1(5) CURRICULUM VITAE
|
|
- Topi Mäkelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(5) CURRICULUM VITAE JUKKA SAKARI PAAKKANEN Synt Helsinki PROFIILI Olen käytökseltäni korrekti, luotettava ja vastuuntuntoinen työntekijä. Pyrin työssäni korkeaan laatuun ja asetettujen tavoitteiden päämäärätietoiseen saavuttamiseen. Kykenen käsittelemään laajoja asiakokonaisuuksia ja hahmottamaan organisaation kannalta keskeiset ja toiminnan kannalta tärkeät tekijät. Ohjaan organisaatiossa asetetun tavoitteen saavuttamiseen tähtäävää työskentelyä kärsivällisesti ja alaiseni huomioonottavasti, kuitenkin vaatien sekä omalta työltäni että muilta ohjauksessani olevilta toimijoilta tavoitteeseen sitoutunutta asennetta ja työotetta. Olen hyvä organisoija ja suunnittelija, innovatiivinen ja kekseliäs visiönääri. Tarjoan osaamisalueitani työnantajan käyttöön: Opetus ja koulutus: Yli kymmenen vuoden työkokemus Puolustusvoimissa kantahenkilökunnan ja asevelvollisten kouluttamisesta vaihtelevissa olosuhteissa eri kokoisille koulutusryhmille ryhmästä komppaniakokoonpanoon ja aluksen henkilöstöstä laivueen henkilöstölle. Teoreettiset tiedot opettamisesta ovat kasvatustieteen perusopintojen mukaiset höystettynä vahvalla kouluttajakokemuksella. Henkilökohtaisena kehitysalueena opetuksen saralla puuttuu pedagoginen pätevyys, jonka saatan hankkia työn ohessa vaadittavilla jatko-opiskeluilla. HR: Esimieskokemuksen myötä ymmärrys ja osaaminen HRM- ja HRD-asioissa. Vahva ihmistuntemus ja valmiudet hyvään esimiestyön tukemiseen ja alaisvalmiuksien kehittämiseen organiosaatiossa. Valmiudet tukea asiantuntijoita saavuttamaan HRpalvelutoimenpitein paremmin omat tavoitteensa. Johtaminen ja esimiestyö: Hyvät valmiudet ihmisten johtamisessa ja asioiden organisoimisessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi annettujen resurssien puitteissa. Strateginen suunnittelu: Hyvät valmiudet pitkän aikavälin toimien suunnitteluun, tehtäväpolkujen rakentamiseen tavoitteen saavuttamiseksi ja resurssien kohdentamiseen oikea-aikaisesti useiden erillisten osatavoitteiden yhdenaikaista saavuttamista vaativiin suunnitelmiin ja toimenpiteiden aikautukseen liittyen. Riskienhallinta: Koulutuksen ja työkokemuksen myötä valmiudet taktisen ja strategisen tason toimenpiteiden vaikuttavuusarviointiin ja erilaisiin tehtäväpolun vaiheistukseen liittyviin riskitekijöihin ja keinoihin vastata mahdollisiin tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaviin riskitekijöihin ja uhkamalleihin. Toimitilat: Hyvät valmiudet toimitilaturvallisuustarpeiden määrittämiseen ja turvallisuussuunnitelmien jatkuvaan päivittämiseen säännöllisen riskienarvioinnin ja
2 2(5) muuttuvan toimintaympäristön asettamien vaatimusten asettamissa rajoissa. Hyvä näkemys työturvallisuuteen ja työsuojelutoimenpiteisiin liittyvissä toimitiloihin liittyvissä asioissa. Markkinointi ja viestintä: Esimiestyötä tukevat viestinnälliset valmiudet tuottaa asiallista ja viihdyttävämpää tekstiä äidinkielellä tarvittaessa sisäisiin ja ulkoisiin medioihin. Lyhyt esittäytyminen: 44-vuotias upseeri. Neljän lapsen isä. Tunnustava kristitty. Yritysidean kehittäjä. Optimistinen realisti. Pidän kiinni elämässä vain tärkeistä asioista: Totuus, oikeudenmukaisuus, hyvinvointi, terveys ja puhdas omatunto. Olen joukkuepelaaja ja luotsi - tekijä asiantuntijoiden esimiestehtävään melkein alalla kuin alalla. Hyvällä työhön perehdyttämisellä omaksun asiantuntijatehtävänkin tuottavalle tasolle nopeasti. Nykytilanteessa pitkästä työttömyysjaksosta huolimatta tai paremminkin sen vuoksi minulla on erittäin korkea työmotivaatio ja näyttämisen halu. Olen sopivasti koulutettu ja omaan monenlaista työkokemusta. Olen sopiva porukkaan kuin porukkaan - löydän paikkani siellä, minne menen - selkä suorana ja hymy huulilla. Elämä on ihanaa, kun sen ottaa vastaan - joka päivä. Siksi toivotan sydämestäni lähimmäisilleni päivittäin - valoa ja iloa. En ole kova vaan luja ja siksi saatan näyttää lähimmäisilleni reilusti myös pehmeyttä, jolla on sijansa jokaisen ihmisen elämässä. Kun kovaa ja raakaa perunaa keitetään, se pehmenee. Toisaalta herkästi raakana rikkoutuva kananmuna kovenee keitettäessä. Koen, että elämä on keittänyt minua sopivasti erilaisissa liemissä ja tehnyt minusta sopivan lujan ja päättäväisen ihmisen. Jos haluatte aidon tekijän työporukkaan, saatan olla etsimänne henkilö - hyvä ja sopiva tyyppi työporukkaan. Tulen mielelläni työhaastatteluun esittäytymään ja kertomaan lisää osaamisestani. Työelämässä palkataan tekijöitä vastuullisiin tehtäviin. Ihmistyö on arvokasta ja työtehtäviin kulutetusta ajasta tulee kullekin tekijälle maksaa työelämävuosien kuluessa hänelle yhdenvertaisen osuuden taloudellisesta hyvinvoinnista yhteiskunnassa osuuden tarjoava ansiotulo. Elämän ja yhteiskunnan puristuksissa ja paineissa koeteltua timanttia ei voi saada tekijäksi savipalan hinnalla. Palkkapyyntöni on 6000 /kk. Teen, mitä lupaan ja sovitaan. Yes? TYÖKOKEMUS koti-isä, 1/ /2018 Kotityöt ja lastenhoito työnhaun ohessa. Projektiluontoiset perusparannustyöt asumisympäristössä.
3 3(5) brändin kehittäjä, IFITFI idea 3/ /2013 Kehitin ja markkinoin edelleen aktiivisen työnhaun ohessa yritysideaa. Yritystoiminta ei ole käynnistynyt tarvittavan rahoituksen puuttuessa. Kehitystyö sisälsi mm. yritystoiminnan innovointia, verkkosivujen luontia, kehittämistä ja ylläpitämistä, sisällön tuottamista, kontaktiverkoston luontia, yhteistyötahojen kontaktointia, idean markkinointia, rahoituksen hankintaa ja yrittäjyyteen perehtymistä. Kokemus oli opettavainen. operaatioupseeri, Puolustusvoimat 7/ /2010 Operaatioupseerin tehtävässä joukkoyksikön esikunnassa päävastuualueena joukkoyksikön operatiivisen toiminnan suunnittelu, toimeenpano, koordinointi, seuranta ja kehittäminen. Laivueen johdon johtamistoiminnan tukeminen, toiminnan ja resurssien suunnittelu, budjetointi ja budjetin seuranta sekä esikuntatyö. laivueupseeri, Puolustusvoimat 3/2010-6/2010 Laivueupseerin tehtävässä joukkoyksikön esikunnan johtaminen, talouden, toiminnan ja resurssien suunnittelu ja seuranta, laivueen henkilöstösuunnittelu ja henkilöstön kehittäminen, laivueen komentajan johtamistoiminnan tukeminen. Viranhaltijan komennuksen vuoksi tehtävään tilapäisesti määrättynä. operaatioupseeri, Puolustusvoimat 5/2008-3/2010 Operaatioupseerin tehtävässä joukkoyksikön esikunnassa päävastuualueena joukkoyksikön operatiivisen toiminnan suunnittelu, toimeenpano, koordinointi, seuranta ja kehittäminen. Laivueen johdon johtamistoiminnan tukeminen, toiminnan ja resurssien suunnittelu, budjetointi ja budjetin seuranta sekä esikuntatyö. aluksen päällikkö, Puolustusvoimat 11/2004-4/2008 Aluksen päällikön tehtävässä vastuu aluksesta, henkilöstöstä ja lastista, operatiivisen toiminnan suunnittelu ja toimeenpano käytössä olevien resurssien sekä ylemmän johtoportaan toiminnan ohjauksen puitteissa, henkilöstöhallinto ja henkilöstön kehittäminen, kehityskeskustelut, valmiuden ja toimintakyvyn ylläpito, koulutus ja kasvatus, vastuu aluksen merenkulkukelpoisuudesta ja liikkumisesta merellä, merenkulkutehtävät ja aluksen toiminnan johtaminen sekä esimiestyö. aluksen I-upseeri, Puolustusvoimat 5/ /2004 Aluksen I-upseerin tehtävässä pääasiassa aluksen kansialan henkilöstön johtaminen, aluksen viikottaisen päiväpalveluksen suunnittelu päällikön antamien perusteiden puitteissa, päiväpalveluksen johtaminen, varusmieskoulutuksen suunnittelu ja toimeenpano aluksella, vahtipäällikön tehtävät merenkulussa, päällikön johtamistoiminnan tukeminen, henkilöstön koulutus ja kasvatus, merenkulkutehtävät, lastinkäsittelyn johtaminen, kansialan alushuoltotöiden ja kunnossapidon johtaminen sekä esimiestyö. merenkulku-upseeri, Puolustusvoimat 6/2001-4/2002 Merenkulku-upseerin tehtävässä pääasiassa aluksen merenkulkualan henkilöstön toiminnan johtaminen, vastuu merenkulkualan järjestelmien ja laitteiden toimintakunnon ylläpitämisestä ja huolloista, vastuu merenkulkualan materiaalista ja tarkastuksista,
4 4(5) merenkulkutehtävät, aluksen navigointi- ja ohjailutehtävät vahtipäällikköharjoittelijana, varusmieskoulutus ja kasvatus sekä esimiestyö. vartija, Securitas Oy 1/1997-6/2001 Vartiointitehtävät Helsinki-Vantaan lentoasemalla valvontapisteissä ja kiertovartiossa. Kulunvalvonta, kohteen yleisen järjestyksen valvonta ja ylläpitäminen yhteistyössä viranomaisten kanssa, asiakaspalvelu ja neuvonta. toimihenkilö, Suomen Kulttuurirahasto 11/ /1996 Tilapäisessä tehtävässä Suomen Kulttuurirahastossa avustavissa toimistotöissä apurahahakemusten vastaanotossa ja käsittelyssä sekä lähettitoiminnassa. myyntiedustaja ja aluepäällikkö, Suomen Huoneistoketju Oy 7/ /1996 Myyntiedustajana ja aluepäällikkönä Länsi-Helsingin alueella. Kiinteistönvälitystyö, asiakashankinta, toimeksiantosopimusten laatiminen, asiakaspalvelu ja kontaktointi, myyntiesitteiden laatiminen, kohteiden markkinointi, esittelyt ja myynti, kaupan vahvistaminen ja palvelun jälkimarkkinointi asiakkaille, alueen myyntiedustajien koulutus ja esimiestyö. Provisiopalkkauksen aiheuttama kuukausittainen ansioiden vaihtelu ei motivoinut alalla jatkamiseen. Opettavainen ja hyvä kokemus. rakennuspiirtäjä, Sato-arkkitehdit 4/1993-5/1993 Opiskeluun liittyvä työharjoittelu. Rakennuspiirtäjän työtehtävät arkkitehtitoimistossa. Piirtäminen ja pienoismallin rakentaminen. myyjä, K-Valinta Harri Salonen 3/ /1992 Kassanhoitajana ja tavaroiden esille asettajana elintarvikekaupassa. Ilta- ja viikonlopputyö keskiasteen opiskelujen kuluessa. siivooja, Pallassiivous Oy 8/1991-9/1991 Siivoojana iltatöissä. siivooja, Säkkiväline Siivoustekniikka Oy 7/1991-8/1991 Siivoojana Helsinki-Vantaan lentokentällä kesätöissä. myyjä, Rautakirja Oy 5/1991-7/1991 Kassanhoitajana ja tavaroiden esille asettajana kesätöissä R-kioskissa. talonmiehen sijainen, Asunto Oy Oskelantie 8 11/1989-4/1990 Porrassiivoukset ja ulkopuhtaanapitotyöt ilta- ja viikonlopputyönä. myyjä, Kukkura T:mi Ritva Kantola 2/1989-9/1990 Kassanhoitajana ja tavaroiden esille asettajana elintarvikekaupassa. Ilta- ja viikonlopputyö peruskoulun koulunkäynnin kuluessa.
5 5(5) KOULUTUS 2001 Upseeri, Maanpuolustuskorkeakoulu, ylempi korkeakoulututkinto, STCW 95 (International Convention on Standards of Training, Certification and Watchkeeping for Seafarers) vahtiperämiehen tutkinnon edellyttämät teoreettiset tiedot (sis. BRMC, GMDSS- GOC, ARPA, Basic and Advanced Training in Fire Fighting) 1997 Vartija, Ammatti-instituutti, ammatillinen peruskurssi 1996 Ylioppilas, Töölön yhteiskoulun aikuislukio, ylioppilastutkinto ja lukio 1994 Reserviupseeri, Merisotakoulu, reserviupseeritutkinto 1993 Rakennuspiirtäjä, Helsingin kaupungin Vallilan ammattioppilaitos, keskiasteen tutkinto KIELITAITO IT-TAIDOT suomi: äidinkieli ruotsi: tyydyttävä englanti: hyvä MS Word, MS Excel, MS Power Point, vastaavat Mac-sovellukset, WordPress, internet, sähköposti, sosiaalinen media LUOTTAMUSTEHTÄVÄT Klaukkalan Metsästysseura ry, seuran hallituksen jäsen Meriupseeriyhdistys ry, MY:n hallituksen jäsen HARRASTUKSET Ylläpidän kuntoa salibandylla, juoksemalla, pyöräilemällä, uimalla, kuntopiireillä ja hiihtämällä. Liikun luonnossa. Vapaa-ajalla pidän ruoanlaitosta, lukemisesta ja mahdollisuuksien mukaan matkailusta. Luovuus tuottaa aika ajoin kynäillen hajatelmia, runoja ja aforismeja ruutupaperin kulmaan - toisinaan saatan ilmaista itseäni piirtäen tai maalaamalla. Nautin hyvistä keskusteluista ja reippaasta pelimielestä joukkuelajien parissa. SUOSITTELIJAT Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola, kommodori evp Markus Aarnio ja kommodori Janne Muurinen. Suosittelijoiden yhteystiedot toimitan pyydettäessä.
6
Henkilötiedot. Yleistä. Takaisin työpaikkalistaukseen. Muista myös lähettää hakemuksesi, kun olet tarkistanut sen kirjoitus- ja muilta virheiltä.
Takaisin työpaikkalistaukseen Muista myös lähettää hakemuksesi, kun olet tarkistanut sen kirjoitus- ja muilta virheiltä. Muokkaa Lähetä Henkilötiedot Etunimi Sukunimi Jukka Paakkanen Syntymäaika (pv.kk.vvvv)
CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.
TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla
Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.
Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tulevaisuuden osaamistarpeita
Tulevaisuuden osaamistarpeita yleisessä kirjastossa Mikko Vainio Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut Olosuhteet Oikea koulutus Osaamistarpeet Vantaan kaupunki, Mikko Vainiio 2 Olosuhteet Oikea
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta
Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen
Nuorten kesätyöhaku Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen
Nuorten kesätyöhaku 2018 Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen Nuorten kesätyöhaku 2018 Kunnan kesätyöpaikat 1998 2002 syntyneille nuorille Kunnan esimiehet kertovat oman vastuualueensa
Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration
Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI
1 Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1. TEHTÄVÄN PERUSTIEDOT Tehtävän nimike: Koulutus ja KVTES:n hinnoitteluryhmä: Työyksikkö (esim. kotihoito): Työpaikka
Tradenomit työmarkkinoilla
Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu
HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA
HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT
1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA
Liite 1.1 Savon ammatti- ja aikuisopisto Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely Kuopion toimialue 1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1.1 / Savon ammatti- ja aikuisopisto PL 87 (Presidentinkatu 3 E1) www.sakky.fi
Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo
TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,
Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.
Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.2008 2 Tutkintojen sisällöistä ja tavoitteista (A352/2003): Ammattikorkeakoulututkinnot
Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin.
VASTAUKSET OPETTAJALLE Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. Ennen CV:n, eli ansioluettelon tekoa, pohdi mitä voisit siihen laittaa. Miksi CV tehdään? Miksi työnantaja
Valtion yhteiset osaamiset
Valtion yhteiset osaamiset Taustalla Kieku-prosessit ja -järjestelmä Kieku sisältää osaamisen hallinnan työkaluja, jotka virastot voivat halutessaan ottaa käyttöön: - Suorituksen johtaminen - Koulutusten
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa
Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu
HENKILÖTIEDOT. Minna Susanna Kärkkäinen os. Levänen. naimisissa, kaksi aikuista lasta AVAINOSAAMINEN
1 HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Perhesuhteet Minna Susanna Kärkkäinen os. Levänen 23.8.1968, Riihimäki naimisissa, kaksi aikuista lasta AVAINOSAAMINEN Avainosaamiseni on tullut lukuisien asiakkaille
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015
Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29
Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset
Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset AMKIT-konsortion koulutusryhmä pj. (Haaga-Helia) Ryhmän jäsenet: Nina Hyvönen (Stadia), Maija Koponen (Ramk), Tarja Koskimies (Seamk) ja Jari Tyrväinen (Piramk)
Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)
Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen
Kansainvälistymiseen kehitettyjä keinoja - vuorovaikutteinen verkostofoorumi klo MONATTA-hanke
Kansainvälistymiseen kehitettyjä keinoja - vuorovaikutteinen verkostofoorumi 22.1.2014 klo 12.00 15.45 MONATTA-hanke 2011-2014 Työnantajat Kulttuurisesti moniarvoinen työyhteisö -tutkimus Työharjoittelu
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin
Vokke päätösseminaari
Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan
Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset
Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset AMKIT-konsortion koulutusryhmä pj. (Haaga-Helia) Ryhmän jäsenet: Nina Hyvönen (Stadia), Maija Koponen (Ramk), Tarja Koskimies (Seamk) ja Jari Tyrväinen (Piramk)
Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa
Henkilö- ja yhteystiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Kansalaisuus ja äidinkieli (-kielet) Puhelin Sähköposti Siviilisääty Maahantulopäivä Muutto pvm. tähän kuntaan Lähimmän omaisen nimi ja yhteystieto Oleskeluluvan
Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut
Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018
1 PALKKAESIMERKIT KESÄTYÖNTEKIJÖILLE KESÄ 2018 KAUPAN ALA Tyypillisiä tehtäviä: avustava konttorityö (palkkaryhmä A), lähetti (A), pullojen ja kärryjen käsittely (A), myyjä I (B1), kioskimyyjä (B1), varastotyöntekijä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN
AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
Työmarkkinatilanne ja osaamisvaatimukset kaupan alan ammateissa Varsinais-Suomessa
Työmarkkinatilanne ja osaamisvaatimukset kaupan alan ammateissa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Projektipäällikkö Timo Vahtonen 31.1.2012 1 ELY-keskus, Timo vahtonen 31.1.2012 2 Varsinais-Suomen
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA
OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)
Erityisryhmien vesistöohjaaja Iktyocare. Mänttä-Vilppula
Erityisryhmien vesistöohjaaja Iktyocare Mänttä-Vilppula Juha Happonen TAMK 1/12/2018 Tehtävään pätevöityminen Erityisryhmien vesistöohjaajaksi Monimuotototeutus 35 op Maakuntakorkeakoulu yksikkö Mänttä-Vilppula
AMMATILLINEN KUNTOUTUS. Ammatillisella kuntoutuksella takaisin työelämään
Ammatillisella kuntoutuksella takaisin työelämään 1 Oma paikka työelämässä Ammatillisella kuntoutuksella autamme sinua pysymään työelämässä ja etsimään oman paikan joko nykyisessä työpaikassasi tai kouluttautumalla
Pedagoginen johtaminen
Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas
Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille
Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi
Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNKITASOINEN TVA-MALLITUS TS:N SOPIMUSALALLA Kaupunkitasoinen TVA-mallitus ohjaa teknisen sopimuksen piiriin kuuluvien tehtävien sijoittamista sopimuksen mukaisiin palkkaryhmiin
Ohjaus- ja työelämäpalvelut
Ohjaus- ja työelämäpalvelut www.oulu.fi/careerservices Opintokatu KE 1143 career@oulu.fi Opetus- ja opiskelijapalvelut Opiskelijapalvelut Opetuksen kehittämisyksikkö Kansainväliset asiat Liikuntapalvelut
TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA
TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset
6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.
Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen
E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.
Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta
Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet
Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa
Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät
MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA
MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot
Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien.
Mahdollista menestys koulutuksella! Kehitä itseäsi Kehitä yritystäsi Hanki kaupallinen tutkinto Pätevöidy esimiehenä Verkostoidu Menesty Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä
Kansainvälinen politiikka
Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat
Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 29.8.2017 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen
Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012
Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin
Koulutuksen lähipäivät ovat Espossa.
Suorita liiketalouden perustutkinto, merkonomi + pätevyys esimiehenä työssä oppien. Koulutus on rahoitettu. Tutkintomaksu on 58. Koulutuksen lähipäivät ovat Espossa. Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Curriculum Vitae 2016
Curriculum Vitae 2016 Enni Annika Kiiski (os. Sjöblom) Proviisori, yliopisto-opettaja, jatko-opiskelija Farmasian tiedekunta, HY Farmakologian ja lääkehoidon osasto Kliinisen farmasian ryhmä / Sosiaalifarmasia
TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN
TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden
Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi
Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija
MATKAILUALAN KOULUTUS
Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa
Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Valmistaa maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittamiseen Lähde mukaan projektien ja hankkeiden
MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN
MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN http://www.youtube.com/watch?v=2crax8kibis 1 PUOLUSTUSTAISTELUPERIAATTEEN KEHITYS Muutoksen idea Maapuolustuksen tavoitteena on tuottaa vähemmillä, mutta
Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta
Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%
Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät
TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille
Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma
TYÖELÄMÄSSÄ TOHTORIKSI 27.10.2005 Oulun yliopisto Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma Outi Hyry-Honka Opetustoiminnan kehitysjohtaja Rovaniemen ammattikorkeakoulu AMMATTIKORKEAKOULUJEN
Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,
Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi
www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan
TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä
TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖRENKAAN TAPAAMISIA 18.3.2004 Hämeenlinnassa 17.5.2004 Helsingissä (HAAGA) 13.9.2004 Tampereella (PIRAMK) 13.10.2004 Riihimäellä (HAMK)
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Kasvatustieteilijät. Vähimmäispalkkasuositus
Kasvatustieteilijät Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat AE ry ja Specia Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa
AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA
AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa
Uudistuva ja vuorovaikutteinen johtaminen johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa K a u p u n g
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
Suoritettava tutkinto
OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna.