TUTKIMUSSELOSTUS

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIMUSSELOSTUS"

Transkriptio

1 TUTKIMUSSELOSTUS Elisa Vene Tilakeskus -liikelaitos Espoon kaupunki Kohde Pohjois-Tapiolan koulu, Louhentien rakennus, Sepontie 4, Espoo SISÄILMAN LAADUN MITTAUS JA PAINESUHTEIDEN SEURANTA 1 TUTKIMUKSEN LÄHTÖTIEDOT Kaksikerroksinen koulurakennus on valmistunut vuonna Rakennusta on peruskorjattu noin vuonna 1994 ja vuonna Kohteessa on tehty rakenne- ja ilmanvaihtotekninen katsastus heinäkuussa 2018 (, ) sekä sisäilmasto- ja kosteustekninen kuntotutkimus marraskuussa 2018 (, ). Rakennuksen 1. kerroksessa todettiin alapohja- ja ulkoseinärakenteissa paikoin kosteus- ja mikrobivaurioita. Metallityösalissa 130 ja Puutyösalissa 132 maanvastaisen betonilaatan päälle on asennettu lämmöneristeeksi kevytsorabetonia. Kevytsorabetonikerrokseen on jätetty lankkulattian koolauspuut, jotka olivat lahovaurioituneet kaikissa kolmessa tarkastuspisteessä ja rakenneavauskohdissa havaittiin selkeä mikrobiperäinen haju. Puulattia ei ole ilmatiivis, jolloin mikrobiperäiset ja muut epäpuhtaudet pääsevät siirtymään sisäilmaan, missä voivat aiheuttaa terveyshaittoja tilojen käyttäjille. Ulkoseinärakenteet ovat tiilimuurattuja, mineraalivillalla lämmöneristettyjä seinärakenteita. Sokkelin sisäpinnassa on pikieriste, joka ainakin paikoin päästää ulkopuolisen kosteuden siirtymään rakenteeseen. Mineraalivillaeriste oli mikrobivaurioitunut kahdessa rakenneavauskohdassa ja yhdessä tutkimuskohdassa näytteessä ei todettu tavanomaisesta poikkeavaa mikrobikasvustoa. Eristeväliin on jätetty ainakin ulko-ovien apukarmit, jotka metallityötilassa 130 olivat täysin lahovaurioituneet. Ulkoseinärakenteet eivät ole ilmatiiviitä, jolloin epätiiviyskohtien kautta ilmavuotojen mukana voi kulkeutua mikrobiperäisiä ja muita epäpuhtauksia rakenteista sisäilmaan. 1 (4) S w e co Ilmalanportti 2 FI Helsinki, p (0) Reg.no Reg. Office Helsinki Sweco Groupin jäsen

2 Saatujen lähtötietojen mukaan sisäilman laadun parantamiseksi oli rakennuksen ilmanvaihtoa säädetty tammikuussa 2019 siten, että tuloilmavirtaa on lisätty ja poistoilmavirtaa vähennetty. Lisäksi tilaan 127 oli lisätty tuloilmaventtiili. Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää sisäilman laatua sekä rakennuksen painesuhteita ulkoilmaan nähden kahden viikon ajan. Tutkimusten tekijänä oli Reeta Aitto-oja. Tutkimukset kohteessa tehtiin TULOKSET JA TULOSTEN ARVIOINTI 2.1 Sisäilman mikrobit Sisäilman mikrobinäytteet otettiin seitsemästä tilasta (106 erityisopettaja, 110 C opetustila, 116 ja 116 A opetuskeittiöt, 132 puutyösali sekä opetustilat 202 ja 205) kahden eri näytteenottokerran aikana. Näytteenotto suoritettiin talviloman aikana, jolloin tiloissa ei ollut käyttäjiä. Näytteenoton aikana tiloissa olevat ilmanpuhdistimet olivat päällä lukuun ottamatta opetuskeittiöitä 116 ja 116A, joissa ilmanpuhdistimet eivät olleet päällä johtuen pistorasioiden virran katkaisusta. Tulokset on esitetty liitteessä 1. Tutkittujen tilojen sieni-itiöpitoisuudet ja bakteeripitoisuudet olivat alhaisia kaikissa tiloissa molemmilla näytteenottokerroilla. Aktinomykeettejä havaittiin ainoastaan opetustilasta 205 otetussa näytteessä ensimmäisellä mittauskerralla vähäinen määrä (7 cfu/m 3 ). Muista tiloista otetuissa näytteissä ei aktinomykeettejä havaittu lainkaan. 2.2 Sisäilman haihtuvat orgaaniset yhdisteet Sisäilman haihtuvien orgaanisten yhdisteiden näytteet otettiin neljästä tilasta (116 opetuskeittiö, 127 taukotila, 132 puutyösali ja 110 C opetustila). Näytteenotto suoritettiin talviloman aikana, jolloin tiloissa ei ollut käyttäjiä. Näytteenoton aikana tiloissa olevat ilmanpuhdistimet olivat päällä, lukuun ottamatta opetuskeittiötä 116, joissa ilmanpuhdistin ei ollut päällä johtuen pistorasioiden virran katkaisusta. Tulokset on esitetty liitteessä 1. Asumisterveysasetuksen 2015 mukainen toimenpideraja asunnoissa ja vastaavissa tiloissa on 400 µg/m 3. Tutkittujen näytteiden TVOC -arvot olivat 4 15 µg/m 3. Näytteissä ei havaittu mitään yksittäistä yhdistettä kohonnutta määrää. 2.3 Pinnoille laskeutuvat mineraalikuidut Pinnoille kahden viikon aikana laskeutuvien mineraalikuitujen pitoisuuksia selvitettiin tasapinnoille asennettujen keräysalustojen avulla neljässä tilassa (110 C opetustila, 116 opetuskeittiö, 132 puutyösali ja 205 opetustila). Tiloista otettiin kaksi rinnakkaista näytettä. Tulokset on esitetty liitteessä 1. 2 (4) TUTKIMUSSELOSTUS

3 Tutkittujen näytteiden mineraalikuitupitoisuus oli kaikissa tiloissa alle 0,07 kuitua/cm 2. Tutkittujen tilojen pinnoille laskeutuvien mineraalikuitujen pitoisuudet alittivat Asumisterveysasetuksen toimenpiderajan 0,20 kuitua /cm 2 kahden viikon laskeutumisaikana. 2.4 Sisä- ja ulkoilman välinen paine-ero Rakennuksessa seurattiin sisä- ja ulkoilman välistä paine-eroa kahden viikon ajan eri puolilla rakennusta. Rakennuksen tuloilmanvaihtoa oli lisätty ja poistoilmanvaihtoa vähennetty, jotta rakennus olisi ylipaineinen ulkoilmaan nähden. Mittaukset tehtiin välillä Painesuhteiden seurantakuvaajat on esitetty graafisesti liitteessä 3. Seuratuista tiloista erityisopettajan huone 106 ja 2. kerroksen käytävä olivat koko mittausjakson ajan ylipaineisia ulkoilmaan nähden (keskimäärin 8-9 Pa). Opetustila 202 ja opetustila 205 olivat pääosin ylipaineisia ulkoilmaan nähden (keskimäärin 4-5 Pa). Näitä tiloja palvelee ilmanvaihtokone TK1. Puutyösali 132 oli ylipaineinen talviloman aikana, jolloin tilassa ei ollut opetusta, mutta tilojen käytön aikana puutyösali oli ajoittain alipaineinen johtuen todennäköisesti tilassa olevien erillispoistojen (PF4-6) käytöstä. Tilaa palvelee ilmanvaihtokone TK2. Myös taukotilassa 123 nähdään muutos painesuhteissa tilojen käytön aikana. Talviloman aikana tila on ylipaineinen, mutta tila muuttuu pääosin alipaineiseksi maanantaista lähtien. Opetustilassa 112 painesuhteet vaihtelivat siten, että tila oli ajoittain ylipaineinen ja ajoittain alipaineinen. Opetustila 110B oli pääosin alipaineinen ulkoilmaan nähden (keskimäärin -2 Pa). 3 JOHTOPÄÄTÖKSET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET - Sisäilman laatu oli mikrobien, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden ja pinnoille laskeutuvien mineraalivillakuitujen osalta normaali. - Tilat 106, 202, 205 ja 2. kerroksen käytävä olivat seurantajakson aikana riittävän ylipaineisia ulkoilmaan nähden. Tiloissa 110B, 112, 123 ja 132 ylipaineistus ei ole riittävää, jolloin varsinkin tilojen käytön aikana tilat olivat ajoittain alipaineisia ulkoilmaan nähden, jolloin mikrobiperäiset ja muut epäpuhtaudet voivat siirtyä sisäilmaan heikentäen sen laatua. Suositellaan edelleen säädettävän rakennuksen ilmanvaihtoa siten, että tilat ovat kaikkina vuorokauden aikoina ylipaineisia ulkoilmaan nähden. Ilmanvaihdon säätötyön jälkeen seurataan uudelleen tilojen paine-eroja ulkoilmaan nähden 2 viikon ajan. Helsingissä, TUTKIMUSSELOSTUS (4)

4 Reeta Aitto-oja FM, tutkija Sanna Pohjola MML, osastopäällikkö Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Mittaustulokset Mittauspisteet pohjakuvissa Kuvaajat, paine-eroseuranta 4 (4) TUTKIMUSSELOSTUS

5 MITTAUSTULOKSET Pohjois-Tapiolan koulu, Espoo Liite Sisäilman mikrobit 1 (3) Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar (M2) ja DG 18 agar homesienille sekä tryptoni-hiivauute-glukoosiagar (THG) bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille. Mikrobit tunnistettiin valomikroskooppisesti. Pitoisuudet on esitetty käyttäen yksikköä cfu/m 3 eli pesäkkeen muodostavien yksiköiden määrää kuutiometrissä ilmaa. Tulokset olivat seuraavat: Näytteenottopiste Tilan ja näytteenottopisteen kuvaus Pvm Sieni-itiöt, mallasuute, pitoisuus, cfu/m 3 Sieni-itiöt, DG 18, pitoisuus, cfu/m 3 Bakteerit, pitoisuus, cfu/m 3 Aktinomykeetit, pitoisuus, cfu/m 3 M1 106 Erityisopettaja Yhteensä 0 Yhteensä Yhteensä steriilit % Yhteensä Cladosporium sp. steriilit 7 50 % 50 % 25 0 M2 110 C opetustila Yhteensä 0 Yhteensä Yhteensä Penicillium sp % Yhteensä hiivat % 4 0 M3 116 opetuskeittiö Yhteensä 0 Yhteensä Penicillium spp % Yhteensä 0 Yhteensä Penicillium sp % 4 0 M4 116 A opetuskeittiö Yhteensä Penicillium sp % Yhteensä Yhteensä Penicillium sp % Yhteensä Penicillium sp % 7 0 M5 132 puutyösali Yhteensä 0 Yhteensä Yhteensä 0 Yhteensä M6 202 opetustila Yhteensä Penicillium sp % Yhteensä Yhteensä 0 Yhteensä M7 205 opetustila Yhteensä 0 Yhteensä Penicillium sp % Yhteensä Penicillium sp % Yhteensä Penicillium sp. steriilit % 67 % 7 0 Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: Pvm Sisäilman lämpötila, C Sisäilman suhteellinen kosteus, % Ulkoilman lämpötila, C Ulkoilman suhteellinen kosteus, % ,1 23, ,3 23, Mikrobitulosten arviointiperusteet ovat Asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen 8/2016 ja Kansanterveyslaitoksen Koulujen kosteus- ja homevauriot opas 2008 mukaan:

6 MITTAUSTULOKSET Pohjois-Tapiolan koulu, Espoo Liite Sieni-itiöt - taajamassa sijaitsevien asuntojen sieni-itiöpitoisuus cfu/m 3 talviaikana on poikkeavan suuri. Jos myös näytteen mikrobisuvusto on tavanomaisesta poikkeava, mikrobikasvun esiintyminen on todennäköistä, - alle 100 cfu/m 3 :n mikrobipitoisuus voi viitata mikrobikasvustoon asunnossa talviaikana, mikäli näytteen lajistossa esiintyy kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja eli ns. kosteusvaurioindikaattoreita, - taajamassa sijaitsevan asunnon talviaikainen sieni-itiöpitoisuus yli 500 cfu/m 3 on mikrobikasvustoon viittaava, - kivirakenteisten koulurakennusten pitoisuustaso talviaikana on yleensä alle 50 cfu/m 3. Vauriotiloissa talviaikaiset pitoisuudet ovat usein cfu/m 3, - toimistotyyppisten työtilojen ehdotettu talviaikainen ohjearvo (Työterveyslaitos) on 50 cfu/m 3, - sulan maan aikana vertailuarvona käytetään samanaikaista ulkoilmapitoisuutta ja selvitetään sisä- ja ulkoilman mikrobilajistoissa olevia eroja. Mikäli sisäilman mikrobipitoisuus on suurempi kuin ulkoilman, voi tämä viitata epätavanomaiseen mikrobilähteeseen sisällä. Mikrobilähteeseen viittaa myös se, että sisäilmassa esiintyy mikrobilajeja, joita ei esiinny ulkoilmassa. Aktinomykeetit (Sädesienet) - aktinomykeettien eli sädesienien esiintymistä talviaikana taajama-asunnoissa pidetään ns. kosteusvaurioindikaattoreina, - toimistotyyppisten työtilojen ehdotettu talviaikainen ohjearvo (Työterveyslaitos) on 5 cfu/m 3, - sulan maan aikana vertailuarvona käytetään samanaikaista ulkoilmapitoisuutta. 2 (3) Pinnoille laskeutuvat mineraalikuidut Pinnoille laskeutuvia mineraalikuituja kerättiin tiloihin kahden viikon ajaksi asennettujen geeliteippilevyjen avulla. Näytteet tutkittiin valomikroskooppisesti laboratoriossa. Pinnoilla todettiin mineraalikuituja neliösenttimetriä kohden (yli 20 mikrometrin pituiset kuidut) seuraavasti: Bakteerit - pitoisuustaso yli cfu/m 3 asunnoissa ja koulujen luokkatiloissa on kohonnut ja viittaa riittämättömään ilmanvaihtoon tilan käyttöön nähden, - toimistotyyppisten työtilojen ehdotettu ohjearvo (Työterveyslaitos) on 600 cfu/m 3 ja viittaa riittämättömään ilmanvaihtoon tai sisäilman epätavanomaiseen mikrobilähteeseen. Näytteenottopiste Tila Näytteenottopisteen kuvaus Keräysaika Mineraalikuidut, kpl/cm 2 PPK1 110 Opetustila alle 0, alle 0,07 PPK2 116 Opetuskeittiö alle 0, alle 0,07 PPK3 132 Puutyösali alle 0, alle 0,07 PPK4 205 Opetustila alle 0, alle 0,07

7 MITTAUSTULOKSET Pohjois-Tapiolan koulu, Espoo Liite Tasopinnoille kahden viikon aikana laskeutuvien mineraalikuitujen viitearvo toimistoympäristöissä (säännöllisesti siivottavat pinnat) on 0,2 kpl/cm 2 (Työterveyslaitos 2016). Tämä on myös voimaan astuneen Asumisterveysasetuksen mukainen teollisten mineraalikuitujen toimenpideraja kahden viikon aikana pinnoille laskeutuneessa pölyssä. 3 (3) Sisäilman haihtuvat orgaaniset yhdisteet Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC -yhdisteiden) ilmanäytteet kerättiin pumpuilla Tenax -putkiin, jotka analysoitiin kaasukromatografisesti MetropoliLab Oy:n laboratoriossa Helsingissä. Tulokset on esitetty yksikössä µg/m 3. Laboratorioanalyysin mittausepävarmuus on 30 %. Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuudet (TVOC) olivat seuraavat: Näytteenottopiste Tila Näytteenottopisteen kuvaus Pvm Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuus (TVOC), µg/m 3 V1 110 C Opetustila V2 116 Opetuskeittiö V3 127 Taukohuone V4 132 Puutyösali Tunnistettujen yhdisteiden pitoisuudet määritetään puhtaiden vertailuaineiden avulla (aineen omalla vasteella) ja / tai tolueeniekvivalenttina. TVOC -arvo määritetään tolueeniekvivalenttina. Tunnistettujen yhdisteiden joukossa voi olla myös TVOC -alueen ulkopuolisia yhdisteitä. Em. syistä tunnistettujen yhdisteiden yhteenlaskettu kokonaispitoisuus ja TVOC -arvo eivät usein ole yhtä suuret. Työterveyslaitoksen ehdotuksen mukaan (2016) toimistoympäristöjen sisäilman TVOC pitoisuuden viitearvona, jonka alapuolella 90 %:ssa mittauskohteita pitoisuus on ollut, on 100 µg/m 3. Yksittäisille yhdisteille on annettu viitearvoja, jotka vaihtelevat ainekohtaisesti välillä 1 12 µg/m 3. Yksittäisten yhdisteiden viitearvot on annettu käyttäen aineiden omaa vastetta voimaan astuneen Asumisterveysasetuksen (545/2015) mukaan asunnon ja muun oleskelutilan haihtuvien orgaanisten yhdisteiden tolueenivasteella lasketun kokonaispitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 400 µg/m 3. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että jos kokonaispitoisuus jää alle 400 µg/m 3, haihtuvista orgaanisista yhdisteistä ei voisi aiheutua terveyshaittaa. Kokonaispitoisuuden toimenpiderajan ylittyminen edellyttää yksittäisten yhdisteiden merkityksen selvittämistä. Yksittäisen haihtuvan orgaanisen yhdisteen tolueenivasteella lasketun pitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 50 µg/m 3 lukuun ottamatta seuraavia yksittäisiä yhdisteitä, joiden toimenpiderajat ovat: TXIB 10 µg/m 3, 2-etyyli-1-heksanoli 10 µg/m 3, naftaleeni 10 µg/m 3 (hajua ei saa esiintyä) ja styreeni 40 µg/m 3.

8 TESTAUSSELOSTE (9) Tilaaja Aitto-oja Reeta Maksaja Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Ilmalanportti 2 Ilmalanportti HELSINKI HELSINKI Näytetiedot Näyte Sisäilma VOC Näyte otettu Kellonaika Vastaanotettu Kellonaika Tutkimus alkoi Näytteenoton Tilaustutkimus syy Näytteen ottaja Aitto-oja Reeta Viite /kp14015/Aitto-oja Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. Analyysi TVOC tolueenina (TD-GC-MSD/FID) Yksikkö µg/m³ Menetelmä ISO :2011 (Tenax TA) Epävarmuus-% 30 Näyte * , Sisäilma VOC, V1 (110 C), , Sisäilma VOC, V2 (116), , Sisäilma VOC, V3 (127), , Sisäilma VOC, V4 (132), * = Akkreditoitu menetelmä Yhteyshenkilö Lukkarinen Timo, , kemisti Ahlfors Reetta toimitusjohtaja Tiedoksi Aitto-oja Reeta, Fi_200_Laboratorio, Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

9 TESTAUSSELOSTE (9) Liite testausselosteeseen Näyte V1 (110 C) TVOC tolueenina (Tenax TA, C6-C16) TVOC ug/m3 tunnistettu % 4 82 MSD FID Alkaanit yht. <2 0 Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä <2,0 0 Rengasrak hiilivetyjä <2,0 0 Alkoholit yht. <1,0 <1 0 2-Etyyli-1-heksanoli <0,60 <1,0 0 Butanoli <0,50 <1,0 0 Fenoli <1,0 <1,0 0 Propyleeniglykoli <1,0 0 Bentsyylialkoholi <1,0 0 C9-Alkoholit <1,0 0 Alkoholeja muita <1,0 0 Aromaattiset yht. <2, Bentseeni Tolueeni <1,0 <1,0 0 Etyylibentseeni <0,20 <1,0 0 1,4-Ksyleeni <0,30 <1,0 0 Styreeni <0,30 <1,0 0 1,2-Ksyleeni <0,30 <1,0 0 Propyylibentseeni <0,10 <1,0 0 1,3,5-Trimetyylibentseeni <0,10 <1,0 0 Naftaleeni <0,50 <1,0 0 1-Metyylinaftaleeni <0,20 <1,0 0 Bifenyyli <0,20 <1,0 0 Alkyylibentseenejä muita <1,0 0 Esterit yht. <0,1 <1 0 Etyyliasetaatti <0,10 <1,0 0 Butyyliasetaatti <0,10 <1,0 0 Estereitä muita <1,0 0 Glykolieetterit yht. <1,0 <1 0 Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri <5,0 <5,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri <5,0 <5,0 0 TXIB <1,0 <1,0 0 Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

10 TESTAUSSELOSTE (9) Butoksietanoli <1,0 0 2-Fenoksietanoli <1,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri asetaatti <1,0 0 Glykolieettereitä muita <1,0 0 Halogenoidut yhdisteet yht. <0,2 <1 0 Tetrakloorieteeni <0,20 <1,0 0 1,1,2,2-Tetrakloorietaani <0,10 <1,0 0 1,4-Diklooribentseeni <0,10 <1,0 0 Halogenoituja muita <1,0 0 Karbonyylit yht. <3, Heksanaali <1,0 <1,0 0 2-Furankarboksaldehydi <1,0 <1,0 0 Bentsaldehydi <1,0 <1,0 0 Oktanaali <1,0 <1,0 0 Nonanaali <3,1 <1,0 0 Pentanaali <1,0 0 Heptanaali <1,0 0 Dekanaali <1,0 0 Asetofenoni <1,0 0 Karbonyyleja muita Orgaaniset hapot yht. <2 0 Etikkahappo <1,0 0 Heksaanihappo <1,0 0 Orgaanisia happoja muita <1,0 0 Terpeenit yht. <0,8 <1 0 Pineeni <0,20 <1,0 0 Delta-3-kareeni <0,10 <1,0 0 Limoneeni <0,80 <1,0 0 beta-pineeni <1,0 0 Muut yhdisteet yht. <1 0 Syklotrisiloksaani, heksametyyli <1,0 0 Syklotetrasiloksaani, oktametyyli <1,0 0 Syklopentasiloksaani, dekametyyli <1,0 0 TVOC (C6-C16) ulkopuoliset yhdisteet ug/m3 malliaineena ug/m3 tolueenina Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

11 TESTAUSSELOSTE (9) Liite testausselosteeseen Näyte V2 (116) TVOC tolueenina (Tenax TA, C6-C16) TVOC ug/m3 tunnistettu % 5 76 MSD FID Alkaanit yht. <2 0 Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä <2,0 0 Rengasrak hiilivetyjä <2,0 0 Alkoholit yht. <1,0 <1 0 2-Etyyli-1-heksanoli <0,60 <1,0 0 Butanoli <0,50 <1,0 0 Fenoli <1,0 <1,0 0 Propyleeniglykoli <1,0 0 Bentsyylialkoholi <1,0 0 C9-Alkoholit <1,0 0 Alkoholeja muita <1,0 0 Aromaattiset yht. <2, Bentseeni Tolueeni <1,0 <1,0 0 Etyylibentseeni <0,20 <1,0 0 1,4-Ksyleeni 0.3 <1,0 0 Styreeni <0,30 <1,0 0 1,2-Ksyleeni <0,30 <1,0 0 Propyylibentseeni <0,10 <1,0 0 1,3,5-Trimetyylibentseeni <0,10 <1,0 0 Naftaleeni <0,50 <1,0 0 1-Metyylinaftaleeni <0,20 <1,0 0 Bifenyyli <0,20 <1,0 0 Alkyylibentseenejä muita <1,0 0 Esterit yht. 0.3 <1 0 Etyyliasetaatti 0.3 <1,0 0 Butyyliasetaatti <0,10 <1,0 0 Estereitä muita <1,0 0 Glykolieetterit yht. <1,0 <1 0 Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri <5,0 <5,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri <5,0 <5,0 0 TXIB <1,0 <1,0 0 Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

12 TESTAUSSELOSTE (9) Butoksietanoli <1,0 0 2-Fenoksietanoli <1,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri asetaatti <1,0 0 Glykolieettereitä muita <1,0 0 Halogenoidut yhdisteet yht. <0,2 <1 0 Tetrakloorieteeni <0,20 <1,0 0 1,1,2,2-Tetrakloorietaani <0,10 <1,0 0 1,4-Diklooribentseeni <0,10 <1,0 0 Halogenoituja muita <1,0 0 Karbonyylit yht. <3, Heksanaali <1,0 <1,0 0 2-Furankarboksaldehydi <1,0 <1,0 0 Bentsaldehydi Oktanaali <1,0 <1,0 0 Nonanaali <3,1 <1,0 0 Pentanaali <1,0 0 Heptanaali <1,0 0 Dekanaali <1,0 0 Asetofenoni <1,0 0 Karbonyyleja muita Orgaaniset hapot yht. <2 0 Etikkahappo <1,0 0 Heksaanihappo <1,0 0 Orgaanisia happoja muita <1,0 0 Terpeenit yht. 1 <1 15 Pineeni Delta-3-kareeni 0.3 <1,0 0 Limoneeni <0,80 <1,0 0 beta-pineeni <1,0 0 Muut yhdisteet yht. <1 0 Syklotrisiloksaani, heksametyyli <1,0 0 Syklotetrasiloksaani, oktametyyli <1,0 0 Syklopentasiloksaani, dekametyyli <1,0 0 TVOC (C6-C16) ulkopuoliset yhdisteet ug/m3 malliaineena ug/m3 tolueenina Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

13 TESTAUSSELOSTE (9) Liite testausselosteeseen Näyte V3 (127) TVOC tolueenina (Tenax TA, C6-C16) TVOC ug/m3 tunnistettu % MSD FID Alkaanit yht. <2 0 Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä <2,0 0 Rengasrak hiilivetyjä <2,0 0 Alkoholit yht. <1,0 <1 0 2-Etyyli-1-heksanoli <0,60 <1,0 0 Butanoli <0,50 <1,0 0 Fenoli <1,0 <1,0 0 Propyleeniglykoli <1,0 0 Bentsyylialkoholi <1,0 0 C9-Alkoholit <1,0 0 Alkoholeja muita <1,0 0 Aromaattiset yht. <2, Bentseeni Tolueeni <1,0 <1,0 0 Etyylibentseeni <0,20 <1,0 0 1,4-Ksyleeni 0.3 <1,0 0 Styreeni <0,30 <1,0 0 1,2-Ksyleeni <0,30 <1,0 0 Propyylibentseeni <0,10 <1,0 0 1,3,5-Trimetyylibentseeni <0,10 <1,0 0 Naftaleeni <0,50 <1,0 0 1-Metyylinaftaleeni <0,20 <1,0 0 Bifenyyli <0,20 <1,0 0 Alkyylibentseenejä muita <1,0 0 Esterit yht. 0.2 <1 8 Etyyliasetaatti 0.2 <1,0 0 Butyyliasetaatti <0,10 <1,0 0 Estereitä muita Glykolieetterit yht. <1,0 <1 0 Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri <5,0 <5,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri <5,0 <5,0 0 TXIB <1,0 <1,0 0 Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

14 TESTAUSSELOSTE (9) Butoksietanoli <1,0 0 2-Fenoksietanoli <1,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri asetaatti <1,0 0 Glykolieettereitä muita <1,0 0 Halogenoidut yhdisteet yht. <0,2 <1 0 Tetrakloorieteeni <0,20 <1,0 0 1,1,2,2-Tetrakloorietaani <0,10 <1,0 0 1,4-Diklooribentseeni <0,10 <1,0 0 Halogenoituja muita <1,0 0 Karbonyylit yht. <3, Heksanaali <1,0 <1,0 0 2-Furankarboksaldehydi <1,0 <1,0 0 Bentsaldehydi Oktanaali <1,0 <1,0 0 Nonanaali <3,1 <1,0 0 Pentanaali <1,0 0 Heptanaali <1,0 0 Dekanaali <1,0 0 Asetofenoni <1,0 0 Karbonyyleja muita Orgaaniset hapot yht. <2 0 Etikkahappo <1,0 0 Heksaanihappo <1,0 0 Orgaanisia happoja muita <1,0 0 Terpeenit yht Pineeni Delta-3-kareeni Limoneeni <0,80 <1,0 0 beta-pineeni <1,0 0 Muut yhdisteet yht. <1 0 Syklotrisiloksaani, heksametyyli <1,0 0 Syklotetrasiloksaani, oktametyyli <1,0 0 Syklopentasiloksaani, dekametyyli <1,0 0 TVOC (C6-C16) ulkopuoliset yhdisteet ug/m3 malliaineena ug/m3 tolueenina Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

15 TESTAUSSELOSTE (9) Liite testausselosteeseen Näyte V4 (132) TVOC tolueenina (Tenax TA, C6-C16) TVOC ug/m3 tunnistettu % MSD FID Alkaanit yht. <2 0 Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä <2,0 0 Rengasrak hiilivetyjä <2,0 0 Alkoholit yht. <1,0 <1 0 2-Etyyli-1-heksanoli <0,60 <1,0 0 Butanoli <0,50 <1,0 0 Fenoli <1,0 <1,0 0 Propyleeniglykoli <1,0 0 Bentsyylialkoholi <1,0 0 C9-Alkoholit <1,0 0 Alkoholeja muita <1,0 0 Aromaattiset yht. <2, Bentseeni Tolueeni <1,0 <1,0 0 Etyylibentseeni <0,20 <1,0 0 1,4-Ksyleeni 0.3 <1,0 0 Styreeni <0,30 <1,0 0 1,2-Ksyleeni <0,30 <1,0 0 Propyylibentseeni <0,10 <1,0 0 1,3,5-Trimetyylibentseeni <0,10 <1,0 0 Naftaleeni <0,50 <1,0 0 1-Metyylinaftaleeni <0,20 <1,0 0 Bifenyyli <0,20 <1,0 0 Alkyylibentseenejä muita <1,0 0 Esterit yht. <0,1 <1 5 Etyyliasetaatti <0,10 <1,0 0 Butyyliasetaatti <0,10 <1,0 0 Estereitä muita Glykolieetterit yht. <1,0 <1 0 Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri <5,0 <5,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri <5,0 <5,0 0 TXIB <1,0 <1,0 0 Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

16 TESTAUSSELOSTE (9) Butoksietanoli <1,0 0 2-Fenoksietanoli <1,0 0 Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri asetaatti <1,0 0 Glykolieettereitä muita <1,0 0 Halogenoidut yhdisteet yht. <0,2 <1 0 Tetrakloorieteeni <0,20 <1,0 0 1,1,2,2-Tetrakloorietaani <0,10 <1,0 0 1,4-Diklooribentseeni <0,10 <1,0 0 Halogenoituja muita <1,0 0 Karbonyylit yht. <3,1 <1 4 Heksanaali <1,0 <1,0 0 2-Furankarboksaldehydi <1,0 <1,0 0 Bentsaldehydi Oktanaali <1,0 <1,0 0 Nonanaali <3,1 <1,0 0 Pentanaali <1,0 0 Heptanaali <1,0 0 Dekanaali <1,0 0 Asetofenoni <1,0 0 Karbonyyleja muita <1,0 0 Orgaaniset hapot yht. <2 0 Etikkahappo <1,0 0 Heksaanihappo <1,0 0 Orgaanisia happoja muita <1,0 0 Terpeenit yht Pineeni Delta-3-kareeni Limoneeni <0,80 <1,0 0 beta-pineeni <1,0 0 Muut yhdisteet yht. <1 0 Syklotrisiloksaani, heksametyyli <1,0 0 Syklotetrasiloksaani, oktametyyli <1,0 0 Syklopentasiloksaani, dekametyyli <1,0 0 TVOC (C6-C16) ulkopuoliset yhdisteet ug/m3 malliaineena ug/m3 tolueenina Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille. Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa. Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus Viikinkaari Helsinki Alv. Nro FI

17 PS5 PS4 M3 M4 M5 V2 V4 PPK2 PPK3 PS3 V3 M1 PPK1 M2 V1 PS1 PS2 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PPK PINNOILLE LASKEUTUVAT MINERAALIKUIDUT M SISÄILMAN MIKROBIT V SISÄILMAN HAIHTUVAT ORGAANISET YHDISTEET PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET Pohjois-Tapiolan koulu Louhentien koulurakennus Sepontie 4, Espoo 1. kerros ReAi LIITE 2.1

18 PS8 PPK4 M6 M7 PS6 PS7 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PPK PINNOILLE LASKEUTUVAT MINERAALIKUIDUT M SISÄILMAN MIKROBIT V SISÄILMAN HAIHTUVAT ORGAANISET YHDISTEET PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET Pohjois-Tapiolan koulu Sepontie 4, Espoo Louhentien koulurakennus 2. kerros ReAi LIITE 2.2

19 Paine-ero [Pa] IV-kone TK PS1: Erityisopettajan huoneen 106 ja ulkoilman välinen paine-ero Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. Vaihteluväli: 0,3...16,4 Pa Keskiarvo: 9,3 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.1

20 Paine-ero [Pa] IV-kone TK Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS2: Opetustilan 110 B ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -13,6...4,4 Pa Keskiarvo: -2,4 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.2

21 Paine-ero [Pa] IV-kone TK Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS3: Opetustilan 112 ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -9,9...14,5 Pa Keskiarvo: 1,0 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.3

22 Paine-ero [Pa] IV-kone TK Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS4: Taukotilan 123 ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -12,0...10,5 Pa Keskiarvo: -0,8 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.4

23 Paine-ero [Pa] IV-kone TK Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS5: Puutyösalin 132 ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -2,7...16,2 Pa Keskiarvo: 4,1 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.5

24 Paine-ero [Pa] IV-kone TK Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS6: Opetustilan 202 ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -5,4...9,4 Pa Keskiarvo: 4,9 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.6

25 Paine-ero [Pa] IV-kone TK Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS7: Opetustilan 205 ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -8,7...9,4 Pa Keskiarvo: 3,8 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.7

26 Paine-ero [Pa] IV-kone TK1 30 Tila on ylipaineinen, kun paine-ero on positiivinen. PS8: Käytävän (2.krs) ja ulkoilman välinen paine-ero Vaihteluväli: -2,7...20,2 Pa Keskiarvo: 8,2 Pa Tila on alipaineinen, kun paine-ero on negatiivinen Sepontie 4, Espoo Liite 3.8

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: 1 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

Näytteen ottaja Järvelä Merja VOC Knuuttilan pk Seinäjoki, JÄRVELÄ. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista.

Näytteen ottaja Järvelä Merja VOC Knuuttilan pk Seinäjoki, JÄRVELÄ. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. TESTAUSSELOSTE 2013-600 1(7) Tilaaja 2029286-4 Thermopolis Oy Järvelä Merja Valtuustontie 2 62100 LAPUA Näytetiedot Näyte Sisäilma VOC Näyte otettu 02.01.2013 Kellonaika Vastaanotettu 11.01.2013 Kellonaika

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 21.3.2018 Elisa Vene Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos Tiedoksi Ilmari Viljanen/Espoon kaupunki Kohde Rastaalan koulu, Alatalo, Espoo SISÄILMAN SEURANTANÄYTTEET 22500344.030 1 TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista.

Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. TESTAUSSELOSTE 2013-11787 1(11) Tilaaja 0124610-9 Vantaan kaupunki Tilakeskus, Hankepalvelut Maksaja Vantaan kaupunki Kielotie 13 PL 6007 01300 VANTAA 00021 VANTAA Näytetiedot Näyte Sisäilma VOC Näyte

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 17.8.2017 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Mika Metsäalho PL 84, 13101 Hämeenlinna Sähköposti: mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde Ojoisten lastentalo, Mäyräntie

Lisätiedot

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Mikkolan koulu Liite Bakteerit, Sieni-itiöt, pitoisuus, Näytteenottopisteen kuvaus

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Mikkolan koulu Liite Bakteerit, Sieni-itiöt, pitoisuus, Näytteenottopisteen kuvaus 1 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 12.5.2017 TUTKIMUSRAPORTTI 22500612.019 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84, Birger Jaarlin katu 33, 2. krs 13101 Hämeenlinna Sähköposti:

Lisätiedot

VOC , PUHKA. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. Analyysivastaukset IQS,

VOC , PUHKA. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. Analyysivastaukset IQS, TESTAUSSELOSTE 2012-6366 1(5) Tilaaja 1944433-0 Indoor Quality Service Oy Puhka Aki Tiilenpolttajankuja 5 A 01720 VANTAA Näytetiedot Näyte Sisäilma VOC Näyte otettu 26.04.2012 Kellonaika 09.28 Vastaanotettu

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 12.5.2017 TUTKIMUSRAPORTTI 22500612.019 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84, Birger Jaarlin katu 33, 2. krs 13101 Hämeenlinna Sähköposti:

Lisätiedot

Riihikallion koulu/p. Helmi/VOCbulk. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista.

Riihikallion koulu/p. Helmi/VOCbulk. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. TESTAUSSELOSTE 2017-20569 1(5) Tilaaja 2755978-7 PH Ympäristötekniikka Helmi Paula Puusepänkatu 5 13110 HÄMEENLINNA tiedot Rakennusmateriaali FLEC microchamber LAB otettu 30.08.2017 Kellonaika Vastaanotettu

Lisätiedot

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Kartanonkosken koulu Liite Bakteerit, pitoisuus, Sieni-itiöt, pitoisuus, cfu/m 3

Sisäilman mikrobit. MITTAUSTULOKSET Kartanonkosken koulu Liite Bakteerit, pitoisuus, Sieni-itiöt, pitoisuus, cfu/m 3 Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista.

Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. TESTAUSSELOSTE 2015-4213 1(5) Tilaaja 2457722-6 Baumedi Oy, Lehto Hannu Lehto Hannu Energiakuja 3 00180 HELSINKI Näytetiedot Näyte Sisäilma VOC Näyte otettu 03.03.2015 Kellonaika 10.37 Vastaanotettu 05.03.2015

Lisätiedot

Näytteen ottaja Pesonen Riikka, MetropoliLab Oy 15 20 91 230 / Ulla Lignell. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista.

Näytteen ottaja Pesonen Riikka, MetropoliLab Oy 15 20 91 230 / Ulla Lignell. Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista. TESTAUSSELOSTE 2013-9653 1(9) Tilaaja 0124610-9 Vantaan kaupunki Tilakeskus, Hankepalvelut Maksaja Vantaan kaupunki Kielotie 13 PL 6007 01300 VANTAA 00021 VANTAA Näytetiedot Näyte Sisäilma VOC Näyte otettu

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS

SISÄILMAN LAADUN MITTAUS SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 12.5.2017 TUTKIMUSRAPORTTI 22500612.019 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84, Birger Jaarlin katu 33, 2. krs 13101 Hämeenlinna Sähköposti:

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 1.2.2018 Elisa Vene Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos 225003.0 Kohde Rastaalan koulu, Alatalo, Espoo SISÄILMAN SEURANTANÄYTTEET 1 TUTKIMUKSEN LÄHTÖTIEDOT Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

PÄIVITETTY TUTKIMUSSELOSTUS

PÄIVITETTY TUTKIMUSSELOSTUS PÄIVITETTY TUTKIMUSSELOSTUS 12.3.2019 Elisa Vene 225003-06 Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 0200 ESPOON KAUPUNKI Kohde Rehtorintien koulu, Rehtorintie 11, Espoo SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 1 TUTKIMUKSEN LÄHTÖTIEDOT

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS HAKUNILANRINTEEN KOULU HIIRAKKOTIE 18, VANTAA

SISÄILMATUTKIMUS HAKUNILANRINTEEN KOULU HIIRAKKOTIE 18, VANTAA 16.9.2013 SISÄILMATUTKIMUS HAKUNILANRINTEEN KOULU HIIRAKKOTIE 18, 01200 VANTAA DELETE TUTKIMUS OY, HELSINKI Sami Heikkilä p. 040 662 3036 sami.heikkila@delete.fi Delete Tutkimus Oy Puh. 010 656 1000 Alv.

Lisätiedot

MITTAUSTULOKSET Koskenkylän koulu, Koskenkyläntie 424, Pernaja Liite

MITTAUSTULOKSET Koskenkylän koulu, Koskenkyläntie 424, Pernaja Liite 77.0709 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

Lohja Ristin koulun esiopetus. Sisäilmatutkimuksen seurantamittaus. 1 Yleistiedot. 1.1 Tutkimuksen kohde. 1.2 Tutkimuksen tilaaja

Lohja Ristin koulun esiopetus. Sisäilmatutkimuksen seurantamittaus. 1 Yleistiedot. 1.1 Tutkimuksen kohde. 1.2 Tutkimuksen tilaaja Tutkimusselostus Risti esiopetus 12.4.2019 1/9 Lohja Ristin koulun esiopetus Sisäilmatutkimuksen seurantamittaus 1 Yleistiedot 1.1 Tutkimuksen kohde Ristin esiopetus 1.2 Tutkimuksen tilaaja Lohjan kaupunki

Lisätiedot

MITTAUSTULOKSET Hiekkaharjun koulu Liite 1 Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 26.3.2019 Espoon kaupunki 22500344 065 Elisa Vene Tilakeskus -liikelaitos elisa.vene@espoo.fi Kohde Kuninkaantien palvelutalo, Kuninkaantie 7, Espoo SISÄILMAN LAADUN MITTAUS 1 TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Kotkan kaupunki. Pihkoon päiväkoti Aartapolku KOTKA

Kotkan kaupunki. Pihkoon päiväkoti Aartapolku KOTKA Kotkan kaupunki Pihkoon päiväkoti Aartapolku 41 48410 KOTKA SISÄILMATUTKIMUKSET VOC-mittaus WSP Proko Oy WSP Proko Oy TIIVISTELMÄ Sisäilmatutkimukset VOC-mittaukset ja pintakosteuskartoitus, ilmanliikkeet

Lisätiedot

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

Tutkimusraportti, Kulomäen koulu, Vantaa

Tutkimusraportti, Kulomäen koulu, Vantaa HB Sisäilmatutkimus Oy 2.3.2012 1 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Tutkimusraportti, Kulomäen koulu, Vantaa Johdanto Tutkimuksen kohteena on Kulomäen koulun

Lisätiedot

LOHJA RISTIN KOULUN ESIOPETUS SISÄILMATUTKIMUS

LOHJA RISTIN KOULUN ESIOPETUS SISÄILMATUTKIMUS Sisäilmatutkimus Risti esiopetus 10.9.2018 1/13 LOHJA RISTIN KOULUN ESIOPETUS SISÄILMATUTKIMUS 10.9.2018 IdeaStructura Oy Helsinki Hämeenlinna Kokkola www.ideastructura.com Y-tunnus 2424612-8 Sisäilmatutkimus

Lisätiedot

Peltoniemenkuja Vantaa. Tutkimusajankohta: Vantaan Tilakeskus, Kielotie 13, Vantaa

Peltoniemenkuja Vantaa. Tutkimusajankohta: Vantaan Tilakeskus, Kielotie 13, Vantaa VANTAAN KAUPUNKI Sisäilmatutkimukset 1(4) 1.10.2012 1 TOIMEKSIANTO Tutkimuskohde: Kytöpuiston koulu Peltoniemenkuja 1 01360 Vantaa Tutkimusajankohta: 05.09.2012 19.09.2012 Tilaaja: Vastuuhenkilö: Vantaan

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATUTUTKIMUS

SISÄILMAN LAATUTUTKIMUS 4.11.2013 Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Jari Vainio Vernissakatu 6 01300 Vantaa jari.vainio@maikoski.fi Tutkimuskohde Uudenmaan TE-toimiston tilat, Vernissakatu 6, Vantaa SISÄILMAN LAATUTUTKIMUS TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 4343 AURORAN KOULU LIPPAJÄRVENTIE 44, ESPOO 22500344-029 21.5.2018 YHTEENVETO Auroran koulurakennus on otettu käyttöön kesällä 2016. Alakoulun

Lisätiedot

SISÄILMASELVITYKSIÄ, KOMEETAN KOULU, KOMEETANKATU 1, ESPOO

SISÄILMASELVITYKSIÄ, KOMEETAN KOULU, KOMEETANKATU 1, ESPOO SISÄILMASELVITYKSIÄ, KOMEETAN KOULU, KOMEETANKATU 1, ESPOO RAPORTTI Nro: 16098 Sivu 1 / 10 SISÄLLYS: SISÄILMASELVITYKSIÄ, KOMEETAN KOULU, KOMEETANKATU 1, ESPOO 1. Yleistiedot tutkimuksesta... 2 2. Tiivistelmä

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 24.8.2012 Vantaan kaupunki Tilakeskus Ulla Lingnell Kielotie 13, 01300 Vantaa ulla.lignell@vantaa.fi Tutkimuskohde Hevoshaan koulu, Hevoshaantie 17, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS 17.2.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGANLAHDEN KOULU

SISÄILMATUTKIMUS 17.2.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGANLAHDEN KOULU SISÄILMATUTKIMUS 17.2.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGANLAHDEN KOULU SISÄILMATUTKIMUS Projektipalvelu Prodeco Oy 2015 SISÄILMATUTKIMUS 17.2.2015 2 (8)

Lisätiedot

SISÄILMASELVITYKSET, GESTERBYN KOULU, VILHONKUMMUNTIE 4, KIRKKONUMMI

SISÄILMASELVITYKSET, GESTERBYN KOULU, VILHONKUMMUNTIE 4, KIRKKONUMMI SISÄILMASELVITYKSET, GESTERBYN KOULU, VILHONKUMMUNTIE 4, KIRKKONUMMI LAUSUNTO Nro: 15052 Sivu 1 / 14 SISÄILMASELVITYKSET, GESTERBYN KOULU, VILHONKUMMUNTIE 4, KIRKKONUMMI 1. Yleistiedot tutkimuksesta...

Lisätiedot

Hämeenkylän koulu: Rakenteiden kuntotutkimukset

Hämeenkylän koulu: Rakenteiden kuntotutkimukset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Hämeenkylän koulu: Rakenteiden kuntotutkimukset Tutkimusraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.3.2016 P28999P001 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tutkimusraportti

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, JALAVAN KOULU, HAVUMETSÄNTIE 4, LOHJA. RAPORTTI Nro: 17185B. Sivu 1 / 13

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, JALAVAN KOULU, HAVUMETSÄNTIE 4, LOHJA. RAPORTTI Nro: 17185B. Sivu 1 / 13 RAPORTTI Nro: 17185B Sivu 1 / 13 SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, JALAVAN KOULU, HAVUMETSÄNTIE 4, LOHJA Sisäilmainsinöörit Oy Puh. +358 20 7698 440 e-mail: info@sisailmainsinoorit.fi Finnoonlaaksontie

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy Vantaan Kaupungin Hankintatoimisto Peltolantiee 9 01300 VANTAA SISÄILMATUTKIMUS 28.3.20133 VANTAAN KAUPUNKI Sisäilmatutkimukset 1(5) Kiinteistöjen käytönohjaus 28.3.2013 1 Toimeksianto Tutkimuskohde: HANKINTAKESKUS

Lisätiedot

Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus

Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus Tutkimusraportti 19.4.2018 Projekti 308712 TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa selvitettiin Tuomarilan koulun tiivistyskorjausten jälkeistä tilannetta

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN SISÄILMATUTKIMUS Projektipalvelu Prodeco Oy 2015 SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 2 (8) TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

M ATK-luokka Yhteensä Aspergillus versicolor Penicillium sp. steriilit hiivat Yhteensä Rhinocladiella sp.

M ATK-luokka Yhteensä Aspergillus versicolor Penicillium sp. steriilit hiivat Yhteensä Rhinocladiella sp. Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

ASKISTON KOULU Uudentuvantie VANTAA

ASKISTON KOULU Uudentuvantie VANTAA ASKISTON KOULU Uudentuvantie 5-7 01680 VANTAA SISÄILMATUTKIMUKSET Askiston koulu 16.5.2013 2(8) Kiinteistöjen käytönohjaus TIIVISTELMÄ Askiston koulun päärakennuksen kahdesta luokasta ja sivukoulun yhdestä

Lisätiedot

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS SEPÄN KOULU, MASALA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN TUTKIMUS

TUTKIMUSSELOSTUS SEPÄN KOULU, MASALA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN TUTKIMUS TUTKIMUSSELOSTUS SEPÄN KOULU, MASALA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN TUTKIMUS VAHANEN OY Linnoitustie 5, FI-02600 Espoo +358 20 769 8698 www.vahanen.com Y-tunnus Business ID 1639563-3 Tutkimusselostus 2 (27)

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS JA PAINE-EROMITTAUS LATUPUISTON PÄIVÄKOTI LATUKUJA 2, 01280 VANTAA

SISÄILMATUTKIMUS JA PAINE-EROMITTAUS LATUPUISTON PÄIVÄKOTI LATUKUJA 2, 01280 VANTAA 16.11.2013 SISÄILMATUTKIMUS JA PAINE-EROMITTAUS LATUPUISTON PÄIVÄKOTI LATUKUJA 2, 01280 VANTAA DELETE TUTKIMUS OY, HELSINKI Sami Heikkilä p. 040 662 3036 sami.heikkila@delete.fi Delete Tutkimus Oy Puh.

Lisätiedot

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: Sisäilman mikrobit 1 Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 28.2.2014 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Katja Tähtinen Raatihuoneenkatu 9, 2. krs, PL 84 13101 Hämeenlinna katja.tahtinen@hameenlinna.fi Tiedoksi: kari.ahonen@hameenlinna.fi, petri.yla-murto@hameenlinna.fi

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ JOKINIEMEN KOULU, VANHA RAKENNUS, LUOKKA 203, VANTAA

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ JOKINIEMEN KOULU, VANHA RAKENNUS, LUOKKA 203, VANTAA SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ JOKINIEMEN KOULU, VANHA RAKENNUS, LUOKKA 203, VANTAA LAUSUNTO Nro: 15072 Sivu 1 / 10 SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, JOKINIEMEN KOULU, VANHA RAKENNUS, LUOKKA

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, KANSAINVÄLINEN KOULU POINT, HAGELSTAMINTIE 1, VANTAA

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, KANSAINVÄLINEN KOULU POINT, HAGELSTAMINTIE 1, VANTAA SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ, KANSAINVÄLINEN KOULU POINT, HAGELSTAMINTIE 1, VANTAA LAUSUNTO Nro: 14115 Sivu 1 / 15 SISÄILMASELVITYKSIÄ, KANSAINVÄLINEN KOULU POINT, VANTAA 1. Yleistiedot tutkimuksesta...

Lisätiedot

SISÄILMA- JA MATERIAALITUTKIMUS

SISÄILMA- JA MATERIAALITUTKIMUS Projekti SISÄILMA- JA MATERIAALITUTKIMUS Havukosken koulu Tarhakuja 2, 01360 VANTAA 25.3.2014 2 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde aja Tutkimusryhmä Havukosken koulu Tarhakuja 2, 01360 VANTAA Vantaan keskus, Hankepalvelut,

Lisätiedot

SISÄILMASTON KUNTOTUTKIMUKSET

SISÄILMASTON KUNTOTUTKIMUKSET SISÄILMASTON KUNTOTUTKIMUKSET Ruonalan Koulu Karhuvuorentie 1 48300 Kotka 2.5.2017 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0306 705 500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotutkimusraportti 2 Kenttätutkimus

Lisätiedot

KUNTOTUTKIMUSRAPORTTI. Lohja Perttilän koulu

KUNTOTUTKIMUSRAPORTTI. Lohja Perttilän koulu KUNTOTUTKIMUSRAPORTTI Lohja Perttilän koulu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Päivämäärä 31.01.2017 Projektinumero P30652 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tutkimusraportti 1 (18) 31.1.2017 Yhteenveto Perttilän

Lisätiedot

SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET

SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET Ruonalan Koulu Karhuvuorentie 1 48300 Kotka 12.2.2018 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0306 705 500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotutkimusraportti 2 Kenttätutkimus

Lisätiedot

Työpaikkojen sisäilman VOCviitearvot

Työpaikkojen sisäilman VOCviitearvot Työpaikkojen sisäilman VOCviitearvot Arja Valtanen, Hanna Hovi ja Tapani Tuomi Työterveyslaitos, työympäristölaboratoriot Orgaanisille yhdisteille säädettyjä pitoisuusarvoja asuin-ja työskentelytilojen

Lisätiedot

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy TUTKIMUSSELOSTUS 22500365-012 Pekka Koskimies Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1, 06100 Porvoo Pekka.Koskimies@porvoo.fi Paine-ero seuranta Kohde: Aleksanterinkatu 25, 06100 Porvoo Aika: 6.-13.3.2017 mittaus

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu

Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha- Lapuantie 22, 62220 Kauhava Sisäilmanäytteet 31.5.2017 Työnro 31 4384.34 RI (AMK) Irmeli Nutikka Rkm Timo Ekola 2 (6) Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha-Lapuantie

Lisätiedot

LIMINGAN LIIKUNTAHALLIN

LIMINGAN LIIKUNTAHALLIN SISÄILMATUTKIMUS 20.3.2015 1 (6) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Iivarinpolku 6 91900 Liminka LIMINGAN LIIKUNTAHALLIN SISÄILMATUTKIMUS Projektipalvelu Prodeco Oy 2015 SISÄILMATUTKIMUS 20.3.2015 2

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 3.5.08 5006-08 Mika Metsäalho Kaupunkirakenne / Tilapalvelut PL 84 (Kasarmikatu 3, 3. krs) 30 Hämeenlinna mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde: Ilmarila, SISÄILMAN LAADUN LISÄSELVITYKSET,

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 22.8.2017 Ulla Lignell Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, Rakennusten kunnossapito Vantaan Kaupunki ulla.lignell@vantaa.fi Kohde Kartanonkosken päiväkoti, tilat

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ

SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ LAUSUNTO Karstun koulu asiantuntijalausunto 18060 05.04.2018 1/21 SISÄILMAN LAATUUN LIITTYVIÄ SELVITYKSIÄ Karstun koulu, Karstuntie 1145, 08480 Lohja Kohdekäynnit 08.02, 21.02, 23.02, 01.03, 08.03 ja 21.03.2018

Lisätiedot

Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins.

Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, 0 2 9 4 0 E s p o o Sisäilman mikrobit 5.4.2017 Työnro 319099.16 Ins. Terttu Rönkä 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 1.1 Tilaaja...3 1.2 Työn sisältö...3 1.3 Kohde ja

Lisätiedot

RAJATORPAN KOULUN SISÄILMATUTKIMUKSET

RAJATORPAN KOULUN SISÄILMATUTKIMUKSET RAJATORPAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET 28.4.2015-12.6.2015 RAPORTTI Nro: 15058 Sivu 1 / 30 RAJATORPAN KOULUN SISÄILMATUTKIMUKSET SISÄLLYS: 1. Yleistiedot tutkimuksesta... 2 1.1. Kohde... 2 1.2. Tutkimuksen

Lisätiedot

SISÄILMAMITTAUKSET KNUUTTILAN PÄIVÄKODISSA

SISÄILMAMITTAUKSET KNUUTTILAN PÄIVÄKODISSA Seinäjoen kaupunki Tekniikkakeskus / Jouni Tiisijärvi PL 215 60100 Seinäjoki SISÄILMAMITTAUKSET KNUUTTILAN PÄIVÄKODISSA 2.1.2013 1 YLEISTÄ Mittauskohteena olivat Knuuttilan päiväkodin tilat, osoitteessa

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 7.3.2018 22500612-027 Mika Metsäalho Hämeenlinnan kaupunki, Kaupunkirakenne / Tilapalvelut PL 84 (Birger Jaarlin katu 33, 2. krs) 13101 Hämeenlinna mika.metsa-alho@hameenlinna.fi Kohde

Lisätiedot

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Merja Järvelä, Thermopolis Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Merja Järvelä, Thermopolis Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon RAPORTTI ILA2013-1 Thermopolis Oy Merja Järvelä Valtuustontie 2 62100 Lapua TULOSRAPORTTI KOHDE: Knuuttilan päiväkoti, Seinäjoki NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Merja Järvelä, Thermopolis Oy, 2.1.2013

Lisätiedot

Kosteusmittaus- ja mikrobianalyysiraportti Kalevan koulu Liikuntasalirakennus Kalevankatu 66, KERAVA

Kosteusmittaus- ja mikrobianalyysiraportti Kalevan koulu Liikuntasalirakennus Kalevankatu 66, KERAVA 10.1.2017 Kosteusmittaus- ja mikrobianalyysiraportti Kalevan koulu Liikuntasalirakennus Kalevankatu 66, 04250 KERAVA / Tutkimuspalvelut Jaana Kovalchuk Rakennusterveysasiantuntija, FM VTT-C-22611-26-17

Lisätiedot

Puhdistinlaitteiden vaikutukset Inex Oy Kilon toimipaikan sisäilmaan. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus

Puhdistinlaitteiden vaikutukset Inex Oy Kilon toimipaikan sisäilmaan. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Puhdistinlaitteiden vaikutukset Inex Oy Kilon toimipaikan sisäilmaan Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 118/2013 Mika Laita Jyväskylä 2013 1 / 5 1. JOHDANTO Inex Partners Oy:n

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 11.4.2013 Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy Jari Vainio Vernissakatu 6 01300 Vantaa jari.vainio@maikoski.fi Tutkimuskohde Uudenmaan TE-toimiston tilat, Vernissakatu 6, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN

Lisätiedot

KVARNBACKENS SKOLA TUTKIMUSRAPORTTI

KVARNBACKENS SKOLA TUTKIMUSRAPORTTI KVARNBACKENS SKOLA TUTKIMUSRAPORTTI Tilaaja Tutkijat Pekka Koskimies Sami Heikkilä, Satu Karila FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Päivämäärä FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tutkimusraportti 1 (26) 1 Yhteenveto

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 5392.46 9..202 Vantaan tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 3, 0300 Vantaa Sähköposti: ulla.lignell@vantaa.fi Tutkimuskohde Simonkylän koulu, Koivukyläntie 52, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN SISÄILMATUTKIMUS 2 (8) TIIVISTELMÄ Limingan paloasema sijaitsee Limingassa, osoitteessa Kramsuntie 3, 91900 Liminka.

Lisätiedot

ANALYYSIVASTAUS Tilaus:

ANALYYSIVASTAUS Tilaus: 1 (8) Sisäilmari Oy Tatu Keinänen Kalkkipetteri 08700 LOHJA VOC-analyysi materiaalinäytteestä Asiakasviite: Näytteen kerääjät: Tatu Keinänen Analyysin kuvaus: VOC-yhdisteiden bulk-emissio mikrokammiolla,

Lisätiedot

Selite. Raunio. Rantaviiva 1837

Selite. Raunio. Rantaviiva 1837 0 15 60 m Selite Raunio Rantaviiva 1837 Liite 1 Näytteenoton painnusavio PAH 1/2 PAH 1/4 PAH 1/3 PAH 2/5 PAH 2/6 PAH Ilmanäyte 3 (yläpohjasta) PAH 3/4 PAH 3/3 PAH 3/5 PAH 3/1

Lisätiedot

Sisäilmatutkimusraportti, Kaunialan Sairaala, Kylpyläntie 19, 02700 Kauniainen

Sisäilmatutkimusraportti, Kaunialan Sairaala, Kylpyläntie 19, 02700 Kauniainen Delete Tutkimus Oy 16.7.2012 p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Kaunialan Sairaala Oy Markku Kiuru Talous- ja hallintopäällikkö Kylpyläntie 19 02700 Kauniainen puh: 09-505 922 29 mp: 0500 711

Lisätiedot

Emissiomittaukset lattiapinnoitteesta kohteessa Kullasvuoreen koulu, Padasjoki

Emissiomittaukset lattiapinnoitteesta kohteessa Kullasvuoreen koulu, Padasjoki TUTKIMUSSELOSTUS NRO VTT-S-01155-17 1 (4) Tilaaja Tilaus Yhteyshenkilö Insinööritoimisto TJ Koistinen Oy Toivo Koistinen Liinuminkatu 1 A 2 15860 Hollola Toivo Koistinen, VTT-O-185190-17 VTT Expert Services

Lisätiedot

KIRKKONIEMEN KOULU VOC- JA MIKROBITUTKIMUS RAPORTTI

KIRKKONIEMEN KOULU VOC- JA MIKROBITUTKIMUS RAPORTTI KIRKKONIEMEN KOULU VOC- JA MIKROBITUTKIMUS RAPORTTI 4.12.2013 Sisäilmainsinöörit Oy Puh. +358 20 7698 440 e-mail: info@sisailmainsinoorit.fi Luoteisrinne 4 C Fax. +358 20 7698 449 internet: www.sisailmainsinoorit.fi

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS PORTAAN KOULU, TAMMELA

TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS PORTAAN KOULU, TAMMELA TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS PORTAAN KOULU, TAMMELA 500708.001 0.5.016 Sisältö 1 YLEISTIEDOT 3 KÄYTETYT MITTA- JA NÄYTTEENOTTOLAITTEET 3 3 YHTEENVETO JA TOIMENPIDESUOSITUKSET

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus. Opintien koulu Opintie Järvelä

Sisäilmatutkimus. Opintien koulu Opintie Järvelä Sisäilmatutkimus Opintien koulu Opintie 2 16600 Järvelä Sisäilmatutkimus Opintien koulu Työnumero 1331 14.2.2017 2 Kärkölän kunta Virkatie 1 16600 Järvelä Opintien koulun sisäilman mikrobien- ja VOC-yhdisteiden

Lisätiedot

SISÄILMAN LAADUN SEURANTATUTKIMUS

SISÄILMAN LAADUN SEURANTATUTKIMUS KARTANONKOSKEN YHTENÄISKOULU JA PÄIVÄKOTI TILKUNTIE 5, VANTAA Sweco Ratamestarinkatu 7a P.O. Box 88 FI-00521 Helsinki, Finland Telephone +358 207 393 300 Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Reg.no: 2635440-5

Lisätiedot

Sisäilmamittausraportti Rantatien koulu Virrat

Sisäilmamittausraportti Rantatien koulu Virrat Virrat 2 (9) Sisällys 1 Yleistiedot... 3 1.1 Tutkimusajankohdat ja tutkijat... 3 1.2 Yleistiedot, toimeksianto... 3 1.3 Käytettävissä oleva lähtötieto / aikaisemmat tutkimukset... 3 1.4 Tutkimusvälineet...

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Kärkölän kunta Jukka Koponen Virkatie 1 16600 Järvelä Arkistokuva Raportti Työnumero: 051621700091 Kohde: Toimeksianto: Opintien koulu Opintie 16600 Järvelä VOC-ilma ja materiaalinäytteiden

Lisätiedot

SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa

SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa SISÄILMAMITTAUKSET Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa Raportin päiväys 31.10.2012 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 SISÄILMAMITTAUKSET 2 KURIIRITIE

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208

TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208 TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208 Kotkan lyseo, Arcus-talo Kirkkokatu 15 48100 KOTKA Työ nro T8007-5 Kotka 5.4.2016 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA, PUH.

Lisätiedot

Arkistokuva Raportti Työnumero: VOC-ilma ja materiaalinäytteiden ottaminen

Arkistokuva Raportti Työnumero: VOC-ilma ja materiaalinäytteiden ottaminen Sivuja:1/9 Vastaanottaja: Kärkölän kunta Jukka Koponen Virkatie 1 16600 Järvelä Arkistokuva Raportti Työnumero: 051621700090 Kohde: Toimeksianto: Vuokkoharjun koulu Koulutie 18 16600 Järvelä VOC-ilma ja

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Korjausrakentaminen

TUTKIMUSRAPORTTI. Korjausrakentaminen TUTKIMUSRAPORTTI Korjausrakentaminen PÄIVÄYS 0..04 PROJEKTI Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden mittaukset TILAAJA Helsingin kaupungin kiinteistövirasto, HKR-Rakennuttaja KOHDE Arabian monitoimikiinteistö,

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 3.5.208 2250062-028 Mika Metsäalho Kaupunkirakenne / Tilapalvelut PL 84 (Kasarmikatu 23, 3. krs) 30 Hämeenlinna mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde: Metsola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna

Lisätiedot

SISÄILMAMITTAUSLAUSUNTO Konnuslahden koulu Rauhanlahdentie Leppävirta

SISÄILMAMITTAUSLAUSUNTO Konnuslahden koulu Rauhanlahdentie Leppävirta SISÄILMAMITTAUSLAUSUNTO 12.5.2016 Rauhanlahdentie 10 79150 Leppävirta Lausunto 12.5.2016 2 Tilaaja Kohde Leppävirran kunta Tekniset palvelut Risto Kosunen Rauhanlahdentie 10 79150 Leppävirta Toimeksianto

Lisätiedot

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia Pitkäranta, Indoor Quality Service Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia Pitkäranta, Indoor Quality Service Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon RAPORTTI ILA 2012-52 Miia Pitkäranta Indoor Quality Service Oy Tiilenpolttajankuja 5 01720 Vantaa TULOSRAPORTTI KOHDE: Päiväkoti Ukko-Pekka, Asematie 3, 01300 Vantaa NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia

Lisätiedot

Rauhalan koulu Mällinkatu 1A Kotka

Rauhalan koulu Mällinkatu 1A Kotka TUTKIMUSRAPORTTI Sisäilmatutkimus, mikrobinäytteet ilmasta Mällinkatu 1A 48600 Kotka 15.1.2018 Tornatorintie 3, P 25 48100 Kotka Y0811750 2 www.insinooristudio.fi T14054 6 TUTKIMUSRAPORTTI 1 / 5 SISÄLLYS

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI, LEPPÄKORVEN KOULU, VANTAA

TUTKIMUSRAPORTTI, LEPPÄKORVEN KOULU, VANTAA HB Sisäilmatutkimus Oy 6.3.2012 1 f. 09-3948 5721 Raportti Vantaan kaupunki, tilakeskus Hankepalvelut/Hankevalmistelu Ulla Lignell Sisäympäristöasiantuntija Kielotie 13, 01300 VANTAA e-mail. ulla.lignell@vantaa.fi

Lisätiedot

Sisäilmamittausraportti Nallelan päiväkoti Virrat

Sisäilmamittausraportti Nallelan päiväkoti Virrat 2 (8) Sisällys 1 Yleistiedot... 3 1.1 Tutkimusajankohdat ja tutkijat... 3 1.2 Yleistiedot, toimeksianto ja mittauksien tavoitteet... 3 1.3 Käytettävissä oleva lähtötieto / aikaisemmat tutkimukset... 3

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

Sisäilmatutkimusraportti, Havukosken koulu, Vantaa

Sisäilmatutkimusraportti, Havukosken koulu, Vantaa Delete Tutkimus Oy 26.6.2012 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Sisäilmatutkimusraportti, Havukosken koulu, Vantaa Johdanto

Lisätiedot

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilman seurantanäytteet 15.3.2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilman seurantanäytteet 15.3.2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 KIRKKOKADUN KOULU Sisäilman seurantanäytteet 15.3.2013 Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 Sisäilmatalo Kärki Oy www.sisailmatalo.fi Sisäilmanäytteet maaliskuu 2013 Nurmeksen kaupungin

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS SOTUNGIN KOULU, SOTUNGINTIE 19, VANTAA SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

TUTKIMUSSELOSTUS SOTUNGIN KOULU, SOTUNGINTIE 19, VANTAA SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS SOTUNGIN KOULU, SOTUNGINTIE 19, VANTAA 6.2.2015 Sisältö 1 LÄHTÖTIEDOT 2 2 YLEISTÄ KOHTEESTA 2 3 HAVAINNOT JA MITTAUKSET KOHTEESSA 3 3.1 PINTAKOSTEUSKARTOITUS

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 13.3.2013 Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, 01300 Vantaa Sähköposti: jouni.rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Orvokkitien koulu, Orvokkitie 15, Vantaa SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus Opintien koulu Opintie Järvelä

Sisäilmatutkimus Opintien koulu Opintie Järvelä Sisäilmatutkimus 7.7.2017 Opintien koulu Opintie 2 16600 Järvelä Sisäilmatutkimus Opintien koulu Työnumero 1716 7.7.2017 2 Kärkölän kunta Virkatie 1 16600 Järvelä Opintien koulun sisäilman mikrobien näytteenotto

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

TUTKIMUSSELOSTUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS HÄMEENKYLÄN KOULU, VARISTONTIE 3, VANTAA 7.0.05 Sisältö LÄHTÖTIEDOT YLEISTÄ KOHTEESTA 3 HAVAINNOT JA MITTAUKSET KOHTEESSA 3 3. SISÄILMAN HAIHTUVAT

Lisätiedot

Hangon kaupunki Hagapuiston koulu

Hangon kaupunki Hagapuiston koulu 26.02.2015 Hangon kaupunki Hagapuiston koulu Sisäilman VOC-mittaukset 23.1.2015 Jakelu: bengt.lindholm@hanko.fi (PDF) Sisäilmari Oy, arkisto (PDF) 2/5 1. Yleistiedot Kohde Hangon kaupunki Hagapuiston koulu

Lisätiedot

Sisäilmamittausraportti Rantatien koulu Virrat

Sisäilmamittausraportti Rantatien koulu Virrat Virrat 2 (12) Sisällys 1 Yhteenveto... 3 2 Yleistiedot... 4 2.1 Tutkimusajankohdat ja tutkijat... 4 2.2 Yleistiedot, toimeksianto... 4 2.3 Käytettävissä oleva lähtötieto / aikaisemmat tutkimukset... 4

Lisätiedot

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS

SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS 0.3.03 Mäntsälän kunta Tekniset palvelut, toimitilapalvelut Jukka Nissinen Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä Sähköposti: jukka.nissinen@mantsala.fi Tutkimuskohde Ehnroosin koulu, Nordenskiöldintie, Mäntsälä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

RUUKINKANKAAN KOULU, ÄMMÄNSAARI TILASTOVERTAILU VILJELYANALYYSEISTÄ

RUUKINKANKAAN KOULU, ÄMMÄNSAARI TILASTOVERTAILU VILJELYANALYYSEISTÄ RUUKINKANKAAN KOULU, ÄMMÄNSAARI TILASTOVERTAILU VILJELYANALYYSEISTÄ Projekti 1810515 19.3.2015 Sisällysluettelo 1. YHTEYSTIEDOT... 3 2. TILASTOVERTAILU... 4 2.1 Tilastoaineisto... 4 2.2 Käsitteitä... 4

Lisätiedot