Kaupunginhalli tus
|
|
- Ilmari Hiltunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhalli tus Irtaimiston hankinta-arvojen merkitseminen irtaimistoluetteloon. Kaupunginhallitus päätti ilmoittaa elintarvikekeskuksen lautakunnalle, ettei elintarvikekeskusta ole pidettävä tilisäännön 60 :n tarkoittamana liikelaitoksena, joten hankinta-arvojen merkitseminen irtaimistoluetteloihin ei ollut tarpeellista ( , ks. v:n 1950 kunn. as. kok. s. 172). Stadionilla olevan veroviraston ruokalan hoitaminen. Elintarvikekeskuksen lautakunta, oikeutettiin ottamaan hoitoonsa veroviraston henkilökuntaa varten Stadionin toimistohuoneistoihin perustettava henkilökunnanruokala ( ). Elintarvikekeskuksen vuokra-autojen käyttämistä koskeva esitys merkittiin tiedoksi ( ). 14. Teollisuuslaitoksia koskevat asiat Asiamiehen viran täyttäminen. Kaupunginhallitus päätti valita ja nimityksellä vahvistaa varatuomari P. T. Lehdon vaalin teollisuuslaitosten asiamiehen virkaan 1.2. lukien ( , ). Kassa- ja tiliviraston reikäkorttikeskuksen päällikön viran täyttäminen. Teollisuuslaitosten lautakunta oli ilmoittanut, että sen jälkeen kun kassa- ja tilivirastoon oli päätetty perustaa 21. palkkaluokkaan kuuluva reikäkorttikeskuksen päällikön virka, oli virka ollut kolme kertaa haettavaksi julistettuna, eikä siihen ollut ilmaantunut hakijoita. Koska viran täyttäminen viraston toiminnan kannalta oli hyvin tärkeätä, ja koska mainitun viran palkkaus työmarkkinoilla oli esitettyä palkkaluokkaa korkeampi, oli lautakunta ehdottanut, että virka saataisiin julistaa haettavaksi hakijain esittämin omin palkkavaatimuksin, tahi että palkka korotettaisiin 27. palkkaluokkaan. Palkkalautakunta katsoi, että koska reikäkorttikoneiden käyttö maassamme oli varsin uutta, ei alalla ollut monta sellaista henkilöä, joilla olisi ko. koneiden perusteellinen tuntemus. Tämän vuoksi ei olisi syytä liian aikaisin korottaa mainittua palkkaluokkaa, vaan olisi virka mieluimmin koetettava täyttää alentamalla pätevyysvaatimuksia. Hyläten teollisuuslaitosten lautakunnan esityksen, kaupunginhallitus päätti kehottaa lautakuntaa täyttämään mainitun viran tilapäisesti alennetuin pätevyysvaatimuksin, mikäli sitä ei saataisi vakinaisesti täytetyksi entisin ehdoin ( , ). A ikakauslehtien tilaaminen. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä teollisuuslaitosten lautakunnan alistetun päätöksen, joka koski aikakauslehtien tilaamista lautakunnan kansliaan ja teollisuuslaitoksiin kertomusvuodeksi siten muutettuna, ettei vesilaitokseen saanut tilata Teknillinen Aikakauslehti, Tehostaja ja Artikkel Indeks B, eikä sähkölaitokseen Teknillinen Aikakauslehti, Tekniska Föreningens i Finland Förhandlingar, Voima ja Valo sekä Heizung-Luftung-Haustechnik nimisiä lehtiä ( ). Vesilaitos Viranhaltijat. Palkkaluokituksen uudelleenj ärj estelyn yhteydessä oli teollisuuslaitosten lautakunta ehdottanut, että lomittavan koneenhoitajan virka siirrettäisiin 16. palkkaluokkaan muiden koneenhoitajien virkojen pysyessä 15. palkkaluokassa. Koska asiassa todennäköisesti oli tapahtunut erehdys, kaupunginhallitus päätti todeta, että kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupungin viranhaltijain palkkaluokituksen uudelleenjärjestelyssä oli vesilaitoksen lomittavan koneenhoitajan virka siirtynyt 16. palkkaluokkaan koneenhoitajan virkana ( ). Mittarintarkastaja J. Kalliolle päätettiin maksaa normaalityötunneilta lasketun tuntipalkan mukainen palkka väliseltä ajalta, jolloin hän oli osallistunut Suomen Kunnantyöntekijäin Liiton valtuuskunnan jäsenenä Englantiin tehtävään vierailu- ja opintomatkaan ( ). Vanhankaupungin vesilaitoksella vapautunut virka-asunto päätettiin luovuttaa konemestari L. O. Vaseniuksen virka-asunnoksi lukien ( ). Eräiden tilojen hallinto ja käyttö. Kaupunginhallitus päätti määrätä vesilaitoksen vedenottamoa varten Helsingin Maalaiskunnan Sillbölen kylässä olevista tiloista Bofors RN:o l 74 ja Hornan RN:o l 73 ostetut tilat teollisuuslaitosten lautakunnan hallintoon ( ). Kaupunginhallitus määräsi teollisuuslaitosten lautakunran huolehtimaan kaupungin puolesta valtion kanssa Malminkartanon tilaan RN:o 4 6 kuuluvan palstan käytöstä.
2 Kaupunginhalli tus vesilaitoksen tarpeisiin tehdyn sopimuksen ehtojen täyttämisestä ja korvauksen maksamisesta ( ). Määrärahat. Vesilaitoksen lukuun kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettiin mk talosta Malminrinne 6 vesilaitoksen käyttöön tulevien huonetilojen lämpö-, vesi- ja viemärikorjaustöiden sekä valaisinkalusteiden ja henkilönhakulaitteiden hankintaa ja sisustustöitä varten ( ). Kaupunginhallitus oikeutti vesilaitoksen käyttämään eräitä kertomusvuoden talousarvion tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokkaan kuuluvia siirtomäärärahoja ( , , ). Tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan lukuun Vesilaitos kuuluvista käyttövaroistaan kaupunginhallitus myönsi jäljempänä mainittuja töitä varten seuraavat määrärahat: mk vesijohdon rakentamiseksi Kalliosaarenkatuun ( ); mk väliaikaisen painetta lisäävän pumppuaseman rakentamista varten Tuusulantien ja Kannunvalajantien risteykseen ( ); mk yleisen vesipostin rakentamista varten Veräjämäentien pohjoispäähän Oulunkylässä ( ); mk Lahnaruohontien vesijohdon sekä mk Haahkantien ja Särkiniementien vesijohtojen rakentamista varten ( ); mk vesipostin rakentamista varten Lauttasaaren Särkiniementien läntiseen laitaan Kivimäenkadun kulmaan ( ); mk vesipostin rakentamista varten Särkiniementieltä Särkikujalle rakennettavan vesijohdon viereen ( ); mk vesipostin rakentamista varten Uunisepäntielle ( ); mk vesipostin rakentamista varten Tinasepäntien ja Asesepäntien risteykseen ( ); mk vesipostin rakentamista varten Niittyläntien ja Tinasepäntien risteykseen ( ); mk 12" vesijohdon rakentamista varten Rajametsäntiehen Koivikkotieltä Paanutielle ja 6" vesijohdon rakentamista varten Paanutiehen Rajametsäntieltä n. 80 m itään ( ); mk vesipostin rakentamista varten Aurinkomäentien ja Valtatien risteykseen ( ); mk vesipostin rakentamista varten Valtatien ja Terhontien risteykseen ( ); mk Kulosaaren Honkaluodonrinteessä olevan vesijohdon uusimista varten ( ) ja mk Hiihtomäentien varteen rakennettavaa vesipostia varten ( ). Vesijohtojen rakentaminen. Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa M. ja M. Elon rakentamaan omistamalleen tontille RN:o 2 17 Itä-Pakilassa vesijohdon Metsolan kansakoulun luota seuraavin ehdoin: 1) hakijat osallistuvat Metsolan kansakoulun tarjoilujohdon rakennuskustannuksiin mk:lla, mikä vastaa n. 10 % yhteiseksi tulevan tarjoilujohdon kokonaiskustannuksista; 2) hakijain vesimittari sijoitetaan koulurakennukseen; 3) vesimittarin takaisen hakijain vesijohdon asennuksessa, minkä voi suorittaa myös hyväksytty urakoitsijaliike, noudatetaan vesilaitoksen antamia ohjeita ja vahvistettuja rakennemääräyksiä; 4) hakijat suorittavat vesijohdon asentamisesta koulurakennukseen työstä mahdollisesti johtuvat rakennuksen korjaustyöt sekä vastaavat kaikesta siitä vahingosta ja haitasta, mikä rakennettavasta hakijain vesijohdosta saattaa aiheutua koululle; 5) hakijat sitoutuvat vaadittaessa korvauksetta poistamaan väliaikaisen vesijohtonsa ja saattamaan johdon asennuspaikan entiseen kuntoonsa ( ). Konalan Kesäsiirtola Oy:lle annettiin suostumus kesävesijohdon vetämiseen Konalan siirtolapuutarha-alueelle siten, että syöttövesijohto ja sen mittarikaivo sijoitetaan kaupungin rakennusviraston antamien määräysten mukaan ruotsinkielisen kansakoulun tontille Konalantien suuntaisena, että johto siitä eteenpäin asennetaan Selim Lindqvistin kujan etelänpuoleisen sivuojan tien puoleiseen luiskaan, mikäli hakija saa siihen tiemaan omistajan ja tien kunnossapitäjien luvat, että johto sijoitetaan molemmissa em.^paikoissa cm:n syv}^yteen peitettynä ja että hakija sitoutuu poistamaan iohdon kolmen kuukauden kuluessa irtisanomisesta lukien ( ). Asunto Oy. Itäinen Pitkätie 12 -niminen yhtiö oikeutettiin rakentamaan väliaikainen tarjoilu vesijohto Huopalahdentieltä tonttinsa pohjoispuolella olevan puistoalueen kautta sillä ehdolla, että rakentaminen tapahtuu kokonaisuudessaan hakijan kustannuksella
3 * Kaupunginhallitus noudattaen vesilaitoksen antamia ohjeita ja määräyksiä sekä että hakija sitoutuu, sitten kun vesijohto tulee rakennetuksi Rakuunatiehen, ottamaan omalla kustannuksellaan lopullisen tarjoilujohdon sanotun kadun vesijohdosta. Samalla kaupunginhallitus päätti ilmoittaa hakijalle, että sen on toistaiseksi itsensä huolehdittava omalla kustannuksellaan viemärin ja ulospääsytien rakentamisesta sopimalla asiasta ensin katurakennusosaston kanssa ( ). Asunto-oy. Tiirasaarentie 8 ja Asunto-oy. Tiirasaarentie!2 nimisten yhtiöiden anomuksesta yleisjaosto päätti oikeuttaa hakijayhtiöt rakentamaan väliaikaisen pintavesijohdon Isokaaresta lähtien pitkin Takaniementietä Tiirasaarentielle yhtiöiden omistamille, korttelissa n:o sijaitseville tonteille nro 5 ja 7 saakka seuraavin ehdoin r 1) johdon rakentaminen tapahtuu anojien kustannuksella vesilaitoksen hyväksymää vesijohtoliikettä käyttäen; 2) johto asennetaan katuun vesilaitoksen antamien ohjeiden mukaan; 3) anoja sitoutuu omalla kustannuksellaan poistamaan nyt kysymyksessä olevan väliaikaisen johdon ja liittämään talot vakinaiseen johtoon heti kun se on tonttien kohdalle Tiirasaarentiehen rakennettu; 4) yhtiöllä on oikeus pitää väliaikainen vesijohto paikoillaan toistaiseksi, irtisanomisaikana yksi vuosi (Khn jsto ). Isännöitsijä P. Nurmen anomuksesta kaupunginhallitus myönsi hakijalle luvan rakentaa väliaikaisen viemärin Katajaharjuntien varrella omistamalleen tontille pitkin tontin pohjoispuolella olevaa puistokaistaa Luoteisväylälle, sitä myöten Mustasaarenkujalle ja siitä edelleen Mustasaarenkujaa myöten mereen. Samaten myönnettiin hakijalle lupa vesijohdon rakentamiseen yhdessä viemärijohdon kanssa Luoteisväylältä omistamalleen tontille omalla kustannuksellaan ja muuten seuraavin ehdoinr 1) hakija suorittaa työn rakennusviraston katurakennusosaston hyväksymien piirustusten mukaan; 2) katurakennusosastolla on oikeus asettaa hakijan kustannuksella valvoja, jonka antamien ohjeiden ja määräysten mukaan kanavan kaivuu- ja louhintatyöt, viemäriputken ja vesijohdon lasku ja kanavan täyttämistyö sekä muutkin kysymykseen tulevat työt on suoritettava; 3) hakija vastaa kaikesta haitasta ja vahingosta, mikä työn johdosta saattaa aiheutua kaupungille tai kolmannelle henkilölle; 4) kun yleinen viemäri tontin kohdalla valmistuu, on tontinomistajan liitettävä tonttiviemärinsä siihen ja poistettava väliaikainen viemäri käytöstä sekä sen rakenteet tontin ulkopuolelta katurakennusosaston mahdollisesti niin vaatiessa; 5) hakijan näin rakentama viemäri siirtyy korvauksetta kaupungin omistukseen, jos kaupunki siitä anojalle kirjallisesti ilmoittaa; 6) viemärin rakentaminen ei vapauta hakijan hallinnassa olevaa tonttia asemakaavalain ja sitä täydentävien määräysten asettamista velvollisuuksista eikä osaksikaan vapauta tontinomistajaa sanottujen säännösten mukaisesta vastaisten viemärikustannusten korvaamis vei volli suudes ta; 7) hakija hankkii maanomistajan suostumuksen viemärin ja vesijohdon rakentamiseen tämän maalle ja sen kautta tulevan veden laskemiseksi mereen; 8) lupa on voimassa toistaiseksi, irtisanomisaikana yksi vuosi ( ). Eräiden asunto-osakeyhtiöiden, Sanduddin Tehdas Oy m, Oy. Gulf Oil Ab m sekä eräiden yksityisten henkilöiden anottua vesijohdon rakentamista eri alueille, kaupunginhallitus päätti suostua vesijohdon rakentamiseen Oskelantiehen korttelin nro tontin nro 7 kohdalle ( ); Haagan Urheilutiehen Kylätieltä korttelin nro tontin nro 1 kohdalle ( ); Laajasuontiehen korttelin nro tontin nro 3 kohdalle ( ); Ryytimaankujaan Laajasuontieltä korttelin nro tontin nro 2 kohdalle ( ); Vihdintien tontin nro 7 kohdalle ( ); Hollantilaisentiehen Uimarinpolku lm ja 3m kohdalle ( ); Pohjoisniementiehen Klaarantien 5rn kohdalle ( ); Luoteisväylän pohjoispäähän ( ); Koillisväylään ( ); Vattuniemenkujaan korttelin nro TK tontin nro 3 kohdalle ( ); Lahnaruohontien pohjoispäähän ( ); Koivusaarentiehen ( , ); Kotoniityntiehen korttelin nro tontin nro 1 kohdalle ( ); Länsi- Pakilan Lähdepolkuun Heinämiehentieltä korttelin nro 137 tontin RNro l 30 kohdalle ( ); Niittyluhdantieltä talon Heinämiehentie 19 kohdalle ( );
4 Kaupunginhalli tus Tapanilan Tehtaantiehen Sanduddin Tehdas Oy:n tontin kohdalle ( ); Tapanilan Palokunnantiehen tontilta RN:o Koulutielle ( ) sekä Puistolan Puistotiehen ( ). Mainitut vesijohdot saatiin rakentaa sillä ehdolla, että anoja suorittaa joko omalla kustannuksellaan tahi määrättyä korvausta vastaan ja vesilaitoksen antamien ohjeiden mukaisesti kaikki johtojen asentamista varten tarvittavat kanavatyöt, jolloin yhteiskustannuksin rakennettavat vesijohdot jäävät korvauksetta kaupungin omaisuudeksi. Vesijohtojen putkituskustannuksia varten myönnettiin yhteensä mk tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan lukuun Vesilaitos kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista. Samoista määrärahoista myönnettiin vielä mk Oulunkylän Veräjänkorvaan ja Veräjämäentiehen rakennettavan vesijohdon putki-ja kanavatyön kustannuksia varten, sillä ehdolla että herra P. Koskiruoho, joka vesijohdon rakentamista oli anonut, osallistuisi sanotun työn kustannuksiin mk:lla ( ). Tuloa tuottamattomien pääomamenojen pääluokkaan kuuluvista käyttövaroistaan kaupunginhallitus myönsi mk Pakilan siirtolapuutarhan yhdistämiseksi kaupungin vesijohtoverkkoon ( ). Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin mk vesijohtoputkien ja kahden vesipostin hankkimiseksi ja kuljettamiseksi Helsingin Kunnantyöntekijäin Keskusjärjestön kesämökkialueelle Kulosaaren kartanon läheisyyteen ( ). Ilmolan vesisäiliön töiden aloittaminen. Maatalousministeriöltä päätettiin anoa lupaa Ilmalan vesisäiliön alustavien töiden suorittamiseen ( ). Kaupunginhallitus päätti ilmoittaa maatalousministeriölle, ettei kaupunginhallitus katsonut voivansa suostua ministeriön asettamiin ehtoihin, jotka koskivat Ilmalan vesisäiliön alustavien töiden suorittamista ja ettei kaupunki tule ryhtymään alustaviin tunnelinrakennustöihin ennenkuin valtion ja kaupungin välillä on tehty lopullinen aluevaihtosopimus ( ). Vedenpumppauslaskun poistaminen tileistä. Jenny ja Antti Wihurin rahaston anomuksesta yleis jaosto oikeutti vesilaitoksen maksamaan em. rahaston maksettavaksi asetetun, taloa Aleksis Kivenkatu 22 koskevan vedenpumppaustyölaskun, mk, käyttäen tarkoitukseen vesilaitoksen lukuun kuuluvia, ao. määrärahoja (Khn jsto ). Vahingonkorvaukset. Autonkuljettaja L. Östermanille päätettiin kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista suorittaa mk:n korvaus siitä, että hänen alaikäinen poikansa oli menettänyt silmänsä vesilaitoksen katutyömaalta lentäneen metallisirun takia (Khn jsto ). Vaikka kaupunki ei oikeudellisessa suhteessa ollut korvausvelvollinen Eläintarhan päävesijohdon vuodon viidelletoista eri henkilölle aiheuttamista vesivahingoista, päätti yleisjaosto kohtuussyistä suostua heidän anomukseensa sekä määräsi, että ao. henkilöille oli suoritettava eri suuruisia korvauksia yhteensä mk, joka summa oli suoritettava em. määrärahoista (Khn jsto ). Vantaan Pitkäkoskelle tulevan vedenottamon rakentamislupaa koskeva kokous. Yleisjaostoa kehoitettiin huolehtimaan siitä, että kaupunki olisi edustettuna sanotussa kokouksessa Vesilaitoksen apulaisjohtaja E. V. Kajaste tai hänen määräämänsä määrättiin toimimaan kokouksessa kaupungin edustajan teknillisenä avustajana (Khn jsto ). Suomen Kemistiliitto oikeutettiin pitämään vedenpuhdistuskurssit toukokuussa ja syyskuussa viikon aikana vedenpuhdistuslaitoksella ja likavesien puhdistamossa, sillä ehdolla että liitto suorittaisi kaupungille kurssien pitämisestä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset (Khn jsto , ). Kaasulaitos Luottotappioiden poistaminen tileistä. Kaupunginhallitus päätti myöntää mk kaasulaitoksen ao. määrärahoista revisiotoimiston hyväksymien luottotappioiden poistamiseksi tileistä ( , ). Mittarinluku- ja laskutusjaksojen lukumäärän vähentäminen. Kaupunginhallitus päätti, että kaasun ja sähkön pienkulutuksen vuotuiset mittarinluku- ja laskutusjaksot vähennetään viidestä neljään v:n 1956 ensimmäisen jakson alkamisesta lukien ( ). Kunnall.kert I osa 18
5 Kaupunginhalli tus Viranhaltijat. Teollisuuslaitosten lautakunta oikeutettiin siirtämään kaasulaitoksen lakkautettavan laskutusosaston esimiehen viran silloinen haltija kaasulaitoksen samasta ajankohdasta perustettavaan kirjeenvaihtajan virkaan sitä haettavaksi julistamatta ( ). Merkittiin tiedoksi Kaupunkiliiton palkka-asiainneuvoston lausunto, jonka mukaan kaupunginvaltuuston kertomusvuonna tekemää päätöstä kaasulaitoksen vuorottelevan ja lomittavan apulaiskaasumestarin viran muuttamisesta kaasumestarin viraksi ja sen siirtämisestä 21. palkkaluokkaan voitiin pitää valtioneuvoston päätöksen mukaisena. Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston päätös saatiin panna täytäntöön lukien ( , ks. s. 104). Merkittiin tiedoksi, että korkein hallinto-oikeus oli pysyttänyt lääninhallituksen päätöksen, joka koski valitusta kaasulaitoksen avoinna olleen 45. palkkaluokkaan kuuluvan käyttöinsinöörin viran täyttämisestä ( ). Kaupunginhallitus hyväksyi teollisuuslaitosten lautakunnan Sörnäisten rantatie 22:ssa olevaa virka-asuntoa koskevan esityksen ( ). Määrärahat. Kaupunginhallitus oikeutti kaasulaitoksen käyttämään tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan lukuun Kaasulaitos kuuluvia eräitä siirtomäärärahoja teollisuuslaitosten lautakunnan esityksen mukaisesti ( , , 359, ). Vielä kaupunginhallitus myönsi em. pääluokkaan ja lukuun kuuluvista käyttövaroistaan mk kaasulaitoksen massalaatikkorakennuksen muuttamista varten laitoksen keskusvarastoksi ( ). Teollisuuslaitosten pääluokan lukuun Kaasulaitos kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettiin mk kaasunpaineen säätökammioiden sähkölaitteiden uusimista varten ( , ). Pääkonttorin ja korjauspajan siirtäminen. Rakennusviraston tehtäväksi annettiin kiireellisesti laatia suunnitelma kustannusarvioineen niistä rakennus- ja korjaustöistä, jotka ovat välttämättömät kaasulaitoksen pääkonttorin ja korjauspajan siirtämiseksi Suvilahteen ( ). Bensiinisäiliön ja säiliömittarin ostaminen. Oy. Shell Abilta päätettiin ostaa kaasulaitoksen alueella oleva maahan upotettu l:n vetoinen bensiinisäiliö ja jalallinen säiliömittari. Tarkoitusta varten myönnettiin mk tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan lukuun Kaasulaitos kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista ( ). Autojen myynti. Kaasulaitos oikeutettiin myymään eräät romutetut autot huutokaupalla enimmän tarjoavalle (Khn jsto , ). Eräiden uunien ja rakennusten purkaminen. Yleisjaosto oikeutti kaasulaitoksen purkamaan vanhat viistokammiouunit n:o ja vanhat koksiseula- ja saunarakennukset sekä sitä varten pyytämään tarjouksia (Khn jsto ). V ahingonkorvaukset. Putkiasentaja J. A. Johanssonille päätettiin ao. määrärahoista suorittaa mk korvauksena hänen työpaikalla tuhoutuneista vaatteistaan (Khn jsto ). Sähkölaitos Luottotappioiden poistaminen tileistä. Kaupunginhallitus päätti myöntää mk sähkölaitoksen ao. määrärahoista revisiotoimiston hyväksymien luottotappioiden poistamiseksi tileistä ( , ). Sähkölaitoksen pienkulutuksen vuotuisten mittarinluku- ja laskutusjaksojen lukumäärän vähentäminen, ks. s Sähkölaitoksen uusia virkoja koskevien erillisten sanomalehti-ilmoitusten julkaiseminen. Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston tekemällä päätöksellä sähkölaitokseen perustettuja 24 uutta insinöörin ja teknikon virkaa koskevan viranhakukuulutuksen tullessa julkaistavaksi tavanmukaisessa järjestyksessä saatiin samoissa päivälehdissä ennen tekstiä julkaista kaksipalstainen ja 40 palstamillimetrin korkuinen, teollisuuslaitosten lautakunnan esittämä erillinen ilmoitus sanotuista viroista ( ). Viranhaltijat. Kaupunginhallitus oikeutti sähkölaitoksen maksamaan laitoksen palveluksessa olevalle neljälle ulkomaalaiselle harjoittelijalle normaalityötunneilta lasketun
6 Kaupunginhalli tus tuntipalkan mukaisen palkan heidän Helsingin ulkopuolella oleville voimalaitoksille tekemiensä opintomatkojen ajalta ( ). Sähköasentaja M. Löfmanille saatiin maksaa normaalityötunneilta lasketun tuntipalkan mukainen palkka hänelle ja välisenä aikana urheiluedustusta varten myönnetyn loman ajalta ( ). Sähkölaitos oikeutettiin teettämään eräillä viranhaltijoillaan ylityötä säädettyä 200 tunnin enimmäismäärää enintään 150 tuntia ylittäen (Khn jsto ). Erhelaskujen korvaaminen. Sähkölaitoksen kassanhoitajille v sattuneet mk:n suuruiset kassa vajaukset päätettiin poistaa tileistä teollisuuslaitosten sopivia kulunkitilejä käyttäen (Khn jsto ). Virka-asuntojen määrääminen. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä teollisuuslaitosten lautakunnan esityksen eräiden sähkölaitoksen virka-asuntojen määräämisestä ( , , ). Edelleen kaupunginhallitus päätti, että kahdelle sähkölaitoksen palvelukseen otettavalle insinöörille saatiin osoittaa m 2 :n suuruiset huoneistot Pohjois-Haagaan tai Maunulaan asuntotuotantokomitean toimesta rakennettavista taloista. Huoneistot luovutettaisiin asianomaisille vain siksi aikaa, jonka he olisivat kaupungin palveluksessa ( ). Vielä kaupunginhallitus oikeutti sähkölaitoksen vuokraamaan Kivelänkatu 5:ssä olevan huoneiston n:o 6 sähköyliasentaja T. Michelssonille lukien 180 mk:n neliömetrivuokrasta kuukaudelta lämmityksineen ja lämpimine vesineen, sillä ehdolla että Michelsson sitoutuu olemaan laitoksen käytettävissä tarvittaessa myös varsinaisen työajan ulkopuolella ( ) Määrärahat. Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa sähkölaitoksen käyttämään tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan lukuun Sähkölaitos kuuluvia eräitä siirtomäärärahoja teollisuuslaitosten lautakunnan esityksen mukaisesti ( , ). Samaan pääluokkaan ja lukuun kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista myönnettiin mk kaukomittausviestiyhteyden Kasarmitori Suvilahti Vanhakaupunki Herttoniemi loppuunsuorittamista varten ( ); mk roomalaiskatolisen kirkon edustalla olevan aukion valaistuksen parantamista varten ( ); mk messukentän ja Stadionin eteläisen etupihan varustamiseksi kaapeloiduilla sähkönjakelupisteillä sekä katu valo verkostossa tarvittavia parannuksia varten ( ); mk Johanneksen kirkon puiston valaistuksen ensimmäisen vaiheen järjestämistä varten kertomusvuoden syksynä ( ); mk Tuusulantieltä Metsolan kansakoululle johtavan tien valaistuksen järjestämistä varten ( , ks. s. 242); mk Kaupinmäenkujan ja Ohjaajantien välisen tien katuvalaistuksen järjestämistä varten ( , ks.s. 242); mk katuvalaistuksen järjestämistä varten Siltavoudintien ja Käskynhaltijantien kulmauksesta Oulunkylän suomalaisen yhteiskoulun luo johtavalle tielle ( , ks. s. 242). Etelä-Suomen V oimuosakeyhtiön suoritettava korvaus. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Etelä-Suomen Voimaosakeyhtiön päivätyn laskelman, jonka mukaisesti yhtiö suorittaisi v tehdyn sopimuksen perusteella kaupungille mk:n suuruisen korvauksen kw:n suuruisen vesivoiman hintana ( ). Normaalihiilivaraston suuruus. Muuttaen v (ks. s. 232) tekemäänsä päätöstä kaupunginhallitus määräsi sähkölaitoksen normaalihiilivaraston suuruudeksi tonnia ja sen hinnaksi mk tonnilta. Samalla kaupunginhallitus päätti, että muutos saatiin ottaa huomioon laitoksen kertomusvuoden tilinpäätöksessä ( ). Malmin sähkölaitoksen verkoston osto. Kaupunginhallitus päätti omasta puolestaan hyväksyä Oy. Malmin Sähkölaitoksen tarjouksen yhtiön kaupungin alueella olevan verkoston myymisestä kaupungille ja merkitä v:n 1956 talousarvioehdotukseensa mk:n määrärahan mainitun verkoston lunastamista varten sekä antaa teollisuuslaitosten lautakunnan tehtäväksi verkoston lunastamiseen liittyvien kysymysten yksityiskohtaisen valmistelun ja asian lopullisen esittämisen kaupunginhallitukselle. Sittemmin kaupunginhallitus päätti, että ko. verkoston ostamisesta tehdään lautakunnan ehdotuksen mukainen kauppakirja ( , ). Pitäjänmäellä Kolkkapojantie 7 :ssä olevien rakennusten vuokraaminen. Kiinteistölautakuntaa kehotettiin vuokraamaan Oy. Malmin Sähkölaitokselta kaupungin sähkölaitosta varten Pitäjänmäellä Kolkkapojantie 7:ssä olevat rakennukset käyttöoikeuksineen tonttiin seuraavilla ehdoilla:
7 Kaupunginhalli tus 1) vuokrakausi alkaa ja päättyy , jos sopimus jommalta kummalta puolen irtisanotaan viimeistään , mutta jatkuu muussa tapauksessa alkaen vuoden kerrallaan molemminpuolisena irtisanomisaikana 3 kk; 2) vuokran suuruus on mk kuukaudelta ja se suoritetaan kuukausittain etukäteen vaadittaessa rahatoimistosta. Vuokraan ei sisälly korvausta valosta ja lämmöstä; 3) vuokralainen on velvollinen pitämään rakennukset vuokra-aikana sellaisessa kunnossa, jossa ne olivat vuokrakauden alkaessa. Samalla kaupunginhallitus päätti määrätä em. tontilla olevan päärakennuksen alakerroksen huoneiston insinööri G. Öllerin virka-asunnoksi, mikäli hänet nimitettäisiin sähkölaitoksen insinöörin virkaan ( ). Sähkölaitoksen kaksoisavojohtoa varten tarvittavan alueen pakkolunastaminen, ks. s. 54,216 Herttoniemen muuntamon tontille rakennettava asuinrakennus, ks. s Nordsjön kylässä olevan kiinteistön liittäminen sähkölaitoksen jakeluverkkoon. Herra K. Brusinin anomuksesta kaupunginhallitus päätti, että hänen Helsingin maalaiskunnan Nordsjön kylässä omistamansa kiinteistö saatiin liittää sähkölaitoksen jakeluverkoon sillä ehdolla, 1) että tarvittava johto sähkölaitoksen silloisesta jakeluverkosta alkaen luetaan kokonaisuudessaan liittymisjohdoksi sekä 2) että hakija hankkii ao. maanomistajan suostumuksen johdon rakentamiseen ja huolehtii omalla kustannuksellaan johtoaukon avaamisesta ( ). Salmisaaren höyryvoimalaitoksen tontin siirtäminen sähkölaitoksen hallintoon. Kaupunginhallitus päätti, että 20. paupunginosan korttelin TK 786 tontti n:o 1 siirretään teollisuuslaitosten lautakunnan hallintoon lukien mk:n pääoma-arvoisena. Samalla kaupunginhallitus päätti merkitä v:n 1956 talousarvioehdotukseensa sähkölaitoksen tilille Käyttöomaisuuden korko mk tontin käyttöomaisuudeksi merkitsemisestä aiheutuvien korkomenojen täydennyksenä ( ). Pysäköimisautomaattien hankinnan siirtäminen sähkölaitokselle, ks. s Eräiden hiilinostureiden siirtäminen sähkölaitoksen hallintaan. Yleisjaosto päätti, että kaasu- ja sähkölaitoksen yhteisessä käytössä olleet vanhat Demag -merkkinen ja Crichton Vulcanin rakentama nosturi saatiin siirtää sähkölaitoksen hallintaan, siten että sähkölaitos suorittaisi kaasulaitokselle nostureiden arvoa vastaavan hinnan 2 milj. mk tililtään Korjaus- ym. tarvikkeet (Khn jsto ) kv kaksoisjohdon Suvilahti Herttoniemi siirtäminen Herttoniemen teollisuusalueen kohdalla. Kaupunginhallitus päätti v. 1954, (ks. s. 271) että Suvilahden Herttoniemen välinen voimajohto siirrettäisiin piirustuksen n:o 3628 osoittamaan paikkaan. Samalla kehotettiin asiamiesosastoa ryhtymään toimenpiteisiin käyttöoikeuden saamiseksi Naurissaaressa olevaan yksityiseen alueeseen. Asiamiesosasto anoi asian johdosta valtioneuvostolta ko. alueen käyttöoikeuden pakkolunastamista, jolloin omistaja Oy. O. J. Dahlberg Ab. puolestaan anoi, että kaupungin hakemus hylättäisiin. Yhtiö, joka omisti Naurissaaressa kaksi tilaa, joiden pinta-alasta voimajohto tulisi peittämään lähes viidennen osan, oli sitä mieltä, että kaupunki siirtämällä voimajohtoa halusi korottaa eräiden tonttiensa arvoa. Vielä yhtiö oli ilmoittanut hankkineensa ko. tilat siksi, että se ennen pitkää olisi pakotettu siirtämään Katajanokalla olevat varasto- ja konttorihuoneensa tiloilla oleviin rakennuksiin, joihin lisäksi voitaisiin järjestää henkilökunnalle asuntoja. Yhtiön mielestä voitaisiin asia kaupungin puolesta hoitaa siten, että yksi voimajohtopylväs sijoitettaisiin liikennekaistojen väliin, jolloin ei loukattaisi yksityisen oikeutta. Teollisuuslaitosten lautakunta oli asiasta antamassaan selostuksessa huomauttanut, että ko. kaksoisjohto, joka oli siirtynyt kaupungin omistukseen, oli tarkoitus siirtämisen yhteydessä muuttaa 2x110 kv kaksoisjohdoksi. Edelleen oli johdon siirtämiseen Naurissaaren kohdalla syynä se, että entisen johdon pylväs n:o 15 olisi siirrettävä pois, koska se olisi tiellä uutta päätöstä rakennettaessa. Kiinteistölautakunnan ilmoituksen mukaan ei rakennettavalle tiealueelle tullut mitään sen suuruista erotus- ym. kaistaa, johon pylväs voitaisiin sijoittaa. Pylvästä siirtämällä saataisiin johto koko ajan kulkemaan samalla puolella tietä, jolloin vältyttäisiin tarpeettomilta ja vaarallisilta risteilyiltä. Vaikka linja Naurissaaressa kulkisikin yksityisen alueen yli, ei se rajoittaisi rakennusten käyttöä sillä alueella, jolle v vahvistetun rakennussuunnitelman mukaan ei saanut rakentaa asunto- eikä tehdasrakennuksia. Kaupunginhallitus päätti lausunnossaan saattaa maist-
8 Kaupunginhalli tus raatin tietoon teollisuuslaitosten lautakunnan ja kiinteistölautakunnan lausunnoissa mainitut selvennykset ja huomautukset ( ). Atomivoimalaitoksen rakentamista koskeva toimitusjohtaja U. Rytkösen muistio merkittiin tiedoksi ( ). Sähkölaitoksen 50-vuotishistoriikin laatiminen päätettiin antaa teollisuuslaitosten lautakunnan esittämin ehdoin diplomi-insinööri S. Schalinin tehtäväksi, jolloin asian yksityiskohdista oli lähemmin sovittava kirjallisesti tekijän kanssa. V:n 1956 talousarvioehdotukseen päätettiin sähkölaitoksen käytettäväksi merkitä mk mainitun historiikin alkutöitä varten ( ). Virheellisten veloitusten oikaiseminen. Oy. Packalen Ab. -nimiselle yhtiölle päätettiin palauttaa v liikaa perityt sähkömaksut yhteensä mk sekä herra A. S. Kanervalle liikaa perittyjä maksuja yhteensä mk (Khn jsto , ). Erään korvauksen palauttaminen. Myyntipäällikkö R. Falinille päätettiin sähkölaitoksen lukuun kuuluvista kaupunginhallituksen käyttövaroista suorittaa takaisin mk 6 %:n vuotuisine korkoineen lukien, koska korkein oikeus oli vapauttanut hänet erästä rikosasiaa koskevasta korvausvelvollisuudesta ( ). Vahingonkorvaukset. Eräille sähkölaitoksen työntekijöille päätettiin suorittaa yhteensä mk heidän laitoksen työmailla tuhoutuneen omaisuutensa korvaamiseksi (Khn jsto , ). Himmelin pystyttäminen Ateneumin puistikkoon. Yleisjaosto kehotti sähkölaitosta pystyttämään Ateneumin Keskuskadun puoleiseen puistikkoon Taideteollisen oppilaitoksen sisustustaiteen osaston oppilaiden kaupungille lahjoittaman himmelin. Työstä aiheutunut lasku, korkeintaan mk, oli aikanaan toimitettava yleisjaostolle (Khn jsto , ). 15. Muut asiat Itsenäisyyspäivän juhlavalaistus. Kaupungin kustannuksella päätettiin järjestää Suurkirkon portaille puhujakoroke sekä valonheittimet puhujaa ja kuoron johtajaa varten. Rakennusviraston tuli korvauksetta luovuttaa Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan käyttöön 38 kannettavaa Suomen lippua tankoineen. Yleisjaosto oikeutettiin hyväksymään järjestelystä aiheutuvat kustannukset ( a, Khn jsto ). Helsingin Sotilaspiirin kutsuntalautakuntaan v:n 1955 kutsuntaa varten valittiin kaupungin edustajaksi johtaja A. T. Raassina ja varalle johtaja P. L. Larno ( ). Majoituskustannukset. Maistraatille annettavassa lausunnossaan kaupunginhallitus päätti esittää, että yhteensä mk:n suuruiset korvaukset majoituskustannuksista v:n II vuosipuoliskon ajalta suoritettaisiin rahatoimiston postisiirtotilille ( ) Seurakuntien jakamista koskeva ilmoitus. Merkittiin tiedoksi valtioneuvoston Uudenmaan lääninhallitukselle antama määräys eräiden Helsingin evankelis-luterilaisten seurakuntien jakamisesta ja niiden alueiden ja nimien muuttamisesta ( ). Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto. Kaupunginhallitus päätti, että liiton avustamista varten kertomusvuoden talousarvioon merkitty määräraha mk siirretään rahatoimistossa liiton käytettävänä olevalle tilille ( ). Asiamiesosastoa kehotettiin huolehtimaan siitä, että kaupunki on edustettuna em. liiton vuosikokouksessa ja että kaupungin edustaja äänestää yhdistyksen valtuuskuntaan seuraavat varsinaiset jäsenet: kiinteistölautakunnan puheenjohtaja L. J. Ahva, kaupunginjohtaja E. v. Frenckell, apulaiskaupunginjohtajat R. Granqvist ja J. Kivistö, virastopäällikkö A. Lippa, kiinteistölautakunnan varapuheenjohtaja K. T. Salmio, kaupungininsinööri W. A. Starck, yleiskaava-arkkitehti O. G. Stenius ja asemakaavapäällikkö V. Tuukkanen sekä varajäseniksi kaupunginmetsänhoitaja P. V. Harve, retkeilyasiamies E. Koroma, kaupungingeodeetti L. P. J. Kärkkäinen, diplomi-insinööri K. E. Pettinen, liikennelaitoksen toimitusjohtaja H. A. Relander, asemakaavainsinööri V. O. Saarinen, vesilaitoksen toimitusjohtaja R. W. Taivainen, apulaiskaupunginjohtaja E. J. Waronen ja katurakennuspäällikkö Y. V. Virtanen ( ). Kiinteistökirjanpitotoimikunnan työn jatkaminen. Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa kiinteistökirjanpitotoimikunnan jatkamaan toistaiseksi työtään ( ).
tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto
106 1. Kaupungi nvaltuusto 106 tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto päätti 2 ) merkitä v:n 1947 talousarvioon tarkoitusta varten 746 000 mk:n suuruisen
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
58 I. Kaupunginvaltuusto 97*
58 I. Kaupunginvaltuusto 97* min myöskin yleisten töiden lautakunnan laadituttamat mainitun rakennuksen pääpiirustukset ynnä 7,518,600 mk:aan päättyvän lopullisen kustannusarvion. Salmisaaren louhimis-
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.
Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla
3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.
1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin
Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx
VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö puhelin Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx Osoite Postinumero
3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.
1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet
Kiinteistöasiamies..2016 297-
Kiinteistöasiamies..2016 297- V U O K R A S O P I M U S (luonnos 7.1.2016) Kuopion kaupunki vuokraa kenelle ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion kaupungissa sijaitsevan kiinteistön
VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013
VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä
Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.
1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN
Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).
Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö
Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.
KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Kiinteistöyhtymä
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS
1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet
SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,
Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI
1 VUOKRASOPIMUS 1.1 Sopijapuolet 1.2 Sopimuksen kohde Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ
SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 2 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Asunto-osakeyhtiö Raahen Anna Mustosen Puisto Y-tunnus 269 7186-8
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit
Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen
RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö
LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus 2683399-1 Eteläesplanadi
ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA
ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998
VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa
VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL 0-00047 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan
jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS
Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.
TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.
MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite
LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN
LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
Vuokralainen: Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot Oy perustettavan Asunto Oy Kemijärven Kallaanvaaran lukuun
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kemijärven kaupunki Vuokralainen: Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot Oy perustettavan Asunto Oy Kemijärven Kallaanvaaran
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 46/10/1 Dnro PSAVI/163/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Toppilan sataman toiminnan lopettamista koskevan määräajan jatkaminen, Oulu Oulun kaupunki / Oulun
Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen
Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen osakkeiden ostaminen Tekla 14.2.2012 58 Khall. 27.2.2012 90 Khall. 3.6.2013 292 Khall. 19.6.2013 316
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y-175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: xxxxxx Oy Y-xxxxxxxx-x xxxxxx 42100 Jämsä
Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy
Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA
1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut
Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95
Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta
10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta
Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016
MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
Vuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa 14.8.2015 ja päättyy 13.8.2025.
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y-tunnus 019127-1 Kuntatie 1, 6101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen Suomen Maastorakentajat Oy Kalajoentie 6, 5100 KALAJOKI Y-tunnus: 0655477-6 3. Vuokra-alue Pyhäjoen
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle
6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT
1. K au pun&iηνaituus t o 39 6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT Varsinainen huoltotoimi Huoltovirasto. Merkittiin tiedoksi, että sosiaaliministeriö oli huhtikuun 30 p:nä vahvistanut kaupunginvaltuuston hyväksymän
Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1
02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 54
14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta Vuokralainen: xxxxxxxxxxxx 1.2 Vuokra-alue Tervolan kunnan Lapinniemen
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat 2. Kaupunginhallitus- Maistraatti. Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin 47 955 mk hautausavun ja 7 668 mk vuosilomakorvauksen suorittamista
Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127
Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:
Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö
Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1
31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi
KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS
KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde
MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS
Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen
Vuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa xx.xx.20xx ja päättyy xx.xx.20xx.
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y-tunnus 0189127-1 Kuntatie 1, 86101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen xxxxxxxxxxxxxxx Oy, Y-tunnus xxxxxxx-x xxxxxxxxxxxxx, xxxxx xxxxxx 3. Vuokra-alue Kiinteistötunnus:
jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722
LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä
1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja
VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
2. VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Hyrynsalmen kunta Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Kiinteistö Oy Ukkohallan Palvelut CIO Til- Tekno Oulu Oy Kauppurienkatu 12 4 kerros
Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015
01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO
Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden
Vuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa 1.4.2015 ja päättyy 30.3.2025
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y 0189127-1 Kuntatie 1, 86101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen Mano Luoto ML Auto ja Laitehuolto, Y-tunnus 2453459-2 Tiirontie 6, 86100 PYHÄJOKI 3. Vuokra-alue Pyhäjoen
MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola
KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kiinteistövirasto 39/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto 18.03.2015 Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 59 Alueen vuokraaminen tilapäistä pysäköintiä varten Kyläsaaresta Ajotaito Oy Autokoululle HEL 2015-003288 T 10 01 01 04 S0110-223 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen
2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen
1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden
SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.
NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.
Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja
1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet
1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven
vuoden 2006 loppuun saakka.
PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta
Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys