Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa."

Transkriptio

1 Maankäyttölautakunta Maankäyttölautakunta Kotokartanon asemakaavan muutoksen hyväksyminen 307/ /2014 Maankäyttölautakunta Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Kaavamuutoksen tarkoituksena on täydentää Kotokartanon palvelutaloja. Kotokartanon ja terveyskeskuksen olevia hoitopalveluja hyödynnetään rakentamalla lähikortteleihin lisää senioriasumista. Mäntsälän Vuokra-asunnot Oy tarvitsee uusia asuntoja erityisesti iäkkäille. Samalla tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa Anderstorpin päiväkodin kortteliin laaja kirjo kunnallisia tai ja yksityisiä palveluita mm. I-kerrokseen uudistunut lasten päiväkoti. Senioriasumisen yhteyteen sijoittuessaan lasten päiväkoti virkistäisi alueen elämää. Mäntsälän kunta omistaa alueen. Kunnallistekniikka on valmiina. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että asemakaavan muutos käynnistetään yllämainituilla perusteilla ja että kunnanhallitus hyväksyisi Kotokartanon asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sekä asemakaavaluonnoksen ja asettaisi ne nähtäville ja pyytäisi tarvittavat viranomaisten lausunnot. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2. Tavoitteellinen asemakaavaluonnos Liite 3. Asemakaavaselostus Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttölautakunnan esityksen. Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru esitteli asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Maankäyttölautakunta Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2. Tavoitteellinen asemakaavaluonnos Liite 3. Asemakaavaselostus

2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ELY-keskus katsoo, että kaavanmuutoksella kehitetään keskusta-aluetta monipuolisena palvelujen, asumisen ja työpaikkojen alueena valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti. Kaavamääräys korttelin 210 osalta kohdistuu tämän kaava-alueen ulkopuolella olevaan LP-alueeseen (kortteli 211). Kaavatyön yhteydessä tulee varmistaa, ettei synny ristiriitaisuutta korttelin 211 voimassa olevien määräysten ja tavoitteiden kanssa. Yleiselle jalankululle varatun alueen (pp/t) kaavamääräys on syytä korjata muotoon: ja polkupyöräilylle varattu Vastine: Korttelin 211 voimassa olevat kaavamääräykset ovat: LP Yleinen pysäköintialue. Selostuksessa LP-alueesta mainitaan s. 13: LP Yleinen pysäköintialue. Pääasiassa ympäröiviä yleisten rakennusten korttelialueita palveleva pysäköintialue. Autopaikoitusta kartoitettiin vanhustenhuollon kanssa todeten: - Vastaavalla määrällä senioriasukkaita ASE-tyyppisissä asunnoissa on autoja > 1 auto / 600 k-m² eli > 1 auto / 10 asukasta kohden. -Vastaavalla määrällä senioriasukkaita YS-tyyppisissä asunnoissa ei ole autoja. -Hoitohenkilöille tulee varata autopaikkaa / ASE ja YS-laajennus. -Vieraspaikkoja tulee varata n. 10 kpl / talo. Em. määrät merkitsevät ASE 20 ap ja YS-laajennuksen 3600 k-m² osalta 15 ap. Korjataan pp/t määräys. Lahden kaupunginmuseo Uudenmaan liitto. Perusturvalautakunta Vuonna 2013 tehdään kotona asuvien kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvän palvelutarpeen kartoitus ja toimenpideohjelma. Se tulee huomioida Kotokartanon asemakaavan muutoksessa, jonka asemakaavamerkintä on "Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue". Kiinteistöohjelman mukaisesti päiväkodin koko tulee olla vähintään 5-8 ryhmää, jotta taloudellisuus, toiminnallisuus ja tehokkuus pystytään toteuttamaan optimaalisesti. Tontti on keskeisellä paikalla lähellä terveyskeskusta ja Kotokartanon

3 palveluasumisyksikköä ja hoivaosastoa. Puutteena on jo nyt riittämättömäksi käyneet pysäköintipaikat. Kaavoituksen yhteydessä tulee huomioida jo olemassa olevien parkkipaikkojen lisätarve uudisrakentamisen tuoman parkkipaikkatarpeen lisäksi. Erityisesti huomioitavaa: a) rakennuksen malli ja sijoittaminen tontille siten, etteivät Kotokartanosta asumispaikat vähene, b) rakennuksen sijoittaminen ja sen lähiympäristön rakentaminen siten, että vanhuksille "jää" sekä nykyisen että tulevan rakennuksen yhteyteen turvalliset ja viihtyisät piha-alueet. Piha-alueissa huomioitava erityisesti muistisairaiden asukkaiden ulkoilun vaatimat turvallisuuteen liittyvät seikat kuten aidat ja läpiajoliikenne, jota pihalla on nykyään. Suunnitelmassa mainitut Kotokartanon lisäsiipien rakentaminen rakennuksen itäiseen päähän tarkoittaisi asumispaikkojen vähenemistä, joka edellyttäisi, että korvaavat paikat rakennettaisiin uudisrakennuksen 40 paikan lisäksi tai että suunnitelmassa huomioidaan että asuinpaikat eivät vähene nykyisestä rakennuksesta. Vastine Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) merkintä sisältää erityisryhmien palvelujen rakentamisen. Kiinteistöohjelman mukainen päiväkoti ei ole mahdollinen Kotokartanon alueella. Poistetaan päiväkodin rakentamismahdollisuus kaavasta. Pysäköinti toteutetaan tarpeen vaatiessa kerrospysäköintinä LP-alueella. Kotokartanon julkisivut ja rakenne (ikkunat ja käytävien sijoitus) johtavat laajennuksen täydentämään kaavassa esitetyllä tavalla nykyistä rakennusta. Korvaavat tilat osoitetaan laajennuksen suunnittelun osana. Piha-alueiden huoltoliikennettä ja järjestelyjä muutetaan ehdotuksessa siten, että huoltoliikenteelle nyt käytettävä piha muuttuu osittain oleskeluun soveltuvaksi (länsipää) ja huolto Kaakkumäentien kautta Santerinraitin puolelta tapahtuvaksi vain henkilöliikenne pääovelle jää. Nykyisin Kaakkumäentien puolella on kaksi ajotietä, toinen Kiinni Kotokartanossa ja toinen on Kaakkumäenraitti. Tekninen lautakunta Mäntsälän Sähkö Oy Alueella on olemassa olevat kaukolämpöputkistot niin Kartanonraitilla kuin Kaakkumäentiellä. Runkoputkistot on sijoitettu pääasiassa tierunkoihin tonttijohtoja lukuun ottamatta, jotka kulkevat kiinteistöjen Runkoputkistoihin voidaan tarvittaessa liittää uusia käyttäjiä korttelien K210 ja K244 osalta. Vastine Huomioidaan linjat.

4 Mäntsälän Vesi Mäntsälän Vedellä on alueella olemassa oleva vesihuoltoverkosto, joka on sijoittuneena väylille (kevyt liikenne, huoltoliikenne yms.). Olemassa olevalle verkostolle tulee uudessa asemakaavassa varata riittävä (6 m) rasitealue mahdollisia huolto- ja korjaustöille. Rasitealueelle ei saa sijoittaa pysyviä rakennelmia. Vesihuoltoverkostoa on joiltain osin siirretty terveyskeskuksen laajentamisen vuoksi ja on siis pääosin uudehkoa. Mikäli asemakaavamuutos edellyttää verkoston siirtämistä, on siirron kustannuksista vastattava siitä hyötyvän tahon eli maanomistajan. Vastine: Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Huomioidaan linjat 6 m:n rasitteella. Nähtävillä olon aikana valmistui Anderstorpin rakennusinventointi jossa todettiin ettei talolla ja sen pihalla ollut erityisiä arvoja ks. liite 4. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle kaavaehdotuksen hyväksyttäväksi ja virallisesti MRA 27 :n mukaisesti nähtäville asetettavaksi. Ehdotuksesta pyydetään myös tarpeelliset lausunnot. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus Liite 2. Kaavaselostus Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Liite 4. Anderstorpin rakennusinventointi / Teija Ahola 2013 Kunnanhallitus 359 Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttölautakunnan esityksen. Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru ja maankäyttöinsinööri Vesa Gummerus esittelivät asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan. - Puheenjohtaja määräsi kokoustauon ajaksi tämän pykälän aikana. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus Liite 2. Kaavaselostus

5 Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Liite 4. Anderstorpin rakennusinventointi / Teija Ahola 2013 Maankäyttölautakunta Kotokartanon asemakaavaehdotus oli nähtävillä ja siitä jätettiin 5 lausuntoa, muistutuksia ei jätetty. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lahden kaupunginmuseo / Päijät-Hämeen maakuntamuseo Tekninen lautakunta Kapean kevyen liikenteen väylän sijasta uudelle senioriasuintalojen korttelialueelle tulisi kulkea vähintään 14 metriä leveä katualue. Vastine: Kaakkumäentie on kaavaehdotuksessa 6m levyinen koska liikenne on vähäistä eikä yleiselle läpiajoliikenteelle ole perustetta. Kääntöpaikalle mahtuu halkaisijaltaan 15m:n ympyrä reunoineen. Kaakkumäentien reunassa pohjoispuolella ovat kunnallistekniikan johdot ja alue voidaan liittää Kaakkumäentien katualueeseen, jolloin siitä tulee n. 14:m:n levyinen. Koska muutos on vähäinen ja kunta omistaa kaikki naapurikorttelit ei Kaakkumäentien leventäminen aiheuta kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamisen tarvetta. Mäntsälän Sähkö Oy Mäntsälän Vesi Olemassa olevalle verkostolle tulee uudessa asemakaavassa varata riittävä (6 m) rasitealue mahdollisille korjaustoimenpiteille. Korttelin 244 on mahdollista liittyä vesijohtoverkkoon Kaakkumäen raitin puolelta. Viemärin todennäköisin liitospaikka on verkoston korkojen vuoksi korttelin itäpuoli. Alueella ei ole sadevesiverkostoa. Vastine: Ko. seikat on huomioitu kaavaehdotuksessa, ei muutosta. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle Kotokartanon asemakaavan muutoksen hyväksymistä teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti muutettuna: - Kaakkumäentie levennetään pohjoispuolelle yhteensä 14 :n levyiseksi. - Kaakkumäentie merkitään katualueeksi idästä kääntöpaikalle ja se mukaan ottaen. Muutos on vähäinen ja koskee vain kunnan omistamia asemakaavamuutoksessa olevia kortteleita, joten se ei aiheuta kaavan

6 uudelleen nähtäville asettamista. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus / täydennetty Liite 2. Kaavaselostus / täydennetty Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Maankäyttölautakunta Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Kaavamuutoksen tarkoituksena on täydentää Kotokartanon palvelutaloja. Kotokartanon ja terveyskeskuksen olevia hoitopalveluja hyödynnetään rakentamalla lähikortteleihin lisää senioriasumista. Mäntsälän Vuokra-asunnot Oy tarvitsee uusia asuntoja erityisesti iäkkäille. Samalla tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa Anderstorpin päiväkodin kortteliin laaja kirjo kunnallisia tai ja yksityisiä palveluita mm. I-kerrokseen uudistunut lasten päiväkoti. Senioriasumisen yhteyteen sijoittuessaan lasten päiväkoti virkistäisi alueen elämää. Mäntsälän kunta omistaa alueen. Kunnallistekniikka on valmiina. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että asemakaavan muutos käynnistetään yllämainituilla perusteilla ja että kunnanhallitus hyväksyisi Kotokartanon asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sekä asemakaavaluonnoksen ja asettaisi ne nähtäville ja pyytäisi tarvittavat viranomaisten lausunnot. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2. Tavoitteellinen asemakaavaluonnos Liite 3. Asemakaavaselostus Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttölautakunnan esityksen. Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru esitteli asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2. Tavoitteellinen asemakaavaluonnos

7 Maankäyttölautakunta Liite 3. Asemakaavaselostus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ELY-keskus katsoo, että kaavanmuutoksella kehitetään keskusta-aluetta monipuolisena palvelujen, asumisen ja työpaikkojen alueena valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti. Kaavamääräys korttelin 210 osalta kohdistuu tämän kaava-alueen ulkopuolella olevaan LP-alueeseen (kortteli 211). Kaavatyön yhteydessä tulee varmistaa, ettei synny ristiriitaisuutta korttelin 211 voimassa olevien määräysten ja tavoitteiden kanssa. Yleiselle jalankululle varatun alueen (pp/t) kaavamääräys on syytä korjata muotoon: ja polkupyöräilylle varattu Vastine: Korttelin 211 voimassa olevat kaavamääräykset ovat: LP Yleinen pysäköintialue. Selostuksessa LP-alueesta mainitaan s. 13: LP Yleinen pysäköintialue. Pääasiassa ympäröiviä yleisten rakennusten korttelialueita palveleva pysäköintialue. Autopaikoitusta kartoitettiin vanhustenhuollon kanssa todeten: - Vastaavalla määrällä senioriasukkaita ASE-tyyppisissä asunnoissa on autoja > 1 auto / 600 k-m² eli > 1 auto / 10 asukasta kohden. -Vastaavalla määrällä senioriasukkaita YS-tyyppisissä asunnoissa ei ole autoja. -Hoitohenkilöille tulee varata autopaikkaa / ASE ja YS-laajennus. -Vieraspaikkoja tulee varata n. 10 kpl / talo. Em. määrät merkitsevät ASE 20 ap ja YS-laajennuksen 3600 k-m² osalta 15 ap. Korjataan pp/t määräys. Lahden kaupunginmuseo Uudenmaan liitto. Perusturvalautakunta Vuonna 2013 tehdään kotona asuvien kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvän palvelutarpeen kartoitus ja toimenpideohjelma. Se tulee huomioida Kotokartanon asemakaavan muutoksessa, jonka asemakaavamerkintä on "Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue". Kiinteistöohjelman mukaisesti päiväkodin koko tulee olla vähintään 5-8

8 ryhmää, jotta taloudellisuus, toiminnallisuus ja tehokkuus pystytään toteuttamaan optimaalisesti. Tontti on keskeisellä paikalla lähellä terveyskeskusta ja Kotokartanon palveluasumisyksikköä ja hoivaosastoa. Puutteena on jo nyt riittämättömäksi käyneet pysäköintipaikat. Kaavoituksen yhteydessä tulee huomioida jo olemassa olevien parkkipaikkojen lisätarve uudisrakentamisen tuoman parkkipaikkatarpeen lisäksi. Erityisesti huomioitavaa: a) rakennuksen malli ja sijoittaminen tontille siten, etteivät Kotokartanosta asumispaikat vähene, b) rakennuksen sijoittaminen ja sen lähiympäristön rakentaminen siten, että vanhuksille "jää" sekä nykyisen että tulevan rakennuksen yhteyteen turvalliset ja viihtyisät piha-alueet. Piha-alueissa huomioitava erityisesti muistisairaiden asukkaiden ulkoilun vaatimat turvallisuuteen liittyvät seikat kuten aidat ja läpiajoliikenne, jota pihalla on nykyään. Suunnitelmassa mainitut Kotokartanon lisäsiipien rakentaminen rakennuksen itäiseen päähän tarkoittaisi asumispaikkojen vähenemistä, joka edellyttäisi, että korvaavat paikat rakennettaisiin uudisrakennuksen 40 paikan lisäksi tai että suunnitelmassa huomioidaan että asuinpaikat eivät vähene nykyisestä rakennuksesta. Vastine Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) merkintä sisältää erityisryhmien palvelujen rakentamisen. Kiinteistöohjelman mukainen päiväkoti ei ole mahdollinen Kotokartanon alueella. Poistetaan päiväkodin rakentamismahdollisuus kaavasta. Pysäköinti toteutetaan tarpeen vaatiessa kerrospysäköintinä LP-alueella. Kotokartanon julkisivut ja rakenne (ikkunat ja käytävien sijoitus) johtavat laajennuksen täydentämään kaavassa esitetyllä tavalla nykyistä rakennusta. Korvaavat tilat osoitetaan laajennuksen suunnittelun osana. Piha-alueiden huoltoliikennettä ja järjestelyjä muutetaan ehdotuksessa siten, että huoltoliikenteelle nyt käytettävä piha muuttuu osittain oleskeluun soveltuvaksi (länsipää) ja huolto Kaakkumäentien kautta Santerinraitin puolelta tapahtuvaksi vain henkilöliikenne pääovelle jää. Nykyisin Kaakkumäentien puolella on kaksi ajotietä, toinen Kiinni Kotokartanossa ja toinen on Kaakkumäenraitti. Tekninen lautakunta Mäntsälän Sähkö Oy Alueella on olemassa olevat kaukolämpöputkistot niin Kartanonraitilla kuin Kaakkumäentiellä. Runkoputkistot on sijoitettu pääasiassa tierunkoihin tonttijohtoja lukuun ottamatta, jotka kulkevat kiinteistöjen Runkoputkistoihin voidaan tarvittaessa liittää uusia käyttäjiä korttelien K210 ja K244 osalta.

9 Vastine Huomioidaan linjat. Mäntsälän Vesi Mäntsälän Vedellä on alueella olemassa oleva vesihuoltoverkosto, joka on sijoittuneena väylille (kevyt liikenne, huoltoliikenne yms.). Olemassa olevalle verkostolle tulee uudessa asemakaavassa varata riittävä (6 m) rasitealue mahdollisia huolto- ja korjaustöille. Rasitealueelle ei saa sijoittaa pysyviä rakennelmia. Vesihuoltoverkostoa on joiltain osin siirretty terveyskeskuksen laajentamisen vuoksi ja on siis pääosin uudehkoa. Mikäli asemakaavamuutos edellyttää verkoston siirtämistä, on siirron kustannuksista vastattava siitä hyötyvän tahon eli maanomistajan. Vastine: Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Huomioidaan linjat 6 m:n rasitteella. Nähtävillä olon aikana valmistui Anderstorpin rakennusinventointi jossa todettiin ettei talolla ja sen pihalla ollut erityisiä arvoja ks. liite 4. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle kaavaehdotuksen hyväksyttäväksi ja virallisesti MRA 27 :n mukaisesti nähtäville asetettavaksi. Ehdotuksesta pyydetään myös tarpeelliset lausunnot. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus Liite 2. Kaavaselostus Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Liite 4. Anderstorpin rakennusinventointi / Teija Ahola 2013 Kunnanhallitus 359 Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttölautakunnan esityksen. Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru ja maankäyttöinsinööri Vesa Gummerus esittelivät asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan. - Puheenjohtaja määräsi kokoustauon ajaksi tämän pykälän aikana.

10 Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus Liite 2. Kaavaselostus Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Liite 4. Anderstorpin rakennusinventointi / Teija Ahola 2013 Maankäyttölautakunta Kotokartanon asemakaavaehdotus oli nähtävillä ja siitä jätettiin 5 lausuntoa, muistutuksia ei jätetty. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lahden kaupunginmuseo / Päijät-Hämeen maakuntamuseo Tekninen lautakunta Kapean kevyen liikenteen väylän sijasta uudelle senioriasuintalojen korttelialueelle tulisi kulkea vähintään 14 metriä leveä katualue. Vastine: Kaakkumäentie on kaavaehdotuksessa 6m levyinen koska liikenne on vähäistä eikä yleiselle läpiajoliikenteelle ole perustetta. Kääntöpaikalle mahtuu halkaisijaltaan 15m:n ympyrä reunoineen. Kaakkumäentien reunassa pohjoispuolella ovat kunnallistekniikan johdot ja alue voidaan liittää Kaakkumäentien katualueeseen, jolloin siitä tulee n. 14:m:n levyinen. Koska muutos on vähäinen ja kunta omistaa kaikki naapurikorttelit ei Kaakkumäentien leventäminen aiheuta kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamisen tarvetta. Mäntsälän Sähkö Oy Mäntsälän Vesi Olemassa olevalle verkostolle tulee uudessa asemakaavassa varata riittävä (6 m) rasitealue mahdollisille korjaustoimenpiteille. Korttelin 244 on mahdollista liittyä vesijohtoverkkoon Kaakkumäen raitin puolelta. Viemärin todennäköisin liitospaikka on verkoston korkojen vuoksi korttelin itäpuoli. Alueella ei ole sadevesiverkostoa. Vastine: Ko. seikat on huomioitu kaavaehdotuksessa, ei muutosta. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle Kotokartanon asemakaavan muutoksen hyväksymistä teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti muutettuna: - Kaakkumäentie levennetään pohjoispuolelle yhteensä 14 :n levyiseksi.

11 - Kaakkumäentie merkitään katualueeksi idästä kääntöpaikalle ja se mukaan ottaen. Muutos on vähäinen ja koskee vain kunnan omistamia asemakaavamuutoksessa olevia kortteleita, joten se ei aiheuta kaavan uudelleen nähtäville asettamista. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus / täydennetty Liite 2. Kaavaselostus / täydennetty Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Maankäyttölautakunta Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Kaavamuutoksen tarkoituksena on täydentää Kotokartanon palvelutaloja. Kotokartanon ja terveyskeskuksen olevia hoitopalveluja hyödynnetään rakentamalla lähikortteleihin lisää senioriasumista. Mäntsälän Vuokra-asunnot Oy tarvitsee uusia asuntoja erityisesti iäkkäille. Samalla tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa Anderstorpin päiväkodin kortteliin laaja kirjo kunnallisia tai ja yksityisiä palveluita mm. I-kerrokseen uudistunut lasten päiväkoti. Senioriasumisen yhteyteen sijoittuessaan lasten päiväkoti virkistäisi alueen elämää. Mäntsälän kunta omistaa alueen. Kunnallistekniikka on valmiina. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että asemakaavan muutos käynnistetään yllämainituilla perusteilla ja että kunnanhallitus hyväksyisi Kotokartanon asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sekä asemakaavaluonnoksen ja asettaisi ne nähtäville ja pyytäisi tarvittavat viranomaisten lausunnot. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2. Tavoitteellinen asemakaavaluonnos Liite 3. Asemakaavaselostus Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttölautakunnan esityksen. Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru esitteli asiaa kokouksessa.

12 Hyväksyttiin esityksen mukaan. Maankäyttölautakunta Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2. Tavoitteellinen asemakaavaluonnos Liite 3. Asemakaavaselostus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ELY-keskus katsoo, että kaavanmuutoksella kehitetään keskusta-aluetta monipuolisena palvelujen, asumisen ja työpaikkojen alueena valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti. Kaavamääräys korttelin 210 osalta kohdistuu tämän kaava-alueen ulkopuolella olevaan LP-alueeseen (kortteli 211). Kaavatyön yhteydessä tulee varmistaa, ettei synny ristiriitaisuutta korttelin 211 voimassa olevien määräysten ja tavoitteiden kanssa. Yleiselle jalankululle varatun alueen (pp/t) kaavamääräys on syytä korjata muotoon: ja polkupyöräilylle varattu Vastine: Korttelin 211 voimassa olevat kaavamääräykset ovat: LP Yleinen pysäköintialue. Selostuksessa LP-alueesta mainitaan s. 13: LP Yleinen pysäköintialue. Pääasiassa ympäröiviä yleisten rakennusten korttelialueita palveleva pysäköintialue. Autopaikoitusta kartoitettiin vanhustenhuollon kanssa todeten: - Vastaavalla määrällä senioriasukkaita ASE-tyyppisissä asunnoissa on autoja > 1 auto / 600 k-m² eli > 1 auto / 10 asukasta kohden. -Vastaavalla määrällä senioriasukkaita YS-tyyppisissä asunnoissa ei ole autoja. -Hoitohenkilöille tulee varata autopaikkaa / ASE ja YS-laajennus. -Vieraspaikkoja tulee varata n. 10 kpl / talo. Em. määrät merkitsevät ASE 20 ap ja YS-laajennuksen 3600 k-m² osalta 15 ap. Korjataan pp/t määräys. Lahden kaupunginmuseo Uudenmaan liitto. Perusturvalautakunta Vuonna 2013 tehdään kotona asuvien kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvän palvelutarpeen kartoitus ja toimenpideohjelma. Se tulee huomioida Kotokartanon asemakaavan muutoksessa, jonka

13 asemakaavamerkintä on "Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue". Kiinteistöohjelman mukaisesti päiväkodin koko tulee olla vähintään 5-8 ryhmää, jotta taloudellisuus, toiminnallisuus ja tehokkuus pystytään toteuttamaan optimaalisesti. Tontti on keskeisellä paikalla lähellä terveyskeskusta ja Kotokartanon palveluasumisyksikköä ja hoivaosastoa. Puutteena on jo nyt riittämättömäksi käyneet pysäköintipaikat. Kaavoituksen yhteydessä tulee huomioida jo olemassa olevien parkkipaikkojen lisätarve uudisrakentamisen tuoman parkkipaikkatarpeen lisäksi. Erityisesti huomioitavaa: a) rakennuksen malli ja sijoittaminen tontille siten, etteivät Kotokartanosta asumispaikat vähene, b) rakennuksen sijoittaminen ja sen lähiympäristön rakentaminen siten, että vanhuksille "jää" sekä nykyisen että tulevan rakennuksen yhteyteen turvalliset ja viihtyisät piha-alueet. Piha-alueissa huomioitava erityisesti muistisairaiden asukkaiden ulkoilun vaatimat turvallisuuteen liittyvät seikat kuten aidat ja läpiajoliikenne, jota pihalla on nykyään. Suunnitelmassa mainitut Kotokartanon lisäsiipien rakentaminen rakennuksen itäiseen päähän tarkoittaisi asumispaikkojen vähenemistä, joka edellyttäisi, että korvaavat paikat rakennettaisiin uudisrakennuksen 40 paikan lisäksi tai että suunnitelmassa huomioidaan että asuinpaikat eivät vähene nykyisestä rakennuksesta. Vastine Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) merkintä sisältää erityisryhmien palvelujen rakentamisen. Kiinteistöohjelman mukainen päiväkoti ei ole mahdollinen Kotokartanon alueella. Poistetaan päiväkodin rakentamismahdollisuus kaavasta. Pysäköinti toteutetaan tarpeen vaatiessa kerrospysäköintinä LP-alueella. Kotokartanon julkisivut ja rakenne (ikkunat ja käytävien sijoitus) johtavat laajennuksen täydentämään kaavassa esitetyllä tavalla nykyistä rakennusta. Korvaavat tilat osoitetaan laajennuksen suunnittelun osana. Piha-alueiden huoltoliikennettä ja järjestelyjä muutetaan ehdotuksessa siten, että huoltoliikenteelle nyt käytettävä piha muuttuu osittain oleskeluun soveltuvaksi (länsipää) ja huolto Kaakkumäentien kautta Santerinraitin puolelta tapahtuvaksi vain henkilöliikenne pääovelle jää. Nykyisin Kaakkumäentien puolella on kaksi ajotietä, toinen Kiinni Kotokartanossa ja toinen on Kaakkumäenraitti. Tekninen lautakunta Mäntsälän Sähkö Oy Alueella on olemassa olevat kaukolämpöputkistot niin Kartanonraitilla kuin

14 Kaakkumäentiellä. Runkoputkistot on sijoitettu pääasiassa tierunkoihin tonttijohtoja lukuun ottamatta, jotka kulkevat kiinteistöjen Runkoputkistoihin voidaan tarvittaessa liittää uusia käyttäjiä korttelien K210 ja K244 osalta. Vastine Huomioidaan linjat. Mäntsälän Vesi Mäntsälän Vedellä on alueella olemassa oleva vesihuoltoverkosto, joka on sijoittuneena väylille (kevyt liikenne, huoltoliikenne yms.). Olemassa olevalle verkostolle tulee uudessa asemakaavassa varata riittävä (6 m) rasitealue mahdollisia huolto- ja korjaustöille. Rasitealueelle ei saa sijoittaa pysyviä rakennelmia. Vesihuoltoverkostoa on joiltain osin siirretty terveyskeskuksen laajentamisen vuoksi ja on siis pääosin uudehkoa. Mikäli asemakaavamuutos edellyttää verkoston siirtämistä, on siirron kustannuksista vastattava siitä hyötyvän tahon eli maanomistajan. Vastine: Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Huomioidaan linjat 6 m:n rasitteella. Nähtävillä olon aikana valmistui Anderstorpin rakennusinventointi jossa todettiin ettei talolla ja sen pihalla ollut erityisiä arvoja ks. liite 4. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh ) Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle kaavaehdotuksen hyväksyttäväksi ja virallisesti MRA 27 :n mukaisesti nähtäville asetettavaksi. Ehdotuksesta pyydetään myös tarpeelliset lausunnot. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus Liite 2. Kaavaselostus Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Liite 4. Anderstorpin rakennusinventointi / Teija Ahola 2013 Kunnanhallitus 359 Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttölautakunnan esityksen. Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru ja maankäyttöinsinööri Vesa Gummerus esittelivät asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan.

15 - Puheenjohtaja määräsi kokoustauon ajaksi tämän pykälän aikana. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus Liite 2. Kaavaselostus Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Liite 4. Anderstorpin rakennusinventointi / Teija Ahola 2013 Maankäyttölautakunta Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Kotokartanon asemakaavaehdotus oli nähtävillä ja siitä jätettiin 5 lausuntoa, muistutuksia ei jätetty. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lahden kaupunginmuseo / Päijät-Hämeen maakuntamuseo Tekninen lautakunta Kapean kevyen liikenteen väylän sijasta uudelle senioriasuintalojen korttelialueelle tulisi kulkea vähintään 14 metriä leveä katualue. Vastine: Kaakkumäentie on kaavaehdotuksessa 6m levyinen koska liikenne on vähäistä eikä yleiselle läpiajoliikenteelle ole perustetta. Kääntöpaikalle mahtuu halkaisijaltaan 15m:n ympyrä reunoineen. Kaakkumäentien reunassa pohjoispuolella ovat kunnallistekniikan johdot ja alue voidaan liittää Kaakkumäentien katualueeseen, jolloin siitä tulee n. 14:m:n levyinen. Koska muutos on vähäinen ja kunta omistaa kaikki naapurikorttelit ei Kaakkumäentien leventäminen aiheuta kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamisen tarvetta. Mäntsälän Sähkö Oy Mäntsälän Vesi Olemassa olevalle verkostolle tulee uudessa asemakaavassa varata riittävä (6 m) rasitealue mahdollisille korjaustoimenpiteille. Korttelin 244 on mahdollista liittyä vesijohtoverkkoon Kaakkumäen raitin puolelta. Viemärin todennäköisin liitospaikka on verkoston korkojen vuoksi korttelin itäpuoli. Alueella ei ole sadevesiverkostoa. Vastine: Ko. seikat on huomioitu kaavaehdotuksessa, ei muutosta. (Valmistelija / Lisätietoja: asemakaavainsinööri Tapio Sillfors, puh )

16 Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle Kotokartanon asemakaavan muutoksen hyväksymistä teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti muutettuna: - Kaakkumäentie levennetään pohjoispuolelle yhteensä 14 :n levyiseksi. - Kaakkumäentie merkitään katualueeksi idästä kääntöpaikalle ja se mukaan ottaen. Muutos on vähäinen ja koskee vain kunnan omistamia asemakaavamuutoksessa olevia kortteleita, joten se ei aiheuta kaavan uudelleen nähtäville asettamista. Asemakaavainsinööri Tapio Sillfors esitteli asiaa kokouksessa. Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus / täydennetty Liite 2. Kaavaselostus / täydennetty Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Maankäyttölautakunta 77 Asemakaava jäi odottamaan jatkokäsittelyä samanaikaisten Kotokartanon kor jaus suun ni tel mien käynnistyttyä. Suunnittelutyön yhteydessä ilmeni, et tä Kotokartano on rakennettu vanhaa asemakaavaa isompana eli van hal le osalle merkitty rakennusoikeus ei vastaa toteutunutta. Kotokartanon korjausta suunniteltaessa ilmennyttä: Muutetussa asemakaavaehdotuksessa vanhan rakennuksen koh dal le on merkitty 3800 k-m², eli rakennusoikeutta on 782 k-m² vä hemmän kuin jo käytettyä kerrosalaa. Korjaushankkeen rakennusluvan ha ke misen yhteydessä myös katettu sisäpiha lasketaan kerrosalaan, jolloin ra kennus oi keut ta on toteutetulle osalle merkitty 1039 k-m² liian vähän. Kellarissa on nyt neliöitä, ulkoseinät mukaan luettuna 2040 k-m². Koko alas ta ei tule kerrosalaa, koska työtilat vaativat luonnonvaloa ja ikkunat on aja tel tu ratkaistavan kaivamalla talvipuutarha kerrosta alemmas. Jos 2-kerroksisen auma-kattoisen rakennuksen viereen rakennetaan kiin ni 4-kerroksinen rakennus, niin vesikattoa joudutaan uusimaan paljon. Li säk si laajennuksen alle tulisi olla mahdollista rakentaa kellariin esim. väes tönsuo ja. Kellariyhteydestä on lisäksi hyötyä. esim. kun ruoka toi mi te taan terveyskeskuksesta tunnelia pitkin, jolloin ei tarvita kuljetuksia osas to jen läpi. Kotokartano-rakennuksen toteutettu kerrosala: I kerros k-m² = 2182 k-m² (Katettu sisäpiha 257 k-m²) (Tuulikaappi ja ulkovarasto 27 k-m²) II krs III krs 1845 k-m² 555 k-m²

17 Yhteensä 4839 k-m² Vanhan osan korjauksessa tarvittava lisäkerrosala Lastaustilan laajennus Juhlasalin korottaminen Lvi-konehuone III-kerroksen katolle Em. huomioiden kerrosala toteutetulta osalta on 25 k-m² 187 k-m² 200 k-m² 4994 k-m². Muuta huomattavaa: Kotokartanon rakennuslupa on vuodelta Vuoden 1959 väes tön suo jelu lain mukaan sisäministeriö päätti erikseen suojelukohdekunnista, joita kos ki väestönsuojan rakentamisvelvoitteet. Mäntsälä ei kuulunut näihin suo je lu koh de kun tiin, joten väestönsuojaa ei tarvinnut rakentaa. Korjaus- ja muutostöiden yhteydessä yli viisi vuotta sitten valmistuneita ra ken nuk sia ei lasketa mukaan väestönsuojan rakentamisvelvollisuuteen. Vanhaan ra kennuk seen ei siten tarvitse rakentaa väestönsuojaa. Todettakoon ettei lausunnoissa ole korjauksiin kohdistuvaa erillisen tar kaste lun tarvetta, muistutuksia ei kaavasta jätetty. (Valmistelu: Tapio Sillfors asemakaavains ) Vs. kaavoitusjohtajan päätösesitys: Maankäyttölautakunta esittää kunnanhallitukselle Kotokartanon asemakaavan muutoksen hyväksymistä rakennussuunnitteluvaiheessa ilmenneiden seikkojen perusteella mukaisesti korjattuna: 1) Käytetty rakennusoikeus, aiemmin 3800k-m2 => Kellarikerros 2000k-m2 => I-III kerrokset toteutuneet 5000k-m2 2) Kaavamerkintöihin em. koskien määräys: 2000k "Luku rakennusoikeusmerkinnän edessä osoittaa, kuinka suu ren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa kel la ri ker rok ses sa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi." 3) Korttelin 210 osa YS-aluetta koskeva määräys: - Sisäpihat saa kattaa eikä niitä lasketa kaavan mukaiseen ra ken nus oi keuteen." 4) Uuden osan kerroskorkeutta laskettiin enimmillään IV III ker rok si sek si ja rakennusoikeus muutettiin pitäen kokonaismäärä samana ja siir täen se maanalaisten tilojen käyttöön vanhaa osaa vastaavalla tavalla. Samal la II-kerroksen osalta sisäpihan sisärajaus rakennusalan osalta poistet tiin. 5) Asemakaava-alueen kokonaiskerrosala kasvaa korjauksen johdosta mitoitustiedoissa 2350 k-m2 ja on yhteensä n k-m2.

18 Liite 1. Asemakaavan muutosehdotus / täydennetty Liite 2. Kaavaselostus / täydennetty Liite 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 244

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 244 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 244 Maankäyttölautakunta 10.06.2015 Aika 10.06.2015 klo 17:30 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 74 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 57

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 57 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 57 Tekninen lautakunta 26.02.2014 Aika 26.02.2014 klo 17:00-20:21 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS 1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KARHULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 222 OSA JA 224 OS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 227 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26 94 98 405 372 407 372 90 409 rp411 374 94 376 413 378 386 380 415 382 429 431 3 417 427 425 419 423 421 60 11 3 1 4 5 6 7 8 59 9 76 67 86 2 24 62 1 1:155 1 43 53 49 26464800 6776200 95 69 96 1290 80 1:81

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy Hyvinkään kaupungin 24. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 2301 24:012 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 30.03.2016

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NURMO TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti Asemakaavan muutosalue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n kaupunginosassa kortteleissa 7077 ja maantie ja kaavoittamattomilla

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KELLOMÄEN PUUTARHA (työnumero 358, asian:o 2931/2015) ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.4.2015 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA 27.1.2014, tarkistettu 31.3.2014 KUNTA Kokemäki 271 Kylä Tulkkila 455 Korttelit 123 ja 127

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot