Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2017 YHDISTYKSEN STATUS JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta Suomen Palveluskoiraliitto ry Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry WDSF- World Dutch Shepherd Federation YHDISTYKSEN KOKOUKSET Sääntömääräinen Kevätkokous, Hämeenlinna Läsnä oli kymmenen (10) henkilöä, joista äänioikeutettuja jäseniä kymmenen (10). Lisäksi valtakirjalla oli edustettuna yksi (1) äänioikeutettu jäsen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Anneli Fellman, sihteeriksi Tiina Vartiainen, ääntenlaskijoiksi ja pöytäkirjantarkastajiksi Mervi Vikman ja Satu Mannila. Vahvistettiin tilinpäätös. Tili- ja vastuuvapaus myönnettiin vuoden 2016 hallitukselle sekä muille tilivelvollisille. Esitetään vuoden 2016 Toimintakertomus, mikä hyväksyttiin sellaisenaan. Käsiteltiin hallituksen tekemät esitykset: - Hallituksesta jäsen ja yhdistyksen varapuheenjohtaja Johanna Vairinen-Salmela erosi tammikuussa, ja hänen tilalleen hallitukseen valittiin Anneli Fellman. - Käsiteltiin Lena Dankerin luentomaksun takaisinperinnän jatkamisesta. Päätettiin jatkaa asian perintää, koska ulosottohoitomaksu tältä vuodelta on jo maksettu. Asiaan palataan sääntömääräisessä syyskokouksessa.

2 Valittiin hallituksen esittämien toimikuntien puheenjohtajat: - Erikoisnäyttely 2019 puheenjohtajaksi valittiin Anneli Fellman ja sihteeriksi Liisa Kukkanen - Koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Marja Uusitalo Sääntömääräinen Syyskokous, Lahti Paikalla oli 11 jäsentä, sekä kaksi (2) jäsentä edustettuna valtakirjalla. Tarja Wink saapui paikalle klo Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mari-Anne Hietakangas, sihteeriksi Mervi Vikman, ääntenlaskijoiksi ja pöytäkirjantarkastajiksi Jane Ilomäki ja Susanna Kinnunen. Vuoden 2018 hallitukseen valittiin äänestyksen perusteella erovuoroisten tilalle Marja Uusitalo, Susanna Kinnunen ja Sanni Haapasalmi. Vuoden 2018 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mari-Anne Hietakangas. Vuoden 2018 Jalostustoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Katia Marttila (entinen Närvä) ja jalostusneuvojiksi Sanna Korhonen, Kirsi Liikanen, Liisa Kukkanen, Mervi Vikman, Anneli Fellman ja Mira Mikkola. Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2018 valittiin Birgitta Saikko ja varatoiminnantarkastajaksi Jane Ilomäki. Esitettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio, mitkä molemmat hyväksyttiin muutoksin/korjauksin. Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan.

3 VUODEN 2017 HALLITUS Vuoden 2017 hallituksen Järjestäytymiskokous ABC Kivimaa, Lahti Muut toimihenkilöt: Läsnä olivat Mari-Anne Hietakangas, Tiina Vartiainen, Jenni Tupola, Johanna Vairinen-Salmela, Outi Soulasmaa ja Satu Mannila. Yhdistyksen sihteeriksi valittiin Tiinan Vartiainen, varapuheenjohtajaksi valittiin Johanna Vairinen-Salmela. Rahastonhoitajana jatkaa Outi Soulasmaa ja yhdistyksen tiedottajaksi valittiin Mervi Vikman Tänä vuonna hallitus teki valtaosan päätöksistä sähköpostien välityksillä. Varsinaisia kokouksia pidettiin neljä (4), joista kolme (3) oli päätösvaltaista. Mari-Anne Hietakangas, puheenjohtaja 4/4 Johanna Vairinen-Salmela, varapuheenjohtaja 0/4 erosi hallituksesta tammikuussa Tiina Vartiainen, sihteeri 2/4 erosi hallituksesta toukokuussa Outi Soulasmaa, rahastonhoitaja 4/4 Jenni Tupola 2/4 erosi hallituksesta toukokuussa Satu Mannila, sihteeri toukokuusta 2017 lähtien 1/4 Mervi Vikman, tiedottaja sekä helmikuusta 2017 lähtien varapuheenjohtaja 4/4 Anneli Fellman 1/4 valittiin hallitukseen huhtikuussa Holsku-lehden päätoimittaja Camilla Gustasson Webmaster Camilla Gustasson ja Aino Ihamäki (entinen Luosa) PEKO-vastaava Kirsi Liikanen Jäsensihteeri ajalla Jenni Tupola, ajalla Outi Soulasmaa sekä ajalla Tarja Wink Tarvikemyynti Tarja Wink

4 TOIMIKUNNAT JÄSENISTÖ Keskustelupalstan ylläpitäjä Marjukka Mörsky Pentuvälitys Katia Marttila (entinen Närvä) Jalostustoimikunta 2017 Puheenjohtaja Katia Marttila (entinen Närvä) Jalostusneuvojat Kirsi Liikanen, Sanna Korhonen, Katariina Granqvist, Mervi Vikman, Liisa Kukkanen ja Satu Mannila Koe- ja kilpailutoimikunta 2017 Puheenjohtaja Marja Uusitalo Jäsenet TOKO-vastaava Rally-Toko-vastaava Agilityvastaava Tiina Pehkonen PK-vastaava Tiina Vartiainen erosi tehtävästä toukokuussa Erikoisnäyttely toimikunta 2018 Puheenjohtaja Katia Närvä Erikoisnäyttely toimikunta 2019 Puheenjohtaja Anneli Fellman, sihteeri Liisa Kukkanen Yhdistyksen jäsenmäärä (suluissa vastaava määrä ) oli 2(2) kunniajäsentä, 158 (179) varsinaista jäsentä, 9 (10) perhejäsentä, 9 (14) pentuejäsentä ja 2 (2) nuorisojäsentä, yhteensä 180 (207). Vuoden 2017 aikana yhdistykseen liittyi uusia jäseniä yhteensä: 10 varsinaista jäsentä, 0 perhejäsentä, 9 pentuejäsentä sekä 0 nuorisojäsentä.

5 JULKAISUTOIMINTA SPONSORIT TOIMINTA Vastaavasti yhdistyksestä erotettuja jäseniä oli 45 varsinaista jäsentä ja kaksi (2) perhejäsentä. Jäsenlehti Holsku ilmestyi neljä(4) kertaa toimittajana Camilla Gustasson. Yhdistys ylläpitää kotisivuja ( ja keskustelupalstaa ( Yhdistyksellä on oma sivu Facebookissa. Yhdistyksellä oli vuodelle 2017 viisi (5) sponsoria: Rahulan Rehu, Golden Eagle, Team Trible Trouble, t:mi Mira Mikkola sekä VIPstore-jälleenmyyjä Reeta Teerijärvi Pelastuskoiraharjoituskoulutuspäivä, Uusikaupunki Vastuuhenkilönä Kirsi Viik Nose Work-päivä, Järvenpää Vastuuhenkilönä yhdistyksen PK-vastaava Tiina Vartiainen Kouluttajana Karita Häkkinen Hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttely, Salo Vastuuhenkilönä yhdistyksen PK-vastaava Tiina Vartiainen Tuomari Godelieve de Wit-Bazelmans, Alankomaat Pelastuskoiraharjoituskoulutuspäivä, Pori Vastuuhenkilönä Kirsi Viik

6 Palveluskoirakoelajien koulutusleiri, Palotarus Padasjoki Vastuuhenkilönä yhdistyksen PK-vastaava Tiina Vartiainen Kouluttajina toimivat: PK-jälki Jari Ikonen tottelevaisuus 1 Janne Laitinen tottelevaisuus 2 Petri Artiola PK-haku Marika Koskinen Rally-Toko Johanna Järvinen Agility Tiina Pehkonen Koiran rakenne luento Salme Mujunen Paimennuskurssi, Somero Vastuuhenkilönä Anneli Fellman Kouluttajana Woollandia FH-jälki rotumestaruuskoe, Kouvola Vastuuhenkilönä Marie Palomäki Tuomari Ari Kansikas MH-kuvaus, Tampere Vastuuhenkilö Janita Riekki Tuomarit Irene Puputti & Susanne Mattas Rasvahappojen vaikutus koiran käytökseen ja terveyteen luento, Lahti Luennoitsijat Heidi Vanhala ja Laura Ilomäki

7 IPO rotumestaruuskoe, Sastamala Vastuuhenkilönä Anne Tähtinen Tuomarit Juha Kurtti & Outi Hermiö Pk-jälki rotumestaruuskoe, Kauhajoki Vastuuhenkilönä yhdistyksen koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Marja Uusitalo Tuomari Raija-Liisa Tuomisto Agility rotumestaruuskoe, Tampere Vastuuhenkilönä yhdistyksen agility-vastaava Tiina Pehkonen Tuomarit Minna Räsänen & Timo Teileri Toko rotumestaruuskoe, Kokkola Vastuuhenkilönä Hanna Suo Tuomari Piritta Pärssinen PK-haku rotumestaruuskoe, Nurmijärvi Vastuuhenkilönä yhdistyksen koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Marja Uusitalo Tuomarit Heidi Helin & Antti Konttinen Rally-Toko rotumestaruuskoe, Lieto Vastuuhenkilönä Anri Saarinen Tuomari Tiia Hämäläinen Nose Work-päivä, Tampere Vastuuhenkilönä Aino Ihamäki Kouluttajana Taina Korhonen

8 MENESTYNEET MAAILMALLA WDSF IPO MM-kisat, Sasbach-Jechtingen,Saksa Tapahtumaan osallistui kolme (3) koirakkoa, saavuttaen seuraavat tulokset: Kare-Saran Ähäkutti, Jane Ilomäki - IPO3 ( ) sija 15. Kare-Saran Örkki, Satu Juurikka IPO3 ( ) sija Kare-Saran A'ronia, Sanni Tarvainen IPO1 ( ) sija 2. Samaan aikaan järjestettyihin Agility Maailman Cup kisoihin osallistui kolme (3) koirakkoa, saavuttaen seuraavat tulokset: Kiilankullan Vellamo, Anni Petäjoki sija 7. Carondan Amalia, Tiina Pehkonen DIS Kare-Saran Ötökkä, Hanna Suo DIS Samaan aikaan järjestettyihin Toko Maailman Cup kisoihin osallistui yksi (1) koirakko, saavuttaen seuraavan tuloksen: Kare-Saran Ötökkä, Hanna Suo sija Maailman Voittaja näyttely, Leipzig, Saksa Tapahtumaan osallistui kolme (3) koirakkoa, saavuttaen seuraavat tulokset: VUODEN HOLSKUT 2017 World Winner 2017 (uros) - Onnenletin Jator Eemil, Anneli Fellman World Winner 2017 (narttu) - Kurotora's Ruby, Anneli Fellman Valioluokka ERI3 - Tarita's Quilan Of Shadows, Satu Mannila Myös tänä vuonna palkittiin: Vuoden KäyttöHolsku, Vuoden TokoHolsku, Vuoden RallyTokoHolsku, Vuoden HarrastusHolsku, Vuoden AgilityHolsku, Vuoden NäyttelyHolsku, Vuoden Kansainvälisin, Vuoden Pentu ja Vuoden Veteraani

9 JALOSTUSTOIMIKUNTA Jalostustoimikunta on toteuttanut jalostusneuvontaa sekä sähköpostitse että puhelimitse ja ylläpitänyt yhdistyksen nettisivuilla julkaistavaa kasvattajalistaa sekä pentuepalstaa, josta saa tiedot sekä suunnitelluista että toteutuneista pentueista. Lisäksi jalostustoimikunta on suunnitellut tulevia tapahtumia, jalostusuroslistan julkaisemista sekä terveyskyselyn toteuttamista. KOE- JA KILPAILUTOIMIKUNTA MUUTA Koe- ja kilpailutoimikuntaan ei kuulunut vuonna 2017 muita jäseniä puheenjohtajan lisäksi, joten erillisiä toimikunnan kokoontumisia ei ollut. Koe- ja kilpailutoimikunnan tavoitteena oli saada järjestettyä rotumestaruuskisat jokaisessa lajissa, missä on aktiivisia kisaavia hollanninpaimenkoiria tässä tavoitteessa ei ihan onnistuttu. Rotumestaruuskilpailut järjestettiin agilityssä, tokossa, rally-tokossa, suojelussa, FHjäljellä sekä pk-haussa ja pk-jäljellä. Mondioring-rotumestaruuksista käytiin kyllä keskusteluita, mutta ne eivät vielä tänä vuonna realisoituneet. Yhdistys on puoltanut Kirsi Viik Luonnetestituomarikurssi Noora Nurmi Arkitottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi Emmi Karjalainen Koetoimitsija 2-kurssi, luonnetesti Kenneth Dahl Käyttäytymisen jalostustarkastajien ja vastaavien koulutus Katariina Granqvist kennelnimi Tiia Tamminen kennelnimi

10 LIITTEET Jalostustoimikunnan Toimintakertomus 2017 Koe- ja kilpailutoimikunnan Toimintakertomus 2017 Paikallistoimintojen vuoden 2017 Toimintakertomukset Suomen Hollanninpaimenkoirat ry jäsenluettelo Suomen Hollanninpaimenkoirat ry Hallitus

Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry

Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 YHDISTYKSEN STATUS JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. Suomen Palveluskoiraliitto ry Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003.

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. YHDISTYKSEN STATUS Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 1 Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut jäsenenä Suomen

Lisätiedot

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003.

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 1 YHDISTYKSEN STATUS Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut jäsenenä Suomen

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2010

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2010 1 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2010 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 28.3.2010 Harjavallassa, Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajien majalla. Paikalla 15 henkilöä,

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.9.2015 Paikka: Lomasaari Marttinen, Virrat 1. Kokouksen avaus Kirsi Honkala avasi kokouksen kello 13:09. 4. Kokouksen

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt :n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Rovaniemi. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on levittää tietoa picardienpaimenkoirasta rotuna

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry

Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry 1 Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry Perustettu: 28.10.1950 Sääntömuutos 16 kohdalta hyväksytty sääntömääräisessä syysyleiskokouksessa 27.11.2011 ja hyväksytty PRH 25.10.2012. Aiemmin

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017 Hallituksen kokous Paikka: Doodle Aika: ma 9.10.2017 klo 19.04-21.18 Paikalla: Kimmo Alanen, Tiia Einola, Salme Korkala, Marjukka Puustinen, Päivi Pöllänen, Piia Torvinen, Nina Wasenius, Terhi Heikkilä

Lisätiedot

-2- -

-2- - 2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 8.3.2009 Lahdessa, Salpausselän Kennelpiirin tiloissa. Paikalla 20 jäsentä joista 19 äänivaltaista. Käsiteltiin

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2008

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2008 1 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2008 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 16.3.2008 Hämeenlinnassa, Etelä-Hämeen Kennelpiirin tiloissa. Paikalla 10 jäsentä joista 9 äänivaltaista.

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

SUOMEN MAREMMANO-ABRUZZESE SEURA RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN MAREMMANO-ABRUZZESE SEURA RY:N SÄÄNNÖT Asiakirjatunnus 14775353 Suomen Maremmano-Abruzzese Seura ry:n säännöt on hyväksytty patentti- ja rekisterihallituksessa 22.10.2012, käytössä ne ovat olleet 10.9.2013 alkaen. SUOMEN MAREMMANO-ABRUZZESE

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Suomen Bassetkerho ry Finlands Bassettklubb rf:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 7.11.2012 klo 19.00 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus, Tuomarinkylänt. 1, 00690 HELSINKI.

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt

Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Brasilianterrieri-Fox Paulistinha ry. Sen kotipaikka on Ypäjä ja toiminta-alueena koko Suomi. Yhdistyksen kielenä

Lisätiedot

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Alaskanmalamuuttiyhdistys ry Hyväksytty vuosikokouksessa 21.2.2016 Rekisteröity Patentti-ja rekisterihallituksessa 30.9.2016 1. Yhdistyksen nimi on Alaskanmalamuuttiyhdistys, jota seuraavassa

Lisätiedot

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ridgeback -yhdistys - Finska Ridgeback -föreningen ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Uusi jäsen merkitään, hänen maksettuaan jäsenmaksunsa, jäsenluetteloon.

Uusi jäsen merkitään, hänen maksettuaan jäsenmaksunsa, jäsenluetteloon. SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Hollanninpaimenkoirat ry ja sen kotipaikka on Jokioinen, toimintaalue koko Suomi. Yhdistyksen kieli on suomen kieli.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa ) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 (Hyväksytty vuosikokouksessa 2.3.2019) SSSK ry Toimintasuunnitelma 2 (5) 1 Yleistä SSSKn sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja suursnautserirodun

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: 0149681-0) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Käyttökoira (LKK) ry, josta näissä säännöissä

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Sääntömääräinen syyskokous. Sunnuntaina klo Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki. 1 Kokouksen avaus

ESITYSLISTA. Sääntömääräinen syyskokous. Sunnuntaina klo Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki. 1 Kokouksen avaus ESITYSLISTA Sääntömääräinen syyskokous Sunnuntaina 18.11.2012 klo 16.00 Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi.

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi. Asteriski ry Pöytäkirja 2015 1 (6) ASTERISKIN RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika Tiistaina 17.11.2015 klo 17.00 Paikka Luentosali Beta, ICT-talo Läsnä Miika Länsi-Seppänen, Janne Iltanen, Arttu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Pohjoinen Rotukissayhdistys ry:n säännöt

Pohjoinen Rotukissayhdistys ry:n säännöt Pohjoinen Rotukissayhdistys ry:n säännöt I Yhdistys 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pohjoinen Rotukissayhdistys ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus 26.11.2017 1. Pienpystykorvat ry Pienpystykorvat ry on valtakunnallinen rotua harrastava yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n säännöt Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n säännöt (Voimassa XX.XX.XXXX alkaen) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö ry ja ruotsiksi Finlands Retrieverorganisation rf

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 36. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2015 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 260 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Kymenläänin kennelpiiri ry:n, Suomen

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

Säännöt vuodelta 1986 (2017)

Säännöt vuodelta 1986 (2017) Säännöt vuodelta 1986 (2017) 1 2 Säännöt 1986 (2017) LOHJAN PALVELUS- JA PELASTUSKOIRAYHDISTYS RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Lohjan palvelus- ja pelastuskoirayhdistys ry, virallinen lyhenne

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

Yhdistyksellä normaali toiminta vuosi, Jyväskylän KV-näyttely saatiin kunnialla läpi huolimatta huonosta ajankohdasta metsästysaikana.

Yhdistyksellä normaali toiminta vuosi, Jyväskylän KV-näyttely saatiin kunnialla läpi huolimatta huonosta ajankohdasta metsästysaikana. KESKI-SUOMEN PUNA-MUSTAT PYSTYKORVAYHDISTYS RY VUOSIKOKOUSPÖYTÄKIRJA AIKA 15.3.2018 klo 18.00 PAIKKA Äänekoski, Vanha Riihelä, Riiheläntie 64 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Saarenketo

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. ESITYS SAKSANSEISOJAKERHO RY: n SÄÄNNÖIKSI Esityksestä päätetään Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa keväällä 2018. Esitykseen liittyvät kysymykset, huomautukset ja korjaustarpeet voi osoittaa sähköpostilla

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 35. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2014 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 263 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyväksytty yhdistyksen perustavassa kokouksessa Sääntöjä muokattu PRH:n esitysten mukaisesti

Hyväksytty yhdistyksen perustavassa kokouksessa Sääntöjä muokattu PRH:n esitysten mukaisesti YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Käyttöbassetit ry:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen perustavassa kokouksessa 12.3.2014. Sääntöjä muokattu PRH:n esitysten mukaisesti 2.4.2014. 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2011 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2014 pöytäkirja Aika 7.2.2014 klo 18.00 19.14 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 23 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Lounais-Suomen Pystykorvayhdistys ry:n toiminta on kuluneen vuoden aikana jatkunut melko vilkkaana. Kesällä järjestettiin yhteistyössä Nousiaisten Paukun kanssa näyttely

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Borderterrierikerho - Borderterrierklubben ry:n säännöt

Borderterrierikerho - Borderterrierklubben ry:n säännöt Borderterrierikerho - Borderterrierklubben ry:n säännöt Hyväksytty Borderterrierikerhon vuosikokouksessa 18.3.2017. Säännöt astuvat voimaan x.x.201x. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Borderterrierikerho

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot