PPLY:n jäsenmäärän kehitys
|
|
- Hilkka Väänänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 Vuosi 2018 oli PPLY:n 45. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 436 jäsentä, joista 30 perhejäsentä (Kuva 1). Jäsenmaksu oli 41/24 aikuisjäseniltä (painettu/sähköinen Aureola), opiskelijoilta 35/18 ja perhejäseniltä 5. Tukijäsenmaksu oli PPLY:n jäsenmäärän kehitys Jäsenet Perhejäsenet Kuva 1. PPLY:n jäsenmäärän kehitys HALLITUS Vuonna 2018 PPLY:n hallitukseen kuuluivat Esa Hohtola, (puheenjohtaja), Ari-Pekka Auvinen (varapuheenjohtaja), Heli Suurkuukka (sihteeri), Petri Haapala, Arto Niemi, Mikko Ojanen, Antti Pöllänen Juha Repo, Hanna-Riikka Ruhanen, Erik Saarnio, Risto Tornberg ja Sini Tuoriniemi. Hallitus kokoontui päätösvaltaisena seitsemän kertaa, työkokouksia oli yksi. TOIMIHENKILÖT 2018 Arkistonhoitaja Aureolan päätoimittaja BirdLife-aluevastaava BirdLife-edustajat Jäsensihteeri Matti Tynjälä Mikko Ojanen Tuomas Väyrynen Esa Aalto, Ari-Pekka Auvinen, Heli Suurkuukka, Antti Pöllänen Esa Hohtola 1
2 Lintualuevastaava Heli Suurkuukka Petoruutuvastaava Erik Saarnio Petovastaava Markku Hukkanen Retkikummivastaava Tiina Sihto Jäsenretkivastaava Petri Haapala Ruokintapaikkavastaava Jukka Piispanen Taloudenhoitaja Juha Repo Tauvon lintuaseman hoitajat Mikko Ojanen, Matti Tynjälä Tiedottaja Antti Pöllänen Vuoden laji vastaava (punasotka) Arto Niemi WWW-vastaavat Tapani Tapio, Ville Suorsa, Ari-Pekka Auvinen Toimikuntien kokoonpanot selviävät liitteestä 1. YLEISÖKOKOUKSET 2018 Yleisökokoukset pidettiin joka kuun toisena keskiviikkona klo 18 Oulun yliopistolla lukuun ottamatta toukokuuta, jolloin kokous pidettiin Liminganlahden luontokeskuksessa, sekä kesä elokuuta, jolloin kokouksia ei pidetty. Kokouksissa oli kahvitarjoilu sekä luettavana yhdistyksen saamat lintulehdet. Vuonna 2012 aloitettua kokousten välittämistä internetin kautta jatkettiin, ja monessa kokouksessa oli jälleen enemmän etäkuuntelijoita kuin salissa paikalla olevaa yleisöä. Kokousten kokonaisosallistujamäärä (salissa + etäyhteyden avulla kokousta seuraavat) vaihteli 22:sta 52:een, keskimäärin osallistujia kokousta kohden oli 38. Kuukausikokoukset, esitelmien aiheet ja osanottajamäärät: Tammikuu Erik Saarnio: Kuvakavalkadi lintuvuodesta /20 henk etäosallistujaa. Helmikuu Sääntömääräinen kevätkokous. Esitelmöijänä Veli-Matti Pakanen: Talitiaisten liikkeet ja säilyvyys talven aikana Oulun Hietasaaressa. / 20 henk etäosallistujaa. Maaliskuu Toni Eskelin & Juha Markkola: Aluerariteettikomitean toiminnasta: Miksi ja miten tehdä ARKilmoituksia? Juha Markkola: Isohaarahaukan ja haarahaukan esiintyminen ja määrittäminen. Toni Eskelin: Aroharmaalokin ja mustajalkatyllin esiintyminen ja määrittäminen. /21 henk etäosallistujaa. Huhtikuu Petri Lampila: Kiljuhanhi-inventoinnit talvella 2017/2018: Iran, Turkmenistan ja Uzbekistan. Juha Markkola: Kiljuhanhen määritys ja kiljuhanhiuutisia. /23 henk etäosallistujaa. Toukokuu Kokous Virkkulassa. Harri Taavetti: Pohjois-Intia matka täynnä luonnon ja maailman ihmeitä. Kokouksen jälkeen havainnointia tornilla. /23 henk. + 6 etäosallistujaa. Syyskuu Olli-Pekka Karlin (Lapin lintutieteellinen yhdistys): Mitä kaikkea satelliittikotkat kertovat? /11 henk etäosallistujaa. Lokakuu Harry Nyström: Paluu Australiaan, seikkailukertomus työmatkan ympärille laaditusta linturetkuilusta päiväntasaajan tuolla puolen. /22 henk. Marraskuu Sääntömääräinen syyskokous. Tuomo Jaakkonen: Lintuasemalla Luoteis-Japanissa. Sami Timonen: Lintuasemarengastusta Itä-Kiinassa. /22 h3enk etäosallistujaa. Joulukuu Juha Markkola: Pohjois-Suomen määrittäjämestaruus -kuvakisa. Kisan voitti Jouni Pursiainen. /17 henk etäosallistujaa. VUOSIJUHLA PPLY:n 45-vuotisjuhla järjestettiin juhlatila Voimala 1889:ssä. Ohjelma koostui juhlaillallisesta, PPLY:n historiasta kertovasta kuvakavalkadista (koonnut Miko Ojanen), pöytäkuntien välillä käydystä, lintuaiheisesta juhlavisasta (koonneet Tuomo Jaakkonen ja Petri Lampila) ja kahdesta lintukuvaesityksestä (Jari Kostet ja Ville Suorsa). 2
3 Juhlaan osallistui 40 lintuharrastajaa. Juhlassa jaettiin myös ansiomerkkejä. Kultaisen ansiomerkin sai Matti Tynjälä, hopeisen Ari-Pekka Auvinen, Petri Lampila, Ville Suorsa ja Tapani Tapio. Yhdistyksen BirdLife-merkin saivat Esa Aalto, Petri Haapala, Seija Rannikko, Annamari Sopanen ja Henri Ukonaho. JULKAISUTOIMINTA JA TIEDOTTAMINEN Aureolan numero 38 oli teon alla koko vuoden ja on tätä kirjoitettaessa taitossa. Tulevien vuosikertojen päätoimittajiksi ovat lupautuneet Antti Pöllänen ja Risto Tornberg. Numeroon 38 tuleva lajistokatsaus vuodelta 2016 on lähes valmis. Tiedonvälitystä hoidettiin yhdistyksen WWW-sivuilla osoitteessa Tiira-lehden yhdistyspalstalla, yhdistyksen sähköpostilistalla sekä Facebook-sivulla. Jäsenten antamia haastatteluja ja tekemiä artikkeleita julkaistiin muun muassa Kalevassa, Siikajokilaaksossa, Raahen Seutu -lehdessä (yli 10 artikkelia) ja YLE Oulu -radiossa (ainakin 3 haastattelua). SUOJELU JA TALKOOT Vuoden 2018 lopussa suojelutoimikunnan sähköpostilistalle kuului yhteensä 20 jäsentä: Ari-Pekka Auvinen (pj), Esa Aalto, Petri Haapala, Esa Hohtola, Aija Lehikoinen, Aappo Luukkonen, Arto Niemi, Annamari Markkola, Juha Markkola, Mikko Ojanen, Veli-Matti Pakanen, Antti Pöllänen, Juha Repo, Hanna-Riikka Ruhanen, Taru Suninen, Ville Suorsa, Heli Suurkuukka, Heikki Tuohimaa, Risto Tornberg ja Tuomas Väyrynen. Aikaisempien vuosien tapaan kaikki hallituksen jäsenet kuuluivat suojelutoimikuntaan. Henkilömuutoksia ei vuoden aikana tapahtunut. BirdLifen suojelutapaamiseen Orivedellä osallistui kolme henkilöä. Kirjalliset kannanotot (sis. YVA-lausunnot; mielipiteet ja muistutukset ympäristöluvista sekä kaava-asioista; valitukset ja vastaselitykset oikeusasteisiin jne.) tehtiin 6 kpl. Merkittävin saavutus oli Oulun kaupunginvaltuuston tekemä päätös perustaa Sanginjoen ulkometsään luonnonsuojelulain 24 pykälän mukainen noin hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue korvauksetta. Lokakuussa aloitettiin yhdistyksen alueen maakunnallisesti arvokkaiden lintualueiden eli MAALI-tietojen muokkaaminen verkossa julkaistavaksi. Työtä tekee Esa Aalto. Loukkaantuneiden lintujen hoitorinki toimi aktiivisesti, arviolta 300 yhteydenottoon vastattiin. Pihalintuhoitolassa hoidettiin 65 lintua, joista 83 % voitiin vapauttaa. Rinkiin kuuluvilla muilla jäsenillä oli lisäksi hoidossa n. 20 lintua. Yhdistys järjesti syksyllä yhdet raivaustalkoot Oulun Oritkarissa uhanalaisten lintulajien pesimäpaikan tuntumassa. Talkoissa saatiin 21 hengen voimin koko terminaalin viereinen oja raivattua. RETKET, OPASTUS JA LINTURALLIT Retkitoimikunnan puheenjohtajana toimi Tiina Sihto. Tärkeimmät retki- ja opastustapahtumat (tarkempi kertomus ja kokoonpano liitteessä 5) Pihabongauksen opastus rasteilla helmikuussa (yhdessä SLL Oulun kanssa) Aamuvirkkujen pyöräretket huhti-toukokuussa Möljän sunnuntairetket huhti- toukokuussa + yksi retki syyskuussa Raahen Pattijokisuun opastukset huhti-toukokuussa Torniopastus Limingan lintukuvafestivaaleissa huhtikuussa 3
4 Tornien taistossa opastusta neljällä tornilla toukokuussa Opastukset koululaisille kevään aikana Lasten lintukerho koko kevään ja syksyn Lasten lintuleiri Siikajoen Tauvossa Kolme opasta ja osanottajina vuotiasta harrastajaa Jäsenretki Siikajoen Tauvon lintuasemalle 3.6. Suomen luonnon päivänä lintuharrastuksen ABC-luento ja lintuopastus Limingan luontokeskuksessa Yhteensä retki- ja opastustapahtumiin osallistui Raahen seudulla 1583 ja Oulu Liminka-alueella 936 linnuista kiinnostunutta. Rallitoimikunta järjesti perinteiset linturallit ajallaan. Tarkemmat tiedot liitteessä. BIRDLIFE-TOIMINTA BirdLife Suomen Tornien taisto käytiin 5.5. PPLY:n alueella kisaan osallistui 27 joukkuetta 15 kunnassa. PPLY I (Lumijoen Sannanlahti) ja PPLY:n + Surnian yhteinen joukkue (PPLY II) Pyhäjoen Parhalahdella sijoittuivat jaetulle kuudennelle sijalle 104 lajilla. Kylmän sään vuoksi PPLY:n alueen tornien sijoitus jäi edellisvuotta heikommaksi. BirdLife Suomen Pihabongaus-tapahtumaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna osallistui PPLY:n alueella 900 pihaa, mikä on yli 100 enemmän kuin Lajeja kirjattiin 55. Yleisin laji oli talitiainen, mutta sinitiainen ohitti keltasirkun toiseksi runsaimpana lajina. BirdLife Suomen edustajiston kokoukset järjestettiin Maarianhaminassa (paikalla Esa Aalto ja Heli Suurkuukka) ja Kokkolassa (Esa Aalto, Heli Suurkuukka, Ari-Pekka Auvinen). BirdLifen vuoden 2018 lintu oli punasotka. BirdLifen ohjeet vuoden linnusta tiedotettiin jäsenistölle. Lisäksi tiedotettiin paikoista, joista oli viimeisen kymmenen vuoden aikana tiedossa punasotkahavaintoja. Vuoden aikana havaittiin alueella 6 8 paria sopivissa pesimäympäristöissä. Yhtään varmistettua pesintää ei PPLY:n alueelta raportoitu. Punasotkan kehitystä PPLY:llä kuvaa seuraava Juha Markkolan selvitys Hailuodon punasotkakannan kehityksestä: Punasotkan ensipesintä todettiin jo vuonna 1889, kun koko Suomen ensimmäinen oli Ahvenanmaalla vuonna Merikallion arvio luvulla oli noin 10 paria, ja Törnroosin v paria. Pentti Vikbergin laskema parimäärä v oli keskimäärin 19 paria, max. 25 paria luvulla parimäärä oli ylimmillään, noin 50 paria, mutta laski vuonna :ään. Vuonna 2004 kanta oli enää kolme paria, ja on sen jälkeen käytännössä hävinnyt. Pesintää ei ole varmistettu vuosikausiin. YHTEISTOIMINTA MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA Liminganlahden ystävät ry:n hallituksessa toimi PPLY:n edustajana Petri Lampila sekä Heli Suurkuukka. PPLY teki runsaasti yhteistyötä etenkin Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen (nyk. SLL Oulu), Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin ja Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin kanssa Sanginjoen ulkometsän suojelun, Oulun Hietasaaren rakentamiseen ja muihin suojelukysymyksiin liittyen ja osallistui Loppulan toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen. PPLY:n vahvistetut paikallisjaostot olivat: Oulun eteläisen alueen lintuharrastajat, Raahen seudun lintuharrastajat (Surnia), Oulujokilaakson lintuharrastajat (Muhos Utajärvi), Oulaisten lintuharrastajat, ja Taivalkosken lintuharrastajat. Raahen seutu järjesti Surnian syysrallin. PPLY teki Metsähallituksen toimeksiannosta suolintulaskentoja. Uutena yhteistyötahona on Norbottenin lintutieteellinen yhdistys, jonka puheenjohtaja ja sihteeri tekivät lokakuussa vierailun Liminganlahden luontokeskukseen ja Tauvon lintuasemalle Sanskerin retken synnyttämien kontaktien tuloksena. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa paitsi retkeilyn myös suojelun saralla. 4
5 TALOUS Yhdistyksen tulot muodostuivat jäsenmaksuista, veronpalautuksista, avustuksista, konsulttitöistä, havaintojen myynnistä, kuukausikokousten kahvituotoista ja talkootuotoista. BirdLifen avustuksella tehty joulukeräys tuotti yli 2000 euroa yhdistyksen suojelutoimintaan. Menot koostuivat pääasiassa, suojelu- ja tutkimustoiminnasta, yleisötilaisuuksista, ja yhdistystoiminnan kuluista. Jäsenlehti Aureolan painatus ja sen kulut siirtyivät vuodelle Taseen loppusumma on 33318,35 euroa ja tilinpäätös on 3764,34 euroa ylijäämäinen. Yhdistyksellä on rahakeräyslupa v hoitoringin ja muun lintusuojelun rahoittamiseen. TAUVON LINTUASEMA Siikajoen Tauvon lintuaseman hoidosta vastasivat Matti Tynjälä ja Mikko Ojanen. Toiminta oli edellisvuosia aktiivisempaa: miehitysvuorokausia kertyi 124, joista rengastusvuorokausia 61. Suurimman vastuun miehityksestä kantoivat Matti Tynjälä, Sami Luoma ja Kari Haataja. Perinteinen lasten lintuleiri pidettiin Siihen osallistui 11 lasta ja 3 ohjaajaa. Pisimmät miehitysjaksot olivat , ja Kaikkiaan rengastettiin 5536 lintua (1220 keväällä ja 4316 syksyllä) ja kontrolloitiin 547 lintua. Eniten rengastettiin urpiaisia ja pajulintuja. Tarkempi raportti löytyy yhdistyksen verkkosivuilta: Liitteenä toimikuntien toimintakertomukset vuodelta Aluerariteettikomitea, ARK 2. Havaintotoimikunta 3. Ohjelmatoimikunta 4. Rallitoimikunta 5. Retkikummitoimikunta 6. Suojelutoimikunta 7. Aureolan toimitusneuvosto 8. Linnustonseurantatoimikunta 9. Lintualuetoimikunta 10. Loukkaantuneiden lintujen hoitorinki 5
6 Liite 1. Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen toimikuntien vuosikertomukset vuodelta Aluerariteettikomitea, ARK Juha Markkola, pj. Aluerariteettikomitea (ark) käsittelee listan mukaan havainnot harvinaisista lajeista, jotka eivät ole niin harvinaisia (ns. suurharvinaisuudet), että ne käsiteltäisiin valtakunnallisessa rariteettikomiteassa (RK). Listalla on tällä hetkellä 57 lajia tai alalajia, joista 7 siirtyi RK:lta ark:lle vuoden 2018 alusta. Tarkastettavien lista löytyy täältä: Ark:n ja RK:n hyväksyntä on edellytys havainnon julkaisemiselle. Tämän menettelyn tavoitteet ovat: Harvinaisuus- ja fenologiahavaintoaineiston laadun säilyttäminen. Harvinaisuuksien esiintymiskuvan ja sen muutosten luotettava todentaminen. Harvinaisuushavaintoarkiston säilyttäminen ja ylläpito Paikallisen havaintoilmoitus- ja määrityskulttuurin parantaminen. PPLY:n ark:n jäsenet vuonna 2018 olivat Juha Markkola (pj.), Tapani Tapio (siht.), Toni Eskelin, Aija Lehikoinen ja Antti Peuna. Ark kokoontui kahdesti, ja Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 18 havaintoilmoitusta, jotka hyväksyttiin, yksi näistä Kuusamosta. Kolme RK-havaintoa vuodelta 2017 ja 8 (6 eri yksilöstä) vuodelta 2018 sekä kaksi päivämäärälaajennusta (2015, 2016) lähetettiin RK:lle. Yksi harvinaista ei-ark-lajia koskenut havainto jäi hyväksymättä. Toni Eskelin ja Juha Markkola osallistuivat rariteettikomitean ja aluerariteettikomiteoiden yhteiskokoukseen Korpilahdella Ark toimitti PPLY:n alueen tiedot Linnut-vuosikirjan 2017 pikkurarikatsaukseen. PPLY:n jäsenistöstä Petri Lampila oli valtakunnallisen rariteettikomitean (RK) jäsen. 2. Havaintotoimikunta Mikko Ojanen, pj. Havaintotoimikunnan kokoonpano on Mikko Ojanen pj, Matti Tynjälä siht., jäsenet Tapani Tapio, Heikki Tuohimaa, Ville Suorsa. Toimikunta piti kaksi kokousta, joissa käsiteltiin havaintojen keräämistä katsaukseen v. 2017, havaintojen keräämisohjeen päivittämistä, ns. arkistolistan vuodelta 2000 päivittämistä, jne. PPLY:n työllistettävä jatkoi Merikallion arkiston fenologisten havaintojen kirjaamista. 3. Ohjelmatoimikunta Esa Hohtola Jäsenet: Hanna-Riikka Ruhanen pj, Esa Hohtola. Kokoukset pidettiin Oulun Linnanmaan kampuksella, toukokuussa kokouspaikkana oli Liminganlahden luontokeskus. Etäseurantamahdollisuus (ConnectPro-yhteydellä) oli kaikissa kokouksissa (epäonnistui yhdessä). Kahvitarjoilu keväällä Annamari Sopasen toimesta ja syksyllä talkoovoimin. Kokouksissa nähtävillä yhdistyksen saamat lintulehdet (A-P Auvinen huolehti). Kokousten ohjelma varsinaisessa toimintakertomuksessa. 6
7 4. Rallitoimikunta Seija Rannikko, pj. Rallitoimikunnan kokoonpano vuonna 2018 oli Seija Rannikko (pj), Harry Nyström, Jouni Pursiainen, Petri Lampila Pekka Roine. PPLY:n vuosiohjelmaan 2018 kuului viisi erilaista pinnakisaa sekä PPLY:n ja KPLY:n välinen lokakisa. Näistä tammi- ja kevätrallilla sekä Raahen seudun syysrallilla on vuosikymmenien pituinen historia. Tammirallin kuntakisan voitti Raahe 75 lajilla ennen Oulua, jonka lajimäärä oli 72. Yksilökisan voittajat ja osallistujamäärät: PPLY-sarja: Jaettu 1. sija Jaakko Koistinen ja Jukka Hauru 68 lajia 25 osallistujaa Oulu-sarja: Esa Aalto 55 lajia, 14 osallistujaa Ekosarja: Esa Aalto 63 lajia, 14 osallistujaa. PPLY:n kevätralliin osallistui 12 joukkuetta ja 39 harrastajaa. Kisan voitti joukkue Keijukaiset ja autokuski (Tuomas Väyrynen, Heikki Tuohimaa, Jouni Meski, Tuomo Jaakkonen) 160 lajilla. Hailuodon syysralli oli äärimmäisen tasaväkinen kolmen joukkueen päästessä samaan tulokseen 104 lajilla. Mukana oli 6 joukkuetta ja 18 harrastajaa. Surnian syysralliin käytiin 15.9 erittäin vaikeissa olosuhteissa. Kisan voitti joukkue nimeltään Ihmisroskat (Harri Taavetti, Petri Lampila, Antti Peuna, Toni Uusimäki) lajimäärällä 92. Mukana oli 6 joukkuetta ja 17 harrastajaa. Lokakisassa PPLY vei voiton KPLY:stä Talviekoralliin osallistui 24 harrastajaa. Voiton korjasi Tapani Tapio 35 lajilla. 5. Retkikummitoimikunta Tiina Sihto, retkikummivastaava Retkitoimikunnan puheenjohtajana toimi Tiina Sihto. Muina jäseninä toimikuntaan kuuluivat Esa Aalto, Ari-Pekka Auvinen, Petri Haapala, Tuomo Jaakkonen, Hannu Karvonen, Sami Kalliokoski, Annamari Markkola, Juha Markkola, Minna Mikkola, Harry Nyström, Mikko Ojanen, Pekka Roine, Hanna-Riikka Ruhanen, Heli Suurkuukka, Tea Swanljung, Sini Tuoriniemi, Antti Pöllänen, Esa Hohtola. Risto Tornberg, Jukka Hauru, Tero Kotajärvi, Katja Ukonaho sekä Henri Ukonaho. Jäsenretkien vastaavana toimi Petri Haapala. Retkivuosi alkoi yhdessä Suomen Luonnonsuojeluliitto-Oulun osaston kanssa yleisölle järjestetyssä Pihabongaustapahtumassa Tuiranpuiston ja Tukkisaaren alueella Tapahtumassa kävi arviolta 100 henkilöä. Lintuoppaina retkikummeista olivat Tiina Sihto, Antti Pöllänen sekä Kalle Hellström ja opastus toteutettiin yhdessä OLSY:n toimijoiden kanssa. Talvi jatkui Eläinten talvi -tapahtuman lintuopastuksella Liminganlahden luontokeskuksessa 3.2. Paikalla kävi n. 300 henkilöä tutustumassa lintuihin Esa Hohtolan johdolla. Myös Raahen tapahtumat alkoivat vuoden alusta, ja Raahessa oltiin hyvin aktiivisia koko kulunut vuosi. Henri Ukonaho kävi tunnistamassa Raahen kaupungin Luontopajan kanssa Oravan yläasteen pois vietäviä täytettyjä lintuja. Tunnistamisen yhteydessä paikalla keskusteltiin paikallisista lintuasioista ja lintuharrastuksesta yleensä. Raahen Psyykeellä Ukonaho vieraili luontoryhmän kanssa esitellen paikallisten lintujen kuvia ja herätellen keskustelua luonnosta. Maaliskuussa Ukonaho esitteli esikouluryhmälle paikallisten lintujen kuvia, sekä järjesti Puluvärkki Ice -tapahtumassa lintuaiheisen luontopolun yhdessä Tero Kotajärven ja Jukka Haurun kanssa. Paikalla järjestettiin myös infopiste lintuharrastukseen ja luontoon liittyen. Puluvärkki Ice keräsi yhteensä 500 osallistujaa, joista 250 lapsia. Ukonaho toteutti Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin kevätkokouksessa esityksen Raahen linnustosta ja sen omakohtaisesta suojelutyöstä, tilaisuuden kerätessä paikalle 17 henkeä, joista 1 alle 29 vuotias. 7
8 Huhtikuussa Henri Ukonaho järjesti muuttolintujen seurantaa Pattijokisuulla, paikalla 15 henkeä. Ympäristökasvatuskin oli Raahessa ahkeraa. Pattijoen Harakkamäen alakoululla Henri kävi tarinoimassa lintukuvien ja sulkien kera linnuista sekä luonnosta 42 oppilaalle sekä kahdelle opettajalle. Katja ja Henri Ukonahon vetämänä Pietarinpolun esikoulun pönttötalkoisiin Pattijoella osallistui 14 lasta ja kaksi aikuista. Tämän lisäksi Henri Ukonaho, Tero Kotajärvi, Jukka Hauru sekä Katja Ukonaho järjestivät pönttötalkoot kampuksella, tempauksen kerätessä 50 osallistujaa, joista 14 alle 29 vuotiasta. Huhtikuussa aktivoiduttiin linturetkien merkeissä sekä Oulussa, että Raahessa. Kevään etenemistä lintujen tarkkailu- ja kävelyretkien parissa seurattiin Toppilansaaren Pitkämöljällä sekä Raahen Pattijokisuulla. Ensimmäiset retket toteutettiin huhtikuun alussa. Retket jatkuivat joka sunnuntai toukokuun lopulle asti ja yksi retki vielä syyskuun 9, ja Raahessa hieman pidemmällekin. Hienoja hetkiä yleisössä koettiin mm. havaitsemalla kaukaa putken läpi pulmusparvi, joka ilahdutti ihmisiä vielä näyttävällä ylilennolla ja laskeutumalla aivan porukan viereen linnun pulmusparvi jarrutti matkalennon yleisön päällä ja sai aikaan rock-konserttimaisen kohahduksen. Muita hienoja havaintoja keväisillä retkillä olivat mm. monille mieleinen laulava hippiäinen, uuttukyyhkyt, rastaat, punarinnat, mustalinnut, tiaiset, tikat, tiklit, merihanhet sekä varpuset. Oppaina Toppilansaaren pitkällä möljällä keväisillä linturetkillä toimivat Oulussa Esa Hohtola, Antti Pöllänen, Tuomo Jaakkonen, Risto Tornberg, Sini Tuoriniemi, Heli Suurkuukka ja Mikko Ojanen. Osallistujia retkille kertyi noin 185. Raahessa oppaina toimivat Henri Ukonaho sekä Jukka Hauru. Limingassa tapahtui myös huhtikuun loppupuolella. Liminganlahden lintukuvafestivaalien yhteydessä PPLY:n tornioppaana Virkkulassa toimivat Heli Suurkuukka ja Petri Haapala. Lintuja kävi tornista katselemassa noin 250 henkeä. Aamuretkiä Esa Aallon johdolla pyöräiltiin huhtikuussa 14.4., ja Osallistujia retkille kertyi yhteensä 16. Toukokuussa Antti Pöllänen piti 15 henkilön talotoimikunnalle Lintuharrastuksen ABC luennon ravintola Nallikarissa, sekä johdatti talotoimikuntalaiset linturetkelle lähimaastoon. Myös kevätmuuton tarkkailu aloitettiin. Kevätmuuttoa tarkkailtiin Pattijokisuulla Henri Ukonahon opastuksella. Mukana muuttoa tarkkailemassa oli yhteensä 25 henkilöä, joista alle 29 vuotiaita 3. Ukonaho toteutti myös Raahen Psyykkeelle 11 henkilön opastuksen Pitkäkarin lintutornilla, sekä Harakkamäen ala-asteen linturetken Liminganlahden luontokeskukseen 42 oppilaan sekä 3 opettajan osallistuessa. Vihannin markkinoille Ukonaho järjesti kuvien ja täytettyjen lintujen kanssa infopisteen. Toukokuu jatkui Raahen suunnalla veteraanimajalla. Henri Ukonaho, Katja Ukonaho sekä Jukka Hauru osallistuivat Mikonkarin veteraanimajalla Olkijoen/Jokelan alakoulujen yhteiseen ulkoilupäivään 160 lapsen/nuoren, sekä 10 aikuisen kanssa. Päivän aikana toimijat järjestivät 3 eri pistettä, joista yhdessä oltiin rannassa kaukoputken ja kiikarien kanssa, toisessa lintuihin pystyi tutustumaan valokuvien avulla sekä kolmannessa oli opas lintutornissa paikalla. Toukokuun lopussa avattiin myös talkoilla tehty 2,5 kilometrin mittainen luontopolku Luonnonperintösäätiön suojelualueelle Siikajoen Karjonevalla. Ari-Pekka Auvinen veti avajaispäivänä kaksi yleisöretkeä, joihin osallistui yhteensä 16 ihmistä. Syyskuussa Karjonevan luontopolun kiersi Auvisen opastuksella noin 20 Ruukin koulun opettajaa ja muuta henkilökuntaa. Tornien taistossa lauantaina 5.5. yhdistyksen joukkueet miehittivät neljää tornia, joissa kisasi yhteensä 20 henkeä, lisäksi torneilla vieraili 20 kävijää. Parhaiten kisassa pärjäsivät Lumijoen Sannanlahti ja Pyhäjoen Parhalahti, jotka jakoivat 6. sijan 104 lajilla. Alueemme muut yhdistystornit olivat Iin Hiastinlahti ja Utajärven Ahmasjärvi. Joukkueenjohtajina toimivat Esa Hohtola, Pauli-Pekka Österberg, Pauli Jussila ja Veli-Pekka Honkanen. Kellon Kiviniemessä oli myös yhdistystorni tornien taistossa. Kävijöitä tornissa oli noin 10 henkeä. Joukkueen johtajana toimi Pekka Rahko. Valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään osallistuttiin opastuksella Hietasaaressa, oppaina Hanna- Riikka Ruhanen ja Esa Hohtola. Paikalla oli yli 20 linnuista kiinnostunutta. Mieliinpainuvimpia havaintoja olivat laulava puukiipijä ja soidinääntä piipittävä pikkutikka. 8
9 Myös kouluvierailut aloitettiin keväällä. Huhtikuussa Tiina Sihto veti Lintuharrastuksen ABC luennon Pyhäsalmen yläkoululla 18 oppilaalle ja 4 opettajalle. Kuun lopussa toteutettiin perinteinen lasten lintuleiri. Leiri kokoontui Siikajoen Tauvossa Antti Pölläsen, Annamari Sopasen sekä Pekka Roineen toimiessa ohjaajina. Leiri kokosi paikalle vuotiasta lintuharrastajaa. Kesäkuussa Raahen seurakunnan leirikeskuksessa Henri Ukonaho esitteli valokuvia sekä järjesti lintuopastusta yhteensä 45 henkilölle, joista 40 alle 29-vuotiasta, sekä toi lintutietoa Jukka Haurun kanssa seurakunnan nuorten leirille osallistuneille 38 nuorelle sekä 6 aikuiselle. Yhdessä Rannikon 4H sekä Raahen Seudun Luonnonystävät ry:n kanssa Ukonaho ja Hauru järjestivät Lintu ja Luontopäivän Lännen nokalla, johon osallistui 15 lasta/nuorta sekä 5 aikuista. Ukonaho ja Hauru osallistuivat myös Raahen kaupungin nuorisotoimen leiripäivään, johon osallistui 21 henkeä, joista alle 29-vuotiaita 15. Yhdistyksen kevätretkelle Siikajoen Tauvoon su 3.6. osallistui 17 henkilöä, oppaana toimi Petri Haapala. Retkeläiset tutustuivat rengastaja Sami Luoman johdolla lintuaseman toimintaan, kävivät tornissa ja seurasivat rengastusta. Luonnonsuojelualueen reunassa tarkkailtiin suokukkokoiraiden myöhäisiä turnajaisia, lisäksi piipahdettiin Tauvon kalasataman kioskilla kahvilla ja Varessäikällä. Kesäkuussa Esa Aalto veti yölaulajaretken, retken kerätessä osallistujia 2. Elokuussa Liminganlahden luontokeskuksessa Suomen luonnon päivänä Tiina Sihto toteutti Lintuharrastuksen ABC luennon 10 hengelle ja Esa Hohtola toimi tornioppaana kyseisessä tapahtumassa. Tornissa vieraili noin 200 ihmistä. PPLY:n lasten lintukerho kokoontui kuluneen vuoden aikana 21 kertaa. Jonna Heikkisen vetämässä kerhossa oli kymmenkunta lasta ja retkille osallistui 4-13 lasta ja parhaimmillaan jopa 10 aikuista per retki. Yleisölle avoimia kerhokertoja järjestettiin 2. Kerhossa lintuharrastusta opiskeltiin monin eri tavoin. Kerhossa käytettiin toiminnallisia leikkejä, käytiin läpi lintujen rakenteita, höyhenpuvun väriä, ääninäytteitä, opeteltiin kiikareiden käyttöä, sekä tehtiin hieman luontotaidettakin. Retkiä toteutettiin Pitkämöljälle, Pyykösjärvelle, Ainolan puistoon, Letonniemeen, Liminganlahden luontokeskukseen, Oulun yliopiston eläinmuseoon sekä Linnanmaalle. Syyskuussa Henri Ukonaho järjesti vielä opastettuja linturetkiä neljänä lauantaina, retkien keräten yhteensä 41 osanottajaa. Syyskuun alussa Raahessa alkoi Raahen retkikummien toimesta pilotti/kokeilu luontoisena lintu/luontokerho Jokelan alakoulun oppilaille. Syksyn aikana kerho koskee 1 ja 2 luokan oppilaita, ja kerhon jatkuessa vuoden vaihteen jälkeen ryhmä koostuu 3-6 luokan oppilaista. Syksyn ryhmässä on ollut 14 innokasta osallistujaa. Lisäksi retkikummit perustivat koulun alueelle oman lintujen ruokintapaikan missä oppilaat saavat käydä seuraamassa siellä kulkevia lintuja. Henri Ukonaho lahjoitti yhdessä Raahen Seudun Luonnonystävien kanssa ottamiaan paikallisia lintuaiheisia valokuvia opetus käyttöön Raahen kouluihin. Erilaisiin tapahtumiin Raahen retkikummit osallistuivat 14 kertaa ja kokonaismäärä osallistujille retkiin (29 kpl) oli 1583 henkilöä. Tunteja Raahessa tehtiin 84 vapaaehtoisina oppaina. Oulun ja Limingan alueella erilaiset PPLY:n retki- ja opastustapahtumat kokosivat yhteensä noin 936 osallistujaa ja lisäksi torniopastus Liminganlahden lintukuvafestivaalien yhteydessä noin Suojelutoimikunta Ari-Pekka Auvinen, pj. Vuoden 2018 lopussa suojelutoimikunnan sähköpostilistalle kuului yhteensä 20 jäsentä: Ari-Pekka Auvinen (pj), Esa Aalto, Petri Haapala, Esa Hohtola, Aappo Luukkonen, Arto Niemi, Annamari Markkola, Juha Markkola, Mikko Ojanen, Veli-Matti Pakanen, Antti Pöllänen, Juha Repo, Hanna-Riikka Ruhanen, Erik Saarnio, Ville Suorsa, Heli Suurkuukka, Heikki Tuohimaa, Sini Tuoriniemi, Risto Tornberg ja Tuomas Väyrynen. Kaikki hallituksen jäsenet kuuluivat suojelutoimikuntaan. Henkilömuutoksia ei vuoden aikana tapahtunut. 9
10 Kuva 1. PPLY:n vuosien aikana laatimat kirjalliset kannanotot (sis. YVA-lausunnot; mielipiteet ja muistutukset ympäristöluvista sekä kaava-asioista; valitukset ja vastaselitykset oikeusasteisiin jne.) Lausuntoja ja muita kirjallisia kannanottoja laadittiin vuoden aikana viisi, mikä on enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta kaukana kiireisimpien vuosien tasosta (kuva 1). Maaliskuussa PPLY lähetti yhdessä Liminganlahden ystävien ja Lakeuden luonnon kanssa kirjeen Limingan kunnanvaltuutetuille Limingan kunnan matkailun Master Plan -hankkeen Liminganlahden suojelualuetta koskevia suunnitelmia koskien. Osana Master Plan -hanketta Liminka oli julkistanut ylimitoitettuja suunnitelmia Liminganlahden matkailun vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Suunnitelmat sisälsivät muun muassa huomattavan korkean näköalatornin, niin kutsutun Tötterön, sekä Naturaalueella rakennettavia riippusiltoja. PPLY:n jäseniä osallistui myös Liminganlahden luontokeskuksessa pidettyyn seminaariin, jossa käsiteltiin aikaisempia maltillisempia, mutta edelleen ylimitoitettuja rakennussuunnitelmia. Heinäkuussa PPLY jätti yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin ja Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle valituksen Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavasta neljän tuulivoima-alueen osalta. Lokakuussa PPLY haki valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta koskien Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden aiempaa päätöstä, jossa se hylkäsi Hietasaaren asemakaavan ja tonttijaon muutoksesta tehdyn valituksen. Valituslupaa haettiin yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen, Oulun Hietasaaren palstaviljelijöiden ja Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistyksen kanssa. Lokakuussa jätettiin myös kannanotto Metsähallituksen Luontopalveluille valtion luonnonsuojelualueiden säädösvalmisteluun liittyen. Kyseessä oli mm. Liminganlahdelle, Hailuotoon ja Haukiputaan ja Iin saaristoon perustettavien suojelualueiden rahoitusmääräykset, joihin PPLY esitti metsästysrajoituksia ja harkittavaksi myös pesimäaikaisia maihinnousukieltoja joillekin saarille. Perustettavien soidensuojelualueiden rahoitusmääräyksiin otettiin kantaa vain yleisesti esittämällä metsästysrauhoitusta laajemmille märille ja rimpisille soille. Marraskuussa PPLY antoi lausunto Sanginjoen monikäyttömetsän hoito- ja käyttösuunnitelmasta. PPLY näkemyksen mukaan suunnitelman lähtökohdat eivät vastanneet Oulun kaupunginvaltuuston alkuvuonna tekemää päätöstä, jossa suojelun ulkopuolelle jäävän alueen pääasialliseksi käyttömuodoksi asetetaan virkistys ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Vuoden aikana saatiin pari mieltä lämmittävää voittoa pitkään jatkuneista suojelukiistoista. Näistä ehdottomasti merkittävin oli Oulun kaupunginvaltuuston tekemä päätös perustaa Sanginjoen ulkometsään luonnonsuojelulain 24 pykälän mukainen noin hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue korvauksetta. Loppujen lopuksi päätöksen sinetöinyt äänestys oli varsin selvä: 53 äänesti puolesta, 11 vastaa ja 3 tyhjää. Näin 14 vuoden 10
11 uurastus Sanginjoen metsän puolesta toi vähintään hyvin merkittävän erävoiton. Sanginjoki-liike järjesti päätöksen johdosta juhlan Koskelan Walolla 16.2., jossa muun muassa kerrattiin värikään prosessin eri vaiheita. Kaupunginvaltuuston päätöksestä tehtiin kuitenkin suojelun vastustajien taholta neljä valitusta, joiden käsittely on kesken. Näin ollen alueen suojelu ei vieläkään lopullisesti konkretisoitunut, mutta metsä on joka tapauksessa saanut olla hakkuilta rauhassa. Toinen hyvä tulos saatiin Oulunsalon Salonrannan kaavoituksesta, jossa erittäin uhanalaista sukkessiometsää ja uhanalaisten lintulajien asuttamaa rantaniittyä uhannut asemakaavaehdotus palautui valmisteluun. Uusi asemakaavaehdotus on tulossa nähtäville alkuvuodesta Vuoden 2018 aikana PPLY:n jäsenet osallistuivat muun muassa WWF Suomen kiljuhanhityöryhmän (Esa Aalto, Juha Markkola, Arto Niemi, Antti Pöllänen ja Pekka Roine) ja Sanginjoki-liikkeen toimintaan (Esa Aalto, Ari-Pekka Auvinen, Risto Tornberg, Annamari Markkola ja Juha Markkola). Lisäksi yhdistyksen jäsenet osallistuivat uhanalaisten lajien seurantoihin (mm. muuttohaukka Ari-Pekka Auvinen, Markku Hukkanen, Antti Pöllänen, Sami Timonen, Hannu Tunturi, Erik Saarnio ja Tuomas Väyrynen; maakotka Antero Autio, Ari-Pekka Auvinen ja Hannu Tunturi; merikotka Ari-Pekka Auvinen, Markku Hukkanen, Jani Suua ja Henri Ukonaho; valkoselkätikka Ari- Pekka Auvinen, Tero Kotajärvi, Ilkka Kärkkäinen, Markku Paso ja Henri Ukonaho; etelänsuosirri Kari Koivula ja Veli-Matti Pakanen; mustapyrstökuiri Jorma Pessa ja Sami Timonen). Ari-Pekka Auvinen kuului BirdLife Suomen suojelutoimikuntaan, joka kokoontui kerran Auvinen, Hanna- Riika Ruhanen ja Sini Tuoriniemi osallistuivat Orivedellä pidettyyn BirdLife Suomen suojelutapaamiseen, joka oli ensimmäinen laatuaan. Kokouksia ei pidetty vaan toimikunnan asioita käsiteltiin hallituksen kokouksissa sekä sähköpostilistalla Suojelutoimikunnan työhön liittyvien loukkaantuneiden lintujen hoitoringin ja lintualuetoimikunnan työstä on omat vuosikertomuksensa. 7. Aureolan toimitusneuvosto Mikko Ojanen, pj. Toimitusneuvoston kokoonpano: Mikko Ojanen pj Jäsenet: Antti Pöllänen, Aureolan 39 päätoimittaja Elja Herva Esa Hohtola Juha Markkola Ville Suorsa Tapani Tapio Risto Tornberg Kokouksia on pidetty kuusi, kokoontuminen tuntia ennen kuukausikokousta. Aureola numero 38 oli valmis tammikuussa taitettavaksi. Eri sattumien vuoksi taitto eteni vasta loppuvuodesta. Numeron 39 pt on Antti Pöllänen, ja sen toimittaminen on edennyt kohtalaisesti. Työllistävin osuus, katsaus vuodelta 2016 saatiin liki valmiiksi. Seuraavien kahden numeron päätoimittajat ja teemat ovat olleet keskustelussa. 8. Linnustonseurantatoimikunta Toimikunnan nimetyt jäsenet olivat vuonna 2018 Esa Aalto (pj), Tuomas Väyrynen, Heli Suurkuukka, Mikko Ojanen, Aija Lehikoinen ja Ari-Pekka Auvinen. Ajankohtaisista lintulaskennoista muistutettiin PPLY:n sähköpostilistalla ja jäsenistöä kannustettiin osallistumaan linnustonseurantaan. Valtakunnallista lintulaskijatapaamista ei vuonna 2018 järjestetty. Yhdistyksen jäsenet jatkoivat lintulaskentareittiensä laskemista edellisvuosien tapaan. Yhdistyksen alueella laskettiin v vakiolinjoja 17 kpl ja talvilintuja laskettiin 12 reitillä. Vesilintulaskentaa tehtiin ainakin yhdellä merenrannikon reitillä ja lisäksi sisämaan pisteellä, joiden määrää ei toistaiseksi saada tietoon laji.fi-järjestelmästä. Vuoden 2018 laji oli punasotka. Vuoden lintu -vastaavana toimi Arto Niemi. 11
12 Syksyn joutsenlaskentatulokset koottiin ja toimitettiin BirdLifelle. Lintulaskennat: Ajankohtaisista lintulaskennoista muistutettiin PPLY:n sähköpostilistalla ja jäsenistöä kannustettiin osallistumaan linnustonseurantaan. Muuta varsinaista toimintaa toimikunnalla ei ollut. Valtakunnallista lintulaskijatapaamista ei vuonna 2018 järjestetty. Yhdistyksen jäsenet jatkoivat lintulaskentareittiensä laskemista edellisvuosien tapaan. Yhdistyksen alueella laskettiin vakiolinjoja, vesilintulaskentaa ja talvilintuja. Talvilintulaskentoja tehtiin ruokintapaikkaseurantana ja reittilaskentoina (talvi, kevät, syys) 16, 11 ja 14 reitillä. Tarkempia tietoja muiden laskentojen määristä ei ollut vielä saatavilla Luonnontieteellisen keskusmuseon tietojärjestelmäuudistusten vuoksi PPLY järjesti lintulaskijakurssin, jossa opettajina olivat Esa Aalto (vesilintulaskenta) ja Ari Rajasärkkä (linjalaskenta). 9. Lintualuetoimikunta (sis. ent. MAALI-toimikunta): Lintualuetoimikunta koordinoi valtakunnallisten IBA-alueiden laskentoja yhdistyksen alueella sekä vastaa Maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden (MAALI) valinnasta ja MAALI-hankkeen raportoinnista. Toimikunnan puheenjohtajana toimi Heli Suurkuukka. Toimikunnan muut jäsenet ovat Ari-Pekka Auvinen, Esa Aalto, Petri Haapala, Arto Niemi, Sini Tuoriniemi, Juha Repo ja Hanna-Riikka Ruhanen. Toimikunnan viestintä hoidetaan pääosin sähköpostilistan kautta. Toimikunta ei kokoontunut kokonaisuudessaan vuonna 2018 kertaakaan, mutta lokakuussa järjestettiin työkokous maakunnallisesti arvokkaiden lintualueiden eli MAALI-tietojen verkkojulkaisun aloittamiseksi. Työtä teki Esa Aalto ja maakunnallisesti tärkeiden lintusoiden rajaukset ja kohdekuvaukset saatiin valmiiksi. Valittujen kohteiden GIS-rajauksia toimitettiin pyynnöstä Finavialle sekä Enviner Oy:lle. Finavia tekee selvitystä lintu- ja muista eläinriskeistä lentoasemien läheisyydessä ja Enviner Oy tuulivoimarakentamisen ympäristövaikutusten arviointia. 10. Loukkaantuneiden lintujen hoitorinki Ari-Pekka Auvinen Loukkaantuneiden lintujen hoitoringin toimintaan osallistuivat vuoden aikana: Esa Aalto (Oulu), Antero Autio (Siikalatva), Ari Pekka Auvinen (Oulu), Petri Haapala (Oulu), Esa Hohtola (Oulu), Reijo Jussilainen (Nivala) Sami Kalliokoski (Vihanti), Juha Markkola (Hailuoto), Iiris Poukkanen (Hailuoto), Pauliina Rautio (Oulu), Erik Saarnio (Muhos), Jani Suua (Taivalkoski), Heikki Tuohimaa (Raahen seutu), Tanja Tuomikoski (Oulu, jäi pois vuoden aikana) ja Henri Ukonaho (Raahe) Lisäksi hoitoringin sähköpostilistalle kuuluivat neuvonantajina intendentti Mari Heikkilä (Ranua Zoo), tutkija Marja Isomursu (EVIRA), Heli Suurkuukka, Reijo Kylmänen, Risto Tornberg sekä eläinlääkäri 12
13 Jarmo Hämäläinen (Raahen kaupunki). Oulun kaupungineläinlääkäri Jussi Virta muutti vuoden aikana Helsinkiin ja jäi pois toiminnasta. Kahdeksatta vuottaan toimineen loukkaantuneiden lintujen hoitoringin vuosi 2018 oli joka kuinkin yhtä vilkas kuin edellinen. Tarkkaa kirjanpitoa puheluista ja viesteistä ei edelleenkään pidetty, mutta niitä saattoi tulla vuoden aikana jo lähemmäs 300. Suurin osa yhteydenotoista tulee tätä nykyä suoraan hoitorinkiläisille, mutta parikymmentä puhelua/tehtävää saatiin myös poliisin kautta. Hätäkeskuksen välittämät tehtävät ovat loppuneet lähes kokonaan. PPLY:llä on saakka voimassa oleva Oulun poliisilaitoksen myöntämä rahankeräyslupa. Vuoden aikana lahjoituksia kertyi 720 euroa, joista 530 euroa oli osoitettu Pattijoen eläinhoitolalle. Kertyneistä varoista korvattiin jonkin verran hoitolintuihin liittyneitä kuluja; ruokaa, tarvikkeita ja ajokilometrejä. Lintuja hoidettiin etupäässä Pihalinnun hoitolassa Oulun Huonesuolla Pauliina Raution kodin yhteydessä sekä Pattijoen eläinhoitolassa Henri ja Katja Ukonahon kotona. Vuoden varrelta Pihalinnun hoitolan vuoden ensimmäinen asiakas oli Oulun Rajahaudasta heikkokuntoisena löytynyt nuori koirasfasaani, joka vapautettiin 11 päivän hoidon jälkeen löytöpaikalle. Sille kävi kuitenkin kuten monelle fasaanille Suomen talvessa käy. Löytöpaikan naapuri näki muutaman päivän päästä kanahaukan syömässä rengastettua fasaanikoirasta. Talvi oli verrattain ankara ja luminen vielä huhtikuun alkuun saakka. Kuitenkaan nälkiintyneitä pöllöjä ei tullut hoitoon. Myyräkannat olivat kääntymässä nousuun ja joillakin puimatta jääneille pelloilla peltomyyriä oli jo paljonkin. Helmikuun lopussa Petri Haapala haki Pihalinnun hoitolaan Oulun Heinäpään palloilukeskuksen reunaverkkoon takertuneen toisen kalenterivuoden naarashuuhkajan (kuva 1). Tammikuussa Pattijoen Perälästä hoitoon päätyi kanalaan hyökännyt ja kukon tappanut kolmannen kalenterivuoden naaraskanahaukka. Haukka söi kukon loppuun Pattijoen eläinhoitolassa ja pääsi takaisin oletetulle reviirilleen. Kuva 1. Oululaisen jalkapallolegenda Janne Hietsu Hietasen mukaan Hietsuksi nimetty huukaja vapautettiin viikon hoidon jälkeen löytöpaikalle. Kuva: Ari-Pekka Auvinen. Maalis huhtikuu oli harvinaisen hiljainen. Kiimingin Alakylästä heikkokuntoisena löytyneelle kuoville oli vielä vaikeuksia löytää lumetonta peltoa vapautuspaikaksi, mutta toukokuun toisella viikolla lämmintä olikin jo yli 25 astetta. Toukokuussa hoidossa kävi muun muassa Muhoksen Viskaalinmäen takana ikkunaan lentänyt vanha helmipöllökoiras sekä Oulun Rotuaarilta löytynyt jalkansa loukannut pulunpoikanen. Orpoja merihanhen poikasia tuli Pihalinnun hoitolaan touko kesäkuun vaihteessa yhteensä seitsemän. Näistä viisi kuului samaan poikueeseen, jonka emo jäi ilmeisesti liikenteen uhriksi Haukiputaan ja Iin rajalta. Pattijoen hoitolassa merihanhen poikasia kävi hoidossa neljä, mutta niiden mystisten katoamisten todennäköiseksi syyksi paljastui kulkukissa. 13
14 Viime vuoden tapaan hanhenpoikaset kasvoivat Pihalinnun hoitolassa reilun kuukauden, jonka jälkeen ne vapautettiin 6.7. Siikajoen Karjonevalle ja Oulujärvelle Vaalan Jaalankaan. Tänä vuonna vapautuspaikoiksi valittiin sisämaan kohteita, joilla merihanhea ei saa metsästää. Vuonna 2017 Hailuotoon vapautetusta kymmenestä poikasesta ainakin neljä kuoli metsästäjän luotiin. Siikajoen poikaset pysyivät yhtä lähimmän talon pihalle suuntautunutta retkeä lukuun ottamatta lentokykyisiksi saakka Karjonevalla. Elokuun lopun jälkeen niiden kohtalosta ei ole tietoa (kuva 2). Jouni Ruuskasen mökkirantaan Jaalankaan vapautetut neljä hanhea eivät sen sijaan viihtyneet järvellä, vaan tulivat toistuvasti takaisin mökin pihaan. Lopulta Jouni siirsi ne Paltaselän Hoikkasaareen yli kahden kilometrin päähän lähimmästä rannasta, jossa ne pysyivät mökkiläisten ilona lentokykyisiksi saakka. Yksi poikasista löytyi tuntemattomasta syystä kuolleena Paltamon Hilaniemestä. Loput kolme kaverusta viettivät aikaansa Paltamon golfkentällä aina pakkasten tuloon saakka. Yhden 2017 Hailuotoon vapautetun merihanhen rengas löytyi Pohjois-Puolasta, joten ainakin tämä yksilö oli muuttanut villien merihanhien mukana talveksi Itämeren eteläpuolelle. Kuva 2. Kolme merihanhen orpopoikasta varttui lentokykyisiksi Siikajoen Karjonevalla. Kuva: Ari-Pekka Auvinen. Kesä oli poikkeuksellisen lämmin, heinäkuussa jopa kuuma. Pesästä tippuneita tervapääskyn poikasia löytyi ympäri Suomen ennätysmäärin. Pihalinnun hoitolassa hoidettiin Pauliina Raution ja Ari-Pekka Auvisen toimesta 26 poikasta ja kaksi aikuista lintua. Näistä molemmat aikuiset linnut ja 22 poikasta selvisi lentoon. Pattijoella tervapääskyn poikasia oli hoidossa kolme, joista kaksi selviytyi lentoon ja yksi menehtyi. Loppukesä oli tavalliseen tapaan kiireinen. Pihalinnun hoitolassa kävivät muun muassa Oulunsalosta löytynyt järripeippo, Kellon Kiviniemestä hoitoon haettu lentokyvytön nuolihaukan poikanen (kansikuva) sekä Reijo Kylmäsen hoteissa ensimmäiset kolme vuorokautta toipunut, Siikalatvan Jokikylästä lietteeseen tahriutuneena löytynyt nuori suopöllö. Siikajoen Hirvasperältä kiinni juostu yksin jäänyt nuori kurki kuoli Pattijoen eläinhoitolassa seuraavana päivänä. Eviran kuolinsyytutkimuksessa sen suolistosta löydettiin suuri määrä suolinkaisia. Pattijoella vierailivat hoidettavana myös kissan kynsiin jäänyt taivaanvuohi ja tuntemattomasta syystä heikentynyt nuori meriharakka. Molemmat selvisivät takaisin luontoon. Elokuun puolivälissä siirrettiin teollisuusrakennuksen seinustalla ollut kuikka Oulun Ruskosta Kempeleenlahdelle (kuva 3). 14
15 Kuva 3. Oulun Ruskosta teollisuusrakennuksen seinustalta löytynyt kuikka oli mahdollisesti törmännyt kännykkämaston haruksiin. Kuva: Ari-Pekka Auvinen. Mitään poikkeuksellista ei loppukesässä alkusyksyssä ollut, jollei sellaisena voida pitää nuorten kanahaukkojen suurehkoa määrää: Pihalinnun hoitolassa niitä kävi neljä ja Pattijoella yksi. Lisäksi Jani Suua haki Ranuan eläintarhaan hoidettavaksi nuoren kanahaukkanaaraan, joka oli törmännyt ikkunaan Pudasjärvellä. Lintu kuntoutui ja voitiin vapauttaa elokuun lopussa löytöpaikalle. Kanahaukoista saatiin myös rengaslöytö: Martinniemestä 1.9. löytynyt ja kuusi päivää Pihalinnun hoitolassa ollut haukkanaaras löytyi kuolleena Oulun Parkkisenkankaalta. Tämä oli jälleen yksi osoitus siitä, että hoidossa ollut lintu on pärjännyt luonnossa vaikkakin koki lopulta nuorille kanahaukoille tavallisen keskitalven kohtalon. Syksyn kanahaukkasummaan voidaan lisätä vielä Siikajoella katkenneen siiven vuoksi lopetettu yksilö sekä Iissä Ikkunasta kesämökin sisälle päätynyt nuori koiras, jonka poliisit saivat vapautettua. Syys lokakuussa vaeltavia helmipöllöjä päätyi hoitoon vain yksi. Loppusyksyllä sen sijaan tuli totuttuun tapaa paljon ilmoituksia laulujoutsenista. Pihalinnun hoitolassa niistä kävi kaksi, jotka molemmat menehtyivät; niistä toisella oli vaikea sääriluun murtuma ja toinen jouduttiin lopettamaan, kun sen siipi vääntyi hoidon aikana luonnottomaan asentoon. Nuoria sepelkyyhkyjä kävi hoidossa Oulussa kaksi ja Pattijoella yksi. Kaikki voitiin vapauttaa hoitojakson jälkeen. Vuoden lopulla saatiin ilahduttava tieto edellisenä syksynä yli kuukauden hoidossa olleesta nuoresta maakotkanaarasta. Timo Ahosalmi oli kuvannut sen kotkaruokinnalla Utajärvellä useana päivänä maaliskuussa. Tästä Muiriksi nimetystä maakotkasta oli juttu BirdLife-lehden vuoden 2018 ensimmäisessä numerossa ja toinen juttu Utajärven kontrollista numerossa 1/2019. Uutiskynnyksen ylitti Siikajoen Ruukinkoskeen joulun alla ilmestynyt merihanhi, jota epäiltiin aluksi yhdeksi Karjonevalle vapautetuista orpopoikasista. Myöhemmin kuitenkin huomattiin, että rengas linnun jalassa olikin musta nippuside, ja näin hanhi paljastui Limingan kukka- ja eläinpuisto Escurialista karanneeksi tarhalinnuksi. Hanhesta oli juttu paikallislehti Siikajokilaaksossa. Samassa jutussa kerrottiin myös laulujoutsenesta, jonka Henri Ukonaho ja Ari-Pekka Auvinen ottivat kiinni Siikajoen Vuolunojalta ja toivat hanhelle kaveriksi Ruukinkoskeen. Ari-Pekka Auvinen oli Yle Pohjois-Suomen radiohaastattelussa hoitolintutoiminnasta ja piti PPLY:n hoitoringistä esitelmän BirdLife Suomen suojelutapaamisessa Orivedellä sekä edustajiston kokouksessa Kokkolassa Henri Ukonahoa haastateltiin Radio Pookiin 16.4., jonka lisäksi Raahen Seudussa oli hoitolintuaiheiset jutut ja
16 Pihalinnun hoitola Pihalinnun lintuhoitolassa Pauliina Raution ja Ari-Pekka Auvisen kotona hoidossa kävi yhteensä 65 yksilöä 20 eri lajista (taulukko 1). Hoitotulos oli poikkeuksellisen korkea: 83 % linnuista voitiin palauttaa takaisin luontoon. Onnistumisprosenttia nosti merihanhen- ja tervepääskynpoikasten suuri osuus. Taulukko 1. Pihalinnun lintuhoitolassa vuonna 2018 hoidetut linnut kohtaloineen. Laji Hoitolintuja yhteensä Vapautettu Eläintarhaan Kuoli tai lopetettiin Merimetso Laulujoutsen Merihanhi Sinisorsa Varpushaukka Kanahaukka Nuolihaukka Fasaani Harmaalokki Kesykyyhky Sepelkyyhky Helmipöllö Suopöllö Huuhkaja Käki Tervapääsky Harakka Närhi Korppi Järripeippo Yhteensä (osuus) (83 %) 0 (0 %) 11 (17 %) 16
Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN VUOSIKERTOMUS 2018
Pohjois Pohjanmaann lintutieteellinen yhdistys ry LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN VUOSIKERTOMUS 2018 Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN
Hallitus voi lisätä tai vähentää toimihenkilöitä tarpeen mukaan.
1(5) POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 YLEISTÄ Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tarkoituksena ovat toimialueensa lintuharrastajien yhteen saattaminen
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 JÄSENISTÖ HALLITUS. Vuosi 2017 oli PPLY:n 44. toimintavuosi.
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Vuosi 2017 oli PPLY:n 44. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 392 jäsentä, 32 perhejäsentä ja 5 ainaisjäsentä
POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012
Pohjois Pohjanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry PL 3000 90014 OULUN YLIOPISTO POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012 YLEISTÄ Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen
Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN VUOSIKERTOMUS 2017
Pohjois Pohjanmaann lintutieteellinen yhdistys ry LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN VUOSIKERTOMUS 2017 Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Aija Lehikoinen YLEISTÄ Vuosi 2013 oli PPLY:n 40. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 276 aikuis-,
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taru Suninen YLEISTÄ Vuosi 2015 oli PPLY:n 42. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 343 aikuis-, 35
POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Taru Suninen YLEISTÄ Vuosi 2016 oli PPLY:n 43. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 362 aikuis, 33
POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Aija Lehikoinen YLEISTÄ Vuosi 2014 oli PPLY:n 41. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 337 aikuis,
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Aija Lehikoinen YLEISTÄ Vuosi 2012 oli PPLY:n 39. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 274 aikuis-,
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Aija Lehikoinen YLEISTÄ Vuosi 2011 oli PPLY:n 38. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 264 aikuis-,
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
TLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys. BirdLife Suomen edustajiston kokouksissa TLY:llä on viisi edustajaa.
TURUN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS R.Y. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toimintavuosi 2012 on Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry:n (TLY) 46. toimintavuosi. TLY:n pääasiallisia tehtäviä vuonna 2012 tulevat
Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN VUOSIKERTOMUS 2016
Pohjois Pohjanmaann lintutieteellinen yhdistys ry LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN VUOSIKERTOMUS 2016 Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) LOUKKAANTUNEIDEN LINTUJEN HOITORINGIN
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.
1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.
LINTUYHDISTYS KUIKKA TOIMINTAKERTOMUS 2016 1(5) VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
Kuva 1. Jäsenmäärän kehittyminen.
POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Aija Lehikoinen YLEISTÄ Vuosi 2010 oli PPLY:n 37. toimintavuosi. JÄSENISTÖ Vuoden lopussa yhdistykseen kuului 285 varsinaista
Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Oulu 2016
RAPORTTI TEEREN, KURJEN, SUOPÖLLÖN JA KELTAVÄSTÄRÄKIN ESIINTYMISESTÄ HEINISUON HARAVASUON NATURA ALUEELLA OULUSSA SEKÄ MUHOKSEN PEURASUOLLA JA VESISUOLLA. Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.
LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS 2018 1(5) Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen tärkeimpinä
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Oikaristen sukuseura ry:n
Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry
Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut
TOIMINTASUUNNITELMA
1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme
Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2014
Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys r.y. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2014 1. Hallitus Puheenjohtajana jatkoi neljättä kautta Hannu Lehtoranta. Muut hallituksen toimihenkilöt: varapuheenjohtaja Toni
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS
SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS 1997 2016 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 21.9.2016 1 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola
Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero
LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS
2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1
PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 Yleistä Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry on vuonna 1970 perustettu maakunnallisella pohjalla toimiva lintutieteellinen
Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenkysely Sukupuoli. Asuinkunta
Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenkysely 2017 1 Sukupuoli muu nainen mies 0 10 20 30 40 50 60 70 Asuinkunta Muu kunta Sysmä Pertunmaa Padasjoki Orimattila Mäntyharju Lahti Kärkölä Hollola
Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä
1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS (5) c/o Kuopion Museo Kauppakatu Kuopio
LINTUYHDISTYS KUIKKA VUOSIKERTOMUS 2017 1(5) Yhdistys on osa Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:tä toimien sen lintujaostona. Kuikka on myös BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.yhdistyksen tärkeimpinä
CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti
CARBO III Hankeraportti 29.05.2019 Jouni Kannonlahti Hankkeen toteutus: Jouni Kannonlahti projektipäällikkö Levón-instituutti Vaasan Yliopisto jouni.kannonlahti@uva.fi puh. 0294498365 Piirroskuvat: Kuvittaja
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2013
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 213 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 213 1. Johdanto Helsingin
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,
IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut
2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.
Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla.
Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla Ville Suorsa LTSS-seminaari Pori 26.3.2013 2.4.2013 Page 1 Lähtökohdat 2.4.2013 Page
Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.
Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),
Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäjoki
Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Pyhäjoki Pyhäjoki kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä
Sarjan paras tulos:
Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja
Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.
1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys
PÖYTÄKIRJA
Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
Edustajiston kokous Lahdessa MR Kuva Jorma Tenovuo. Uusi ohjelmistokehittäjä aloittaa marraskuu 2008
Tietoa Tiirasta Tiira Edustajiston kokous Lahdessa 21.3.2010 MR Kuva Jorma Tenovuo 1/X Tiiran lyhyt historia Edustajiston kokouksessa päätetään Tiiran toteuttamisesta marraskuu 2004 Ohjelmistokehitys alkaa
2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016
HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen
Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.
Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys
Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä
1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen
Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:
Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.
ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972