Kaiken voi tehdä toisin toteaa SOL palvelut OY, hallituksen puheenjohtaja Liisa Joronen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaiken voi tehdä toisin toteaa SOL palvelut OY, hallituksen puheenjohtaja Liisa Joronen"

Transkriptio

1 Kaiken voi tehdä toisin toteaa SOL palvelut OY, hallituksen puheenjohtaja Liisa Joronen NLP Mielilehti 3/2006 Ihminen on perusluonteeltaan hyvä ja haluaa onnistua. Onnistuminen on mahdollista, jos vain sitä riittävän paljon haluaa. Elämä tarjoaa esteitä, mutta niiden edessä ei pidä taipua kyseenalaistamatta. Mahdollisuuksia on aina enemmän kuin yksi. Kaiken voi tehdä toisin. Kun suunta on selvä, arkielämän esteet ja huonot puolet voi kääntää voitoksi. Näin toteaa SOL Palvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Liisa Joronen. Hänet moni tuntee ja moni häntä ihailee, sillä hän on onnistunut luomaan erittäin kannattavan yrityksen SOL Palvelut OY:n. Liisa Joronen on tehnyt pitkän ja ansiokkaan päivätyön toimitusjohtajana, ja on siitä nyt luopunut, jotta aikaa jäisi enemmän perheelle ja erityisesti lastenlapsille. Vaikka hän ei enää jatkuvasti osallistukaan yrityksen päivittäiseen johtamiseen, hän kuitenkin seuraa tiiviisti yrityksen toimintaa. Eikä vain seuraa vaan myös käy säännöllisesti SOL Palvelut Oy:n toimistotalossa. Hän näyttää olevan pidetty johtaja. Se on helppo aistia niistä kommenteista, joita työntekijät huikkaavat hänelle, kun kuljemme esittelykierroksella ympäri toimistotaloa. Ja millaisen toimiston! Jokaisen uutta toimista suunnittelevan pitäisi tutustua SOLn Sörkän taloon ja ottaa siitä oppia. Asiallisen ankeisiin ja aneemisiin työtiloihin saatettaisiin näin saada ripaus väriä ja leikkimielisyyttä. Tulin toimistoon takakautta, kun en pääovea huomannut. Vaikka tiesin, että tämä toimisto ei aivan tavanomainen ole olinhan lukenut ja nähnyt kuviakin siitä, olin alussa ymmälläni. Tulinko SOLn toimistoon? Kyllä, vakuutti eräs naishenkilö. Mutta missä on toimitusjohtajan huone? Missä hallituksen kokoushuone? Missä eriasteisten johtajien korkeaselkäiset työtuolit? Ja onko tämä nyt sittenkään oikea paikka, kun tämä on näin iloisen värikäs? Mukavan näköisiä katosten alla olevia pöytäryhmiä. Koko tila yhtenäistä ja korkeaa. Kierreportaita pitkin pääsee ylhäällä seinän vieriä kiertävälle sillalle. Sieltä kulkija näkee koko avaran tilan. Keskellä ylhäällä on mukavan näköinen mökki, kuin mummon mökki. Se on todella nimeltään Mökki, ja sitä voidaan varata erilaisiin kokouksiin. Haastatteluhetkemme ajan istumme viihtyisässä Mökissä. Tosin juttua Liisa Joroselta on tullut jo koko toimistokiertomme ajan. Helppo on olla haastattelijana, puhe virtaa vuolaana ilman kysymyksiäkin. Vielä kun olisin pikakirjoittaja tai olisi nauhuri mukana! Yritys muuttuu kun johtajat muuttuvat itse

2 SOL Palvelut OY:n toimisto Vanhalla Talvitiellä Helsingissä on yksi Liisa Jorosen aikaan saannoksista. Hän tosin ei ota kunniaa itselleen vaan sanoo toimiston syntyneen ryhmätyönä. SOL syntyi, kun päätimme Anu Erosen kanssa tehdä asiat toisin, kertoo Liisa Joronen. Päätimme lähteä itsestämme eli muuttua ensin itse. Uskoimme vankasti uuden yrityksen mahdollisuuksiin. Sitten lähdimme kysymään, mitä henkilöstö haluaa tehdä. SOL Palvelut OY:n toimintaidea syntyi niiden vastausten pohjalta. Minulla oli ollut unelma työyhteisöstä, jonka jäsenet olisivat tyytyväisiä itseensä ja työhönsä. Unelmayhteisössäni jäsenet saisivat itse vaikuttaa työhönsä ja asiakassuhteisiinsa. Siellä ei olisi turhia sääntöjä ja määräyksiä, ei turhaa byrokratiaa eikä turhia johtajia häiritsemässä ihmisiä. Työn pitää synnyttää iloa ja tyytyväisyyttä. Tyytyväisyys tulee siitä, että saa jotain aikaan ja onnistuu. Uskon vakaasti, että ihmiset tekevät paremmin työnsä, jos heihin luotetaan ja jos heidän annetaan päättää monista heitä ja heidän työtään koskevista asioista. Liisa Joronen toteaa, että työelämässä hän on toiminut oman näkemyksensä pohjalta. Hänen lempilauseitaan ovat olleet: Anna ihmisille mahdollisuus tehdä hyvää työtä, älä siitä heitä estä laatimalla turhia sääntöjä ja määräyksiä, ylläpitämällä turhaa byrokratiaa ja turhia pomoja. ja Saat mitä palkitset, et sitä mitä vaadit, pyydät tai odotat.ʺ Muu suku oli sitä mieltä, että ei yritystä voida näin johtaa. Suvun epäilykset johtivat Liisan väistämättömään ristiriitaan suvun muiden jäsenten kanssa. Riitojen välttämiseksi Lindström konserni päätettiin jakaa kahteen osaan. Liisa sai siivouspalvelut ja pienen jätepalveluyrityksen, hänen neljä sisarustaan konsernin muut osat. Tämä tapahtui vuoden 1991 lopussa. SOL Palvelut Oy:n juuret juontuvat pitkälle, se on yksi Suomen vanhimmista yrityksistä. Vuonna 1848 C.A. Lindström perusti Helsinkiin nykyisen eduskuntatalon paikalle värjärinverstaan. Värjäystoimintaan liitettiin jo melko varhaisessa vaiheessa kemiallinen pesu. Vuonna 1922 Lindström siirtyi nykyisen omistajasuvun hallintaan, ja toiminnanjohtajaksi tuli Liisa Jorosen isoisä, Johan Roiha. Liisa Jorosen astuessa vuonna 1981toimitusjohtajaksi Lindström yhtiöiden johtoon tuli kolmas sukupolvi. Siivoustoiminnan liittäminen Lindström konserniin vuonna 1975 merkitsi toimialan laajentumista kokonaan uusille urille. Siivous on työvoimavaltainen ala, jossa kaikki työ tehdään ihmisten avulla asiakkaan tiloissa. Lindström konserni siis jaettiin vuonna Puolikkaalle piti ensin löytää nimi. Saimme omalta henkilöstöltämme 1200 nimiehdotusta, joista valitsimme SOL nimen kuvaamaan aurinkoa, lämpöä ja positiivisuutta. Keltainen väri kuvaa samojen asioiden lisäksi rohkeutta ja luovuutta. Niin meistä tuli SOL Siivouspalvelu Oy ja myöhemmin kun konserniin oli tullut muitakin palvelutoimintoja SOL Palvelut Oy.

3 Miksi ja miksi ei? Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin onnistua. Enkä sitä kyllä epäillytkään. Yritykselle piti nyt löytää toimitilat ja luoda sitten johtamisjärjestelmä. Toimitilaksi löysimme konkurssiin menneen entisen valokuvastudion. Perustimme suunnitteluryhmän, jonka tehtävä oli muuntaa valokuvastudion tilat työtilaksemme. Tässä ryhmässä kysyimme paljon miksi kysymyksiä. Miksi toimiston pitää näyttää toimistolta? Miksi jokaisella pitää olla oma huone? Oma työpöytä? Miksi kaikkien pitää tulla töihin kello 8? Kuka on sanonut, että nälkä pitää olla kello 12? Jos arkkitehti tai remonttia toteuttava insinööri sanoo, että ei näin voi tehdä, on hyvä kysyä miksi ei. Se on minun lempikysymyksiäni. Herranpelossa ihmiset hyväksyvät liian helposti vastauksia, jotka eivät perustu mihinkään tosiasiaan. Kun sinnikkäästi kysyy miksi ei, ontot perustelut kaatuvat ja ovi mahdottomuuksista mahdollisuuksiin avautuu. Luovat ratkaisut löytyvät usein juuri epäilyn ja kyseenalaistamien kautta Tästä hyvä esimerkki on kääntyvä kirjahylly. Esitin puusepälle toiveeni kääntyvästä kirjahyllystä, jonka oli nähnyt englantilasista elokuvista. Puuseppä sanoi, että ei sellaista voi tehdä. Kysyin: Miksi ei? Kaikki voidaan tehdä. Ja niin kodissani on nyt kirjahylly, joka kääntyy ideaa Ihmisen aistit toimivat kaiken aikaa. Hän näkee, vaikka ei tietoisesti katsoisikaan ja kuulee, vaikka ei kuuntelisi. Ympäristön kauneus ja viihtyisyys vaikuttaa ihmiseen myönteisesti, vaikka hän ei itse esteetikoksi tunnustautuisikaan. Työtilojen viihtyisyydellä ja kauneudella on siis merkitystä. SOLn Palvelut OY:n toimistossa tämä on otettu huomioon. Tila saa satunnaisen kävijänkin hetkessä hyvälle mielelle. Suunnitteluryhmä kokosi yhteensä 1146 ideaa! Ideat kirjoitettiin fläppitauluille, jotta saatiin ujoimmatkin mukaan. Niitä sitten yhdessä katseltiin ja niistä keskusteltiin. Ideoiden pohjalta syntyi SOL City. Tilan tarkoitus on tuoda hyvää mieltä ja myönteisyyttä. Se viestii myös selkeästi sen, että kaiken voi tehdä toisin. Ei pidä jäädä totunnaiseen ja valmiisiin pakettiratkaisuihin. Meidän toimistossa kenelläkään ei ole omaa pöytää eikä huonetta. Toimistossa työskentelevä panee kannettavansa ja kännykkänsä sille pöydälle, joka on vapaana. Kaikki tieto arkistoidaan sähköisessä muodossa. Ei ole myöskään kellokortteja, ei pomoja eikä sihteereitä. Jokainen hoitaa kaiken itse. Myös sijaisjärjestelyt. Aloin miettiä, minkä ihmeen takia työn pitäisi olla erilaista kuin elämä kotona. Eihän kotonakaan ole ulkopuolista henkilöä, joka hoitaisi kukkien

4 kastelijasijaisen loma ajaksi, vaan sen tekee joku niistä ihmisistä, jotka siellä asuvat. Niin on myös meillä töissä. Jokainen hoitaa sijaisjärjestelynsä itse. Jokainen hoitaa itse myös esimerkiksi matkajärjestelynsä. Minullakaan ei ollut sihteeriä, joka olisi matkat tilannut. Kännykkä on se, mitä tilaukseen tarvitaan, ei sihteereitä. Meillä ei ole työntekijöille niskaan hengittäjiä eikä kontrollia. Jokaisella on ainoastaan omat mitattavat tavoitteensa, ja niiden saavuttamisesta hän on itse vastuussa. Korostamme, että jokaisella on itse vastuu itsestään. Yrityksen johdon täytyy olla koko ajan esimerkkinä henkilöstölle. Sen ei tule hakea erityisoikeuksia itselleen. Minulla ei ole omaa parkkipaikkaa pääoven vieressä. Jätän auton sinne, missä tilaa on. Olemme muutenkin tasa arvoisia, johtajilla ei ole oikeus etuilla ei parkkipaikkojen eikä työterveyspalvelujenkaan suhteen. Ei edes ruokajonossa. Tämän sain konkreettisesti kokea kerran torstain soppajonossa. Meillä on täällä torstaisin ilmainen keittolounas. Jokainen saa syödä ilmaiseksi, ja silloin meillä onkin usein paljon porukkaa talossa. Kerran yritin kiilata eteen yhden vieraani kanssa. Silloin jonosta kuului: Eipäs Liisa etuilla! Menin kiltisti jonon hännille. Eihän minulla ollut oikeutta etuilla. Itsehän olen sen niin useasti sanonut, että johdon täytyy koko ajan olla esimerkkinä. Villi vastavirtaan uija Liisa Joronen on ollut hyvin energinen ja aikaan saapa jo pienestä pitäen. Olen ollut villi ja vastavirtaan uija koko ikäni. Lapsena ja nuorena olin myös hyvin mustavalkoinen, joko pidin asioista tai en. Näytin mieltymykseni selvästi. Menin kouluun kuuden vuoden ikäisenä. Koulu oli mielestäni hauskaa ja olin hyvin aktiivinen varsinkin kaveritoiminnasta. Minulla oli paljon ystäviä. Myös kouluaineiden suhteen olin aktiivinen, mutta valikoiden. Sain joko kymppejä tai nollia! Kävin Kauppakorkean ja aioin jatkaa perhefirmassamme. Olin jo pienenä päättänyt, että minusta tulee Lindströmin toimitusjohtaja. Toinen unelmani oli tulla ison maatilan emännäksi. Se unelma sitten jäi kauppakorkean aikana. Se on nyt uudelleen aktivoitunut, kun olen hankkinut tilan Ranskasta. Ehkä jonain päivänä vielä kävelen tiluksillani viinitilan emäntänä. Kauppakorkean jälkeen halusin tehdä uraa ja menin muualle töihin. Perhefirmaan palasin vuonna Myös yrityksen suhteen on ollut vastavirtaan uija. Kaikki eivät ole uskoneet, että onnistun. Minulle sanottiin, että jos riisut tavanomaiset työelämän vallanmerkit, ei kukaan järkevä ihminen pysy töissä yrityksessäsi. Myös toimistoa on pidetty kylähullun ratkaisuna ja ennusteltu, että ihmiset eivät siellä viihtyisi. Epäilijät ovat olleet väärässä. Yritys menestyy ja henkilöstö viihtyy. Ihminen kaipaa mielekästä työtä ja sitä, että hän voi tehdä päätöksiä oman välittömän työnsä suhteen, ei niinkään vallan merkkejä.

5 Jos johtajilla on erityisetuuksia, niitä haluavat muutkin. Jos johtajan pitää pönkittää omaa asemaansa kulmakamarilla ja korkeaselkäisellä nahkatuolilla, henkilöstökin haluaa erilaisia vallan merkkejä. Meidän yrityksessä johtajat elävät niin kuin puhuvat tasaarvoisesti henkilöstön kanssa. Ihmiset haluavat tehdä työtä tässä toimistossa, vaikka välillä on ahdasta ja vapaata pöydän kulmaa ei tahdo löytyä. Kuvaavaa on, että kukaan ei mielellään haluaisi siirtyä uuteen toimitilaamme, vaan työskentelee mieluummin täällä vaikka ahtaamminkin. Intuitiolla päätöksiin Ihminen haluaa onnistua, siitä olen täysin varma. Jokainen haluaa kokea työniloa. Jokainen haluaa olla vapaa ja päättää omista asioistaan. Itse teen päätöksiä hyvin nopeasti ja monesti hyvin intuitiivisesti. Intuitio on minulle hyvin fyysinen kokemus. Näen asian mielessäni etukäteen. Kun sitten päätän, en enää haikaile toisten ratkaisujen perään. Elän sitten päätökseni mukaan, teen siitä parhaan mahdollisen ja rakennan tulevaisuuden sen mukaan. Käännän arkielämän huonot puolet voitoksi. Uskon ja tiedän kokemuksesta, että ennusteilla on itseään toteuttava ominaisuus. Tilaisuuksiin pitää tarttua silloin, kun ne ovat käsillä. Tilaisuuksilla on oma kestoaikansa ja sitten ne menevät ohi. Ja saattaa olla, että jokin mahdollisuus esiintyy vain kerran elämän aikana. Jos siihen ei silloin tartu, se on iäksi mennyt. Onko minulla vielä unelmia? Kyllä on. Haluaisin tehdä jotain suurta maailman hyvinvoinnin eteen. Maailma ja ihmiskunta eivät voi hyvin ja sen eteen tulee tehdä pian jotain. Mitä se tarkkaan ottaen minun kohdalla on, sitä en vielä osaa sanoa. Minulla on myös unelmia lasteni ja lastenlasteni suhteen. Minulla on kolme lasta ja kahdeksan lapsenlasta. Heidän kanssaan haluan viettää tulevaisuudessa paljon aikaa Ranskan tilallani. Seija Mauro

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Juhlapuheissa toitotetaan itseohjautuvuutta - kysyttäessä suomalainen työelämä

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen häiriökäyttäytymistä ehkäisemään Huomio pitää kohdistaa kasvatukseen, nuorten heitteillejättöön, rajojen asettamiseen, koveneviin arvoihin, ydinperheiden pirstoutumiseen,

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Hurja remontti Sarjan idea Onnellisten valittujen talo remontoidaan oikeitten ammattilaisten avulla. Oman osansa suunnittelusta saavat sisätilojen lisäksi julkisivu ja pihakin. kommentit Pettymys :( Kirjoittanut:

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Fasilitointi. Ryhmäprosessien kehittäminen. Akseli Huhtanen Pertti Huhtanen Lähde: Grape People Oy

Fasilitointi. Ryhmäprosessien kehittäminen. Akseli Huhtanen Pertti Huhtanen Lähde: Grape People Oy Fasilitointi Ryhmäprosessien kehittäminen Akseli Huhtanen Pertti Huhtanen Lähde: Grape People Oy Sukupolvet 1: Hierarkia 2: Tiimit 3: Verkostot Pomo Tiimin vetäjä Valmentaja Verkostonhoitaja Autoritäärinen

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Created By : marjaliisa page 1 of 7

Created By : marjaliisa   page 1 of 7 Kerro jostakin, mitä rakastat. Kerro jostakin, mitä vihaat. Kerro jostakin, mistä todella välität. Kerro jostakusta, josta et pidä. Kerro unesta, jonka näit viime aikoina. Kerro jostakin päämäärästäsi.

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot