alentunutta kysyntää. Tämän seurauksena tulos on parantunut ja vuoden 23 liikevoitto tulee olemaan selkeästi parempi kuin vuoden 22. Infrastruktuuri & ympäristö liiketoimintaryhmän toiminta on jatkanut vakaata kasvuaan. Liiketoimintaryhmän tilauskanta on kasvanut ja vuoden 23 liikevoitto paranee hieman viimevuotisesta. Yleinen markkinatilanne jatkuu haastavana loppuvuoden 23. Jaakko Pöyry Groupin tilauskanta, markkina-asema ja taserakenne ovat vahvistuneet. Yllä esitettyihin liiketoimintaryhmien näkymiin perustuen konsernin liikevoitto paranee vuonna 23 ja tulosparannus ajoittuu pääosin vuoden jälkipuoliskolle. Lisäksi konsernin tulosta parantaa pääkonttorikiinteistöstä saatu 11 miljoonan euron voitto. 5 Vantaalla 3. heinäkuuta 23 Hallitus

6 6 Tuloslaskelma 1-6/23 1-6/ /22 (milj. euroa) LIIKEVAIHTO 26,3 23,9 47, Liiketoiminnan muut tuotot 12,,6 1,4 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista, -,1 -,1 Liiketoiminnan kulut -189,6-187,9-376,6 Poistot konserniliikearvosta -2,5-2,1-4,5 Muut poistot -4,4-4,3-8,8 LIIKEVOITTO 21,8 1,1 18,4 % liikevaihdosta 1,6 5, 4,5 Rahoitustuotot ja -kulut -,2,1 -,3 VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 21,6 1,2 18,1 % liikevaihdosta 1,5 5, 4,5 Satunnaiset erät,,, VOITTO ENNEN VEROJA JA VÄHEMMISTÖN OSUUTTA 21,6 1,2 18,1 Välittömät verot -7,3-3,9-5,7 Vähemmistön osuus -,2 -,1 -,1 KONSERNIN VOITTO 14,1 6,2 12,3

7 7 Tase (milj. euroa) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Konserniliikearvo 34,4 29,8 34, Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet 28,7 33,5 32,7 Sijoitukset 9,9 13, 12,5 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset 142,3 159,1 146,1 Rahoitusarvopaperit ja rahat 36,8 2,9 26, VASTATTAVAA 252,1 256,3 251,3 OMA PÄÄOMA 15,1 1,9 14,3 VÄHEMMISTÖN OSUUS 4,1 5, 5, VIERAS PÄÄOMA *) Pitkäaikainen vieras pääoma 21,5 2,1 23,1 Lyhytaikainen vieras pääoma 121,4 13,3 118,9 252,1 256,3 251,3 *) Korollinen vieras pääoma 14,4 31,1 19,9 Koroton vieras pääoma 128,5 119,3 122,1

8 Rahoituslaskelma 1-6/23 1-6/ /22 (milj. euroa) LIIKETOIMINTA Liikevoitto 21,8 1,1 18,4 Poistot ja arvonalentumiset 6,9 6,4 13,3 Käyttöomaisuuden myyntivoitot -11,, -,3 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista, -,1,1 Nettokäyttöpääoman muutos 5,1-12,5-3,4 Rahoitustuotot ja -kulut,1,,2 Verot -2,8-3,9-7, Liiketoiminnan rahavirta 2,1, 21,3 INVESTOINNIT Investoinnit konserniyhtiöosakkeisiin -5,8, -2,5 Investoinnit muihin osakkeisiin,, -,2 Investoinnit käyttöomaisuuteen -4,7-3,9-9,1 Myydyt osakkeet ja arvopaperit 12,8,4,5 Käyttöomaisuuden myynti 6, 2, 2,5 Investointien rahavirta 8,3-1,5-8,8 Rahavirta ennen rahoitusta 28,4-1,5 12,5 RAHOITUS Uudet lainat,,, Lainojen lyhennykset -,8, -7,7 Lyhytaikaisen rahoituksen muutos -4,7 -,4-1,5 Pitkäaikaisten sijoitusten muutos,, -,1 Maksetut osingot -8,3-8,2-8,6 Omien osakkeiden hankinta -2,2, -,1 Osakemerkintä,1,3 1,6 Muuntoero -1,7-1,8-2,6 Rahoituksen rahavirta -17,6-1,1-19, Likvidien varojen muutos 1,8-11,6-6,5 Likvidit varat , 32,5 32,5 Likvidit varat kauden lopussa 36,8 2,9 26, 8

9 9 Vastuusitoumukset (milj. euroa) Annetut pantit ja kiinnitykset omasta velasta Yrityskiinnitykset,,2, Muusta omasta sitoumuksesta Pantatut arvopaperit,2 2,3 2,5 Vuokra- ja leasingvastuut 12,9 49,2 46,1 Eläkevastuut,,, Muut vastuut 23,8 35,8 25,1 Muiden puolesta Pantatut arvopaperit,,,1 Kiinteistökiinnitykset, 3,8 3,8 Muut vastuut,1,,1 Johdannaissopimukset Valuuttatermiinisopimukset Nimellisarvot 14,6 12, 11,9 Käypä arvo,1 on tehnyt koronvaihtosopimukset 14,2 miljoonan euron pitkäaikaisille lainoille.

10 1 Avainluvut 1-6/23 1-6/ /22 Tulos/osake, euroa 1,3,45,9 Laimennusvaikutuksella korjattu 1,1,43,86 Oma pääoma/osake, euroa 7,71 7,39 7,57 Sijoitetun pääoman tuotto, % p.a. 34,5 14,7 14,5 Oman pääoman tuotto, % p.a. 26,1 11,7 11,3 Omavaraisuusaste, % 5,7 46,3 51, Velkaantumisaste, % -2,5 9,7-5,6 Konsultointi ja suunnittelu, milj. euroa 317, 266,8 31,6 Kokonaistoimitukset, milj. euroa 3,8 14,1 6,8 Tilauskanta yhteensä, milj. euroa 32,8 28,9 38,4 Investoinnit, operatiiviset, milj. euroa 4,7 3,9 9,1 Investoinnit osakkeisiin, milj. euroa 5,8, 2,5 Henkilöstö konserniyhtiöissä, keskimäärin Henkilöstö konserniyhtiöissä kauden lopussa Henkilöstö osakkuusyhtiöissä kauden lopussa

11 11 Liiketoimintaryhmät 1-6/3 1-6/2 1-12/2 7-9/1 1-12/1 1-3/2 4-6/2 7-9/2 1-12/2 1-3/3 4-6/3 (milj. euroa) LIIKEVAIHTO Metsäteollisuus 88,5 94,5 173,7 44,5 49,4 49,7 44,8 37,6 41,6 43,2 45,3 Energia 48,1 51,9 111,2 28, 31,9 24,1 27,8 3,9 28,4 24,3 23,8 Infrastruktuuri & ympäristö 69,8 57,9 122,7 24,6 29,7 27, 3,9 28, 36,8 34,4 35,4 Muut -,1 -,4 -,6 1, -,3 -,4, -,4,2,1 -,2 Yhteensä 26,3 23,9 47, 98,1 11,7 1,4 13,5 96,1 17, 12, 14,3 LIIKEVOITTO JA VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ Metsäteollisuus 7,5 9,5 13,5 4,2 4,5 6, 3,5 2,3 1,7 3,7 3,8 Energia 1,5-1,9 -,7 1,5 1,7-1,4 -,5 -,3 1,5,8,7 Infrastruktuuri & ympäristö 4,1 3,6 8,5 1, 3,4 1,8 1,8 2,3 2,6 2, 2,1 Muut 8,7-1,1-2,9-1, -1,3-1, -,1 -,8-1, 9,9-1,2 Liikevoitto yhteensä 21,8 1,1 18,4 5,7 8,3 5,4 4,7 3,5 4,8 16,4 5,4 Rahoituserät -,2,1 -,3 -,5 -,2 -,2,3 -,4,, -,2 Voitto ennen satunnaisia eriä 21,6 1,2 18,1 5,2 8,1 5,2 5, 3,1 4,8 16,4 5,2 TILAUSKANTA Metsäteollisuus 91,6 67,5 85,2 97,1 92,7 78,2 67,5 79,1 85,2 11, 91,6 Energia 114,9 119,6 123,8 93,4 123,5 113,2 119,6 125,4 123,8 122, 114,9 Infrastruktuuri & ympäristö 114,3 93,8 99,4 96,6 13,7 96,9 93,8 97,3 99,4 118,9 114,3 Yhteensä 32,8 28,9 38,4 287,1 319,9 288,3 28,9 31,8 38,4 341,9 32,8 Konsultointi ja suunnittelu 317, 266,8 31,6 265,9 298,1 27,5 266,8 292,6 31,6 336,8 317, Kokonaistoimitukset 3,8 14,1 6,8 21,2 21,8 17,8 14,1 9,2 6,8 5,1 3,8 Yhteensä 32,8 28,9 38,4 287,1 319,9 288,3 28,9 31,8 38,4 341,9 32,8 LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN Pohjoismaat 61,4 62, 117,5 Manner-Eurooppa 88,2 86, 172,8 Aasia 24,7 26,8 6,3 Pohjois-Amerikka 12,7 9,2 21,5 Etelä-Amerikka 8,3 12,6 22,2 Muut 11, 7,3 12,7 Yhteensä 26,3 23,9 47, Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

12 12 milj. euroa LIIKEVAIHTO milj. euroa LIIKEVOITTO euroa TULOS/OSAKE ,,9 1,8 8 15,7,6 6 1,5,4 4 5,3,2 2, , % 6 SIJOITETUN PÄÄOMAN TUOTTO 3 % VELKAANTUMISASTE milj. euroa 5 RAHOITUSASEMA /1 12/1 3/2 6/2 9/2 12/2 3/3 6/3-3 9/1 12/1 3/2 6/2 9/2 12/2 3/3 6/3-4 9/1 12/1 3/2 6/2 9/2 12/2 3/3 6/3 Likvidit kassavarat Korolliset velat Nettovelat milj. euroa TILAUSKANTA HENKILÖSTÖ /1 12/1 3/2 6/2 9/2 12/2 3/3 6/3 9/1 12/1 3/2 6/2 9/2 12/2 3/3 6/3 Konsultointi ja suunnittelu Kokonaistoimitukset Konserniyhtiöt Osakkuusyhtiöt

JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ Pörssitiedote 28.4.2002 klo 8.30 1(13)

JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ Pörssitiedote 28.4.2002 klo 8.30 1(13) JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ Pörssitiedote 28.4.2002 klo 8.30 1(13) OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2003 Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 102,0 (edellisvuonna 2002 100,4) miljoonaa euroa.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I. Tammi-maaliskuu 2003 28.4.2003

Osavuosikatsaus I. Tammi-maaliskuu 2003 28.4.2003 Osavuosikatsaus I Tammi-maaliskuu 23 28.4.23 2 Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 12, (edellisvuonna 22 1,4) miljoonaa euroa. Konsernin voitto ennen satunnaisia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III. Tammi-syyskuu

Osavuosikatsaus III. Tammi-syyskuu Osavuosikatsaus III Tammi-syyskuu 23 31.1.23 Liiketoimintaryhmät Osavuosikatsaus III/23 Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 32, (edellisvuonna 22 3,) miljoonaa euroa. Konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I. Tammi-maaliskuu

Osavuosikatsaus I. Tammi-maaliskuu Osavuosikatsaus I Tammi-maaliskuu 22 29.4.22 2 KONSERNIN TULOS JA TASE Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 1,4 (edellisvuonna 21 113,1) miljoonaa euroa. Lopetettujen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III. Tammi-syyskuu

Osavuosikatsaus III. Tammi-syyskuu Osavuosikatsaus III Tammi-syyskuu 22 29.1.22 2 KONSERNIN TULOS JA TASE Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 3, (edellisvuonna 21 321,1) miljoonaa euroa. Lopetettujen

Lisätiedot

27.4.2005. Osavuosikatsaus I

27.4.2005. Osavuosikatsaus I 27.4.2005 Osavuosikatsaus I Tammi-maaliskuu 2005 2 Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 123,3 (edellisvuonna 2004115,5) miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja oli 7,5 (6,6) miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2001

Osavuosikatsaus I/2001 3.5.21 Tammikuu - maaliskuu 21 2 LIIKEVAIHTO JA TULOS Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin tuloskehitys oli katsauskaudella hyvä. - Liikevaihto oli 113,1 (edellisvuonna 114,7) miljoonaa euroa.

Lisätiedot

JAAKKO PÖYRY GROUP. Yhtiön henkilöstön määrä on 8.

JAAKKO PÖYRY GROUP. Yhtiön henkilöstön määrä on 8. METSÄTEOLLISUUS JAAKKO PÖYRY GROUP ENERGIA INFRASTRUKTUURI JA YMPÄRISTÖ Jaakko Pöyry Group on asiakas- ja teknologiaorientoitunut maailmanlaajuisesti toimiva konsultointi- ja suunnittelualan palveluyritys.

Lisätiedot

O s av u o s i k at s a u s J a a k k o P ö y r y G r o u p 1. 1. - 3 1. 3. 1999

O s av u o s i k at s a u s J a a k k o P ö y r y G r o u p 1. 1. - 3 1. 3. 1999 Osavuosikatsaus Jaakko Pöyry Group 1.1.-31.3. 1999 METSÄTEOLLISUUS JAAKKO PÖYRY GROUP ENERGIA INFRASTRUKTUURI JA YMPÄRISTÖ Jaakko Pöyry Group on asiakas- ja teknologiaorientoitunut maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II

Osavuosikatsaus II 28.7.2005 Osavuosikatsaus II Tammi-kesäkuu 2005 2 Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 253,2 (edellisvuonna 2004 234,3) miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja oli 16,5 (13,6) miljoonaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ Pörssitiedote klo (17)

JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ Pörssitiedote klo (17) JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ Pörssitiedote 28.7.2005 klo 8.30 1(17) OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2005 Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 253,2 (edellisvuonna 2004 234,3) miljoonaa euroa.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I. Tammi-maaliskuu

Osavuosikatsaus I. Tammi-maaliskuu Osavuosikatsaus I Tammi-maaliskuu 2004 29.4.2004 2 Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 105,4 (edellisvuonna 2003 102,0) miljoonaa euroa. Konsernin voitto ennen

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen.

- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen. TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2003 KELLO 8.00 TALENTUM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2003 - Liikevaihto: 80,1 milj. euroa (1-9/2002: 83,5 milj. euroa) - Liikevoitto: 0,4 milj. euroa (-1,0

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2003

Liikevaihto 1985-2003 Liikevaihto 1985-23 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 22 23 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 22 47, milj.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4

Lisätiedot

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 Tammi syyskuu Liikevaihto tammi-syyskuussa oli 191,8 (170,8) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 12,3

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.5.2003 klo 9.45

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.5.2003 klo 9.45 INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.5.2003 klo 9.45 INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2003 liikevaihto oli 15,3 milj. euroa liiketulos, -0,7 milj. euroa, parani sekä edellisestä neljänneksestä

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa.

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa. STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 20.8.2002, klo 12.45 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2002 Stockmann-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani merkittävästi ja oli 22,5 Me (12,2 Me vuonna 2001), vaikka myynti

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2002 Toisen neljänneksen toiminnallinen liiketulos palautui voitolliseksi toukokuussa kirjattu OMNEn luottotappio ( 1,9

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I

Osavuosikatsaus I 26.4.2006 Osavuosikatsaus I Tammi-maaliskuu 2006 2 Pöyry-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 144,0 (edellisvuonna 2005 123,3) miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja oli 10,5 (7,5) miljoonaa euroa.

Lisätiedot

Sponda Oyj Pörssitiedote 7.8.2003 klo 9.00

Sponda Oyj Pörssitiedote 7.8.2003 klo 9.00 Sponda Oyj Pörssitiedote 7.8.2003 klo 9.00 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2003 SPONDAN VUOKRAUSTOIMINNAN TULOS VAKAA Spondan 6 kuukauden tulos oli 16,7 (86,5) milj. euroa. Vuokratuotoista muodostuva liikevaihto

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Julkaistu: 2007-02-22 08:00:30 CET Honkarakenne Oyj - Tilinpäätöstiedote HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Honkarakenne-konsernin

Lisätiedot

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004

Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 Q3 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 tammikuu syyskuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa, kustannusten hallinta paransi kannattavuutta Liikevaihto 886,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6)

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6) 08.05.2003 10:41 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSI RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2003 - liikevaihto 12,17 miljoonaa euroa (15,41 miljoonaa euroa) - liikevaihdon lasku 21,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2015 oli 63,9 M (65,0 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 3,9 v. (4,2 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2015 oli 63,9 M (65,0 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 3,9 v. (4,2 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 4.6.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 Katsauskauden liikevaihto 4,95 M oli 5,1 % suurempi kuin v. 2014 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2003 30.6.2003 Ramirent-konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 80,7 (34,1) ME, kasvua 137% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKEVAIHTO LASKI JA LIIKEVOITTO PARANI - konsernin liikevaihto 173,6

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot