J.V.Snellman ja uskonto, J.V.Snellman ja Ukko-Paavo Snellman 200, Kuopio Kommentti Jaakko Elenius

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "J.V.Snellman ja uskonto, J.V.Snellman ja Ukko-Paavo Snellman 200, Kuopio 4.1.2006 Kommentti Jaakko Elenius"

Transkriptio

1 J.V.Snellman ja uskonto, J.V.Snellman ja Ukko-Paavo Snellman 200, Kuopio Kommentti Jaakko Elenius Hyvät kuulijat, arvoisa etevä seurue! Professori Eino Murtorinteen esitelmä osoitti vakuuttavalla tavalla, että juhlan järjestäjien valitsema seminaarin aihepiiri on hyvin perusteltu. Snellman oli kiinnostunut uskonnosta, teologiasta ja kirkosta. Hän seurasi ja arvioi uskonnollisia kansanliikkeitä, kirkon elämää, kotoista teologista keskustelua ja nousi 1840-luvun alussa kansainvälisesti arvostettuna filosofisena ja teologisena ajattelijana komealle paikalle 1800-luvun eurooppalaisessa tieteenhistoriassa. Vaikka Snellmanin tie vei kansallisen herätyksen keulapaikalle Lönnrotin ja Runebergin rinnalle, hän suhtautui näitä kahta avoimemmin ja ymmärtävämmin siihen uskonnolliseen herätykseen, joka oli temmannut mukaansa joukon heille tuttuja osakuntatovereita ja akateemista nuorisoa. Silloinkin, kun Snellman julkisuudessa pariin otteeseen kriittisesti arvioi aikakautensa pietismiä, hän oikeastaan vain toisteli Lönnrotin aikaisemmin esittämiä käsityksiä Kajaanin seudun lahkolaisista (1835) ja Runebergin Vanhan puutarhurin kirjeiden ( ) väitteitä. Professori Murtorinteen esitelmä tarjosi meille monipuolisen kuvauksen Snellmanin uskonnollisista käsityksistä ja hänen yhteyksistään Savon herännäisyyden mahtimiehiin Paavo Ruotsalaiseen ja Julius Immanuel Berghiin. Kuvaus ei kaipaa täydennystä, joitakin sen kohtia voi painottaa ja alleviivata. Seuraavassa pari alleviivausta. 1. Snellman oli ajattelijana ja erityisesti uskonnonfilosofina Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ( ) oppilas, kuten tiedämme. Se antaa aiheen kysyä, olivatko Snellmanin tieteellisen toiminnan perimmäiset tavoitteet kenties samat kuin hänen kuuluisalla saksalaisella opettajallaan: puolustaa kristillistä uskoa ja pelastaa teologian uhanalainen asema tieteiden joukossa? Ymmärsivätkö aikalaiset, ymmärsivätkö Snellmanin myöhemmät tulkitsijat oikein Hegelin spekulatiivisen filosofian lähtökohtia ja tavoitteita? Vaikuttaa siltä, että yhtä lailla kristinuskon puolustajien pelot kuin sen vastustajienkin toiveet olivat aiheettomia. Molemmilla tahoilla Snellman jäi ilman ymmärtäjiä ja seuraajia. Valistuksen uskontokritiikissä teologia oli leimattu esikriittiseksi metafysiikaksi. Immanuel Kantin mukaan inhimillinen ajattelu ja tiede eivät pysty murtautumaan kokemuksen rajojen ulkopuolelle. Empiirisen havainnoinnin kohteena ovat ilmiöt, niiden takana ovat oliot sinänsä, itse todellisuus, mutta siitä emme tiedä yhtään mitään. Emme voi kurkistella verhon taakse. Ymmärryksemme rajat asettavat meille maailmamme rajat, Kant valisti. Maailma on näin kaksi: havainnoinnille avautuva ilmiöiden maailma ja niiden takaisten olioiden sinänsä maailma - tiedon maailma ja uskon maailma. Perinteinen

2 teologia, joka oli väittänyt pääsevänsä varmaan tietoon kohteestaan, yliaistillisesta olioiden sinänsä maailmasta, menetti näin paikkansa tieteiden joukossa. Tähän Hegel iski. Hän halusi edetä yli sen rajan, jolle valistus ja Kant olivat pysähtyneet. Hän yritti kumota edeltäjiensä kahden maailman opin, dualismin. Hän halusi pelastaa kristinuskolle ja teologialle, mitä pelastettavissa oli. Hänen ajattelustaan muodostui oppineiden uskonto. Enzyklopädie-teoksensa (1830) alussa Hegel julisti, että maailma ei ole kaksi vaan yksi. Filosofialla ja teologialla on yksi ja sama kohde, joka on totuus, ja että Jumala ja vain Jumala on tuo totuus. Hegel toimi toisin kuin teologinen traditio ja toisin kuin tähän traditioon kohdistunut valistuksen kritiikki oli tehnyt: hän keskittyi pohtimaan Jumalan ja ihmisen ykseyttä, jonka esittämisessä kristinusko oli hänen mielestään ylivoimainen uskontojen historiassa. Hän ei asettanut Jumalaa ja ihmistä, ääretöntä ja äärellistä, toisistaan erilleen tai toisistaan vieraantuneiksi ja sitten yrittänyt tuoda näitä kahta jonkinlaiseen keskinäiseen yhteyteen. Hegelin mielestä maailman ykseyden perimmäinen kulmakivi on kristinuskon opettama Jumala, jonka synonyymeina hän käyttää Henkeä, Absoluuttia, Järkeä, Ääretöntä, Todellisuutta ja Totuutta. Henki ei ole jossakin havaittavan maailman tuolla puolen uskon alueella ja ihmisten tavoittamattomissa, vaan koko ajan mitä syvimmin läsnä maailmassa. Maailma ja historia noudattelee kulussaan Hengen jumalallista suunnitelmaa. Historiasta muodostuu kehityskertomus: Hengen luodessa ja ilmaistessa itseään historian prosessi etenee kohti yhä suurempaa vapautta, joka on historian päämäärä. Erityisesti käsitelogiikassa näyttäytyi Hegelin pyrkimys vapautua valistuksen ja Kantin kahden maailman dualismista. Absoluuttia, Jumalaa, voidaan lähestyä ja tutkia suoraan sen oman sisäisen rakenteen kautta. Ei ole niin, että toisaalla on näkyvä ilmiöiden maailma ja toisaalla itse todellisuus, oliot sinänsä, joka vaikka onkin olemassa, on meille tuntematon, emmekä voi siitä tietää mitään. Uskonnossa ja teologiassa samoin kuin taiteessa Absoluutti verhoutuu kuviin ja symboleihin, filosofiassa Absoluutti ilmaisee itsensä käsitteellisesti, suoraan ja välittömästi. Mutta kuten sanottu molempien kohde on yksi ja sama. Äärimmillään ei asiaa ja käsitettä, todellisuutta ja tietoisuutta, voi erottaa toisistaan. Tätä tarkoitti Hegelin kuuluisa lause: mikä on järjellistä on todellista ja mikä on todellista on järjellistä, jota hän jatkoi, että meidän on edellytettävä, että tiedämme, emme ainoastaan että Jumala on todellinen, vaan että Hän on ylin todellisuus, että Hän yksin on tosioleva. Tietoisuuden ja todellisuuden, käsitteen ja asian, kiinnittymistä toisiinsa ja sulautumista yhteen ei ole helppoa ymmärtää. Yhtään helpommaksi asia ei tule, jos koetamme valaista sitä esimerkillä: käsite Kuopion kaupunki ja itse Kuopion kaupunki ovat kaksi eri asiaa, jälkimmäisessä voi asua, edellisessä ei. On jokseenkin ylivoimaista pysyä perässä, kun sanotaan, että käsite ja sen tarkoittama asia lähentyvät toisiaan niin, ettei niitä voi enää erottaa.

3 Joka tapauksessa Hegel uskoi, että tietoisuus, syvimmässä perusrakenteessaan, pystyy paljastamaan todellisuuden yleisimmät piirteet. Enemmänkin: ajattelun avulla maailmasta ja Jumalasta voidaan rakentaa rautaisen logiikan hallitsema käsitteellinen kopio, joka yksi yhteen kuvaa Jumalan todellisuutta salatuimpaan saakka. Hegel piti itseään luterilaisena kristittynä. Vaikka aikalaiskritiikki häntä kohtaan oli massiivista, ja vaikka hän joutui jo eläessään katselemaan perintönsä hajautumista riiteleviksi koulukunniksi, hän uskoi vakaasti pystyneensä rationaalisesti ilmaisemaan kristinuskon syvimmän olemuksen ja turvanneensa teologialle kunniapaikan akateemisten tieteiden joukossa. 2. Kaikki edellä sanottu sopii kuta kuinkin Snellmaniinkin, Hegelin etevimpään pohjoismaiseen tuntijaan ja oppilaaseen. Snellmanin filosofinen väitöskirja (1835) oli Hegelin järjestelmän puolustus, hänen varhaiset tutkielmansa 1830-luvun lopulla (Logiikka, Psykologia, Oikeusoppi) edustivat selvästi Hegelin spekulatiivista filosofiaa samoin kuin Persoonallisuuden idea (1841), ensimmäinen kahdesta pääteoksesta. Oppi valtiosta-teoksessaan (1842) hän omankin tunnustuksensa mukaan hakeutuu ranskalaisen valistusfilosofian käytännönläheisempään suuntaan ja siirtää painotusta valtiosta kansalaisyhteiskuntaan, vaikka riippuvuus Hegelistä on edelleen ilmeinen. Jo Persoonallisuuden ideassa Snellman syytti aikakautensa uskonnollisia intoilijoita - kirkonmiehiä siinä kuin pietistejäkin siitä että nämä pelaavat väärää peliä ihmisen epätäydellisyydellä korostaessaan Jumalan ja ihmisen välistä jyrkkää eroa. Väärän pelin seurauksena todellisuus oli revennyt kahtia, ja kuilun ylittämistä pidettiin Jumalan alentamisena ja ihmisen ylentämisenä. Snellmanille ajattelussa olennaista on jumalallisen ja inhimillisen erottamattomuus, ykseys. Yksi ja sama Henki persoonallisuutena, itsestään tietoisena ja puhtaana ajatuksena sitoi yhteen jumalallisen ja inhimillisen. Ero oli suhteellinen, kuilu ylitettävissä: Jumalassa Henki oli toteuttanut itsensä täydellisesti, ihmisessä toteutuminen oli alullaan ja laajeni historian prosessin edetessä. Ajattelun avulla ja järkeä käyttäen ihmiselle on mahdollista päästä kristinuskon ytimeen, kun uskonnon myytit ja tunteeseen vetoavat mielikuvat puretaan järjen käsitteiksi. Uskonnonfilosofiassaan Snellman pysyi uskollisena nuoruutensa näylle, vaikka hän poliittisessa filosofiassaan myöhemmin etääntyikin Hegelin perinnöstä. Luennossaan Hengen olemuksesta 1843 hän vakuutti spekulatiivisen filosofian kykenevän ilmaisemaan ikuisen läsnäolon äärellisessä ja saattavan ajattelevan tietämisen ja uskonnollisen tunteensovintoon keskenään. Virkaanastumisesitelmässään keväällä 1856 hän vaati, että tieteen tulee tunnustaa kaikessa tapahtumisessa järjellinen suunnitelma. Maailmalla on pohjapiirustus, sen etsiminen ja jäljittäminen on tieteen tehtävä. Ensimmäisessä luennossaan syksyllä 1856 hän opetti, että tieteen huipentuma on tieto Jumalasta. Olisi väärin piirtää uskonnon yliaistillisen maailman ympärille rajaa, jota tiedostava järki ei saa ylittää.

4 Vaikka Snellmanille oli tärkeää osoittaa, että hänen teologiansa ei ole ristiriidassa aidon uskonnollisuuden eikä kristinuskon keskeisen sisällön kanssa, hänen ajatuksensa kuulostivat oudoilta kirkon ja teologian ylimpien vartijoiden korvissa. Ymmärtäjiä ei ilmaantunut, koulukuntaa ei syntynyt. Hän jäi yksinäiseksi tähdenlennoksi opettajansa Hegelin tavoin. Historian voittajaksi palasi Immanuel Kant, protestanttisen maailman ykkösfilofi. Tieto ja usko aidattiin siististi omiksi maailmoikseen. Vain ilmiöistä voidaan saada tieteellisesti pätevää tietoa. Onko ilmiöiden takana mitään, onko maailmalla alkunsa ajassa ja onko Jumalaa, ovat kysymyksiä, joista tiede ei voi sanoa juuta eikä jaata. Tässä ollaan. Snellmanin kirkkokritiikin punaisena lankana oli kansan vieraantuminen kristillisestä teologiasta, kirkon opista ja tunnustuksesta. Kenties tämä vieraantuminenkin oli syynä siihen, että muutoin edistykseen uskova optimistinen hegeliaani ennusti maalle synkkää tulevaisuutta: 200 vuoden kuluttua Suomessa ei löydy yhtäkään luterilaista saati suomalaista. Sotaa käytiin hänen mukaansa kirkollista auktoriteettiuskoa vastaan kahdella rintamalla: sivistyneistö janosi uskon perustaksi tieteellistä tietoa ja herätysliikkeet puolustivat omin päin, ilman kirkon pappeja, harrasta henkilökohtaista uskoa. Jos sivistyneistö ja rahvas saisivat tahoillaan elää ja kehittyä vapaasti, ilman kirkollista holhousta ja paimennusta, ne voisivat lähentyä toisiaan. Yhdessä asiassa Snellman ja Paavo Ruotsalainen ystävineen olivat ikään kuin samalla puolella. Molemmat pitivät kristinuskon tiedollista sisältöä tarpeellisena kristinuskoa voidaan opettaa ja se voidaan oppia. Uskon tiedollinen sisältö sellaisena kuin se oli kirjattu Raamatussa tai kirkon myöhemmissä dogmeissa, opeissa ja tunnustuksissa ei kummankaan mielestä kuitenkaan vielä yksin riittänyt. Snellmanille opit ja traditiot olivat ajastaan jääneitä, ihmisten sepittämiä hökkeleitä, joiden liejuun oikeaoppiset teologit olivat uponneet jos eivät leukaa niin ainakin nilkkojaan myöten. Ukko-Paavolle puolestaan kristillisen uskon tiedolliseen sisältöön nojautuminen oli sanan päälle krossaamista, pelkkää aivouskoa, josta piti päästä syvemmälle. Miten kristillisestä tiedosta ja aivouskosta päästään syvempään varmuuteen ja merkitykseen kristinuskon totuuksista - siinä Snellmanin ja Ruotsalaisen tiet kuitenkin erkanivat ratkaisevalla tavalla toisistaan. Snellman uskoi ihmisen pystyvän ajattelulla tavoittamaan traditioiden, mielikuvien ja symbolien verhoaman jumalallisen todellisuuden. Ruotsalainen mukaan ihmisen järki ja ajattelu ei tähän kykene. Raamatun ja kristillisen opin salaisuus ja ydin paljastuu vain niille, joiden silmät Pyhä Henki on avannut näkemään heidän oman viheliäisyytensä. Muutoin - Snellmanin perheessä käytetty virsi Peura janoissansa, rientää kiiruissansa, jota hän leskeksi jäätyään opetteli soittamaan, lienee ollut kuopiolaisilta opittu Anders Odheliuksen Siionin virsi. Herrnhutilaisten pietistien Siionin virsiä otettiin kirkon virsikirjaan vasta 1900-luvulla.

5

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus?

Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Uskon ja tieteen vuorovaikutusmallit Neljä vuorovaikutusmallia eli tapaa ymmärtää uskon ja tieteen suhde 1. Konflikti 2. Erillisyys 3. Dialogi 4. Yhteneväisyys

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA

TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA Eksegetiikka (Raamatun selitysoppi) Yleisesityksiä, lähteitä ja metodikysymyksiä Kuula, Nissinen & Riekkinen, Johdatus Raamattuun (Kirjapaja 2003). Sollamo (toim.) Qumranin kirjasto

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO TAKSONOMIATAULUKKO 6.lk. UO 6. luokka arvioitavat tavoitteet Etiikka T4, T8, T9, T10, T11 arvosanalle 5 Muistan yksittäisen kristillisen eettisen periaatteen. minulla

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15 FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON USKONNONFILOSOFIA HY USKONNONFILOSOFIAA OPISKELLAAN JA TUTKITAAN SEURAAVISSA TIETEISSÄ: TEOLOGINEN TIEDEKUNTA (KRISTILLINEN PUOLI) TEOREETTINEN FILOSOFIA

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä

Lisätiedot

Kirkot ihmisoikeuksista: Emme ole tehneet tarpeeksi

Kirkot ihmisoikeuksista: Emme ole tehneet tarpeeksi Kirkot ihmisoikeuksista: Emme ole tehneet tarpeeksi Euroopan kirkkojen konferenssin kirkko ja yhteiskunta-komissio järjesti yhdessä Suomen ortodoksien kirkon ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon sekä

Lisätiedot

Mikhail Bakunin. Jumala vai työ

Mikhail Bakunin. Jumala vai työ Mikhail Bakunin Jumala vai työ Te piikittelette meitä siitä, että emme usko Jumalaan. Me syytämme teitä häneen uskomisesta. Me emme tuomitse teitä tästä. Me emme edes syytä teitä. Me säälimme teitä. Sillä

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

TUM-E3231 Ekumeeninen teologia

TUM-E3231 Ekumeeninen teologia TUM-E3231 Ekumeeninen teologia Tutkielman oppialan opinnot Minna Hietamäki 2018 Opintojakson tavoitteet Opiskelija ymmärtää ekumeenisen teologian keskeisiä kysymyksiä osana systemaattisen teologian keskustelua

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23

4. Ilmoitus. Room. 1:19-23 4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja

Lisätiedot

Virta kohti Astrakania - G. W. F. HEGELIN KÄSITYS USKONNOSTA

Virta kohti Astrakania - G. W. F. HEGELIN KÄSITYS USKONNOSTA Virta kohti Astrakania - G. W. F. HEGELIN KÄSITYS USKONNOSTA Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos Filosofian pro gradu -tutkielma Joel Kerosuo

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

MITÄ ON USKO? RR lokakuu 1970 nro 8

MITÄ ON USKO? RR lokakuu 1970 nro 8 MITÄ ON USKO? RR lokakuu 1970 nro 8 Tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä pidetään sitä Lutherin opetusta, että usko yksin tekee

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5 KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan ( skolastiikka ) kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Fransiskaanit ja teologia

Fransiskaanit ja teologia Fransiskaanit ja teologia sääntökunnilla yliopistossa omat oppituolinsa opetus omassa konventissa ) omat teologiset traditiot (k. 1245) opetti Pariisissa aluksi sekulaariteologina (=ei-sääntökuntalaisena)

Lisätiedot

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016

HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 HÄRMÄN LUKION KIRJALISTA 2015-2016 MAANTIETO - Lukion maantiede Ge 1, Sininen planeetta (Otava) - Lukion maantiede Ge 2, Yhteinen maailma (Otava) - Lukion maantiede 3, Ge 3, Riskien maailma (Otava) - Lukion

Lisätiedot

Etiikan 2. luento Etiikan tutkimus ja käsitteet

Etiikan 2. luento Etiikan tutkimus ja käsitteet Etiikan 2. luento Etiikan tutkimus ja käsitteet TT Janne Nikkinen Yliopistonlehtori, teologinen etiikka ja sosiaalietiikka (ma) Systemaattisen teologian osasto 4.11.2014 1 Ohjelma (ma, to, pe 12-14 PII)

Lisätiedot

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Sotiemme veteraanien pohjoisen Suomen Kirkkopäivä, Ouluhalli, Oulu 30.5.2007 Teksti Joh. 16:12-15 Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun

Lisätiedot

Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento

Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Filosofian kurssi 2008 Tavoitteet Havaita filosofian läsnäolo arjessa Haastaa nykyinen maailmankuva Saada

Lisätiedot

Sisällys Esipuhe 11 Johdanto 14 Tieteen arvovalta ja tieteellisen keskustelun vapaus 28 Myytti pyyteettömästä tieteentekijästä 36 Tieteen rajat ja rajojen vartijat 39 Kirjan perusjuoni 44 Aukkojen jumala

Lisätiedot

Tuotenro LUKIO/ Tuote Veroton_hinta Uusi alv % Uusi hinta Historia 5 Ruotsin itämaasta Suomeksi Digikirja (48 kk, LOPS 2016) 18,31

Tuotenro LUKIO/ Tuote Veroton_hinta Uusi alv % Uusi hinta Historia 5 Ruotsin itämaasta Suomeksi Digikirja (48 kk, LOPS 2016) 18,31 Tuotenro LUKIO/ Tuote Veroton_hinta Uusi alv % Uusi hinta 1.7.2019 37 7460 8 Historia 5 Ruotsin itämaasta Suomeksi Digikirja (48 kk, LOPS 2016) 18,31 10 20,10 37 7481 3 Historia 5 Ruotsin itämaasta Suomeksi

Lisätiedot

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019 Hinnat ovat 1.1.2019 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, p. 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen

Lisätiedot

PA5 KASVATUSFILOSOFIAN PERUSTEET

PA5 KASVATUSFILOSOFIAN PERUSTEET PA5 KASVATUSFILOSOFIAN PERUSTEET AUDIOLUENTO 2000-02 - 09 Muistiinpanot EDUSERVER s. 29.02.1952 Helsingin yliopisto Avoin yliopisto Aikuiskasvatustiede 15 ov Kasvatusfilosofian per. (2ov) Monimuoto-opetus

Lisätiedot

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei. Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa

Lisätiedot

Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa?

Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa? 114 Iustitia 15 (2002) 114 119 Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa? Miten Jumalasta on ylipäätänsä puhuttava? Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 2 2014 tekijät, Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä.

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Veljeskunta lähettää keskuudestaan viisaan ihmisen, joka julistuksellaan

Lisätiedot

Etiikka. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007

Etiikka. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007 Etiikka Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Kehittämispäivä 30.11.2007 Wittgensteinin määritelmät etiikalle Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on hyvää. Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on arvokasta. Etiikka

Lisätiedot

Heikki Salomaa. Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari

Heikki Salomaa. Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari Heikki Salomaa Soveltavien opintojen orientaatiojakson työelämäseminaari Intensiivijakson yhteiset osiot TYÖELÄMÄSEMINAARI Opettaja yliopistonlehtori Heikki Salomaa (8 t) To 5.9. klo 12.15 13.45 AT102

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Kirkko ja tieteellinen maailmankuva. Arkkipiispa Tapio Luoma

Kirkko ja tieteellinen maailmankuva. Arkkipiispa Tapio Luoma Kirkko ja tieteellinen maailmankuva Arkkipiispa Tapio Luoma 15.3.2019 Maailmankuva Luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien oletusten tai tietojen systemaattista kokonaisuutta kutsutaan maailmankuvaksi.

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri

Lisätiedot

Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola. Lataa

Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola. Lataa Lataa Tieteen lyhyt historia - vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen - Tuomo Suntola Lataa Kirjailija: Tuomo Suntola ISBN: 9789526723686 Sivumäärä: 290 Formaatti: PDF Tiedoston koko:

Lisätiedot

7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne

7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne 7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha tunne Pitäisikö

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko 4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko 1. Tunne-elämän kehitys, sosiaaliset taidot, vuorovaikutus ja leikki on utelias, haluaa tutkia,

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2018

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2018 Hinnat ovat 1.1.2018 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pida ta mme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, p. 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

Uskontojen maailmassa

Uskontojen maailmassa Uskontojen maailmassa Pelikortit varhaiskasvatukseen JOHDANTO 2 Monikulttuuristuminen on nostanut esille tarpeen uudenlaiseen, käytännönläheiseen uskontodialogiseen keskusteluun ja oman taustansa tuntemiseen.

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Kuka käyttää kirkon ääntä tänään? Esitelmä Kirkko myrskyn silmässä symposiumissa 25.2.2014 Joensuussa

Kuka käyttää kirkon ääntä tänään? Esitelmä Kirkko myrskyn silmässä symposiumissa 25.2.2014 Joensuussa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Kuka käyttää kirkon ääntä tänään? Esitelmä Kirkko myrskyn silmässä symposiumissa 25.2.2014 Joensuussa Viime kesän kirkollisen keskustelun kuumentuessa Iltalehdessä oli 11.7.2013

Lisätiedot

Raamatun tulkitseminen Erilaisia raamatuntulkintatapoja. Tabletkoulu

Raamatun tulkitseminen Erilaisia raamatuntulkintatapoja. Tabletkoulu Raamatun tulkitseminen Erilaisia raamatuntulkintatapoja Miksi Raamattua pitää tulkita? Voiko sitä lukea tulkitsematta? Jokainen tekstiä lukeva ihminen tulkitsee sitä elämänhistoriansa ja aikakautensa kautta.

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Lataa Kehittyvä ihmiskuva ja tiede - Peter Heusser. Lataa

Lataa Kehittyvä ihmiskuva ja tiede - Peter Heusser. Lataa Lataa Kehittyvä ihmiskuva ja tiede - Peter Heusser Lataa Kirjailija: Peter Heusser ISBN: 9789526853925 Sivumäärä: 422 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.88 Mb Peter Heusser on lääketieteen professori ja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE

ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE 7.-9. UE ARVIOINTITAULUKKO 7.lk. UE 7. luokka arvioitavat Oman osaaminen T1, T2, T4, T5, T10 arvosanalle 5 ohuksen avulla. arvosanalle 6: osa tavoitteista toteutuu.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat 12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

MYYTIT Totta vai tarua?

MYYTIT Totta vai tarua? MYYTIT Totta vai tarua? MYYTTI ON TARINA Arkikielessä myytti merkitsee usein epätotta, satua, juttua vain. Tämä on myytin todellisen olemuksen sivuuttamista ja vähättelyä! Maailmassa on muitakin totuuksia

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

J. V. Snellmanin kansallisuus-käsitys ja Augustinuksen kirkkoopillinen

J. V. Snellmanin kansallisuus-käsitys ja Augustinuksen kirkkoopillinen 1 Prof. Dr. Jouko Martikainen 18.03.1994 Turku J. V. Snellmanin kansallisuus-käsitys ja Augustinuksen kirkkoopillinen ajattelu Pohdiskelua suomalaisen kansankirkkoajattelun taustasta ja sen rajoituksista

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi

Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskus Joitakin havaintoja brittiläisistä terroristeista Etnisesti kirjava ryhmä Ei psykopatologioita Koulutustaso vaihteleva Eivät

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011 Johdatus go-peliin 25. joulukuuta 2011 Tämän dokumentin tarkoitus on toimia johdatuksena go-lautapeliin. Lähestymistapamme poikkeaa tavallisista go-johdatuksista, koska tässä dokumentissa neuvotaan ensin

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2014

Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Peter Hästö 12. maaliskuuta 2014 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

ERILAISIA USKOMISIA. Mystiikka. Monta tapaa uskoa

ERILAISIA USKOMISIA. Mystiikka. Monta tapaa uskoa Mystiikka ERILAISIA USKOMISIA Monta tapaa uskoa Mystiikka on uskonnon harjoittamisen muoto, jota on kaikissa uskonnoissa. Sen tavoitteena on saavuttaa suora kosketus siihen viimeiseen, absoluuttiseen todellisuuteen,

Lisätiedot

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta)

Lisätiedot

luvun teologiaa

luvun teologiaa 6. 1300-1400 luvun teologiaa 1500-l alussa: via antiqua / via moderna yliopistofilosofian ja -teologian keskeinen koulukuntajako eroja: auktoriteetit via antiqualla: Albert + albertistit tai Akvinolainen

Lisätiedot