Autamme lapsiperheitä yhdessä
|
|
- Jussi Uotila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Porvoon ja Askolan lastensuojelusuunnitelman seurantaraportti 2015 Autamme lapsiperheitä yhdessä
2 Sisältö Johdanto Tukea vanhemmuuteen peruspalveluissa Perheet saavat apua elämän taitekohdissa Johdamme ja kehitämme lapsiperheiden palveluita yhdessä Lapsiperheet, kolmas sektori ja kunta toimivat yhdessä
3 Johdanto Lastensuojelusuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa lokakuussa Samalla päätettiin, että suunnitelman seurantaa varten perustetaan seurantaryhmä, johon Porvoon Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä Hyvis nimesi seuraavat edustajat: Koulukuraattori Anne Aropaltio Kehittämispäällikkö Tuija Öberg Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen Varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg Lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Osastonhoitaja Eliisa Roine Sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Maria Andersson Suunnittelija Mervi Makkonen Tämä on Porvoon ensimmäinen raportti lastensuojelusuunnitelman toteutumisesta ja jatkosuunnitelmasta Toteutuneet toimenpiteet on koottu taulukoihin alla ja jokaisen taulukon loppuun on koottu vielä työstämistä vaativat asiat. Seuraava seurantaraportti laaditaan vuoden kuluttua. Lastensuojelusuunnitelma on lähtenyt toteutumaan Porvoossa hyvin ja monialaisesti, mikä käy ilmi myös Porvoon hyvinvointikertomuksen seurantaraportin 2015 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet -osiosta. Hyvinvointia edistäviä, matalankynnyksen palveluita viedään lähemmäksi lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Työtä kohdennetaan erityisesti niille perheille, joilla on sosiaalisia tai terveydellisiä haasteita. Askolan osuus on raportin viimeisenä lukuna. Askolan osuudesta on vastannut johtava sosiaalityöntekijä Ville Heininen. 3
4 1 Tukea vanhemmuuteen peruspalveluissa Peruspalveluiden henkilöstö tukee vanhemmuutta. Porvoon kaupungin hallinnoima Iloa vanhemmuuteen lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus -hanke Vastuuhenkilöt: hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Lapsiperheiden palveluiden esimiehille on järjestetty ICDP-esimieskoulutus 2015 talvella. Neuvolassa otetaan 2015 käyttöön kiintymyssuhdetta edistävä työmalli. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine toteutuneiden Neuvolan vanhemmuus ikäryhmittäin -iltojen ja perheneuvolan te tojen pohjalta järjestetään yhdessä vanhemmuuden tuen te toja. Vastuuhenkilöt: hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Lapsiperheille on tarjolla edullisia harrastusmahdollisuuksia: jokaiselle lapselle liikuntaa ja / tai kulttuuria, perheille yhdessä! on myös sosiaali- ja perhepalveluiden sitovana tavoitteena 2015 sekä kaupungin hyvinvointikertomuksessa Liikuntapolku -hanke on käynnissä 10 peruskoulussa. Hankkeelle haetaan jatkorahoitusta syksyllä Varhaiskasvatus tulee mukaan jatkohankkeeseen. Vastuuhenkilö: erikoissuunnittelija Tiina Välikangas Kulttuuripalvelut koordinoi ja järjestää Kulttuurikoulu-toimintaa eli kulttuuri- ja taidekasvatuksellisia ohjelmistoja kotihoidon ja päiväkotien lapsille, koululaisille ja lapsiperheille. Kulttuurikoulun tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori, ml. erityistä tukea tarvitsevat lapset, voi osallistua vuosittain kulttuuri- ja taidekasvatuksellisiin ohjelmistoihin. Osallistumiseen on mahdollista saada tukea mm. perintörahasta. Vastuuhenkilö: kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen Liikkumisen lisääminen -projekti käynnistyy varhaiskasvatuspalveluissa syksyllä Vastuuhenkilö: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg Lähiliike- ja Lähifutis ovat käynnistyneet Gammelbackassa huhtikuussa 2015 ja niissä käy viikoittain yhteensä 150 osallistujaa. Palvelukartta ja LiiKu-passi liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin otetaan 4
5 käyttöön sosiaali- ja perhepalveluiden asiakkaille syksyllä Toimintaan on kohdennettu perintörahaa. Vastuuhenkilöt: sosiaali- ja perhepalveluiden johtoryhmä, hyvinvointikoordinaattori Laura Sormunen ja kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen Lasten harrastusmaksuja tuetaan toimeentulotuella ja lastensuojelussa Vastuuhenkilöt: aikuissosiaalityön päällikkö Anne Green ja lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Lapsiperheet saavat lyhytaikaista perhetyötä ja käytännön apua kotiin tarvittaessa myös ilman lastensuojelun asiakkuutta, samoin koululaisten perheet. Kaupunginjohtajan nimeämän perhetyön selvitysryhmän työ valmistuu Vastuuhenkilö: kehittämispäällikkö Päivi Mäkimartti Ehkäisevä tukiperhe -koulutus yhteisenä perhekummi-koulutuksen kanssa toteutuu syksyllä Vastuuhenkilöt: perhekeskuskoordinaattori Jaana Dolk, suunnittelija Mervi Makkonen ja perhetyöntekijä Eva Holmberg Point Collegen lähihoitajaopiskelijat harjoittelevat perheiden arjen apuna kotona. Toiminta on käynnistynyt ja vakiinnutetaan. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine Vapaaehtoisia saadaan lisää mukaan auttamaan lapsiperheitä. Lions ry:n palvelusetelitoiminta jatkuu Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine Kaupunki avustaa MLL:n Uudenmaan piirin järjestämää lastenhoitopalvelua ja perhekummitoimintaa. Lastenhoitajapalvelua on käytetty melko vähän. Palvelun markkinointia tehostetaan käytön lisäämiseksi. Vastuuhenkilöt: lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Kehitetään kouluterveydenhuoltoa sekä parannetaan oppilashuollon sosiaalipalveluiden ja ehkäisevän päihdetyön näkyvyyttä kouluissa. Työtä tehdään suunnitelmallisesti yhdessä eri toimijoiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Kuntakohtaisen opetussuunnitelman Oppilashuolto ja Turvallisuus -osa on päivitetty Opetussuunnitelma 2016 on valmistelussa. Vastuuhenkilöt: koulutusjohtajat Jari Kettunen ja Rikard Lindström Päihde- ja mielenterveyssuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan. Vastuuhenkilö: ehkäisevä päihdetyöntekijä Marianne Korpi Ehkäisevän työn toimintamuodoiksi vakiinnutaan : Choices -päivät 6-luokkalaisille, vastuuhenkilö: Nuorisotyön koordinaattori Nina Siltakorpi ja Vain yksi elämä -toimintamalli, vastuuhenkilö: ehkäisevä päihdetyöntekijä Marianne Korpi, 5
6 Mitä tulee tehdä ? Nuorten mielenterveyspolku -käsikirja ammattilaisille. Vastuuhenkilö: yleislääkäri Tanja Eklöf Maestro ryhmätoiminta jatkuu. Vastuuhenkilöt: turvakodin sosiaalityöntekijä Marika Johansson, vastaava kuraattori Anna-Leena Terrihauta ja kuraattori Maria Malmsten. Kiinnittää erityistä huomiota kouluikäisten lasten palveluihin. Varmistaa, että perhepalveluita, perhetyötä sekä lapsiperheiden kotiapua on saatavilla ilman lastensuojelun asiakkuutta. 2 Perheet saavat apua elämän taitekohdissa Matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluita kehitetään alueella kokonaisuutena. Varmistetaan, että odottavat äidit, lapsiperheet sekä nuoret saavat apua varhaisessa vaiheessa. Alva-talossa on käynnistynyt ensikoti- ja perhekuntoutus toiminta, toimintaa kehitetään edelleen Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Kynnystä päihdepalveluihin tulee madaltaa. Vastuuhenkilöt: Sosiaali- ja perhepalveluiden johtoryhmä ja päihdeklinikan esimies Barbro Sjöström- Laine Perheneuvolan ryhmätoimintaa on lisätty ja yhteistyötä peruspalveluiden kanssa kehitetään sosiaalihuoltolain mukaisesti ja Iloa vanhemmuuteen hankkeessa. Vastuuhenkilö: perheneuvolan esimies Ilse Niekka. Terveyspalveluihin on palkattu 2 psykiatrista sairaanhoitajaa, vastuuhenkilö: terveyspalvelujen johtaja Kati Liukko 6
7 Lapsen oikeudet tulee ottaa huomioon aikuisille suunnatuissa erityispalveluissa. (maahanmuuttajapalvelut, vammaispalvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut, lapsiperheiden toimeentulotuki, päihdeklinikka) Koulutetaan henkilöstöä läheisneuvonpito -menetelmään. Vastuuhenkilöt: maahanmuuttajatyön päällikkö Sirkka Valta ja suunnittelija Mervi Makkonen Perheiden ja nuorten kanssa tehtävän työn osuutta lisätään Nuorten ja aikuisten päihdeklinikalla. Yhteistyötä ja parityötä kehitetään. Vastuuhenkilö: päihdeklinikan esimies Barbro Sjöström-Laine Eroperheiden palveluita kehitetään edelleen. Perheasioiden työryhmä on perustettu lapsiperheiden sosiaalityöhön Perheasioiden sovittelijoita on Porvoossa 8. Vaikeimpien huoltoriitatapausten prosessi kuvataan syksyllä 2015 alkaen. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Eroneuvo-ryhmätoiminta vakiinnutetaan Toimintaa kehitetään tukemaan parisuhdetta ja ehkäisemään eroja. Valvotut tapaamiset ovat käynnistyneet lapsiperheiden sosiaalityön koordinoimina Alva-talon, turvakodin ja vapaaehtoisten toteuttamina. Vastuuhenkilöt: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen ja Porvoon turvakodin esimies Kristina Huopalainen Ammattilaiset työskentelevät yhdessä perheiden tarpeet huomioiden. Parityötä ja yhdessä tekemistä lisätään Iloa vanhemmuuteen hankkeessa ja sosiaalihuoltolain toimeenpanon yhteydessä. Vastuuhenkilöt hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Kaltoin kohdeltu lapsi -koulutus on järjestetty ja käsikirja on päivitetty 2015 keväällä. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen. Vastuu vaikeuksissa olevan oppilaan turvallisesta koulupäivästä Kouluilla on käytössä hyvinvointiohjelmat ja turvallisuusohjelmat. Kiva Koulu -toimintamallia toteutetaan ja poissaoloja seurataan tehostetusti. Huolta herättäviin poissaoloihin on yhteiset toimintaohjeet peruskoulun vuosiluokille 1-6 ja vuosiluokille 7-9. Tukioppilastoimintaa on kaikissa yläkouluissa. Vastuuhenkilöinä rehtorit. 7
8 Mitä tulee tehdä ? Koulutuksellinen tasa-arvo -hanke jatkuu, vastuuhenkilö: erikoissuunnittelija Tiina Välikangas Perheiden päihde- ja mielenterveyspalveluita tulee kehittää kokonaisuutena. Eri ammattilaisten tulee työskennellä nykyistä enemmän yhdessä. 3 Johdamme ja kehitämme lapsiperheiden palveluita yhdessä Selkeämpi tiedottaminen lapsiperheiden palveluista ja toisten toiminnan tunteminen Internet-sivusto uusitaan 2015 alkaen. Tällöin sivusto laaditaan niin, että lapsiperheiden palvelut löytyvät kokonaisuutena. Vastuuhenkilöt: viestintäpäällikkö Aino-Marja Kontio ja viestintävastaavat Lapsiperheiden sivusto ja kaupungin tapahtumakalenteri aktiivisemmin kunnan ja järjestöjen käyttöön. Vastuuhenkilöt: viestintävastaavat. Toisten ammattitaidon hyödyntäminen Porvoossa lasten ja nuorten hyväksi Erityispedagogisen yhteistyöryhmän perustamista valmistellaan. Ryhmän tehtävänä on mm. etsiä ratkaisu tilanteessa, jossa lapsen psyykkinen vointi aiheuttaa pitkittynyttä poissaoloa koulusta eivätkä normaalit tukimuodot riitä lapsen auttamiseen. Vastuuhenkilöt: vastaava psykologi Anna Honkinen ja erityisopettaja Katarina Mattsson Vertaistukiryhmätoimintaa arvioidaan, kehitetään ja toteutetaan yhdessä Vastuuhenkilöt: hankekoordinaattori Niina Remsu ja lapsiperheille palveluja tarjoavien yksiköiden esimiehet Lastensuojelun asiantuntijaryhmä kokoontuu 6 viikon välein, vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen 8
9 Lapsiperheiden palveluiden johtaminen ja kehittäminen yhdessä, jotta toimenpiteet toteutuvat. Moniammatillinen lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä Hyvis toimii nuorisolain mukaisena lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostona. Ryhmän tehtävänä on mm. koota tietoja lasten ja nuorten kasvu- ja elinoloista, seurata lapsille ja nuorille suunnattujen palveluiden riittävyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta ja suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja lasten ja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi. Vastuuhenkilö kehittämispäällikkö Tuija Öberg Mitä tulee tehdä ? Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatiminen käynnistyy vuoden 2015 aikana. Suunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä. Suunnitelman sisältö on laaja-alainen ja koskee lapsen ja nuoren kasvuoloja, niiden epäkohtien ehkäisemistä, vanhemmuuden tukea sekä lasten ja nuorten palveluja. Se tulee sisältämään nykyisen lastensuojelusuunnitelman lisäksi oppilas- ja opiskelijahuolto-osuuden sekä nuorisotakuun toteutumiseen liittyvän osan. Vastuuhenkilö kehittämispäällikkö Tuija Öberg Lapsiperheiden palveluita kehitetään uudistetun sosiaalihuoltolain mukaisesti. 4 Lapsiperheet, kolmas sektori ja kunta toimivat yhdessä 9
10 Lapsiperheiden kanssa toimivien, kolmannen sektorin toimijoiden sekä lapsiperheiden omaehtoisen toiminnan edellytykset paranevat MLL:n kanssa yhteinen toimintasuunnitelma: syksyllä 2015 yhteinen perhekummi- ja tukiperhekoulutus, lastenhoitopalvelun koulutus, kylämummi- ja vaarikoulutus. Vastuuhenkilö: perhekeskuskoordinaattori Jaana Dolk Vapaaehtoistyö varhaiskasvatuksessa -toimintaohje on otettu käyttöön. Vastuuhenkilö: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg Innostamo-tilaisuuden (26.2., 65 osallistujaa) pohjalta toimii perheiden tukiryhmä, jossa käynnistetään muun muassa lähiöäiti-toimintaa. Vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine. Tilaisuuden verkostoa hyödynnetään myös Iloa vanhemmuuteen -hankkeessa. Järjestöt tukevat taloudellisesti lapsiperheitä ja lasten harrastuksia. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Lisätään lapsiperheiden osallisuutta palveluissa ja niiden suunnittelussa. Perustetaan lapsiperheiden vaikuttamiskanava. Lasten ja nuorten osallisuus ja vaikuttaminen -työryhmä on nimetty toukokuussa Ryhmä korvaa aikaisemmin toimineen Nuoret ja vaalit -työryhmän. Ryhmässä on mukana järjestökentän edustaja. Vastuuhenkilö: nuorisotyöntekijä Sara Tallsten Neuvolassa toimii asiakasraati, vastuuhenkilö: osastonhoitaja Eliisa Roine Lastensuojelun perhetyöhön perustetaan asiakasraati syksyllä Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Lisätään lastensuojelun asiakkaiden osallisuutta yhteiskunnassa, ja turvataan jälkihuollon ja muut tukipalvelut lastensuojelun asiakkuuden päättymisen jälkeen. Työryhmä käynnissä. Vastuuhenkilö: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen Mitä tulee tehdä ? Lapsiperheillä tulee olla nykyistä enemmän vaikuttamismahdollisuuksia palveluihin ja omaan hyvinvointiinsa. 10
11 Koulutuspalvelut: 5 Askolan osuus koulukuraattori palvelut lukiolaisille ja Amistolaisille on järjestetty (2. aste) palkattu kuntaan psykologi, joka hoitaa myös koululaisten ja opiskelijoiden psykologipalveluja "Liikunnasta hyvän elämän eväät" varhaiskasvatuksen ja alakoululaisten +huoltajien liikunnan kehittämishanke ja kerhotoimintaa kouluilla kunnan opiskeluhuollon ohjausryhmä on toteutunut opiskeluhuollon osuudet opetussuunnitelmiin on päivitetty Vapaa-aikapalvelut: etsivänuorisotyöntekijän toimi on vakinaistettu etsivää nuorisotyötä ja nuorten starttipaja-toimintaa (hankerahoitus) liikuntaohjaaja palkattu frisbeegolf-rata toteutumassa Nuorisoneuvosto toiminta lähtenyt uudelleen käyntiin Terveydenhuolto: psykiatrisen sairaanhoitajan työ saatu kokopäiväiseksi 2014 valmistunut opinnäytetyö: Neuvolan terveydenhoitajan lapsiperheille antama sosiaalinen tuki erotilanteessa Sosiaalityö: Vanhemman neuvo-ryhmä on kokoontunut 8 krt syksyllä 2014 Ehkäisevän päihdetyön viikko toteutui, kokemusasiantuntijoita lukiossa ja yläkoululla ja päihdeasiaa päiväkodeissa ja kouluilla Yhteistyöneuvottelu kunnan lasten ja nuorten parissa toimijoiden ja Porvoon lastenpsykiatrian kanssa 11
12 Perhetyö: varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyössä vanhempainillat, joissa perhetyön alustus ja keskustelu vanhempien kanssa, teemoitettu vanhemmilta nousseista toiveista varhaiskasvatuksen työntekijät ottavat yhteyttä perhetyöhön, kun tarvitsevat konsultointia perheiden tilanteisiin neuvola- ja kouluterveydenhuollon kanssa yhteistyö jatkuu: perhetyön tiimit, äiti-vauvaryhmä, perhevalmennus, asiakasohjaus MLL: kunnassa toimii kolme perhekahvilaa eri kylissä Iloa vanhemmuuteen- hanke: Askola on mukana, yhteyshenkilö Heidi Hovisilta Tiedotus: Lapsiperheiden palveluopas on päivityksessä 12
SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja
PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA
ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT
Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto
Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL
TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus
TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen
Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.
Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN VERKOSTO PORVOOSSA
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN VERKOSTO PORVOOSSA 2 1.6.2013 Sisällysluettelo 1 MONIALAISEN VERKOSTOYHTEISTYÖN TAVOITTEET... 3 2 TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN OHJAUSRYHMÄ HYVINVOINTIRYHMÄ
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö
HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ
HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS JA KAUPUNKISTRATEGIA Ensimmäinen laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin 17.5.2013 Kaupunkistrategia 2013-2017 hyväksyttiin valtuustossa
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT Sivistystoimi/koulutuspalvelut Porvoon kaupunki Sisällys 1 Kuraattori- ja psykologipalveluiden visio ja toiminta-ajatus... 2 1.1 Visio...
Etsivä työ osana organisaatiota
ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä työ osana organisaatiota Nuorisojohtaja Kehittämistoiminta Ulkoiset ohjaus- ja neuvontapalvelut Alueellisen- ja kulttuurisen nuorisotyön palvelut Sosiaalisen tuen palvelut Nuorisosihteeri
Monitoimijainen perhevalmennus
Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys
Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012
Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten
TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016
Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten
PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)
PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies
HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret
HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 142 A. Tuomo Valokaisen ym. valtuustoaloite 18-22-vuotiaiden neuvontapalvelujen lisäämisestä HEL 2012-002557 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle
Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä
UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea
TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE
TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015
Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti
Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus
Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin
YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta
LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta
Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.
Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten
MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa
Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti
Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup
Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)
Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL
Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen
LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke
LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke Tilannekatsaus 19.3.2009 Marja-Sisko Tallavaara 1 Konsultaatio ja videoneuvottelun käyttö Erityistyöntekijä
LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut
LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA Neuvolapalvelut Toiminta Suunnitelma vuodelle 2011 Suunnitelman toteutuminen Toimenpiteet 2012 Määräaikaiset terveystarkastukset
Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki
Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen
Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla
Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:
LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE
LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten
Rovaniemen lapset ja perheet
Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),
Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa?
Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Iin perhepalveluiden palveluesimies vs. Leena Mämmi-Laukka p. 050 3950 339 leena.mammi-laukka@oulunkaari.com Seudullinen
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2016-17 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen
19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena
19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan
Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe
Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa Lanupe 27.9.2018 Työryhmän jäsenet Pj Eliisa Roine, palvelupäällikkö, Porvoo Jarna Elomaa, terveyden edistämisen esimies, Hyvinkää Tiina Hyppänen,
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys
Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa
Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden
HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret
HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten
Lasten ja Nuorten ohjelma
Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten
POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15
POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.
ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,
Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.
1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina
Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla
Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250
VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT
VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850
TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään
Lapset puheeksi -menetelmä
Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos
17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ
ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Ville Järvi
LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia
Osakokonaisuuden toimijat
NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)
Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014
Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien
PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO
PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa
KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ
MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus
Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus Kehittämis- ja työryhmien
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen
THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.
THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden
Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen
Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016
Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT
16.10.2013 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2013-14
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2013-14 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa
Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö
Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki
Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta