KARJALAINEN MIES MAANTIEHEN KIRJOITETTU ELÄMÄ. Elämäkertojen keruukilpailu
|
|
- Ahti Aro
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Takaisin KARJALAINEN MIES MAANTIEHEN KIRJOITETTU ELÄMÄ Elämäkertojen keruukilpailu Karjalan Liitto & Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto Kilpailun suojelija: eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen Erään siirtolaisvaarin kärryjen pyörä alkoi evakkomatkalla reistailla ja lopulta lingerteli maantien tomuun omituista kiemuraa. Vaari istui kuormallaan ja totesi: "Kirjutettaa myö pojat historiaa vaik maantiehe." Karjalan Liitto tekee vuosina 2001 ja 2002 tunnetuksi karjalaisen miehen elämää monien tapahtumien avulla. Elämäkertojen kilpakeruulla pyritään tallentamaan niitä moninaisia tarinoita, joiden sankareina ovat kotiseutunsa menettäneet ja uusille asuinsijoille juurtuneet karjalaiset miehet. Tervetulleita ovat karjalaismiesten elämäntarinat myös luovuttamattomilta alueilta. Karjalan miehet ovat olleet monissa sodan ja rauhan töissä. Mukaan kutsutaan kaikki Laatokan kalastajista Viipurin kauppamiehiin, ajureista asutustilallisiin, selluntekijöistä taiteilijoihin. Sanansa sanokoot laivanrakentajat ja rautatieläiset kuten tukkijätkät ja virkamiehetkin. Nyt halutaan kuulla, kun Kannaksen mies haastaa ja
2 rajakarjalainen starikka pakisee. Elämänkumppaneita on löytynyt sekä omista että vierasheimoisista. Kertojina ja kirjureina voivat toimia myös puolisot, jälkeläiset ja muut läheiset. Tavoitteena on saada kuvattua viime vuosikymmenten myötä muuttunut karjalaismies perin pohjin, sekä vanhan että uuden sukupolven voimin. Vai onko hän muuttunut? Mitä muuta hän on kuin Shemeikka tai Rokka? Onko itäinen mies erilainen kuin läntinen? Tarinan muoto ja pituus on vapaa, tärkeintä on aitous ja omakohtaisuus. Laadi itse otsikko ja väliotsikot. Voit kertoa koko kaaren lapsuudesta nykypäivään tai keskittyä vain tiettyihin vedenjakajiin. Yleisiä historiallisia tulkintoja enempää kuin menneen kaunisteluakaan ei toivota, vaan karjalaismiehen omaa kokemusta, tapahtumien kulkua kertojan kannalta. Elämäkerta on siihenastisen elämän summa. Pari vuotta sitten päättyi karjalaisen naisen elämäkertakeruu. Se tuotti 236 kirjoitusta ja yli 6000 liuskaa. Karjalaisten miesten elämän kirjaajien vähimmäistavoitteena on tietysti panna nämä luvut paremmaksi. Valikoima tekstejä julkaistaan kokoomateoksessa ja koko saatu aineisto arkistoidaan tutkimuskäyttöön Kansanrunousarkistoon. VASTAUSOHJEET Kirjoita omalla nimelläsi, omalla tyylilläsi ja omin otsikoin tietokoneella, kirjoituskoneella tai siististi käsin tavallisille A4-arkeille vain toiselle puolelle paperia; kirjoituksen laajuus vapaa jättäen vasempaan reunaan nelisen
3 senttiä tyhjää liuskojen sitomista varten Kirjoita alkuun omalle liuskalleen nimi, syntymäaika ja -paikka, vanhempien ammatti, oma ammatti, koulutus sekä osoite ja puhelinnumero allekirjoitettu suostumuksesi siihen, että aineisto arkistoidaan nimelläsi Kansanrunousarkistoon tutkimuskäyttöön; nimimerkin käyttöä arkistoinnissa ei toivota Jos liität vastaukseesi valokuvia saat lisäohjeita kuvien lähettämisestä Kansanrunousarkiston kuva-arkistosta (puh ) lähetä myös negatiivit (kokonaisina negatiiviliuskoina) mikäli ne ovat käytössäsi kirjoita jokaisesta kuvasta mahdollisimman tarkat tiedot erilliselle paperille (ei kuviin); tärkeimmät tiedot ovat kuvausaika ja -paikka, kuvan aihe, kuvatut henkilöt sekä kuvaaja älä kiinnitä kuvia mihinkään; älä myöskään revi niitä irti vaan lähetä albumit tai albumilehdet sellaisenaan merkitse vastauksesi alkuun selvästi, pitääkö kuvat tai negatiivit palauttaa vai ei valokuvien valokopioita tai ns. laserkopioita ei arkistoida kuva-arkistoon; voit kuitenkin liittää niitä kirjoitukseesi tai antaa niitä tiedoksi kuvista, joita voisit lähettää kopioitavaksi Jos äänität (olet estynyt itse kirjoittamasta tai haastattelet toista henkilöä) käytä C-kasetti- tai avokelanauhuria, mieluiten erillistä mikrofonia puhu nauhan alkuun haastatteluaika ja -
4 paikka ja haastattelijan ja haastateltavan henkilötiedot sekä kysy haastateltavalta suostumus siihen, että aineisto talletetaan myös hänen nimellään tutkimuskäyttöön Kansanrunousarkistoon kirjoita samat tiedot nauhakoteloon, sekä lyhyesti erilliselle paperille nauhan sisältö vältä valmiiksi kirjoittamasi tekstin ääneenlukua; lähetä silloin mieluummin teksti Voit lähettää vastauksesi myös sähköpostiviestinä kirjoita viestin aihekenttään tunnukseksi Karjalainen mies kirjoita alkuun omat tietosi edellä olevan ohjeen mukaan pitkät tekstit voit lähettää liitetiedostona, mutta vältä useiden erillisten liitetiedostojen lähettämistä digitaalisten kuvien lähettämisestä tulee sopia erikseen (tiedostokoko, kuvamäärä ja tallennusmuoto) Lähetä vastauksesi mennessä osoitteeseen SKS / Kansanrunousarkisto, PL 259, HELSINKI Kirjoita kuoreen nimesi, osoitteesi sekä tunnus "Karjalainen mies". Kirjoituksia ei palauteta, joten ota itse itsellesi kopio. Palkinnot ja tulosten julkistaminen I palkinto 5000 mk, II palkinto 3000 mk, III palkinto 2000 mk, IV ja V palkinto 1000 mk, lisäksi kirjapalkintoja. Raadilla on oikeus osittaa palkintosummat tarvittaessa toisin. Tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan marraskuussa Raadin muodostavat opetusneuvos Antti
5 Henttonen, puheenjohtaja, kirjailija Heikki Hietamies, varatuomari Simo Kärävä, arkistonjohtaja Pekka Laaksonen, professori Paavo Liski, ohjaaja Markku Onttonen, filosofian tohtori Aino Räty-Hämäläinen ja tutkija Juha Nirkko, sihteeri. Vastausten käyttö ja tallettaminen Alkuperäiset kilpailuvastaukset talletetaan Helsinkiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon, missä ne ovat tutkijoiden käytettävissä. Kilpailun järjestäjillä on oikeus julkaista aineistosta kokoomateos, johon julkaisuluvat kysytään kirjoittajilta erikseen. Erillisiä tekijänpalkkioita ei makseta. Lisätietoja antavat Juha Nirkko, Kansanrunousarkisto, puh. (09) , Helena Valta, Karjalan Liitto, puh. (09) Päivitetty
OIKEUTTA MAALLA JA KAUPUNGISSA
Takaisin * På svenska OIKEUTTA MAALLA JA KAUPUNGISSA Tuomiokuntien ja raastuvanoikeuksien muistitiedon keruukilpailu 1.3. - 31.8.1998 Vastausohjeet * Palautusosoite * Tulosten julkistaminen ja palkinnot
Hoitotyön muistot Muistitiedon keruukilpailu
Takaisin * På svenska Hoitotyön muistot Muistitiedon keruukilpailu 1.3. - 15.9.1998 * Vastausohjeet * Palautusosoite * Palkinnot * Vastausten käyttö * * Lisätietoja * Keruukilpailun järjestävät * Keruu
ALI-, TOIMI- JA OPISTOUPSEERIEN TYÖHISTORIAT TALTEEN -PROJEKTI 2001
kansanrunousarkisto takaisin etusivulle Huom. kilpailuaikaa jatkettu vuoden 2002 loppuun! - - - - - - - - - - ALI-, TOIMI- JA OPISTOUPSEERIEN TYÖHISTORIAT TALTEEN -PROJEKTI 2001 Perinteenkeruukilpailulla
FSD3040. Vammaisena Suomessa Aineisto-opas
FSD3040 Vammaisena Suomessa 2013-2014 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Vammaisena Suomessa 2013-2014 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja],
Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu
1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön
FSD3040. Vammaisena Suomessa Aineisto-opas
FSD3040 Vammaisena Suomessa 2013-2014 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Vammaisena Suomessa 2013-2014 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja],
FSD2739. Erovanhemmuuskirjoitukset Aineisto-opas
FSD2739 Erovanhemmuuskirjoitukset 2011-2012 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Erovanhemmuuskirjoitukset 2011-2012 [aineisto-opas]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
FSD2740. Teknologiaelämänkerrat Aineisto-opas
FSD2740 Teknologiaelämänkerrat 2007 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Teknologiaelämänkerrat 2007 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja],
Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)
T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN
FSD2740. Teknologiaelämänkerrat Aineisto-opas
FSD2740 Teknologiaelämänkerrat 2007 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Teknologiaelämänkerrat 2007 [aineisto-opas]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja
FSD3138. Kuolema, menetys ja muisto Aineisto-opas
FSD3138 Kuolema, menetys ja muisto 2014 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Kuolema, menetys ja muisto 2014 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja
EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE
EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE (Kaikkiin kysymyksiin on vastattava. Tarvittaessa merkittävä ei. Tyhjää tilaa ei saa jättää tai laittaa viivoja. Täytettävä kirjoituskoneella tai painokirjaimin MUSTAA
Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi
Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi Ratkaisu:Martta Marttaliitto julkistaa kaikille avoimen Ratkaisu:Martta -kilpailun, jonka pääpalkintona on 10 000 euroa suomalaisten arkea helpottavan innovaation
FSD2378. Politiikkaa ja valtapeliä Aineisto-opas
FSD2378 Politiikkaa ja valtapeliä 2006-2007 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Politiikkaa ja valtapeliä 2006-2007 [aineisto-opas]. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
FSD3139. Eläin perheenjäsenenä Aineisto-opas
FSD3139 Eläin perheenjäsenenä 2014-2015 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Eläin perheenjäsenenä 2014-2015 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja
LUMINORD Seminaarin ohjelma
LUMINORD 2014 2.4.2014 Seminaarin ohjelma Klo 14:00 Tervetuloa Aalto PROhon, muutama sana Aalto PROn Valon arkkitehtuuri-kurssista, Elisabeth Pesola, Aalto University Executive Education Oy 14:05 Luminord
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
FSD3044. Suomalaisten ruokapäiväkirjat Aineisto-opas
FSD3044 Suomalaisten ruokapäiväkirjat 2013 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Suomalaisten ruokapäiväkirjat 2013 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja
61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.
61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto
Verkkoposti selkokielellä
Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva
Hyvät Castrén-suvun jäsenet
Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan
Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö
Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje eläinlääkäriasemille, Omakoira-palvelun käyttö Suomen Kennelliitto ry. 26.5.2014 2(19) Omakoira-palvelun käyttö Sisältö: Yleistä... 3 Palvelussa tehtävät toiminnot...
Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset
Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Kaikkialta, missä on ollut sota, löytyy surullisia kuvia, joissa ihmiset pakenevat. Surun kasvot ovat aina samanlaiset, kokosi kirjailija Imbi Paju. Hän puhui
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Eläkeläiset ry Kirjoittajakurssi Kuntoranta 17. marraskuuta 2006 Pirjo Kaihovaara Kansan Arkisto
KIRJOITTAISINKO ELÄMÄKERRAN VAI MUISTELISINKO MUUTEN VAAN? Eläkeläiset ry Kirjoittajakurssi Kuntoranta 17. marraskuuta 2006 Pirjo Kaihovaara Kansan Arkisto Esityksen sisältö muistelma - muistitieto - muistelukerronta
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)
KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Kilpailupaikka 2. Kilpailusta tiedottaminen 3. Tuomareiden ja toimihenkilöiden varaaminen 4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua
3. Kuinka monta teemaa kannattaa valita? Voiko itse keksiä teemoja?
ÄI 61 Nir Kirjapäiväkirjan ohjeet 1. Millainen teksti kirjapäiväkirja on? Kirjapäiväkirja tarkastelee lukemiasi teoksen erilaisten teemojen kautta. Teemoja luetellaan näissä ohjeissa tuonnempana. Päiväkirjasta
Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.
Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun
21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1
21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen
Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Kilpailun osallistujat: Kärkkäälä, Patjaala, Rikkola,
LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU
LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.
62. TS-KORTTELIAJOT Asko Angervo, Esa Lehto, Jaakko Kontula. Sininen Bussi / Heikki Kivinen. Juhani Lehto, Mikael Miikkola
62. TS-KORTTELIAJO 62. TS-KORTTELIAJOT 27.4.2019 Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto Raimo
Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014
Nuorten PM-hiihdot 2014, Rovaniemi 31.1.-2.2.2014 Kilpailuohjelma: Perjantai 31.1.2014 16.00 karsinta Naiset 1,1 km / Miehet 1,4km vapaa hiihtotapa Alkuerät 17.30 Naisten I alkuerä 17.36 Naisten II alkuerä
OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)
EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto
Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa
FSD2739. Erovanhemmuuskirjoitukset Aineisto-opas
FSD2739 Erovanhemmuuskirjoitukset 2011-2012 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Erovanhemmuuskirjoitukset 2011-2012 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja
Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015
Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien
Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius
Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) KILPAILUOHJELMA SUOMEN PANKKI 200 VUOTTA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014
Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Aya: Elämää Yop Cityssä, (Arktinen banaani 2010) Tarina: Marguerite Abouet Sarjakuvassa 19 v. opiskelija Aya joutuu
Kuinka aloitat Instagramin käytön?
Kuinka aloitat Instagramin käytön? Instagramin toiminnot lyhyesti Perusperiaate: ota kuva, muokkaa se ja tägää. Kuvan ottaminen onnistuu alareunan + -kuvakkeesta. Tägääminen tarkoittaa aiheen merkitsemistä
Sähköinen, suojattu asiointi kirjaamon ja
OHJE 1 (7) Sähköinen, suojattu asiointi kirjaamon ja potilaskertomusarkiston kanssa verkkopankkitunnistautuminen Palveluun kirjautuminen 1. Täytä tarvitsemasi tilaus / pyyntö / hakemus lomake ja tallenna
Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki
Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki 31.10.2016 subst. [kuvataidekilpailu] kilpailu, jossa kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään
LUMINORD
LUMINORD 2016 19.4.2016 Seminaarin ohjelma Klo 13:00 Tervetuloa Luminord Valaisinkilpailun seminaariin 13:05 Luminord 2016 kilpailu, Risto Hiltunen Sähkösuunnittelijat NSS ry 13:30 Yleistä sekä sisä- että
Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu
Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu,11.11.2014. 15.12.2014. Palkinto ja sen arvo: Kilpailussa arvotaan kolme
Esko Korpilinna ja ketsua. Esitys Ruutiukoissa Matti Kataja
Esko Korpilinna ja ketsua Esitys Ruutiukoissa 8.1.2018 Matti Kataja Esko Korpilinna Itkevät Jumalat kirjoitussarja Apu-lehdessä 1967 Kirjailija, pääasiassa kuunnelmia Lappeenranta 28.06.1928 Sollentuna
keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan AIPAL aikuiskoulutuksen palautejärjestelmään myönnetään käyttöoikeuksia.
AIPAL-KÄYTTÖOHJE 7.1.2015 1(6) Näyttötutkinnon järjestäjän AIPAL-koulutustoimijan pääkäyttäjälle TERVETULOA AIPAL - KOULUTUSTOIMIJAN PÄÄKÄYTTÄJÄKSI! Tässä ohjeessa kerrotaan, miten 7.1.2015 alkaen käyttöönotettavaan
Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille
Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi
Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)
Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia
Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015
Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja
Yksi Yhteinen somessakin Akseli Innanen Mediatuottaja Innostava viestintä lisää yhteisöllisyyden tunnetta seuraväen sisällä ja kiinnostavuutta seuraa kohtaa toiminnan ulkopuolella oleville. Valo, Urheiluseuran
Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.
Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton
YH2: Office365 II, verkko-opiskelu
Aulikki Hyrskykari, Antti Sand, Juhani Linna YH2: Office365 II, verkko-opiskelu Huom. Suosittelemme tämän yksilöharjoituksen 2 tekemistä mikroluokassa, jotta yliopiston mikroluokat tulevat edes hieman
OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot
OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA
ARVI -järjestelmän ohje koulutuksen järjestäjän pääkäyttäjälle Jaakko Okkeri 6.12.2012
ARVI -järjestelmän ohje koulutuksen järjestäjän pääkäyttäjälle Jaakko Okkeri 6.12.2012 SISÄLLYS Johdanto... 1 Uuden ARVI -tunnuksen luominen... 2 Varmista, onko käyttäjä entuudestaan Opalusermanagerissa...
NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ
Päivitetty 7.2.2019 Taalas Pia NÄIN KÄYTÄT SIGNWIKIÄ Käyttäjätunnuksen luominen ja kirjautuminen Klikkaa Luo tunnus tai Kirjaudu sisään. Sisältö: Näin käytät SignWikiä 1 Kirjaudu sisään tai luo tunnus.
Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta.
Sähköposti Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta. Sähköpostiosoitteen kautta voit lähettää viestejä sukulaisille,
EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)
EU_REK 1 EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskeluoikeuden rekisteröintiä Koskee myös Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisia (UlkL
Lataa Kitara soi niin hiljaa. Lataa
Lataa Kitara soi niin hiljaa Lataa ISBN: 9789525291674 Sivumäärä: 126 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.02 Mb Miehet surevat omalla tavallaan. Vaikka miehen ja naisen suru olisi sama, tapa ilmaista ja
Puheenjohtajan päätösesitys: Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Risto Hämäläinen ja Virpi Hahko.
KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2011 1 Aika: Tiistai 18.10.2011 klo 18.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto (x) Pihlajamäki Anu (x) saap. klo.19.15 Kulo Eija-Liisa
AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008
AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen
Tietoa tutkimukseen osallistuvalle
Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Olet osallistumassa Oulun yliopiston tekemään tutkimukseen. Tässä selosteessa kuvataan, miten nuoren tutkittavan henkilötietoja käsitellään tutkimuksessa. Nuoren osallistuminen
FSD3044. Suomalaisten ruokapäiväkirjat 2013. Aineisto-opas
FSD3044 Suomalaisten ruokapäiväkirjat 2013 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Suomalaisten ruokapäiväkirjat 2013 [aineisto-opas]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009
Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun
APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004
AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha
Opinnäytetyön mallipohjan ohje
Opinnäytetyön mallipohjan ohje Sisällys 1 Johdanto 1 2 Mallin käyttöönotto 1 3 Otsikot 2 3.1 Luvun otsikko 3 3.2 Alalukujen otsikot 5 4 Tekstikappaleet 5 5 Kuvat ja kuviot 6 6 Taulukot 6 7 Lainaus 7 8
Torstai2 Ratkaisujen konseptointi. Jamk Innovointipäivät
Torstai2 Ratkaisujen konseptointi Jamk Innovointipäivät Yksittäisistä ideoista konsepteiksi Tähän mennessä on ideoinnilla rakennettu vaihtoehtoisia ratkaisuehdotuksia suunnitteluongelman osaratkaisuiksi.
Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi
Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi Tämä ohje on tarkoitettu niille, jotka tekevät liittymishakemuksen Kanta-palveluihin tai päivittävät asiakastietojaan. Ohjeessa on käsitelty kaikki
Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna
1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,
Kenguru 2017 Student lukio
sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.
FSD3016. Suomalaisten pornomuistoja Aineisto-opas
FSD3016 Suomalaisten pornomuistoja 2012 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Suomalaisten pornomuistoja 2012 [aineisto-opas]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja
MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN
MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan
ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU
JYVÄSKYLÄ TAMPERE VANTAA ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU KILPAILUN JULKISTUS JA TUTKIMUSSEMINAARI 28.2.2018 www.asuntoreformi2018.fi #asuntoreformi2018 KILPAILUOHJELMA 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET
Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.
Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että
1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite )
KASIKIRJOITUSARKISTO ARKISTOLUETTELO A 1 Arkistokaavan mukaan pysyvasti Kupiaisen kokoelma 1 Unto Kupiaisen osaan lisatty aineisto : Bc Puheet, esitelmat, luennot ; Be Paivakirjat ja muistiinpanot ; BI
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa
Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?
Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten
Lions Clubs International Piiri 107-C
Lions Clubs International Piiri 107-C Artikkelin julkaisu. Kuinka helppoa se itse asiassa onkaan. Jos osaa kirjoittaa sähköpostia, niin osaa laatia artikkelin myös piirin kotisivuille. Tee se itse, muut
Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.
Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään
Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa
Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan
Tietoinen (kirjallinen) lupa
Tietoinen (kirjallinen) lupa Tutkittava voi antaa tietoon perustuvan suostumuksensa osallistua tutkimukseen ainoastaan asianmukaisen informaation perusteella Läpinäkyvyys ja vastuullisuus Toisinaan vaaditaan,
Vertaisarvioijien hakulomake
- kansallinen ja kansainvälinen vertaisarviointi Henkilötiedot Titteli Etunimi Valokuva: Sukunimi Sukupuoli: Nainen Mies Syntymäaika: Kansallisuus: Osoite: Puhelinnumero: E-mail: Vertaisarvioinnin kannalta
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet
HYVÄ ASIAKKAAMME, Telia Finland Oyj Telia Asiakaspalvelu Pl VAASA
Telia Finland Oyj Telia Asiakaspalvelu Pl 0400 65101 VAASA HYVÄ ASIAKKAAMME, haluatko tietää, mitä eri henkilötietoja olemme sinusta käsitelleet? Tällä lomakkeella saat tilattua rekisteriotteen omista
LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
Näyteikkunasomistus leluista Paviljongissa
Finaalitehtävät Tehtävä 1, 24.4.2012 Näyteikkunasomistus leluista Paviljongissa Tehtävänäsi on toteuttaa sinulle arvotuista leluista näyteikkunasomistus. Huolehdit myös asiakasinformaation tuottamisesta
ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.
ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa
Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu
Päivitetty 25.3.2011 Kilpailusäännöt Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu 1 Kilpailun järjestäjä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy 2 Kilpailun voimassaoloaika
1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.
1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja
72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.
72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa