TOIMINTAKERTOMUS 2018 HÄMEENLINNAN SEUDUN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2018 HÄMEENLINNAN SEUDUN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 HÄMEENLINNAN SEUDUN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

2 JOHJANTO HALLINTO JÄSENET Vuosi 2018 oli osaston 42. toimintavuosi. Toiminnan tavoitteena on tukea syöpäpotilaita ja heidän läheisiään sekä vahvistaa heidän fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia voimavarojaan. Olemme sitoutuneita Syöpäjärjestöjen yhteisiin arvoihin, joita ovat tasa-arvoisuus, saavutettavuus, luotettavuus ja yhteisöllisyys. Toiminnassamme kirkkaana johtotähtenä on myös Syöpäjärjestöjen visio: Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta. Vuoden aikana on lisätty toimintaa jäsenille perustamalla uusi kerho, perjantaikerho, johon on pyritty saamaan mielenkiintoisia vieraita ja ajankohtaisia asioita. Paikallista järjestöyhteistyötä aloiteltu mm Hämeen Setlementti ry:n ja Kanta-Hämeen hengitys ry:n kanssa. Antti Latvala, puheenjohtaja Arja Havia, varapuheenjohtaja, tiedotusvastaava Maire Lepistö, sihteeri Jouko Antinniemi, atk Erkki Huhtakangas, isäntä Tuula Ahola, emäntä Ulla Partanen, retket ja matkat Erkki Pikkarainen, isäntä Maarit Malinen, varajäsen Marita Orrensuo, varajäsen Johtokunta kokoontui vuonna kertaa. Osaston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin ja syyskokous Sääntömääräisiin kokouksiin osallistui yhteensä 44 henkilöä. Osaston taloudenhoitajana toimi Anna-Liisa Sokanmaa. Osaston kirjanpidon hoiti vuonna 2018 tilitoimisto Sokanmaa Tilintarkastajana oli HT Aulikki Vuorela ja varatilintarkastajana Heikki Kilpeläinen. Osasto toimii Hämeenlinnassa, 813 jäsentä. Jäseniä on myös lähikunnista Janakkala 127 jäsentä ja Hattula 87 jäsentä. Essy:llä on yhteensä jäsentä.

3 TOIMINTA Ammatillinen toiminta Kuntoutusohjaaja Kirsi Roos piti vastaanottoa yhdistyksen toimitiloissa kaksi kertaa kuukaudessa. Syöpäpotilailla ja heidän läheisillään oli mahdollisuus tavata häntä ja keskustella syöpään liittyvistä asioista. Hän toimi myös pitkäaikaista syöpää sairastavien potilaiden tapaamisissa ryhmän vetäjänä. Hän toimi myös osaston tukihenkilöiden ohjaajana. Koulutettuja tukihenkilöitä on Hämeenlinnan seudulla kahdeksan henkilöä. Eläkeikäisille syöpäpotilaille tarkoitetuissa tapaamisissa oli vastuu tukihenkilöillä. Tukihenkilötoiminta Koulutettuja tukihenkilöitä on osaston alueella kahdeksan henkeä. He ovat antaneet puhelimitse tukea sairastuneille sekä olleet vastuussa eläkeikäisille syöpäpotilaille tarkoitetuissa tapaamisissa. Kaksi yhdistyksen tukihenkilöä osallistui Essy:n järjestämään pitkäaikaista syöpää sairastavan potilaan kohtaamiskoulutukseen marraskuussa. Arja Havia oli kertomassa tukihenkilönä olosta HAMK:in syöpäsairaanhoitajakoulutuksessa huhtikuussa. Jäsenillat/Kuukausitapaamiset Vuonna 2018 pidettiin yhteensä yhdeksän jäsentapaamista Majuri evp Heimo Lamberg: Luento: Normandia viimeinen ranta Joogaterapia hoitomuotona. Luennolla tarkasteltiin perinteisen Ayurveda lääketieteen ja joogan mahdollisuuksia täydentävänä hoitomuotona. Luennon piti joogaopettaja ja terapeutti Anna Kolehmainen Johanna Kuisma: Kuntoutuslomat Psykologi Pia Kaulion luento ja keskustelutilaisuus hyvästä unesta Kevätretki Renkoon Suvipieliselle lenkkeilyn, saunomisen ja iltapalan merkeissä. Sairaanhoitaja Salme Heijari KHKS:sta luki runoja Mehiläispesän elämää ja sen antia. Mehiläistarhaaja Merja-Riitta Laurila kertoi aiheesta ja tarjosi maistiaisia Syöpätautien erikoislääkäri Petri Nokisalmi oli vieraana. Saimme kysellä häneltä mieltä askarruttavista aiheista Kirjastonhoitaja Sini Kiuas kertoi äänikirjoista Nautittiin joulupuuroa ja rusinasoppaa. Laulettiin yhdessä joululauluja opettaja/kanttori Erkki Ikosen säestämänä, pastori Pekka Keränen piti jouluhartauden. Jäseniltoihin osallistui vuonna henkilöä.

4 Muut tapahtumat Arja Havia ja Maire Lepistö osallistuivat Osastojen päivään Liisankadulla Retki eduskuntataloon ja Fazerilaan. Mukana 48 henkilöä Hämeenlinnan uusi kesäteatteri: Kaksi puuta. Mukana 45 henkilöä Elomessut Verkatehtaan alueella. Osastolla oli oma teltta Järjestettiin retki Lopelle yhdessä Kanta-Hämeen Hengitysyhdistyksen kanssa. Mukana 16 osaston jäsentä Hämeenlinnan teatterilla Reino Helismaan ja Toivo Kärjen juhlakonsertti. Mukana 31 henkilöä Antti Latvala ja Maire Lepistö osallistuivat Osastojen päivään Liisankadulla Hämeenlinnan teatteri, Agatha Cristien näytelmä Kahvi mustana Mukana 30 henkilöä Työterveyspsykologi Pia Kaulio: Kirpeät muistot kehossa. 14 henkilöä läsnä Järjestettiin pikkujoulu Ravintola Wisahovissa. Matti ja Arja Nurminen esiintyivät juhlassa. Laulettiin joululauluja Heikki Kilpeläisen johdolla. Järjestettiin yhdessä käsityöryhmän kanssa arpajaiset. Mukana 47 henkilöä. Muissa tapahtumissa kävi yhteensä 231 henkilöä. Perjantaikerhot syksyn aikana 7.9.Aiheena yhdistyksen historia. Mukana 14 henkilöä, mm. yhdistyksen perustajia Aiheena kuvia Etelä-Afrikasta. Mukana 12 henkilöä Gigantin edustaja kertoi älypuhelimista. Mukana 23 henkilöä Marko Räsäsen aiheena oli Kalevalainen jäsenkorjaus. 16 henkilöä Lauri Hakala kertoi sairauden vaiheista valokuvien kera. Mukana 15 henkilöä Erityisliikunnan ohjaaja Panu Tavisalo kertoi liikuntaryhmistä. Mukana 12 henkilöä. Yhteensä 92 henkilöä syksyn aikana. Pienryhmät Miesten ryhmä kokoontui vuoden aikana yhteensä 8 kertaa. Ryhmässä kävi yhteensä 68 henkilöä. Ryhmää ohjasi Erkki Huhtakangas. Naistenryhmä kokoontui 7 kertaa eri aiheiden parissa. Ryhmän vetäjänä toimivat Leena Takala ja Anneli Riikonen. Ryhmissä kävi 60 henkilöä.

5 Kirjallisuuspiiri jatkoi toimintansa Tuula Eerolan johdolla keskiviikkoisin kerran kuukaudessa. Ryhmässä kävi yhteensä 8 kertana 38 henkilöä. Käsityöryhmä kokoontui 35 kertaa viikoittain arkitiistaisin kesätaukoa lukuun ottamatta ja valmisti tuotteita osaston myyntitapahtumiin. Ryhmän koko oli n.12 henkilöä/ kokoontuminen, vetäjänä toimi Ritva Immonen. Akvarelliryhmä Ryhmään kuului vuoden lopussa kymmenen jäsentä. Ohjaajana toimi akvarellisti Leena Turkka. Kokoontumisia oli kevät- ja syyskaudella yhteensä 30. Ryhmäläiset maalasivat erilaisia luontoon liittyviä aiheita eri tekniikoita harjoitellen ja ripustivat töitään nähtäväksi osaston tiloihin ja pyynnöstä myös Kanta-Hämeen Keskussairaalan Syöpätautien Osaston käytäville sekä saattohoitokoti Koivikkoon. Ryhmän jäsenet lahjoittivat töitä myös osaston myyjäisiin. Uimahalliryhmä. Osastolla oli Hämeenlinnan uimahallilla oma vesivoimistelu vuoro torstaisin. Ryhmän koko oli 35 henkilöä. Yhteyshenkilö Ulla Partanen. Tiistain kuntosaliryhmässä Voutila-keskuksessa oli vuoden aikana 336 kävijää 48 viikon aikana. Ryhmän vetäjänä oli Jouko Antinniemi. Keskiviikon kuntosalivuorolla kävi 153 kuntoilijaa, kuntosalivuoroja oli 20 syksyn aikana. Ryhmän vetäjänä toimi Jorma Lepistö. Yhteistoiminta muiden järjestöjen ja sidosryhmien kanssa Hämeenlinnan osastossa järjestettiin syksyn 2018 aikana kerran kuussa Minä, syöpä ja työ iltoja Hämeenlinnan seudun työikäisille syöpäpotilaille. Projektista vastasi Suomen Syöpäpotilaat ry ja vetäjinä vuorottelivat Marketta Liljeström ja Tuuli Mähönen. Oltiin mukana Hämeen Setlementti ry:n järjestöyhteistyössä, heidän ohjaus- ja tukipisteillään seuraavasti: Arja Havia oli kertomassa yhdistyksen toiminnasta Pääterveysasemalla Maire Lepistö oli kertomassa yhdistyksen toiminnasta Jukolan terveysasemalla Pääterveysasemalla opinnäytetyön yhteydessä yhtenä kutsuttuna yhdistyksenä kertomassa toiminnastamme, Arja Havia ja Maire Lepistö Arja Havia oli kertomassa yhdistyksen tarjoamasta liikunnasta Jukolan terveysasemalla Yhdistyksen toiminnan esittely Hämeenlinnan kaupungin järjestämässä ikäihmisten hyvinvointipäivässä Lammilla, Arja Havia ja Maire Lepistö Kanta-Hämeen Keskussairaalassa on pidetty Kirsi Roosin kanssa kaksi Essyn esittelypäivää Kirsi Roos ja Arja Havia ja Kirsi Roos ja Kati Tapaila.

6 Yhdistyksen jäseniä osallistui KHKS:n järjestämään yleisöluentoon Palokunnantalolla. Luennoitsija oli keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Tuomas Rosberg. Arja Havia ja Maire Lepistö osallistuvat Silta / Hämeenlinnan kuntien ja yhdistysten yhteistyöverkoston tilaisuuteen, jossa aiheena oli viestintä. TIEDOTTAMINEN Osaston toiminnasta ilmoitettiin Hämeen Sanomissa ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten seuratoimintapalstalla. Kevätkauden toimintakalenteri ilmestyi tammikuussa ja syyskauden elokuussa. Osaston toiminnasta sai tietoa myös Etelä-Suomen Syöpäyhdistys ry:n internetsivuilta, missä olivat myös osaston kotisivut. TALOUS Osasto sai 400 lahjoituksen yksityishenkilöltä, joka käytettiin uuden tiskikoneen hankintaan. Osasto osti 25 kpl vuosikalentereita (yht. 550 ) saattohoitokoti Koivikon hyväksi. Osasto järjesti kahdet myyjäiset osastolla ja pienimuotoisia arpajaisia. Osaston talous on vakaalla pohjalla. Johtokunta

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KESKI-UUDENMAAN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KESKI-UUDENMAAN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY TOIMINTAKERTOMUS 2018 KESKI-UUDENMAAN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY JOHDANTO HALLINTO JÄSENET TOIMINTA Keski-Uudenmaan paikallisosasto toimii Etelä-Suomen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Hallinto Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Virpi Raivonen ja varapuheenjohtajana sekä tiedottajana Taila Helin. Sihteerinä jatkoi Minna Lahtinen ja jäsenasiainhoitajana Suvi- Tuuli

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille

Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry. V.1951 perustettu kansanterveysjärjestö ja Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö Toimialue Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Huittisten Seudun Invalidit ry:n pääpiste sijoittuu kaupunkiin neljän tien risteyksessä, josta matkataan Poriin, Tampereelle, Turkuun ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 1 Korson Eläkeläiset ry Toimintakertomus 2018 Yleistä: Viikkokerho ja kuoro kokoontuvat Korson seurakuntakeskuksessa, kirkkosali 2 ssa Tiistaisin. Kuoro harjoittelee ensin 12-14 ja viikkokerho sitten 14-16.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 ESPOON PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

TOIMINTAKERTOMUS 2018 ESPOON PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY TOIMINTAKERTOMUS 2018 ESPOON PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY JOHDANTO HALLINTO JÄSENET TOIMINTA Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Espoon osasto järjestää kuntoutusta

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12. Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.2013 Muistisairaiden vertaisryhmä Silmu Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 7.6.2017 klo 9:00 Paikka: Otaniemi, Maarintie 8, kokoushuone 1596 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

," #* -./0 *1 23224 % 40-3243.5 !" # $!% $&'( $ )( * (**( $!+ )(

, #* -./0 *1 23224 % 40-3243.5 ! # $!% $&'( $ )( * (**( $!+ )( 1@18k?A;91:?Ep-25:8-:0?/-:/1>2p>1:5:3>E 72,0,17$$ /$+'(1 6(8'8//$.(9b7!" # $!% $&'( $ )( * (**( $!+ )( (WHOl 6XRPHQ 6\ Sl\KGLVW\V RQ P\ V )DFHERRNLVVD," #* -./0 *1 23224 % 40-3243.5 /DKGHQ

Lisätiedot

RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010. Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä

RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala. Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010. Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä RAMPPI-TEATTERI RY Kangasala Rampin Pikkuteatterin toimintakertomus 2010 Kun minä tuen Sinua ja Sinä tuet minua, onnistumme yhdessä 1 Rampin Pikkuteatteri: toimintakertomus vuodelta 2010 1. Pikkuteatterin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 9) Aika, klo 14:47-15:58 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Kajaanin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2. OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015

Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen perustetyön avausseminaari 24.9.2015 Jorma Kauppinen Johtaja Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus MATKA ALKAA! Asema ja keskeiset lakisääteiset tehtävät Opetushallitus

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakertomus vuodelta 2013 1 (5) Toimintakertomus vuodelta 2013 Imatran Seudun on perustettu 14.10.1955. Yhdistyksemme täytti 14.10.2013 58 vuotta. Jäsenistö: Yhdistyksessämme oli vuoden 2013 lopussa 87 jäsentä. Uusia jäseniä saimme

Lisätiedot

Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena

Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena Ylilääkäri, LT, dosentti Suomen Syöpäyhdistys ry SYÖPÄJÄRJESTÖT Syöpäjärjestöillä tarkoitetaan Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön muodostamaa kokonaisuutta. Suomen

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Oulun LVI-yhdistys, OuLVI ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-1016160-9 Kotipaikka Oulu Merkitty rekisteriin 13.6.1972 Toiminta aloitettu 3.10.1962

Lisätiedot

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014. Yhdistys perustettu v.2002,joten oli kahdestoista(12) toimintavuosi. Toimintavuoden aikana eri tapahtumiin osallistui 1250 henk. tilanne 31.12.

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 22.8.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Yleistä 2-3. Neuvontapalvelu 3

Sisällysluettelo. Yleistä 2-3. Neuvontapalvelu 3 1@18k?A;91:?Ep-25:8-:0?/-:/1>2p>1:5:3>E YXRWWD 72,0,17$$ /$+'(1 6(8'8//$ 6

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 17.3.2014 Ristinkirkossa. Paikalla oli 14 yhdistyksemme jäsentä.

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 17.3.2014 Ristinkirkossa. Paikalla oli 14 yhdistyksemme jäsentä. Toimintakertomus 2014 1(5) YLEISTÄ Päijät-Hämeen MS-yhdistys ry on Päijät-Hämeen keskussairaalapiirin alueella toimiva MS-tautia ja eräitä harvinaisia neurologisia sairauksia (esim. harnes) sairastavien,

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous 1 Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Aika: 27.3.2012 klo 18:00 Paikka: Vanha Ingaksentie 10 C, Espoo 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot