SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2008"

Transkriptio

1 1 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2008 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous Hämeenlinnassa, Etelä-Hämeen Kennelpiirin tiloissa. Paikalla 10 jäsentä joista 9 äänivaltaista. Käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Vahvistettiin tilinpäätös vuodelta 2007 sekä myönnettiin tili-ja vastuuvapaus. Toimintakertomus vuodelta 2007 hyväksyttiin. Vuoden 2008 toimintasuunnitelma vahvistettiin. Kokouksessa jaettiin Vuoden koira -kunniakirjat sekä pokaalit. Myös rodun ensimmäinen FIN TVA Dark Un s Filmster-Damme ohjaajanaan Saija Sääskö ja rodun neljäs ja viides FIN AVA Dark Un s Engel-Bloem ohjaajanaan Raisa Vähätalo ja Nambygo Happy Harlequin ohjaajanaan Maija Malin saivat pokaalin. Nambygo Happy Harlequin on myös S AVA. Syyskokous Turussa, Kuralan Kylämäen kahvilassa.paikalla 12 henkilö, joista 11 yhdistyksen äänivaltaisia jäseniä. Käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Puheenjohtajaksi vuodelle 2009 valittiin Raija Salonen, varapuheenjohtajaksi Kirsi Liikanen, uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ovat Katja Kiiltomäki, Jenni Jauhiainen ja Mari Salonen. Jalostustoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Tarja Wink ja jalostusneuvojiksi Liisa Kukkanen, Annukka Taimi ja Kirsi Liikanen. Erikoisnäyttelytoimikunnan 2011 puheenjohtajan valinnan kokous päätti siirtää hallituksen vastuulle. Alustava toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2009 hyväksyttiin. Toimintasuunnitelmaan lisättiin kokouksen päätös hakea Suomen Agilityliitto ry:n jäsenyyttä, mikäli se vain on mahdollista ja kannattavaa yhdistyksen kannalta. Lisäksi kokouksessa keskusteltiin yhdistyksen sääntöihin tehtävistä muutoksista, joista keskustelu kävi vilkkaana ja joitakin ideoita saatiin kerättyä sääntöuudistusta varten. Kokouksen aluksi jaettiin maailman ensimmäiselle vesipelastusvalion arvon saaneelle koirakolle pokaali: Kare-Saran Walma ohjaajanaan Taina Korhonen.

2 2 HALLITUS kokoontui toimikautensa aikana 6 kertaa joista päätösvaltaisia kokouksia 4 kertaa. paikalla Puheenjohtaja Raija Salonen 6/6 Varapuheenjohtaja Kirsi Liikanen 2/6 Sihteeri, rahhoit. Maija Salonen 6/6 Jal.toimik. pj Kirsi Söderberg 0/6 Pentuvälittäjä, jäsensih. Katja Kiiltomäki 4/6 Tokovastaava Tiina Vartiainen 3/6 jäsen Mira Salminen 2/6 jäsen Katri Enala-Tuomola 1/6 muut toimihenkilöt: koulutusvastaava pk, pelastus Holsku-lehti toimitus webmaster agilityvastaava Kirsi Viik Paula Korhonen Erja Huttunen Heidi Tolonen Paikallistoiminta, yhteyshenkilöt: Pohjois-Savo: Paula Korhonen Oulun seutu: Maija Malin Lahden seutu: Ulla Eerikäinen Joensuun seutu: Mari Connell Tampereen seutu: Kirsi Viik Turun seutu: Tiina Vartiainen TOIMIKUNNAT Jalostustoimikunta Puheenjohtaja Kirsi Söderberg jalostusneuvojat Tarja Wink ja Liisa Kukkanen -Pentuvälitys toimi internetissä ja pentuvälittäjänä puhelimitse tai postilla tuleviin kyselyihin vastaamassa toimi Katja Kiiltomäki. Erikoisnäyttelytoimikunta 2008 Puheenjohtaja Liisa Kukkanen Erikoisnäyttelytoimikunta 2009 Puheenjohtaja Tarja Wink

3 3 Erikoisnäyttelytoimikunta 2010 Puheenjohtaja Kirsi Liikanen JÄSENISTÖ Yhdistyksen jäsenmäärä (suluissa vastaava määrä ) oli 131(126) varsinaista jäsentä, 9(7) perhejäsentä ja 3(3) juniorijäsentä, yhteensä 143(136). Muutosta edellisestä vuodesta yhteensä +7(-25) jäsentä. Vuoden aikana erotettiin maksamattomien jäsenmaksujen takia 27 henkilöä, joista 2 oli kasvattajia. Erottamisen jälkeen jäsenmaksunsa maksaneet otettiin takaisin yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. YHDISTYKSEN STATUS Rotua harrastava yhdistys vuodesta JULKAISUTOIMINTA Jäsenlehti Holsku ilmestyi 4 kertaa päätoimittajanaan Paula Korhonen. Yhdistys ylläpitää kotisivuja osoitteessa 1 kokouskutsu jäsenkirjeellä. Uudistuneet yhdistyksen www-sivut julkaistiin Uusien sivujen design Virve Alamikkelä ja Erja Huttunen, sisällöntuotto Johanne Koivunen ja koirien omistajat. Yhdistyksen keskustelupalsta uusittiin kokonaan.php pohjaiseksi ja siirrettiin toimimaan yhdistyksen omille www-sivuille osoitteeseen Toteutuksesta vastasi Sanna Korhonen. Uusi keskustelupalsta julkistettiin lokakuussa.

4 4 TOIMINTA Holskuarkistointipäivät, Pöytyä Järjestelyt: Maija Salonen Arkistoijia: Anna Koskinen, Katja Kiiltomäki, Kirsi Viik, Maija Salonen Neljän päivän saldona holskujen 1990 alkaneen Suomi-historian lähes kaikki näyttelytulokset ovat koirittain järjestyksessä, samoin luonnetesti-, silmälausunto- ja muut terveystuloskaavakkeet. Työ jatkuu edelleen BH-koe, Pertteli Järjestelyt: Tarja Wink, Tiina Vartiainen Tuomari: Kauko Makkonen, vastaava toimitsija: Sari Seitsonen Talkoolaisia muunmuassa: Anna Koskinen, Veli Malo, Maija Salonen Kokeeseen osallistui 10 koirakkoa, joista 1 lk hollanninpaimenkoiranarttu. Kokeen läpäisi 9 koiraa, mukana hollanninpaimenkoira TOKO-rotumestaruuskoe, Pertteli Järjestelyt: Tarja Wink, Tiina Vartiainen Tuomari: Ralf Björklund, liikkeenohjaaja Minna Turunen Kokeeseen osallistui 14 koirakkoa, joista hollanninpaimenkoiria 8. Koirakot luokittain: ALO 9 joista holskuja 4, AVO 5/4 Rotumestareina palkittiin: ALO: Kirsi Liikanen ja hlkn Rochallor Love Walks In 186,5 p KP AVO: Ulla Eerikäinen ja hkku Nambygo Ik Ben Idefix 144,5 p 9.8. Erikoisnäyttely, Saarijärvi Järjestelyt: Liisa Kukkanen Tuomari: Roel van Veen-Keur, Alankomaat Näyttelyyn ilmoitettiin yhteensä 66 koiraa. Koiria esitettiin(poissa): karkeakarvaisia 20(0), lyhytkarvaisia 20(3), pitkäkarvaisia 23(0). Kasvattajaryhmiä esitettiin karkeakarvaisissa 2, lyhytkarvaisissa 1 ja pitkäkarvaisissa 1. Näyttelyn BIS oli kkn Nambygo Interessant Ida, BIS-vet oli Nambygo Charm Gerda ja BIS-kas kennel Nambygo. Normaalien palkintojen lisäksi näyttelyssä jaettiin uudet kiertopalkinnot: Vanhin veteraani oli Syrjän Briska-Pandora, ikä näyttelyhetkellä 12v 1kk 2pv. Edustavin kasvattaja oli kennel Nambygo, koiria ilmoitettu 10. Kiertopalkinnot lahjoitti Liisa Kukkanen, kennel Lissunmustan.

5 EK-rotumestaruus, Lahti Järjestelyt: Marika Piirainen, Mirja Metsola, Ulla Eerikäinen Tuomari: Vesa Häkkinen Koetoimitsija: Marika Piirainen Kokeeseen osallistui 6 koirakkoa, kaikki karkeakarvaisia, joista tuloksen sai 3. Ensimmäisenä etsintäkokeen rotumestarina palkittiin Riitta Maunuksela ja Mira- Hiske v.d. Bothof, tuloksella m175 t II-tulos EK PK- rotumestaruus (JK, HK), Hoikankylä, Saarijärvi (Järjestelyt: Kirsi Viik) Järjestäjä: Keski-Suomen Pelastuskoirat ry Tuomari: Pekka Väisänen, koetoimitsija Piritta Kankaanpää Kokeeseen osallistui 7 koirakkoa, 5 jälkikokeeseen, 2 hakukokeeseen. Jälkikokeen rotumestarina palkittiin Maija Malin ja Nambygo Happy Harlequin m161 t II-tulos JK2 Hakukokeessa ei tullut yhtään tulosta. Rotumestaruutta ei jaettu Leiri, Hauhovi Järjestelyt: Tiina Vartiainen Ruokahuolto: Raija Salonen, Maija Salonen Kouluttajat: TOKO Minna Turunen, haku Reija Nieminen, Jälki Pasi Suorsa, lisäksi Esa Tapio. Leiri alkoi perjantaina puolenpäivän jälkeen leiriläisten paikallesaapumisella, iltapäivällä oli ohjelmassa lähinnä erilaisia omaehtoisia puuhasteluja. Lauantai täyttyi kokonaan treeneistä, samoin sunnuntaiaamu. Lauantai-illanvieton järjestivät Ulla Eerikäinen ja Tarja Wink. Leiriläisiä oli paikalla parikymmentä koko viikonlopun Luonnetesti, Karkkila Järjestelyt: Tarja Wink, Kirsi Viik, Tiina Vartiainen Tuomarit: Jorma Piiroinen ja Pirjo Ojala-Laine, koetoimitsija Kirsi Viik Koiria testattiin 10+10, lauantaina 9 holskua, 1 muunrotuinen; sunnuntaina 4 holskua, 6 muunrotuista. Hollanninpaimenkoirista hyväksytyn tuloksen sai 11kpl. 2 lyhytkarvaista tuli hyväksytyllä tuloksella muotovalioiksi VK-rotumestaruus, Lahti Järjestelyt: Marika Piirainen, Mirja Metsola, Ulla Eerikäinen Tuomari: Vesa Häkkinen, Ossi Harjula Koetoimitsija: Marika Piirainen

6 6 Kokeeseen osallistui 6 koirakkoa, joista 2 hollanninpaimenkoiraa. Hollanninpaimenkoirat eivät saaneet tulosta. Rotumestaruutta ei jaettu. ALUETOIMINTA / PAIKKALLISTOIMINTA 5.4. Oulu, Kiekon maja, Epävirallisen Pohjoisen alaosaston (PAO) puuhapäivä Järjestelyt Erja Huttunen Viisi koirakkoa kokoontui hakutreenien merkeissä treenaamaan koiriaan. Onnistuneiden treenien jälkeen käytiin porukalla syömässä ja miettimässä kesän tulevia tempauksia Tampere TaVeS:n maja, kevättreenipäivä Järjestelyt: Kirsi Viik Kuusi koirakkoa treenaili ja tutustui uusiin lajeihin aamukymmenestä pitkälle iltaan, lajeina/liikkeinä mm. haku, metsäjälki, peltojälki, tarkkuusetsintä, pudotetun nouto, tottis. Mukana 6 aikuista ja lapsi sekä 7 koiraa Liminka, "pohjoisen alaosaston" agilitypäivä Järjestelyt: Virve Alamikkelä Kouluttajat: Liisa Keränen ja Taina Heikkinen Viisi koirakkoa kokoontui päiväksi treenaamaan agilityä osaavien kouluttajien ohjauksessa Kempele, "pohjoisen alaosaston" kaudenkeikaus ja treenipäivä Järjestelyt: Erja huttunen Kouluttaja: Heli Niemitalo Kuusi holskukoirakkoa ja yksi staffi sekä kaksi kuunteluoppilasta osallistuivat hakutreenipäivään. Jokaiselle koirakolle suunniteltiiin ja toteutettiin yksilöllinen treeni. Päivä oli pitkä ja sen päätteeksi vietettiin PAO:n Kauden Keikaus hyvällä mielellä, hyvässä seurassa Ylöjärvi ilmaisutreeni Järjestelyt Kirsi Viik, Riitta Järvinen tarjosi reeniporukalle kaffet päivän jälkeen 6 ihmistä ja 11 koiraa vietti muutaman mielenkiintoisen tunnin erilaisia ilmaisuja treenaten. Tampereen seudulla pyöri Kirsi Viikin vetämänä 5-10 koirakon tottelevaisuustreeniporukka, 2 koulutukseen osallistuneista koirakoista suoritti vuoden aikana hyväksytysti BHkokeen.

7 7 Turun seudulla pyöri Tarja Winkin organisoimana tottistreenirinki. Vuoden aikana suoritettiin mm. koiran ja ohjaajan suhdetesti, jossa hauskaa oli niin koiralla, ohjaajalla kuin katsojillakin. JÄSENYYDET Vuonna 2008 Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut jäsenenä Suomen Palveluskoiraliitto ry:ssä sekä Etelä-Hämeen Kennelpiiri ry:n kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:ssä. MUUTA Hollanninpaimenkoira edustusjoukkueet: TOKO joukkue -SM, Oulu 7.6. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n joukkue: Joukkueenjohtaja Maija Malin Nambygo Happy Harlequin ja Maija Malin (ALO) Süzi-Dog's Easy-Going ja Virve Alamikkelä (AVO) Süzi-Dog's Fixed Star ja Mira Salminen (AVO) Dark'Un's Duif-Anjer ja Maria Pohjalainen (VOI) Joukkueen sijoitus 33. tuloksella 496,17 pistettä (joukkueita 45) PK-rotuottelu Lahti 7.6. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n joukkue: Joukkueenjohtaja Kirsi Viik Kirsi Viik ja kku Nambygo Fast Faust jälki Riitta-Maija Järvinen kkn Nambygo Frau Fortuna haku Annika Rantanen lkn Rochallor Me Wise Magic viesti varakoiraa ei löytynyt Ei tuloksia, ei sijoitusta Vuoden aikana kirjoitettiin 2 kennelnimipuoltoa: Björkskog Heidi, pitkäkarvat, Korhonen Paula, lyhytkarvat Jäsenille korvattiin käytyjä kursseja seuraavasti: Mira Salminen, kehätoimitsijakurssi Kirsi Viik, hakukoulutusohjaajan lisäkurssi (SPKL)

8 8 LIITTEINÄ Suomen Hollanninpaimenkoirat ry jäsenluettelo Yhdistyksen myyntituotteet vuoden 2008 lopussa 'Pieni punainen kirja' hollanninpaimenkoirista 2 kpl Oransseja ja sinisiä T-paitoja yhdistyksen logolla 7 kpl Hollanninpaimenkoirapiparimuotteja 6 kpl Suomen Hollanninpaimenkoirat ry Hallitus Lahti

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 8.3.2009 Lahdessa, Salpausselän Kennelpiirin tiloissa. Paikalla 20 jäsentä joista 19 äänivaltaista. Käsiteltiin

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2010

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2010 1 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2010 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 28.3.2010 Harjavallassa, Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajien majalla. Paikalla 15 henkilöä,

Lisätiedot

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003.

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 1 YHDISTYKSEN STATUS Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut jäsenenä Suomen

Lisätiedot

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003.

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. YHDISTYKSEN STATUS Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 1 Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut jäsenenä Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.9.2015 Paikka: Lomasaari Marttinen, Virrat 1. Kokouksen avaus Kirsi Honkala avasi kokouksen kello 13:09. 4. Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry

Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 YHDISTYKSEN STATUS JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. Suomen Palveluskoiraliitto ry Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.

Lisätiedot

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry

Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 YHDISTYKSEN STATUS JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. Suomen Palveluskoiraliitto ry Etelä-Hämeen kennelpiirin kautta Suomen

Lisätiedot

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.) Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun

Lisätiedot

Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry

Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry 1 Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry Perustettu: 28.10.1950 Sääntömuutos 16 kohdalta hyväksytty sääntömääräisessä syysyleiskokouksessa 27.11.2011 ja hyväksytty PRH 25.10.2012. Aiemmin

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

-2- -

-2- - 2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY

Lisätiedot

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat IPO-, JÄLKI-, VIESTI-, HAKU-, JA ETSINTÄKOKEESSA KIERTOPALKINTO Taves palkitsee joka vuosi kyseisen vuoden parhaat koirat lajeittain. Lisäksi jaetaan

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa

Lisätiedot

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014 Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 31. varsinainen toimintavuosi. Jäsenistö Vuonna 2010 yhdistyksessä oli yhteensä 298 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 270, perhejäseniä 28 ja kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa ) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 (Hyväksytty vuosikokouksessa 2.3.2019) SSSK ry Toimintasuunnitelma 2 (5) 1 Yleistä SSSKn sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja suursnautserirodun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Suomen Affenpinserit ry:n 19. toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirat ry:ssä, Suomen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt 2018

Vuoden Beauceron -säännöt 2018 2018 Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi. Mukaan hyväksytään vain KoiraNetistä löytyvät tulokset pl. erikseen pisteytetyt arvokilpailut. Näyttelybeauceron-kategoriassa erikoisnäyttelyksi

Lisätiedot

Säännöt vuodelta 1986 (2017)

Säännöt vuodelta 1986 (2017) Säännöt vuodelta 1986 (2017) 1 2 Säännöt 1986 (2017) LOHJAN PALVELUS- JA PELASTUSKOIRAYHDISTYS RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Lohjan palvelus- ja pelastuskoirayhdistys ry, virallinen lyhenne

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Suomen Bassetkerho ry Finlands Bassettklubb rf:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 7.11.2012 klo 19.00 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus, Tuomarinkylänt. 1, 00690 HELSINKI.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 36. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2015 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 260 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Uusi jäsen merkitään, hänen maksettuaan jäsenmaksunsa, jäsenluetteloon.

Uusi jäsen merkitään, hänen maksettuaan jäsenmaksunsa, jäsenluetteloon. SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Hollanninpaimenkoirat ry ja sen kotipaikka on Jokioinen, toimintaalue koko Suomi. Yhdistyksen kieli on suomen kieli.

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt :n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Rovaniemi. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on levittää tietoa picardienpaimenkoirasta rotuna

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Oulun Palveluskoirayhdistys ry Toimintakertomus 2011 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihto-, koirajuoksu-, ja koirapyöräilykilpailujen, sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Kilpailuun osallistuvien koirien omistajien tulee olla Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti: KILPAILULUOKKA: PISTEET: ROP 6 VSP 5 PU-2/PN-2 4 PU-3/PN-3

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Kettuterrierit ry:n 25. toimintavuosi rotujärjestönä. Toimintavuoden päättyessä tuli kuluneeksi 39 vuotta yhdistyksen

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

VUODEN KOIRA -KILPAILU

VUODEN KOIRA -KILPAILU VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 35. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2014 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 263 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi Yhden suorituksen pisteet muodostuvat peruspisteistä (taulukoissa ilman +-merkkiä) ja mahdollisista arvokisalisäpisteistä

Lisätiedot

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013 Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 3 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 5 3 KOKOUKSET... 5 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 6 4.1 Näyttelytoiminta... 6 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: ) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus LAHDEN KÄYTTÖKOIRA (LKK) RY (Y-tunnus: 0149681-0) Perustettu: Sääntömuutos: SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Käyttökoira (LKK) ry, josta näissä säännöissä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Hyväksyttiin Royal Canin Finland Oy:n sponsorointisopimus Päätettiin pitää seuraava kokous 18.5.

Hyväksyttiin Royal Canin Finland Oy:n sponsorointisopimus Päätettiin pitää seuraava kokous 18.5. Hallituksen sähköpostikokous 13.-17.6.2013 Hyväksyttiin uusia jäseniä ja erotettiin jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet Käsiteltiin yksi kennelnimianomus Päätettiin päivittää jalostusohjetta JTK:n esittämän

Lisätiedot