Kohti kevättä. Vuoden 2014 jäsenmaksut. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "... ... Kohti kevättä. Vuoden 2014 jäsenmaksut. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2014. www.satakylat.fi"

Transkriptio

1 ... Elämänvirtaa kylille Jäsentiedote 2/ Kohti kevättä Talvi yrittää vielä kerran kerätä voimiaan, mutta kevätauringon säteet lämmittävät jo lupaavasti. Kevät tuo tullessaan säpinää kylille. Luvassa on jälleen Avoimet Kylät päivä Suuri kiitos kaikille aktiivisille kylille mukaan lähtemisestä. Ensi vuonna räjäytetäänkin pankki valtakunnallisella päivällä!!! Vähintään yhtä tärkeä on Spurtti-hankkeen ja Leader-ryhmien yhdessä toteuttama kansalaisvaikuttamisen maakuntakiertue. Kiertue rantautuu neljälle eri paikkakunnalle seutukunnittain. Parhaillaan mietitään uusia tapoja tuottaa palveluita, hallinnon tehostamista ja kansalaisten osallistamista. Kiertueella keskustellaan kaikista näistä aiheista ja varmasti vähän aiheen vierestäkin. Tervetuloa mukaan keskustelemaan, ota kaverikin mukaan! Lisätietoa kiertueesta löytyy myöhemmin kirjeestä. Tämän vuoden aikana järjestetään Spurtin puitteissa myös useita avoimia koulutuksia, seurailkaahan ilmoittelua ja tulkaa mukaan kouluttautumaan. Seuraava koulutus koskee kyläsuunnittelua ja järjestetään Aurinkoisin terveisin, Hanna Ruohola, kyläasiamies-hankekoordinaattori Sanna Paala, hankevastaava Tiesittehän: kyläasiamiehen voitte pyytää avuksenne miettimään kyläsuunnitelman tekoa tai päivitystä, kesän tulevia tapahtumia, turvallisuusasioita, varainhankintaa, tiedottamista tai muuta kylällänne ajankohtaista asiaa. Palvelu on kylille maksutonta, joten heti puhelin käteen tai näppäimistö laulamaan! Tulen kylään mielelläni! Terveisin Hanna Vuoden 2014 jäsenmaksut Olettehan muistaneet jäsenmaksun! Jos maksu on vielä suorittamatta, sen voi maksaa tilillemme Säkylän OP: FI tai Huittisten SP: FI Viestiksi Jäsenmaksu 2014 tai viitenumero alkuvuonna tulleesta laskusta.

2 Kevätkokous SataKylät ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina klo alkaen Veneskosken kylätalolla, Kankaanpäässä (os.soikanraitti 97). Hallitus kutsuu täten koko jäsenistön kevätkokoukseen. Yhdistysten edustajien tulee esittää valtakirja. Kokouksessa on kahvitarjoilu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja äänivaltaiset jäsenet 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5. Esitetään tilinpäätös, hallituksen vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto 6. Päätetään tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 7. Käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat 8. Kokouksen päättäminen Tervetuloa kokoukseen! Kyläsuunnitelmien kevätkatsastus! SataKylien Spurtti-koulutuksessa perehdytään huhtikuussa kyläsuunnitelmiin ja kylien asukashankintaan. Tervetuloa mukaan avoimeen kyläsuunnittelun viikonloppukoulutukseen Ali-Ketolan tilalle, Kokemäelle. Luvassa ohjeistusta paikkatieto-ohjelmien ja tilastoaineiston hyödyntämisestä kyläsuunnittelussa sekä muita virkistäviä ajatuksia kylän yhteisestä suunnittelusta! Tarkempi ohjelma löytyy SataKylien kotisivuilta Ajankohtaista-osiosta! Lisätietoa myös Satakylien työntekijöiltä Hannalta ja Sannalta. Ilmoittautumiset ja ruoka-ainerajoitteet ke 3.4. mennessä!

3 Lupa vaikuttaa maakuntakiertue Taustaa: Uuteen kuntalakiin tulee sisältymään suositus osallistavan demokratian järjestämisestä. Nyt on oikea hetki miettiä, miten tämä kunnissa hoidetaan. SataKylät ry:n Spurtti-hanke tarjoaa yhdessä paikallisten Leader-ryhmien kanssa kansalaisvaikuttamisen maakuntakiertueen keväällä Kiertueella tutustutaan kuntauudistuksen vaiheisiin, pohditaan keskuksien ja reunaalueiden asukkaiden erilaisia vaikutusmahdollisuuksia sekä haetaan keinoja yhteisten asioiden hoitamiseksi ja kansalaisten osallistamiseksi. Tilaisuudet on suunnattu niin kuntien viranhaltijoille, luottamushenkilöille kuin kaikille kuntalaisillekin. Keskustelevien ja avoimien tapaamisten keskeinen teema vaihtelee alueellisten painotusten mukaisesti. Osallistu yhteen tai useampaan! Tilaisuudet ovat maksuttomia. Yhteistyössä: TILAISUUDET Kaakkois-Satakunta: Huittisten kaupungin valtuustosalissa keskiviikkona klo 17:30 21:00 Kylien yhteistoiminnan tiivistäminen sekä kunnan ja kylien välinen yhteistyö. Tilaisuuden järjestävät SataKylät ry, Leader Joutsenten reitti sekä Huittisten kaupunki Ala-Satakunta: Ruukin Helmessä, Kauttualla tiistaina klo 17:00 20:30 Lähidemokratiaelinten toiminnan esittely sekä sektoreiden välinen yhteistyö (kunta, 3. sektori ja yksityinen sektori). Tilaisuuden järjestävät SataKylät ry, Leader Pyhäjärviseutu ja Leader-Ravakka ry Pohjois-Satakunta: Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa keskiviikkona klo 12:30 16:00 Pohjois-Satakunnan kuntajakoselvityksen tilanne sekä sektorien välinen yhteistyö (kunta, 3. sektori ja yksityinen sektori). Tilaisuuden järjestävät SataKylät ry ja Leader Pohjois- Satakunta Porin seutukunta: Noormarkku Klubilla maanantaina 2.6. klo 12 15:30 Kuntajakoselvityksen osallisuusselvityksen esittely sekä suurkunnan asukkaiden erimitalliset vaikuttamismahdollisuudet. Tilaisuuden järjestävät SataKylät ry, Leader Karhuseutu ja Satakuntaliitto Ohjelmat tarkentuvat lähempänä ajankohtaa, katso mm. SataKylät ry:n kotisivuilta Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Hankevastaava Sanna Paala Kyläasiamies Hanna Ruohola

4 AVOIMET KYLÄT päivä lauantaina Kiitos kaikille mukaan lähteneille kylille innokkuudestanne! Avoimet Kylät päivänä on mahdollista kiertää seuraavissa satakuntalaisissa kylissä: 1. Leväsjoki, Siikainen 2. Kirkonkylä, Siikainen 3. Venesjärvi, Kankaanpää 4. Veneskoski, Kankaanpä 5. Tykköö, Jämijärvi 6. Riuttala-Mustajoki, Lavia 7. Ahlainen, Pori 8. Finbyy, Pori 9. Kairila, Pori 10. Lattomeri, Pori 11.Kaasmarkku, Ulvila 12.Leineperi, Ulvila 13. Korkeaoja, Kokemäki 14. Laukola-Mäkelä-Rahvola, Eura 15. Sorkka, Rauma 16. Kauklainen, Rauma 17. Kaaro, Rauma 18. Yttilä, Köyliö 19. Vuorenmaa, Köyliö 20.Tuiskula, Köyliö 21.Kankaanpää, Köyliö 22. Kepola, Köyliö 23. Voitoinen, Köyliö 24. Vakkila, Huittinen 25. Rekikoski, Huittinen 26. Iso-Vimma, Säkylä Lisätietoja voi kysellä alla mainituilta henkilöiltä. Päivien ohjelma tulee nähtäville myös sekä Eeva Paitula Hanna Ruohola Onni kutsuu kylään hanke SataKylät ry

5 Yhdistyksen vuokratila mukaan esitteeseen? ilmoita ilmaiseksi yhdistyksesi varattava kohde maaseudun yhdistysten vuokratila-esitteeseen. Esitteellä tavoitellaan lisää käyttöä maaseudun vuokrattaville tiloille, tunnettavuutta ja tulonhankintamahdollisuuksia kylä- ja muille maaseudun yhdistyksille. Vuokrattavasta kohteesta esitetään tiivistetysti tiedot tilasta ja sen varustuksesta, 1-2 kuvaa sekä varauskäytännöt omalla A5 kokoisella sivullaan. Esitteen ilme ja koko A5 kokoinen nelivärijulkaisu, jossa jokainen kohde omalla sivullaan. Julkaisu toukokuussa 2014 Ilmoitusten toimitusaikataulu mennessä sähköpostilla alueesi yhteyshenkilölle Yhteyshenkilöt Leader Joutsenten reitti: Huittinen eeva.raukko(at)joutsentenreitti.fi Leader Karhuseutu: Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Nakkila, Porin maaseutualueet sekä Ulvila kati.saarni(at)karhuseutu.fi Leader Pohjois-Satakunta: Kankaanpää, Honkajoki, Jämijärvi, Karvia, Lavia, Merikarvia, Pomarkku ja Siikainen tanja.aarnikuru(at)kankaanpaa.fi Leader Pyhäjärviseutu: Eura, Köyliö, Säkylä elina.haavisto(at)pyhajarviseutu.net Leader Ravakka: Rauma, Eurajoki, Pyhäranta, Uusikaupunki, Laitila, Mynämäki, Vehmaa tuuli.jansson(at)ravakka.fi Jokainen ilmoittaja saa käyttöönsä nipun esitteitä sekä esite-pdf:n. Lisäksi Satakunnan kohteet pääsevät halutessaan esille satakunta.fi-sivuston palveluoppaaseen. Toimita alueesi yhteyshenkilölle seuraavat tiedot mennessä: Vuokrattavan kohteen nimi Osoite Lyhyt esittely Tilat ja varustus Kuvat sisältä tai ulkoa jpg -muodossa. Lisätiedot ja varaukset (puhelin tai /ja sähköposti) Internetsivu, facebook tai muu vuokrakohteeseen liittyvä osoite Esimerkki-ilmoitus Idänpään torppa Torpantie 16, Hämeenlinna Idänpään Työväenyhdistyksen omistama 100 vuotta vanha Torppa on uusittu vuonna Tilat soveltuvat sekä kesä- että talvikäyttöön kaikenlaisiin perhejuhliin, häihin, huutokauppoihin, myyjäisiin, kirpputoreihin, jumppaan, päivätansseihin tai huonekalunäyttelyihin. Torpan pihassa on hyvät parkkitilat ja se sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tilat ja varustus tilat 150 henkilölle keittiössä täydellinen varustelu wc uusittu hyvät parkkitilat Lisätiedot ja varaukset kahvio Erkki Esimerkki p Lisätietoa

6 Muistettavia päivämääriä: 5.4. Avoin Spurtti koulutus: Välineitä kyläsuunnitteluun Lähivaikuttamisen kiertue Huittisissa Avoimet Kylät päivä Lähivaikuttamisen kiertue Kauttualla Lähivaikuttamisen kiertue Kankaanpäässä 2.6. Lähivaikuttamisen kiertue Porissa 6.6. Avoin Spurtti koulutus: EU:n uusi ohjelmakausi ja hankkeet Maakunnallinen kyläpäivä Kukonharjassa Yhteistyökumppanimme vuodelle 2014 Sattumuksia: Onko teille kyläläisinä sattunut mukavia/ ikäviä/ ikimuistettavia sattumuksia kun olette asioineet kunnassa? Jakakaa tarinanne! Tarinan voi lähettää Hannalle tai Sannalle (yhteystiedot alla). Tarinoiden pohjalta kirjoitamme sketsejä kevään lähidemokratiatilaisuuksiin. Tässäkin siis yksi hyvä syy osallistua SataKylät ry Toimisto: Maakuntalinna, 5. kerros Itsenäisyydenkatu 35 A 13, Pori Kyläasiamies Hanna Ruohola p hanna.ruohola@satakylat.fi Hankevastaava Sanna Paala p sanna.paala@satakylat.fi Puheenjohtaja Paavo Törmälä paavo.tormala@gmail.com Pankkiyhteydet Säkylän OP: FI Huittisten SP: FI Y-tunnus

Toivon, että näemme edelleen mukavissa kylätoiminnan merkeissä ympäri Satakuntaa! Hanna Ruohola, kyläasiamies

Toivon, että näemme edelleen mukavissa kylätoiminnan merkeissä ympäri Satakuntaa! Hanna Ruohola, kyläasiamies Kausien va lissa...... Elämänvirtaa... kylille... Jäsentiedote 1/2015 Yhdistystoiminta on jatkuvaa aaltoliikettä ja EU:n rahoituskausien vaihtuminen on aiheuttanut aaltoliikettä myös SataKylille. Osallistava

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

... ... Katse tulevaisuuteen. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 1/2014. www.satakylat.fi

... ... Katse tulevaisuuteen. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 1/2014. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 1/2014 www.satakylat.fi Katse tulevaisuuteen Päivän sana taitaa olla tulevaisuus. Vuoden kylää haetaan jälleen ja teemana on Tulevaisuuden kylä. Haluamme

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

... ... Jo joutui armas aika. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 3/2014. www.satakylat.fi

... ... Jo joutui armas aika. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 3/2014. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 3/2014 www.satakylat.fi Jo joutui armas aika Ja suvikin suloinen! Se kylätoimijoiden ehkä kiireisin ajankohta, jolloin vietetään kyläjuhlia ja tehdään retkiä

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Elämänvirtaa kylille. Myös SataKylien kotisivut ovat vuoden alussa uudistuneet. Toivottavasti jäsenistö löytää

Elämänvirtaa kylille. Myös SataKylien kotisivut ovat vuoden alussa uudistuneet. Toivottavasti jäsenistö löytää Mukavaa tätä vuotta!.... Jäsentiedote 1/2011... www.satakylat.fi. Elämänvirtaa kylille Taas on talvi pannut parastaan ja saamme nauttia oivista ulkoilukeleistä. Maa on ollut valkoisena eivätkä pimeimmätkään

Lisätiedot

Elämänvirtaa kylille. Tämän jäsenpostin liitteenä on upea Satakunnan Kyläkalenteri vuodelle 2013.

Elämänvirtaa kylille. Tämän jäsenpostin liitteenä on upea Satakunnan Kyläkalenteri vuodelle 2013. ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 1/2013 www.satakylat.fi Oikein hyvää vuotta 2013! Olkoon tämä vuosi aktiivisuuden vuosi! SataKylien näkökulmasta se ainakin tulee olemaan tapahtumarikas,

Lisätiedot

SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN

SATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN Kehitysvammaisten Suuri Ristiretki, jolla tuodaan Myötätuulta Satakuntalaisille päättäjille, jotta heillä olisi enemmän rohkeutta tehdä viisaita päätöksiä. Viestin tarkoitus on myös lyödä rumpua Satakunnan

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN 15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190

Lisätiedot

Hanna Ruohola, kyläasiamies

Hanna Ruohola, kyläasiamies ...... Elämänvirtaa... kylille... Jäsentiedote 3/2015 www.satakylat.fi Hei kylä lä iset! On jälleen aika aloittaa uusi toimintakausi. Toisin kuin monissa muissa järjestöissä, kylillä kesäaika on hyvinkin

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE Perusturva Bia Kaski 27.10.2016 Lausuntopyyntö 1 (2) Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE 2017 2019 Porin perusturva on valmistellut ja toiminut hallinnoijana Ohjaamo Satakunta nimisessä

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys

Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys Valtuustojen tahdonilmaisu Yhdistymisselvitysprosessin kuvaus Tilastoanalyysia -Talous -Toimintaympäristö -Väestö Taustoittamisen vaihe Lähtötilanne - Palvelurakenne

Lisätiedot

Kevättä rinnassa. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2013. Jäsenmaksut vuodelle

Kevättä rinnassa. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2013. Jäsenmaksut vuodelle ... Elämänvirtaa kylille...... Jäsentiedote 2/2013 www.satakylat.fi Kevättä rinnassa Lähiaikoina ei ole voinut välttyä termeiltä lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen. Asia on ollut esillä myös kunnissa,

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

Elämänvirtaa kylille. Ihanat, aktiiviset satakuntalaiset kylät

Elämänvirtaa kylille. Ihanat, aktiiviset satakuntalaiset kylät ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 4/2014 www.satakylat.fi Ihanat, aktiiviset satakuntalaiset kylät Syyskuun alussa julkaistiin Ruralia-instituutin tekemä tutkimus kylätoiminnasta. Tutkimuksesta

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän käsitteli meneillään olevaa palokuntakoulutusuudistusta. Uudistus sinänsä on asiallinen ja sisältää hyviä elementtejä, kuten etäopiskelua

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2018 Päivitetty 7.8.2017 Koordinaattorin tehtävät: - Asiakasneuvonta ja koordinointi sukupolven- ja omistajanvaihdosasioissa - Omistajanvaihdosteeman koulutus- ja tietoiskutilaisuuksien

Lisätiedot

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Osuuskuntailta 11.11.2009 / 19.11.2009 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Vesiosuuskuntien määrä kunnittain Satakunta Eura Eurajoki Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Turvallisuuden ja hyvinvoinnin TKI-foorumi 16.3. SataKylät ry Kyläasiamies Hanna Ruohola Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Miksi hanke suunniteltiin? Kylien lähipalvelujen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2.

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. Yhtymäkokous 17.12.2015 1 AIKA Torstai 17.12.2015 klo 14.00-14.50 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura

Lisätiedot

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa

Lisätiedot

Satakunnan maakuntatilaisuus

Satakunnan maakuntatilaisuus Satakunnan maakuntatilaisuus 14.4.2016 Satakunnan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE.

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE. SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R AIKATAULUT 88.. 311. 2.2016 POR I - RAUMA PORI - OLKILUOTO PORI - KANKAANPÄÄ Puheli n 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin

Lisätiedot

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Hannu Sulin Pyhäranta Varsinais-Suomi Laitila Loimaa Uusikaupunki Oripää Vehmaa E Taivassalo Mynämäki Nousiainen Aura Pöytyä Koski Tl Somero Kustavi

Lisätiedot

Satakunnan alueprofiili 2025

Satakunnan alueprofiili 2025 Satakunnan alueprofiili 2025 Sisältö Satakunnan alueprofiiliin vuonna 2025 liittyviä karttoja, taulukoita ja graafeja: 1.Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta 2.Elinvoiman näkökulmasta 1. Hyvinvoinnin

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

I ATA L A K U UT SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE

I ATA L A K U UT SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R I ATA L A K U UT 6.8. 31.12.2018 AIKATAULUT 6.8. 31.12.2018 Puhelin 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin katu 39 32700

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 13.-15.5. ja 21.5.2013. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 13.-15.5. ja 21.5.2013. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 13.-15.5. ja 21.5.2013 SOSIAALIPALVELUT Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Antinkartanon kuntoutuskeskus Jouni Helen Asumispalvelut Tuula Saarinen Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Lähipalvelut, -demokratia ja elinvoima kuntaliitosprosesseissa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT

Lähipalvelut, -demokratia ja elinvoima kuntaliitosprosesseissa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT Lähipalvelut, -demokratia ja elinvoima kuntaliitosprosesseissa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 4.6.2014 Kunnan tulevaisuuden haasteita Kestävän kuntatalouden ratkaisut Sopimusohjauksen

Lisätiedot

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Hanke alkanut 1.4.2013, joka on 2-vuotinen 2013-2014) Yrittäjien matkailuhankkeen rahoittajina ovat (EAKR-rahoitteinen hanke): Satakunnan ELY-keskus, Satakuntaliitto

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Jätevedenkäsittelyn vyöhykkeet vyöhykkeissä LIITE 3 (1/7) Vyöhykkeet A Viemäröity alue B Viemäröitävä alue E Peruskäsittelyn alue F Maahan imeytykseen soveltumaton alue G1 Vesistön rantavyöhyke 100 m G2

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 7.5.2015 1. Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 7.5.2015 1. Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio Yhtymäkokous 7.5.2015 1 AIKA Torstai 7.5.2015 klo 14.00 14.50 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura Reijo Nummikari, Harjavalta

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, Yhdystie

Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, Yhdystie KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 18.3.2011 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.4.2011 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, Yhdystie KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

VTT Timo Aro 3.9.2012. Kuva: Satakuntaliitto

VTT Timo Aro 3.9.2012. Kuva: Satakuntaliitto Kuva: Satakuntaliitto Satakuntalaisina olemme ajoittain vaalineet ajatusta siitä, että mitään ei kysytä eikä mihinkään vastata. Satakuntalainen ottaa ympäristön huomioon kierolla tavalla olemalla hiljaa

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS LIITE Yh 23.3.2017 14 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 2 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 1 LUKU KUNTAYHTYMÄ JA SEN TEHTÄVÄT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat 3 Kuntayhtymän tehtävät

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio

Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 11.4.2014 1 KOKOUSAIKA Tiistai 6.5.2014 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1

Lisätiedot

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli 21. - 22.4.2018 OHJELMA Lauantai 21.4. 11.30 Tervetuliaislounas 12.30 Koulutus sukupuolen ja seksuaalisuuden

Lisätiedot

- Satakunnan maakunnan liitto esittäytyy. Esitys on saatavilla www.satakuntaliitto.fi/esitteet Laatija: Satakuntaliitto / Tiina Leino 13.11.

- Satakunnan maakunnan liitto esittäytyy. Esitys on saatavilla www.satakuntaliitto.fi/esitteet Laatija: Satakuntaliitto / Tiina Leino 13.11. Satakuntaliitto - Satakunnan maakunnan liitto esittäytyy Esitys on saatavilla www.satakuntaliitto.fi/esitteet Laatija: Satakuntaliitto / Tiina Leino 13.11.2013 Satakuntaliitto Satakunnan kuntien lakisääteinen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: :

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: : Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1:20.000 1916 1932: (Timo Meriluoto) (Päivitetty 7.2.2015) [Huom! Luettelon lähtöoletuksena on, että MMH teki kaikista 1916 1924 laatimistaan pitäjänkartoista

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Avustushakemus: Hankeavustus

Avustushakemus: Hankeavustus Avustushakemus 1 (9) Lähetetty 31.03.2017 15:46 Avustushakemus: Hankeavustus Nimenkirjoittaja Järjestön nimi MILJA ANNIKA KARJALAINEN SATAKUNNAN YHTEISÖT RY Järjestönumero 7409 Käyttötarkoitus Järjestötoiminnan

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio

Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 11.4.2014 1 KOKOUSAIKA Tiistai 6.5.2014 klo 14.00 14.45 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymäkokous

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymäkokous KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 1.11.2013 1 KOKOUSAIKA Tiistai 26.11.2013 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin 1. Satakunnan kuntaliitokset 2007 2011 ja meneillään olevat selvitykset Liitokset 2007-2011 Eura

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (9) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Euran kunta Eurajoen kunta Harjavallan kaupunki

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Katsauksessaan vuoteen 2016 hän totesi sen sujuneen palokuntanuorten tapahtumien merkkivuotena, sillä liiton leiri järjestettiin

Lisätiedot

Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen

Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen 9.5.2016 Jouni Vataja 1.1. 31.12.2015 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu 32 476 turvapaikanhakijaa, joista Irakilaisia 63 % 20 485 Afganistanilaisia 16 %

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä VARELY/4110/2016 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 12.12.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu 2016/6 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista.

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Aika 10.10.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Rauman kaupungintalo, Kanalinranta 3, valtuuston kokoushuone, sisäänkäynti kanaalin

Lisätiedot

SataKylät ry:n säännöt Kevätkokous 3.4.2007

SataKylät ry:n säännöt Kevätkokous 3.4.2007 1(5) SataKylät ry:n säännöt Kevätkokous 3.4.2007 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SataKylät ry ja sen kotipaikka on Pori. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää pääsääntöisesti Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20

Lisätiedot

Myötätuulen viesti 2000

Myötätuulen viesti 2000 Viesti, jonka me kehitysvammaiset tuomme teille tällä kertaa, on vielä tyhjä taulu. Vain yhdessä kokemalla ja yhdessä työtä tekemällä voimme täyttää taulun, joka kuuluu meille kaikille. Jos vammaiselle

Lisätiedot

-2, SOTEOHRY :00 Sivu 2

-2, SOTEOHRY :00 Sivu 2 -2, SOTEOHRY 14.3.2016 9:00 Sivu 2 Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 3/2016 Aika 14.3.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Huittisten kaupungintalo, Risto Rytin katu 36, Huittinen Euran kunta Eurajoen

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin

Lisätiedot

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Syrjäytetty Nuori? 9.10.2013 Avaus ulkopuolisuuskeskustelun näkökulmasta Ungas levekår koulutuksen ulkopuolella työelämän ulkopuolella sosiaalinen ulkopuolisuus taloudellinen ulkopuolisuus Terveydellinen

Lisätiedot

Pelastaako edunvalvonta?

Pelastaako edunvalvonta? Pelastaako edunvalvonta? PelL 42 seminaari Johanna Saukkonen Lounais Suomen maistraatti Esityksen sisältö Edunvalvontavaltuutus Mitä tarkoitetaan edunvalvonnalla Milloin edunvalvontaa tarvitaan Edunvalvonnan

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs Yhtymäkokous 23.11.2016 1 AIKA Keskiviikko 23.11.2016 klo 14.00-14.38 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura Reijo Nummikari,

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA SELOSTUKSEN LIITE B OSA 1

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA SELOSTUKSEN LIITE B OSA 1 " #$ # #" # % SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA SELOSTUKSEN LIITE B OSA 1 SISÄLTÖ Tässä B-liitteen osassa 1 esitetään taulukot 1-20 ja teemakartat 1-20 SELOSTUS B OSA 1 Maakunnan tarkoituksenmukainen alue- ja yhdyskuntarakenne,

Lisätiedot

Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja perustelut

Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja perustelut PÄÄTÖS 9.11.2017 1 (7) EPOELY/2244/2017 Asia Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa Lausunnonantajat Satakunnan kunnat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaisu ja

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs Yhtymäkokous 18.5.2017 1 AIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00-14.46 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kari Virtanen, Eura Reijo Nummikari,

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS 1. Sopijapuolet Tämän täydennyskoulutuksen sopijapuolet ovat kunta ja Porin kaupunki. Tähän sopimukseen sitoutuneet kunnat ovat Pori, Ulvila, Nakkila,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous Helsingissä Ratsastajainliiton kevätkokous järjestetään Helsingissä, Valo-talossa, sunnuntaina 24.4.2016 klo 11.00 alkaen. Lähetämme ohessa Suomen Ratsastajainliiton

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, Yhdystie

Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, Yhdystie KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 18.3.2011 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.4.2011 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, Yhdystie KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Pori - Rauma - Turku Pori - Olkiluoto Pori - Kankaanpää Kankaanpään seutu Huittisten seutu

Pori - Rauma - Turku Pori - Olkiluoto Pori - Kankaanpää Kankaanpään seutu Huittisten seutu SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R AIKATAULUT AIKATA ULUT 7.8. 31. 12. 2017 7.8. 311. 22. 017 Puhelin 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin katu 39 32700

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi joulukuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot