It s all about the attitude VUOSIKERTOMUS 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "It s all about the attitude VUOSIKERTOMUS 2010"

Transkriptio

1 It s all about the attitude 10 VUOSIKERTOMUS 2010

2 Puhdasta energiaa ja vettä Vaconin tuotteet jos mitkä ovat puhdasta teknologiaa. Maailmassa käytetystä sähköstä noin kolmannes kuluu sähkömoottoreissa, jotka pyörittävät esimerkiksi liukuportaita, hissejä, ilmastointilaitteita, nostureita, potkureita, pumppuja ja liukuhihnoja. Kun sähkömoottorin toimintaa ohjataan taajuusmuuttajalla, voidaan moottorin käyttämästä energiasta säästää jopa yli puolet. Kokonaisuutena on arvioitu, että maailmanlaajuisesti lähes 30 % sähkömoottoreiden kuluttamasta energiasta voitaisiin säästää taajuusmuuttajien laajamittaisella käytöllä. Tämä tarkoittaa, että maailmassa käytetystä sähköstä voitaisiin säästää noin 10 % taajuusmuuttajien ja energiatehokkaiden moottoreiden täysimittaisella hyödyntämisellä. Tällä hetkellä noin joka kymmenes maailman sähkömoottori on varustettu taajuusmuuttajalla. Vuonna 2010 Vaconin taajuusmuuttajat auttoivat säästämään energiaa n. 35 TWh. Tämä vastaa n. 6 ydinreaktorin tuotantokapasiteettia. Samalla Vaconin taajuusmuuttajat auttoivat vähentämään merkittävästi maailmanlaajuisia hiilidioksidipäästöjä. Sähkön säästämisen ohella Vaconin taajuusmuuttajilla pystytään tuottamaan puhdasta energiaa. Tuuli- ja aurinkoenergiatuotannossa Vaconin tuotteilla ohjataan tuuliturbiinin tai aurinkovoimalan tuottama sähkö oikein verkkoon. Vuonna 2010 Vaconin tuotteilla tuotettiin energiaa n. 15 TWh. Vastaavan energiamäärän tuottaminen hiilivoimalla aiheuttaisi n. 12 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Puhtaan energian kolmas näkökulma liittyy veteen. Meille suomalaisille puhdas luonto ja puhdas vesi ovat itsestäänselviä, mutta jopa yli miljardi maailman ihmistä elää ilman riittävää määrää puhdasta vettä. Vaconin tuotteilla on merkittävä rooli, kun puhdistetaan likavettä tai tuotetaan juomavettä esim. merivedestä. Product Marketing Director Shekhar Kubal vastaa Vaconin yleiskäyttöisten taajuusmuuttajien tuotemarkkinoinnista.

3 SISÄLLYSLUETTELO Yritysesittely Vacon lyhyesti... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Toimintaympäristö... 8 Strategia Liiketoimintakatsaus Tutkimus ja tuotekehitys Tuotanto ja logistiikka Myynti ja markkinointi Asiakassovelluksia TILINPÄÄTÖS Hallituksen toimintakertomus Konsernitilinpäätös Taloudelliset tunnusluvut Tunnuslukujen laskentakaavat Konsernin tuloslaskelma (IFRS) Konsernin tase (IFRS) Konsernin rahavirtalaskelma (IFRS) Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Konsernitilinpäätöksen liitetiedot VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Hallinto ja johtaminen Selvitys Vacon Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Hallitus Johtoryhmä Yritysvastuu Johdanto Taloudellinen vastuu Ekologinen vastuu Sosiaalinen vastuu Yritysvastuun raportointi (GRI) EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS Emoyhtiön tuloslaskelma (FAS) Emoyhtiön tase (FAS) Emoyhtiön rahoituslaskelma (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitus Tilintarkastuskertomus Osakkeet ja osakkeenomistajat Pörssitiedotteet vuodelta Tietoa sijoittajille

4 VACON LYHYESTI Intohimolla energian säästöön ja tuotantoon Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita taajuusmuuttajia ja vain niitä. Taajuusmuuttajia käytetään sähkömoottorin ohjauksessa ja uusiutuvan energian tuotannossa. Vaconin tuotekehitys- ja tuotantoyksiköt ovat Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Italiassa. Myyntitoimistoja on 27 maassa. Vuonna 2010 Vaconin liikevaihto oli 338,0 miljoonaa euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti keskimäärin henkilöä. Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssissä (NASDAQ OMX Helsinki). Taajuusmuuttaja on laite, jota käytetään sähkömoottorin kierrosnopeuden säätöön kaikilla teollisuuden aloilla ja yhdyskuntatekniikassa. Lisäksi taajuusmuuttaja on avaintuote uusiutuvan energian tuotannossa. Taajuusmuuttajien avulla voidaan saavuttaa merkittäviä energiansäästöjä ja tuottaa puhdasta energiaa uusiutuvista energianlähteistä, kuten auringosta ja tuulesta. Vacon perustettiin vuonna 1993 Vaasassa. Yrityksen perustivat 13 rohkeaa yrittäjää, jotka jakoivat saman intohimon kehittää ja valmistaa maailman parhaita taajuusmuuttajia. Vuosi 2010 oli yhtiön 17. toimintavuosi. Maailmanlaajuinen läsnäolo Vaconin tuotanto- ja tuotekehitysyksiköt sijaitsevat Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Italiassa. Vaconilla on myyntiyhtiöitä 27 maassa, ja se myy tuotteitaan monien myyntikanavien kautta. Vaconin myyntikanavia ovat koneja laitevalmistajat, järjestelmätoimittajat, brand label -asiakkaat, jakelijat ja suoramyynti loppukäyttäjille. Vacon toimittaa taajuusmuuttajia lähes kaikille teollisuuden aloille ja yhdyskuntatekniikan tarpeisiin. Tyypillisiä asiakastoimialoja ovat mm. koneenrakennus, vedenpuhdistus, rakennustekniikka, laiva- ja meriteollisuus, uusiutuvan energian tuotanto ja kaivosteollisuus. Taajuusmuuttajia hyödynnetään esim. pumpuissa, puhaltimissa, hisseissä, liukuportaissa, kuljettimissa ja kompressoreissa sekä tuuli- ja aurinkovoimaloissa. Vaconin suurimpia asiakkaita ovat mm. Eaton, Honeywell, KONE, Konecranes, Rockwell Automation, Schindler ja The Switch. Vacon on maailman seitsemänneksi suurin taajuusmuuttajien valmistaja ja suurin yksinomaan taajuusmuuttajiin keskittyvä yhtiö. Vacon arvioi osuutensa Vuosi 2010 lyhyesti Vacon Drives Conference järjestetään Bangkokissa, Thaimaassa Vacon uudistaa organisaatiotaan Vacon panostaa aurinkoenergiatuotteisiin Vacon lahjoittaa euroa suomalaisille yliopistoille 4

5 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA maailmanlaajuisista taajuusmuuttajamarkkinoista (9 miljardia Yhdysvaltain dollaria, Frost & Sullivan) olevan n. 5 %. Liikevaihto, MEUR Liikevoitto, MEUR Omavaraisuusaste, % Taloudelliset tavoitteet ja omistajat Vaconin tavoitteena on saavuttaa 500 miljoonan euron liikevaihto vuonna Kannattavuustavoitteena on 14 %:n liikevoitto ja vähintään 30 %:n oman pääoman tuotto. Vacon Oyj:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä (NASDAQ OMX Helsinki). Vaconilla oli vuoden 2010 lopussa omistajaa, joista 65,3 % oli Suomessa toimivia instituutioita tai yksityissijoittajia ja 34,7 % hallintarekisteröityjä ja ulkomaisia omistajia. Vaconin osakkeen päätöskurssi vuonna 2010 oli 39,00 euroa, jonka mukainen yhtiön markkina-arvo oli 593,4 miljoonaa euroa (406,1 milj. euroa vuonna 2009) Tilauskanta, MEUR Henkilöstön määrä kauden lopussa Vacon saa kultatason LEED-ympäristösertifikaatin Yhdysvaltain-tehtaalleen Vacon esittelee uuden taajuusmuuttajan Saksassa Vacon toimittaa taajuusmuuttajia Glastonin lasinkarkaisukoneisiin Vacon ja F-Secure yhteistyöhön teollisuusautomaation tietoturvan tutkimuksessa Vacon ja KONE solmivat toimittajasopimuksen 5

6 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Takaisin kasvu-uralla Vuosi 2010 oli hyvin kaksijakoinen. Tammihelmikuussa taajuusmuuttajamarkkinat olivat maailmanlaajuisen talouskriisin jäljiltä edelleen alamaissa ja näkyvyys oli heikko. Markkinat kuitenkin elpyivät jopa nopeammin kuin minä ja kollegani uskalsimme uskoa. Jo vuoden toisella neljänneksellä oli nähtävissä selviä merkkejä siitä, että nousu oli alkanut. Kolmas vuosineljännes oli tilausmäärältään toistaiseksi Vaconin historian paras. Vuonna 2010 tilauksemme nousivat tammi-joulukuussa 358 miljoonaan euroon (256 milj. euroa v. 2009). Liikevaihto nousi 338 miljoonaan euroon (272 milj. euroa). Liikevaihdon kasvua hidasti se, että elektroniikan komponenttivalmistajat eivät pystyneet vastaamaan voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään. Liikevaihdostamme noin 18 % tuli uusiutuvan energian sovelluksista. Kannattavuutemme kehittyi odotetusti ja yhtiön liikevoitto oli 28,6 miljoonaa euroa (22,5 milj. euroa). Tuotantokapasiteettimme on mitoitettu tulevaisuuden kasvua ajatellen. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme uusineet ja laajentaneet tuotantokapasiteettiamme. Suomen-tehtaan laajennus valmistui 2008, Kiinassa siirryttiin uusiin tiloihin vuoden 2010 lopulla, Yhdysvalloissa muutettiin uuteen tehtaaseen vuoden 2010 alussa ja Italiaan valmistuu uusi tehdas vuonna Saimme hyvän vauhdin päälle vuonna Haluan esittää kiitokseni ennen kaikkea jokaiselle vaconilaiselle, jotka ovat omalla tinkimättömällä asenteellaan nostaneet yhtiön takaisin kasvu-uralle. Vaconin kaltaiselle yritykselle on lisäksi äärimmäisen tärkeää, että sillä on parhaat mahdolliset kumppanit myynnissä, tuotannossa ja tuotekehityksessä. Kiitos vuoden 2010 menestyksestä kuuluu myös kaikille kumppaneillemme. Vuonna 2011 Vaconin tavoitteena on jälleen kerran kasvaa markkinoita nopeammin ja meillä on siihen erinomaiset edellytykset. Olemme kyenneet luomaan maailmanlaajuisesti ja tehokkaasti toimivan yhtiön, jolla on vakaa ja monipuolinen asiakaskunta, vahva tuotevalikoima ja alan parhaat asiantuntijat. Strategiamme mukaisesti hyödynnämme 6

7 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA kaikkia mahdollisia myyntikanavia, mikä on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi niin jo taakse jääneen taantuman kuin myös sitä seuranneen voimakkaan kasvun aikana. Olemme rakentaneet oman myyntiyhtiön jo 27 maahan. Markkinoiden myönteinen kehitys kannustaa meitä taas pohtimaan uusien myyntiyhtiöiden perustamista lähivuosina. Olemme kehittäneet hankintatoimintojamme määrätietoisesti parantaaksemme kannattavuuttamme, laadusta tinkimättä. Vuonna 2010 hankimme tuotannon tarvitsemista materiaaleista yli 30 % ns. alhaisen kustannustason maista tavoitteemme on 60 % vuoteen 2014 mennessä. Liiketoimintamme perustuu teknologiaan, jolla on maailmanlaajuisesti valtava kysyntä. Taajuusmuuttaja on avaintuote energiatehokkuuden parantamiseksi niin teollisuudessa kuin yhdyskuntatekniikassa. Se on lisäksi avaintuote uusiutuvia energianlähteitä hyödyntävässä energiantuotannossa ja vedenkäsittelyprosesseissa. Kun tiedämme, että maailma kärsii energiapulasta, ilmaston lämpenemisestä ja puhtaan veden puutteesta, on perusteltua luottaa siihen, että tuotteillamme tulee olemaan kysyntää pitkälle tulevaisuuteen. Yhtenä kes- keisenä haasteenamme on taajuusmuuttajateknologian tunnettuuden lisääminen erityisesti voimakkaasti kehittyvissä maissa. Uskon, että globaalin talouden suhdanteet muuttuvat tulevaisuudessa yhä nopeammin. Meillä on erikoistuneena taajuusmuuttajavalmistajana erinomaiset valmiudet reagoida muutoksiin nopeasti ja saavuttaa näin kilpailuetua. Muutosten hyödyntäminen edellyttää rohkeutta tarttua uusiin mahdollisuuksiin jopa ensimmäisenä. Vuosi 2011 näyttää Vaconille hyvältä. Pyrimme tekemään siitä erinomaisen. Samalla keskitymme rakentamaan niitä edellytyksiä, joilla Vacon on kymmenen vuoden päästä maailman johtavia taajuusmuuttajavalmistajia ei ehkä vielä suurin, mutta paras. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää meiltä kasvuaskeleita. Yksi merkittävä askel otettiin jo vuonna 2010, kun eriytimme yrityksemme globaalin johdon emoyhtiön operatiivisesta johdosta ja lisäsimme valtaa ja vastuuta alueelliselle johdollemme. Kunnianhimoisten tavoitteidemme saavuttamiseksi meidän pitää käyttää hyödyksi markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet nopeasti ja viisaasti. Hyvä esimerkki tulevaisuuden kasvumahdollisuuksista on aurinkoenergian tuotannossa käytettävät taajuusmuuttajat tai oikeammin sanottuna invertterit, joiden osalta pääsimme viime vuonna loistavaan alkuun ja joilta odotamme voimakasta kasvua tulevina vuosina. Muita hyviä esimerkkejä uusista kasvualueista ovat keskijännitealueen taajuusmuuttajat ja erilaiset tuotteistetut huoltopalvelut, joita parhaillaan tutkimme. Vuonna 2010 Vaconin taajuusmuuttajien avulla säästettiin energiaa erilaisissa teollisuuden ja yhdyskuntatekniikan kohteissa omien laskelmiemme mukaan n. 35 TWh. Samalla tuotteidemme avulla tuotettiin n. 15 TWh energiaa tuulesta tai auringosta. Visioni on, että jonain päivänä Vaconin tuotteilla säästetään prosentti maailman sähköstä ja tuotetaan viisi prosenttia sähköä uusiutuvista energianlähteistä. Minä vuonna tämä tapahtuu? En tiedä, mutta sen tiedän, että suunta on oikea. Menestystä vuodeksi 2011, Vesa Laisi Toimitusjohtaja, Vacon Oyj 7

8 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Markkinat kasvavat Maailmanlaajuiset taajuusmuuttajamarkkinat piristyivät vuonna 2010 merkittävästi vuodesta Ensimmäisellä vuosineljänneksellä kasvu oli vielä hidasta, mutta toisesta vuosineljänneksestä lähtien markkinat kasvoivat vahvasti. Markkinatutkimusyhtiö Frost & Sullivanin mukaan maailmanlaajuiset taajuusmuuttajamarkkinat kasvoivat vuonna 2010 noin 8 %. Markkinoiden kokonaisarvo oli noin 9 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Vuonna 2010 Vaconin liikevaihto kasvoi 24,3 %, joten yhtiö pystyi jälleen kerran kasvattamaan markkinaosuuttaan. Sen arvioidaan nyt olevan n. 5 %. Vacon sijoittuu liikevaihdoltaan maailman seitsemän suurimman taajuusmuuttajavalmistajan joukkoon. Yhtiön keskeiset kilpailijat ovat kansainvälisiä monialayhtiöitä, joille taajuusmuuttaja on vain yksi osa niiden tuote- ja palveluvalikoimaa. Vacon on maailman suurin yksinomaan taajuusmuuttajiin keskittyvä yhtiö. Keskittyminen ja sen mukanaan tuoma ketteryys ja kyky reagoida asiakkaiden tarpeisiin ovat Vaconille selkeä kilpailuetu. Markkinatutkimusyhtiö Frost & Sullivanin mukaan maantieteellisesti katsoen liikevaihdoltaan suurin taajuusmuuttajamarkkina on Aasian ja Tyynenmeren alue (APAC), jonka osuus oli 43,4 %. Vastaavasti Euroopan osuus oli 25,3 % ja Pohjois-Amerikan osuus 22,6 %. Vuonna 2010 tilausmäärät kasvoivat Aasian ja Tyynenmeren alueella 19 %, Euroopassa 4 % ja Pohjois-Amerikassa 4,5 %. Vuonna 2010 tilaukset keskittyivät pienempitehoisiin laitteisiin, joiden myyntikatteet ovat matalammat kuin suuritehoisten vaativampien laitteiden. Tämä vaikutti omalta osaltaan Vaconin kannattavuuden kehitykseen vuonna Teollisuudessa ja yhdyskuntatekniikassa tehdyt investoinnit energiatehokkuuden kehittämiseen jatkoivat kasvuaan vuonna 2010, mutta ne eivät kyenneet kompensoimaan vuonna 2009 tapahtunutta markkinoiden laskua, joka oli noin 16 % (Frost & Sullivan). Vuonna 2010 markkinat kasvoivat liikevaihdoltaan 4 % Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja 12 % Aasian ja Tyynenmeren alueella. Vuoteen 2014 mennessä maailmanlaajuisten taajuusmuuttajamarkkinoiden arvioidaan kasvavan liikevaihdoltaan 11,8 miljardiin Yhdysvaltain dollariin, jossa on kasvua 31,1 % vuodesta 2010 (Frost & Sullivan). Kasvua usealla teollisuudenalalla Taajuusmuuttajamarkkinoita voidaan tarkastella myös teollisuudenaloittain. Tuotteita käytetään lähes kaikkialla teollisuudessa, yhdyskuntatekniikassa ja energiantuotannossa. Suurimmat taajuusmuuttajia hyödyntävät teollisuudenalat olivat vuonna 2010 Frost & Sullivanin mukaan koneenrakennus, sellu-, paperi- ja pakkausteollisuus, elintarviketeollisuus, rakennustekniikka, materiaalinkäsittely, energiantuotanto, vedenkäsittely, auto- ja kuljetusala sekä öljyn- ja kaasuntuotanto. Laiva- ja sementtiteollisuudessa markkinat eivät palautuneet vuotta 2009 edeltäneelle tasolle, sillä suuria investointeja vaativat projektit eivät käynnistyneet vielä vuonna Sen sijaan muilla aloilla kasvu oli vahvaa. 8

9 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Kysynnän nopea kasvu aiheutti materiaalipulan maailmanlaajuisilla komponenttimarkkinoilla. Myös Vacon kärsi komponenttipulasta, ja asiakastoimitukset hidastuivat varsinkin vuoden 2010 jälkimmäisellä puoliskolla. Vacon odottaa komponenttien saatavuuden palautuvan normaalille tasolle vuoden 2011 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Markkinatrendit Vacon odottaa taajuusmuuttajamarkkinoiden kasvavan vahvasti keskipitkällä aikavälillä. Kasvun vetureina ovat yhä kasvava huoli energian riittävyydestä ja ympäristön tilasta. Energian entistä tehokkaampi hyödyntäminen on edellytys globaalille kasvulle ja hyvinvoinnin kehitykselle. Myös julkiset päätöksentekijät pyrkivät yhä voimakkaammin ohjaamaan teollisuutta energiatehokkaampien toimintatapojen käyttöön. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat eri valtioiden 2020-tavoitteet, joilla ne pyrkivät omalta osaltaan saavuttamaan Kööpenhaminan ilmastokokouksessa (COP 2009) sovitut tavoitteet. Kasvihuonepäästöjen vähentämisessä keskeisellä sijalla ovat energiatehokkuuden kehittäminen ja uusiutuvan energian tuotanto. Esimerkiksi Euroopan Unioni on säätänyt asteittain voimaan tulevan direktiivin (2005/32/EC), jossa sähkömoottoreille on määritetty energiatehokkuusvaatimukset. Lainsäädäntö omalta osaltaan kasvattaa taajuusmuuttajien käyttöastetta Euroopan Unionin alueella lähivuosina. Maantieteellisesti katsottuna suurimman kasvun ennakoidaan sijoittuvan BRIC-maihin (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) ja näistä maista erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Euroopassa vahvin kasvualue ainakin lyhyellä aikavälillä näyttäisi olevan Saksa. Euroalueen valtioiden taloushaasteet aiheuttavat epävarmuutta markkinoiden kehitykselle. Pohjois-Amerikassa kasvun odotetaan jatkuvan vakaana ennen kaikkea energiatehokkuuden kehittämisen ja uusiutuvan energian tuotannon kasvun ansiosta. Samalla kun taajuusmuuttajamarkkinoiden kasvun painopiste siirtyy voimakkaasti kasvaville alueille, myös tuotannon painopiste siirtyy erityisesti Aasiaan. Taajuusmuuttajavalmistajat haluavat olla läsnä kasvumarkkinoilla ja hyödyntää samalla alhaisempien tuotantokulujen mukanaan tuomat kilpailuedut. Teknologian näkökulmasta taajuusmuuttajien odotetaan tulevaisuudessa olevan entistä halvempia, luotettavampia, helpompia soveltaa, suorituskykyisempiä ja energiatehokkaampia. Uudet edullisemmat materiaalit valtaavat alaa ja samalla tuotteiden räätälöitävyys ohjelmistoratkaisuilla kasvaa. Taajuusmuuttajalle ei ole olemassa eikä näköpiirissä kilpailevaa tai korvaavaa teknistä ratkaisua. Näin ollen Vacon katsoo, että markkinat tulevat kasvamaan myös jatkossa. Vaconin ainutlaatuinen asema itsenäisenä ja keskittyneenä taajuusmuuttajavalmistajana antaa yhtiölle erinomaiset edellytykset kasvaa jatkossa markkinoita nopeammin. 9

10 STRATEGIA Strategia tavoitteet, valinnat ja osaaminen Vaconin tavoitteena on saavuttaa 500 miljoonan euron liikevaihto vuonna Yhtiön pitkän ajan kannattavuustavoitteena on 14 %:n liikevoitto ja vähintään 30 %:n oman pääoman tuotto. Vacon on pystynyt kasvamaan viimeisten viiden vuoden aikana keskimäärin noin kaksi kertaa markkinoita nopeammin ja säilyttämään samalla hyvän kannattavuustason. Nämä ovat yhtiön tavoitteet myös jatkossa. Jotta pitkän aikavälin kasvu- ja kannattavuustavoitteet voidaan saavuttaa vuoden 2014 jälkeisenä aikana, vaatii se yhtiön strategian jatkuvaa tarkastelua ja kehittämistä. Kasvun turvaaminen pitkälle tulevaisuuteen edellyttää mm. tulevaisuuden uusien kasvumahdollisuuksien tunnistamista ja niiden viisasta ja oikea-aikaista hyödyntämistä. Hyvä esimerkki tulevaisuuden kasvumahdollisuudesta on uusiutuva energia ja erityisesti aurinkoenergia, johon yhtiö päätti panostaa vuonna Kaksi muuta aluetta, joissa Vacon näkee kasvumahdollisuuksia, ovat suurempitehoiset ja -jännitteiset taajuusmuuttajat sekä huoltopalveluiden aiempaa tehokkaampi tuotteistaminen ja markkinointi. Näiden osalta Vacon tekee tutkimus- ja kehitystyötä. Vaconin liiketoiminnan ydin on säilynyt muuttumattomana, ja se nojaa neljään strategiseen valintaan, jotka ovat tuotejohtajuus, 100 %:n keskittyminen taajuusmuuttajiin, monikanavainen myyntiverkosto ja maailmanlaajuinen läsnäolo. Tuotejohtajuus Vaconille tuotejohtajuus tarkoittaa laajaa ja kilpailukykyistä tuotevalikoimaa sekä henkilöstön erinomaista tuote- ja sovellusosaamista. Vuonna 2010 Vacon toi markkinoille uuden Vacon 100 Motor Mountable tuotteen. Samalla jo olemassa olevien tuotteiden tehoalueita laajennettiin. Lisäksi Vacon panosti voimakkaasti tuuli- ja aurinkoenergian tuotantoon suunnattujen tuotteidensa kehitykseen sekä osaamisen kehittämiseen. Vuonna 2011 yhtiö laajentaa jo markkinoille tuodun uuden tuotesukupolven tarjontaa ja jatkaa panostuksia uusiutuvan energian tuotannossa käytettäviin tuotteisiin. Keskittyminen taajuusmuuttajiin Vacon on maailman suurin yksinomaan taajuusmuuttajia suunnitteleva ja valmistava yhtiö. Keskittyminen on Vaconille selkeä kilpailuetu, sillä sen ansiosta Vaconin asiakkaat saavat aina alan asiantuntevinta palvelua, onpa kyse myynnistä, asiakaspalvelusta tai huolto- ja ylläpitopalveluista. Monikanavamyynti Monikanavamyynti on aina ollut Vaconin myynti- ja markkinointistrategian ydin. Yhtiö myy tuotteitaan kone- ja laitevalmistajille, järjestelmätoimittajille, brand label -asiakkaille, jakelijoille ja loppuasiakkaille. Useiden eri jakelukanavien hyödyntäminen kullakin maantieteellisellä alueella tai teollisuudenalalla on aito kilpailuetu, josta Vacon hyötyi niin laskusuhdanteen kuin myös markkinoiden nopean elpymisen aikana myynti ei nojannut ainoastaan yhteen kanavaan. Yksinomaan taajuusmuuttajiin keskittyneelle yhtiölle monikanavamyynti on mahdollisuus ja aito kilpailuetu. Maailmanlaajuinen läsnäolo Vaconilla on tuotanto-, tutkimus- ja tuotekehitysyksiköt neljässä maassa ja myyntiyhtiöt yhteensä 27 maassa. Laaja läsnäolo eri mantereilla antaa mahdollisuuden sijoittaa tuotantoa lähelle asiakasta ja samalla suojautua valuuttariskeiltä. Kattava myyntiverkosto tuo tarvittavan paikallisen otteen myyntiin. Uudet hiljattain perustetut myyntiyhtiöt onnistuivat vuonna 2010 kasvattamaan liiketoimintaansa ja kannattavuuttaan niin, että Vacon jatkaa oman myyntiverkostonsa laajentamista. Strateginen osaaminen Vacon on panostanut viime vuosina voimakkaasti taajuusmuuttajien yhteisen laitteisto- ja ohjelmistoalustan kehittämiseen. Vaconin muita strategisia osaamisalueita ovat tuotevalikoiman hallinta, asiakassuhteiden hallinta, virtautettu tuotanto, globaali hankintaverkosto sekä tietoja viestintätekniikan työkalut. Kutakin osaamisaluetta kehitetään ja seurataan jatkuvasti, jotta yhtiöllä on oikea tarvittava osaaminen strategiansa toteuttamiseksi. 10

11 Tavoitteet 2014 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Kannattava kasvu 500 MEUR EBIT > 14 % ROE > 30 % Strategiset valinnat 100 %:n keskittyminen taajuusmuuttajiin Tuotejohtajuus Monikanavainen myyntiverkosto Maailmanlaajuinen läsnäolo ja kansainväliset toiminnot Strategiset ydinosaamisalueet Taajuusmuuttajaosaaminen Yhteinen tuotealusta ja tuotevalikoiman hallinta Asiakassuhteiden hallinta Virtautettu tuotanto ja globaali hankintaverkosto Globaali ICTinfrastruktuuri ja -sovellukset 11

12 HR Manager Katja Lassila vastaa mm. Vaconin esimiestoiminnan kehittämisestä, toimihenkilörekrytoinneista ja työnantajakuvasta Suomessa. 12

13 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA 100 %:n keskittyminen taajuusmuuttajiin Vaconin liiketoiminta on jaettu kolmeen toimintoon: tutkimus ja tuotekehitys, tuotanto ja logistiikka sekä myynti ja markkinointi. Vaconin asiakkaat toimivat ympäri maailmaa ja lähes kaikilla teollisuudenaloilla. 13

14 Vice President, Global R&D ja Vaconin johtoryhmän jäsen Timo Kasi vastaa Vaconin maailmanlaajuisesta tuotekehitystoiminnasta. Vaconilla on tuotekehitysyksiköt Suomessa, Kiinassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

15 TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS > Tuotejohtajuus Asiakaskeskeinen tuotekehitys etusijalla VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Vuosi 2010 oli Vaconille läpimurto aurinkoenergian hyödyntämiseen suunnattujen tuotteiden osalta. Lisäksi uuden tuotesukupolven tuotteita saatiin markkinoille ja asiakaskeskeinen tuotekehitysyhteistyö jatkui hyvin voimakkaana. - Vacon on perinteisesti mielletty taajuusmuuttajataloksi, jonka tuotteita käytetään sähkömoottorien pyörimisnopeuden ja erityyppisten prosessien ohjaukseen. Kuitenkin vuosi 2010 osoitti, että taajuusmuuttajien merkitys on kasvamassa myös energiantuotannossa ja nimenomaan uusiutuvista energianlähteistä saatavan energian tuotannossa, kertoo Vaconin tuotekehitysjohtaja Timo Kasi. Vacon teki vuoden 2010 aikana merkittäviä panostuksia tuulivoimaloissa käytettävän taajuusmuuttajateknologian kehittämiseksi. Toinen huomattava uusi aluevaltaus Vaconille oli aurinkovoimaloiden tarpeisiin kehitetty invertterituotevalikoima. Vacon toi markkinoille vuoden 2010 toisella vuosipuoliskolla Vacon 8000 Solar -tuoteperheen, jonka tehoalue yltää yhteen megawattiin. Vuoden 2011 aikana tuotevalikoimaa on tarkoitus laajentaa entistä kattavammaksi. - Omia aurinkoinverttereiden tutkimus- ja tuotekehityshankkeitamme varten asennamme vuonna 2011 Vaasantehtaamme katolle 400 aurinkopaneelin kokonaisuuden. Aurinkopaneelien yhteisteho tulee olemaan noin kilowattia. Tuotekehityksen lisäksi aurinkopaneelit tuovat sähköenergiaa Vaconin omiin tarpeisiin ja näin ne tukevat tehtaan energiansäästötavoitteita, kertoo Timo Kasi. Markkinoille uusi hajautetun käytön taajuusmuuttaja Marraskuussa 2010 Vacon esitteli markkinoille uuden, moottoriin tai koneeseen asennettavan Vacon 100 Motor Mountable -taajuusmuuttajan, joka edustaa Vaconin tuotevalikoimassa uutta, ns. hajautettujen käyttöjen periaatetta. Tämän periaatteen mukaan suunnitellut taajuusmuuttajat voidaan sijoittaa mahdollisimman lähelle moottoria, yleensä moottorin tai ohjattavan koneen päälle. - Vacon 100 Motor Mountable on hyvä esimerkki Vaconin eri tuotekehitysyksiköiden tuotekehityksestä. Tämä jämäkkä painevalurunkoinen tuoteperhe suunniteltiin Vaconin Italian-tuotekehitystiimissä, ja siinä hyödynnettiin Vaconin yhteisiä globaaleja teknologia-, ohjelmisto- ja komponenttiratkaisuja. Tuotteen tekee kiinnostavaksi mm. se, että markkinoilla ei ole suorituskyvyltään vastaavaa tuotetta. Laitesuunnittelijat ja -valmistajat voivat saavuttaa tuotteella huomattavia kustannussäästöjä, kun erillisiä sähkötiloja, pitkiä häiriösuojattuja moottorikaapeleita ja laitekaappeja ei tarvita, kertoo Vaconin Italian-maayhtiön toimitusjohtaja Andrea Perin. Suunnitteluyhteistyöllä hyviin tuloksiin Tutkimus ja tuotekehitys ovat Vaconin kivijalkaa, ja siksi yhtiö panostaa näihin merkittävän osan liikevaihdostaan, n. 6 %. Vuoden 2010 aikana uusien tuotekehittäjien lukumäärä konsernissa kasvoi voimakkaasti. Vacon tekee maailmanlaajuisessa tuotekehitysorganisaatiossaan tiivistä suunnitteluyhteistyötä monien järjestelmätoimittajien, kone- ja laitevalmistajien sekä brand label -asiakkaiden kanssa. Yhteistyö näiden asiakkuuksien kanssa tuo yli puolet Vaconin liikevaihdosta. - Vuodelle 2010 oli ominaista voimakas asiakaskeskeinen tuotekehitys. Hyvänä esimerkkinä tästä on Vaconin vuoden 2010 lopussa solmima toimittajasopimus hissi- ja liukuporrasvalmistaja KONEen kanssa. Tämä on yksi osoitus siitä, että osaamiseemme luotetaan ja kykenemme tarjoamaan asiakasläheistä suunnittelua. Tässä tapauksessa pystyimme tarjoamaan asiakkaalle tuoteratkaisun, jolla parannetaan hissien energiatehokkuutta, Timo Kasi kertoo. Vuoden 2010 aikana tuotekehitys oli myös osaltaan varmistamassa materiaalien saatavuutta. - Kaiken kaikkiaan vuosi 2010 oli meille kasvun vuosi. Taantuman jälkeinen kysynnän voimakas kasvu vaikutti materiaalien saatavuuteen heikentävästi, ja tämä heijastui myös tuotekehityksemme arkeen. Materiaalisaatavuuden varmistamiseksi teimme paljon työtä, että pystyimme hakemaan tuotteisiimme vaihtoehtoisia komponentteja ja varmistumaan, että tuotteemme säilyttävät korkean laatunsa ja kilpailukykynsä. Se oli pitkälti varmistavaa tuotekehitystä, testausta, verifiointia ja hyväksyntöjen hakemista, Kasi summaa. 15

16 Director, Global Logistics, Magdalena Granö vastaa Vaconin maailmanlaajuisista logistiikkatoiminnoista ja siitä, että tavara liikkuu saumattomasti, tehokkaasti ja mahdollisimman ympäristöystävällisesti. 16

17 TUOTanto ja logistiikka > Maailmanlaajuinen läsnäolo Kohti yhä tehokkaampia tehtaita Vacon kehittää maailmanlaajuisia tehdastoimintojaan yhä tehokkaampien tuotanto- ja logistiikkaratkaisujen avulla. Eri maanosissa sijaitsevat Vaconin tehtaat antavat mahdollisuuden olla lähempänä asiakasta ja palvella heitä paremmin. Tehtaiden toiminnan tehostamiseksi yhtiö uudisti vuonna 2010 globaalin tuotantoorganisaationsa rakennetta. Vuosi 2010 oli Vaconille tuotannon- ja logistiikkatoimintojen osalta haasteellinen. Vuoden 2010 alussa maailmantalous oli taantumassa, ja monet alihankintaketjut ympäri maailman olivat taantuman takia alentaneet tuotantokapasiteettejaan. Koska lama taittui ennakoitua nopeammin, osa alihankkijoista ja komponenttitoimittajista ei pystynyt vastaamaan nopeasti alkaneeseen kasvuun. Tämän vuoksi myös Vaconilla oli vaikeuksia saada tehtaisiinsa riittävästi komponentteja ja materiaaleja. Vuoden 2010 toisella vuosipuoliskolla Vacon keskittyi erityisesti varmistamaan tarvittavien komponenttien ja materiaalien kustannustehokkaan saatavuuden sekä tiivisti entisestään yhteistyötä alihankintaketjun ja komponenttivalmistajien kanssa. Kattavat logistiikkapalvelut ja -verkostot Vaconin tehtaat sijaitsevat Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Eri puolilla maailmaa toimivat tehtaat, hankintaverkostot ja asiakkaat vaativat rinnalleen hyvin suunnitellut ja toteutetut logistiset ratkaisut. Vaconin logistiikkatoiminnot on suunniteltu vastaamaan Vaconin kasvutavoitteita. Logistiikkaketjut ovat kokonaisuutena monimuotoisia. Kaikki logistiikkatoimintojen vaiheet on saatava toimimaan saumattomasti yhteen aina komponenttien tehtaalle toimituksesta valmiiden laitteiden toimittamiseen asiakkaille, toteaa Vaconin globaaleista logistiikkatoiminnoista vastaava Magdalena Granö. Komponentit tai tuotteet pitää kuljettaa mahdollisimman tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Siksi on löydettävä välimatkat huomioonottavat ratkaisut ja minimoida kokonaiskustannukset. Tämä ratkaistaan yhteensopivilla paikallisilla ja globaaleilla hankintatoiminnoilla ja sillä, että tuotteiden valmistus tapahtuu lähellä asiakasta, Granö tarkentaa. Toimivaan logistiikkaketjuun voi joskus tulla katkos, johon ei itse pysty vaikuttamaan. Tällaisia saattavat olla paikalliset tai alueelliset poikkeustilanteet. Kun logistiikkaketjun osaan tulee yllättävä katkos tai ongelma, täytyy siirtyä muihin ratkaisuihin. Esimerkiksi vuonna 2010 Islannin Eyjafjallajökull-tulivuoren purkauduttua oli ilmateitse kuljetettava materiaali saatava eteenpäin muilla keinoin. Myös muut paikalliset tai laajemmat poikkeustilanteet saattavat katkaista kuljetusketjun. Näihin on varauduttava erityissuunnitelmin ja -toimenpitein, sanoo Granö. Katsaus Vaconin vuoden 2010 tehdastoimintoihin Vaconin tehtaat sijaitsevat Suomessa, Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa. Suomen-tehtaalla on investoitu voimakkaasti uuden sukupolven tuotteiden volyymituotannon aloittamiseen. Vaconin aurinkoenergian tuotantoon kehitettyjen tuotteiden tuotekehitys ja tuotanto on keskitetty Vaasan-tehtaaseen. Vaconin Kiinan-tuotanto toimi vuonna 2010 kahdessa tehtaassa, kun uutta tehdasta otettiin käyttöön ja vanha toimi rinnalla. Joulukuussa 2010 kaikki tehdastoiminnot saatiin siirrettyä uusiin tiloihin. Uusi Yhdysvaltain-tehdas Pennsylvanian Chambersburgissa otettiin käyttöön marraskuussa 2009, ja vuoden 2010 aikana keskityttiin laajentamaan tehtaassa valmistettavien tuotteiden valikoimaa. Lokakuussa 2010 Vaconin Yhdysvaltain-tehtaalle myönnettiin US Green Building neuvoston LEED Gold Building sertikaatti, joka myönnetään ympäristöarvot huomioonottavasta rakentamisesta ja toiminnasta. Italiassa aloitettiin uuden tehtaan rakennustyöt kesällä Tehdas otetaan käyttöön vuoden 2011 toisella vuosipuoliskolla. Italiassa tuotanto keskittyi vuonna 2010 lanseeratun Vacon 100 Motor Mountable tuotteen volyymituotannon aloittamiseen. VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA 17

18 Regional General Manager ja Vaconin Kiinan-yhtiön toimitusjohtaja Pertti Rajamäki painottaa monikanavamyynnin merkitystä Vaconin menestykselle. 18

19 myynti ja markkinointi > Monikanavamyynti Markkinat piristyivät vuoden aikana Vuoden 2010 alkupuolella taajuusmuuttajamarkkinoilla näkyneet piristymisen merkit voimistuivat vuoden vanhetessa. Monikanavamyynti osoittautui kantavaksi voimaksi haastavassa markkinatilanteessa. Aasiassa kasvu jatkui koko vuoden. Vaconilla on maailmanlaajuisesti 27 myyntiyhtiötä ja useita tuhansia yhteistyökumppaneita, joihin kuuluu järjestelmätoimittajia, jakelijoita, vähittäismyyjiä, kone- ja laitevalmistajia sekä brand label -asiakkaita, jotka myyvät Vaconin tuotteita omalla tuotemerkillään. Vaconin markkinointi ja myynti perustuvat monen kanavan käyttöön, mikä on strategian keskeisiä kulmakiviä. Monikanavamyynnin tärkeys on kiistaton. Yhteen liiketoimintaan keskittyneenä toimijana tuotteitamme on pystyttävä myymään useiden myyntikanavien välityksellä markkinoille pääsyn takaamiseksi, kuvailee Aasian ja Tyynenmeren alueen aluemyyntijohtajana vuosia toiminut Pertti Rajamäki. Hänet nimitettiin toukokuussa 2010 myös Vaconin Kiinantytäryhtiön toimitusjohtajaksi. Monikanavamyynnin ansiosta myyntipeitto on kattava, kassavirta on hallitumpi, ennustettavuus on parempi ja samalla riskien minimointi on mahdollista markkinatilanteen muuttuessa, Rajamäki jatkaa. Kasvua Kiinassa 10 vuotta Vacon on toiminut Kiinassa kymmenen vuotta. Viime vuosien voimakas kasvu ei ole jäänyt huomaamatta paikallisiltakaan, sillä tammikuussa 2010 markkinatutkimusyhtiö China Industrial Control myönsi Vaconille ainoana pienjännitetaajuusmuuttajien toimittajana arvostetun Gongkong Decade of Growth -palkinnon. Toinen Rajamäkeä ilahduttava asia on uusi m 2 :n tehdas- ja toimistorakennus, joka valmistui Suzhouhun vuoden 2010 lopussa. Uusi tehdas mahdollistaa tuotantomäärän kasvattamisen yli kaksinkertaiseksi. Samalla tontilla on tilaa myös mahdolliselle laajennukselle, hän kertoo. Uudet tuotelinjainvestoinnit, henkilöstön määrän merkittävä kasvu ja asiakaskoulutusten lisääntyminen tekevät vuodesta 2011 uudessa upeassa tehtaassa työntäyteisen ja haastavan, mutta uskoakseni myös palkitsevan. Teknologiaa ja palvelua asiakkaiden tarpeisiin Yksi Vaconin globaaleista OEM-asiakkaista on hissi- ja liukuporrasvalmistaja KONE, jonka kanssa Vacon solmi toimittajasopimuksen marraskuussa Vaconin ja juuri 100-vuotisjuhliaan viettäneen KONEen sopimus koskee energiaa tehokkaasti hyödyntäviä uusia, tiiviissä yhteistyössä suunniteltuja taajuusmuuttajia. Taustalla on KONEen vuonna 2008 asettama tavoite laskea uusien hissiensä energiankulutusta 50 %. KONE saavutti tavoitteensa vuonna 2010 muun muassa hyödyntämällä Vaconin kehittämää uutta ratkaisua, joka palauttaa hissien laskusta ja noususta syntyvän energian takaisin rakennuksen sähköverkkoon. Näin energiaa voidaan säästää jopa 35 % hissin kokonaisenergiankulutuksesta. Yhteistyömme KONEen kanssa on oiva esimerkki Vaconin kyvystä kehittää teknologiaa ja tuotteita uusien markkinoiden ja asiakkaiden tarpeisiin. Vacon luo ratkaisuja, joihin ainoastaan erikoistuneet taajuusmuuttajatoimittajat kykenevät, sanoo Vaconin varatoimitusjohtaja Heikki Hiltunen. Maailmanlaajuisesti vahvistunut asema Vuoden 2010 aikana Vacon vahvisti maailmanlaajuista asemaansa kaikilla päämarkkina-alueilla ja oli selkeästi maailman suurin pelkästään taajuusmuuttajateknologiaan keskittynyt yhtiö. Erityisesti pieni- ja keskitehoisten taajuusmuuttajien kysyntä kasvoi voimakkaasti. Kysynnän parantuminen ja yhtiön myyntiponnistukset näkyivät saatujen tilausten voimakkaana kasvuna joka markkinaalueella. Vuoden 2010 jälkipuoliskolla toteutettiin Vaconin organisaatiota, tuotteita ja palveluita koskeva asiakastyytyväisyystutkimus, josta saatiin paljon palautetta. Palautteen pohjalta ollaan aloitettu toimenpiteet, joiden kehittymistä seurataan vuonna Vacon uskoo taajuusmuuttajamarkkinoiden kasvun edelleen jatkuvan niin sähkömoottorisovelluksissa kuin uusiutuvan energian eli tuulivoimaloihin ja aurinkoenergian tuotantoon liittyvän teknologian alalla. Markkinatutkimusten ja oman näkemyksensä perusteella Vacon arvioi markkinaosuutensa maailmalla olevan noin 5 %. Liikevaihto jakelukanavittain vuonna 2010 Suoramyynti...8,0 % Jakelijat...14,9 % Kone- ja laitevalmistajat...26,0 % Brand label -asiakkaat...20,2 % Järjestelmätoimittajat...31,0 % VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA 19

20 Asiakassovelluksia Vaconin taajuusmuuttajien käyttökohteita Vacon toimittaa taajuusmuuttajia lähes kaikille teollisuuden ja yhteiskuntatekniikan aloille. Tyypillisiä aloja ovat koneenrakennus, vedenkäsittely, taloautomaatio, rakennusteollisuus, laivaja meriteollisuus, uusiutuvan energian tuotanto ja kaivosteollisuus. Taajuusmuuttajia käytetään mm. pumppujen, puhaltimien, hissien, liukuportaiden, kuljettimien ja kompressoreiden ohjaamiseen. Seuraavaksi muutamia esimerkkejä asiakassovelluksistamme. 20

21 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Omanissa tehdään merivedestä puhdasta juomavettä Lähes 40 % maailman väestöstä kärsii puhtaan veden puutteesta. Koska 97 % maailman vedestä on suolaista, suolanpoisto on tärkeä prosessi, jolla taataan vedensaanti tulevaisuudessa. Vaconin taajuusmuuttajat auttavat tekemään merivedestä juomavettä Barka 2 -vedenkäsittelylaitoksella Omanin sulttaanikunnassa. Juomakelvottomasta meri- tai murtovedestä voidaan yhä enenevässä määrin tehdä juomavettä ja myös kasteluun, teollisuusprosesseihin ja muihin tarkoituksiin soveltuvaa vettä, kun raakavedestä poistetaan suola ja muita mineraaleja. Maailmassa on useita tuhansia suolanpoistolaitoksia, joista suurimmat ovat Arabian niemimaalla. Omanin rannikolla, 50 km pääkaupungista Muscatista koilliseen sijaitsee uusi 678 MW:n voimalaitos, jonka yhteydessä toimii m 3 vettä päivässä käsittelevä suolanpoistolaitos. Vacon on toimittanut laitokseen taajuusmuuttajia, joiden yhteisteho on yli 13 MW. Suurin osa niistä ohjaa erilaisia pumppuja ja sekoittimia. Vaconin taajuusmuuttajilla on merkittävä rooli korkealaatuisen juomaveden tekemisessä Barka 2:ssa, joka hyödyntää suolanpoistossa käänteisosmoositekniikkaa. Koska suolanpoisto kuluttaa enemmän energiaa kuin perinteinen vedenkäsittely, Vaconin taajuusmuuttajien käyttö tuo laitokselle merkittäviä etuja, kuten esimerkiksi: energiansäästö optimoitu säätö prosessin luotettavuuden parantuminen laitteistojen käyttöiän piteneminen 21

22 Asiakassovelluksia Karibian jättialuksissa säästetään sähköä Oasis of the Seas ja sen sisaralus Allure of the Seas ovat tällä hetkellä maailman suurimmat risteilyalukset. Alusten suunnittelun lähtökohtina olivat energian tehokas hyödyntäminen ja pieni matkustajakohtainen hiilijalanjälki. Koja Marinen toimittamia ilmastointijärjestelmiä ohjataan Vaconin taajuusmuuttajilla. Oasis of the Seas ja Allure of the Seas ovat massiivisia 361-metrisiä kelluvia elämyskeitaita. Ne ovat isompia ja monimuotoisempia kuin niitä aiemmin suunnitellut risteilijät, mutta silti ne hyödyntävät energiaa % edeltäjiään tehokkaammin ja matkustajakohtainen hiilijalanjälki on pieni. Yleensä LVI-järjestelmät kuluttavat alusten käyttämästä energiasta noin 30 %. Uusien loistoristeilijöiden ilmastointijärjestelmät suunniteltiin mittavassa yhteistyöprojektissa, jonka pääurakoitsijana toimi suomalainen, loistoristeilijöiden ilmastointijärjestelmien toimittajana tunnettu Koja Marine. Yhtiö suunnitteli aluksiin tilaasäästävät ilmastointijärjestelmät, jotka takaavat matkustajille mahdollisimman hyvät olosuhteet. Omistajan mukaan energiansäästö on miltei 30 %. Koja Marinen pitkäaikainen yhteistyökumppani Vacon toimitti molempiin jättialuksiin noin 350 taajuusmuuttajaa. Taajuusmuuttajat käyttävät ilmastoinnissa tarvittavan energian tehokkaasti hyödyksi säätämällä puhaltimia portaattomasti. Vaconin taajuusmuuttajat: säätävät yleisten tilojen lämpötilaa, ilmanvaihtoa ja kosteustasoa, jolloin laivan ilmanlaatu pysyy hyvänä säätävät puhaltimien toimintaa yleisissä tiloissa mitatun hiilidioksiditason mukaan, jolloin energiankulutus voidaan pitää optimaalisena 22

23 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Uusiutuvan energian käyttö on kasvamassa Tutkimuslaitokset arvioivat, että investoinnit uusiutuvan energian tuotantoon kasvavat vuoden 2009 noin 90 miljardista Yhdysvaltain dollarista arviolta 150 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä ja 200 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Vaconin valmistamia tuotteita käytetään sekä tuuli- että aurinkoenergian tuotannossa. Keväällä 2010 Vacon osti pienen espanjalaisen aurinkoinverttereiden suunnitteluun erikoistuneen yrityksen. Tämän tuloksena Vacon toi myöhemmin 2010 markkinoille aurinkovoimaloiden tarpeita varten 10 kw:n 1 MW:n tehoalueella toimivan Vacon 8000 Solar -invertterin. Vacon 8000 Solar toimii tärkeänä linkkinä aurinkopaneelien ja sähköverkon välissä: se muuttaa aurinkopaneeleista saatavan tasasähkön sähköverkkoon syötettäväksi vaihtosähköksi. Vuoden 2010 aikana Vacon hankki arvokasta kokemusta aurinkoenergiamarkkinoista erilaisissa asiakassovelluksissa, joissa tehoalueet vaihtelivat muutamasta kymmenestä kilowatista useaan megawattiin. Aurinkoenergiasovelluksia on tällä hetkellä toimitettu Eurooppaan yhteensä yli 200 MW:n edestä, joista merkittävä osa on mennyt Tšekin tasavaltaan. Toimituksia on mennyt myös Italiaan, Espanjaan, Belgiaan, Suomeen, Australiaan ja Kiinaan. Yksi asiakassovelluskohteista on vuonna 1950 perustettu Vetreria di Borgonovon lasitehdas, joka sijaitsee lähellä Piacenzan kaupunkia Italian pohjoisosassa. Vaconin 1 MW:n aurinkoinvertteri on kytketty tehtaan katolle asennettuihin aurinkopaneeleihin. Vaconin Multimaster-ohjelmisto mahdollistaa 1 8 invertterimoduulin kytkemisen käyttöön auringon säteilyn määrän mukaan ja näin varmistaa, että lasitehtaan aurinkovoimala toimii parhaalla mahdollisella hyötysuhteella. 23

24 Asiakassovelluksia Gondolihissi kulkee talviolympialaisten maisemissa Peak 2 Peak on gondolihissi, joka yhdistää toisiinsa Whistler- ja Blackcomb-vuorten hiihtokeskukset Kanadassa. Whistler-vuori on Pohjois-Amerikan suurimpia ja tunnetuimpia vuoria, ja se toimi vuoden 2010 talviolympialaisten pääpaikkana. Vaconin teknologiaa käytetään gondolihissin ohjaukseen. Peak 2 Peak -gondolihissi on ns. 3S-hissi eli gondolikorin ja molempiin suuntiin toimivan vaijeriradan yhdistelmä. Hissin kokonaismatkan pituus on m, vaijeripylväiden väli on m ja suurin korkeus maasta on 436 m. Nopeimmillaan hissi kulkee 7,5 m sekunnissa eli 27 km tunnissa, ja se ylittää Fitzimmonsin laakson 11 minuutissa. Vuoret yhdistävän gondolihissin ansiosta laskettelu onnistuu molempien keskusten rinteillä saman päivän aikana, mikä oli aiemmin hankalampaa. Gondolihissin on toimittanut Doppelmayr/Garaventa Group, joka on maailman johtavia köysiratateknologian yrityksiä ja Vaconin Itävallan-tytäryhtiön pitkäaikainen yhteistyökumppani. Vacon toimitti Peak 2 Peak projektiin Vacon NX Common DC bus -tuotteita. Vaconin teknologia tarjoaa useita etuja, kuten: jarrutusenergian hyödyntäminen sähköverkkoon ei aiheudu säröä (< 5 % THDi) paikallinen asiakastuki, vähäinen huoltotarve joustavat taajuusmuuttajajärjestelmät varmennettu järjestelmä rinnankäyvien laitteiden ansiosta 24

25 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Shanghain satamassa laivoihin syötetään maasähköä Sähkölaitteiden luotettava ja tehokas toiminta edellyttää puhdasta sinimuotoista vaihtosähköä. Maailman toiseksi suurimmassa satamassa Shanghaissa on Vaconin taajuusmuuttajilla varustettu 2000 kva:n siirrettävä sähköasema, jolla syötetään maasähköä satamassa oleviin laivoihin. Satamassa ollessaan laivat tuottavat yleensä tarvitsemansa sähkön omilla dieselgeneraattoreillaan, mistä syntyy pakokaasupäästöjä ja melua. Useimmissa satamissa laivojen onkin pakko käyttää kallista korkealaatuista polttoainetta päästöjen vähentämiseksi. Tähän mennessä vain muutama satama maailmassa on hyödyntänyt maasyöttöjärjestelmää, jolla voidaan satamassa oleviin laivoihin syöttää muuntajan tai kaapelin välityksellä matalapäästöistä ja melutonta sähköä valtakunnan sähköverkosta. Shanghain satama on Kiinalle tärkeä vienti- ja tuontisatama, ja sinne saapuu päivittäin keskimäärin lähes 170 isoa alusta ja lukuisia pienempiä aluksia. Sähköverkkostandardit eri puolilta maailmaa tulevissa aluksissa poikkeavat toisistaan, ja vääräntyyppisen sähkön syöttö voi vahingoittaa laivan sähkölaitteita. Tästä syystä Shanghain satama käyttää Vaconin taajuusmuuttajilla varustettua siirrettävää 2000 kva:n maasyöttöasemaa, jolla maasähkö muunnetaan laivan sähköverkkoon sopivaksi syöttöjännitteeksi ja vaaditulle taajuudelle. Ratkaisu on ympäristöystävällinen ja tarjoaa monia etuja, kuten: matalat päästöt matala melutaso matala energiankulutus ja vähäinen tärinä tehokas, tarkka ja vakaa sähkönsyöttö pitkä käyttöikä Lue yksityiskohtaiset asiakastarinat osoitteesta > Media Center > Articles > Reference Stories 25

26 Senior Development Engineer Heikki Autio on yksi Vaconin perustajajäsenistä. 26

27 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA hallinto ja johtaminen tie menestykseen Vacon-konserni toimii hyvän hallintotavan periaatteiden mukaisesti ja noudattaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010, joka on saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistyksen internet-sivuilta 27

28 SELVITYS vacon Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin noudattaminen Vacon Oyj noudattaa voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan. Tämä selvitys ohjaus- ja hallinnointijärjestelmästä on laadittu hallinnointikoodin suosituksen 54 mukaisesti. Hallinnointikoodi on kokonaisuudessaan nähtävillä Arvopaperimarkkinayhdistyksen www-sivuilla Yhtiön selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä löytyy yhtiön www-sivuilta osoitteesta > Sijoittajat > Hallinnointi. Vacon Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Kuvaus taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvistä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmistä Valvontajärjestelmät Vacon Oyj:n hallitus huolehtii, että Vacon-konsernin hallinto ja toiminta on asianmukaisesti järjestetty. Vacon Oyj:n toimitusjohtajan tehtävänä on järjestää konsernin johtoryhmän tuella sisäisen valvonnan, riskienhallinnan, sisäisen tarkastuksen, kirjanpidon ja varainhoidon valvontamekanismit. Ohjeistus kattaa koko Vacon-konsernin. Valvontajärjestelmien avulla pyritään varmistamaan yhtiön toiminnan laillisuus, sääntöjen noudattaminen ja taloudellisen raportoinnin luotettavuus. Sisäinen valvonta Konsernin vuotuisessa strategiaprosessissa määritetään itse strategian lisäksi Vacon-konsernin tavoitteet, päätoimenpiteet ja budjetti seuraavalle tilikaudelle. Vacon Oyj:n hallitus hyväksyy strategian ja vuotuisen toimintasuunnitelman. Konsernin johtoryhmä kokoontuu kuukausittain, seuraa ja käsittelee säännöllisesti konsernin taloudellista tilannetta ja toimintasuunnitelman toteutumista. Lisäksi kukin toiminto seuraa omassa johtoryhmässään kuukausittain tavoitteidensa toteutumista. Vacon Oyj:n hallitukselle raportoidaan viikoittain konsernitason tilaukset ja kuukausitulokset käsitellään hallituksen kokouksissa. Hallituksen kokouksissa Vacon Oyj:n toimitusjohtaja esittää kuukausiraportissaan taloudellisten tunnuslukujen lisäksi konsernin liiketoimintaan ja sen kehitykseen liittyvät tärkeimmät tapahtumat ja trendit. Vacon-konsernin taloudellista kehitystä seurataan kuukausittain koko konsernin kattavan konsolidointi- ja raportointijärjestelmän avulla. Tavoitteena on tämän lisäksi saada kaikki Vaconin tytäryhtiöt saman ERP-järjestelmän piiriin. Tällä hetkellä 91 % liikevaihdosta raportoidaan yhteisen ERP-järjestelmän kautta. Raportointijärjestelmä sisältää konsernin sekä emoyhtiön ja tytäryhtiöiden tuloslaskelmat, tasetiedot, tärkeimmät tunnusluvut ja tehtaiden osalta tämän lisäksi tuotannon mittariston. Tehtaiden ja myyntiyhtiöiden saamia tilauksia ja laskutusta seurataan konsernissa päivätasolla. Kaikessa seurannassa vertailulukuina käytetään budjettia, edellisen vuoden toteutumaa ja kuluvan vuoden ennusteita. Konsernin taloushallinto ja tytäryhtiöiden talousvastaavat muodostavat verkoston, jonka avulla valvotaan konsernin taloudellista johtamista. Konsernin taloudellisessa raportointiprosessissa noudatetaan konsernin luomia ohjeita noudattaen lainsäädäntöä sekä kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) ja muita listayhtiöille asetettuja vaatimuksia. Sisäinen tarkastus Vaconin sisäisen tarkastuksen tehtävänä on varmistaa, että yhtiö toteuttaa strategiaansa sovittujen toimintaperiaatteiden ja prosessien mukaisesti. Sisäinen tarkastus kattaa kaikki konsernin toiminnot niin emoyhtiössä kuin tytäryhtiöissä. Sisäinen tarkastus varmistaa, että yhtiön julkistamat taloudelliset raportit antavat olennaisesti oikeat tiedot yhtiön taloudesta ja yhtiö noudattaa hyvää hallintotapaa seuraamalla lakeja ja säädöksiä, toimii tehokkaasti riskienhallinnan alueella ja hoitaa varojaan asianmukaisesti. Hallitus hyväksyy sisäisen tarkastuksen vuosittaisen suunnitelman ja saa säännöllisesti raportit suoritetuista sisäisistä tarkastuksista. Sisäinen tarkastus toimii hallituksen apuna yhtiön valvonnassa ja hallinnassa. 28

29 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Myös erikoistarkastuksia tehdään tarvittaessa. Sisäisen tarkastuksen kohteet valitaan aina vuosi kerrallaan eteenpäin ja huomioon otetaan kyseisissä yksiköissä tehtävä tilintarkastuksen laajuus, toiminnan moniulotteisuus ja yhtiöön kertynyt kokemuspohja. Merkittävimmissä tytäryhtiöissä pyritään tekemään sisäinen tarkastus vuosittain ja myyntiyhtiöissä noin kolmen vuoden välein. Sisäisestä tarkastuksesta vastaa yhtiön Group Business Controller, joka raportoi konsernin talousjohtajalle, ja hänellä on aina tarvittaessa suora yhteys toimitusjohtajaan ja hallitukseen. Sisäiseen tarkastukseen käytetään pääasiallisesti konsernin omia resursseja, mutta vaativimmissa tarkastuksissa käytetään tarvittaessa apuna riippumatonta kolmatta osapuolta. Sisäinen tarkastus antaa tarvittaessa korjaavia toimenpideohjeita yksiköille ja vie tytäryhtiöihin konsernissa käytettyjä ja hyväksi havaittuja toimintatapoja ja prosesseja. Riskienhallinta Vaconin riskienhallintaa ohjaa yhtiön hallituksen hyväksymä riskienhallinnan politiikka, jossa määritellään riskienhallinnan tavoitteet, periaatteet, roolit ja vastuut. Yhtiön riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa liiketoiminnan tavoitteiden saavuttaminen ja toimintojen jatkuvuus. Riskienhallinta on osa konsernin liiketoiminnan johtamista, ja se on ennakoivaa ja pyrkii ottamaan huomioon olennaiset riskit. Riskien tunnistaminen ja arviointi on tärkeä osa riskienhallintaprosessia. Riskit tunnistetaan kahden vuoden välein hyvin tarkalla tasolla, ja tärkeimpien riskien osalta tehdään toimenpidesuunnitelmat, joita seurataan kuukausittain. Lähtökohtaisesti riskienhallinta on hajautettu organisaation kaikille tasoille. Jokaista työntekijää kannustetaan riskien havainnointiin, arviointiin ja riskeistä kertomiseen. Työntekijän odotetaan kertovan mahdollisista riskeistä joko omalle esimiehelleen tai konsernin talousjohtajalle, joka on vastuussa riskienhallintamenetelmien kehittämisestä, riskienhallinnan käyttöönotosta, riskiraportoinnista ja vakuutusohjelmista. Konsernin johtoryhmä arvioi riskejä säännöllisesti, tarkentaa tarvittaessa riskiraportointia ja raportoi emoyhtiön hallitukselle keskeisistä riskeistä. Vaconin riskienhallintapolitiikassa on määritelty tavoitteet, joilla pyritään kaikissa päätöksentekotilanteissa varmistamaan Vacon-konsernin, sen asiakkaiden ja kolmansien osapuolten henkilöstön turvallisuus varmistamaan Vaconin tuotteiden ja toimintatapojen turvallisuus ja korkea laatu noudattamaan niin paikallisia kuin kansainvälisiä lakeja, asetuksia ja suosituksia varmistamaan riskien tunnettuus ja niiden huomioiminen päätöksenteossa varmistamaan liiketoiminnan jatkuvuus ja kestävä kasvu suojaamaan Vaconin brändiä ja mainetta. Vuonna 2010 tehtiin perusteellinen riskikartoitus yhteistyössä Aonin kanssa. Suurimpina riskeinä tunnistettiin toimittajiin ja toiminnan keskeytykseen liittyvät asiat. Lisäksi komponenttien saatavuus nousi riskikartoituksessa korkealle sijalle nykyisen markkinatilanteen johdosta. Myös eri maiden säännöstöjen tarkka tunteminen tuli esille. Vacon päivitti oman jatkuvuussuunnitelmansa Vaasan-tehtaan osalta ja pyrkii vuoden 2011 aikana päivittämään myös Kiinan- ja Yhdysvaltain-tehtaiden jatkuvuussuunnitelmat. Vacon-konsernin riskipolitiikka on selvitetty koko henkilöstölle ja se on myös osa uusien työntekijöiden perehdyttämistä. Lisätietoja riskienhallinnasta tarjotaan työntekijöille muun muassa konsernin Intranet-sivujen kautta. Vacon Oyj kuvaa liiketoimintaan liittyvät merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät osavuosikatsauksissaan ja toimintakertomuksessaan. Sisäpiirihallinto Vacon Oyj noudattaa NASDAQ OMX Helsingin listayhtiöille tarkoitettua sisäpiiriohjetta. Lisäksi Vacon Oyj soveltaa omaa sisäpiiriohjetta, joka joiltain osin asettaa tiukempia 29

30 SELVITYS vacon Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vaatimuksia sisäpiiritiedon käsittelylle kuin NASDAQ OMX Helsingin sisäpiiriohje. Vacon Oyj pitää julkista sisäpiirirekisteriään Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmässä. Yhtiön julkiseen sisäpiiriin kuuluvat pysyvästi arvopaperimarkkinalain mukaisesti asemansa perusteella Vacon Oyj:n hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja tilintarkastaja. Näiden lisäksi julkiseen sisäpiiriin kuuluvat pysyvästi emoyhtiön hallituksen tekemän päätöksen perusteella konsernin johtoryhmän jäsenet ja emoyhtiön hallituksen sihteeri sekä kunkin edellä mainitun aviopuoliso, rekisteröity puoliso, vajaavaltaiset ja muut samassa taloudessa vähintään yhden vuoden asuneet perheenjäsenet. Vacon Oyj:n yrityskohtaiseen sisäpiiriin kuuluu henkilöitä talousosastolta, viestinnästä ja ylimmän johdon assistentit. Konserni pitää myös hankekohtaisia sisäpiirirekistereitä. Vacon Oyj:n ns. suljetun ikkunan kesto on 21 päivää. Suljettu ikkuna päättyy, kun osavuosikatsaus tai tilinpäätöstiedote julkistetaan. Suljetun ikkunan aikana Vacon Oyj:n pysyvät sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa yhtiön arvopapereilla. Yhtiö ei kommentoi markkinanäkymiä eikä tapaa rahoitusmarkkinoiden tai tiedotusvälineiden edustajia suljetun ikkunan aikana. Vacon Oyj ei myöskään hanki omia osakkeitaan tänä aikana. Tilintarkastus Vacon Oyj:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiössä on vähintään yksi (1) ja enintään kaksi (2) varsinaista tilintarkastajaa sekä enintään yhtä monta varatilintarkastajaa. Tilintarkastajien tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia tai tilintarkastusyhteisöjä. Vacon Oyj:n yhtiökokouksen valitsemana tilintarkastajana toimii KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, jonka nimeämänä päävastuullisena tilintarkastajana on toiminut tilikaudella KHT Petri Kettunen. Voimassa olevien säännösten mukaisten tehtäviensä lisäksi hän raportoi tarkastushavainnoistaan Vacon Oyj:n johdolle. Tilintarkastuksen laajuuden ja sisällön määrittelyssä otetaan huomioon, että yhtiöllä ei ole erillistä sisäisen tarkastuksen organisaatiota. Kuvaus hallituksen ja hallituksen valiokuntien kokoonpanosta ja toiminnasta Hallituksen kokoonpano ja toimikausi Vacon Oyj:n hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään viisi ja enintään seitsemän yhtiökokouksen valitsemaa henkilöä. Vacon Oyj:n hallituksen jäsenet valitsee varsinainen yhtiökokous yhden vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Yhtiöjärjestyksessä ei ole asetettu hallituksen jäsenille yläikärajaa eikä toimikausien määrää ole rajoitettu. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi kerrallaan. Vacon Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten lukumäärä on seitsemän. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Pekka Ahlqvist, Jari Eklund, Jan Inborr, Mika Vehviläinen ja Riitta Viitala. Hallitukseen valittiin uusiksi jäseniksi Juha Kytölä ja Panu Routila. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Jan Inborr ja varapuheenjohtajaksi valittiin Mika Vehviläinen. Hallituksen tehtävät Vacon Oyj:n hallituksen tehtävät ja vastuut määräytyvät osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen ja hallituksen työjärjestyksen pohjalta. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallitus vastaa myös tarkastusvaliokunnan tehtävistä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen 27 mukaisesti. Yhtiön hallitus on hyväksynyt kirjallisen työjärjestyksen hallituksen tehtävistä, käsiteltävistä asioista, kokouskäytännöstä ja päätöksentekomenettelystä. Hallitus uudistaa työjärjestystään vuosittain, jotta se kulloinkin vastaisi hyvää hallintotapaa. Työjärjestyksen mukaisesti Vacon Oyj:n hallitus mm. 30

31 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA vahvistaa Vacon Oyj:n ja Vacon-konsernin pitkän ajan tavoitteet ja strategian hyväksyy konsernin toimintasuunnitelman, talousarvion ja rahoitussuunnitelman ja valvoo niiden toteutumista päättää yksittäisistä suurista ja strategisesti merkittävistä investoinneista ja hyväksyy konserniyhtiöiden investointiohjelmat seuraa konsernin tuloskehitystä ja asetettujen tavoitteiden toteutumista nimittää Vacon Oyj:n toimitusjohtajan, varatoimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän jäsenet sekä päättää tytäryhtiöiden hallitusten kokoonpanosta päättää henkilöstön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmien periaatteista käsittelee ja hyväksyy osavuosikatsaukset, konsernin ja emoyhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaa Vacon-konsernin arvot. Riippumattomuusarviointi Vacon Oyj:n hallitus suoritti alkuvuodesta 2010 yhtiön hallituksen jäsenten riippumattomuutta koskevan arvioinnin Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin ja sen suosituksen 15 mukaisesti. Arvioinnin perusteella hallitus totesi, että kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja että kaikki hallituksen jäsenet Panu Routilaa lukuun ottamatta ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Päätöksenteko Vacon Oyj:n hallitus on aina velvollinen toimimaan yhtiön edun mukaisesti ja siten, että toiminta ei ole omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle taholle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella. Hallituksen jäsen on esteellinen osallistumaan hallituksen jäsenen ja yhtiön välisen asian käsittelyyn. Hallituksen kokousten koollekutsumisesta ja kokoustyöskentelystä vastaa hallituksen puheenjohtaja. Äänestystilanteessa hallituksen päätökseksi tulee enemmistön mielipide ja tasatilanteessa päätökseksi tulee se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Jos henkilövaalin äänet menevät tasan, valinta ratkaistaan arvalla. Kokouskäytäntö ja itsearviointi Vacon Oyj:n hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa. Hallituksen jäsenten lisäksi yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja osallistuivat hallituksen kokouksiin. Hallitus ei ole jakanut jäsenilleen erityisiä liiketoiminnan seurannan painopistealueita. Kokouksen esittelijänä toimii Vacon Oyj:n toimitusjohtaja tai hänen toimeksiannostaan muu Vaconkonsernin johtoryhmään kuuluva henkilö. Hallituksen työjärjestyksen mukaan toimitusjohtaja vastaa siitä, että hallitus saa käyttöönsä riittävät tiedot konsernin toiminnan ja taloudellisen tilanteen arvioimista varten. Lisäksi emoyhtiön toimitusjohtaja valvoo hallituksen päätösten täytäntöönpanoa ja raportoi hallitukselle täytäntöönpanossa havaitsemistaan puutteista tai ongelmista. Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan vuosittaisella itsearvioinnilla. Hallituksella oli vuoden 2010 aikana 11 varsinaista kokousta. Hallituksen jäsenten osallistumista hallitustyöskentelyyn kuvaava keskimääräinen osallistumisprosentti vuonna 2010 oli 97 %. 31

32 SELVITYS vacon Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: Hallitus Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta Hallituksen jäsenet Pekka Ahlqvist 11/11 2/2 Jari Eklund 11/11 4/4 Jan Inborr 11/11 6/6 Juha Kytölä 9/9 Panu Routila 8/9 Mika Vehviläinen 11/11 4/4 Riitta Viitala 10/11 Hallituksen entiset jäsenet Mauri Holma 2/2 Veijo Karppinen 2/2 2/2 Yhteensä 97 % 100 % Hallituksen jäsenten palkkiot ja muut edut Vacon Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain yhtiön hallituksen palkkioista ja kulujen korvausperusteista. Hallituksen jäsenten palkkiot maksetaan rahakorvauksina. Vacon Oyj:n hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti olivat seuraavat: puheenjohtajan kuukausipalkkio, euroa jäsenen kuukausipalkkio, euroa yhtiön tuloksesta riippuva bonuspalkkio, joka voi olla hallituksen jäsenelle enimmillään euroa/kk ja hallituksen puheenjohtajalle enimmillään euroa/kk. Hallituksen jäsenillä on oikeus päivärahaan ja matkakustannusten korvaukseen Vacon Oyj:n yleisen matkustussäännön mukaisesti. Valiokunnat Vacon Oyj:n hallitus on perustanut yhteisen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan, johon kuuluu kolme hallituksen jäsentä. Valiokunta on hallituksen asettama valmisteleva elin, jonka suositusten pohjalta yhtiökokous ja hallitus tekevät päätöksiä. Hallitus on vahvistanut nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet kirjallisessa työjärjestyksessä. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan tehtävänä on mm. luoda palkitsemiskeinoja, jotka koetaan kannustaviksi ja jotka ottavat huomioon Vacon-konsernin erityispiirteet. Valiokunnan tehtävänä on myös valmistella Vacon Oyj:n yhtiökokoukselle tehtävää ehdotusta hallituksen jäseniksi ja ehdotusta hallituksen jäsenten palkitsemisesta, etsiä hallituksen jäsenille seuraajaehdokkaita ja esitellä yhtiökokoukselle ehdotus hallituksen jäseniksi. Vuoden 2010 nimitys- ja palkitsemisvaliokuntaan kuuluivat Jan Inborr, Jari Eklund ja Mika Vehviläinen. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnalla oli vuoden 2010 aikana 6 varsinaista kokousta. Vuonna 2010 valiokunnan jäsenten osallistumista valiokuntatyöskentelyyn kuvaava keskimääräinen osallistumisprosentti oli 100 %. Vacon Oyj:llä on kerran vuodessa kokoontuva Corporate Governance -työryhmä, joka katselmoi ja kehittää yhtiössä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin sääntelemiä asioita. Hallitus hyväksyy työryhmän valmisteleman selvityksen hallinnointiperiaatteista. Työryhmään kuuluu yksi hallituksen jäsen, hallituksen sihteeri, toimitusjohtaja, talousjohtaja ja sijoittajaviestinnän edustaja. Yhtiöllä ei ole erillistä tarkastusvaliokuntaa, vaan tarkastusvaliokunnan tehtävistä vastaa hallitus. Toimitusjohtaja ja muu johto Toimitusjohtaja Vacon Oyj:n hallitus nimittää emoyhtiön toimitusjohtajan ja määrittelee tämän palvelussuhteen ehdot kirjallisesti. Toimitusjohtaja valmistelee Vacon Oyj:n hallituksen päätettäviksi tuotavat asiat ja vastaa hallituksen päätösten 32

33 VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA toteuttamisesta. Toimitusjohtaja vastaa Vacon Oyj:n hallinnosta ja toimii konsernin johtoryhmän puheenjohtajana. Yhtiön toimitusjohtajana toimi vuonna 2010 Vesa Laisi. Jos Vacon Oyj irtisanoo toimitusjohtajan palvelussuhteen, hänelle maksetaan erokorvauksena 6 kuukauden irtisanomisajan palkka ja 18 kuukauden palkka. Toimitusjohtajan eläkeikä on 60 vuotta. Yhtiö on ottanut toimitusjohtajalle eläkevakuutuksen, jonka perusteella toimitusjohtajalle maksettava eläke on 60 % eläkkeen perustana olevasta palkasta. Eläke päättyy, kun toimitusjohtaja täyttää 65 vuotta. Eläkkeen perustana oleva palkka määräytyy viimeisten 4 vuoden TyEL-ansioiden perusteella lasketusta keskimääräisestä kuukausipalkasta. Johtoryhmän jäsenillä on vastaava eläkeikä- ja eläkevakuutus. Johtoryhmä Hallitus on asettanut Vacon-konsernille johtoryhmän, joka toimii toimitusjohtajan tukena strategisten kysymysten valmistelussa, merkittävien tai luonteeltaan periaatteellisten operatiivisten asioiden käsittelyssä ja sisäisen tiedonkulun varmistamisessa. Vacon-konsernin johtoryhmä valmistelee ja ohjaa konsernin prosessien ja liiketoiminnan kehitystä sekä konsernin yhteisiä toimintoja. Johtoryhmässä käsitellään erityisesti yhtiön strategia, budjetti, suuret hankinnat ja projektit, konsernin rakenne ja organisaatio sekä hallinnon päälinjat ja henkilöstöhallinnon linjakysymykset. Johtoryhmään kuuluvat emoyhtiön toimitusjohtaja ja konsernitasolla vastuussa olevat edustajat. Johtoryhmä ei ole osakeyhtiölain sääntelemä hallintoelin. Tytäryhtiöt raportoivat aluemyynnin johtajille. Aluemyynnin johtajat ja tuotantolaitosten johtajat raportoivat suoraan nimetyille johtoryhmän jäsenille. Vuonna 2010 Vacon-konsernin johtoryhmään kuuluivat: Vesa Laisi, toimitusjohtaja Heikki Hiltunen, varatoimitusjohtaja Tuula Hautamäki, henkilöstöjohtaja Jukka Kasi, kehitysjohtaja Timo Kasi, tuotekehitysjohtaja Jari Koskinen, tuotantojohtaja Eriikka Söderström, talousjohtaja Toimitusjohtajan ja muun johdon palkat ja etuudet Vacon Oyj:n hallitus vahvistaa vuosittain emoyhtiön toimitusjohtajan ja konsernin johdon palkat, lisäpalkkion ja muut edut. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän kokonaispalkkio koostuu kiinteästä kuukausipalkasta ja lisäpalkkiosta. Lisäpalkkion määräytymisen ehdot ovat samat toimitusjohtajalle ja johdolle. Lisäpalkkion suuruus riippuu konsernille asetettujen liikevaihto-, liikevoitto- ja käyttöpääomatavoitteiden saavuttamisesta. Tulospalkkio voi olla enintään 6 kk:n palkkaa vastaava summa. Toimitusjohtaja ja johtoryhmä ovat mukana Vacon Oyj:n osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä. Vacon Oyj:n toimitusjohtajan kannustimet vuosiksi olivat seuraavat: lisäpalkkio on 4 kk:n palkkaa vastaava summa, kun liikevaihto, liikevoitto ja käyttöpääoman kiertonopeus ovat kunakin vuonna yrityksen strategian mukaiset osakepalkkio on vuodessa osaketta, kun liikevaihto, liikevoitto ja käyttöpääoman kiertonopeus kunakin vuonna ovat konsernin strategian mukaiset. Toimitusjohtajan vuoden 2010 vuosiansio, joka sisältää kuukausipalkan ja palkkiot, oli euroa. Varatoimitusjohtajan vuoden 2010 vuosiansio oli euroa. Johtoryhmälle maksetut palkkiot ja edut 1000 EUR Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-edut Osakeperusteiset maksut Yhteensä Muun henkilöstön bonusjärjestelmä Vacon Oyj:n hallitus vahvistaa vuosittain emoyhtiön koko henkilöstöä koskevan bonuspalkkion. Vuoden 2010 aikana henkilöstölle maksettiin tulospalkkioina yhteensä noin euroa. 33

34 HALLITUS Jan Inborr puheenjohtaja s. 1948, dipl.ekon. Soldino Oy:n toimitusjohtaja Hallituksen jäsen vuodesta 2002 Keskeinen työkokemus: Toiminut aikaisemmin Ahlström-yhtiöissä eri tehtävissä vuosina Hallitusjäsenyydet: Enics AG, BaseN Oy, Mervento Oy, Pricasting Oy, Symbicon Oy (pj.), Valucast Oy Ei Vacon Oyj:n osakkeita Pekka Ahlqvist jäsen s. 1946, dipl.ins., MBA Hallituksen jäsen vuodesta 2004 Keskeinen työkokemus: Wärtsilä Oyj:n Automaatioliiketoiminnan johtaja , Voimalat-liiketoiminnan johtaja ja Wärtsilä NSD Finland Oy:n toimitusjohtaja Useissa johtotehtävissä ABB-konsernissa Suomessa, Kiinassa ja Thaimaassa vuosina Vuosina johtotehtävissä Oy Kymi-Strömberg Ab:ssä, Instrumentarium Oy:ssä, Oy Strömberg Ab:ssä ja Teollisuussäätö Oy:ssä Hallitusjäsenyydet: Pemamek Oy Ei Vacon Oyj:n osakkeita Jari Eklund jäsen s. 1963, KTM Vahinko- ja Henki-Tapiolan sijoitusjohtaja Hallituksen jäsen vuodesta 2001 Keskeinen työkokemus: Tapiola-yhtiöissä vuodesta Kansallis-Osake- Pankin tutkimuspäällikkö , Vaasan korkeakoulun assistentti Hallitusjäsenyydet: Seligson & Co Oyj, Ilkka- Yhtymä Oyj (hallintoneuvoston jäsen), Suomen Hypoteekkiyhdistys Ei Vacon Oyj:n osakkeita Juha Kytölä jäsen s. 1964, dipl.ins. Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja, Toimituskeskus Ecotechin johtaja vastuualueenaan globaali ympäristöteknologia Hallituksen jäsen vuodesta 2010 Keskeinen työkokemus: Wärtsilä-konsernissa vuodesta 1989 johto- ja asiantuntijatehtävissä, mm. globaalin 4-tahtimoottoritutkimuksen ja kehityksen johtajana sekä valmistuksen johtotehtävissä Hallitusjäsenyydet: Oy Merinova Ab, Pohjanmaan kauppakamari (pj.) Ei Vacon Oyj:n osakkeita Panu Routila jäsen s. 1964, KTM Ahlström Capital Oy:n toimitusjohtaja Hallituksen jäsen vuodesta 2010 Keskeinen työkokemus: Kuusakoski-yhtymään kuuluvan Alteams Oy:n toimitusjohtaja vuosina , Outokumpu Oyj:llä Vedetyt Kuparituotteet -divisioonan johtaja ja taloushallinnon johtotehtävissä ulkomailla yhteensä 7 vuotta. Johtotehtävissä Partekilla Hallitusjäsenyydet: Enics AG (pj.), Å&R Carton AB, Elbi Elektrik (pj.), AC Cleantech Management Oy (pj.), Ripasso Energy AB Ei Vacon Oyj:n osakkeita Riitta Viitala jäsen s. 1959, KTT Professori, laitoksen johtaja, Vaasan yliopisto Hallituksen jäsen vuodesta 2008 Keskeinen työkokemus: Vaasan yliopiston palveluksessa vuodesta 1999, Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutin koulutuspäällikkö , Keski- Pohjanmaan ja Helian ammattikorkeakouluissa opetus- ja kehittämistehtävissä , Suomen Postissa henkilöstön kehittämispäällikkö , hallintopäällikkö Tapio Laakso Oy:ssä Hallitusjäsenyydet: Ilkka-Yhtymä Oyj, I-Mediat Oy, Vaasan Sähkö Oy, Pohjanmaan kauppakamarin Vaasan kauppakamariosaston hallituksen jäsen Ei Vacon Oyj:n osakkeita Mika Vehviläinen jäsen s. 1961, KTM Finnair Oyj:n toimitusjohtaja Hallituksen jäsen vuodesta 2009 Keskeinen työkokemus: Nokian palveluksessa vuodesta 1991 useissa myynnin, markkinoinnin, strategian ja liiketoiminnan kehityksen johtotehtävissä Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja vuoden 2009 loppuun asti Hallitusjäsenyydet: Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (hallintoneuvosto), Suomen Messut Osuuskunta (hallintoneuvosto), Palvelualojen työnantajat PALTA ry (hallitus) Ei Vacon Oyj:n osakkeita Stefan Wikman sihteeri s. 1956, asianajaja, varatuomari Osakas, Roschier Asianajotoimisto Oy Keskeinen työkokemus: Oy KWH Plast Ab:n toimitusjohtaja , KWH-yhtymä Oy:n konsernijohdon jäsen , KWH-yhtymä Oy:n lakimies Suomen Yhdyspankki Oy:n lakimies, Asianajotoimisto V. Niinikangas Ky:n lakimies ja osakas Hallitusjäsenyydet: Harry Schaumans Stiftelse (pj.) Valtuuskuntajäsenyydet: Stiftelsen för Åbo Akademi, Stiftelsen för Österbottens högskola Ei Vacon Oyj:n osakkeita 34

35 JOHTORYHMÄ VACON OYJ VUOSIKERTOMUS 2010 > YLEISOSA Vesa Laisi toimitusjohtaja s. 1957, dipl.ins., KTM Yhtiön palveluksessa vuodesta 2002 Keskeinen työkokemus: Vaisala Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja , ABB Industry Oy:n divisioonajohtaja , tulosyksikön johtaja , myyntija markkinointijohtaja , Strömberg UK Ltd:n myynnin tukitehtävät ja Strömberg Elektroniikkatehtaan suunnitteluinsinööri Hallitusjäsenyydet: Finnfacts (pj.), Teknologiateollisuus ry, The Switch Engineering Oy, VNT Management Oy Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Heikki Hiltunen varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen, Tuotteet ja markkinat s. 1962, insinööri Yhtiön palveluksessa vuodesta 2002 Keskeinen työkokemus: Tellabs Oy:n Suomen toimitusjohtaja ja Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan (EMEA) aluejohtaja vuosina , Honeywell teollisuusautomaation liiketoiminta-, markkinointi- ja tuotekehitysjohtaja Suomessa, USA:ssa ja Saksassa vuosina Ahlstromin Automation Oy:n projektointi-, tuotekehitys ja tuotemarkkinointitehtävät Hallitusjäsenyydet: Aspectum Oy, Hockey- Team Vaasan Sport Oy (pj.) Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Tuula Hautamäki henkilöstöjohtaja, kehitysjohtaja s. 1964, dipl.ins., KTM Yhtiön palveluksessa vuodesta 2000 Keskeinen työkokemus: ABB Substation Automation Oy:n kehityspäällikkö , ABB Transmit Oy:n laatupäällikkö , ABB Power Oy:n tuotepäällikkö , ABB Voimansiirto Oy:n suunnitteluinsinööri Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Jukka Kasi kehitysjohtaja ja Vacon Drives Finland -tulosyksikön johtaja s. 1966, dipl.ins. Yhtiön palveluksessa vuodesta 1997 Keskeinen työkokemus: Vacon Suzhou Drives Co. Ltd.:n toimitusjohtaja , Vacon Oyj:n Komponenttiasiakkaatliiketoiminta-alueen johtaja , Vacon Oyj:n tuotekehitysjohtaja , Vacon Oyj:n projektipäällikkö , ABB Transmit Oy:n tuotekehityspäällikkö , ABB Power Oy:n projektipäällikkö , ABB Drives Inc. USA: taajuusmuuttajien suunnittelu , ABB Pienet Taajuusmuuttajat: tuotesuunnittelu Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Timo Kasi tuotekehitysjohtaja s. 1966, dipl.ins. Yhtiön palveluksessa vuodesta 1999 Keskeinen työkokemus: Vacon Oyj:n tuotekehitysjohtaja vuodesta 2003, Vacon Oyj:n tuotekehityspäällikkö (ohjausteknologia) , ABB Transmit Oy: tuotekehityspäällikön tehtävät , ABB Releet: projektipäällikkö , ABB Releet: tuotesuunnittelu Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Jari Koskinen tuotantojohtaja s. 1960, KTM, MBA Yhtiön palveluksessa vuodesta 1994 Keskeinen työkokemus: Vacon Suzhou Drives Co. Ltd.:n toimitusjohtaja , ABB Corporate Research Finland Oy:n Business Controller , ABB Pienet taajuusmuuttajat -yksikön Business Controller , Oy Tietobotnia Ab:ssa eri tehtävissä (mm. projektipäällikkö, systeemisuunnittelija, atk-suunnittelija) Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Eriikka Söderström talousjohtaja s. 1968, KTM Yhtiön palveluksessa vuodesta 2009 Keskeinen työkokemus: Oy Nautor Ab:n talousjohtaja, Nokia Siemens Networksin Corporate Controller, Nokia Networksissä useissa taloushallinnon tehtävissä (mm. Director, Business Control ja vt. talousjohtaja) Vacon Oyj:n osakkeita: kpl Osakeomistus

36 Sourcing Engineer Marco Mendes toimii yhdyssiteenä Vaconin tuotekehityksen ja toimittajien välillä. 36

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.2.2012 Vacon - taajuusmuuttajatalo Vacon on maailman suurin yksinomaan taajuusmuuttajia suunnitteleva ja valmistava yhtiö. Yhtiö

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj

Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj Toimitusjohtajan katsaus Vesa Laisi toimitusjohtaja, Vacon Oyj 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys sisältää aikaan sidonnaisia tietoja, jotka pitävät paikkansa niiden julkaisuhetkellä. Tämä esitys sisältää tulevaisuuteen

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Sebastian Linko, Vacon Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 20. toukokuuta 2014 Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin.

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi- kesäkuu 2002

Osavuosikatsaus tammi- kesäkuu 2002 Vacon Oyj, pörssitiedote1 elokuu klo 10.00 Osavuosikatsaus tammi- kesäkuu Vaconin liikevaihto kasvoi 9,9 %, liikevoitto oli 3,3 milj. euroa ja liiketoiminnan operatiivinen kassavirta oli 3,2 milj. euroa

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S 2 011

V U O S I K E R T O M U S 2 011 VUOSIKERTOMUS 2011 KATSE TULEVAISUUTEEN Mitä asiakkaat haluavat vuonna 2015? Millaisia taajuusmuuttajia valmistetaan vuonna 2018? Mikä yhtiö on maailman johtava taajuusmuuttaja- ja invertterivalmistaja

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

KONE Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009. 21. heinäkuuta 2009 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONE Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009. 21. heinäkuuta 2009 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONE Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009 21. heinäkuuta 2009 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2009: Hyvä kasvu liikevoitossa ja rahavirrassa Q2/2009 Q2/2008 Historiallinen muutos 1-12/2008 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2007. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 31.1.2008

Tilinpäätöstiedote 2007. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 31.1.2008 Tilinpäätöstiedote 2007 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä 2007 Koko vuoden saadut tilaukset kasvoivat yli 40 % nousten 4 106 (1-12/2006: 2 910) milj. euroon. Q4 tilaukset ennätykselliset 1 214

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

VACON RAPORTOI HYVÄSTÄ TULOKSESTA JA MYYNNIN KASVUN JATKUMISESTA KOLMANNELLA KAUDELLA

VACON RAPORTOI HYVÄSTÄ TULOKSESTA JA MYYNNIN KASVUN JATKUMISESTA KOLMANNELLA KAUDELLA Vacon Oyj, pörssitiedote 28 lokakuu klo 10.00 Tilinpäätös tammi- syyskuu VACON RAPORTOI HYVÄSTÄ TULOKSESTA JA MYYNNIN KASVUN JATKUMISESTA KOLMANNELLA KAUDELLA Heinäkuu-syyskuu pääkohdat: Liikevaihto oli

Lisätiedot

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen taloudellinen katsaus 2005 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Toimialan kehitys tilikaudella Uusien laitteiden markkinat yhä kasvussa Aasiassa Modernisoinnin kasvu vahvistui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Vacon driven by drives. Pörssi-ilta 9.3.2009 Vesa Laisi, toimitusjohtaja Vacon Oyj

Vacon driven by drives. Pörssi-ilta 9.3.2009 Vesa Laisi, toimitusjohtaja Vacon Oyj Vacon driven by drives Pörssi-ilta 9.3.2009 Vesa Laisi, toimitusjohtaja Vacon Oyj 2 12/03/2009 Forward looking statements A number of forward-looking statements will be made during this presentation. Forward-looking

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

2006 Tilinpäätöstiedote. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 30.1.2007

2006 Tilinpäätöstiedote. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 30.1.2007 2006 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset luvut vuodelta 2006 Saadut tilaukset kasvoivat merkittävästi 2 910 (pro 2005: 2 385) milj. euroon. Q4 aikana tilauksia saatiin 716 milj.

Lisätiedot

Tammi syyskuun 2014 osavuosikatsaus 23.10.2014. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Tammi syyskuun 2014 osavuosikatsaus 23.10.2014. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Tammi syyskuun 214 osavuosikatsaus 23.1.214 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä Saadut tilaukset kasvoivat 15 % y-o-y 829

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2011. 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2011. 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2011 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2011: Hyvää kehitystä haastavassa ympäristössä Q4/2011 Q4/2010 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008

Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008 Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi-maaliskuussa 2008 Saadut tilaukset kasvoivat yli 26 % ja olivat 1 155 (1 3 /2007: 915) milj. euroa Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus Q1 2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Ensimmäinen vuosineljännes oli vahva Liikevaihto kasvoi 21,5 (15,7) miljoonaan euroon eli 37,5 prosenttia verrattuna vuoden 2010

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2009 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2009: Edelleen hyvää kehitystä liikevoitossa ja rahavirrassa Q4/2009 Q4/2008 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos

Lisätiedot

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009 Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Sisältö Taloudellinen kehitys 1-6/2009 Markkinakehitys KONEen kehittämisohjelmat Johtaminen haastavassa

Lisätiedot

Exel Compositesin strategia 2014 2018

Exel Compositesin strategia 2014 2018 Exel Compositesin strategia 2014 2018 Toimitusjohtaja Riku Kytömäki 4. marraskuuta 2014 Komposiittien markkinakysynnän odotetaan kasvavan sekä määrässä että arvossa mitattuna Komposiittimarkkinat Materiaalimarkkinoita

Lisätiedot

Puhdas teknologia on hauskaa! VUOSIKERTOMUS 2009

Puhdas teknologia on hauskaa! VUOSIKERTOMUS 2009 09 Puhdas teknologia on hauskaa! VUOSIKERTOMUS 2009 Vacon puhtaan teknologian puolesta Sähkömoottorit kuluttavat noin 30 % koko maailman sähköenergiasta. Taajuusmuuttajien ja energiatehokkaiden moottoreiden

Lisätiedot

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN KILPAILUKYVYN SÄILYTTÄMISEKSI Osaksi kiinteistöä integroitava Realgreen- tuottaa sähköä aurinko- ja

Lisätiedot

100% focus on AC drives

100% focus on AC drives 100% focus on AC drives Q4 TILINPÄ ÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2010 Vacon Oyj, Pörssitiedote, 2.2.2011 kello 9.30 Vacon Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2010 Vacon julkistaa tällä pörssitiedotteella tilinpäätökseen

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010

Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010 Osavuosikatsausjulkistus 3 kk (1.11.2009 31.1.2010) Reijo Mäihäniemi Toimitusjohtaja 4.3.2010 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Taloudellinen kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2009

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Saadut tilaukset kasvoivat 49 % MEUR 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008 2009 2010 8.3.2011 3 Liikevaihto oli vuoden 2009 tasolla

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009 Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus 25.3.2009 Jan Lång Johtoryhmä Jan Lång Risto Anttonen Jari Mäntylä Gustav Adlercreutz Jean-Marie Becker Tommi Björnman Diego Borello Daniele

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2010 Keskeistä tammi kesäkuun osavuosikatsauksessa Markkinoiden piristyminen jatkui kaikissa segmenteissä Q2:lla saadut tilaukset

Lisätiedot

Vaisala vuonna 2012. Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013

Vaisala vuonna 2012. Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013 Vaisala vuonna 2012 Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013 Taloudelliset mittarit Yleiskatsaus vuoteen 2012 Saadut tilaukset 264,7 (278,8) milj. euroa Liikevaihto 293,3 (273,6) milj. euroa Liiketulos

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2014

KONEen tilinpäätös 2014 Paikallinen huoltotiimi palveluksessasi. Huollon asiantuntijamme päivystävät ympäri vuorokauden ja huoltavat yli miljoonaa laitetta lähes 60 maassa. He pitävät hissit, liukuportaat ja automaattiovet toiminnassa

Lisätiedot

Liiketoiminnan operatiivinen kassavirta positiivinen (0,5 milj. euroa)

Liiketoiminnan operatiivinen kassavirta positiivinen (0,5 milj. euroa) Vacon Oyj, pörssitiedote, 2 toukokuu 2002 klo 10.00 Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2002 VACONIN TILAUKSET KASVOIVAT 17 PROSENTTIA Liiketoiminnan operatiivinen kassavirta positiivinen (0,5 milj. euroa)

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27.

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 1 Vastuunrajoitus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja 1 (ex M-real) lyhyesti Liikevaihto noin 2,1 miljardia euroa, henkilöstömäärä noin 3 300 Johtava eurooppalainen ensikuitukartongin,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2006

Osavuosikatsaus I/2006 Osavuosikatsaus I/2006 25.4.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Ensimmäinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Ensimmäisen

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 1 DT on kasvuyhtiö joka toimittaa ilmaisimia röntgenlaitteisiin DT toimittaa röntgenkuvantamisjärjestelmiä ja -ilmaisimia

Lisätiedot

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki. Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää

Lisätiedot

Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009. Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009

Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009. Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009 Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009 H1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 67,3 (136,8) miljoonaa euroa Tilauskanta 30.6.2009 oli 37,1 (100,3) miljoonaa

Lisätiedot

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström Yhtiökokous Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström 1 Keskeiset asiat vuonna 2005 MacGREGORin osto ja integrointi Cargotec listautui 1.6.2005 Cargotecille valittiin uusi hallitus 12.7.2005 43,4 milj. osaketta

Lisätiedot

Konserniraportointi muutoksessa ja tulevaisuuden haasteissa

Konserniraportointi muutoksessa ja tulevaisuuden haasteissa Taloussanomien seminaarit: Konserniraportointi palveluna 1.10.2009 Sanomatalo, Helsinki Konserniraportointi muutoksessa ja tulevaisuuden haasteissa Mikael Niskala Vice President, Sustainability Solutions

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014 lyhyesti Liikevaihto noin 2 miljardia euroa vuodessa. Henkilöstömäärä noin 3 200 Euroopan suurin taivekartongissa.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Thomas Ekström 15.8.2013

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Thomas Ekström 15.8.2013 Osavuosikatsaus 1-6/2013 Thomas Ekström 15.8.2013 Agenda 1) Kauden tapahtumat: Marimekko avasi 14 uutta myymälää, joista 9 Suomen ulkopuolella. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena Sulkavan ja Kiteen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys sisältää aikaan sidonnaisia tietoja, jotka pitävät paikkansa niiden julkaisuhetkellä. Tämä

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

VACONIN SAADUT TILAUKSET ENSIMMÄISELLÄ KAUDELLA OLIVAT YRITYKSEN HISTORIAN KORKEIMMAT

VACONIN SAADUT TILAUKSET ENSIMMÄISELLÄ KAUDELLA OLIVAT YRITYKSEN HISTORIAN KORKEIMMAT VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2004 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2004 VACONIN SAADUT TILAUKSET ENSIMMÄISELLÄ KAUDELLA OLIVAT YRITYKSEN HISTORIAN KORKEIMMAT Tammikuu-maaliskuu pääkohdat:

Lisätiedot

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Kaukomarkkinat Oy JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Maailman markkinoiden osaaja Kaukomarkkinat toimii kaikilla toimialoillaan Suomessa. Erikoistunutta toimintaa myös Puolassa,

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2009

Tilinpäätöstiedote 2009 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 3.2.2010 Tilinpäätöstiedote 2009 3.2.2010 2 Cargotecin huomio siirtymässä yksinomaan tehokkuudesta asiakkaisiin Johdon huomio Tehokkuus Asiakaslähtöisyys 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Maailman sähkönnälkä on loppumaton Maailman sähkönkulutus, biljoona KWh 31,64 35,17 28,27 25,02 21,9 2015 2020 2025 2030 2035 +84% vuoteen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Exel Compositesin tuloskehitys Q1-Q3 2013 Exel Compositesin strategia Hallituksen ehdotus ylimääräisestä pääomanpalautuksesta

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 18.4.2013 Harri Takanen Harri Takanen on toiminut Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajana 1.4.2013 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Scanfil Oyj:n

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja

Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group Oyj Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group lyhyesti Kansainvälinen energiateollisuuden asiantuntijapalveluita tarjoava yritys Liikevaihto: 94,1 milj. euroa

Lisätiedot

Kohti toimialan parasta kannattavuutta. Martin Lindqvist, toimitusjohtaja

Kohti toimialan parasta kannattavuutta. Martin Lindqvist, toimitusjohtaja Kohti toimialan parasta kannattavuutta Martin Lindqvist, toimitusjohtaja Turvallisuus etusijalla tavoitteena nolla tapaturmaa SSAB:n tavoitteena on olla yksi maailman turvallisimmista teräsyhtiöistä Joissakin

Lisätiedot