TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI"

Transkriptio

1 TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

2 OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri alalle. Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot suoritetaan tutkintotilaisuuksissa. Voit suorittaa koko tutkinnon tai tutkinnon osia. Tervetuloa oppimaan Treduun! YLEISTÄ AIKUISKOULUTUKSESTA Opiskelu vaatii ajankäytön järjestämistä ja vaivannäköä samalla se antaa energiaa ja avaa uusia mahdollisuuksia. Haluatko suuntautua kokonaan uudelle alalle vai täydentää olemassaolevaa ammattitaitoasi? Tai ehkä haluat suorittaa tutkinnon alalta, jolta sinulla on jo osaamista. Koulutuksen laajuus suunnitellaan aina henkilökohtaisesti opiskelijan aikaisempien opintojen, työkokemuksen ja muun soveltuvan kokemuksen perusteella. Koulutuskalenterissa näkyvät koulutusten t ovat vain suuntaa-antavia. Aikuisena opiskeleminen on joustavaa ja monimuotoista: yleensä opintoihin sisältyy sekä lähiopetusta että verkko-opiskelua tai muuta itsenäistä tai ryhmässä toteutettavaa opiskelua. Tarvittaessa opintoihin liitetään myös työssäoppimista. Omaehtoinen koulutus Koulutus sopii aikuisille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan mm. työtehtävien laajentuessa, erityisosaamista tarvittaessa tai uuteen ammattiin kouluttautuessa. Oppisopimuskoulutus Koulutus on työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, johon kuuluu työpaikalla tapahtuvaa koulutusta ja tietopuoliset opinnot oppilaitoksessa. Oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan oppisopimustoimiston kautta. Lisätietoja saat oman paikkakuntasi oppisopimuskeskuksesta, katso Työvoimakoulutus Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille tai työttömyysuhan alaisille aikuisille ja on opiskelijoille maksutonta. Työvoimakoulutuksiin hakeudutaan työ- ja elinkeinotoimistojen kautta. Tietoja tarjolla olevasta työvoimakoulutuksesta hakuaikoineen saat kaikista Työ- ja elinkeinotoimistoista sekä Tutkintomaksu Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on kaikissa perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa ja se sisältyy koulutusten hintoihin. Työelämäpalvelut Suunnittelemme ja toteutamme koulutus- ja kehittämispalveluita työyhteisönne tarpeiden mukaan. Leena Perttunen p , leena.perttunen@tampere.fi 2 Katso aikuiskoulutuksen koko tarjonta 3

3 AJONEUVO- JA KULJETUSTEKNIIKKA VIRRAT Lisätiedot: p Lisätiedot: lentokoneasennus > p auto- ja kuljetusala > p Koulutus Opetusaika Ajankohta/ Lentokoneasennuksen B1.1 > B2 konversiokoulutus päivä Koulutus Opetusaika Ajankohta/ Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkinto päivä päivä/monimuoto alkaen / 3 Lentokoneasennuksen perustutkinto, avioniikan osaamisala (B2) pääsyvaatimuksena riittävä alan työkokemus päivä alkaen / 6 kk 2 v Ota yhteyttä, niin etsitään sinulle sopiva opintopolku! Lentokoneasennuksen B2 lupakirjaluokan rajoitustenpoisto Logistiikan perustutkinto, varastonhoitaja päivä päivä GRAAFINEN JA VIESTINTÄTEKNIIKKA Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja/linja-autonkuljettaja/ yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Liikenne-esimiehen Linja-autonkuljettajan ammattitutkinto C-kortilliset päivä päivä alkaen / päivä alkaen / 6 kk 3 Lisätiedot: milla.alen@tampere.fi p Koulutus Opetusaika Ajankohta/ Painoviestinnän perustutkinto, ulkoasun toteutus Painoviestinnän perustutkinto, painotekniikka Painajan ammattitutkinto Jälkikäsittelykoneenhoitajan ammattitutkinto ilta päivä/ oppisopimus päivä/ oppisopimus päivä/ oppisopimus joustavasti / 2 v joustavasti / joustavasti / 4 5

4 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA Lisätiedot: p Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto päivä-monimuoto Opiskelu Tredussa on antoisaa ja herättää pohtimaan omaa työtään uudelta kantilta. KAUNEUDENHOITOALA Lisätiedot: helja.tokas@tampere.fi p Koulutus Opetusaika Ajankohta/ Hiusalan perustutkinto Hiusalan perustutkinto omaehtoinen, ilta-monimuoto oppisopimus, päivä-monimuoto Ekokampaaja ilta-monimuoto Partakäsittelyt ilta

5 KONE- JA METALLITEKNIIKKA Lisätiedot: p Kone- ja metallialan perustutkinto, valmistustekniikka Kone- ja metallialan perustutkinto, valmistustekniikka Kone- ja metallialan perustutkinto, valimotekniikka ilta v päivä/ oppisopimus joustavasti / 2 v Koneenasentajan ammattitutkinto Koneistajan ammattitutkinto Työvälinevalmistajan ammattitutkinto Työvälinemestarin Valajamestarin, kertamuottitekniikka Valumallimestarin Teollisuusalojen työnjohdon Teollisuusalojen työnjohdon Teknologiateollisuuden mestari-kisällikoulutus Taidevalu peruskurssi jatkokurssi päivä/oppisopimus alkaen / päivä/omaehtoinen alkaen / päivä joustavasti / 5 kk ilta ilta kysy lisää / 40 h 65 h Valajan ammattitutkinto, kertamuottitekniikka NOKIA / YLÖJÄRVI Valumallinvalmistajan ammattitutkinto Koneistajamestarin Koneenasentajamestarin Lisätiedot: petri.visanen@tampere.fi p tarja.ronni@tampere.fi p Kone- ja metallialan perustutkinto, koneistaja/levyseppähitsaaja päivä/ilta jatkuva haku / 0,5 2 v Koneistajan ammattitutkinto päivä/ilta jatkuva haku / Levytekniikan ammattitutkinto päivä/ilta jatkuva haku /

6 LIIKETALOUS JA KAUPPA Lisätiedot: p Yrittäjän ammattitutkinto / Talous- ja henkilöstöhallinnon päivämonimuoto / Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Osaamisala: Asiakaspalvelu ja myynti omaehtoinen, päivä-monimuoto Henkilöstöpalvelujen sihteerinä toimiminen Sihteerin ammattitutkinnon osaan valmistava koulutus Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Osaamisala: Talous- ja toimistopalvelut Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Osaamisala: Talous- ja toimistopalvelut omaehtoinen, ilta-monimuoto oppisopimus, päivä-monimuoto Finanssialan ammattitutkinto päivä-monimuoto Lähiesimiestyön ammattitutkinto päivä-monimuoto Markkinointiviestinnän ammattitutkinto päivä-monimuoto Myynnin ammattitutkinto päivä-monimuoto Sihteerin ammattitutkinto Sihteerin ammattitutkinto Taloushallinnon ammattitutkinto Taloushallinnon ammattitutkinto omaehtoinen, ilta-monimuoto oppisopimus, ilta-monimuoto omaehtoinen, päivä-monimuoto oppisopimus, päivä-monimuoto / 3 / 3 / 3 / 3 3 Terveydenhuollon sihteerinä toimiminen Sihteerin ammattitutkinnon osaan valmistava koulutus Adoben kuvankäsittely ja taiton työkalut ilta Esimiestyö ja esimiehen viestintä Kirjanpidon ja tilinpäätöksen perusteet Markkinointi sosiaalisessa mediassa Tehoa työhön 10-sormijärjestelmällä ilta Palkanlaskenta tutuksi Talouden taitaja Taloushallinnon SAP ilta Yrittäjän peruskurssi

7 LUONTO- JA YMPÄRISTÖALA MAJOITUS- JA RAVITSEMISALA NOKIA Lisätiedot: p p Lisätiedot: p p Viheralan ammattitutkinto päivä jatkuva haku / 4 Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto, kokki päivä/ilta YLÖJÄRVI, KURU Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto, tarjoilija päivä/ilta Lisätiedot: timo.jarvenpaa@tampere.fi p Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto opetuskieli englanti päivä / 10 kk 750 Suurtalouskokin ammattitutkinto osatutkinto: Erityisruokavalioaterioiden valmistus iltapäivä Dieettikokin päivä KANGASALA 2 Kondiittorin ammattitutkinto päivä/ilta YLÖJÄRVI Kotityö- ja puhdistuspalvelualan perustutkinto, toimitilahuoltaja Kotityö- ja puhdistuspalvelualan perustutkinto, kodinhuoltaja päivä ilta Laitoshuoltajan ammattitutkinto päivä aloitukset 22.2., ja Siivoustyönohjaajan päivä

8 METSÄALA Lisätiedot: p p Metsäalan perustutkinto, Metsänomistajan metsäkoulu VIRRAT monimuoto / 2 v Lisätiedot: jarkko.juutila@tampere.fi p tuula.saukko@tampere.fi p MUU TEKNIIKAN ALA NOKIA Lisätiedot: kivimiehen ammattitutkinto > ari.t.nieminen@tampere.fi p nuohoojan ammattitutkinto > mika.uronen@tampere.fi p molemmat koulutukset > tarja.ronni@tampere.fi p Kivimiehen ammattitutkinto, ympäristökiven asennus Nuohoojan ammattitutkinto oppisopimuskoulutuksena päivä jatkuva haku / päivä jatkuva haku / 2 3 v 4 Metsäalan perustutkinto, Metsänomistajan metsäkoulu monimuoto / 2 v KOULUTUSPAIKKAKUNTA ILMOITETAAN MYÖHEMMIN 14 Lisätiedot: tuomo.kivimaki@tampere.fi p tuula.saukko@tampere.fi p Bioenergia-alan ammattitutkinto, Autohakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutus päivä syksyllä 2016 / 9 kk 4 15

9 PROSESSI-, KEMIAN- JA MATERIAALITEKNIIKKA RAKENTAMINEN NOKIA Lisätiedot: p Puualan perustutkinto, puuseppä ilta Puusepänalan ammattitutkinto ilta/oppisopimus alkaen / Puusepänalan ammattitutkinto ilta/omaehtoinen alkaen / Puusepänalan ilta/oppisopimus alkaen / Puusepänalan ilta/omaehtoinen alkaen / Lisätiedot: jouni.hyrkas@tampere.fi p tarja.ronni@tampere.fi p Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja Rakennusalan perustutkinto, kivirakentaja päivä/ilta jatkuva haku / 0,5 2 v päivä/ilta jatkuva haku / 0,5 2 v Talonrakennusalan ammattitutkinto päivä/ilta jatkuva haku / Talonrakennusalan päivä/ilta jatkuva haku / 4 NOKIA Lisätiedot: marjo.salo@tampere.fi p tarja.ronni@tampere.fi p SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKKA Pintakäsittelyalan perustutkinto, maalari päivä/ilta jatkuva haku / 0,5 2 v Maalarin ammattitutkinto päivä/ilta jatkuva haku / 4 Lisätiedot: milla.alen@tampere.fi p Turvajärjestelmäkoulutus päivä / 5 kk Automaation ja sähkötekniikan verkkokurssi verkkoopetus joustavasti / 1 kk

10 SOSIAALI- JA TERVEYSALA Lisätiedot: p p Perhetyö ja lastensuojelu ilta/päivämonimuoto Terveydenhoidon perusopinnot ilta Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja päivä VIRRAT Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Kehitysvamma-alan ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto verkkopainotteinen päivämonimuoto ilta/päivämonimuoto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto päivämonimuoto Päihdetyön ammattitutkinto päivä YLÖJÄRVI Välinehuoltajan ammattitutkinnon osa Suun terveydenhoidon välineistön puhdistaminen ja desinfektio sekä teroituspalveluiden tuottaminen päivä Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja päivä Kehitysvamma-alan päivämonimuoto Psykiatrisen hoidon päivä Vanhustyön päivämonimuoto Aloita opiskelu nyt! 18 19

11 HAKEUTUMINEN AIKUISKOULUTUKSEEN Aikuiskoulutukseen haetaan suoraan oppilaitokseen. Tarkemmat pääsyvaatimukset ja tiedot koulutuksen sisällöstä, toteutuksesta ja hakeutumisesta löytyvät nettisivuilta Monissa koulutuksissa on jatkuva hakuaika ja vapaita paikkoja täytetään pitkin vuotta. Koulutuksia toteutetaan myös oppisopimuskoulutuksena. Opinto-ohjaajilta saat ohjausta ja neuvontaa, ota rohkeasti yhteyttä! koordinoiva opinto-ohjaaja Outi Rantanen p , opinto-ohjaaja Timo Salin p , opinto-ohjaaja Minna Arvonen p , EN SEUDUN AMMATTIOPISTO PL 217, Tampere p

KEVÄT 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN

KEVÄT 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN KEVÄT 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri

Lisätiedot

SYKSY 2015 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN

SYKSY 2015 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2015 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri

Lisätiedot

KEVÄT 2017 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

KEVÄT 2017 AIKUISKOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2017 AIKUISKOULUTUSKALENTERI OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri alalle. Perus-, ammatti-

Lisätiedot

KEVÄT 2015 AIKUISENA OPISKELE UUTTA. työn ohella tai kokopäiväisesti

KEVÄT 2015 AIKUISENA OPISKELE UUTTA. työn ohella tai kokopäiväisesti KEVÄT 2015 Aikuiskoulutuskalenteri OPISKELE UUTTA AIKUISENA työn ohella tai kokopäiväisesti Opiskele UUTTa aikuisena työn ohella tai kokopäiväisesti Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan.

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUKSEN KOULUTUS- KALENTERI SYKSY 2013

AIKUISKOULUTUKSEN KOULUTUS- KALENTERI SYKSY 2013 AIKUISKOULUTUKSEN KOULUTUS- KALENTERI SYKSY 2013 Kaikki ammatillinen koulutus nyt samalla kartalla. Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä ja Tampereen ammattiopisto yhdistyivät Tampereen seudun ammattiopisto

Lisätiedot

Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu

Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu Tampereen kaupungin yhteistoimintasopimuksen mukainen neuvottelu kevät 217 13.4.217 Lempäälän kunta, Vesilahden kunta 4.5.217 Pälkäneen kunta 5.5.217 1.5.217 Virtain kaupunki 3.5.217 Kangasalan kunta 2.6.217

Lisätiedot

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Perustutkinto näyttötutkintona Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Aikuisten maahanmuuttajien perusopetus Valma-koulutus Täydennyskoulutus

Lisätiedot

A m mattilaisille on kysyntää!

A m mattilaisille on kysyntää! A m mattilaisille on kysyntää! 1 3 Sisältö Ammattilaisille on kysyntää Ammattilaisille on kysyntää... 3 Arvot... 5 Koulutusalat KSAO:ssa... 5 Koulutusväylät... 5 Organisaatio... 7 Nuoret... 9 Kansainvälinen

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA LUKIEN

AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA LUKIEN Sivu 1 Tampereen kaupunki EHDOTUS OKM/59153112017 AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 1.1.2018 LUKIEN 1) Tutkinnot ja koulutukset Koulutuksen järjestäjällä on oikeus myöntää seuraavia

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä:

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä: OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 8.11.007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: 008 Koulutuksen järjestäjä: Oppilaitos: 10057 Salon seudun ammattiopisto Opetuspiste:

Lisätiedot

Hae meille jatkuvassa haussa!

Hae meille jatkuvassa haussa! Hae meille jatkuvassa haussa! JATKUVA HAKU Ammatilliset perustutkinnot Gradia Jyväskylä Ajoneuvoasentaja Autokorinkorjaaja Autoalan perustutkinto Kuorma-autonkuljettaja Linja-autonkuljettaja Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala OPISKELIJAT 17.9.2018 Palvelut ja hyvinvointi -toimiala tyyppi * OHEISMATERIAALI A Palvelut ja hyvinvointi -toimiala neuvottelukunta 24.10.2018 Tuntematon Ammattitutkinto 1 163 212 42 418 Ei tutkintotavoitetta

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä.

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä - on 13 kunnan omistama maakunnallinen koulutus- ja kehittämisorganisaatio. Omistajakunnat ovat Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee,

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 17.03.15 15:22:21 1() Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 15 Syksy Haku: Yhteishaku ammatilliseen ja lukioon, kevät 15 Koulutuksen järjestäjä: 0973110-9 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 7-9/2015

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 7-9/2015 Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 7-9/2015 22.10.2015 Opiskelijoita 20.9.2015 491 1090 599 835 3015 Eronneet opiskelijat ajalta 1.7.-30.9.2015 HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI MSKK

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2016

Vankiloiden opetustarjonta 2016 Vankiloiden opetustarjonta 2016 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ajankohta Järjestäjä Helsingin lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) selliopiskeluna 3-4 kurssia

Lisätiedot

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016 Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016 Opiskelijoita 20.1.2016 470 1062 638 849 3019 Eronneet opiskelijat ajalta 1.4. - 30.6.2016 Perustutkinto HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI

Lisätiedot

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä:

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2015. Yht. AmoJtk AmoK. Ylitys / Alitus. AmoJp. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat 2014

ALOITUSPAIKAT 2015. Yht. AmoJtk AmoK. Ylitys / Alitus. AmoJp. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat 2014 ALOITUSPAIKAT 2015 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. Alpat 2014 Ylitys / Alitus YHTEENSÄ 112 511 463 130 116 91 214 84 398 2119 2139-20 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla v. 2013 Laaja tarjonta eri alojen tutkintoja, opiskelijatyövuosia on

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Page 1 of 12 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:09 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

Opinvipinää

Opinvipinää Opinvipinää 4.11.2016 Haku Lappiaan Yhteishaku www.opintopolku.fi 21.2. 14.3.2017 Kaikilla aloilla myös yo-paikkoja Jatkuva haku suoraan oppilaitokseen Yhteishakuaikana keskitetysti, jos jo aiempi ammatti

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ammatillisen peruskoulutuksen näyttötoimikunta

Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ammatillisen peruskoulutuksen näyttötoimikunta Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ammatillisen peruskoulutuksen näyttötoimikunta Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelu, toteutus ja arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta 630 / 1998, 25 a : Ammattiosaamisen

Lisätiedot

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN LUKUMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014 TAULUKKO 2: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN OPPILAS- JA OPISKELIJAMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto, yo 13,00

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

Koulutuskalenteri. syksy 2015. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Koulutuskalenteri. syksy 2015. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Koulutuskalenteri syksy 2015 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus MUUTOKSET MAHDOLLISIA, PÄIVITETTY 22.10.2015 Lisätiedot ja koulutusesitteet löydät osoitteesta www.takk.fi 2 Yrittäjyysala LISÄTIEDOT PUH. 044

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tredu, Tampere 20.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden Henkilöstön osaamiskartoitukset Organisoidaan tarpeen Selvitetään 1 x / Vaihtelee Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla erikseen Sosiaalipalvelujen henkilöstölle

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012

TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN HAKUTILASTO, KEVÄT 2012 Kaikki Hyväk Alin hyväksytty hakeneet sytyt pistemäärä Ahlmanin ammattiopisto 909 114 Eläintenhoidon ko, pk (maatalousalan pt) 308 26

Lisätiedot

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet Media-assistentti (audiovisuaalisen viestinnän ko.) PK, 40 (liikkuva kuva, ääni, valokuva, uusmedia, pk ja lukiopohjaiset yhdessä)

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Soveltuvuus- / pääsykoe ajankohta Aloituspaikat 2016 Mahdollisuus opiskeluun pienemmässä ryhmässä Ammatino hjaaja Oppimisen tukipajat

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

REDU PÄÄTTÖ-kysely KOONTI

REDU PÄÄTTÖ-kysely KOONTI REDU PÄÄTTÖ-kysely 2018 - KOONTI Vastausprosentti: 58% Suodatus Suodatusehto: Vastausaika (Vastaukset lähetetty ajalla 1.8.2017-31.5.2018) Alkupäivämäärä: 1.8.2017 Loppupäivämäärä: 31.5.2018 Paikkakunta,

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA ROHKEUS menestyä Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus on Pohjois-Kymenlaakson suurin ja monipuolisin toisen asteen ammatillista aikuiskoulutusta järjestävä oppilaitos. Päätoimialamme

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2015

Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2015 Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2015 5.8.2015 Opiskelijoita 20.1.2015 526 1022 600 820 2968 Eronneet opiskelijat ajalta 1.4.-30.6.2015 AIKO HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI MSKK KOSOL TKTO

Lisätiedot

Koulutuskalenteri. syksy 2016

Koulutuskalenteri. syksy 2016 TAKKissa jatkuva haku! Koulutuskalenteri syksy 2016 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus MUUTOKSET MAHDOLLISIA, PÄIVITETTY 3.6.2016 Ammattipätevyydet ja kortit TAKKissa LAATU- TAKUU 2 ADR-koulutukset A-jarrulupakoulutus

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu 2014-2017 HUOM - Kyselyn teknisessä toteutuksessa tapahtui virhe. Osa kysymyksistä jäi kyselystä pois. Kyselyä täydennetään kevätjuhlaharjoituksissa

Lisätiedot

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto

Alin hyväksytty pistemäärä PIRKANMAA Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto PIRKANMAA 21.6.2017 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 5,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

Avoimet ovet esittelypolut

Avoimet ovet esittelypolut LIITE 1 1 (6) Avoimet ovet 2016 -esittelypolut Tervetuloa tutustumaan Jyväskylän ammattiopiston koulutustarjontaan 22. 24.11.2016 klo 9.00 14.00. Ruokataukoa pidämme klo 11.00 12.00, jolloin ei järjestetä

Lisätiedot

Forssan ammatti-instituutti

Forssan ammatti-instituutti 1 Oppikirjat 2015-2016 Autoalan perustutkinto, Ajoneuvoasentaja, AA15 Auto- ja kuljetusalan perusoppi 2 ISBN: 9511202723 Kustantaja: Otava 2010 Auto- ja kuljetusalan perusoppi 6 Moottori ISBN: 9511185225

Lisätiedot

Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus. Ajankohtaista Amiksesta Riitta Murtorinne

Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus. Ajankohtaista Amiksesta Riitta Murtorinne Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus Ajankohtaista Amiksesta 13.10.2017 Riitta Murtorinne Koulutustarjonta 2018, Asikkala Tutkinto /Hakukohde Osaamisala Tutkintonimike Alpa yht.haku Jatkuva haku

Lisätiedot

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto & Aleksi Pirkkalaistie 1. 11.4.2014 Ari Holsti

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto & Aleksi Pirkkalaistie 1. 11.4.2014 Ari Holsti Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto & Aleksi Pirkkalaistie 1 20 18 16 14 12 10 8 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 11.4.2014 Ari Holsti Kaikki ammatillinen koulutus nyt samalla kartalla. Koulutusta

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 1 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/fi/jyvaskylan-oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi 2 Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä HAYO LUPI MSKK SASO YHTEENSÄ Opiskelijamäärä 30.9.2014 520 1083 585 823 3011 1.7.-30.9.2014 eronneet opiskelijat 14 32 25 19 90 1.7.-30.9.2014

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

13.6.2013 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Oppilaitos:

13.6.2013 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Oppilaitos: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Joidenkin perustutkintojen alta saattaa löytyä vielä erilaisia koulutusohjelmia. Voit tarkistaa koulutusohjelmat sekä paikkakunnat osoitteesta www.opintopolku.fi. Siellä etene seuraavasti: ammatillinen

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 18.04.2016 10:40:57 1(5) Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 2016 Syksy Oppilaitos: 10053 Koulutuskeskus Salpaus Tiedot päivitetty Opintopolusta: 18.4.2016 08:07 Haku- Koodi Toimipiste

Lisätiedot

AMMATILLISET NÄYTTÖTUTKINNOT

AMMATILLISET NÄYTTÖTUTKINNOT AMMATILLISET NÄYTTÖTUTKINNOT MITÄ OPPISOPIMUSKOULUTUS ON? Oppisopimuskoulutuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi Koulutuskuntayhtymä Tavastia 28.4.2015 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Hämeenlinnan

Lisätiedot

Sedu Aikuiskoulutuksen tulosyksiköt: Hyvinvointi Maaseutu Palvelu Tekniikka Yrittäjyys, kauppa ja kulttuuri Oppisopimuspalvelut

Sedu Aikuiskoulutuksen tulosyksiköt: Hyvinvointi Maaseutu Palvelu Tekniikka Yrittäjyys, kauppa ja kulttuuri Oppisopimuspalvelut Sedu Aikuiskoulutus on kunnallinen liikelaitos, joka toteuttaa laadukkaita koulutus- ja konsultointipalveluja sekä oppisopimuskoulutusta alueen työ- ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Sedu Aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Työpajatoiminta Luovin näkökulmasta. 2. 5. 2012 Hannu Isojärvi Koulutuspäällikkö Oulun yksikkö. pp.kk.vvvv / Etunimi Sukunimi Tähän esityksen nimi 1

Työpajatoiminta Luovin näkökulmasta. 2. 5. 2012 Hannu Isojärvi Koulutuspäällikkö Oulun yksikkö. pp.kk.vvvv / Etunimi Sukunimi Tähän esityksen nimi 1 2. 5. 2012 Hannu Isojärvi Koulutuspäällikkö Oulun yksikkö 1 Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi tarjoaa ammatillista erityisopetusta ja ammatillista aikuiskoulutusta yhteensä 23 paikkakunnalla kautta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Perustutkinto näyttötutkintona Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Aikuisten maahanmuuttajien perusopetus Valma-koulutus Täydennyskoulutus

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

Vankiloiden koulutustarjonta 2019

Vankiloiden koulutustarjonta 2019 Vankiloiden tarjonta 2019 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Huomioita Järjestäjä Helsingin Ammattiopisto Spesia Perusopetus Helsingin aikuis Logistiikan pt (teoriaopinnot) Puutarha-

Lisätiedot

Ylä-Savon ammattiopisto

Ylä-Savon ammattiopisto Aikuiskoulutuskalenteri syksy 2013 Ylä-Savon ammattiopisto Hae nyt syksyn 2013 aikuiskoulutuksiin! Aikuiskoulutuskalenteri syksy 2013 Hae netissä www.ysao.fi/koulutuskalenteri Koulutus Ajankohta Hakuaika

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Tulevaisuutesi tukena. Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011

Tulevaisuutesi tukena. Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011 Tulevaisuutesi tukena Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011 Vaasan ammattiopiston koulutusalat: Tekniikka Liiketalous ja viestintä Hoiva- ja palveluala On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan

Lisätiedot

KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100. Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka. Yli-insinööri Inga Sihvo

KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100. Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka. Yli-insinööri Inga Sihvo KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100 Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka Yli-insinööri Inga Sihvo Olemme uusi Opetushallitus! OPH ja CIMO yhdistyivät vuoden 2017 alusta uudeksi virastoksi,

Lisätiedot

Oppikirjat 2019 Sisällys

Oppikirjat 2019 Sisällys Sisällys Autoalan perustutkinto, Ajoneuvoasentaja, Autopt19... 2 Logistiikan perustutkinto, Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Logipt19... 3 Rakennusalan perustutkinto, Talonrakentaja, Raksapt19... 4 Kone-

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015 Yhteishaku on suunnattu pääsääntöisesti peruskoulusta tuleville nuorille. Yhteishaussa voivat hakea ne, joilla ei ole toisen-

Lisätiedot

Osaavia työntekijöitä majoitus- ja ravitsemisalalle

Osaavia työntekijöitä majoitus- ja ravitsemisalalle Osaavia työntekijöitä majoitus- ja ravitsemisalalle Yrittäjä ja työnantaja: Hyödynnä avainkontaktisi Uudellamaalla 1 Apua henkilöstön hankintaan ja kehittämiseen Hyvä yrittäjä tai työnantaja Miten varmistat,

Lisätiedot

NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA

NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA OPH ja OKM työseminaari 13.6.2013 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Nuorten aikuisten osaamisohjelma Jyväskylän koulutuskuntayhtymään saatu v. 2013 1,2 m lisärahoitus 83 t

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013. Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 Kehittämiskohde: Opintopolut Mitä? Tutkintojen opintopoluissa toteutetaan

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa 16.4.2009 Kimmo Siuruainen Ammattistarttilaisen lukuvuosi Lapin ammattiopistossa Äidinkieli, matematiikka Englanti, fysiikka Ruotsi, kemia JAKSO 1 JAKSO

Lisätiedot

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2014-2015 VIPUSENKATU 12. - 13.11.2014 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2014-2015 VIPUSENKATU 12. - 13.11.2014 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN VIUSENKATU, LAHTI D2 D-RAKENNUS D1 G-RAKENNUS B2 C-RAKENNUS E-RAKENNUS B-RAKENNUS B1 A-RAKENNUS VIUSENKATU 5 Kahvila- ja ravintolapalvelut Vipusenkatu F-RAKENNUS VIUSENKATU 3 VIUSENKATU 12. - 13.11.2014

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi 1 Jyväskylän oppisopimuskeskus HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA SUUNNITTELU OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Kädentaitaja keramiikka-alalla

Kädentaitaja keramiikka-alalla Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Päätös Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Päätös Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös OKM/286/531/2017 12.12.2017 Tampereen kaupunki PL 765 33101 TAMPERE Viite Tampereen kaupungin hakemus 26.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2018 lukien

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. YHTEENSÄ 112 536 435 124 106 89 198 40 369 2009 443 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.

VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11. VAO LUOTSI2 Laajennetun työssäoppimisen hanke 2012-2013 Työssäoppimisen kartoitus Vaasan ammattiopistossa Hillevi Kivelä 7.11.2013 7.11.2013 2 Miten vastataan työelämälähtöisyyteen?? 7.11.2013 3 7.11.2013

Lisätiedot