KANKAAN OSAYLEISKAAVA SELOSTUSLUONNOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANKAAN OSAYLEISKAAVA SELOSTUSLUONNOS"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS KANKAAN OSAYLEISKAAVA SELOSTUSLUONNOS Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt osayleiskaavan x.x.201x oikeusvaikutteisena. Kaava on saanut lainvoiman x.x.201x

2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 2 Punaisella fontilla olevat kohdat täydennetään ehdotusvaiheessa. Kuva 1. Ortoilmakuva Kankaan alueesta Kuva kattaa melkein koko suunnittelualueen, vasemmasta alakulmasta suunnittelualue jatkuu vielä uuden Tourujoen ylittävän sillan kohdalle Tourujoen länsipuolelle ja edelleen Kinakadun sillan kohdalle itäpuolta.

3 TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin päävaiheet - Suunnitteluun on ryhdytty kaupungin aloitteesta, kaavoitusohjelman mukaan. - OAS eli osallistumis- ja arviointisuunnitelma on jaettu osallisille joulukuussa Sitä on myöhemmin tarkistettu, viimeksi Kaavan alueen suunnittelulle ja kehittämiselle asetetut tavoitteet on hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa ja kaupunginhallituksessa - Alkuvaiheen tiedotustilaisuus osallisille/yleisölle Alkuvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Kaava on laitettu vireille , jolloin asiasta tiedotettiin sanomalehti Keskisuomalaisessa. Asiasta tiedotettiin myös Jyväskylän kaupungin tiedotuslehdessä Sisäinen aloituskokous on pidetty Valmisteluaineiston ja kaavaluonnoksen esittely pidetään yleisötilaisuudessa Kaavaluonnos on ollut nähtävillä x.x.- x.x.201x. - Kaavaehdotus on ollut nähtävillä x.x.- x.x.201x. - Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty. - Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaavan. - Kaava on tullut lainvoimaiseksi x.x.201x. Osayleiskaavan tavoitteet ja keskeinen sisältö Kuva 2. Suunnittelualue kaupunkirakenteessa ja etäisyys kaupungin ydinkeskustasta Kaavaselostus koskee Jyväskylän Kankaan alueelle laadittua Kankaan oikeusvaikutteista osayleiskaavaa. Suunnittelualue sijaitsee Jyväskylän keskustassa, ydinkeskustasta noin 1 km koilliseen Tourujoen itärannalla. Vapaaherrantie rajaa aluetta itäpuolelta, pohjoisessa alue rajautuu olevaan asutukseen ja etelässä Ailakintiehen. Suunnittelualueen rajaus tarkentuu suunnittelun edetessä.

4 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 4 Kaavan päätavoite on luoda edellytykset muuttaa alueen asemakaavaa uusien maankäyttötavoitteiden mukaisesti nopealla aikataululla kaupungin lähivuosien keskustarakentamista varten. Kaava mahdollistaa noin 32 hehtaarin suuruisen entisen tehdasalueen ja sen ympäristön asemakaavan muuttamisen ja ottamisen monipuoliseen asumis-, työpaikka- ja palvelukäyttöön. Kaava korvaa tälle alueelle laaditun oikeusvaikutuksettoman Jyväskylän yleiskaavan Samaan aikaa vireillä oleva koko kaupungin aluetta koskeva yleiskaava tulee alueelle voimaan, mikäli se tulee lainvoimaiseksi ennen tätä osayleiskaavaa; mutta se ei tule voimaan, jos järjestys on päinvastainen. Lutakon rakentamisen jälkeen tämä on seuraava tärkeä suuri keskustan laajentumisalue, jolle voidaan sijoittaa asunnot n asukkaalle ja 2100 työpaikkaa osayleiskaavan alueelle vuoteen 2025 mennessä. Kaavaan ovat vaikuttaneet keskeisesti myös seuraavat näkökohdat: - alue sijaitsee vain n. yhden kilometrin kaupungin ydinkeskustasta - alue mahdollistaa huomattavan uuden kerrostaloasumisen ja työpaikkojen määrän lisäyksen keskeisellä alueella - alue voidaan toteuttaa aidosti autoriippumattomana, alueen hyvien yhteyksien ja sijainnin vuoksi - kevyen liikenteen hyvät luontevat ja helpot yhteydet alueelle ja alueelta ovat tavoitteena - alue sijaitsee tärkeiden virkistysreittien solmukohdassa, jossa Palokka-Tuomiojärven virkistysreitit voidaan yhdistää Jyväsjärven rantaraittiin - alue on joukkoliikenteen piirissä - alueen on pääosin kaupungin omistuksessa ja tämä helpottaa suunnitelmallisen toteutuksen ohjelmointia - tavoitteena on demografisesti tasapainoinen alue - kaavoitustyön yhteydessä tutkitaan mahdollisuuksia Tourujoen veden/ huleveden hyödyntämistä vesielementin rakentamisessa alueelle Alueen kuvaus Kankaan alueen suunnittelu ja kehittämien kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta teollisuusalueesta monipuoliseksi asumisen, työpaikkojen, palvelujen ja virkistyksen alueeksi, on Jyväskylän keskusta-alueen lähivuosien merkittävin kaupunkikehityshanke. Suunnittelualue sijaitsee noin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta koilliseen. Sen kokonaispinta-ala on n. 32 ha. Pääosa suunnittelualueesta on entistä paperiteollisuusaluetta, jolla teollinen toiminta on loppunut alkuvuodesta Tämä alue on nyt kaupungin omistuksessa. Tehdaskiinteistöt aiemmin omistanut Sappi Finland on myynyt kiinteistöt M-Real Oyj:lle kesällä 2010, jolloin kaupunki käytti etuostooikeuttaan. Päätös tuli lainvoimaiseksi Alueen rakennuskannasta vanhimmat ovat peräisin 1870-luvulta ja nuorimmat 1970-luvulta. Alueella on kulttuurihistoriallisia arvoja. Alue rajautuu Tourujokeen, jonka länsirannalla on luonnonsuojelualuetta sekä hautausmaa. Tourujoen koski on valjastettu voimalaitoskäyttöön ja myös näillä rakenteilla on kulttuurihistoriallisia arvoja. Alueen itäpuolella on Rantaväylä (VT4, VT9), joka mahdollistaa hyvät yhteydet alueelle, mutta aiheuttaa myös haittaa melun ja pölyn muodossa.

5 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 5 Kaavan sisältö Osayleiskaavan ratkaisu perustuu alueen arkkitehtikilpailun v voittaneeseen työhön Hjalmarin uni, jonka on laatinut Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy. Sama toimisto on laatinut kaavarungon, joka vastaa osayleiskaava-aluetta v Myöhempi vaihe käsittää ympäröiviä pääosin yksityisessä omistuksessa olevia alueita, joiden toteuttaminen tapahtua jo voimassa olevan osayleiskaavan mukaisesti vuoden 2025 jälkeen. Osayleiskaava-alueelle ajateltu rakenne mahdollistaa n asuinkerrosalaneliötä ja noin 2900 asukasta. Alueelle voidaan sijoittaa lisäksi n k-m2 työpaikkarakentamista ja n työpaikkaa. Rakennusoikeutta on yhteensä k-m2. Jalankulku- ja pyöräilyreittien suunnitteluun on erityisesti paneuduttu tavoitteena nopeat ja helppokulkuiset reitit keskustaan ja Seppälän alueelle. Autojen pysäköinti on tarkoitus toteuttaa pääosin rakenteellisena. Em. rakennusoikeus ei sisällä pysäköintilaitoksien kerrosalaa. Virkistyskäytön osalta alueelle muodostuu ns. viherkehä sekä ulompi ns. toimintakehä, myös Tourujoen varsialueita kehitetään virkistyskäyttömielessä. Tourujoen uoman kehittämisen osalta kaavassa on esitetty ohjeellisena kaksi uoman linjausvaihtoehtoa tai pelkkä hulevesien käsittely. Osayleiskaava on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Osayleiskaavan toteuttaminen tulee tapahtumaan useiden vuosien aikana vaiheittain ja maankäytön toteutusohjelman sekä kaavoitusohjelman mukaan laadittavien asemakaavojen kautta. Kaavaselostuksen liitteenä on 1:5 000 mittakaavainen osayleiskaavakartta määräyksineen ja merkintöjen selityksineen, maanomistuskartta sekä havainnekuva alueesta. Kaava on laadittu Jyväskylän kaupungin kaavoitustoimessa. Suunnittelutyöryhmään ovat kuuluneet, hankejohtaja Anne Sandelin, yleiskaava-arkkitehti Leena Rossi, maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoski, rakennuttajainsinööri Timo Vuoriainen, suunnitteluarkkitehti Pirjo Heinänen, suunnitteluavustaja Helena Miettinen ja suunnitteluavustaja Tuula Janatuinen. Lisäksi alueen suunnitteluun, kaavan arviointiin ja alueen selvityksiin on osallistunut useita kaupungin omia ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Jyväskylässä

6 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 6 Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ. 3 1 ALUEEN SIJAINTI LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 9 Yleiskaavan sisältövaatimukset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavan antamat tavoitteet Jyväskylän kaupungin asettamat tavoitteet Kaavaprosessin aikana syntyneet tavoitteet Kaavoitustilanne Lähtötiedot ja laaditut selvitykset SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANNE Alueen yleiskuvaus Maisema ja luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Maanomistus Liikennejärjestelyt Liikennemelu Väestö ja työpaikat, sosiaalinen ympäristö Palvelut SUUNNITTELUN VAIHEET Osalliset Osallistumismenettelyt Viranomaisyhteistyö Suunnittelun vaiheet VAIHTOEHTOISET MAANKÄYTTöLUONNOKSET Kaavarunko Kaavaluonnos Kaavaehdotus KAAVA JA SEN PERUSTELUT Yleiskaavan kuvaus Yleiskaavan kaavamerkinnät ja määräykset Liikennejärjestelyt YLEISKAAVAN ARVIOIDUT VAIKUTUKSET Vaikutusten arvioinnin menetelmät Haitallisten vaikutusten ehkäiseminen Kaavaratkaisun vaihtoehtojen arviointi Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen Vaikutukset luontoon Vaikutukset maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriympäristöön Vaikutukset viheralueisiin ja virkistykseen Vaikutukset ilmastoon ja energiatalouteen Vaikutukset palveluihin Kaupalliset vaikutukset Liikenteelliset vaikutukset Sosiaaliset vaikutukset Vaikutukset yhdyskuntatalouteen KAAVAN TOTEUTTAMINEN... 47

7 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 7 Kuvaluettelo Kuva1. Ortoilmakuva Kankaan alueesta Kuva 2. Suunnittelualue kaupunkirakenteessa ja etäisyys kaupungin ydinkeskustasta Kuva 3. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Kuva 4. Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä Kuva 5. Ote 4. vaihekaavan luonnoksesta Kuva 6. Kuva 6. Kankaan teemat, hyväksytty kh:ssa Kuva 7. Ote ympäristöministeriön vahvistamasta maakuntakaavasta Kuva 8. Ote ajantasayleiskaavasta Kuva 9. Ote ajantasa-asemakaavasta Kuva 10. Lohikosken paperitehdas 1874 Kuva 11. Tehdas 1940-luvulla Kuva 12. Vanhaa paperitehdasta Kuva 13. Tehdasalue nykyisin Kuva 14. Tourujoen vaiheet / Tourujoen ennallistamisen esiselvitys / VSU Kuva 15. Melualueet nykytilanne, päivä Kuva 16. Voittanut ehdotus Hjalmarin uni Kuva 17. Kaavarunko 2025 Kuva 18. Liikennekaavioluonnos, tarkentuu suunnittelun edetessä Kuva 19. Uomavaihtoehdot Kuva 20. Melualueet v Kuva 21. Havainnekuvia ja leikkaus Kuva 22. Kankaan keskustori Kuva 23. Kankaan rantatori Liitekartat Liite 1. Maanomistuskartta Liite 2. Kankaan osayleiskaavaluonnos v määräyksineen Liite 3. Havainnekuva Muu liiteaineisto Muut kaavaa koskevat asiakirjat, taustaselvitykset ja lähdemateriaali, jotka ovat erillisliitteinä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm sisältää luettelon osallisista Kaavarunko ; Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy Rantaväylän ja Kankaan alueen liikennejärjestelyt, Jyväskylä ; Ramboll 2011 Kankaan paperitehdas, Rakennusinventointiraportti; Keski-Suomen museo, Saija Silen, 2011 Kankaan maisema- ja viheralueselvitys; Jyväskylän kaupunki, kaupunkirakennepalvelut, kaavoitus 2011; Kalle Räinä, Mervi Vallinkoski Kankaan alueen kaupalliset kehittämisedellytykset; FCG, 2011 Kankaan alue rakennettavuusselvitys, Ramboll 2011 Timo Raitanen Rakenneselvitykset ja haitta-ainetutkimus, Kangas, PK, Vanhempi osa ; Sirate Tourujoen ennallistamisen esiselvitys. VSU arkkitehtuuri- ja viheraluesuunnittelu Oy Rantaväylä ja Kankaan alue, Meluselvitys ; Ramboll 2011 Kankaan osayleiskaava, Jyväskylä; meluselvitys; Ramboll 2012 Kankaan alueen stabiliteettilaskelmat ja laskentaparametrien määritys; Samuli Tikkanen 2012 YIT/Kankaan alue Rakennettavuusselvitys; Ramboll OY 2012 Kankaan ja Seppälän alueiden liikennetarkastelu; Strafica Oy

8 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 8 Kankaan ja Seppälän ennustemuistio; Strafica Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset. Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä Jyväskylän kaupunki, kaavoitus, Elina Lehtinen; sisältää seuraavat selvitykset: o Saukkoselvitys. Tourujoki, Jyväskylä. Risto Sulkava. Maaliskuu o Tourujoen kalasto- ja pohjaeläinselvitys vuonna Jyväskylän yliopisto, Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 57/2012. Heikki Alaja & Kimmo T. Tolonen. o Tourujoen ja Kankaan kasviselvitys, Timo Kypärä 2012 o Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011; Timo Pylvänäinen o Jyväskylän Kankaan alueen lepakkokartoitus sekä piilotutkimusten tulokset; Tutkimus- ja suunnittelutoimisto Habitaatti, Mikko Erkinaho Tourujoen vesivoimalaitoksen kuntokartoitus. Empower Oy. Jyväskylän Energia Oy Kankaan pysäköintiselvitys loppuraportti ; Sito Kangas, Tourujoki. Uoman palauttamisen vaihtoehdot ja arviointi. Jyväskylän kaupunki, kaupunkirakennepalvelut. 2012; Mervi Vallinkoski. Yleiskaavan oikeusvaikutukset Ote kaupunginvaltuuston hyväksymispöytäkirjasta xx Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio xx Yhteenveto osallisten muistutuksista viralliselta nähtävilläoloajalta xx ja niistä annetut vastineet Yhteenveto osallisten kommenteista luonnosvaiheen nähtävilläoloajalta xx sekä yleisötilaisuuden muistio Maanomistustiedot, luettelo

9 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 9 1 ALUEEN SIJAINTI Osayleiskaava-alue sijaitsee Jyväskylän keskustassa, ydinkeskustasta noin 1 km koilliseen Tourujoen itärannalla. Vapaaherrantie rajaa aluetta itäpuolelta, pohjoisessa alue rajautuu asutukseen ja etelässä Ailakintiehen. Suunnittelualueen rajaus tarkentuu suunnittelun edetessä. Kuva 3. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus 2 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Yleiskaavan sisältövaatimukset Maankäyttö- ja rakennuslaissa on määritelty yleiskaavalle sisältövaatimukset (MRL 39 ). Vaatimukset ovat luonteeltaan vähimmäisvaatimuksia, joita kaavan lainmukaisuus edellyttää. Yleiskaavaratkaisun pohjana olevat laissa määritetyt sisältövaatimukset ja tavoitteet voivat kuitenkin olla jossain tapauksessa myös ristiriidassa keskenään. Tällöin yleiskaavan laatimistyön tärkeä tehtävä ja tavoite on sovittaa yhteen näitä keskenään erilaisia vaatimuksia. Maankäyttö- ja rakennuslain 39 :n mukaisten sisältövaatimusten mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1) yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys; 2) olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö; 3) asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus; 4) mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesija jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla; 5) mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön;

10 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 10 6) kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset; 7) ympäristöhaittojen vähentäminen; 8) rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen; sekä 9) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Sisältövaatimuksissa esitetyt asiat on selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja sisällöllinen tarkkuus sitä edellyttävät. Lisäksi lain mukaan yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Maankäyttö- ja rakennuslaki Maankäyttö- ja rakennusasetus Muuta keskeisiä yleiskaavan laadinnassa huomioon otettavaa lainsäädäntöä: Luonnonsuojelulaki ja asetus Laki rakennusperinnön suojelemisesta Vesilaki Ympäristösuojelulaki Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Tarkistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet tulivat voimaan Alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioonottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. Osayleiskaavan kannalta huomioon otettavia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tavoitteita ovat: Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Kuva 4. Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä

11 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS Maakuntakaavan antamat tavoitteet Voimassa oleva maakuntakaava on suunnittelualueen osalta pääkäyttötarkoituksen osalta vanhentunut. 4. vaihekaavan laadinta on käynnissä ja se on ollut luonnoksena nähtävillä elo-syyskuussa Siinä on huomioitu suunnittelualuetta koskevat maankäytön muutostavoitteet. Alue on keskustatoimintojen aluetta C, jossa vähittäiskaupan suuryksikköä koskien on seuraava lisämääräys: Alueelle saa sijoittaa seudullisesti merkittäviä vähittäiskaupan suuryksiköitä. Alue kuuluu myös Kaupallisen vyöhykkeen sisälle (km-2), jota koskee suunnittelumääräys: Vyöhykkeen alueella erikoistavarakaupan seudullisesti merkittävän suuryksikön koon alaraja on k-m2. Kuva 5. Ote 4. vaihekaavan luonnoksesta 2.3 Jyväskylän kaupungin asettamat tavoitteet Jyväskylän kaupunginhallitus on kokouksessaan hyväksynyt Kankaan alueen suunnittelulla ja kehittämiselle asetutut tavoitteet. Keskeiset teemat ovat: teemat SYDÄN ja JALKA: - Elämyksellisyys, monipuolisuus ja yhteisöllisyys; Vanhasta Paperitehtaasta sykkivä SYDÄN alueelle; palvelujen, työpaikkojen ja asumisen kohtaaminen - Vahva kevyt liikenne ja mahdollisuudet elää autoriippumattomasti; JALKA - Virikkeellinen virkistys, vesi ja vihreys; hoidettua, hoitamatonta ja suojeltua luontoa; VIH- REÄ - KESTÄVÄn kehityksen periaatteet; tiivis kaupunkirakenne, ekologista elämäntapaa tukeva ympäristö ja rakentaminen, kohti hiilineutraaliutta

12 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 12 Kuva 6. Kankaan teemat, hyväksytty kh:ssa Kaavan tavoitteena on muuttaa voimassa olevia yleiskaavoja ja laatia niitä tarkentava oikeusvaikutteinen osayleiskaava alueelle asemakaavoituksen pohjaksi. Kaavassa määritellään alueelle sijoittuvan asumisen, palveluiden, työpaikkojen ja virkistystoimintojen luonne ja mitoitus sekä alueen liikenneverkon pääpiirteet. Alueelle järjestettiin v arkkitehtikilpailu suunnittelun pohjaksi. Tavoitteena on rakentaa alueesta monipuolinen asumisen, työpaikkojen ja palvelujen alue, joka yhdistää keskustan luontevasti Seppälän alueeseen. Kaupungin kasvun ja kehittymisen turvaamiseksi tulee kaupunginvaltuuston vahvistaman Maankäytön toteuttamisohjelman KymppiR 2010 mukaisesti pyrkiä voimakkaasti kerrostalotonttien kaavallisen varannon lisäämiseen. Kankaan alueen suunnittelun käynnistäminen vastaa tähän tavoitteeseen. Kaupungin valtuuston hyväksymän KymppiR 2012-ohjelman mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana keskusta-alueen asuntotuotannon keskeisin kohde on Kangas. Alueen suunnittelussa painotetaan kerrostaloasumista viihtyisässä ympäristössä jalankulkuetäisyydellä ydinkeskustasta alueella, jolla monipuoliset lähipalvelut muodostavat sykkivän sydämen. Autoliikenteen haitalliset vaikutukset alueen sisällä pyritään minimoimaan ja autopaikoitus toteutetaan rakenteellisena maan alle tai pysäköintitaloihin. Kankaan alue on myös tärkeä tulevaisuuden työpaikka-alue n uuden työpaikan muodossa. Tavoitteena on myös kehittää Tourujoen varren virkistysreitistöä alueen luonnonarvot turvaten. Tourujoki on osa kaupungin viherpolitiikassa esitettyä Kehä Vihreää, jonka lähtökohtana on yhteyksien parantaminen Jyväs-, Palokka- ja Tuomiojärvien välillä. Viheryhteyksiä on tavoitteena kehittää myös alueen sisäisesti sekä mahdollisuuksien mukaan edelleen Seppälään sekä Holstin suuntaan.

13 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 13 Osayleiskaavan hyväksyy Jyväskylän kaupungin kaupunginvaltuusto. 2.4 Kaavaprosessin aikana syntyneet tavoitteet Kaavaprosessin aikana on ollut käynnissä Kankaan kehittämisprojekti Kytkin, jossa on tarkemmin tutkittu alueen yhteisjärjestelyjä ja hallintomallia niiden hoitamiseksi. Samassa yhteydessä on selvitetty tarkemmin väestönsuojien, pysäköinnin ja jätehuollon vaihtoehtoisia ratkaisumalleja sekä energia-asioita ja ICT-palvelujen järjestämistä. 2.5 Kaavoitustilanne Maakuntakaavatilanne Alueella on voimassa maakuntavaltuuston hyväksymä maakuntakaava, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut Keski-Suomen maakuntakaava on tullut voimaan ympäristöministeriön vahvistuspäätöksen mukaisena. Kuva 7. Ote ympäristöministeriön vahvistamasta maakuntakaavasta. Tourulan alueella on maakuntakaavassa merkintä Kankaan paperitehtaan kohdalla merkintä T/kem: Teollisuus- ja varastoalue, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen. Tältä osin maakunta kaava on vanhentunut. Alueen sivuitse kulkee moottoritieksi merkitty tie. Ohjeellisena on varattu Kankaan paperitehdas-keljo 110 kv:n voimalinja. Kankaan tehtaan alue on maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Tourujoen laakso on merkitty luonnonsuojelualueeksi SL. 4. vaihekaavan laadinta on käynnissä ja se on ollut luonnoksena nähtävillä elo-syyskuussa Siinä on huomioitu suunnittelualuetta koskevat maankäytön muutostavoitteet.

14 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 14 Yleiskaavatilanne Pääosalla aluetta on voimassa oikeusvaikutukseton yleiskaava 1982, joka hyväksyttiin vuonna Sen mukaan suunnittelualue on varattu teollisuus- ja varastoalueeksi (T), suojelualueeksi (S), keskustatoimintojen alueeksi (C) ja virkistysalueeksi (V). Alueen itäpuolella on voimassa oikeusvaikutteinen Seppälän yleiskaavan muutos vuodelta Siinä suunnittelualuetta on varattu C-3 (keskustatoimintojen alueeksi, jolle voidaan sijoittaa maankäyttö- ja rakennuslain 114 :n tarkoittamia vähittäiskaupan suuryksiköitä.) ja alueen kautta kulkee kevyen liikenteen reitti. Tältä osin ei ole olemassa yleiskaavan akuuttia muutostarvetta. Koko kaupunkia koskeva yleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä keväällä Siinä alue on Jyväskylän kaupungin strategista keskusta-aluetta, johon on erikseen merkitty katkoviivalla keskustan kohdealue Kankaan sydän. Kankaan osayleiskaavan on tarkoitus tulla voimaan alueelle joka tapauksessa koko kaupungin yleiskaavan hyväksymistilanteesta riippumatta. Kuva 8. Ote ajantasayleiskaavasta Suunnittelualueelle sijoittuu myös viherosayleiskaavassa tarkasteltuja alueita. Viherosayleiskaavan luonnos on ollut nähtävillä syksyllä 2008.

15 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 15 Asemakaavatilanne Suunnittelualueella ovat voimassa ; ; , , hyväksytyt asemakaavat Kuva 9. Ote ajantasa-asemakaavasta 2.6 Lähtötiedot ja laaditut selvitykset Alueen lähtötiedot ja ympäristöselvitykset perustuvat jo olemassa oleviin selvityksiin sekä mittaviin tätä työtä varten tehtyihin uusiin selvityksiin. Kaupunki on teettänyt rakennusten kulttuurihistoriallisten inventointitietojen täydennys-, rakennusten käytettävyys-, liikenne-, virkistysreitti-, vesihuolto-, maisema-, luonto-, joen ennallistamis-, rakennettavuus- ja kaupallisen selvityksen. Aluetta koskevat tai siihen liittyvät kaavat - Keski-Suomen maakuntakaava v vaihemaakuntakaavaluonnos - Jyväskylän yleiskaava Täydennysrakentamisen osayleiskaava v Läheisten alueiden asemakaavat mm. Seppälän alueen - Tekeillä oleva yleiskaava ja viherosayleiskaava Suunnitelmat, selvitykset ja ohjelmat Lähtötietoaineistot ja kaavan erillisliitteet on lueteltu sisällysluettelon ja selostuksen liiteluettelon jälkeen.

16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 16 Kankaan paperitehdasalueen historia Tiivistelmä Kankaan tehdas on Suomen ensimmäisiä paperiruukkeja. Sen teollisuushistoriallinen merkitys perustuu tämän lisäksi asemaan Jyväskylän ja Keski-Suomen varhaisena teollisuuslaitoksena. Kulttuuriympäristönä sen ydinaluetta on nykyinen keskusvarasto lähirakennuksineen (osastoineen). Alueella ovat toimineet seuraavat yhtiöt: Lohikoski Pappersbruk - Lohikosken paperitehdas Kangas Aktiebolag Aktiebolaget Kangas Kangas Pappersbruk Aktiebolag Kankaan Paperi Osakeyhtiö G.A. Serlachius Oy Kangas Metsä-Serla Oy (Oyj) Kankaan paperitehdas M-real Oyj Kankaan paperitehdas Sappi Alueella on tehty: saha on toiminut hioketta paperia Kuva 10. Lohikosken paperitehdas 1874 Alueen aikaisemmat vaiheet: Tourujoen varrella on ollut talollisten vesimyllyjä oletettavasti 1730-luvulta alkaen. Vuonna 1837 perustetun Jyväskylän kaupungin porvareiden ensimmäiset paikalliset teollisuushankkeet kohdistuivat vuoden 1850 aikoihin juuri Tourujoen koskiin. Ensimmäisenä kauppias Gustaf Henrik Gronov, joka sai valmiiksi tullimyllynsä ja tamppilaitoksensa. Vuonna 1872 ruotsalainen vapaaherra Hjalmar Åkerhjelm ryhtyi appensa kauppaneuvos Sneckenströmin tuella rakentamaan Lohikosken paperitehdasta. Lohikosken paperiruukki oli valmis tammikuussa Kun tehdas muutettiin osakeyhtiöksi 1891, se otti nimensä läheisen Kankaan talon mukaan.

17 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 17 Kuva 11. Tehdas 1940-luvulla Alueen kulttuurihistorialliset arvot Kankaan tehtaan alue on maakuntakaavassa vaalimisen arvoinen maakunnallisesti, teollisuushistoriallisesti, rakennus-historiallisesti ja maisemallisesti arvokas teollisuusympäristö Jyväskylän Tourujokivarressa. Varsinaisessa tehdaskompleksissa kulttuurihistoriallisesti merkittävimpiä ovat punatiiliset paperitehtaan ja puuhiomon rakennukset ja niihin liittyvät oheisrakennukset Tourujoen puoleisella sivustalla. Nykyinen keskusvarasto vuosilta ja puutyöpaja kertovat parhaiten ajasta, jolloin tehdas oli riippuvainen sen sivuitse virtaavasta vedestä. Keskusvarasto viereisine ja alapuolisine tiloineen ovat tehtaan vanhinta osaa ja säilyttänyt hyvin alkuperäiset ominaispiirteensä. Punatiilisen tehdas-kiinteistön sisällä on rakenteita 1890-luvulta ja tiettävästi jopa 1870-luvulta. Vuosina toteutetut läntisimmät puna-tiiliset tehdasosat muodostavat edelleen hyvin säilyneen, rikaspiirteisen länsijulkisivun, jonka yhtenäisen ilmeen taustalla on arkkitehti Wäinö Palmqvistin vaikutus. Klassistiset ja tyylitellyt detaljit toistuvat eritoten ikkunamuodoissa. Tähän kokonaisuuteen kuuluu lisäksi vuosina 1921 ja 1951 rakennettu entinen pergamenttiosasto luvun tehdasosastoa sivuaa paperitehdas vuodelta 1897 paperikonesaleineen. Tämä tehdasosa on saanut nykyisen muotonsa ja laajuutensa useiden rakennusvaiheiden tuloksensa. Myös vuoden 1997 tulipalo on aiheuttanut muutoksia. Tehdasosalla on ensisijassa teollisuushistoriallista merkitystä. Tehdasrungosta ulkonevien rakennusosiin liittyy teollisuus-historiallisesti mielenkiintoista käyttöhistoriaa tai ne ovat jäänteitä vanhemmasta 1800-luvun vaiheen rakennusosasta uudistuneessa julkisivussa. Tällainen vaalimisen arvoinen rakennusosa on esimerkiksi teknisen osaston vuonna 1920 rakennettu yksikerroksinen siipiosa tai kone- ja massaosaston julkisivu pajan puolella. Rakennushistoriallisesti arvokkaat eri-ikäiset rakennuskerrostumat lisäävät teollisuusympäristöjen ajallisesti kerroksellista ilmettä. Erityisesti Kankaan tehtaan ominaispiirteisiin kuuluu monikerroksinen rakennustapa ja tuotantorakentamisen historia, joka näkyy 100 vuoden aikana samalla paikalla toimineen ja laajentuneen tehtaan rakennusten ulkoasussa. Voimalarakennuksella ei nykyasussaan ja teknisessä varustuksessaan ole erityisiä kulttuurihistoriallisia arvoja rakennetun tiilipiipun säilyttämistä harkitaan, jotta Kankaan paperitehtaan alueesta säilyisi näkyvä teollisuushistoriallinen maamerkki Jyväskylän kaupungin silhuetissa.

18 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 18 Tourujoessa sijaitsee niin ikään teollisuushistoriallisesti paikallisesti merkittävä voimakanava vuodelta Tehdasympäristön vesirakenteet sisältävät elementtejä koko tehtaan olemassaolon ajalta. Yhtenäisesti hoidettavasta ja vaalittavasta pienmaisemasta on kysymys konttorin, muunto-aseman ja vesivoimalan välimaastossa sekä suppeammin myös vanhimman tehdasosan eli puutyöverstaan kulmalla. Kyseessä on sekä Jyväskylän seudun että maakunnan mitassa merkittäväksi arvioitava teollinen vesimaisema. Voimakanavan rannalla sillan pielessä sijaitsee jo asemakaavalla suojeltu, arkkitehti Wäinö Palmqvistin suunnittelema entinen muuntamo vuodelta Rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävällä tiilirakennuksella on sähkönsiirron kannalta tärkeä seudullinen teollisuushistoriallinen merkitys. Tehdasalueella tärkeä yksittäinen säilyttämisen arvoinen rakennus on arkkitehti Jarl Eklundin suunnittelema funktionalistinen konttori vuodelta Sen sisätiloissa ootratut ovet ja lasiseinät ovat alkuperäistä kiinteää sisustusta. Vuonna 1980 tehty sisätilamuutos ei ole heikentänyt oleellisesti sisätilojen ilmettä. Konttorin edustalla oleva muistomerkkinä toimiva lumpunkeittokuula nro 2. Muistomerkki on suojelemisen arvoinen teollisuushistoriallinen laite. Muita yksittäisiä merkittäviä rakennuksia tehdasalueella edustaa vuonna 1916 rakennettu hevostalli, joka on 1920-luvulla muutettu tehtaan autotalliksi, sittemmin paloasemaksi ja lopulta porttirakennukseksi ja valvomoksi. Punatiilisellä klassisia aiheita tyylillisesti toistavalla rakennuksella on paikallista historiallista ja maisemallista arvoa tehtaan aputilana 1900-luvun alkuvuosikymmeneltä. Lähdeluettelo: Historia osuus sisältää suoria lainauksia Metsäliitto-Yhtymän toimipaikkojen rakennushistoriallisen inventoinnin raportista (Timo Kantonen ) ja Keski-Suomen museon antamasta lausunnosta: Lausunto Jyväskylän Kankaan paperitehdasalueen rakennusperinnön suojeluarvoista ja teollisuusmaiseman suojeluun vaikuttavista arvoista. Kuva 12. Vanhaa paperitehdasta

19 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 19 3 SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANNE 3.1 Alueen yleiskuvaus Kankaan osayleiskaava-alue on pääosin entistä paperiteollisuuden aluetta, jolla on paperitehdaskiinteistö siihen liittyvine teollisuus- ja toimistorakennuksineen sekä rakenteineen. Alueen itäpuolella kulkee Vapaaherrantie, jonka varrella on myös vähittäiskaupan suuryksikkötoiminnassa oleva Minimanin liikerakennus, sekä polttoaineen kylmäasema ja kesäisin toiminnassa oleva puutarhamyymälä. Kuva 13. Tehdasalue nykyisin Kaava-alueen itäpuolella kulkee valtatie 4 (E75), jonka yli on yhteys Seppälän alueeseen Merasin nimisen kadun kautta. Valtatien yli on myös yksi teollisuusraidekäytössä ollut silta ja yksi käyttämätön tähän tarkoitukseen aikoinaan varattu silta. Kaava-alueen länsireuna rajautuu pääosin Tourujokeen, jonka toisella rannalla on luonnonsuojelualuetta sekä Vanha Hautausmaa. Pohjoisessa alue rajautuu Lohikoskentien ja Vapaaherrantien välisellä alueella olevaan rivitaloalueeseen ja etelässä Ailakintiehen. Suunnittelualueella on osoitteessa Kympikatu 3 yksi vanha asuintalo ja samoin Ailakinkadun varrella on vanha omakotitalo ja rautakaupan varastotiloja sekä pysäköintialueita. Kadun eteläpuolella on liiketiloja sekä asuinkerrostaloja. Vapaaherrantien ja Tourulantien risteyksessä toimii urheilu- ja kodinsisustusalan liike sekä pikaruokaketjun ravintola. Suunnittelualueella asuu kaksi henkilöä ja Ailakinkadun varrella kaikkiaan n. 460 henkilöä. Alueesta 2 km:n säteellä asuu nykyisin n henkilöä ja on n työpaikkaa.

20 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS Maisema ja luonnonympäristö Jyväskylän keskustaajaman maisemarakenteessa voi erottaa kolme vyöhykettä, länsiosan vuorimaat, keskiosan alavan järviseudun sekä itäosan mäkialueet. Kankaan alue sijaitsee näistä keskiosan alavalla alueella. Sisä-Suomen reunamuodostuma kulkee alueen pohjoispuolelta Taulumäen kautta, sen läpi on puhkaissut tiensä Tourujoki, joka yhdistää Palokkajärven ja Jyväsjärven toisiinsa. Kankaan alue on kanjonin muotoista laaksoaluetta, jonka korkeuserot vaihtelevat + 79 metristä metriin (Vapaaherrantien ja Rantaväylän risteysalue). Alueen maanpintaa on muokattu voimakkaasti teollisen toiminnan aikana ja mm. Tourujoen luonnollinen reitti on muutettu kulkemaan kanavaa pitkin voimalaitokselle. Maisemaa hallitsevat vanhan voimalaitoksen punatiilinen piippu sekä uudemman paperikone 4:n harmaan betonin ja sinisen pellin väriset teollisuus- ja varastohallit. Aluetta halkovat voimalinjat itälänsisuunnassa. Ympäristöstä näkyvät hyvin Taulumäen kirkko sekä rivitaloasutus Tourujoen ja Vapaaherrantien välissä ja joen korkealla töyräällä oleva vanha konttorirakennus ns. Valkoinen talo. Tourujoki virtaa Palokkajärvestä Jyväsjärveen ja siitä edelleen Päijänteeseen Äijälänsalmen kautta. Tourujoki on aikoinaan virrannut vanhan paperitehtaan toiselta puolelta vapaana koskena, jota pitkin mm. lohet ovat nousseet Palokkajärveen. Tourujoki virtaa kanjoni-laaksomuodostelman pohjalla, jota reunustavat jyrkkärantaiset länsirannaltaan luonnontilaiset ja eroosioherkät jyrkänteet. Jokiuoma on pääosin luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueen poikki kulkee joen länsirannalla luontopolku, joka on hautausmaan kohdalla ollut sortuneen rinteen vuoksi käyttökiellossa, kunnes sortuma-aluetta vahvistettiin Kankaan alueen luontoarvot keskittyvät Tourujoen luonnontilaiseen ympäristöön. Alueelta on tehty seuraavat luontoselvitykset: Kalasto ja pohjaeläimet (2011) Saukot (2011) Liito-oravat ja linnut (2011) Putkilokasvit ja sammalet (2012) Lepakot (2012) Kalaston ja pohjaeläinten kannalta Tourujoki on voimakkaasti muokattu kaupunkijoki, jossa on voimalaitospato. Säännöstely aiheuttaa eroosiota ranta-alueille ja nostaa veden kiintoainepitoisuutta. Joessa ei ole nykyään taimenelle sopivia kutupaikkoja. Joella on kuitenkin vähäistä virkistyskalastuskäyttöä. Saukko vierailee toisinaan Tourujoella, joka on satunnaisesti käytetty elinpiirin osa. Tourujoki on melko suurelta osin erinomaista ympäristöä saukolle; kuitenkin se on liian lyhyt kokonaiseksi elinpiiriksi. Tourujoen alue on hyvä lintuympäristö etenkin talvisin ja muuttoaikoina. Alueelta on havaintoja 110 lintulajista (neljännes Suomessa tavatusta lajimäärästä). Pesimähavaintoja on tehty seuraavista uhanalaisista lajeista: VU-lajit: kivitasku, virtavästäräkki NT-lajit: käenpiika, sirittäjä, punavarpunen, mustaleppälintu, rantasipi Talvehtimishavaintoja uhanalaisista lajeista: VU: koskikara Lisäksi paljon satunnaishavaintoja, mm. merikotka

21 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 21 Liito-oravasta on tehty havaintoja pääosin jokivarresta ja Tourukeskuksen puoleisesta metsiköstä on ylivuotisia jätöshavaintoja. Nämä hajanaiset löydökset ovat vain varsinaiselta reviiriltään harhautuneiden/ kuljeskelevien yksilöiden, ilmeisesti koiraiden, jättämiä. Näyttäisi siltä, että koiraat liikkuessaan tällä alueella päätyvät selkeiden puustoisten viheryhteyksien päähän ja pysähtyvät sinne oleilemaan. Naaraan reviiri on luonnonsuojelualueella. Lajin asettumista lehdon ulkopuolisiin metsäkaistaleisiin ei kannattane edistää, koska lajin selviytyminen niissä pitemmän päälle on epävarmaa. Lepakot on tarkistettu 16 eri rakennuksesta alueella eri vuodenaikoina. Kuollut lepakko on löytynyt PK4-hallista, ilmeisesti harhailija, joka ei ole osannut takaisin ulos. Valkoisen talon ullakolta on myös tehty havaintoja. Tourujoen yltä on tehty paljon detektorihavaintoja lepakoista ja Tourujoen suojaisa vesiympäristö on lepakoille tärkeä ja samoin pienet puistomaiset aukiot. Valaistuksen suunnittelu koko alueella on tärkeää lepakoiden kannalta. Säännöstelyllä voi olla vaikutuksia vesisiippojen saalistukseen (viihtyvät rauhallisilla jaksoilla). Putkilokasveista ja sammalista merkittävät havainnot painottuvat jokivarteen ja tehtaan ja Ailakinkadun väliseen metsikköön. Tutkimusalueella esiintyy seuraavia uhanalaisia lajeja: VU: isonauhasammal NT: rantanukkasammal, kellotalvikki RT: kantohohtosammal, pikkuhiippasammal, puistohiippasammal, kyläkellukka Maakunnallisesti uhanalainen laji (M): keltanokitkerö Suomen vastuulaji: katvesammal (ei esiinny osayleiskaava-alueella) Esiselvitys Tourujoen ennallistamismahdollisuuksista tehtiin vuonna 2011 ennen arkkitehtikilpailua. Suunnittelun pohjaksi on tutkittu mm. vanhan uoman historiaa, uoman palauttamisen lähtökohtia sekä erillisenä selvityksenä myös vesivoimalaitoksen kuntoa (Jyväskylän Energia Oy, Empower 2012). Kaavarungon suunnitteluvaiheessa tutkittiin osana muuta suunnittelua useita uoman rakentamisvaihtoehtoja, joista on laadittu erillinen uomaraportti: Kangas, Tourujoki. Uoman palauttamisen vaihtoehdot ja arviointi. Jyväskylän kaupunki, kaupunkirakennepalvelut. 2012; Mervi Vallinkoski. Tourujoki on aiemmin kulkenut Kankaan kohdalla nykyisen tehdasalueen halki. Teollisuuden kehittyessä on sen voima valjastettu paperiteollisuuden tarpeisiin, ja lopulta osa vanhasta uomasta hävisi kokonaan alueelta ja Tourujoen vedet ohjattiin Kankaan kohdalla 1900-luvun puolivälistä alkaen pelkästään nykyistä suoralinjaista kanavaa pitkin. Alkuperäisessä ilmeessään Tourujoki on ollut monikoskinen, moniuomainen ja voimakkaasti mutkitteleva.

22 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 22 Kuva 14. Tourujoen vaiheet / Tourujoen ennallistamisen esiselvitys / VSU Tourujoki sijaitsee jääkauden synnyttämässä murroslaaksossa. Tourujoen kautta virtaavat lähes koko pohjoisen Jyväskylän kattavan Tuomiojärven-Palokkajärven valuma-alueen vedet edelleen etelään Päijänteen Ristiselän alueelle. Tourujoki muodostaa viimeisen osan Tuomiojärven- Palokkajärven valuma-alueen pääuomaa sen alajuoksulla. Tourujoki on Jyväskylän ydinkaupungin ainoa jokiluokan vesimuodostuma. Tourujoen pituus on 2,7 km, ja sen kautta Tuomiojärven ja Palokkajärven valuma-alueen vedet laskevat Jyväsjärveen ja edelleen Päijänteeseen. Uoman keskivirtaama on noin 3,2 m³/s ja putouskorkeus noin 16 metriä. Tourujoen keskivirtaama jaksolla on 3,12 m³/s, ylin havaittu 30,5 m³/s ja alin havaittu 0,2 m³/s. Virtaaman 50 %:n pysyvyyttä vastaa virtaama on 1,97 m³/s (puolet ajasta virtaama on tätä suurempi ja puolet ajasta tätä pienempi). Maaperä Alueen maaperästä on tehty useita tutkimuksia vuosien kuluessa, joita on käytetty lähtötietoina. Tämän työn yhteydessä on laadittu kolme selvitystä: - Kankaan alueen rakennettavuusselvitys; 2011, Ramboll OY - Kankaan alueen stabiliteettilaskelmat ja laskentaparametrien määritys; Samuli Tikkanen YIT/Kankaan alue Rakennettavuusselvitys; Ramboll OY 2012 Alueen maaperä on pääosin hiekkaista silttiä, jonka alla on savista silttiä. Alueella on runsaita täyttöjä.

23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 23 Rakennettavuusselvityksessä todetaan: Vanhalla tehdasalueella länsiosa viettää vaihtelevalla jyrkkyydellä kohti Tourujokea. Tourujoen uoman vesipinta vaihtelee tutkimusalueella olevan vesivoimalaitoksen yläpuolella noin välillä +93,9 +95,1 NN (Tuomiojärven vesipinta) ja voimalaitoksen alapuolella +77,2 +79,2 NN (Jyväsjärven vesipinta). Jokiuoman aiheuttamasta padotuksesta johtuen ajoittain veden pinnan korkeus voi jonkin verran poiketa liittyvän järven vesipinnasta. Maanpinnan korkeusasema vaihtelee Tourujoen voimalan alapuolisen vesipinnan (noin +78 NN) ja tutkitun alueen koillisosan (noin +98,5 NN) välillä. Pohjaveden pinta on Tourujoen läheisyydessä lähellä joen veden pinnan tasoa ja nousee siitä poispäin liikuttaessa. Voimalan kohdalla on joen vesipinnantasossa huomattava tasoero, minkä vaikutuksesta etenkin vanhassa täytetyssä jokiuomassa tapahtunee veden suotautumista täyttökerroksissa alajuoksun suuntaan. Alueen perusmaa on routivaa, tärinän ja veden vaikutuksesta häiriintyvää ja tiiveydeltään vaihtelevaa. Alueen rakennettavuus vaihtelee alueen osien välillä huomattavasti. Alueen maankäytön suunnittelussa tulee huomioida mm. luontaiset pohjasuhteet, Tourujoen rantatöyräiden riittämätön stabiliteetti, alueella suoritetut massansiirrot, vanha rakennuskanta ja joen taipumus ajansaatossa siirtää uomaansa. Alue soveltuu pohjasuhteiltaan pääosaltaan hyvin talonrakentamiseen. Alueen rakentamisen suunnittelussa tulee kuitenkin huomioida Tourujoen reunan riittämätön stabiliteetti, maan pintakerroksen suuressa osassa aluetta muodostavat vanhat sekalaiset täytöt ja olevat rakennukset/rakenteet. Myös alueella olevat ympäristöriskit tulee huomioida. Ympäristötekniset tutkimukset/ kunnostukset on suositeltavaa suorittaa ennen varsinaista rakentamista. Merkittävää talonrakentamista ei tule ulottaa lähelle nykyistä Tourujokea etenkään alueella missä jokiuoma on syvässä jyrkkäpiirteisessä uomassa. Stabiliteetiltaan riittämättömän alueen alustava raja on esitetty rakennettavuuskartassa. Rakennettavuusalueiden rajat tarkentuvat täydentävien tutkimusten yhteydessä Alueen pohjoisosassa yksityisen omistamalla maalla tehtiin maaperäselvitys v Sen mukaan: Alueen etelä- ja lounaisosa viettää kohti vanhaa tehdasaluetta. Alueen pohjois-puolella sijaitseva Vapaaherrantie on leikkauksessa ko. tontin kohdalla. Pohjoisrajalla maanpinta on luonnollisessa tasossa ylimmillään tasolla n.102, josta se laskee nykyiselle täyttöalueelle, ollen pääosin tasossa n. 95. Alueen itäosan täyttöalueella, Kympinkadun puolella maanpinta on tasolla n. 98,5 99. Alueen länsiosa laskee kohti vanhaa jokiuomaa ollen tasolla n. 95. Suurimmalla osalla tutkimusaluetta nykyinen maanpinta on täyttöä. Täytön paksuus ulottuu vanhan jokiuoman kohdalla vähintään 5 m syvyyteen. Täytön alapinta ulottuu pääosin tasoon 90 tai hieman sen alapuolelle. Täyttö on rakennettu pitkän ajan kuluessa ja viimeisimmät osat siitä on tehty 2000 luvun alussa. Täytemaa on suunnittelemattomasti rakennettua ja saattaa sisältää myös eloperäisiä aineksia tai sekalaisitakin materiaalia eikä sen laatua pysty luotettavasti varmistamaan kuin laaja-alaisin koekuopin. Pohjaveden pinnan tason mittaamista varten asennettiin 2 pohjavesiputkea. Tutkimuspisteessä10 vesipinta oli tasolla (N2000) ja tutkimuspisteeseen 6 asennetusta pohjavesiputkesta havaittiin vesipinta tasolla +90,57 (N2000). Alueen pohjoisosasta pieni kaistale kanavan kohdalta kuuluu Taulumäen pohjavesialueeseen.

24 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 24 Maaperän pilaantuneisuus Alueelta on tehty Kankaan paperitehtaan maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuusselvitys Ramboll/Harri Görman Kohteessa on havaittu ylempien ohjearvojen ylityksiä, jotka edellyttävät maaperän kunnostamista. Alueella ei ole kuitenkaan havaittu merkittäviä pitoisuuksia helposti kulkeutuvia yhdisteitä, jonka johdosta kunnostuksilla ei ole välitöntä kiirettä. Tätä tukee pohjavesiputkista tehdyt havainnot. Havaittujen pilaantumien kunnostustarve ja tavoitepitoisuudet voidaan tarvittaessa arvioida ns. kohdekohtaisella riskinarvioinnilla. Mikäli alueen maankäyttö muuttuu, tulee arviointi suorittaa uudestaan. Lisäksi on huomioitava, että kynnysarvopitoisuudet ylittävillä maaaineksilla voi olla käyttörajoituksia, vaikka pitoisuudet eivät edellyttäisi alueen puhdistamista. Alemmat ohjearvot ylittävät maa-ainekset luokitellaan pilaantuneiksi ja kaivettuna ne ovat jätettä, joka on toimitettava asianmukaiseen käsittelylaitokseen. Pohjavesinäytteissä ei ole todettu erityisen merkittäviä haitta-ainepitoisuuksia, eikä pohjavedellä ole siten kunnostustarvetta. Pilaantuneiden maiden kunnostaminen parantaa pohjaveden laatua pitkällä aikavälillä. Kankaan paperitehtaan pilaantuneeksi tunnistetut maa-alueet on esitetty liitteenä olevissa tutkimuspiirroksessa Y1 ja Y2: Selluvaraston länsipuolella olevan tankkauspisteen alueella on mineraaliöljyn keskitisleillä pilaantunutta maata arviolta m3 VPT-rakennuksen korjaamotilojen alapuolella on metalleilla pilaantunutta maata vähintään 200 m3. Pilaantuneen täyttömaan laajuutta ei ole kuitenkaan tehdyillä tutkimuksilla voitu rajata. Mikäli pilaantuneisuus ulottuu koko korjaamon alapuoliseen maakerrokseen, voi pilaantunutta maa-ainesta olla alueella jopa 1000 m3 Turbiinirakennuksen takana oleva öljyllä pilaantunut maa-alueen laajuus on tehtyjen tutkimusten perusteella korkeintaan 100 m3 Hiilimontun alueella on vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen mukaan öljy-yhdisteillä pilaantunutta maata noin 600 m3 3.3 Rakennettu ympäristö Kankaan paperitehdas on rakennettu useassa eri vaiheessa raskaan teollisuuden käyttöön. Alueella sijaitsee vanha ja uusi paperitehdas, joita yhdistää putkimaiset kulkusillat. Ns. Valkoinen talo on vanha toimistorakennus ja se sijaitsee erillään joen töyräällä. Alueella on myös porttirakennus, voimala ja joen toisella rannalla vanha muuntamorakennus. Ailakinkadun varrella on vanha asuinrakennus ja toinen Kympikatu 3:ssa. Vanhan punatiilisen paperitehtaan rakennukset ovat vanhimmilta osiltaan vuodelta Nykyinen keskusvarasto ja puutyöpaja vuosilta ovat ajalta, jolloin tehdas oli riippuvainen sen sivuitse virtaavasta vedestä. Vuosina toteutetut läntisimmät punatiiliset tehdasosat muodostavat klassisia piirteitä omaavan läntisen julkisivun. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös pergamenttiosasto. Uusi paperitehdas sekä uusi voimala on rakennettu 1970-luvulla. Ailakinkadun varrella on asuinkerrostaloja, palvelutalo ja toimistorakennuksia sekä Vapaaherrantien ja Tourulantien varrella liikerakennuksia, jotka ovat osayleiskaava-alueen ulkopuolella. Vesijohtoverkosto Alueella kulkevat vesijohto- ja viemärilinjat Vapaaherrantien varressa ja Ailakinkadun suunnasta. Tehdas on ottanut raakavettä Pupuhuhdan pohjavesialueelta sekä Palokkajärvestä pintavettä. Palokkajärven vedenoton putki sijaitsee Tourujoen pohjalla. Tehdasalueella omassa jätevedenpuhdistamossa puhdistetut vedet on johdettu purkukanaalia pitkin Tourujokeen. Alueella on useita öljynerottimia ja öljynerotuskaivoja.

25 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 25 Sähkölinjat Alueelle tulee 110 kv:n voimalinja idästä vanhan ja uuden paperitehtaan väliselle muuntamokentälle. Tehdasalueen ulkopuolella sijaitsee vanha muuntamoasema, joka tulee säilymään sähkönjakelun käytössä. Sähkö tulee maanpäällisiä johtoja pitkin alueelle. Muuta Alueelle tulee höyryputki Rauhalahden voimalasta. Höyryputki on osittain maanpinnalla. Alueella sijaitseva lämpövoimala ja öljykattilat on poistettu käytöstä Rauhalahden höyryenergian käytön myötä. Alueella on Unibase Oy:n telemasto. Maarakentamisen yhteydessä tulee huomioida, että alue oli toisen maailmansodan aikana lentopommitusten kohteena ja siten räjähtämättömien pommien löytyminen on edelleen mahdollista. 3.4 Maanomistus Suurin osa kaava-alueesta on kaupungin omistuksessa. Alueella maata omistavat myös Jyväskylän energia ja rakennusliike. Maanomistuksesta on erillinen liitekartta. 3.5 Liikennejärjestelyt Kankaan alue sijaitsee liikenteellisesti helposti saavutettavalla alueella, tullaan sitten pohjoisesta tai etelästä, koska valtatie 4 (E75) sivuaa aluetta itäpuolelta. Keskustasta autolla tultaessa voidaan tulla joko Tourulantien kautta Vapaaherrantielle ja edelleen Kympinkadun kautta alueelle tai Taulumäen kautta Kankaankatua pitkin suoraan tehdasalueelle. Tehtaan henkilökunnan pysäköintialueelle on myös suora yhteys Vapaaherrantieltä. Vapaaherrantieltä on yhteys valtatien yli Seppälän alueelle Merasin nimisen kadun kautta. Joukkoliikennereitti kulkee Tourulantietä pitkin, jonka varrella ovat pysäkit. Tehdasalueen raideliikenne on johdettu Vapaaherrantien ja valtatien yli Seppälän alueen kautta edelleen päärautatielinjoille. Tehdasraide on tarkoitus purkaa. Kevyen liikenteen reitit kulkevat Tourulantien, Vapaaherrantien ja Ailakinkadun varrella. Tourujoen yli on kaksi kevyenliikenteen siltaa, joiden kautta on kevyenliikenteen reitit Kinakujan kautta Eskilstunan aukiolle, Tourukadun ja Vapaudenkadun risteykseen sekä Tourujoen rantareitille.

26 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI, KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS Liikennemelu Nykytilanteen liikennemelusta alueella on laadittu selvitys v. 2011, Ramboll / Tiina Kumpula. Selvityksen mukaan päiväajan melutaso 55 db(a) ylittyy Vapaaherrantiestä länteen päin n m:n levyisellä vyöhykkeellä sekä Tourulantien ja Rusokinkadun varrella. Kuva 15. Melualueet nykytilanne, päivä 3.7 Väestö ja työpaikat, sosiaalinen ympäristö Tehdasalueella asui vuoden 2010 lopussa 2 asukasta. Ailakinkadun kerrostaloalueella asui n. 460 henkilöä. Alueella oli työpaikkoja n. 80 kpl. 3.8 Palvelut Alueella ei ole julkisia palveluita. Lähimmät palvelut sijaitsevat Jyväskylän keskusta-alueella kävelymatkan päässä. Lähimmät päiväkodit ovat Tapiolan päiväkoti Kalervonkatu 12 ja Päivärinteen päiväkoti Kansakoulukadun varrella arkkitehti Wivi Lönnin suunnitteleman Puistokoulun vieressä, joka on tarkoitettu 1-6 luokan oppilaille

27 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KANKAAN OSAYLEISKAAVA 2012, SELOSTUSLUONNOS 27 4 SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Osalliset Suunnittelualueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (MRL 62 ). Maanomistajaluettelo on saatavissa Jyväskylän kaupungin kaavoituksesta ja tonttituotannosta. Jyväskylän kaupungin toimialat, osastot ja vastaavat - KRP/yhdyskuntatekniikka - KRP/tonttituotanto - KRP/rakennusvalvonta - KRP/ympäristötoimi - KRP/kaavoitus - Sosiaali- ja terveyspalvelut - Opetuspalvelut - Sivistyspalvelut - Liikuntapalvelut - Jyväskylän Tilapalvelu - Jyväskylän Energia/kaukolämpö - JE Siirto Oy/sähköverkko - JE/ vesiliiketoiminta - Keski-Suomen pelastuslaitos - Muut viranomaiset - Keski-Suomen liitto - Keski-Suomen ELY-keskus - Liikennevirasto - Keski-Suomen museo Muut asianosaiset tahot - Fingrid Verkko Oy - Elisa Oyj - Telia Sonera Finland Oyj - Unibase Oy - Keski-Suomen kauppakamari - Jyväskylän pyöräilyseura ry - Jyväskylän Liikenne Oy - Jyväskylän yrittäjäyhdistykset 4.2 Osallistumismenettelyt Kaava on vireille joulukuussa 2010, jolloin siitä ilmoitettiin erillisellä ilmoituksella Keskisuomalaisessa sekä Jyväskylän tiedotuslehdessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu vuoden 2010 lopulla. Sitä on tämän jälkeen tarkistettu ja käsitelty tarkistuksia sisäisissä palavereissa Sillissä sekä viranomaisneuvottelussa. Aloitusvaiheen tiedotustilaisuus osallisille on pidetty Aalto-salilla. Kaava-aineistoa on esitelty viranomaisneuvottelussa ja maankäyttöryhmässä. Internetissä kaupungin kaavoitussivuilla kerrotaan ajantasaisesti kaavavaiheista ja kaavan etenemisestä.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Keski-Suokylän asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Keski-Suokylän asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Keski-Suokylän asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Riihimäen kaupunki Kaavoituspalvelut 18.5.2009, 18.3.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ...1 2. SUUNNITTELUALUE...1 3.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) KANKAAN OSAYLEISKAAVA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) KANKAAN OSAYLEISKAAVA 1 Jyväskylän kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) KANKAAN OSAYLEISKAAVA Oikeusvaikutteinen Kaavatunnus: y1 034 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä

Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä Kuva: Timo Pylvänäinen Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä Jyväskylän kaupunki Kaavoitus 21.3.2013 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Tehdyt selvitykset...

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) KANKAAN OSAYLEISKAAVA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) KANKAAN OSAYLEISKAAVA 1 Jyväskylän kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) KANKAAN OSAYLEISKAAVA Oikeusvaikutteinen Kaavatunnus: y1 034 02.11.2012; 16.04.2013 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.9.2014 PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA Lähde: http://www.paihola.net/fi/kuvagalleria.html PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.

ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3. ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Kaavan muutosalue ja arvioitu vaikutusalue. 1. OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA

Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA LIITE 1 1 Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA ALUEEN SIJAINTI Kaavoitus 11.12.2008; 12.03.2009, 24.04.2009 SISÄLTÖ: 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Saimaanharjun asemakaavan muutos

Saimaanharjun asemakaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAIPALSAAREN KUNTA Saimaanharjun asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P233-P23333 1 (7) Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 1 2 Suunnittelualueen sijainti...

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos LIITE 1 1 Jyväskylän maalaiskunta Jyväskylän kaupunki xxx-0x-0x-0xx OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos KANAVUOREN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS KANAVUOREN KOULUN ASEMAKAAVA ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe)

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) ALOITE/HAKIJA Asemakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E26192.00 TILAAJA: UURAISTEN KUNTA HIRVASKANKAAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS 27.7.2015 TRYS TRYS MKIR LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

KANKAAN OSAYLEISKAAVA SELOSTUS 02.12.2012 16.04.2013 01.10.2013

KANKAAN OSAYLEISKAAVA SELOSTUS 02.12.2012 16.04.2013 01.10.2013 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS KANKAAN OSAYLEISKAAVA SELOSTUS 02.12.2012 16.04.2013 01.10.2013 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt osayleiskaavan 4.11.2013 oikeusvaikutteisena. Kaava

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Jyväskylän ammattioppilaitos, Viitaniementie 1

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Jyväskylän ammattioppilaitos, Viitaniementie 1 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 33 TONTTIEN 16, 17 JA 18 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Jyväskylän ammattioppilaitos, Viitaniementie 1 KAAVATUNNUS 11:092 KAAVAN

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Käpykolon ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LUONNOSVAIHE

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaava nro 1065 YHDYSTIEN JA MOOTTORITIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT Asemakaava ja tonttijako OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 9.9.2015 Suunnittelun kohde Moottoritien ja Yhdystien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN YLEISKAAVAN 2015 MUUTOS, TEOLLISUUSTIEN JA ALAKORKALONTIEN VARRESSA OLEVAT TYOPAIKKA ALUEET Osallistumis ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Alustava suunnittelualue

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot