Kristuskirkko Nro 5 Marraskuu Tammikuu 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kristuskirkko Nro 5 Marraskuu 2015 - Tammikuu 2016"

Transkriptio

1 Kristuskirkko Nro 5 Marraskuu Tammikuu 2016 Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta 2016!

2 Mitä odotuksia sinulla on? Emme oikein tiedä millaisia odotuksia ihmisillä oli Johanneksen evankeliumissa 6:5-14. Toisessa jakeessa sanotaan Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Ihmiset halusivat luultavasti nähdä Jeesuksen ja kuulla häntä sekä parantua erilaisista sairauksista. Kukaan ei varmaankaan ollut osannut odottaa viiden leivän ja kahden kalan ruokkivan viittä tuhatta henkeä. Jumala kykenee tekemään paljon enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Odotukset vaikuttavat meihin enemmän kuin uskommekaan. On olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että jos uskoo parantuvansa, paranee myös todennäköisemmin. Toisin kuin henkilö, joka on luopunut uskomasta paranemiseensa. Joka uskoo selviytyvänsä tehtävästä, onnistuu helpommin kuin sellainen, joka ei luota kykyihinsä. Myös myönteistä palautetta saava henkilö uskaltautuu kannustuksen ansiosta yrittämään vielä askeleen pidemmälle. Jos jatkuvasti saa kuulla riittämättömyydestään ei vastaavasti uskalla edes välttämättä yrittää. Sinullla ja minulla on myös odotuksia. Toisinaan liian suuria - liian pieniä, realistisia - epärealistisia, myönteisiä - kielteisiä. Luomme itsellemme kokonaiskuvan siitä mitä tulee tapahtumaan tai mitä toivomme tapahtuvan. Joskus kuvamme käy yksiin odotuksiemme kanssa, mutta ei aina. Välillä asiat tapahtuvat poiketen odotuksistamme ja yllätymme. Luulemme, että asiat tapahtuvat tietyllä tavalla ja jos eivät, olemme pettyneitä ja surullisia. Mutta Jumala voi yllättää kun kuuntelemme Häntä ja seuraamme Hänen neuvojaan. Näin voi käydä mitä tulee ihmissuhteisiin kotona, avioliitossa ja perheessä, koulussa, työpaikalla, kirkossa tai seurakunnassa. Kuinka helposti syntyykään väärinkäsityksiä odotuksiemme pohjalta tai niiden puutteesta! Teillä on odotuksia meistä pastoreista. Meillä on odotuksia teistä seurakuntalaisista. Muistan kun menin naimisiin Tuulan kanssa ja meillä oli ääneenlausumattomia odotuksia toisistamme. Vasta kun olimme jälkeen päin puhuneet niistä, pystyi suhteemme kasvamaan rakkaudessa

3 Luulen, että näin on kaikissa suhteissa. Pitää puhua keskenään ymmärtääkseen ja selvittääkseen onko henkilöiden välillä virheellisiä tai lausumattomia odotuksia. Joskus toteamme, ettemme pysty täyttämään kaikkia niitä odotuksia, joita meille on asetettu. Tähän voi liittyä mitä odotuksia meillä on, kuinka näemme itsemme ja kuinka muut näkevät meidät. Tämä voi koskea uskoamme, miten koemme Jumalan ja suhteemme Häneen. Arvomme vaikuttavat odotuksiimme kuten kulttuurinen taustammekin. Tämä näkyy keskusteluissa etenkin tämän hetkisessä kansainvaelluksessa. Miljoonat ihmiset ovat valmiita vaarantamaan henkensä paremman elämän toivossa, sillä vaihtoehtoa ei ole. Näemme ja kuulemme pakenevien ihmisten epätoivoisen tilanteen. Pariisin terroriteot jne. Sotaa ja vainoa pakenevilla ihmisillä on odotuksia paremmasta elämästä. Elämästä rauhassa ja vapaudessa. Ottakaamme maailman johtajat mukaan esirukouksiimme! He, jotka voivat vaikuttaa tilanteeseen kriisiin ajautuneissa maissa, mutta rukoilkaamme myös avoimuuteen auttaa ihmisiä hädässä. Rukoilkaamme Jumalan johdatusta kuinka osaisimme auttaa parhaalla tavalla! Poliitikot eri puolilla Eurooppaa vetoavat yhdistyksiin ja kirkkoihin auttamaan ihmisiä hädässä. Metodistikirkko eri maissa kantaa vastuunsa ja tekee minkä voi auttaakseen ihmisiä. Meistä on odotuksia kanssaihmisinä. Mitä sinä ja minä olemme valmiita tekemään? Kuinka itse ajattelisimme, jos olisimme pakolaistilanteessa? Joskus voi olla hyödyllistä koittaa olla toisen ihmisen asemassa ymmärtääkseen ja tunteakseen empatiaa. Miten Jeesus sanoikaan? Ajatelkaa vain itseänne? Ei. Kaiken minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tulee teidän tehdä heille. Mitä odotuksia sinulla on? Elämässäsi? Töissä, seurakunnassa? Mitä odotuksia sinulla on tulevaisuudesta, Jumalasta? Mitä odotuksia sinulla on joulusta ja uudesta vuodesta? Tarvitsemme odotuksia elämässä luodaksemme kuvia tulevaisuudesta samoin kuin tarvitsemme luottamusta siihen, että Jumala tekee asiat omalla tavallaan.

4 Ovatko odotuksesi realistisia vai epärealistisia? Oletko avoin sille, että Jumala saattaa vastata eri tavalla kuin olit ajatellut? Ovatko odotuksesi este vai mahdollisuus? Ihmiset saivat nähdä Jeesuksen ja kuulla hänen opetuksiaan. He näkivät ihmeen tapahtuvan, vaikka eivät olleet kyenneet kuvittelemaan sitä etukäteen. Jumalalla on ajatus elämästäsi, seurakunnan elämästä, maastamme, koko maapallostamme ja maailmankaikkeudesta. Hän on halunnut laittaa meidät toimimaan luomassansa maailmassa. Hän on antanut pyhän Henkensä auttamaan meitä ja näyttämään meille oikeaa suuntaa. Hän on antanut meille tulevaisuuden ja toivon. Luottakaamme Herraan! Jumala on sama tänä päivänä kuin Hän on aina ollut ja tulee olemaan. Hän on iankaikkinen. Odottakaamme avoimin mielin mitä Jumala on suunnitellut meitä varten nyt ja tulevaksi vuodeksi 2016! Eläkäämme odottaen syvempää suhdetta opetuslapsena! Odotusta siitä, että yhä useampi ihminen löytää Jeesuksen ja ottaa vastaan hänen pelastavan armonsa elämäänsä! Nils-Gustav Sahlin, pastori Kirkonväärtiryhmät syksyllä 2015, tammikuu 2016 Ryhmä 1: 29-30/11 5/12,27-31/12, 1-2/1, 24-30/1, Ryhmä 2: 6-12/12, 3-9/1, 31/1-1-6/2, Ryhmä 3: 15-21/11, 13-19/12, 10-16/1, Ryhmä 4 : 22-28/11, 20-26/12, 17-23/1

5 PIENRYHMIÄ: Tervetuloa mukaan pienryhmään jakamaan ellämää! Miesten ryhmä: Joulunpäätös Kevään avaus ti 12.1 kl. 18. Sitten parittomat viikot/ tiistait klo 18 i Basic-huoneessa, Vänrikki S. katu 6 Naistenryhmä: Joulunpäätös Kevään avaus ti 19.1 klo 18. Sitten parilliset viikot/tiistait klo 18 i Basic-huoneessa Vänrikki S.k.6 Tervetuloa kotiin : 19.1 kl. 17 i srk-salissa. Sitten sopimuksen mukaan. Jaamme elämää. Keskiviikko 27.1 klo srk-salissa. Puhu Tuulan tai Ritan kanssa jos haluat olla mukana! Simultaanitulkkaus joka sunnuntai! Kirkkotori ja tarjoilua jumalanpalvelusten jälkeen. Vapaaehtoinen maksu! Pyhäkoulu: ja Kevään aloitus Seurakuntakokous tiettyinä sunnuntaina jossa infoa seurakuntaneuvostosta. Keramiikkaverstas/Studio Manuela: Tiistaisin klo 12 och torstaisin klo 17, V. Stoolinkatu 6 Rukous sakastissa/rukoushuoneessa (kirkon etuosassa oikella) Puoli tuntia ennen jumalanpalvelusta ja torstaisin klo 11. Kuoro Pro Christo : Perjantaisin klo Konkordiakoti: Hartaus keskiviikkoisin klo 9 palveluosastolla ja klo 12 dementtiosastolla. Tiedätkö jonkun jolla olisi tarvetta muuttaa palveluasuntoon? Lisätietoja antaa johtaja Maria Stenbacka puh ja Facebook Konkordiahemmet. muuttaa palveluasuntoon? Lisätietoja antaa johtaja Maria Stenbacka puh

6 Marraskuu Lauantai Joulumyyjäiset seurakunnan ja sen sosiaalisen työn hyväksi Keittoa, voileipiä, kahvia. Käsitöitä, arpoja, kirppispöytä. Sunnuntai Jumalanpalvelus, vierailu venäjänkielisestä metodistiseurakunnasta Andrei Hinkonen ja ylistystiimi. Tuula Sahlin. Sunnuntai29.11, 1.adventti Jumalanpalvelus, Laulua Ad Hoc, Sahlinit, Klaver. Joulukuu Sunnuntai Taizemessu, T. Sahlin, Klaver Tiistai Adventtitilaisuus/Lucia Helsingin musiikkiluokat Kahvitarjoilu. Sunnuntai Radiojumalanpalvelus, Sahlinit, Klaver, Petri Heimonen saxofoni/huilu Pro Christo. Tule hyvissä ajoin! Grankulla Metodistförsamling osallistuu! Pyhäkoulun joulunpäätös/joulujuhla. Riisipuuroa ja kahvit. Tiistai Joulukahvit kansliassa. Kaikki tervetulleita! Torstai Joulukonsertti Töölö Brass. Vapaa pääsy. Ohjelmalehtinen 10 e Töölö Brassin hyväksi. Sunnuntai Pro Christon joulukonsertti.the wackraste iulatijdsonger år 1650 Jul i renässansstil. Sofia Lindroos, laulu ja instrumentti. Luut Klaver, urut! Tule mukaan laulamaan! Torstai 24.12, Jouluaatto Huom. aika! Joulurukous. Laulua Joulukuoro, Anna Sahlin. Adam Sahlin, bassopasuuna, Tuula o Nils-Gustav Sahlin, Luut Klaver piano/urut.

7 Tammikuu 2016 Sunnuntai Jumalanpalvelus. T. Sahlin, Klaver Sunnuntai Jumalanpalvelus. T.Sahlin, Klaver. Lähetyskeräys Zimbabween Tiistai Keramiikkaverstas Manuela aloittaa Miesten kokous Viikonloppu yhdessä suomenkielisen metodistiseurakunnan kanssa. Puhuja pastori Camilla Klockars Lauantai 16.1 Paikka: Metodistikirkko, Punavuorenkatu Seurakunta: Sen kutsumus ja päämäärä 13 Lounas Seurakunnnan tehtävät ja lahjat Kahvit ja mahdollisuus keskusteluun Sunnuntai 17.1 Paikka Kristuskirkko, Apollok Jumalanpalvelus. Camilla Klockars, T. Sahlin, Klaver. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit. klo Seurakunnan visio. Tiistai Naistenryhmä aloittaa kevätkauden. Sunnuntai Jumalanpalvelus. Sahlinit, Klaver. N. klo 13 Visioryhmä Sunnuntai Jumalanpalvelus. Sahlinit, Klaver N. klo 13 Seurakuntakokous Huom. Lauantai 6.2 klo 10 - n. klo 15 Visiopäivä Jennie Elfving. Jokaiselle joka haluaa kehittää seurakunnan työtä. Ilmoittaudu Tuulalle mieluiten viimeistään 3.2 ruuan tähden!

8 BAS2 - Posti Oy Posti Green Kotikäynti, keskustelua, rippi, ehtoollinen kotona: Jos haluat kotikäynnin, keskustelua tai ehtoollista. Ota yhteyttä! Pastorilla on vaitiolovelvollisuus. Metodistikirkko ja sen jäsenyys: Meitä kaikkia kutsutaan seuraamaan Jeesusta! Tarvitsemme myös kodin jossa kasvaa. Metodistkirkko tarjoaa kaikille jotka ovat kastettuja ja jotka tunnustavat uskonsa Jeesukseen Kristukseen jäsenyyttä seurakunnassa. Jos sinulla on kysymyksiä uskosta, Metodistikirkosta ja/tai jäsenyydestä ota yhteyttä pastoreihin Tuula tai Nils-Gustav Sahlin. Pastorien almanakasta: Maanantait vapaat. Koulutus (Tuula), (N-G) Helsingfors svenska metodistförsamling Kotisivu: helsingfors.metodistkyrkan.fi, Facebook Kristuskyrkan i Helsingfors. Apollokatu 5, Helsinki, tel Kanslia avoinna ti-to klo Pastorit: Tuula Sahlin, puh , tuulasahlin@gmail.com Nils-Gustav Sahlin (osa-aikainen), puh , ng.sahlin@gmail.com Seurakuntatyöntekijä: Rita Eränen, puh , manuela@metodistkyrkan.fi Pääkirjanpitäjä: Susanne Eriksson, susanne.eriksson@metodistkyrkan.fi Seurakuntaneuvosto: Sonja Nygård, puh sonja.nygard@kirkkonummi.fi Musiikki: Luut Klaver, puh luut.klaver@gmail.com Pankki: FI Lahjoja ja tukea otaan kiitollisuudella vastaan. Ajattele seurakuntaa kun kirjoitat testementtisi!

Kristuskirkko Nro 4 Syyskuu - Marraskuu 2016

Kristuskirkko Nro 4 Syyskuu - Marraskuu 2016 Kristuskirkko Nro 4 Syyskuu - Marraskuu 2016 Toivomme kaikille ihanaa ja siunattua syksyä! Mistä oikein on kysymys? Eräs nuorimies eli kovin juhlien ja kokeillen kaikkea mitä elämä tarjosi. Hänellä oli

Lisätiedot

Kristuskirkko Nro 4 Syyskuu - Marraskuu 2017

Kristuskirkko Nro 4 Syyskuu - Marraskuu 2017 Kristuskirkko Nro 4 Syyskuu - Marraskuu 2017 Näkymätön elämä Jumalan kanssa Lue mielellään Kol 3:1 17! Uusi syksy on alkanut. Mitä odotuksia sinulla on? Paljon tapahtuu ympärillämme sekä lähellä että kaukana.

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Tulkaa kumartukaamme... ja psalmi 103

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

ELOSSA. Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta. Syksy 2011. Herttoniemen seurakunta

ELOSSA. Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta. Syksy 2011. Herttoniemen seurakunta ELOSSA Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta Syksy 2011 Jumala on rakkaus - Olen diakoniatyöntekijä. - Ai mikä? - Diakonia on toisen ihmisen palvelua. Autamme hädässä olevia lähimmäisiä. - Ai jaa,

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

L.Rastas. Kesä syksy 2015. Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta!

L.Rastas. Kesä syksy 2015. Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta! L.Rastas Kesä syksy 2015 Lähetyspäivä, seurakuntaretki, Kesällä syksy jo hiipii Takasivu ensiksi ja paljon muuta! Ruotsin kirkon suomenkielinen työ Lextorpin kirkko Viikkotoiminta Su 12.15 Kuoroharjoitukset

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Messu Viitasaaren kirkossa

Messu Viitasaaren kirkossa Messu Viitasaaren kirkossa 1 Pappilantie 6 44500 Viitasaari Puh. 014 333 4900 Tästä vihkosesta voit seurata jumalanpalveluksen kulkua. Keskellä näkyvät eri osien sisällöt, marginaalissa kerrotaan, mitä

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.11.2018 28.2.2019 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET JOULU/TAMMIKUU 2016-2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Elämme adventin eli odotuksen aikaa. Jeesuksen aikalaiset odottivat vapautusta roomalaisten sortovallan alta

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot