ALPPIPERHONEN. Pleissin virallinen leirilehti // 5. numero // pleissi19.fi/leirilehti
|
|
- Ilmari Leppänen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ALPPIPERHONEN Pleissin virallinen leirilehti // 5. numero // pleissi19.fi/leirilehti 1
2 PÄÄKIRJOITUS Leirimme on nyt täysilukuinen. Paikalle on saapunut sudenpentuja ja perheleiriläisiä, ja pääluku on noussut lähelle 330 henkeä. Näinkin suurella leirillä on hyvin tärkeää pitää huolta omista tavaroistaan. Leirialueella pyörii tuhansia tavaroita, ja jos kaikki levittelevät nimeämättömiä tavaroitaan ympäriinsä, kaaos on väistämätön. Pitäkää siis huolta omista tavaroistanne ja nimikoikaa niitä mahdollisuuksien mukaan. Lämpötila on pudonnut puoleen viikonlopun helteistä. Myös yöt ovat kylmiä. Päivällä on hyvä etsiskellä jalkaan pitkälahkeista housua ja päällystakkia, mutta myös yöksi on hyvä varata lämmintä vaatetta. Pipo voi olla myös kultaakin kalliimpi. Yöllä ei ole mukavaa herätä kylmyyteen. leirisää C 6 m/s C 5 m/s C 5 m/s C 2 m/s C 1 m/s KIOSKI METROLAKU Auki lounaan ja päivällisen jälkeen Steissillä keskiviikon erikoistarjous: leiripaidat rajoitettu erä! LEHDEN TOIMITUS: Päätoimittaja: Laura Nykänen Valokuvat: Kuisma Vesisenaho, Jussi Puuri, Aarni Salomaa 2
3 Kokeneiden partiolaisten hurjimmat partiokokemukset Tarja Sovijärvi kertoi meille hurjimmasta partiokokemuksestaan. Mä olin sudari vuonna 1991 Tosisuunta-leirillä Bengtsårissa, Hangossa. Siellä oli iltaohjelmana tällainen Päivänsäde ja menninkäinen -ohjelma, johon kuului yhteisleikki, jossa taputettiin sateelle. Ensin taputettiin sormilla ja sitten polviin. Seuraavana yönä tuli sitten semmonen aika raju sade. Me nukuttiin meidän porukan kanssa siis puolijoukkueteltassa. Meidän teltta ei ollut ainut, joka sieltä sitten evakuoitiin. Me mentiin jonnekkin hökkeliin nukkumaan, koska se leiri oli saaressa ja sitä vettä tuli kaatamalla. Mun isä oli sillä leirillä myös. Seuraavana iltana oli mun mielestä sellainen koko leirin iltanuotio, jossa vedettiin tää sama ohjelma uudestaan. Ja muistaakseni isäni, joka oli mukana leirillä, sanoi silloin Jos taivaalta tulee yksikin pisara, minä etsin tuon henkilön ja heitän sen mereen. Se on ollut sellainen hyvin mieleenpainuva reissu. Valokuvakilpailu Jokaisessa leirilehden numerossa annetaan aihe, jonka mukaisia valokuvia toimistotiimille voi lähettää. Toimistotiimistä koostuva raati valitsee mielivaltaisesti kuvista parhaan ja julkaisee sen seuraavan päivän lehdessä. Eilen aiheena oli Leiriruokaa!. Toimistotiimistä koostuvan raadin mielestä seuraava kuva vastasi parhaiten tehtävänantoa. Onnea kuvan ottajalle! Tämän päivän aihe: Parhaat leirirakennelmat! Kuvia voi lähettää WhatsAppilla numeroon Kuvia otetaan vastaan joka päivä kello 20 asti. Muista liittää kuvan yhteyteen nimesi! Kuva: Aino Savolainen 3
4 Tekstiviestipalsta Tässä lehdessä myös lukijat voivat vaikuttaa. Otamme sekä vastaan juttuideoita että annamme leiriläisille sananvapautta tekstiviestipalstan muodossa. Juttuideat ja tekstiviestit voi lähettää Whatsappilla numeroon: Huomioithan, että julkaisemme vain asiallisia viestejä. Siis mikä tää juttu hilloliigasta oikein on? Onks se jotain syötävää? Voiko sen suurentaa? -Rinkankantaja Heippa! Vartsualaleirissä härkäpapu-ja hillogate! Ei riitä rehellisille partiolaisille. Lieneekö ruokakoordinaattorin omassa mahassa kun niin hymyilyttää! -kysyn vaan vaikka nälkäkin olis.. MIELIPIDEKIRJOITUS EI SAA TAPUTTAA!! Tuo huuto kuului jälleen kerran tiistaina iltanuotiolla melkein vihaisesti sen jälkeen kun osa katsojista innostui taputtamaan hauskan sketsin päätteeksi. En ole koskaan ymmärtänyt miksi partiossa ei saisi taputtaa? Ymmärrän sen, että huudot kuuluvat partioon, mutta miksei voisi olla molempia, sekä huutoja että taputuksia? Huutojen ongelma on se, että ne toimivat parhaiten porukalla ja se tarkoittaa sitä, että jonkun pitää organisoida ja vetää se huuto. Käytännössä siis sanoa mitä huudetaan ja sitten... kolmannella... HUU DE TAAN! Mutta usein käy niin, että hyvänkin esityksen jälkeen, paikassa jossa spontaanit aplodit (tai huuto) olisi ehdottomasti paikallaan, ei kukaan tajua vetää huutoa, jolloin jäljelle jää vain kiusallista hiljaisuutta. Tähän loppuun haluaisin vetää huudon: TA PU TUK SET TAKAS JO TUODAAN! HUU DOT PÄÄL LE PARHAIMMILLE SUODAAN! T. Partiolainen vuodesta
5 leirilehtivisa Leirilehti julkaisee joka päivä viisi kysymystä, joihin voitte pähkäillä vastauksia joko yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Oikeat vastaukset löytyvät seuraavan päivän numerosta. Edellisen päivän vastaukset: 1. Hevosen suitsien suuhun tuleva osa on kuolaimet. 2. Otava kuuluu Ison Karhun tähtikuvioon. 3. Heksagoni on kuusikulmio. 4. Kasper, Jesper ja Joonatan olivat Kardemumman kaupungin iloiset rosvot. 5. Ihmisellä on 12 paria kylkiluita. Uudet kysymykset: 1. Montako kieltä on harpussa? 2. Minkä värinen jalokivi on safiiri? 3. Mikä on Romeon ja Julian kotikaupunki? 4. Mitä planeettaa sanotaan punaiseksi planeetaksi? 5. Mikä tai mitä on pergamiini? saksalaisten kokemuksia The Rose Nose Touch Race Es war einer der schönsten Haik Tage an einem unbekanntem See im tiefem finnischem Wald. Da begab es sich zur Mittagszeit, dass 10 deutsche Pfadfinder und zwei finnische Freunde sich zu einem der spektakulärsten Rennen der finnischen Geschichte vorbereiteten. Das legendäre Rose Nose Touch Race. Simon (GER) und Olli (FIN) traten gegeneinander an. Mit einem Ruderboot wurde eine Strecke über den See gepaddelt und am anderem Ufer eine Seerose mit der Nase berührt. Wer in der kürzesten Zeit wieder zurück ist, hat das Rennen gewonnen. Zuerst startete der deutsche Rennfahrer Simon mit leichten Problemen bei der Berührung der Rose mit der Nase und kam mit einer Bestzeit von 1:56 min. ins Ziel zurück. Bald darauf machte sich Olli startklar. Die Zuschauer warteten gespannt am Ufer. Wird der finnische Rennfahrer die Zeit übertreffen? Nach der Analyse seines Gegners traf seine Nase zielsicher die Rose und er kehrte mit dem finnischem Rekord 1:18 min. unter lautem Gejubel ins Ziel. Feierlich wurde ihm das goldene Seerosenblatt als Wanderpokal überreicht. 5
6 Nenä lumpeenkukkaan -kisa Olipa kerran yksi kauneimmista haikkipäivistä tuntemattoman järven rannalla syvällä suomalaisessa metsässä. Keskipäivän lähestyessä kymmenen saksalaista ja heidän kaksi suomalaista kaveriaan valmistautuivat spektaakkelimaiseen kisaan. Legendaariseen Nenä lumpeenkukkaan -kisaan. Simon (GER) ja Olli (FIN) asettuivat vastakkain. Kisassa oli tarkoituksena soutaa järven poikki ja koskettaa nenällä toisella rannalla olevaa lumpeenkukkaa. Ensimmäisenä oli saksalainen Simon, joka pienistä vaikeuksista huolimatta sai nenänsä lumpeeseen ja pääsi soutamaan takaisin maaliin ajassa 1 min 56 s. Pian sen jälkeen Olli asettui lähtöviivalle. Katsojat odottivat jännittyneinä rannalla. Onnistuisiko suomalainen kisaaja alittamaan saksalaisen ajan? Vastustajan suorituksen analysoinnin jälkeen Olli kosketti nenällään lummetta ja palasi takaisin suomenennätysajassa 1 min 18 s raikuvien suosionosoitusten saattelemana. Voittoa seurasi juhlallinen lumpeenlehden luovutus voiton merkiksi. 6
7 viidennen leiripäivän tunnelmia Aamulla kokoonnuttiin alaleirien omiin raamiksiin. Kuvassa Villinlännen raamis. Leirikeittiöillä loihdittiin härkisrisottoa. Sudenpennut ja perheleiriläiset saapuivat leirille. Leirin kokonaisvahvuus on täten noin
8 Saksalaisen insinööritaidon ilmentymä: narupatja. Eräilylaaksossa päästiin tekemään teetä risukeittimillä. Teroituspisteellä sai ehostettua puukoista uudenveroisia. 8
9 Pulmalaaksossa pähkäiltiin muunmuassa hammasrattaiden parissa. Liikuntalaaksossa nähtiin vauhdikkaita vesisotia. Kastumiselta ei säästytty. Metsägolf tarjosi golffareille täysin uudenlaisia haasteita. 9
10 Illalla kokoonnuttiin ensimmäiselle koko leirin yhteiselle iltanuotiolle. Musiikista vastasi tuttuun tapaan Omituisten otusten kerho. Iltaohjelmassa esitelty suurennuskone vaatii vielä hiukan hienosäätöä. 10
ALPPIPERHONEN. Pleissin virallinen leirilehti // 2. numero //
ALPPIPERHONEN Pleissin virallinen leirilehti // 2. numero // 28.7.2019 1 PÄÄKIRJOITUS Tämän leirilehden nimi on Alppiperhonen. Alppiperhonen on solmu, jonka avulla on helppo tehdä kiristymätön silmukka
Harrastukset ja vapaa-aika Hobby und Freizeit. Tehtävän kohderyhmä. Tehtävän konteksti. saksa; yläkoulun A- ja B-kieli
Harrastukset ja vapaa-aika Hobby und Freizeit Tehtävän kohderyhmä saksa; yläkoulun A- ja B-kieli Tehtävän konteksti Suomalainen nuori kertoo harrastuksistaan saman ikäisille ulkomaalaisille nuorille. Aihepiirinä
ÜB. 1. der Fuβ der Kopf das Knie der Bauch die Schulter das Auge der Mund. jalka pää polvi vatsa hartia, olkapää silmä suu
Lektion 7 Hatschi! ÜB. 1 der Fuβ der Kopf das Knie der Bauch die Schulter das Auge der Mund jalka pää polvi vatsa hartia, olkapää silmä suu ÜB. 1 Fortsetzung die Hand das Ohr der Finger die Nase das Bein
Esittäytyminen Vorstellungen
Esittäytyminen Vorstellungen Tehtävän kohderyhmä saksa; yläkoulun A- ja B-kieli Tehtävän konteksti Suomalainen ja saksalainen oppilas tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa oltuaan sähköpostiyhteydessä.
DESIGN NEWS MATTI MÄKINEN EIN DESIGNER IN ANGEBOT WIE LOCKEN WIR DEN GEIST IN DIE FLASCHE?
WIE KÖNNEN SIE MATTI MÄKINEN TREFFEN? EIN DESIGNER IN ANGEBOT EIN GELUNGENES PRODUKT WORAN ERKENNT MAN DAS GELUNGENE PRODUKT? WIE LOCKEN WIR DEN GEIST IN DIE FLASCHE? UND WAS BEDEUTET DIESES KURZ ZUSAMMENGEFASST?
Finanzmärkte III: Finanzmarktanalyse
Finanzmärkte III: Finanzmarktanalyse Siegfried Trautmann /4 Finanzmärkte III : Finanzmarktanalyse Teil C : Makromarkt-Perspektive 8 Finanzmärkte 9 Preise und Renditen im Finanzmarktgleichgewicht 0 Empirische
Maahanmuutto Asuminen
- Vuokraaminen Saksa Ich möchte mieten. Ilmoitat, että haluat vuokrata jotakin Norja ein Zimmer eine Wohnung/ ein Apartment ein Studioapartment ein Einfamilienhaus ein Doppelhaus ein Reihenhaus Wie viel
TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus
TERVETULOA HAVULLE! Partiolaisten ehdoton ykkösjuttu ovat tietenkin leirit. Erityisesti isojen leirien vauhdikasta ohjelmaa, uusia ystäviä ja upeita iltanuotioita muistellaan vielä pitkään. Ensi kesänä
Auswandern Wohnen. Wohnen - Mieten. Äußern dass man etwas mieten möchte. Art der Unterbringung. Art der Unterbringung
- Mieten Deutsch Ich möchte mieten. Äußern dass man etwas mieten möchte ein Zimmer eine Wohnung/ ein Apartment ein Studioapartment ein Einfamilienhaus ein Doppelhaus ein Reihenhaus Wie viel beträgt die
Henkilökuljetuspalvelut Virtain kylissä Personentransportdienste in den Dörfern von Virrat
Henkilökuljetuspalvelut Virtain kylissä Personentransportdienste in den Dörfern von Virrat Henkilökuljetukset Personentransporte Sivistystoimi Koulukuljetukset Asiointiliikenne Perusturva Schulverwaltungsamt
Mesikämmen 2/2006 2/2006
Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:
Belz & Gelberg & /01
Deutsch Fünfter sein Arabisch Ernst Jandl. Norman Junge &' (! )$(.! "# $% Belz & Gelberg 234506 & /01 Ernst Jandl, 1925 in Wien geboren und 2000 dort gestorben, zählt zu den bedeutendsten Lyrikern unserer
Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:
Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle
DEUTSCH HÖRVERSTÄNDNISTEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
DEUTSCH HÖRVERSTÄNDNISTEST LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.2.2015 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 1 Hören Sie gut zu! Beantworten Sie die Fragen 1 25 und wählen Sie auf Grund des Hörtextes
LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2
LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa
Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti
Pääkirjoitus Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.5 30.7.2011 AARNIKOTKAN aarteen etsiminen jatkuu kiivaampana kuin vielä koskaan. Särkiniemen sanomien toimitus sai tietoonsa että huhusta AARNIKOTKAN
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...
Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti
Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.
HEHE VERSO15 Helpeen helistäjän leirilehti keskiviikko 29.7.
HEHE VERSO15 Helpeen helistäjän leirilehti keskiviikko 29.7. ARKIPÄIVÄ LEIRILLÄ Mä en tienny, et tä ä llä on nä in mielenkiintoistä ohjelmää. Ohimennen bongättu kommentti, jokä summää värmään monen äjätukset.
ÜB. 1. a) Lektion 7. Ein Gute-Nacht-Bier ÜB. 2 (1) ÜB. 1. b)
ÜB. 1. a) Lektion 7 Ein Gute-Nacht-Bier 1. Mozart-Straße 23 2. Kahden hengen huone maksaa 103-170 euroa. 3. Ensin lähijunalla Marienplatzille ja sitten metrolla Universitätille (yliopiston pysäkille).
MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...
MAALISKUU 2019 Nyt saa onnitella! Ryskeelle on tällä hetkellä tulossa huimat 2122 henkilöä tehden siitä Järvi-Suomen Partiolaisten tähän saakka suurimman piirileirin, hyvä me! Tällä porukalla touhutaan
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0
Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA
LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2011
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 2/2011 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 41. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.lpk.partio.fi/hp/kaka Ä-tervehdys... 3 Tiedotteita...
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Matkustaminen Yleistä
- Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Sprechen Sie _[Sprache]_? Tiedustelu
Matkustaminen Yleistä
- Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Können Sie mir bitte helfen? Sprechen Sie Englisch? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä
Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA
SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden
Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelmaryhmä Laura Kajala Ohjelmapäällikkö: Mika Kuusisto Nordic Co-operation, CPGS Varapäällikkö: JoRy-edustus leirillä, välittäjäyhteistyö, Suomi-pisteet Jaana
Rantasalmenkierros 18-19.6 2012
Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden
Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos
1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013
Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina
Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki
Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena
Liike-elämä Sähköposti
- Aloitus Suomi Saksa Arvoisa Herra Presidentti Sehr geehrter Herr Präsident, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi
Liike-elämä Sähköposti
- Aloitus Suomi Saksa Arvoisa Herra Presidentti Sehr geehrter Herr Präsident, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi
A.2 B.7 C.8 D.3 E.5 F.6 G.4 H Linnaan 1,5 milj.ihmistä ja linnan puistoon 5,2 milj. eli kaikkiaan 6,7 milj.
Lektion 9 Wien by night ÜB. 1.a) A.2 B.7 C.8 D.3 E.5 F.6 G.4 H.1 ÜB. 1.b) 1. 137 metriä 2. Linnaan 1,5 milj.ihmistä ja linnan puistoon 5,2 milj. eli kaikkiaan 6,7 milj. 3. Ensin keskustasta raitiovaunulla
1/08 karah k a.partio- km v.fi
KOUVOLAN METSÄVEIKKOJEN VIRALLINEN LIPPUKUNTALEHTI KA R A H K A SY K S Y 2008 1/08 karah k a.partio- km v.fi partio- km v.fi SIS Ä L M Y K S E T 1 Kansi 5 Järkäle 2 Sisälmykset + Toimitus 6 Pöperökorneri
D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta
D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute
Language Contents. English Svenska
Language Contents Language page English...2-6 Svenska... 7-11 Norsk...12-16 Dansk...17-21 Suomi...22-26 Deutsch...27-32 Nederlands...33-38 Français...39-44 Italiano...45-50 Español...51-56 Português...57-62
3. Leiriläiskokous
3. Leiriläiskokous 5.7.2018 AIHEET Matkustus Ohjelma Teema Majoitus Ryhmät Varusteiden jakoa ja Gordionin solmuja MATKUSTUS MATKUSTUS - LÄHTÖ Bussi tulee Tupoksen Salen kautta sunnuntaina 7.05 Ole paikalla
BESCHREIBUNG: MATERIAL FÜR HUMANISTEN/GESELLSCHAFTSWISSENSCHAFTLER
BESCHREIBUNG: MATERIAL FÜR HUMANISTEN/GESELLSCHAFTSWISSENSCHAFTLER Allgemeines Bei der Systembeschreibung, die bei diesen Fachrichtungen üblich ist, wird wie folgt vorangegangen: 1. Schritt: Das System
Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri
Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon
Auswandern Dokumente. Dokumente - Allgemeines. Dokumente - Persönliche Informationen. Fragen wo man ein Formular findet
- Allgemeines Mistä löydän lomakkeen varten? Fragen wo man ein Formular findet Milloin [dokumenttisi] on myönnetty? Fragen wann ein Dokument ausgestellt wurde Missä [dokumenttisi] on myönnetty? Fragen
SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa
SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa 3.10.2016 Tutkintoaineen sensorikokous on tarkentanut hyvän vastauksen sisältöjä seuraavasti. Sensorikokous on päättänyt muuttaa tehtävien 15 16 pisteitystä. Pisteitys
Saraste 2012 1. leirikirje
Saraste 2012 1. leirikirje TERVETULOA SARASTEELLE! Kevätauringon paistaessa yhä lämpimämmin myös Saraste lähestyy kovaa vauhtia. Mahtavaa, että sinäkin olet päättänyt lähteä mukaan kesän kivoimmalle leirille.
Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin
Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
TULI-SANOMAT Maanantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Maanantain mietteitä Eilen päästiin viettämään leiriä aamulla lämpimästi (ja kosteasti ja nihkeästi) ja illalla hieman
Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.
Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä
Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti
Pääkirjoitus Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.4 29.7.2011 Aarre on löydetty Itseasiassa aarretta ei ole löydetty vaan kyseinen uutinen joutui lehteen vahingossa etuajassa. Toimitus pahoittelee
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%
III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)
III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?
GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu
Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro
Eurojamboree 27.7.-6.8.2020 Gdansk, Puola Salla Grönlund ja Sakari Warro Mikä on Eurojamboree? -Eurojamboree on WAGGGS'n (partiotyttöjen maailmanliitto) ja WOSM'n (partiolaisten maailmanliitto) yhteistyössä
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne
Gemeinschaftskonto Kinderkonto Konto für fremde Währungen Businesskonto Studentenkonto Fallen monatlich Gebühren an? Kysyt, aiheutuuko tilin käytöstä
- Yleistä Kann ich in [Land] gebührenfrei Geld abheben? Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja Welche Gebühren fallen bei der Nutzung von Geldautomaten anderer Banken an?
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista
Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman
MIKÄ IHMEEN MINIGIBA??
MiniGiba 1/17 GIBA Vastaava toimittaja Sampo Rapeli Tämän giban tekivät Sampo Rapeli, Olli Särkilahti, Oona Paananen, Taru Kosomaa, Monna Laari, Juha van Wensen Taitto Juha van Wensen Painosmäärä 150
Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta
Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta 1. Mikä olisi jännittävin paikka, jota haluaisit tutkia? 2. Jos voisit kutsua kenet tahansa maailmassa puhumaan
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme
Mönkijä. Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012. Viialan Metsänkävijät ry
Mönkijä Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012 Viialan Metsänkävijät ry Pirtsakat terkut mönkiville mänkijöille! Tässä raapustaa Kuikka (salanimeltään Salmiovirran Kukka). Kuikka on täpäkkä lintu joka
Lektion 14. Als Studi an der Elbe
Lektion 14 Als Studi an der Elbe ÜB. 1 1. b 2. b 3. a 4. b 5. c 6. a 7. b 8. b 9. c 10. a ÜB. 2 (1) Opiskelijana Elben rannalla Milloin? Syyskuun puolivälissä Missä? Hampurissa Millainen asunto? Huone
Maahanmuutto Pankki. Pankki - Yleistä. Pankki - Pankkitilin avaaminen. Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja
- Yleistä Kann ich in [Land] gebührenfrei Geld abheben? Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja Welche Gebühren fallen bei der Nutzung von Geldautomaten anderer Banken an?
KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI
KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI OLETHAN JUURI SINÄ TULOSSA TEMPUS18- LEIRILLE? Piirileiri kokoaa Pohjanmaan Partiolaiset aikamoiseen seikkailuun kesällä 2018. Leirille pääsevät osallistumaan kaikki ikäkaudet
KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO
Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus
LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita.
LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. Viritä tupsukorvasi oikealle taajuudelle ja aloita tallennus! Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 1 LEIRIELÄMÄÄ
MEDIENMITTEILUNG (HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS) (Frei zur Veröffentlichung am 28.11.2013 Informationssekretärin Anni Lehtonen
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS HELSINKI DISTRICT COURT BEZIRKSGERICHT HELSINKI MEDIENMITTEILUNG (HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS) (Frei zur Veröffentlichung am 28.11.2013 Informationssekretärin Anni Lehtonen um 10.00 Uhr)
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
Tehtävä 4. Tehtävä 3. Saksan kielessä c, d, x, z ja q ovat yleisiä kirjaimia. Agricola hyödynsi näitä omissa teksteissään hyvin paljon.
Tehtävä 1 Vieressä olevalle tuomiokirkon kartalle on merkitty neljä nuolta, etsi nuolien kohdalla olevat hautakivet kirkosta ja kirjoita niissä lukevat saksalaiset sukunimet ylös. Yritä löytää ainakin
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
Bewerbung Anschreiben
- Einleitung Hyvä Herra, Formell, männlicher Empfänger, Name unbekannt Hyvä Rouva, Formell, weibliche Empfängerin, Name unbekannt Hyvä Herra, Hyvä Rouva, Hyvä vastaanottaja, Hyvä vastaanottaja, Formell,
Tiistai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
TULI-SANOMAT Tiistai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leirielämää Voiko ihanammin päivän enää alkaa Onko ihanampaa aamua kuin tää Silmäs kun sä aukaiset Kohta ulos vilkaiset
AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE TEKIJÖILLE JA LÄHIJOHTAJILLE
AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE TEKIJÖILLE JA LÄHIJOHTAJILLE TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA Sudenpentujen oma piirileiri! Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun
Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan
Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi
Osallistujan palautelomake
Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11
Uskomatonta ja ennenkokematonta:
Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen
AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN
AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA SUDENPENTUJEN OMA PIIRILEIRI Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun kaupungin leirikeskuksessa.
heidenkampsweg 82 I Hamburg h82
heidenkampsweg 82 I 20097 Hamburg h82 Hamburg. City Süd. Ideal. Buslinie 154: Haltestelle Wendenstraße in fußläufiger Entfernung S-Bahn-Linien S 3, S 31: Haltestelle Hammerbrook ca. zehn Gehminuten entfernt
Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje
Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan
Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut
Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.
tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa
Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti
HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri
HEHKUJA Kaspelin palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 3.7.2011 8.7.2011, Utin leirikenttä, Kouvola HEHKU 2011 - leiripäällikkö sanoo hei! Tervetuloa
Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.
Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11
SAKSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa
SAKSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa 21.9.2016 Tutkintoaineen sensorikokous on tarkentanut hyvän vastauksen sisältöjä seuraavasti. Sisällysluettelo: Täydet pisteet antavan vastauksen sisällöt Kokeen
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) GIDEONIN TAISTELU
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) GIDEONIN TAISTELU 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Gileadin vuorilla b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen
VVP-SANOMAT. Vuosaaren Vesipääskyt ry. partiotoimintaa 2/2014 Vuosaaressa jo vuodesta 1961 SISÄLLYS
VVP-SANOMAT Vuosaaren Vesipääskyt ry. partiotoimintaa 2/2014 Vuosaaressa jo vuodesta 1961 SISÄLLYS SISÄLLYS Sisällysluettelo......2 Pääkirjoitus.......3 Ajankohtaista...4 Juorupalsta...5 Suurjuhla 2014...6
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
Hyvinvointimatkailun maailmanlaajuinen osuus $ 439 miljardia. 14 % kaikesta matkailun kulutuksesta
Suomi- luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Talouslukuja Hyvinvointimatkailun maailmanlaajuinen osuus $ 439 miljardia 12 miljoonaa työpaikkaa 14 % kaikesta
istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.
M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja
Lektion 5. Unterwegs
Lektion 5 Unterwegs ÜBUNG 1.a) und b) 1. Dessau 2. Dresden 3. Frankfurt an der Oder 4. Jena 5. Leipzig 6. Rostock 7. Weimar 8. Wittenberg A Sachsen-Anhalt B Sachsen E Brandenburg C Thüringen H Sachsen
Minna Canth - Anna Liisa
Minna Canth - Anna Liisa Vastaukset kysymyksiin I. osa 1. Millainen on Anna Liisan ja Johanneksen suhde? He rakastavat toisiaan, mutta ovat epävarmoja toistensa tunteista. 2. Kuka on Husso ja mitä asiaa
PETRI NIEMELÄ MENSCHSEIN
PETRI NIEMELÄ MENSCHSEIN Eine Ausstelllung der Münchner Bank eg, Frauenplatz 2 Als Gegenpol zur heute omnipräsenten digitalen Welt erschafft Petri Niemelä eine malerische Welt in Öl auf Leinwand, in der