Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista"

Transkriptio

1 Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Hyväksytään kokouksen esityslista 6. Johtokunnan kertomus edellisen vuoden toiminnasta 7. Edellisen toimintavuoden tilit ja tilintarkastajien kertomus Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle sekä muille tili- ja vastuuvelvollisille tilien ja hallinnon osalta Muut asiat 10. Kokouksen päättäminen

2 :n toimintakertomus vuodelta 2018 :n 55. toimintavuosi Yhdistyksen johtokunta Antti Pakonen (pj), Mika Anttonen, Päivi Aro, Lauri Lantto, Jaakko Kemppainen, Marko Leiviskä ja Simo Säily (vpj.). Johtokunnan kokouksiin osallistui kutsuttuna myös talouspäällikkö Sanna Ruuhonen. Johtokunnan sihteerinä toimi Jukka Rissanen. Johtokunta kokoontui vuoden aikana 11 kertaa. Toimikunnat Junioritoimikunta: Marko Leiviskä (pj.), Mika Anttonen, Teemu Karvonen, Hannu Nissilä, Harri Thil (siht.) ja Jimi Vaitiniemi Kenttätoimikunta: Jaakko Kemppainen (pj), Ilkka Alatalo, Virpi Colley, Juha Karsikko, Tapio Mäkinen (siht.), Kai Penttilä, Jari Rasinkangas, Jukka Rissanen ja Risto Rönkkö Kilpailu- ja tasoitustoimikunta: Simo Säily (pj), Janne Anttonen, Veijo Haverinen, Antti Hyvärinen, Teemu Karvonen, Jaakko Kemppainen, Marika Leiviskä, Tero Leppänen, Kai Penttilä ja Jukka Rissanen Senioritoimikunta: Lauri Lantto (pj), Virpi Colley, Hannu Karhela, Pekka Kopsala, Osmo Kumpuvaara, Veli Matilainen ja Heikki Varis Naistoimikunta: Päivi Aro (pj), Marjo Alatalo, Ulla Hyvönen, Marika Leiviskä, Minna Leskinen, Anne Lindroth, Jaana Papunen, Heli Raappana ja Katariina Vehviläinen. Kurinpitotoimikunta: Antti Pakonen (pj), Kai Penttilä ja Jukka Rissanen Kapteenit: Kai Penttilä, Marika Leiviskä ja Jimi Vaitiniemi Kirjan toimitus: Janne Anttonen ja Jukka Rissanen Osallistuminen kansalliseen toimintaan Suomen golfliiton hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana toimi Marko Leiviskä. Liittokokouksessa keväällä 2017 ja siirryttiin sääntömuutoksella vuosittaiseen kahden liittokokouksen järjestykseen. Liittokokouksissa Oulun Golfkerhoa on edustanut Puheenjohtaja Antti Pakonen. Pohjoisen piirin kokoukset pidettiin keväällä Kalajoella ja syksyllä Virpiniemessä. Talous Yhdistyksen talous on ollut hyvä koko tilikauden ajan. Jäsenmaksutulot olivat , joista Suomen Golfliitolle tilitettiin Toiminnan kirjanpidollinen tulos oli 3.694,91 vuonna Maksuvalmius on ollut erinomainen koko vuoden. Päätavoitteiden toteutuminen Päätavoitteet toteutuivat. Kerhon toiminnan kehittäminen eteni suunnitelman mukaan. Jäsenkyselyjen mukaan mitään suurempia ongelmia ei koettu olevan. Yhteistyötä harrastettiin naapuriseurojen kanssa mm. kilpailujen ja greenfee-alennusten muodossa. Kenttä Kentät talvehtivat hyvin muutamaa viheriötä lukuun ottamatta. Kenttä avattiin ennätysaikaisin viheriöille erittäin runsaslumisen talven jälkeen. Väylät olivat heti avauksessa erinomaisessa kunnossa. Kausi jatkui marraskuulle, viimeinen pelipäivä oli Muutamia päiviä loka-marraskuun aikana kenttä oli suljettuna pakkasen vuoksi. Kenttä oli erinomaisessa kunnossa avaamisen jälkeen koko kauden ajan. Kierroksia pelattiin ennätysmäärä, yhteensä noin kpl. Talvella ruopattiin Vaaran 2 lampea ja työtä jatketaan lammen keskiosalla talvella Kentällä tehtiin edelleen parannustöitä mm. uusi siirtymä Vaaran 14 viheriöllä. Kilpailut Oulun Keilahallilla järjestettiin talvella OGK:n keilamestaruuskilpailut. Nallisportin kuplassa ratkottiin keväällä talven lähipelimestaruus. Kilpailukausi avattiin virallisesti Toiminta oli jälleen vilkasta, pienempiä ja suurempia tapahtumia järjestettiin vuoden aikana yli 120. Kilpailusuoritusten määrä oli noin 3200, josta suuri osa oli senioreiden Matrix-viikkokisan suorituksia. Vuoden aikana ei järjestetty muita kansallisen tason kilpailuja Sankivaarassa kuin Senioreiden Pohjois-Suomi Tour. Karina Kukkonen voitti FT:n Paltamon osakilpailun ja sijoittui 8 sijalle rankingissa. Juhana Kukkonen oli ykkönen Lappajärven Pro-Am kisassa ja sijoittui 4:ksi FT.n rankingissa. Kerhon mestaruuden voittivat: Miehet Jukka- Pekka Savolampi, Naiset Karina Kukkonen, M50 Veijo Haverinen, M60 Hannu Puranen, M65 Osmo Kumpuvaara, M70 Esa Juntunen, M75 Risto Rönkkö, Seniorinaiset Kaisa Juntunen. Juniori poikien mestariksi pelasi Iivari Anttonen. 1

3 Reikäpelimestaruuden voittivat M: Janne Anttonen ja SM: Veijo Haverinen. Kaupunkiotteluista Oulu vei voiton Kokkolasta yhteispistein OGK RTG seuraottelussa OGK oli parempi pistein 540 vastaan 508. Junioritoiminta Juniorivalmennuksesta vastasivat valmentajat (pro t) vapaaehtoisten vetäjien avustuksella. Mukana eri-ikäisissä ryhmissä oli yli 100 junioria. Junioreiden harjoitusryhmien harjoittelu ja koulutus oli ympärivuotista; talvella ohjelmaan kuului jokaisella ryhmällä monipuolista harjoittelua lajia unohtamatta. Jatkettiin jo useamman vuoden ohjelmassa ollutta Koulugolfia. Ohjaajat toimivat lähialueen kouluilla vetäen golfkerhoja halukkaille oppilaille. Lisäksi ohjaajat järjestivät golfdemoja sekä oppilaille että opettajille. Oppilaita tuotiin keväällä myös tutustumaan golfkenttään ja toimintaan Sankivaaraan paikanpäälle. Kilpailuihin osallistuttiin vuonna 2018 aktiivisesti: mukana oltiin FJT:n lisäksi niin Junioreiden Future kuin Challenge Toureillakin. Future Tourilla ranking voitot saavuttivat Aleksi Matinlassi P12, Aino Kiiskilä T12, Iivari Anttonen P16 ja Laura Leiviskä T16 sarjoissa. Lisäksi juniorit saavuttivat useita palkintosijoja yksittäisissä Future ja Challenge kisoissa. Nuori joukkueemme oli Junioreiden joukkue SM-kisoissa sijalla 16. Koulutustoiminta Ympärivuotisesti on harjoiteltu useissa ryhmisssä, joita Pro t ja ohjaajat ovat vetäneet. Talvikoulutuksen suosio jatkui Nallisportin kuplassa: ohjattuun valmennukseen / koulutukseen osallistui viikoittain yli 200 golfaria. Keväällä opetus-/ pelimatka suuntautui Espanjaan ja syksyllä Belekiin. Green Card -suorituksia otettiin vastaan 77 kappaletta. Kapteenien ja muiden vetäjien koulutustilaisuudet ovat olleet tärkeä osa Green Card - koulutusta. Klubitoiminta Klubin syysmatka suuntautui Alicanteen ja siellä Villa Itanaan. Ladygolf Vuoden lopussa naisten määrä oli 483, mikä on kaikkien aikojen suurin. Marika Leiviskä aloitti ladykapteenina. Ladygolfin valtakunnallinen teema oli Golf on parasta vapaa-aikaa. Suomen Golfin strategia heijastui muutoinkin vahvasti toimintaamme. Uusia naisia pyrittiin saamaan harrastuksen pariin, madaltamaan golfin aloittamisen kynnystä ja parantamaan naisgolfareiden pelaajakokemusta. Valtakunnallista naisten golfpäivää vietettiin teemalla Ota kaveri mukaan. Naistoimikunta oli aktiivisesti mukana valtakunnallisella golfviikolla. Naistoimikunta aktivoi naisgolfareita monin eri tavoin: golfopetusta, peli-iltoja, kilpailuja, sääntökoulutusta, kipinäkierroksia ja kehonhuoltoa. Sankivaara Ladies Open -kilpailuun osallistui ennätysmäärä naisia. Kauden päätteeksi analysoitiin naisten osallistumista kilpailuihin ja naistoimikunnan järjestämiin aktiviteetteihin. Lisäksi tehtiin analyysi golfin lopettaneista naisista. Näillä saatiin arvokasta tietoa kehittämisen pohjaksi. Senioritoiminta Senioritoimikunnan keskeisin tehtävä oli viikkokilpailujen ja seuraotteluiden järjestäminen. Seniorit jatkoivat myös valvontatoimintaa. Valvontakertoja oli 29 päivänä (71päivää v. 2017). Metsäveljet jatkoivat ahkerasti kenttäympäristön parannus- ja siistimistöitä. Seniorit osallistuivat aktiivisesti seuran talkootoimintaan. Golfpro Henkan ohjaaman senioreiden talviharjoittelun suosio jatkui. Kesäkauden alussa eri aiheista järjestetyt koulutustapahtumat olivat myös suosittuja. Senioreiden viikkokilpailuja järjestettiin maanantaisin 20 kertaa. Kilpailut aloitettiin ja viimeinen kilpailu oli Viikkokisoissa pelattiin yhteensä 1129 kilpailukierrosta, joista naisten sarjassa 319 ja miesten sarjassa 810. Vuoden 2017 kilpailukierroksiin verrattuna naisten sarjaan tuli lisäystä 90 (+39%) ja miesten sarjaan 122 (+18%) kilpailukierrosta eli kierrosten kokonaismäärä lisääntyi yhteensä 212:lla (+23%). Kilpailuihin osallistui naisten sarjassa 46 eri pelaajaa ja miesten sarjassa 149 eri pelaajaa eli yhteensä 195 pelaajaa. Vuoden 2018 viikkokisojen yhteydessä oli uutuutena Matrix Golfmatkojen rankingkisa. Kauden aikana pelatuista kilpailukierroksista huomioitiin kahdentoista (12) parhaan kilpailun tulokset ja niiden perusteella palkittiin naisista yksi ja miehistä kaksi pelaajaa golfmatkalla marraskuussa Turkin Belekiin, jossa pelattiin valtakunnallinen loppukil- 2

4 pailu. Golfmatkan voittivat Anneli Oravainen ja Kari Himanen ja Matti Moilanen. Seuraottelut pelattiin entisen tavan mukaan KlG:n, RTG:n sekä ViGC:n kanssa. OGK:n seniorit voittivat RTG:n ja ViGC:n väliset kilpailut, mutta KlG:n seniorit olivat tällä kertaa OGK:n senioreita parempia. Senioreiden sisäinen 65/70- kisassa iäkkäämmät seniorit veivät voiton marginaalisella erolla. SGS:n Aluetourin kilpailuihin osallistui 53 OGK:n pelaajaa. Finaaliin Ruuhikoskelle pääsivät Pentti Kiiskinen ja Martti Tuomala M70, Kaisa Juntunen N65 ja Katri Koivisto N50. Kauden uutuutena oli SGS:n Pohjois-Suomi Scratch-Tour, johon osallistui 56 OGK:n pelaajaa. Veijo Haverisen voitti sarjassa M50, Esa Juntusen oli toinen sarjassa M70, Miikka Koivisto kolmas sarjassa M60 ja Juha- Esko Pesosen kolmas sarjassa M50. Toimikunta kokoontui kauden aikana 5 kertaa. Senioreiden kevät- ja syyskokoukset pidettiin ja Sankivaaran ravintolassa. Valvonta ja ajanvaraus Valvontatoiminta hoidettiin valvontaryhmän voimin. Jatkossa valvontatoimintaan on saatava lisää tehokkuutta. Nettiajanvarausjärjestelmä on toimiva. Nettiajanvarausprosentti kasvoi ja oli 94,71 %. Tasoitusasiat Tasoituskierroksia pelattiin kappaletta. Jäsenistä 594 on pelannut 0 3 tasoituskierrosta ja 452 ei ole pelannut lainkaan tasoituskierroksia. Vuosikokoukset Kevätkokous pidettiin klubilla ja syyskokous niin ikään Sankivaarassa. Vuoden Sankivaaralaiseksi valittiin syksyllä Junioritoimikunta. Vilkas kesä Rekisteröity kierrosmäärä oli noin Kausi oli hieman yli 6 kuukautta pitkä. Vieraspelikierroksia kertyi noin Rangen käyttö oli edellisvuosien tapaan vilkasta. Palloautomaateista asennettiin keväällä Luotto- /pankkikorttiautomaatit ja ne osoittautuivat erittäin suosituiksi. Oulun Golf oli mukana esittelemässä lajia mm. Liikukko Nää- tapahtumassa Ouluhallissa. Kansallisen golfviikon aikana avoimet ovet tilaisuuksia järjestettiin joka päivä. Aloittelijoiden kipinäkierrokset olivat edelleen suosittuja. Vapaaehtoiset kipinöittäjät hoitivat tehtävää mallikkaasti. Johtokunta kiittää jäseniä ja kaikkia henkilöitä sekä yhteisöjä, jotka talkootyöllä ja lahjoituksin ovat edesauttaneet kerhomme toimintaa. Oulussa , johtokunta 3

5 1 Tilinpäätös Sisältö: Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Tilinpäätöksen allekirjoitukset

6 2 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot , ,20 Kulut Henkilöstökulut , ,08 Muut kulut , ,58 Kulut yhteensä , ,66 VARSINAINEN TOIMINTA YHTEENSÄ , ,46 Tuotto-/kulujäämä , ,46 VARAINHANKINTA Tuotot Jäsenmaksut , ,60 Kulut -70,00-130,00 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ , ,60 Tuotto-/kulujäämä 9 749, ,86 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot 7 830, ,00 Kulut , ,82 SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINTA YHTEENSÄ 1 248,61-147,82 Tuotto-/kulujäämä , ,68 Yleisavustukset 0,00 0,00 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , ,68

7 3 TASE V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,00 Sijoitukset yhteensä , ,00 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 0,00 310,00 Muut saamiset 990, ,85 Siirtosaamiset 2 998,13 0,00 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 3 988, ,85 Saamiset yhteensä Rahat ja pankkisaamiset , ,83 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,68 V A S T A A V A A Y H T E E N S Ä , ,68 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,20 Tilikauden voitto (tappio) , ,68 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,52 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat 8 350, ,40 Muut velat 1 009, ,76 Siirtovelat ,65 0,00 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,16 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,16 V A S T A T T A V A A Y H T E E N S Ä , ,68

8 4 Tilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätös on laadittu valtioneuvoston asetuksen pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksestä esitettävistä tiedoista säädettyjen 2 ja 3 lukujen pienyrityssäännöstöä noudattaen. Omistukset muissa yrityksissä Oulun Golf Oy, A-osakkeet 275 kpl, B-osakkeita 8 kpl ja C-osakkeita 1 kpl, omistusosuus osakkeista 20,65 % ja äänimäärästä 83,47 %. Sijoitusomaisuuden osakkeiden ja osuuksien arvostus Oulun Golf Oy, A-osake 250 kpl 4 204,70 Oulun Golf Oy, A-osake 25 kpl ,00 Oulun Golf Oy, B-osake n:ot (8 kpl) ,92 Hälytysjärjestelmään liittyminen 336,38 Oulun Golf Oy, C-osake n ,00 Oulun Golf Oy, rahoitusvastikkeet 4 866,00 Sijoitusosakkeet yhteensä ,00 Oman pääoman erittely Voitto edellisiltä tilikausilta ,52 Tilikauden voitto tai tappio ,25 Oma pääoma yhteensä ,77 Päiväys ja allekirjoitus Oulussa päivänä kuuta 2019 Antti Pakonen Lauri Lantto Lindroth Anne puheenjohtaja Simo Säily Marko Leiviskä Mika Anttonen Jaakko Kemppainen Tilinpäätösmerkintä Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus. Oulussa päivänä kuuta 2019 Tuomas Koivumäki, KHT Ernst & Young Oy Tilintarkastusyhteisö Satu Nieminen, KHT Ernst & Young Oy Tilintarkastusyhteisö

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista Oulun Golfkerho ry Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista Oulun Golfkerho ry Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista Oulun Golfkerho ry Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF CLUB RY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF CLUB RY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF CLUB RY VIRPINIEMI GOLF CLUB RY Yhd. rek.nro. 180.502 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Oulun Golf SYYSKOKOUS

Oulun Golf SYYSKOKOUS Oulun Golf SYYSKOKOUS 22.11.2017 Oulun Golfkerho / Oulun Golf Oy Klubirakennuksen remontti käynnistyi tammikuussa, Kustannusarvio 250.000 eur=> 238.000 eur Aikataulu: valmistui kevätkokouksiin Rahoitus:

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2018 Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Nuorisotutkimusseura ry 1 (10) SISÄLTÖ Kansilehti Sisältö 1 Tase 2 Tuloslaskelma 3 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

HUIPPURYHMÄ. Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil

HUIPPURYHMÄ. Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil OGK JUNNUKAUSI 2016 HUIPPURYHMÄ Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil KILPARYHMÄ FT, FJT, Aluetourjunnut Eemeli Anttonen, Atte Kandelberg,

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Suomen Jousiampujain Liitto ry

Suomen Jousiampujain Liitto ry Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Tarinagolf ry. Toimintakertomus 2013

Tarinagolf ry. Toimintakertomus 2013 Tarinagolf ry Toimintakertomus 2013 Yleistä Tarinagolf ry:n 31. toimintavuoden aikana seuratoiminnan eri osa-alueilla edettiin strategian mukaisesti. Tarinagolf, ml. TalviTarina, monipuolisena harjoittelupaikkana

Lisätiedot

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten P-K:n piiri ry 1.1.2018-31.12.2018 Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILIKAUDELTA 01.01.2018-31.12.2018 Tuloslaskelma 2 Sivu Tase 3-4 Liitetiedot 5 Allekirjoitukset ja titinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

MC Executors Finland ry

MC Executors Finland ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Kotipaikka Tampere Y-tunnus 1528926-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 SISÄLLYS TASE... 1 TULOSLASKELMA... 2 LIITETIEDOT...

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Pitkä tuloslaskelma

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot