Ulkomaalaisasia - Käännyttäminen - Toistaiseksi voimassa oleva maahantulokielto - Viro - Liittyminen Euroopan unioniin - Euroopan unionin kansalainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkomaalaisasia - Käännyttäminen - Toistaiseksi voimassa oleva maahantulokielto - Viro - Liittyminen Euroopan unioniin - Euroopan unionin kansalainen"

Transkriptio

1 Vuosikirjanumero KHO:2004:89 Antopäivä Taltionumero 2354 Diaarinumero 949/3/04 Ulkomaalaisasia - Käännyttäminen - Toistaiseksi voimassa oleva maahantulokielto - Viro - Liittyminen Euroopan unioniin - Euroopan unionin kansalainen Viron liityttyä Euroopan unioniin Viron kansalaisista on tullut myös unionin kansalaisia. Unionin kansalainen saadaan käännyttää vain yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvasta syystä. A:n kuuden vuoden vankeusrangaistukseen huumausainerikoksesta johtaneet seikat osoittivat, että A:n oma käyttäytyminen uhkaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. A, jolla ei ollut perhesiteitä Suomeen, voitiin käännyttää Viroon. Hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset pysytettiin käännyttämisen osalta. Toistaiseksi voimassa olevan maahantulokiellon osalta päätökset kumottiin ja asia palautettiin tältä osalta Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 17 artikla, 18 artiklan 1 kohta, 39 artiklan 3 kohta, 46 artiklan 1 kohta ja 55 artikla Neuvoston direktiivin 64/221/ETY 1 artiklan a kohta, 2 artiklan 1 kohta ja 3 artiklan 1 ja 2 kohta Ulkomaalaislain (301/2004) 215 :n 1 momentti Ulkomaalaislain (378/1991) 37 :n 3 momentti (763/2001) ja 38 :n 1 momentti (537/1999) Hallintolainkäyttölain 32 :n 3 momentti Asian aikaisempi käsittely Ulkomaalaisvirasto on tekemällään päätöksellä päättänyt käännyttää A:n kotimaahansa Viroon hänen vapauduttuaan vankilasta ja on samalla määrännyt hänet päätöksentekopäivästä lukien maahantulokieltoon toistaiseksi. Kielto saapua maahan ilman erillistä lupaa koskee myös saapumista muuhun Schengen-valtioon. Hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä hylännyt A:n Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemän valituksen. Perustelut: Ulkomaalaislain 37 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos hän ei täytä maahantulon edellytyksiä. Maahantulon edellytyksenä on ulkomaalaislain 8 :n 1 momentin 5 kohdan mukaan muun ohessa se, ettei ulkomaalaisen voida katsoa vaarantavan yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Ulkomaalaislain 37 :n 1 momentin 5 kohdan mukaan ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos hänen voidaan tuomitun vapausrangaistuksen perusteella tai muutoin perustellusti olettaa syyllistyvän Suomessa tai muussa pohjoismaassa rikokseen, josta on säädetty ankarampi rangaistus kuin yksi vuosi vankeutta. Ulkomaalaislain 38 :n 1 momentin mukaan ulkomaalainen on käännytettävä niin pian kuin on voitu selvittää, että hänen maahantuloaan tai maassa oleskeluaan ei voida sallia. Käännyttämistä harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Näitä ovat ainakin ulkomaalaisen oleskelun pituus, lapsen ja vanhemman suhde sekä perhe- ja muut siteet Suomeen. Porin käräjäoikeus on tuominnut A:n tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta ja tehdystä väärennyksestä yhteiseen kahdeksan vuoden neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio ei ole lainvoimainen. Ulkomaalaislain käännyttämistä koskevissa säännöksissä ei ole edellytetty, että käännyttämisen perusteena olevan tuomitun vapausrangaistuksen tulee olla lainvoimainen.

2 Kun otetaan huomioon A:n syyksi luetut rikokset, hänet on voitu käännyttää kotimaahansa Viroon. Ulkomaalainen voidaan käännyttämistä koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokieltoon enintään viideksi vuodeksi tai toistaiseksi. Kun otetaan huomioon A:lle syyksi luettujen rikosten laatu ja hänelle teosta tuomittu rangaistus, sekä se, ettei hänellä ole siteitä Suomeen, hallinto-oikeus katsoo, että A on voitu määrätä maahantulokieltoon toistaiseksi. Ulkomaalaisviraston päätöksessä on mainittu muun ohessa, että A on käännytetty kotimaahansa, koska hän on B -nimisenä esiintyen samana päivänä syyllistynyt ampumaaserikkomukseen. Asiakirjojen mukaan A on kuitenkin tuohon aikaan ollut tutkintavankeudessa eikä hän siten ole voinut joutua käännytetyksi. Asia ei kuitenkaan vaikuta päätöksen lopputulokseen siten, että päätös tulisi sen johdosta kumota. Sovelletut oikeusohjeet: Ulkomaalaislaki 8 :n 1 momentin 5 kohta, 37 :n 1 momentin 1 ja 5 kohta, 38 ja 43 :n 1 momentti Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus 5, 25 ja 96 artikla Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Valituksessaan A on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan ja että ainakin maahantulokielto määrätään määräaikaiseksi. Hän ei ole syyllistynyt väitettyyn törkeään huumeainerikokseen. Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa: Ulkomaalaisvirasto on antanut valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta lausunnon, jossa virasto on muun ohella todennut, että Viron liityttyä Euroopan unionin jäseneksi valittajaa koskeva maahantulokielto on muutettu alkaen vain Suomea koskevaksi. Vakiintuneen lain soveltamiskäytännön ja oikeuskäytännön mukaan törkeistä ja ammattimaisista rikoksista määrätään maahantulokielto yleensä toistaiseksi. Maahantulokielto voidaan edellä mainituissa tapauksissa poikkeuksellisesti määrätä määräaikaiseksi, jos maahantulokieltoon määrätyllä on esimerkiksi vahvat perhesiteet Suomeen. Valittaja on kahdessa oikeusasteessa tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta pitkään vankeusrangaistukseen, eikä hänellä ole ulkomaalaislain mukaisia siteitä Suomeen. Ottaen huomioon valittajan rikollisen toiminnan laatu ja hänelle tuomittu vankeusrangaistus sekä kaikki asiassa esitetyt seikat valittajalle ei ole voitu määrätä määräaikaista maahantulokieltoa. Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että valituslupapyynnössä ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella asia olisi saatettava korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Jos valituslupa kuitenkin myönnetään, Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että valituksessa ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella Helsingin hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset tulisi kumota. A:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Valituslupa myönnetään ja valitus tutkitaan. 1. Valitus hylätään käännyttämisen osalta. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei tältä osalta muuteta. 2. Hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan maahantulokiellon osalta ja asia palautetaan tältä osalta Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi ulkomaalaislain (301/2004) 215 :n 1 momentin 2 virkkeessä säädetyssä järjestyksessä.

3 Korkein hallinto-oikeus määrää, että Ulkomaalaisviraston päätöstä Suomeen saapumista koskevan maahantulokiellon osalta on edelleen noudatettava, kunnes Ulkomaalaisvirasto ratkaisee maahantulokieltoa koskevan asian uudelleen tai toisin määrää. Perustelut: 1. Käännyttäminen Viron tasavalta on liittynyt Euroopan unioniin siten kuin Viron tasavaltaa koskevassa liittymissopimuksessa ja liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin unioni perustuu, koskevassa asiakirjassa on sovittu. Viron kansalaiset ovat siten alkaen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 17 artiklan mukaisesti myös unionin kansalaisia, joilla on sanotussa perustamissopimuksessa määrätyt oikeudet ja velvollisuudet. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, jollei tässä sopimuksessa määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu. Henkilöiden vapaata liikkuvuutta voidaan perustamissopimuksen mukaan rajoittaa muun ohella perustamissopimuksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevassa 39 artiklan 3 kohdassa, sijoittautumisvapautta koskevassa 46 artiklan 1 kohdassa ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevassa 55 artiklassa tarkoitetulla yleisen järjestyksen tai turvallisuuden taikka kansanterveyden perusteella. Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta annettua neuvoston direktiiviä 64/221/ETY sovelletaan sen 1 artiklan a kohdan mukaan jokaiseen jäsenvaltion kansalaiseen, joka asuu toisessa yhteisön jäsenvaltiossa tai matkustaa sinne joko toimiakseen siellä palkatussa työssä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana taikka vastaanottaakseen siellä palveluja. Direktiivi koskee sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan muun muassa kaikkia oleskeluluvan myöntämiseen tai uudistamiseen taikka jäsenvaltioiden alueelta karkottamiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka jäsenvaltiot ovat toteuttaneet yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai kansanterveyden vuoksi. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi käyttöön otettujen toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen ja 2 kohdan mukaan rikostuomiot eivät sellaisenaan saa olla perusteena tällaisille toimenpiteille. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (esim. asiat 30/77, Bouchereau, , 35 kohta, sekä C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos, , 66 kohta) on katsottu, että vaikka kaikki lain rikkominen häiritseekin yhteiskuntajärjestystä, mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää kuitenkin, että kysymys on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. Rikostuomion olemassaolo voi olla karkotuksen perusteena vain, jos tähän tuomioon johtaneista seikoista käy ilmi, että henkilön oma käyttäytyminen uhkaa tuolloin yleistä järjestystä (esim. asiat C-348/96, Calfa, , 24 kohta, sekä C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos, , 67 kohta). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on myös todennut (asiat C-348/96, Calfa, , 22 kohta, sekä C- 482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos, , 67 kohta), että jäsenvaltiolla on oikeus pitää huumausaineiden käyttöä sellaisena vaarana yhteiskunnalle, että sen vuoksi voidaan ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin huumausainelainsäädäntöä rikkovia ulkomaalaisia kohtaan yleisen järjestyksen turvaamiseksi. Tässä yhteydessä tuomioistuin kuitenkin huomauttaa, että yleiseen järjestykseen perustuvaa poikkeusta on tulkittava suppeasti siten, että rikostuomion olemassaolo voi olla karkotuksen perusteena vain, jos tähän tuomioon johtaneista seikoista käy ilmi, että henkilön oma käyttäytyminen uhkaa tuolloin yleistä järjestystä. Tuomioistuin on myös korostanut suhteellisuusperiaatteen noudattamisen välttämättömyyttä (esim. asia C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos, , 99 kohta). Sen arvioimiseksi, onko aiottu puuttuminen oikeassa suhteessa tavoiteltuun lainmukaiseen päämäärään eli yleisen järjestyksen suojaamiseen nähden, on otettava huomioon erityisesti asianomaisen tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen vastaanottavassa jäsenvaltiossa viettämänsä aika, rikoksen tekemisestä kulunut aika, asianomaisen perhetilanne ja se, miten vakavia ongelmia hänen puolisonsa ja heidän lapsensa mahdollisesti kohtaisivat asianomaisen lähtövaltiossa. Koska A on alkaen ollut Euroopan unionin kansalainen, hänen maasta käännyttämistään koskevassa harkinnassa on otettava huomioon nyt myös Euroopan unionin lainsäädäntö ja sitä koskeva oikeuskäytäntö.

4 Vuoden 1991 ulkomaalaislain (378/1991) 37 :n 3 momentin (763/2001) mukaan ulkomaalaisen, jolla on Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta tehtyyn sopimukseen perustuva oleskeluoikeus, saa käännyttää vain yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvasta syystä. Lain 38 :n 1 momentin (537/1999) mukaan käännyttämistä harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Näitä ovat ainakin ulkomaalaisen oleskelun pituus, lapsen ja vanhemman suhde, perhesiteet ja muut siteet Suomeen. Turun hovioikeus on tuominnut A:n tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. A ja hänen tekijäkumppaninsa ovat laittomasti myyneet ja välittäneet useammalla kerralla, useammille henkilöille edelleen myytäväksi ja välitettäväksi yhteensä 10 kiloa hassista ja 2,5 kiloa amfetamiinia sekä 40,4 grammaa kokaiinia. A:n toimeksiannosta hänen tekijäkumppaninsa on A:n yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan kuljettanut huumausaineita ja rahaa ollen A:n epäitsenäinen kuriiri. Korkein oikeus ei ole myöntänyt hovioikeuden ratkaisuun valituslupaa, joten hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi. Lisäksi Porin käräjäoikeus on tuominnut A:n väärennyksestä, koska hän on oman todellisen henkilöllisyytensä salaten käyttänyt hankkimaansa ja toisen henkilön nimelle väärennettyä ajokorttia vuokratessaan itselleen auton. Ulkomaalaisvirasto on jo käännyttänyt A:n, koska hän on maahan tullessaan käyttänyt toisen henkilön nimissä ollutta valokuvallaan varustettua passia. Lisäksi hänen hallussaan on löytynyt pieni määrä huumausainetta. A on myös käännytetty Suomesta tuolloin epäiltynä paritusrikoksesta. A on tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. Huumausainerikostuomioon johtaneet seikat osoittavat, että A:n oma käyttäytyminen uhkaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Kun otetaan huomioon myös hänen syykseen luettu väärennysrikos ja muut teot sekä se, ettei hän ole täällä laillisesti oleskellut eikä hänellä ole perhesiteitä Suomeen, A on voitu yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen perustuvasta syystä käännyttää kotimaahansa Viroon. Näillä perusteilla hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa. 2. Maahantulokielto A on määrätty maahantulokieltoon toistaiseksi. Viron tasavallan liityttyä Euroopan unionin jäseneksi A:ta koskeva maahantulokielto on Ulkomaalaisviraston ilmoituksen mukaan muutettu lukien vain Suomea koskevaksi. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-348/96, Calfa, , kohdat, todennut, että tuossa asiassa kyseessä oleva lainsäädäntö velvoitti karkottamaan eliniäksi maasta toisen jäsenvaltion kansalaisen, jonka oli todettu syyllistyneen kyseisessä maassa huumausainelaissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon, jollei hänen oleskelunsa maassa ollut erittäin painavista syistä, erityisesti perhesyistä perusteltua. Tuossa tapauksessa elinikäinen maastakarkotus voitiin poistaa oikeusministerin harkinnanvaraisella päätöksellä, joka voitiin tehdä vasta kolmen vuoden kuluttua. Näin ollen elinikäinen maastakarkotus määrättiin automaattisesti rikostuomion johdosta, jolloin rikoksentekijän omaa käyttäytymistä ja siitä yleiselle järjestykselle aiheutuvaa vaaraa ei otettu huomioon. Vaikka A:lle määrätty toistaiseksi voimassa oleva maahantulokielto on seurausta huumausainerikoksesta, mihin johtaneet syyt ovat aiheutuneet A:n omasta käyttäytymisestä ja siitä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuvasta vaarasta, korkein hallinto-oikeus katsoo, ottaen myös huomioon uuden, voimaan tulleen ulkomaalaislain (301/2004) 170 :n, jonka mukaan unionin kansalaiselle voidaan käännyttämistä koskevassa päätöksessä määrätä enintään 15 vuoden pituinen maahantulokielto, ettei maahantulokieltoa ole voitu määrätä toistaiseksi. Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset maahantulokiellon osalta ja palauttaa asian tältä osalta Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Jos valitusviranomainen päätöksen kumotessaan palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi, hallintolainkäyttölain 32 :n 3 momentin mukaan se voi samalla määrätä, että kumottua päätöstä on edelleen noudatettava, kunnes asia ratkaistaan tai sitä käsittelevä viranomainen määrää toisin. Tällä perusteella korkein hallinto-oikeus määrää, että A:n toistaiseksi voimassa olevaksi määrätty maahantulokielto on voimassa, kunnes Ulkomaalaisvirasto ratkaisee sille palautetun maahantulokieltoa koskevan asian uudelleen tai toisin määrää.

5 Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere, Leena Halila ja Eila Rother. Asian esittelijä Henna Mäkinen.

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

KHO:2013:180. Antopäivä: 22.11.2013 Taltionumero: 3632 Diaarinumero: 2262/1/13

KHO:2013:180. Antopäivä: 22.11.2013 Taltionumero: 3632 Diaarinumero: 2262/1/13 KHO:2013:180 Ulkomaalaisasia - Käännyttäminen - Maasta poistamisen estyminen Vuosikirjanumero: - Ns. tekninen este - Esteen selvittäminen - Tilapäinen oleskelulupa - KHO:2013:180 Irak Antopäivä: 22.11.2013

Lisätiedot

20.6.2012/1710 KHO:2012:47

20.6.2012/1710 KHO:2012:47 20.6.2012/1710 KHO:2012:47 Ulkomaalaisasia - Oleskelulupa - Alaikäinen perheenjäsen - Unionin kansalainen - Yleinen järjestys ja turvallisuus - Ennakkoratkaisun tarve Diaarinumero: 1156/1/11 Antopäivä:

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2013 668/2013 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Iranin kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

RIKOKSEEN SYYLLISTYNEEN ULKOMAALAISEN KARKOTTAMINEN (KAA 4/2015 VP)

RIKOKSEEN SYYLLISTYNEEN ULKOMAALAISEN KARKOTTAMINEN (KAA 4/2015 VP) LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto LsN Timo Makkonen 16.5.2016 Eduskunnan hallintovaliokunnalle RIKOKSEEN SYYLLISTYNEEN ULKOMAALAISEN KARKOTTAMINEN (KAA 4/2015 VP) Eduskunnan hallintovaliokunta on pyytänyt

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

1992 vp - HE 275 YLEISPERUSTELUT

1992 vp - HE 275 YLEISPERUSTELUT 1992 vp - HE 275 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan ulkomaalaislakia muutettavaksi siten, että lain säännökset eivät

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

Maahanmuuttovirasto on perustellut A:n oleskeluluvan peruuttamispäätöstään seuraavasti:

Maahanmuuttovirasto on perustellut A:n oleskeluluvan peruuttamispäätöstään seuraavasti: Vuosikirjanumero KHO:2011:8 Antopäivä 24.1.2011 Taltionumero 139 Diaarinumero 1752/1/09 Ulkomaalaisasia - Oleskeluluvan peruuttaminen - Muukalaispassin peruuttaminen - Direktiivi 2004/83/EY - Määritelmädirektiivi

Lisätiedot

Kansalaisaloitteessa vaaditaan myös, että karkotettava asetetaan maahantulokieltoon ja hänen oleskelulupansa mitätöidään.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan myös, että karkotettava asetetaan maahantulokieltoon ja hänen oleskelulupansa mitätöidään. 13.5.2016 Maahanmuutto-osasto Tiina Sinkkanen Hallintovaliokunnalle KANSALAISALOITE KAA 4/2015 vp Kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Hallintovaliokunta. Lausuntopyyntönne , KAA 4/2015 MAAHANMUUTTOVIRASTON LAUSUNTO

Hallintovaliokunta. Lausuntopyyntönne , KAA 4/2015 MAAHANMUUTTOVIRASTON LAUSUNTO 24.05.2016 MIG-2016-5446 00.03.00 MIGDno-2016-521 Hallintovaliokunta Lausuntopyyntönne 17.5.2016, KAA 4/2015 MAAHANMUUTTOVIRASTON LAUSUNTO Hallintovaliokunta on pyytänyt Maahanmuuttovirastolta asiantuntijalausuntoa

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (27) 23.12.2008 Taltionumero 3445

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (27) 23.12.2008 Taltionumero 3445 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (27) 23.12.2008 Taltionumero 3445 Diaarinumero 2364/3/07 Asia Valittaja Maasta karkottamista ja maahantulokieltoa koskeva valituslupahakemus ja valitus Somalian

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätöslauselma Eurooppa-neuvoston kokousten ja muiden vastaavien

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1214/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1214/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1214/2013 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

15.8.2008/1892 KHO:2008:59

15.8.2008/1892 KHO:2008:59 This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2008/200801892 (accessed 11 Dec 2012) 15.8.2008/1892 KHO:2008:59 Kansalaisuusasia - Nuhteettomuusedellytys - Odotusajan laskeminen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2018 Taltionumero 2551 Diaarinumero 1202/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN Yleiset säännökset Puolan tasavallassa Euroopan unionin kansalaisen oleskelua koskeva asia on hoidettava välittömästi, kun taas sellaisen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 30/2003 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2005 10.6.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallituksen poliisiosaston päätös 31.3.2003, jolla

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vuosikirjanumero KHO:2009:22 Antopäivä 26.2.2009 Taltionumero 440 Diaarinumero 1953/1/08

Vuosikirjanumero KHO:2009:22 Antopäivä 26.2.2009 Taltionumero 440 Diaarinumero 1953/1/08 Vuosikirjanumero KHO:2009:22 Antopäivä 26.2.2009 Taltionumero 440 Diaarinumero 1953/1/08 Ulkomaalaislaki Turvapaikanhakija Kreikkaan palauttaminen Ihmisoikeusloukkaus Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 44/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 3 luvun 7 :n ja 4 luvun :n sekä työttömyysturvalain 8 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.12.2016 Taltionumero 5353 Diaarinumero 3105/3/16 ja 3181/3/16 1 (5) Asia Valittajat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva valitus 1. Lulu Ranne, Hämeenlinna

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Somalian kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2556 Diaarinumero 1941/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 564/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 6 luvun 5, 17 luvun 1 a, 8 a :n 2 kohta ja 18 a :n 1 momentin 4

Lisätiedot

Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten. Lain tarkoitus ja soveltamisala

Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten. Lain tarkoitus ja soveltamisala Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Tällä lailla

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 481 Diaarinumero 2665/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

Korkein hallinto oikeus KHO:2014:63. Vuosikirjanumero: KHO:2014:63 Antopäivä: 17.4.2014 Taltionumero: 1301 Diaarinumero: 3729/1/12

Korkein hallinto oikeus KHO:2014:63. Vuosikirjanumero: KHO:2014:63 Antopäivä: 17.4.2014 Taltionumero: 1301 Diaarinumero: 3729/1/12 Korkein hallinto oikeus Etusivu» Päätöksiä» Vuosikirjapäätökset» Vuosikirjapaatos» KHO:2014:63 KHO:2014:63 Ulkomaalaisasia Elinkeinonharjoittajan oleskelulupa Turkin tasavallan ja Euroopan talousyhteisön

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.4.2013 Taltionumero 1494 Diaarinumero 2340/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

Korkein hallinto oikeus KHO:2015:28

Korkein hallinto oikeus KHO:2015:28 Korkein hallinto oikeus Etusivu» Päätöksiä» Vuosikirjapäätökset» Vuosikirjapaatos» KHO:2015:28 KHO:2015:28 Ulkomaalaisasia Unionin kansalainen Oleskeluoikeuden rekisteröinti Rekisteröinnin epääminen Toimeentulo

Lisätiedot

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (edellytyksistä, joiden täyttyessä kolmansien maiden kansalaiset voivat matkustaa vapaasti jäsenvaltioiden alueella enintään kolmen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 14/2015 Oikeuspalvelut 27.02.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 14/2015 Oikeuspalvelut 27.02.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 32 Oikeudenkäynti saatavan perintää koskevassa riita-asiassa HEL 2015-002292 T 03 01 01 PK 20141591 Tuomioistuin Kantaja Vastaaja päätti nostaa kanteen saatavan perintää

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 178. Laki. Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 1999 N:o 178 182 SISÄLLYS N:o Sivu 178 Laki Albanian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 762. Laki. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä henkilöiden vapaasta

SISÄLLYS. N:o 762. Laki. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä henkilöiden vapaasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2001 N:o 762 771 SISÄLLYS N:o Sivu 762 Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä henkilöiden vapaasta

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ulkomaalaislain (301/2004) 3 :n 7 ja 9 kohta, 11, 45 ja 47, 49 :n 1 momentin 3 kohta, 49 a, 53, 54, 60 ja 60 d, 70 :n edellä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 285/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 285/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 285/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 205/2006 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) 23.3.2010 Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08 Asia Valittaja Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus Heikki Joutsen, Liperi Päätös, josta valitetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2012 Taltionumero 722 Diaarinumero 611/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET

Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kannen suunnittelu: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308

K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88. Helsingin hovioikeuden tähän liitetty tuomio 28.11.2014 nro 2308 K O R K E I N O I K E U S T U O M I O Diaarinro 1(14) S2015/88 Antopäivä Nro 3.5.2016 1011 MUUTOKSENHAKIJA VASTAPUOLI ASIA Valtio Tullin edustamana Jukka Joutsjoki Vahingonkorvaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Suomen Asianajajaliitto Lausunto 27.04.2017 16/2017 Asia: OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Lausunnon saate Tähän voitte halutessanne

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen 9.2.2006 ASIA Rakennetun penkereen pysyttäminen Naurismonlahdella, Urjala, Vaasan hallinto

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 877 Diaarinumero 2017/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14. maaliskuuta 2002 TYÖASIAKIRJA Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi Euroopan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 876 Diaarinumero 3482/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.9.2013 Taltionumero 3057 Diaarinumero 1828/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

25.4.2013/1351 KHO:2013:78

25.4.2013/1351 KHO:2013:78 25.4.2013/1351 KHO:2013:78 Ulkomaalaisasia - Tilapäinen oleskelulupa - Maasta poistamisen estyminen - Vapaaehtoinen paluu - Paluudirektiivi - Direktiivin tulkintavaikutus - Käännyttäminen - Somalia - Somalimaa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2010 KOM(2010)399 lopullinen KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE Ruotsin kuningaskunnan soveltamista tarpeellisista toimenpiteistä sen takaamiseksi, että suussa käytettäväksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa

Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa Laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa 16.1.1987/21 Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Laki. ajokorttilain muuttamisesta

Laki. ajokorttilain muuttamisesta Laki ajokorttilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ajokorttilain (386/2011) 65 :n 3 momentti, muutetaan 64 :n 1 momentti ja 2 momentin 3 ja 4 kohta, 65 :n 1 momentin johdantokappale,

Lisätiedot

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Oikeusministeri Johannes Koskinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (tuomittujen siirtäminen EU:n jäsenvaltioiden välillä) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Itävallan,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

OLESKELULUPA PERHESITEEN PERUSTEELLA

OLESKELULUPA PERHESITEEN PERUSTEELLA OHJE Dnro 1 (62) 3/010/2007 25.5.2007 Voimassaoloaika 25.5.2007 31.12.2010 Kumoaa 6/010/2005 Kohderyhmä Ulkomaalaisvirasto Säädösperusta Laki ulkomaalaisvirastosta 2.1 OLESKELULUPA PERHESITEEN PERUSTEELLA

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2558 Diaarinumero 1424/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Selvitys täysi-ikäisten Suomen kansalaisten vanhemmille oleskelulupien myöntämisen edellytyksistä

Selvitys täysi-ikäisten Suomen kansalaisten vanhemmille oleskelulupien myöntämisen edellytyksistä 1 Erik Castrén -instituutti/projektitutkija Ilona Nieminen Selvitys täysi-ikäisten Suomen kansalaisten vanhemmille oleskelulupien myöntämisen edellytyksistä Tässä selvityksessä on tarkasteltu niitä edellytyksiä,

Lisätiedot

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu Helsingin hovioikeus Tuomio Nro 1697 Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Asia Valittaja Vastapuolet

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.5.2016 Taltionumero 2191 Diaarinumero 3382/3/14 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kaarinan perusturvalautakunta Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä. Yleiset säännökset.

Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä. Yleiset säännökset. Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tällä lailla

Lisätiedot

POLIISIN TEKEMÄT KÄÄNNYTYSPÄÄTÖKSET Käännytyspäätösten perusteiden ja määrien tarkastelu Roosa Toivanen

POLIISIN TEKEMÄT KÄÄNNYTYSPÄÄTÖKSET Käännytyspäätösten perusteiden ja määrien tarkastelu Roosa Toivanen POLIISIN TEKEMÄT KÄÄNNYTYSPÄÄTÖKSET 2015 Käännytyspäätösten perusteiden ja määrien tarkastelu Roosa Toivanen 08/2017 Tiivistelmä 1 Tekijä Roosa Toivanen Julkaisun nimi Poliisin tekemät käännytyspäätökset

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0466/3 1 (5) Diaarinumero 00262/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Vuosikirjanumero KHO:2014:63 Antopäivä Taltionumero 1301 Diaarinumero 3729/1/12

Vuosikirjanumero KHO:2014:63 Antopäivä Taltionumero 1301 Diaarinumero 3729/1/12 Vuosikirjanumero KHO:2014:63 Antopäivä 17.4.2014 Taltionumero 1301 Diaarinumero 3729/1/12 Ulkomaalaisasia Elinkeinonharjoittajan oleskelulupa Turkin tasavallan ja Euroopan talousyhteisön välinen assosiaatiosopimus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/48 48 Johdanto-osan 4 kappale (4) Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tietyt yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvat vakavat uhat, jotka ovat olleet perusteena

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 844 Diaarinumero 4055/3/10 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

L U O N N O S

L U O N N O S 5.7.2017 L U O N N O S Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia. Esityksessä ehdotetaan, että maasta

Lisätiedot

28 päivänä lokakuuta 1975 *

28 päivänä lokakuuta 1975 * RUTILI v. MINISTRE DE L'INTÉRIEUR YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO 28 päivänä lokakuuta 1975 * Asiassa 36/75, jonka Tribunal administratif de Paris on saattanut ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki 1 11.5.2015. Turun hallinto-oikeuden lähete 1715/15; diaarinro 00509/15/2299; lausuntopyyntö

Naantalin kaupunki 1 11.5.2015. Turun hallinto-oikeuden lähete 1715/15; diaarinro 00509/15/2299; lausuntopyyntö Naantalin kaupunki 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: Asia: Selityksen antaja: Turun hallinto-oikeuden lähete 1715/15; diaarinro 00509/15/2299; lausuntopyyntö Selitys oikaisuvaatimuksen johdosta

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 10.9.2013 2013/0023(COD) TARKISTUKSET 12-20 Lausuntoluonnos Pablo Zalba Bidegain (PE514.677v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot