HÄMEENLINNAN KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA 2035

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENLINNAN KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA 2035"

Transkriptio

1 Maankäytön suunnittelu Dnro: 4739/2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HÄMEENLINNAN KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA 2035 Suunnittelualueen rajaus punaisella. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää Hämeenlinnan kantakaupungin alueen. Alue rajautuu Hattulan ja Janakkalan kuntiin sekä Rengon ja Hauhon kaupunginosiin. NYKYTILANNE Hauho, Hämeenlinna, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos yhdistyivät Hämeenlinnan kaupungiksi. Suurimpien maankäytön muutospaineiden nähdään jatkossakin kohdistuvan Kanta-Hämeenlinnan alueelle. Hämeenlinna sijaitsee Suomen kasvukäytävällä, jolle sijoittuu kolmasosa koko maan väestöstä ja lähes 40 prosenttia työpaikoista sekä valtakunnan tuotannosta. Kasvukäytävillä nähdään olevan merkittävä potentiaali kehittämisvyöhykkeiden taloudelliselle kasvulle ja kestävän aluerakenteen edistämiselle. Kantakaupungin rakenne on tiivis. Kantakaupungin alueella asuu 74 % (50 500) Hämeenlinnan asukkaista ja hieman yli puolet koko seutukunnan asukkaista. Kaupunkimainen rakentaminen keskittyy pääasiassa seutukeskuksena toimivan keskustan alueelle.

2 2 Hämeenlinnan asukasluku on kasvanut välisenä aikana keskimäärin 372 asukkaalla vuosittain. Väestöennusteen mukaan väkiluku tulee vuosina kasvamaan noin 420 hengellä vuosittain. Näistä suurin osa muuttaa kantakaupungin alueelle samalla, kun kaupungin sisäinen muutto suuntautuu kohti keskustaa. Hämeenlinnan yleiskaavatilanne on nykyisin hajanainen. Kaupunkirakenteen kehittämistä ja kaavoitusta on ohjattu maankäytön strategialla sekä muutosalueille tehdyillä erillisillä yleiskaavoilla. Kantakaupungin yleiskaavassa määritetään alueen yhdyskunatarakenne ja maankäyttö periaatteellisella tasolla. Näihin kuuluu mm. palveluverkko, uudet rakentamisen alueet, muuttuvat alueet, liikenneverkko, viher- ja virkistysverkosto sekä energia-, vesi- ja jätehuolto. Viime vuosina Hämeenlinnassa on tullut esiin erityisesti liikenteen, palveluverkkorakenteen ja kaupan kysymykset, joihin tässä yleiskaavatyössä keskitytään erityisesti. Koko kantakaupungin yleiskaavassa yhdistetään vuosien saatossa tehdyt osayleiskaavat, jolloin niiden vaikutuksia voidaan selvittää aiempaa hallitummin. Tavoitteena on myös eri hankkeiden vaiheistuksen selvittäminen. Tärkeimmät tämän työn rinnalla etenevät osayleiskaavahankkeet ovat Engelinranta ja Sampo-Alajärvi sekä Painokangas-Karanoja, jonka osayleiskaava on jo osittain oikeusvaikutteinen. Näiden hankkeiden ratkaisut ovat linjassa tämän yleiskaavatyön suunnittelun ja tavoitteiden kanssa. Myös jatkossa on tarpeen jatkaa monien hankkeiden maankäytön suunnittelua tätä strategista yleiskaavaa tarkemmilla yleiskaavoilla. YLEISKAAVAAN VAIKUTTAVIA LÄHTÖKOHTIA JA SUUNNITELMIA Yleiskaavan keskeisimpiä lähtökohtia ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL), valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) sekä maakuntakaavojen ja -suunnitelman sisältö. Nämä ylemmän tason ohjeet muodostavat perustan yleiskaavan sisällölle. Kantakaupungin yleiskaavayhdistelmä vuodelta Kaava koostuu mennessä hyväksytyistä ja vahvistetuista yleis- ja osayleiskaavoista.

3 3 Maankäyttö- ja rakennuslaki Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yleiskaavan tarkoituksena on kunnan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on hyvän elinympäristön luominen sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen edistäminen. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Vuonna 2009 voimaan tulleissa tarkistetuissa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa on painotettu erityisesti yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, hyviä julkisia liikenneyhteyksiä, kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä, yhdyskuntien ja elinympäristöjen ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä, energiakysymyksiä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista. Terveelliselle ja turvalliselle kaupunkiympäristölle tulee luoda edellytykset. Alueidenkäytön suunnittelulla on huolehdittava, että asunto- ja työpaikkarakentamiseen on tarjolla riittävästi tonttimaata ja että huomattavia asuin-, työpaikka- tai palvelutoimintojen alueita ei sijoiteta irralleen olemassa olevasta rakenteesta. Lisätietoa tavoitteista löytyy osoitteesta: Maakuntakaavoitus Kanta-Hämeen maakuntakaava on vahvistettu valtioneuvostossa Kaava on saanut lainvoiman Korkeimman Hallintooikeuden päätöksellä Ympäristöministeriö on vahvistanut Kanta- Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan, joka keskittyy alue- ja yhdyskuntarakenteen, asumisen ja elinkeinotoimintojen sekä liikennejärjestelmän ja teknisen huollon palvelujen kehittämiseen. Kaava täydentää vuonna 2006 vahvistettua kokonaismaakuntakaavaa. Vireillä olevassa 2. vaihemaakuntakaavassa keskitytään erityisesti liikenteen ja luonnonvarojen aihealueisiin. Kaava oli nähtävillä Maakuntakaava ja vaihemaakuntakaavat vahvistuttuaan toimivat ohjeena laadittaessa yleiskaavaa ja osaltaan myös niiden laatimisen aikana. Yleiskaavoitus Suunnittelualueella on voimassa eri-ikäisiä oikeusvaikutteisia ja oikeusvaikutuksettomia yleis- ja yleiskaavoja. Edellisellä sivulla on kantakaupungin yleiskaavayhdistelmä vuodelta Luettelo yleiskaavatilanteesta on liitteessä 1. Asemakaavoitus Suunnittelualueeseen kuuluva Hämeenlinnan keskustaajama on pääosin asemakaavoitettu. Asemakaavoitettu alue kasvaa reunaalueiltaan kaupungin kasvun myötä. Muita lähtökohtia Yleiskaavatyön kannalta tärkeitä paikallisia strategisia lähtökohtia muodostavat Hämeenlinnan kaupunkistrategia , Maankäytön suunnittelun linjaukset 2014, Asuntoohjelma 2014, Elinvoimaohjelma , Kestävä elämäntapa-ohjelma , Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan yhteinen rakennemalli, Hämeenlinnan seudullinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, Keskustavisio, sekä muut valmiit ja tekeillä olevat politiikkaohjelmat. Kantakaupungin yleiskaava toteuttaa kaupungin strategiaa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (2009) Ohjaa maakuntakaavan, yleiskaavan ja asemakaavan laadintaa Kanta-Hämeen maakuntakaava (2006) ja vaihemaakuntakaavat Ohjaa yleiskaavan ja osayleiskaavan laadintaa Uusi kantakaupungin osayleiskaava Ohjaa tulevia asemakaavan muutoksia Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, Kanta-Hämeen maakuntakaava ja sen päivitykset ohjaavat kantakaupungin uuden yleiskaavan laadintaa. Uusi yleiskaava tulee ohjaamaan asemakaavoitusta saatuaan lainvoiman.

4 4 ALUETTA KOSKEVAT SELVITYKSET Suunnittelualueelle on tehty useita kaavan sisältöön vaikuttavia suunnitelmia ja selvityksiä. Tehdyt ja tekeillä olevat selvitykset ja suunnitelmat on lueteltu liitteessä 2. Yleiskaavaprosessin aikana saattaa näiden lisäksi nousta esiin myös muita selvitystarpeita. SUUNNITTELUN TAVOITTEET Kantakaupungin yleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Päätavoitteena on seutukeskuksen, kantakaupungin ja sitä kautta koko Hämeenlinnan elinvoimaisuuden vahvistaminen. Kaavan tavoitteena on lisäksi: vahvistaa ja hyödyntää Suomen kasvukäytävää kehittää alueen liikennejärjestelmää tukemaan kaupungin kasvua turvaamalla hyvät ajoneuvoliikenneyhteydet sekä parantamalla joukkoliikenteen, polkupyöräilyn ja jalankulun mahdollisuuksia parantaa kantakaupungin palveluverkkoa vahvistaa keskustan elinvoimaisuutta laajentamalla keskustaksi miellettävää aluetta sekä selkeyttää kaupan rakennetta keskustassa ja sen tuntumassa olemassa olevan yhdyskuntarakenteen tiivistäminen sekä muuttuvien alueiden osoittaminen uuteen käyttöön kaupunkirakenteen hallittu laajentaminen tärkeimpien virkistysreittien osoittaminen ja niiden kytkeminen toisiinsa, kansallisen kaupunkipuisto ja sen laajentaminen eri hankkeiden tarkoituksenmukainen ajoittaminen. Yleiskaavassa keskitytään erityisesti liikenteeseen sekä kaupallisiin ja muihin palveluihin. Yleiskaava on tarkoitus toteuttaa jatkuvapäivitteisenä siten, että seuraava yleiskaavatyö aloitetaan välittömästi tämän yleiskaavan valmistuttua ja siinä keskitytään tarkemmin niihin aihealueisiin, jotka tuolloin katsotaan keskeisimmiksi. Yleiskaavassa on tavoitteena koota yhdeksi kokonaisuudeksi vuosien varrella erilaisilla strategioilla ja linjauksilla ohjatut kaupunkirakenteen muutokset sekä eri muutosalueille tehdyt yleiskaavat. Tavoitteena on mahdollistaa maankäytön kokonaisuuden hallinta tulevan asemakaavoituksen pohjaksi. ALOITE Kaavan laatiminen on käynnistetty Hämeenlinnan kaupungin aloitteesta. Kaava on tullut vireille vuoden 2014 Kaavoituskatsauksessa. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Suunnittelun yhteydessä arvioidaan toteuttamisen merkittäviä välittömiä ja välillisiä vaikutuksia: yhdyskuntarakenteeseen liikenteeseen palveluihin ja palveluverkkoon elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin kulttuuriperintöön ja maisemaan luontoon ja luonnonvaroihin virkistykseen ihmisten elinoloihin, terveyteen, turvallisuuteen ja sosiaalisiin oloihin ilmastonmuutoksen hallintaan ja energiansäästöön yhdyskuntatalouteen Vaikutusten arvioinnit pohjautuvat olemassa oleviin ja sekä kaavaprosessin kuluessa laadittaviin selvityksiin. Arvioinnin tekee maankäytön suunnittelu tai maankäytön suunnittelun tilaama konsultti yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Myös osallisilla ja muilla asiantuntijoilla on mahdollisuus arvioida kaavan vaikutuksia kaikissa kaavan vaiheissa. Arviointien vaikutusalue vaihtelee riippuen tarkasteltavista vaikutuksista. Hankkeen yhteydessä tehdään myös arvio kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tulevasta kehityksestä Urban Zone III-hankkeen yhteydessä. KETKÄ OVAT OSALLISIA Osallisia ovat MRL 62 :n mukaan alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen työntekoon tai muihin oloihin yleiskaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta.

5 5 Alueen suunnittelussa osallisia ovat: Suunnittelualueen ja lähialueen maanomistajat, asukasyhdistykset, asukkaat ja yritykset Kaupungin viranomaistahot ja hallintokunnat - Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut: joukkoliikennekoordinaattori yhdyskuntarakenteen palvelut - Viranomaispalvelut: ympäristöviranomainen rakennusvalvonta - Lapset, nuoret ja elämänlaatu tiimi - Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen sekä ikäihmiset -tiimi - Palo- ja pelastustoimi sekä muut kaupungin asiantuntijatahot Viranomaiset - Hämeen ELY-keskus - Uudenmaan ELY-keskus (liikenne) - Liikennevirasto - Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi - Museovirasto - Hämeen liitto - Puolustusvoimat Naapurikunnat - Hattulan ja Janakkalan kunta - Akaan ja Valkeakosken kaupungit sekä Asikkalan, Hausjärven, Hämeenkosken, Lopen, Padasjoen, Pälkäneen, Tammelan ja Urjalan kunta Kunnallisteknisten verkostojen haltijat - Elenia Lämpö Oy ja Elenia Verkko Oy - Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy - Sonera Oyj, Elisa Oyj, DNA Oy sekä muut teleoperaattorit - Gasum Oy Muut asianosaiset VALMISTELUN ETENEMINEN JA OSALLISTUMINEN Aloitusvaihe Kantakaupungin yleiskaava tuli vireille vuoden 2014 kaavoituskatsauksessa, joka kuulutettiin Vuoden 2014 aikana on laadittu erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia. Kaupunginvaltuusto hyväksyi maankäytön linjaukset Maankäytön linjaukset muodostavat yleiskaavatyön lähtökohdat. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma esiteltiin yhdyskuntalautakunnalle , jolloin lautakunta päätti asettaa sen nähtäville. Kaavan tavoitteita sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa esitellään yleisötilaisuudessa alkuvuodesta Luonnosvaihe (valmisteluvaihe) Yleiskaavaluonnosta varten pidetään kaksi avointa työpajaa keväällä 2015 sekä toteutetaan asukaskysely. Työpajojen, palautteen ja muun aineiston pohjalta valmistellaan yleiskaavaluonnos loppuvuodesta Yleiskaavaluonnos on nähtävillä (laatimisvaiheen kuuleminen) alkuvuodesta Viranomais- ja muu asiantuntijayhteistyö jär Aloitusvaihe Kaavoituskatsaus Työohjelman laadinta Taustaselvityksiä Lähtötietojen kerääminen OAS nähtävillä Mielipiteet Infotilaisuus Työpajat Asukaskyselyt Luonnosvaihe valmisteluvaihe Yhdyskuntalautakunta päättää 1. viranomaisneuvottelu Kaavaluonnos nähtävillä Mielipiteet Infotilaisuus Työpajoja 2. viranomaisneuvottelu Ehdotusvaihe Ehdotus nähtävillä Infotilaisuus Muistutukset 3. viranomaisneuvottelu Kaupunginhallitus käsittelee Kaupunginvaltuusto hyväksyy Yleiskaavan eteneminen ja valmisteluun osallistuminen.

6 6 jestetään erillisin neuvotteluin. Viranomaisilta, kaupungin hallintokunnilta ja verkostojen haltijoilta pyydetään lausunnot. Ehdotusvaihe Luonnosvaiheessa saadun palautteen, tarkentuneiden tavoitteiden, selvitysten sekä reunaehtojen pohjalta laaditaan yleiskaavaehdotus. Tavoitteena on että yhdyskuntalautakunta käsittelee yleiskaavaehdotuksen loppuvuodesta Hyväksyminen Kaavaehdotus pyritään saamaan hyväksyntäkäsittelyyn vuoden 2017 alkupuolella. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. MISTÄ SAA TIETOA Yleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta sekä asukastilaisuudesta ilmoitetaan lehtiilmoituksilla sekä kaupungin internetsivuilla. Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään saadun palautteen pohjalta tarvittaessa. Merkittävistä muutoksista tiedotetaan osallisille kaavan nähtävillä olojen yhteydessä. Yleiskaavan www-sivut ovat osoitteessa: Kaavaa valmistelee yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki puh tilaajapäällikkö Leena Roppola Puh Hämeenlinnan kaupunki maankäytön suunnittelu PL 84 (Raatihuoneenkatu 9, 4. krs) Hämeenlinna Näkymä Linnanpuistoon. Kuvalähde: Kehittämiskeskus Oy Hämeen kuvapankki.

7 7 LIITE 1 KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVATILANNE JA MERKITTÄVIMMÄT KAAVAHANKKEET Lainvoimaiset yleiskaavat, yleiskaavan muutokset ja osayleiskaavat, oikeusvaikutteiset merkitty erikseen Hämeenlinnan yleiskaava 1983 (kv ) Harvialan ja Käikälän alueiden osayleiskaava (kv ) Hattelmalan ja Miemalan alueiden osayleiskaava (YM ) Keskustan osayleiskaava (LH ) Painokankaan osayleiskaava (LH ) Kirstulan, Viisarin ja Vuorentaan alueiden osayleiskaava (LH ) Hattelmalan järven ja harjun osayleiskaava (YK ) Katumajärven itäpuolen osayleiskaava (HO ), oikeusvaikutteinen Katumajärven itäpuolen osayleiskaavan muutos (kv ), oikeusvaikutteinen Tekeillä olevat osayleiskaavat: Sampo-Alajärven osayleiskaava, oikeusvaikutteinen Painokankaan-Karanojan osayleiskaava, osittain lainvoimainen , oikeusvaikutteinen Engelinrannan osayleiskaava, oikeusvaikutteinen Tekeillä olevat merkittävät asemakaavahankkeet: Asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos Suosaaren asemakaava ja asemakaavan muutos Hätilän asemakaavan muutos / suojelukaava HAMK Myllymäen asemakaavan muutos Suomen kasarmien asemakaavan muutos Siirin alueen asemakaavat

8 8 LIITE 2 HÄMEENLINNAN KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVAN SELVITYKSIÄ Maankäytön suunnittelun tekemät tai teettämät selvitykset, punaisella on merkitty keskeneräiset tai valmistelun aikana tehtävät selvitykset Visiot ja linjaukset Maankäytön suunnittelun linjaukset Hämeenlinnan kaupunki, maankäytön suunnittelu (yhdyskuntalautakunta (yhla) , kaupunginvaltuusto (kv) ). Keskustavisio. Hämeenlinnan kaupunki, maankäytön suunnittelu (kv ). Pyöräilystrategia. Rakennemallit Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan yhteinen rakennemalli. Pöyry Oy Kaupunkirakenteen kehittämisen strategiset linjaukset (kehityskuva) Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinna Asumiskaupunki. Hämeenlinnan kaupunki Yhdyskuntakustannusten vertailuselvitys. Mitoitusselvitys. Arvio kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tulevasta kehityksestä (Urban Zone III). Kaupalliset selvitykset Hämeenlinna Kaupallinen selvitys ja vähittäiskaupan rakenne. Santasalo Hämeenlinnan kantakaupungin kaupan selvityksen päivitys. Liikenneselvitykset Hämeenlinnan keskustan liikennesuunnitelma. Hämeenlinnan kaupunki (kv ). Hämeenlinnan liikenneverkkoselvitys. Sito Oy Hämeenlinnan seudullinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Ramboll Oy Hämeenlinnan liikenneverkkoselvityksen päivitys. Pyöräilyn runkoverkkoselvitys ja laatukäytävien toteutus. Pysäköintiselvitys. Melu- ja tärinäselvitykset, pilaantuneiden maiden selvitykset Kantakaupungin melu- ja tärinäselvitys. Pilaantuneiden maiden selvitysten kokoaminen. Maisemaselvitykset ja historialliset selvitykset Hämeenlinnan rakennushistoriallinen selvitys, Kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen keskustassa ja Keinusaaressa Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Kyliä ja kortteleita, Hämeenlinnan ja Hattulan rakennuskulttuuriselvitys. Hattulan kunta ja Hämeenlinnan kaupunki. Putkonen ja Ivars Täydennysrakentamisen selvitys. Luontoselvitykset Luontoselvitysten kokoaminen, merkittävät luontokohteet.

9 9 Muut yleiskaavatyötä palvelevat suunnitelmat ja selvitykset Strategiat ja ohjelmat Hämeenlinnan kaupunkistrategia (kv ). Asunto-ohjelma (kv ). Kestävä elämäntapaohjelma (kv ). Elinvoimaohjelma EVO (kv ). Maaseutuohjelma 2015.(kv ). Alueelliset väestöprojektiot Kaupunkitutkimus TA Oy Suomen kasvukäytävä. Palveluverkko Palvelu- ja hankintaohjelma PALHA (kv ). Eri toimialojen palveluverkkosuunnitelmat ja selvitykset: o Lasten ja nuorten palvelut. o Ikäihmisten palvelut. o Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen palvelut. o Elämänlaadun palvelut. Liikenne Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Hämeen liitto Valtatien 10 kehittäminen välillä Hattelmala (vt 3) Vel.si, Hämeenlinna, Aluevaraussuunnitelma. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Raportteja 28/ Älykäs arki älykkäässä kaupungissa esiselvitys. Linnan kehitys Oy Ympäröivän maankäytön kytkeminen moottoritien liikennekäytävään. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 27/ Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen - Kaikki kuljetusmuodot kattava selvitys. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 31/2011. (Selvityksen päivitys kesken). Ekoliitu kestävän liikkumisen suunnitelma. Uudenmaan ELY-keskus / Strafica Oy / Linea Konsultit Oy sen_liikkumisen_suunnitelma_ekoliitu.pdf Hämeen seudun lisäraiteet tilantarvetarkastelu, esiselvitys. Pöyry enlinna.pdf Maankäytön, asumisen ja liikenteen kehityskuva 2030, Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala Joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma. Yhdyskuntatekniikka Jutila, Heli: Hämeenlinnan hulevesitulvariskien alustava arviointi. Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 18. Hämeenlinnan kaupunki (kv ).

10 10 Jutila, Heli: Hämeenlinnan kaupungin hulevesistrategia. Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 1. Hämeenlinnan kaupunki (kaupunginhallitus (kh) ). Hämeenlinnan seudun vesihuollon yleissuunnitelma Hämeen ympäristökeskus. Ympäristöhäiriöt ja pilaantuneet maat Piilola, Heidi: Hämeenlinnan hiljaisten alueiden kartoitus. Ympäristöosaston julkaisuja 37/2005. Hämeenlinnan kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosasto Lukkarinen, Hannu: Melutilanteen perusselvitys, Hämeenlinna. Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä ympäristöosasto Puolustusvoimien harjoitusalueiden meluselvitys. Maaperän tilan tietojärjestelmä, MATTI. Kansallinen kaupunkipuisto Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto Hoito- ja käyttösuunnitelma. Hämeenlinna (Vahvistettu ympäristöministeriössä ). Luonto Jutila, Heli: Hämeenlinnan luonto-opas. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 15/ Arkeologiset selvitykset Muinaisjäännösrekisteri, rekisteriportaali. Museovirasto. Rakennusperintörekisteri, rekisteriportaali. Museovirasto. Rakennetun kulttuuriympäristön inventoinnit, maisemaselvitykset Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY. Museovirasto Rakennettu Häme, Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen liitto Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/ Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi; Maaseudun kulttuurimaisemat ja maisemanähtävyydet, Ehdotus Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi, Hämeen valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi Katriina Koski.

YLEISKAAVAAN VAIKUTTAVIA LÄHTÖKOHTIA JA SUUNNITELMIA...

YLEISKAAVAAN VAIKUTTAVIA LÄHTÖKOHTIA JA SUUNNITELMIA... 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. YLEISTÄ... 3 2.1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 3 2.2 ALOITE... 4 2.3 VALMISTELUN ETENEMINEN... 4 3. YLEISKAAVAAN VAIKUTTAVIA LÄHTÖKOHTIA JA SUUNNITELMIA... 5 3.1 MAANKÄYTTÖ-

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Keskusta (kaupunginosa 3) kortteli 1: tontit 1, 1004, 2002 ja 2003 sekä erityis ja suojelualue Sibeliuskoti.

Keskusta (kaupunginosa 3) kortteli 1: tontit 1, 1004, 2002 ja 2003 sekä erityis ja suojelualue Sibeliuskoti. KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS HML/2321/10.02.03.01/2018DIAARI Kaavan nro: 2551 1(4) 2551 KORTTELI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.1.2019 Keskusta (kaupunginosa 3) kortteli

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe)

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) ALOITE/HAKIJA Asemakaava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS HML/397/10.02.03.00/2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 1(5) ASEMAKAAVA 2565, MARSSITIE 40 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.03.2019 Vuorentaka (kaupunginosa 28) osoitteessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVA Tarkastus 04/09/2015 Päivämäärä

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta

LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta Vastaanottaja Lappajärven kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 14.2.2011 LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA Tarkastus 28.4.2011

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Hämeenkosken kunta Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012986 7.11.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014

Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.

ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3. ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Kaavan muutosalue ja arvioitu vaikutusalue. 1. OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENTAMINEN VALTATIEN 15 PARANTAMINEN Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KOTIRINTEEN ASEMAKAAVA

KOTIRINTEEN ASEMAKAAVA HATTULA PAROLA KOTIRINTEEN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Mervin kylän tiloja Metsonsaari 13:51, Ketunsaari 14:11, Peuransaari 14:12 ja Hirvensaari 14:13, määräaloja tilasta Karhunsaari 13:52 sekä osaa Ventolan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot