MYSTEERI 28 SEURA 5/2014. Tyttärentytär Pirjo Lehtonen yrittää selvittää, mitä hänen isoisälleen tapahtui tämän viimeisinä elinvuosina.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MYSTEERI 28 SEURA 5/2014. Tyttärentytär Pirjo Lehtonen yrittää selvittää, mitä hänen isoisälleen tapahtui tämän viimeisinä elinvuosina. www.seura."

Transkriptio

1 Tyttärentytär Pirjo Lehtonen yrittää selvittää, mitä hänen isoisälleen tapahtui tämän viimeisinä elinvuosina. 28 SEURA 5/2014

2 Juho Jaakko Tikkanen löytyi murhattuna kanadalaiselta autotieltä vuonna Hänelle oli tapahtunut jotakin, mitä Suomeen jääneelle perheelle ei kerrottu. Isoisän salaisuus Teksti Heini Kilpamäki Kuvat Pirjo Lehtosen perhealbumi, henkilökuvat Heini Kilpamäki Miehen liiskautunut ruumis makasi tiellä kanadalaisen Kapuskasingin kaupungin laidalla. Päivä oli huhtikuun 18. vuonna Paikallinen taksikuski löysi miehen ja totesi, ettei ambulanssi enää ehtisi hätiin. Oli kutsuttava poliisi. Vainaja oli suomalainen metsätyöläinen Jaakko Tikkanen. Myöhemmin oikeudessa esitetty lääkärinlausunto todisti, että Tikkanen oli pahoinpidelty ennen auton alle jäämistään. Yliajo oli ollut tahallinen. Murhasta tuomittiin todistajalausuntojen perusteella viideksi vuodeksi vankilaan 27-vuotias Joseph Arsenault. Tikkanen oli muuttanut Kanadaan yksin töiden perässä vuonna Parin vuoden päästä hänen yhteydenpitonsa Suomeen jääneeseen perheeseen katkesi. Mutta minä vuonna mies todellisuudessa kuoli? Seitsemän vuotta ennen kohtalokasta pahoinpitelyä, vuonna 1930, Pelastusarmeijan etsiskelypalvelu oli raportoinut miehen kuolleen tapaturmaisesti. Mitä suomalaiselle metsätyömiehelle oli tapahtunut? Väärä kuolinpäivä On vuosi 2012, kun Torontossa asuva Pirjo Lehtonen hämmentyy tarkas- u Jaakko Tikkanen syntyi Kiuruvedellä vuonna Hän lähti merille nuorena ja päätyi Amerikkaan töihin tehtaaseen. 5/2014 SEURA 29

3 Jaakko Tikkanen ja Olga Niskanen menivät naimisiin Maynardin kaupungissa Yhdysvalloissa vuonna tellessaan isotätipuolensa perunkirjoituspapereita. Niihin on merkitty isoisä Juho Jaakko Tikkasen kuolinvuosi ja -paikkakunta väärin. Lehtonen oli kuullut aiemmin isoäidiltään, että isoisä kuoli tapaturmaisesti Torontossa vuonna Perunkirjoitusokumentin kuolintiedoissa luki kuitenkin Kapuskasing, Isoisän puoleinen suku oli tiennyt jo kauan jotakin, mitä vaimolle ja lapsille ei ollut kerrottu. Menin kirjastoon ja etsin lehtiartikkeleista isoisän nimeä. Vastaan tuli lehtijuttu murhaoikeudenkäynnistä Kapuskasingissa, Lehtonen kertoo torontolaisessa North York Centre Libraryssa, jonka sukututkimusosastolle hän on tullut tekemään lisäselvityksiä. Matkaan naisen kanssa? Lehtien arkistoista löytyy monta osumaa. Päivälehdet olivat tarttuneet Tikkasen murhaoikeudenkäyntiin ympäri itäisen Kanadan. Toronto Star, The Winnipeg Tribune ja kanadansuomalainen Vapaa Sana seurasivat oikeudenkäyntiä. Tapauksesta raportoi myös novellimainen viihdelukemisto Greatest Detective Cases, joka uhrasi suomalaismiehen tapaukselle aukeamakaupalla tilaa. Väkivaltainen kuolema oli ollut kohujuttu pienessä Kapuskasingin kylässä. Nyt murhatutkimus kiinnostaa myös Lehtosta. Hän on käynyt läpi sukunsa papereita ja selvittänyt vanhojen sanomalehtien avulla isoisän kohtaloa. Jokainen uusi tiedonpalanen saa hänet innostumaan. Jaakko oli aika komea ja vilkasluonteinen. Isoäiti kertoi olisi nähty lähtevän Jaakko oli aika komea ja vilkasluonteinen. Isoäiti kertoi kuulleensa huhun, että Jaakon olisi nähty lähtevän Kanadaan vaaleatukkaisen naisen seurassa, Pirjo Lehtonen sanoo. Olen miettinyt, perustiko isoisä uutta perhettä. Onko minulla nykyään sukulaisia jossain päin Kanadaa? Olisi mukava löytää vaikkapa serkkuja. Tulkkina tehtaassa Isoisän elämäkertaa selvittäessä lähteinä toimivat lehtijuttujen ohella muistitieto, kirkonkirjat ja passirekisterit. Mitä ne kertovat kadotetusta sukulaisesta? Juho Jaakko Tikkanen syntyi Kiuruvedellä vuonna Syntymävuosi vaihtelee eri dokumenteissa, mikä on ajalle tyypillistä. Myöhemmin Juho Jaakko vakiinnutti Jaakon etunimekseen. Pirjo Lehtonen sai tiedon isoisänsä kohtalosta vanhoista kanadalaisista uutislehdistä, jotka käsittelivät murhaoikeudenkäyntiä. Perimätiedon mukaan hänellä oli useita sisaruksia ja moni veli oli lähtenyt asumaan Yhdysvaltoihin. Yksi heistä työskenteli Washingtonin yliopiston professorina. Tikkanen lähti itsekin nuorena miehenä merille ja asettui jonkin ajan kuluttua veljiensä tavoin Yhdysvaltoihin. Mies päätyi töihin tehtaaseen, jossa hän toimi tulkkina. Mummi sanoi, että Jaakko puhui viittä kieltä. Merillä oppi, Lehtonen kertoo. Suomalainen vaimo Perimätietoa on myös toisenlaista. Epävirallisempaa. Jaakko oli kuulemma sellainen mies, joka teki töitä mielellään vähän helpommalla päästen, Pirjo Lehtonen toteaa. Jaakon kanssa samassa tehtaassa oli töissä hänen tuleva vaimonsa Olga 30 SEURA 5/2014

4 SVENSKA LITTERATURSÄLLSKAPET I FINLAND, FOLKKULTURSARKIVET Neljä miestä on sahannut justeerisahalla kaatoloven valtavaan puuhun Vancouverin kaupungin lähettyvillä. Miehet istuvat iltaa Ojan metsäkämpässä Beardmoressa Ontarion provinssissa. SIIRTOLAISUUSINSTITUUTTI - INSTITUTE OF MIGRATION Tuttuun ilmastoon Ensimmäiset valtameren taakse lähteneet suomalaiset siirtolaiset asuttivat Pohjois-Amerikkaa jo 1600-luvulla. Laajempaa siirtolaisuutta saatiin odottaa luvulle, jolloin Yhdys valtoihin ja Kanadaan muutti paljon ihmisiä erityisesti Pohjanmaalta. Kaikkiaan Suomesta lähti vuosina noin siirtolaista. Suuri osa heistä muutti asumaan Suurten järvien alueelle, jonka ilmasto muistutti paljon Suomen luontoa. kuulleensa huhun, että Jaakon Kanadaan vaaleatukkaisen naisen seurassa. Niskanen. Myös Olga oli kotoisin Suomesta, alun perin Keiteleeltä. Olga oli saapunut Yhdysvaltoihin 14-vuotiaana. Hän oli tullut auttamaan lapsettomia sukulaisia yleisen saunan pyörittämisessä. Jaakko ja Olga asuivat Lehtosen tietojen mukaan ainakin Minnesotassa, New Yorkissa ja Duluthissa. Vihkitodistuksen mukaan he menivät naimisiin vuonna 1907 Maynardin kaupungissa Massachusettsissa, jossa he asuivat ainakin vuoteen 1912 asti ja saivat pojan. Ei sylkenyt lasiin Sekä Jaakko että Olga olivat esiintyvää tyyppiä. He kuuluivat suomalaisyhteisön teatteriseurueeseen. Jaakko viihtyi myös seuraelämässä. Eikä sylkenyt lasiin, Lehtonen naurahtaa. Hänellä oli ollut alkoholiongelman takia hankaluuksia jo Suomessa, mutta äiti ei koskaan maininnut, että hän olisi ollut väkivaltainen. Ennen vuotta 1920 Jaakko muutti perheineen Viipuriin. Siellä syntyi perheen kuopus, Pirjo Lehtosen äiti. Perhe eli yhdessä vuosia, mutta sitten tulipalo tuhosi heidän omaisuuttaan. Palon jälkeen Jaakko päätti lähteä takaisin uudelle mantereelle. Oli vuosi 1926, kun Jaakko Tikkanen astui Liverpoolissa laivaan, joka lähti kohti Quebecia. Perheen oli tarkoitus seurata perässä. Jonakin päivänä. Dollareita kirjeissä Lähtönsä jälkeen Tikkanen lähetti kirjeitä perheelleen Viipuriin. Hän kirjoitti saaneensa töitä metsätyömaalla. Kirjeiden mukana Jaakko postitti aina dollareita, jotka kattoivat perheen elatuskustannuksia. Rahalähetyksiä ja kuulumisia valtameren takaa tuli säännöllisesti kolmen vuoden ajan. Sitten: hiljaisuus. Ei kirjettäkään. Isä oli kadonnut uudelle mantereelle jälkiä jättämättä. Mummoni Olga huolestui ja otti yhteyttä Pelastusarmeijaan kysyäkseen, onko Jaakolle tapahtunut jotain. Pelastusarmeijan etsiskelypalvelusta hän sai tiedon tapaturmaisesta kuolemasta Torontossa. Isoäiti Olga uskoi Pelastusarmeijan kertomaan. Mutta tieto ei pitänyt paikkaansa. Uusia sukunimiä Siirtolaisinstituutin sukututkija Elisabeth Ulschanov selvittää työkseen Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten kohtaloita. Hänen mukaansa väärä kuolintodistus ei ollut tuona aikana harvinaisuus. On tapauksia, joissa Suomeen on tullut jopa kuolinilmoitus seurakuntaan. Myöhemmin se on osoittautunut virheelliseksi. Syynä väärinkäsityksiin olivat yhtä lailla siirtolaisten puutteellinen tilastointi kuin se, että oli olemassa useita samannimisiä ihmisiä. Muuan toinen Juho Tikkanen menehtyi 1911 Titanicin törmättyä jäävuoreen. Yksi jäljitystä suuresti hankaloittava tekijä ovat nimenmuutokset. Niistä ei jäänyt mitään jälkiä. Uusi sukunimi vain otettiin käyttöön. Oli yleistä, että Amerikkaan lähtenyt piti ensin kirjeitse yhteyttä toises- 5/2014 SEURA 31 u

5 Jaakon kohtalo viittaa siihen, että hän ajautui porukkaan, joka ei toiminut kaikissa asioissa lain puitteissa. Tikkasen perheeseen syntyi kaikkiaan seitsemän lasta. Kuvassa isänsä polvella todennäköisesti vuonna 1910 syntynyt esikoinen Lempi Maria. sa maassa olevaan perheeseen, mutta lakkasi myöhemmin kirjoittamasta. Syitä lienee useita. Osa saattoi perustaa uuden perheen, mutta en oikein usko, että Jaakon tapauksessa olisi käynyt niin. Ulschanov päättelee, että joko työ tai väärä seura eristivät Jaakon lopulta perheestään. Jaakon kohtalo viittaa siihen, että hän ajautui porukkaan, joka ei toiminut kaikissa asioissa lain puitteissa. Silloin yhteydenpito kotiin katkesi, Ulschanov sanoo. Tiedetään myös sellaisia tapauksia, että työ syrjäisillä metsäkämpillä eristi muusta maailmasta lähes täysin, eikä yhteyttä siksi pidetty. Myöhäinen todistus Viimeisten kirjeiden ja Kapuskasingin murhayön väliin jää seitsemän vuotta. Tuolta ajanjaksolta on hyvin vähän varmaa tietoa Jaakon liikkeistä. Se tiedetään, että hän oli käynyt useita kertoja Yhdysvaltojen puolella. Mahdollisesti yhteys siellä asuneisiin sukulaisiin oli säilynyt. Murhaoikeudenkäynnin pöytäkirjat antavat myös käsityksen siitä, millaisessa seurassa Tikkanen eli elämänsä viimeiset vuodet. Itse oikeudenkäyntiä saatiin odottaa, sillä vasta viiden vuoden jälkeen muuan rouva Albertine Robinson oli valmis kertomaan tietonsa. Hän todisti nähneensä, että Joseph Arsenault vei Jaakko Tikkasen mukanaan ja murhasi hänet ajamalla tämän päälle. Arsenault oli rouva Robinsonin naapuri. Mutta miksi rouva kertoi tietämästään vasta viisi vuotta tapauksen jälkeen? Olen pelännyt Arsenaulteja ja pelkään edelleen, Robinson kertoi oikeudessa. Puolustusasianajaja ei ollut tyytyväinen vastaukseen. Hän epäili, ettei Robinson halunnut todistaa murhaasiassa aiemmin virkavallan pelossa. Laittomiin piireihin Kuulustelussa kävi ilmi, että Jaakko Tikkanen oli ennen murhaa käynyt pyytämässä Robinsonilta alkoholia. Robinsonin kertoi Tikkasen olleen tuolloin jo valmiiksi hiprakassa. Keskustelu oikeudessa antaa ymmärtää, että Robinson saattoi olla salakapakan, niin sanotun laittoman koiratorpan pitäjä. Koiratorpat olivat perheettömien metsätyömiesten koti silloin, kun he eivät elelleet metsäkämpillä. Ne rahat, jotka miehet ansaitsivat metsätöissä, juotiin salakapakoissa. Koiratorpan pitäjän ja hänen asiakkaansa välit olivat usein luottamukselliset. Salakapakan asiakas sai alkoholia luotolla. Vastapalvelukseksi hän ei ilmiantanut viinanmyyjää viranomaisille. Salakapakat olivat syntyneet kieltolain aikoihin. Osa jatkoi toimintaansa lain kumouduttua, sillä alkoholinmyynti monopolisoitui Ontarion provinssissa Kylillä kierrellyt Tikkanen oli ilmeisesti varaton ja veloissa. Murhasta tuomion saanut Joseph Arsenault taas oli osa Kapuskasingin laittomia piirejä. Kenties nämä kaksi miestä olivat kohdanneet, kuten kohtaavat rahaa tarvitseva ja luottamuksellista keikkaa kauppaava. Ja ehkä heidän tiensä erosivat kuin velallisen ja velkojan. Ehkä Jaakosta haluttiin päästä eroon. Hän saattoi tietää liikaa, tyttärentytär Pirjo Lehtonen arvelee. Hoitamaton hauta Vaaleasta naisesta Jaakon matkaseurana ei ole jäänyt huhua suurempaa todistetta. Myös uuden perheen perustaminen vaikuttaa epätodennäköiseltä, sillä Jaakko vaikutti kuollessaan perheettömältä. Oikeudenkäynnissä ei ollut mukana yhtään nimettyä omaista. Hänet haudattiin nimettömään hautaan Kapuskasingin hautausmaalle. Sieltä ei löytynyt tietoa, että kukaan olisi katsonut haudan perään, Lehtonen kertoo. Sukulaisen katoaminen jäljettömiin on siirtolaistarinoissa yleistä. Nimenvaihdokset ja monien samannimisten joukot sotkevat pakkaa niin, ettei kadonneen sukulaisen vaiheista löydetä myöhemminkään tietoa. Juho Jaakko Tikkanen ei jäänyt kuitenkaan yhdeksi metsätyömieheksi muiden joukossa. Raaka murha nosti hänet kanadalaisten uutislehtien sivuille juttuihin, joita hänen tyttärentyttärensä luki vuosikymmeniä myöhemmin. Murhamysteerin selvittäminen on antanut Lehtoselle paljon. Äitini kaipasi isäänsä. Häntä olisi ihmetyttänyt, jos hän olisi tiennyt, ettei isä ollut kuollut hänen ollessaan 9-vuotias vaan että tämä murhattiin samana vuonna kuin äidin häitä tanssittiin. Vaikka Pirjo Lehtonen ei koskaan tavannut Jaakkoa, hän tuntee päässeensä tutkimustensa myötä lähemmäs ukkiaan. Lehtosen kotikaupungista Torontosta on lähes 900 kilometrin matka Kapuskasingin hautausmaalle, jonne isoisä on haudattu. Jos menen sinne käymään, haluan ehdottomasti viedä kukkia haudalle. n 32 SEURA 5/2014

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008

Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Yleinen velvoiteoikeus 28.4.2008 Vastaustilaa kysymyksissä nro 1-3 on yksi sivu, ellei kysymyksen kohdalla ole toisin sanottu. Kysymyksen nro. 4 vastaustila on rajoitettu kysymyspapereissa varattuun tilaan.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

RUUT HUOLEHTII ANOPISTAAN

RUUT HUOLEHTII ANOPISTAAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) RUUT HUOLEHTII ANOPISTAAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Mooabin maassa. Mooabin maa sijaitsi Kuolleen meren itäpuolella.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tuntematon suuronnettomuus Empress of Irelandin uppoaminen

Tuntematon suuronnettomuus Empress of Irelandin uppoaminen Arto Tuominen Tuntematon suuronnettomuus Empress of Irelandin uppoaminen Esitelmä Titanicin uppoamisesta 100 vuotta -muistoseminaarissa Turussa 13.4.2012 Esitystä on täydennetty onnettomuudesta kertovan

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ FSD1325 SOTA-AJAN PIKKUPOJAT 1999-2001 FSD1325 FATHER-SON RELATIONSHIPS AND THE WAR 1999-2001 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva Lainamäärät erityisesti asuntoluottojen määrät ovat vuosi vuodelta kasvaneet ja laina-ajat pidentyneet. Moni lainanottaja mitoittaa luottonsa melko tarkkaan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE

AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE Suomen kieli TEKSTIN YMMÄRTÄMINEN (50 min) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Allekirjoitus Kielikokeen järjestäjä täyttää: Kokeen järjestäjä

Lisätiedot

EI UUTTA KATULASTEN SUKUPOLVEA APUA KATUÄIDEILLE

EI UUTTA KATULASTEN SUKUPOLVEA APUA KATUÄIDEILLE Päivi Arvonen EI UUTTA KATULASTEN SUKUPOLVEA APUA KATUÄIDEILLE Herkkä vähemmistö Tytöt ovat katulasten vähemmistö. TyDöjä kontrolloidaan egypiläisissä perheissä poikia tarkemmin, eikä tydö lähde asumaan

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot