Siinalla oli tarpeeksi tekemistä omassa olossaan kyetäkseen liiemmälti tekemään havaintoja maiseman vaihtelusta, ja olihan hän jo ennemminkin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siinalla oli tarpeeksi tekemistä omassa olossaan kyetäkseen liiemmälti tekemään havaintoja maiseman vaihtelusta, ja olihan hän jo ennemminkin"

Transkriptio

1 Keltaisten lehtien ja punaisten pihlajanmarjojen aika oli siltä syksyltä jo ohi. Yöt painuivat aikaisin kylmiksi. Raa`at syystuulet viilsivät paikoilleen pysähtyneet kuin raskaina olevat tummat pilvet valuttamaan vetensä kohmettuneeseen maahan. Yhtäläinen harmaus vallitsi niin ihmisissä kuin luonnossa. Odotettiin enää pelkkää pitkää pimeää. Ainoastaan taivas tarjosi iltaöisin värikkäämpää nähtävää. Kuu työnsi tieltään kostean tiheyden, mutta samalla se toi noustessaan kaiken lopunkin jäädyttävän kylmyyden. Revontulet, joita ei yleensä näillä main nähty, leimusivat verenkarvaisina yötaivaankannella. Uuden vuosisadan alku ei sittenkään näyttänyt muuttaneen mitään. Hetken jo oli luultu ja iloittu vapauden koittaneen. Mutta suuret lakot tulivat, pysähtyivät paikkakunnalle hetkeksi häipyäkseen sitten nopeasti jättäen jälkeensä vain alistunutta katkeruutta. Päät painuivat takaisin. Ne oli pakko painaa, ellei nöyrällä mielellä niin sitten isännät pitivät lopusta huolen. Olihan elettävä ja elätettävä, ja köyhän elämisen oppiin kuului myös unohtaminen. Isännät eivät unohtaneet. He muistivat hyvin kuka kenenkin väestä oli ollut mukana kiihotuskokouksissa ja lakkorettelöissä. Moni palkollinen joutui talvea vasten lähtemään pois talosta jota oli palvellut kenties pitkäänkin. Tulijoita riitti, niin sanottiin, varsinkin näin syksyllä. Kuka tahansa outo, joka vain pystyi jotenkin todistamaan, ettei ollut sekaantunut minkäänlaiseen työväenasiaan, pääsi palvelukseen. Sateen ja loskan pehmentämä tie kierteli pitkin metsiä, poikkesi välillä sivuamaan uutta peltoaukeamaa, joskus se osoittautui kyläkunnaalle. Talot olivat harvinaisia kaupunkiin vetävän tien varressa. Vasta lähempänä tehtaita kasvoi asutus.

2 Siinalla oli tarpeeksi tekemistä omassa olossaan kyetäkseen liiemmälti tekemään havaintoja maiseman vaihtelusta, ja olihan hän jo ennemminkin kulkenut tätä samaa tietä isän kanssa. Tänään hänen täytyi ilmoittautua Mattilassa, vanhassa kartanontapaisessa talonpoikaistalossa, jonne isä oli saanut hänet tutunkauppaa puhuttua piikomaan. Liian pienet kengät särkivät jalkoja, mutta poiskaan ei niitä tarjennut ottaa eikä Mattilaan voinut mennä paljain kurajaloin. Piianpaikka tyssäisi siihen. Hän oli jo aamuvarhaisesta saakka tehnyt matkaa. Pitäjän toiselta laidalta ei niin vain lennetty edes tänne saakka. Kaipa nyt viimeinkin tuon mutkan takaa aukeavat Mattilan vainiot? Hän ei kyllä nyt vähään aikaan ainakaan jaksaisi pitemmälle, olisi jossakin pakko levätä ja pitää sadetta. Vihdoin Siinan silmät ottivat suurehkon kyläaukean. Siellä täällä makasi siroteltuina asuinrakennuksia, pieniä muonamiesmökkejä, peltotilkkuja, harmaata, harmaata ja kaiken ympärillä karheat risuaidat. Siina seisahtui veräjälle. Hän laski nyyttinsä jossa oli koko hänen omaisuutensa, aidaksen päälle. Oli hyvä rauhassa silmätä tulevaa maisemaa. Aukeaman toisella laidalla pitkä koivukuja kääntyi kylätieltä johdattamaan ylvään kulkunsa peltojen keskellä kohoavalle kunnaalle huolella rakennettuun kartanomaiseen rakennusryhmään. Oli kuin koivutkin olisivat olleet oman lajisiaan, niissä riippuivat vielä syksyn värjäämät lehdet lämpimän hehkuvina. Mattilan kartanon takaa rinne vietti synkkään järvenlahteen. Tuuli kuljetti mädäntyneiden kaislojen pysähtyneen lemun tyttöä kohti. Yhtäkkiä Siinaa puistatti. Alakulo pyrki hiipimään puseroon. Yksinäinen sorsa lensi siivet viheltäen suuntaan, missä Siina tiesi kaupungin olevan. Parasta katsella muualle. Kai hän järveenkin tottuisi. Ainakin ensi kesänä, jolloin se ei olisi yhtä uhkaavan sävyinen. Mattilassa kävi kuulemma paljon hienoja kesävieraita. He hulluttelivat uimasillaan, hienot herrat ja frouvat yhdessä. Heistä hänelle kyllä olisi hupia, mutta miten hän muuten pärjäisi sellaisten kanssa?

3 Ei ollut helppoa köyhän elämä, mutta ei auta, nyytti olalle ja kulku kohti kohtaloa. Isä oli sanonut, pois saat tulla jos eivät pidä ihmisenä. Kyllä he tulevan talven selviäisivät vaikka Siina ei tienaisikaan, isä oli vielä lisännyt. Mutta siinä samassa paikassa Siina päätti, ettei palaa silmät vettä valuen. Täytyihän hänen itsenäistyä, kuten maakin kuuleman mukaan oli paraikaa tekemässä. Vaikka Siina oli jo pari, kolme kertaa aikaisemmin ollut piikomassa, tuntui hänestä, että vasta nyt hän oli pääsemässä oman elämänsä alkuun oikein toden teolla. Häntä jännitti. Ei tiennyt mitä elämällä oli hänelle varattuna. Kotiväki, isä, äiti ja pikku-elli, olivat pitäneet häntä liiankin hyvänä työnsaannin väliaikoina. Heillä jokaisella oli ikävä Franssia, josta ei ollut kuultu sen koommin kun tämä oli lähtenyt Ameriikanmaahan. Siinan lähtiessä aamulla Mattilaan äiti koetti piilotella ikäväänsä, mutta minne hänkään sen kätki. Onneksi Elli vielä jäi kotiin. Koivukujan alkupäässä seisova tienviitta ylvästeli Siinalle. Näki takojan olleen oikeita kaupungin ammattimiehiä. Jokainen koukero ja kruusaus istui paikalleen suunniteltuna. Uskalsiko tavallinen ihminen moiseen herrastaloon poiketa lainkaan? Kelpaanko minä kun näkevät minut? Ovat ikänsä tottuneet olemaan passattavina ja palveltavina. Päärakennus nökötti kopeana vanhana arvokkaana pitsikoristeisena rouvana valkeassa maalissaan. Talon ympäriltä olivat paikkansa hakeneet vanhan rouvan koko hovi, talousrakennukset, väentupa, tallit, kaikki tarpeellinen. Päärakennuksen vaaleus korostui toisten punamullalla sivellyistä pinnoista ja kylän asumusten säitten harmaannuttamista seinistä. Silmiä hiveli. Häikäisikin. Hän ei ollut tottunut tällaiseen. Vielä hän voisi kääntyä. Sisällä ei varmaankaan ollut huomattu hänen hidasta, empivää lähestymistään. Mutta pelloilla joku mies teki viimeisiä syystöitä. Kuului työkalujen kolahduksia niitten osuessa jäätyneeseen maahan. Siellä hänet kyllä oli huomattu, vaikka eivät sitä näyttäneetkään. Siina ymmärsi joka ainoan poikkeaman arkipäiväisestä olevan tervetulleen tilaisuuden hidastaa omaa työtään ja samalla lepuuttaa työn rasittamaa selkää.

4 Kuinka kenelläkään paikat saattoivat olla näin hienossa ja hyvässä tämmingissä? Jos hän joskus rikastuu, sitten hänelläkin Älä edes päästä mieleesi joutavia, Siina sähähti itselleen. Isä oli kertonut nuorena miehenä maailmaa kierrellessään nähneensä kuinka siellä herroilla kaikki kiilsi ja oli kovin puunattua ja puleerattua, Pietareissa ja muissa suurissa paikoissa, mutta että täällä, melkein kotona, oli tällaista elämän koreutta. Oliko kaikki täysin rehellistä peliä? Rakennukset aivan kuin tuntuivat vaistoavan hänen epäilynsä. Jälleen kävi tuuli äkkiä järveltä hänen kimppuunsa. Täytyi kietoa palttoota paremmin ympärille. Rahalla sai, se oli vanha totuus ja näkyi pätevän Mattilassakin. Jos isäntäväki ja toiset palkolliset olivat näitten rakennusten kaltaisia, kuinka hänen sitten kävisi? No, kävi kuinka kävi, nyt oli kyse hänen työpaikastaan. Niitä ei kasvanut joka oksalla. Hänen vain täytyi esiintyä reippaana vaikka kuinka olisi pelottanut ja sydän verta itkenyt. Yhden opin hän jo oli ehtinyt maailmalta saada, vieraisiin ei kannattanut liikaa luottaa. Sen kun piti mielessä, pärjäisi varmaan täälläkin. Mistä sen pehtoorinkin tähän hätään löytää? Rakennuksia vaikka kuinka paljon ja jokaisella tylyt ovet. Pihaan talon edustalle oli istutettu oikea puutarha. Kesällä se varmasti oli miellyttävä, sen oikein pystyi kuvittelemaan. Pensaissa marjoja, omenapuissa lehdet ja kukat, kukkivien istutusten tuoksu huumaisi pään. Kun sulki silmät, pystyi siirtymään kuivaan ja lämpimään vuodenaikaan. Heillä kotona kasvoi ainoastaan ennen aikojaan kuivettunut omenapuu, kasvoi ja kasvoi, kunhan nojasi eimihinkään juurellaan pari kituliasta marjapensasta. Ehkä täällä ei sittenkään tulisi niin kauheaa. Pihan perän pitkällä sivulla navetan ovi parahti auki. Sisältä tuprahti höyryä ja navetan lämmintä hajua. Pilvestä puskeutui huivipäinen tanakka nuori nainen. Parisen vuotta minua vanhempi, ehti Siina arvioida. Nainen laski ämpärin kädestään, pyyhkäisi kättään navettatakin liepeisiin ja asteli Siinan luo.

5 Tyyne oli uteliaasti katsellut navetan hikisen ikkunan läpi Siinan arkaa lähestymistä. Tulija vaikutti hänestä pienelle ja hennolle, sellaiselle ettei hänellä voinut olla kerta kaikkiaan mitään tekemistä Mattilan kaltaisen talon kanssa. Täällä oli totuttu raskastekoisiin palkollisiin, ja mitäs muutakaan väkeä tyttö olisi, ei herrasväkeen kuuluva ainakaan. Johan sen näki vaatteistakin, tavallisen köyhän ihmisen asu. Tyyne arvasi melko varmasti tulijan ja hänen asiansa. Hänen vain täytyi lähteä ulos ja varmistua. Tyttö täytyisi ottaa omien siipien suojaan. Ei Tyyne itsekään mikään vanha ollut, mutta hän tiesi kiertäneensä maailmaa riittävästi tunteakseen mikä se on oudolle, nuorelle tytölle. - Terve tuloo. Sää taidat ny olla se Siina? Arvasin. Tuut kuulemma uudeks sisäpiiaks. Oletkin juur sopivan koree Mattilan hoviin. Pas kattoen vaan ettei sulle käy kun sun edeltäjälles, Maarialle. Likka pantiin paksuks. Vaikkei se sullekaan lisä liha pahaa tekis, luittes päälle meinaan. Mistäs päin sää olet kun en ennen sua ole nähny? Siina ei ehtinyt vastata yhteenkään kysymykseen. Hän katseli silmät renkaina kuin ei olisi uskonut moista puhekonetta olemassa olevankaan. Häntä alkoi naurattaa, ja se Tyynen tarkoitus oli ollutkin. - Mes ny kumminkin ens töikses peseen naamas ennen kuin herrasväen puheille yrität. - Mihkä piruun se jäi kuppaan? Sua tarvitaan täällä ja vähän noileesti sittenkin. Jätä se likka rauhaan, Tyyne. Älä sitä heti pelottele. Kerkiät ehtoollakin uteliaisuutes tyydyttään. - En mää sua pelotellakseni morjestaan tullu. Tarttee mennä kun Iita kaipaa navetassa. Painelet vaan tosta ovesta sisään. Pehtoorin pitäis näihin aikoihin olla huoneessaan. Ei sitä kauheesti

6 tartte jännittää. Niin juu, mun nimi on sitte Tyyne, että terve vaan. Me ny jo. Siina katsoi Tyynen hänelle näyttämää rakennusta, jonka katolla hiljalleen kiepsahteli peltinen tuuliviiri. Hän säpsähti Tyyneä. Eikö nainen vielä ollutkaan mennyt omille töilleen? - Äläkä sitte pelkää yhtään. Pää pystyyn, likka! Ei se purematta niele. Ja muista ettei työkansa nöyristele! Lopun Tyyne sanoi hiljaa mutta vakavasti suhauttaen. Oli vaarallista niinä päivinä puhua moista. Ei Siina edes pitänyt tuon tyylisestä puheesta. Jo Frans aikoinaan meni piloille politikoimisensa takia. Minkä he asioille mahtoivat, tavalliset ihmiset. Hyvä jos olot säilyisivät edes ennallaan. Siina katseli jännittyneenä pehtoorin ovelle eikä huomannut milloin Tyyne lähti. Sydän takoi rinnassa ja polvia vapisutti. Tuntui kuin jokainen joka olisi halunnut, olisi pystynyt kuulemaan hänen sydämensä pajavasaran paukkeen. Muutama syvä hengenveto, päättäväinen ilme kasvoille kuin itseä narratakseen ja sitten vain sisään. Ei Tyynellä siihen aikaan päivästä navetassa mitään tähdellistä tekemistä ollut, ei sellaista, mikä ei olisi hetkeä voinut odottaa, mutta sitä ei passannut näyttää kenellekään. He olivat sopineet Iitan kanssa vetävänsä yhtä köyttä. Työväen ei parannut vetelehtiä. Jos heitä joku sivusta seurasi, luuli karjaa olevan vielä enemmän mitä Mattilassa olikaan. Niin oli hyvä. Jos löysä olisi havaittu, lisää työtä kyllä olisi heille järjestynyt nopeammin mitä arvasikaan. Kaikki pelkäsivät pehtooria ja isäntäväkeä, Tyynekin, vaikka hän tiesi, etteivät he suinkaan olleet työnantajien pahimmasta päästä. Kukaan ei koskaan ollut nähnyt rouvan astelevan hienoilla kiiltonahkakengillään navettaan. Toista oli pehtoorin kanssa. Se mies ei väistynyt pahaakaan paikkaa. Isäntäväki ja pehtoori edustivat valtaa, voimaa, omaisuutta ja kunniaa, aammen. Tyyne ja Iita katselivat kärpästen likaaman ikkunan läpi Siinan ensin aluksi hapuilevaa käyntiä, ja sitä kuinka tytön kulku yhtäkkiä vaihtui määrätietoiseksi rappusten nousuksi. Tyynen otsalle nousi mietteliäs ryppy. 10

7 He arvailivat kuinka tytön kävisi. Mikään ei nykyisin ollut varmaa ennen kuin pehtoori oli antanut arvionsa ja hyväksynyt uuden tulokkaan. Se oli samaa kuin jumalansana Mattilassa. Isäntäväkikään ei pannut hänen sanaansa koetukselle. Ja Siina joutuisi vielä menemään itse Isohirmun, navettapiikojen kauhun, emännöitsijän puheille, ennen kuin viimeinenkin epävarmuus hänen kohtalostaan häipyisi. Jonkin ajan kuluttua Siina hyppeli kuin lintu rappusia alas. Ei tarvinnut katsoa kahta kertaa tietääkseen. Siihen saakka kaikki oli hyvin. Navettapiiat kääntyivät omille töilleen. Heitä ei kukaan pääsisi yllättämään. 11

8 Ensimmäistä kertaa oikein virallisesti Mattilan palkollisena pihamaan yli. Kaikki oli varmaa, olihan pehtoori antanut siunauksensa. Vielä jännitti, mutta samalla tuntui juhlalliseltakin. Pehtoorin eteisessäkin oli tuoksunut aivan erilaiselle kuin kotona, lämpimälle, puhtaalle, kuivalle ja raikkaalle. Poissa oli isän kuivumaan levitettyjen kessujen kitkerä käry, kostean tuulikaapin tunkkainen lemu. Ja koko eteinen oli ollut valoisa. Millaista olisikaan herrasväen puolella? Hän tiesi jo väentuvan. Ystävällisen tuntuinen pehtoori oli neuvonut hänelle paikkoja ja näytellyt niitä ikkunoistaan. Pirtin kummassakin päädyssä oli oma sisäänkäynti ja katettu kuisti. Molemmat ovet houkuttelivat, mutta mikään ei sanonut hänelle, kumpi olisi hänen puolensa. Eihän hänellä ollut mitään menetettävää. Hän nousi raput, tarttui ovenripaan, vetäisi oven auki ja astui sisään. Päinvastoin kuin pehtoorilla, täällä oli hämärää eikä minkäänlaista sisäeteistä. Silmät jäivät pihalle. Siina tunsi huoneessa olevan ihmisiä. - Päivää. Missäs minun paikkani on? Kukaan ei vastannut hänelle. Kuului vain jotain kuhinaa ja vaatteitten kahinaa, mutta vähitellen eri puolilta huonetta alkoi kuulua ensin pidäteltyä, sitten jo täyteen ääneen naurua, hohotusta, hihitystä ja leveää hehetystä. Miehiä! Siina alkoi erottaa jo kasvojakin. - Tuus plikka tänne mun pritsille Kyllä noin nätti tyttö aina mun viereen pääsee Ei kun tuut tänne, hei tuleskin tänne Älä niitä kuuntele, ei nuorta neitoa passaa noitten kossien tykö laskee, tuu pannen mun viereen Pikku hiljaa huutelu vaimeni. Siina oli hetken epätietoinen, mutta hän tunsi, ettei kauaa auta näyttää outouttaan. Maailmalla 12

9 on pärjättävä. Eivätkä äänet kuulostaneet ilkeille tai pahoille. Hän asteli reippaasti kookkaan vanhan miehen eteen, heitti nyyttinsä, josta ei ollut vielä luopunut hetkeksikään, miehen vuoteelle, kellahti sille itsekin, mutta nousi saman tien pystyyn ja jalkeille. - Eihän teistä ole edes tällaisen pienen tytön paikallaan pitäjiksi, Siina naurahti. Vanha mies katsoi häneen hyväksyvästi, mutta samalla kuin pettyneenä ettei ollut saanut pitää häntä vierellään kauempaa. Siina käveli rauhallisesti ovelle mistä hän jäi katselemaan huonetta ja sen asukkaita. Poiskaan ei voinut heti lähteä. Leikki täytyi leikkiä loppuun. Ei häntä isommin harmittanut. Silmät olivat tottuneet jo huoneen iltapäivähämärään. Hän tarkasteli miehiä tarkemmin. Vanha lempeänmuotoinen ukkeli, jonka vierellä hän oli käynyt, naurahteli vilkuillen hyväntahtoisesti ympärilleen. Hän kohotteli kulmakarvojaan, jotka olivat tuuheat ja suuret kuin lepakonsiivet. - Sää oletkin aikas pakkaus. Sulla on ramakka luonto, niinkun olla pitääkin. Pirtin seinustoilla seisovilta sängyiltä kuului samantapaisia hyväksyviä murahteluja. Siina tunsi tulleensa paikkaan missä hänet hyväksyttiin hänenä itsenään, häneltä ei odotettu mitään ihmeellistä. Miehet alkoivat nousta kiskotellen ja venytellen, oikaisivat orjanmuotonsa ja lähtivät töilleen. Puolisen ja levon aika oli siltä erää ohi. Siina väistyi ovelta. Hän huomasi vanhan miehen jäävän vielä kuin asiaa tehden pirttiin. - Olekkos sää tullu tänne Mattilaan oikein hommiin? - Sisäpiiaks. Anteeksi se äskeinen, en minä pahalla teitin viereen tupannu. - Ei kun sillai sitä ihmisen pitääkin. Sällit olis vaan huurellu sulle jatkuvasti. Tehit ihan oikeen siinä. Munkin tarttee tästä lähtee. Poikkee ehtoolla meittiä kattoon kus kerkiät. Mikäs sun nimes on? Mää olen Iso-Roope vaan. Yhtä paljon kuin pehtoorin tapaamista, Siina jännitti emännöitsijän puheille menoa. Mutta näkisihän hän samalla tulevan työmaansa. 13

10 Nyt hän pääsisi tutustumaan jo itse päärakennukseen. Hän astui sisään keittiöpään rapusta, sen verran oli matkaan tarttunut sivistystä, ettei sentään paraatiovesta yrittänyt. Lämpimät huurut tulvahtivat eteisestä. Hän koputti arasti oveen. - Sisään! kuului tuikea käsky. Mitä asiaa? Siina tiesi heti edessään tomerana seisovan keski-ikäisen naisen Mattilan emännöitsijäksi. Juuri tuon näköisen sellaisen tulee ollakin, sopivan pullea mutta samalla tiukkailmeinen. Musta pitkä leninki puki naista, joka seisoi jämeränä kuumuuttaan hohkavan lieden edessä. Ikkunalasit hikoilivat vesihöyrystä. Siinan nenä ei kertonut mitä kattilassa keitettiin. Eihän hän tiennyt millaisia ruokia näin hienossa talossa, missä suuret sammiot kiilsivät raskaissa koukuissaan seinällä, syötiin. Emännöitsijä laski punertavassa kädessään pitelemänsä puukauhan liedellä kiehuvaan kattilaan ja alkoi hämmentää. Hän piti koko ajan katseensa tiukasti Siinassa. - Eikö hän saa suutaan auki? Mattilassa tarvitsee osata esittää asiansa ja heti. - Minä olen nyt se Siina, joka on palkattu tänne sisäpalvelijaksi. - Jassoo, vai hän se nyt sitten on. No, tervetuloa. Kai hän kävi jo pehtoorin tykönä? Että kaikki on sitten sitä myöten selvää? Minä kyllä kuulin uudesta tytöstä. Pehtoori oli taas itse yksin sopinut asiasta minua kuulematta, mutta mikäs siinä. Kai hän minua paremmin tietää keittiöasiatkin. No osaakos hän mitään? Onko ollut aikaisemmin herrasväissä? Että ei ole tullut oltua! Siitä se taas riesan lykkäsi. Ja sitä rataa se jatkui. Hyvä jos joka neljänteen kysymykseen Siina ehti vastata. Ja koko ajan liedellä kiehui kuin rokkapata olisi porissut. Tosin Siina ei ollut varma, vaikka äänenpitäjä olisi ollutkin emännöitsijä. Häntä huimasi ja pyörrytti toisen tiukkuus ja huoneen kuumuus, mutta pakko nyt oli vain yrittää kestää. Ei sitäkään loputtomiin voinut jatkua. Hän tiesi, ettei kannattanut olla ujoa, mutta minkä hän perusluonteelleen mahtoi. Jotenkin Siina pystyi karaisemaan itsensä jaksamaan. Eikä niitä työpaikkoja todellakaan kasvanut joka oksalla, ei ainakaan tällaisia. Ja oli emännöitsijällä hänelle miellyttävääkin asiaa. 14

11 - Mattilassa on tapana käydä pyhäaamuisin kirkossa, siis joka sunnuntai. Isäntäväelle on keitetty sillä aikaa kunnon kirkkokahvit kaikkine tykötarpeineen, mutta minä olen antanut tyttöjen mennä mukaan joka toinen pyhä jos haluavat. Kuinka on, haluaako Siina? Tottahan hän halusi. Pääsi edes hetkeksi pois Hirmun silmien alta, eikä hänellä kirkonmenoja vastaan mitään ollut. Kotoa vain ei ollut lähdetty kuin korkeintaan jouluisin kirkossa käymään. Nyt hänellä olisi mahdollisuus käyttää kaunista laulunääntäänkin. Emännöitsijä pudotti hänet nopeasti takaisin unelmista. - Katsoo kuinka tuon hunsvotin tuolla nurkassa, Jenny Maarian, on käynyt. Vatsa pystyssä! Hän saa opetella Jennyn kanssa työt. Katsotaan sitten kuinka oppii ja mitä alkaa ensin tehdä. Pitää huolen ettei käy samalla lailla! Ja nuoria miehiä ei talossa sisällä eikä pihassa puhutella, ei ainakaan isäntäväkeen kuuluvia. Se on täällä Mattilassa sääntönä. Eikä minun poikaani Mikaelia! 15

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21 KIRJA➍ IB4_Insides_FIN.indd 1 2.6.2014 12:56:21 Lizille ja Morganille, lapsenvahdille ja lapsivahdittavalle A. B. Callumille ja Harrisonille S. B. Twinsy Copyright suomenkielinen painos 2014 Twinsy www.twinsy.fi

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Rakennusta alkuperäisasussaan

Rakennusta alkuperäisasussaan Raunion Tila 834-423-1-33 Omistajat Anne Rämö ja Juha Kujala Suunnittelu Jutta Varjus Rakentaminen Rauli Thynell, Juha itse ja sukulaiset Rakennuksen peruskorjaus, toisen kerroksen ja kuistin rakentaminen

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60. Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 26/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala

Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA?

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? Aina, kun haluat asioiden muuttuvan parempaan suuntaan, sinun on otettava ohjat omiin käsiisi. Kun päätät, että olet omien valintojesi arvoinen, voit ottaa vastuun omasta elämästäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

PUHEKIELEN PRONOMINIT

PUHEKIELEN PRONOMINIT PUHEKIELEN PRONOMINIT Mä: mua, mut, mussa, musta, muhun, mulla, multa, mulle Sä: sua, sut, sussa, susta, suhun, sulla, sulta, sulle Pk. Mä luulen, et huomenna mul on aikaa. Kk. Luulen, että huomenna minulla

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot